tiistai 28. helmikuuta 2012

uimahalliangst

verstaalla on aina vain hiljaista. Muistin yhtäkkiä aamulla sellaisen isomman työkokonaisuuden, jonka olen työntänyt tehtäväksi sitten joskus.
Ajattelin että se sittenjoskus voisi olla vaikka tänään.
Kyllä kai.

Eilinen nettisaittirupeama Työ2:n parissa - yritin tutustua minulle vieraaseen kotisivupohjaan - poiki lievää sekopäisyyttä ja lievää massiivisempaa käsi-niskatuskaa.
Fiksuna naisena kävin uimassa itseäni verryttääkseni. Ja sitten istuin uudestaan koneen viereen silkkaa työnnälkäisyyttäni.
Kyllä taas oli niin fiksu veto.
Lopun iltaa nuokuin särkylääkepöhelössä ja kiehasin työpöydän lähettyvillä "jos mä nyt kuitenkin vielä vähän".
Ja ihan lopunviimeksi totesin, että tänä iltana ei muuten virkkaamalla rentouduta.

Uimassa kävin vain tuossa lähihallilla, se on niin vaivatonta. Kun tulin, altaassa puljasi epämääräinen joukkio vesijuoksijoita kahdella radalla, pari uimaria keskiradalla ja vyöryn verran teinejä kaikilla radoilla.
Kiersin mitään kommentoimatta teinipoikasia omaan tahtiini, ajattelin että jos pallo kerrankaan tulee eteeni niin karjaisen tai otan sen mukaani. Tai molempia.
Kun olin räpiköinyt vartin verran edestakaisin, olin radallani yksin. Vesijuoksijat taivalsivat kahtapuolta edelleen. Teinit olivat kadonneet.
Niin olen tilaavievä ja pelottava ilmestys. (en halua nähdä videokuvaa itsestäni uimassa. Antakaa minun pitää se illuusio että olen soljuva ja sulava, edes jossain ja joskus!)
Tai sitten minulla on loistava ajoitus.
Veikkaan jälkimmäistä.

Uidessa ehtii miettiä kaikenlaista. Niin kuin vaikka sitä, että itseen jää usein vinoutunut kuva itsestä.
Minä aina ajattelen että en ole liikunnallinen ja että olen vähän kömpelö ja turha. Ja uimataidoton.
Ja sitten ajattelin että ihan tyhmää koko laji.
Ensimmäiset viisitoista minuuttia on tyhmää ja kylmää ja vastenmielistä taistelua. Kastuukin sitä harjoittaessa.
Seuraavat kymmenen minuuttia kestävät tosi kauan. Nenäänkin menee vettä. Ja suuhun. Ja korviin. Yök.
Viimeiset kymmenen minuuttia ovat hetkittäin aika kivoja ja lämpimiä, mutta yleisesti alkaa jo ottaa päähän ja väsyttää.
Suihkussa ja saunassa on onneksi tosi mukavaa. Silloin tulee mieleen, että tätä voisi tehdä kyllä ehkä uudestaankin ja vaikka vähän useamminkin.

*

Maanantai-iltaisin hallilla on vesijumppaa. Ja se on ihan kauhiaa.
Ei niinkään se jumppa, vaan meno pukutiloissa sitä ennen. Muorit tulevat jo melkein tuntia ennen jumpan alkua pukeutumaan riisuutumaan. Sosiaalisista syistä, totta kai.
Kyllä kuulkaa harmaa talous kukoistaa siellä ja yksityisyritteliäisyys voi hyvin.
Yksi mummeli myy itse langanjämistä nykertämiään putkisukkia, toinen kahvipussiaskarteluja, kolmannella on knappervarekutsuja tarjolla.
Kahvipussiaskartelutäti varsinkin on sinnikäs, joka viikko tarjoaa ihan itse keksimäänsä mallia minullekin, vaikka aina päättäväisesti sanon että ei kiitos. (en kyllä hetkeäkään usko että juuri tämä täti on koko kahvipussiaskartelumanian takana. Ehkä hän on ihan itse keksinyt sen pussukan tai jotain. Siihen menee ainakin kaksikymmentä kahvipussia. Sinisiä on tosi vaikea saada, kun kukaan ei juo saludoa, vaimitäsenytonkaan. Vitosella. Tässä voi säilyttää vaikka suodatinpusseja. Tai jotain. Tai antaa lahjaksi. Vaikka ystävänpäivänä. Tai synttäreille.)
Nuiva periaatteen ihminen kun olen, en osta mitään keneltäkään jolla ei ole vaateksia yllään.
Ei sillä että nyt olisin mitenkään kaino, mutta jotenkin on miellyttävämpää käydä kauppaa kun kaikkinaiset ruumiinosat eivät läiski vasten kasvoja. (ja kai sitä selluliittia on itsekullakin, mutta sittenkin. Ahd.)

Ajattelin, että ehkä sittenkin kannattaa nähdä vähän vaivaa ja mennä kaupungin toiselle puolelle isoon halliin uimaan.
Siellä saa ainakin olla ihan rauhassa.

maanantai 27. helmikuuta 2012

keittiöhärpättimet

minulla on addiktio keittiöhärpäkkeisiin.
Mikä voi olla ihanampaa kuin härveli, joka suih-vain tekee jostakin jotakin muuta? Ja minä haluan ne ihan kaikki.
Jäätelökone? Kertakaikkiaan välttämättömyys. (en pidä jäätelöstä)
Jogurttikone? Miten olen selvinnyt ilman? (syön enemmän rahkaa kuin jogurttia)
Vohvelirauta? Joka keittiön kulmakivi, ilman muuta. (en syö vohveleita)
Mehulinko, leivänpaahdin, kahvikeskus, yleiskone, leipäkone, limukone, lättykone, popparikone...
On ihanaa tutkia härpäkkeiden esittelyjä netissä tai lukea salaa käyttöohjeita kaupoissa.
I-ha-naa!

Härpäkeaddiktiksi toimin kyllä jotenkin nurinkurisesti.
Joitakin vuosia sitten anoppi itselleen osti hienon monitoimi-/yleiskoneen, jota ei koskaan edes purettu paketista. Se oli kuulemma liian pelottava.
No, minähän urhoollisesti paketin avasin ja otin koneen käyttöönkin, mutta se oli kyllä jotenkin liian iso ja hankala. Kahden munan kakkutaikinan vatkaa nopeammin ihan perinteisellä vatkaimella ja perinteinen taikinakulho vie tiskikoneessakin paljon vähemmän tilaa kuin suurtalouskäyttöön tarkoitetun yleiskoneen kulho. Sauvasekoittimella saan survaistua keitot ja pirtelöt paljon vaivattomammin kuin virittelemällä monimutkaisen blenderin paikoilleen. Sitäpaitsi monet keitot ovat melko ällön näköisiä kun niitä työstää kattilassa, mutta muuttuvat aivan hirvittävän ällön näköisiksi jos niitä surauttelee blenderin läpinäkyvässä kiulussa. Kyllä menee ruokahalu.
Kaikkine outoine lisäosineen kone vei ihan liikaa tilaa kaapeissa. Ja jos kone on kaapissa, sitä ei käytetä.
Keittiörempan yhteydessä palautin koneen takaisin anopille. Niistä viidestä vuodesta, jotka kone meillä vietti, se oli aktiivikäytössä ehkä kaksi vuotta.

Leipäkoneen hankimme kun lapsi numero kaksi tuli leivänsyönti-ikään.
Lopetimme leipäkoneen käytön kun lapset numero yksi ja kaksi alkoivat syödä leipää niin paljon, ettei yksi päivittäinen koneleipä enää tahtonut riittää.
Kone oli kyllä kiva ja melko vaivatonkin. Alussa. Mutta tilavuudeltaan se on auttamatta liian pieni meille.
Ja sitä paitsi, leipominen on paljon mukavampaa käsipelillä.
Niistä vajaasta kymmenestä vuodesta, jotka kone meillä vietti, se oli kellarissa viimeiset kaksi tai kolme. Aktiivikäytössä ehkä kolme vuotta, tai vähän enemmän.
Mutta porttiteoria toimii tässä: leipäkoneen avulla siirryin satunnaisesta leivonnasta jatkuvaan. Siinä sivussa passasin pilalle lapsen numero kolme, joka syö vain "äidinleipää" ("sitä missä on tälleen terävät päät") tai sämpylää ("pyöreitä").

Vohvelirauta eli lyhyen kukoistuskautensta samoihin aikoihin kuin leipäkonekin. Isoveljestä oli ihanaa syödä tohveleita iltapalaksi.
Mutta hän olikin ainoa joka niitä söi.

Fonduepataa en edes purkanut pakkauksestaan. Mutta se olikin outo lahja joltakulta.
Leivänpaahtimen saimme aikoinaan häälahjaksi. Se hajosi, vaikken edes muista, käytettiinkö sitä.
Jostain syystä avioliittomme on kestänyt paljon paljon pidempään kuin kai yksikään saamamme häälahja. (paitsi täyskorkeat lundiatikkaat ovat vielä yhtä hyvässä vireessä kuin me!) (tai ainakin kirjahylly oli vielä aamulla pystyssä).

Pastakeittiön todellinen härpäkemäärä on suorastaan ahdistavan vähäinen - ja sen on tarkoitus myös pysyä sellaisena. Minimalismia nähkääs. (tai sitten säilytystilojen vähyys)
Jos lasketaan pois isot itsestäänselvyydet: jääkaappi, tiskikone, hella ja mikro, on pastakeittiössä tällä hetkellä olemassa ja käytössä 3 keittiöhärpäkettä. Niistä en luovu.
Vuotava rimpulakahvinkeitin korvattiin toistaiseksi vanhalla ja isommalla ja kutakuinkin ehjällä kahvinkeittimellä. Käytössä päivittäin.
Sitruspuserrin hankittiin loppukesästä ja on siitä pitäen ollut käytössä lähes päivittäin.
Ihan tavallinen sähkövatkain johon kuuluu lisäosana sauvasekoitin ja murskausterä on jokin aataminaikuinen malli, ja sekin on käytössä useamman kerran viikossa. En tiedä, mitä teen jos se hajoaa.

Kaikki muut härpäkkeet kokivat viimeisen kohtalonsa keittiörempan yhteydessä. Ajattelin, että hankitaan uusia ja hienoja sitten tarpeen mukaan.
Mutta olen huomannut että
* leivän voi paahtaa uunissa. (ja äidinleipää on helpompaakin paahtaa uunissa kuin paahtimessa. äidinleipä on aika muruista. Menisi paahdin tukkoon)
* vohveleiden sijaisiksi kelpaavat myös lätyt ja amerikkalaisen pancaket. Ainoa haittapuoli on paistokäry.
* yleiskone ei ole kovin yleis-. Minä olen enemmän yleis-
* leivän leipominen käsipelillä on rentouttavaa. (paitsi jos on kiire)
* ja jos ihminen on selvinnyt ilman fondueta, hän selviää ilman fondueta jatkossakin

torstai 23. helmikuuta 2012

Jääkaapin jämät

torstai tai perjantai ovat kauppapäiviä, vähän miten sattuu aikatauluun sopimaan.
Tänään sopi oikein hyvin, heti aamusta.
Ja tarmokkaalla tuulella kun olen, kehittelin päivän menun jääkaapin jämäosastosta - muuten ei olisi seuraava kierros mahtunut sisään.

Lapsiosasto saa tänään syödäkseen perinteisen carbonaattorin, eli kinkkupastan. Lihalaatikosta kun löytyi kappale ylikypsää kinkkua. (Sen jälkeen siirrytäänkin vaaleaan lihaan)
Litran verran jämämaitoa päätyi riisipuuron pohjaksi. Sen saavat naperot kauhoa sisuksiinsa kun tulemme uimasta. Uudelta ostoskierrokselta mukaan tarttui vadelmakeittoa - se menee puuron kyytipoikana.
Edelleen jääkaapissa oli puolikas tanko vuohenjuustoa: se maustaa aikuisten kesäkurpitsalaatikkoa.  Raejuuston jämät sekä viime viikolla ostettu pötkö kasvisosetta solmivat liiton kananmunan kanssa: niistä tulee yhdessä jonkinlainen kasvispatee.
Viime viikolla ostetusta kaalinkappaleesta tuli porkkanan, sipulin, majoneesin ja sinapin kanssa kaalisalaattia. Ja muistelen että kaapissa olisi myös kurkunsiivuja valmiina odottamassa.
Orpo peruna muuttuu paistinperunaksi - sen syö pastavihamielinen lapsukainen.
Vähän pehmenneet tomaatit menevät vielä aivan loistavasti suosikkipestossamme - tomaattia, paahdettua mantelirouhetta, valkosipulia ja mausteita.
Ja jos joku vielä tämän jälkeen on nälkäinen, sopii mutustella vaikka vähän sämpylää: taikinaan piiloutui parin desin verran mysliä, joka luultavasti muuten jäisi syömättä.
Jälkiruuaksi ompunlohkoja ja viinirypäleitä. (unohdetaan lohkot, joku söi ne jo)

Ensi viikon ruokalista on hyvin avoin.
Huomenissa menemme ulos syömään.
Viikonloppuna ajattelin askarrella kasvispateen ja uunikalaa, sekä broilerinkoipia. Ilmassa leijuu mahdollisuus salaattiin tai sosekeittoon - tarpeen mukaan.
Alkuviikosta kehittelen jotain broiskun jauhelihasta, ehkä makaronilaatikon? Ja linssikeittoa.
Sen jälkeen on aivan tyhjää.

*
Tänään uintia, huomenna elokuvaa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

elokuva-angst

huomenissa minihiihtoloma: poissa verstaalta torstain ja perjantain. Jei ja miniaalto sille ~ !

*
Pinkki tuolla edellisessä postauksessa kyseli paastokysymyksen.
En yleensä ole tuolla paastonajalla niin kovasti hehkuttanut - se on minulle jollain tavalla niin henkilökohtainen asia. Varsinkin kun joka vuosi ensin odotan paastonaikaa kuin joulua ja sitten minussa herää tosi teinikapinallinen: "minä en ainakaan halua, en pysty, en jaksa, en osaa"- hetimullekaikkitänne, ja vain jos se on kivaa.
Tänä vuonna ajattelin paastota komparatiivein: enemmän kasviksia, vähemmän lihaa (sitäkin lähinnä vain nuorisolle), vähemmän sokeria. Enemmän keskittymistä ja läsnäoloa, itsensä kehittämistä. Yksinkertaisuutta?
Haluaisin sanoa, että nyt olen sokeriton vege. Mutta en uskalla.

*
Pikkusiskon hartaista toiveista huolimatta emme menneet eilen uimaan.
Lapset puolestaan eivät halunneet ainakaan lähteä kirjastoon tai mitään muutakaan.
Päädyimme hraHakkaraisen kanssa kaikkein oivallisimpaan pedakoomilliseen ratkaisuun, eli jätimme kimulit Mamma Mian vahdittaviksi ja lähdimme itse itsekkäästi kirjastolle.

Tyttöjen tämänhetkinen elokuvasuosikki poikii aina vähintään yhden illan verran epävireistä uilutusta ja vauhdikkaita tanssiesityksiä pitkin ja poikin kartanoamme - ja vaikka elokuva onkin ihan leppoisa ja kesäinen, en vain kertakaikkiaan jaksa sitä.

Minulla on elokuviin kohdistuva adhd. En muista, milloin olisin viimeksi katsonut yhtään kokonaista elokuvaa. Elokuvien katsominen parisuhdelaatuaikana on täysin poissuljettu vaihtoehto, jos nyt edes löytäisimme sellaisen elokuvan, josta molemmat olisimme kiinnostuneita.
HraHakkaraisen mielestä mikään ei ole hienompaa kuin eurooppalainen - mahdollisesti Almodovar - elokuva. Minun mielestäni ne ovat ihmiskunnan suurimpia vitsauksia, joista ohi menevät ainoastaan vanhat suomifilmit. Niistä sentään olemme yhtä mieltä, emmekä katso niitä. Kaipa sekin on jonkinlaista elokuvakokemusten yhteistä jakamista?

Pelkkä ajatus elokuvien katsomisesta tekee minut tällä hetkellä hermostuneeksi. Ärtyisäksikin.
Olen kerännyt hyllyyn rivikaupalla sellaisia elokuvia, joita haluaisin katsoa yhdessä lasten kanssa, mutta en vain pysty.

Nyt olemme menossa loppuviikosta kaikki yhdessä katsomaan uusinta Risto Räppääjää, ja vaikka olenkin likipitäen fani, joudun silti vähän psyykkaamaan itseäni. (tarkemmin ajatellen viimeisin kokonaan katsomani elokuva on luultavasti edellinen Risto Räppääjä.) (telkkarista /dvd:ltä tulevien elokuvien aikana käyn kumminkin aina touhuamassa välillä jotain muuta. Vaikka kuinka yritettäisiin pitää koko perheen yhteinen leffatuokio, en vain pysty.) (kyllä niin on ihmisellä vaikeaa)

**

En oikein vieläkään tahdo uskoa sitä, että kauhukolmikko noin voittopuolisesti suoriutuu itsenäisestä kotioleilusta.
Kun tulimme takaisin, oli 1/3 käynyt iltapesulla, 2/3 oli iltapalalla ja asiat olivat muutenkin reilassa.
Loppuilta oli epävireistä uilutusta ja tanssiesityksiä, kuten ounastelinkin - ja ilta päättyi siihen, että Pikkusiskon jalat piti kääriä kylmiin kääreisiin, kun jalkoja kuumotti niin tanssishown jäljiltä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

uimassa

työpisteeni on häpeäpilkku. Joka puolella on papereita hujan ja hajan, on listoja, varmistuslistoja ja listoja varmistuslistoista, tyhjiä kirjekuoria, täysiä kirjekuoria, tyhjiä mappeja ja täysiä mappeja.
Kyllä niin syvään huokaisen, kun tämän urakan saan päätökseen.
Noin yhden mapillisen jälkeen.

*
Yleisessä loma- ja hyväntuulisuuspuuskassa päätimme eilen hraHakkaraisen kanssa viedä kauhukolmikon isoon uimahalliin puljaamaan. Sinne, missä emme ole käyneet moneen vuoteen.
Ainoa joka halusi lähteä, oli Pikkusisko. Hän on kuin partiolainen, aina valmis kaikkeen.
Isosiskon mielestä koko idea oli ihan syvältä, uimahallissa on kuitenkin niin paljon ihmisiä, ettei mahdu edes korviaan heiluttamaan.
Isoveljen mielestä olisi ollut kivaa vain nojua kotona.
Jollain ihmevenksautuksella saimme lauman liikkeelle ja allasalueelle asti. Isoveli suikautti itsensä välittömästi keskikokoiseen altaaseen, eikä hänestä sen jälkeen näkynyt kuin aika ajoin henkeä haukkova pää: tavoitteena sukeltaa koko allas päästä päähän.
Isosisko huomasi, että isossa uimahallissa on myös hyppyallas. Bojoing.
Pikkusisko halusi ihan kaikkiin paikkoihin. Metrin ponnulla käytiin tekemässä muutama käännös, ennen kuin kimuli vyötti kupeensa ja löysi hänkin hyppelyrytmin. Bojoing.
Minä räpiköin verkkaisesti keskimittaisessa altaassa oman zenini tahdissa ja nautin kiireettömyydestä, mummottomuudesta, tilasta ja ajasta. Kävin testaamassa pitkän altaankin, mutta totesin että se on keskittymiskyvylleni liikaa. Lopun aikaa katselin ylös ja alas kimmahtelevia lapsukaisiani.
Illalla kotona olimme kaikki viisi tyytyväisiä visiittiimme. Pikkusiskon mielestä olisi loistava idea mennä uudestaan uimaan esimerkiksi tänään. Mieluiten heti aamusta.

Jos nyt hakemalla hakee jotain negatiivista koko reissusta, niin aina (ihanan) saunomisen jälkeen menee seuraava yö tuskaisaksi hikoiluksi. Tai siis herään aina uima-saunareissujen jälkeisenä yönä siinä kolmen nurkissa tukaluuteen.
Onkohan siihen olemassa mitään muuta ratkaisua kuin lopettaa saunominen?

Uimahallikäynti laukaisi vuosikymmenten takaisia traumoja, tietysti: entinen lähihalli.
Joskus alakouluaikoina en ollut millään mittarilla uimataitoinen: koulun uimareissut olivat silkkaa tuskaa. Sen lisäksi että se vanha kalju uima-ope oli todella vastenmielinen. (tänä päivänä sellainen käpälöivä käppänä olisi todellisissa vaikeuksissa)
Pitkän altaan selättäminen, se että jaksoin polskutella edestakaisin - ja vieläpä kevyesti - oli jopa aikuiselle, uimataitoiselle minulle todellinen henkinen ponnistus. Arkaillen uskaltauduin hitaiden radalle. Epäilin että hukun puolivälissä.
HraH:ta se nauratti: meinaatko että uimataitosi loppuu siinä kahdenkymmenen viiden metrin kohdalla, ihan yhtäkkiä? Minä väitin, että uimataitoni on juuri ja juuri lähiöhallin oudonmittaisen altaan pituinen, eikä yhtään enempää.

Puhumattakaan tyttöjen hyppelyistä.
Uimataidottomuudestani huolimatta olin aina syvässä altaassa hyppimässä.
Ihmettelen sitä vieläkin: miten olen edes uskaltanut? Miten olen sinne päässyt? Kerroinko koskaan kotona, mitä kavereiden kanssa hallilla teimme - ja oliko kotijoukoilla täysin virheellinen käsitys uimataidoistani? Siihen aikaan minun kaveripiirissäni tytöt eivät hyppineet.
Muistan vieläkin, miltä tuntuu pudota syvään veteen kolmesta metristä. Ensin kylmältä, sitten kuplivalta ja lämpöiseltä.
Hypyn jälkeen vaivalloista koiraa niska kenossa rappusille, epätoivoinen pyristely altaan reunalle ja uudestaan jonottamaan.

Katson kauhukolmikkoa aina yhtä häkeltyneenä: minun lapseni uivat pelotta, vaivattomasti ja kevyesti. Sukeltavat linjakkaasti ja huolettomasti parin metrin syvyyteen, ja kevyesti liki kymmenen metrin matkan. Isoveli jo kohta sen keskimittaisen altaankin päästä päähän.
Kuka heitä on opettanut?
Missä välissä minä olen uimataitoni oppinut?
Jossain käänteessä vesi on muuttunut syvyyksiinsä kiskovasta vihollisesta lämpimäksi syliksi, kannattelevaksi ystäväksi.

Aloin miettiä mistä varastan aikaa sen parituntisen, jota viikottainen uintireissu isoon halliin vaatisi.
Inhoan sitä, että minun pitäisi ottaa kalenteri käteen ja suunnitella tällainen asia.

*
Paastonaika alkaa huomenna.
Pitäisiköhän vielä tänään mennä syömään pihvi?

maanantai 20. helmikuuta 2012

työviikon alussa taas

viikonloppu meni taas.
Käsi ja pää reagoivat sielun- ja mielentilaan oikuttelemalla. Luultavasti sen takia, että olen virkkilöinyt vimmaisesti aina kun siihen on ollut mahdollisuus.
Omaa mielentilaa voi hoivata vaikkapa juhlimalla kaverin tasavuotisia, tekemällä levollisia ja rauhoittavia asioita ja (kuten sanottua) virkkilöimällä mielipuolisesti.
Kuukautisvaivoista kärsivään esimieheen tehoaa näköjään aika - ja päättäväinen hyväntuulisuus.

**
Lapset aloittivat lomansa. Ovat kuulemma olleet luomassa lunta isoisovanhempien luona. Siis syömässä lättyjä ja kaurapikkuleipiä.
Kai sekin lomasta käy. Luulisin ainakin.

**
Mietin kaikenlaisia. Vaikkapa kielenkäyttöön liittyen.
Eilen bussissa kuuntelin äidin ja poikansa keskustelua. En kuikkinut taakseni, mutta arvelin että napero oli kymmenen korvilla. Poikanen kertoi äidilleen mitä kaikkea kivaa oli isän kanssa vapaapäivänä tehty. Eipä siinä mitään, mutta kun poikasen joka toinen sana oli tuo ikiaikainen v-alkuinen välimerkki.
"sit me v mentiin sinne v elokuvaan ja se oli ihan v:n hyvä!" - pienen pojan kirkkaalla äänellä, itsestäänselvästi ja innostuneena.
Ensin ajattelin, että kuulin varmaan väärin.
Ja sitten pöyristyin.
Jollain tasolla melkein hyväksyn sen, että vanhempien epäyttämä ja raivostunut teini sylkäisee mokoman sanan vanhemmilleen heikkona hetkenä, mutta sitä en millään tavalla ja tasolla pysty tajuamaan, että tämän päivän kymmenkesäiselle v on silkka välimerkki.
Ei edes voimasana; ei mitään, jota kielikoodisto rajoittaisi - pelkkä sana vain.
Ja tietysti pöyristyin vielä enemmän, kun vanhempi ei millään tavalla puuttunut siihen.
Se oli hänellekin pelkkä välimerkki.
Minun nuoruudessani sanottiin niiku. (vrt. "sit me niinku mentiin niinku sinne leffaan ja se oli niinku hyvä")

Mitä tämän päivän nuoriso käyttää, jos tosissaan pitää kirota?
Ei kuulosta minun korvaani kovinkaan vakuuttavalta sadatella että niikuniinku.

Aika surullista, jos nuoriso ei osaa edes kiroilla kunnolla.

perjantai 17. helmikuuta 2012

lingon läpi

kovasti tekisi mieleni kirjoittaa.
Viime päivät verstaalla vaan ovat olleet sellaista kuohua, ettei tuo edellisen postauksen huuhdevesi ole enää mitään. Linko pikemmikin. Shaken and stirred.
Ja tarvitsisin zenin vielä toisellekin jalalle.
Jos nyt ihan lyhykäisesti asiasta avaudun, niin UPM:lla on pms ja vainoharha. Mikä on sinänsä aika pelottavaa, sillä kyseessä on mies.

Yhden illan väänsin ja käänsin päässäni kaikkien mahdollisten tunnetilojen kirjossa - poloinen hraH joutui kuuntelemaan läpi koko prosessin.
Ja päädyin ratkaisuun, että suurimman henkisen yliotteen saavutan, kun tulen paikalle herkeämättömän ja hellittämättömän hyväntuulisena.
Minen muiden kiukkutteluihin lähde mukaan, enkä suostu niistä syyllisyyttä ottamaan, kun olen ihan soveliaan ja asiallisen järjestyksen mukaan toiminut.

Mutta aivokopassa on kyllä ruuhkaa. Koko ajan.

(tässä vaiheessa päivää alkaa onneksi jo näyttää siltä, että päättäväisellä hyväntuulisuudella on saavutettu edes jonkinlainen hauras liennytys.)

Ruuhkasta johtuen päivä on ollut kuin suoraan latteuksien sanakirjasta. Hoen itse itselleni pieniä ponnekkaita kannustussanoja ja resitoin vuoroin päivän horoskooppia tai zeniläisiä viisauksia ja käyn tämän tästä taputtelemassa itseäni selkään että hyvä tyttö.
Asenteella, päättäväisyydellä pääsee pitkälle.
Tahdon asia tämäkin.
Parisuhde eräässä mielessä, vaikkei välttämättä itsevalittu.

**

Pikkusisko väitti eilen että häneen kohdistuu kohtuuton määrä epää ja epärakkautta ja vajaata välittämistä, sillä hänen ei anneta pelata yhtä paljon kuin Isoveljen.
On ihan epää, että Isoveli saa pelata vaikka kuinka paljon ja aina. Kun taas Pikkusisko vain hetken eikä ollenkaan tarpeeksi.
Totesin, että Isoveli on isompi ja tekee asiat niin kuin käsketään - silloin saa luvan. Kun läksyt on tehty ja peli loppuu sovitusti on jo aika pitkälle voitolla.
Jatkoin, että epästä ei voida Pikkusiskon kohdalla puhuakaan, sillä Isoveli kahdeksanvuotiaana ei tosiaankaan pelannut yhtään mitään. Johon Pikkusisko: "vai ei! Sillon kun mä olin pieni niin mut pantiin aina päiväunille ja aina isot oli tietokoneen ympärillä kun mä heräsin!"
Sain hysteerisen naurukohtauksen.

Sanoin, että tehdään testi. Nyt on vartti aikaa hoitaa iltapesut, kaiken ylijäävän voi käyttää johonkin kivaan leikkiin.
Pikkusisko lähti puuhiinsa.
Ja tuli puolitekoisena maleksimaan olohuoneeseen. Istui sohvaan selailemaan isänsä ammattiliittolehteä, tyynesti kuin mikäkin ay-aktiivi.
Vartin päästä komensin tytön nukkumaan. Ihan epää, tietenkin - kun ei saanutkaan tehdä kaikkea sitä kivaa mitä oli luvattu.
Kysyin, että huomasitko edes itse: tulit puolivälissä pukemista tänne istumaan ja lukemaan isän lehteä.
Kun kerralla tekisi kaiken, saisi luvan tehdä mukaviakin asioita.
Sain vastaukseksi Pikkusiskon lempilauseen: "niin mutku..."
"Niin mutku isän lehti on tärkeämpi juttu kuin oma leikki, niinkö?"
Jopa Pikkusiskoa nauratti.
Mutta lehden hän otti iltalukemisekseen.

*
Helppo herkkuhelmikuu on taas päivittynyt!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

yksi zen, kiitos!

ja täällä mennään taas.
Verstaalle on kasaantunut kirjaimellisesti pahvilaatikollinen töitä. Syöksyin siis hartiat edellä pahvilaatikkooni työskentelemään. On vain sellaista tihrustamista tämä homma, että täytyy muutaman hetken välein pitää taukoa.
Virheiden välttämiseksi.

Eilinen työpäivä osoittautui tosi kummalliseksi.
Joka kerran kun kollega mainitsi ääneen jonkun hankalan tyypin nimen, se tyyppi heti soitti ja esitti kummallisia vaatimuksia.
Kun pääsin kotiin pääni oli kuin ruuhkaisa tunneli, täynnä erilaisia verstaskriisejä. Tänään oikein hirvitti avata sähköpostia.
Onneksi hankalat ovat yön pimeinä tunteina vaienneet.

Ja onneksi eilisessä illassa oli rauhallista ja rauhoittavaa ohjelmaa, muutoin olisin vatvonut verstaita maailman tappiin asti. Menimme yhdessä hraH:n kanssa ystävänpäivän pariskuntaillanviettoon, ja se jos mikä oli onnistunut päätös! Nuppiini puolipysyvästi asettunut ruuhka joutui pakosta väistymään musiikin, iltapalan ja puheensorinan tieltä, ja kotiintullessa ruuhkahuippu oli ohi ja suma purettu.

Pohdiskelin henkilökohtaista ruuhkaani vielä aamulla bussissa.
Useimmat asiat kun elämässä vievät sen tietyn määrän aikaa. Niin kuin nyt vaikka ruuanlaitto. Suunnilleen samaan aikaan olen joka päivä kotona ja suunnilleen samaan aikaan on sapuska pöydässä. Siinä välissä joko on tai ei ole ruuhkaa ja kiirettä.
Eikä kyse ole varsinaisesti ruuanlaittoon kuluvasta ajasta, vaan ajan suhteellisuudesta. Siitä että koen oloni kiireiseksi ja kireäksi. Tai sitten en, vähän päivästä riippuen.
Kyse on keskittymisestä. Kun keskityn, minulla on kaikki maailman aika.
Tulin siihen tulokseen että tarvitsen zenin. Yksi kpl, kotiin toimitettuna - kiitos!

*
Pitkällisen väännön jälkeen sain sovittua UPM:n kanssa jäljellä olevien lomapäivien pitämisestä.
Viime kesänä oli täysi työ ja tuska saada kesälomat pidettyä (mikään ajankohta ei ollut sopiva, eikä mikään määrä päiviä oikea!), joulun ympärillä en missään nimessä saanut pitää talvilomapäiviä ja nyt ne pitäisi sitten ruiskia mihin tahansa väliin. Höh ja pöh.
Sovimme että pidän hiihtolomaviikolla pari päivää ja loput ylijämät saan siirtää uudelle lomakaudelle. Haaveilemme hraH:n kanssa kaupunkilomasta heti koulujen päätyttyä. HraH:nkin nupissa on nollattavaa ruuhkaa.
Mukavaa kun on kiintopisteitä: hiihtoloma, pääsiäinen ja minikesäloma.

Haaveilen myös kesäisestä reppureissusta kauhukolmikon kanssa. Onnistuisikohan sellainen? Reput selkään ja bussilla kiertelemään?

tiistai 14. helmikuuta 2012

huuhdevedessä

Eipä ole täninen eilistä kummoisempi.
Säätila on suheroinen, ja niin on määtilakin. Yhtä matkaa aamulla istuimme hraHakkaraisen kanssa bussissa, puolitorkuksissa, puhumatta.
Verstaalla UPM alkaa tokeentua kaikista mieltään järkyttäneistä kahnauksista ja yleisessä hyvänmielen turskeessa kantoi läheisestä pullapuodista ätömakeat leivokset. Söin kun oli puolipakko. Nyt olen ylisokerinen, ällöttynyt ja edelleen puolitorkuksissa.

Onko päiviä kolmenlaisia?
On sellaisia ihania, jolloin kaikki, ja varsinkin elämä, hymyilee ja on ihan käsittämättömässä flowssa.
Sitten on tällaisia puolitokkuraisia, jolloin asiat sujuvat joten kuten, mutta vähän tahmeasti ja nihkeästi.
Ja sitten on vielä niitä vihoviimeisiä, jolloin on sellainen olo kuin olisi joutunut vessanpytyn huuhdeveteen pyörimään. On vähän ärtyisä ja ylivirittyneen kiireinen eikä oikein mikään tunnu sujuvan.

Eilinen oli ensin tahmea ja muuttui loppupäivästä ihan silkaksi huuhdevedeksi.
Menin uimaan, ja se oli toisaalta hyvä ja flow. Lämmin vesi otti turvalliseen pehmeään syliinsä, uinti kulki ja ajatukset rullasivat. Saunaan en ehtinyt rauhassa rentoutumaan, kun meidän hraH:n kanssa piti taas jo olla seuraavassa paikassa, ja siitä alkoi pirstaleinen tohinakiire. Oli iltakokous ja vaikka siellä saimmekin syliteltäväksemme ihanan pienen ja kovasti kuolaisia pusuja jakelevan ihmisenalun, olin silti kireä ja kiireinen kun pääsin kotiin. Yritin rauhoitella itseäni virkkaamalla etten ärtsyilisi nuorisolle, joka ei mitenkään ollut kyennyt edes iltapalalle ilman hallitsevaa läsnäoloani. Pikkusiskokin - joka yleensä on nälkäinen viideltä, viimeistään kuudelta - väitti kirkkain silmin vielä kahdeksalta, että ei ole nälkä eikä väsy.

Yritän kovasti opetella että elämä on tempoilevaa. Että onni, onnellisuus tai edes mielentyyneys ei ole mitään, joka kerralla saavutetaan ja jossa sitten autuaana koko loppuelämä lillitään, vaan että elämä ylipäätään tempoilee.
Perusvire tämän tempoilun alla voi hyvinkin olla sees, tyyni ja onnekas, mutta pintakerros tempoilee ja kuohuu. Kuten se pahuksen huuhdevesi.
Niin oli eilenkin. Kaikki oli - ja on- ihan hyvin ja onnekasta ja mukavaa, mutta oma fengshuini tai mikälie biorytmini nyt vain sattui olemaan vessanpyttymäisellä tuulella ja tempoili mennessään.

Illan hämärtyessä rauhoituin hiljalleen.
Söin vadelmia ja jogurttia verkalleen ja maistellen. Keskittyneesti.
Hengitin.
Annoin television hälistä omiaan.
Mihinkään auvoiseen onnentilaan en päässyt, mutta olin sentään pinnalla. Poissa huuhdeveden pyörteestä.

Mielenkiinnolla odotan tämän päivän lopputulemaa. Mahdollisuus onneen ja auvoon tai huuhdeveteen ovat kertakaikkisen fifti-siksti.
Ei auta muu kuin hypätä sekaan.

maanantai 13. helmikuuta 2012

vaatimus: kolmipäiväinen viikonloppu

asiaa pitkällisesti harkittuani ja pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että viikonlopun pitäisi olla kolmipäiväinen. Tai ainakin kaksijapuolipäiväinen.
Ensimmäisenä päivänä täytyy hoitaa kaikenlaisia juoksevia asioita.
Toisena päivänä seurustellaan.
Kolmantena päivänä kuuluisi saada olla pyjamassa ja vanua niin paljon että on ihan vanunut.
Tai vaihtoehtoisesti kehittää itseään niin, että olisi kehittynyt.
Kaikkein mieluiten molempia, niin että olisi vanutuskehittynyt. Tai kehitysvanunut.

Tämän osoittamiseksi alla esimerkkiviikonloppu, josta puuttuu yksi päivä. Kiistatta.
Ensimmäinen päivä
Heräsin ihan liian aikaisin. Kymmenen minuuttia ennen arkiherätyskelloa, koska yksi lapsista oli vessassa. Ja kun hän on vessassa, hän leikkii. (kaikki ne tietysti leikkivät, mutta tällä lapsella on kolisevat leikit, jotka käsittävät korujen sovittamista, käsipeilejä ja äidin tavaroiden tutkailemista)
Yritin nukkua. En pystynyt.
Nousin.
Luin lehteä.
Lapsi luki kirjaa.
Meillä oli leppoisaa.
Muutkin heräsivät, paitsi herraHakkarainen. Lapset pyhittivät vapaa-aamua katsomalla lastenohjelmia (pyhä kaksituntinen), minä söin aamiaista ja luin kirjaa.
Rupesin laittamaan ruokaa. Viikonlopun uusin tavoiteaikataulu on käyttää noin tunti ruuanlaittoon: sain aikaiseksi paistin, kermaperunoita, kasviksia ja rahkatäytteistä kalaa. Ja leivän. Varsinaiseen ruuanlaittoon kului se tunti, ruuat pärjäsivät uunissa oikein mainiosti itsekseen, joten lopun ajan käytin virkkaamiseen tai johonkin muuhun levottomaan sijaistoimintoon.
Söimme.
Yksi lapsista lähti teatteriin. Kaksi lapsista lähti läheiseen ostoskeskukseen shoppailemaan. Tiukkojen ukaasien ja rahapussiratsian jälkeen.
Minä lähdin kaupunkiin ulkoiluttamaan tyynyäni. Sain vuosi sitten huolehtivaiselta ja huolestuneelta puolisoltani ihanan avaruustyynyn, joka onkin salakavalasti maanantaipäivän malli. Siinä on vika. Ulkoilutin tyynyni ensin avaruustyynykauppaan, joka ei voinut auttaa ja sitten vähittäisliikkeeseen, joka oli hyvin avulias ja julmalla tavalla ryösti tyynyni. Se lähetettiin avaruustyynytehtaalle tarkempiin tutkimuksiin.
Vajosin kriisiin. Ilman tyynyä on nukkuminen tukalaa.
Menin kirjastoon lohduttamaan itseäni. Löysin kirjoja lapsille, mutta en itselleni.
Kirjastosta menin toiseen kauppaan lohduttamaan itseäni kun en löytänyt lukemista. Kuuntelin kuinka konsulentti esitteli juomasuihkautuslaitetta. Innostuin hetkellisesti.
Menin kotiin.
En lukenut, en virkannut, enkä mitään muutakaan.
Ruokin lapset.
HraH päätti ulkoiluttaa minut. Ulkoilimme.
Lönötimme telkkarin edessä lopun iltaa. Kirjattomuus- ja tyynyttömyyskriisissä menin nukkumaan.

Seuraava päivä.Heräsin taas kamalan aikaisin. Samasta syystä kuin ensimmäisenä päivänä.
Tein aamulla samat jutut.
Paitsi että rupesin kamalan aikaisin leipomaan, koska vihdoin ja viimein olimme kutsuneet vieraita juhlistamaan Pikkusiskon syntymäpäiviä (8v 1 kk)  (parempi myöhään kuin ei ollenkaan)
Leivoin vimmaisesti.
Olin ilkeä ja ikävä ihminen ja pakotin muut tekemään läksyjä ja siivoamaan. Urputin kaikesta tyhmästä, kuten esim. sukista lattioilla. Tai roskista. Ihan turhanaikaista.
Söimme. Pikkusisko ei millään malttanut odottaa vieraita.
Kuudesta kutsutusta pikkutytöstä kaksi tuli paikalle, toinen heistä kipeänä. Yksi ei ilmoittanut tulostaan ollenkaan. (sivujuonne: Pikkusiskon kavereiden vanhemmat ovat todellisia ahd.-aiheuttajia. Viime joulun alla tytöt pitivät tonttukutsut kavereilleen, ja tämän yhden lapsen isä ei kertakaikkiaan meinannut millään lähteä ulos. Hän jututti hraH:ta varmaan puoli tuntia, kurkisteli joka puolelle, mm. parvekkeelle, ihaili pannunalusiamme ja oli koko ajan tiellä. Lopulta kirjaimellisesti työnsin hänet ovesta ulos ja sanoin, että nämä ovat tyttöjen kutsut, isät pois! Toinen perhe taas on sellainen, että jos kutsuu yhden lapsen, äiti lähettää koko lauman kaupan päälle. Tai loukkaantuu verisesti, jos muut lapset eivät saakaan tulla. Että jos on laskenut viisi vierasta, niin pitää tämän perheen kohdalla laskea aina +ylimääräiset lapset. Näistä Pikkusiskon kuudesta kutsutusta puolet olivat tätä seuruetta...)
Tytöt hihittivät.
Sukulaiset tulivat. Oli hauskaa ja rattoisaa.
Lapset söivät koko ajan. Varsinkin Pikkusisko.
Vieraat lähtivät ja muutuin takaisin ikäväksi ihmiseksi. Pakotin lapset pesulle, repun pakkaukseen ja huoneiden siistimiseen. Taas. Vaikka juuri oli siivottu.
Olin itseeni tyytyväinen ja turskea.
Lönötimme taas telkkarin edessä, paitsi että ryhdistäydin. Joimme konjakkia ja vietimme parisuhdelaatuaikaa.
Menin taas nukkumaan kirjattomuus- ja tyynyttömyyskriisissä.

Tämä aamu.Olisin nukkununut vaikka kuinka pitkään.
En olisi halunnut pukeutua työvaatteisiin.
Olisin halunnut istua kaikessa rauhassa lukemassa lehteä.
Koko viikonloppuna:
- Emme ehtineet pitää leffailtaa
- en ehtinyt ulkoilla kunnolla.
- En ole lukenut oikeastaan ollenkaan.
- Olisin halunnut syödä muhevan sunnuntaipäivällisen.
- En ehtinyt shoppailla niissä kaupoissa joissa olisin halunnut.
- En ehtinyt, jaksanut enkä halunnut kehittää itseäni henkisesti millään tavoin.
- Ei kulttuuririentoja, eikä mitään muutakaan ylevöittävää.
- En ehtinyt enkä halunnut mennä aamiaisen jälkeen takaisin sänkyyn lueskelemaan (koska kirjattomuus- ja tyynyttömyys!).
- En ehtinyt asennoitua tulevaan työviikkoon ollenkaan ja muutenkin aika meni ihan liian äkkiä.

Niin että ihan selvästi olisin tarvinnut viedä yhden päivän itseni toteuttamiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Kyllä niin väitän että kolmipäiväinen viikonloppu olisi avain työhyvinvoinnin lisääntymiseen ja yleisen mielihyvän räjähdysmäiseen kasvuun.

Ja nyt sitten pitää paarustaa tätä työuraa ties vaikka kuinka monta päivää seuraavaan alimitoitettuun viikonloppuun.

perjantai 10. helmikuuta 2012

haaste: jos minä saisin päättää

lisää haasteita: jo monessa blogissa kiertänyt ja rouva Kepposen kautta tänne ilmaantunut "jos minä saisin päättää..."
Skippaan heti itsestäänselvyydet: maailmanrauhan ja kaikki sellaiset asiat, joita missiehdokkaat ja angstiset teinit tapaavat toivoa.

- toivon että lapseni löytäisivät oman paikkansa ja kutsumuksensa.

- että me hraHakkaraisen kanssa kasvaisimme ja vanhenisimme lempeästi ja leppoisasti yhdessä.

- että voisin harrastaa työntekoa: voisin tehdä töitä jollekin pienelle aatteelliselle yhdistykselle tai järjestölle, joka pystyisi juuri ja juuri maksamaan minulle kiinteät kuluni kattavaa kohtuullista toimeentuloa. Ja että minulla olisi jossain takataskussa sellainen määrä rahaa, joka mahdollistaisi erilaiset irtiotot: huolettoman matkustelun ja lomailun. Toivon, että toimeentuloni ei olisi riippuvainen työstäni, vaan työ olisi asia, jota haluaisin tehdä. Jos harrastaisin työntekoa, haluaisin viettää pitkiä joutilaita kesälomia ja haluaisin kokeilla ulkomailla asumista muutaman kuukauden. Vaikka sen kesän verran.

- siitä samasta rahastosta voisi löytyä sen verran vääntöä, että saisimme ostettua naapurintädin ulos asunnostaan, ja voisimme unelmaremontoida meidän ja naapurin asunnot yhdeksi jännittäväksi ja kodikkaaksi kokonaisuudeksi (sen kesän aikana, jolloin joko lekottelen Kreikan saaristossa tai syön itseäni halki ja poikki Italian! Ja putkimiehet tulisivat ajallaan, ja sähkömiehet tekisivät hommansa mukisematta). En vaan halua lähteä tästä omasta kodosta mihinkään. Suunnitelmakin on jo valmiina!

- ja sitten meillä olisi kilpikonnanvärinen maine coon, ja ruskeatiikeri maine coon. Jotka eivät riehuisi öisin (ainakaan kovin paljon).

- ja sitten toivon vielä, että kasvaisin ihmisenä muutoksia, häilyvyyttä ja epävarmuuksia paremminsietäväksi epäkontrollifriikiksi. Että olisin leppoisa.
(tämä onkin sitten jo hankalampi juttu)

**
Tässä piti esitellä alle 200 lukijan blogeja, joita itse asiassa taitavat olla melkein kaikki minun suosikkini. Sieltä vain sivupalkista lueskelemaan!

Haastan Wempulan, Veikkolan ja Häivähdykset joko tähän tai edelliseen haasteeseen, oman valinnan mukaan!

*
Helppo herkkuhelmikuu on päivittynyt: ruokia jo melkein kahdelle viikolle!

*

Tervetuloa lukijoiksi Ti ja MoonMamma!

torstai 9. helmikuuta 2012

kotoisia kriisejä

Päivän naurut!
Siis voi hyvää päivää sun kanssas Pinkki! <3

"Tervetuloa tähän kaiken kansan kokkishouhun. Tänään laitamme kaurasämpylöitä, rosmariiniperunoita ja mehevän pihvin. Kas, kaurahiutaleet ovat lopussa. No - korvataan ne vaikka ruishiutaleilla. Ja sitten tehdään rosmariiniperunoita. Mitä - ei ole rosmariinia!? Ehkä pizzamauste ajaa saman asian. Ja paistinpannukin on tiskissä. Eipä hätiä mitiä, lihan voi aina keittää."
"Ja tässä siis ruokaisa ja mehevä lopputulos, pizzamausteen makuinen lihakeitto ja epäkaurasämpylöitä."
"Mitenniin yökensyö?"
Sain taannoin ohjeen, että jos haluaa olla vakuuttava, pitää puhua rahasta.
Nyt olen puhunut tarpeeksi ruokaan liittyvästä rahasta ollakseni vakuuttava ruuanlaitossa. Kai sekin on jonkinlainen saavutus.

*
Päivän toiset naurut!
Ja kun ajatuksissani korvasin sanan mies sanalla lapsi, sain vielä kolmannetkin - tosin kitkeränkatkerat ja melkein itkunsekaiset naurut.
Kohtaus eiliseltä aamulta:
Lapsi: "missä mun kaikki paidat on? mulleioo yhtään paitaa? mä en voi mennä kouluun!"
HraH (varsin hiljaa): "paitalaatikko ei mennyt eilen kiinni, se on niin täynnä"
Minä: "enpä ole pariin päivään pessyt paitoja. Yritä nyt löytää jotain"
Lapsi niskojaan nakellen: "ihan epää, ei edes ihmisten paitoja pestä. syödään vaan eikä pestä vaikka pyykkikori pursuaa. kumma juttu ettei voida yhtään pyykkiä pestä! missä on mun lempipaita?"
Minä (hyvinhyvin hiljaa) "sänkysi alla varmaan. Ei kävele itsekseen"

Seuraavana aamuna
Minä (itsetyytyväisenä): "jos paitoja etsit, niin katso kuivaajasta. Siellä pitäis olla. Mä pesin eilen paitoja"
Lapsi: "misson kaikki mun pikkarit? Mulleioo yhtään pikkareita. eikö niitä pikkareita voi muka pestä yhdessä paitojen kanssa? onks muka olemassa vaan joku tyhmä paitapyykki? ihan epää, ei edes ihmisten pikkareita pestä, vaikka pyykkikori pursuaa. Missonmun lempipikkarit"
Minä (ohimo pöytää vasten ja hyvin hiljaa) "paitoja. mä pesin paitoja. paidat oli loppu"
Lapsi (marttyyrina): "mun täytyy sit varmaan mennä ilman pikkareita. sit se on teidän vika kun ei oo niitä. ja kaikki nauraa."

Epän määrä on vakio.

*

Helppo herkkuhelmikuu päivittyy kovaa vauhtia, ihania reseptejä!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Haasteita pukkaa

Blogielämä on muuttunut ihan käsittämättömän vilkkaaksi, hauskaa! Olen tutustunut vaikka kuinka moneen uuteen ja kiinnostavaan ja hauskaan ja inspiroivaan blogiin, hurraat sille.


Ja sitten minut on haastettu, ooo!
Pitää kertoa ihan randomilla viisi asiaa itsestään. Paitsi että en tiedä, onko minussa viittä asiaa. Mutta yritetään äkkiä keksiä.

1. tykkään lukemisesta ja kirjoittamisesta. Vähintään kolme kirjaa pitää aina olla kesken, muuten tulee kriisi. (Nyt työn alla bussikirjana Pientä elämää etsimässä; sohvakirjana Ristiaallokkoa ja unilääkkeenä ja iltahömppänä Kate Reddy täydellä teholla yötä päivää)

2. olen vasenkätinen. Silleen ihan oikeasti, kirjoitan vasurilla, virkkaan vasurilla ja saan kriisejä korkin- ja purkinavaajista, rengaskansioista ja kierrevihkoista. Valitettavasti rakastan kierreselkäisiä muistikirjoja.

3. miellän itseni kotiäidiksi. Vaikka olen ollut kotiäitinä vain Isoveljen ensimmäiset kolme vuotta. Isosisko oli puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Pikkusisko oli samoin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Mutta sisäisesti olen kotiäiti.
Kunhan minun ei tarvitse olla kotona.
Tai ainakaan tehdä siellä yhtään mitään.

4. olen kuulemma hyväntuulinen ja positiivinen. Olen aina yhtä hämmentynyt tästä määreestä - minäkö muka?

5. minulla on nyt päälläni punavalkoruudullinen paita. Se on tällä hetkellä lempipaitani. Viime kesänä Helsingissä karvakäsikebabmyyjä (anteeksi tämä määritelmä!) kysyi minulta: "sine ei ole Helsinkin?" ja minä siihen että en, ja kuuluuko se muka noin selvästi. "Ei, sine peelle kansallispuku!"
Minun heimoni pukeutuu (seppälän) punavalkoruudulliseen paitaan. Kuulun nähtävästi McYlikansallisetRiistoyhtiöt-klaaniin.

Toisessa haasteessa piti haaveilla kaikenlaista, mutta en uskalla aloittaa sitä vielä, koska meidän pitää kuulemma ruveta kirjaamaan käytettyä työaikaa.
Tähän mennessä tänään
20 min paheksuttu ja haukuttu herrakerhoa yhdessä UPM:n kanssa.
10 min lepytelty UPM:aa edellisen johdosta
5 min keitetty kahvia
30 min etsitty kadonnutta paperia kellarista
15 min selvitetty omia asioita puhelimessa
lopun aikaa hengailtu netissä

että jos tekisi välillä vähän töitäkin.

tiistai 7. helmikuuta 2012

ihana slowflow

viikonloppu oli kummallinen. Olin suunnitellut yhtä ja toista, ehkä jopa kolmattakin, tiukasti ja tarkasti.
Kauhukolmikko kutsuttiin ihan yhtäkkiä lauantaina yökylään, enkä keksinyt mitään pätevää tekosyytä kieltää mokomaa holtittomuutta, varsinkin kun nuoriso vielä kohtuullisen nöyrästi ja hövelisti järjesteli huoneensa vähintääkin kohtalaiseen kuntoon.
Siinä sitä sitten oltiin, lapsettomana ja siisti(hkö)ssä taloudessa.
Kello oli niin paljon, etten päässyt uimaan, enkä shoppailemaan enkä harjoittamaan mitään muutakaan väsyneiden vanhempien virkistystoimintaa, syöminen ei huvittanut (?!) ja muutenkin olin ihan neuvoton.
Kävimme viluisesti kaupungissa kääntymässä hraHakkaraisen kanssa ja totesimme, että on liian kylmää ja me olemme liian vanhoja mukavuudenhaluisia, ja palasimme takaisin kotiin.
Vanuimme kotona ja ihmettelimme että mitä meillä oli ennen flooraa.
Ei kai mitään.

Sunnuntaiaamuna jatkoimme notkumista, minä puuhastelin ihanassa slow-flowssa keittiössä, hraHakkarainen kävi tarkistamassa isovanhempiensa voinnin.
Nuoriso palautui ja me puolestamme pakenimme paikalta pariskuntatapaamiseen.
Emme jaksaneet edes jännittää vaaleja, kimulit kyllä linnoittautuivat television eteen kannustamaan tasapuolisesti molempia ehdokkaita, ja vielä niitäkin jotka olivat jo jatkosta pudonneet.

Eilinen oli samanlainen mukava päivä. Leppoisa.
Koska vaalipizzat olivat antikliimaksissa jääneet syömättä, söimme vaalipizzaa postelektiaalisessa hengessä, pistimme yhteispelillä paikat arkikuntoon ja minä roudasin ruhoni vesielementtiin puljaamaan.
Altailla oli hiljaista, ja totesin että siinä ajassa, jonka Pikkusisko pystyy altaassa olemaan, saan minä ihan kohtuullisella vaivalla pärskyteltyä suunnilleen kilometrin verran. (sekosin laskuissani neljän- ja viidensadan välillä ja sitten samassa kohtaa uudestaan, mutta luultavasti siitä tuli suunnilleen kilsa!)

Vasta aivan illansuussa iski kiire ja ärsy, kun halusin kauhealla touhulla ehtiä vielä virkkaamaankin. Pidin ankaran puhuttelun itselleni: ei ole mitään mieltä kiirehtiä ja stressata mukavalla asialla, jonka pitäisi olla rentouttavaa ja flowta.

Elämä oli aivan ihanaa ja leppoisaa slowflowta jopa tähän aamuun ja siihen hetkeen asti, jolloin viluissani komusin verstaan ovesta sisään.

UPM oli myrskynmerkkinä, koska minua on headhuntattu ja nyt olen sitten ikävällä tavalla pettänyt hänet ja koko puljun käymällä salaa haastattelussa. Torstaina kutsuttiin, perjantaina haastateltiin ja vasta maanantaina sain asiasta kerrottua, kyllä niin on väärin (pelkurin ratkaisu, koska tiesin miten UPM reagoi: laitoin asiasta sähköpostia maanantaina juuri ennen työpäivän päättymistä).
Kostoksi olen sitä mieltä, että jos tarjoavat, niin varmana lähden, enkä kuuntele yhtään tuollaista keskiäkäistä kohuamista. Niin.
Mutta ulkoisesti olen tehnyt ihan valtavan kiltisti töitä ja selvittänyt kaikenlaisia kummallisia asioita.
UPM on sitä mieltä että a)herrakerho, b)minä ja c)koko maailma on salamyhkäisessä salaliitossa kaikki yhdessä ja jokainen vielä erikseen häntä vastaan.

Kuulostaa muuten ihan valtavan hienolta, kun voi sanoa että headhuntattu.
Eikä tarvitse yhtään sanoa, että tuttavankauppaa kuitenkin. Ainakin vähän.
Ja kaikki on kuitenkin vielä ihan auki. Pohdintavaiheessa molemmin puolin.

*
Helppo herkkuhelmikuu päivittyy kovaa vauhtia.
Jo melkein viikon arkiruuat valmiina!

*
Mikä muuten on raidallinen komparatiivi?
Ja miksi joku tulee minun blogiini selvittääkseen sen? En minä tiedä mitä raidallisella komparatiivilla tehdään.
Mutta voisin kyllä mielelläni kokeilla. Kiitos.

maanantai 6. helmikuuta 2012

helppo herkkuhelmikuu - reseptihaaste

Wempulan ehdotuksesta lähtee käyntiin helpon herkkuhelmikuun reseptihaaste.

Säännöt:
Jaa blogissasi halpa, helppo ja nopea perheen arkiruoka. Ainekset, keskimääräinen valmisteluaika, mahdolliset lisukkeet ja jälkiruuat.
Haasta mukaan 3 kotikokkia.
Vinkkaa vaikka minulle, että olet osallistunut: yritän kerätä reseptit omalle sivulleen (jos osaan tehdä!)

Kohta meillä on jo keittokirja!


Ja oma halpa-helppo-nopee

Kusotto - alkuperäinen ohje tuorejuustoreseptikirjasta
broilersuikaleita (vaikka marinoituja. Jos suosit maustamattomia, joudut keksimään ruuallesi itse sopivat mausteet)
pakastevihanneksia (meillä suikalejuurekset)
sipuli
täysjyväcouscousta
pieni rasia maustettua (tai mautonta) tuorejuustoa tai vähän creme bonjouria
rasvaa paistamiseen
vettä
iso paistokasari

valmistusaika alle vartti

Silppua sipuli. Paistele broiskusuikaleet, sipuli ja jäiset kasvikset parhaaksi katsomassasi järjestyksessä. (mielellään iloisesti laulellen).
Lisää vettä ja couscousryynit. (lunttaa oikea mittasuhde pakkauksen kyljestä!)
Juuri kun ryynit ovat kuivahtamaisillaan, lisää vielä aavistus nestettä sekä tuorejuusto tai cremebonjour. Sekoittele yhteen.
Tarjoile välittömästi.

Kyytipojaksi sopii parhaiten perusvihersalaatti.
Jälkiruuaksi vaikka valmiskiisseli.

Jatkojalostusehdotus: yhdistä seuraavana aamuna ylijäänyt kusotto ja ylijäänyt vihersalaatti, tai pilko salaattiaineksia (tomaattia, kurkkua, paprikaa, jotain rapsakkaa vihreää) joukkoon. Nauti ruokaisana salaattina töissä. Tai kotona.

Haastan Wempulan, Vintin ja Keinosiementäjän!
Ja hyväksyn suorin vartaloin rouva Kepposen pikalasagnen listalle!

torstai 2. helmikuuta 2012

säästämätön ja säälimätön kauppa

viikon ostokset mm.
- pönikkä hilloa, struuttapullo hilloa
- tomaattimurskaa, maustekurkkusiivuja. Majoneesipötkö (jos vaikka tekis perunasalaattia joku päivä...)
- 8 l maitoa
- kreikkalaista ja turkkilaista jogurttia, hedelmäpommijogurttia, maitorahkaa, kermaa
- juustoa leivälle, juustoraastetta, vuohenjuustoa, tuorejuusto ruuanlaittoon. Raejuustoa.
- levitettä leivälle, voita leivontaan
- kaurahiutaleita, ruishiutaleita (ensimmäistä puuroon, jälkimmäistä leivontaan). Jauhoja, kuivahiivaa, muromysliä.
- jauhelihaa, broiskupihvit, broiskusuikaleet, kalaa, pizzakuutioita, ilmakuivattua kinkkua, juuressosetta. Leikkeleitä lasten leiville.
- kananmunia
- mantelijauhetta, vadelmamarmeladia (leivontaan)
- pari pulloa tavallista kivennäisvettä, yksi pullollinen omenanmakuista kivennäisvettä (lapsille vaalipizzan kanssa), laimennettavaa mehua, omenamehulitra
- porkkanaa, perunaa, sipulia (tavallinen, puna-, valko-), palsternakkaa, salaattisekoitus, rucolaa, paprikaa, kurkkua, tomaattia
- appelsiineja (tavallinen, veri-), verigreippejä, sitruunaa, omppuja, banskuja
- perunasipulisekoitus, pakastevadelmia, ranskanperunat
- kahta lajia xylitolpurkkaa, kahvipaketti

Viikon ruokalasku: tolkuton

Viikon ruokalista
to: nakkikeiton jämät, pekonipasta, halloumisalaatti
pe: roskaruokapäivä (ranskanperunat, kolmioleivät, pekonipastan jämät)
la: kanapata, kalaa jossain muodossa, kasviksia. Runebergin tortut kahvin kanssa
su: eilisiä, vaalipizzat. Lisää runebergejä.
ma: pestokanakiusaus, tomaattikeitto, pizzan jämät. Jälkkäriksi hedelmiä
ti: eilisiä. Jälkkäriksi mansikkakiisseli
ke: kanarisotto /wok. Jälkkäriksi marjoja.


viluinen verstaalla, taas

Olen tokkurassa: eilen särki päätä, tänään muistuttelee vielä.
Verstaan sisälämpötila 16 astetta.
Verstaallahan tehtiin vuosi sitten kovasti putkisto- ja patteristourakkaa, ja elämän piti muuttua niin lämpöiseksi. Tosin patterit voidaan säätää vasta kun pakkasta on ollut vähintään kolme päivää ja koko ajan vähintään viisi astetta.
UPM kyllästyi joulun tuntumassa äksyilyyni ja osti lämpöpuhaltimen toimistolle.
Nyt aivan kohta, ehkä jo huomenna, lämmönsäätäjät ovat tulossa.
En saa käyttää lämmitintäni. Jopa UPM, joka on jääkarhun kokoinen, valittaa kylmää.

No, jos on ulkoisesti kylmää, on sisäisesti tuskanhiki.
Herrakerho on suuressa viisaudessaan päättänyt pohtia ja tarkistaa työsopimuksiamme ja palkkojamme.
Minä klikkailen joka aamu ensimmäisenä auki mollin sivut. Ja sitten liiton sivut.

*
Minä niin mietin tuota patterijuttua että senkö takia ulkomailla on aina niin kylmää hotelleissa kun siellä ei ikinä ole kolmea päivää miinus viittä astetta? Ikinä ei saada pattereita täsmäytettyä.

*
Täytyy keksiä jotain sielua lämmittävää tekemistä.
Vaikka tilastointia.