Lokakuun luetut

 Lokakuussa paljon #tuijalehtismaratonia. Hyydyttää.
Kirjalista on yksitoikkoinen, eikä luetuista oikein nouse mitään suurta elämystä. Paitsi lue uusin Mhairi McFarlane! Ainakin jos tykkäät chicklitistä
Suoratoistopalvelu loppui aivan lokakuun lopulla, harmillisesti kesken jäi äänikirjana Lumotun metsän sisaret. Toivottavasti saan sen kirjana tai äänikirjana kirjastosta käsiini.

Lokakuun viimeisinä päivinä palasin äänikirjojen osalta kirjaston ellibs-palveluun. Heti ensimmäinen kirja alkoi jumittaa, ei suostunut liikkumaan sen pahemmin eteen- kuin taaksepäinkään, vaikka käynnistin, sammutin, päivitin ja lopulta asensin koko sovelluksen uudestaan. Päädyin pohtimaan sitä, olisiko minulla kuitenkin tarvetta jatkuvalle suoratoistopalvelulle, vai tulenko juttuun näiden julkisten palveluiden kanssa...
Toinen lainaamani kirja kuitenkin eteni sujuvasti ja normaalisti. Aloin pohtia, miten on mahdollista että digitaalisessa muodossa oleva äänikirja jumittaa kuin jokin ikiaikainen lp-levy.
Jotenkin ironista (huvittavaa? outo taiteellinen tehokeino? hämmentävää?) oli se, että yritin kuunnella Raisa Omaheimon tuoretta kirjaa Ratkaisuja läskeille. Kirja jumiutui lukuun, jossa ollaan jumissa.

 

Lokakuu 2022

Nimco Noor: Paratiisin tyttö - juuret Mogadishussa, koti Helsingissä. Henkisesti ja fyysisesti pitkän matkan Somaliasta Suomeen kulkeneen Nimcon omaelämäkerta. Päättäväisesti ilman tukiverkkoja elämäänsä rakentavan kahdeksan lapsen äidin pitkäjänteisyyttä on pakko ihailla. Kirja itsessään eteni paikoin vähän pomppuisasti, ja olisin mieluusti lukenut enemmän Nimcon Suomessa järjestämistä kulttuuritapahtumista, joista kuvaliitteessä oli vauhdikkaita kuvia. 

Donna Leon: Haurasta lasia. Välipalakirja työstressiin, lasinpuhaltamoon sijoittuva kertomus. Luen näitä Leonin dekkareita yhä uudestaan, koska viihdyn niiden maisemissa, ruuissa ja ihmisissä. Rikokset eivät ole liian monimutkaisia, eivät liian pelottavia ja kirjojen hahmot sympaattisia.

Tuija Lehtinen: Traktori. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirja Rikistä, joka perii isoenoltaan traktorin: roadtrip traktorilla halki kesäisen Suomen. Ensimmäinen sellainen Lehtis-kirja, josta en ollut varma, olenko koskaan lukenut. Kirjan ilmestymisen aikaan olen ollut jo varsin selvästi aikuinen, kirja on siitä syystä saattanut jäädä lukemattakin. Muutama tuttu tekee kirjan sivuilla comebackin. Kertomus eteni letkeän hyväntuulisesti.

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo. Nimensä mukainen tarina: kolme naista Rose, Georgie ja Charlotte ovat jokainen saaneet siipeensä elämässään, ja päätyneet aloittamaan uudestaan Brightonissa. Sattumalta he ovat päätyneet samaan vuokrataloon (hiukan sekopäisen ja ankaran vuokraemännän alaisuuteen). Uusia alkuja, haasteita, oman elämän uudelleen arviointia - ja hitaasti syntyvää ystävyyttä. Oikein lempeä ja luettava (kuunneltava) kertomus. Suositus jos kaipaat hyvää mieltä. Äänikirja.

Mhairi McFarlane: Hulluna sinuun. Häävalokuvaajana työskentelevä Harriet ei halua naimisiin, ja joutuu omituiseen tilanteeseen kuin poikaystävä kosii häntä koko suvun edessä. Eron tiimellyksessä Harriet päätyy kimppakämppään omassa elämässään romanttisista käänteistä toipuvan Calin kanssa. McFarlanen kirjoissa tapahtuu alusta loppuun asti, kepeän pinnan alla puhutaan vakavista ja vaikeista asioista. McFarlane on ylivoimaisia suosikkejani tämän hetken chicklitissä: päähenkilöt ovat hyvänikäisiä, tapahtumat sijoittuvat muualle kuin Lontooseen, tarinoissa on aina tummempia ja syvällisempiä sävyjä, kertomuksissa tapahtuu koko ajan ja ne etenevät sujuvasti - kertakaikkiaan! Luin suunnilleen yhdeltä istumalta.

Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartanon salatut suhteet. Tutkijatohtori Leaa pyydetään selvittelemään kartanon kadonneiden siskosten kirjeiden perusteella kartanon elämää Suomen kuohuvina vuosina. Tässäkin kirjassa Lehtinen marssittaa lukijan eteen valtavan joukon ihmisiä, ja siskosten kohdalla jouduin moneen otteeseen tarkistamaan, mikä heidän suhteensa tähän omalaatuiseen kartanoon oikeastaan olikaan. Koko kartanosarjan henkilöhahmot ovat olleet mielestäni jotenkin kylmiä ja etäisiä (tarkoituksellista?), hahmoja on jotenkin liikaa ja koko kartanomaailma vähän omituinen. Vähän vetelä yritelmä - kuten mielestäni koko kartanosarja. En laske tätä #tuijalehtismaratoniin, kun ei mene tämänhetkisessä järjestyksessä.

Anne Booth: Pieniä ihmeitä. Pikkukaupungin luostarissa on jäljellä enää kolme sisarta; luostari kärvistelee talousvaikeuksissa ja pientä uskonkriisiäkin lienee ilmassa. Koko yhteisö elää luostarin ympärillä, etsii ja kaipaa rakkautta. Herttainen, hetkittäin hiukan paikallaan junnaava tarina pienistä ihmeistä ja erilaisista rakkauksista. Ihan lukukelpoinen pikkukertomus.

Donna Leon: Kultamuna. Brunettin käyttämän pesulan työntekijä kuolee oudoissa olosuhteissa. Miehestä tiedetään että hän on kuuro ja jälkeenjäänyt. Käy ilmi, että häntä ei löydy mistään rekistereistä, että häntä ei ole olemassakaan ja Brunetti ryhtyy selvittämään miehen kohtaloa. Mukavaa sairauspäivien luettavaa. 

Tuija Lehtinen: Mies taskussa. #tuijalehtismaraton Annilla ei ole miestä, mutta suvun harmaa hiirulainen Lilli on puolestaan pääsemässä komeisiin naimisiin. Koko suku lyö vetoa, ettei Anni löydä miestä unikeon päivään mennessä. Anni valmistelee serkkunsa häitä, saa töitä oudoissa olosuhteissa kohtaamaltaan uppo-oudolta mieheltä ja seikkailee kartanon mailla kartanon tallirengin liepeillä. Kirjassa olisi aineksia vielä räväkämpäänkin irroitteluun, mutta letkeä tarina kaikkinensa. Sellainen ihan kiva. Hybridiversio e-kirja - äänikirja.

Donna Leon: Verikivet. Yöpöytäkirjana, eteni sivun-pari illassa eli varsin hitaasti. Komisario Brunettin seikkailuja Venetsiassa. Tässä kirjassa yllättävä murha kohdistuu satunnaiseen katukaupustelijaan - mutta miksi ihmeessä? Miksi katukaupustelijan asunnolta löytyy outoja sormenjälkiä ja miksi tiedot katoavat Signorina Elettran koneelta?

Tuija Lehtinen: Liisan blogi. #tuijalehtismaraton Humoristinen ja etenevä nuortenkirja. Liisan vanhemmat ja pikkusisarukset muuttavat isän työn perässä Ruotsiin, Liisa jää käymään lukiota pikkupaikkakunnalle. Hän kirjoittaa blogia, jonka kommenttiboksissa riehuu sekalainen seurakunta - Liisa epäilee että ainakin osa kommentoijista on luokkakavereita. Sutjakkaa sanailua, hauskat hahmot, sijoittuu kiihkeisiin blogivuosiin vuosituhannen alkupuolella, ja on siinä mielessä hiukan ajastaan jäänyt. Ihan luettava nuortenkirja, jossa seikkailee kosolti hahmoja Lehtisen aiemmista kirjoista, lasten ja nuortenkirjallisuudessa oli yhdessä vaiheessa vallalla melkoinen intertestuaalisuuden buumi.

Tuija Lehtinen: Mopo. #tuijalehtismaraton. Pienelle maaseutupaikkakunnalle sijoittuva kymmenen mopotarinan kokoelma paikkakunnan nuorisosta ja elämästä mopojenrassaushallin liepeillä. Jokaisella nuorella on vapauden kaipuuta, rosoja elämässään ja tarve näkyä, olla olemassa. Pienissä ympyröissä elämä löytyy yhteisestä tekemisestä. Tarinat nivoutuvat yhteen ja jatkuvat edelleen seuraavassa nuortenkirjassakin. Aiemmista kirjoista tuttuja tyyppejä vilahtelee näissä novelleissa; eräässä mielessä Mopo on avainasemassa sitomassa yhteen "Käpykylän" ja "Big Cityn" elämiä ja ihmisiä. Sujuva nuortenkirja.

Tuija Lehtinen: Ruutukuningatar. #tuijalehtismaraton. Ruusumadonnasta tutun Islan tarina jatkuu. Isla on palannut Roomasta Suomeen, ja työskentelee Luksus-tv:ssä persoonallisten ja vähän hankalien työkavereiden kanssa, ja kuka onkaan se oikea? Kepeää perushömppää. Nopeasti laskettuna tämä on vuoden 38, ja kaikkiaan 48.. #tuijalehtismaratonin kirja (siskon ja minun yhteinen lukukamppis alkoi marraskuussa 2021, joitakin kirjoja on jätetty välistä yhteisellä sopimuksella). Rehellisesti sanottuna hyydyttää, mutta sisko etenee kuin juna. Hybridi äänikirja - e-kirja.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Lohtukirja, stressinpoistokirja, yöpöytäkirja. Vähän epää, että joko osaa kirjoittaa näin kekseliäästi (ja se joku en ole minä!). Tykkään aina kaikkein eniten tutkimusmatkailijanaisista, taiteilijaosuus taas on kirjan nahkein osuus minusta. Ja tutkimusmatkailijoista suosikkini on se tyyppi (Alexandra), joka mennä paukkasi naimisiin, ei sopeutunut avioliittoon ja maailmanympärimatkaili miehen rahoilla seuraavat neljätoista vuotta. 

Pia Sievinen: Näkymätön. Mitä elämällä pitäisi tehdä, millaista on olla keski-ikäinen yksineläjä? Aluksi pidin tästä kirjasta ihan valtavasti. Sitten alkoi häiritä kirjan loputon ehkä tarkoituksellinen? toisteisuus, ja kohta myös se, etten tiennyt onko tämä elämäkerta, autofiktio vai fiktio. Olisin pitänyt enemmän, jos olisin tiennyt, ja vielä enemmän, jos olisi ollut selvästi elämäkerrallinen. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pitkästyin, ja pohdin onko kyseessä omakustanne. Tarinasta puuttui särmä. Jotain koukuttavaa tässä loputtomassa aamukahvien ja meditaatioiden rytmittämässä kirjassa kuitenkin oli, kun sinnittelin sen loppuun. Vaikka keski-ikäinen olenkin, en löytänyt samastumispintaa - enkä myöskään tunnistanut yksineläviä tuttujani tästä kirjasta (tosin voi olla että he kokisivat asian aivan toisin)   

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Puoskar-tohtor: ison koon jälkitiloja

 

 Iso-koo sitten tuli.
Olen vieläkin vähän ihmeissäni, kun se ei tullut joulukuussa 2021 firman pikkujoulukekkereissä täyteen ahdetulla laivaristeilyllä.
Eikä laivaristeilyn jälkeen kun yksi porukasta sairastui siellä.
Eikä kesäkuussa 2022 kun reissasimme Euroopan silloiseen koo-pesäkkeeseen Lissaboniin. Ei edes täpötäydellä fadoklubilla, jossa ei ollut tilaa ihmiselle edes hengittää kovin isosti.
Eikä kotimatkalla sieltä koo-pesäkkeestä täydessä lentokoneessa, missä istuin stereoyskän keskellä ilman mitään suojavarusteita kitkerästi katuen.
Eikä se tullut edes silloin kun perustimme ensimmäisen leprakolonian kotiimme, makasin samassa sohvassa potevan teinin kanssa katsomassa kiipeilyelokuvia ja söimme salaattia samasta kulhosta.
Ei.

Koo oli minulle lempeä.
Minulla oli kuumetta. Ja kuumeen aiheuttamaa selkäkipua. Ei juuri muuta.
Yhtenä iltana oli massiivinen yskänkohtaus.

Jälkitila onkin sitten ollut mielenkiintoinen.
Syöminen alkoi tökkiä, ja tajusin että en maista oikein mitään.
Tai maistan, mutta jotenkin vaisusti ja kummallisesti.
Yhtenä iltana koko koti haisi kuin lauma tupakoitsijoita olisi muuttanut takahuoneeseen: joka puolella oli kauhea tupakansavun katku. Epäilin että kissat ovat saavuttaneet teini-iän ja käyvät kessuttelemassa jossain sängyn alla.
Parin illan päästä joka puolella haisi krapulapäivän valkosipuli. Olisin mieluusti syyttänyt Lehtoria mutta en voinut kun ei ollut hänelläkään krapulaa eikä valkosipulista ruokaakaan.
Kahvi on maistunut oudolta ja leipä ei-miltään.
En ole erityisen väsynyt, mutta otan kyllä ihan mieluusti pienet nokoset.

Pahinta kaikesta on kuitenkin viluisuus.
Olen aina syksyisin viluinen, mutta tänä syksynä olen siedättänyt itseäni ja ahkeralla liikunnalla saanut verenkierron vilkastumaan ja olo on ollut ihan siedettävä.
Koohon asti.
Nyt tilanne on se, että iltaisin nukkumaan mennessä mietin, pitäisikö pukea päälle vielä kolmaskin pyjama ettei olisi niin kylmä. minulla on sängyn vieressä valtava hätävaravaatevuori että saan tarpeen vaatiessa lisättyä vaatekertoja, mm. huppari, pitkä aamutakki, kaulaliina, varapaita.
Ajatus uimisesta, tai siis tarkalleen ottaen siitä että minun pitäisi mennä pukuhuoneeseen, riisua (riisua!!) kaikki vaatteet, mennä suihkuun ja voihyvänenaikasentään pulahtaa uima-altaaseen ilman kolmea pitkähihaista puseroa ja villakalsareita on kammottava.
Kammottava.
Pelkästään iltapesun ja pyjamiin sonnustautuminen on ajoitettava sekunnilleen hirvittävän viluisuuden ja hirvittävänkammottavan viluisuuden väliin.
Toivottavasti tämä lieveilmiö hellittää edes vähän.

**

Pengoimme nuorison kanssa heidän vauvamuistolaatikoitaan.
Yhdestä löytyivät legendaarisen joopa-mielenosoituksen kyltit.

 

 

 

nyt katsotaan Peppiä!

senkin äiti nyt Peppi!

Moppaa sinä vaan

Originaaliversio kansalaistottelemattoman mielenosoituksen kulusta löytyi sekin:

 https://polut.vuodatus.net/lue/2006/05/mielenosoitus-yksityiskodissa

 On ne olleet melkoisia epattoja silloin joskus.

 

haasteillen

 Birgitalta nappasin hyvänmielen haasteen

1. Asioita joista et kirjoittaisi blogissasi
Kirjoitan tai ainakin yritän kirjoittaa sellaisia asioita, jotka kehtaan kertoa vanhemmilleni ja tarvittaessa vaikka naapurintädille. 
Yhä vähemmän ja vähemmän nuorten asioista. Niistä olisi kyllä paljon kaikenlaista kerrottavaa.
En halua myöskään mouhata, läyhätä tai räyhätä, enkä olla tiedostava. Vaikka mieli tekisi.

2. Missä pihistelet /säästät
Aina aivan väärissä asioissa. Esim. en hanki bussikorttia vaan kärvistelen tyhmästi lähiön vankina. 

3. Missä et pihistele /säästä
Mottoni on että tärkeisiin asioihin riittää aina rahaa.
Ruuassa en säästä. 

4. Lempikotityösi
kokkaaminen tai leipominen varmaankin.

5. Inhokkikotityösi
Käsin tiskaaminen. Ehdottomasti. 
Ja pölyjen pyyhkiminen ja suursiivous.
Mutta kamalinta on käsin tiskaaminen. Erityisen kamalaa se oli kun oli lapsi ja lyhyt ja sitten kun piti laittaa astiat kuivauskaappiin, se vesi valui käsistä kainaloihin ja paidan hihat ja kaikki kastui. Kukaan (paitsi ehkä joku toinen yhtä outo) ei pysty ymmärtämään sitä miten inhalta se kainaloihin valuva vesi ja kastuvat hihat tuntuvat. Eikä auta se että käärii hihat tai tiskaa teepaidassa. Kastuvat hihat silti. Ja kainalot. INHAA.

6. Vanhin omistamasi esine
Olisikohan äidin isänisälle kuulunut Raamattu.

nimiösivu on kadonnut, joku on jälkikäteen kirjoittanut
kanteen 1868

7. Top-5 käyttämäsi puhelinappit
Wapp - yhteydenpito
Insta - ihan huviksi vain
Yle Uutisvahti - sivistykseen
Netvisor - työajan seuranta.
SportsTracker - kävelyt ja pyöräilyt päivittäin.
Stoppiappi - bussiaikataulut nyt kun liikun myös bussilla.
Pankkipalvelut

8. Käytätkö vitamiineja; mitä?
Satunnaisesti D-vitamiinia

9. Työ jota et voisi tehdä
Rantasiivouksessa oksennuksenkeräily

10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä
keskustelutaito - kyky kuunnella ja pitää yllä keskustelua
omassa itsessä viihtyminen - sellaisten ihmisten seurassa on helppo olla
rehellisyys 

11. Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?
Ennen oli aina turkkilaista jogurttia. Nyttemin olen vaihtanut sen viiliin. 

12. Kaunein näkemäsi paikka?

Välimeri silloin kun taivas on jäätelönvärinen
kun on lempeää ja loma
ei väliä missä. 
Kunhan on ranta, meri, vuori ja jäätelönvärinen taivas

13. Mistä pidät itsessäsi?
Iloisuus ja huumori

14. Mistä et pidä itsessäsi?
se että ensimmäinen reaktioni melkein kaikkeen on ärtyisä ahdistuneisuus. 

15. Harrastus jonka haluaisit aloittaa
Haluaisin ehtiä kiinteään, säännölliseen harrastukseen.
Nyt näyttää taas siltä, että iltahommelit lisääntyvät.
Olisi kiva kokeilla piirtämistä ja puutöitä ja keramiikkaa ja vaikka mitä.

16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla
vaalea
kasaisa - ketä voimme siitä syyttää, kysyn vaan.
keskeneräinen - odottaa nuorison liikkuja omiin suuntiinsa

17. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?
Tietysti laittelisin oman ja läheisten elämät kuntoon ja mukaviksi haluan asunnon keltaisesta talosta
Ja sitten perustaisin rahaston ihan tavallisille keskinkertaisille opiskelijoille. Sieltä saisi hakea avustusta vain jos on ihan tavallinen keskinkertainen. Lahjakkaita tuetaan monen rahaston kautta. Myös tavalliset tarvitsevat stipendejä ja tukea. Ei saisi hakea jos on lahjakas.
Voisin tukea myös urheiljoita.

18. Lempiherkkusi
Vadelmat.
Mansikat.
Lakritsisuklaa.

19. Mieleesi jäänyt Youtube-video?
https://www.youtube.com/watch?v=HN1hqpGr37s

Suomalainen kansantanssi: alussa on puolisen minuuttia höpinää ja sitten on silkkaa tanssia. Mun laps Däänsii siellä. Ja monella muulla Dääns -videolla myös. (Dääns on semmoinen tietynikäisten nuorten kansantanssijoiden oma leirijuttu. Ne tekevät aina vaikka mitä kaikkea hienoa)

Suomalainen kansantanssi on, voisi olla ja sen pitäsi olla kaikkea muuta kuin pokelan-pariskuntaa ja hansviliä.
olen joissain asioissa intohimoinen ja kansantanssin stigman hälventäminen on yksi niistä. vaikka en siitä mouhaakaan.

kuvakaappaus videolta

20. Lempihedelmäsi
Verigreippi jota en voi syödä. 
Myös sitruuna.

21. Mitä kaipaisit elämääsi tällä hetkellä
Harkintakykyä, malttia, viisautta ja pokerinaamaa.
Taitoa kuunnella.
Taitoa olla sanomatta liikaa.

22. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi
Oinas
ja nouseva merkkini on venyttelevä kissa.

23. Mikä rästiin jäänyt asia pitäisi tehdä
Takahuoneen järjestely ja uudelleensisustaminen

tälle kaaokselle on tehtävä jotain

24. Tärkein asia jonka olet oppinut elämäsi aikana
Vaikka välillä vaikertaa ja tuntuu siltä että asiat eivät mene ollenkaan niin kuin pitäisi, niin jälkikäteen katsottuna useimmat jutut järjestyvät ihan hyvin.
(vaikka eivät ne tietenkään järjesty niin kuin itse oli hyväksi kuvitellut. mutta järjestyvät silti)

Puoskar-tohtorin raportti: Vielä uudemman ajan leprakolonian kuulumisia

(vrt se vanhempi)

Viikko sitten maanantaina Lehtori valitti punttisalin jälkeen että oli tehnyt mieli jäädä jollekin penkille nukkumaan.

Tiistaina sillä oli jotain oireita mutta ei viivoja. Yskää ja nuhaa kai enimmäkseen. Ei se mennyt töihin vaan nakitti jonkun toisen lehtoroimaan.

Keskiviikkona sillä oli jotain oireita mutta ei viivoja miten olisi voinut ollakaan kun ei tökkinyt itseään tikulla.
Keskiviikkona minulla oli oikein hyvä ja voimallinen kiipeilytreeni, vaikka epäilinkin että voisi ehkä tulla päänsärky. Ei tullut.

keskiviikon treeni oli flash-treeni (yksi yritys /reitti)
vähän on muisti mennyt mut taisin fläshätä mustan tai vihreen ja lilan. kait.
tai sit en
vaikeita ei kokeiltu
valkoiseen ei riitä vielä tekniikka

Torstaina yhteiskunnallis-orientoitunut Lehtori onnistui piirtämään punaista viivaa ja minulla oli oudon epämääräinen olo. Lähdin töistä kotiin heti kun kuulin Lehtorin viivoista mutta menin kuitenkin vastoin kaikkia hyviä tapoja vielä kauppaan ennen kuin päädyin voihkimaan yleistä kurjuuttani ja vielä enempi arpomaan että olenko kurja vai täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kuumemittari vähän mietti, että millaisia lukemia kannattaa antaa. 
Kotona asuva nuori anoi turvapaikan mummilta, koska hänellä oli edessään syyslomareissu Ranskan kiipeilymekkaan 
olemme antaneet kaikille lapsille mieluisan matkan 18-v lahjaksi. Isoveli lähti heti syntymäpäivänään Lontooseen kaverinsa kanssa, Isosisko maapallon toiselle puolelle kesävaihtoon ja tämä nuorimmaisin Fontsuun. ja nyt hän on siis siellä ja jee.

Perjantaina en enää ollut kovastikaan voimissani mutta ei viivoja.
Paitsi perjantai-iltana olin punaisen viivan tyyppejä minäkin.
Selkään sattui koko ajan minulla ei yleensä nouse kuume, mutta aina kun olen kipeä, alkaa selkään sattua niin kuin joku rassaisi sitä piippurassilla tai pulloharjalla selkärangan sisäpuolelta. Kun selkään sattui koko ajan, vaelsin koko ajan levottomana ympyrää.
Mittariinkin rupesi tulemaan ihan johdonmukaisesti 37.8 -lukemaa. vaihdoin mittaria, se toinen saattoi parin minuutin välein antaa yli puolen asteen eroja.
Söimme roiskeläppäpizzaa ruuaksi.

ylempi mittari on epäluotettava

Lauantaina olimme molemmat jotenkin keskentekoisia. Selkä ei sattunut enää. Olin silleen normaali, että kun lämpö nousi, aloin palella.
Katsoimme savolaistuneen kanssa etäyhteydellä masked singeriä mikä on kyllä minulle aivan arvoituksellinen ohjelma kun en tiedä ketään julkkiksia.
Illalla sain semmoisen yskänkohtauksen etten osaa edes kuvailla.
Reipas yliannostus hunajaa hyi ja kauh! rauhoitti ja pääsin nukkumaan.
uuden ajan leprakolonian puoskartohtorin resepti: ainakin viisi isoa lusikallista hunajaa ihan yhtä soittoa otetaan, samalla keitetään vettä ja laitetaan teemukiin tosipaljon hunajaa ja aika vähän lämmintä vettä ja juodaan heti pois ja sitten uusi samanlainen hunajavesiannos heti perään ja sitten mennään lepakkotuoliin eikä saa liikahtaakaan ainakaan puoleen tuntiin vaan pitää nukahtaa. pitää muistaa käydä vessassa ennen hunajakuuria.
Söimme roiskeläppäpizzaa ruuaksi.

Sunnuntaina tunnuslauseeni oli taidanpa ottaa päikkärit. Noin yleisesti ottaen heräsin, vaelsin levottomana ympyrää, menin lukemaan ja heräsin taas.
Sanoin Lehtorille että jos minun täytyy enää ikinä syödä roiskeläppäpizzaa menen lakkoon.
Söimme kebabia kermaperunoilla.

Ja nyt on maanantai enkä ole kuumeinen. Vaan ihan normaali 35.6 asteinen oma itseni.
Tein etätyöpäivän ja menin päivänokosille.
Söimme valmispastaa.

Kuumetta ja sitä lauantai-illan huumaantunutta yskänkohtausjuttua lukuunottamatta ei oikein mitään selvää oiretta. En ole nuhainen. En juurikaan yski. En ole mitenkään älyttömän väsynyt vaikka otan kyllä mielelläni pikkupäikkärit. Tai siis kuuntelen äänikirjaa. 

Semmoisen kyllä huomasin että olen kaikkien miesflunssien kruunaamaton kuningatar enkä ollenkaan reipas potilas. Ihan varmasti olen kipeämpi kuin Lehtori. Ainakin.
En varsinaisesti valita, mutta vaellan ympyrää ja olen pitkästynyt ja keskittymiskyvytön ja höpötän ja häiritsen kaikkia.
muistin yhtäkkiä millainen Pikkusisko oli pienenä potiessaan, hän oli kertakaikkisen rasittavan superenergisläsnäoleva ja minä taidan olla samaa sukua. 

Ja semmoisenkin huomasin, että onneksi ei heitetty takahuoneesta vanhaa lepakkotuolia pois. Siinä on hyvä ottaa nokosia jos pelkää yskänkohtausta. Ja muutenkin. Vaikka ei pelkäisikään.

Lehtori on koko ajan ollut nuhaisempi ja yskäisempi. Hänelle piti hakea apteekista mahdollisimman pahanmakuista yskänlääkettä.
Minä olen vaan ollut tylsä ja lämmin.

ps. lauantaina oli ihan kamalaa kun tajusin että en taida olla maanantaina terve.
Ei muuten mutta uinti jää välistä.
Ja sunnuntaina ja tänään vasta olenkin ollut ihan kamaloitunut, koska en ehkä enää ikinä pääse uimaan tai kiipeilemään.
ja jos pääsenkin niin en enää ikinä suoristu niin suoraksi kuin olen ollut vaan jään loppuiäkseni lepakkotuolin muotoiseksi.

Perjantaihöpinöitä

Lehtorilla on korona, minulla vähän lämpöä, vähän yskää ja paljon selkäkipua.
En ole vuosiin onnistunut kehittelemään kunnon kuumetta, hyvä kun saan tiukalla pinnistyksellä lämpötilani juuri ja juuri 37 yläpuolelle normaaliolossa saan mittariin kainalosta 35-ja-jotain, mutta herkeämätön selkäkipu on aina ollut mittarini. Kun selkärangassa tuntuu siltä kuin joku rassaisi sitä sisäpuolelta piippurassilla, olen kipeä. 
Tietysti kiva kun kuume ei nouse, mutta on hirvittävän vaikeaa myöntää edes itselleen, että ehkä on syytä levätä.
Tai edes myöntää että on kipeä.

Työkuviot taitavat muuttua. 
Esimies irtisanoutui. 
Vielä puuttuu nimi paperista ja muutama yksityiskohta muutenkin, mutta olen lupautunut määräaikaisesti siihen hommeliin.
Tulee noin puljun kannalta aika hankalaan hetkeen, ja aivan liian nopealla aikataululla. 

Esimies täräytti sen minulle puolinaisesti puhelimessa ja minulla meni koko työpäivä ihan harakoille.
Menin töiden jälkeen uimaan ja siinä uidessa ajattelin, että elämälle pitää sanoa kyllä.
Pelottaa ihan jumalattomasti ja ahistaa koska ratkaise kaikki maailman ongelmat -puhelut alkoivat heti.
En tiedä, olenko tarpeeksi pokerinaama ja viileä ja harkitseva. 

Tämä poteminen hermostuttaa.
Savolaistunut nuori on luuhannut kanssamme tämän alkuviikon, lähti eilen kotiin ja maanantaina pitäisi mennä opintoihin kuuluvaan harjoitteluun.
Kotona asuva nuori on lähdössä kiipeily-syyslomareissulle ulkomaille.
Pysykööt terveinä he.
Onneksi nuoriso on yleensäkin paljon omissa huoneissaan ja kun Lehtori alkoi alkuviikosta sairastella, tehtiin väistämissopimus. Lehtorin testiin piirtyi viivoja vasta neljäntenä tautipäivänä, ja nuoriso poistui vasta silloin paikalta.
Kotona asuva nuori tosin ehti jo reilu kuukausi sitten sairastaa oman osuutensa, mutta savolaistuneelta puuttuu yhä kaksi viivaa testistä.
Niin kyllä puuttuu minultakin.

Kun savolaistunut lähti Savoon suunnilleen jouluun asti ja kotona asuva ensin evakkoon ja sieltä lähipäivinä kohti Ranskaa, tajusimme että olemme nyt yli viikon aivan kahdestaan.
Sen sijaan että olisimme polkaisseet käyntiin villit orgiat tai edes suunnitelmat sellaisista, menimme kumpikin nappaamaan lisää särkylääkettä ja minä puin vielä yhden vaatekerroksen lisää päälleni.

En oikein tiedä. 
Jotenkin sumea olo.

 

Miten palautumista arkeen?

 Annukalla oli ihanan silmiä avaava postaus siitä, miten arkeen on mahdollista mahduttaa paljon palauttavia ja sielua hyväileviä hetkiä.

Aloin pohtia omaa ajankäyttöäni ja arkeani, syksyn lyhentyviä päiviä ja niiden mukanaan tuomia muutoksia.

Nimesin lokakuun tarmon ja palautumisen kuukaudeksi.

Vapaa liikkuvuus!
Viikonloppuna latasin ja otin samoin tein käyttöön bussin kausikortin. Keväästä tähän asti olen käyttänyt bussia satunnaisesti ja hampaitani kirskutellen kertamaksuilla. Kaupunkiasiat olen yrittänyt hoitaa vaihtoajan puitteissa ja olen ollut hyvin nahkea lähtemään yhtään mihinkään bussitellen.
Pelkkä kausikortin lataaminen teki vapautuneen olon.
Puhumattakaan siitä, että otin sen käyttöön.
olen tylsän pihi kummallisissa asioissa ja itselleni haitallisella tavalla. toisaalta nyt tulee tietenkin henkistä painetta siitä että pitäisi joka päivä ajella bussilla. ja tietysti myös kävellä tai pyöräillä myös ettei kangistu.
Bussikortin olemassaolo tuntuu heti vapauttavalta ja energisoivalta. Voin lähteä uima- tai kiipeilyhallille vaikka sataisi. Tai kirjastoon lueskelemaan vaikka joka päivä.
Maailma laajenee.
harmittaa etten samoin tein ladannut pidempää käyttöaikaa
Bussikortti menee kategoriaan lisää tarmoa.

bussin ikkunasta

 

Somemaailma
Olen viikonloppuisin yrittänyt pitää puhelimen ja tabletin pläräämisen minimissä. Tekee hyvää.
Kaikkein parasta on, jos pystyn olemaan poissa kaikista mahdollisista medioista - uutisista ja somesta erityisesti. Harmillisesti usein käy niin, että yksittäinen viesti johtaa siihen että on selviteltävä jotain asiaa netissä, joka johtaa yhä uusiin viesteihin, selvittelyihin ja lopulta vähän vahingossa ja varkain sekä uutisiin että somemaailmaan. Viestittely ei ole huono asia, mutta sen johdannaiset ovat.
Olosta tulee repaleinen ja säpäleinen.
En kuitenkaan halua pistää luuria äänettömälle, saati kokonaan pois näkösältä - lähipiirissä on kaikenmoisia ikäihmisiä ja nuorta väkeä, joiden saavutettavissa on tarpeellista välttämätöntäkin olla.
Vähemmän somea ja uutisia viikonloppuisin - kategoriaan lisää palautumista.

Liikunta ja treenit
Nautin tällä hetkellä liikkumisesta valtavasti. Uusi tunne elämässäni ja minussa.
Olen oppinut ja oppimassa kiipeilyssä kaikenlaista uutta (heelhookin! toehookin!!) ja huomaan että kroppa kehittyy.
Voimaannuttavinta on se, että kehoni tottelee minua.
Ehkä vähän sinnepäin, mutta huomaan että pystyn opettamaan keholleni asioita, jotka vielä kaikenlisäksi tuntuvat minusta hyvältä.
Yritän ottaa ohjelmaan edes pikkuriikkisen aamuvenyttelyn.
Vakipäiväni ovat maanantai ja keskiviikko: niihin kumpaankin on ohjelmoitu liikuntaa. maanantai tulee jostain kirjasta lukemastani ohjeesta liiku aina maanantaisin ja keskiviikko koska silloin muutkin perheenjäsenet ovat liikunnallisissa tunnelmissa.
Keskiviikon jälkeen yritän saada loppuviikon ohjelmaan vielä yhden tai kaksi liikuntakertaa, vähän viikosta riippuen.
Normaaliviikossa tällä hetkellä yleensä kolme liikuntakertaa, kaksi uintia ja yksi kiipeily.
Lehtorilla on kuulemma tiedossaan mukava personal trainer joka ehkä voisi opastaa minua punttisalin saloihin. Hämmentävää, olen ruvennut hiukan haaveilemaan punttisalihommista.
Ehdottomasti kategoriaa tarmo. Mutta vähän myös palautumista. Ja erityisen paljon voimaantumista.

heelhook (kantakoukku?)
jokseenkin hallittu

 

Ulkoilu
Pyöräilykausi on pimenevien aamujen vuoksi menossa tauolle, en tykkää pyöräillä pimeässä.
Siirryn luultavasti kävelemään työmatkoja, joten ulkoilu ainakin jossain muodossa säilyy arjessa, mutta ehdottomasti on pidettävä huolta siitä että arjessa säilyy ulkoilu, ulkona oleminen, käveleminen ainakin jossain määrin ja joka päivä.
Kategoriaan palautuminen.

aamut alkavat olla jo hämäriä
kohta ei tee mieli pyöräillä

 

Luova näpertely
Kutominen, kirjoittaminen ja kaikenmoinen näpertely on ollut tauolla. Lukeminenkin takkuaa. Niitä kaikkia tarvitsen ehdottomasti arkeeni että voin hyvin.
Millä ihmeen tavalla saan taas puikot, näppiksen ja värikynät osaksi arkipäivää?
Ja miksi lainaan kirjastosta vain tyhmiä kirjoja, joita ei tee mieli lukea?
Palautuminen on näiltä osin aivan hakusessa tällä hetkellä.

aamukahvit kissan kanssa

Väriä elämään ja kivoja vaatteita
Olen päivittänyt ahkerasti vaatevarastoa. Haaveilen oikeasti minimalistisemmasta pukeutumisesta. Töissä olen jatkuvasti firman hupparissa, joten periaatteessa pärjäisin todella pienellä vaatevarastolla. Sorttasin viikonloppuna kesävaatteet varastoon, huonokuntoiset pois ja uudet kivat paremmin esille. Sain vihdoin hankittua mieluisan edes vähän vettäpitävän takin, nyt voi käveleskellä kaikilla säillä.
Kaipaan vielä muutamaa uutta paitaa /puseroa tai vastaavaa, että pääsisin eroon kulahtaneista vastaavista oikeasti haluaisin päivittää tyyliäni.
Lehtorin mamman vintiltä löysin villakangastakit, joilla pärjään ehkä loppuelämäni.
Kategoriaa ihan turhaa mutta tärkeää

pitkä takki hienostelukäyttöön

lyhyempi arkisempaan käyttöön

arkivarusteet kunnossa ja väriä elämässä
(seassa myös Lehtorin takkeja)

käsityötä jostain -50-60 luvulta ehkä?
mamma ei enää muistanut

Syyskuun luetut

Lukutahti on syyskuussa tasaantunut, huomaan että e-/äänikirjapalvelu ei enää houkuttele niin voimakkaasti kuin alussa, vaan olen alkanut kaivata ihan oikeita kirjoja. Pelkät tarinat eivät enää riittäneet, aloin kaivata kirjan tuntua käsissäni ja sekavaa sompailua kirjastossa kaipaan myös. 
Kirjojen suoratoistopalvelun neljän kuukauden erikoistarjous päättyy lokakuun loppupuolella, ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että irtisanon tilauksen siinä kohden ja jään pohtimaan, onko kirjojen suoratoistopalveluille mitään pitkäkestoisempaa annettavaa minulle.
Luulen että käytän jatkossa satunnaisesti lahjakorttikaupoilla, silloin kun tekee mieli lukea jotain nopeasti.

Syyskuun kirjoista suosittelen ehdottomasti japanilaista Unelmaa helposta työstä. Olisin itse tehnyt ilomielin kaikkia kirjassa kuvattuja töitä, ja samastuin voimakkaasti päähenkilöön. Pidin.
Sellainen kirja, jota en luultavasti olisi kirjastosta poiminut mukaani, ja jos olisinkin, en luultavasti olisi saanut luettua. Äänikirjaformaatti toimi tämän teoksen kohdalla minulle parhaiten. 

Toisena suosituksena Viola Walleniuksen Koti Keniassa. Lue tämä!

Tuija Lehtisiä olen kurkkuani myöden täynnä. En jaksaisi enää riviäkään. (sisko on mennyt maratonissa menojaan, minä nielen pölyjä)

Anne Tylerit saattavat palata monien vuosien tauon jälkeen luettavikseni.

jokiranta bussin ikkunasta

Koko kuukauden luetut kuun lopusta alkuun: 

 Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä. Metkasti absurdin rajapinnoilla kulkeva kertomus neljänkymmenen korvilla olevasta naisesta, joka burnoutin jälkeen etsii helppoa työtä, lähellä kotia. Mieluusti sellaista työtä, jossa ei tarvitsisi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Nainen tarkkailee valvontakamerakuvaa, ripusta julisteita, laatii elämänohjeita riisikeksipusseihin ja päätyy aina työssään jotenkin eriskummalliseen, melkein absurdiin yhteisöön tai tilanteeseen joka vaatii sekaantumista ja osallistumista. Hyväntuulinen, kiehtovasti japanilainen ja erityisen samastuttava kertomus - olisin itse valmis vaihtamaan työni mihin tahansa naisen kokeilemista. Luultavasti en olisi saanut luettua tätä kirjana, mutta äänikirja osui, koukutti ja houkutteli jatkamaan kuuntelemista koko ajan pidemmälle ja pidemmälle. Suositus.

 Donna Leon: Anteeksiannon houkutus. Teki mieli seikkailla pieni hetki Venetsiassa, ja tämä osui kirjastossa käteeni. En alussa muistanut tarinan kulkua ollenkaan, eli lukeminen oli hyvinkin leppoisaa. Ei pelottavaa murhaa, vähän sotkuinen vyyhti huumeita, tietovuotoa ja muuta. Tasalaatuinen Donna Leon.

 Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin. Jonkinlainen väljä spinoff Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjalle. Vähän hauska, paljon metkasti juonitteleva perusviihdekirja. Aina jaksaa äimistyttää suuren maailman raharikkaiden elämä, jos tämäntyyppisissä tarinoissa kerrotusta edes murto-osa pitää paikkansa, niin en ollenkaan kadehdi sellaista pyrkyryyselämää. Napakka välipalakirja, jos olet tykännyt Weisbergerin aiemmista, tykkäät luultavasti tästäkin. 

Anne Tyler: Elämän tikapuilla. Nuorena solmittu avioliitto ja tyhjenevä pesä saavat Delian tuntemaan olonsa omassa elämässään jotenkin ylimääräiseksi, näkymättömäksi. Perheen kesälomamatkalla hän kävelee tiehensä rannalta ja asettuu uudelle paikkakunnalle, uuteen elämään pieneen alivuokralaishuoneistoon. Tylerin kirjojen vinot ja haipuilevat ihmissuhteet mietityttävät aina, pidän niistä, pidän näiden tarinoiden verkkaisuudesta, ihmisten hapuilevaisuudesta, pidän näistä tarinoista. Tämä oli ties monennellako lukukierroksellaan yöpöytäkirjana, lukeminen kesti viikkotolkulla. Unohdan aina, miten pitkä aikajänne tässä kertomuksessa on, ja mitä kaikkea Delian elämässä ehtii tapahtua uudessa kotikaupungissa. Avainlause: "sinun olisi tarvinnut vain pyytää". Suosittelen Tylerin tuotantoa.

Tuija Lehtinen: Ruusumadonna. #tuijalehtismaraton. Italiaa opiskellut Isla työskentelee Roomassa pienessä suomalaista designiä myyvässä puodissa myyjänä, matkaoppaana ja freelance-toimittajana. Puodissa vierailee ostoksilla uskomattoman komea mies, Luca, johon Isla tutustuu ja rakastuu. Vaan onko Luca sitä, mitä Isla kuvittelee, ja miksi perhe ja erityisesti kummitäti tuntuu kerran toisensa jälkeen pyörittävän miestä oman halunsa mukaan? Oman lisänsä Islan elämään tuovat opastettavat ryhmät (joissa vierailee tuttuja vanhoista kirjoista) sekä suomalaistaustainen taiteilija Lulu, josta Isla käy tekemässä haastattelun. Onko Luca se oikea? Nyt olen ilmeisesti saavuttanut jonkun kulminaatiopisteen Lehtisen tuotannossa. Tämän lukeminen ei meinannut käynnistyä enää ollenkaan. Olen aikoinani pitänyt tästä kirjasta paljonkin, ja lukenut sen useita kertoja.

Viola Wallenius: Koti Keniassa. Parikymppisenä Keniaan avustusjärjestön vapaaehtoistyöhön lähtenyt Viola päätyi perustamaan oman avustusjärjestönsä ja rakentamaan elämänsä Keniaan. Lasten ja nuorten hyvinvointiin, kyläyhteisön tukemiseen keskittyvän hyväntekeväisyysjärjestön. Kirjassa kerrotaan järjestön synnystä ja mahdollisuuksista avustaa sekä Violan oman elämän että myös järjestön tukemien nuorten tarinoiden kautta. Kirja tuli välillä iholle, piti pitää taukoja kuuntelussa. Lukija sopi kertomukseen hyvin. Lämmin suositus tälle kirjalle. Äänikirja.

 Sanna Stellan: Hyvien synnytystarinoiden kirja. Yllättävä kirja luettavaksi, sattui silmiin kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyssä.  (tästä syystä en yleensä vaeltele kirjastossa, päädyn lainaamaan kaikkea erikoista). En ole kohderyhmää,  eivätkä omat synnytystarinani millään muotoa kuulu tähän joukkoon. Jos luomuna olisimme menneet, lapsosia ei ehkä olisi ensimmäistäkään. Ja omakin kohtaloni olisi ehkä vähän epäselvä. Siksipä kirjan alkuosan synnytyskertomukset melkein ahdistivat, toivat mukanaan liikaa sekavia, jäsentymättömiä muistoja. Kiinnosti kuitenkin sen verran että luin loppuun asti: kertomuksia enimmäkseen luomusynnytyksistä. Varsin luettava kirja, vaikka minulla ei ole mitään halua muistella omia synnytyksiäni, saati synnytellä yhtään lisää. Luin mielenkiinnosta, ja ajattelin taas kerran sitä, miten paljon asenneilmapiiri, maailma ja ihan kaikki voi muuttua parissakymmenessä vuodessa. Ja vähän myös sitä, että onneksi ihmeellinen internetti ja kaikki maailman tieto oli nahkeammin saavutettavissa silloin parikymmentä vuotta sitten. Pää olisi ehkä räjähtänyt kaikista niistä valinnoista ja suunnitelmista, joita olisi voinut ja pitänyt tehdä. Kirjana oikein kompakti ja luettava ja lämminkin, jos sattuu kuulumaan kohderyhmään. En ehkä välttämättä suosittele keksiäkäistyvälle, synnytysiän roimasti ohittaneelle.

 Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena. Vähän vaisu elämäkerrallinen pohdinta siitä, olisiko elämä parempaa tai elegantimpaa ranskalaisena. Sellainen ihan kiva. Mikäköhän tämä Ranska-juttu edes oikein on, en ole itse saanut siitä minkäänlaista otetta, enkä pidä ranskattareutta mitenkään erityisen tavoiteltavana asiana.

Anna-Mari Raaska: Belizessä on kaikki paremmin. Kun saksalainen mies ei halua asua Suomessa, tai suomalainen nainen Saksassa, on löydettävä kompromissi - Belize! Hyväntuulisen itseironinen ja letkeä kirja siitä, miten asiat menivät vuosituhannen vaihteessa, kun vaihtoehtoelämää tavoitteleva perhe päätti asettua Belizeen. Kirja oli äänikirja, ja loistava lukija sai tekstin elämään. Olin pahasti pettynyt kun kirja loppui, olisin hykerrellyt hyväntuulisuutta vielä pidempäänkin. En ehkä muuta Belizeen elämään vaihtoehtoelämää. Äänikirja.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Iltakirjana, lohtukirjana, sielun lämmittäjänä - yöpöydällä elokuun alusta asti. Tällä hetkellä yksi rakkaimmista lohtu-stressinkarkottaja-yöpöytä-kirjoistani. 

Lilly Korpiola - Alisa Parpala: Alisan tarina - yksi elämä, kaksi syöpää. Viidentoista ikäinen Alisa on lyhyen elämänsä aikana ehtinyt selättää jo kaksi vakavaa syöpää. Alisa kertoo tarinansa vauvaiän silmäsyövästä ja nuoruusiän luusyövästä toipumisesta. Vahvatahtoisen nuoren kertomus tarjoaa vertaistukea nuorille ja perheille, antaa "tavislukijalle" arvokkaan näkökulman vakavasti sairastaneen nuoren maailmaan ja kertoo erityisesti resilienssistä. Mutkattomasti etenevälle tarinalle lämmin suositus. Hybridi: äänikirja-e-kirja.

 Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla. Kirjan ensimmäinen puolikas oli lähestulkoon plagiaatti Annie Hawesin Extra Virgin -sarjasta: samanlaiset tapahtumat ja tyypit, paikoin jopa kielen rytmi. Vasta puolivälin jälkeen tarina kasvoi omaksi tarinakseen, kun kirjoittaja puolisoineen pääsi maatilamatkailu-viinitilalle töihin. Varmasti omalla tavallaan ihana ja suloinen matkakirja, mutta minun oli vaikea päästä yli Extra Virgin -fiiliksestä. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Ps. Pieni suoratoistopalvelupohdinta.
Juhannuksen tuntumassa Storytel mainosti palveluaan puoleen hintaan neljäksi kuukaudeksi. Se on sellainen hinta, jonka olin valmis maksamaan. 
Niin paljon kuin luen ja nykyään kuuntelenkin jo sujuvammin, kymppi kuukaudessa on ehdoton maksimi. (ja monen palvelun siihen hintaan tarjoama 20h kuunteluaikaa on ihan kikkare, luen en kuuntele! sen verran viikossa)
Alussa olin hyvinkin innoissani ja luin melkein ahmimalla e-kirjoja. Nyt tahtini on selvästi hyytynyt, ja vaikka käytän kohtalaisen sujuvasti kaikkia kirjaformaatteja, perinteinen kirja on suosikkini. Ja jotain hohtoa on siinäkin, että jonottaa kirjastossa kaivaten.
Storytelin algoritmi on aika ahdas ja kapea, ja se suosittelee pääsääntöisesti samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan, ja voittopuolisesti vain satokauden tuotteita. Palvelussa on käsittääkseni melkoinen määrä suomenkielistä kirjallisuutta, mutta suositteleva algoritmi on aika mielikuvitukseton, ja suosittelee myös sellaisia kirjoja, jotka olen juuri saanut luettua. (paikallisen kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös on paljon monipuolisempi)

Kestotilaajaksi en aio mihinkään palveluun nykyisillä hinnoilla ryhtyä. Luultavasti hankin toisinaan itselleni kuukauden-parin täsmäiskuja jos siltä tuntuu.

Oletko itse kirjapalvelun käyttäjä? Kokemuksia?

yksinäinen lounas ja kirja