sähkönsäästämispohdinto

Eipä olisi kannattanut leuhkia sen pahemmin liikunnoilla kuin kirjoittamisellakaan (ks. edellinen postaus). 

Nyt ovat kodinhoidon ja talouden lisäksi retuperällä nekin. 

 ***

Sähkön säästely on julkisessa keskustelussa ollut pinnalla monella tavalla ja tasolla. Meillekin tuli ilmoitus hintojen korotuksesta - meillä on taloyhtiön tai luultavasti useamman yhtiön yhteisesti neuvottelema sähkösopimus, eli emme voi itse kilpailuttaa sähköä.
Tavallaan vaivatonta, ja todennäköisesti tällä hetkellä edullisin mahdollinen vaihtoehto. Mutta kyllähän ne hinnat taisivat tuplaantua.
Meillä on myös vanhanaikainen itse luettava mittari, joka täytyy tietysti nyt sopimuskauden vaihtuessa tarkistaa.
(meillä ei myöskään ole vesimittaria, vaan maksamme yhä kuukausittaista vesiennakkoa tai mikälie. ei siis tule välitöntä säästöä peseytymättömyydestäkään.)(ja lämpö taitaa olla kaukosellaista)
Mietin jo, että miten paljon kehtaan pyöristää lukemaa ylöspäin, niin että saadaan huikaisevia säästöjä aikaan syksyn mittaan. sellainen se on ihmisen rikollinen mieli
Olen nyt muutamana aamuna kirjannut mittarinlukemia muistiin, ja todennut että tällä petosyrityksellä on kyllä luokattoman lyhyet jäljet.
Kulutus on seitsemän mittarinpyörähdystä vuorokaudessa. 

Seuraava kysymys kuuluukin sitten, miten tiivistetään mittarinpyörähdykset kolmeen tai neljään?
Jääkaapin ja pakastimen töpselit ovat niin hankalassa paikassa etten pysty nyhtämään niitä aina välillä irti. tai jos nyhdän, riskinä on se, etten ylety kytkemään kaappeja enää uudestaan päälle
Syksyn pimeässä on vissiin vähän pakko käyttää jotain valaistusta.
Ja koska olen noin suunnilleen kokonaan lakannut imuroimasta, ei siitäkään enää sen suurempaa säästöä koidu.
Hetken harkitsin ostavani tusinatolkulla sellaisia aurinkokäyttöisiä pihavaloja ja latauttavani niitä parvekkeella iltojen iloksi, mutta olisiko sekään sitten lopulta kestävä tai ainakaan pitkäkestoinen ratkaisu?
Lehtori on sitä paitsi niin huononäköinen että hämärässä istuskelu ei tule kyseeseen. minä viihdyn luonnonvalossa, mutta hän ei.
Leipomisen olen jo melkein kokonaan lopettanut ja ruuanlaittokin on nykyään vähän kevyissä kantimissa, eli ei hehku uunikaan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Että pitääkö asentaa vaan joku hammastikuista ja sinitarrasta askarreltu jarru siihen mittariin vai mikä ratkaisuksi?
Saa antaa vinkkejä.
se on kyllä sinetöity se mittarikaappi, olen tarkistanut. rikollinen mieli, sanoinhan jo!

Toistaiseksi olemme keksineet semmoisen ratkaisun, että voisimme nyt syksyn tullen ostaa sellaisen laatikkoviinin  iltojen iloksi.
en kyllä oikein tiedä, minkä probleemin se ratkaisee.
suosittelen lämpimästi hakemaan erilaisia ratkaisuja ns. boksin ulkopuolelta, tai tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin boksin sisäpuolelta.  

 

***

 

Viikonlopussa oli kaikenmoisia kivuuksia: perjantaina kävimme maistelemassa Välimeren saarten viinejä Lehtorin kanssa, ja minä tein lauantaina lounasvisiitin Porvooseen.
Hyvää seuraa, kauniit maisemat. Varsinkin Porvoossa.
Ja Välimerelläkin kyllä.

 

saarihyppelyä Välimerellä

Porvoo

***

Kun kolkuttelin Helsingistä kotiinpäin ja katselin painuvaa aurinkoa junan ikkunasta jossain Salon tietämillä ajattelin taas kerran sitä, miten minun kotini on täällä.
Vaikka kuinka olenkin kaupungissa ikäni elänyt, sydämessä läikähtää aina kun ikkunan takana on varsinaissuomalaista peltomaisemaa.

Näin syksyn tietämillä kullankeltaiselle sängelle puidut pellot, siellä-täällä kiemurtelevat saviset joet ja peltoja täplittävät metsälämpäreet - niissä on koti.

 

tasapainoinen elämä?

 Puolen kuukauden liikunnallis-kirjoittamis-taloudelliskatsaus

Kirjoittaminen
Metsämännistöiset etenevät lähes päivittäin. Ja jos en työstä sitä, kirjoitan jotain muuta,
Syyskuun alusta ehkä kolme tai neljä kokonaan kirjoittamatonta päivää.
Voisin ajatella asiaa enemmän ja aloittaa kirjoittamishommelit vähän aikaisemmin kuin yhdeksältä illalla.
Miinusvaikutuksia: niskajumi ja kutomishommeleiden hidastuminen

Liikunnat
Syyskuun alusta viikossa näyttäisi olevan kolme treenikertaa: kaksi uintia ja yksi kiipeily /viikko.
Yhdellä uintikerralla kävin myös uimahallin punttisalilla vähän kurkistelemassa, ja jatkossa tavoite on että kävisin siellä ainakin kerran viikossa ottamassa uinnille vähän alkulämpöä. Yhtenä yönä näin unta että osasin uida tosi sulavaa vapaauintia, että sitä pitäisi vissiin kanssa vähän harjoitella.
Kiipeilytreeneissä harjoittelen myös leuanvetoa ja punnerruksia. Siellä hallilla on semmoinen härpäke, joka avustaa leuanvedossa niin että on kevyt kuin keijukainen. Ja semmoinen patjahommeli ettei tarvitse punnertaa lattiatasolta vaan voi ensin harjoitella tekniikan hyväksi. Narua hyppelen myös ja siitä polveni ei aina tykkää. 

 

Taloudellisuus ja kodinhoito
Ihan retuperällä.
Ruuan hinta senkun nousee vain. En pysty suunnittelemaan yhtään ruokailuja. Siis yhtään. Voin päättää kauppaan mennessäni että syödään lihapullia ja ulostullessa minulla on aineksia johonkin käsittämättömään vatkuliin mistä ei ainakaan synny lihapullia eikä oikein mitään muutakaan. Paitsi tolkuttomasti hävikkiä. Haaveilen kaakaosta ja ranskanleivästä. Syön vallan semmoisia asioita joista itselleni tulee huono olo. Lakritsia esimerkiksi.

En kykene järjestelemään jälkiäni yhtään vaan kaikissa niissä paikoissa joissa kotona olen aikaani viettänyt on kasoja. Keittiön työtasosta on näkyvillä ehkä leikkuulaudan kokoinen työskentelytila, eikä senkään tilan tyhjyys ole ainakaan minun ansiotani. 

Ja kutomukset eivät etene. Se harmittaa koska minulla on ihanat langat odottamassa, enkä saa aloittaa niitä ennen kuin keskeneräiset ovat valmiit.

henkilökohtainen tavaravyöryni

Olen aikaisemminkin huomannut, että jos joku hommeli on hallinnassa, pitää jonkin toisen olla epähallittua.
Sellaista on tasapainoinen elämä.

Kirjoittamispohdinto

 muistiinpanoista kesällä 2021 (pahoittelen outoa rivitystä, teksti on kopioitu leikkaa-liimaa -taktiikalla autenttisista muistiinpanoistani kesältä 2021 eikä se asettunut blogin mittoihin muutoin kuin rivittämällä oudosti uudestaan) -  reilu vuosi sitten pohdiskelin suhdettani kirjoittamiseen näin: (ja tuolloin siis kirjoitin päivittäin, ihan jokainen päivä jotain)

*

Luovan kirjoittamisen keksin vähän puolivahingossa. Ainahan olen kirjoittamisesta pitänyt, ja bloggaamalla pitänyt yllä taitoani ja intoani. Nyt kirjoitin pitkästä aikaa muutakin kuin työtä tai blogia.

Kirjoitin esseen, novellin, pienen runokokoelman ja näytelmän.

Runojen kirjoittaminen tuntui kielletyltä hedelmältä: palasin takaisin siihen itseeni, joka olin joskus melkein kolme vuosikymmentä sitten. Ja näytelmäni henkilöt varastivat ajatukseni monena aamuna töihin pyöräillessä. He alkoivat elää omaa elämäänsä, ja minun tarvitsi vain dokumentoida se.

 

Vaikka en päässyt totaaliseen kaikennielevään kirjoitushurmokseen vielä perusopintojen aikana, en koko pitkänä koronatalvena, tajusin kesäkuun alussa, että jos edes haaveilen, vaikka vain kuinka ohuesti, luovan kirjoittamisen aineopinnoista, minulla olisi syytä olla erilaisia raakatekstejä, ideoita ja ajatuksia ilmassa. En voisi vain olettaa että kurssitehtävät syntyisivät samalla tavalla itsestään kuin perusopintojen aikana: perjantaina annettu, tiistaina palautettu. 

Aineopinnoissa tyhjästä nyhjäiseminen ei enää onnistuisi, ja jos halusin käyttää vuoden työelämästäni, se olisi parasta tehdä hyvin. Aikuisopintoraha veisi talouden niin tiukoille, etten pystynyt edes ajattelemaan sellaista mahdollisuutta, että löysäilisin opintojen kanssa. Jos ottaisin vapaaehtoisesti vapaata ja vapaaehtoisesti ajaisin itseni taloudellisesti tiukoille, se pitäisi tehdä edes siten että siitä olisi todellista iloa ja hyötyä.

Kesäkuun alussa keräsin kaikki vuoden aikana perusopinnoissa kirjoittamani tekstit, kaivoin esiin kaiken aiemmin työstämäni (ja joskus kauan sitten muutamalle kustannustoimittajalle lähettämäni) tekstit ja kävin ne läpi. 

Seisoin edelleen jokikisen takana. Muutamassa aiemmin kirjoittamassani oli edelleen ideaa, ne olivat työstämiskelposia ja pidin niistä edelleen.

Ja avasin kaksi uutta tiedostoa.

Metsämännistöisten tarinan kirjoittaminen alkoi jonain erityisen huonona päivänä, jolloin melkein kaikki itketti. Halusin kirjoittaa kauniita asioita. 

Tarinakaaren rakensin heittämällä noppaa - olin saanut joululahjaksi yksinpelattavan roolipelin. Heitin noppaa siitä, missä tarina tapahtuisi, millaisessa yhteisössä, millaisia ihmissuhteita tarinassa olisi. Ja sitten aloin kirjoittaa satua. Satua jossa oli kauniita, aistillisia, rauhallisia asioita suomalaisessa lehtometsässä.

Se oli minun (jäykistävä) iltajoogani: matka onnelliseen kesäiseen maailmaan. 

* 

Ja mitä sen jälkeen tapahtui?
Elokuussa 2021 uusi työ vei mennessään.
Vuosi sitten elokuussa tapahtui kaikenlaista muutakin, mikä sekoitti joksikin aikaa elämää.
Kirjoittamisen aineopinnot unohtuivat kokonaan silloin syksyllä.
Kirjoittaminen kokonaisuudessaan jäi taka-alalle.

 

Enkä palannut teksteihini ennen kuin nyt, yli vuoden tauon jälkeen, syyskuussa 2022. 

 

Luin läpi muutamia tekstejäni.
Sormenpäissä alkoi kupluilla ilo.
Seison edelleen tekstieni takana. Ja haluan palata niihin.

Treenipäiväkirjan lisäksi muistikirjassani on jälleen, pitkästä aikaa, kirjoitusloki.
Onko minusta työstämään Metsämännistöiset valmiiksi? 

 

tarina sijoittuu tähän maisemaan
paitsi että se on tammilehto

ps. täytyy vaihtaa metsämännistöisten nimi joksinkin toiseksi, kun se tapahtuu tammilehdossa

ps. Ylen sivuilla ja somessa keskustelua herättänyt some-vaikuttajien kirjoittamiskoulu on pohdituttanut minuakin. Koulu sinänsä ei haittaa, ja markkinoinnin laitkin tavallaan ymmärrän, mutta sitä minun on vaikea hyväksyä, että some-vaikuttaja saa keskinkertaisen tekstinsä julkisuuteen vain siksi että sen markkinointi ja oletettu lukijakunta on valmiina ja valmis maksamaan. 
Joskus vuosia sitten lähetin hyvistä blogiteksteistäni koostetun käsikirjoituksen kustantamoon. Se palautettiin saatesanoilla ihan kiva, mutta blogissa olleet tekstit ovat jo kertaalleen käytettyjä, pitäisi olla uutta sanottavaa (tjsp). Samaan aikaan julkaistiin blogiteksteihin perustuvia elämäntapaoppaita, kertomuksia siitä kuinka muutetaan islantiin ja neuleohjeita. 
Mietin silloin ja mietin yhä, olisiko elämäntapaopasta/neuleohjeita/islantiinmuuttelua julkaistu, jos niillä ei olisi ollut jo valmista lukijakuntaa, jos ne eivät olisi pohjautuneet niihin olemassaoleviin blogimaailmoihin?
Kun samantasoisia ja samantyyppisistä aiheista kirjoittavia ihmisiä kuitenkin on olemassa. Jos saman tekstin kustantamolle lähettää tuntematon maijamutikainen ja tuhansien seuraajien somevaikuttaja x.x ja tekstit ovat aivan yhtä keskinkertaisia, niin miksi lopputulos on se, mikä se on?

Luen yleensä hyvin nahkeasti somejulkkisten kirjoja, ja usein ne ovat mielestäni korkeintaan keskinkertaisia. sama keskinkertaisuus pätee valitettavasti toisinaan myös joihinkin ammattikirjailijoihin, heitä julkaistaan vaikka vuosikausien kirjantuotanto on köyhdyttänyt ilmaisua ja vienyt kirjailijalta parhaan terän. Luen myös jonkin verran omakustanteita, sen mitä niitä kirjastossa vastaani tulee. Osasta ymmärrän hyvin, miksi ne ovat omakustanteita. Mutta osa niistä olisi ehdottomasti ansainnut paikkansa jonkin kustantamon ohjelmassa, ja aina sellaista kirjaa lukiessani mietin, että joku vanhan kaartin kirjoittaja /some-julkkis olisi saanut tehdä tilaa tälle tarinalle. ja minä puhun enimmäkseen käyttökirjallisuudesta, arkikirjallisuudesta, viihteestä, en suuresta tuskaisesta taiteesta ja tulevista finlandiavoittajista. vaikka kai senkin osalta voidaan kysyä ihan sama kysymys.

vaikka kuinka ymmärrän että on huomattavasti vaivattomampaa markkinoida sen-ja-sen vaikuttajan /pitkän linjan kirjailijan uusinta melkein menestysteosta kuin täydestä tuntemattomuudesta ponnistavan tuoreen kirjailijan teosta, niin silti, mietinpä vain.