Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 31 - juorumuorien tarkkaavaiset silmät

 Törmäsimme sattumalta tuttavaan, joka heti meidät nähdessään hihkaisi, että onpas kiva nähdä, ja mulla onkin teille yks juttu kerrottavana.

Kävi ilmi, että tuttavan äidin mukaan olemme lähiöläisten juorumuorien spekuloinnin ytimessä. 
(kummallista, koska nykyisellään emme liiku lähiössä ollenkaan)



Erityisesti minä, vesijumppataustani (????) vuoksi.
(olen käynyt uimassa viimeksi ennen joulua, ja omatoimivesijumpassa joskus ennen koronaa)

Lähiön juorumuorit (lauma ihmisiä, joista en ole ikinä kuullutkaan) tiesivät kertoa, että voihyvänenaikasentään, olen Lehtorin kakkosvaimo. (ensimmäisen kohtalosta ei ole tietoa)
(en ole ihan varma, että sanottiinko tässä kohdassa myös, että voivoi, onpa sillä anopilla tässä kestämistä, mutta lisätään se tähän niin tulee enempi dramatiikkaa)
(onko anoppi tykännyt siitä ensimmäisestä vaimosta enempi? miksi minä olen epäkelpo miniä?)
(no kyllä minä varmaan vähän olenkin, eikös sen niin kuulu mennä?)
(minulla on kyllä oikeasti käynyt valtavan hyvä tuuri anoppi- ja appiarpajaisissa. aina olen kokenut arvostusta)

Lapseni ovat Sen Ensimmäisen Vaimon lapsia.
(huojentavaa, voin tyrkätä ne kaikki jatkossa Lehtorin ongelmakenttään).
Koska eihän tuosta kropasta ole millään voinut kolmea lasta tulla.
(no tiukkaa se tekikin, kaikki piti hätyyttää eri keinoilla ulos)
Että pakko on olla sen Jonkun Toisen lapsia. 
(sitä kyllä mietin, että mikä kropassani on niin epälapsensaannillista.)
(tai mistä näkee että oli vaikea punnertaa ulos?)

Lehtori on sentään kunnon mies, koska hän ahkerasti vahtii lapsia kaiket kesät. Poloinen.
Tämä nykyinen rouvansa vaan liitelee kaiket päivät tiesmissä.
(tämä ehkä piti paikkansa joskus viitisentoista vuotta sitten, kun lapsia vielä piti vahtia. Lehtoriudessa on tuo kesäjuttu aika vahvana, lehtorityypeillä kun on pidemmät lomat kuin kolmannen sektorin työläisellä.)
(jos olisi pitänyt veikata, olisin itse arvannut, että minulla on kesäinen salasuhde kaverin puolison kanssa, koska parikymmentä vuotta sitten me aina kesäisin yhdessä paimensimme villiä viisikkoa)

Tuttavan äiti (joka asuu samassa talossa anopin kanssa) oli vähän yrittänyt äkistä vastaan, että kyllä ne lapset taitavat ihan yhteisiä olla ja Lehtorin vaimokin vallan sama jo pidemmältä aikaa, mutta asiasta paremmin tietävä taho oli aivan loukkaantunut moisesta misinformaatiosta.
Että kyllä on Lehtorilla meneillään kakkosvaimo ja entiset lapset.
Tai siis ensimmäisen lapset.
Ja nykyisellä rouvalla ei ensimmäistäkään. Lasta siis.

Lehtori lupasi tarkistaa päiväkirjastaan, mikä oli ensimmäisen vaimon - lasteni äidin - kohtalo.
(Että mihin saan palauttaa ne.)
(kyllä vähän mietin minäkin että mikä on ensimmäisen vaimon kohtalo, että miten se on noin herttaisen lauman jättänyt minulle huollettavaksi?)


*

Olen yhtäaikaa hämmentynyt ja huvittunut.

Hirmu pitkän aikaa joku on elämääni - elämäämme - päässään myllertänyt. Parikymmentä vuotta ainakin. 

En ole missään vaiheessa oikein kunnolla kokenut itseäni lähiöläiseksi - koska mielestäni asumme täällä vain väliaikaisesti - enkä siksi ole mitenkään osannut kuvitella, että juorumuorien tarkkaavaiset silmät seuraisivat minua. Tai lapsianikaan.
Lehtoria kyllä, kun tämä on hänen kotitienootaan.
(anoppikin asuu täällä yhä, Lehtorin lapsuudenkoti on ehkä parinsadan metrin päässä meistä. Ja kun lapset olivat pieniä, vietimme todella paljon aikaa hänen entisessä kotipihassaan, koska siellä asuivat lasten kaikki kaverit. Ja meidän kaverimme myös. Ja Lehtorin kavereiden vanhemmat ja niiden kaverit.)

Siitä kun lapsia on tarvinnut pihalla vahtia, on hyvinkin viisitoista, melkein kaksikymmentä vuotta, että pitkälle kantaa myös se Lehtorin sankariviitta.
Ja nuorisokin on asunut poissa lähiöstä jo vaikka kuinka pitkään, viimeisinkin yli kolme vuotta.

Senkin ymmärrän jollain tasolla, että minua on vaikea uskoa lasteni äidiksi. Lehtori on jonkinlainen vahva periyttäjä, ja yleisen mielipiteen mukaan kaikki suloiset pikku pulluraposkemme ovat hänen täydellisiä kopioitaan. Erityisesti Isoveli. Mutta myös tytöt.
(itse olen vahvasti eri mieltä, mutta minulta ei yleensä kysytä. Yleinen mielipide väittää että Isoveli, Lehtori ja lasten isoisä ovat kaikki keskenään aivan täydellisen samannäköisiä. Minä pöyristyn väitteestä aina, koska eivät todellakaan ole. Appi oli tanssijamaisen siro ja kepeä, Lehtori on  piirteiltään kuin kyntöhärkä häneen verrattuna ja poikanen on eläväisen pörheä.) (mutta nyt eksyimme aiheesta)

Ja mitä kroppaani tulee: se pisti kyllä kovasti hanttiin synnytyspuuhissa, mutta kaikki sinne istutettu on myös aikoinaan onnekkaasti ulos saatu.

*

Pitkä on lähiöläisen juorumuorin muisti.
Epäilen, että jossainpäin lähiötä (tai ehkä muorien vesijumpparingissä?) liikkuu joku sorja nuori kaunis nainen kolmen suloisen pienen lapsen kanssa tietämättä ollenkaan että hänet sekoitetaan Lehtorin kulahtaneeseen ja valahtaneeseen keski-ikäiseen rouvaan. 
Tai kukaties hän onkin se todellinen kakkosvaimo?
Ovat vain minulle unohtaneet kaikki kertoa, pahus.

 



Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 30 - teinimeiningin loppu

Mitä ilmeisimmin lomani on ainakin tähän mennessä ollut onnistunut.

Olen tehnyt melkein kaikkia juttuja, joita suunnittelin. Ja olen pikkuhiljaa alkanut tuntea oloni levänneeksi. 
Jonkinasteista nösväilyn vajetta minulla vielä on. Mutta se kiintiö ei varmaan helpostikaan täyty, se on vain hyväksyttävä.

Muutaman päivän olen kuluttanut pohtimalla sitä tosiasiaa että nykyisen teinimeiningin on kertakaikkiaan loputtava.



En ole koskaan ollut - eikä minusta koskaan tule - järjestelmällistä ihmistä. 
Minulla on ympärilläni kasoja konkreettisesti, ja pääni sisällä jatkuva ruuhka. 

Pienen suurperheen (tai suuren pienperheen) vastuuaikuisena olen joutunut opettelemaan jonkinmoista kurinalaisuutta, että elämä edes jotenkin rullaisi eteenpäin ja keskenkasvuiset olisivat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeanlaisissa varusteissa.
Kait siinä jotenkin onnistuinkin. 




Meillä oli joskus lapsekkaana aikana hataria yritelmiä siivouspäiviksi, ruokalistoiksi, kauppapäiviksi ja kaikenmoisiksi muiksi rutiineiksi, mutta kovin syvällisesti en niitä ilmeisestikään ole sisäistänyt.
Nyt kun elelemme iloisessa dinkkutaloudessa, kaikki ne ovat lipsahtaneet pois päästäni noin vain.

Nykyään kahlaamme suunnilleen polvia myöten kissankarvan muodostamissa arokierijöissä, koska ilmeisesti siivouspäivän lisäksi myös imurin sijainti on sekin lipsahtanut pois päästäni (ja Lehtorin päästä myös).
Päivittäinen varttisiivous on kokonaan kadonnut, koska minulla ei ilmeisestikään ole ylimääräisiä vartteja siihen käytettäväksi. (jäätävä kiire on ihmisellä lukea!)
Kissat ruokin vain, koska ne ponnekkaasti muistuttavat siitä.
Meitä itsejämme ruokkivat muiden äidit. (en osaa enää käyttää puurokattilaakaan)
Ja Lehtori on ruvennut (kotityöexcelin puuttuessa) huolehtimaan myös minulle aiemmin kuuluneista kotihommeleista. (onneksi Lehtori ei ole kuullut metatöistä, muuten olisin pulassa!)

Pidin itselleni puhuttelun: ryhdistäydy nainen!
Olet vastuullinen aikuinen, et voi elellä loppuelämääsi kuin mikäkin huithapeli teini, makkispekkiksiä syöden ja imuria ja pesukonetta pakoillen, vain omaa rentoiluasi ajatellen.

Ihan varmasti voin kokonaisuudessaan paremmin, jos jollain tavalla otan taas arjen paremmin haltuun ja luovun löysäilyn kuvitteellisesta hyväätekevyydestä.
(kyllä, ihminen tarvitsee palautumista ja rentoutta ja armollisuutta. Mutta ihminen tarvitsee myös hyvää arkea.)

Me tarvitsemme siivouspäiviä, ruokalistoja, kauppapäiviä, varttisiivouksia.
Minä tarvitsen iltajumppaa ja kävelylenkkejä, muun liikunnan lisäksi. 
Me tarvitsemme hyvää arkea.

kyllä minusta vielä tämmöinen työn sankari tulee




Jos muu ei auta, rupean laittamaan puhelimeeni muistutuksia siivouspäivistä ja vastaavista. 


ps.
olen näköjään kriizeillyt tätä samaa jo aiemminkin.
KLIK1
KLIK2
Ehkä tämä kotihäpeällinen siivous-teinimeininkikriizi on vähän niin kuin joulu ja juhannus, tulee vähintään kerran vuodessa.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 29 - nälänhätätilanne kissojen keskuudessa

 Meillähän on kaksi kissaa.
Kaksi varsin nirsoa ja herkkävatsaista kissaa.
Herkkävatsaisudessaan ne ovat toistensa vastakohtia: toinen tukkeutuu ja toinen ei niinkään.
Se, joka ei tukkeudu, hallitsee ilmatilaa voimakkaasti. Ja hiekkalaatikkoa myös.

Elma
tunnetaan myös nimellä e
(vähän niin kuin Jamesbondilla on M)
(mutta Elma on e, pienellä)


Niillä oli hyvä kissojen kuivamuona, joka jotenkaan ei lyönyt läpi Suomen markkinoilla. Vastaavaa koiranruokaa vissiin menee säkkitolkulla, mutta brexitin-pahus teki siitä kissanruuasta kannattamatonta meidän markkinoillamme.
Sitä ruokaa ei sitten yhtäkkiä enää saanutkaan mistään. Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten.

Kovalla työllä ja vaivalla, ja vahvojen haittavaikutusten siivittäminä onnistuimme löytämään jokseenkin kelvollisen uuden ruuan tilalle. Herkkävatsaisille, nirsoille, sensitiivisille kissoille tarkoitettua, antiallergista ja ties mitä kaikkea.
Kissat rouskuttivat sitä ja olivat kaiketi edes suunnilleen tyytyväisiä elämäänsä.
Kuivaruoka meni sujuvasti, aamuin-illoin tarjottua märkäruokaa saattoi jäädä kuppiin syömättä.

Nyt, jossain vaiheessa talventaitteessa, avasin taas uuden kuivamuonasäkin ja ihmettelin sieltä tulevaa oudon tunkkaista katkua.
Ja rakeen kokokin oli erilainen.
Katsoin pussia, mutta oli ihan tuttu pussi, sama tuotteen nimi, sama pussin ulkonäkö,  oletettavasti siis sama tuote. 
Paitsi että selvästikään ei ollut.

Kissat menivät nälkälakkoon. Eivät syöneet mitään.

Arppu
(tunnetaan myös nimellä Butski)
(älä kysy, en pysty selittämään)


Ihmettelin asiaa eläinkaupassa, ja kertoivat, että tuotteen resepti on muutettu.
Että tässä pussin kyljessä, huomaatko, lukee pienellä että new recipe.

Vaihdoimme lennossa saman valmistajan eri tuotteeseen, nopeasta vaihdosta johtuvista haittavaikutuksista kärsien.
Raekoko on hyvä. 
Eväänä se on pitkin kevättä näyttänyt menevän kissoille niukinnaukin.
Kissat nyt eivät suorastaan nälkälakkoile, mutta syövät nahkeasti.
Aamu- ja iltapalan märkäruoka on kelvannut paremmin kuin hyvin, kupit on aina nuoltu niin että pohja melkein kurmuilee.

Nyt kun olen enempi kotona, olen tajunnut, että ne ovat itse asiassa nälkiintyneitä.
Ne syövät papanaa aivan minimimäärän ja elävät aamu- ja iltapalan märkäruokaa odotellen.
Ne kinastelevat keskenään, toisen turkki on aivan pilalla ja ilmapiiri kissajoukkiossa on huono.

Itseäni saan tietysti syyttää, olenhan havahtunut ruokatilanteeseen aivan liian hitaasti.
Ja ottaa päähän ihan käsittämättömän paljon: millä ihmeen tulokulmalla lähdetään seuraavaa sopivaa kuivaruokaa etsimään? 
Aina täytyisi malttaa sen vatsatunkkaisen ylimenovaiheen yli, ainakin viikko-pari, ennen kuin voi oikeasti päätellä, sopiiko ruoka kissoille vai ei. Ja vielä pidempään, sopiiko se oikeasti, tuleeko syödyksi, miten vaikuttaa kissan olemukseen.

Isolle kissalle olisi hyvä olla isompi raekoko.
Vatsaherkälle vatsaystävällistä.
Ja mieluusti sellaista, jota saa kauppareissulta tai sen varrelta, ettei tarvitse erikseen lähteä mistään kaupungin laidalta hakemaan, ja kohtuullisella hinnalla. 
Eläinkaupassa ne yrittävät kovasti tarjota saman valmistajan jotain vielä parempaa ruokaa, mutta nyt tässä nälkiintymisen kurimuksessa luotto tähän ruuanvalmistajaan taisi mennä.


Semmoista kysyn, että onko oikein muuttaa ruuan reseptiä ja koostumusta ja myydä sitä samalla nimellä, samana tuotteena?
Varsinkin kun tuote oli sensitiiviselle, allergiaherkälle eläimelle tarkoitettu?

Elma ajattelee boksissa, ei boksin ulkopuolella


Elma osallistuu luovaan kirjoittamiseen

Arppu juo kahvia
(meillähän kissat eivät ole pöydällä)
(ainakaan silloin kun ihminen syö)



Arppu on hurjana

Kissat apustavat kirjahyllyn järjestelyssä

Arppu kurkkaa


Lisää kissoista (KLIK)



*
ps. muistattehan että osa postauksista on ajastettu, ja tilannetta on ratkottu jo hyvän tovin ja pidemmästi. Ennen kuin joku lähtee tekemään eläinsuojeluilmoitusta.