torstai 30. kesäkuuta 2011

kotikulmilla

ei kyllä mene niinkuin strömssössä.
Sitä kuvittelee, että kun on loma, niin saa huoletonna olla ja maata vain, romantillisesti käsikäpälässä rentoutua ja viettää superhyperdelukselaatuaikaa koko kotilauman kanssa.
Vielä mitä.
Ensin petti hraHakkarainen. Ei ollut lomani kunnolla edes alkanutkaan kun se jo sairastui ja vaati ripottelemaan viinirypäleitä kitaansa ja vaihtamaan kylmiä kääreitä ohimoilleen. Kehitti mokoma ihan lääkekuurin vaativan taudin.
Ja sitten prakasi oma hermojärjestelmä: mielikuvitus alkoi kehitellä ties mitä ruttoja ja muita vain asteen verran keveämpiä sairauksia, jotka ihan varmaan iskevät meihin juuri silloin kun meidän pitäisi lojua uima-altaalla ja jonkun Horgen pitäisi kantaa meille virvoittavia juomia. Luulotauti on aina hyvä vaihtoehto, jos ei muuta keksi.
Ja sitä paitsi loma on jo melkein ohi: jos huomenna mennään Vammalaan vanhoja kirjoja katsastamaan, on siitä enää huiskaus ulkomaanserkkujen tuloon, siitä pikkuinen hyppäys matkalle lähtöön ja sitten loma onkin jo ohi. Ja joulukin on jo ovella.

*
Pikkusisko ei olekaan metsäintiaani.
Hänestä tulee isona kotikulmaintiaani.
Sellainen joka myös ui meressä.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

se on täällä

lomalomalomaloma!

Ei haittaa, vaikka perheen herraväki sairastelee.

Juhannuksena vetelehdittiin ja vanuttiin. Syötiin hyvin. Vietettiin yksi päivä mökillä. (en tykkää mökkeilystä; onneksi itsellä eikä lähisuvulla ole pakkomökkiä!) Nähtiin kummikimuli ja pikkuinen kummipoika, jonka hyttyset olivat syöneet melkein tunnistamattomaksi.

lomalomaloma!

Olen lukenut - jostain syystä viime aikoina - huonoja ja tylsiä kirjoja. (rehellisyyden nimissä myös muutamia ihan hyviä). Olen kokannut jättiläisannoksen ruokaa kun kummikimuli ja veljensä ilmestyivät meille tänään päivähoitolapsiksi. (makaronilaatikkoa, foccacciaa, unelmakääretorttua). Olen pelannut hraHakkaraisen kanssa scrabblea (minä voitin! johtuu siitä, että hraH:lla on vähän lämpöä, normaalisti se voittaa aina). Olen istunut pihalla. Ja lukenut parvekkeella.
Tulostimme matkaliput.
Haaveilimme.

Kaikkein parasta on se, että huomennakin on lomalomalomaloma!

Loppuviikosta Vammalaan, jos Isoveli tervehtyy ja tytöt eivät sairastu.

torstai 23. kesäkuuta 2011

lomatunnelmissa

muutama tunti, sitten koittaa vapaus.
Yritin eilen virittäytyä lomatunnelmaan makaamalla oikosenani ja pelaamalla sitä suuren suosion saavuttanutta tipulintupeliä (en kiusallanikaan linkitä!). Turhauduin kun tipulintuseni sinkoilivat minne sattuu. Sitten yritin kallistella kompuutteria että possut saisivat kyytiä, mutta eivät vaan saaneet. Ihan plääh koko peli.
Kaupassa käydessäni varauduin lomatunnelmaan ostamalla yhden siivoustarvikkeen. Ihan siltä varalta että saisin yllättävän ja äkillisen siivouskohtauksen. Ja ruokasoodaa, koska sitä voi kuulemma käyttää melkein mihin vain. Ajattelin, että voisin raikastella mattoja. Vaikka en kyllä tiedä raikastuvatko ne järinkään siitä, mokomat kissankarvaiset lattianpeittimet. Voi olla että juuriharja on ainoa mikä tepsii, ja sekin vain hetkellisesti. (siihen asti kunnes matot levitetään takaisin lattialle)

Järkevänä ihmisenä en tuhlannut koko siivousenergiaani täällä verstaalla, vaan tein sellaisen lomanalkajaisnäennäissiivouksen (eikö olekin hieno sana!). Heiluttelin hetken imuria ja levitin ympäristöön korkillisen lattianpesuainetta.
Voisi luulla että meidän verstasmissiomme on pahvilaatikoiden keräily ja varastointi.
Joskus talvella saimme melkein kaikki laatikot siirrettyä Jonkun Toisen Ongelmakenttään, mutta nyt ne pahukset ovat taas hivuttautuneet takaisin. Päätäni kääntämättä - ja minä istun käytännössä selkä meidän offiseemme päin - pystyn laskemaan kahdeksan (8!) laatikkoa.
Uudesta Työntekijästä näkyy laatikkovuoren takaa juuri ja juuri hiustupsu.

*
Lapsista ei eiliseltä mitään havaintoa.
Taisimme päivällistää yhdessä, mutta olin niin nälkäinen etten nähnyt muuta kuin lautaseni.

Olen pohdiskellut, pitäisikö meidän siirtää kellojamme etelän aikaan jollain konstilla.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

vaateahd.

verstaalla taas, vielä, toistaiseksi.
On niin hiljaista. Hiljaista, hiljaista, hiljaista.
Peruskauran tekemiseen kuluu työpäivästä suunnilleen kaksi minuuttia, yritän keksiä kaikenlaista mieltä virkistävää ja uutta, mutta tyhjästä on paha nyhjästä.
Tyhjästä on vaikea nyhjästä edes jonkinasteista motivaatiota. Aamun valitusvirsi onkin koko viikon ajan: "onko pakko jos ei jaksa eikä haluu eikä yhtään huvita?"; lauletaan monotonisella ruikutusnuotilla.

Iltapäivisin yritän virittäytyä rentoon lomatunnelmaan.
Eilen pakotin (hyi minua!) koko päivän sisällä nojuneen laumani ulos. Lähdimme koulun uudelle hienolle monitoimipihalle: Isoveli löysi kavereita panna-areenalle, Pikkusisko kiipeili kuin pieni apina ja Isosisko heitteli koreja läheisellä kentällä.
Sitten Isoveli ja Pikkusisko pakottivat minut (!!) pelaamaan jalkapalloa ja Isosisko sai hepulin kun koripallo ei totellutkaan.
Oli oikein kotoisaa.

Illalla pohdin kaikenlaisia:
täytyy ostaa aurinkorasvaa
ja tarkistaa matkalaukkutilanne.
Täytyy vähän pintapuolisesti suursiivota (uskokaa pois, se on mahdollista!)
voisi nojua yhden päivän apaattisena sisällä (en pysty, en vaan pysty)
Täytyy hankkia lapsille vielä vähän kesävaatteita ja ehkä itselle kans. Ja rantatossut.

*
Olen kierrellyt ja kaarrellut vaatekaupoissa ja kirppareilla ja yrittänyt löytää tytöille, erityisesti Isosiskolle, hellemekkoa.
Miten on mahdollista, ettei sellaisia ole olemassakaan?
On kyllä kaikenlaisia olkapäät ja rinnanpielet paljaaksi jättävää vesirajamittaista mekontekelettä, mutta en ole nähnyt yhdenyhtä sellaista normaalia pikkutytölle sopivaa vähintään polvimittaista, ilmavaa, olkaimellista mekkoa.
Ja olen katsellut kauhulla vaatteita joissa tämän päivän nuoriso (ja valitettavasti vanhisokin) liikkuu.
Ihan oikeasti: napapaidat eivät sovi oikeastaan kenellekään, koko rintamalinjan paljastaminen on tarpeetonta, ja hyvin harvan ihmisen ahterikaan on sellaisessa kuosissa että viitsisin katsella kannikoiden vilkkumista kaupunkiolosuhteissa.
Olen valmis liittymään mihin tahansa lahkoon tai rytmiryhmään jossa vallitsevat edes minimisäädylliset pukeutumissäännöt. Ja soisin aika monen kanssaihmisenkin liittyvän.

Olen ruvennut vakavasti harkitsemaan, pitäisikö tarttua itseään niskasta ja yrittää askarrella jokseenkin käypiä hellemekkoja itse?
Onko säälittävä lopputulos kaiken sen vääntämisen väärti? Eikö tosiaankaan missään ole saatavilla kohtuuhintaisia, ilmavia ja lapselle sopivia trikoomekkoja?

tiistai 21. kesäkuuta 2011

salaruotsalainen

verstaalla on hiljaista, siispä kotiuutisrintamalle. Ja sitähän riittää!

**
HraHakkaraisen äitikulta soitti illalla myöhään. Tai siis, heidän perheessään vallitsevan käsityksen mukaan illan pääuutislähetyksen jälkeen saa soittaa vain hätäpuheluja.
No, anopillapa oli ilouutinen: HraHakkaraisen sisko lapsinensa on tulossa kotoSuomeen ihan kohtsiltään pariksi viikoksi.
Katsoimme kalenteriin ja oma lapsilaumamme alkoi välittömästi ulvoa suoraa huutoa.
Olemme saman maan kamaralla serkkujen kanssa neljä päivää.
Meni leijonanosa loppuillasta säätäessämme aivojamme sellaiseen asentoon, että kesäloma Kreikassa on silti ihana ja mahtava koko perheen juttu, vaikka serkut mellastavatkin täällä.
Kesäinen kissanhoito-ongelma ratkesi kyllä: HraHakkaraisen sisko lapsineen majoittuu loppulomakseen meille ja ruokkii kissat, jotka muutoin olisivat joutuneet anoppilaan.
Toivon totisesti, että tämä oli se, mitä manasin kun eilen laskeskelin matkaa edeltäviä päiviä: "tässähän ehtii tapahtua vielä vaikka mitä"
Tämä kun olisi kaikesta huolimatta aika hyvä vaikkamitä.

*
HraHakkarainen on salaruotsalainen. (ja tässä kuulkaa on nieleksimistä, koska ruotsalaisilla on aina kivempaa kuin minulla).
Se puolustaa maatamme ruotsalaisten riveissä. (Mikä oli itseasiassa aikamoinen yllätys myös hraHakkaraiselle itselleen.)
Kysyin, että onko hän koskaan aikonut kertoa minulle olevansa salaa ruotsalainen? No ei ollut, mutta näin se vain käry kävi. Sen kunniaksi söimme lite potatis ja lauloimme helangår vesilasillisen kyytipojaksi.
HraHakkarainen alkoi myös välittömästi suunnitella rapujuhlia.
Minä puolestani - kelpo ihmisoikeusaktivistin tavoin - ilmoitin ottavani yhteyttä amnestyyn ja ihmisoikeustuomioistuimeen ja herra isojytkyyn, koska kyllä oikeasti pitää saada suorittaa asepalvelusta ja sen kertaustakin ihan omalla virallisella äidinkielellään. HraHakkarainen, joka näkee positiivista melkein kaikessa, oli sitä mieltä että ei kannata, koska sitä suurempi on edessä oleva viikon seikkailu ja sitä paitsi hän voi nyt kaikkeen käskyttämiseen sanoa että "mä en ymmärrä" ja "saiskos suomeksi kiitos".
Voipi olla ylennys vaakalaudalla.

En kyllä oikeasti ymmärrä, miten voi tällaista tapahtua. Katson aina kaikista kaavakkeista nimen ja osoitetiedot. Pitää vissiin ruveta vahtimaan kieliasetuksiakin, etteivät vain vahingossa tee vielä lapsistakin vääränkielisiä. Olisi se kauheeta, kun muksut eivät enää tottelisi. Ja sitten ne tietysti lällättelisivät minulle, enkä minä ymmärtäisi mitään.

Täytyy varmaan mennä nyt liittymään pursiseuraan ja ostamaan rapuhaarukka kun on tämmöinen sosiaalinen arvonnousu edessä. (*).

(*)anteeksi äiti, kyllä sinä tiedät, mitä oikeasti ajattelen!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

matkapohdintoja

kolme työaamua.
Muistutin viimesanoikseni perjantaina UPM:lle, että sen työehtosopimuksen mukaan, jota siis nykyään luemme oikein suurennuslasin kanssa, työpäivän pitää torstaina loppua viimeistään kahdelta ja että minulle kuuluu elokuun alusta kaksi kokemuslisää.
UPM yritti väliin jotain, että palkkani on roimasti parempi kuin listahinta, mutta minä sitkeänä siihen, että entäs sitten, kokemuslisä kuuluu siihen silti. (onhan näin, onhan?) (ja onhan niin, että kaksi pätkää plus kolme varsinaista on yhteensä viisi, jolloin ihan oikeasti minun kuuluu saada kaksi kokemuslisää, kolmesta ja viidestä vuodesta?)
Lievensin kyllä sanomaani sillä, että minä luen tessistä vain ne kivat kohdat, lomat ja muut etuudet, enkä ollenkaan niitä tylsiä, joissa puhutaan siitä että pitää tehdä töitäkin ja olla kiltti.
UPM tuli neuvotteluissa vastaan, ja lupasi että torstaina voidaan aloittaa työt 13.55 ja päättää klo 14.00.
Kyllä niin ollaan hyviä neuvottelijoita me!

**

Viikonloppu oli muuten pitkä ja tylsä, paitsi että sain kaksi kunnon äidin hepulia ja laitoin ämpärikaupalla ruokaa ja sitten aloimme ihan kunnolla haaveilla kesämatkastamme. Tajusimme vissiin samalla hetkellä hraHakkaraisen kanssa, että kappas kummaa, meidän täytyy jollain konstilla hoitaa itsemme ensin lentokentälle ennen kuin matka voi alkaa. Siinäpä sitten googlettelimme erilaisia kulkuvaihtoehtoja.
Paras oli lentoyhteys meiltä pääkaupunkiin, hinta koko laumalta 7500 euroa ja matkan kesto muistaakseni 8 h. sis. välilaskun Franzjosefin kentällä.
Kannattaa kuulkaa käyttää nettiä!
Päädyimme lopulta hyvin epäseikkailulliseen, hinnaltaan siedettävämpään ja ajallisesti järkevämpään ratkaisuun: ihan perinteiseen onnikkaan.
Ei tarvitse lähteä kotoa kahta vuorokautta aikaisemmin sentään.

Nyt vaarumme vielä kahden eri vaihtoehdon välillä: lähdemmekö kotoa jo aikaisemmin ja yövymme jossain lentokentän liepeillä vai lähdemmekö nyssäköinemme yön selkään kuin kulkurit?
Mukavuudenhalu alkaa vallata alaa, hotelliyö kuulostaa aika houkuttelevalta.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

isät ylpeinä katsovat poikiaan

joku tässä blogialustassa nyt tökkii: en pääse kommentoimaan taaskaan /vieläkään /ollenkaan. Olkoon sitten.
Kiitos kommenteista joka tapauksessa!

**
Eilen oli suuri Tyttöjen Päivä.
Pikkusiskoa otti niin vietävästi päähän kun Isoveli lähti mökille ja Isosisko leirille, että lupasin järjestää hänelle Tyttöjen Illan. Pikkusiskolla olivat illan koordinaatit heti kohdillaan: katsotaan tai pelataan. Ja syödään ehkä karkkia.
Pelattiin.
Syötiin karkkia.
Ja oli kuulkaa hauskaa. Pelattiin kummallista wiipeliä, jota kumpikaan meistä ei osannut pelata ja naurettiin aivan läkähdyksiin asti.
Sitä ennen haettiin kaupasta uusi potkulauta kadonneen tilalle (ja minä kävin istumassa pois alta sen kokouksen, joka eilen niin harmitti).
Pikkusisko on ihanteellinen seuralainen siinä mielessä, että kunhan aikuinen on hänen kanssaan ja noin kohtalaisen läsnäoleva, pitää hän kyllä huolen tasaisesta polveilevasta höpöhöpöhöpötyksestä ("jos me tiedettäisiin missä sen mun oikea potkulauta on niin haettaisko me se? itkeeköhän se? äiti, mä söin mummin luona kolme mansikkaa. ja isoisä söi neljä. tiesiksää että mulla on koira. kultainen noutaja. nyt se kävelee tuolla. ja poni. jos mun potkulauta olis joessa niin sukeltaisiksä sen sieltä ylös? arvaa, jos viulu itkee niin se menee ihan ryttyyn. haluaisiksää oman potkulaudan? ai mikset? nyt mun koira meinaa karata" - ad infinitum)

**
Päivän suurimmasta ja hämmentävimmästä uutisesta vastasi eilen Suomen valtio, joka kutsuu poikaansa.
HraHakkarainen on elänyt melkoisen vanhaksi asti siinä uskossa, ettei hänen arvoonsa ja asemaansa moinen näpertely kuulu, onhan hänet aikoinaan koulittu mahdollisten sotatoimien alkaessa paikallisen jalkarättivaraston vartijaksi. Kaikesta päätellen jalkarättivarastojen vartijoista on viime aikona tullut ylitarjontaa, ja hraHakkaraisen täytynee nyt uudelleenkouluttautua jossain kaupunkisotaoperaatiossa jonkin merkittävämmän varastohuoneen (esim. kenkäkomeron?) vartijaksi.

Tämä tietysti nostattaa paitsi suuria sotaleskeyden tuntoja, myös orastavia äidillisiä huolia: poikanen kun on jo vuosia sitten ilmoittanut menevänsä siviilipalvelukseen, koska hänen kuulemansa mukaan armeijassa on aina torstaisin hernekeittopäivä, eikä kukaan täysijärkinen ihminen mene mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa on pakko syödä hernekeittoa viikottain. Ei ole poikasta lohduttanut edes kummisetien lupaus sotkun munkeista.

Mitenkäs suu sitten pannaan jos taloudessa on kaksi käpykaartilaista?
Riittävätkö eväskorit ja onko lähimetsä kyllin suuri piilopaikaksi kahdelle?

torstai 16. kesäkuuta 2011

valivalivali

mistäs tänään valittaisi?
Luin eilen kaksi ihan tyhmää kirjaa, ja valvoin kamalan kauan kun halusin saada sen toisen loppuun. Ja nyt sitten tietysti väsyttää ja harmittaa.
Kannattiko niin tyhmän opuksen takia edes valvoa?
Ja lopun yötä vissiin ulvoin kuuta, kun on sellainen olo etten ole silmiäni ummistanut. Vaikka kai sitten ummistin, kun kerran aamulla kuitenkin heräsin.
Verstaskahvi on pahaa, hraHakkarainen on isovanhempiensa mökillä ja minulla on sittenkin vielä yksi kokous vaikka luulin ettei ole.
Niskaa jumittaa, kädet keräävät nestettä, enkä ehdi lenkille vaikka tekisi mieli.
Ei kyllä edes tee mieli.
Ei ole mitään kivaa tekemistä, kun olen koko alkuviikon tehnyt ihan kamalan tunnollisesti töitä. Jäljellä on vaan sellaista tyhmää mitä ei huvita tehdä.

Ja pyöräilyä inhoan.
IN-HO-AN.
Se vasta tyhmää onkin.
Aina on vastatuuli ja ylämäki ja kumi löysällä. Ja etukorissa kuusi litraa maitoa, tarakalla kassillinen kirjoja ja sangassa roikkuu pottusäkki. Kieli vyön alla sitä sotkee ja sotkee eikä se saaplarin rakkine etene minnekään vaan nuojuu tien laidalta toiselle siinä vastatuulisessa ylämäessä ja suonikohjuiset mummelit menevät ihan heittämällä ohi ja tuhisevat mennessään.

Ja sitten vielä inhoan lehtimyyjiä. Ihan kaiken varalta vain.
Vaikka ne ovat kyllä olleet poikkeuksellisen asiallisia viime aikoina.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

hymy

kirjaudunkohan sisään jotekin väärin, kun en koskaan pääse kommentoimaan kommentoineita? Outoa.

Olen kohta vuorokauden verran kulkenut suu leveässä virneessä ja jalat ainakin sentin verran maanpinnan yläpuolella. Kesän lomapäivät on vahvistettu! Haluamallani tavalla!
Edes yhtäkkisesti ja täysin tyhjästä kummunnut kesäinen verstaskriisi voi horjuttaa hyvää tuultani.

Hyvää mieltäni lisää vielä ennestäänkin se, että lasten ensimmäinen ja logistisesti äärimmäisen työläs (eikun oikea sana on tietysti haastava!) kesälomaviikko on takana. Takana on mm. päivä, jolloin minä olin kokoustamassa paikassa, jonne ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla samaan aikaan kun Isosisko oli harjoituksissa paikassa jonne ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla ja hraH hakemassa Isoveljeä paikasta, johon kylläkin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, vaan kun kyytiin olisi pitänyt saada vielä Isoveljen polkupyöräkin. Vaati aika monta sähköpostia ja puhelinsoittoa ja ymmärtäväisiä ystäviä että saimme autottoman katraamme ensin sinne minne pitikin ja vielä sieltä poiskin.
Viikonlopusta puhumattakaan.

Kun kotiuduin ihanalta aurinkoiselta kesäretkeltäni pääkaupunkiseudulta takaisin maakuntiin, olin kertakaikkisen nääntynyt.
Mutta niinpä vain me suoriuduimme kokonaisuudesta, joka piti sisällään hraH:n käynnin Suomenlinnassa yhtaikaisesti Pikkusiskon uimaretken, Isoveljen kiertokäynnin Sealifessä, Isosiskon kesäjuhlan ja minun siihen liittyvän valvontatehtäväni kanssa.
Ja me kaikki löysimme päivän päätteeksi toinen toisemme oikeasta paikasta, oikeaan aikaan!
Vain minulla ja Isosiskolla oli päänsärkyä!
Meillä kaikilla oli hauskaa!
Bonuksena koko komeudessa olivat tietysti hyvä seura (ja luotettavat Pikkusiskovahdit - kiitoskiitoskiitos! Harmittaa vietävästi, kun en enää muista, mitä eroa on suomalaisilla ja helsinkiläisillä?) ja Isosiskon ryhmän täydellinen onnistuminen pääesiintymisessään. Typykkä hymyili iloisesti, jalat kävivät täsmällisesti tahdissa ja monimutkaiset kuviot sujuivat kuin vettä vain.

Että kyllä näillä eväillä on ihmisen syytäkin olla tyytyväinen. Enää seitsemän työaamua ennen lomaa, koko kesän haasteellisin logistinen organisointiputki onnistuneesti, onnekkaasti ja onnellisesti ohi, kevätkauden viimeinen kokous istuttu.
(ei nyt ajatella sitä, että Isosisko lähtee huomenissa vielä yhdelle leirille ja hraH loppuviikosta sinne typerälle jokavuotiselle edesvastuuttomalle mökkireissulleen. Ei kuulkaa tunnu yhtään missään kaiken tämän järjestelyn jälkeen.)

torstai 9. kesäkuuta 2011

romantiikannälkäisyys

Silloin kun minä oli nuori, ei kai mitään luksusdinkkielämää oltu vielä keksitty, tai ainakaan minä en ollut semmoisesta kuullut.
Minun mielestäni kun tuo romantiikka ja muu sentapainen dramatiikka on enempi korvienväliä kuin ulkoisista puitteista riippuvaista.

Ihan kylmää ajatus, että lähtisimme (tahi siis olisimme aikoinamme lähteneet) jollekin luksusdinkkulomalle kosittaviksi. Olisi ollut hiekkarantaa ja joku kitaristi soittamassa balladeja ja juuri oikeanväristäydelliset kynttilät superdeluxeillallista kruunaamassa.
Niin varmasti olisin viinilasin syliini kaatanut tai jotain.
Enkä mitenkään osaa kuvitella hraHakkaraista polviaan nitkuttamassa kenenkään edessä. (paitsi solmi se kerran minun kengännauhat, kun en enää yltänyt. Mutta sitten siirryin käyttämään tossuja, ja sitten kohta vauvakin jo syntyi.)
Sitten olisi voinut saada ihan kauhean kohtauksen jos kynttilät olisivatkin vääränvärisiä että nyt meni pilalle koko kosinta.
On se jotenkin luonnotonta.

Kyllä se romantiikka tulee jos onpi tullakseen.
Vaikka viini olisi ihan tavallisessa maitolasissa ja musiikkinakin olisi aloittelevan nokkahuilistin yksitoikkoinen pillitys.

"Paratiisiksi muutamme majammekin, palatsi jos on varattu muille" (Liritsheskaja; Vladimir Vysotskij, suom. Turkka Mali)

*
huomenna saldovapaa - jei!
Meillä kuonot kohti pääkaupunkiseutua.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

käsilaukkuun

taasKAAN en pääse kommentoimaan, itseäni ainakaan.

Ehkä se on ihan terveellistäkin.


Olen pessyt verstaan näyteikkunat ulkopuolelta. Harkitsen sisäpuolta.
Kolppasin varastossa kunnes puhelin soi.
Selvittelin yhden ihan tyhmän asian, jonka soittaja olisi voinut selvitellä itsekin, jos olisi vain viitsinyt.
Olen yleishärönnyt päivän yleishäröt.


*
Lyhyessä työajassa on se ehdottoman hyvä puoli, että kun tulen kotiin, päivää on jäljellä vielä tuntikausia.

Vaiensimme eilen Pikkusiskon lähtemällä ulkouimalaan puljaamaan. Itselläni oli tietysti kuningastavoitteena räpiköidä vaikka kuinka kauan ja kasvattaa kuntoa, mutta uintikuntoni olikin ihan lopsahtanut. Allas oli liian pitkä, radalla oli liian hitaita uimareita ja liian lyhyet jalat eivät pohjanneet missään. Ja aurinko paistoi ihan liikaa silmiini kun yritin roiskutella selkäuintia.

Juoruilimme siis hraHakkaraisen kanssa hyvän- ja pahantahtoisesti vaikka mistä.
Tunsin, kuinka koko talven ajan kasvanut stressimöykky alkoi hiljalleen sulaa.
Ja äkkiä tuli sellainen olo, kuin koko märkää kylmää ja pimeää talvea ei olisi ollutkaan, vaan tämä uimalan sorina, auringon lämpö ja sielun rentous olisikin suoraa jatkumoa viime kesästä. Oli huoletonta ja levollista.

Kesäistä.

**

Isoveli soitteli pyörävaellukseltaan. Muuten mukavaa, mutta oli ollut vastatuulta koko päivän.

Sain ihan kauheat ahd./angst.-väpinät, kun katselin muiden vaellukselle osallistuvien nyssäköiden kokoa. Mikä ihmeen perustavanlaatuinen vika minussa on, kun en saa matkatavaroita mahdutettua minikokoiseen Kånkeniin, vaan reissulle tarvitaan aina vähintään metri kertaa metri kokoinen matka-arkku?

Naperolla ei taatusti ollut muuta turhaa kuin sateenkestävä ulkoilupuku, jota en uskaltanut jättää kotiin sääennusteista huolimatta. Kolme teepaitaa, alusvaatetta saman verran, yöasu ja yksi lämmin vaatekerta. Uikkarit ja pyyhe.
Ei voi olla liikaa.
Onko muilla joku salainen vaatteita kutistava apuväline käytössään?
Vai eikö kukaan muu koskaan vaihda matkoilla vaatteitaan?
Miksei kukaan koskaan kerro minulle mitään?

Ihan kauhia stretsi iski, kun aloin pohtia Isosiskon tulevaa viikonloppua. Käyttövaatteiden lisäksi pitäisi mukaan mahtua esiintymisasu kohtalaisen rypistymättömässä muodossa.
Että millä lailla mahdutetaan kansallispuku käsilaukkuun?

tiistai 7. kesäkuuta 2011

tiistaiturhauma

kyllä niin olen taas pottuuntunut.
UPM ja Uusi Työntekijä ovat virkistäytymismatkalla.
Ja ei, se ei ole potutuksen syy.

Vaan se, että aina kun ne ovat jossain, Hanskamies aavistaa sen ja ryhtyy työnhäiritsijäksi. Tällä kerralla oli vuorossa puhelinterrorismi, jonka aiheena oli viestitaulun hankkiminen meidän verstaan seinälle, niin että minäkin tietäisin, missä kukakin milloinkin on.
Varmaan ihan kannatettava idea, jos kyseessä olisi jonkinlainen verstaan sisäinen liikkuvuus verstaan omiin tapahtumiin.
Mutta kyllä tulee taululle mittaa, jos pitäisi tietää kaikkien edes ohuenohuesti verstaan toimintaan liittyvien tyyppien liikkuvuus jossain ohuenohuesti verstastoimintaan liittyvissä muiden keksimissä jutuissa.
Sillä senhän Hanskahemmo halusi tietää. Onko sejase menossa sinnejasinne. (onneksi en kysynyt että kuka ja minne, vaan muistin sentään että asiasta oli ohimennen ollut puhetta UPM:n kanssa)
Mistä minä tietäisin.
Ei kiinnosta.
Ei ole meidän juttu.

Kun sitten vähän äsähdin asiasta, sain elämäni ensimmäiset Hanskamiesmoitteet: "kyllä kertoo paljon teidän toiminnan tasosta kun sinäkin heti oot puolustuskannalla, vaikka juuri sinun kaikista ihmisistä pitäis olla ensimmäisenä vastaanottamassa näin hyvä kehittämisidea. Mutta kyllä kertoo toiminnan tasosta paljon. Että ihan lapsenkengissä vielä ollaan siellä teilläkin. Jos olisi viestitaulu niin heti tietäisit vaikka UPM on poissakin, että siellähän se sejase nyt on tai ei ole."
Ei se edes kuulu Hanskakaverille.
Ylipäätään muiden ihmisten menemiset tai menemättä jättämiset eivät kuulu hänelle.
Enkä kertoisi vaikka tietäisinkin. (lällällää!)

Juuppajuu. Kun jo nyt pyöritämme liki täyden palvelun offisea, niin mitä se sitten enää olisikaan kun Hanskaheebo saisi kaikki kehittämisideansa läpi. Vaan olishan se kätevää jos kukavaan voisi soittaa meille ja kysyä jotta missä se meitin naapurin pera mahtaa tänään olla kun ei ole moneen tuntiin näkynyt.
Luulen, ettei mikään palveleva puhelin, edes taksikeskus taikka mll, pystyisi vastaamaan näin laajaan haasteeseen.

Muudan täyden palvelun offisen piinallisimmista neuvontatuokioista oli, kun verstaan ovesta pyyhälsi sisään kielipuoli henkilö hitaammansorttisen lapsensa kanssa. Hitaammansorttinen lapsi yritti olla tulkkina vanhemmalleen ja me yritimme kaikin osaamimme kielin ja kuvin selittää, että olette kuulkaa nyt ihan väärässä osoitteessa ja aika lailla väärään aikaan.
Kolmen työntekijän yhteisin ponnistuksin saimme selville paikan jossa heidän kannattaisi olla ja jopa kellonajankin.
Sitten saimme kielipuolelta vanhemmalta moitteet puolella kielellä, koska osoitteesta, jonka annoimme kera kellonajan ei vastattu puhelimeen.
En vieläkään käsitä, miten voi soittaa osoitteeseen.
Tai edes kellonaikaan.
"tama ei ansver njut"

Lapsen puolesta kyllä itketti vielä illallakin.

**
Piti kirjoittaa siitä, kuinka tukalaa on matkoille pakkaaminen.

Ja piti kirjoittaa myös siitä, että lyhyessä työpäivässä on se hyvä puoli, että työt loppuvat aikaisin ja on koko pitkä iltapäivä aikaa olla vain.
Se on kyllä hyvä juttu.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

via dolorosa

pyöräilimme viikonloppuna juhlistamaan kesäloman alkua brunssilla. Isosiskolla oli lupa mennä brunssin jälkeen kaverinsa kanssa uimaan.

Lukuohje: kaikki Pikkusiskon lausumat silataan ja kuorrutetaan ontolla uhuu-ulinalla, loppua kohden lisätään kaikkiin sanaväleihin uuuuuu.
Kaikki m:n lausumat puserretaan ulos tiukasti yhteenpurtujen hampaiden välistä.

Pikkusisko, alle puoli kilometriä pyöräilyä takana: "mä en jaksa enäääää"
m: "talutetaan tämä mäki ylös"
PS: "miks mä en pääse uimaan?" (suuria kyyneleitä)
m: "nyt on niin kylmä, sä et tarkene siellä"
PS: "ihan epäääää, miks mä en koskaan pääse uimaan? vaikka on kesä?"
m: "nyt on niin kylmä. Joko pyöräillään?"
PS kankeaa itsensä satulaan: "ne ehti jo mennä? ihan epää, miksei ne koskaan odotaaaaa?" (lisää kyyneleitä)
m: "kyllä ne odottaa siellä perillä"
PS "ne ehtii tietty syödä kaiken. Ihan epää. miks mä en pääse uimaan?" (kyyneleet sinkoilevat silmistä kastellen kaiken lähietäisyydellä)
m: "nyt on niin kylmä. Sä et tarkene"
PS: "mä en koskaan päääääääseeee uimaaaaan. Aina mua syrjitäääään"
m: *huokaus* "niinpä, aina sua syrjitään"
PS: "miksei ne odota? ne on tiätty jo kotimatkallaaaaa" (jos mahdollista, vielä enemmän itkua)
PS: "täällon kylmä. Mun sormet palelee. Tee jotain! miks mä en pääse koskaan uimaan?"
m: "no kun täällä on kylmä"
PS: "miksei ne odota?"
m: "kato, juna! sä pääset ensi viikolla Helsinkiin"
PS: "ihan epäää. Ei tietenkään oo leikkivaunua. Eikä siell oo uima-allastakaan. Ja viimeeks te söitte kaikki perunat kun mä nukuin" (dramaattista ulinaa) "koska me mennään?"
m: "perjantaina iltapäivällä"
PS: "ihan epää, mä en ehdi olla tarpeeks kauan perillä. Ainahan me mennään aamulla" (lisää sinkoilevia kyyneleitä) "ja mitä me muka tehdään siellä?"
m: "ihan mitä vaan. Meette vaikka Lintsille."
PS: "ainakaan ei mennä laivaristeilylle. se kestää niin kauan. Mut tiätty isot tekee silläaikaa jotain kivaa. ihan epääääää"
PS: "missä ne on? miksei ne odota? Nyt se ravintola tiätty juoksee karkuun meitä" (ulinaa)

Täydet kilometrit meiltä keskustaan asti.

Ja vielä takaisin kotiin. ("mä haluun kotiin. mä haluun uimaan. mä haluun mamman ja pappan luo. mä haluun mamman ja pappan mökille. mä haluun kavereitten mökille. mulleiooketään kaverii. teidän vika. mä haluun uimaan. mua paleltaa. teidän vika. mä haluun takin. mä haluun kaverin. mä haluun kotiin. mä haluun rannalle.")

Toiset pyörät käyvät lihasvoimalla. Toisissa on sähkömoottori.
Meillä on maailman ainoa kateellisella itkuntyrskeellä käyvä velosipedi.

**

Eipä kyllä sen puoleen. Minäkin haluan kotiin. Olen noin suunnilleen tehnyt päivän työt ja vähän enemmänkin.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

perjantaipikaiset

päivän perusraadanta on pulkassa, harkitsen uusien ja isompien urakoiden aloittamista.
Harkitsen.

Vapaapäivä viikon keskelle katkaisi arjen mukavasti, ja sekoitti pään: onko tiistai, torstai vaiko joku muu?
Ensi viikko on normaaliakin sekopäisempi logistisessa mielessä: lajittelemme lapsia erilaisiin tapahtumiin tehokkaammin kuin lottokone, sitten helpottaa.
Vaikkei oikeasti loma vielä alakaan, saan lomaa ainakin onkoreppupakattu-natkutuksesta. Kaipa sekin on sentään jotain?

**

Asioita, joita en ymmärrä:

Miksi piti keksiä, että koulu loppuu lauantaina? Miksei se saa loppua toukokuun lopussa? Ihan tyhmää.

**
Muistettavaa:
- opettajien kiitoskortit kirjoitettava!
- parveke!!
- Isoveljen vaelluskamppeet
- lasten kesänalkulahjat
- kirjasto!!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

ensimmäinen lomautettu

*huokaus*
kirjoitin pitkät räpätykset kesälomista ja työehtosopimuksista ja kaikesta sen sellaisesta, ja totesin etteivät ajatukseni sovi ensinkään vapaassa demokratiassa esitettäviksi.
Olisin ihan mielettömän hyvä diktaattori, uskokaa pois: ensimmäisenä eliminoisin näköjään ammattiyhdistysliikkeen.
Aika pelottavaa.

Syytän silti koko loma- ja muusta jupakasta Uutta Työntekijää, joka ensimmäisenä työläisenä koko verstaan olemassaolon historiassa on päättänyt ryhtyä (täysin yksipuolisesti) noudattamaan työehtosopimusta ("mä en ainakaan tee sitä-tätä-enkä-myöskään-tota, kun...").
Eipä tullut poikaselle mieleen, että kun yhtäälle kumartaa niin toisaalle pyllistää: ja kun yksi alkaa tutkia papereita suurennuslasilla, niin samoin tekevät muutkin.
Jos jossain muotoseikassa tapahtuukin parannusta, tapahtuu nähtävästi yleisessä joustossa ja ilmapiirin leppoisuudessa huomattavaa huononnusta.


Yritän nyt siis rauhoittua ja saavuttaa zenhenkisen joviaalin mielentilani, vaikka hampaat irvessä.

*

Pikkusisko aloitti eilen kesälomansa. Hän hyppeli ja pomppeli kotiinpäin ja hihkui "kesäloma-kesäloma".
Minuutin pompittuaan hän ilmoitti: "mä en jaksa enää lomaa"
Hän halusi uimaan ja rannalle ja leikkipuistoon ja mamman luo ja mummin luo ja pyöräilemään ja pihalle ja kotiin pelaamaan tietokoneella ja jotain muuta, mitä en enää muista kun hengästyin niin kovasti.

Työnsimme kaikki lapset pihalle, otimme itsekin kirjat ja aurinkolasit ja viis välitimme sisätilojen keskeneräisestä karvaisuudesta.
Nautimme auringosta ja lämmöstä ja siitä että pihan pikkupojat huolehtivat Pikkusiskon ohjelmoimisesta: koko kauhukolmikko ja kaikki pihan pikkunaperot pelasivat jonkin sortin katufutista.

Kävin itsekkäästi lenksallakin.
Ja olin taas piirun verran paremmalla tuulella.