kinttupolut

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 24 - hämmennys tamperelaisessa vessassa

Sattuipa niin, että kun olimme Tampereella retkeilemässä, minulle tuli pakottava tarve käyttää naistenhuonetta.

Koska satuimme olemaan shoppailemassa kotimatkaevästä ihan juna-aseman lähellä, menin tietysti kyseisen tavaratalon naistenhuoneeseen, ja jonottelin siellä elämääni tyytyväisenä (joskin vähän hätäisenä).

Yhtäkkiä yhden vessakopin ovi aukesi.

Ulos kopista tuli nuori naishenkilö täydessä iltapukutällingissä.

Kirkkaanpunainen pitkä, paljettinen, liehuva juhla-asu hänellä oli yllään.

Minun piti nopeasti oikein katsoa ympärilleni, että onhan tämä vessa eikä suinkaan sovituskoppi (olisi tavattoman noloa erehtyä luulemaan sovituskoppia vessaksi!).
Mutta ei. Vessa oli.
Nainen ja hänen ystävänsä - joiden pukeutumista en ehtinyt panna merkille - lähtivät tohisten johonkin, kiire heillä oli.

Koko loppureissun - ja näköjään hyvän tovin sen jälkeenkin - olen ihmetellyt, että mitä ihmettä iltajuhlapukuinen naishenkilö tekee tavaratalon vessassa?
Onko tullut johonkin juhlaan ratikalla tai muulla julkisella kulkuneuvolla kun hätätilanne on yllättänyt ennen juhlapaikalle pääsyä?
Vai onko tohinalla lähtenyt juhlapaikalta johonkin seuraavaan kohteeseen korkkareilla sipsutellen ja keskellä Hämeenkatua on iskenyt tukala tovi?
Mikä juhla oli meneillään tai tuloillaan? Ihan arki-iltapäivä se nyt kumminkin oli, mikälie tiistai.
Miten hankalaa ja epämukavaa on käväistä ohimennen tavaratalon vessassa täydessä juhlapuvussa?
Olimme alkuiltapäivässä, kello ei missään nimellä ollut lähelläkään juhlapukuhetkeä, mistä siis voi olla kyse?
Olivatko häät? (eikös siinä ole kirkko aika lähellä?) (*)
Oliko tulossa vai menossa?
Eikö kirkossa ole vessaa?
Oliko ihan itse morsio vai joku muu päähääväkeen kuuluva?

Kyllä hämmennyin tamperelaisessa vessassa.

(*) se on se kirkko - Tuomiokirkko - mihin en yhdelläkään Tampereenreissullani ole onnistunut pääsemään sisälle.
Joko se ei ole ollut matkan varrella, en ole ehtinyt, tai ovi on ollut visusti lukossa. Kerran myös emme löytäneet ovea. Ja kun olimme koko kirkon kahdesti kiertäneet, niin kiinnihän se sitten oli.
Ette voi kuvitellakaan, millaisia paineita Simbergin maalauksilla alkaa mielessäni olla, niin kovasti odotan niiden näkemistä.
Tähän kirkkoon liittyy myös yksi varhaisnuoruuteni tyttökirja, Terttu Tupalan Tee ruusuista seppele. Haluaisin kulkea pitkin poikin Tampereen keskustaa se kirja oppaanani.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 23 - tamperelainen feissarikriizi

Turkulaisena minun ei tietenkään pitäisi tunnustaa tätä: tykkään Tampereesta (tai ehkä tykkään vain sen keskustasta).

Jos minun pitäisi asua jossain muualla, niin voisin asua jossain kohtaa Tampereen keskustaa.

Tykkään koskesta.
Tykkään Tampereen erikoisesta rytmistä - en osaa päättää, onko se hidas vai nopea.
Se on outo.

Mutta en hirveästi tykännyt tällä kerralla feissareista siellä.
Voi hyvät hyttyset että ne olivat sinnikkäitä ja niitä oli joka niemessä ja notkossa.
Eivätkä ne yhtään väistäneet minun ylenkatseellista turkulaista ilmaan tuijottamistani tai kiemurteluani ihmisten välissä, mitä vielä.
Kipittivät perässä ja tyrkyttivät sähköä ja Hesaria ja Aamulehteä ja kuukausilahjoittajuutta ja lisää Hesaria ja Aamulehteä ja tiesmitävielä.

Mietin aina, että mitä ne feissaajatkin ajattelivat, kun kerroin synkeitä totuuksia.

Ei, en tilaa Hesaria, koska meille tulee Lehtorin työn kautta jo Hesarin digilehti. Ja ei, en halua keskustelun kylkiäisinä yhtään paperilehteä. Enkä mitään muutakaan lahjuksia.
Ei, en voi vaihtaa sähkösopimusta, koska meillä on semmoinen vanhanaikainen taloyhtiömallinen sähkösopimus. En tiedä, onko niitä koko maassa kourallistakaan, mutta meillä sellainen on. Et voi itse valita, kun taloyhtiö on sen jo tehnyt.
Ei, en ole kiinnostunut Aamulehdestä. Luen TurSaa.
Ei, en lahjoita yhtään enempää kuukausittain, kun olen jo.