viikonloppuhääryli

Viime viikonloppuna satoi. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olin ihan plääh, koska ei muka ollut mitään tekemistä.

Lähtökohtaisesti olen nimittäin sitä mieltä, ettei viikonloppuisin kuuluisi oikeastaan tehdä mitään, eikä ainakaan mitään rasittavaa ja kodinhoidollista, eikä varsinkaan sunnuntaisin.
Huomasin että ajatusmallissani on paljonkin korjaamisen varaa.

Viime viikonloppuna

- tein ruokaa, myös pakastimeen (osaan kohtalaisesti, tuli tarmokas olo)

- vaihdoin lakanat (osaan mainiosti, arkiyleellisyys)

- kävin lenkillä (osaan huonosti, oli siedettävää ja tuli reipas ja ryhdikäs olo)

- leivoin pullaa (osaan välttävästi, tuoksui ihanalta)

- opettelin varmistamaan yläköyttä (osaan huonosti, lapsi pysyi hengissä, hikoilin, oli voitokas olo)

- piirtelin ja värittelin (osaan surkeasti, tuntui mukavalta ja ihanan luovalta)

- leivoin leipää (osaan aika hyvin, tuli tarmokas olo)

- vaihdoin kissanhiekat (osaan mainiosti, inhoan koko puuhaa, tuli reipas olo)

- kissanhiekan jälkeen pesaisin kylppärin lattian (osaan mainiosti, inhoan koko puuhaa varsinkin kissanhiekkaepisodien jälkeen. en tykkää siitä kun varpaat kastuvat ja muu kroppa ei)

- luin (osaan todella mainiosti, kirjat olivat vähän plääh)

- suunnittelin ensi viikon kodon ja työn (osaan vaihtelevasti, tuli tarmokas, innokas ja reipas olo)

- varasin juna- ja bussiliput tulevan viikonlopun retkelle (osaan mainiosti, tuli viikonloppuaodottavainen olo)

- lönötin sohvassa juttelemassa teinien kanssa (osaan vaihtelevasti, en suututtanut ketään, nauratti)

- leivoin mustikkapiirakan (osaan mainiosti, tuli nautiskelevainen olo)

- paritin puoli korillista eksyneitä sukkia (osaan mainiosti, tuli organisoitunut olo kunnes kissa meni sukkakoriin istumaan ja luuli että kyseessä on kiva leikki)

- en jaksanut etsiä viinikaapin avainta, kun kaappi lukittiin hätävarjelun liiotteluna lomamatkamme ajaksi. (osaan mainiosti olla etsimättä, tuli ihan tavallinen olo)

- kävin yhden teinin kanssa vaateostoksilla (osaan jotenkuten, väsyn, tuli hyvä olo kun saatiin homma pois alta)

- organisoin nuorison tekemään perusperjantaisiivon (osaan hienosti, tuli kiva olo kun oli siistimpää. hauskinta oli, kun yhden nuoren kaveri tuli kylään ja se seurasi imurointipuuhia ihan vierestä. Kysyin siltä, että oletko sinä laadunvalvoja, se vastasi että joo, ja tämä jälki ei menis meillä kotona läpi. Minä mietin itsekseni että pääasia kun nuoriso tekee vastaanpanematta, kyllä siihen jälkeen ehtii puuttua myöhemminkin)




Kannattaisikohan tarkentaa ajattelumallejaan ja puuhastella pitkin viikonloppua kaikenmoista pientä?
Oli niin tarmokasta ja reipasta melkein koko viikonlopun.

Melkein odotan tulevaa viikonloppua että pääsisi taas tarmokkaana hääräilemään.
Paitsi että nyt kyllä matkailen Kotkaan kyläilemään.

Millaisia juttuja sinä tykkäät hääräillä viikonloppuisin? Mitä jätät mieluummin arki-iltoihin?


*
elokuun postaus päivässä -tavoitepostaus

10 kommenttia:

  1. Mä koitan pitää ajessa yllä sellaista perussiisteyttä ettei viikonloppuja tarvis sitten käyttää moiseen ;-)

    Silloin varsinkaan, kun lapset ei ole kotona, en salli itseni tehdä kotihommia lainkaan. Nytkin on vaan pakko olla ihan ellunkanana sunnuntaihin asti. Harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lähtökohtaisesti siivoushommelit kuuluvat tosiaan arkeen.
      Mutta seinät kaatuvat päälle, ellei koko viikonloppuna ole mitään kunnollista tekemistä - silloin pitää sitten sortua hääräilyyn. En osaa vain olla...

      Poista
  2. Meillä taas on vallalla sellainen ajattelumalli, että koska arki on tarpeeksi raskasta muutenkin, siivous jätetään suosiolla viikonlopuksi. Paitsi että koska siivous on niin hirveän vastenmielistä meille kaikille, siitä yritetään kyllä viimeiseen asti laistaa viikonloppunakin... Mutta onhan elinympäristö kuitenkin perus-hygienisellä tasolla pidettävä, joten aina jotenkin jotain tulee siivottuakin. Voisinkin ottaa tästä postauksestasi mallia ja listata touhujani joskus (ehkä jo tänä viikonloppuna), se voisi olla itsellekin aika terapeuttista! Kiitos siis ideasta! Ja kivaa viikonloppua - touhuilla tai ilman!

    VastaaPoista
  3. Hyvä listaus. Mä pyrin siihen, että viikolla tehään kaikki kotiaskareet ym., saa sitten viikonloppuna vain olla...aina ei kumminkaan näin käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. multa ei "vain oleminen" tahdo onnistua - pitää olla jotain tekemistä tai menemistä. Ihan mitä vain, vaikka sitten vain kahvit anoppilassa, mutta jotain ohjelmaa on oltava. Muuten lähtee järki päästä.

      Poista
  4. Jopas oli puuhakasta! Miten ihminen ehtii leipoakin noin monta kertaa viikonlopussa...

    Minulta on vapaaehtoinen hääräily loppunut kokonaan. Pakollista hommaa, suurin osa sellaisia, joista en tykkää, on aivan liian paljon. Siksi ten parhaani vältelläkseni kaikenlaista työtä kotona. Arkisin kuntokestävyys on vähän heikko, kun joudun nousemaan niin eläimelliseen aikaan. Kun saan lapset ruokittua ja heidän koulujutut ja harrastuksen rullaamaan, en enää todellakaan kykene puuhasteluun tai hommiin.

    Lauantaisin venyn ja venun puolille päiville ja sitten alkaa kaupparumba, kokkaus, pyykkäys ja joka toinen viikko imurointi. Sunnuntaina venyn jälleen puolille päiville, iltapäivällä alkaa yhdistetty harrastuskuljettelu ja omaishoitajan lomitus/viihdytys. Leipomiset ovat typistyneet malliin pannukakku tai vohveleita vohveliraudalla.

    Aion kyllä aloittaa uuden luvun perhe-elämässä. Esikoiseen olen onnistunut istuttamaan pientä kotitöiden siementä ja poika on yllättävän näppärä. Sitäpaitsi siihen toimii kiristys ihan älyttömän hyvin. Pienemmät mokomat vaan sählää ja rähjää. Mutta tuosta yhdestä saisi sentään vähän kevennystä kotityörumbaan.

    Vaikka tilanne on tämä, niin syksylle on suuret odotukset monen ikuisuusrästin hoitamisesta ja pari uuttakin on kehitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin juuri ruuhkaisimmat vuodet meneillään elämässä - ei siihen tarvitse edes yrittää mahduttaa mitään ylimääräistä hääräilyä. Pääasia varmaan, että arkioleminen pysyy suunnilleen kuosissaan.

      Iloa syyskauteen!

      Poista
  5. Ai miten ihana postaus. Tuo olotilamietintä on erinomainen idea! Moni touhuaa vaikka mitä eikä mieti koskaan miten hyvin osaa asioita tehdä tai minkälainen olo tekemisestä tulee tai sen aikana on.

    Voisin napata tämän haasteeksi :)

    VastaaPoista