säästökriizi

 Joskus vuodenvaihteessa silmiini osui jossain ihmeellisen interwebin pyörteissä ajatus siitä, että aina kun on lukenut kirjan, voisi laittaa kympin purkkiin tai tölkkiin tai johonkin ja sitten kun on ahkerasti lukenut, voisi ilahduttaa itseä jollakin pikku palkinnolla.

No,  minullehan lukeminen on itsessään palkinto, nautinto ja ajanviete, että sikäli en tarvitse minkäänmoisia erillisiä kannustimia siihen, mutta olisihan se oivallinen tapa kerryttää säästöjä mukavalla tavalla.

Käteinen raha vain tuntui vaivalloiselta, enkä oikein omista mitään suloista purkkia tai purnukkaa tai edes sellaista joutilasta kukkaroa, johon tekisi mieleni säästää.
Ja pelkkä ajatus siitä että kävisin tämän tästä hakemassa rahaa ottoautomaatista pistääkseni sen purnukkaan ja viedäkseni purnukan sisällön myöhemmin talletusautomaattiin, tuntui vaivalloiselta.
Eikä minulla (muka) ollut tämmöiseen säästelyyn soveliasta pankkitiliäkään.

No, ajatus ei kumminkaan jättänyt minua rauhaan, vaikka toteutus sakkasi aina vain.

kuvituskuva

Sitten minulla oli pankkineuvottelu oman pankkineuvotteluhenkilöni kanssa suunnattoman suurien varallisuuksieni ohjaamisesta johonkin turvallisempaan piilopaikkaan kuin tavalliselle tilille.
(siis oikeasti pankin käyttöön epämääräiseksi ajaksi sillä verukkeella ettei inflaatio sitä syö. Kyllä syö. Satasella saa satasen asiat, vaikka niitä hilloaa missä. Tietysti jos on hyvä tuuri, voi olla että jemmassa onkin satayksi, mutta ei sillä nyt vielä rikastumaan pääse. Ei näillä rahavolyymeilla, joita minulla on. No olkoon, ei aloiteta tästä!) (siis ei aloiteta tästä!)

Pankkineuvontahenkilö siis jemmasi rahojani johonkin parempaan jemmaan, ja minulle jäi joutilas tili, jota en äkkiä halunnutkaan lakkauttaa, vaan ottaa säästämiskäyttöön (kun se tili oli vähän niin kuin oppinut siihen jo!)
Keksin että sinnepä rupean nyt jemmailemaan niitä lukemisrahoja.
Aina kun saan kirjan luettua pistän sinne kympin, niin johan rikastun.

Vaan nyt tulee se kriizi: kun alkuvuoden aikana olen kerryttänyt itselleni lukuvelkaa suunnilleen kolmellasadalla.
Että mistäs se velka nyt kuitataan näin yhtäkkiä?

Millaisilla talouskurillisilla liikkeillä saan nyt maksettua itseni tasapainoon hirvittävässä lukutalouskurimuksessa?
Onko tämä korjausvelkaa? Vai mitä niitä onkaan hienoja sanoja, lukusuoritevajetta?
Millä koodisanalla talletan näitä pankkiin?
Jaksanko noudattaa tiukkaa luku- ja säästöohjelmaa?
Ja mitä teen kun lukuvuosi loppuu?
Säilyvätkö säästöni siihen asti? 

Voisiko jostain muusta asiasta tehdä myös mikrosäästösuunnitelman?

kuvituskuva

muistikirjakriizi

 Kevät toi, kevät toi.... siivoilupuuskauksen.

Jolle kyllä on tarvettakin.

Vaan oli vaikea valinta, jota tiedän illansuussa katuvani. Piti valita menenkö iltavuoropäivänä aamulla salille ja uimaan, vai jäänkö kotiin toteuttamaan siivoilupuuskausta.
Niin tai näin, tiedän harmittelevani myöhemmin ratkaisuani.

Ruokkosin kenkäkaappia, löytyi paritolkulla pölyisiä tunnistamattomia, kenellekään kuulumattomia kenkiä. Poistoon.

Selvittelin omaa yöpöydän kaappiani.
Järkytyin.

Kaappini kätköistä löytyi kymmenen (10!) käyttämätöntä muistikirjaa. Ehkä sen varalta jos lähitulevaisuudessa iskee kansallinen muistikirjahätätilanne.

Pitää vissiin ruveta kirjoittamaan pidempiä päiväkirjamerkintöjä.

Selvittelin myös lankajemmani. 
Muistikirjahätätilanteen lisäksi olen varautunut myös kansalliseen jämälankahätätilanteeseen.
Hyvä niin.

Tiedätte sitten kenen puoleen kääntyä.

hyvien käytöstapojen pohdinto

Olimme talvilomalla muutaman päivän visiitillä Tampereella; oli oivallinen reissu kaikin puolin.
Kiersimme museoita (Nootti, Vapriikki, Taidemuseo) ja söimme hyvin.

Paitsi yhdessä museossa meinasin hepuloitua: museon seinällä oli monikielisesti julistettu että täällä noudatamme turvallisemman tilan periaatteita.

Siis ihan oikeasti?

Museon seinällä pitää erikseen kertoa, että tässä tilassa noudatetaan hyviä käytöstapoja?

Jotenkuten - ja todellakin vain jotenkuten - ymmärrän turvallisemman tilan periaatteiden näkymisen jossain harrastuspaikoissa ja paikoissa joissa on paljon keskenkasvuisia elämää opettelemassa - mutta museossa?
Museeon menevälle ihmiselle pitää erikseen muistuttaa että tässä tilassa
- kunnioitetaan toista ihmistä
- puhutaan toiselle ja toisesta kauniisti
- annetaan tilaa kaikille
- käyttäydytään kunnolla.

Minusta pitäisi noin yleisesti ottaen olla itsestään selvää, että millä tahansa julkisella paikalla noudatetaan normaaleja hyviä käytöstapoja, ilman että sitä tarvitsee erikseen julistaa.

Ja jos tarvitsee julistaa, niin kyllä on nahkeaksi mennyt eläminen ja oleminen.

Nootissa tavarani päätyivät Siperiaan

Luin taas kerran Konstigin Vuosi herrasmiehenä. Se on yksi lempikirjoistani.
Se ehkä vähän boostasi tuota tuohtuunnustani - voiko oikeasti olla niin, että olemme menneet individualistisessa ajattelussamme jo liian pitkälle, emmekä enää tunnista saati sitten hallitse yksinkertaisimpia käytöstapoja?

Että jotenkin uskomme olevamme sellaisia maailman kuninkaita, joilla on oikeus siinä samalla kun herkistyy jostain monalisan katselusta, tönäistä rajusti sitä vieressä samaa taulua ihailevaa ja heristellä nyrkkiään ja sihistä suupielestään että ellet nyt heti lakkaa tuijottamasta sitä samaa taulua kuin minä - koska minulla on siihen etu- ja yksinoikeus, sinä senkin rasvaletti-rillipää-oudonvärinen-epämääräiskehoinen-aivoton-laiskiainen, niin minä vetelen sinua kaulaliinasta pitkin museon lattiaa.

Herrasmies pyrkii aina siihen, että ihmisillä hänen ympärillään on miellyttävä ja mukava olo.
Myös museoissa.

Miten sitä voi olla niin vaikea tajuta, ilman että siitä pitää museon seinällä erikseen muistuttaa?

Että ihmisille pitää erikseen sanoa, että itsekullakin meistä on todennäköisesti hurjan paljon sellaisia ajatuksia, ennakkoluuloja ja olettamuksia, jotka kannattaa pitää visusti omana tietonaan ja yrittää hiljalleen kehittää itseään muita ihmisiä arvostavaksi ja kunnioittavaksi yksilöksi, joka hallitsee käytöstään?

*

Ja kenelle siitä edes menisi kantelemaan?
Mitä siitä seuraisi? Tulisiko vahtimestari ja sanoisi sille huonokäytöksiselle soo-soo? Vai poistettaisiinko sellainen ihminen oikeasti museon tiloista? Saisiko ikuisen porttikiellon?
Ja onko olemassa yhtään mitään sellaisia paikkoja, joiden seinällä olisi lappu, että täällä saat irviä, pilkata, rasistoida, syrjiä ja mitä vain sielusi kyllyydestä, ja vielä voimankäyttökin olisi sallittua? Olisiko semmoinen edes laillista muualla kuin oman pääkopan sisällä?

*

Minua huolestuttavat turvalliset tilat.
Eivät ne periaatteet sinänsä. Ne ovat arvokkaita.
Vaan se, että ihmisiä pitää erikseen muistuttaa toista ihmistä arvostavasta ja kunnioittavasta käytöksestä.

"kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen"
totta, tämä sopimus on rauennut, mutta silti.