vääjäämättömyyksiä

Olen jotenkin sitkeästi pitänyt itseäni kolmen pienen lapsen puolipulleana kotiäitinä.

Pitää vissiin alkaa tarkentaa mielikuvaa itsestään.





Kun on ollut saman työnantajan palveluksessa niin kauan, ettei ikälisiä (kokemuslisiä) ole olemassakaan enää enempää (ts. kukaan ei jaksa tällaista työtä näin pitkään?)...

Kun saa lapsilisää vain yhdestä...

Kun tulee kolmannen kerran kutsu rippileirin vanhempainiltaan...

Kun wilma muistuttaa, että täysi-ikäisen pitää myöntää huoltajalle katseluoikeus...

Kun talouteen tulee neljä kertaa äänioikeusilmoitus...

Kun neuvoo yhdelle kuinka vuokravakuus maksetaan...


...niin voiko enää pitää itseään pienten lasten puolipulleana kotiäitinä?

Ennallaan on korkeintaan puolipulleus.


*

Tajusin viime viikolla, että juhannuksen jälkeen yksi on riparilla, toinen Uudessa Seelannissa ja kolmas omassa kodissaan.



pysyvyyden vaikeudesta

Superajattelija Nelina ehti pääsiäisen pyhinä ajatella minua nopeammin pysyvyyttä.

Yhdestä blogista luin, kuinka vajaan vuoden seukkailun jälkeen ollaan jo pysyvässä parisuhteessa. Tai oikea sana taisi olla vakiintunut.

Yhdestä kirjasta puolestaan luin, kuinka muutaman vuoden takainen pysyvä elämänmuutos on tehnyt kaiken niin paljon paremmaksi.

Hyvät heille.

Vaikka en kyllä ymmärrä, mistä sen tietää pysyväksi ja vakiintuneeksi ennen kuin jälkikäteen?
Kamalan huolettomasti heitetään ilmoille niin suuria sanoja.

*

Mikä tekee elämänmuutoksesta pysyvän ja parisuhteesta vakiintuneen?

Ruokavalio-liikunnallisiin muutoksiin en omalla kohdallani usko hetkeäkään.
Kyllä - yritän parhaan kykyni mukaan käydä polskuttelemassa pari-kolme kertaa viikossa, yritän hyötypyöräillä kesäkaudella ja kävellä, tai uhkarohkeuksissani jopa lenksata ja milloin mitäkin, mutta totisesti en uskalla väittää että olen muuttunut pysyväisluonteisesti sohvaperunasta liikunnalliseksi.
En vaikka satunnaisesti saan omahyväistä itsetyytyväisyyttä ja vielä satunnaisemmin muuten vain hyvää oloa liikkumisestani.

Kyllä - yritän parhaan kykyni mukaan syödä terveellisesti, kasviksellisesti ja ties kuinka oikeaoppisesti ja olen tehnyt sitä sinnikkään päättäväisesti useamman vuoden. Reilut puoli vuosikymmentä ainakin.
Toki olen hyvinvoiva ja satunnaiset visiitit vehnäpullan puolelle kyllä muistuttavat minua juuri minulle sopivien ruokien tärkeydestä, mutta en suurin surminkaan väittäisi tätäkään elämänmuutosta pysyväksi.

Ikään kuin haluaisin säilyttää itselleni oikeuden, luvan, edes hiuksenhienon mahdollisuuden olla sellainen kuin ennen, sellainen kuin oikeasti olen. Liikkumaton namihiiri-epäkasvis-laiskuri.
En välitä karkista, jäätelöstä ja suklaasta, en hirveästi oikeastaan mistään makeasta nykyään, mutta en suurin surminkaan väittäisi olevani pysyvästi muuttunut epänamihiirulaiseksi. 

Tunnen kropassani vähäisenkin liikkumisen väliinjättämisen seuraukset, mutta en silti vahingossakaan olettaisi että olen muuttunut pysyvästi liikkuvammaksi. (enkä todellakaan liikunnalliseksi)

Jos olen ihan rehellinen, niin...
minusta mustikat, omenat, parsakaali, uiminen ja pyöräily ovat aina vain vähän tyhmää tai ällöttävää tai jotain sellaista jota en valitse spontaanisti ja riemusta kiljuen. Minun pitää jatkuvasti vähän pakottaa itseäni. Pakottamalla pakottaa valitsemaan uinti ja pyörä ja paprika ja tomaatti.
Valitsen kyllä, koska vaihtoehdot (tai niiden aiheuttamat seuraukset) ovat vielä surkeampia, mutta en - edes puolen vuosikymmenen tai vielä pidemmän ajanjakson jälkeen - oikeastaan tunne niitä omikseni. En valitse niitä vapaaehtoisesti ja iloisesti.

En hetkeäkään usko, että mihin tahansa tapaan tai makuun voi tottua parissakymmenessä maistamiskerrassa. Tai muutaman kuukauden säännöllisellä toteuttamisella.
Olen laittanut mustikoita aamujogurttiini ainakin kymmenen vuoden ajan, koska ne ovat terveellistä kotimaista superruokaa, mutta en vieläkään pidä niistä. Enkä koskaan ota niitä viikonloppuisin tai lomilla, koska ihmisen elämässä pitää olla myös nautintoja. 
Mustikaton aamujogurtti on nautinto.
Ja päivä sohvannurkassa liikkumatta, kirja, kännykkä ja fläpä käsillä. Se se vasta nautinto onkin. (kunnes illalla sattuu kaikkiin paikkoihin ja niiden viereen)

Kun olin pari viikkoa uimatta ja vesijumppaamatta (epätauti, perhekriizit!) tunsin sen kropassani piinallisen hyvin. 
Mutta ei se silti mitenkään helpottanut uimahallille lähtemistä. Ja vaikka vedessä oli ihanaa, rentouttavaa, lohdullista ja hetken verran täydellisen stressitöntä, niin silti pyristelin kiivaasti pois tilanteesta. 
Koska se en ole minä. En minä nauti liikkumisesta. Enkä terveellisestä syömisestä.

Ja entäs se parisuhde sitten?
Pyykit ovat pyörineet samassa pesukoneessa reilut parikymmentä vuotta. 
Rehellisesti sanottuna, en osaa kuvitella samaa tilaa kanssani jakamaan ketään muuta, ketään toisenlaista tai millään tavalla parempaa tyyppiä kuin Lehtori. Epäilen ettei kukaan muu jaksaisi sietää epäloogisia oikkujan senkään vertaa.

Mutta en siltikään ole ihan varma siitä, olenko pysyvässä ja vakiintuneessa parisuhteessa.

Se kuulostaa jotenkin liian aikuiselta, liian keskiluokkaiselta, liian keski-ikäiseltä.
Mitä sillä väliä, että olemme juuri sitä, aikuisia (tylsiä sellaisia - huomauttavat teinit!), keskiluokkaisia ja keski-ikäisiäkin - vain kultainennoutaja puuttuu. 
Se ei tunnu minulta. Se keskiluokkaisuus, -ikäisyys ja aikuisuus.

Minä vastustan pysyvyyttä ja vakiintuneisuutta.
Sellaisten sanojen huoletonta heittelyä.








Äs ja Aa ja Int ja muuta pääsiäisellistä

ÄsAaInt sijaitsee meidän parvekkeellamme.


Kuten kaikki (tietysti!) tiedämme, meillä kotoisänmaassamme varusmiespalvelusta, armeijasta ja /tahi puolustusvoimista käytettävä leppoisa nimitys intti juontaa juurensa sanoista Suomen Armeijan Intendentuuriosasto elikkästen vaate- ja varustehuolto. (lähde)

Ja sepä hyvinkin vallitsee meidän lähiöparvekkeellamme näin pääsiäispyhien kunniaksi. 
Että tervetuloa inttiin vaan!

**

Shakkiruudut onnistuivat vihdoin! 
Jee!


Sain aikaan shakkilaudan.





Siinäpä sitä sitten jo onkin.
Vaate- ja varustehuoltoa. Yllin ja kyllin.

vähäisempien ahistusten nillitys

kyllä kuulkaa ihmistä ahistaa kun sen kylppärissä on tunkka, eikä selviä että missä kohdassa.

Ihan kuin johonkin väliin olisi pieni yksinäinen sukka rutistunut piiloon ja se siellä vuoroin kuivuisi ja kastuisi ja kuivuisi jälleen, ja keräisi itseensä pikkuhiljaa surkeaa tunkan löyhkää.
Vaanin ja vakoilen että missä se sukka tai mikälie voisi kyyristellä piilossa.

Olen pessyt ja kuurannut ja ruokonnut 1) viemärin, 2) suihkuverhon 3) pesukoneen 4) kuivaajan 5) pyykkikaapin 6) seinät ja lattian
Ja kaikkien takaa.
Ja alta, paitsi pesukoneen ja kuivaajan välistä en ole pystynyt.

Aargh.

No, olenpa huomaamattani tehnyt pääsiäissiivon tunkkahuoneeseen.

*

kyllä ahistaa ihmistä myös parveke.

Kun siellä on säkkitolkulla kissanhiekkaa, jonka haluaisi johonkin piiloon ja on niin saita ettei raski ostaa mitään kätevää säilytyspenkkiä.
Sitä paitsi kun ennemmin haluaisi mukavan sohvantapaisen (ei mahdu) ja myös pöydän.
Ja on aina vain pihimpi.

No, huomaamattani silti järjestelin kissanhiekat siistimpään riviin ja vaikka pöytä puuttuu, niin on kumminkin ihan oleilukelpoinen nykyisellään parveke.


*

Kyllä ahistaa myös se, että on päivistä sekaisin.
Miten voikin niin olla?
Tähän mennessä viikossani on - ylettömän toiveikkaasti - ollut jo kolme torstaita.

Ei ole yhtään mukavaa herätä yöllä että jee torstai! Ja sitten huomata että epäjee, maanantai kumminkin!

*

Ahistaa erityisesti liikkumattomuus.
Epätauti joka vain ei tullut on pitänyt minut poissa uimahallilta jo melkein kaksi viikkoa. (samassa sopassa oli epätaudin lisäksi myös lähipiirin ihan todellisia kriizejä)

Yhtenä torstaina tällä viikolla (ks yllä) ajattelin että voisin mennä tänä iltana uimaan, mutta sitten ajauduinkin tunkan- ja parvekkeenselvitysahistukseen (ks vielä ylempää), enkä mennytkään.
Sitten ajattelin että toisena torstaina (ks yllä) tällä viikolla menen aamu-uimaan, mutta sitten muistinkin että minulla onkin tänään torstaina töissä aamutapaaminen, niin en mennytkään.

Epäilen, etten osaa enää uida.
Tai olen itse asiassa aivan varma siitä.
Että kannattaako sitä edes yrittääkään.

*

Lukemisahistus.
Minulla on kirjastosta vaikka kuinka monta kirjaa joiden palautuspäivä on heti pääsiäisen jälkeen.
Haaveilen vaikka kuinka että istuisin parvekkeella mukavassa sohvassa (ks yllä), kahvimuki sievällä pöydällä (ks yllä myös) ja lueskelisin auringonpaisteessa.

Arvaan jo nyt, että ajauduin kaikenmoisiin kurimuksiin, joita en ole yhtään suunnitellut ja jotka vievät aivan järjettömästi aikaa.

Yhtäkkiä kumminkin huomaan että pääsiäisruoho on istuttamatta ja mämmi keittelemättä ja ties mitä kissankynsiä leikkelemättä ja mitä kaikkea muutakin vielä ja sitten teen niitä enkä lue ja joudun palauttamaan kasakaupalla lukemattomia kirjoja ja menemään uudestaan varausjonoon kahdenneksisadanneksi jonottajaksi.

*

Että semmoisia vähäisempiä ahistuksia.
Näille ei ole olemassa pistekertoimia, mutta arvioisin että noin 5 pist. yht.

Pitäisi myös keksiä mitä syödään lähipäivinä.

Katsoin että kaupassa myydään Uuden Seelannin lammasta.
En jotenkaan pystynyt ostamaan sitä, kun tiedetään nyt jo sen verran että teini menee osaksi aikaa kesävaihdostaan lammastilalle.
Tai ehkä pitäisi nyt ostaa ja syödä, kun sen jälkeen nyt ei taatusti ainakaan pysty.




Viikon varrelta

- koko viikon meinasi tulla joku tauti. Jätin väliin uimisen ja pyöräilyn. Tauti ei vain iskenyt.
Olen edelleen ja aina vain puolikuntoinen, mutta en kunnolla kipeä. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu. En päässyt vielä tämänkään viikon alussa uimaan.
Mutta pyörän otin taas esiin, ihan uhmallakin.

- sotapoika sai viikon lopulla ylimääräisen vapaapäivän. Vapaa myönnettiin kätevästi noin kolme sekuntia lomakyytien lähdön jälkeen. Se tarkoitti useamman tunnin köröttelyä hornan tuuttiin ja takaisin noutamaan lomalainen kotiin.
Grr varuskunnalle joka sijaitsee kaikkien julkisten kulkuyhteyksien ulottumattomissa. Grr sille, että lomia voidaan myöntää kun valtion viralliset lomakyydit ovat lähteneet. Ja grr ihan muuten vain.
Yllättävästi tuntikausien köröttely oli kuitenkin leppoisa irtiotto aikasta täysinäisestä arjesta. Kyydissä kotiinpäin oli oman sotapojan lisäksi sen tupakaveri.

- samainen sotapoika sai vihdoin asuntohakemuksen vireille.

- vanhenin vuodella. Olin ehkä haaveillut edes kilistelemisestä jollain lasillisella tai jostain muusta vähän spesiaalista. Timantit oli kuulemma myyty loppuun kaikista kaupoista ja olin ei-iskeneen-oudon-ruton takia niin nuupo, että kilistin vain jollain hunajateellä ja rapsuttelin kissaa sohvannurkassa.
Nuorisolla oli kaikilla jotain omaa puuhaa, luonnollisesti eri aikoina. Kun yksi tuli, toinen meni.
Jollain tavalla tämä oli silti ihan paras mahdollinen syntymäpäivä.

- äänestin. Tietysti.

- muutamia virpojia kävi. Kissat ryöstivät virpovitsat.

- odotan pitkiä pääsiäispyhiä. Haaveilen siitä että makaan sohvannurkassa lukemassa. Tiedän etten kumminkaan.

- olen treenannut lähes viikottain shakkiruutujen leipomista. Harjoitus alkaa tuottaa jonkinlaista tulosta. Eivät ne nyt vieläkään mitään ruutuja ole, ei niistä shakkilautaa saa, mutta kerta kerralta parempia.

- löysin vähän reilu viikko sitten itselleni kevättakin. Olen koko viikon nautiskellut uudesta takistani, uusista farkuistani ja siitä että on kevät!



kriizirapo

Arvaan että olette hyvinhyvin huolissanne pohtineet, missä luurailen. no ette ole, kyllä minä tiedän! 



Tiedättekö sen, kun miettii että kuinka monta juttua voi tulla peräkkäin kun yhdessäkin olisi tarpeeksi?



alkuviikosta työmatkan varrelta

Entä jos osa kriizeistä on kivoja ja tavallaan hyviä juttuja mutta kuitenkin stressikerrointa kuormittavia, ja taas osa todella tyhmiä ja ahdistavia?

Jos omia kriizejä ei löydy kriizilistaustaulukosta, saako itse keksiä pisteet niille? 

Onko paljon vai vähän jos vallitsevien kriizien puitteissa kriizipistekeskiarvo on noin 30? 
minusta se on onneksi aika vähän

Että kun sanotaan ei kahta ilman kolmatta niin mitkä kaksi lasketaan? 
Lasketaanko vain kivat ja niitä pitää tulla kolme, vai lasketaanko tyhmät ja niitä pitää olla kolme? 
Entä jos on yhteensä jo paketissa vaikka neljä, niin onko se seuraava kiva kriizi vai tyhmä kriizi?

Kuinka paljon siinä kohtaa saa pottuuntua flunssasta joka ei melkein tule, mutta sen verran että kurkussa on kurja olo ja ei voi mennä edes uimaan?
Saako pottuuntua siitä kun osa on epämääräisen pitkäaikaisia ja pitkävaikutteisia kriizejä ja niille tietysti toivoisi äkkiratkaisuja jotka vain eivät ratkea ja jotka rajoittavat olemista enemmän kuin haluaisi?

terapialeivontaa:
luen kirjaa Hehtaari.
Siinä syödään posiolaisia kampanisuja: piti testata.

Silleesti kyllä oikeastaan aika hyvä, kun minulla on taipumus panikoitua pienistä asioista, niin nyt ei kerkeä, kun on niin monta panikeerattavaa yhteensä.
Olen jakanut kriizeille jonotusvuoronumerot. 
Omituisesti olen vähemmän ahdistunut kriizikimpasta kuin olisin yhdestä ainoasta, tai siis olin ahdistuneempi silloin kun oli vain yksi kriizi. 
Nyt vain kelluskelen.

Koska kumminkin mietitte että mitä ihmettä on tapahtunut, niin esimerkki kivasta kriizistä:
teini lähtee kesävaihtoon.
Kiva juttu, eiköstä vain? Minusta ainakin tosi mahtavaa. 
Se lähtee Uuteen Seelantiin.
Christchurchiin (maoriksi Ōtautahi).



sitaatti Mauno Koivistolta
naisverkoston(*) kollega sanoi että on ottanut sen motokseen
yritän oppia elämään näin


*

(*) perustimme yhden kilpailevan puljun kollegan kanssa kahden hengen naisverkoston. Käymme muutaman kerran vuodessa naisverkostomme nimissä aamiaisilla tai kakkukesteillä tai jotain ja tilitämme kaikki työkauheudet isolla kertaryöpsäytyksellä. Ja toisinaan laitamme perjantaivitsin tai lomallelähtövitsin: ajattelin tänään lähteä ajoissa töistä.

Kauppa- ja ruokapohdinto

Taisin viime postauksen päätteeksi luvata katsauksen ruokaostoksiimme. 
Viimeisen vuoden - puolentoista aikana olen luopunut yrityksestä ostaa kerralla viikon ruuat. 
En ole aikoihin kyennyt mihinkään niin suunnitelmalliseen: viikon ruokalistaan tai kauppalistaan. 
Eikä kaappeihinkaan oikein mahdu.

Torstai on vakituinen kauppapäivämme. 

Tällä kertaa aloitimme lemmikkitarvikeliikkeestä; tarkoitus oli hamstrata kissanruokaa varaston loppuunmyynnistä.

#melkeinostinmuttaenkumminkaan
Kissanruokavarasto oli jo ostettu tyhjäksi. Melkein ostin mutta en kumminkaan uutta kissanpuuta.
Säästö 200-400 (puun koosta riippuen)

Sitten kauppaan: optimistina otin meille mummokärryt (eli sellaiset matalat)


Lopputulos: kassalinjalla nyytit, nyssäkät ja pakkaukset olivat valua yli laitojensa. 

Tulimme kotiin, lajittelin ruokia kaappeihin (siis enimmäkseen tasoille, koska ruokien kaapittaminen on minusta masentavan tylsää hommaa)

Istuin sohvannurkkaan tutkimaan kauppakuittia ja tekemään ruokasuunnitelmaa.



Tai siis yritin istua ja suunnitella.




Elma rakastaa kuittien rapinaa, koska kuitista tulee rytty ja rytyn voi pelata minkä vain lipaston alle, tai sohvan alle.
Ryttyjä voi myös kanniskella suussaan kunnes niistä tulee kuolaisia - silloin ne hylätään esim. pöydän alle.

Kaupasta kotiin kulkeutui mm.
maitoa (tavallista ja laktoositonta)
mehujuomaa ja sekamehuja (usempia kuin yhtä lajiketta)
jogurttia (maustamaton, mansikka ja turkkilainen)
rahkaa
voita (leivontaan)
margariinia leivälle
paistorasvaa (vai mikälie juokseva valmiste)
juustoja (useampaa kuin yhtä) ja juustoraastetta
kermaa
halloumijuustoa
fetaa
valmis mansikkakiisseli

kaurahiutaleita
jauhoja
pastaa
kikherne-quinoa -sekoitus
linssejä

tortilla-ainekset: lättyjä ja kastiketta, nachoja
leipää (tumma jälkiuuni)

jauhelihaa
soijarouhetta
kanasuikaleita
pizzakuutioita
broilerkuutioita
naturellit possusuikaleet (kissoille)
einesnuggetit ja vege-samat

perunaa
porkkanaa
sipulia
paprikaa
bataatti
salaattia
kirsikka- ja luumutomaatteja
herkkusieniä
rypäleitä
omenaa
appelsiinia
sitruunaa
pakastevadelmia
pakastemarjaseos
tomaattipyre ja tomaattisose
ananaskuutioita
ranskanperunapussi

pehmeitä kissanruokia useampaa sorttia

shampoota (8x2)
saippuaa (x2)
päivävoidetta
yövoidetta
roskapusseja
wc-pesuaine
pyykinpesuaine

yht. 180e


Ruokasuunnitelma viikonlopun yli:
pe - roskaruokapäivä: ranskikset ja nuggetit, salaattia
la - tortillapäivä: vegetortilla + kana- tai jauhelihatortilla
su - pizzapäivä /tortillapäivä
ma - uunifetapasta ja kasvispihvit (tai herkkusienijuttu ja kasvispihvit)

Leivonnassa: porkkanakaurasämpylöitä, pizzat ja shakkiruutuja





Talouspohdinto

...tai jotain sinnepäin.

Ihana-ihana P haastoi kirjoituksellaan taas kerran pohtimaan rahaa ja säästäväisyyttä.

Kirskuttelen hampaitani kaikista mahdollisista näin säästät aivan huomaamatta kymppitonnin vuodessa -jutuista.
Kun bruttotulot jäävät suunnilleen puoleen suomalaisesta mediaanista, ei vuodessa ole kymppitonnia ylimääräistä.
Hyvä kun on kymppitonni käyttörahaa.

Ja kun ei säännönmukaisesti osta käsinjauhettua noutokahvia, ei noutokahvin ostamattajättämisellä ole kovinkaan suurta säästövaikutusta.

holtiton esimerkkiviikko
Holtittomalla esimerkkiviikolla olen ostanut (taas) uudet kiipeilytossut teinille, maksanut puhelinlaskun (minä+kolme nuorta), käynyt naisverkoston aamiaisella ja ruokkinut nuorisoa pizzoilla. Ja mikä on tuo kahvila? Ei mitään muistikuvaa.

ne tossut näyttävät tältä


"Ruokaan" - eli kaikkeen mitä voi ostaa marketista (ruoka, kempparikama, kissanruuat ja vastaavat) menee viikossa noin 200.
En osta karkkia.
En osta (kovin usein) alkoholia.
En käytä tupakkatuotteita.
En juo noutokahvia, enkä käy kahviloissa viikottain.
En syö työpaikkalounasta (minulla on eväät!)
En tee vaateheräteostoksia.
En tee kirjaheräteostoksia.
En tee sisustusheräteostoksia.

Talousmenoissa huomaa tällä hetkellä selvästi sen, että yksi aikuinen syöjä (=sotapoika) puuttuu vahvuudesta. En ihan täysin vielä hallitse tätä äkisti pienentynyttä ruokamäärää, ja toisaalta Isoveljen vapaaviikonloppuina ruuankulutus nousee täysin toisenlaisiin sfääreihin.

Voisimme luultavasti syödä huomattavasti halvemmalla.
Ruokahävikkiä tulee edelleen, kaikista ponnisteluista huolimatta, aivan liikaa.
Se olisi ensimmäinen selkeä terästäytymiskohde.

Joka kuukausi minulta menee automaattisesti 50e rahastosäästöön.
Jokaisesta pankkikorttiostoksesta minulla menee 1€ jemmatilille, lisäksi viikon alussa tasaan käyttötilillä olevan summan lähimpään tasakymppiin. (Jos käyttötilillä on esim. 126,5 e, laitan 6.5 e jemmaan)
Jos täytyy rokottaa jemmatiliä, yritän pysyä kuukaudessa säästyneiden killinkien puitteissa.

Kulutustottumuksieni perusteella olen maailman huonoin #melkeinostinmuttenkuitenkaan - haastettava, mutta mikäpä siinä.
Olen mukana Pinkin melkein ostin mutten kuitenkaan -haasteessa.
Luultavasti ajaudun johonkin #ostinpassittenkin -kurimukseen.

*

Millaista on sinun arkitaloutesi?
Onnistuuko kymppitonnin säästäminen vaivattomasti?
Jätätkö noutolatten ostamatta?

...ja pysy taajuudella: tulossa kauppapäivärapo!


Kvartaalikatsaus

Joskus loppuvuodesta tai alkuvuodesta päätin ottaa missiokseni käydä vähintään kerran viikossa - tai ehkä kahdesti - uimassa.
Jos on aikaa.
Ja energiaa.
Ja muutenkin.
Ja ehkä vaikka punttisalillakin. Tai ehkä ei kumminkaan.

Treenipäiväkirjani (? hah, eikös kuulostakin hienolta) mukaan olen tämän vuoden puolella visiteerannut uimahallissa 31 kertaa.

Hiihtolomaviikolla en uinut kertaakaan, kaikilla muilla viikoilla on vähintään yksi uimahallikäynti, pääsääntöisesti polskuttelua löytyy ma-ke-pe.
Viikot alkavat yleensä työnantajan myöntämällä liikuntatunnilla: siis aamu-uinnilla.
Keskiviikkoisin pulikoin joko aamulla tai illalla, työtilanteesta ja muista aikatauluista riippuen.
Perjantaisin vuorossa on aamu-uinti, mikäli aikatauluun sopii. Muutamana yksittäisenä viikkona perjantaiuinti on muuttunut viikonloppu-uinniksi.

Tammikuun merkinnöissä on muutama käynti uimahallin punttiksella venyttelemässä, sitten hallille tuli Hydrohex-laite.
Tammikuun puolivälin jälkeen treenipäiväkirjan merkinnät ovat joko muotoa hydro+uinti tai vaihtoehtoisesti uinti+hydro.
Hydro+uinti -päivinä olen vesijumpannut /hydrohexannut suunnilleen puoli tuntia - neljäkymmentä minuuttia ja uinut parikymmentä minuuttia.
Uinti+hydro -päivinä päinvastoin. Uintia enemmän kuin hydrohexiä.

Havaintoja:
iho on kuiva.
hiukset ovat kuivat.
jossain allien lähettyvillä saattaa olla lihas.
uikkarit ovat aina pyykkinarulla.
samoin pyyhkeet.
olisi kivampaa ehtiä olemaan altaassa pidempään kuin kolme varttia.
sen kolmevarttisen verran en ole ihan hirvittävän stressiahdistunut. muuten kyllä olen.
saunominen on ihan älyttömän mukavaa.

Lisää havaintoja:
molemmat polvet narisevat.
joinain päivinä kävely ei ole polvien mielestä kivaa.
onko lenkkeily - edes meidän lyhyellä pururadalla - realistinen tavoite?
kun olisi mukavaa saada uimattomiin päiviin joku stressikuplan puhkaisija.
mitä hiiskattia se voisi olla?

Vielä lisää havaintoja
mitä ihmettä teen kun uimahalli menee kesäksi kiinni?