puuskahduksia

 Kaikki alkoi ihan pienestä.

Minua rupesi yhtenä päivänä elokuun lopulla harmittamaan lusikkalaatikon epämääräinen muruisuus ja sekaisuus.
Yhtenä iltapäivänä ruuan jälkeen kippasin lusikat pöydälle, pesin laatikon ja lusikoin sen uudestaan.
Seuraavina päivinä kävin tämän tästä ihailemassa siistiä laatikkoani.
Laatikossa on tilaa!
Siellä ei ole murusia!

Viime viikolla alkoi harmittaa vaatekaappini tursuileva täysinäisyys. 
Yhtenä päivänä osallistuin etäkoulutukseen ja sain samalla ällin ruveta järjestelemään vaatekaappiani. kertoo ehkä vähän koulutuksen tasosta?
Keräsin pois kaikki kesävaatteet, pakkasin muovikassiin ja arkistoin.
Sitten keräsin pois kaikki sellaiset epämääräiset kivat, joita kumminkaan en ole pitkään aikaan käyttänyt. Pakkasin nekin muovikassiin ja arkistoin, ajattelin että säilön niitä vaikka muutaman kuukauden ja katson sitten, onko niille enää käyttöä.
Perkasin pois kulahtaneet, rikkinäiset ja vanuneet vaatteet, heitin armottomasti roskikseen paripuolet sukat, silmäpakoiset sukkikset ja rumat rintsikat.
Järjestin hyllyt uusiksi.
Välillä oli vähän työlästä kun oli niin kovin osallistava koulutus ja piti aina mennä videoyhteyteen keskustelemaan pienryhmissä.
Vaatekaapissani on järjestys!
Siellä on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly! jolle olen aivan huvikseni laittanut yhden pyyhkeen, ettei sinne ala kertyä tursuilutavaraa.
Jokainen laatikko menee kiinni sievästi, löydän sukat, näen yhdellä silmäyksellä paidat ja alaosat, päivittäisten valintojen tekeminen on vaivatonta.

Viime aikoina olen joka viikonloppu ollut menossa ja tekemässä vaikka mitä. Menneenä viikonloppuna olin lauantaina Helsingissä ihan muuten vaan. Kun illalla tulimme kotiin, olin aivan irti-katki-poikki, ja päätin että en tee sunnuntaina mitään.

Paitsi että kaupassa oli pakko käydä.
Kävimme.
Sitten minua alkoi ärsyttää jääkaapin ruma ja sotkuinen täyteys.
Tyhjensin pois kaikki kaprispurnukat, joista oli otettu yksi kapris, kaikki loppuunstruutatut sinapit ja ketsupit, kaikki nuhjaantuneet vuoden vanhat marmeladit joista oli otettu yksi kaapaisu jonkin reseptin jatkeeksi, kaikki yksinäiset puolikuolleet porkkanat ja itäneet perunat.

Järjestin hyllyt.
Jääkaapissani on järjestys!
Siellä on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly!
tai oikeasti se hylly on otettu kokonaan pois ettei sinne ala kertyä kerrankäytetyjä kaprispurnukoita. en edes tykkää kapriksesta. miksi meillä on sitä?

Päätin etten enää ikinä osta kapriksia tai marmeladeja vain sen takia että resepti käskee laittamaan joukkoon yhden kapriksen.
Tai lusikallisen marmeladia.

Sitten riehaannuin pakastimelle.
Otin ulos joka ikisen laatikon ja kävin läpi.
Poistin armotta yli vuoden vanhat pakasteet, kaiken syömättä jääneen; jokaikisen oudon nyssäkän, josta ei voinut päätellä mitä ja miksi se oli pakastimeen säilötty.
Pakastimessani on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly!
paitsi että laitoin sinne hyllylle melkein täyden napuepullon ettei sinne ala kertyä outoja jämänyssäköitä. mitä järkeä on pakastaa jämänyssäköitä, jos niiden sisältöä ei koskaan syö?
päätin etten osta enkä pakasta mitään turhaa.

Menin kävelylle ja ajattelin että loppupäivän makaan ja luen vain.

Mutta kävelyn jälkeen minua alkoi ärsyttää kuivaruokakaapin sotkuinen täyteys.
Ja voi sukupuolineutraalit sentään - se vasta olikin sotkuinen ja täysi!
Tyhjensin pois kaikki karanteenivarastot; kaikki tunkkaisiksi muuttuneet jauhot, kaikki muutaman pastaroikaleen pastapussukat ja kaikki parasta ennen päivänsä jo vuosi sitten ohittaneet hätävararuuat.
Päättäväisesti en surrut sitä tavaramäärää vaan kannoin talosta ulos kassikaupalla karanteeniahdistusta ja -pelkoa, jäytävää huolta viimeisen puolentoista vuoden ajalta.
Tajusin että sekä kaaos että ylenpalttinen ruokamäärä kertovat vain ja ainoastaan huolesta ja ahdistuksesta, pelosta ja tarpeesta suojella omia.
Kaiken sen tunkan ja vanhentuneen poiskantaminen oli puhdistavaa.
Kuivaruokakaapissani on tilaa!
Ja siellä on silti ruokaa!
Kuivaruokakaapissa on yksi kokonaan tyhjä hylly tai oikeastaan laatikko
paitsi että laitoin sinne leipäkorin pois työtasolta.


Pitkin iltaa - jolloin minun piti lukea ja kirjoittaa - kävin vain availemassa kaappejani ja käskin kaikkia muitakin koko ajan ihailemaan niitä paitsi pakastinta en availlut. enkä ottanut napuetakaan. oli kumminkin sunnuntai sentään.

Sitten julistin että joulusiivous on käytännössä tehty.
Aloin haaveilla myös tärkeiden papereiden arkistoimisesta ja takahuoneen sekalaisvaatekaappien järjestelystä.



Minulle sopii tällainen äkillinen älliytyminen.
tiedostan että jotain on elämässä vähän paremmin: mitä sotkuisempi on mieleni, sitä sekaisempi on myös ympäristöni. Kun voin hyvin, on keittiön työtaso melkein tyhjä ja kaapeissa edes jokin järjestyksentapainen.
kirjakasat ovat sentään aina ennallaan, niistä en ole vielä päässyt eroon edes hyvässä vireessä.

 


 

 

*

ajastettu postaus

12 kommenttia:

  1. No nyt! Voin vain kateellisena nostaa olematonta hattuani!

    Vaatekaapin sentään viikko takaperin siivosin, etähenksupäivän yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) etäkokoukset ja -koulutukset sopivat oikein hyvin puuskahduksiin!

      Poista
  2. Mäkin olen kade. Täytyy ottaa vinkistä vaari ja viettää seuraava etäkoulutuspäivä keittiön sijasta omassa huoneessa vaatekaappien luona!

    Mulla on toisin päin tuo kaaos ja sen sietokyky: jos on päässä kaaos, pitää ympäristön olla tip top, mutta jos on leppoisa ja hyvä olla, kestän kaaosta ympärilläni paremmin.

    Suloista syyskuun loppua sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kaaos kyllä korreloi mielen kaaokseen. Kun olen oikein syksyn alhoissa, ei keittiön työtasolla ole tilaa edes sipulin pilkkomiselle.

      Lempeyttä syksyyn <3

      Poista
  3. Isot aplodit!

    Mulla on paremmassa kunnossa kaapit kuin pitkään aikaan. Voi olla, että monen muun mittapuulla ne kaameassa kunnossa. Kodinhoitohuone on vähän rempallaan. Ikuisena optimistina ajattelen, että jos pystyisin pitämään paikkoja kohtuullisessa kunnossa, niin olisi vähemmän töitä jos kesällä pääsee/joutuu järjestämään rippijuhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rippi- (valmistujais-) ja muut juhlat ovat tosissaan melkoinen kimmoke ylläpitojärjestelyissä.
      Supersiistiä meillä ei ole koskaan, eivätkä kaappini läpäise kriittistä seulaa, mutta uskaltaisin ryhtyä rippujuhlavalmisteluihin ;)

      Poista
  4. Oot mun idoli ja "Kaiken sen tunkan ja vanhentuneen poiskantaminen oli puhdistavaa" kolahti.

    Mulla on varastossa edelleen kirppiskamoja 3 IKEA säkkiä - pitäisikö ne vaan heivata Fidalle?

    Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä heivaisin heti Fidalle. Oon tavattoman huono laittamaan mitään mihinkään myyntiin, lahjoitan, vien hyväntekeväisyyskonttiin tai heivaan pois. Jos se sälä jää nurkkiin pyörimään, en pääse siitä ikinä eroon.

      Lempeyttä viikkoon <3!

      Poista
  5. OOO vau. Olen mykkä ihailusta. Mun kaapit on kauheat ja liian vähän kaappejakin keittiössä. Mun pitää puuskahtaa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ehdottomasti on liian vähän kaappeja keittiössä. Tosin se on ainoa mikä pitää mut kurissa ja nuhteessa, jos niitä kaappeja olisi enemmän, mitä kauheita kerrostumia siellä olisi?
      Eikö sulla ole just meneillään kovat taloudellisuuspuuskahdukset?

      Poista
  6. Teen täällä aaltoja aaltojen perään. Mikään ei ole niin ihanaa kun katsoa siivotun tilan perään. Toinen mistä tulee lisää kumarruksia on palaverin/koulutuksen tehokäyttö. Olen monesti miettinyt, että parasta olisi ottaa palaveri kännykkään ja sitten samalla vaikka kävellä ympyrää kotona. Siinä ei pylly leviäisi ja saisi ehkä jotain aikaiseksikin :)

    Mulla oli kamala keittiötuska viime viikonloppuna. Siitä tulee purkaus jossain vaiheessa ulos, mutta nyt vielä vähän hengittelen.

    Ei kai se napue nyt vahingossa jäädy, pitäisikö sitä tarkastella välillä ja testata ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaverivinkki: jos on palaveri, jota varten ei hirveästi tarvita muistiinpanovälineitä ja jossa ei ihan koko ajan tarvita näköyhteyttä, ota palaveri kännykkään ja lähde johonkin ulos kävelylle; aivan parasta!
      Mulla on pari sellaista työryhmää joissa ei vaadita muistiinpanojen tekemistä, ja jos sää on kaunis, olen kävellyt jonkun puolirauhallisen lenkinpätkän. Pysähdyn jos täytyy tarkastella jotain diaa.
      Menen johonkin vähän sivummalle jos täytyy kommentoida jotain.
      Saatan istua kalliolla tai puistonpenkillä välillä. Yritän ajoittaa kommentit muualle kuin ylämäkiin :)
      Sanon aina palaverin alussa muulle väelle, että mulla on kävelykokous, mutta että olen aktiivisesti mukana.
      Olen ollut huomaavinani, että nämä ovat mulle aika produktiivisia palavereja, muutama matkan varrella tullut idea on edennyt isoissa rattaissa pitkälle valmisteluun.

      Täytyy vissiin pitää napue tarkasteluasemissa ;) (kerran jäätyi cava ja räjähti ympäri pakastinta)

      Poista