Mitä voin sanoa syyskuusta?
Alkukuu käynnistyi tahmeasti, koska olin päättänyt lukea loppuun kaikki kesän keskeneräiset. Tai jos nyt ei aivan kaikkia, mutta sellaiset edes vähänkin kiinnostavat.
Suunnilleen puolet kuukauden luetuista ovat olleet elämyksellisiä, koskettavia tai puhuttelevia.
Taina Laanen herkkyyskirja on yksi parhaita lukemistani herkkyyttä käsittelevistä.
Sanna Tahvanaisen Kirsikoita lumessa oli puolestaan kuukauden kaunokirjallinen, lämmin suositus myös sille.
Itselleni merkityksellisimmäksi nousee ehdottomasti Viv Groskopin Älä heittäydy junan alle - tämä kirja osui ja upposi, koska minulle tuli siitä vahva kotiinpaluun ja ystävien kanssa olemisen tunne. Se oli lukukokemuksena intensiivinen ja ravisteleva, mutta en ole lainkaan varma, millaisena kirja näyttäytyy toisenlaiselle lukijalle.
Jos naurunhyrskettä tai -hyminää kaipaat, lue joko Adam Kayn lääkäriaiheiset muistelukset (ei kovin herkille, eikä sellaisille joita veri- ja synnytysjutut pyörryttävät) tai sitten Palviaisen Minä, eno ja Matti.
Kaikki syyskuun luetut käänteisjärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan:
Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Tämä kirja osui ja upposi, ravisteli ja pyöritti vahvassa tunnekuohussa yhden intensiivisen päivän ajan. Mitä voin sanoa: täsmälleen ikäiseni, kolmen lapsen äiti, venäjän kirjallisuudentutkija (sitä minä en kyllä ole ollut vuosiin), joka jakaa kiinnostuksen ja rakkauden kieleen ja kulttuuriin. Vaikka olen jo vuosien ajan ajelehtinut koko ajan kauemmas venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista, sillä /niillä on silti vahva paikkansa historiassani ja elämässäni. Vaikka välttelen klassikoita viimeiseen asti. "...minulla on tämä ihana yhteys venäjä kieleen koska olen opiskellut sitä niin kauan ja koska se on ollut lähellä sydäntäni koko tämän ajan...Venäjä ei ole perheenjäsen, sillä perhettä ei voi valita, mutta se on erittäin hyvä elinikäinen ystävä..." "...lopulta minun täytyi hyväksyä se, että minulla oli niin paljon kotona kasvatettua satoa, että pärjäisin sillä. Eivätkä minun nauriini olleet venäläisiä nauriita..." Niin totta. Minulle tämä kirja oli paluu rakkaiden vihollis-ystävien luo, paluu tuttuun, läheiseen, moneen kertaan päässä pyöritettyyn. Se oli minun lähestymiskulmani tähän kirjaan. Toinen näkökulma: vaikka et olisi yhtään venäläistä klassikkoa lukenut, tämän jälkeen osaat sanoa niistä ainakin jotain; miten keskustella osaavasti kirjoista, joita ei ole lukenut. Venäläinen kirjallisuus hoivaa sielua, se antaa näkökulmia ja syvyyttä elämään. Mutta ei helkkarivieköön sitä niin kamalasti tarvitse lukea. Riittää kun hyörii jossain sen liepeillä. Anna Ahmatova -osio ravisteli eniten, Ahmatovan traagisen kohtalon vuoksi (lue itse). Sen lukeminen vaati hiljaista omaa kuplaa, ja meidän taloudessamme sen lukeminen vaati kolme erillistä aloitusta, ennen kuin kuplaani pääsin. "Tämän murheen edessä taipuvat vuoret, /vaikenee suuri joki [...] mutta sittenkin toivo lauloi etäällä..." Oli kaivettava esiin sama venäjäksi ja raapustettava muistikirjan syrjään, koska se on kaunista kummallakin kielellä. Kirjavinkki ystävältä.
Tuija Lehtinen: Pensionaatti huojuva talo. Tarinan tapahtumat sijoittuvat ulkomeren saaristoon, erikoiseen pensionaattiin. Päähenkilö Marianne pohtii elämäänsä uusiksi. Saaren salaperäinen erakko kutkuttaa mieltä ja saarella väliaikaisesti asustelevat miehet samoin. Lehtinen marssittaa kirjan alussa tutustuttavaksi tolkuttoman määrän henkilöitä ja tapahtumia, joilla ei varsinaisen juonen kannalta ole olennaista merkitystä. Olen viime vuosina ollut enemmän kuin pettynyt yhden suosikkikirjailijani tuotannon tasoon. Uskollisesti luen kaiken, ja olen joka kerta yhtä pahoillani; johonkin on kadonnut aiempien vuosien nokkeluus ja osuvat juonenkäänteet, nyt kikkaillaan hahmo- ja tapahtumagallerialla, jolla ei kokonaisuuden kannalta ole olennaista merkitystä. Tuija, kaipaan sua ja vanhoja hyviä aikoja! (Enkelinkuvia hiekassa on edelleen mielestäni suomalaisen nuortenkirjallisuuden top-teoksia!)
Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista. Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat. Nimensä mukaiset päiväkirjamaiset muistelukset brittiläisen NHS-treveydenhuoltosysteemissä työskennelleen lääkärin muisteluksia uransa muutamalta ensi- (ja myös viimeiseksi jääviltä) vuosilta. Sarkastiset, systeemiä kritisoivat, hauskat ja hiukan makaaberit muistelukset huvittivat ja koskettivat. Lääkärin työstä katoaa kaikki glooria näitä lukiessa: työ on armottoman rankkaa ja ainakin brittiläisessä systeemissä uran alkuvaiheessa lääkäri tiristetään kuiviin: väliin jäävät lomamatkat, häät ja hautajaiset. Kirja päättyy vahvaan kannanottoon järjestelmän korjaamiseksi. Löytyi kirjaston uutuusvalikoimaa selatessa.
Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa. Kertomus nuoresta Sylvia Plathista, joka palkataan kuukaudeksi New Yorkissa toimivaan aikakauslehteen parinkymmenen muun onnekkaan nuoren naisen kanssa. Naiset ovat aikansa vaikuttajapersoonia: heitä kuvataan lehteen, heitä kuljetetaan erilaisissa tapahtumissa ja ravintoloissa, mutta todellinen elämä tapahtuu helteisen New Yorkin yössä, sen kaduilla ja baareissa ja ainoastaan naisille tarkoitetussa hotellissa. Runollinen, hyvällä tavalla vähän outo, hiipivän hullu, tyttömäisen iloinen ja verrattoman ajankuvainen tarina. En usko, että olisin tarttunut tähän, jos olisin törmännyt siihen kirjaston kirjahyllyssä. Kaipasin e-lukemista nyt bussikauden alettua ja lainasin ensimmäisen vapaana olleen, vähän tolkulliselta vaikuttavan kirjan. Kannatti ehdottomasti! E-kirja.
Lawrence Sanders: Viuhka kävi McNally! Suosikkidekkaristini Sandersin kepeämpää tuotantoa. Archy McNally on McNally&pojan poika, vaivihkaisten tutkimusten osaston ainoa, kepeämielinen, naiskauneutta ihannoiva poikamies. McNally-sarjaa suomennettiin vain kahden osan verran. Tässä kirjassa selvitetään catnappausta, käydään spiritistisessä istunnossa ja päädytään selvittämään murhaa. Kepeää lukemista, tuttu jo monen vuoden takaa: paljon hyvää ruokaa, seurapiirihäröilyä ja metkoja tyyppejä - iltalukemista stressipäiviin. Hyväntuulinen ja herkkikselle sopiva, ei yhtään hurja.
Taina Laane: Vahvuutena herkkyys. Kirjeitä hänelle joka kokee syvästi. Kaikkein ihanin lukemani herkkyys-kirja! Lempeitä, herkkiä kirjeitä herkille. Erityisesti pidin siitä, miten lempeän päättäväisesti Laane irtisanoutuu erityisyydestä; on olemassa herkkyyttä, mutta se ei saa olla ihmisen elämässä rajoittavaa tai rajoite; määritelmä on korkeintaan avain itsensä ymmärtämiseen ja itsensä kunnioittamiseen, ei keino hankaloittaa elämää. Luin e-kirjana, olisi toiminut paperilla paremmin. Poimin talteen muutamia ajatuksia ja itseymmärryksen ituja myöhemmin makusteltavaksi.
Jukka-Pekka Palviainen: Minä, eno ja Matti. Hykerryttävän sympaattinen pieni tarina kaikkeen kirjaimellisesti suhtautuvasta Reinosta, Reinon enosta ja Matti-serkusta. Reinon äiti löytyy kuolleena kotoa, Matti-serkku muuttaa Reinon luo pitämään huolta aikuisesta lapsesta. Yhdessä enon kanssa herrat lähtevät kiertämään Reinon äidin kirjeiden ja päiväkirjan mukaisia, äidin elämälle tärkeitä paikkoja. Tarinassa pohditaan rakkautta, seksuaalisuutta ja perheyttä niin kovin kirjaimellisesti maailmaan suhtautuvan Reinon silmin. Hyvänmielen välipala, löytyi kun vaeltelin kirjastossa.
Jordan Romero /Linda LeBlanc: No summit out of Sight- the true story of the youngest person to climb the Seven Summits. Yhdeksänvuotias Jordan saa inspiroituu koulunsa pihataiteesta: koulun pihalle on kuvattu kunkin maanosan korkein vuori ja Jordan haluaa kiivetä jokaiselle. Extreme- /seikkailu-/ ultraurheilua harrastavat isä ja äitipuoli lähtevät täysillä haaveeseen mukaan, yhdessä treenataan ja yhdessä huiputetaan, vuori vuorelta (ja vuosi vuodelta). Viisitoistavuotiaana Jordan on huiputtanut kaikki kahdeksan (tämä laskennallinen epäsuhta selvitetään kirjassa!) korkeinta, myös Everestin. Välillä lukiessa mietin, miten pitkälle unelma oli Jordanin oma, ja joissain kohdissa hän sivuaakin aihetta: kun tukijoukot olivat laittaneet aikaansa ja energiaansa, rahasta puhumattakaan, oli mahdotonta vetäytyä haasteesta. Tarina kasvaa sympaattisesti: ensimmäisen huipun pieni poikanen kasvaa tekstissäänkin teinimmäksi, kohti aikuisuutta. Kirja on kirjoitettu nuorille tavoittele unelmaasi -hengessä. Silti rehellinen tarina: aina ei huvita ja joskus matkoilla on kova ikävä äitiä, välillä meinaa sisu loppua kesken ja joskus harmittaa kun kaverit hiihtelevät kotona ja itse keikkuu vuorenrinteessä. Löytyi vahingossa kirjaston nuoriso-osastolta, olin lainannut jo kasan luettavaa muualta ja vaeltelin toimettomana ympäriinsä.
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Tarina kulkee sodanjälkeisessä Helsingissä, muistelee sotavuosien Pariisia ja tapahtumia sisäoppilaitoksessa sitä ennen. Maalta kaupunkiin miehensä kanssa muuttanut Saara on pinnalta ihan tavallinen kunnon kotirouva, mutta elämässään on salaisuuksia, jotka voisivat viedä vankilaan - tai parantolaan. Samassa talossa asuu kiehtova Elisabet, ystävä, mentori, rakastettu - ja vakooja. Monella tasolla liikkuva tarina oli intensiivinen ja vähän hämmentävä lukukokemus. En oikein vieläkään tiedä, pidinkö tarinasta. Kiehtova se oli, intensiivinen ja hitaasti aukeava.
Iiro Seppänen: Extreme: Uskalluksen äärirajoilla. Luin jostain että Iiro Seppäseltä on ilmestynyt uusi elämäkerta. Varasin sen, ja tokihan kirjaston aparaatti suositteli minulle heti tätä vanhempaa kirjasta. Tämä oli pieni, nopealukuinen ja vähän heppoinen kirja Iiro Seppäsen extreme-lajeista: vuorikiipeilystä, base-hyppelystä ja vastaavista. Joitain extreme-tyyppejä arvostaa heidän suoraselkäisyytensä, kurinalaisuutensa ja henkisen ryhdikkyytensä vuoksi, Seppänen ei valitettavasti tämän kirjan perusteella kuulu heihin. Vaikka kaikki extreme-lajit vaativat kovaa kuntoa, huolellisuutta ja suunnitelmallisuutta, kaikista näistä tempauksista tulee kirjan perusteella pikemminkin vähän juosten roiskaistu -fiilis, se lienee tietynlaista imagonrakennusta sekin. Ihan vinkeä välipalakirja kuitenkin.
Pirkko Lindberg: Maailmanmatka. Maailmanympärimatkan muistelukset -90-luvulta. Kirjoittaja pyrki kiertämään maailman ekologisesti, lentämättä. Matkan varrella pistäydytään Etelänavalla ja mitä mielenkiintoisemmissa paikoissa muutenkin. Kirja koostuu pienistä luvuista, kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa, haastatteluista, ajatuksista. Luin tätä oikeastaan koko kesän, niin pienissä pätkissä ettei minulle lopulta jäänyt mitään kokonaiskuvaa maailmankiertueesta. Jotenkin tästä kuitenkin pidin, kun sinnittelin loppuun asti. Ihan sympaattinen ja yllättävän ajankohtainen kirja, vaikka omalta kohdaltani kokemus jäikin vähän ohueksi.
Otto Latva: Merihirviöt. Merenneidosta mustekalaan. Kuulin radiosta kirjoittajan haastattelun ja ajattelin, että onpa kiehtova aihe. Kirja on suurikokoinen kuvateos, joka kertoo merihirviöiden (ja monenmoisten muiden merenelävien) kulttuurihistoriasta. Teos ei pyri selittämään merihirviöitä tai merenneitojakaan, vaan kuvailee lähinnä meren pinnanalaiseen elämään suhtautumista kulttuurihistorian kautta. Parasta ehdottomasti kuvituksena käytetyt vanhat kartat, kirjojen sivut ja kuvataulut. Fyysisesti suurikokoinen ja painava teos, ja siksi vähän työläs luettava, loppui omituisesti töksähtäen dinosauruksiin.
Riikka Pajunen: Omaa tehtävää etsimässä. Löydä vahvuutesi ja intohimosi. Tässä kirjassa oli paljon hyviä, selkeitä tehtäviä, vihjeitä, ohjeita ja käytäntöjä. Nappasin muutaman tehtävän talteen itselleni työstettäväksi tämän syksyn aikana. Mutta kiltti-kiltti Hidasta elämää -kustantamo: tehkää kirjoistanne esteettömiä! Tämän kirjan rajut kontrastivärit saivat migreeniherkät silmäni sykkimään ja pakottivat hetkittäin jättämään lukemisen kesken tai harppomaan eteenpäin tuplavauhdilla (ei kovin hyvä juttu, jos pitäisi pohdiskella jotain) ja painomuste tai paperi monessa muussakin kustantamon tuotoksessa aiheuttaa tuoksuherkkyyteen taipuvaisessa puistatuksia.
Helen Macdonald: H niin kuin haukka. Omaelämäkerrallinen kirja surusta, surutyöstä ja masennuksesta. Helenin isä kuolee yllättäen, surutyökseen Helen hankkii haukan, jota hän ryhtyy kouluttamaan haukkametsästykseen. Omaelämäkerrallisen tarinan rinnalla kulkee kuvaus T.H. Whiten haukankoulutusta käsittelevästä kirjasta ja Whiten omituisen traagisesta elämästä. Kirja oli yhtäaikaa kaunis ja raskaslukuinen: koko ajan tuntui sataa tihuttavan; kirjoittajan suru ja masennus olivat synkeää seuraa. Whiten elämä ja haukkametsästys raadollista seurattavaa. Silti kirjan kieli on kaunista, ja alkaa tehdä mieli vaellella nummilla öljykangastakissa. Jätin kirjan kertaalleen kesken, mutta en pystynytkään palauttamaan sitä, vaan luin sen kuitenkin loppuun. Omituisen luotaantyöntävän-vangitsevan-kiehtovan-puuduttavan-kaunis lukukokemus.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Koko vuoden luetut
Satunnainen kohtaaminen
”...no kirjailijan silmähän se heti tunnisti punaisesta takista että joulumaan emäntähän se sieltä on tulossa...että ostatko kivan kirjan?”
Mikä ihmeen mielipuolimagneetti minä oikein olen?
Olisin edes voinut pysähtyä kuuntelemaan, mutta oli mukamas kiire bussiin.
Ja kyllä, rakastan punaista takkiani.
Ei, en tunne olevani joulumaan emäntä.
Tavoittelen pikemminkin jotain rva Kennedyä.
Mutta minkäs sille sitten mahtaa, joulumaan emäntä on varmaan kumminkin lähempänä totuutta.
Laitoin nuorisolle iltapalaksi riisipuuroa.
Harmillista kyllä, ne eivät ole tonttuja.
Eivät syöneet kyönit sitä.
Mikä ihmeen mielipuolimagneetti minä oikein olen?
Olisin edes voinut pysähtyä kuuntelemaan, mutta oli mukamas kiire bussiin.
Ja kyllä, rakastan punaista takkiani.
Ei, en tunne olevani joulumaan emäntä.
Tavoittelen pikemminkin jotain rva Kennedyä.
Mutta minkäs sille sitten mahtaa, joulumaan emäntä on varmaan kumminkin lähempänä totuutta.
Laitoin nuorisolle iltapalaksi riisipuuroa.
Harmillista kyllä, ne eivät ole tonttuja.
Eivät syöneet kyönit sitä.
Onko ruoho vihreämpää?
Olen muutaman vuoden ajan potenut yhä kasvavaa työkriiziä: tässäkö tämä nyt on ja ihan väärä työ ja kun vain pääsisin sellaiseen omien joukkoon niin johan kukoistaisin ja jopas jotakin muutenkin.
Todella aktiivisesti olen tätä kriiziä potenut suunnilleen vuoden verran ja viimeiset puolen vuotta olen ihan tosissani yrittänyt tehdä asialle jotain muutakin kuin ruikuttaa.
Yhtenä aktiivisuusmallitoimenpiteenä osallistuin taannoin ammattiliiton paikallisosaston urasuunnittelukoulutustapahtumaan olenpa mahtava keksimään pitkiä yhdyssanoja!
Suhtauduin positiivisesti ja innokkaasti ja sieluni silmin jo näin itseni paikallisosaston aktiivikansalaisena nauramassa hersyvästi ja iloisesti ja vihdoinkin kuuluvani joukkoon jossa puhutaan samaa kieltä ja meillä kaikilla oo-on nii-in muukaavaaa.
Höh ja pöh sanon vain.
Tapahtuma itsessään oli hyvinkin hyvä ja innostava mutta höh ja pöh kaikelle muulle.
Tajusin silmänräpäyksellisessä sekunnissa salaattibaarin jonossa että enpä taida ruveta paikallisosastoaktiiviksi.
Minun heimoni on jossain ihan muualla.
Minun heimoni on täällä, mistä olen koko ajan kuvitellut pyristeleväni pois.
Näiden ihmisten kanssa minä puhun samaa kieltä, solahdan joukkoon vaikka olen kuvitellut olevani ulkopuolella.
Tai solahdan ainakin paremmin kuin ammattiliittokerholaisten kanssa.
alan hiljalleen tulla siihen tulokseen että en kuulu tai solahda oikeastaan mihinkään, paitsi ehkä kotona kivojen kulmaan kissan kanssa jos se sattuu olemaan suopealla tuulella ja rapsutan sitä justiinsa oikein niskan tietämiltä. Ehkä olen kuulumaton.
Aloitetaan vaikka siitä, että tässä tilaisuudessa oli pelkkiä naisia!
Järkytys.
Pelkkiä naisia.
(tunikoissa, isoissa silmälaseissa, puukoruissa) (tai vaihtoehtoisesti mustissa suorissa housuissa ja sifonkikevyessä paitiksessa ja jakussa)
Siellä oli naisia jotka puhuvat Urasta - kursiivilla ja isolla alkukirjaimella.
kyllä minäkin voisin puhua Urasta isolla kirjaimella ja kursiivilla, mutta silloin tarkoittaisin paikallista korisjoukkuetta.
Se, mihin olen vuosia suhtautunut rationaalisesti tyyliin olen laittanut tähän hommaan niin paljon eforttia ja aikaa, ettei kannata hakeutua muualle onkin ihan totta, ei pelkästään itsepetosta.
Olen laittanut aikaa.
Rakentanut verkostoja, tilaa itselleni ja osaamiselleni.
Itse asiassa minulla on osaamista ja myös jonkinlainen huojuva asemakin.
Huomasin myös, että se, mitä olen omassa viitekehyksessäni pitänyt heikkoutena, onkin hoidettu hyvin.
Tiloja ja mahdollisuuksia verkostoitumisille ja mentoroinneille luodaan jatkuvasti ja aktiivisesti, konkretian tasolla.
Illan keskustelukumppanini pohtivat hiki hatussa, keneltä pyytää urasuunnittelussaan apua, mistä löytää verkostoja ja oikeita ihmisiä - minä totesin kuuluvani vaikka kuinka moneen alan rytmiryhmään ja porukkaan ja tiesin heti kaksikin eikun kolme! gurua ja idolia joilta pyytää apua tarvittaessa.
Ei ollut ruoho vihreämpää laitumen toisella laidalla.
ps.
tiedostan kyllä että työkriizi ei tällä vielä ole ohi, ja että vaihtoehtoisia tulevaisuuksia pitää etsiä ja kartoittaa, mutta olipa todella silmiä avaava itsetuntemuksen ilta!
Todella aktiivisesti olen tätä kriiziä potenut suunnilleen vuoden verran ja viimeiset puolen vuotta olen ihan tosissani yrittänyt tehdä asialle jotain muutakin kuin ruikuttaa.
Yhtenä aktiivisuusmallitoimenpiteenä osallistuin taannoin ammattiliiton paikallisosaston urasuunnittelukoulutustapahtumaan olenpa mahtava keksimään pitkiä yhdyssanoja!
Suhtauduin positiivisesti ja innokkaasti ja sieluni silmin jo näin itseni paikallisosaston aktiivikansalaisena nauramassa hersyvästi ja iloisesti ja vihdoinkin kuuluvani joukkoon jossa puhutaan samaa kieltä ja meillä kaikilla oo-on nii-in muukaavaaa.
Höh ja pöh sanon vain.
Tapahtuma itsessään oli hyvinkin hyvä ja innostava mutta höh ja pöh kaikelle muulle.
Tajusin silmänräpäyksellisessä sekunnissa salaattibaarin jonossa että enpä taida ruveta paikallisosastoaktiiviksi.
Minun heimoni on jossain ihan muualla.
Minun heimoni on täällä, mistä olen koko ajan kuvitellut pyristeleväni pois.
Näiden ihmisten kanssa minä puhun samaa kieltä, solahdan joukkoon vaikka olen kuvitellut olevani ulkopuolella.
Tai solahdan ainakin paremmin kuin ammattiliittokerholaisten kanssa.
alan hiljalleen tulla siihen tulokseen että en kuulu tai solahda oikeastaan mihinkään, paitsi ehkä kotona kivojen kulmaan kissan kanssa jos se sattuu olemaan suopealla tuulella ja rapsutan sitä justiinsa oikein niskan tietämiltä. Ehkä olen kuulumaton.
Aloitetaan vaikka siitä, että tässä tilaisuudessa oli pelkkiä naisia!
Järkytys.
Pelkkiä naisia.
(tunikoissa, isoissa silmälaseissa, puukoruissa) (tai vaihtoehtoisesti mustissa suorissa housuissa ja sifonkikevyessä paitiksessa ja jakussa)
Siellä oli naisia jotka puhuvat Urasta - kursiivilla ja isolla alkukirjaimella.
kyllä minäkin voisin puhua Urasta isolla kirjaimella ja kursiivilla, mutta silloin tarkoittaisin paikallista korisjoukkuetta.
Se, mihin olen vuosia suhtautunut rationaalisesti tyyliin olen laittanut tähän hommaan niin paljon eforttia ja aikaa, ettei kannata hakeutua muualle onkin ihan totta, ei pelkästään itsepetosta.
Olen laittanut aikaa.
Rakentanut verkostoja, tilaa itselleni ja osaamiselleni.
Itse asiassa minulla on osaamista ja myös jonkinlainen huojuva asemakin.
Huomasin myös, että se, mitä olen omassa viitekehyksessäni pitänyt heikkoutena, onkin hoidettu hyvin.
Tiloja ja mahdollisuuksia verkostoitumisille ja mentoroinneille luodaan jatkuvasti ja aktiivisesti, konkretian tasolla.
Illan keskustelukumppanini pohtivat hiki hatussa, keneltä pyytää urasuunnittelussaan apua, mistä löytää verkostoja ja oikeita ihmisiä - minä totesin kuuluvani vaikka kuinka moneen alan rytmiryhmään ja porukkaan ja tiesin heti kaksikin eikun kolme! gurua ja idolia joilta pyytää apua tarvittaessa.
Ei ollut ruoho vihreämpää laitumen toisella laidalla.
ps.
tiedostan kyllä että työkriizi ei tällä vielä ole ohi, ja että vaihtoehtoisia tulevaisuuksia pitää etsiä ja kartoittaa, mutta olipa todella silmiä avaava itsetuntemuksen ilta!
Kaikkia haaveet eivät ole hyväksi
Kirjoitin taannoin oudosta haaveesta jonka toteuttaminen tuntui juuri oikealta ja hyvältä.
No, minulla on pitkänpitkään ollut toinenkin materialistinen haave.
Olen nimittäin haaveillut aktiivisuusrannekkeesta tai semmoisesta kellohärpättimestä jo vaikka kuinka pitkään.
Ajattelin että kun minulla olisi semmoinen, juoksisin ja kirmaltaisin ja olisin aktiivisempi ja tutkisin dataa ja olisin tehokas ja kauempana äkkikuolemasta ja pahasta lihasjumista sekä kansanperinnesairauksista.
Tänä syksynä, jostain elokuun loppupuolelta asti minua on riivannut raivoisa itsekkyys ja tarve hankkia kaikkea kivaa vain itselleni ja vähän myös muille joten investoin tarkan harkinnan jälkeen aktiivisuushärpättimeen.
No, minulla on pitkänpitkään ollut toinenkin materialistinen haave.
Olen nimittäin haaveillut aktiivisuusrannekkeesta tai semmoisesta kellohärpättimestä jo vaikka kuinka pitkään.
Ajattelin että kun minulla olisi semmoinen, juoksisin ja kirmaltaisin ja olisin aktiivisempi ja tutkisin dataa ja olisin tehokas ja kauempana äkkikuolemasta ja pahasta lihasjumista sekä kansanperinnesairauksista.
Tänä syksynä, jostain elokuun loppupuolelta asti minua on riivannut raivoisa itsekkyys ja tarve hankkia kaikkea kivaa vain itselleni ja vähän myös muille joten investoin tarkan harkinnan jälkeen aktiivisuushärpättimeen.
 |
| testissä aktiivihärpäke |
Asensin sen ja rupesin käyttelemään.
Kyllä näytti kivoja, värikkäitä käppyröitä päivästä toiseen, jos vain muistin napsautella käyntiin uidessa ja pyöräillessä ja mitä nyt muuta teinkin.
Huonosti kyllä nukuin, ainakin käppyröistä päätellen.
Ja kävelin paljon kyllä sen mittarin mukaan.
Viikon jaksoin käytellä, sitten tulin siihen tulokseen että ei tästä kyllä minulle ole mitään hyötyä.
Se härveli ei tunnistanut arkipyöräilyä, arkipunttisalia eikä ainakaan hydrohexia tai räpiköimistä (uimisen kylläkin, mutta minähän vain räpiköin)
Ne käppyrät näkyvät vain viikon päivät, mutta kalenterin aka treenipäiväkirjan muistiinpanot säilyvät ikuisesti tai ainakin kunnes kalenteri viedään polttolaitokselle.
Erityisiä työläyksiä:
olen vasenkätinen ja pidän kelloa jos pitäisin vasurissa. Veikkaan että mittari laski esim. hampaiden harjauksen kävelyksi.
piti muistaa napsauttaa käyntiin erikseen. Oli hankalaa vaikkapa uima-altaassa.
harmitti kun muka nukun huonosti vaikka en nukkunutkaan, vaan hyvin.
eivät ne käppyrät oikein auttaneet aktivoitumaan
en tullut onnellisemmaksi
enkä aktiivisemmaksi. Vaikka se kuinka väristeli.
en tullut onnellisemmaksi
enkä aktiivisemmaksi. Vaikka se kuinka väristeli.
Onneksi härpättimen sai palauttaa.
Nyt olen epäaktiivinen ja onnellinen ja kirjoittelen vain kalenteriin treenipäiväkirjaan merkintöjä.
 |
| ote treenipäiväkirjasta |
 |
| uimakertoja toukokuun lopulta alkaen |
*
ps. kun kumminkin olin sitten jo tavallaan tuhlannut sen rahan, päädyinkin ostamaan itselleni ihan älyttömän kivan laukun ja tulin onnellisemmaksi.
Vaikka ei materia tee ihmistä onnelliseksi tai -mmaksi, uusi laukku on kyllä aika kiva varsinkin jos se on kiva.
(olen laukkuaddikti. nyt minulla on kaksi täydellisen kivaa laukkua ja monta vähän sinnepäin)
 |
| onhan tämä nyt paljon parempi kuin härpäkki? |
minulla on koko syksyn ollut kamalan löyhäkätinen suhtautuminen rahaan ja pieniin säästöihini.
paha omatunto siitä.
20 satunnaista
Kähvelsin idean ja kysymykset Oman katon alta ja Kotonasi-blogeista.
1. Jos sinulla olisi teemataulu, mikä se olisi?
Luen joka kerta että teemaLaulu.
TeemaLauluni nykyään on Semmareiden Kuuletko nainen: miten joku on osannutkin niin kauniisti sanoittaa arkirakkauden?
...Mistä lauletaan, tuulet kun tyyntyneet on,
ja lakanat viikattu loppuun niin,
vielä jatkuuko arkemme arvaamaton,
jonka tahtoomme niin taivuttiin...
(lyrics Julle Ikola)
(olen aina kuullut että "jonka tahtoon me niin taivuttiin". meni ihan pasmat sekaisin)
Ja teemaTaulu?
Ennen tykkäsin suomalaisesta romantiikasta ja kultakauden teoksista.
Nyttemmin taidemakuni on kehittynyt.
Hei, nyt tiedän!
Tykkään Liina Lommin huovutetuista töistä!
2. Jos saisit luoda ihan uuden lakipykälän, jota pitäisi säntillisesti noudattaa, mikä se olisi?
Maailma olisi ylipäätään parempi paikka, jos sääntöjä ja lakeja noudatettaisiin. En loisi uutta lakipykälää, mutta vaatisin että kaikkia nyt olemassaolevia pitäisi noudattaa.
Erityisesti liikennesääntöjä.
3. Mitä ikävöit eniten lapsuudessa?
Yhtäkkiä aloin kaivata sitä aikaa kun olimme aika pieniä ja sisko lauleli joka paikassa: syödessään, leikkiessään, vessassa, pyörän tarakalla. Ja jos se ei laulanut, se vihelteli.
Jotenkin kaipaan niitä laulusia.
Laulan nykyään itse ihan liian vähän.
4. Jos saisit yhden supervoiman, mikä se olisi?
No minullahan on supervoima: olen supersankari ja kykyni on seisoa esiin kadonneita esineitä taloutemme uumenista ("äitihei, tuu seisomaan mun huoneeseen!").
(paitsi omiani en löydä, ne ovat iäksi kadonneet)
(esim.)
5. Mikä on spontaanein asia mitä olet ikinä tehnyt?
Olen ilmeisesti masentavan laskelmoiva, varovainen ja suunnitelmallinen tyyppi, kun en keksi mitään spontaania elämässäni.
Tai ehkä se, kun päädyin kimppaan Lehtorin kanssa.
Se nyt ei varsinaisesti ole spontaania mutta aika outoa kumminkin.
6. Mitä elokuvaa voisit katsoa aina uudelleen ja uudelleen?
Kärsin elokuviin kohdistuvasta vakavasta adhd:stä, en yleensä katso elokuvia, ja jos voin valita, valitsen melkein minkä vain kulttuurisen huvin mieluummin kuin elokuvan.
Mutta tykkään ainakin Kuolleiden runoilijoiden seurasta, Amadeuksesta, Birdgagesta, Monty Python -elokuvista, ja niitä saatan katsella uudelleenkin, joskus jopa ihan kokonaan.
Jaksan yleensä istua kolmesta vartista tuntiin telkkarin edessä, ja se on johtanut mm. siihen, että olen nähnyt kaikista JaamesBondeista vain alut ja aina samat kohdat.
Lehtori ikävänä ihmisenä ei suostu kertomaan, pelastuuko Jaames.
Luulen että kyllä, koska niitä elokuvia on niin paljon.
7. Mikä on tärkein asia jonka omistat?
Jos ihan materiaa ajatellaan, niin sänky. Hankimme hyvät patjat ja systeemit silloin kun muutimme nykyiseen kartanoomme. Nukkumaanmeno on joka ilta suuri ilo.
Epämateriasta tietysti perhe. Mutta kun niitä en tavallaan omista.
8. Mikä on erikoisin ruokayhdistelmä jota rakastat?
Lihapullien kanssa kuuluu syödä tuoretta, kylmää tomaattia.
Epäerikoisempi rakas ruokayhdistelmä on tietysti turkkilainen jogurtti ja vadelmat, sen parempaa ei ole.
9. Mikä on unelmatyösi?
Tätä mietin päivittäin.
Selvääkin selvempää on, että haluaisin paljon rahaa vähällä vaivalla, mutta sellaista hommaa nyt ei taida olla olemassakaan.
Mukavaa olisi kirjoittaa enemmän ja luovemmin työssään.
10. Jos sinun olisi pakko olla jossain reality TV-ohjelmassa, niin mikähän se olisi?
No tietysti omakeksimässäni Kuratoi mun kirjahylly -showssa show:n emäntänä ja kuraattorina.
Tai sitten vuosia sitten P:n keksimässä Viiniä ja viksuja keskusteluja keittiössä.
Tai jossain keittiöohjelmassa. Miltälie taivaskanavalta tulee semmoisen amerikansuomalaisen naisen keittiöohjelma, sekin on aika metka.
Kamalaa olisi olla Jamie Oliverin keittiössä. Se on niin sähköjänis että hengästyttää pelkkä ajatus.
Muistatteko Ironchefiä, se oli mainio?
Tietysti olisi metkaa olla jossain tosi omituisessa riko mun parisuhe-ohjelmassa kun en suostuisi rikkomaan. Olisin nuiva ja mököttäisin vain.
11. Mikä on ollut vuoden kohokohta tähän mennessä?
Nuorimmaisen rippijuhlat luulisin.
Odotan kovasti syksylle suunniteltuja teatteri- ja konserttielämyksiä.
12. Jos voittaisit tänään 10 000 euroa, mihin käyttäisit sen?
Koko perheen lomamatkaan. Pakottaisin koko jälkikasvun, myös sen kotoa muuttaneen johonkin unelmalomalle, missä olisi jokaiselle jotakin mielekästä tekemistä ja seikkailuja ja paljon aurinkoa ja lämpöä.
13. Jos sinun pitäisi valita näiden kahden väliltä: Voitat joko itse 10 000 euroa tai paras ystäväsi voittaa 100 000 euroa. Kumman valitset?
Luotan siihen että Lehtori on paras ystäväni, menköön hänelle.
Tosin aina kun se lottoaa tai jotain, se alkaa haaveilla kaikesta kivasta, mitä se tekee sillä jättipotillaan. Esim. muuttaa Lissaboniin ja lähettää minut Turkkiin, joten silleesti voisi kyllä olla ojasta allikkoon tämänkin toiveen toteutuminen.
Jos Turkin ja kodin välillä saa valita, niin valitsen kodin.
Kyllä olen kysynyt että miksi en pääse mukaan Lissaboniin, mutta en ole saanut siihen tolkun vastausta.
Ja jos sitten kävisikin ilmi, että paras ystäväni on JokuMuu, niin menköön vaikka hänelle kuitenkin.
14. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
lempeä, pörheähiuksinen, hymyileväinen
15. Upein maailmankolkka jossa olet käynyt?
En rohkene kutsua maailmankolkiksi niitä matkoja, joita olemme tehneet, mutta kyllähän tuo Kreikan saaristo aika ihanaa seutua on.
Äkkiseltään muistellen elämyksellisimpiin matkakokemuksiini kuuluu Efeson kaupunki Turkissa.
16. Mikä tekee sinut todella onnelliseksi?
Se kun olemme koko perhe samassa ruokapöydässä ja jutut lähtevät keulimaan ja lapset nauravat.
Tai mitä lapsia ne nyt enää ovat, mutta jälkikasvu.
17. Kenen julkkiksen näköinen olet?
Olen viime päivinä haaveillut, että näyttäisin Jackie Kennedyltä. Se olisi hohdokasta.
Valitettavasti en taida onnistua siinä kumminkaan.
Enkä melko varmasti näytä häneltä.
18. Unelmien matkakohde?
Haluan valasretkelle. Haluan nähdä miekkavalaan luonnossa ja muita valaita myös.
Olisiko se sitten Kanadan rannikko? En kyllä oikeastaan halua Kanadaan.
Mutta haluan nähdä miekkavalaan luonnossa.
En halua myöskään Etelämantereelle, vaikka niitä kai sielläkin on.
Ja delfiinisafarille haluan myös.
Kerran näin vähän delfiiniä Samoksen satamassa, mutta haluan enemmän.
Ja sitten haluan myös Sisiliaan.
19. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Viisi vuotta menee hujauksessa. Työkuviot ovat ratkenneet parempaan päin.
Nuoriso on omillaan ja kohtalaisen selvillä vesillä elämissään.
Elän täyteläistä hyvää aikaa elämässäni.
20. Elämäsi kolme ikimuistoisinta hetkeä?
kolme on kamalan vähän, kun lapsia on kolme.
poistan tästä muistelusta nyt syntymät ja avioitumisen, kun ne ovat niin ilmiselviä.
1. tämän vuoden helmikuulta: Isoveljellä oli armeijassa valapäivä ja Isosiskolla vanhojen tanssit. Isoveli ehti juuri ja juuri siskonsa tansseihin yleisöön. Siinä kohdassa kun tanssijat saavat hakea oman vanhemman tanssimaan, Isosisko juoksi suoraan armeijapukuisen veljensä syliin, ja ne tanssivat keveästi ja yhteensopivin askelin valssia. Vieläkin nousevat kyyneleet silmiin.
2. otetaan sittenkin yksi syntymä: se hetki kun Pikkusisko vilautettiin nopeasti silmieni edessä.
Tiedättekö egyptiläiset kissamuumiot? Hän oli vähän pienempi kuin sellainen, yhdellä kädellä nostettavissa, hän näytti muumiolta itsekin. Yhdessä pikkuriikkisessä ihmisenalussa näki kerralla koko ihmisen elämänkaaren: vielä syntymättömästä, keskeneräisestä ikäloppuun melkein muumioituneeseen mummeliin. Se kuva ei lähde ikinä mielestäni. (koko tarina vaikka tästä)
3. sitten on sellaisia pieniä ravisteluksia.
Isosisko oli yhdessä teatteriesityksessä, ja hänen osuutensa alkoi tutuilla sanoilla: "jokainen onnellinen perhe on samanlainen. Jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan"
Isoveljen rippikouluryhmä tuli kirkkosaliin laulaen latinaksi.
Oman siskon musiikkiluokan tulkinta Adolphe Adamin Oi jouluyöstä kun tuntui siltä että taivaan enkelit kiersivät ympäri kirkkosalia.
1. Jos sinulla olisi teemataulu, mikä se olisi?
Luen joka kerta että teemaLaulu.
TeemaLauluni nykyään on Semmareiden Kuuletko nainen: miten joku on osannutkin niin kauniisti sanoittaa arkirakkauden?
...Mistä lauletaan, tuulet kun tyyntyneet on,
ja lakanat viikattu loppuun niin,
vielä jatkuuko arkemme arvaamaton,
jonka tahtoomme niin taivuttiin...
(lyrics Julle Ikola)
(olen aina kuullut että "jonka tahtoon me niin taivuttiin". meni ihan pasmat sekaisin)
Ja teemaTaulu?
Ennen tykkäsin suomalaisesta romantiikasta ja kultakauden teoksista.
Nyttemmin taidemakuni on kehittynyt.
Hei, nyt tiedän!
Tykkään Liina Lommin huovutetuista töistä!
2. Jos saisit luoda ihan uuden lakipykälän, jota pitäisi säntillisesti noudattaa, mikä se olisi?
Maailma olisi ylipäätään parempi paikka, jos sääntöjä ja lakeja noudatettaisiin. En loisi uutta lakipykälää, mutta vaatisin että kaikkia nyt olemassaolevia pitäisi noudattaa.
Erityisesti liikennesääntöjä.
3. Mitä ikävöit eniten lapsuudessa?
Yhtäkkiä aloin kaivata sitä aikaa kun olimme aika pieniä ja sisko lauleli joka paikassa: syödessään, leikkiessään, vessassa, pyörän tarakalla. Ja jos se ei laulanut, se vihelteli.
Jotenkin kaipaan niitä laulusia.
Laulan nykyään itse ihan liian vähän.
4. Jos saisit yhden supervoiman, mikä se olisi?
No minullahan on supervoima: olen supersankari ja kykyni on seisoa esiin kadonneita esineitä taloutemme uumenista ("äitihei, tuu seisomaan mun huoneeseen!").
(paitsi omiani en löydä, ne ovat iäksi kadonneet)
(esim.)
5. Mikä on spontaanein asia mitä olet ikinä tehnyt?
Olen ilmeisesti masentavan laskelmoiva, varovainen ja suunnitelmallinen tyyppi, kun en keksi mitään spontaania elämässäni.
Tai ehkä se, kun päädyin kimppaan Lehtorin kanssa.
Se nyt ei varsinaisesti ole spontaania mutta aika outoa kumminkin.
6. Mitä elokuvaa voisit katsoa aina uudelleen ja uudelleen?
Kärsin elokuviin kohdistuvasta vakavasta adhd:stä, en yleensä katso elokuvia, ja jos voin valita, valitsen melkein minkä vain kulttuurisen huvin mieluummin kuin elokuvan.
Mutta tykkään ainakin Kuolleiden runoilijoiden seurasta, Amadeuksesta, Birdgagesta, Monty Python -elokuvista, ja niitä saatan katsella uudelleenkin, joskus jopa ihan kokonaan.
Jaksan yleensä istua kolmesta vartista tuntiin telkkarin edessä, ja se on johtanut mm. siihen, että olen nähnyt kaikista JaamesBondeista vain alut ja aina samat kohdat.
Lehtori ikävänä ihmisenä ei suostu kertomaan, pelastuuko Jaames.
Luulen että kyllä, koska niitä elokuvia on niin paljon.
Jos ihan materiaa ajatellaan, niin sänky. Hankimme hyvät patjat ja systeemit silloin kun muutimme nykyiseen kartanoomme. Nukkumaanmeno on joka ilta suuri ilo.
Epämateriasta tietysti perhe. Mutta kun niitä en tavallaan omista.
8. Mikä on erikoisin ruokayhdistelmä jota rakastat?
Lihapullien kanssa kuuluu syödä tuoretta, kylmää tomaattia.
Epäerikoisempi rakas ruokayhdistelmä on tietysti turkkilainen jogurtti ja vadelmat, sen parempaa ei ole.
9. Mikä on unelmatyösi?
Tätä mietin päivittäin.
Selvääkin selvempää on, että haluaisin paljon rahaa vähällä vaivalla, mutta sellaista hommaa nyt ei taida olla olemassakaan.
Mukavaa olisi kirjoittaa enemmän ja luovemmin työssään.
10. Jos sinun olisi pakko olla jossain reality TV-ohjelmassa, niin mikähän se olisi?
No tietysti omakeksimässäni Kuratoi mun kirjahylly -showssa show:n emäntänä ja kuraattorina.
Tai sitten vuosia sitten P:n keksimässä Viiniä ja viksuja keskusteluja keittiössä.
Tai jossain keittiöohjelmassa. Miltälie taivaskanavalta tulee semmoisen amerikansuomalaisen naisen keittiöohjelma, sekin on aika metka.
Kamalaa olisi olla Jamie Oliverin keittiössä. Se on niin sähköjänis että hengästyttää pelkkä ajatus.
Muistatteko Ironchefiä, se oli mainio?
Tietysti olisi metkaa olla jossain tosi omituisessa riko mun parisuhe-ohjelmassa kun en suostuisi rikkomaan. Olisin nuiva ja mököttäisin vain.
11. Mikä on ollut vuoden kohokohta tähän mennessä?
Nuorimmaisen rippijuhlat luulisin.
Odotan kovasti syksylle suunniteltuja teatteri- ja konserttielämyksiä.
12. Jos voittaisit tänään 10 000 euroa, mihin käyttäisit sen?
Koko perheen lomamatkaan. Pakottaisin koko jälkikasvun, myös sen kotoa muuttaneen johonkin unelmalomalle, missä olisi jokaiselle jotakin mielekästä tekemistä ja seikkailuja ja paljon aurinkoa ja lämpöä.
13. Jos sinun pitäisi valita näiden kahden väliltä: Voitat joko itse 10 000 euroa tai paras ystäväsi voittaa 100 000 euroa. Kumman valitset?
Luotan siihen että Lehtori on paras ystäväni, menköön hänelle.
Tosin aina kun se lottoaa tai jotain, se alkaa haaveilla kaikesta kivasta, mitä se tekee sillä jättipotillaan. Esim. muuttaa Lissaboniin ja lähettää minut Turkkiin, joten silleesti voisi kyllä olla ojasta allikkoon tämänkin toiveen toteutuminen.
Jos Turkin ja kodin välillä saa valita, niin valitsen kodin.
Kyllä olen kysynyt että miksi en pääse mukaan Lissaboniin, mutta en ole saanut siihen tolkun vastausta.
Ja jos sitten kävisikin ilmi, että paras ystäväni on JokuMuu, niin menköön vaikka hänelle kuitenkin.
14. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
lempeä, pörheähiuksinen, hymyileväinen
15. Upein maailmankolkka jossa olet käynyt?
En rohkene kutsua maailmankolkiksi niitä matkoja, joita olemme tehneet, mutta kyllähän tuo Kreikan saaristo aika ihanaa seutua on.
Äkkiseltään muistellen elämyksellisimpiin matkakokemuksiini kuuluu Efeson kaupunki Turkissa.
16. Mikä tekee sinut todella onnelliseksi?
Se kun olemme koko perhe samassa ruokapöydässä ja jutut lähtevät keulimaan ja lapset nauravat.
Tai mitä lapsia ne nyt enää ovat, mutta jälkikasvu.
17. Kenen julkkiksen näköinen olet?
Olen viime päivinä haaveillut, että näyttäisin Jackie Kennedyltä. Se olisi hohdokasta.
Valitettavasti en taida onnistua siinä kumminkaan.
Enkä melko varmasti näytä häneltä.
18. Unelmien matkakohde?
Haluan valasretkelle. Haluan nähdä miekkavalaan luonnossa ja muita valaita myös.
Olisiko se sitten Kanadan rannikko? En kyllä oikeastaan halua Kanadaan.
Mutta haluan nähdä miekkavalaan luonnossa.
En halua myöskään Etelämantereelle, vaikka niitä kai sielläkin on.
Ja delfiinisafarille haluan myös.
Kerran näin vähän delfiiniä Samoksen satamassa, mutta haluan enemmän.
Ja sitten haluan myös Sisiliaan.
19. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Viisi vuotta menee hujauksessa. Työkuviot ovat ratkenneet parempaan päin.
Nuoriso on omillaan ja kohtalaisen selvillä vesillä elämissään.
Elän täyteläistä hyvää aikaa elämässäni.
20. Elämäsi kolme ikimuistoisinta hetkeä?
kolme on kamalan vähän, kun lapsia on kolme.
poistan tästä muistelusta nyt syntymät ja avioitumisen, kun ne ovat niin ilmiselviä.
1. tämän vuoden helmikuulta: Isoveljellä oli armeijassa valapäivä ja Isosiskolla vanhojen tanssit. Isoveli ehti juuri ja juuri siskonsa tansseihin yleisöön. Siinä kohdassa kun tanssijat saavat hakea oman vanhemman tanssimaan, Isosisko juoksi suoraan armeijapukuisen veljensä syliin, ja ne tanssivat keveästi ja yhteensopivin askelin valssia. Vieläkin nousevat kyyneleet silmiin.
2. otetaan sittenkin yksi syntymä: se hetki kun Pikkusisko vilautettiin nopeasti silmieni edessä.
Tiedättekö egyptiläiset kissamuumiot? Hän oli vähän pienempi kuin sellainen, yhdellä kädellä nostettavissa, hän näytti muumiolta itsekin. Yhdessä pikkuriikkisessä ihmisenalussa näki kerralla koko ihmisen elämänkaaren: vielä syntymättömästä, keskeneräisestä ikäloppuun melkein muumioituneeseen mummeliin. Se kuva ei lähde ikinä mielestäni. (koko tarina vaikka tästä)
3. sitten on sellaisia pieniä ravisteluksia.
Isosisko oli yhdessä teatteriesityksessä, ja hänen osuutensa alkoi tutuilla sanoilla: "jokainen onnellinen perhe on samanlainen. Jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan"
Isoveljen rippikouluryhmä tuli kirkkosaliin laulaen latinaksi.
Oman siskon musiikkiluokan tulkinta Adolphe Adamin Oi jouluyöstä kun tuntui siltä että taivaan enkelit kiersivät ympäri kirkkosalia.
ulkonäköpaineita ja muita outouksia
Jos vahingossa laittaa aamulla yövoidetta naamaan liian pientä kirjoitusta putelissa niin saako syyttää vetämättömyydestä ja päiväsaikaisesta uneliaisuudesta sitä?
Tai jos illalla läträä vahingossa naamaan päivävoidetta?
Aiheuttaako unettomuutta ja levottomia öitä?
se kyllä tuoksuu paremmalta että ei varmaan aiheuta.
Jos jostain syystä ja ihan vahingossa ei kuitenkaan sen takia että olisi liian pientä kirjoitusta tulee peseytyneeksi miesten saippualla ja alkaa tuoksua mieheltä niin alkaako horjua sukupuoli-identiteetti ja kiinnostuuko vastakkainen vai omainen?
Jos vastakkainen niin kumpi se on ja mitä siitä pitää ajatella?
Jos ei ole käynyt pitkään aikaan kampaajalla ja pää on villava kuin lampaan ahteri ja random tuttava sanoo että sullakin on uus hiustyyli en meinannut tuntea niin onko kettuilua?
*
Onko teillä koskaan ollut semmoista outoa haavetta joka sitten toteutuu?
Minulla on ollut monta vuotta.
Yhdessä kirjassa oli semmoinen vanha pariskunta, jolla oli yöpöydän kaapissa konjakkipullo ja kristallilasit ja sitten jos oli työlään päivän ilta ne istuksivat sängyssä ja siemailivat sitä konjakkia kristallilaseista ja rentoutuivat.
Se oli ihan pieni sivujuonne kirjassa jonka olen lukenut ekan kerran absoluuttina ja teininä mutta se on jäänyt mieleen.
Yhtenä rankan päivän iltana minua otti päähän sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti ja palelsikin.
Menin kuumaan suihkuun ja kaasin snapsilasiin emme omista kristalleita ja en jaksanut kiivetä jakkaralle etsimään konjakkilasia ihan vain ruokalusikallisen konjakkia ja sitten menin sänkyyn lukemaan kirjaa.
Luin ja siemailin ja luin ja siemailin.
Se oli justiinsa niin rentouttavaa ja mukavaa ja ylellistä ja aikuismaista ja lähestulkoon täydellistä kuin olin kuvitellut.
Että kannattaa toteuttaa omituisia haavejuttuja.
Millaista kannattaisi seuraavaksi kokeilla?
Tai jos illalla läträä vahingossa naamaan päivävoidetta?
Aiheuttaako unettomuutta ja levottomia öitä?
se kyllä tuoksuu paremmalta että ei varmaan aiheuta.
Jos jostain syystä ja ihan vahingossa ei kuitenkaan sen takia että olisi liian pientä kirjoitusta tulee peseytyneeksi miesten saippualla ja alkaa tuoksua mieheltä niin alkaako horjua sukupuoli-identiteetti ja kiinnostuuko vastakkainen vai omainen?
Jos vastakkainen niin kumpi se on ja mitä siitä pitää ajatella?
Jos ei ole käynyt pitkään aikaan kampaajalla ja pää on villava kuin lampaan ahteri ja random tuttava sanoo että sullakin on uus hiustyyli en meinannut tuntea niin onko kettuilua?
*
Onko teillä koskaan ollut semmoista outoa haavetta joka sitten toteutuu?
Minulla on ollut monta vuotta.
Yhdessä kirjassa oli semmoinen vanha pariskunta, jolla oli yöpöydän kaapissa konjakkipullo ja kristallilasit ja sitten jos oli työlään päivän ilta ne istuksivat sängyssä ja siemailivat sitä konjakkia kristallilaseista ja rentoutuivat.
Se oli ihan pieni sivujuonne kirjassa jonka olen lukenut ekan kerran absoluuttina ja teininä mutta se on jäänyt mieleen.
Yhtenä rankan päivän iltana minua otti päähän sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti ja palelsikin.
Menin kuumaan suihkuun ja kaasin snapsilasiin emme omista kristalleita ja en jaksanut kiivetä jakkaralle etsimään konjakkilasia ihan vain ruokalusikallisen konjakkia ja sitten menin sänkyyn lukemaan kirjaa.
Luin ja siemailin ja luin ja siemailin.
Se oli justiinsa niin rentouttavaa ja mukavaa ja ylellistä ja aikuismaista ja lähestulkoon täydellistä kuin olin kuvitellut.
Että kannattaa toteuttaa omituisia haavejuttuja.
Millaista kannattaisi seuraavaksi kokeilla?
Kuratoi mun kirjahylly!
Ihanan P:n instasta löysin semmoisen jutun kuin kirjahyllyn kuratointi. (en osaa /jaksa /viitsi linkata, ne tietää jotka tietää)
No ensinnäkin, vihdoinkin tiedän, mitä haluan tehdä isona.
Kuratoida ihmisten kirjahyllyjä.
Olisin mahtava kuraattori.
eikö sunkin mielestä tää ensipainosten keräily anna susta vähän vanhanaikaista ja menneeseen takertuvaa kuvaa? Nii-in, pistetään pois semmoiset turhat ensipainokset, otetaan jotain vähän nykyaikaisempaa tilalle, vaikka kuva tosta sun e-kirjapalvelusta. Tehdään semmoinen suurennus vaikka seinälle siitä. Joo-o, mä voin viedä nää turhat tästä pois, sovitaan että laskutan vaikka vaan parista tunnista tällä kertaa, noin niinkuin tutustusmiskäyntinä menis tää. Juu, kyllä mä vien nää mennessäni. Täs olis tää lasku.
Jee!
No toisekseen.
Olisi aivan mahtavaa jos meille tulisi kirjahyllykurattori.
Että millaisia päätelmiä se tekisi meidän värikoodatusta hyllystä?
Suurin osa hyllyssä olevista kirjoista kuuluu Lehtorille. (ja ne ovat tyyppiä History Of Philosophy tai sitten Philosophy of History) (kun esitin teorian Lehtorin kirjoista hänelle itselleen, hän loukkaantui ja huomautti, että hyllyssä on myös teoksia, joiden nimi on History of whatosoever tai Philosophy of whatsoever) (uskokoon ken tahtoo)
Minulla on yhden meetrin verran chicklitiä pokkareina. Ne ovat lohtulukemista kaiken varalta jos tulee huono päivä.
Niistä on kuratoitu jo aika päiviä pois kaikki epärelevantti.
Pokkareista huokuu arjen kepeys ja niiden rosoreunaiset selkämykset kertovat pitkistä matkoista, epätoivoisista stressi-illoista ja pokkareiden kepeästä lohdusta.
Kirjahyllymme on multikulturaalinen kokonaisuus: taalainmaan polle, venäläiset klassikot ja hymypatsas elelevät sulassa sovussa tässä crosskulturaalisessa kompleksissa.
Tarvitseko tietoa ihan kaikesta? Sekin löytyy tästä kokonaisuudesta.
Huolella luetuilla klassikkoteoksilla on aina paikkansa kuratoidussa hyllyssä.
Koko kuratoitu kokonaisuus vie kieltämättä neliökaupalla tilaa.
Että sen puoleen joku voisi kurantaa tämän vähän pienempään olemukseen.
Ja ihan siltä varalta että kirjahyllyssä ei riittäisi kuraattorille hommia, olemme sirotelleet pitkin talouttamme myös kuratoitavia kuriositeettikasoja.
**
Ja kolmannekseen:
aivan mahtava tositeevee-idea: Kuratoi mun kirjahylly!
Kyllä voin kuratoida muutamankin.
Minussa on kultturellia huumoria ja taipumus värikoodata hyllykokonaisuus.
Tulee hauskaa kaikille.
Paitsi niille, jotka eivät muista minkä värisiä eri kirjat ovat.
(ette arvaakaan, kuinka monta päivää voi joutua etsimään jotain kirjaa, josta ei muista, mikä sen nimi on, minkä värinen se on ja omistaako sen ylipäätään vai onko viimeksi lainannut kirjastosta) (yksi tuskainen esimerkki muutaman vuoden takaa, ennen nykyistä - paremmin kuratoitua - hyllyvaihetta)
*
Kiitos Ihana P tästä aiheesta.
Ette usko miten nopeasti tuli perjantaisiivous hoidettua.
No ensinnäkin, vihdoinkin tiedän, mitä haluan tehdä isona.
Kuratoida ihmisten kirjahyllyjä.
Olisin mahtava kuraattori.
eikö sunkin mielestä tää ensipainosten keräily anna susta vähän vanhanaikaista ja menneeseen takertuvaa kuvaa? Nii-in, pistetään pois semmoiset turhat ensipainokset, otetaan jotain vähän nykyaikaisempaa tilalle, vaikka kuva tosta sun e-kirjapalvelusta. Tehdään semmoinen suurennus vaikka seinälle siitä. Joo-o, mä voin viedä nää turhat tästä pois, sovitaan että laskutan vaikka vaan parista tunnista tällä kertaa, noin niinkuin tutustusmiskäyntinä menis tää. Juu, kyllä mä vien nää mennessäni. Täs olis tää lasku.
Jee!
No toisekseen.
Olisi aivan mahtavaa jos meille tulisi kirjahyllykurattori.
Että millaisia päätelmiä se tekisi meidän värikoodatusta hyllystä?
Suurin osa hyllyssä olevista kirjoista kuuluu Lehtorille. (ja ne ovat tyyppiä History Of Philosophy tai sitten Philosophy of History) (kun esitin teorian Lehtorin kirjoista hänelle itselleen, hän loukkaantui ja huomautti, että hyllyssä on myös teoksia, joiden nimi on History of whatosoever tai Philosophy of whatsoever) (uskokoon ken tahtoo)
Minulla on yhden meetrin verran chicklitiä pokkareina. Ne ovat lohtulukemista kaiken varalta jos tulee huono päivä.
Niistä on kuratoitu jo aika päiviä pois kaikki epärelevantti.
Pokkareista huokuu arjen kepeys ja niiden rosoreunaiset selkämykset kertovat pitkistä matkoista, epätoivoisista stressi-illoista ja pokkareiden kepeästä lohdusta.
 |
| silmänkantamattomiin pokkareita |
Se kuvastaa tämän päivän postkolonialistista maailmaa jossa erilaiset kulttuurit pyrkivät sopuisaan yhteiselämään.
Tarkkaan harkitut asetelmat kuvastavat hyllyn omistajien ennakkoluulottomuutta ja kykyä nähdä maailmassa jatkuvasti huumoria ja mahdollisuuksia ilotteluun.
Huumorin kukkaa viljellään hyllyssämme moninaisin paikoin
 |
| kuka hiivatti on ripustanut joulupallon MINUN omistamaani veistokseen ja miksi? |
Tarkkaan harkitut asetelmat kuvastavat hyllyn omistajien ennakkoluulottomuutta ja kykyä nähdä maailmassa jatkuvasti huumoria ja mahdollisuuksia ilotteluun.
 |
| kyllä sopivat Jeesus ja maatuska samaan hyllyyn. (alkuperäistä sanaa Matrjoshka käytetään myös Jumalansynnyttäjästä, että kyllä sopii) |
Huumorin kukkaa viljellään hyllyssämme moninaisin paikoin
 |
| kuten oppineet ymmärtävät, tämä teoskokonaisuus tulee lukea vasemmalta oikealle |
Tarvitseko tietoa ihan kaikesta? Sekin löytyy tästä kokonaisuudesta.
 |
| The Know-It-All; tieto ihan kaikesta. Tarvittaessa myös tehtäväshakista |
 |
| LOTR; liekö niitä hyllyssämme kaksi vaiko kolme? Eikun osa taitaa ollakin nykyään toisessa osoitteessa |
Koko kuratoitu kokonaisuus vie kieltämättä neliökaupalla tilaa.
Että sen puoleen joku voisi kurantaa tämän vähän pienempään olemukseen.
**
Ja kolmannekseen:
aivan mahtava tositeevee-idea: Kuratoi mun kirjahylly!
Kyllä voin kuratoida muutamankin.
Minussa on kultturellia huumoria ja taipumus värikoodata hyllykokonaisuus.
Tulee hauskaa kaikille.
Paitsi niille, jotka eivät muista minkä värisiä eri kirjat ovat.
(ette arvaakaan, kuinka monta päivää voi joutua etsimään jotain kirjaa, josta ei muista, mikä sen nimi on, minkä värinen se on ja omistaako sen ylipäätään vai onko viimeksi lainannut kirjastosta) (yksi tuskainen esimerkki muutaman vuoden takaa, ennen nykyistä - paremmin kuratoitua - hyllyvaihetta)
*
Kiitos Ihana P tästä aiheesta.
Ette usko miten nopeasti tuli perjantaisiivous hoidettua.
PäiväNasu
Tiedättehän työaamut?
Sellaiset, joissa edetään vääjäämättömästi herätyskellon ensimmäisestä napsahduksesta ulko-oven viimeiseen kolahdukseen tarkoin suunnitelluin balettiaskelin.
Aamuihin joissa ei ole sijaa millekään ylimääräiselle (paitsi ehkä liikunnanopettajan wilmaviestille muista tuoda luistimet ja sukset tänään. Ja sillekin korkeintaan kirosanan verran).
Sellaisena aamuna ei ehkä kannata ottaa päiväNasu -kuvaa.
Tai sitten sen voi tägätä että luonnonkaunis nofilter ainatohinassa.
 |
| #aamutohinafilter |
Tai sitten kannattaisi käyttää näköapuvälineitä ja tarkistaa tuotos ennen kuin sen tallentaa kameran muistiin ja laukkaa ovesta ulos.
Tai ehkä jopa voisi pysähtyä kameran napsahduksen verran hengittämään.
On myös mahdollista että päivä nasu -algoritmi etukäteisfiltteröi tämmöisten tavallisten epävaikuttajien tuotokset.
kaoottinen kapseli
Tiedättekö semmoiset minimalistityypit, joilla on hillitty musta-ruskea-harmaa-valkoinen, aikuismainen ja minimaalisen tyylikäs kapselivaatekaappi?
Ja asusteet, korut, vyöt ja huivit ja kaikki?
No, minä en ole semmoinen.
Mutta semmoinen kyllä olen, että yleensä ostan mahdollisimman kerralla (silloin kun shoppailutaivaat ovat kuulolla) kaikki mahdolliset roippeet ja elelen niiden kanssa koko seuraavan kauden. (tai niin pitkälle kun ne suinkaan pysyvät siisteinä)
Pyöritän arkea neljällä-viidellä yläosalla ja alaosalla ja keskiosalla.
Perustin vaatekaappiinikin semmoisen hyllyn jonka nimi on aina käytössä.
Siinä hyllyllä ovat ne vaatteet, jotka ovat aina käytössä.
Aina käytössä -hyllyltä löytyvät kaikki lempi-perus-luotto-ainakäytössä vaatteet.
Eipä tarvitse etsiä, sen kuin kauhaisee vain.
Ja koska olen poikkeuksellisen exhibitionistisella tuulella, niin tässäpä kurkistus tulevan kauden aina käytössä -hyllylleni.
Tämän kauden kausivaatteet ovat turkulaisen KloDesignin kokoelmista, ja edelliseltä viileältä kaudelta aina käytössä -kokoelmassa jatkaa muutama hyväkuntoinen suosikki.
(Tämä EI ole kaupallista yhteistyötä; olen fanittanut Klota kutakuinkin sen syntymästä lähtien. Viime aikoina olen löytänyt sieltä jonkinmoisen shoppailutaivaani) |
| melkein koko karderoopi: uudet ja vanhat aina käytössä -vaatteet |
 |
| ylhäältä uutuudet: valkoinen ja käpy-kuosinen Seela-paita, ja valkoinen Vanamo-paita punaraidallinen paita on myös KloDesign-tuotantoa: Vanamo sekin. |
Neuleina siistimpään käyttöön musta ohut neulepaita sekä pari ohutta neulejakkua.
 |
| hupparina Klon korallinvärinen Luoto ja edellisen kauden suosikki Klon harmaa Frida-mekko |
Kauden alaosat: Pääosassa tulee varmaan olemaan uusi farkunsininen Vilja-hame.
Juhlatilanteissa ajattelin säväyttää reilu vuosi sitten tuunaa mun perinne -hengessä Tampereelta ostamani Soja Murron suunnittelemasta kansallispukuraidat -trikoosta tehdyllä hameella. (kunpa muistaisin, kuka tai mikä yhteisö hameen on tehnyt!)
Lisäksi kaapista löytyvät yhdet tummat ja vaaleat farkut sekä tumma farkkuhame.
Nyt puuttuu enää asuste (eli huivi) joka sitoo tämän kaoottisen värivalikoiman yhdeksi sulavaksi eheäksi kapseliksi.
Nuoriso syytti minua taannoin siitä, että käytän omituisia väriyhdistelmiä.
En uskalla olla eri mieltä.
Mutta onhan tämä nyt ihan selvästi kapselivaatekaappi.
Melkein kaikki menee kaiken kanssa, niinhän se on?
*
kohta jo alan julkaista jotain päivä-nasu-kuvia. Apua.
Nuoriso syytti minua taannoin siitä, että käytän omituisia väriyhdistelmiä.
En uskalla olla eri mieltä.
Mutta onhan tämä nyt ihan selvästi kapselivaatekaappi.
Melkein kaikki menee kaiken kanssa, niinhän se on?
*
kohta jo alan julkaista jotain päivä-nasu-kuvia. Apua.
fillarikriizi
Oli pakko viedä fillari vuosihuoltoon.
Kriizi.
Tuntui siltä kuin olisin jättänyt lapsukaisen sairaalaan.
Melkein lankesin siihen tangolle nyyhkyttämään kun korjaaja vei sen operoitavaksi.
Johonkin järjettömään elinsiirto-operaatioon kaiken lisäksi: siitä vaihdetaan käytännössä kaikki osat.
Yritän olla tyyni, mutta hiertäähän se.
Se maksaa - jos ei nyt yhtä paljon kuin auton huolto, niin kuitenkin.
Piti heittää hetkelliset hyvästit haaveille uudesta pyörästä.
mistäs muusta rahasta pyörän huolto maksetaan kuin pyöräsäästöistä?
No, toisaalta ei se ehkä ole niin paha juttu.
Olen vähän haaveillut uudesta pyörästä mutku-mutku: tykkään tästä fillarista. Ja nyt kun kaikki osat runkoa lukuunottamatta vaihdetaan, niin sehän on kuin uusi.
Ja paljon halvemmalla.
Niin että oikeastaan kai säästän rahaa?
Eikä tarvitse vaivata päätään sillä, millainen olisi uusi hyvä pyörä.
Että loppupeleissä vissiin winwin?
Pahempi kriizi oli se, kun olin ajatellut että pyörättömänä kävelen töihin ja sitten aamulla satoi painavaa suoraa vettä kuin rännistä.
Kymmenen minuuttia sen jälkeen kuin olisi pitänyt lähteä kävelemään, sade lakkasi, aurinko tuli esiin eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa enää kuin mennä bussilla.
Grr.
*
kyllä ovat ovelia ne pyörähuoltamon kaverit. Ne mittelevät minua ja pyörää ja sitten ne sanovat ne maagiset sanat: sä taidat pyöräillä aika paljon.
Sen jälkeen suostun kaikkiin tosikalliisiin huoltotoimenpiteisiin ihan noin vain.
Tällä huollolla sä ajat vuoden-pari ja sit pitääkin jo hankkia uus pyörä.
Kun ensin huokaisten olin lykännyt sivuun haaveen uudesta pyörästä ja sitten stoalaisen tyynesti hyväksynyt kohtaloni vanhan pyörän kanssa ja sen jälkeen jopa hetken iloinnut siitä, ettei tarvitse miettiä uutta pyörää, sain suuren filosofisen oivalluksen.
Jos saa sen mistä luopuu, niin jossain aivan kulman takana minua odottaa joku hekumallinen kulkuvempele, eikö vain?
Kriizi.
Tuntui siltä kuin olisin jättänyt lapsukaisen sairaalaan.
Melkein lankesin siihen tangolle nyyhkyttämään kun korjaaja vei sen operoitavaksi.
Johonkin järjettömään elinsiirto-operaatioon kaiken lisäksi: siitä vaihdetaan käytännössä kaikki osat.
Yritän olla tyyni, mutta hiertäähän se.
Se maksaa - jos ei nyt yhtä paljon kuin auton huolto, niin kuitenkin.
Piti heittää hetkelliset hyvästit haaveille uudesta pyörästä.
mistäs muusta rahasta pyörän huolto maksetaan kuin pyöräsäästöistä?
No, toisaalta ei se ehkä ole niin paha juttu.
Olen vähän haaveillut uudesta pyörästä mutku-mutku: tykkään tästä fillarista. Ja nyt kun kaikki osat runkoa lukuunottamatta vaihdetaan, niin sehän on kuin uusi.
Ja paljon halvemmalla.
Niin että oikeastaan kai säästän rahaa?
Eikä tarvitse vaivata päätään sillä, millainen olisi uusi hyvä pyörä.
Että loppupeleissä vissiin winwin?
Pahempi kriizi oli se, kun olin ajatellut että pyörättömänä kävelen töihin ja sitten aamulla satoi painavaa suoraa vettä kuin rännistä.
Kymmenen minuuttia sen jälkeen kuin olisi pitänyt lähteä kävelemään, sade lakkasi, aurinko tuli esiin eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa enää kuin mennä bussilla.
Grr.
*
kyllä ovat ovelia ne pyörähuoltamon kaverit. Ne mittelevät minua ja pyörää ja sitten ne sanovat ne maagiset sanat: sä taidat pyöräillä aika paljon.
Sen jälkeen suostun kaikkiin tosikalliisiin huoltotoimenpiteisiin ihan noin vain.
Tällä huollolla sä ajat vuoden-pari ja sit pitääkin jo hankkia uus pyörä.
Kun ensin huokaisten olin lykännyt sivuun haaveen uudesta pyörästä ja sitten stoalaisen tyynesti hyväksynyt kohtaloni vanhan pyörän kanssa ja sen jälkeen jopa hetken iloinnut siitä, ettei tarvitse miettiä uutta pyörää, sain suuren filosofisen oivalluksen.
Jos saa sen mistä luopuu, niin jossain aivan kulman takana minua odottaa joku hekumallinen kulkuvempele, eikö vain?
Kuukauden kymppi
Edellinen kuukauden kymppi elokuun alussa - onko mikään muuttunut?
Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus
Mitä kello on ja koska joku olikaan lähdössä ja kuka heräsi jo?
Molemmilla kotona asuvilla nuorilla oli sunnuntain kunniaksi aikaisia aamumenoja, piti kammeta itsensäkin ylös vahtimaan että kumpainenkin pääsee ajoissa matkaan.
Tämän kirjan aion lukea
Merihirviöt elokuulta edelleen työn alla, samoin Maailmanmatka, ja 12 elämänohjetta myös. Olen näköjään lusmuillut lukemisissani.
Työasia jonka aion saada valmiiksi
Yksi opus pitää saada painokuntoon asap.
Työasia jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä ensi kuussa
Ne kehvatsun nettisivut.
Lausahdus josta saan energiaa arkeeni
Olen muutamina viime aamuina tsempittänyt itseäni käyntiin voimalauseen sijaan voimamusiikilla. CivIV -pelistä tuttu Baba Yetu (älkää nyt vain kuvitelko, että pelaisin mitään pelejä; en pelaa) raikaa alavireisinä hetkinä mukavasti päässäni.
Ruoka jota aion kokeilla
Pitääkö tässä muka syödä jotain? Jotain uutta?
Ajattelin kokeilla - ihan testimielessä - viikkoa, jolloin ei olisi tarjolla bolognese-soossia.
Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen laittanut eniten aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
- työpuolella yksi hankejuttu käynnistyy toivottavasti suotuisasti
- vapaa-ajalle suunnitellut kaamoskauheuden karkottajat käynnistyvät
Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Kun pohdin työtäni.
Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Uinti kolme kertaa viikossa.
Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuusta
Että taloudessamme elelee mukava, kannustava ja kouluhommeleihin joviaalisti suhtautuva äiti-ihminen. (olen lupautunut kuittaamaan tämän kuukauden aikana, jo heti alkukuusta, valtavan määrän henkilökohtaisia poissaoloja)
Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus
Mitä kello on ja koska joku olikaan lähdössä ja kuka heräsi jo?
Molemmilla kotona asuvilla nuorilla oli sunnuntain kunniaksi aikaisia aamumenoja, piti kammeta itsensäkin ylös vahtimaan että kumpainenkin pääsee ajoissa matkaan.
Tämän kirjan aion lukea
Merihirviöt elokuulta edelleen työn alla, samoin Maailmanmatka, ja 12 elämänohjetta myös. Olen näköjään lusmuillut lukemisissani.
Työasia jonka aion saada valmiiksi
Yksi opus pitää saada painokuntoon asap.
Työasia jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä ensi kuussa
Ne kehvatsun nettisivut.
Lausahdus josta saan energiaa arkeeni
Olen muutamina viime aamuina tsempittänyt itseäni käyntiin voimalauseen sijaan voimamusiikilla. CivIV -pelistä tuttu Baba Yetu (älkää nyt vain kuvitelko, että pelaisin mitään pelejä; en pelaa) raikaa alavireisinä hetkinä mukavasti päässäni.
Ruoka jota aion kokeilla
Pitääkö tässä muka syödä jotain? Jotain uutta?
Ajattelin kokeilla - ihan testimielessä - viikkoa, jolloin ei olisi tarjolla bolognese-soossia.
Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen laittanut eniten aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
- työpuolella yksi hankejuttu käynnistyy toivottavasti suotuisasti
- vapaa-ajalle suunnitellut kaamoskauheuden karkottajat käynnistyvät
Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Kun pohdin työtäni.
Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Uinti kolme kertaa viikossa.
Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuusta
Että taloudessamme elelee mukava, kannustava ja kouluhommeleihin joviaalisti suhtautuva äiti-ihminen. (olen lupautunut kuittaamaan tämän kuukauden aikana, jo heti alkukuusta, valtavan määrän henkilökohtaisia poissaoloja)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)