kirjahyllykriizi

 Nuorimmaisen muutto omilleen on käynnistämäisillään kartanossamme melkoisen tetriksen. 

Mitä mihinkin huoneeseen tulee? 

Kirjahylly on ollut keskusteluidemme polttopisteessä monen viikon ajan. Minulla on tunne, että hautaudun hyllyn ja kaikkien sen pölyisten kirjojen alle. Haluaisin tiivistää kirjat puolta pienempään tilaan tai matalampiin hyllyihin.
Lehtori ei ehkä niinkään.

hylly tuntuu kaatuvan niskaan

Viime vuosina hyllystä on kaivettu esiin milloin mitäkin kirjallisuutta, mutta sitä ei koskaan ole palautettu takaisin paikoilleen.
Välillä on ollut helpompaa lainata kirja kirjastosta kuin ryhtyä jäljittämään sitä hyllyn kaaoksesta. Kaaosta lisäsi vielä se, että ennen nuorimmaisen muuttoa kolme alinta hyllyä olivat sohvan takana piilossa. Sieltä jos jostain kirjoja kaivettiin kyllä esiin, vaan ei palautettu takaisin.
Paikoitellen kirjoja on kahdessa rivissä.

Kun varsinaisesta hyllystä loppui tila, rakensin jatkeeksi matalampaa hyllykköä - ja kuten tiedämme, lisäsäilytystilan hankkiminen ei melkein milloinkaan ratkaise siisteysongelmaa. Edes kirjahyllyssä.

lisähyllyt ovat vielä pahempia

Jos voisin valita, karsisin kirjoja ja levyjä niin paljon, että kirjastomme mahtuisi kolmeen metriin matalampaa kirjahyllykköä.

Sunnuntaiaamuna kaikki otti päähän aivan erityisen paljon.
Tuijotin kirjahyllyä ja päätin että sille on kertakaikkiaan tehtävä jotain.

Keräsin kaiken asiattoman irtoroinan pois hyllyiltä - pelkästään se helpotti oloani huomattavasti.
En halua hyllyyn yhtään pölyisiä pystejä tai mitään muutakaan sälää.
Jos meillä on sietämättömän korkea kirjahylly, olkoon se sitten vain kirjoille eikä millekään pölyjenkerääjäpysteille.

Lehtori tuli avuksi, ryhdyimme järjestelmällisesti käymään läpi matalien hyllyosien kirjoja.
Ne ovat helpoimmat.
Olen kerännyt niihin sekä omia että nuorten lasten- ja nuortenkirjasuosikkeja.
Pystyin helposti karsimaan pois sellaiset kirjat, joista olen itse aikoinani pitänyt, mutta jotka eivät ole kolahtaneet nuorisoon ja joita en itsekään ole kertaakaan avannut.

Samalla kasasimme selvitettävien kirjojen pinoa toisaalle.

iso hylly on hetkellisesti roinaton

Parin tunnin urakoinnin jälkeen kaikki irtoroina oli poistettu kirjahyllystä sille pitää tietysti vielä löytää paikkoja ja toinen matalista hyllyistä tyhjennetty kirjoista kokonaan.

Samalla kävin läpi omia kirjojani eri puolilta hyllykompleksia. Tulin siihen tulokseen että pystyn tiivistämään kaikki omat säilytettävät kirjani yhteen kapeaan matalaan hyllyyn. on pystyttävä, muuten en ala!
Loput ovat joko Lehtorin tai nuorison kirjoja sekä perheen valokuvakansiot.

pidetään/poistetaan -kasa odottaa
nuorison kyläilyjä ja selvittelyä

Tavallaan ymmärrän Lehtoria oikeinkin hyvin.
Hän on keräilijäluonne keräilykokoelmat tosin eivät ole hyllyissä ja lisäksi moniin kirjoihin liittyy keskeneräisiä suunnitelmia ja unelmia, muistoja matkoista Lontoon kirjakaupat -90-luvun puolivälissä olivat meille kummallekin melkoinen tajunnanräjäyttäjä - ymmärrän että luopuminen ja karsiminen ovat melkein mahdottomia toteuttaa.

Toisaalta mietin kyllä, montako History of Philosophy ja Philosophy of History -kirjaa ihminen voi tarvita? Puhumattakaan niiden History of History ja Philosophy of Philosophy -nimisistä jatko-osista.
En ole hennonnut kysyä, luetaanko niitä koskaan.
Enkä sitäkään, pysyykö tieto yhä ajantasaisena, vai vanheneeko se joskus.

Seuraava tavoitteeni on perata kaikki omat säilytettävät kirjani tiukalla seulalla ja siirtää kirjastoni toiseen kapeaan, matalaan hyllyyn.
Sen jälkeen näen kunnolla, mitä varsinaiselle kirjastollemme voisi tehdä.

Millaisella järjestelyllä jättiläishyllyn saisi näyttämään vähemmän päällekaatuvalta ja sekavalta ja enemmän ystävällismieliseltä kirjojen säilytyspaikalta?

En pysty kuvittelemaan takahuoneeseen mitään sellaista käyttötarkoitusta, joka sisältäisi sen, että minä viettäisin aikaani siellä.
Päällekaatuva kirjahylly on jotenkin niin kokonaisvaltainen elämys.
Olen toistaiseksi pystynyt ehdottamaan toistuvasti sitä, että takahuone pysyy romu-/vierashuoneena nuorison käytössä.
Ajatus siitä herraskaisesta lukuhuoneesta - Lehtorin ehdotus että minä istuskelisin siellä lukemassa saa minut melkein paniikin valtaan.

*

ps. olen näköjään kriizeillyt samasta asiasta joskus aiemminkin

Jos saisit pitää hyllyssäsi vain viisi kirjaa

Tarulta Sutkautuksista haaste: jos saisit pitää hyllyssäsi vain viisi kirjaa, mitkä ne olisivat?

Ihan ihana ja hankala haaste! Nykyään haluaisin pikemmikin päästä eroon kirjoista kuin haalia niitä ainakaan lisää hyllyyni, mutta kyllä ainakin toistaiseksi kirjahylly kuuluu talouteen ja hyllyyn kuuluu kirjoja. 

Lisäksi minulla oli vahva muistikuva siitä, että olisin tämäntapaiseen haasteeseen jossain välissä vastannut

Lempikirjat - tai merkitykselliset kirjat - vaihtelevat aina. Elämä kumminkin muuttuu. 
Ja paljon lukevalla ihmisellä on mielessään monenlaisia kirjoja. 
Eri tilanteissa eri kirjat nousevat merkityksellisinä mieleen.
Ja sitä paitsi, pitää voida valita monenlaisen genren kirjoja. Viisi kirjaa ei ehkä millään riitä.

jokaiseen aamuun

Tämän päivän listaus

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tiedän että monet nostaisivat Yönaiset ykköseksi, mutta kyllä sentään Asiat! On suorastaan epäreilua, että joku osaa kirjoittaa niin inspiroivan kirjan. Tähän kirjaan olen viime vuosina palannut lähes vuosittain, aina kun olen erityisen lohdun tai inspiraation tarpeessa. 

Pidän valtavasti sellaisista kirjoista, joissa kirjoittaja elää ja kokeilee vuoden verran jotain itselleen uutta elämäntapaa. Näistä nostona ainakin A.J. Jacobs: Raamatullinen vuosi. Pistää pohtimaan maailmankatsomusta ja ihmisten suhtautumista uskontoon. 
Alkuvuodesta lukemani Konstigin Vuosi herrasmiehenä on hyvä haastaja, luen sen säännöllisesti uudestaan.
Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti ei ehkä tällä hetkellä ole samalla tavalla ajankohtainen, mutta silti... "Olen aina kuvitellut kasvavani pois omasta vajavuudestani" 

Tuija Lehtinen: Enkelinkuvia hiekassa. Kaikkien aikojen kotimainen nuortenkirja. Nyt kun olemme siskon kanssa lukeneet urheasti Lehtisen tuotantoa jo reilusti yli vuoden ajan, alan olla aika kypsä koko kirjailijaan. Mutta Enkelinkuvat ja Mirkka-sarja säilyttävät silti paikkansa. Mirkka-kirjoista erityisesti Riparikesä.
Ei pidä väheksyä myöskään Tarun kirjoituksessaan esiin nostamaa Sannan Jenkkivuosi -sarjaa. 
Ja nyt kun ajattelen asiaa vähän tarkemmin, pitäisi nostaa ehkä esiin Jukka Parkkisen Suvi Kinos -sarja. Sekä tuossa linkkaamassani kirjoituksessa mainittu Cynthia Voigtin Matkalla kotiin -sarja.

J.R.R.Tolkienin Taru sormusten herrasta lienee sellainen kirja, jota en luultavasti enää lue uudestaan, mutta sormussaaga kuuluu niin vahvasti omaan kasvamiseeni ja historiaani, että se on syytä säilyttää hyllyssä vain siksi. Syy löytyy täältä

lohtukirjahylly jostain menneisyydestä
suurin osa näistä lohtukirjoista on vaihtunut toisiksi.

Sitten meneekin jo mutkikkaammaksi. 
Palaan yhä uudestaan tiettyihin hömppäkirjoihin - vaikkapa Kinsellan Himoshoppaaja -sarjaan, tai dekkareihin - Donna Leonin Brunetti -sarjaan, mutta niiden lukeminen liittyy enemmänkin siihen että elämässä on stressiä, ja sielu kaipaa jotain yksinkertaista, tuttua ja vaivatonta lukemista.
Minulla on suunnilleen hyllymetrin verran lohtuhömpettä juuri tätä tarkoitusta varten: luettavaksi joko stressiaikaan tai kun lähtee johonkin reissuun suunnilleen yhdeksi yöksi. Sellaisia helppoja tuttuja kirjoja, joista ei haittaa vaikka niitä ei lukisikaan loppuun asti. En pysty menemään nukkumaan lukematta muutamaa sivua, ja sellaisiin tilanteisiin sopivat parhaiten hömppäpokkarit. lasketaan Leonin dekkarit myös hömpäksi.
Että jos saan sitten vielä vastata että lohtuhömppä.
Ja lohtuhömpän pitää ehdottomasti olla pokkarimuotoista, sellaista että voi huoleti kääntää kirjan selän kokonaan auki, taittaa kulman kirjanmerkiksi ja muutenkin kohdella vähän turhan huolettomasti.

koronakevään lohtukirjasto.
näistä yhä kokonaan lukematta Polkupyörällä ajamisen taito
ja Hyvät bileet.
Ne on poistettu lohtukirja-statuksesta.

treenipäiväkirjaan

maanantaina 

Uinti; n.30 min.
Sekava ja sekatahtinen.
Loppupuolella hyvä kirittäjä, pysyin tahdissa muutaman altaanmitan.

Saunassa huonosti liikkuva täti kampesi itsensä ylimmälle lauteelle, hirvitti että se putoaa tai kierii alas sieltä, en uskaltanut jäädä katsomaan.

Kävin ennen uintia herättelemässä itseäni punttisalin puolella.
Venyttely- ja lämppäpuolella oli yliaktiivinen pariskunta tekemässä jotain hysteeristä alkuverryttelyä.
Ne huhtoivat kuin piristäviä kemikaaleja käyttäneet pikkuoravat janefonda-asuissa. Toinen heilutteli jättisuurta kahvakuulaa ja toinen veti turboteholla punnerruksia, sitten vaihto lennosta vannon että kahvakuula lensi ainakin. Sitten vatsalihaksia ja keppijumppaa kuin keihäänheittoa. Kyykkyhyppyjä ja jotain muuta sekopäistä, ei hetkenkään taukoa ja hullu turbomoodi päällä. Tuli sellainen olo että kohta tarttuu tuo adhd-tai-mikälie, meinasin tulla levottomaksi.
Hirvitti että jään kahvakuulan alle.
Yritin näyttää puolapuilta.

Semmoista jäin ihmettelemään että onko ikäihmisilläkin hiihtoloma.
Halli oli ihan ylitäynnä senioreita, vaan ei nuorisoa.

oivallinen viikonloppu

 Olin loppuviikosta koulutuksessa ja viikonloppuun laskeutuminen perjantaina oli koulutuksen jäljiltä vähintäänkin uneliasta.

Perjantaina omilleen muuttanut nuorimmainen kävi kylässä ja haukottelimme kilpaa. Olisi ehkä pitänyt ottaa nokoset.
Hänen lähdettyään sinnittelin itseni imurinvarteen. Ehdottomasti outo mutta hyvä ratkaisu. Virkistyin ja tarmistuin ja viikonloppu sai kaipaamani käänteen.

Lehtori oli illastamassa kollegoidensa kanssa.
Raivasin ensimmäisen raivauskierroksen kylpyhuoneen kaapeissa. Kaikki vanhentunut tai käyttämätön kosmetiikka pois, liikaa tilaa vieneet pyyhkeet toisaalle.
Mikä ilmavuus ja selkeys!

raivauslöytö - löytyi astialaatikosta kellarista

 

Lauantaina aloitin päivän uinnilla.
Mikä energiapläjäys!
Mattokaupoille ja ruokakaupoille.
Kauppareissun jälkeen levittelimme mattoja, ripustimme verhoja.
Korkkasimme ruuan seuraksi espanjalaisen viinin.
Lehtori lähti kaverinsa kanssa katsomaan jalkapalloa, minä jäin lueskelemaan.

takahuoneen kaaos

Sunnuntaina Lehtori aloitti päivänsä lumihommilla mamman luona.
Minä tutustuin uuteen keittiökoneeseen - airfryeriin.
Ja aloitin ensimmäisen raivauskierroksen takahuoneen liinavaatekaapeissa.
Pari kassillista verhoja ja vastaavia kellariin harkinta-ajalle.
Nuorison lakanat nuorisolle.
Ensimmäinen raivauskierros vessan kaapeissa: turhaa kosmetiikkaa pois, lääkkeet ja ensiaputarvikkeet omalle paikalleen eri kaappiin.
Mikä ilmavuus ja selkeys!
Viikon toinen kiipeilytreeni. Aloimme siskon kanssa harkita kanta-asiakaskorttia hallille, silloin pääsisi kiipeilemään milloin vain, ei olisi riippuvainen hallin aukioloajoista.
Illansuussa espanjalaisen viinin jämät ja kirja. 

sunnuntai-ilta

 

Minulle sopii tekeminen, ei vetelehtiminen.

Nuorimmaisen muuttokahakoissa nyt on raivattu vähän kellarissa ja hiukan keittiössä.
Liinavaatteet ja pesutilat on raivattu ja järjestetty paremmin.
Edessä on kirjahyllyn kaaoksen kesyttäminen, keittiön kunnon raivauskierros ja mahdollinen makuuhuoneen siirto, kunhan keskimmäinen palaa Savonmaalle.
Palapeli etenee pikkuhiljaa.

Tuntuu hyvältä saada aikaan asioita, tehdä kotia meille sopivaksi.

Tuntuu hyvältä tehdä asioita itselleen ja itsekseen. Koko lapsiajan minun on ollut vaikea nipistää vaikkapa viikonlopuista aikaa itselleni. Vaikka nuoret ovat jo vuosikausia olleet hyvinkin omatoimisia, on minun silti ollut vaikea irroittautua palvelusvuorosta. Joku ihme itse itselleni rakentama henkinen lukko: äiti-ihmisen pitää olla tavoitettavissa.
Nyt sen kuin menen ja uin ja kiipeilen ja ehdin vielä vetelehtiäkin.
Hyvä niin.

Vuoden biisi

 Koronavuosina Ismo Alangolta taisi peruuntua joku iso keikka missälie ja sen sijaan esittivät televisiossa hyvin intensiivisen yhden miehen setin.

Alangon tuotanto ei ole missään vaiheessa mitenkään erityisesti puhutellut, olen toki joitain biisejä tiennyt ja muutamasta vähän tykännytkin, mutta noin yleisesti ottaen koko tyyppi on ollut vähän sellainen nojoo.
Mutta olipa hengästyttävän intensiivinen yhden miehen setti!
Ihan piti laittaa kirja pois ja keskittyä kuuntelemaan.

Ja vähän myöhemmin osuin vielä jonkun Alanko-aiheisen dokumentin ääreen.

Näistä kahdesta ohjelmasta jäi mukaani kulkemaan Risteys josta on muodostumassa tämän vuoden biisi.

Puhuttelee, osuu ja uppoaa niin syvästi, että sitä ei voi oikein kunnolla kuunnellakaan, kun heti ovat itkuvedet silmissä.

Tulen siihen risteykseen
missä ruuhka hiljenee
katulamput vanhenee ja vähenee

(...)

Tulen siihen risteykseen
missä viitat vähenee
kadun pätkät lyhenee
ja kapenee
kutsun toista kulkijaa
kadun kannen takojaa
en voi enää vaeltaa ja odottaa

-Ismo Alanko: Risteys-

Sen rinnalle on nousemassa vahvasti Semmareiden Viimeinkin kahden. Siinä on sitä samaa syvällekäyvää arkitodellisuutta, vääjäämätöntä muutosta. 

Herää, herää rakkaani,
On päivä valjennut!
Ja nuken vaatteet sängyn alta vinttiin kannettu,
Aika tullut luopua ja laskee menemään,
Omin siivin taivaankantta kauas etelään,

Ollaan viimeinkin kahden
Eikä kukaan kerro mitä tapahtuu,
Ollaan viimeinkin kahden
Eikä kukaan kerro minne,
Eikä kukaan kerro minne,
Eikä kukaan kerro minne,
Viimeinkin kahden,
Viimeinkin kahden,
Viimeinkin kahden,
Eikä kukaan kerro minne,
Eikä kukaan kerro minne,
Eikä kukaan kerro minne tie jatkuu.

- Tuomo Rannankari: Viimeinkin kahden -

Junassa, matkalla Kuopioon

 Koko kuluva viikko on ollut yhtä hässäkkää: kaksiosaisia työpäiviä, erilaisia kokouksia ja kaiken alla kuplimassa nuorimmaisen muutto omilleen.

Torstaina lähdin töistä aiemmin. 

Koko matkan bussissa nieleskelin liikutusta: penkkaripäivä. Sen nuorimmaisen - sen jonka ansioista olen ensimmäisen blogini (www.polut.vuodatus.net) perustanut, jonka vuoksi myös tämä blogi on olemassa.

Jäin bussista Kirkkopuistossa. Heti siinä ensimmäiset lähikuntien abirekat ajoivat ohi, täynnä elämää ja iloa pursuavia. Heittelivät karkkeja, huusivat silmät kirkkaina, vielä tuoreella äänellä abi-abi-abi!

Kulkueen varrelta löysin paikkani ja omani myös, täynnä elämää, olemisen iloa. Laitoin kuvan perheen ryhmään, siskonsa vastasi heti abi-abi-abi! Nieleskelin taas, ja yhä.

Parin tunnin päästä nuorimmainen soitti: treenien jälkeen omalle kämpälle, sieltä kavereiden kanssa yöhön ja sieltä ekaa kertaa omaan kotiin yöksi.

Me istuimme Lehtorin kanssa ensimmäistä kertaa ihan kokonaan vain kahdestaan. Se laittoi kirjansa sivuun, käänsi tuolinsa kohti ja katsoi silmiin.

**

Ps. Keskimmäinen tulee työssäoppimisjaksolle ja asettuu useammaksi viikoksi meille, että ei me sentään ihan kerrasta kaksin jäädä

Tammikuun luetut

 Tammikuu ja koko vuosi näyttää alkaneen lukutunnelmissa.

#tuijalehtismaratonissa ollaan siskon kanssa luettu urakalla nuortenkirjoja, siksi kuukauden kirjamäärä on niin suuri. Nuortenkirjat ovat suhteellisen ennustettavia ja nopealukuisia. 

Suosittelen Simsionin Isätestiä, Osmanin Hutiluotia ja Pooleyn junamatkatarinaa.  

Luetut käänteisjärjestyksessä:

Tammikuu 2023

 

Tuija Lehtinen: Pesää. #tuijalehtismaraton Viidentoista kesäisen pikkukertomuksen mittainen tarinakokoelma. Kertomukset ja niiden henkilöt liittyvät löyhästi toisiinsa. Oli mielestäni aika tylsä kertomuskokoelma.

 Clare Pooley: Joka pävä laiturilla 5. Joka aamu samassa junassa, samassa junavaunussa tapahtuu kohtaamisia: sanattomia, huomaamattomia - tai näkyväksi tulevia kuten tässä vaunussa, toimittaja Iona Iverssonin ympärillä. Nämä ihmiset tutustuvat, ystävystyvät, auttavat toisiaan, itseään, hitsautuvat yhteen, vaikka elämät muuttuvat ja erilaisia asioita tapahtuu. Sujuvaa, leppoisaa ja hyväntuulista kuunneltavaa, mielestäni parempi kuin Pooleyn ensimmäinen teos Totuusleikki. "ole kuten Iona /mitä Iona tekisi" muistuttavat matkustajat toisiaan. Kuuntelin mielelläni tätä hyvänmielen kirjaa.

 Petri Rainiala: Totuuden jäljillä - avain poliisin salaisiin kuulustelumenetelmiin. Löytyi kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä. Tiukka tietokirja, höysteenä rikosjuttuja: historiaa, vertailua eri maiden käytäntöjen välillä. Vähän paperinmakuinen juttu.

Sally Thorne: 99-prosenttisesti minun. Itsekäs, oikutteleva ja sydänvikainen kaksosenpuolikas Darcy on ollut koko ikänsä ihastunut naapurinpoika Tomiin, joka nyt saapuu Darcyn isoäidiltään perimään lukaaliin tekemään remppaa. En tiedä miksi luin tämän kirjan. Yritin jättää sen kesken heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Luin silti. En suosittele.

 

Tuija Lehtinen: Rebekka - yllätysten ysi ja Rebekka - Tuulimyllyjä ja tulppaaneja. #tuijalehtismaraton Sinnittelimme siskon kanssa Rebekka -nuortenkirjasarjan loppuun. Yllätysten ysi oli päätöskirjaa vauhdikkaampi; Tuulimyllyjä ja tulppaaneja antaa nimensä puolesta hiukan harhaanjohtavan kuvitelman Rebekan tulevaisuudesta. Pappilan luova punatukkainen Rebekka sinnittelee kirjasarjan verran läpi yläkoulun, vauhdikkaat siskot jatkavat sarjaa spinoffilla. Tuulimyllyissä ja tulppaaneissa kerrotaan pitkästi, mitä on tapahtunut Lehtisen uran alkupään Vaniljasyndrooman Millille - ja ankara Maire Läksykin saa oman päivityksensä. Sarja ei kokonaisuudessaan ole Lehtisen nuortenkirjatuotannon hehkeimmästä päästä, mutta sillä on hetkensä.

Lucy Diamond: Niin pienestä kiinni. Lara ja Ben viettävät kiihkeän illan ja yön New Yorkissa - ja joutuvat sen jälkeen erilleen toisistaan. Mihin suuntaan elämä kuljettaa? Hahmot olivat vähän epäuskottavia ja tarina itsessään tietysti ennalta-arvattava, mutta kokonaisuus oli oikein sympaattinen, lukukelpoinen satu. 

 Anneli Kanto: Kullan kaipuu. Armi on päätynyt maaseudulle elämään maajussin morsiamena. Kyläyhteisö ei oikein toivota Armia tervetulleeksi, vain ompeluseuran naiset ovat jonkinlainen verkosto Armin elämässä, eikä se maajussikaan aina niin kovin sympaattinen tyyppi ole. Maajussin mailla tehdään malminetsintöjä - löytyykö sieltä kultaa, ja miten kyläyhteisö reagoi mahdolliseen kaivokseen. Odotin vauhdikkaampaa ja hersyvämpää kirjaa, loppumetreillä teki jo mieli ravistella koko Armia, että älä ole lapanen. Pienoinen pettymys. Äänikirja.

 

Tuija Lehtinen: Rebekka - mansikoita ja morsiusneitoja. #tuijalehtismaraton Vauhdikas kesäkirja riparikesästä, muutosten kesästä, kesästä ylipäätään. Vähän hämmensi, olin kuvitellut tapahtumien paikkakunnan lähemmäs Oulua, mutta ilmeisesti näin ei ollutkaan. Hyväntuulinen, kesäinen nuortenkirja.

 

Richard Osman: Hutiluoti. Torstain murhakerho tutkii taas outoa murhaa: ruumiskin puuttuu. Muistin hahmot ja tyypit ja pysyin kärryillä rikoksessa! Hyväntuulinen ja hersyilevä kirja ikäihmisten kommuunin murhakerhosta, mielestäni parempi kuin kaksi aiempaa kerhokertaa. Tyypit ovat kehittyneet ja jokaisella on oma roolinsa tarinassa ja murhan ratkaisemisessa.

 

Richard Shepherd: Kuoleman seitsemän ikää. Oikeuslääkäri Shepherd muistelee uraansa ja kertoo ihmisen elämänkaaresta, kehon muutoksista ja ihmisenä olemisesta seitsemään ikäkauteen linkittyvien oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen tulleiden tapausten kautta. Alkupään (vauvat ja lapset) lukeminen teki vähän pahaa, keski-ikäisyys ja vanhuus olivat kiinnostavia. Paljon anatomiaa, jonkin verran tapausselostuksia, hiukan Shepherdin omaa elämää. Kiinnostava. 

Maija Kajanto: Taatelitalvi. Jatko-osa Korvapuustikesälle. Sulosta kotimaista hömppää; Kristiina jatkaa kahvilanpitoa ja perustaa hotellin. Työtä riittää, talvi on kylmä ja luminen, joulu lähestyy, rakkauselämä on vähän solmussa ja mummokin on omituinen. Herttainen kotimainen joulukirja, tykkäsin. Äänikirja.

 Graeme Simsion: Isätesti. Ties monesko osa persoonallisesta geneetikosta, Don Tillmanista kertovassa sarjassa. Tässä kertomuksessa Donin poika Hudson on jo yhdentoista, ja kohtaa koulumaailmassa samanlaisia vastuksia kuin Don itse aikoinaan. Don päättää tasoittaa poikansa tietä ja auttaa tätä sopeutumaan. Kulmikkaasti maailmaan suhtautuva Don saa huomata, että pojan selviytymiskeinot ovat erilaiset kuin hänen omansa. Lämmin suositus!

Tuija Lehtinen: Tuhansien aamujen talo. #tuijalehtismaraton Armeijan maailmaan sijoittuva reipasotteinen kertomus ei ole missään välissä kuulunut suosikkeihini. Kehden kertojaäänen tarina etenee mielestäni repaleisesti ja loppuratkaisuun päästään viimeisen parinkymmenen sivun aikana jotenkin tyhjästä nyhjäisemällä. Tulipa luettua. 

 Sophie Kinsella: Himoshoppaajan joulu. Äänikirjana huoletonta himoshoppaajaa joulutunnelmissa. Aloitin kirjan jo ennen joulua, mutta kuunteleminen venyi. Himoshoppaajat ovat herttaisen huolettomia, kevyttä myötähäpeää, iloa ja välillä liikutustakin herättäviä tarinoita, tämä sijoittui joulun valmisteluihin. Huoletonta, suloista, harmitonta, ja lukijana aivan ihana Elsa Saisio, jonka eloisa lukutapa sopi tähän kertomukseen oivallisesti! Äänikirja.

Tuija Lehtinen: Rebekka - tähtityttö. #tuijalehtismaraton Reipas, mutta hiukan epäuskottava kertomus Rebekasta joulun alla tiernapoikahommissa. Heti sarjan alussa, ja tämän tästä sarjan mittaan, on kerrottu että Rebekka asuu pienellä paikkakunnalla lähellä Oulua. Kun ottaa huomioon, että tiernapoikaperinne on peräisin Oulusta, tuntuu kummalliselta etteivät Rebekan kaverit muka olisi tunteneet perinnettä tai lauluja. Myös sovinnolliset loppuratkaisut tapahtuvat tässä kertomuksessa vähän turhan helposti. Tarina kuitenkin eteni jouhevasti ja reippaasti, ihan lukukelpoinen.

 

Tuija Lehtinen: Piiitkä jäähy. #tuijalehtismaraton - luultavasti sellainen kirja, jota en ollut aiemmin lukenut. Roope joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Kuopioon, etäälle entisestä elämästään ja harrastuksestaan. Kitkerän-katkera Roope kokee että elämä potkii päähän, toilailu isän uusperheessä vei häneltä harrastuksen ja tutun arkielämän. Kiukkuisen nuorukaisen tilitystä, josta ei aivan kokonaan käy ilmi, mitä oikeastaan on tapahtunut, eikä Roope tunnu kirjan mittaan oikein kypsyvän kantamaan vastuuta itsestään ja elämästään. Ärhäkkä mutta kohtalaisen lukukelpoinen nuortenkirja. 

 Tuija Lehtinen: Rebekka - konnankoukkuja ja koiruuksia. #tuijalehtismaraton jatkuu yhä. Kesäisessä Rebekka-sarjan kirjassa esiinnytään kesäteatterissa, ihmetellään sammakoita ja pyöräillään festareille. Edellistä osaa napakampi ja tapahtumaisempi nuortenkirja. 

 Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä - vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä. Yksi suosikki reality-proosa -kirjoista, luen säännöllisesti uudestaan ja uudestaan. Herrasmiehenä oleminen on enemmän sisäistä kuin ulkoista; luonteen, tapojen ja ajatusten suoraselkäisyyttä ja arvostavaa asennetta muita ihmisiä kohtaan. Kyllä nainenkin voi olla herrasmies, tapojensa ja asenteensa puolesta ainakin. Tämä kirja tekee ihmisestä jalomman, laittaa pohtimaan itseään, suhtautumistaan ympäröiviin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. (luin tämän oikeastaan loppuun uudenvuoden aattona, mutta olkoon vuoden ensimmäinen kirja, tällä on hyvä aloittaa). Tällä lukukerralla erityisesti puhutteli "He yrittävät jatkuvasti paeta /Pimeyttä ulkopuolellaan ja sisällään /Kuvittelemalla niin täydellisiä järjestelmiä /Ettei kenenkään tarvitse olla hyvä (T.S.Eliot)" Herrasmieheksi tullaan ottamalla vastuuta itsestään, kasvamalla aikuiseksi, ymmärtämällä että pelkästään mielihyvän tavoittelulla maailma ei muutu paremmaksi. 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)