Summa summarum

Kaipa näin vuodenvaihteen tuntumassa pitäisi pohtia mennyttä ja tehdä lupauksia tulevasta.

Ajattelin, että rupean lihattomalle, sokerittomalle ja tipattomalle tammikuulle. Pankkitiliä vilkaistuani totesin, että on ryhdyttävä myös säästökuurille.
Alkoi tuntua siltä, että hetkessä on elo melko ilotonta, ja olen valmis antamaan suorastaan kuuliaisuuslupauksen, vähintään.

Sitten ajattelin että ehkä olen siihen kuitenkin aivan liian nuori.
Sen jälkeen minussa puhkesikin äkillinen ja yllättävä teiniangst /keskiäkäkriizi, joka ilmeni siten, että aloin välittömästi haaveilla valtavasta sokerikuorrutteisesta pihvistä, aloin pohtia mitä vaatisi ihmiseltä lievähkö alkoholisoituminen ja sen lisäksi huomasin kierteleväni alennusmyynneissä ja pohtivani, että ihan selvästi tarvitsen mm. Onedirection-hajuvettä.

Eikä vielä edes olla tammikuussa.
Höh.

Rauhaa, vain rauhaa



Kisu sai joululahjaksi tytöiltä valjaat - ne piti testata luonnollisesti heti. Jo monta päivää sitten.


Meidän rapussa lauletaan joululauluja ennen joulua. 
Joululaulajaiset pidettiin tällä kertaa maanantaina. Talon mummomafia kokoontui ala-aulaan kuusen ympärille juomaan joulu"glökiä". Laulajaisten jälkeen päädyimme herH:n kanssa yläkerran pariskunnan luo "seitinohuille", kuten setä sanoi.

Aatonaaton puutelista

Kauppareissun varrella aatonaattona

Valmisteluja

Avara luonto

Ulkomaailma on pelottava "ota mut syliin, heti!"

He kulkevat hiljaa kohti ihmettä

Keskeneräinen

Joulukukkia

Aattoaamun hämäränhyssy


Enkeli potkaisee

Olen tavattoman hidas reagoimaan mihinkään.
Lahja lapselle -keräys ja mitä muita hyväntekeväisyysjuttuja nyt ikinä onkaan, ovat menneet sujuvasti ja sulavasti ohi.
Hyviä aikeita pyörii ilmassa enemmän kuin käytännön toteutuksia.
Pätee valitettavasti omiin lapsukaisiin, kummilapsukaisiin ja ylipäätään kaikkiin maailman lapsukaisiin.

Eilen tönötin bussipysäkillä, kotiin menossa.
Viereisen kauppakeskuksen uumenista tuli ulos iäkäs pariskunta ja kahta valtavaa kassia kantava nuori myyjätyttö, joka vähän neuvottomana alkoi pälyillä taksitolppaa.
Enkeli potkaisi minua: herää pahvi!
Menin kysymään, voinko mitenkään olla avuksi. Vaikka kantaa ne kassit sinne taksitolpalle.
Kävi ilmi että pariskunnan auto oli vajaan korttelin päässä. Sanoin että kannanhan minä ne kassit sinnekin, jos vain jaksavat itse kävellä.

Rouva otti topakan otteen herrasta joka sivumennen sanoen oli - jos mahdollista - sympaattisempi kuin linnan juhlissa debytoinut koko kansan oma vaari ja sanoi että jaksetaanhan me. Setä alkoi siunailla ja ihmetellä ja päivitellä että onko tämmöistä olemassakaan ja minä sanoin että niin kiire ei saa ihmisellä olla etteikö ehtisi vähän auttaa. Kävelimme hiljakseen, setä höpötteli juttujaan, kysyi että voimmeko me tarjota hänelle minä en tajua miksi ikäihmiset hänittelevät; ehkä siksi kun eivät voi nuorempaa teititellä? edes kahvit. Tajusin silmänräpäyksessä että olisi tavattoman epäkohteliasta kieltäytyä, sanoin että toki, niin kiire ei voi ihmisellä olla etteikö kahville voisi istua.
Menimme kahvilaan.
Setä alkoi kaivella kukkaroa taskustaan, minä sanoin että annetaanpa olla, tämä oli minun tonttutyöni tälle joululle.

Joimme vähän kahvia ja jutustelimme niitä näitä ja setä yritti vielä tarjota vaivanpalkkaa. Minä sanoin että en huoli ja täti oli topakkana hänkin. Setä kysyi että kenelle sitä voi kukkia lähettää. Mietin sekunnin sadasosan ja esittäydyin ja sanoin että osoitteen saatte kyllä selvittää itse.
Sitten lähdin kotiin veivaamaan lihapullia keskenkasvuisille.

Olin tunnin myöhässä kotoa, talo oli täynnä nälkäisiä ja kiireisiä nakeroita, omia ja lainattuja.
Pistin pikkutytöt - oman ja lainatun - pyörittelemään niitä lihapullia ja laukkasin hetken ympyrää ihan silkkaa kiihtymystäni.

On se hyvä että meitä kovakalloisia ja hitaansorttisiakin joskus enkelit potkaisevat.
On sydämen joulu taas pikkuriikkisen askeleen lähempänä.

*

ps. neljä työaamua ennen lomaa.
Keskenkasvuisilla viisi.
Ne ovat harmaita ja väsyneitä, päänsärkyisiä kaikki.



päivä jolloin ei pitänyt tehdä mitään




Kisu hiirtämässä hiirustusta
Piparitalkoot
Paremmasta taikinasta perinteiset muodot

mökit nukkuu lumiset kiikerät



talviurheiluketutus

Kuten muistanette, minulla on suosikkikohta perusopetuslaissa tämä laki sivumennen sanoen on lempparini kaikista laeista. mitä, eikö teillä ole lempparilakia? ehei, en ole niin pilkunviilaaja, kuin miltä ehkä kuulostan. olen vielä pahempi. grr.

Tämä suosikkikohtani löytyy luvusta 7 §31.
Muistinvirkistykseksi niille, jotka eivät vielä ole osanneet valita perusopetuslakia omaksi syventymis-, hiljentymis- ja verenpaineenkohotusmateriaalikseen:
"Opetus, sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia"

Mutta kuinkas ollakaan, talviurheiluvälineet eivät ole tämän pykälän alaisia oppimateriaaleja tai työvälineitä.
Eivät kuulemma edes näillä nurkilla, missä talvesta ei ole tietoakaan kuin muutamana hassuna päivänä vuodessa, jos hyvin käy.

Kyllä, saatamme harrastaa koko perhe yhdessä ulkoilua ja liikuntaa.
Mutta ei, me emme harrasta yhdessä talviurheilua. Emme suksimista, alaspäinlaskemista, emmekä myöskään höyryävän kuumat kaakaokupit käsissämme luistelemista.
yritetty on; ei ole kivaa kenelläkään. vaikka olisi kaakaota

Nipo kysyy: voiko koulu velvoittaa luistinten hankintaan?
ei, emme ole varattomia. olemme vakaumuksellisia

Tänä talvena myyn kerran käytetyt hokkarit kokoa 42. Ja toisen kerran käytetyt hokkarit kokoa 44.
Kaunot noin kokoa 38 pidän, koska yksi jalka on vielä kasvamassa, ja sitä paitsi niitä on sentään käytetty ainakin kolme kertaa minä, sisko ja Isosisko  ja itse asiassa enemmänkin, koska ennen vanhaan oli vielä kunnon talvia ja muutama vuosi sitten yritin saada keskenkasvuiset innostumaan luistelusta.

Mutta kyllä on muuten sillä talven ainoalla peruskoulun ohjaamalla luistelukerralla hintaa, kun joka vuosi hankitaan luistimet ja niihin teroitus. Ja kypäräkin pitäisi olla, sillä pyöräilykypärä ei ole luistelukypärä.


*
tiedän, pikkumaista nipottamista. Mutta ottaa päähän ihan vietävästi. Kun kuluja on muutenkin.

*
eedit:
täytyy kertoa, miksi olen niin syvällisorientoitunut tuohon nimenomaiseen pykälään:
Yhdessä niistä kouluista, joita suloiset pulluraposkeni ovat käyneet, tuohon pykälään vedottiin mitä omituisimmissa käänteissä. Vihoviimeisimmillään siten, että vanhempainyhdistys ei voinut järjestää koulun oppilaille vapaa-ajalla tapahtumia, joissa olisi ollut pientä buffetmyyntiä: "koska koulunkäynnin pitää olla maksutonta"
(muistaakseni käytettiin sitä myös estämään oppilaiden kirjastokäynnit, koska vaikka kirjastokortti olisi ollut maksuton, olisi voinut tulla sakkomaksuja unohtuneista kirjoista) (toivon totisesti että muistan väärin!)

Sittemmin tilanne laukesi ja tuon koulun vanhempainyhdistys toiminee luullakseni elinvoimaisesti. (jostain kumman syystä omat lapseni nauttivat verovaroin kustannetusta koulutusetuisuudestaan muualla...)

Noista kylmistä vaaran vuosista traumatisoituneena pohdin toistuvasti yön pimeinä tunteina, mitä kaikkia kuluja meille oikeastaan tulee lapsukaisten koulunkäynnistä. Olen tullut siihen tulokseen että
jos lapset eivät kävisi koulua, voisimme kirmata ilkosillamme kotona. Näin on.

Oikeasti olen niin kiltti ja tunnollinen vanhempi, että keskenkasvuiseni menevät täsmällisesti varustettuina kaikille oppitunneille ja hätätilassa tuemme käytettävissämme olevin keinoin kavereita(kin).

Äkkipäähankinnat ne vain ottavat päähän.
Ja kertakäyttöluistimet. (luulin, että vanhat luistit olisivat mahtuneet vielä. Eivät todellakaan, kolme numeroa lisää viime talvesta)




joulutunnelma lähestynee

En käsitä mitä oikein tapahtui, mutta eilinen ilta kului lämpöisän kotilieden hehkussa.

Riemukas pikkujouluaika on vyörynyt keskenkasvuistemme kouluihin: vähän joka toisella tunnilla katsotaan elokuvaa ja napostellaan karkkia aargh! olisko jo aika keksiä joku muu ajanviete? Tänään yksi luokka juhlii koko päivän, ja jostain kumman käsittämättömästä syystä juuri meidän kotilietemme lämmössä valmistui muffinseja koko luokalle. Ei muuten mutta muut vanhemmat kuulemma hankkivat jotain pientä purtavaa noin kahdella eurolla.
En käsitä miten se on mahdollista.
Tai käsitän. Lapsukainen on viitannut ja ilmoittanut että mepä tuodaan suklaamuffinseja. Grr.

Sen lisäksi piti tietysti viedä pieni pikkujoululahja, mielellään itsetehty (??). Aargh. Aargh. Ja vielä kerran aargh.
Kyllä niin näen silmissäni kaikki strömssöö-äidit nykertämässä sieviä pikkulahjoja jämälangoista ja oljista, arvaan että tietysti tulee himmeli lapselle kotiin. Semmoinen ihan pikkuinen vain, tuosta noin.

No, minä kun olen toistaitoinen ja ajastani muutenkin jäljessä, ehdotin lapsukaiselle että tehdään pikkuleipiä purkissa.


Teimme. Jee.
Otetaan asia pedagogiselta kannalta; tekijä maisteli kaikkia aineksia myös jauhoja.

Yritin hienovaraisesti vihjaista lapsukaiselle että seuraaviin luokan pikkujouluihin jotka vietetään jo viikon kuluttua eri open tunnilla voitaisiin yhdessä nykeröidä jotain esimerkiksi sipsihyllyjen tienoilla.

Ei pidä käsittää väärin: kyllä on ihan mukavaa hääriä keittiössä yhdessä, mutta rimpsuessun puute kaiheroi yhä mieltäni. Ja se että väistämättä kaikkein tylsin osuus paistamisen vahtiminen ja jälkisiivous jää jostain syystä rimpsuessuttomalle minulle. Eikä minua koskaan kutsuta taikinakulhon kaavintaan vaan häädetään pois ja lusikoita heristellään. Höh.

*

Isot työurakat tehty kohtalaisen tyydyttävästi ja kutakuinkin aikataulussa.
Sielu alkaa olla loma- ja joulutunnelmissa.

*

Kumoa käsiveskasi

Ihanalta Elisalta haaste: kumoa käsiveskasi!

Kumosin, ja mitä sieltä löytyykään...?



...no kaaoshan se siellä lymyilee. Katsotaanpa, mitä tuikitarpeellista ihminen kuljettaa aina mukanaan.



Ylhäältä vasemmalta: silmälasikotelo, joka pysyy kiinni ainoastaan kuminauhalla. 
Kalenteri, joka pysyy kiinni ainoastaan kuminauhalla. Ja muistikirja, joka sekin pysyy kiinni ainoastaan kuminauhalla. olen näköjään patologinen kuminauhojen keräilijä ja minulla on vakava kiinnipysyttämisongelma
Laturi ja hörluurit.
Huulirasva. Varakassi. Kokoontaitettavat sakset. Muistitikku.
Järkyttävä määrä kyniä, joista osa on kähvelletty työpöydältä töistä, ja joilla totisesti olisi enemmän käyttöä siellä kuin veskassani.
Rannetuki. Tennishiirikyynärpäätuki. jännetupet; ymmärrättehän
Varahihat kylmien päivien varalta.
Pastilliaski ja telefooni.
Tonttulakinmuotoiset hiuspinnit. käytän niitä töissä kohottaakseni mielialaa ja työmoraalia
Kaikenmoisen tärkeän pussukka. lähinnä särkylääkkeitä ja semmoista
Kukkaro.
Avaimet.
Kaksi ryttyistä kuittia ja kaksi kähmäistä pastillia - hassua, olin varma että kumpiakin olisi enempi. 

Keräsin pois kuitit ja kähmäpastillit.
Jätin muutaman kynän kotiin työpöydälle, muutaman palautan verstaalle ja yhden jätän veskan sivutaskuun.
Työnsin pikkusälän kaikenmoisen tärkeän pussukkaan.
Uudelleenpakkasin veskan.
Done.

ps. kuvasta puuttuu tietenkin fläpä, jolla kuva on otettu. Sekin on veskassa aina.

*

minä haluaisin kurkistaa ainakin
Etnan hoitolaukkuun, Kirahvilan Katin kamera-/käsityölaukkuun ja Yksiksen amerikkalaiseen veskaan!

arkkitehtuurikriizi

Lapsukaiset, nuo rakkaat pikku pulluraposket, uskovat rajattomasti kykyihini. mikä tietysti on imartelevaa, toisinaan

Tänä aamuna pohdiskelin puoliääneen, että viikonloppuna voisimme varmaan jo leipoa pipareita. Koko keskenkasvuisjoukkio tietysti läpytti käpäliään ja huusi hurraata ja riemukoitsi.
Minä tunnelmoin jo etukäteen heleästi soivalla joulumusiikilla, yhteensopivilla rimpsuessuilla ja muulla sentapaisella, keskenkasvuiset huomauttivat hyvin epäreilusti minun mielestäni ettei yksi suostu käyttämään minkäänmoista hamepukinetta, edes essua, ja että talkoisiin osallistuu hyvin todennäköisesti mitä suurimmalla innolla myös pieni kissaeläin.

Sitten rytkähti: äiti kai me tehdään piparitalo kans? silloin kerran sä teit meille jokaiselle oman. Tiesiksää että kaupasta saa ostaa piparkakkutalojen ikkunoita? 

Yksi pulluraposkistani haaveksii arkkitehdin urasta.
Jotenkin ymmärsin tämän jutun niin, että kohtsiltään kokoamme tajmahalin tai jotain muuta arkkitehtonisesti merkittävää pipparskaakkutaikinasta.

Aargh. Sen ainoan kerran kun olen askarrellut mikä ihme joulua ylisuorittavan äidin syndrooma lienee silloin vaivannut piparitalon, sitä pahuksen sokeriliimaa oli minussa, lapsissa, kissoissa, koirissa, matoissa ja seinissä. Sekä myös naapurin kissoissa, koirissa, matoissa ja seinissä. Ja käpäläni olivat yhtä palovammaa.
Tuskin maltan odottaa tuota lempeän strömssöömäistä tunnelmaa joka aivan kohtsiltään keititössämme vallitsee.
Puhumattakaan siitä sokeriliimasta.

HraH onnistui jotenkuten korrektisti esittämään tukevaa puolisoa ja tiedusteli hyvin ystävällisesti onko odotettavissa veissipuukki-päivityksiä tästä riemullisesta koko perheen yhteisestä askareesta.

Jee.


*



työstressi

*huokaus*

Muutama vuosi sitten - muistan sen pelottavan elävästi - olin tässä vaiheessa vuotta niin puhki etten jaksanut koko joulua ajatellakaan.


Nyt ollaan hyvin lähellä sitä samaa.
Haaveilen yhdestä (yhdestä!) päivästä, jolloin voisin vain olla, jolloin kukaan ei vaatisi yhtään mitään. 

Tiedänhän minä sen - ja itseni - en pysty. Ja joka tapauksessa rentouttavampaa ja hauskempaa kuitenkin on, kun on jotain tekemistä. Jotain hauskaa, ystävällismielistä tekemistä.

Mutta juuri nyt, juuri tällä hetkellä, on kertakaikkisesti liikaa vaadittu jos ja kun pitää hommata milloin minkäkin luokan pikkujouluihin jotain pientä naposteltavaa. Iloisista pikkulahjoista puhumattakaan.

Tiedänhän minä senkin, että kohta helpottaa. On vain tehtävä, yksi työasia kerrallaan, joltisessakin järjestyksessä, siinä tahdissa kun pystyy. Kyllä siitä valmista tulee, ja vielä ihan hyvällä tavalla. Luultavasti ajoissakin. Ja vaikka ei tulisikaan, me emme ole palolaitoksella töissä. Mitään kamalaa ei ehkä tapahdu.

Mutta juuri nyt, juuri tällä hetkellä, pääkoppa on täynnä ruuhkaa, toisiinsa kompastelevia hengästyneitä ajatuksia, jotka suostuvat hiljenemään vain hetkeksi. Ne hiljaiset hetket ovat hyviä hetkiä.


Kuinka odotankaan joulua!

Pax in terrae...



solmussa




yritin metsästää joululahjaa merihenkiselle ystävälle, hmh.

No, oli mukava kävely joka tapauksessa.

Eroan.

Eroan valtiosta lapsilisäleikkausten takia. Ja muutaman muun jutun, kun eivät nyt vain miellytä. Budjettikurin, talouden tasapainottamisen ja kestävyysvajeen takia, ainakin, noin alkajaisiksi. Ja välillisesti ministereiden, hallituksen, eduskunnan ja virkamiesten takia.

Kansalaisuudesta voisin erota koska haluan mieluummin olla maailmankansalainen.

Kuntasuhteeni irtisanon koska niiden koulu- ja kaavoituspolitiikka on ihan ääliömäistä. Ja muutama muukin juttu. Lasten- ja vanhustenhoito nyt vaikka noin esimerkiksi.

Ammattiliittojärjestelmä on ihan pöljä systeemi kaiken kaikkiaan ja eläkerahastostakin eroan, koska en saa tarpeeksi eläkettä tarpeeksi aikaisin. Niihinkin on pakko kuulua vaikka ei yhtään halua ja vääriä asioita sanovat julkisuudessa.
En halua pidennyttää työuria.

Seuraavaksi eroan työstä koska en saa niin paljon palkkaa kuin haluaisin, eikä lomaa ole tarpeeksi, ja koska pomo on stressaantunut ja raivostuttava. Ja myös sen takia että olen muutosvastarinnassa tuleviin muutoksiin nähden. Ja tietenkin myös siksi että olisi enemmän aikaa kaikelle tärkeälle, sitä ei pidä unohtaa.
Työuristanikin eroan, ihan vain kaiken varalta.

Sen jälkeen eroan peruskoulusta ja otan lapset mukaani, koska niihin indoktrinoidaan kaikenmoista minun mieleni vastaista oppiainesta: on pakko mennä liikuntatunneille ja käsitöihin ja muihin semmoisiin eikä saa jäsentää lauseita tarpeeksi, ja sitten vielä opettajat ovat aika ajoin epäreiluja ja rakkaiden pulluraposkieni suorituksia mitataan ja asetellaan käyrille ilman minun lupaani. Yksikin oli joutunut kasvukäyrälle ja toisella oli kolmet kokeet yhdellä viikolla. Kaa-mee-ta.

Terveyskeskuksesta eroan koska ne virkaheitot lääkärit vain kuuklettavat diagnooseja eivätkä yhtään palvele minua mieleni mukaisesti, yhtään eivät anna semmoisia tauteja kuin haluaisin esim. rutto ja lepra. Samaan syssyyn irtisanoudun apteekkien kanta-asiakkuuksista.

Taloyhtiöönkään en halua kuulua, koska ne riitelevät koko ajan ja pakottavat minut kuuntelemaan niitä tilityksiä. Ei kiinnosta.

Kaikista yhdistyksistä eroan paitsi niistä joissa olen puheenjohtaja (n=0). Eivät ne kumminkaan yhdistele mitenkään sopivalla tavalla. Urheiluseuroista otan lapset pois myös, jos eivät saa peliaikaa tarpeeksi. Ja muistakin harrastuksista, koska ette kumminkaan tee niin kuin minun pikku pulluraposkilleni hyväksi olisi.

Loogista tietysti olisi että eroasin myös perheestä ja hraH:sta, mutta kiusallanikaan en eroa, vaan piinaan heitä aina ja ikuisesti.

Mutta demokratiasta eroan heti. Diktatuurin kannattajaksi rupean. Ja diktaattoriksi.
Minä.

Kaikki mulle. Heti. Nyt. Tänne. Ja semmoisella tavalla kuin minä haluan. Niin.
Ja jos ette nyt heti suostu niin menen lakkoon ja mökötän ja jupisen kärttyisästi omassa nurkassani, siitäs saatte. Läl-läl-lää.


*


adventtiaika




Adventtiaika!


Vaihdoin keittiöön lämpimän punaiset verhot, nostelin Balthasarin ja Melchiorin (Caspar puuttuu!) vaeltamaan kohti tähteä, asettelin paimenet kedolleen.
Ulko-oveen ripustin joulun sydämen.
Virittelin jouluradion soimaan.

*

Keskenkasvuiset kotiutuivat tyytyväisinä ja väsyneinä leiriltään sunnuntaina:
äiti, sä oot laittanut seimen ikkunan väliin! mut täältä puuttuu vielä...ai niin, tietysti puuttuu. Hys, nyt mun pyhä tehtävä on löytää kakkiva paimen. 

*






aika suhteellista

olin eilen kotona klo 14.40.

14.40 Kissa-hebulsson: otasyliin, otasyliin, leikimunkaa! Otan. Leikin.
Lapsukaisia kotiutunut yksi, juttelen sille ja sen kanssa. Yritän vaihtaa kotivaatteita.

14.50 keittiössä. Mitähän tänään kehittelisi?

14.55 hraH kotiutuu. Kissa-hebulsson osa2. Hrah tekee samat jutut kuin minä: ottaa kissan syliin, leikittää, yrittää jutella lapsen kanssa ja vaihtaa kotivaatteita.

15.00 lihapullataikina. kissahebulsson: annamullekans! (no tietysti annan.)

15.10 lihapulleroisten paistelua

15.15 perunoita

15.20 sämpylätaikina

15.25 porkkanaraaste

15.30 pastavesi, salaatti

15.35 toinen lapsi kotiutuu, kissahebulsson osa3. Lapsi tekee samat jutut kuin minä ja hraH.

15.40 missä on mun pulla, kysyy lapsi. Se pitää viedä huomenna kouluun. Alan etsiä pullaa. Sanon, että kova kohtalo: kissa söi kynän ja äiti kotitehtävän.
Pulla löytyy pakastimesta.

15.45 pastat kiehumaan

15.50 pesukone (leirivaatteet!)

16.00 sämpylät uuniin, keskenkasvuiset pöytään, syödään. Yksi puuttuu vahvuudesta. Kissa tuijottaa lapsia syyttävästi.

16.10 nuoriso siirtyy läksyvaiheeseen, aikuiset kahville

16.15 pahusvieköön, pitää kohta lähteä iltahommiin.

16.20 gerbilaarin siivous yhdessä keskenkasvuisen kanssa

16.30 nyt todella pitää lähteä.

Parissa tunnissa ehtii paljon.

Paitsi kauppaan en enää ehtinyt, koska bussikuski ei ollut ollenkaan niin ehtiväisellä tuulella kuin minä.

*

Keskenkasvuiset lähtevät leiriviikonlopulle.
Valitin Pikkusiskolle että en millään ehdi tehdä kaikkea mitä haluan.
Mitä sä sitten haluat?
Vastasin, että ei aavistustakaan. Mutta ihan varmasti en ehdi tehdä sitä kaikkea.

Siinä sen näkee: aika on suhteellista, ja ihminen joutuu mitä merkillisimpiin aikapoimuihin.

*

Katselin muutama päivä sitten bussissa paria tuttua pikkupoikaa.
Tai nuoria miehiähän nuo jo alkavat olla.
Se ihmetyttää - kasvun näkeminen.
Näissä murrosikäisissä pojissa on jotain perin hämmentävää; se heissä tapahtuva muutos on niin suuri ja perusteellinen. Niiden muoto muuttuu niin paljon, ja silti ne suhtautuvat minuun samalla mutkattomuudella kuin ennenkin - minä olen se puolituttu kaverin äiti, jolle voi kohteliaisuudesta vähän jutella.
Sen näkeminen on melkein liian intiimiä, koskettavaa.

Mietin, hämmentävätkö pojat minua siksi, että heissä näkyvä kasvu on minulle vieraampaa kuin naiseksi kasvaminen? Naisenalkujen muutokset ovat tutumpia, tutut lapset näkyvät kasvavan naisen takaa pidempään?

Mietin samaa jo kesällä kun katselimme vanhoja valokuvia.
Olen tuntenut hraH:n kolmetoistavuotiaasta. (ei, emme seurustelleet vielä silloin. olimme kavereita) Vasta nyt katsoin sitä teinipoikaa kunnolla - se oli aika söötti nuorena. (ei kyllä ennen siltä tuntunut, mäntti oli) 
Samalla minua hämmensi se muutos teinipojasta aikamieheksi.

Ihmisen kasvussa on jotain hyvin haurasta. Silmiltä salattua.

Aika totisesti on suhteellista.

urasuunnitelmia

työilmapiiristressi.
Olin eilen aivan rikkipoikkipuhki. UPM on lähdössä vuorotteluvapaalle vuoden alusta, eikä hetkeäkään liian aikaisin, Voi stressi viedä ison miehen. ja pienen naisen. Ajattelin, että jos ei meno täällä verstaalla kohta muutu, saan hepulikohtauksen, alan ensin huutaa suoraa huutoa ja sitten sanon että jompi kumpi meistä lähtee loppuvuodeksi saikulle.
No, ehkä se tästä taas.
Me tulemme UPM:n kanssa noin periaatteessa ihan hyvin juttuun, pakkokin: kahden hengen (tai edes neljän, meitä on nykyään täällä neljä!) työyhteisössä ei ole kovin suuriin sisäisiin kriiseihin varaa. Kriisit ja stressi tulevat ulkopuolelta.

Tiedättekö mikä auttaa työilmapiiristressiin?
Ei, ei auttanut rapsakka kävely halki kaupungin.
Eikä Pikkusiskon alati iloinen seura.
Ei omistautunut ruuanlaitto.
Eikä kauppareissukaan.
Ei hraH:n säkenöivän intelligentti seurakaan tuonut kuin hetkellistä helpotusta.

Mutta kissaeläimen pesu.
Se jos mikä on avain ihmisen sielunrauhaan ja luultavasti myös maailmanrauhaan. vaikka kissaeläin tietysti vähän protestoi ja huusi. Luultavasti siksi että kissaeläimen protestoinnin takia täytyy koko ajan olla skarppina ja kiinni hetkessä ja kissassa. Ja myös siksi että kovaäänisesti äiti tule heti pelastamaan minut valittava läpimärkä kissaeläin on aika huvittava.

*

Tänä aamuna keksin mitä minusta tulee isona.
Malliäiti.
Koska onhan aivan selvä että olen superäiti ja superkasvattaja ja että maailma olisi paljon parempi paikka jos kaikki tekisivät niin kuin minä sanon.

Kaikki alkoi siitä, kun paheksuin Isosiskon iltamyöhällä pompottavaa kännykkää.
Aparaatti oli äänettömällä ja eteisessä, enkä olisi tiennyt yömyöhäisistä pompotuksista mitään, ellei se mokoma olisi hyppinyt ja välkkynyt itsekseen kuin amerikkalainen joulukuusi.

HraH ehdotti, että voisin laatia kaikille vanhemmille ja oppilaille semmoisen kirjeen, joka alkaisi että "emmeköhän vain kaikki yhdessä nyt sitoudu siihen..."
Siitä intoutuneena keksin että voisin perustaa sellaisen malliäidin vastaanoton johonkin kaupunkimme lukuisista yläkouluista. Kaikki koululaiset tulisivat juosten minua vastaan nauttimaan hyvistä neuvoistani ja vanhemmat myös.

Isosisko siihen: "Et varmana tule, nyt lopetat heti, mua alkaa ahdistaa ja jalat tärisee!"

Höh, lapseni ovat urakehitykseni tiellä.

*


kadonneet supersankarivoimat

maanantai on yleinen huoltopäivä.
Minulla on käytettävissäni rajallinen määrä arkienergiaa ja näppäränä ihmisenä käytän sen kaiken heti maanantaina, ei tarvitse sitten enää loppuviikosta arpoa että tekisikö vaiko eikö. Ei.
Eilen tein sammiollisen pastaa sitä jäi pieni surullinen kipollinen, padallisen poronkäristystä sitäkin jäi pieni surullinen kipollinen ja perunamuusia jäljelläolevista perunoista ei jäänyt yhtään muusia, eikä perunoita, tein jälkkäriä ja leivoin sämpylöitä niin että jauhot loppuivat, kokkasin mysliä, pesin koneellisen paripuolia sukkia, kampasin toisen kissan ja leikkasin sen kynnet. Ohimenevän hetken harkitsin myös imuroimista, mutta päättelin että on ihan liian märkää, kylmää ja pimeää siihen touhuun aina hyvä tekosyy, toimii joka kerta.

Kuka tahansa listaa lukeva ymmärtää, että tänään ei kuuluisi tehdä yhtään mitään.
Paitsi että on pakko, koska teininälkä. Ja teinisukkahiki.
Grr.

*

Supersankarivoimani osaan löytää kaikenmoisia tavaroita keskeltä lattiaa ovat ehtymässä. Viime päivinä kartanomme uumeniin on kadonnut mm. seuraavanlaista omaisuutta:
1 kpl tuomaripilli
1 kpl harmaa pipo
1 kpl batmantreeniteepaita

Olen melko varma siitä, että tuomaripilli roikkuu yhden sängyn tolpassa, harmaa pipo on eteisen penkillä ja treenipaita omistajansa nojatuolin uumenissa.
Mutta ei. Ei auta vaikka taskulampun kanssa huhuilee niillä tietämin.
Ei auta vaikka seisoo keskellä lattiaa.
Eikä sekään että konttaa sängyn alla paitsi kissoista se on kivaa ja niitä alkaa riehuttaa.

Otin jo käyttöön järeämmät aseet: menin kauppaan ja ostin uuden tuomaripillin (2,9€).
Eikä sitä löytynyt sittenkään! Käsittämätöntä.
Olen hyvin usein ainakin kolme kertaa löytänyt kadonneen hraHakkaraispipon välittömästi sen jälkeen kun olen sydämellisenä ja välittävänä vaimona hankkinut hänelle uuden täsmälleen samanlaisen.
Mitä ihmettä nyt teen?
Millä eheytän supersankarivoimani?

Mitä jos jonain yönä sänkyni viereen ilmiintyy joku kilpaileva supersankari pipoon ja treenipaitaan verhoutuneena ja puhaltaa kimakasti pilliin?

*

Teimme Isosiskon kanssa valinnaisainekoevalintoja. Ykkösvalinnat oli jo valmiiksi mietitty, varavalinnat harasivat kovasti vastaan. ("tyhmä ope, tyhmä ope, tyhmä ope, kieliaine, kieliaine, tyhmä ope")
Sanoin, että laita kakkosvalinnoiksi vähiten tyhmimmät, tämä on vasta esivalinta.

Niillä on valtavan mukavia valinnaisaineita.
Mitä sulla sitten oli, kysyi lapsukainen?

Kaupallisia - grr, grr ja vielä kerran grr. Meidän ryhmässä oli kaksi poikaa ja minä sekä korillisen verran kanalaumaa muilta luokilta. Mitä on jäänyt mieleen? No. Isoon siniseen kirjanpitovihkoon tehtiin kirjanpitoa aivan lakkaamatta, enkä sitä vieläkään osaa taikka ymmärrä. Aika hyvin muistan myös piispanmunkit, joita tarjoiltiin ihan kaikilla yritys- ja pankkivierailuilla. Mutta kaikkein parhaiten muistan sen, kun yhden paikallisen silmäätekevän tytär päätti esitellä upouudet rintsikkansa luokan edessä. Poloinen aikamiespoikaope yritti maastoutua opettajanpöydän alle. Kyllä oli hyödyllistä. Grr.

Venäjän valitsin, koska kaikki muut ottivat saksan koska se on tulevaisuuden kieli (jee, vietin kaksi vuotta elämästäni potentiaalisena kommunistina ja outona, lukiossa sentään vähän hellitti). Lopputulema: inhoan sydämeni pohjasta heikki kinnusta pozaluista-kirjasarjan hersyvän hauska päätähti, jee. No jaa, on kai siitä vähän enempi hyötyä kuitenkin: heti ymmärsin kun silloin olympialaisten avajaisissa se paikallisen olympiakomitean puheenjohtaja tai mikälie puhui englanniksi ihan muita juttuja kuin venäjäksi. Ja voin vakuuttaa että enin osa venäjänkielisestä juhlapuheesta oli koko lailla paljon nationalistisempaa kun taas englanninkielinen ei.

Sanoin Isosiskolle saman kuin veljelleenkin: allekirjoitan ihan minkä tahansa valinnan. Koulu on ihan tarpeeksi työlästä muutenkin, valinnaisaineen ei tarvitse olla hyödyllinen, eikä sellaista kannata ottaa, jonka ope on tylsä. Monia asioita ehtii halutessaan opetella myöhemminkin.

(hraH:lla oli maa- ja metsätaloutta ja saksaa. Meillä pystyi myös ottamaan konekirjoitusta. Jee)

*
HraH ilmoitti aamulla haluavansa vaihtaa nimeä. Hänestä tulee kuulemma Tapio Virtanen.
Minä sanoin että ei käy, koska Tapiosta tulee aina mieleen Tappio.
Enkä muutenkaan pysty olemaan naimisissa Tapio Virtasen kanssa.




lisää haaveita

no latasinko akkuja?
Niinpä.

Hyvä ystäväni, jouluhenki hannupekka, myllertää aina vain sisuksissani - ja adventtiajan alkuun on vielä kokonainen viikko: mausteisen lämpimät punaiset tekstiilit ja joulun valot pysykööt kaapeissaan vielä.
Yritin suitsia jouluhenki hannupekka miksi ihmeessä sen nimi on hannupekka; en ymmärrä? pyörremyrskyämällä keittiön kaapeissa ja muutamassa muussa kipupisteessä.
Tuli parempaa.Taloudessamme on todistettavasti vaakapintoja.

Jouluhenkeni oli kuitenkin kyltymätön, joten päädyimme improvisoimaan lauantai-iltaisen glögituokion ystävien kanssa. ihan kiva, mutta minä en juo glögiä
Glögituokiosta tulikin joulufiestasuunnittelukokous; jotenkin asiat laajenevat niin helposti ulos pienen ihmisen hallinnasta.
Nyt on sitten joulu suunniteltu. Tai jotain sinnepäin. päätimme että vietämme taas yhdessä ja sovimme mitä syödään jälkiruuaksi. eiköhän se aikalailla ole siinä?

Viime jouluna haaveilin mistelistä; tänä vuonna haaveilen punaisista pienistä ruusuista. Oikein kunnon punaisista.
Keskenkasvuiset haaveilevat kuusesta, johon ripustetaan piparkakkuja.

*

Haaveilen myös siitä, että keskenkasvuiset pysyvät terveinä ja pääsevät tulevana viikonloppuna leirille.
Taas ihan varmana aion maata liikahtamatta paikoillani koko viikonlopun.
Varmana en ripustele verhoja.
Enkä mene jouluostoksille.
Enkä muutenkaan mene mihinkään. Paitsi illalla ulos syömään jos on ihan pakko.







viikonloppuhaave

täytyy ladata akkuja
täytyy ladata akkuja
täytyy ladata akkuja

Juuri nyt, tällä nimenomaisella minuutilla haaveilen vain siitä, että voisin maata koko viikonlopun lukemassa.
Mihikään en liikahtaisi, paitsi siemailisin kaakaota aamupäivällä ja viintä iltapäivällä.
Ja vähän vaihtaisin kirjaa aina välillä.

Ja sillä aikaa kun minä lönöttäisin, kuin ihmeen kaupalla Joku Muu pyyhältäisi läpi kaoottisen elämäni, pukisi ylleni pörröisen unipuvun ja kaataisi mukiini aina vain lisää höyryävää kaakaota. Sitten se Joku tyhjentäisi tursuilevat tasot ja täydentäisi keskenkasvuisen nuorison päät kouluhyödyllisellä tiedolla sekä heidän kaappinsa puhtoisilla vaatteilla.
Ja minä sen kuin vain löhvöttäisin kuin mehiläiskunigatar viileän seesteen keskellä.
Lapset voisivat välillä käydä näyttäytymässä ja vaikka vähän laulehdella tullessaan.

no höh.
Jos nyt vielä minä pystyisinkin makoamaan aloillani opossumimaisessa levollisuudessa, niin kisu kumminkaan ei pysty.
Sen mielestä silmien avaaminen (tai itse asiassa edes heräämishenkinen kääntyily) on kutsu iloiseen leikki- ja/tai ruokailuhetkeen. Yleensä päinvastaisessa järjestyksessä, mielellään kiitos.
Koska onhan selvä, että nälkäkuolo voi pienen kissaeläimen korjata muassaan hetkenä minä hyvänsä. Ja jos nälkäkuololta välttyy, täytyy ihan pikkuriikkisen riehaantua, esim. jahdata häntää ja/tai varpaksia.

Sitä paitsi, en kumminkaan pysty.
Lojumaan.

Mutta saahan sitä ihminen haaveilla.

Haaveilen myös siitä, että minulla ja tytöillä olisi samanlaiset jouluhenkiset neulemekot, semmoiset norjalaisvillapaitatyyliset ja me yhdessä laulellen paistelisimme pipparskaakkuja. ei viitsitä takertua siihen yksityiskohtaan, että mikään villavaate ei käy minulle. eikä siihen että toinen viehättävistä tyttäristäni katergorisesti kieltäytyy käyttämästä hameita/mekkoja/leninkejä.

Saahan sitä ihminen haaveilla.

*

Todellisuudessa saan viimeistään kymmeneltä aamulla ahtaan- ja suljetunpaikan kammon, ja ajaudun johonkin kurimukseen, kissanäyttelyyn opiskelemaan kissanäyttelemistä tai kirjastoon ihan muuten vain.
Sitä paitsi, yhdellä on treenit ja peli, kahdella kokeita ja kylppärissä jättisuuri Pyykkerhorn.
Ja loppujen lopuksi olen kumminkin paljon tyytyväisempi, jos teen kaiket kurimukset, koska siltikin jää ihmiselle vielä rutkasti aikaa lojumiseen ja lukemiseen.

Elämä on yhtä juhlaa

Tällä viikolla on jo vietetty

Maailman keskoslasten päivää (17.11.)


Kansainvälistä miesten päivää (19.11) ja Kansainvälistä käymäläpäivää (19.11)
en kertakaikkiaan kykene kuvittamaan, en.
mutta lätkäistään tähän nyt kaikesta huolimatta jokin kuva





ja tänään vietämme
Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää (20.11.) sekä Kansainvälistä filosofiapäivää (marraskuun kolmas torstai), joista varsinkin jälkimmäinen aiheuttaa keskenkasvuisissa suunnatonta angstia. perhesyyt, nähkääs



Filosofiassa voidaan pohtia vapaan valinnan probleemaa: otanko punaista vai keltaista?


Ja lapsukaisilla, noilla elintasokkaasti elävillä pikku pulluraposkilla vapaa valinta kohdistuu lapsen jälkiruokaoikeuteen


**

Eilen kävi semmoisella tavalla, että lähdin Isosiskon kanssa kävelylle, mutta päädyimme shoppailemaan kai sekin lasketaan liikunnaksi.
En katsonut yhtään kelloa koko aikana, ja kun tulimme kotiin kello oli yli yhdeksän.
Yhdeksän?!
Olen viime aikoina joutunut toteamaan ja jotenkin kivuliaasti myös hyväksymään sen, että olen perheen ainoa ihminen, jonka mielestä ulkona on sopimatonta liikkua seitsemän jälkeen ja nukkumassa tai ainakin vaakatasossa ja kirja käpälässä pitäisi olla viimeistään kymmeneltä.

Mitä vielä, mitä illemmas tullaan sitä kovemmaksi kartanossamme tahti kiihtyy ja kuhina käy, keittiön ruokasalin pöydälle ilmestyy mitä mielikuvituksekkaampia kattauksia ja asialistalle toinen toistaan tärkeämpiä toimitettavia asioita.
Täytyy jotenkin opetella uudelleensäätämään päätään: minä voin hoitaa iltahommani ennen keskenkasvuisia.
Ja vaikka lapsilla tietysti onkin rajoittamaton oikeus kaikenmoiseen iltasählinkiin, niin minulla on oikeus vetäytyä lämpöisen peiton alle lukemaan.
Nih.

vakaumuksellisuudesta ja -suudettomuudesta

Sunnuntaina paikallisaviisi uutisoi että lähialueen koulu(i)ssa otetaan kokeiluun yhteinen ET tai mikälie katsomusaine. Heti sain hepulin ja angstin, varsinkin kun jutun mukaan yleinen ja yhtäläinen katsomusaine saattaa mahdollisesti olla tulossa myös yhden keskenkasvuisen kouluun kokeiltavaksi.
Aargh.

Sovitaanko, ettei kinata siitä ollako vaiko eikö olla; kiistelkööt jumaluusoppineet siitä. Minä olen ihan vain amatööri ja etenen myös tässä asiassa ihan vain mutu-meiningillä, mutta:

Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. (Finlex)

Miten voidaan yksittäisessä koulussa kiertää kokonainen laki?
Ihan samalla tavalla voitaisiin ilmoittaa että äidinkielen sijasta meillä opetetaankin tämmöistä yleistä kielitiedettä, ettei tule kenellekään paha mieli. (vähänkö olisi siistiä. kukaan ei osaisi mitään kieltä!) (kyllä on muutama muukin oppiaine, jonka tarkoituksenmukaisuutta voisi tarkastella yhtä kriittisesti)

Kun nyt kuitenkin toistaiseksi ihan reilu enemmistö suomalaisista sattuu kuulumaan luterilaiseen kirkkoon, niin johan on minun lapsillani pelkästään tähän pykälään vedoten oikeus oman uskonnon opetukseen.
Ja olisi oikeus, vaikka hän olisi vähemmistöuskonnon edustajakin.
Eivät kai ne sentään voi vanhempia kuulematta siirtää lapsia mihinkään katsomusaineeseen?

Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät. (edelleen Finlex)

Tämä säännöllisesti kahdesti vuodessa ilmoille lehahtava vakaumuksellisuuskeskustelu nostattaa kysymyksiä kysymysten perään:

Miksi uskonto on niin pelottava asia, että se pitäisi piilottaa tai peittää? Kyllä minä pystyn ihan hyvin liikkumaan tiloissa ja paikoissa ja sellaisten ihmisten joukossa, jotka eivät ilmennä mitään vakaumusta tai ilmentävät jotain muuta kuin omaa vakaumustani. En ole tartuttunut, en ole loukkaantunut, eikä vakaumukseni ole järinkään värjynyt.
En yhtään kärsi muiden juhlapäivistä tai vakaumuksellisuuden tunnusmerkeistä.

Tavallaan on ihan perusteltua ehdottaa (ehkä jopa vaatia) että vaikkapa koulun juhlat olisivat uskonnosta vapaita, mutta ollaan sitten sitä johdonmukaisesti - jooko. Jätetään sitten ihan oikeasti kaikki juhlat juhlimatta paitsi ehkä kansainvälinen opettajien päivä, koska melkeinpä millä tahansa juhlalla on taustallaan jonkinlainen maailmankatsomus. Jos joulun perusta onkin jossain muinaissuomalaisessa metsäuskossa, niin ei nyt sitten ainakaan oteta sitä tämän nykyisen kristillis-kaupallisen tilalle.
Ollaan ja puurretaan ja juhlitaan sitten jokainen omassa nurkassamme mitä halutaan.

Kyllä ihan varmalla on niin, että sinä päivänä kun julkisista tiloista käsketään poistaa uskonnolliset tunnukset, niin sitten alan heti kärsiä. Alan kärsiä pakanallisesta halloweenista, alan kärsiä muinaissuomalaisista tontuista ja työläisten vapunvietosta, alan kärsiä eettisistä syistä kasvissyöjistä ja vaadin kaikkia joulupukkeja näin joulun alla peitettäväksi ja piilotettavaksi.
Suuren symbolikirjan kanssa leuhaan ja mouhaan ja saan hepuliangsteja kaikista vähänkään maailmankatsomukselliseen viittaavasta symbolikielestä.
Ja koska minun Jumalani (onpa mahtavaa voida sanoa näin) on niin suuri, että hän aikoinaan loi levon, alan vaatia myös pyhätyölisien poistamista maallistuneessa yhteiskunnassa. Uskonnolliset merkit pois yhteiskunnasta. Tai sitten kaikille yhdeltä työpäivältä viikossa tuplapalkka. Koska maallistuneessa /moniarvoisessa yhteisössä ei ole mitään syytä olettaa että sunnuntai olisi jotenkin päivistä tärkeämpi. (minusta keskiviikko on niin vastenmielinen työpäivä, että heti tuplapalkka siltä päivältä)


*

HraH katkaisi hyvin alkaneen ET-mouhaamiseni napakasti ja lyhyeen: "mun lapset eivät mene mihinkään laimeaan katsomustietoon. Ne saavat oman uskonnon opetusta." Höh, kyllä niin meni ihmiseltä tuuli purjeista heti. siksi mouhaankin täällä

Ja hetkistä myöhemmin pizzalla: "äiti, mitä sä oikein mekastit äsken?" Selitin.

Koko kolmikko katsoi minua silmät pyöränä: "takuulla ei luovuta ussan tunneista, nehän on ihan ok" (myös "parhaita" ja "mukavia")

*

statement
viime kevään suvivirsikohun jälkeen päätin ottaa näkyvästi kantaa
ei ollut mikään helppo päätös



ja taas maanantai

Ja taas mennään uudessa viikossa. Höh.

Paska maanantai ja sataa samaa rataa
viikot valuu ruumis hiljaa hajoaa
taasko maanantai ja sataa ansaan juuttuu maahan
sortuu syviin vesiin katoaa

...
Ehkä vielä virren veisaan ehkä kerran
lentoon lähden poutasäähän päälle pilven
siivilleni leijumaan korkealle kellumaan

Ehkä vielä virren veisaan ehkä kerran
lentoon lähden poutasäähän päälle pilven
siivilleni kellumaan korkealle kiljumaan

-Semmarit, Paska maanantai-

Read more: http://artists.letssingit.com/seminaarimaen-mieslaulajat-lyrics-paska-maanantai-6pzxvwr#ixzz3JJotdmAp
LetsSingIt - Your favorite Music Community 



Jotenkin kummallisesti minut on vallannut joulunhenki (alias hannupekka, jonka syntytarina). Nyt jo. Käsittämätöntä.
Elän parhaillaan jonkinlaista adventus adventi -aikaa, kun minun mielestäni joulua saa alkaa valmistella vasta adventista lukien. Kyllä melkein pitäisi ruveta jo jouluvaloja ripustelemaan ja kääriytyä punaruutuiseen essuun paistelemaan myhäilevästi pipparskaakkuja.

Nuoriso vapautti viimeinkin jaakko-tontun palveluksistaan, kunhan jouluaamuna sängyn alta löytyy paketti. Vaikka ei se tämän joulun appelsiini varmaan ole niin hyvä kuin viimevuotinen.


**


World Prematurity Day.
Loppuelämämme velkaa julkiselle terveydenhuollolle, keskostietoisuudelle ja lääketieteen tasolle Suomessa.



talouden tasapaino ja kestävyysvaje

tietyt viimeaikaiset tapahtumat (1 kpl sairaalareissu; 1 kpl kissanperustamiskulungit; 1 kpl lähestyvä talvi + 3xkasvavat lapset; 3xkasvavat lapset + alituinen nälänhätätilanne) aiheuttavat muutoin niin harmonisessa taloudessani lievää horjuntaa ja huojuntaa.
Jos nyt ei aivan kirstun pohja paista, niin huolestuttavasti häämöttää kuitenkin.
Talouden tasapaino on epävakaa.
Tarvitsemme elvyttämistoimenpiteitä ja tiukkaa budjettikuria.

Budjettisuunnittelu ja -toteuma talouskriiziä edeltäneeltä ajalta
- 1 kpl eläin; budjetoitu, suunniteltu, finansieerattu
- 1 kpl talvi; ei-toivottu, odotettu
- 3 kpl lapset; suunniteltu, toivottu, ei-budjetoitu
- 3xkasvukausi; ei budjetoitu

Odottamattomat menot
- 1 kpl sairaalareissu kuka kehvatsu oli mennyt nostamaan sairaspäivien hintoja)
- 3x talvivaatteet kuka kehvatsu oli mennyt nostamaan niiden hintoja?
- kissanperustamiskulungit kuka kehvatsu käski hankkia aateliskissa vonHöhhenzöllerin, joka syö kultalusikalla extrasuperhyperherkkisten-ruokaa ja peseytyy hienommilla shampoilla kuin minä?
- 3x alituinen nälänhätä kuka kehvatsu käskee niitä lapsia kasvamaan?

Budjettiplään
- no, minkäs sille mahtaa. Maksetaan. Maksetaan. Maksetaan. Käydään säästöpossulla ja maksetaan lisää. kyllä niin harmittaa kun ne syövät minun pahanpäivänvaraani, eli sitä jolla piti hankkia kirroosi tai porroosi jos joskus sattuu pääsemään eläkkeelle

Ainoa asia johon taloudensuunnittelussa pystyn vaikuttamaan on kissojen, gerbaarien, lasten ruokinta.
Ilmoitin että lähitulevaisuudessa syödään sitten pelkkää puuroa.
Kai sentään edes riisipuuroa, kysyi Isoveli toiveikkaana.

Tarkan markan budjettikuria noudatellen ryhdyin pohdiskelemaan tulevan viikon ruokintaa.
Helppoa kuin heinänteko: koska kauppapäivä oli keskiviikkona, on kaappi pullollaan syötäväksi kelpaavaa. Viikonloppuna nakostellaan vaatimattomasti pizzoja ja pekoniin käärittyjä kanafileitä.
Sen jälkeen turvaudutaan pakastimen antimiin, jossa muistini mukaan luumuilee sellaisia jokaisen köyhän ja kurjan sapuskoita kuin affenafileet ja poronkäristys. Kyllä niin on työlästä tämä talouskurimus.

Se, mikä aiheuttaa kestävyysvajetta *yliäänellä*: mäenkestä-mäenkestä-mäenkestä on nuorison alituinen nälkä. Sen sijaan että ne söisivät iltapalaksi säädyllisesti yhden voileivän ja yhden jogurtin, ne levittävät ruutupöytäliinan keittiön pöydälle ja aloittavat viisikkohenkiset mässäilyt.
Isoveljen ultimaattinen fantasiailtapala: mysliä, kuivattuja hedelmiä ja maitoa; paistivoileipä (paistisiivu, majoneesia, maustekurkkua); riisipuuroa; marjarahkaa.
Isosiskon ultimaattinen fantasiailtapala: lihapullat ja muusi, desin verran ketsuppia. Voileipä. Ja jotain pientä vielä.




tohinaa työviikossa

Huiskeisa viikko: herrakerhoa, hraH:lla työreissuja, viikonloppuna opiskelua ja hraH:n työreissuja lisää. Ei paljon ehdi pieni ihminen sohvanmutkassa vanheta. Tämä viikko on yhtä loputtoman pitkää torstaita, silkkaa säätämistä.



jotenkin omituisesti tuohon edelliseen tekstiin päätyi virheellisesti värittynyt kuva.
tämmöistä meillä on oikeasti. aina.


Alkuviikosta yksi keskenkasvuisista oli hammaslääkärissä - ne ovat pitkiä käyntejä, meidän nurkilla kun osa nuorisosta päätyy hammaslääkäreiksi opiskelevien harjoituskappaleiksi. Ensin ne poloiset opiskelijat ihmettelevät, mitä pitäisi tehdä, sitten ne täristen tekevät sitä, sitten tulee opettaja ja teilaa kaiken tehdyn ja koko homma alkaa alusta.
Täytyyhän sitä opiskelijan harjotella, sehän on selvä. Mutta kärsimättömän äiti-ihmisen sielussa soi vain nälkäisten nuorten (sekä kissain)  itku ja valitus. Ja näinä nykyisinä nopean televiestinnän aikoina nuo valitukset myös materialisoituvat tekstiviesteinä sen kärsimättömän äiti-ihmisen telefooniin: missä kaikki ovat? ja missä on ruoka? 

hetkinen, pöydästä puuttuu vielä jotain


Alkuviikosta oli myös herrakerhoa, joka uuden (joskin linjaamattoman) toimintamallin mukaisesti läväyttää pöytään suuret henkilökuntaratkaisut a)keskustelematta, b)valmistelematta c)kokouksen viimeisessä pykälässä.
Silleesti ihan kiva.
Jos minä mitään asiasta ymmärrän, niin loppuviikosta meillä käydään ns. YT aiheesta ei kai haittaa vaikka me muutamme työnkuvaasi neuvottelematta kanssasi asiasta ensin.
Ei se sitten varmaankaan haittaa. (grr. haittaapas.)

ei hätää, kattaus on kohtsiltään valmis

Opiskelujuttuun pitäisi yrittää keskittyä. Viikonloppuna pitäisi kyetä esittelemään oma rujo tutkimussuunnitelma ja opponoimaan jonkun toisen kovaonnisen tutkimustyötä.
Toivottavasti pysytään aikataulussa. On masentavaa olla suunnilleen viimeisenä listalla: kaikki keskittyvät kahteen-kolmeen ensimmäiseen työhön, niihin käytetään kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa ja viimeiset juostaan läpi täyttä laukkaa.

no nih!

Tänään vielä yhden lapsukaisen vanhempainvartti. Jee sillekin.

LWS-bloggaus

Life without (any) style -bloggausta, iloksenne.

Elämäni on, kuten kaikki tietysti tietävät, paitsi silkkaa sirkkusten siritystä, myös noin yleisesti ottaen pelkästään kadehdittavaa kaikessa seesteisessä levollisuudessaan.

Tyyli, estetiikka - tuo kauneuden kiehtova lumo - ympäröi minua joka hetki, aina ja kaikkialla (ja sen lisäksi lapseni ovat kuvauksellisia ja säkenöivän älykkäitä)





Menneenä lauantaina, tuona päivistä parhaana, keitin perheelleni höyryävää soppaa (ja ovelasti ikuistin itseni lämpöisenpörheässä oloasussani kattilan kylkeen, kotipaita: riettaan pinkki teepaita Seppälän yöasusta, kotihousut: Anttilan alelaari, stailattu lahkeille roiskuneella kloriitilla jonain epäonnisena kissanvessanpesukertana)
Jälkiruuaksi suloisille pulluraposkilleni olen varannut kotitekoisia cookieita (kiitos rvaK; reseptisi on ykkönen! Mutta muodostelussa on vielä pientä hakemista)


Tyhjä tila, tuo levollisuutta luova altis ystävämme hallinnoi kartanomme kaikkia vaakapintoja. (voi sitä kuidun määrää, jolla yritän taltuttaa tuota nurkan takana alati vaanivaa keskenkasvuisnälkää, on näkkäriä, korppua ja leipää. Ja kas, edellisen päivän herkut ovat vielä näkösällä, näin yhdessä nautiskelimme koko perhe puuhakkaasti tortilloista. Yhteinen askar yhdistää perheen niin iloisasti.)



Näin viikon ensimmäisenä arki-iltapäivänä, maanantaina, kokoontuivat suloiset silkohapseni yhteiseen opiskelutuokioon kartanomme keittiöön. Yhdessä tukevat he toinen toistaan.Tässä hetkessä meneillänsä tutustuminen maantieteen saloihin.
Pöydässämme tuikkivat kynttilätuikut (etsi kuvasta!) sekä isänpäiväkukkaset humoristisessa voitonpokaalissaan (etsi kuvasta!). Huomaattehan kuinka cookiet ovat lauantaista vajuneet (etsi kuvasta!). Leikkisästi ovat keskenkasvuiset jättäneet välipalatarpeet vielä levälleen, ruokaa odotellessaan.


Ja mitä olisikaan talo ilman jaloissa kiehäävää kissaeläintä, joka yltiösöpöläisenä tekee selvää jälkeä karvakurkusta. (ja hankaloittaa huomattavasti keittiössä liikehdintää)



Ja dagens kledjut: kuten useimpina päivinä, olen tänäänkin jälleen pukeissa. (farkut, neuletakki, teepaita, sukat)

*

Mitenkäs rakkaat söpöhöpöpupulaiset, on teidän suloviikkonne alkanut?
Jaa toki hehkeä elämäsi kanssani!


heijastus- ja oppikirjanilli

kaikenmoisista asioista tässä maailmanajassa säädetään lakeja, asetuksia ja direkstiivejä.
On kurkkujen asemoinnista, joulukuusten tuuheudesta, lasten leikkipaikoista ja nyt viimeisimpänä siitä, mitä alkoholista saapi yksityinen ihminen puhua ja kirjoittaa. (tequila vaan teille! Ja rommi, sekä viini.)

Mutta kyllä on kumma juttu, ettei semmoisesta asiasta kuin heijastamisesta ole säädetty mitään.
Jos olisin direktiivinlaatija eli direktaattori, kyllä heti määräisin, että jokaisessa talvikäyttöön tarkoitetussa vaatekappaleessa pitäisi ihan myötäsyntyisesti olla heijastavaa pintaa.
Kun semmoista heijastinta ei olekaan, joka pysyisi normaalin ihmisen tahdissa mukana.
Jos kiinnität perinteisesti hakaneulalla roikkumaan, se härpäke ottaa kiinni bussin penkkiin ja irtoaa. Tai repeilee takin pilalle.
Jos yrität käsivarteen veivata jousiheijastinta tai jotain käsivarsinauhaa, niin varmalla joutuu hukkaan muutamassa päivässä (hukkasin viikossa kolme kpl).
Laukussa keikkuva heijastin jää kainalon uumeniin piiloon ja rintarossi ei näy mihinkään.

Aivan erityisen kiellettyjä pitäisi olla heijasteettomat mustat tahi tummansiniset lastenvaatteet.
Älkääkä ruvetko mulle mitään turvaliivejä. Hukkaan joutuvat nekin. Eivätkä ainakaan repussa heijastele mitään. (arvatkaa vaan, suostuuko kukaan itseäänkunnioittava esi- tai teini pynttäytymään heijastinliiviin? Niinpä.)

Kyllä niin pitäisi ihan kaikissa lapasissa, hanskoissa ja pipoissa olla kaksieuroisen kokoiset heijastinlätkät, takkien vetoketjuissa heijastavaa pintaa ja saumausmateriaali voisi säkenöidä sekin. Aikuisten kans.
Kun kumminkin tämä aikakausi on kovasti bling-blingiä suosivaa, niin blingatkaa sitten kunnolla.

*

Semmoista myös paheksun kun terveystieto.
Tai on se varmaan ihan hyvä oppiaine, mutta kyllä oli kummallinen tuo yhden keskenkasvuisen oppikirja. ei ole ensimmäinen kerta kun kärsin massiivisesta oppikirja-angstista.
Ensinnäkin siinä oli kaikenlaisia rasittavia muistisääntöjä, kuten nyt vaikka VIRE! Vihreää lautaselle, Innostu elämästä, Reippaile, Ei päihteille! ja Terveyden Kolme Teetä! Tieto-Taito-Tahto; grr kaikille muistisäännöille.

Sitten kysyttiin kirjassa että mainitse viisi terveystaitoasiaa. Ne olivat uimataito, ensiaputaito, käsityötaito (?), itsensäsuojelemistaito ja hampaiden harjaus (??)
Miten ihmeessä ensiaputaito ja hampaiden harjaus ovat mitenkään yhteismitallisia? Ja sitä paitsi, miten ihmeessä hampaiden harjaus edes on terveystaito? Yhtälailla se voi olla tieto. Tai tahto. Grr.
Liikalihavuuden torjunta oli kuulemma tahtoa (miksei tietoa?)
Ja turvaseksi oli laitettu erilliseen laatikkoon, se ei ollut mitään. (tieto? taito? tahto? luultavasti niitä kaikkia)
Pyöräkypärä on kuulemma terveystahtoasia. (???) (minusta se on pääasia)
Ja mikä ihme tuo käsityötaito oikein on? Että osaa tarvittaessa kursia itsensä kasaan jos sattuu ratkeilemaan? (hyi teitä, tietenkään en ajattele semmoisia käsitöitä!) (tai jos minä vielä ajattelenkin, niin keskenkasvuisen ei kyllä vielä tarvitse)

Erilliset kokonaiset pääkappaleet oli hampaiden harjauksesta, yleisestä hygieniasta ja sen jälkeen tuli lämpöhalvaus. Mikä logiikka siinäkin on? Eikö hampaiden harjaus ole yleistä hygieniaa?
Missä on terveellinen ruoka?
Liikunta?
Lepo?
Ehei, näin huolehdit terveydestäsi: Harjaa hampaasi. Pese kainalosi. Vältä lämpöhalvausta.

En ihmetellyt yhtään keskenkasvuisen lievää suurempia maanantairaivokohtauksia. Lapsiparka.







päivän plään ja parit nillit

1. verst-verst-verst. Töitä.

2. Kirppiksen kautta

3. apteekkiin

4. sieltä kirjastoon

5. ja kotiin

6. ruokaa keskenkasvuisille ja muille nälkäisille varsikin niille muille nälkäisille 

7. perjantaisiivous kyllä niin nakitan nuorison tähän ja makaan itse sohvassa heiluttelemassa varpaitani. 

8. gerbilaarin siivous jos ei tänään niin huomenna. Ai pahus, täytyykin lisätä apteekin ja kirjaston väliin jyrsijänpurukauppa. grr.

9. kissanpesentä ks. yllä. mieluummin tänään.

10. iltarauha eli opiskelu, sauna, opiskelu

*huokaus*

*

Opiskelunilli
Harrastusopiskeluihin tarttuminen on tänä syksynä tökkinyt oikein kunnolla. Pitäisi nykertää kasaan tutkimussuunnitelma, suunnilleen huomiseksi.
En ole lainkaan motivoitunut. Ei nappaa. Ei kiinnosta. Ei innosta.
Sisäiskamppailen sisäisen tunnollisuuteni ja sisäisen laiskuuteni välimaastoissa.
Aiheesta se johtuu. En kertakaikkiaan keksinyt mitään tutkimusaihetta, josta olisin voinut innostua, kiinnostua ja syttyä, ja josta olisi ollut edes jonkinmoista hyötyä, mieluiten tietysti minimaalisella vaivannäöllä.

*

Rahanilli.
Kyllä on kumma juttu, miten hupaa tavaraa tuo raha on.
Piti hankkia hanskoja ja pipoja ja kaikenmoista lämmittävää roipetta keskenkasvuiselle nuorisolle.
Ihan semmoisia tavallisia, en mitään kultakurarukkasia hankkinut, ja silti oli kassakuitin loppusumma melkein kahdeksankymppiä.
Se on melkein viisisataa viimevuosituhantista rahayksikköä! Saman verran meni kissanperustamiskulunkeihin eläintarvikekauppaan. kissani käyttää hienompaa shampoota kuin minä. vaikka kyllä sen tiesinkin jo ennakkoon. mutta se onkin aatelinen. minä en. 
Järks. järkkyneen mielen aiheuttama ääni ihmisen päänupissa

*

Tyylinilli
Tytöt mallasivat pipoja, pipoja ja vielä lisää pipoja.

Jos hamassa minun nuoruudessani joku olisi semmoisessa pipossa mennyt kouluun, olisi pipo ja sen omistaja  viipymättä viety koulun taakse ja sen päätä olisi uitettu lumihangessa ja sitten olisi kerääntynyt rinki siihen ympärille lällättelemään.
Ja luokassa vielä olisi ammuttu kuminmurusilla sitä.

Minulla oli semmoinen pipo, lisäksi siinä oli sellainen roikkuva tupsu, ja että nöyryytys olisi täydellinen, se pipo oli punavalkoraidallinen.
Ainoa mikä pelasti koululaisminut kaamealta nörttikohtalolta oli se, että olin muuten kyllä ihan kiva ihminen.

Mutta kyllä on aivan epää, että minä näytin nuijalta ja jostain lastensäilytyslaitokselta karanneelta lastensuojelutapaukselta.
Minun typykkäni näyttävät kauniilta ja trendikkäiltä.
Niin on väärin.
Vieläkin näytän jostain laitoksesta karanneelta. Höh ja pöh.

*

milloin oikein opin?

ikinä koskaan kuuna kullanvalkeana ja milloinkaan ei saa päästää mieleensä semmoista ajatusta että kaikki on hyvin. Varsinkaan aamuisin.

Pari viikkoa sitten ajattelin aamulla että onpas kivaa ja mukavaa kun aamut sujuvat hyvin, ei myöhästellä ja tralla-laa.
Niinpä vaan se aamu alkoi tavalla joka päättyi a)melkein myöhästymiseen ja b)lasarettiin.

Tänään ajattelin että onpas mukavaa ja kivaa kun lapset ovat jo isoja, ei tule mitään kurahousupukeutumiskriisejä ja muuta ja trilla-laa.
Eikös vaan heti samoin tein iskenyt esivarhaismurkkuun raivoisa pipokriisi.
todella kätevästi voi välttyä rumalta ja mölöltä pipolta sillä, että piilottaa sen, eikä ehdi etsiä kun on kiire bussiin

Mitä opimme tästä?
Aamuisin ei saa ajatella liian positiivisesti.
Pitää ensin ajatella aamuäreästi ja sitten vain ihan pikkuriikkisen ja sillä tavalla huomaamattomasti positiivisuuksia.

*


päivän söpöysöveri


kaikenmoisia kissanristiäisiä





on ihan järjettömän rankkaa olla koko ajan söpö


Olen tyystin unohtanut, millaista on, kun on pentu talossa.

Kyllä niin olen sitä mieltä, että jokainen murrosikäinen tai sitä lähestyvä lapsi tarvitsee kissanpennun. 
Ei ole haitaksi äidillekään. Tai isälle.
Tai oikeastaan kenellekään.
Jos kaikilla ihmisillä olisi koko ajan kissanpentu, maailma olisi paljon parempi paikka.

On ihan mahtavaa kömpiä sumuiseen maanantaiaamuun, kun vastassa on pikkukisu sirisemässä ja kurisemassa.