Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 30 - teinimeiningin loppu

Mitä ilmeisimmin lomani on ainakin tähän mennessä ollut onnistunut.

Olen tehnyt melkein kaikkia juttuja, joita suunnittelin. Ja olen pikkuhiljaa alkanut tuntea oloni levänneeksi. 
Jonkinasteista nösväilyn vajetta minulla vielä on. Mutta se kiintiö ei varmaan helpostikaan täyty, se on vain hyväksyttävä.

Muutaman päivän olen kuluttanut pohtimalla sitä tosiasiaa että nykyisen teinimeiningin on kertakaikkiaan loputtava.

En ole koskaan ollut - eikä minusta koskaan tule - järjestelmällistä ihmistä. 
Minulla on ympärilläni kasoja konkreettisesti, ja pääni sisällä jatkuva ruuhka. 

Pienen suurperheen (tai suuren pienperheen) vastuuaikuisena olen joutunut opettelemaan jonkinmoista kurinalaisuutta, että elämä edes jotenkin rullaisi eteenpäin ja keskenkasvuiset olisivat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeanlaisissa varusteissa.
Kait siinä jotenkin onnistuinkin. 

Meillä oli joskus lapsekkaana aikana hataria yritelmiä siivouspäiviksi, ruokalistoiksi, kauppapäiviksi ja kaikenmoisiksi muiksi rutiineiksi, mutta kovin syvällisesti en niitä ilmeisestikään ole sisäistänyt.
Nyt kun elelemme iloisessa dinkkutaloudessa, kaikki ne ovat lipsahtaneet pois päästäni noin vain.

Nykyään kahlaamme suunnilleen polvia myöten kissankarvan muodostamissa arokierijöissä, koska ilmeisesti siivouspäivän lisäksi myös imurin sijainti on sekin lipsahtanut pois päästäni (ja Lehtorin päästä myös).
Päivittäinen varttisiivous on kokonaan kadonnut, koska minulla ei ilmeisestikään ole ylimääräisiä vartteja siihen käytettäväksi. (jäätävä kiire on ihmisellä lukea!)
Kissat ruokin vain, koska ne ponnekkaasti muistuttavat siitä.
Meitä itsejämme ruokkivat muiden äidit. (en osaa enää käyttää puurokattilaakaan)
Ja Lehtori on ruvennut (kotityöexcelin puuttuessa) huolehtimaan myös minulle aiemmin kuuluneista kotihommeleista. (onneksi Lehtori ei ole kuullut metatöistä, muuten olisin pulassa!)

Pidin itselleni puhuttelun: ryhdistäydy nainen!
Olet vastuullinen aikuinen, et voi elellä loppuelämääsi kuin mikäkin huithapeli teini, makkispekkiksiä syöden ja imuria ja pesukonetta pakoillen, vain omaa rentoiluasi ajatellen.

Ihan varmasti voin kokonaisuudessaan paremmin, jos jollain tavalla otan taas arjen paremmin haltuun ja luovun löysäilyn kuvitteellisesta hyväätekevyydestä.
(kyllä, ihminen tarvitsee palautumista ja rentoutta ja armollisuutta. Mutta ihminen tarvitsee myös hyvää arkea.)

Me tarvitsemme siivouspäiviä, ruokalistoja, kauppapäiviä, varttisiivouksia.
Minä tarvitsen iltajumppaa ja kävelylenkkejä, muun liikunnan lisäksi. 
Me tarvitsemme hyvää arkea.

kyllä minusta vielä tämmöinen työn sankari tulee

Jos muu ei auta, rupean laittamaan puhelimeeni muistutuksia siivouspäivistä ja vastaavista. 

ps.

olen näköjään kriizeillyt tätä samaa jo aiemminkin.
KLIK1
KLIK2
Ehkä tämä kotihäpeällinen siivous-teinimeininkikriizi on vähän niin kuin joulu ja juhannus, tulee vähintään kerran vuodessa.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 29 - nälänhätätilanne kissojen keskuudessa

 Meillähän on kaksi kissaa.
Kaksi varsin nirsoa ja herkkävatsaista kissaa.
Herkkävatsaisudessaan ne ovat toistensa vastakohtia: toinen tukkeutuu ja toinen ei niinkään.
Se, joka ei tukkeudu, hallitsee ilmatilaa voimakkaasti. Ja hiekkalaatikkoa myös.

Elma
tunnetaan myös nimellä e
(vähän niin kuin Jamesbondilla on M)
(mutta Elma on e, pienellä)

Niillä oli hyvä kissojen kuivamuona, joka jotenkaan ei lyönyt läpi Suomen markkinoilla. Vastaavaa koiranruokaa vissiin menee säkkitolkulla, mutta brexitin-pahus teki siitä kissanruuasta kannattamatonta meidän markkinoillamme.
Sitä ruokaa ei sitten yhtäkkiä enää saanutkaan mistään. Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten.

Kovalla työllä ja vaivalla, ja vahvojen haittavaikutusten siivittäminä onnistuimme löytämään jokseenkin kelvollisen uuden ruuan tilalle. Herkkävatsaisille, nirsoille, sensitiivisille kissoille tarkoitettua, antiallergista ja ties mitä kaikkea.
Kissat rouskuttivat sitä ja olivat kaiketi edes suunnilleen tyytyväisiä elämäänsä.
Kuivaruoka meni sujuvasti, aamuin-illoin tarjottua märkäruokaa saattoi jäädä kuppiin syömättä.

Nyt, jossain vaiheessa talventaitteessa, avasin taas uuden kuivamuonasäkin ja ihmettelin sieltä tulevaa oudon tunkkaista katkua.
Ja rakeen kokokin oli erilainen.
Katsoin pussia, mutta oli ihan tuttu pussi, sama tuotteen nimi, sama pussin ulkonäkö,  oletettavasti siis sama tuote. 
Paitsi että selvästikään ei ollut.

Kissat menivät nälkälakkoon. Eivät syöneet mitään.

Arppu
(tunnetaan myös nimellä Butski)
(älä kysy, en pysty selittämään)

Ihmettelin asiaa eläinkaupassa, ja kertoivat, että tuotteen resepti on muutettu.
Että tässä pussin kyljessä, huomaatko, lukee pienellä että new recipe.

Vaihdoimme lennossa saman valmistajan eri tuotteeseen, nopeasta vaihdosta johtuvista haittavaikutuksista kärsien.
Raekoko on hyvä. 
Eväänä se on pitkin kevättä näyttänyt menevän kissoille niukinnaukin.
Kissat nyt eivät suorastaan nälkälakkoile, mutta syövät nahkeasti.
Aamu- ja iltapalan märkäruoka on kelvannut paremmin kuin hyvin, kupit on aina nuoltu niin että pohja melkein kurmuilee.

Nyt kun olen enempi kotona, olen tajunnut, että ne ovat itse asiassa nälkiintyneitä.
Ne syövät papanaa aivan minimimäärän ja elävät aamu- ja iltapalan märkäruokaa odotellen.
Ne kinastelevat keskenään, toisen turkki on aivan pilalla ja ilmapiiri kissajoukkiossa on huono.

Itseäni saan tietysti syyttää, olenhan havahtunut ruokatilanteeseen aivan liian hitaasti.
Ja ottaa päähän ihan käsittämättömän paljon: millä ihmeen tulokulmalla lähdetään seuraavaa sopivaa kuivaruokaa etsimään? 
Aina täytyisi malttaa sen vatsatunkkaisen ylimenovaiheen yli, ainakin viikko-pari, ennen kuin voi oikeasti päätellä, sopiiko ruoka kissoille vai ei. Ja vielä pidempään, sopiiko se oikeasti, tuleeko syödyksi, miten vaikuttaa kissan olemukseen.

Isolle kissalle olisi hyvä olla isompi raekoko.
Vatsaherkälle vatsaystävällistä.
Ja mieluusti sellaista, jota saa kauppareissulta tai sen varrelta, ettei tarvitse erikseen lähteä mistään kaupungin laidalta hakemaan, ja kohtuullisella hinnalla. 
Eläinkaupassa ne yrittävät kovasti tarjota saman valmistajan jotain vielä parempaa ruokaa, mutta nyt tässä nälkiintymisen kurimuksessa luotto tähän ruuanvalmistajaan taisi mennä.

Semmoista kysyn, että onko oikein muuttaa ruuan reseptiä ja koostumusta ja myydä sitä samalla nimellä, samana tuotteena?
Varsinkin kun tuote oli sensitiiviselle, allergiaherkälle eläimelle tarkoitettu?

Elma ajattelee boksissa, ei boksin ulkopuolella

Elma osallistuu luovaan kirjoittamiseen

Arppu juo kahvia
(meillähän kissat eivät ole pöydällä)
(ainakaan silloin kun ihminen syö)

Arppu on hurjana

Kissat apustavat kirjahyllyn järjestelyssä

Arppu kurkkaa

Lisää kissoista (KLIK)

*

ps. muistattehan että osa postauksista on ajastettu, ja tilannetta on ratkottu jo hyvän tovin ja pidemmästi. Ennen kuin joku lähtee tekemään eläinsuojeluilmoitusta.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 28 - jubilee

 Tuli sitten täyteen 2200 julkaistua blogikirjoitusta.

Hiphei ja hurraa.

Tunnustan, vähän kaipaan niitä vanhoja hyviä blogiaikoja, kun blogimaailma oli aktiivisempi ja aivan mihin tahansa oli vertaistukea saatavilla. 
Oli semmoinenkin yksi joka kirjoitti naapurin ärsyttävästä käkikellosta. 
Ja vaikka mitä muita metkoja.

Ja monia bloggaajia kaipaan myös, sellaisia joiden kanssa keskusteltiin kommenttilaatikot täyteen milloin mistäkin.

Olen aloittanut bloggaamisen Vuodatuksen alustalla kesällä 2005.

Ja siirtynyt tänne syksyllä 2010.

Noin kymmenen vuotta sitten pohdin tällaisia. (KLIK) - ja ajattelen aikalailla samoin yhä.
Ja ajattelen vähän myös näin (KLIK2) - vaikka moni asia elämässäni onkin muuttunut tuon jälkeen.
Viime vuosina olen nuorisolle kaivellut synttärilahjoiksi vanhoja heistä kertovia blogitekstejä. 

Välillä olen miettinyt että lopetan koko touhun. 
Mutta en osaa.
En osaa uusiutuakaan.
Jatkan sitten tätä vanhan koulukunnan haircuttia.

Kiva kun keikut mukana, liity seuraani vapaavalintaiselle juomalle!