En tiedä, olenko koskaan onnistunut täsmentämään itselleni, millaista työtä oikeastaan haluaisin tehdä.
En muista, onko minulla koskaan ollut sellaista selkää unelma-haave-toive-ammattia, johon olisin kiihkeästi halunnut, tai jonka olisin kokenut omakseni.
(paitsi joskus kun olen ollut todella uupunut työelämään, olen haaveillut ja unelmoinut museoistuskelijan työstä, se kai olisi enimmäkseen istuskelemista ja rauhassa olemista vain. kait?)
Jos ihan rehellisiä ollaan minusta koko työssäkäymisen konsepti on vähän outo.
Joku riistoviljelee minun aikaani ja energiaani ja resurssiani ja mitä saan vastineeksi? Ei ole aikaa nösväillä kotona ja jos joskus olisikin, on liian väsynyt.
Veikkaan että keksisin kaikenmoista rattoisaa nösvättävää päiviini ihan ilman työelämäänkin.
Mutta käyn (ja olen käynyt) töissä kun kerta sellainen on tapana, ja jonkinmoiselle rahantulollekin on yleisesti ottaen tarvetta.
 |
| työjuttu |
Ehkäpä juuri tuo selkeän päämäärän tai unelman puuttuminen ja halu mieluummin vain nösväillä omiani on ajanut minut semmoisiin työtehtäviin, jotka ovat olleet...vaisusti ihan kivoja, mutta herättäneet silti vahvasti ristiriitaisia fiiliksiä.
Aiemmissa töissäni on ollut paljon hyviä juttuja, paljon semmoisia asioita joista olen todella ylpeä ja joskus on ollut ihan kivakin mennä töihin.
Mutta on ollut myös paljon vastakkaista.
Nyt - tässä kypsässä iässä - tuntuu ekan kerran siltä että saattaisin olla aika lähellä melko mainiota työelämää.
(en uskalla sanoa unelmaduunissa etteivät vie sitä minulta pois. ja sitäpaitsi, mistä sitä edes tietää, mistä unelmoin vuoden tai parin päästä?)
 |
| työjuttu |
Hyvyyden koordinaatteja:
- ei kovastikaan vastuuta. Riittää että menen paikalle ja teen sen mitä pitää. En selvästikään kestä minkäänlaista vastuuta, vaan on parempi vaan tehdä.
- istuskeleminen. (tosin siinä pakkaa toisinaan tulemaan kylmä, mutta se ratkeaa kuumalla teellä ja hyvällä aluspaidalla. Yhdessä meidän tilassa on aika rapsakka ilmastointi, jota ei kovastikaan pysty säätämään)
- luovuus. Tänään olen ollut lammas ja aasi. Olen esiintynyt lähestulkoon musikaalissa ja laulanut ja tanssinut muutenkin sen istuskelemisen lisäksi.
- selkeyttä: minulla on tulevana keväänä viisi työpalikkaa, joissa kaikissa on sopivasti istuskelua, luovuutta ja vastuuttomuutta (paitsi yhdessä vähän vastuullisuutta) ja aikaa pohtia riittävästi niitä kaikkia
- työparit: työtä ei tehdä koskaan yksin, vaan aina työparin kanssa. Ja minulla on erinomaisen mainiot työparit, joiden kanssa on kiva pomputella ideoita, yrittää toteuttaa niitä ja istuskella. (työhöni kuuluu aika paljon istuskelua) (ja seurustelua) (ja joskus vähän leikkimistä)
 |
| työjuttu - kuvatuki yhteen lauluun voit arvata että mihin |
Ihan loputtoman väsynyt olen aina työpäivän jälkeen (johtuu varmaan tästä loputtomasta epämääräisestä harmaasta) mutta en ole uupunut.
Jos hakemalla hakee jotain haittapuolta, niin edelleenkään en jaksa enkä ehdi nösväillä kaikkea sitä nösväilyä, mitä haluaisin.
*
Nösväily = kaikkea semmoista mitä tekisi mieli tehdä kotona kun olisi aikaa ja energiaa ja resurssia. Kokata hyviä ruokia, käydä pitkillä kävelyillä ja uimassa. Piirrellä, tai opetella piirtämistä. Ja maalaamista. Kutoa ja opetella käyttämään ompelukonetta. Leipoa. Harjata kissat kunnolla. Kirjoittaa. Kirjoittaa paljon ja kaikessa rauhassa ja päämääräisesti. Pitää päiväkirjaa. Lukea viisaita kirjoja kaiken hömpän lisäksi. Lukea paljon ja ajatuksella. Mennä metsään. Tehdä eväsretkiä. Nähdä kaikenlaisia jännittäviä pieniä ja arkisia asioita. Mennä kesällä ulos tosi aikaisin aamulla. Oppia kuvaamaan pieniä arkisia asioita, joko kameralla tai sanoilla. Mennä arkena museoon ja istua siellä. Vaikka kirjoittamassa. Juoda kahvia termarista jossain jännittävässä paikassa. Istua kirjastossa lukemassa jotain outoa kirjaa, jota ei haluaisi lainata kun ei sitä kumminkaan lukisi muuten. Mennä merenrantaan istuskelemaan. Syödä rauhassa herkullista aamiaista. Jaksaa joskus valvoa tosi myöhään yöllä ja mennä ulos katsomaan taivaalle, ainakin jos olisi revontulia. Vaellella ympäriinsä kaupungissa. Istua lukeamssa kahvilassa salaperäisen näköisenä ja juoda kerrankin kahvia hitaasti eikä nopeasti. Opetella kirjoittamaan runoja ja aforismeja. Onnistua tekemään täydellisen hieno joulukortti.
Kaikkea semmoista nösväilyä.
Semmoista ihmisen sielu tarvitsisi paljon enempi kuin vastikkeellista työssäkäymistä.
En ole oikein vielä tähän ikään mennessä onnistunut pääsemään riittävään nösväilymoodiin viikonloppuina, ja lomatkin ovat viime aikoina olleet liian säpäleisiä kunnon nösväilemiseen. Tai kun on sekä viikonlopuissa että lomissa liikaa nösväilyä rajoittavaa mukavaa ohjelmaa.
Mutta onneksi on sentään siedettävämpi työelämä nykyään. Melkein unelmakiva.
 |
| nurinkurinen etana |
Huomaan kyllä itsekin, että nösväily on melko pitkälti rauhassa ja itsekseen olemista, verkalleen tekemistä ja... no, nösväilyä.
Mikä ihme voi niin paljon kuormittaa että haluan vain nösväillä?
Pitäisikö keskittyä enempi vaan nösväilyyn ja vähempi kaikkeen muuhun?
*
Mikä tekee duunistasi unelmaduunin?
Mikä on lempinösväilyäsi? Pystytkö tekemään sitä tarpeeksi?
Leijonaa mä metsästän...
VastaaPoistaSiitä tuli mieleen näin joulun alla, kun Poika oli päiväkodissa ja harjoittelivat varmaan joulujuhlaa. Harjoitteli laulua kotonakin ja kun meillä pystyi kiertämään "ympyrää" keittiö-olohuone-eteinen, hän marssi sitä ympyrää ja lauloi
"Lumiukot lumiukot keittiössä kulkee,
nysäpiipun nysäpiipun suuhunsa sulkee (näin ei varmaan enää saa laulaa?)
olalle ne taputtavat ystävää ja veikkaa,
hangella heittävät kupperiskeikkaa"
Ja me Mursun kanssa ihmeteltiin, miksi ihmeessä ne lumiukot kulkee siellä keittiössä, eikä ymmärretty. Mutta annettiin Pojan laulaa.
Kunnes tajuttiin, että ne kulkee KETJUSSA.
Muistikuva ja laulu tulee mieleen aina näin joulun alla ja sinä muistutit siitä nyt tuolla kuvalla - kiitos ❤️
Tunnistan myös tuon nösväilyn tarpeen ja unelmoin siitä. Aamuisin enne n töihin lähtöä (jos olen herännyt liian aikaisin) puuhastelen kotona sitä sun tätä ja mietin, että olisipa mukava jäädä kotiin nösväileen. Viikonloppusin ei tule samaa tunnetta. Töissäkään ei sinänsä ole ikävää.
VastaaPoista-arja
Minä olen ollut sellainen museoistuskelija. Tai työnkuvaan kuului myös opastaminen ja luettelointi, joista toisia inhosin ja toisesta tykkäsin antaumuksella 😂 superintrovertti! Kuvittelin asuvani siinä museotalossa ja ihmiset häiritsi mun mielikuvitteluja mokomat. Ihan pelkkää valvomista ei käsittääkseni edes ole olemassa työnä, vaan siihen kuuluu aina joku esitelmöinti ja opastus kylkiäisenä. Yök.
VastaaPoistaMä oon ollu mun unelmaduunissa - tai kahdessakin! Toisessa tykkäsin tehdä töitä yksin rauhassa, toisessa hyvin tärkeä osa oli rakas tiimi. Molemmissa mielikuvitus pääsi valloilleen. Molemmissa vaadittiin erityisosaamista, tarkkuutta, käsityötä. Toinen oli siisti sisätyö, toinen taas likainen ulkotyö, raskas ja vaarallinenkin. Enää ei kroppa kestä ulkotyötä ja pää ei sisätyötä. Oli siis vaihdettava alaa. Ja mieluiten nösväilisin kyllä!
Voisin allekirjoittaa joka ikisen sun nösväilylistalla - paitsi että kissoja mulla ei enää ole. Mutta mieluiten tutkisin sukua, kirjoittaisin, kuvaisin, lukisin ja seikkailisin! Ja niitä olen tehnytkin viimeiset 2,5 vuotta, minkä syöviltä olen jaksanut. 😊
En ole koskaan ollut unelmatyössä. Opintovapaalla löysin alan, jossa voisin olla, mutta työmarkkinat on nyt niin sekavat ja minulla ikää, joten voi olla, että sitä hommaa saan tehdä vain vapaa-aikanani.
VastaaPoistaJos jokin, niin ihmiset ovat olleet ne, jotka ovat tehneet työpaikasta hyvän. Koronan jälkeen niitä ei enää kuitenkaan näe, kuin ehkä kerran viikossa jos silloinkaan. Ja olisi kyllä ihanaa, jos olisi työpari, jonka kanssa voisi yhdessä suunnitella ja kehitellä asioita. Yksin kaiken tekeminen on supertylsää.
Lempinösväilyni on aika paljon kaikkea luovaa tekemistä (kirjoittamista, piirtämistä, graafista suunnittelua, laulamista, näyttelyissä käyntiä, ystävien tapaamista, lukemista, tanssimista, kaikenlaista hihhulointia ja liikuntaa. Niihin ei ole missään nimessä tarpeeksi aikaa ja sehän on valtava ongelma. Kun en koskaan harrasta uhkapelejä, niin lottopotti ei pelasta minua, vaan pitää sitkitellä ;-)
En tiedä mikä olisi unelmaduunini. Tiedän, että siihen kuuluu sopivasti "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" ja ihmisten tapaamista. Hetkittäin työssäni on ollut unelmaelementtejä, nyt sellaisia ei ole vähään aikaan ollut.
VastaaPoistaNösväilyyn käytettävissä oleva aika vähenee koko ajan, vaikka lapset kasvavat. Taidan tulla joka osa-alueella hitaammaksi ja palautumiseen menee enemmän aikaa. Oman lisänsä tuo se, että huolettavien henkilöiden määrä ei ole vähentynyt vaan oikeastaan lisääntynyt, koska hoidan nykyisin paljo isäni asioita. Lisäksi huollettavien määrä on kasvanut yhdellä työleiri-kesämökillä. Tykkäisin lukea, leipoa, ommella, askarrella, vesijuosta, kokata ja vaikka mitä. Jotain pientä ehdin aina joskus jossain välissä ja se tuntuu kivalta! Tokihan tässä on sellainen haaste, että rapautuvan terveyden vuoksi ylimääräinen aika pitäisi laittaa liikuntaan.