lauantai 30. lokakuuta 2010

tunnustuksia

täytyy tehdä tunnustus. Jos olette kuvitelleet, että olen keski-ikää kiihtyvällä tahdilla lähestyvä, kaupungissa asuva puolipullea entinen kotiäiti, olette aivan väärässä.

Nyt seuraa avautumista.

Oikeasti nimeni on Arnikki Lehtolapsi ja asun keskisuuressa jurtassa saunan takana melko lähellä maakellaria. Lapsia jurtan mailla kiitää kohta puolen tusinaa, poika on Hoag Alatinälkäinen ja sitten meillä on neljä tyttöä: Koillinen, Kaakko, Luode ja Etelä. (ei saatu antaa nuorimmalle nimeksi Lounas, koska lapsi kuulemma traumatisoituu jos sanotaan, että nyt syödään Lounas) (mutta kyllä lapsi traumatisoituu siitäkin, jos sanotaan nyt syödään Etelä, kun kannibalismi on kuitenkin tabu heimossamme). Ja mies on MaksKroon, se jaksaa nostaa itsensä yhdellä kädellä. Ja sitten se metsästää jousipyssyllä ja keräilee meille ruokaa lähitienoilta.

Elämme omavaraistaloudessa sen jurtan mailla: kasvatamme villaeläimiä, turkiseläimiä ja puuvillaeläimiä ja kyyttöeläimiä ja viljelemme turnipsia ja muinaisviljoja.

Eikä meille ole vedetty sähköjä, vaan tämä kompuutteri toimii kuntopyörägeneraattorilla, jota lapset vuoronperään polkevat. MaksKroon rakensi sen ihan itse. Ja tietokoneen myös. Kävyistä.

Että sellainen tunnustus.

*



perjantai 29. lokakuuta 2010

tämä päivä

Tiedättekö sen kun herää keskellä yötä johonkin kummalliseen tunteeseen? Jos herää vaikka kuolaan poskella? Ei tule kysymykseenkään, että kaikessa rauhassa pyyhkisi posken hihaan ja kääntäisi massuttaen kylkeään. Vielä mitä!
Sitä havahtuu hereille ja tuntee ihan selvästi, että suussa versoaa jokin kasvi, joka tulee vaatimaan koko alaleuan amputaation heti huomenissa. Ja sitten joutuu kulkemaan loppuelämänsä puhumattomana ja huivi kasvojen edessä, eikä pääse lastensa ylioppilasjuhliin, koska lapset häpeävät leuatonta vanhempaansa. Jos nyt edes sattuu olemaan enää hengissä silloin.
Mukavan virkistävä vaihtoehto öiselle työasioiden pohtimiselle - suosittelen lämpimästi. Koska jos pohtii yöllä työasioita, on aamulla vähän kiukkuinen kun joutuu menemään töihin. Mutta jos alkaa yöllä tehdä kuolemaa, onkin aamulla tosi iloinen edessäolevasta työpäivästä. Ihan vaan siksi, kun sattuukin olemaan vielä hengissä.

No tiedättekö sitten sen kun menee johonkin työjuttuseminaariin ja on vähän tylsä puhuja, jota ei oikein jaksa kuunnella varsinkaan kun se asia ei oikeastaan kosketa ollenkaan? Sen sijaan että piirtelisi kukkasia luentolehtiöön, näpläisi kännykkää tai torkkuisi, rupeaakin suunnittelemaan työjuttuja ja yhtäkkiä onkin ihan liekeissä ja kehittää hyviä ideoita toisensa perään ihan mielettömästi. Se luennoitsija jorisee jorisemistaan ja päässä kiehuu ihan mielettömästi ja siitä päivästä tulee produktiivisin ikinä.

No tiedättekö sitten sen, kun nämä jutut sattuvat peräkkäisille päiville?
Ensin nukkuu vimmatun huonosti, sitten on päivän verran ihan liekeissä ja kehittynyt ja sitten ei ole kumpaakaan, vaan nukkuu tosi hyvin eikä sen jälkeen ole yhtään liekeissä?
Tänään on justiinsa sellainen päivä.

*
Tulossa tohinainen viikonloppu: Isosiskolla treenit ja näytös, Isoveljellä treenit, Pikkusiskolla mitämäsitteen?

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

aloitus

Ihan kauhia stressi ja ramppikuume: tuntuu oudolta aloittaa melkein puhtaalta pöydältä.

Koko päivän oli muutenkin ihan valtaisan outo ja stressaava: UPM (Uusi Piällysmiäs, niille jotka eivät häntä tunne) oli maailmalla. Ja aina kun hän on maailmalla alkavat minun ja Uuden Työntekijän tietokoneet kinastella keskenään. Lopputulemana kumpikaan ei pääse nettiin eikä sähköpostiin, mikä tekee työnteosta jokseenkin vaivalloista. Ja turhauttavaa. Varsinkin kaffepaussilla, jolloin itsestäänselvästi pitäisi päästä bloggaamaan, tai ainakin lukemaan, mitä muut ovat bloganneet.

*
Saapa nähdä, kuinka opin tässä uudessa maailmassani liikkumaan - millaiksiksi polkuni täällä muodostuvat.


aloitus

kokeilua vain