Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 12 - kävelemisestä lähiössä

Kesälomasuunnitelmani kävelemisestä on ollut ihan toimiva.
Kiltisti olen käynyt joka päivä kävelemässä vähintään tunnin verran.

Välillä olen kiertänyt kehää lähiössä, välillä olen tepsutellut kaupungin humuun. 
Ja onhan se tehnyt hyvää. 
Kroppa on jollain tavalla mukautuvaisempi, keikkuu mukavammin mukana.

aamukävely kiipeilyhallille

Parhaita ovat aurinkoiset aamut. 

Aivan loman alussa, silloin juhannuksena, lähdin kävelylle heti kun olin syönyt aamupalan. 
Päivä oli vasta tuloillaan, ilma oli raikas ja ihmisiä oli liikkeellä vain muutamia.

Välillä olen venyttänyt lähtöäni myöhäisempään, eri syistä. 
Sateisina iltapäivinä olen kiertänyt lähiötä ristiinrastiin sillä ajatuksella, että pääsen nopeasti kotiin jos aivan mahdottomaksi menee.

Huomaan eron kotikulmillani. 
Aiemmin en ole koskaan ollut huolissani turvallisuudestani tällä alueella.
Viime aikoina olen alkanut vältellä alueen keskustaa, sen verran äkkiväärän oloista porukkaa siellä nykyisellään liikkuu.
Yhtenä päivänä olin ajatellut, että nostan vähän käteistä kaiken varalta.
Kierrätin kävelylenkkini lähiön pankkiautomaatille ja totesin heti, että ehkäpä en sittenkään.
Kävelin kotiin.

Joskus silloin kun lapset olivat pieniä ja elämämme lainehti pihoilla ja teillä, pystyi huomaamaan selvän kiertokulun. Levottomampia kausia seurasivat aina hiljaisemmat, katkovuodet.
Nyt ei näytä siltä. 
Ulkonäöltään puolituttuja - entisiä kaupankassoja, siivoojia, talkkareita -  on siirtynyt räyhäryhmiin, ja nestemäiset lohdukkeet ovat ainakin osalla vaihtuneet tujumpiin.
Näyttää traagiselta, surulliselta ja siltä että levottomuudet pikemminkin lisääntyvät. 

Ja vastapainoksi, heti sen ytimen ulkopuolella, olemme aivan lintukodossa.

ps. 
kesäkuussa trackeriin tallentuneet kilometrit: 163
käytetty aika 31h
päiviä, jolloin trackeriin ei tullut merkintää: 2

Veikkaisin, että pienikokoisen koiran omistaja ulkoiluttaa lemmikkiään suunnilleen samanlaisia määriä. (paitsi että pitää ulkoiluttaa joka päivä!)

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 11 - kävimme keskiajalla

Alkuvuosinaan keskiaikatapahtuma lainehti läpi kaupungin ja sitä larppiväkeä hillui joka puolella.
Niitä oli paljon, ja niitä oli kehoitettu pysymään rooleissaan koko ajan, mikä tarkoitti huutelua ja kaikenmoista sekaantumista tavallisen kaupunkilaisen arkeen.

Siitä en tykännyt. 

Se mielikuva leimaa päässäni edelleen koko tapahtumaa, vaikka nykyisellään markkinat ja koko tapahtuma pysyvät aika visusti tapahtuma-alueella.

Ja varmaan siitä syystä - kun muutaman kerran on ollut huutelun kohteena - en ole ikinä mennyt seuraamaan näytelmiä, vaan pikemminkin ajoittanut visiittini visusti esitysaikojen ulkopuolelle. 
Suhtaudun koko juttuun vähän nihkeästi.

Keskiaika ei ole se aikakausi, jota itse lähtisin larppaamaan.
Tai mitenkään kiinnostava aikakausi minun mielestäni. 

Vaikka liittyy siihen tapahtumaan kyllä ihan romanttinenkin vire: haimme kuulutukset juuri keskiaikatapahtuman aikaan.
Vähän mietin sitä joka vuosi. 

Kun olimme hakeneet kuulutukset, kävelimme markkina-alueen ohi. Silloin alue ei ollut niin jykevästi aidattu kuin nykyään. Ja isot mulkosilmäiset kyntöhärät tuijottivat ohikulkevia.
Markkinat järjestettiin kuukautta myöhemmin kuin nykyisellään, heinä-elokuun taitteessa.

Silloin en sitä ehkä itse vielä tiennyt, mutta matkassani oli jo Yksi.

*

Kyllä silti vuosittain käyn Vanhalla Suurtorilla pyörähtämässä.
Katselen kojut ja käsityöläiset, nuuskuttelen ruokatarjontaa.
Kyllähän se kesään kuuluu.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 10 - siirtolapuutarhassa

Viime aikoina on ilmestynyt melkoinen määrä kotimaista siirtolapuutarhoihin sijoittuvaa hyvänmielenkirjallisuutta. 

Niissä aina elämäänsä suivaantunut keski-ikäinen täti-ihminen ostaa siirtolapuutarhamökin (-tontin?) ja rupeaa puutarhoimaan, muistelemaan mummoaan tai äitiään, ja rumsteeraa samalla epätyydyttävän keski-ikäisen elämänsä järjestykseen.

pääskystentarkkailualue

Siinä puutarhaa kuokkiessa täti-ihminen laihtuu ja lihaksistuu ja mieli avartuu ja täti-ihminen voimaantuu.
Ja paljon kirjoissa istutaan myös puutarhassa kivennäisvesilasillisella tai teemukillisella.
Ja vähän myöhemmin kesällä rapsumehulla. 

Minua ei kyllä yhtään houkuttele minkäänmoinen puutarhassa kuokkiminen tai ruopsuttaminen.
Ei mökillä, eikä siirtolapuutarhassa. Ei yhtään missään.

Mitä aikuisemmaksi tulen, sitä selvemmin tajuan, että olen kaupunki(lähiö)ihminen. 

Mutta minulla on ihan siedettävä parveke ilta-aurinkoon.

Se on minun siirtolapuutarhani (koska oliivit ovat siirtyneet parvekkeelle kesähoitoon).
Ja olen omin pikkukätösin ruopsuttanut kukkaruukkuun muutaman paprikansiemenen.
Siellä istuksin tyytyväisenä juomassa kahvia (teestä tulee paha närästys ja joskus ihan vatsakipu) tai kivennäisvettä, eikä yhtään ole tarvinnut kitkeä, kuopsuttaa tai kääntää maata.
Oliivitkin kasteltuvat sujuvasti altakasteluruukussaan.

Iltaisin katselen ja kuuntelen pääskysiä, niin että silloin parvekkeeni muuntuu ehkä laituriksikin. 

oliiveista villimpi rehottaa nurkassa

Mitään suloista, kaupunkista parvekekeidasta minulla ei valitettavasti ole, en ole jaksanut sisustella sen kummemmin. 
Ei ole värikkäitä lyhtyjä eikä siirtolapuutarhahenkisiä kalusteita. 
Mutta on tuoli, pöytä ja pääskyset.
Ei sitä ihminen paljoa enempää tarvitse.
Yhtenä päivänä nostin ihanan lepakkotuolini parvekkeelle ja luin lukemasta päästyäni. Se vasta olikin ihanaa. 

paprika ja kahvi

**

ps. Miksi ihmeessä siirtola?
Mitä siirretään?
Lapsuudessa oli myös kesäsiirtola. 
Sinne siirrettiin hankalat lapset kesäksi. Pelkäsin aina että joudun kuukausisiirtolaan. Siellä olisi pitänyt lusia kokonainen kuukausi yhtä soittoa.