torstai 26. toukokuuta 2016

metablog

Rouva Kepponen sanallisti oivallisesti sen, mitä minäkin eilen vaivalloisesti lenkillä paarustaessani pohdiskelin. pohdiskelin vaivalloisesti ja myös paarustin vaivalloisesti, kovasti oli vaivalloista eilen.

Bloggaaminen on minulle harrastus.
Blogi on päiväkirja, henkinen hiekkalaatikko.
Kun minä en ihan oikeasti ymmärrä tätä nykyistä blogimaailmaa.
dinousaurus mikä dinosaurus, ei sillä mitään voi

Bloggaamisen maailma on muuttunut ihan valtavasti sen reilun kymmenen vuoden aikana, jonka bloggaamista olen harrastanut.

Aluksi melkein kellään ei ollut kuvia, ja nimellään bloggasivat vain lähinnä luonnevikaiset narsistit tai sellaiset tyypit, joilla oikeasti oli kansalaisjournalistisesti merkittävää sanottavaa, yliopistotutkijat ja sentapaiset heput.

Sitten ilmestyivät kuvat, jotka muuttuivat yhtäkkiä ammattimaistyylisesti käsitellyiksi, suunnitelluiksi ja pohdituiksi.
Teksteistä on tullut konseptoituja; ja oletteko huomanneet sen, että joko annetaan neuvoja tai sitten kysytään mielipidettä?
Myydään, suositellaan, arvotaan.
Luenhan minä niitä ihan mieluusti, mutta en oikein ymmärrä.

Joka kerta kun olen käynyt jossain kivassa paikassa, ajattelen että tästä Joku Oikea Bloggaaja saisi hienon blogikirjoituksen.
Niin kuin nyt vaikka maanantaina.
Ihan hyvin olisin voinut ottaa laadukkaan pitkäputkisen kamerani jos minulla olisi semmoinen ja räpsiä muutaman kuvan pyöräkorjaamolta ja sitten olisin kirjoittanut lennokkaan, aistikkaan vaalein kuvin koristellun kirjoituksen siitä, kuinka ihkuja ovat Pyöräkorjaamon joustavasti palvelevat pojat.
Koska ne ovat; tulevat ovelle vastaan ja tervehtivät niin kuin oikeasti ilahtuisivat että tuoltapa tuleekin tuo mukava rouva ja heti odotellessa huolsivat pyörän kuntoon ja kaiken lisäksi vielä ihan maksutta: antaa olla vaan, tää menee vielä niillä vanhoilla.

Tai sitten olisin voinut julkaista venkuraposeerauskuvan, kun tajusin että minun kannattaisi varmaan ruveta pukeutumaan pelkkään lenksavarustukseen, kun siitä tulee niin virtaviivainen olo.

Mutta en vain pysty.
tuossa Pyöräkorjaamon kohdalla luki sen korjaamon oikea nimi, mutta en kertakaikkiaan pystynyt jättämään sitä siihen. Sain krampin.

Semmoista kyllä lenksallani suunnittelin, että kesällä varastaisin aikaa alati ahnailta ja kiertäisin kuohari-mansikka -pitoisen blogikiertueen Suomessa. oikeasti olen ihan surkea kuoharinkäyttäjä, mutta voisin kiertää sitten vaikka ilman sitä, pelkillä mansikoilla


höh. itsepä pyysitte: virtaviivainen venkurapose





PS.

tajusin, miksi en itse pysty suosittelemaan, arvostelemaan ja arpomaan: mitä ihmettä se kenellekään kuuluu, missä minä pyöräni huollatan,  kahvini juon tai vaatteeni osteskelen ?

En sure omaa anonymiteettiani, koska ihmisen selvittäminen tai löytäminen on melko helppoa. En hetkeäkään kuvittele olevani täysin anonyymi.
En hirveästi sure lapsukaisiani tai hraH:ta, koska yritän kirjoittaa heistä sellaisia asioita, joita voi kertoa omalle äidille, anopille tai naapurin tädille.
Suojelen heitä sen, minkä kykenen.

Mutta yhtään ei kenellekään kuulu, missä kaupassa, pyörähuollossa, pankissa tai lääkärissä asioin tai jätän asioimatta.
Justiinsa siinä menee minun yksityisyyteni raja.

Nämä uuden sukupolven blogit ylittävät sellaisen yksityisyyden rajan, jota en ole tajunnut edes olevan olemassa.
Jotkut näistä uuden sukupolven blogeista ovat suorastaan vaivaannuttavia, vähän ehkä jopa säälittäviäkin. luen niitäkin, ihan silkasta myötätunnosta.

Luen nykyään hyvin monenlaisia blogeja; lempiblogeissa arki pulppuilee ja sanat sujuvat.
Luen myös sellaisia joista en pidä ja joissa kieli kangertaa, ihan vain siksi että pysyn kärryillä tässä uudessa uljaassa maailmassa.







17 kommenttia:

  1. Mä olen ajatellut, että jos on muutoin sisältöä elämässä (edes vähän) ei onneks tarvitse myydä/avautua big time blogille.

    Toi on niin totta: lempiblogeissa arki pulppuilee ja sanat sujuvat. Ja jos on kivat kuvat, niin sekin on plussaa. KAUPALLISUUS on turn off potenssiin20.

    Ps. IHANA kuva, sulla on mitä suloisin ponihäntä.


    VastaaPoista
  2. Toivon kuuluvani siihen ekaan ryhmään. Kirjoitan nimimerkillä mutta tosiasiassa olen just niin mielenkiinnoton ja tylsä tyyppi että voisin kirjoittaa ihan nimelläkin.

    VastaaPoista
  3. UPEA virtaviivainen. Jos olisin sä, olisin lenksavaatteissa aina. TAi no, ehkä sä normivaatteissakin oot upea,tietty :)

    Mä aattelen, et "oikeissa" blogeissa nimenomaan ei avauduta. Musta näissä kotikutoisissa ollaan kivempia.
    Mä jään kaipaamaan tätä jos kaikki lopettaa ja on vaan ammattilaisia.
    Mun kuvaustaidoilla ei sellaiseksi päästäis :D

    VastaaPoista
  4. Elisa: tuo on totta - kun on sisältöä oikeassa elämässä, ei tarvitse avautua liikaa.
    Ja kiitos - paitsi että ei ole ponnaria, silkkaa leijonanharjaa vain. Jos Kepposkan hiustyyli on laama, minulla on mallina leijona.

    Yksis: tietysti ykköstä <3!

    P: kiits. Täytyy varmaan vaihtaa tukisukkikset lenksavermeisiin ihan pysyvästi :)
    Mulla ei ole pienintäkään aikomusta lopettaa bloggaamista. Ihan kiusallanikin roikun täällä omassa pienessä nurkassani ja nurisen.

    VastaaPoista
  5. Mä oon miettinyt, että mun ei ehkä pitäis sanoa, että kirjoitan blogia. Kun just tän takia siitä saa ihmiset ihan väärän kuvan. Että parempi ois sanoa, että kirjoitan julkista virtuaalipäiväkirjaa anonyymisti ja jättää koko blogi-sana pois.

    Tulin muuten koneelle, etsiäkseni sun Ihan melko syömäkelpoinen marjapuuro -reseptin. Ajattelin kokeilla, jos se kelpais tuolla sytostaattimörölle, joka tänään kävi taas hoidoissa ja seuraavat viisi päivää elää jukurtilla ja muilla helpoilla asioilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan melko syömäkelpoinen: keitetään mannapuuro valmiiksi lantrattuun sekamehuun, vähän suolaa ja jos kaipaa, niin hitu sokeria. Sit kun puuro on valmis, pussillinen pakastemarjaa sekaan sulamaan. Kun ne on jonkin verran sulaneet, söösäksi sauviksella, aavistus vanilliinisokeria jos tekee mieli ja vatkataan koko helahoito kuohkeaksi.

      Toivottavasti ei kuvota <3
      -m-

      Poista
  6. Hyvä! Älä lopeta! En mäkään. Pysytään vahvoina (nurkissamme).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään aikomustakaan lopettaa.
      Tai muuttaa tyyliä.
      Nurisen täällä nurkassani hamaan tappiin asti :)

      Poista
  7. Kaikilla meistä on ääni ja sanottavaa, mutta joillakin on vaikeuksia löytää omaansa muiden äänten sekamelskasta. Sellaisten ihmisten ääni mukailee valtavirtaa, koska äänen kantaja tuntee olevansa parhaiten tasapainossa silloin, kun on sopusoinnussa muiden kanssa. Minusta on kuitenkin parempi pitää kiinni omasta äänestään silloinkin, kun se tuntuu soraääneltä. Kun omastaan pitää kiinni, on pienemmässä vaarassa hukkua massojen alle. Pidä sinäkin kiinni persoonallisuudestasi. Jos pitäisi nimetä mieleenjäävimmät blogit, Kinttupolut olisi oman listani kärkipäässä. Sen sijaan ainoatakaan vaaleanhaaleanammattimaista blogia ei tulle tällä hetkellä mieleen, vaikka montaa olen yrittänyt lukea.

    VastaaPoista
  8. Tulin blogiisi Sutkautuksia-blogista. Onneksi tänne löysin. Jään seuraamaan. Minä harrastan bloggaamista ja yritän etsiä sitä omaa ääntäni. Ja jos blogikiertueelle lähdet, niin mulle kyllä maistuu lasi skumppaa.. ;)

    VastaaPoista
  9. Tulin blogiisi Sutkautuksia-blogista. Onneksi tänne löysin. Jään seuraamaan. Minä harrastan bloggaamista ja yritän etsiä sitä omaa ääntäni. Ja jos blogikiertueelle lähdet, niin mulle kyllä maistuu lasi skumppaa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uudelleenkin!
      Täytyy varmaan ihan oikeasti ruveta suunnittelemaan skumppakiertuetta :)

      Poista
  10. Virtaviivainen lenksa vänkyräposeeraus on just hyvä!

    Toisaalta olen ylpeä siitä, että naiset ovat pystyneet luomaan bloggauksesta itselleen uran eikä blogimaailma ole jäänyt miesten alueeksi. Toisaalta minua mietityttää, että miten osalle tulee käymään, kun ura perustuu ulkonäköön ja ketjumyymälöiden vaatteiden esittelyyn. Minusta nuorten naisbloggareiden pitäisi ehdottomasti hankkia jotain koulutusta ja muutakin työkokemusta, eikä tuudittautua siihen, että kyllä sitä ehtii vielä ja katsotaan bloghomma ensin loppuun. Enkä oikein ymmärrä niitä, jotka ovat vailla koulutusta miehen tulojen varassa. Mutta ehkä olenkin sitä viimeistä sukupolvea, jolle on tolkutettu, että naisella pitää olla koulutus ja oma palkka. Minä olen tuon nimittäin uskonut ihan täpöillä :)

    En minäkään kuvittele olevani anonyymi vaikka en nimelläni bloggaakaan. Aloitin siihen aikaan, jolloin kukaan ei blogannut nimellään. Minun aika vaikea olla täysin anonyymi omalla naamallani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Koska bloggaaminen on itselleni harrastus, minun on todella vaikea mieltää sitä uraksi tai elinkeinoksi.
      Ja vaikea on tajuta sitäkään, että loisi uraa bloggaajana ja sillä että on rikkaissa naimisissa - se tosin saattaisi olla ihan hauskaa...

      Mielenkiintoisia aikoja tosiaan elämme, jos tuohon ennakoimaasi suuntaan olemme menossa.

      Poista
  11. Olin joskus miehen kanssa syömässä Tamperelaisesa trendipizzeriassa (jossa muuten oli oikeasti ihan sikahyvää pizzaa) ja alkoi naurattaa, kun viereisessä pöydässä pari hyvin nuoren näköistä naisihmisiä alkoi hiukan hankalan näköisenä kaivaa kameraa esiin ja napsia kuvia salavihkaa. Tajusin, että tuo osasto ei vain jaksa kiinnostaa yhtään. Jos käyn syömässä hyvin, keskityn siihen syömiseen mieluumin kuin annoksen kuvaamiseen ja muutenkin olen niin epätrendikäs, että ketään tuskin kiinnostaa minun nolo kiemurteluni kameran edessä. (Varsinkaan, kun oikeasti onnistun irvistämään 90 kuvista) Jotta pidän hämärää ja puolisalaista pikkublogiani, josta juuri kukaan ei ole kullut, kuvailen kukkasani ja käsitöitäni ja tiesmitä ja latailen niitä onnellisena nettiin. Kirjoittamiskykvytkin ovat nykyään mitä ovat, mutta näyttää tuolla silti joku aina välillä erehtyvän käymään. Mutta tärkeintä on se, että mulla on itselläni hauskaa ja että tulee saatua aikaiseksi edes jotain ulospäin näkyvää. (Oikeasti olisi toki kätevää, jos joku maksaisi siitä, mutta mä olen taustoistani huolimatta maailman huonoin myyymään yhtään mitään, edes itseäni, joten jätänpä kaupallisemmille kavereille.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mua myös huvittavat nuo vaate-/ruoka-/maisemaposeeraukset. Täällä suurkaupungissa (?) niitä aina aika-ajoin näkee.

      Mulle myös bloggaaminen on ihan selkeästi harrastus. Tietysti mukavaa, kun on lukijoita ja vuorovaikutusta, mutta kirjoittaisin joka tapauksessa jotain johonkin.
      Positiivista on se, että tämä on poikinut minulle kuvausharrastuksen.

      Mukavaa olisi, jos joku tästä vähän maksaisikin, mutta epäilen vahvasti, etten pystyisi kirjoittamaan yhtään mitään yhteistyökelpoista markkinointipostausta vakavalla naamalla.
      Olen muutaman kerran yrittänyt aloittaa ilman mitään kaupallista taustatukea jonkinmoista suosittelupostausta, mutta ne levahtavat aina ja joka kerta aivan mahdottomiksi satiiri/parodia/komediapäjähdyksiksi.

      Poista