Matkamuisto

Varasimme hotellilta sunset-retken.
Ohjelman mukaan piti venheellä ajella pitkin Maltan länsirannikon pittoreskejä lahdelmia ja lopuksi pysähtyä ihailemaan auringonlaskua horisonttiin.

Kutumusiikki soi laivan soittolistalta ja aurinko kumotti heleänä ja meri turkoosin kirkkaana, raikkaana ja kuultavana.

Vaan taival muuttui hetki hetkeltä kuoppaisemmaksi.
Ylämäkiä oli, ja alamäkiä myös eikä tasapintaa lainkaan koko meressä.

Näköalakannelta tyhjennettiin yleisöä pois ja messipoika jakeli pieniä paperipussukoita matkalaisille.
Baarin myynti rajoittui lähinnä vesipulloihin, ja niihinkin niukalti.
Kamerat sujahtelivat laukkuihin ja kaikenmoisia jumalia rukoiltiin, jos ei ääneen, niin rystyset valkeana kuitenkin.

Aurinko sentään vajui kohti kuoppaisaa horisonttia luvatussa tahdissa.
Kunnes se oli enää kullanpunaisena hohtava pallo muutaman sormenleveyden päässä aaltoilevasta taivaanrajasta.
Vene hidasti, pysähtyi kyljittäin aallokkoon.

Puoli laivalastillista itki, käänsi sisälmyksiään ulos ja rukoili kiivaasti matkan päättymisen puolesta.
Laivan kaiuttimista - tarkkaan laskettuna aikana, juuri minuutilleen oikealla hetkellä, alkoi soida kutumusiikkisovitus My heart will go on.

Minä ja vieressäni istunut ranskalainen nuorimies saimme sekopäisen naurukohtauksen.

Aurinko laski.

Oli kaunista.

**

Enkä millään muotoa naura heille, jotka kärsivät pompuista ja pahoinvoinnista, taivas tietää että kärsin niistä toisinaan itsekin.

Jotenkin sekopäistä kumminkin.

Laulukysymys

Oltiin kahden lahden laivakierroksella.
Matkan päätteeksi laivan poppikone soitti kaikenmoista musiikkia.
Kun tuli YMCA puoli laivallista brittejä - myös ne hiljaiset keskiluokkaiset - alkoi hytkiä ja laulaa mukana ja tanssikoreografioida.
Meille heräsi kysymys: mikä olisi sellainen suomalainen tai suomenkielinen biisi, joka saisi jäyhät suomalaiset laulamaan yhteislauluna ja ehkä jopa jammaamaan mukana?

Sen pitäisi olla jotenkin ylisukupolvinen, siinä pitäisi olla kunnon kertsi ja siinä pitää voida hytkiä tai koregrafisoitua mukana?

Mikä on sinun ehdotuksesi suomalaiseksi sukupolvia yhdistäväksi laivayhteislauluksi?

Pikkukakkosen posti?
Olen suomalainen?
Eput, Dingo, Metri-Helena? Matti ja Teppo, Juice, Gösta vai Irvin?
Lentäjän poika? Syksyn sävel?

Auta askarruttavassa kysymyksessä!

Elokuun postaus päivässä jatkuu aina vaan...

Suhteellisuuksia osa 2

Vinkkivitonen nuorelle parille:

Olet joskus itse valinnut tämän ihmisen rinnallesi; sinulla on ollut vapaus tehdä juuri tällainen valinta. Arvosta itseäsi ja tekemääsi valintaa. (paitsi jos suhteessa on väkivaltaa millään tasolla tai tavalla)

- olkaa kavereita keskenänne, olkaa samalla puolella

- puhukaa tärkeät asiat auki jo suhteen alkuvaiheessa: puhukaa rahasta, kasvatuksesta, kasvattamisesta, kotitöistä, siisteydestä, uskonnosta, politiikasta, perheestä...

- puhukaa silloinkin kun olette väsyneitä ja puhukaa muutakin kuin perhettä

- suhtautukaa toisiinne aikuisina: aikuinen ihminen tekee itse valintansa. Ne voivat joskus olla kipeitä ja vaikeita valintoja, ja niiden valintojen nostattamista tunteista voi kertoa, mutta valinta on kuitenkin jokaisen oma valinta.

- kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne; käyttäytykää toisianne kohtaan arvostavasti ja kunnioittavasti ja yrittäkää omalla toiminnallanne ansaita toisen arvostus ja kunnioitus.

- vain itseään voi muuttaa. Voit kertoa miltä sinusta tuntuu toisen jokin tekeminen tai tekemättä jättäminen, mutta muutosta et voi saada aikaan, ellei toinen sitä itse halua. Mistä palaammekin takaisin arvostukseen: arvostakaa toinen toisianne.
Voit itse valita, miten johonkin asiaan asennoidut.
Valitse taistelusi viisaasti. (tämä on yksi vaikeimmista läksyistä ikinä, ja pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin)

Kouluvinkki

Olen täällä kaukana maailmalla, enkä pääse kommentoimaan.

Kouluvinkki osa 2 on komentti taannoiseen postaukseen

Lisää vinkkejä toisen asteen opiskelijan vanhemmalle: pysy erossa nuoren valinnoista!

Saat ihan vapaasti olla niistä vaikka mitä mieltä, mutta sinne kouluun menee (tai jättää menemättä, jos tylsemmin käy) se nuori.
Anna sen tehdä omat kurssivalinnat ilman paineita.

Ja luota niihin aikuisiin jotka siellä jatko-opintopaikassa tönivät nuorta eteenpäin.

Lääkis/oikis/kauppis -kolminaisuuden tielle voi osua joku Lehtorin tapainen ope, joka pistää nuoren ajattelemaan kaikenmoista kerettiläistä. Ja sen jälkeen se pistää nuoren tekemään töitä tosissaan.




*

Elokuun postaus päivässä uima-altaan reunalta, ilman kuvia

Annos kehopositiivisuutta!

olen objektiivisilla mittareilla ihan keski-

Keskimittainen tai himpun alle

Keskiluokkainen, -ikäinen ja -äkäinen

Painoni asettuu siististi painoindeksin hyväksyttyyn haarukkaan.

Kun katson rannalla tai altaalla ympärilleni, näen pelkkiä komparatiivejä.

Ihmisiä jotka ovat minua lyhyempiä tai pidempiä, litteämpiä tai kaarevampia, karvaisempia tai karvattomampia, miehempiä, naisempia, kaikenlaisempia.

Miksi minusta tuntuu kuin olisin rantaan ajautunut viiksekäs albiinomursu, jonka pötsi venyy päivä päivältä suuremmaksi ja viikset karvaisemmiksi?

Missä on minun annokseni kehopositiivisuutta, kysyn vaan?

viestimispohdinto

Taannoin oli naistenlehdessä juttua nuorison viestinnästä (Me naiset)

Nuoriso viestii yksin ja kaksin kirjaimin, hymiöin ja kuvin, sydämiä ja rakkaudentunnustuksia jaellaan avokätisesti.

Miksi me aikuiset emme tee niin?
Miksi emme kykene valloittamaan tätä vierasta maailmaa itsellemme?

Silloin ennen - kun kaikki oli lähtökohtaisesti paremmin...

- no itsestään selvästi: ei ollut kännyköitä

- puhelimen käyttö oli kallista ja siksi ankarasti luvanvaraista. Tai ainakin rajoitettua

- kun se kännykkä sitten keksittiin, tekstari maksoi en-muista-enää-mitä-mutta-paljon.
Ihan varmana niillä hinnoilla piti käyttää kaikki 160 merkkiä, koska kuka hullu maksaa puolet päivän budjetistaan yhden kirjaimen lähettämisestä?
Jos nyt jotain piti tekstarilla sopia, se piti tehdä niin aukottomasti ettei nyt ainakaan kahta viestiä tarvitse lähettää.

Vähemmästäkin ihmiselle tulee säästäväisyysangst ja paniikki.
Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa ja muuta sentapaista. Ei niitä härveleitä ja viestejä nyt noin vain pidä ilmoille suoltaa.

Tiedollisesti tajuan tietysti, että jokainen lähetetty viesti nykypäivänä on tietysti säästöä, koska maksan netin kokonaispaketista, mutta silti.
Akkuakin kuluu, voi vaikka mennä alle viidenkymmenen prosentin, hyvänenaikasentään.

Vähän samalla säästäväisyydellä suhtaudun sydämiin ja muihin rakkaudentunnustuksiin.
Ei niitä nyt pidä aivan mitenvain löyhäpäisesti jaella, on sen verran arvokas asia.
Kuluu pois vaikka koko rakkaus ja sydän myös.

Kannattaisikohan kuitenkin keskittää ne säästäväisyysangstit johonkin ihan muualle kuin rakkausviesteihin?





*
elokuun postaus päivässä -tavoitekiintiötä
Vieläkö jaksat lukea?

hörluurikriizi

Nuori osti itselleen semmoiset korvasojotinluurit omilla rahoillaan.

Heti alkoi mieleni minun tehdä langattomia luureja minunkin.

Etsin tietoa ihmeellisestä intternetistä ja vertailin ja tutkailin, ja menin hörluurikauppaankin tutkailemaan niitä.
Pankkitiliä tutkailin myös kovasti.
Ja uhmakas olin, että kyllä voin ja saan itselleni semmoiset ostaa.

Mitä väliä sillä, että en oikeastaan lainkaan kuuntele mitään - paitsi öisin niitä äänikirjoja, ja siihen aparaattiin, iankaikkisen vanhaan podiin, eivät langattomat kuulokkeet käy.
Langalliset luuurit nyt joka tapauksessa tarvitsen, koska nykyiset ovat rikkoutuneet.
Että kahdet luurit, hyvät mieluusti.

Ihan selvästi jos minulla olisi langattomat hörluurit niin johan kuuntelisin musiikkia lakkaamatta.

Olin jo koriini semmoiset poiminut ja melkein kassajonossa elektroniikkaliikkeessä kun tulin katumapäälle.
Vein ne takaisin naulakkoon ja lähdin tyhjin toimin liikkeestä ja päätin että vertailen vielä vähän.

Menin toiseen kauppaan.
Ja ruokakauppaan.
Ja nettikauppaan.
Ja voi sitä vertailun määrää!
Ja taas menin sinne elektroniikkaliikkeeseen, ja olin melkein kassajonossa, enkä kumminkaan ostanut.

Menin uudestaan ruokakauppaan ja plokkasin hyllystä halvimmat ja rumimmat langattomat luurit, en semmoisia kuin olisin oikeasti halunnut.
Langalliset poimin koriini myös.
Ja olin kassajonossa ja sitten kävin palauttamassa ne langattomat kun olivat niin rumat.
Langalliset ostin halvimmat, mutta ne olikin sitten jo ihan pakko ottaa koska yöäänikirja ei enää helise ja soi korvissani.

Kyllä voi ihan käsittämättömän vaikeaa vatkaamista olla ihmiselle hankintojen tekeminen.

Ainoa asia, minkä pystyn ostamaan ihan tuosta noin vain vips! on maito. (no ehkä muutama muu ruokatarvike myös)

Ymmärtänette, että vaatevalikoimani on pienehkö, koska en vain pysty päättämään.
Kuinka kauan voi ihminen arpoa sukkien tai kalsarien tarvetta?
Viikkotolkulla.
Ja sitten minulla on kaikkia ihmeellisiä sisäisiä rajoitteita niin kuin että ei voi ostaa yhtä paitaa ellei löydy toista myös tai jotain, joka vaihtelee aina sen mukaan miten häiriintyneessä tilassa pääkoppani kulloinkin on.
Esim että en ota sukkia koska tässä kaupassa ei ole semmoisia paitoja kuin haluaisin.
Tai en osta luureja kun vaan en osta.

Yhtään en ymmärrä semmoisia, jotka pitävät ostoslakkoa.
Minun pitäisi pitää ostamattomuuslakko.
Paitsi maidosta, leivästä ja vessapaperista, niitä voisin ostaa vähemmän.

*

postaus päivässä elokuussa
jaksaa-jaksaa

Suhteellisuuksia

Tahdon asioissa oli pohdintaa parisuhteesta pikkulapsivuosina.

Meillä ihan todistettavasti pikkulapsivuodet ovat takana.
Olemme eläneet yhdessä liki neljännesvuosisadan, aviossa olemme kohta olleet 21 vuotta. Omituisen pitkä aika, kun sen kirjoittaa numeroiksi.
Nuorimmainen alkaa olla jo teinivuosissaan (toivottavasti) niiden seesteisemmällä ja selväjärkisemmällä puolella. Ja kaksi vanhinta ovat (ainakin lain silmissä) vastuullisia aikuisia.

Ihminen voi olla asiantuntija vain omassa parisuhteessaan, siinä viitekehyksessä joka itsellään on, niissä reunaehdoissa, joita elämä asettaa.

Kysyin Lehtorin mielipidettä: mikä on pitänyt meidät yhdessä? Miten selvisimme pikkulapsivuosista tänne asti?
Pohdimme asiaa yhden iltakävelyn, muutaman kotihommelin ja perjantaisaunan verran.

Iltakävelyllä Lehtori lähti liikkeelle perhekeskeisyydestä, siitä että kumpikaan meistä ei ole tavoitellut suurta uraa jossain maailman toisella laidalla, vaan olemme kaikissa valinnoissa aloittaneet perheestä.
Lenkin takakaarteessa minä näin tämän arvokysymyksenä: jaamme pitkälti samat arvot - joista perhe toki on yksi olennaisen tärkeä.

Lenkin pitkälle suoralle tullessa olin kehitellyt ajatusta niin pitkälle että yhteinen arvopohja on helpottanut elämää sikäli, ettei meillä ole mitään kestoriidanaiheita. Näkemyksemme rahasta, kasvatuksesta, kodinhoidosta, elämisen tavoista ovat riittävän samanlaisia niin ettei arjessa ole syntynyt suunnattoman suuria ristiriitoja.

Askelmittarin tarkistuspisteessä, lenkin viimeisessä kaarteessa, olimme hyvin yksimielisiä siitä, että parisuhteelle tärkeää on ollut myös se, että me puhumme.
Me puhumme paljon ja puhumme muutakin kuin perhettä.

Toki niinä uniseen sumuun kadonneina pikkulapsivuosina, kun jotkut päivät ainakin minulla olivat vain rämpivää selviytymistä kohti nukkumaanmenoaikaa, ovat todella syvälliset keskustelut olleet vähissä.

Mutta silti olemme koko ajan puhuneet ("kurkut vasta lämpeävät" on yhteinen sisäpiiriheittomme tästä aiheesta) - puhumme, kyselemme, joskus hyvinä hetkinä yritämme kuunnellakin.
Keskustelemme vaikkapa politiikasta ja yhteiskunnasta (enimmäkseen Lehtori), kirjoista (minä; erityisesti chicklit), työelämästä (kumpainenkin) ja jaamme myös näitä asioita.
Keskusteluissa olemme enemmän eri mieltä kuin arjessa.

Kun petasimme puhtaita lakanoita sänkyyn, Lehtori totesi, että me muuten teemme valtavan paljon asioita yhdessä.
Minä pidin tärkeänä sitä että jonain kaukaisena selväjärkisyyden tuokiona pieni ikuisuus sitten sovimme raamit kotihommeleiden jakamisesta. Pystyimme tekemään jaon ilman ekselitaulukoita ja metatöiden rasittavaa kuormaa (*) ja olemme oikeastaan aivan viime vuosiin asti varsin orjallisesti myös pitäneet kiinni näistä alunperin sovituista.
Lehtori puolestaan näki parisuhteelle eduksi sen, että kumpikaan meistä ei suhtaudu kotihommiin rangaistuksena, vaan asioina joita nyt vaan pitää hoitaa.
Minusta olennaista on myös se, että siivousnormit ovat riittävän yhtenäiset.

Saunan lauteilla olimme jo hyvin samaa mieltä: me teemme paljon asioita yhdessä, ja aika usein valitsemme yhdessä tekemisen mieluummin erilliset kuin tyttöjen illat ja poikien illat.
Se tosin johtuu ainakin osittain siitä, että monissa tapauksissa olemme saman kaverin kavereita.




Keskellä lauantaiaamua Lehtori sanoi: se kun me ollaan kasvettu yhdessä.


Niin se taitaa olla.

*
henk.koht. pidän osaa näistä metatyöjutuista vähän saivarteluna.
Mitenniin wilmaviestit ja valokuvalappujen allekirjoittamiset ja muut sellaiset täytyisi jotenkin jyvittää tai ekselöidä? Nehän nyt menevät yhdellä rykäisyllä ja hetkessä.

Luultavasti meille on jotenkin hiljaisessa yhteisymmärryksessä syntynyt laajempi konsensus siitä, että lasten kouluasiat ovat minun vastuullani (lukuunottamatta muutaman oppiaineen koekuulusteluja ja preppauksia). Vuosien mittaan on homma on käytännössä mennyt niin, että alakouluvuodet olivat selkeästi minun vastuualuettani, yläkoulu on ollut harmaata vaihettumisvyöhykettä jossa vastuu lainehti vähän joka puolella ja lukiovaiheessa nuoriso on omaehtoisesti hakenut taustatukensa nimenomaan Lehtorilta.

*
ps: elokuun tavoitteena on postaus melkein joka päivä - vieläkö jaksat?

Välihuutelu

En pääse täältä maailmalta vastaamaan kommentteihin, enkä kommentoimaan muille, mutta 💜

matkaanlähdön tuskaa

Riittääkö lukeminen?

Muistavatko kotijoukot ruokkia kissat?

Iskeekö paha ikävä?

Riittäkö lukeminen?

Jaksaako teini seurassani?

Pystynkö rentoutumaan - kollega antoi lomallelähtölahjaksi lievästi aivoissa kuohuvan semiaggressiivisen kriizin.

Riittääkö lukeminen?

Koulu alkaa

Abituruksella Abituralla alkaa koulu näinä päivinä: vinkkejä ekan, tokan ja kolmannen luokan hallintaan.

tiedon jyrkät portaat

1. koulukirjat
Älä hyvä ihminen osta kaikkia kirjoja kerralla vaikka saisit mimmoisen luettelon koulusta.
Kirjat eivät maailmasta lopu ja isommissa kaupungeissa käytetyt kirjat kiertävät aika mallikkaasti.
Jos nuori päättää vaihtaa opinahjoa tai kurssiensa järjestystä, sinulla on nurkissasi kilokaupalla lukematonta materiaalia.
Hanki käytettyjä, lainaa tai pistä opiskelija lainaamaan ainakin sellaiset opukset, joille ei ole käyttöä kuin hetken verran. (esim. kuviksen ja musiikin kirjat!)

2. muu materiaali
noudata ehdottomasti oppilaitoksen ohjeita. Jos sanotaan että laskimen pitää olla tällainen, ota juuri sellainen, vaikka hammaspaikkoja kuinka kiristäisi.
Hanki riittävän pitkät lisenssit e-kirjoihin, e-laskimeen ja vastaaviin.

3. kompuutteri
hanki juuri sellainen kuin yo-lautakunnan ohjeissa sanotaan. Huomaa, että koneessa on oltava 2-3 usb-paikkaa, ulkoinen hiiri (Abitti-järjestelmä lamauttaa kosketushiiren) ja ethernet-paikka (tai usb myös sille).
Abittia päivitetään lakkaamatta: sille tarvitaan oma muistitikkunsa.
Suosi koulukäytössä pc:tä. Omppukoneen järjestelmä oli vähän huonosti synkassa abitin kanssa.

4. koulukirjat taas
Päällystä tai pistä lukiolainen päällystämään (valitan, tämä kirjojen päällystely ei lopu ikinä!) itse: hyväkuntoisella kirjalla on jälleenmyyntiarvoa.
Kannattaa myydä /laittaa kiertoon kirjat niistä aineista, joita ei todellakaan aio kirjoittaa.
Äikkä, matikka, vieraat kielet: ne ovat säilytettäviä kirjoja.

5. tärkeät päivämäärät
lukion ekaluokkalaisella ei vielä ole kovin suuria kohtalonpäiviä
tokaluokkalaisella: vanhojen tanssit ja kirjoituksiin ilmoittautuminen: kevään (jos aloittaa urakkansa jo tokan keväällä) kirjoituksiin ilmoittaudutaan marraskuulla ja syksyn kirjoituksiin kesäkuulla. Tarkista ajankohdat Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta!
Lasku osallistumisesta tulee omituiseen ajankohtaan, mutta tulee kuitenkin.
kolmasluokkalaisella: edelleen kirjoituksiin ilmoittautumiset ja penkkarit. Nykymuotoisessa systeemissä penkkareidenkin ajankohta voi vaihdella kaupungista toiseen.

Bonusvinkki abiturusten ja abiturain vanhemmille:

Yhteishaku jatko-opiskelupaikkoihin
- tammikuussa haetaan korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen vieraskielisiin koulutusohjelmiin  sekä taideyliopistoihin
- maaliskuussa haetaan suomen- ja ruotsinkielisiin ammattikorkeakoulu- ja korkeakouluopintoihin.


*
elokuun tavoitteena on postaus päivässä - tai melkein joka päivä. Vieläkö jaksat tätä tahtia?

metabloggaus

Ei pitäisi ihmisen huonolla hetkellä lukea hyväätarkoittavia urasuunnittelu- ja bloggaamisopuksia. Saattaa iskeä pieneen ihmiseen hyökyaaltona epäterve epäkunnioittavuus.

Urasuunnitelmakirjassa kysyttiin että mitä olet tehnyt aina ja mitä tekisit joka tapauksessa?

- vetkoilen kotona, luen ja kirjoitan satunnaisesti luokattomia kirjoituksia.

- joskus tykkään kokata tai käydä kävelyllä

Tämähän johtaa luonnollisesti siihen, että elämäntehtäväni on pitää luokattoman huonoa luku-kokkaus-kävelyblogia, eli olen aivan suorittamiseni ja urani ytimessä

Ei muuta kuin rahaa kehiin! 

Jee! 

*

postaus päivässä - vieläkö jaksat tätä samaa luokatonta sanavirtaa?

Laatikkokokki

Tilattiin viime viikoksi Ruokaboksi.

Tykkään ihan älyttömästi siitä, että joku muu on miettinyt ruokalistan ja -ohjeet puolestani.

Ohjeet ovat selkeitä ja maukkaita, aika lailla tutuista perusraaka-aineista valmistuvia arkisia ruokia. 

Lievästi ennakkoluuloisina ruokailijoina olemme päässeet jo parin boksin kokemuksella kokeilemaan yllättäviä ja hauskoja uusia makuja. 

Tähän mennessä testaamistamme kuudesta ruuasta ainakin neljä on jäämässä pysyväksi osaksi omaa ruokalistaamme.

Viime viikon kolme ruokalajia olivat kylmäsavulohinuudelit, murskatut perunat ja broilerleikkeet ja fenkolitomaattipasta.

Ihania, maukkaita ruokia!

työn alla fenkoli-tomaattipasta

tomaatti-fenkolipasta valmiina
kuvan nurkassa kurkistaa kasvis-feta-hässäkkä jonka tein vähän kaiken varalta kakkosruuaksi

Annokset ovat mukavan kokoisia: meitä on ruokapöydässä neljä aikuista ja kaikille riittää. 

työn alla kylmäsavulohinuudelit

Loma-arjessa haastavaa on ollut se, että ainakin yksi syöjistämme tarvitsee ehdottomasti kaksi lämmintä ateriaa päivässä (ja hän ei oikeastaan missään olosuhteissa suostu syömään kahta kertaa peräkkäin samaa ruokaa, tai ei ainakaan jämiä)

Ruokaboksi ei tällaisessa arjessa valitettavasti pelasta kuin osalta suunnittelua ja kustannuksia. Jos pärjäisimme yhdellä aterialla päivässä, ei kustannus olisi millään muotoa liian suuri, mutta kun on budjetoitava kahdelle aterialle, aletaan olla siinä rajapinnoilla.

Veikkaan kyllä, että boksit ovat tulleet jäädäkseen.
Säännöllisiä viikottaisia laatikkokokkauksia tuskin teemme, mutta kuukausittaisia kumminkin.




*

ei ole kaupallista yhteistyötä, omalla rahalla ostettu ja omasta syystä tykätty


*

elokuun postaus päivässä -tavoitepostaus

Aamu jouheaksi - siedettävän työaamun salat

Maanantaiaamut ovat kai harvojen suosikkeja; sunnuntai-illatkin tökkivät toisinaan.

Onko mitään konstia, jolla arkiaamusta saisi edes suunnilleen siedettävän?

aamiainen

Suunnittele
Haluaisin olla loputtoman spontaani paljasjalka-liehuvahelmahippi kukka hampaiden välissä. Olen ihan tavallinen keksiäkäinen, arjen rutiineihin tiukasti kahliutunut tapaus.
Suunnitelmallisempi elo kun nyt vain sujuu vaivattomammin.
Kurkista tuleva viikko valmiiksi sunnuntaina.
Tarkista kipupisteet ja läpystä vaihdot, huomioi tiedossa olevat poikkeusaikataulut.

En tykkää sunnuntaisuunnittelusta yhtään. Todellakaan. Ja yritän aina lykätä sitä mahdollisimman pitkälle.
Se nyt kuitenkin pelastaa paljon: olin jo pakkaamassa uimakamppeita treenikassiin kun tajusin tarkistaa hallien aukeamisajankohdat. Kyllä olisi riepunut ikeniä myöten, jos olisin fillaroinut kaupungin halki isolle hallille vain huomatakseni että se aukeaa vasta viikon päästä.
Kannatti suunnitella, edes hetken verran.

Valmistaudu
Mieti aamu valmiiksi.
Mitä vähemmän joudut pohtimaan erilaisia valintoja, sitä vähemmällä pääset.
Olen optimoinut vaatevalinnat sillä, että minulla on arkikäytössä vain muutamia vaatekappaleita. Nämä vaatteet ovat vaatekaapissa aina käytössä -hyllyssäni.
Jos luvassa on asiallisempaa pukeutumista vaativaa menoa, katson vaatteet valmiiksi jo edellisenä iltana, muussa tapauksessa rouhaisen vermeet aina käytössä -hyllystä.

Työkamat keräilen valmiiksi veskaan tai sen lähettyville.
Yritän välttää asioita joita pitäisi siirrellä laukusta tai paikasta toiseen: työmaalla on valmiina silmälasit, varakuulokkeet, särkylääkkeet ja vastaavat elintärkeät.
Minulla on taipumus unohtaa eväät: yritän illalla muistaa nostaa jonkin rasian, kipon tai kupin valmiiksi niistä muistuttamaan.

Herää
Itse en voi sietää torkuttamista. Kun kello soi, nousen ylös. (toisaalta olen usein siinä vaiheessa jo hereillä, eli olen saanut annoksen torkkuilua joka tapauksessa. Olen etukäteistorkuttaja)
Niin pitkälle en vielä ole hyvässä aamurytmissä päässyt, että heräisin (tai siis nousisin) minuuttiakaan aikaisemmin kuin on pakko; en siis joogaa, meditoi tai harjoita mitään muutakaan autuaaksi tekevää aamujumppaa.
Tarvitsen aamuuni tunnin, silloin kaikki sujuu riittävän hyvin ja rennosti.

Rauhoita
Varaa aamuun niin paljon aikaa, että ehdit tehdä kaiken välttämättömän rauhassa. Ota viisi minuuttia lisäaikaa, sillä kiireen tuntu pilaa koko päivän. Pelkästään se, että liikkuu rauhallisen tarmokkaasti, auttaa sekä heräämään että pitämään tilanteen rauhallisena. Hosumisesta tulee sekava olo ja vetelyydestä taas tympeän väsynyt olo.
Minulle rauhallisen aamun ykkösedellytys on aamiainen yöpaidassa. Haluan istua aamiaisella kaikessa rauhassa, yöpaitasillani ja syödä kaikessa rauhassa. Monesta voin tinkiä, mutta en aamurauhasta ja aamiaisesta.
En selaa somea, en kuuntele keittiössä radiota enkä varsinkaan avaa televisiota aamulla.
Heräämme kelloradioon, Lehtorilla on tapana lojua uutisten  ajan - kuulen kyllä häneltä jos maailmalla on tapahtunut jotain mullistavaa.

Putkita
Rutiineja voi luoda - ja niiden luominen kannattaa.
Asiat voi ja kannattaa yleensä tehdä samassa järjestyksessä.
Minulla on aamuputkia: valmisteluputkessa ruokin kissat ja kokkailen aamupalaa. Täysin naistenlehtien ohjeiden vastaisesti jätän puuro- ja kahviainekset mittaamatta valmiiksi, siitä ei mielestäni synny sellaista ajansäästöä että se iltaisin kannattaisi, mutta etenen aamupalaputkessani kissanruuasta kohti puuronkeittelyä vankasti kuin höyryjyrä.
Aamiainen on oma rauhallinen hetkensä.
Sitä seuraa pukeutumisputki ja jos putket ovat koko perheessä kohdillaan, jää ennen lähtöä vielä tilaa some- ja uutisputkelle.


Näin pitkälle selviän usein hyvinkin seesteisen mukavissa tunnelmissa.

niinhän sitä luulisi...

Sitten iskee amatööri-hosu-aamuvaihde päälle.

Eväät unohtuvat - joko kokonaan tai jääkaappiin, niin että on palattava tekemään tai hakemaan, ja jos vielä eväät muistankin, on pyöräilykypärä ainakin hukassa.
Ja jos sekin on tallella, ovat avaimet luiskahtaneet jonnekin niin syvälle veskan syövereihin, etteivät ne löydy millään ja olen jo soittamassa lukkosepälle että hoi, nyt pitää koko kämppä sarjoittaa uusiksi kun joku on varastanut avaimet. Vaihtoehtoisesti hukassa voi olla myös puhelin, joka hämmentävän usein löytyy taskusta.

Bussikaudella puuttuu tietysti bussimatkakirja ja pyöräkaudella sataa vettä vaakasuorassa vaikka äsken paistoi aurinko, ja on ulko-ovella käännyttävä takaisin hakemaan kirjaa tai sadetakkia.

Kouluunlähtevältä nuorisolta kadoksissa ovat takki, avaimet ja tossut, tai ainakin bussikortti - jotka kaikki todistettavasti olivat käytössä edellisenä iltana. Ja kännykän laturi myös. Luonnollisesti ope laittaa tässä kohden päivää wilmaviestin että huom. sisäliikunnan sijaan luvassa on hiihtoa tai mäkihyppyä omin varustein ja paikassa jonne olisi pitänyt lähteä jo puoli tuntia sitten.

Ja ainiin, muistiko kukaan putsata kissanvessan?


*
ps. tavoitteena elokuussa postaus päivässä, pystykö kyydissä?

Lifestylebloggaus

Tässä takavuosina tanskalainen hygge ja hyggenurkkaus ovat nostatelleet suoranaista hypeä lifestyle- ja sisustusblogeissa.
Kuulemma ihan kaikilla tanskalaisilla on kodeissaan hyggenurkkaus ja aina vaan ja kaikkialla ihan hygge.

No, meillähän on perheessä - tai ainakin suvussa - kokemusasiantuntija, ja olemme ihan perheenäkin useampia kertoja vierailleet tanskalaisen maalaisromantiikan ytimessä. (katso vaikka tästä) (tai tästä)

Kälyllä ei kyllä ole kotonaan hyggenurkkausta, mutta nehän eivät olekaan syntyperäisiä tanskalaisia. Ihan tavallinen sohva ja televisio ja mitä nyt ihmisillä kodeissaan on.
Kotoisaa ja mukavaa niillä kyllä on visiteerata. (ellei lasketa sitä että vahingossa voi jäädä koiran yliajamaksi)

Hyggekirjasta luin että on myös semmoinen juttu kuin hyggeonkel (eli hygge-eno), ja tietysti lanseerasin tämän käsitteen Lehtorille, ja hän aivan salamana julistautui hyggeonkeliksi.
Kun kysyin kälyn lapsilta että onko niiden onkel hyggeonkel, ne saivat hysteerisen naurukohtauksen.

on olemassa hyggeonkel

Minulle ei selvinnyt, onko vika siinä, ettei niiden onkel ole riittävän hygge, vaiko siinä ettei semmoista sanaa ole olemassakaan, vaiko kukaties jossain muualla.
Mutta siitä pitäen olen suhtautunut vähän varauksella kaikkiin hyggejuttuihin.

Kun nyt kumminkin olen vähän wannabe-lifestyletyyppi, niin pakkomiellehän minulla on hyggenurkkauksesta.
Siitä olen haaveillut jo siitä asti, kun tajusin että nuorison jäljiltä kartanoomme jää neliökaupalla tyhjää tilaa, jota voin täytellä vapaasti.Olen hekumoinut hyggenurkkauksella jo ainakin pari vuotta.

Ihan alussa meillä oli kartanossamme melkein hyggenurkkaus, mutta hyggeä ei kai oltu keksitty vielä silloin.

originaali epähyggenurkkaus heti muuton jälkeen  vuonna 2012

sama paikka vähän kehittyneemmässä tilassa

Tämän tyhjän tilan aulassamme valtasi sittemmin kissaeläinten hupinurkkaus ja suurimmissa käänteissä se on toiminut ruokasalina.
Hyggeilyyn tila ei ole ollut käytettävissä vuosiin.
Mutta hyggen kaipuu ja tuolit ovat tallella yhä.

Omaa hyggeäni olen pääsääntöisesti  viettänyt joko olkkarin sohvassa kivojen kulmassa kissa kainalossani tai sitten keittiössä.

arkihyggenurkka keittiössä

Mutta nyt - vihdoin ja viimein - esikoisen pakattua romppeensa ja lähdettyä kohti omannäköistään elämää, on minulla ihan oikea hyggenurkka.

Siinä ovat hyggetuolit ja latauspiste ja lamppu.

Pöydälle mahtuu pino kirjoja ja kaffe- tai teepannu.

kesäaamuhygge

Ja kuten tiedämme, tänä päivänä muotia ovat erilaiset cross-jutut.
On crosstrainigia ja crosskitcheniä ja crossdressingiä ja mitälie muuta, crossover-laukkuja ainakin vielä.

Tämä minun sisustustyylini cross-lifestyle, koska tässä yhdistyy tanskalainen hygge japanilaiseen wabi-sabiin eli epätäydellisyyteen.
Puuttuvat ainakin valuva viltti, kynttilät ja hyggekori.
Nämä jäänevät wabi-sabi-tilaan ikuisiksi ajoiksi, koska muutettuani kivojen kulmasta hyggenurkkaukseen, kanssani nurkkaukseen asettui kissoista se pölhömpi, joka haluaa lakkaamatta temppastella syliin-pöydälle-syliin.
Siinä pöljäillessään se ilman muuta valuttaisi viltin lattialle hyggekoriin ja leuhkauttaisi vatsakarvansa tuleen kynttilässä.

Mutta suomalaisessa betonilähiössä hygge meets wabi-sabi; jee sille!



**
Ps. elokuun tavoitteena on postaus melkein joka päivä...pysytkö vauhdissa mukana?

Spotti on!

Puhe nuorimmaisen - sen kiipelin - rippijuhlassa heinäkuussa 2019

Nyt olemme tässä.
Juhlan äärellä.
Niin alkaa veljesi rippijuhlissa lukemani tarina Kuudet kasteet. Se jatkui sisaresi rippijuhlassa samoilla sanoilla: nyt olemme tässä, juhlan äärellä.
Se on tarina meistä kaikista täällä olevista, se kasvaa ja muuttuu juhla juhlalta. 
Se on meidän perheemme yhteinen tarina.

Sinun kohtasi meidän yhteisessä tarinassamme alkaa näin: "me kaikki vietämme tätä juhlaa suurella ilolla ja kiitollisuudella", aloittaa Petri-pappi puheensa kastejuhlassasi. 

Mutta tässä juhlassa minua on kielletty pitämästä ainakaan itkettävää puhetta, niin että ei jatketa tätä tarinaa tämän pidemmälle

Tai jatketaan sittenkin...

Nyt olemme tässä.
Juhlan äärellä.

Olen tykännyt kiipeilykisoissa siitä, että kaveria kannustetaan aina "joo; joo-joo" niin että yritä nyt olla hyvä kilpakumppani ja kannusta minuakin "joo-joo", kun niin kerran kuuluu kannustaa.

Suurelle yleisölle tiedoksi, että valitettavasti joudun pitämään tämän puheen vieraalla kielellä. Toivottavasti osaan kieltä kunnolla, enkä tee kovin pahoja virheitä. Tarina on luettavissa ja sen saa yleiskielelle tekstitettynä esityksen jälkeen. 

Valitettavasti en puhu tätä kieltä kovin sujuvasti, joten kaikki mahdolliset ja jopa todennäköiset käännösvirheet ovat omiani. Ajatus lienee kuitenkin tärkein.

**(nyt alkaa se vieraskielinen osuus, olkaa ystävälliset ja keskittykää)

Elämässä on asioita joita täytyy tehdä on-sight(tina) Lapsen kasvatus on sellainen. Oikeastaan koko elämä täytyy mennä on-sightina.

Lähtö on kahden käden otteella, ja reitin alussa mennään yhtä matkaa.

Reittejä on yksi, yrkkiä on yksi.

Betaa on monia mutta tavoitteena on toppi ja se täytyy flashata.

Niin, siitä släbiltä lähdetään ja yhdessä mennään kahvarallia.

Kunhan nyt syödään, juodaan ja nukutaan. 

Greidi vaikeutuu reitin edetessä, mitä pidemmälle edetään, sitä haastavammaksi käy. 

Släbi muuttuu hänkiksi, kahvat pienemmiksi otteiksi, Välillä tarvitaan toukkaria tai krimppiä että päästään yhdessä eteenpäin.

Sitten tulee kruxi.

Vanhemman on pakko luottaa siihen, että on opettanut kaiken mitä voi ja osaa. Että on opettanut kaiken sen mitä on tärkeää ja että se hentoinen krimppi on kuitenkin pitävä ja tiukka.

Siinä kruxikohdassa on aikuisen uskallettava päästää irti. Toppi on siellä jossain, vielä meidän kummankin katseen ulottumattomissa.

Oma reittini erkautuu vähän, nyt meillä on kummallakin oma reitti, vaikka kiipeämme rinnakkain - toivottavasti vielä pitkään.

Kiipeämme eri ottein, omalla betalla.

Tällä reitillä pitää välillä uskaltaa heittäytyä dynoon, tarrauduttava kiinni vaikka pintsillä otteeseen, on oltava välillä aika rohkea. 

On luotettava siihen että pintsi pitää, että pysyy otteessa, ja ehkä saa vielä bonuksetkin päälle. 

Toivomme sinulle maagista kitkaa ja riittävästi mankkaa tässä aikuiseksi kasvamisen sekvenssissä.

Luota siihen että olet lukenut reitin oikein, että beta on hyvä ja sinulle sopiva.

Me annamme forcea aina tarvittaessa.

Ja silloinkin jos meidän antama force ei riitä, voit luottaa siihen, että Taivaan isällä ainakin spotti on!

**

Suomenkielinen versio

Elämä on ainutkertainen asia: sen voi elää vain kertaalleen. Lapsen voi kasvattaa vain kertaalleen.

Vaikka tapoja elämiselle ja lapsen kasvattamiselle on monia, on mahdollisuuksia silti vain yksi. Elää voi vain kertaalleen.

Alussa eletään yhdessä lapsen kanssa, aika vaivattomasti: syöminen, juominen ja nukkuminen riittävät.

Vähitellen elämä vaikeutuu, mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tulee elämään haasteita.

Lapsen aikuistuminen on kipupiste ja käännekohta: Vanhemman on pakko luottaa siihen, että on opettanut kaiken mitä voi ja osaa. Että on opettanut kaiken sen mitä on tärkeää ja että se ote elämäänsä on pitävä ja tiukka.

Aikuisen on uskallettava päästää irti, on päästettävä lapsi kohti omaa elämäänsä, vaikka vielä pitkään elämänpolut kulkevatkin rinnakkain ja lähekkäin.

Lapsen - nyt jo nuoren - on uskallettava heittäytyä omaan elämäänsä, omiin toiveisiinsa, suunnitelmiinsa, haaveisiinsa. Välillä on oltava todella rohkea, on luotettava siihen, että elämällä on kaikenlaista hyvää tarjottavanaan, että kaikkea hienoa on tulossa.

Me toivomme sinulle sujuvaa, lempeää elämää ja asioita jotka auttavat sinua eteenpäin unelmissasi.

Usko itseesi, usko siihen että tiedät mitä haluat ja uskalla tavoitella sitä.

Voit luottaa siihen, että me tuemme aina tarvittaessa.

Voit luottaa siihen, että Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

**

sanasto

on-sight = onnistunut nousu ensimmäisellä yrittämällä, ilman ennakkotietoa reitistä

yrkkä = yritys, yritys suorittaa valittu reitti


beta = ohje tai neuvo reitin kiipeämiselle


flashi = ensimmäisellä yrityksellä tehty onnistunut suoritus

toppi = reitin päätepiste, maali


släbi = suora seinä tai kiipeilijästä poispäin kallistuva seinä.


kahvaralli = helppo reitti


hänkki eli nega = kiipeilijää kohti kallistuva seinä


ote = kohta kivessä tai seinällä jota tarvitaan reitillä etenemiseen.

greidi = reitin vaikeusaste, ilmaistaan numero-kirjainyhdistelmillä (esim. 6B+)


toukkari = toehook =jalkatekniikka, jossa varpailla kiinnitytään otteeseen. Huukki mahdollistaa käden liikuttamisen tai lepuuttamisen


krimppi = käden asento, jossa peukalolla lukitaan sormet otteeseen. sormia kuormittava asento


kruxi = kiipeilyreitin vaikein kohta


dyno = dynaaminen muuvi = esim. hyppy tai juoksu jolla edetään seuraavaan otteeseen


pintsi = käden asento, jossa ote puristetaan peukalon ja sormien väliin


bonukset = kiipeilykisoissa tavoitellaan paitsi toppia, myös bonuksia. Kisareitillä otteita, jotka hallitusti ohittamalla antavat kilpailijalle lisäpisteitä


maaginen kitka = erityisesti ulkokiipeilyssä tärkeä. Hyvä kitka auttaa kiipeilijän sormia ja kenkiä pysymään otteilla. Mitä parempi kitka, sitä vaivattomampaa kiipeäminen on. Käsien hikoillessa ja ulkona lämpötilan noustessa kitka pienenee ja kiipeily muuttuu vaikeammaksi


mankka = magnesiumkarbonaatti = jauhe tai neste jota käytetään vähentämään käsien hikoilun aiheuttamaa kitkan pienemistä


sekvenssi = muuvien eli liikkeiden muodostama sarja, jakso tai vaihe kiipeilyreitillä


force, antaa forcea = tukea tai kevyesti auttaa kiipeilijää reitillä niin että vaikeat muuvit mahdollistuvat


spottaaminen, spotti on! = spottaamisella tehdään kiipeily mahdollisimman turvalliseksi. Spottaaja (eli alhaalla seisova henkilö) varmistaa että kiipeilijä putoaa patjalle turvallisesti, itseään vahingoittamatta. Erityisesti ulkokiipeilyssä spotti on ehdottoman tärkeä. Vaikeaa reittiä kiipeävälle avustaja voi kannustaa "joo-joo, mene vaan, spotti on" - tällöin kiipeilijä tietää, että mahdollinen putoaminen on turvallista.

credits: kiipeilysanasto /Bouldersaimaa

eka yrkkä elokuussa 2017 - treeniversio tälle tekstille

*

aiemmat puheet

Yhteiset kirjamme; Isoveljen lakkiaiset

kuudet kasteet ver1; harjoitusversio vuodelta 2010. Teksti on sittemmin kirjoitettu uudestaan useita kertoja, Isoveljen rippijuhla
Nimeltä kutsuttu  - puhe Isosiskon rippijuhlassa perustuu niin vahvasti hänen nimeensä, etten voi sitä julkaista.

Enemmän oikeaa kuin haikeaa

Tämä kesä on ollut mielenkiintoinen.

Esikoinen muutti omilleen.
Keskimmäinen vietti kuukauden kesävaihdossa Uudessa Seelannissa.
Nuorimmainen on hänkin jo kotipesän laitamilla, kasvamassa ja irroittautumassa.

Esikoisen armeijaan lähtö vuoden alussa tuntui omituiselta, alussa huoli oli kova ja vähän ikäväkin.
Kunnes hänen poissaolostaan tuli normi.
Huone oli viikot kissojen nukkumapaikkana ja vapaina viikonloppuinakin melkein enemmän tyhjillään kuin asuttu.
Maaliskuulla hän alkoi puhua ja puuhata omilleen muuttamista. Asunto löytyi jo huhtikuun alusta, vaikka nuori muutti sinne vasta intin jälkeen.
Siinä missä isänmaan kutsu alkuvuodesta tuntui melkein maailmanlopulta tai ainakin omituiselta, alkoi yhtäkkiä tuntua enemmän kuin oikealta se, että nuori muuttaa omilleen.

Juhannuksen tienoilla koko lauma oli koolla.
Koti tuntui oikeastaan liian täydeltä: koko ajan jossain oli joku, missään en ollut yksin.
Vaikka nuorista jokainen on rauhallinen ja omissa oloissaan viihtyvä, silkka niiden olemassaolo tuntui täyttävän henkisen tilani tyystin.
Sinä päivänä kun Isoveli aloitti muuttonsa kaverinsa kanssa, se tuntui enemmän kuin oikealta.
Ei siksi että erityisesti olisin halunnut hänestä eroon, vaan siksi että hän (vaiko minä?) oli valmis lähtemään omilleen. Tuon pyykit jos saan ruokaa.

Jotenkin erityisen hyvältä ja oikealta tuntui se, että muutossa häntä auttoi lapsuudenystävä - emme me, aikuiset.
Saman lapsuudenystävän vanhemmat aikoinaan auttoivat meitä meidän ensimmäisessä muutossamme.
Ympyrät avautuvat ja sulkeutuvat.

uuden kodin ensimmäiset asiat

Keskimmäisen lähtö maailmalle heinäkuun alussa - se vasta maailmanlopulta tuntuikin.
Miten se pärjää siellä kaukana-kaukana, kun välillämme on mantereen ja valtameren verran, kaksikymmentäseitsemän lentokonetuntia ja yhdeksän tuntia todellista aikaa?
Osaako vaihtaa konetta, löytääkö ne joiden luona asuu ja osaako olla siellä?
Onko se turvassa edes, riittävätkö rahat ja jos eivät riitä, niin mikä neuvoksi?
Jos sille tulee hätä, niin miten pääsen sinne, tuntikausien päähän, mantereiden ja merien taakse?
Hätätilanteita ei tullut, ja vaikka pankkikortti ei toiminutkaan, riittivät rahat kuitenkin. Lentokoneiden vaihtaminen onnistui, vaikka tulli jumittikin.
Kuun puolivälissä alkoi tuntua ihan normilta se, että ruokapöydässämme on vain kolme syöjää, jos sitäkään.
Nyt se palasi takaisin, hyväntuulisena, terveenä ja omana itsenään, rakas Naalle repussa kuitenkin.
Kotimatkalla se pohti ääneen sitä samaa mitä minä en aivan tohtinut sanoiksi asetella edes itsekseni: miten mahdumme saman katon alle?
Olis aika kiva muuttaa omilleen.

Naalle lähtee maailmalle

Nuorimmainen, hän joka pienenä pelkäsi että joku unohtaa hakea hänet harrastuksesta kotiin, käväisi äkkiseltään kummitätinsä luona parin bussivaihdon päässä.
Otti reppunsa, kuulokkeensa ja kännykkänsä ja vilkutti pienesti bussin ikkunasta.
Ja seuraavaksi se olikin valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen hankkeeseen, joka vaatii kohtalaisen säännöllistä reissaamista Helsinkiin, itse ja omin päin.
Ei tartte saattaa.

Tämä on enemmän oikeaa kuin haikeaa.

Kuukauden kymppi

Tahdon asioista bongattua:

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus
muista ottaa lääkkeet
On asioita joista vain ei tule rutiineita.
Ja vaikka tulisikin, niistä pitää silti muistuttaa itseään.

Tämän kirjan aion lukea
Keskeneräisinä ainakin Monica Kristensen: Amudsenin viimeinen matka ja Pirkko Lindberg: Maailmanmatka. (voi olla että on muutama muukin kirja kesken, mutta kuka niitä laskee. Tai jaksaa etsiä?)
Käynnistelen kirjan merihirviöistä ja Jordan Petersonin 12 elämänohjetta.
Ja fläpällä on pakohuoneiden suunnittelusta opus, sillekin pitää antaa mahdollisuus.

lähimetsä on keijumetsä

Työasia jonka aion saada valmiiksi
Hankehommeleita.
Tai niin no, hankkeethan eivät kai koskaan tule valmiiksi, mutta hankehommeleita on luvassa elokuussa.
Ja muutaman tapahtuman järjestelyt pitää saada enemmän kuin aluilleen.

Työasia jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä ensi kuussakin
Nettisivut, aina ja iankaikkisesti.

Lausahdus josta nyt saan energiaa arkeeni
Meinasin sanoa, etten ole voimalausetyyppi. Ehkä kuitenkin olen: melkein joka sivulta kalenteristani löytyy jokin kommentti tai oivallus kulloisellekin viikolle tai viikolta.
Heinäkuun jollekin viikolle olin raapustellut nasumaisen pohdinnan: voiko maailmanloppu tulla kun jossain on jo huominen. 
Mietin tätä usein kun viestittelimme mantereen ja valtameren yli kesävaihdossa olleen teinin aikuisen kanssa. Hänellä oli aina jo huominen.
Lehtorin mielestä tällä lauseella ei ole todellisuuspohjaa.
Minusta se on lohdullinen: ei voi maailma loppua, kun aina jossain on jo se seuraava päivä.

Ruoka jota aion kokeilla
Jotain maltalaista.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Uimahallit aukeavat taas!
Se nyt ei varsinaisesti ole minun suunnitteluni tulosta, mutta voi miten olenkaan odottanut sitä!
Maauimala ei vain ole minun juttuni, en saa lähdetyksi sinne, vaikka se itse asiassa (tai ne kaupungin kaikki kaksi maauimalaa) on paljon helpommin saavutettavissa kuin uimahallit.

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Lähestyvä matka nuoren kanssa.
On mukavaa ottaa vielä viikon verran vapaata arjesta ja lähteä vasta sen jälkeen kohti syksyä.
Poden huonoa omatuntoa siitä, että olen poissa työstä (vaikka olen jokaikisen saldotunnin kertaalleen tehnyt), enkä ole tekemässä sitä mitä pitäisi - siis työtä.
Pohdin, miten jaksamme teinin kanssa toisiamme kun meiltä puuttuvat kaikki katalysaattorit: sisarukset ja Lehtori.
Odotan ihan älyttömästi sitä, että voimme maata jossain lämpimässä ja olla vain, ehkä jutella ja ainakin kerätä voimia ja toivottavasti tasata tilit aika erikoisen ja rankankin vuoden jälkeen.

Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
En ole osannut asettaa itselleni kuukausitavoitteita. Olisi varmaan aika hyvä idea.
On ehkä mahdollista opetella suunnittelemaan kuukausitavoitteita.
eikun nyt tiedän! Uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen!
(ja uimisen palauttaminen kalenteriin, se nyt on selvä)
Ja niin, onhan minulla askeltavoitekin jokaiselle päivälle.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta
Elokuusta pitää aina muistaa elokuu.
Elokuut ovat parhaimmillaan sensuelleja, syviä kuukausia. Uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, uusia harrastuksia, puhtaita muistikirjoja, uusia kyniä, syvenenviä kesäöitä ja loppuunajettua vahvaa vihreää, lämpöä ja valoa.


*
Voinko enää oikeastaan puhua lapsista?
Kaksi niistä on jo aikuisia, ainakin teknisesti ottaen.
Ja se nuorimmainenkin on vähintäänkin teini, vaikka mieluummin ehkä sanon nuori.

Lukutuulella heinäkuussa

Lomalle ja lomalla ainakin minulla on usein ylisuuret lukuodotukset: joko kuvittelen että ehdin lukea paljon enemmän tai vaihtoehtoisesti hekumoin sillä, että lomalukemisten pitäisi olla jotain ylivertaisen hyviä verrattuna arjen lukemisiin.

Heinäkuussa oli monenlaisia lukuelämyksiä - onnistunut loma- ja lukukuukausi siis!

Lomalla on mukava lukea matkakirjoja: lue vaikka Emma Vepsän Asfalttivolgaa etelään - kirja liftaamisesta. Mielenkiintoisia kohtaamisia, hyviä tyyppejä ja vahva usko inhimilliseen ihmisyyteen kulkee tässä matkakertomuksessa pohjavireenä.
Tai jos olet enemmän extremematkojen ystävä, tutustu Jason Lewisiin, joka päätti kiertää maailman ympäri lihasvoimin. Polkuveneiltyään Atlantin yli Lewis jatkaa Amerikan halki rullaluistimilla. Harmillisesti Tummat vedet on osa seikkailumatkailutrilogiaa, josta on suomennettu vain ensimmäinen osa. Mietin, tekisinkö kirjastolle hankintapyynnön trilogian suomentamattomista osista.

Heinäkuun kaunokirjallisista puolestaan suosittelen Helena Wariksen Nuorgamin vettä ja Elina Kilkun Täydellistä näytelmää. Hykerryttävän hauskoja ja oivaltavia tarinoita.
Emma Kantasen Nimi jolla kutsutaan öisin on herkkävireinen, kieleltään kaunis kirja.
Näistä Nuorgamin vettä on kuukauden paras lukukokemus.

Heinäkuun luetut - tuoreimmasta vanhimpaan:


Helena Waris: Nuorgamin vettä. Sekopäisen absurdi tarina Mikkestä, joka poikain lomareissulla saa älynväläyksen: Nuorgamista pitää kuljetuttaa jalkapatikassa ämpärillinen vettä Helsinkiin Havis Amandalle. Mikke itse ei ämpäriään kanna, vaan pysäyttelee kanssakulkijoita kantohommeleihin ja pyytää vielä palkkiota tästä kantamisesta. Sekopäisen naurattavan hauska tarina yhteisöllisyydestä, somesta, nykypäivästä, ihmisistä...Roadtrippi kuljettaa läpi ämpärihullun Suomen: herkullisia hahmoja löytyy joka niemestä ja notkelmasta: autiotilaa asuva Kristos, poliisi Mähönen ja moni muu kanssakulkija hykerryttivät. Löytyi kirjaston suositeltavaa luettavaa -hyllystä. Ehdottomasti heinäkuun valopilkku, lue tämä kun kaipaat hykertelyä, vähän äijämäistä huumoria ja annoksen ämpärisuomalaisuutta.

Maria Borelius: Hyvinvoinnin vallankumous: tulehdusta ehkäisevä elämäntapa: kokonaisuus, ravinto, tutkimus, liikunta, kauneus, tietoisuus. Ruotsalaisen toimittajan omakohtainen tutkimuksellinen näkökulma terveellisempään elämään. Ihan mielenkiintoinen, vahvasti asiantuntijapohjaa ja toisaalta omakohtaista pohjaa eteen vyöryttävä, vähän dekkarimainen opus ("mikä se oikein onkaan tämä hiljainen tulehdus?") Alkoi ärsyttää tosin kirjoittajan maneeri: tähän täytyy kaivautua vähän syvemmälle. Kokonaisuus jäi vähän ohueksi, sillä luin iltaisin ja nukahtelin tavantakaa. Löytyi luultavasti jonkin blogisuosituksen perusteella. 

Miia Savaspuro: Itseohjautuvuus tuli työpaikoille - mutta kukaan ei kertonut meille, miten sellainen ollaan. (eikä kyllä kertonut tämä opuskaan) Ajattelin, että olisin saanut tästä kirjasta vähän vinkkiä työuupumusta ja -stressiä vastaan, ehkä ideoita omaan työelämääni ja vaikka uusia näkökulmia. Huomasin, että olen tyystin toisenlaisen työkulttuurin uhri. En ymmärtänyt kirjan kuvaamaa työpaikkakulttuuria lainkaan: heimoutukaamme purpousimme ympärille itseohjautuvasti! Kirjan parasta antia - joskin toisaalta huomattava syrjähyppy aiheessa - oli itseohjautuvuus koulussa ja opettamisessa. En vieläkään tiedä, olenko itseohjautuva, enkä varsinkaan mitä pitäsi tehdä että olisin. Mutta melko varmasti en työskentele itseohjautuvassa yhteisössä. E-kirja, löytyi kun selasin kirjaston e-kirjavalikoimaa; ajattelin että tästä olisi hyötyä työelämässä.

Lawrence Sanders: Kymmenes käsky. Sanders on suosikkidekkaristini. Tässä tarinassa asianajotoimiston päätutkija Josh selvittelee erikoista katoamistapausta sekä outoa kuolemantapausta asianajotoimiston asiakaskunnassa. Perinteistä dekkarityyppiä: ei liian pelottava, ei mitään yliluonnollista, eikä omituisia perversioita, selkeää salapoliisityötä vain. Sandersin parhaimmistoa ovat kuolemansynnit -sarja sekä McNally -sarja (jota tosin ei ole kovin montaa osaa suomennettu). Dekkarit tapahtuvat -70-luvun New Yorkissa, ja ovat riittävän ajattomia - ja toisaalta aivan mahtavia ajankuvia puolihuvittavine heittoineen vaikkapa feministeistä. Luin pitkästä aikaa uudestaan, kun kaipasin välipalalukemista. Etsin hyllystä ihan toista Sandersin opusta, mutta en pystynyt muistamaan, omistanko sen vaiko en.

Anne Roth: Sekundakroppa. Elämäni kilpirauhaspotilaana. Asiallinen, sääliäkerjäämätön elämäntarina kilpirauhassairauksista - liikatoiminasta vajaalle. Kirja on kirjoitettu napakasti, asiallisesti ja koululääketieteen näkökulmasta, tietolaatikot ja asiantuntijakommentit täydentävät tarinaa, ja vaikka kyse on vaikeahoitoisesta kilpirauhassairaudesta, ei kirjoittaja kerjää sääliä, vaan kertoo miltä sairastaminen tuntuu. Löytyi kun vaeltelin kirjakaupassa, kävin hakemassa kirjastosta. 

Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä. Kahden taaperon yksinhuoltaja, freelancer, työtön teatteriohjaaja Alina elää vankilamaista elämää hiekkalaatikon, kodin ja lähikaupan bermudankolmiossaan. Apurahoja ei heru, kavereiden facebook-elämä on sadasti jännittävämpää, opiskelukaverit - erityisesti Matias Raatteentie - menestyvät. Ainoana lohtunaan Alina suunnittelee toinen toistaan raadollisempia ohjaustöitä. Kirpakan hauska, oivallinen, naseva - ja hauska (mainitsinko jo?) kuvaus teatterimaailmasta. Löytyi kirjaston uutuushyllystä, ajattelin vain silmäillä muutaman sivun kirjastossa lämpimikseni - ajauduin kotiin sohvannurkkaan ja luin yhdessä iltapäivässä. Rapsakkaan kriittinen, terävä ja samalla humoristinen tarina, bonukset lopun uimakohtauksesta.

Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin. Autofiktiivinen /omaelämäkerrallinen kirja toiseudesta, katoamisesta - ehkä löytämisestäkin? Peligraafikko Emma katoaa Suomesta Kiinaan piirtämään grafiikkaa piraattipeleihin, etsii ihmissuhdetta lala-ryhmästä, yrittää selviytyä elämässä, jossa ei osaa kieltä, ei kulttuurin koodeja, ja jossa on hyvin erillään kaikesta. Kaunista, lyyristä kieltä, herkkävireinen kirja kaikkinensa. Pidin ja en pitänyt: omituinen tunne. Pidin kielestä ja tarinasta ja kirjasta, ja silti pidin tätä kaikkea myös vähän ahdistavana, synkeänäkin ja kirjaan tarttuminen oli hetkittäin vaikeaa. Noin puolivälissä jätin kirjan lukutauolle melkein viikoksi, koska koin sen niin ahdistavaksi. Tarina itsessään ei ole järisyttävän ahdistava, mutta jokin kielen, kulttuurin ja toiseuden pohjavireessä teki minut levottomaksi. Jälkimmäisen puoliskon luin kerralla, mutta samalla olin kadottanut lukutauon aikana tarinan ymmärtämisen kannalta olennaisia koodeja (olin kuin kirjan päähenkilö itse, ymmälläni vieraassa maailmassa). Suosittelen! Lainasin kuultuani kirjailijan haastattelun radiosta.

Janita Virtanen: Sydän oikealla puolella. Hoivakoti Sofaikylän perustajan Riitta Peltosen muistelukset ja elämä kehitysvammaisen tyttärensä Sofian kanssa. Vähän lapsekkaasti kirjoitettu elämäntarina kehitysvammaisen henkilön äitinä olemisesta, lapsen aikuistumisesta ja siitä miten erityslapsen äitinä oleminen muuttaa koko elämää. Löytyi blogisuosituksen perusteella. Olen aikaisemmin lukenut todella paljon tämäntyyppisiä elämäntarinoita, eikä tämä sanottavasti poikennut linjasta. 

Emma Vepsä: Asfalttivolgaa etelään. Peukalokyydillä Moskovasta Afganistaniin. Talvensyrjässä vuonna 2014 toteutettu liftausreissu Moskovasta Afganistaniin. Mainio matkakirja, jos kohta loppupuolella alkoi vähän harmittaa kirjoittajan jatkuva harmittelu huonosta kielitaidosta. Kirjan - ja matkan - ideana on avata luottamuksen ja ystävällisyyden merkitystä: matkanteko onnistuu vain, kun uskaltaa luottaa ihmisiin. Haastelliseksi matka tulee, kun koko liftaamisen käsite on vieras joissain matkan varrelle sattuvissa maankolkissa. Oiva välipalakirja, onneksi minun ei tarvitse liftata mihinkään. Löytyi kun vaeltelin Hesan Akateemisella: pistin heti varaukseen kirjastosta. 

Jason Lewis: Tummat vedet. Lihasvoimin maailman ympäri. Matkakertomus. Pari kaverusta saa päähänsä lähteä maailmanympärimatkalle lihasvoimin. Reissu alkaa Englannista: siellä rakennetaan merien ylitykseen sopiva polkuvene. Pyörällä Euroopan halki Portugaliin, josta matka jatkuu polkuveneellä yli Atlantin. Rehellinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun kaksi hyvin erilaista ihmistä on pitkään ja melko spontaanista ideasta johtuen pienessä tilassa, henkisesti ahtaissa olosuhteissa, fyysisesti jatkuvasti kovilla. Atlantin ylityksen jälkeen matka jatkuu toisella kaveruksella pyöräillen, kirjan kirjoittaja puolestaan lähtee rullaluistelemaan Yhdysvaltain poikki. Sekopäistä, armotonta, vähän pelottavaakin matkantekoa: kirjoittajalle selviää vähän kerrallaan totuuksia itsestään, omasta ihmisyydestään ja maailmasta. Kiehtovan, oudon ja armottoman matkatrilogian ensimmäinen osa on käännetty suomeksi. Kirja päättyi roimaan cliffhangeriin, jäin pohtimaan pitäisikö yrittää jäljittää trilogian kaksi muuta osaa jostain alkuperäiskielellä. Kaikkiaan kirjan kirjoittajan maailmanympärimatka kesti reilut 13 vuotta: matkaa hidastivat erilaiset onnettomuudet, sairaudet ja niistä toipuminen sekä jatkuva sponsoreiden puute.  Ei tullut sellainen olo, että olisinpa ollut mukana tällä matkalla. Löysin kirjaston matkakirjahyllystä kun etsin jotain luettavaa. Armottomuudessaan hyvä kirja.

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua. McFarlane on uusia chicklit-suosikkejani. Hänen tarinoissaan on riittävästi syviä sävyjä, riittävästi tapahtumia ja riittävän uskottavat henkilöhahmot. Kertakaikkisen oivallista chicklit-lukemista lomalla (ja arjessakin)! Harmillista sinänsä, ettei uutta kirjaa pukkaa riittävän nopeassa tahdissa. 

Eva Maria Chapman: Viktoria Mullova, rakkaus ja musiikki. 1980-luvulla Sibelius- ja Tshaikovski-viulukisojen voittajan, länteen loikanneen viulistin elämäntarina. Alun neuvostovuodet olivat kiehtovia, sen jälkeen tarina jäi jotenkin ulkokohtaiseksi tai junnaavaksi. Mietin, onko ankarasti uralleen omistautunut neuvostoihminen niin sulkeutunut, ettei hänestä saa otetta, vai onko kirjoittaja ollut suhtautumisessaan liian kritiikitön? Suositus siskolta.

Johann Hari: Mielen yhteydet. Masennuksen todelliset syyt. Kiehtova ja omalla tavallaan vähän armotonkin näkökulma masennukseen ja ahdistukseen. Kirjoittajan näkemyksen mukaan masennus (ahdistus) ei johdu aivojen kemiallisesta epätasapainosta, vaan siihen on olemassa biologisia, sosiaalisia ja psykologisia syitä, ja toipumiseen vaikuttaa ensisijaisesti lääkkeiden sijaan näihin aiheuttajiin puuttuminen - osittain yhteiskunnallisella tasolla. Tiettyihin näkemyksiin oli hyvinkin helppoa samaistua, ja ne olivat ymmärrettäviä, hyväksyttäviä ja selkeitä - toisaalta juuri samat masennuksen aiheuttajat tekivät kirjasta hyvin armottoman. Jos masennus johtuu ensisijaisesti lapsuuden traumasta ja ympäröivästä yhteiskunnasta, miten suhtautua lapsen masennukseen? (eli miten käsitellä sitä, että mahdollisesti on itse syypää siihen?) Kiehtova ja järkeenkäypä, perinpohjainen selvitys asiasta. Lukusuositus ystävältä.

Dan Kieran: Joutilas matkailija. Kirjoituksia hitaasta matkustamisesta, vähän epäyhtenäinen kokoelma ajatuksia siitä, millainen matkaaminen antaa ihmiselle eniten: turismia vastaan, kokemisen puolesta. Vierastan vähän tätä ajatusmallia - ikään kuin olisi jotenkin "oikeampia" tapoja matkustaa tai kokea. Turismilla - lomailulla - on paikkansa elämässä siinä missä toisenlaisella haahuilullakin - ihmisten tavoitteet, toiveet ja unelmat, resursseista puhumattakaan - ovat niin kovin erilaisia. Totta, ihan varmasti kokemus jossa ihmisjoukkiota patistellaan karjalauman lailla must see -nähtävyydeltä toiselle opaskirjan tai ryhmän tahdissa jää ohueksi, se on must see -kokemus, mutta jollekin kuitenkin merkityksellinen. Pakettimatkallakin voi päästä syviin syövereihin (harvemmin toki siinä karjalauman lailla vaeltavassa porukassa!) ja saada paljaita, aitoja, sykähdyttäviä kokemuksia. Vaikka se onkin vain turismia, eikä joutilasta matkailua isoilla alkukirjaimilla ja kursiivilla. Keskiössä pitäisi olla kokeminen, subjektiivisella tasolla, ei matkustamisen (tai olemisen!) tapa. Meinasin moneen kertaan jättää kirjan kesken, luin loppuun silkkaa pottuuntuneisuuttani.

Cathy Kelly: Se vuosi muutti kaiken. Kolme eri-ikäistä naista, joilla on sama syntymäpäivä. Syntymäpäivänä tapahtuu kunkin elämässä käänne, joka muuttaa elämisen suuntaa. Varsin perus-chicklitiä, yksi tarinoista oli vähän kiehtova, kaksi muuta aika ennalta arvattavia. Hätäisenpuoleinen loppuratkaisu, jossa naisten elämät risteytyvät. Tulipa luettua -kategoriaa, sopi hyvin loman ensimmäisen viikon iltalukemisiksi. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


vuoden aikana luetut