Karin-kriizi

 Meidän busseihin on tullut semmoiset hienot näyttötaulut, joissa lukee että mikä pysäkki on seuraava ja sitä seuraava.
Hienoa on.
En edes tiennyt kaikkien pysäkkien nimiä.

Sillä näyttötaululla on kaverina Karin. (voi sanoa Kaarin)

Se kuuluttaa aina että mikä pysäkki on seuraavaksi.

Kaarinilla on helmet kaulassa, mittatilausjakkupuku aika vaalea ja hyvin istuva ja rypytön ja sileä elegantti nuttura. 

Kaarinilla on myös pehmeä huoliteltu ääni.
Oikeaoppisesti ja korostetusti on paino ensimmäisellä tavulla kun hän kertoo että

Y-liopisto.

Kaksikielisessä kaupungissa kun ollaan hän kertoo myös että

Juni-versi-teettet

ja sekös minua riepoo.
mikä ihmeen juniversitetet?
Koska se on kumminkin universitetet.

Kaarin kertoo myös että Juni-vör-sity
Se ei riivi ihan niin paljoa. vaikka voisi kyllä olla enempi oxfordiin kallellaan painotus.

Toinen ärsyttävä on Tyks - A-sairaala. Å-U-C-S A-shuukhuusset, TIKS Ei-hospital. tiks-tiks vaan.

Kun aiemmin bussimatka kotoa keskustaan on ollut ihan mukava pieni luiskaus, siitä on nyt tullut Kaarinin piinaama kärsimyksellinen koettelemus.
Kaarin on aivan liian virheetön ja elegantti ja huoliteltu ja hänen äänensä on aivan liian lempeä ja pehmeä ja kaikkinensa koko eukko on niin raivostuttavan ärsyttävä etten sanotuksi saa.

Tunkee luurien läpikin se sanahelinä.
Ja aivan erityisesti ärsyttävät ne helmet Kaarinin kaulassa.
Tekisi mieleni tempaista koko helminauhaa niin että ne kierisivät pitkin bussin lattiaa ja kaarin konttailisi niitä etsimässä kun ne menisivät että rul-rul-rul edestakaisin.

*

tiedän kyllä että esteettömyys.
mutta voitaisiinko olla esteettömiä vaikka vaihdellen että välillä olisi joku rohveva ja lihaksikas?
lähtee järki ihmisen päästä kaarinin kyydissä.
Voisi esim. joku routser, jolla olisi sileäksi ajeltu leuka ja kevyt mutta hienostunut tuoksu, istuva puku ja joka olisi vähän niinkuin Piers jaamesbondina, se voisi olla aika hyvä kuuluttaja.

bätmän?

sorjosen kriizi

 Kahvia siemailin ja katselin keittiön ikkunasta.

Ihan valtava lintuaura kaarteli siinä näkökentässä. Ajattelin että voisi olla myös naakkaparvi, meidän kulmilla parilla parvella on yöpuut. Mutta ei ehkä ollutkaan.
Oli niin suuri ja auramainen.

 

Satoi lunta.

Mietin että ne ovat lähteneet sieltä jostain Saharan kulmilta kaksi tai kolme tai tieskuinkamonta viikkoa sitten.

Onkohan se koko lauma nyt että sorjonen kerspeles, oltaisiin voitu lämmitellä vielä viikko mutta ei. lähteä piti. ja mitä saatiin? lunta sorjonen, lunta!

Ei ehkä voita sorjonen seuraavaa johtotipulintuäänestystä.

Ruokaa ja kulunkeja - seurantapostaus

Osallistun Pinkin arkiruokalistahaasteeseen.

Edellisessä postauksessa ennakoin ja suunnittelin alkavan arkiviikon ruokailuja.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

 

Maanantaina - minulla kaksiosainen työpäivä, Lehtorilla pitkä työpäivä.
Tulin kotiin itkin vähän koska talo oli ekaa kertaa ihan oikeasti tyhjä, keitin riisiä ja söin vähän kanakastikkeen jämiä jääkaapista.
Lähdin töihin.
Lehtori tuli kotiin ja söi tai sitten ei; en tiedä, ei mitään havaintoa.
Nähtiin illalla.
Kanakastiketta ja riisiä vielä eväänä tiistaina töissä.

maanantai: riisiä, jämä-kanakastiketta, jämä-salattia

...ja pöydällä vain kaksi lasia

 

Tiistaina - sovittu yhteinen iltameno.
Tulin kotiin aikaisin ja valmistelin ruokia.

uunikasviksia menossa airfryeriin
olisi pitänyt laittaa parsakaali myöhemmin

työn alla herkkusienipasta

Lehtorilla oli pitkä työpäivä.
Kun se laittoi bussista viestin että on matkalla, minä laitoin pastat kiehumaan ja herkkusieni-sipulijutun tulille.
Pasta-ainekset ja kasvikset yhteensä ehkä hiukan reilun vitosen.

Söimme kiireessä herkkusienipastaa.
Lähdimme iltamenoon.

Otin leipää pakastimesta sulamaan.
Herkkusienipastan jämät keskiviikkona töissä.

Keskiviikkona Lehtorilla on aina keskiviikkoisin vapaaehtoisjuttunsa. En koskaan muista sitä, paitsi liian myöhään.
Menin kaupunkiin etsimään uikkaria, löysin nuorimmaisen.
Menimme syömään hampparit.
Maksoi kolmekymppiä yhteensä.
Uikkaria ei löytynyt.

Torstaina minulla oli pitkä työpäivä ja Lehtorilla kai myös.
Jouduin hakemaan lisäeväitä kun siirryin yhdeltä työpisteeltä toiselle.
Jogurttiin, juustokolmioon ja juomaan meni hiukan reilu vitonen.

Lehtori oli ruokkinut itsensä jotenkin.
Minulle se toi iltapalaksi salaattitiskin antimia.
ikiaikainen naistenlehtikikka miten saat säästöä ruokamenoissa: pistä joku muu maksamaan ruuasta.

 

Nyt on perjantai.

Kaupasta pitää hakea ainakin leipää ja jotain viikonloppuruokaa varmaan myös.
Paitsi jotain on kyllä viikolta vielä jäljelläkin.

Että aika sekavaa ja hajanaista oli ruokailu.

 

Jokapäiväiset ruuat - lähtötilanne

 Ihana P haastoi listaamaan arkiruokia ja ruokakuluja.

Me olemme nyt juuri - tällä ensimmäisellä haasteviikolla - jännittävässä tilanteessa: ensimmäistä kertaa kaksin.

Nuorimmainen muutti omilleen helmikuun puolivälissä, penkkaripäivänään. Samaan aikaan savolaistunut nuori tuli viiden viikon harjoittelujaksolle tänne länsirannikolle ja majoittui tietysti meille. 
Viimeiset viisi viikkoa olemme eläneet vuorotyötä tekevän, eväitä tarvitsevan aikuisperheen taloudessa.

Ja nyt sitten alkaa kahden aikuisen aikuiselämä. 

Lähtötilanne jääkaapissa

Viiliä, jogurttia, voileipätarpeita.
Pizzalauantain pizzanjämiä.
Pari maitoa. Appelsiinimehun pohjat.
Kanakastikkeen jämät. Joku currymaustettu korvikejauhis.

Pakastimessa leipää, marjoja, katkarapuja (pizzalauantain jämät) ja jotain muuta roinaa.

Muutamia tomaatteja, kurkkua, pari suippopaprikaa, porkkanoita, sipulia, banaaneja

Tilanne kuivatavarakaapissa:

itse asiassa tänne on jemmattu
jo sunnuntain ostoksetkin

Alustava kauppalista

Kaupasta tuotiin:

kissanruokaa
talouspaperia
litra jogurttia (evääksi)
kaurahiutaleita
yksi maito
ruuanvalmistuskermaa
appelsiinimehu
karpalomehu (Lehtorin)
oliiviöljyä (loppui juuri)
pari viiliä (syön joka aamu ja ilta viiliä)
mozzarellaa (hätävararuuaksi tai salaattiin)
pakastemansikoita (syön aamupalalla ja eväänä)
kuningasmarjapakaste (jos tekee mieli marjapuuroa)
muutama omppu (ensisijaisesti evääksi kotimatkalaiselle)
muutama mandariini (samoin)
punaisia linssejä 
sitruuna
oivariinia (kaiken varalta)
kanan minuuttipihvit
juustotahko (kaiken varalta)
kermaviiliä (kaiken varalta)
miniluumutomaattirasia
herkkusienirasia
falafel-pyörykät, pakaste (hätävaraproteiini)
sitruunapestoa
parsakaalia
sipulia
perunaa
kananmunia
2 pkt tortelloneja (tortellineja?)
2 pkt paseerattua tomaattia
käsisaippuaa
wc-puhdistusainetta
muutama pieni purkki jogurttia (lähinnä Lehtorille)
fetaa (vai olikohan se vuohenjuustoa?)
raejuustoa

Loppusumma 104 e - aika paljon minun mielestäni. Olin ajatellut että ehkä kahdeksankymppiä.

Plään:
Maanantaina meillä on kummallakin pitkä työpäivä. Minulla kaksiosainen. 
Syömme sunnuntain jämät: kanakastiketta. Keitän kaveriksi riisiä.

Muut päivät - järjestys vielä auki:

Uunifetapasta (tai ehkä vuohenjuusto; siihen tulee tomaatin lisäksi myös muita kasviksia)

Linssisoossi ja perunaa tai riisiä tai kaurahommelia, joka löytyi kuivatavarakaapista. 

Herkkusienipasta (tai riisi; minä tykkään riisiruoista, savolainen nuori taas ei. Olen elänyt viisi viikkoa ilman riisiä)

Broiskuleikkeet ja jotain; uunikasviksia, ehkä myös lohkoperunoita (kun meillä on se pöhötin, eli airfryer, niin johan pöhöttelemme!)

Hätävaraksi on tortellineja, ja pakastimessa on falafeleja, jotain kasvisjauhispihvejä ja niitä jämäkatkarapuja. 
Harmittaa: tomaattia olisi pitänyt ostaa lisää, niitä oli vähemmän kuin muistin.

Aamuisin syön voileivän ja viiliä jonka joukossa on mansikoita ja kaurahiutaleita. Ja kahvia.

Iltapalalla syön voileivän ja viiliä ja vadelmia. Yleensä ostan kotimaisia pakastevadelmia, mutta pakastimen siivous paljasti, että pärjään hetken ihan näineni.

Töihin otan evääksi jogurttia jonka joukossa on kaurahiutaleita ja mansikoita, ja usein jotain muuta (leivän, edellisen päivän jämiä) vähän päivästä riippuen. Jos vaikka menen aamulla uimaan, syön töihin tultuani voileivän.

Tähän asti olen syönyt päivän pääaterian aika pian työpäivän päätteeksi (minullahan on lyhyt työaika, normaalisti 8-14, paitsi kaksiosaisina päivinä, jolloin menen takaisin töihin viideksi tai kuudeksi)
Olemme pohtineet rupeammeko syömään vähän myöhemmin. 

Semmoisen sanon tästä aikuiselämän kynnyksellä olemisesta:

Haikeus.
Kaipuu siihen mitä joskus on ollut.
Haikeus siitä mitä koskaan ei tapahtunut. 
En koskaan kasvanut kärsivälliseksi, leikkisäksi, vaan annoin arjen heitellä.
Haikeus siitä millaista ei koskaan ollut mutta olisi voinut olla.
Kaipuu siihen kaikkeen mitä joskus on ollut.

taas vaihteeksi treenipäiväkirjaan - lisää uimahallijuttuja

 Ihan joka kerta sama juttu.

Viimeistään siinä vaiheessa kun uimahallilla pitäisi mennä sisään (!) siihen kylmään ja märkään veteen tai vaihtoehtoisesti kiipeilyhallilla ylipäätään sisään hallille tulen katumapäälle.
Miksi ihmeessä kuvittelen että uiminen tai kiipeily olisi yhtään mitenkään mielekästä?

Ensimmäiset parisataa metriä ovat tuskaisia.
Vesi on kylmää. Ja märkää.
Kroppa on vastahakoinen.
Jossain kahdessa-ja-puolessasadassa alan olla jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa itseni kanssa.
Paitsi nyt viimeksi kun pohjalla oli parin päivän takainen kiipeilytreeni ja minulla oli koko kroppa täynnä uusia kohtia.
Sitten kiskon itseäni työläästi eteenpäin jonnekin viiden-kuudensadan tienoille.
Menen sekaisin laskuissa.
Kahdeksassasadassa alan haaveilla lopettamisesta ja saunasta.

Ihan sama kiipeilyhallilla.
Lämmittelen soutamalla.
Ensimmäiset parisataa on yhtä tuskaa.
Sitten olen hetkellisesti vuorovaikutuksessa kroppani kanssa.
Ja tuskastun uudestaan siellä kahdeksansadan tietämillä.

Täytyy toivoa, että jos ikinä joudun veden varaan ensin vuotavalla veneellä ja sitten uiden, olisi rantaan matkaa alle kaksi kilometriä.
Ensin voisin soutaa sillä vuotavalla veneellä vajaan kilsan, hylätä sen kaislikkoon ja sitten kiskoa itseäni työläästi eteenpäin saman verran polskutellen.

*

Mietin uidessa että pitää kai ruveta hiukan suunnittelemaan lakkiaisia.
Tosin mietin myös, että kun se abitura on siirtynyt omilleen, niin ei kai minun nyt sentään tarvitse mitään tehdä asian eteen?
Ilmeisesti täytyy, koska minua ohjeistettiin myös harkitsemaan uuden vaatetuksen hankkimista.
Nähtävästi on epäkorrektia esiintyä samassa klänningissä kaikissa mahdollisissa juhlissa.

*

Uimapukupäivitys:
Addu koko 40 johtaa.
Se on lannistanut sovitusintoni tyystin.

*

Mitäs muuta ajattelinkaan? 

Ainiin, ajattelin että voisi olla ihan metkaa osallistua Pinkin Jokapäiväisen leivän haasteeseen. Että mitä syö ja millä rahalla ja semmoista.
Maanantaista lukien olemme kahden aikuisen talous.
En aio kokata ehkä yhtään mitään.
Ehkä sitten kuvaan tyhjää kattilaa vain päivästä toiseen.
Mutta olen kyllä mukana haasteessa.

Olin ihan kauhistunut, kun Lehtori ehdotti että yritetään pitää PRH-kokus kyllä, se kirjotetaan juuri noin ja PRH-pizza viikonloppuna ihan koko prheelle.
Tai ei se ollut järkyttävää ja kauhistuttavaa, vaan se, että Lehtorin mielestä tehdään ne pizzat itse.
Itse!
Minä olin jo hyvän tovin lehteillyt lähipizzerian ruokalistaa.

Treenipäiväkirjaan: uimahallijuttuja

 Sopu sija anta, rakkaus vällyi väljentä (*) sanoi leopantterikuvioisiin aluspöksyihin pukeutunut seniorikansalainen kun tulin viereiseen pukukaappiin ja yritimme mahduttaa uimakamat rinnakkain.

(*)tuolta se luultavasti kuulostaisi ulkopaikkakuntalaisen korviin, minusta se kuulosti ihan tavalliselta vain

------

uimahallista ei voi laittaa kuvituskuvaa

Olen iät sun ajat käyttänyt yhden tietyn urheiluvaatemerkin uikkareita. 
Siis aina. 
Paitsi silloin kun odotin esikoista. Silloin minulla oli räikyvän oranssi halpakauppauikkari. ei muistella sitä yhtään, se hiutui läpinäkyväksi enkä tajunnut sitä itse.

Addun uikkari, koko 40. 
Menin tässä päivänä muutamana urheiluliikkeeseen kun alkaa nykyinen uikkari osoittaa vanhenemisen merkkejä.
Otin Addun kokoa 40, sekä toiveikkaasti myös kokoa 38 koska ajattelin että runsas uiminen on ehkä tehnyt ihmeitä ja kolmekasikin voisi olla sopiva.

En helkkarivieköön mahtunut edes siihen nelikymppiseen!

Sen vielä jotenkin olisin ehkä juuri ja juuri hyväksynyt että leveyssuunnassa olisi ollut mahtumisongelmia olisin selittänyt sen yhtäkkiä ilmestyneillä keskivartalolihaksilla mutta en mahtunut pituussuunnassa.

Olin liian pitkä siihen uikkariin.
Tai ainakin henkselit kalvautuivat epämiellyttävästi ihon sisään.

En sitten ostanut uikkaria vaan kypsästi mökötin.

Menin paria päivää myöhemmin eri urheiluliikkeeseen ja otin uudelleen sovitukseen saman merkin kokoa 40, paria eri mallia tai ainakin eri väriä ja sitten ihan huvikseni myös jonkun kilpailevan merkin.

Ihan sama probleemi. Kun ei mahdu niin ei mahdu. Ja osassa oli vielä epäpukeva leikkaus.
Kilpaileva merkki oli hiukan parempi mutta jos nyt yhtäkkiä päätän ruveta treenaamaan perhosuintia tai selkää niin eivät kyllä ehkä kädet pyöri kuin tuulimyllyn propellit vaan jumiutuvat liian tiukkoihin henkseleihin.

Ylpeys ei anna periksi sovittaa isompaa kokoa.
Tai pakko se kai on, kun haluan ihan tavallisen perusuikkarin, ilman mitään tukia, pehmusteita tai mitään. kuka edes haluaa uikkariin jotkut tissipehmusteet? (*)vesi kannattelee ja sitä paitsi kun ne vettyvät voivat vaikka hukuttaa ihmisen kesken uinnin. se on sitten eri juttu kun lähtee etsimään jotain rantahepenettä mutta en todellakaan halua nousta uima-altaasta rinnoista vettä puristellen.
(*)olen näemmä muuttumassa räävittömäksi

Tilitin uikkarikriiziä kotona.
Sillä hetkellä läsnäolevan nuorison mielestä kyse on suhteellisesta pituuskasvusta kait vähän niinkuin aikakin on suhteellista niin ilmeisesti pituus myös.
Lehtori sanoi että ehkäpä olen muuttunut niin harteikkaaksi uimisesta.
Epäilin sitä kun ei kait siinä uikkarin henkselin kohdalla ole mitään lihasjuttua.

-------

Yhtenä päivänä uimahallin saunassa oli semmoinen menninkäiskeijukaisen näköinen mummeli.
Löylyistä lähtiessä hän totesi että nyt on p3ppu lämmin, voi lähteä. Että se on hänelle semmoinen mittari kun on pehva lämpöinen on löylyaika tullut täyteen.
Minä siihen hymistelin naureskellen jotain että sepä onkin hyvä mittari pitäisiköhän ottaa käyttöön.

Kun tulin itse pois saunasta se menninkäiskeijukainen oli vielä suihkussa ja huikkasi että onko sulla nyt p3ppu tarpeeksi lämmin ja hihitti metkasti ja hyväntuulisesti kanssani.

suhteellista

viime aikoina olemme aika paljon pohtineet ja reflektoineet parisuhdetta. nuorimmainen muutti omilleen ja keskimmäinen lähtee ihan kohta harjoittelujakson päättyessä takaisin Savonmaalle, sitten ollaan kaksin.

Tuntuu kiehtovalta olla uus-vanhan äärellä. 

Nuorina ja kovastipaljon rakastuneina ryhdyimme perustamaan perhettä aika keskeneräisissä olosuhteissa. Maisteriopinnot oltiin juuri saatu päätökseen ja kumpikin haaveili jatkotutkinnosta, aloittelikin niitä.
Emme missään vaiheessa ehtineet viettämään dinkkuelämää, kahden palkkaa nauttivan aikuisen lapsetonta arkea, vaan syöksyimme suoraan opintotuelta vanhempainrahoille paitsi Lehtori joka syöksyi satunnaisille ja epävarmoille apurahoille.

Meille ei ehtinyt kehittyä minkäänlaisia aikuisen elämän tapoja. Ensin opiskeltiin, sitten oltiinkin jo perhe.

Se on uutta.
Se että millä tavalla ollaan aikuisia ja parisuhteessa.

Vanhaa taas on se, että meillä on toimiva parisuhde.
Se, mikä on tuonut tai vienyt tai vetänyt meidät yhteen, on yhä olemassa.
Välillä tietysti vähän syvemmällä arjen syövereissä, mutta olemassa silti.
Olemme tietoisesti pitäneet parisuhdetta arvossa. Parisuhde on tärkeä ihmissuhde meille kummallekin.
tuntuu tyhmältä sanoa että teemme työtä parisuhteen eteen, emme tee. elämme parisuhdetta. 

Reilun kymmenen vuoden takainen parisuhdeviikonloppu kantaa yhä. harmikseni en ole kirjoittanut siitä tänne kunnolla. 

kesäinen kinttupolku

Kysyin Lehtorilta, mikä pitää meidät yhdessä. Hän vastasi että laiskuus ja mukavuudenhalu.

Ja sitten kävimme aika tarkkaan uusiksi TÄMÄN keskustelun.
Sillä lisätwistillä että ajattele mitä kaikkea jännittävää ja kivaa meillä on edessä yhdessä.

ps. Lehtori joka rakastaa matkailua varasi meille jonkun deluxe-hanimuunin sinne meidän hääpäivän kohdalle. 
se huolestuttaa minua, koska taikauskoisesti pelkään mitä kaikkea kamalaa tässä nyt sattuu.

Helmikuun luetut

 

 Helmikuu oli jollain tavalla laiskempi lukukuu, tuntui siltä kuin kirjat eivät olisi edenneet.

Erityissuositus Anne Tylerin Palmikolle. Ja muutenkin kaikki lukemani oli koko lailla käypää hyvänmielen kirjallisuutta.

 Terry Pratchett yllätti, Beth o'Leary samoin - suosittelen myös niitä.

Helmikuun luetut alla käänteisjärjestyksessä arviointeineen.

 

kuvituskuva

Helmikuu 2023

 Annie Darling: Hullua rakkautta Bloomsburyn kirjakaupassa. Sympaattinen hyvämielen kirjakauppasarja saa jatkoa. Tässä osassa päähenkilö Nina etsii elämäänsä intohimoa ja draamaa ja päätyy jatkuvasti deiteille ääliöiden kanssa. Kirjakauppaan tulee työtehoa tutkiva Noah, joka on tylsä ja tavallinen...vai onko? Hyvänmielen kirja. Loppuluvut jouduin kuuntelemaan turbovauhdilla ja loikkien kun sanoin taas irti äänikirjapalveluni.  Äänikirja.

 

 Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti. Kertomus äitiysvalmennusryhmästä ja lähestyvästä joulusta, jolloin Evellä, Anniella ja Palmalla on laskettu aika. Naisten elämät kietoutuvat toisiinsa Talvimaailman ja paukkukaramellitehtaan kautta, samalla kun he odottavat esikoisiaan. Hyvinkin herttainen, jouluinen ja raskausaikainen kirja. Vähän ylimääräistä ja itse tarinasta irrallisia olivat lukujen väliin sijoitetut sitaatit paikallislehdestä - niiden funktiota en oikein ymmärtänyt. Herttaista hömpettä, sopii luettavaksi myös muulloin kuin joulun alla. 

 Donna Leon: Hetken huumaa. Kaksi nuorta amerikkalaista turistia löytyy sairaalan laiturilta tajuttomina ja vakavasti vahingoittuneina. Tapahtuneen selvittely johtaa tyystin toisenlaisen rikoksen jäljille. Sopivasti Venetsiaa ja hyviä ruokia, hiukan italialaista murrepolitiikkaa ja kotiseutuun liittyviä ennakkoluuloja, sujuvasti etenevä kertomus. Pitkästä aikaa ei-ympäristöaiheinen rikos, kreivi Falier ei esiintynyt tarinassa ollenkaan ja signorina Elettran rooli oli varsin pieni - oliko kertomus ehkä sittenkin vähän hajanainen? Pidin - kuten aina, näistä sopivan ei-pelottavista dekkareista.

Tuija Lehtinen: Armon aika. #tuijalehtismaraton Monan avioliitto on päättynyt eroon, ja Mona päätyy työhön enonsa apteekkiin, asustelemaan enonsa omistamassa Kivitalossa. Sekalaisen suvun naiset aiheuttavat päänvaivaa, samoin miehet Monan elämässä. Apteekkisarjassa riittää henkilöitä, ja välillä saa olla tarkkana erityisesti Monan sukulaissuhteista. Erikoisilla nimillä kikkailu alkaa päästä täyteen vauhtiinsa ja samoin valtavan suuri henkilögalleria. Hankaluuksia aiheuttavat (sekä lukijalle että kirjan päähenkilölle) parin-kolmen sukupolven taakse jatkuvat henkilöketjut; isoukit ja -mummit. Käypää viihdettä, ei ehkä Lehtisen huippukirjojen veroista luettavaa, mutta huoletonta arkiviihdettä työpäivien jatkeeksi.

 

 Tuija Lehtinen: Välivuosi. #tuijalehtismaraton Simon äiti ja Limen isä perustavat uusperheen. Kumpikin nuorista on käännekohdassa elämässään ja kummankin mielestä ajatus uusperheestä on käsittämätön. Tunnekylmä ja kontrolliin taipuvainen isän tyttö Lime  ihmettelee isänsä ratkaisua ja kiirehtii lukio-opintoja päästäkseen opiskelemaan korkean tason fysiikkaa ja keräämään lisäpisteitä isältään ja etäiseltä äidiltään. Simon tulevaisuus on kokonaan auki: muutto professori-perheeseen ja kymppiluokan aloitus tekevät hänestä vieraan omassa elämässään. Hyvinkin lukukelpoinen nuortenkirja, pidin.

 

Tuija Lehtinen: Morsiuskamari. #tuijalehtismaraton Jatkoa Nappikaupan naisille - mitä tapahtuu vanhan kaupungin pihapiirissä kaikkitietävien mummosten vahtimalla alueella. Kampaajana työskentelevä ja samalla kadunpätkällä myös asuva Neela selvittelee kadulla tapahtunutta omituista yliajoa, kipuilee erilaisten miesystäviensä kanssa ja pohtii tulevaa. Kevyt-dekkari, nopeasti läpiluettua viihdettä. Ei Lehtisen parasta tuotantoa, mutta luettava kuitenkin.

 Anne Tyler: Palmikko. "Perhe on kuin palmikko, vaikka sen purkaa, kiharat jäävät olemaan" Tykkään Tylerin kirjoista, ihmisistä jotka puhuvat ja elävät koko ajan vähän toistensa ohi, kelluvat saarekkeina läheistensä lähettyvillä, löytämättä tietään, kykenemättä kohtaamaan. Äänikirja oli hiukan haasteellinen formaatti, mutta erittäin lämmin suositus tälle perhesaagalle! Äänikirja

 Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta. En yleensä pidä ruotsalaisista kirjoista; jostain syystä käännetyn, alkujaan Ruotsin-ruotsalaisen kirjallisuuden lauseiden rytmi on häiritsevä. Tämä kirja vei mukanaan ja oli sellaisella tavalla samastuttava että lauseiden rytmi unohtui. Agneta on viisikymppinen. Lapset ovat lähteneet kotoa, työelämä on tylsää ja avioliitto on litistynyt paperinohueksi. Magnus haluaa syödä tuorepuuroa, elää raittiisti ja uida avovesissä ja kuvittelee että Agneta haluaa samaa. Agneta haluaa juoda viiniä ja syödä juustoa. Agneta vastaa lehdestä löytämäänsä erikoiseen ilmoitukseen, jossa etsitään au pairia Provenceen. Muistisairaan Einarin seurassa Agnes muuttuu itselleen näkyväksi, Laventeliladyksi. Todellinen hyvänmielenkirja!

 

 Terry Pratchett - Neil Gainman: Hyviä enteitä - noita Agnes Nutterin hienot ja oikeat ennustukset. Noita Agnes Nutter on aikoinaan kirjoittanut poikkeuksellisen toteutuvia ennustuksia, joiden mukaan maailmanloppu on tulossa juuri nyt, lauantaina. Voiko maailmanlopun estää? Miten kukistetaan Ilmestyskirjan pedon, vaiennetaan vitsaukset ja kukistetaan Antikristus. Episodimaisessa ja paikoitellen hihityttävän hauskassa tarinassa eletään maailmanlopun alkua viikon verran. Poikasen suosituksesta, ensimmäinen Pratchett jossa etenin enemmän kuin kolmekymmentä sivua. Uskallan suositella itsekin, vaikka ei tämä minusta vielä Pratchett-fania tehnytkään.

 

 Beth O'Leary: Hukkareissu. Ystävänpäivä, kolme naista, kolmet treffit, yksi mies joka ei saavu paikalle. Notkeasti punottu, yllätyskäänteitä sisältävä hyvänmielen kirja. Suosittelen! O'Learyn edellinen oli vähän vaisu, tämä ylitti sen ja piti otteessaan.  Pidin ja suosittelen.

 

 Anna Rimpelä: Päin perhettä Aino Ritari. Mummohuumori on uusi musta, ja Aino Ritari -sarja paranee edetessään. Aino osallistuu seks-pridekulkueeseen, pelastaa poikansa intensiivisellä ydinperhe- ja lemmikkiterapialla ja häärää ja huseeraa kaikkien elämässä. Seppo Miekk'oja puolestaan pohtii, mitä mieltä edesmennyt Sirkka-vaimo mahtaa olla Sepon uudesta uimakaverista. Kertakaikkisen hulvattoman hersyvä tarina, ja mielestäni Aino Ritari-sarja paranee edetessään. Hykerryttävä äänikirja.

 Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä. #tuijalehtismaraton Väljä spinoff edellisen (Pesää) kirjan yhden tarinan päähenkilöstä. Julia on karkuteillä koulukodista ja yrittää saada elämäänsä järjestykseen. Kesän aikana Lehtisen Saramainen ärhäkkä Julia esittää erilaisia rooleja erilaisssa ympäristöissä; Julian tarina avautuu lukijalle hiljalleen. Parempi kuin muistin, olen lukenut tämän ehkä kertaalleen sen juuri ilmestyttyä. Lehtistä on ilmeisesti jäänyt askarruttamaan aiempi Sara-sarjansa, Juliassa on paljon samoja piirteitä mutta särmemmässä muodossa: Juliassa sekä ärhäkkyys että inhimillisyys on viety astetta pidemmälle kuin Sarassa. Ihan lukukelpoinen. (sain kirjan loppuun ihan tammikuun viime metreillä, mutta kirjaan pohjakassaksi helmikuulle)

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)