Minulle tulee satunnaisia muistoja siltä ajalta kun nuorisoa pyöri kotinurkissa, tuli ja meni, oikealle ja vasemmalle.
Ja vielä satunnaisempia muistoja niiltä ajoilta, kun toisinaan jaksoin olla tarmokas.
Kokkasin oikealle ja vasemmalle, aamupaloja, päivällisiä, leipää.
Vieläkin välillä tulee semmoisia.
Keitin soppaa.
Tein Ihan Melko Syömäkelpoista Marjapuuroa
Ja olin hyvin tyytyväinen nykyiseen semitarmokkaaseen itseeni.
Minulla on työsopimusta vuoden loppuun asti. Näin ylemmän esihenkilön muutamaa päivää lomalta paluun jälkeen ja kysyin, miltä tilanne ensi keväälle näyttää.
Ei kovin hyvältä.
Tietysti vaikka mitä ehtii tapahtua, ehkä jostain löytyy saavikaupalla rahaa palkkoihin.
Tiedostan myös, että olen aika lailla nokkimisjärjestyksen pohjalla suuressa puljussa, keskellä organisaatiouudistusta.
Minun töilleni tarvitaan luultavasti tekijä, mutta kuka se on? (oikeastaan vissiin ei, kun alunperin tulin tekemään opiskeluhommia tähän paikkaan, minulle tehtiin varsin korkealta taholta selväksi että olen täysin ylimääräinen henkilö, ja että näiden töiden pitäisi pyöriä yhtä, ehkä jopa kahta ihmistä pienemmällä resurssilla. Kysykää työkavereilta, mitä mieltä he tästä asiasta ovat!)
Joku niistä, joilla jo on vakituinen työpaikka, mutta joka tarvitsee erilaiset työtehtävät?
Tiedostan senkin, että tiedon jatkosta pitäisi tulla aika pian. Ne tehtävät, joita olen tehnyt, täytyy aika pian jakaa uusiksi kevätkautta varten. Meitä on kaksi määräaikaista, ja pahimmillaan teemme työtä yhdessä.
Sanoin että voisin tehdä myös osa-aikaa. Oikeastaan vielä paljon mieluummin kuin täyttä työaikaa. Puolikaskin riittäisi.
Nyt pitäisi työntää koko tämä hullu ajatuskehä aivan mielen pohjalle ja vain puurtaa.
Mitenköhän pitkään jaksan näin tiivistä bloggaustahtia pitää yllä?
Miten pitkään riittää juttua?
Loma oli ihana ja pitkä ja melkein riittävä (aina voisin olla vielä pidempään vapailla kyllä!).
Joko olen vanhentunut, tai sitten kropassani on oikeasti jotain korjattavaa: en oikein päässyt mihinkään järkevään - aiemmasta tuttuun - nukkumarytmiin, en jaksanut istua iltaisin parvekkeella, eikä puhettakaan yöpehmikselle lähtemisestä.
Tavallaan se lepo vain valui ohitseni. Se sellainen pysähtyvä levollisuus (loma-)arjessa.
 |
| tie päättyi kuin seinään |
En ole siitä harmissani tai huolissani - tämä oli tällainen kesä, tällainen loma, tällainen elämänvaihe.