Maaliskuun luetut

Maaliskuu oli hyvä lukukuu. Luin monipuolisesti, ja varsinkin alkukuussa monenlaista mielenkiintoista. Kuukauden äänikirjavalinnat olivat erityisen onnistuneita.

Pyrin kuuntelemaan äänikirjoina sellaisia kirjoja, joita en ehkä muutoin tulisi lukeneeksi.
Suosittelen oikeastaan kaikkia maaliskuussa kuuntelemiani kirjoja:
Kuurosokean Frans Leijonin elämä, Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Volkan Ünsalin tapaus, Sarasteen Kirjeenvaihtaja ja Kangasluoman pohjoisen purjehduskertomus! - kaikille niille lämmin suositus.

kevät!

Pitkästä aikaa luimme Lehtorin kanssa samaa kirjaa - ties milloin viimeksi. Lehtori oli löytänyt kirjastosta Elias Lönnrotista kertovan uutuuden, ja Elias-herra alkoi ilmestyä tämän tästä ruokapöytäkeskusteluihimme. Silmäilin kirjaa vähän alkuun, ja totesin, että tälle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus. Olin jo valinnut sen mielessäni seuraavaksi kuunneltavaksi äänikirjaksi, mutta siitä löytyikin vain e-kirjaversio. Siispä lukemaan!
Olisi ehkä kannattanut lukea ihan perinteisenä paperikirjana  - minulla kun on yleensä hankaluuksia nimien ja vuosilukujen kanssa - olisin voinut lehteillä kirjaa tarvittaessa taaksepäin ja tarkistaa, mutta sujuihan tuo e-kirjankin lukeminen, varsinkin kun Lehtori ehti palauttaa paperikirjan kirjastoon heti sen luettuaan.
Käsitykseni Lönnrotista perustuu varsin pitkälti lapsena lukemaani Arvi Arjatsalon kirjaan Sammatin Elias, joka on aikakautensa Lönnrot-kuvalle uskollisena varsin imarteleva ja suorastaan herooinen. Oli aivan terveellistä tarkistaa näkemyksiään ja uudistaa käsitystään. 
Ei pidä myöskään vähätellä Lönnrotin merkitystä parisuhteellemme: ilman Arjatsalon kirjaa en todennäköisesti olisi valinnut latinaa yläkoulussa ylimääräiseksi aineeksi ja olisi jäänyt vieraaksi koko Lehtori. Ja koska vietämme parhaillaan Pyykit sekaisin 30 -juhlavuottamme, oli varmasti ihan aiheellista päivittää Lönnrot-tietämys ajan tasalle 😉

Yritin maaliskuussa aloittaa ovelan mikrosäästämisen keinon: ajattelin laittaa säästötilille aina kympin, luettuani jonkun kirjan. Maaliskuu oli varsin pitkä ja alkoi näyttää siltä, että menen vararikkoon pelkästään lukemalla. Sain kuitattua suunnilleen puolet maaliskuun kirjoista.
Huhtikuussa päätin toimia toisin: maksoin itselleni etumaksua sopivaksi katsomani summan. 
(alkaa kyllä olla käsittämättömän monimutkainen mikrosäästösysteemi.)

aloitin kuuntelemaan paavin Toivoa
ei edennyt.
uusi yritys joskus toiste

Maaliskuun luetut alla käänteisjärjestyksessä, ja koko vuoden luetut löytyvät TÄÄLTÄ

Maaliskuun luetut, lukutunnit 135h (+Elias Lönnrot ja Uuninpelti-kirjat, aika tuntematon)

**lukuaikani katkeaa virallisesti aina kunkin kuukauden loppupuolella, n.24-26. päivä. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken lukuajan kalenterikuukauden mukaan.

Kaisa Korpela: Uuninpelti-identiteetti. Millaista on muuttaa puolison työn perässä Piilaaksoon - millaisia kulttuurieroja tulee vastaan, miltä tuntuu aluksi olla pelkkä kotirouva? Kirjan esittely luokittelee kirjan fiktioksi, mutta lukiessa ei tullut sellaista tunnetta - vaan lukukokemus oli varsin elämäkerrallinen. Ihan ok välipala. E-kirja, ei aikatietoa.

Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Välipalana lauantaisen työpäivän päälle vanhaa tuttua Tuija Lehtistä. Ei kuulu mitenkään Lehtisen parhaimmistoon, mutta ei ole myöskään aivan toivoton - lukukelpoinen siis, ja auttoi rentoutumaan ja nollaamaan lauantaisen aamupäivän työt, ja teki päivästä vapaapäivän tuntuisen. E-kirja, 10h.

Sohvi Kangasluoma: Sitten purjehdimme pohjoiseen - merkintöjä arktisilta meriltä. Matkakirjoja julkaistaan nykyisellään aika harvakseltaan, some ja matkojen seuraaminen reaaliajassa vievät tietenkin kaistaa näiltä. Kangasluoma, arktisten alueiden tutkija ja purjehtija, on purjehtinut ja talvehtinut puolisonsa kanssa arktisissa alueilla. Kirja on sujuva yhdistelmä tieto- ja matkakirjaa, erityisesti arktiksen geopolitiikka kiinnosti minua, ja samoin oli kiehtovasti esitetty näkemys jäästä, jäätyneistä merialueista toimijana. Suositus tälle myös heille, joita kiinnostaa ympäristöpolitiikka pohjoisessa, edellämainittujen lisäksi. Äänikirja, 10h.

Inkku Kärkkäinen: Vaniljaa ja vaahteranlehtiä. Ammattijärjestäjä Minnasta ja hänen rosoisesta perhe-elämästään kertovan sarjan kolmas ja viimeinen osa. Kirjassa oli kaiken arkihärdellin lisäksi jotain levollista, jonkinlaista ymmärrystä siitä, että pikkulapsiperheen arki on välillä aika kuoppaista, uuvuttavaa ja parisuhdetta haastavaa. Pidin ja luin aikalailla kertaistumalta. E-kirja, 6,5h.

Aino Leppänen: Pihapiirissä suhisee. Mustikkapolku-sarjan toinen osa: Mustikkapolulle ovat päätyneet enemmän-vähemmän vahingossa asumaan perheet, joita yhdistävät sekavat sukulaisuus-ystävyys-rakkaussuhteet. Pienessä pihapiirissä tapahtuu uusirakastumista ja eroja. Symppis pikkutarina. E-kirja, 7h. ,

 Talia Hibbert: Hanki elämä, Chloe Brown. Chloen hankala krooninen sairaus on jämäyttänyt hänet elämään lapsuudenperheensä suojelussa, mutta yllättävä arjen käänne saa Chloen sisuuntumaan ja muuttamaan omilleen. Omilla elämiseen liittyy tietysti myös vankka aikomus kokea kaikkea kokematta jäänyttä ja hurjaa. Naapurissa asustelee ärsyttävä mutta henkeäsalpaavan komea talonmies, jolla taakkanaan kariutunut ura taiteilijana. Kuinka näiden kahden siipirikon käy? Hauskanen, aika ennalta-arvattava, etenevä, ihan lukukelpoinen. E-kirja, 13h. ,

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira. Jonkinlainen elämäntapatyötön Ella voittaa jättipotin. Todellisen jättipotin, ja saa päähänsä hankkiutua eroon yhteiskuntaa rasittavista ökyrikkaista - kyllähän maailma sillä muuttuu paremmaksi paikaksi? Hupaisa, kevyesti yhteiskunnallinen cozy crime. E-kirja, 14h. ,

Petri Saraste: Kirjeenvaihtaja. Uutisten kirjeenvaihtajana toimineen Sarasteen työhönsä liittyvät muistelukset. Monenlaista ihminen pääsee ja päätyy näkemään ja kokemaan tuollaisessa työssä. Toimittajien kirjat ovat yleensä sujuvia ja eteneviä, niin tämäkin. Joistain asioista olisin ehkä kaivannut enemmän tietoa, aina voisi kertoa enemmän itsestä, omasta elämästä - mutta toisaalta vuonna 2022 ilmestynyt kirja tuntui ennakoivan ja ymmärtävän sitä, mihin olemme tänä päivänä päätyneet. Jollain tavalla tarkkanäköinen näkökulma! Äänikirja, 5 h ,

Jesse Mäntysalo, Jari Veijalainen: Vuosaaren palkkamurha - Volkan Ünsalin tapaus. Selkeästi etenevä tapaustutkimus, toisti vuosilukuja ja ihmisten nimiä niin hyvin, että pysyin kärryillä, vaikka ajatukset välillä harhailivatkin. On se Aarnio vaan eri epatto, niin monen isomman rikoksen takaa hänen nimensä ilmestyy, tavalla tai toisella. Kuuntelin halukkaasti, oivallinen lukija (Jukka Pitkänen). Äänikirja, 13,5 h ,

Aino Leppänen: Kunnes Parkinson meidät erotti. Tositapahtumiin perustuva rakkauskertomus pitkästä parisuhteesta, vakavasta sairaudesta ja hoitovirheestä.  Seija ja Timo joutuvat koulussa samaan pulpettiin vierekkäin istumaan, ja siitä alkaa arkisen yhdessäolemisen lempeä elämä. Kaunis, herkkä, vähän surullinen. Suositus. E-kirja, 6,5h. ,

Eli Åhman Owetz: Kesä kulkurina. Anna-Lisa päättää tehdä irtioton arjestaan ja toimistoelämästään, ja elää kesän kulkurina klassikkokirjan "Kulkijan pilvilinnat" -tarinan mukaan. Hän vaeltaa ympäriinsä vintagekirppikseltä toiselle, etsii suuntaa elämälleen ja kohtaa erilaisia ihmisiä (miehiä) - voisiko tältä reissulta löytyä elämän tarkoitus ja mies? Sympaattisen kesäinen, vähän naiivi kertomus. Olisi kannattanut lukea ehkä kesäaikaan, lomalla. E-kirja, 8h. ,

Soili Pohjalainen: Tukka hyvin. Ilona on vuokratuolikampaaja, kampaamo on remontissa, eikä rahaa ole yhtään liiaksi. Tytär muuttaa omilleen ja varakas eksä häiritsee Ilonan elämän liepeillä. Ihan leppoisa ja arkinen hyvänmielen kirja. E-kirja. 8h. ,

Minna Kettunen, Siamäk Naghian: Siamäk Naghianin uskomaton elämä - Tuulen kieltä etsimässä. Elämäntarinoiden arvioiminen on aina vähän hankalaa - miten arvioida kirjaa, ei elämää itsessään. Iranin vallankumouksen seurauksena Siamäk ei päässyt opiskelemaan, edessä oli armeijaa ja ankaraa sotimista. Sodasta traumatisoituneena, yhteiskuntaan silti kelpaamattomana ja vähän puoliksi vahingossa Siamäk päätyy Suomeen vuonna 1986 kielitaidottomana, opiskelemaan. Kirja on kaunis ja viisas, jopa vaikeiden sotavuosien kohdalla. Pohdiskeleva, kielellisesti rikas. Kuuntelin äänikirjana, sopi kuunneltavaksi. Yhden runon poimin itselleni muistiin. Suositus. Äänikirja, 6h. ,

Irma Sulkunen: Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa. Kiinnostava, selkeästi kirjoitettu tietoteos /elämäkerta Kalevalan ja suomalaisuusaatteen suurmiehestä. Oliko ikoninen Lönnrot niin ihmeellinen kuin mitä hänestä luotu ryysyistä rikkauteen tyyppinen sankarimyytti antaa ymmärtää, vai millaisesta henkilöstä oikeastaan on ollut kyse? Lehtori luki perinteisenä kirjana ja minä e-kirjana, aloitin Lehtorin suosituksesta. Meinasin alkupuolella hyytyä aivan kokonaan kaikkiin esiinputkahteleviin ihmisiin, vuosilukuja oli onneksi aika vähän, mutta edetessään teos selkeytyi. Olisi kannattanut lukea paperikirjana, niin olisin voinut tarvittaessa palata aina takaisin (mutta Lehtori ehti palauttaa paperiversion kirjastoon!). Yritin lukea kovin huolellisesti, josko kotioloissa olisi ollut pistarit edessä, mutta Lehtori oli suopealla tuulella ja päädyimme ihan vain keskustelemaan aiheesta 😉😁. Suositus, jos aihe kiinnostaa. E-kirja, ei aikatietoa. ,

Elizabeth Gilbert: Kanssasi joelle asti. Gilbert kertoo kiihkeän, erilaisten addiktioiden ja kuolemaan johtavan syövän sävyttämän rakkaustarinan. Kirja oli hämmentävä lukukokemus: toisaalta tarina oli intensiivinen, kirjaa oli vaikea laskea käsistään, toisaalta jokin tökki koko ajan. Minun piti pitkää pohtia, mikä kirjassa häiritsi: Gilbert hyödynsi rakastettunsa (vaikeaa) elämää oman agendansa, oman selviytymistarinansa esilletuomiseen, ilman että kirjan varsinaisella päähenkilöllä oli oikeastaan omaa ääntä. Gilbert puhuu omasta rakkaudestaan addiktiona, jota vertaa rakastettunsa vaikeaan alkoholismiin ja huumeaddiktioon, ja kertoo omasta addiktiostaan (?) selviytymisestä ikään kuin osana rakastettunsa kuiville pääsemisen ja kuoleman tarinaa. Tulipa luettua, hämmentynyt fiilis jäi. E-kirja, 12 h. ,

Hannu Salmi: Frans Leijon: kuurosokean ihmeellinen elämä. Kuuntelin äänikirjana kuurosokean Frans Leijonin (1878-1947) elämäntarinan. Historioitsijan kirjoittama tarina oli kiinnostava, mutta varsinkin alkupuolella vilisi vuosilukuja (joita minun oli kuunnellessa vaikea hahmottaa). Kiehtova elämäntarina. Äänikirja, 6,5h. 

Virva Harmio: Kuin silittäisi vastakarvaan. Mailiksen vuosikymmeniä kestänyt avioliitto päättyy yllätyseroon näennäisesti pienen sanaharkan jälkeen. Miten oppia elämään itsekseen, mitä tinder-deittailu on keski-ikäiselle ihmiselle, voiko ylipäätään enää löytää uuden ihmissuhteen. Ihan sympaattinen, mutta jotenkin epätasainen ja paikoin epäjohdonmukainen keski-ikäistarina. E-kirja, 9h.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

ultimaattisen vapaapäivän kriizi

Ultimaattisen vapaapäivän tarve on valtava, kokonaisvaltainen haaste toteutettavaksi.

Ultimaattisena vapaapäivänä ihmisellä ei kuulu olla mitään ennalta sovittua, ei minkäänlaisia aikatauluja, ei mitään vaatimuksia tai yhtään mitään. 
Ultimaattisena vapaapäivänä ei ehkä halua puhua kenenkään kanssa, ei tavata ketään tai ylipäätään yhtään mitään.
Mahdollisesti Ultimaattisena vapaapäivänä kuuluu käpertyä koko päiväksi sänkyyn pienelle kerälle tai ainakin luumuilla pyjamassa ja koko päivän kuuluu lukea Loistavaa Kirjaa, jota on säästänyt kirjahyllyssään vain Ultimaattista vapaapäivää varten.
Ruokaa ei tarvitse pohtia, se ei ole noutoruokaa, mutta ei myöskään itsetehtyä, eikä eilistä ruokaa. 

Ultimaattista vapaapäivää edeltää Ihana Ilta, joka sisältää hyvää ruokaa, lasillisen tai pari viiniä, ehkä hyviä ystäviä, loistavan kirjan ja ehdottomasti hyvin nukutun yön.
Ihana ilta on vähintään yhtä tärkeä kuin Ultimaattinen vapaapäivä itse, ehkä jopa tärkeämpi.
Ultimaattista vapaapäivää kuuluu seurata tavallinen vapaapäivä, esim. sunnuntai. Tai vielä mieluummin lauantai, mahdollisesti jopa perjantai.
Ultimaattinen vapaapäivä pitää julistaa etukäteen, että voi oikein hekumoida sen tulemisen odottamisessa.

Haluaisin että minulla olisi välillä Ultimaattisia vapaapäiviä, mutta enimmäkseen minulla on Kiipeilylauantai ja Pizzasunnuntai, mitkä tavallaan ovat ihan mukavia päiviä, mutta eivät Ultimaattisia vapaapäiviä.

Ultimaattisen vapaapäivän haasteita:
Edeltävä ilta ja yö: ikäänkuin voisi nukkua hyvin, jos on illalla nautiskellut ystävien seurasta ja viinilasillisesta.
Kun elää parisuhteessa, pitää kommunikoida. Lehtori ainakin on puheliasta sorttia. 
Kun ihmisellä on lapsia, olkoonkin vaikka kuinka aikuisia, niillä on asiaa. Ja kuten jo niiden hamassa lapsuudessa, ne jotenkin haistavat sen hetken, jolloin eniten tarvitsisin omaa rauhaa ja tilaa, ja niille tulee juuri silloin elämää hallitsevia asioita, joita pitää välittömästi jakaa.
Kun ihmisellä on muita läheisiä, pätee sama asia. 
Ja kissoilla nyt on aina nälkä, huomiontarve ja yleinen hätätila, ja aivan erityisesti silloin kun ihminen yrittää luumuilla peiton alla rauhoittumassa.
Sängyssä mujuminen ja lukeminen jäykistävät koko kropan, erityisesti niskan ja se aiheuttaa päänsärkyä.
Olen itsekin aika puhelias.
En pysty olemaan pyjamassa koko päivää vaikka kuinka yrittäisin. Enkä ainakaan mujumaan sängyssä.
Eikä ihmisellä koskaan ole mitään kunnollista luettavaa.

Olin vähän jo julistanut pitkäperjantain Ultimaattiseksi vapaapäiväksi, se olisi kaikinpuolin ollut sovelias siihen tarkoitukseen. Olin miettinyt, miten vietän kiirastorstain iltaa ja muutenkin.
Ja sitten lähikulmilla asuva nuoriso alkoi kehitellä pelitapahtumaa pitkäperjantaille - kun kerran kaikilla on juuri silloin aikaa.

Melkein kuulen sormieni nirinän kun ne päästävät perjantaiaamuna irti sen peiton kulmasta, jonka alle olin juuri käpertymäisilläni puhumatta kenellekään yhtään mitään hyvän kirjani ja kahvikupillisen kanssa. (en juo kahvia sängyssä, mistä se kupillinen ilmestyi?)
Tervetuloa nuoriso!
Ruuanlaitto ja aikataulu!
Seuranpito ja sosiaalisuus!

*

Älkää käsittäkö väärin: minusta on aivan mahtavaa kun nuoriso tulee pelaamaan ja meillä on aina hauskoja pelipäiviä.

Mutta silti, Ultimaattinen Vapaapäivä!
(Pääsiäislauantaina näemme ystäviä, sunnuntaina on pääsiäinen, ja ainakin osa nuorisosta tulee visiitille myös silloin, eikä pääsiäismaanantai ei oikein toteuta Ultimaattisen vapaapäivän vaatimuksia, mutta joudun ehkä tyytymään siihen.)

Jos olen ihan rehellinen, en kykene viettämään Ultimaattista vapaapäivää ikinä.
En pysty lukemaan kirjaa koko päivää, en makaamaan sängyssä puolta tuntia pidempään, en olemaan pyjamassa aamukymmentä pidemmälle, enkä olemaan puhumatta muutamaa hetkeä kauemmin.
Saati että olisin neljän seinän sisällä koko päivän, paitsi jos ulkona on tappava myrsky tai itselläni todella uuvuttava sairaus.

Mutta saahan sitä haaveilla. 

säästökriizi

 Joskus vuodenvaihteessa silmiini osui jossain ihmeellisen interwebin pyörteissä ajatus siitä, että aina kun on lukenut kirjan, voisi laittaa kympin purkkiin tai tölkkiin tai johonkin ja sitten kun on ahkerasti lukenut, voisi ilahduttaa itseä jollakin pikku palkinnolla.

No,  minullehan lukeminen on itsessään palkinto, nautinto ja ajanviete, että sikäli en tarvitse minkäänmoisia erillisiä kannustimia siihen, mutta olisihan se oivallinen tapa kerryttää säästöjä mukavalla tavalla.

Käteinen raha vain tuntui vaivalloiselta, enkä oikein omista mitään suloista purkkia tai purnukkaa tai edes sellaista joutilasta kukkaroa, johon tekisi mieleni säästää.
Ja pelkkä ajatus siitä että kävisin tämän tästä hakemassa rahaa ottoautomaatista pistääkseni sen purnukkaan ja viedäkseni purnukan sisällön myöhemmin talletusautomaattiin, tuntui vaivalloiselta.
Eikä minulla (muka) ollut tämmöiseen säästelyyn soveliasta pankkitiliäkään.

No, ajatus ei kumminkaan jättänyt minua rauhaan, vaikka toteutus sakkasi aina vain.

kuvituskuva

Sitten minulla oli pankkineuvottelu oman pankkineuvotteluhenkilöni kanssa suunnattoman suurien varallisuuksieni ohjaamisesta johonkin turvallisempaan piilopaikkaan kuin tavalliselle tilille.
(siis oikeasti pankin käyttöön epämääräiseksi ajaksi sillä verukkeella ettei inflaatio sitä syö. Kyllä syö. Satasella saa satasen asiat, vaikka niitä hilloaa missä. Tietysti jos on hyvä tuuri, voi olla että jemmassa onkin satayksi, mutta ei sillä nyt vielä rikastumaan pääse. Ei näillä rahavolyymeilla, joita minulla on. No olkoon, ei aloiteta tästä!) (siis ei aloiteta tästä!)

Pankkineuvontahenkilö siis jemmasi rahojani johonkin parempaan jemmaan, ja minulle jäi joutilas tili, jota en äkkiä halunnutkaan lakkauttaa, vaan ottaa säästämiskäyttöön (kun se tili oli vähän niin kuin oppinut siihen jo!)
Keksin että sinnepä rupean nyt jemmailemaan niitä lukemisrahoja.
Aina kun saan kirjan luettua pistän sinne kympin, niin johan rikastun.

Vaan nyt tulee se kriizi: kun alkuvuoden aikana olen kerryttänyt itselleni lukuvelkaa suunnilleen kolmellasadalla.
Että mistäs se velka nyt kuitataan näin yhtäkkiä?

Millaisilla talouskurillisilla liikkeillä saan nyt maksettua itseni tasapainoon hirvittävässä lukutalouskurimuksessa?
Onko tämä korjausvelkaa? Vai mitä niitä onkaan hienoja sanoja, lukusuoritevajetta?
Millä koodisanalla talletan näitä pankkiin?
Jaksanko noudattaa tiukkaa luku- ja säästöohjelmaa?
Ja mitä teen kun lukuvuosi loppuu?
Säilyvätkö säästöni siihen asti? 

Voisiko jostain muusta asiasta tehdä myös mikrosäästösuunnitelman?

kuvituskuva