Matkamuisteluksia


Museokeskus Vapriikki Tampereella.
Tällä hetkellä Vapriikissa vaihtuvana näyttelynä ritarit: komeaa ja kalskahtelevaa. Vapriikki kaikkinensa on todellinen koko perheen museokohde - taatusti löytyy jokaiselle jotain katsottavaa. 
Itse huumaannuin erityisesti pelimuseosta - sinänsä outoa, kun en ole mikään pelaajatyyppi. Suomalainen pelituotanto on laajaa ja monipuolista, näyttelyssä voi tutustua monin tavoin erilaisiin pelityyppeihin, pelien historiaan ja pelaamaan pääsee vaikka mitä. 


Minua jäi kiehtomaan erityisesti pelimaailman ruokakulttuuri. Yritin ehdottaa Isoveljelle, että kokkaisin hänelle ja ystävilleen jonkin heidän roolipelinsä mukaisen menun. 
Pelimuseo sai minut innostuneen pomppivaiselle tuulelle. Pidin ja menen mieluusti uudestaan.
Lehtori kiersi Tampereen sisällissodan, minä en kyennyt - piti mennä ulkopuolelle hengittelemään. Kuljin läpi kivimuseon sillä aikaa. 
Menimme Vapriikkiin vielä seuraavana aamuna uudestaan junan lähtöä odotellessamme - piti pelata vähän flipperiä.


Kävelimme Tamperella Pyynikille syömään kuuluisat munkit. Munkit olivat mainioita, olin aivan äimänä siitä, että niitä piti jonottaa. Pitkään. Torniin emme mennet.
Kukaan ei ollut varoittanut munkkeja himoitsevista ampiaisista. Hekumallinen munkkihetki vaihtui nopeaan ahmimiseen ja pikaiseen poistumiseen paikalta.
Munkit olivat kyllä herkullisia.


Pohjois-Pohjanmaan museo Oulussa edustaa hyvin perinteistä, mielestäni jo vanhentunutta museotyyppiä. Sellaista jossa vitriinin ikkunan takaa tirkistellään museoesineitä ja luetaan jostain seinältä puuduttavan paljon tietoa. Lisäksi museossa oli tukalan kuuma. 
Olivat kehvelit menneet museoimaan lapsuuteni. Kuvassa näkyvään suihkupulloon liittyy onnellisia vesisotahenkisiä muistoja. 
Parasta oli ilmainen sisäänpääsy.


Samaisessa museossa oli vaihtuvana näyttelynä legoharrastajien rakennelmia. Sama perinteinen museolinja jatkui myös tässä näyttelyssä.


Oulun tiedekeskus Tietomaahan menimme kun emme oikein muutakaan keksineet. Ensin söimme aivan mahtavan maukkaan lounaan (jonka keskellä kävin työpaikkaan liittyviä neuvotteluita) ja sovimme että kurkataan tieteeseen vain pikkuriikkisen. Jos siellä on tuvan täydeltä kirkuvia ipanoita - siltä ainakin kuulosti - päätimme poistua nopeasti takavasemmalle. 
Innostuimme pelaamaan vaikka mitä pelejä ja kokeilemaan melkein kaikkia tiedetehtäviä, koska olimme amazing race -fiiliksessä ja hyvällä tuulella kaikin puolin. Heurekaa muistuttava, valoisa ja avara tiedekeskus oli lysti kokemus. Sattumaa ja todennäköisyyksiä käsittelevä vaihtuva näyttely oli kiinnostava.


Kuopiosta mieleeni jäi ortodoksinen kulttuuri- ja museokeskus Riisa. 
Ortodoksisuus on ylenpalttisen aistikylläistä ja juhlavaa. Ihailen ja ihmettelen sitä kaikkien aistien ilotulitusta ja samalla tunnen oloni vieraaksi, etäiseksi jotenkin ulkopuoliseksi - ja minussa herää pieni sisäinen körtti, joka hiljaa toivoo armovilausta kaiken pompöösin juhlavuuden sijaan.
Päädyimme käymään teologisia keskusteluita - mikä tietysti on merkki hyvästä museosta: aihe on herättänyt pohtimaan. Totesin ties monennenko kerran, että kaksi asiaa tässä ihmeellisessä maailmassa tekevät minusta todella teologisen ja uskonnollisen: ortodoksit ja aksolotlit. (älkää edes kysykö!) (höh. syyttäkää itseänne)




Aivan valtavasti ihminen unohtaa asioita elämänsä varrella. Tietääkseni olen joskus osannut lukea (muinais)kirkkoslaavia, mutta se on kyllä autuaasti pudonnut pois mielestä. Otin kuvan skeemamunkin asusta niissä toiveissa, että muistaisin sen taas. Arvatkaa olenko edes jaksanut yrittää?
Idän (ja myös Lännen) luostarilaitos on kiehtova juttu sekin, ja niin kovin vieras. 
Ajatelkaa, että on olemassa ihmisiä, joiden ainoa tehtävä on rukoilla koko maailman puolesta.
Samalla kun itse sitä viuhtoo menemään arkipäivässä tuosta vain vips.




Kuopion museossa ja taidemuseossa oli yhteisnäyttely Leonardo Da Vincin taiteesta ja keksinnöistä. Vuorovaikutteinen, moderni, aivan mainiosti toteutettu. 
Kaikki esillä oleva oli replicaa tai jopa replican replicaa, mutta ei haitannut. Pisti tietysti pohtimaan taidetta ja museokäynnin kokemuksellisuutta. Vaikka kuinka monta kertaa on ihminen nähnyt kuvia Mona Lisasta tai Da Vincin muistikirjoista, mutta kun sellainen on siinä aivan silmien edessä, vaikka sitten vain replicana, on kokemus aivan toisenlainen. 


Jotain merkitystä on sillä, että menee pois omasta arjestaan, varta vasten katsomaan, tutustumaan ja pohtimaan asioita. 


Voi olla, että en ikinä näe Viimeistä ehtoollista oikeasti siinä seinässä, johon se on maalattu, mutta siitä tehdyn jäljennöksen tarkastelu lähietäisyydeltä voi silti olla elämyksellinen ja arvokas kokemus. Ruudun kautta pääsee nykyään näkemään vaikka mitä, mutta keskellä kulkemisella on silti ainakin itselleni merkitystä.


*

Kaikki visiitit toteutuivat ihan itse hankitulla  museokortilla.
 

outoja käänteitä geriatrisella reilausreissulla

 Ihan ystävänä annan nyt semmoisen neuvon, että älkää lähtekö junailemaan ympäri Suomea ja samalla vaihtako työpaikkaa.

taipaleella


On nimittäin aika mielenkiintoinen yhdistelmä.

Parasta varmaan kertoa tarina aika alusta alkaen.
Paria päivää ennen kuin kesälomani alkoi, naapurikaupungin kilpailevasta puljusta kysyttiin, että olisinko kiinnostunut työskentelemään heillä.
he halusivat minut! paikkaan joka ei ollut edes haussa! minut! minut! 

No olisin! Olen ollut kiinnostunut siitä puljusta jo useamman vuoden.
Sovimme haastattelusta (paikka1) lomani aloittavalle sunnuntaille. Melko kuumottava alku lomalle.

Samaan aikaan toisaalla olin hakenut myös tyystin toisenlaista työtä (paikka2), tyystin toisenlaisesta puljusta ja he halusivat minut haastateltavaksi samaan aikaan kun minä olin ajatellut istua junassa matkalla. Pienellä vekslauksella onnistui haastattelun siirto. 

Kaksi työhaastattelua! Kaksi! minä joka en ole vuosiin päässyt haastatteluihin, luulin jo että olen ylikypsä

Ja samaan aikaan piti äkkiä päästä lomafiilikseen, koska sain lomaa vain kolme viikkoa, ja piti suunnitella ja keskittyä lomareissuun ja ties mitä kaikkea.
Vähemmästäkin menee pienen ihmisen pää sekaisin.

Ensimmäisessä haastattelussa - paikka1 -  haastattelijat puhuivat ja minä kuuntelin ja nyökkäilin viisaana, eikä minulla ollut haastattelun loputtua mitään käsitystä siitä, mihin tehtävään olisin tulossa. Paitsi että halusin sinne.
Toisessa haastattelussa - paikka2 - minulla tuli heti alkuun kummallisen voimakas tunne, että ei tänne. Haastattelijat olivat aivan huippumukavia, tilanne oli leppoisa mutta koko sielu huusi että EI. 

Lähdin raiteleilureissulle kahden työhaastettelun loukossa: toisesta (paikka1) halusin vastaukseksi kyllä ja toisesta (paikka2) ei.
Ja pelkäsin tietysti päinvastaista lopputulosta.
Tai sitä että molemmat sanovat JOO mutta väärässä tahdissa.
Kaikkein eniten pelkäsin sitä että molemmat sanovat EI. 

Kissakahvila Tiramisu Kuopiossa


Reissumme alkoi perjantaina. Tiesin että jotain ratkaisuja on odotettavissa suunnilleen tiistaina. Paikka2 - se mitä en haastattelun perustella halunnutkaan - tiedotti asiasta tiistaina vähän puolenpäivän jälkeen: kiitos mutta ei kiitos. (helpotus, valtava helpotus!).
Tiistaina istuimme koko iltapäivän junassa matkalla Kuopiosta Ouluun ja samalla tiesin että paikka1 ratkeaa ainakin johonkin pisteeseen asti vielä tiistain aikana.
Kuopiosta Ouluun on muuten pitkä matka.  

Pääsimme Ouluun illalla kahdeksan aikoihin, eikä mitään ollut kuulunut koko paikka1:stä. Stalkkasin yhteyshenkilöä somessa, ja näin että hän on ollut aktiivinen ja kaikki mahdolliset epäluuloisen ankeat ajatukset hyökkäsivät kimppuuni.
Pääsimme majapaikkaan, joka ovessa oli ovela ja outo koodilukko. Tumpuloin kännykän esiin ja aloin etsiä siitä taskulamppua että näkisimme avata oven.
Samalla hetkellä puhelimeen kilahti viesti: kyllä tässä nyt kumminkin kävi sitten niin...  (voi rumasana!)
Pääsimme sisään ovesta ja minä istuin lähimpään tuoliin tärisemään pettymystäni…että me haluttaisiin sut meidän työkaveriksi tänne Xx:n.
Aloin vaihtelun vuoksi täristä helpotusta.

hän joka on saanut iloisia uutisia


Tämmöinen tunnemyllerrys on omiaan sekoittamaan reissua aika pitkälti. Kun yrittää olla lomalla ja joutuu melkein koko ajan ajattelemaan töitä, ovat lähtökohdat jo aika sekavat. Ja sitten ihan ne käytännön järjestelyt: uusi pulju haluaa tietysti että aloittaisin mahdollisimman pian.
Saanko edes yhteyden työnantajaan?
Miten suhtautuvat?
Keihin kaikkiin ja millä tavoin pitää olla yhteydessä?
Olen töissä kolmannella sektorilla, komentoketjut eivät ole aina niin yksiselitteisiä: onko todellinen esimieheni vapaaehtoistoimijoista koostuva johtokunta, vaiko johtokunnan puheenjohtaja? Vaiko kenties lähiesimieheni? Kenestä aloitan ja millä tavoin?
Pienet asiat - lomat, vapaat, sairastelut - hoituvat  lähiesimiehen kanssa, keskisuuria murheita varten minulla on ollut johtokunnassa uskottu mies ja isoista linjoista olen sopinut kulloisenkin puheenjohtajan kanssa - sekavaa ja välillä aika hankalaakin, koska kaikki nämä tyypit toimivat hyvin vahvasti fiilispohjalta.

Seuraavana aamuna niin aikaisin kun kehtasin, laitoin viestin puheenjohtajalle tosi ikävää, koska tiedän että uutinen ei ole mikään helppo uutinen, en tiennyt onko pj lomalla vai töissä, ja jos lomalla niin onko edes Suomessa: milloin sopisi soittaa. 
lähiesimiestä en halunnut häiritä, enkä ottaa vastaan hänen tunnereaktiotaan

Soitot puheenjohtajalle ja sen jälkeen myös varapuheenjohtajalle: sovimme käytännön stepit, ja myös sen etten häiritse lähiesimiestä enempää kuin sähköpostiviestin verran.
Seuraavaksi kirjastoon - tässä kohden iso riemulaulu kirjastolaitokselle!
Vapaasti käytettävät tietokoneet ja tulostusmahdollisuus! Sain irtisanoutumisilmoituksen tehtyä ja lähetettyä sovituille henkilöille, viestiin taustoitin vielä kerran tilannetta.
tärisin taas vaihteeksi. tuntuu aivan valtavan uskaliaalta hypyltä.

Ja lopulta: Helpotus. Aivan suunnaton helpotus. 
Keveys. Ilo. Huojennus. 
on ollut himppasen verran rankkoja vuosia jo joitakin

En tiedä kummasta olen iloisempi: siitäkö että minut headhuntattiin minut!, vaiko siitä että muutos on oikeasti edessä.
Oikeasti olemassa.
Oikeasti tapahtumassa. 

eikä ihan hirveästi harmita sekään, että lyhyet työpäivät jatkuvat ja palkka nousee

outoa eläimistöä Pyynikillä


geriatrinen raiteilukiertue lukuina ja luettelona

 

10 museota

- Pohjois-Karjalan museo Hilma (!!!) (Joensuu); valokuvanäyttely Suomen itä valokuvissa + museon oma, laaja Pohjois-Karjala kokoelma

- Joensuun taidemuseo Onni; Virginie, ikoneita

- Kuopion museo (!!!)

- Kuopion taidemuseo (yhteisnäyttely L3DNARDO DA VINCI)

- VB-valokuvakeskus (Kuopio) Valokuvanäyttely Martin Parr: Life’s a Beach

- Ortodoksinen museo Riisa (Kuopio) museon oma, laaja kokoelma + poimintoja ikonikeräilijä Risto Vilhusen kokoelmasta

- Pohjois-Pohjanmaan museo (Oulu) Palikka palikalta -legoharrastajien näyttely + museon oma, laaja kokoelma 

- Tiedekeskus Tietomaa (!!!) (Oulu) Kruuna vai klaava - sattuma ja todennäköisyys + tiedekeskuksen pysyvät kokeilupisteet

- Museokeskus Vapriikki (Tampere) Suomen Pelimuseo (!!!), Kivimuseo, Tampere 1918, Ritarit

- Vakoilumuseo (Tampere) museon oma kokoelma




3 kirjastoa

- Kuopio

- Oulu

- Tampere



7 kirkkoa 

Joensuu (ulkopuolelta)

Kuopion tuomiokirkko

Riisa

Oulun tuomiokirkko

Pikku-Sofian kirkko 

Tampereen tuomiokirkko (ulkopuolelta)

Finlaysonin kirkko (!!!)

 


3 paria puhkikäveltyjä sukkia



2 oluttastingia 

- Oulussa (!!!)

- Tampereella



1 uusi työpaikka, 1 irtisanoutumisilmoitus




*

Kerron kyllä kaikesta enemmänkin, kun saan ajatukseni ja muistiinpanoni johonkin järjestykseen :)

Huutomerkatut ovat huippukokemuksia