Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 2 - väärään suuntaan

 Olen yrittänyt kävellä vaihtelevalla menestyksellä joka päivä edes jonkinmoisia matkoja.

Yhtenä päivänä lähdin kävellen keskustaan, kirjastoon tai jotain.

Kuuntelin onnellisena äänikirjaa ja tepastelin menemään, kun yhdessä risteyksessä pari täti-ihmistä alkoi huitoa minulle.

ei Vartiovuoren- eikä Kupittaanpuisto

Pysäytin kirjan ja kysyin että mikä hätänä.

He kysyivät, että onko edessä oleva puisto Vartiovuoren puisto.

Käännyin katsomaan puistoa, jonka läpi olin juuri tullut.
No, ei. On Kupittaan puisto. Että ovat jo tulleet ohi siitä. Pitää kääntyä ympäri. (mitä ihmettä Vartiovuorella voisi olla niin kiinnostavaa että tädit sinne haluavat?)

Pitäisi päästä kuulemma Ursininkadulle. (luostariin menossa siis!)

Päässäni pingispallot ja biljardipallot alkoivat törmäillä toisiinsa aivan vimmatusti. Olen itsekin aina eksyksissä, enkä todellakaan ole minkäänlainen reitittäjä saati opas. Hyvä kun pystyn itse suoraa tietä kulkemaan ja löytämään jotenkuten perille.
Sen verran kumminkin olin kotikaupunkini kartalla, että olin melko varma asiastani: Te olette kuulkaa nyt ihan väärällä puolella kaupunkia. Ootte just kääntäneet selkänne Ursininkadulle. (miksi ihmeessä karttasovellus opastaa sinne Vartiovuoren läpi, ei mitään järkeä?)

Että minä menisin nyt tästä tuonne, mäkeä ylös ja mäkeä alas ja kohti Kauppatoria ja sieltä sitten uudet suuntimat sinne Ursininkadulle.

Niin kun pitäisi löytää sinne nunnaluostariin, ollaan siellä yötä.

Arvasinkin sen, on kuulemma viehättävä ja viihtyisä paikka.

Ja rauhallinen. Ja aamiainen. Ja edullinen.

Kysyin, olivatko tädit tulleet keskiaikapäiville. Eivät kuulemma, ihan muuhun tapahtumaan. Mutta voisihan sielläkin käydä jos ehtii.

Keskiaika alkaa torstaina, sikäli kun itse tiedän. 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 1 - kerrostalokyttääjä

 Katselin yhtenä iltana ikkunasta. Läheisen tien viherkaistalla pyllyili melkoinen joukkio ihmisiä, ja rupesin oikein seuraamaan, että mitä siellä on meneillään.

Näyttivät noukkivan jotain. Oli pussia ja purnukkaa.

Huikkasin Lehtorille, että mikä ihmeen lauma tuolla pööpöilee. Mitä tuossa viherkaistalla kasvaa, ja liekö se ensinkään syömäkelpoista tai syötäväksi tarkoitettua?

Lehtorikaan ei tiennyt.

Seuraavan aamun aamulenkki piti kierrättää sitä reittiä. Oikein hidastin kurvissa ja jäin tarkastelemaan pöpelikköä.

Täydessä kukassa olevaa ruusupensaikkoa.

Olisivatkohan keränneet ruusunlehtiä johonkin ruusuveteen?

Varsin pitkällä kesäkuussa

 Kesäkuun alku lannisti minut oikein kunnolla: työaikataulut muuttuivat, työparit muuttuivat - ja olin iltaisin työpäivän jälkeen aivan puhkipoikki. 

Ja nyt on loma!

Kuulun firmassa niinsanottuihin pitkälomalaisiin.
Se tarkoittaa viittä lomaviikkoa. Sen lisäksi olen kevään mittaan puskenut viikon verran ylimääräisiä töitä.
Kuusi viikkoa!

Tajusin sen kunnolla vasta juhannuksen aatonaattona, kun väkertelin sähköpostiini poissaoloviestiä.

Olen poissa pelipaikalta koko heinäkuun!

Kun vielä saan kaikki vuoden aikana pollajukeboksiini kertyneet muskarilaulut siivottua, on elämä yhtä silkkiä vaan. 

*

Minulla on luonnollisesti lukuisia suureellisia lomasuunnitelmia.

1. Aion käydä punttisalilla. Ja kävelemässä. Ihan pakko. Olen treenannut käsittämättömän laiskasti, ja sen huomaa erityisesti kiipeilyhallilla.
Olen kadottanut kokonaan jalkani. Saatan seistä tukevasti otteella jolta pitäisi pystyä ponnistamaan jalan päälle ylemmäs päästäkseen. 
Toiveajattelua.

Minun on saatava itseni sellaiseen kuntoon että pystyn
- istumaan välillä lattialla (työjuttu)
- kävelemään muutaman tunnin yhtä kyytiä (työjuttu)
- ponnistamaan jalan päälle (vapaa-aikajuttu)

Aion myös kiipeillä, mutta siitä pitää enimmäkseen siskoni huolen, niin että se ei varsinaisesti ole erillinen lomatavoite.

2. Aion olla luova. Aion kirjoittaa tai maalata kiviä tai piirtää tai mitä vain luovaa.
Ostin itselleni kivienmaalausvälineet, enää puuttuvat kivet (ks. edellinen kohta, kävelylenkit!)
Ostin myös oppaan lastenkirjan kirjoittamisesta.
Ja olen opetellut piirustelemaan jonkinmoisia kuvantapaisia.
Ehkä kirjoitan blogia. En tiedä.

materiaalia syksyn hommeleihin
kun piirtää itse, ei tule tekijänoikeusongelmia
mutta tulee outoa jälkeä

3. Aion kutoa.
Olin pitkään kutomatta, kun minulla oli työn alla melkein vuoden ajan jotenkin työläs raitapaita, ja lykkäsin ja lykkäsin sen päättelyä.
Nyt patoutuneet kutomisturhaumat purkautuvat kerralla: minulla on työn alla kolme neuletta yhtäaikaa. Ainakin riittää tekemistä.
edit: niitä on neljä! Neljä keskeneräistä neuletta!!

4. Aion lukea.
Mutta se on niin itsestäänselvää, ettei se oikeastaan edes ansaitse omaa mainintaansa.
Olen säästellyt kevään aikana muutamaa kirjaa ihan vartavasten odottamaan loman alkua. Nyt on niiden aika.
Ja aion ehkä käydä kirjastossa lukemassa semmoisia kirjoja, joita ei kannata kantaa kotiin. 

5. Aion seikkailla.
Muutama vuosi sitten ostin kivan Marimekon laukun, jolle ei kumminkaan löytynyt oikein kunnon käyttöä. 
Ja nyt yhtäkkiä se ilmotti olevansa Tämän Kesän Seikkailulaukku.
Kun työvuoroni juhannuksen aatonaattona päättyi, hautasin työkamani takahuoneen uumeniin ja pakkasin Seikkailulaukun odottamaan kesän seikkailuja. 
Siinä kulkevat muistikirja, kynät ja piirustuspaperit, kirjakin jos niikseen tulee. 
Harmistus on tietysti se, että punttisalikamat eivät siihen mahdu, mutta ehkä selviän jotenkin.

jännitän, aukeavatko juhannuspionit

Harmikseni tajusin myös, että kesääni vääjämättä kuuluvat edelleen kissojen ja nyt myös ihmisten ruokinta. Sekä yleinen taloudenpito.
Valvoin yhden yön miettimässä, mitä söisimme kesällä.
Probleemahan on se, että työkaudella syömme Lehtorin kanssa töissä eväitä, mutta nyt ei ole töitä eikä siis eväitäkään. 
Tajusin että tiedän nykyään ehkä kaksi ruokalajia: Lihapullat ja Juttu (uunifetapasta), ja niillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Millä ihmeellä olen kyennyt huoltamaan ja ruokkimaan pienen suurperheemme silloin kun nuorisoa vielä pyöri nurkissa, en ymmärrä.

jatkuva ulkona syöminen ei ehkä ole ratkaisu

Kohti kaupunkijuhannusta!