marraskuun luetut

 Marraskuussa annoin jo itselleni luvan aloittaa joulukirjojen lukemisen. 

Olen - suoraan sanottuna - ihan puhki työstä, elämästä ja kaikesta, ja ainoa edes vähän ilostuttava asia on joulussa fiilistely.
Yleensä en aloita mitään joulupuuhastelua ennen joulukuun alkua. Tänä vuonna olen joulukirjojen lisäksi muutenkin rypenyt joulussa.

Uupumus näkyy höttöisenä lukukuukautena. Olen lukenut kepeää ja kesäistä ja sitten sitä ihanaa hygge-jouluista. Mikään lukemani ei erityisesti ansaitse tulla mainituksi. Paitsi ehkä juuri ja juuri Beth O'Learyn Löytöpalkkio.

Arppu, kirja ja kaakao

Marraskuu 2023

Joanna Bolouri: Matkaan jo käy. Kate ja Ed - nuoruudesta asti yhtä pitänyt pari - lähtee joulunviettoon kotipaikkakunnalle, lapsuudenperheidensä luo. Matka alkaa rapsakkaasti päätöksellä erota. Tilanne pitää toki salata lähisuvulta, joka sekin olemassaolollaan aiheuttaa välillä päänvaivaa. Sympaattinen joulusta-jouluun kertomus parisuhteesta, jossa mikään ei ole pielessä ja vähän kaikki on pielessä. E-kirja.

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille. Somevaikuttaja Mila on kietonut sisaruksensa vaikuttajabisnekseensä, ja koko joukkio - raskaana oleva sisko, eronsa salaava veli ja Mila ovat lähdössä viettämään Milan jouluhäitä pohjoiseen. Muuten hyvä, mutta sulhanen häippäisee. Tarvitaan siis sulhanen. Ja bändi. Ja muutama muu juttu peittämään Milan someseuraajille annosteltu häähype. Hiukan elokuvamainen vehkeily, kohtalaisen toimiva, paikoitellen ihan hauskakin jouluräpellys. E-kirja

 S.J.Bennett: Mitä majesteettisin murha. Englannin kuningatar ratkoo merestä löytyneen käden omistajan murhaa. Kuuntelin tosi pienissä pätkissä ja olin aivan sekaisin henkilöistä ja välillä siitäkin, mikä rikos oikeastaan oli tapahtunut. Oli tämä kai ihan hyvä, ei vain sopinut äänikirjamuodossa minulle. Äänikirja.

 

 Anne Prokofjeff: Rakkausreseptit. Mitä tapahtuu kun bloggaaja-parisuhdeterapeutin oma pitkä avioliitto alkaa rakoilla? Auttavatko rakkausreseptit? Minulla ei ole asiasta aavistustakaan, luin tätä kirjaa iltaisin sängyssä ja taisin lukea enemmän silmät kiinni kuin auki. Kaiketi kirja on ollut vähintään lukukelpoinen, kun kuitenkin luin sen. 

Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella. Talvinen-jouluinen Jylhäsalmi-sarjan kirja. Oli vähän kiireellä kirjoitetun oloinen, lyhyt ja hiukan ontto. Korkkasin tällä joulukirjakauden. Lunta kumminkin oli, ja pakkasta ja joulumyyjäiset. E-kirja.

 

 Kirsi Pehkonen: Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella. Kertoo ehkä jotain stressitasostani, kun luen vain kesäistä järvi-Suomiromantiikkaa. Tässä osassa taksikuski-lähihoitaja Jenni alkaa toteuttaa puolivahingossa haaveitaan kukkakaupasta ja kanalasta. Mietin, että voisiko kukkakauppa olla minunkin unelmani. Nautiskelin kesästä ja järvestä ja auringosta. E-kirja.

 

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi. Tällaisessa marraskuun harmaudessa kesäinen järvi-Suomi on parhaimmillaan. Jylhäsalmi-sarjan tässä osassa Annan on tarkoitus viettää poikaystävänsä pidennetty kesäloma vuokralaisena Jylhäsalmella, vaan johan tulee mutkia matkaan - poikaystävän kanssa. Aurinkoa, rakkautta, kesä - mitäpä muuta ihminen tarvitsee? Jylhäsalmi-sarja on toimivaa kotimaista kesäviihdettä. E-kirja.

 

Jenny Colgan: Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta. Sairaanhoitaja Lissa saa hermoromahduksen Lontoossa, Skotlannissa Cormacin sairaanhoitajanura kyntää syvää suota. Nämä kaksi pistetään vaihtamaan työpaikkoja keskenään - kaupunkilaisesta tulee maalainen, maalaisesta kaupunkilainen. Suhteeni Colganin kirjoihin alkaa lähestyä aiempaa suhdettani Danielle Steelin viihdekirjoihin: ne ovat niin kökköjä, ja ärsyttävät niin paljon, että on pakko lukea. Colganin kirjat ovat naiiveja, juonenkehittely vähän sinnepäin ja henkilöt samoin. Korkeintaan maaseuturomantiikka saa minut vähän kiinnostumaan näistä kertomuksista. Hyvän viihteen pitää olla uskottavaa. Sellaista että se melkein voi tapahtua. En tiedä, voiko brittiläinen sairaanhoitojärjestelmä pakottaa ihmiset vaihtamaan työpaikkoja päikseen ja luovuttamaan kotinsa työnvaihtajalle, mutta jotenkin oletan että edes post-brexitiläinen länsimainen maailma ei toimi niin, kirja lähtee menemään mykkyrään jo siinä kohden.  Tulipa luettua.

Beth O'Leary: Löytöpalkkio. Konkurssin partaalla keikkuvan hotellin vastaanottovirkailijat Izzy ja Lucas inhoavat toisiaan, rakastavat hotelliaan ja yrittävät tehdä kaikkensa sen pelastamiseksi samalla kun tekevät toisensa hulluiksi. Osana hotellin pelastamisoperaatiota he ryhtyvät etsimään erilaisille löytötavaroille oikeaa omistajaa löytöpalkkioiden toivossa. Jouluaikaan sijoittuvassa tarinassa etsitään kihla- ja vihkisormusten omistajia. Vähän hitaasti käynnistyvä kertomus rullaa ihan sujuvasti odotettuun loppuunsa. Lukukelpoista, sujuvaa viihdettä, kuten aiemmatkin O'Learyn kirjat. Olen yrittänyt pidättäytyä vielä hetken joulukirjojen lukemiselta, tämän aloitin vähän vahingossa, huomaamatta mihin ajankohtaan kertomus sijoittuu. Ei ollut kuusia, kaakaota, kuumaa siideriä, eikä melkein yhtään joululauluja, että silleesti ei edes joulukirja. E-kirja.

 Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella. Sarjan ensimmäisen osan olen luultavasti lukenut joskus hyvin kauan sitten. Riina tulee kesäksi tätilään Jylhäsalmelle avuksi Lossikahvilaan ja pohtimaan valmistumisen ja avoeron jälkeistä elämäänsä. Suloinen kesäkirja järvi-Suomesta. Tämän sarjan innoittamana olen ruvennut uidessani kuvittelemaan että pulahtelen Jylhäsalmen vesillä ihanana kesäisenä päivänä. Rentouttava yhden päivän retki maalle.E-kirja.

Donna Leon: Kuolema oopperassa. Jonkinlaisena välikirjana kaikkien aikojen ensimmäinen, vielä hyvin kehittymätön Brunetti-dekkari. Kertomuksesta puuttuvat Vianello ja Signorina Elettra, Brunettin suhde lapsiinsa ja appeensa on keskeneräinen ja tarina itsessään aika simppeli. Lueskelin loppuun, kun en heti löytänyt parempaakaan tilalle. Toisinaan on ihan kiinnostavaa palata pitkän kirjasarjan alkulähteille, tehdä outoja huomioita: Brunettilla on parta? Hän juo lounasleipiensä kyytipojaksi olutta? En usko että kumpaakaan näistä on esillä yhdessäkään myöhemmässä kertomuksessa. E-kirja.

 Elina Kilkku: Eivät kaikki miehet. Pentti Yliäijä on syrjitty mies. Miesselitys-radio-ohjelmassaan Pena ottaa kantaa miesten epätasa-arvoiseen asemaan ja päätyy keskelle pikkukaupungin metoo-kohua ja lopulta miesasialiikkeen keulakuvaksi. Alkupuolella suorastaan vaivaannuttavan mielensäpahoittajatyyppinen tarina jatkuu mielestäni jotenkin kiusallisen osoittelevana. Kertomuksella on hetkensä ja Pena on kiehtova hahmo, mutta kertomus ei aivan tempaissut mukaansa sillä tavoin kuin olin kuvitellut. Kuuntelin vähän ponnettomasti aina töihin mennessäni ja punttisalilla. Äänikirja

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Marraskuun selätys 4 - marraskuu selätti

 Sirkeän virkeä asenne ei riittänyt.

Marraskuu selätti minut. 

Suunnilleen viikko sitten alkoi töissä päätä särkeä, sellainen minulla aika tavallinen kolmen päivän päänsärky - niitä nyt on ollut aina silloin tällöin ja aika ajoin. 

Paitsi että ei kyllä näin pahana.

Minulla ei ole vuosikausiin ollut sellaisia päänsärkyjä saati migreenikohtauksia, joihin olisin tarvinnut mitään muuta kuin käsikauppalääkkeitä. 
Viimeisen puolen vuoden aikana on tilanne aivan selvästi muuttunut ja näköjään muuttumassa.
Ja kun se kunnon setti sitten iski päälle, minulla ei todellakaan ollut kotona mitään muuta kuin käsikauppatavaraa.
Piti hankkiutua lääkäriin reseptiä varten. Lääkäri pisti saman tien migreenitippaan.

Se migreeniosio on selkeästi hormonaalista, ei kovin pitkään tarvinnut kalenteria tuijottaa sen oivaltamiseksi.
Oma tulkintani on että kroppani huutaa viimeisillä hehkeillä naiseuden voimillaan ennen lopullista kuihtumistaan rusinaksi. tällä kokemuksella toivon, että se rusinavaihe alkaisi mahdollisimman pian, ihan hirveästi en haluaisi tämänkaltaisista päänsäryistä kärsiä
Siihen hormonimigreenin päälle aika paljon työhön liittyvää stressiä ja jonkin verran niska-hartiavaivoja, niin johan jytisee. 

Ja koska kyse oli ja on myös hormonihäsellyksestä, päänsärkyä edelsi niin massiivinen alakulo ja ahdistus että tuntui kuin olisin joutunut johonkin hirvittävän synkkään pohjavierteeseen. 
Että ilolla seuraavaa settiä odotellessa.

Yritin keinotekoispiristää itseäni kaikilla kikoilla joita vain ikinä mieleen juolahti. Aika moni niistä liittyi shoppailuun.

Löysin kaakaomukin.

Arppua epäilyttää kaakaohetki

Juon sitten iltaisin kaakaota ja kuvittelen että sillä nämä marraskuiset ja kaikenmuunkuiset probleemit katoavat. 

Olisikin niin.

Mietin mitä voisin ruveta opiskelemaan. Tai askartelemaan. Tai ihan mitä vain. 

En jaksaisi yhtään mitään.

väliälähdys

 Hyvän viihdekirjallisuuden pitää olla uskottavaa.
Kertomuksen pitää rakentua sellaiselle pohjalle, että asiat noin suunnilleen ja melkein voisivat ihan oikeasti tapahtua.
Tai sitten kirjan pitää olla aivan selkeästi satu.

Tietenkin on ihan selvää että perusviihteessä aika alkumetreillä tietää ketkä kuuluvat yhteen, ja itsestäänselvästi matkan varrella on joku älytön väärinkäsitys joka melkein erkaannuttaa lempiväiset toisistaan.
Mutta tarinan lähtökohdan ja puitteiden pitää olla uskottavia. 
Noin suurinpiirtein mahdollisia.

Joskus hamassa menneisyydessä luin kovasti paljon Danielle Steelen kirjallisuutta vain siksi, että inhosin sitä niin syvästi.
Puolen kirjan verran kerrottiin aina superonnellisesta ja tasapainoisesta avioparista joka oli ollut yhdessä ainakin kaksikymmentä vuotta ja neljä lasta, ja sitten vipsvain! tuleekin ero ja aivan heti samaan syssyyn uusi suhde joka onkin ihan lutussöpöläishöpöläissuloinen. 
Minua ärsytti niissä tarinoissa se, mitenniin onnellinen ja tasapainoinen pariskunta päätyy eroon? Että jos ollaan onnellisia, niin miksi erotaan? Ja jos taas ei olla onnellisia, niin miksi sitten puolen kirjan verran väitetään että on koko maailmankaikkeuden ihanin ihmissuhde? 
tietenkin siksi että muuten ei ole tarinaa kait. silti näiden kertomusten lähtökohta ei ollut uskottava. 

Hamassa nykyhetkessä olen alkanut jos nyt en aivan inhota, niin suhtautua äärettömän syvällä epäluulolla ja kriittisyydellä Jenny Colganin tuotantoon. 

Aivan erityisen paljon en pidä siitä sarjasta missä on majakassa asuvalla perheellä lemmikkinä se lunni vai mikälie lintu.
Siinä ei ole häivääkään uskottavuutta tai sympaattisuutta.
Millainen ihminen haluaa luonnonvaraisen linnun tepastelemaan ja kakkimaan keittiöönsä?
Kiitos ei.
Yhden kirjan verran se oli vinkeä kuriositeetti mutta kolmannessa osassa alkoi siepata ohimoista oikein kunnolla.
Lunni ja lapset kylvyssä.
Lunni ja lapset eväsretkellä.
Joopajoo.

Ja noin yleisesti ottaen en vain pidä niistä muistakaan kertomuksista.

Tuoreimmassa lukemassani kirjassa kaksi sairaanhoitajaa pistetään vaihtamaan töitä ja asuntoja keskenään.
En toki tiedä, miten tiukassa talutusnuorassa brittiläinen sairaanhoitosysteemi pitää työläisiään, mutta jotenkaan ei kuulosta uskottavalta, että ihminen pistetään vaihtamaan työpaikkaa ja samaan syssyyn luovuttamaan oman asuntonsa omaan entiseen työpaikkaan tulevan vaihdokkaan kanssa. 
Ehkä vielä juuri ja juuri voisin uskoa lähtöoletuksen, jos kummallakin osapuolella olisi systeemin omistama työsuhdeasunto.

Ihan tosissaan: ammattiliitto soittaisi minulle vaikka en olekaan brittiläinen sairaanhoitaja että hei, ollaan huomattu että olet pikkuisen stressaantunut. Että meillä olisi sinulle nyt duuni tuolla Rovaniemellä, ja sieltä tulee sietämättömän komea miekkonen sinne länsirannikoille puurtamaan sinun hommeleitasi. Ja ainiin, sanoimmeko jo, että se tyyppi majoittuu sinun sänkyysi?
Minä sitten niiltä istumilta pakkaisin repun ja rinkan mistä se ilmestyi? hyppäisin yöjunaan ja Rovaniemen verstaalle painaltamaan samaa hommelia kuin nytkin ja aamulla menisin porstuaan kuuma kahvimuki kämmenten välissä ja olisin ihan että oooh! revontuli! ooh! tunturi!
Ja se sietämättömän komea kaveri olisi aamulla minun sängyssäni että ooh! Lehtori! 
Juuei.

Jos juttu jatkuisi Daniellesteelemaisesti olisin ensin että oih! suhteemme Lehtorin kanssa on suloisihanainen, mutta ah! Koska sietämättömän komea miekkonen nukkuu nyt sängyssäni, heivaanpa Lehtorin hevokkoon ja lapset myös ja oih! käperryn hänen sulomussukkaisviekkuunsa.

Minulla on kirjastossa vakiasetuksilla uutuusvahti Colganin mutta ei sentään Steelen, olen kasvanut siitä yli rönsyilevälle tuotannolle. Joka kerta kun vahti älähtää, päätän että tätä en varaa enkä lue. Ja sitten varaan ja luen kumminkin.
Ja mikä pahinta, pakotan Lehtorin kuuntelemaan, millaista vapaa-ajan hukkaa on lukea näitä riipustelmia.