liikkeen ilo

Otin vinkistä vaarin ja hain kirjastosta oman kappaleeni Tuhannesta syystä kiittää. Ja aloitinkin sen lukemisen heti.
Osuu ja uppoaa.

Byrnen Salaisuus ja Voima ovat kai pitkälti asialtaan samaa, muttamutta...
En tiedä miksi ne tökkivät, jotain ihme amerikkalaista hapatusta. Kummatkin olen lukenut. Yhtään en niihin usko.
Ja silti käytännössä: tottahan ne ovat.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Tai kuten muuan Opettaja kauan kauan sitten: "mitä tahdotte ihmisten tekevän teille..."

Miksi sitä on niin vaikea oppia? Tai ymmärtää? Tai oikeastaan sisäistää?
Oman asenteen merkitystä siihen, mitä elämässä tapahtuu - onnellisuus on tietoinen päätös. Rakkaus on tietoinen päätös. Voin itse valita suhtautumistapani.

Tänä kesänä Ankea Arki on päässyt ihan liikaa kiskomaan minua puoleensa: minusta on tullut ikävä ja tylsä - vaikka minun pitäisi olla onneni kukkuloilla.
Jo ennen näitä kirjavinkkejä tajusin sen ja päätin: minun on hoidettava itseni kuntoon. Äkkiä, ennen kuin olen tylsä, ikävä ja inhottava kaikkien muidenkin mielestä.
Päätin ottaa intensiivijakson: hyväätekevää liikuntaa ja aktiivista asennemuokkausta - ja uskottava se on - se toimii!
En pidä pyöräilystä, en yhtään - mutta tällä viikolla kahtena aamuna olen pyöräillyt hymyillen.
Ei joka päivä huvita lähteä liikuntasuoritukselle - mutta paarustan silti tuskanhiki silmissä pienen lenkkireittini raskainta ylämäkeä. Yleensä maailmankaikkeus vastaa: mäen päällä alan taas kuulla musiikkia hienosta aparaatistani ja kummasti yleensä juuri silloin soiva kappale puhuu. Suurin kirjaimin.
Illalla kirjoitan muistikirjaani mistä olen ollut kiitollinen.

*

Onhan tuosta itsensä kiusaamisesta kai ihan hyötyäkin. Saan pohdittua lasten kouluvaatteet ja -tavarat kohdilleen, luetteloin mitä kukakin tarvitsee (kuka ne kävisi hakemassa?). Järjestän ja järkeistän lähipäivien ohjelmaa (kuka ne toteuttaa?). Muistutan että ihan oikeasti se kenkäteline pitäisi hankkia. Mietin ruokalistoja, säästökohteita, aikatauluja. Blogeja ja blogikirjoituksia. Kauppalistoja. Lukemiani kirjoja. Mansikoita ja mustikoita. Lapsia. Tuttavien lapsia. Tuttavia. Sukulaisia. Tupaantuliaisia. Leipomista.

Ja noudatan tietysti hyväksi havaittua periaatetta lahjattomat harjoittelee, amatöörit venyttelee.
Minä vaan menen ja mietin.

*

viikon liikunnat
ma: työmatkapyöräily, pyörällä kauppaan + pieni lenksa
ti: työmatkapyöräily

Jos säät suosivat tänään, menemme naperoiden kanssa ulkouimalaan puljaamaan.

Syöksy maanantaihin

En meinannut millään eilen illalla uskoa, että tänään olisi muka maanantai.
Ihan varmasti on virhe jossain maailmankaikkeuden aikataulutuksessa.
Miten voisi olla maanantai kun oli niin kiva viikonloppu? Kyllä sen kuuluisi jatkua.

**

Tietysti kauhukolmikko voitti taistelun viikonloppulomakohteesta. Tietysti.
Lomailimme Lintsillä ja Heurekassa.
Paitsi hraH joka oli työssä - lällikset sille!
Minä ja muksut nautimme keskenämme suuren maailman tunnelmista.

Parasta oli oma hytti junassa.
Tai sitten iso huone hotellissa.
Ehkä kuitenkin se, että aurinko paistoi Lintsillä.
Mahdollisesti myös se, että menimme kaikki yhdessä maailmanpyörään. (Isoveli ei mene härpäkkeisiin, enkä minä. Pikkusiskoakin vähän pelotti, koska hän on allerginen rauhallisille laitteille, kuulemma.)
Ei, kyllä parasta sittenkin oli se kohtalaisen kiva ravintola Lintsillä ja se kuinka kauniisti lapset olivat pöydässä.
Ja tietysti iltakävely Töölönlahden rantaa pitkin takaisin keskustaan.
Ehkä myös se, että kauhukolmikko yritti patistaa minua hotellissa saunaan: "äiti mene vaan, sä olet sen ansainnut. Kyllä me pärjätään!" (en mennyt, mutta olin ihan liikuttunut lasten huolenpidosta)
Voi olla, että parasta oli sittenkin Heurekan aivan loistava tulevaisuus-näyttely.
Tai hotellin pelihuone.
Parasta oli sittenkin kyllä hotelliaamiainen.
Ja se kun kesken aamiaisen soitimme hraH:lle lällällää-puhelun.
Ei pidä unohtaa sitäkään, kuinka yksituumaisesti lapset päättivät kotimatkan ajankohdasta ja valikoivat kaupasta eväitä junamatkaa varten.
Tietysti parasta oli myös yliväsyneen hysterian partaalla pyörineen Pikkusiskon hervoton hekotus kun hän katseli omia leikkejään junassa. Ja Isoveljen veljellisen hellä kiusanteko: "hei nöpöläinen - kutikuti!"

Parasta oli oma lauma.
Yhdessäolo rennosti. Se, miten tiukasti yhteenkasvaneita ja loputtoman lojaaleja toisilleen nuo ovat.
Se, että ne ovat suhteellisen hyväkäytöksisiä ja hyväntuulisia seuralaisia.
Että ne ovat.

*
Heurekaa suosittelen aivan vilpittömästi: 20X0 matka tulevaisuuteen -näyttely oli kokemus. Aikuiselle se antoi varmasti enemmän tietoa ja ajateltavaa kuin lapselle - ja nautinkin siitä, että olimme paikalla heti aamusta, ja siitä että sain kierrellä juuri tämän näyttelyn rauhassa, ajan kanssa.
Antoi paljon pohdittavaa.

*
Tähän työviikkoon saan syöksyä hartiavoimin. HraH ei yleensä ole matkatöissä, paitsi aina tässä vaiheessa vuotta on sellainen puolivapaaehtoinen työkeikaus. Siihen pitää aina asennoitua: miten hoituu arki kun on tottunut siihen että tanssijoita on kaksin kappalein?
Verstaallakin alkavat yleensä tohinapäivät juuri tässä vaiheessa kesää.

Tein varauksen täällä suositellusta kirjasta, ja ajattelin että otan tämän viikon harjoittelun kannalta. Treenaan kroppaa ja koppaa, yritän pitää itsestäni huolta. Kesä on ollut haasteellinen, pääkoppaan on kertynyt aivan liikaa remppapölyä josta pitäisi päästä eroon.
Haluan kiinni viime syksyn ja kevään hyvään sykkeeseen.

*
viikon liikunnat (alkaa jo viime perjantaista)
pe: pyörällä töihin + pieni lenksa
la&su: lomalla suurkaupungissa
ma: pyörällä töihin

taidan tarvita terapiaa


Työpisteeni tänä aamuna.
Mitään ei ole kadonnut, hälärit normaalisti päällä, vain kaappi on kaatunut.
Päälleni. Tai siis siihen missä olisin ollut työaikaan.

Jouduin kiipeilemään pöydän yli saadakseni tietokoneen, ja nyt istun epäergonomisesti nurealla puolella. Nettipiuhakin oikutteli.

*

Lapset haluavat mennä viikonloppuna Helsinkiin: ensin Heurekaan ja sitten Lintsille ja olla yötä hotellissa. Minulla on suunnilleen työpäivän verran aikaa keksiä, mitä teemme - vai menemmekö kauhukolmikon linjoilla.
Pääni on aivan tyhjä lasten kotimaanmatkailuideoista.

*

viikon liikunnat
ma: pyörällä töihin + pieni lenksa
ti: pyörällä töihin + sauvakävely
ke: pyörällä töihin + pyöräilyä muuten vaan
to: pyörällä töihin, kotiin mutkan kautta + pieni lenksa


työmatkapyöräilystä

tiedättekö sen, kun lukee jonkun matkakertomuksia?
Tulee heti matkustelevainen olo.

Jos lukee maailmanympäripurjehduksesta, alkaa varustella itseään maailmanympäripurjehdukselle - keskeistä on keinuvassa keittiössä laitettava ruoka.
Himalajanvaelluksia lukiessa iskee punatauti. Ja sitten miettii, että miten sanotaan sherpalle kohteliaasti että jos vielä kerrankin joudun juomaan jakinmaitoa, saan raivohulluuskohtauksen.
Kun päähenkilö matkustelee rahtilaivalla, alkaa suunnitella aamulenkkiä konttien ympärillä ja mitä laittaa päälleen kapteenin pöytään viimeisenä iltana, ja onko iltakonjakki hankittu.
Seikkailujuoksijat ja ultrajuoksijat suorastaan pakottavat lenkille, ja vähän harmittaa se, että taivaltaa ihan tavallista ja tylsää pururataa eikä mitään kuolemanlaaksoa ilman vettä ja evästä.

Yksi vain ei toimi: vaikka kuinka lukee pyöräsafareista, ei yhtään tee mieli pyöräillä.

*

viikon liikunnat
ma: pyörällä töihin + pieni lenksa
ti: pyörällä töihin + sauvakävely
ke: pyörällä töihin

hyvä maanantai

eipä sitten tullut aktiivilomaa.
Olin ajatellut että teen kaikenlaista liikunnallista melkein joka päivä.
Höh ja pöh.
Alkulomasta kävin pari kertaa lenksalla, juhannuksena kiipeilemässä ja uimassa - ja siinä se.

Viimeiset pari viikkoa makasin milloin minkäkin sohvan mutkassa ja paransin maailmaa kälyn (nato? kyty? mikälie?) kanssa. Ei tullut juurikaan paremmaksi; hänen rinnallaan minä olen huolestuttavan kevytkenkäinen ja moderni urbaaniliberaali (sellaisia ne ovat, maaseudun ihmiset!).
No, serkut lähtivät kotikonnuilleen eilen - on aika aktivoitua.

Minä valtasin pastakeittiön takaisin maalarin jäljiltä - ja keräsin laumani oman pöydän ympärille anoppilan sijaan. Vihdoin.
Makaronilaatikkoa, tomaattikeittoa.

Kävin kirjastosta hakemassa tuoreimman varaukseni ja luin samalta istumalta Tuomas Kyrön Miniän. Hykertelin, hiukan liikutuinkin. Ihana!
Tunnistin itseni: tällainen olo minulla on joskus hraH:n isovanhempien (lasten isoisovanhempien) luona. Vaikka he ovat tuhannesti joustavampia ja sympaattisempia - kaupunkilaisempia - kuin Kyrön hahmot. Kyrö tavoittaa tämän päivän (nuoren) naisen ja entispäiväin tosimiehen maailmojen yhteensovittamattomuuden. Kun ei puhuta samaa kieltä, vaikka puhutaankin: kun nuori tulee ideoineen ja ideologioineen sinne, missä tehdään niin kuin on aina tehty, pärjätään (*prkl*) vaikka hampaat irvessä, missä rakkautta eletään todeksi vaan ei puhuta.

Päivää oli aina vain jäljellä, joten vielä ehdin lenksallekin.
Ajattelin, että vietetään sitten aktiiviloman sijaan aktiivityöelämäänpaluu.
Nilkka alkoi narista ja puolen yötä hikoilin laiskuutta itsestäni ulos, mutta hyvä silti.

Taas verstaalla

...tarvinneeko tässä mitään sen kummempaa sanoakaan.

Viesti tänä aamuna esimieheltä eli UPM:lta:
On vielä hiljaista varmaan. Ole nyt hetki siinä ja lähde sitten hunningolle )
Laita täydet tunnit itsellesi.

Työ2:n paperit jäivät kotiin. Tai oikeastaan siihen kotona olevaan varakompuutteriin, niin että palaan niihinkin ahkerana vasta huomenissa.

*
Suunnittelin että lähden nuoriso-osaston kanssa viikonloppuna kesäretkelle, HraH on työkeikalla viikonlopusta alkaen, koko seuraavan viikon.
Kysyin, mitä kauhulauma haluaa tehdä: yksi halusi Lintsille, toinen Särkkikseen ja kolmas Heurekaan.
Minä ehdotin että tehtäisiin jotain, mitä ei olla aikaisemmin tehty, tai vierailtaisiin jossain uudessa paikassa.
"niin mut on aika hankala ehdottaa semmoista, mistä ei tiedä mitään"

olisiko käynyt niin että minua on huijattu?

Niin meinaan kyllä nyt mieleni pahoittaa. Yhtään en ole vielä nähnyt lakeutta täällä Seinäjoen korkeuksilla.
Ihan on minua petetty.
Koko matkan olen odottanut pystymehtää ja aakeeta peltoo.

HraH sanoi, että menepäs tuonne torille tuommoisia huutelemaan, niin johan tuloo häjyt ja näyttää.
Minä arvelin, että nekin ovat varmaan jotain pikkuhäjyjä vaan, eivät kunnollisia.

Ajattelin, että annan kuitenkin vielä tuolle jatkotienpätkälle mahdollisuuden. Josko sieltä löytyisi lakeus.

Paljon kaikenlaista kaunista mahtuu matkan varrelle kyllä.
Mykistävän iso mäki jossain vähän Tampereen jälkeen.
Hassu kahvilakonditoria - sekin jossain vähän Tampereen jälkeen.
Seitsemän sadekuuroa.

Tähän yksinkertaiseen ja puhuttelevaan kauneuteen pysähdyimme toviksi ja minä olin vaikuttunut.
Toisinaan tyhjä puhuu voimakkaaammin sanoin kuin täysi.

jo on surkeat vitsit

tänään lähdetään pikavisiitille lakeuksille: vanhemman kummipojan konfirmaatioon.

Koko kevään olen asiasta tiennyt, ja vasta eilen sain aikaiseksi hankittua kengät. Jee.
Kengistä tuli hirveä stressi, koska kummipojan kastejuhlissa otetuissa kuvissa minulla on ilmeisesti jalassani talvilenkkarit. (talvilenkkarit? En ole ikinä koskaan enkä kuuna kullanvalkeana omistanut talvilenkkareita. Paitsi noissa kastejuhlissa. Puolustaudun sillä että olin köyhä opiskelija. Ilmeisesti olin niin köyhä, että piti lainata jostain kengät että pääsin ulos köyhän opiskelijan boksistani ja osallistumaan juhlaan.)
Mutta nyt on sitten kengät.

Nyt puuttuu enää asu johon asettua. Ja joka mielellään sopisi niiden kenkien kanssa.

No, onhan tässä useita tunteja aikaa.
Lahja on sentään hankittu.

*

Strömssömme lomailee edelleen. Sekä eteisen liukuovista että suunnattoman hienosta sängystä on parhaillaan tilauksessa kolmannet versiot.
Miten monella eri tavalla voi tehdä mittavirheen?
Ja millainen on sänkytehtaan laadunvalvonta - sama virhe pääsee läpi kahdesti?
Kysyn vaan.

Sänkytehdasjuttu johtuu varmaan siitä, että sängyissä ei ole taskuja. Tiedättekö kun ostaa sellaista tusinavaatetta ja taskussa on lappu että tämän tuotteen sinulle on tarkistanut (alipalkattu alaikäinen ammattiliittoon kuulumaton) Ah Ke Roi.
Koska sängystä puuttuvat taskut, puuttuu myös tarkastaja. Tai sitten sänkyverstaalla on näin kesän kunniaksi töissä kesätyöläinen Hui Lai Lee.

personal

olen tullut siihen tulokseen että tarvitsen personal trainerin.
Semmoisen kivan.
Joka tulee ja nätisti houkuttelee minut harjoittamaan liikuntaa, ei semmoista komentelevaa. Veisi puntille ja lenksalle ja järjestäisi minulle personal uimahallin kun ulkotiloissa on niin kylmä.
Liian helppoa pakoilla poikkeustila-argumentin taakse. Ensin oli remppa, ei millään pystynyt. Sitten tuli muutto. Ei taaskaan millään pystynyt. Ja nyt on ulkomaanvieraat; ei kykene. Ei sitten mitenkään.

Taidan tarvita myös personal kauneudenhoitomuistuttajan, joka sanoisi että tee nyt hyvä nainen jotain niille haituville päässäsi, eihän tuota peltoa kestä kukaan katsoa.
Se voisi sanoa myös että nypi ja rasvaa ja ruopsuta ja rouhi ja mitä kaikkea nyt kunnon naisten kuuluukaan muistaa aina hoitaa.

Ja sitten haluan personal alelaarishoppaajan, joka löytäisi minulle heti ne kaikki kivat vaatteet jotka haluan ja joita en löydä sen pahemmin kovan hinnan hyllyistä kuin alelaareistakaan.
Ja personal juhlamuistuttajan, joka pitäisi huolta siitä että lahjat on hankittu ajallaan ja juhlavaatteet myös. Varsinkin juhlavaatteet.

Enkä panisi pahakseni vaikka minulla olisi vielä personal kokkikin.
Olen viime viikkojen aikana ihan unohtanut, miten laitetaan ruokaa.
Varsinkin aamupuuroa.

Voi vitsit, olisi pitänyt ruveta prinsessaksi eikä tämmöiseksi.
Olisivat nuo perusasiat paremmassa jamassa.

back to basics

HraH on kesäonkl (en tiedä, miten se kuuluisi kirjoittaa, tuolta se suunnilleen kuulostaa); ulkomaanserkut tulivat eilen ja majoittuivat anoppilaan. (poloiset anoppi ja appi: heidän hiljainen ja mukava elämänsä oli hätinä palannut meidän remppaevakkomme jäljiltä raiteilleen!)

Lapset kyräilivät toisiaan puoli tuntia, sitten isot pojat (Isoveli 13 v ja Serkkupoika 11 v) lönähtivät patjoille pelaamaan. Hetkistä myöhemmin peli vaihtui legoleikiksi.
Tytöillä (Isosisko 11 v, Serkkutyttö 9, Pikkusisko 8) kesti vähän kauemmin. Pienen pihakierroksen jälkeen pets-talo oli viritetty mummin takahuoneeseen ja leikit alkoivat.

Kahivpöydässä suunniteltiin lähipäivien ohjelmaa: hraH on luvannut viedä lapset hissiajelulle (ne tulevat maalta!), Serkkutyttö tahtoo korvikset, molemmille lapsille on luvattu retki lelukauppaan ja uimaan jos säät suosivat, eväänä pitää olla herneitä (oli niin hauskaa kun viimeksi oli herneitä, ja aikuiset söivät ne kaikki!).
Minun osakseni jää tässä suunnitelmassa mustikkapiirakan paistaminen, meiltä kuulemma saa maailman parasta mustikkapiirakkaa. (apua! millä reseptillä sitä tehtiin silloin kaksi tai kolme vuotta sitten? tehtiinkö viime kesänä, ei mitään mielikuvaa?)
Piirakan salaisuus on ilman muuta lapsityövoimalla tuotetuissa mustikoissa.
Itse asiassa taidan tuottaa  koko piirakan lapsityövoimalla.

Lapsilla oli heti hauskaa.
Minä en vieläkään ymmärrä, miten ne ymmärtävät toisiaan. Minä en ymmärrä edes, mitä kieltä ne puhuvat.
Tai pojat, ne puhuvat ylikansallista kräks-pum-viuhia, mutta miten tytöt selviytyvät osiosta tää-olis-tän-äiti?

Näissä lyhyissä ja vähissä päivissä on jotain kovin ajatonta.
Lapsuuden kesinä ei koskaan satanut ja aina oltiin paljain jaloin.
Serkkulasten lapsuuden kesissä mentiin aina Suomeen ja ei-syötiin rannalla herneitä, mummi antoi jätskiä, poimittiin mustikoita ja ajeltiin hissillä.
Kauhukolmikon lapsuuden kesissä aina serkut tulivat Suomeen, ei-syötiin herneitä rannalla, mummi antoi jätskiä, leikittiin serkkujen kanssa ja ne pääsivät lelukauppoihin (mikä on tietysti ihan epää, meidän lapsia ei voi viedä lelukauppaan, koska ne alkavat heti itkeä!).

tour de lintukoto

















Pastakeittiön retrovälitila. Ja nykyinen.
HraHakkaraisen aula ja kodin viestikeskus.
Olotila.

Keskeneräistä? Toki.
Mutta kuten erään suurteoksen päätössanat kuuluvat: "Kotona ollaan"
(ja kuten saman teoksen parodiaversion päätössanat: "paska reissu, mutta tulipa tehtyä")
Olen enempi ensimmäistä mieltä - kotona on hyvä olla.

strömsö on kesälomalla

...valmiiksi koottuna tilattu sänkymme ei suostunut kokoontumaan.

edit myöhemmin samana päivänä.

Totisesti.
Strömsö on kesälomalla.

Kaikkein suurimmassa liukuovisysteemissä on - mikä yllätys! - mittavirhe.
Arvatkaa tilaanko ehkä ikinä enää mitään siitä keittiö/liukuoviliikeestä.

Yllättävän vähän ottaa päähän.
Ei kannattaisi köyhän kikkailla, vaan olla nöyrä.


tänäänkin on huomenna

vietimme tyttöjen kanssa naisteniltaa Lintukodossa.
Nöösit pojat (hraH, Isoveli ja kisut) luumuilivat muualla.

Kyllä se kuulkaa on niin, että oma tupa, oma lupa. Jalat oman pöydän alle ja muuta sentapaista.
Silkasta itsemääräämisen riemusta nukuin kaksinkerroin Isoveljen pienellä lökösohvalla. Ei haitannut, vaikka varpaat tulivat vielä rutaisiksi, ei haitannut vaikka suihkussa piti vielä käydä anoppilassa, eikä edes se että piti aamupalatta lähteä remppaheikkievakkoon heti kun silmäni sain auki. Järjestelin, puuhastelin ja virnuilin puoleen yöhön asti. (piilotin kaikki uudet hienot tavarat, etteivät remppaheikit kajoa niihin: pyyhkeet ja saippuapumput ja sellaiset. Lällällää, siitäs saatte remppaheikit, joudutte käyttämään vanhoja kämäisiä pyyhkeitä!)

Samassa sykkeessä menivät tyttösenikin: kaapeista huhuilivat kuukauden leikkimättömät leikit ja vaatteiden paljous suorastaan sokaisi Pikkusiskon. ("äiti, mun huone on niiiiiin ihana")

Tämän työpäivän jälkeen oma koti on taas jo paljon valmiimpi, asuttavampi ja kotoisampi. Omempi. Oikeasti fiksut (ne pojat) muuttavat vasta tänään. Urheiluhenkiset (me tytöt) asumme jo.

Edellisen postauksen kommenteissa Vintti kaipaili kuvitusta laatikkohärdellistä.
Olen kaapittanut tavaroita aina kun siihen on ollut mahdollisuus.
Tekstiilit ovat kaapeissa.
Kirjat hyllyssä.
Astioita ja keittiötavaraa on purkamatta pari (tärkeintä) laatikollista.
Lapset saavat luvan huolehtia leluistaan itse.
Isompi urakka tällä hetkellä on löytää kaikki jostain paikasta kuin löytää kaikelle paikkansa.

Aamulla, ennen evakkoon lähtemistä opiskelin uuden lieteni käyttöohjetta. Aamupalalle tepsutellessamme aloimme yhdessä tyttöjen kanssa haaveilla äidinleivän leipomisesta. ("äiti, osta myös puurohiutaleita. sit saadaan äidinpuuroa")
Kummassakohan purkamattomassa laatikossa on taikinakulho?

Isoveljen mielestä on ihan tyhmää muuttaa, koska mummin luona saa juoda litran kaakaota kerrallaan, syödä vaikka kymmenen leipää ja maata katsomassa telkkarista mäk-graiveria.
Jepujee, muuten hyvä muutto, mutta yksi lapsi muuttaa kokonaan pois kotoa.
Tosin Isovelikin kotiutui heti Lintukotoon tultuaan: nappasi kirjan hyllystä ja lönähti sohvalleen.

tänään on huomenna?

ei mene niinkuin Strömssössä.
Viimeksi lauantaina soitti remppaheikki että "upsista ja niinpoispäin, mutta lattian lakkaus meni uusiksi."

Isoveli kiteytti oivasti vallitsevat tunnelmat: "mä taidan kirjoittaa tarinan nimeltä Huomenna me muutamme"
(Aiheen tasolla Isoveljen mielestä Huomenna hän tulee on maailmanhistorian surullisin kirja...)

Sen sijaan paremmin kuin Strömssössä meni sunnuntai.
Koska olimme ahd.angstissa ja oli sunnuntai ja toimettomuus, haalimme lainaan auton, pakotimme vastustelevan nuorison autoon sisälle, lukitsimme ovet ja ajaa hurautimme Fiskarsiin.
Mieli ja sielu lepäsivät, muksut viihtyivät ja oli rauhaisaa. Pikkusiskon mielestä parasta olivat sorsat ja vesi ("hups, se oli vahinko! ihan totta, vahingossa otin kengät pois ja kahlasin"), Isosiskon mielestä sepän paja ja Isoveljen mielestä maisema. Minusta parasta oli kaunis. Oli kaunis maisema, kaunis sää ja paljon kauniita esineitä.

Muutamia kevyen luokan takaiskuja toki koimme: Isosisko bongasi lähikaupan ilmoitustaululta maastoratsastusta (ei onnistunut), Pikkusiskolla oli huoli ettei koko retkipäivänä saa syödä yhtään ranskalaisia ravintolassa (vasta kotimatkalla) ja hraHakkarainen meni viime töikseen johonkin herrainvaatehtimoon - tämä aiheutti kaikissa lapsissa yleisesti ja tasapuolisesti suunnatonta henkistä tuskaa ("eeeeeeiiii, me ollaan täällä jouluun asti! äiti, miks sä päästit sen sinne?") mutta kokonaisuudessaan meillä oli enemmän kuin onnistunut päivä.

Ja nyt, päivän tässä vaiheessa, ennen käyntiä remppalouhoksella, ennen kuin kukaan työmies ehtii ilmoittaa yllättävästä esteestä ja ennen kuin edes silmät ovat kunnolla auenneet - tänään on huomenna!
Ehkä, kai, jos mitään yllättävää ei satu ja niin poispäin, tänään aiomme asettua louhokselle. Ihan kokonaan ja mahdollisimman pysyvästi.