Kuukauden luetut

Pitkästä aikaa lukulistalla on muutakin kuin vanhoja tuttuja kirjoja!

Kuukauden kiinnostavimmat löytyvät ilman muuta uusista tuttavuuksista

Sarah Crossnanin Kuunnousu on aiheena ajankohtainen ja tarinana koskettava, Kirsikka Myllyrinne vie mukanaan Kyproksen jaetulle saarelle ja Josie Silverin Tule takaisin on aikuiselle sopiva satu surusta.
Omalla tavallaan kiinnostava oli myös tanskalaisen toimittajan, Charlotte Rörthin Jeesus-kokemus.

Kuunnousu näistä ehdottomasti vaikuttavin. Kirja jota en sen pahemmin muotonsa kuin aiheensa puolesta ensimmäisenä valitsisi luettavakseni (tykkään enemmän "kivoista" kirjoista, joissa ei kuolla eikä kärsitä, ja joissa ei kikkailla muotoseikoilla tai taiteellisilla tekstiratkaisuilla)
Silti se oli lukukokemuksena vaikuttavin, koskettavin ja ravistelevin.

Kuukauden aikana huomasin myös että olen kasvanut ulos Maeve Binchyn kirjoista. Luin niitä muutaman, mutta totesin että eivät enää ole minua varten, eivätkä sanottavasti lohduta stressin kourissa. 

Kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä: 

 Sarah Crossan: Kuunnousu. Säeromaani 17-vuotiaasta Joesta joka on tullut tapaamaan kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa odottavaa, oletettavasti syytöntä, veljeään kauas kotoa. Romaanin säemuoto on henkäyksen ilmava, täydellisen sopiva näin herkkään ja vaikeaan aiheeseen. Alleviivaamatta, korostamatta tarina kulkee  kauniisti, elegantistikin kohti riipivän kauhistuttavaa loppuaan. Muodon eleganssi yhdistettynä raadolliseen tarinaan on toimiva ratkaisu. E-kirja

 Kirsikka Myllyrinne: Happamat sitruunat - elämää jaetulla saarella. Miehensä työn vuoksi Kyprokselle muuttaneen Kirsikan kokemuksia, tuntemuksia ja elämää Välimerellä. Juokseminen, kulttuurien yhteentörmäykset ja kielitaidottomuus vaikuttavat arkeen ja elämään. Lempeä kokoelma näkökulmia ja kulttuuria Kyproksella. Pidin.

 Josie Silver: Tule takaisin. Lydian sulhanen kuolee auto-onnettomuudessa ja koko Lydian elämä menee sekaisin. Hän elää unitodellisuutta, jossa Freddie on yhä hengissä ja häät lähestyvät, sekä valvetodellisuutta, jossa hän on yksin, eksyksissä ja käy läpi suruaan. Kaunis, sadunomainen tarina, jonka lopputulema on aavistettavissa. Unimaailman käänteet eivät ole pelkästään kauniita, valvemaailman käänteissä on paljon muuta kuin ahdistusta ja surua. Hyväätekevä satu, käynnistyi minulla hitaasti kun jostain syystä sijoitin pariskunnan jatkuvasti Tukholmaan, enkä englantilaiseen pikkukaupunkiin. 

Tuija Lehtinen: Mies taskussa. Suvun musta lammas Anni joutuu vedonlyönnin kohteeksi: löytyykö kesän aikana hänellekin sulhanen. Anni pyörittää taskuissaan kahta miestä: suostuuko jompi kumpi kosimaan, onko suhteella tulevaisuutta. Henkilöitä vilisevä, vähän hajanainen tarina, jota en muistanut lukeneeni. Ihan kiva stressilukemisto.

 Heleena Lönnroth: Rakkauden intiaanikesä. Melko erikoinen omakustanne-chicklit. Ilmeisesti osa laajempaa kokonaisuutta. Keski-ikäinen Kukkamari on paluumuuttaja Amerikasta. Vähissä varoissa hän asettuu maaseudulle omaan punaiseen tupaan, sisustaa ja etsii loppuelämän miestä. Kuohuviini virtailee, matkaillaan ympäri Suomea ja Pariisissakin, lapsenlapsikin syntyy. Kirja on pirstaleinen kokoelma sälää ja roipetta: kohtaamisia miesten kanssa, pätkiä matkaoppaista ja irrallisia langanpäitä entisistä ja nykyisistä ihmissuhteista, sekä vähän tyhjiä juonenkäänteitä. Kukkamari on kaiken elämässään kokemansa jälkeenkin täysin huiputettavissa oleva lapanen: haluan samaistua tai tuntea sympatiaa päähenkilöitä kohtaan, ei onnistunut. Kirja loppui aivan kesken, ilmeisesti jonkinlaiseen cliffhangeriin, jonka tarkoituksena olisi koukuttaa kiinni seuraavaan osaan. Enpä usko. Mutta tulipa luettua.

 Maeve Binchy: Sydämenasia. Tämän tarinakokoelman tapahtumat sijoittuvat sydänpotilaita hoitavan uuden laitoksen ympärille. Rakkautta, väärinkäsityksiä ja suloisia sovintoja. Helppoa iltapalaa, joka ei ota eikä anna. Binchyn tarinoiden henkilöt esiintyvät eri kirjoissa ja eri elämänvaiheissa, se tekee heistä sympaattisia tuttuja.

 Maeve Binchy: Illallistarinoita. Stressipäissäni rupesin lukemaan uudestaan Binchyn kirjoja. Illallistarinat kietoutuvat Quentins -nimisen tasokkaan ravintolan, sen asiakkaiden ja henkilökunnan ympärille. Kirja koostuu tarinoista, jotka löyhä juoni elokuvanteosta sitoo yhteen. Dialogi oli vähän kulmikasta, en tiedä onko vika käännöksessä vai alkuperäistekstissä. Helppo iltapala arjen stressiin, ei ota eikä anna.

 Charlotte Rørth: Tapasin Jeesuksen - kriittinen toimittaja selittämättömän äärellä. Tanskalainen toimittaja Charlotte vierailee työasioissa Espanjassa ja saa kirkossa käydessään mieltä myllertävän näyn Jeesuksesta rinnallaan. Toimittajana hän suhtautuu kokemaansa kriittisesti, käy lääkärissä tutkimuksissa ja haastattelee eri alojen asiantuntijoita - kokemus jää syväksi, Charlotten maailmankuvaa muuttavaksi mysteeriksi. Kirja oli henkilökohtainen ja siksi tavallaan kiehtova, mutta toisaalta vähän ohut: en oikein ymmärtänyt, miksi se on kirjoitettu ja käännetty? Mitä kirjoittaja kirjallaan tavoitteli? Odotin lukiessani koko ajan jonkinlaista yleiskristillisen, universaalin rakkauden sanoman julistusta tai jotain edes sinnepäin. Kirja kuitenkin kiertää kehää Charlotten oman kokemuksen sekä hänen tulkintansa mukaan vertaiskokemusten ympärillä. (luin kirjaa viikonlopun työhommeleissa, voi olla että keskittyminen on töiden takia rakoillut ja jotain olennaista on mennyt ohi). Luettuani kirjan löysin toimittajasta sen verran tietoa, että kirjan jäljiltä ainakin Tanskassa uskonto- ja uskonnollisuuspuhe ovat nousseet uudella intensiteetillä mediassa. Pieni ihan kiva e-kirja.

 Tuija Lehtinen: Ruusunnuppu. Kiinteistövälityksen maailmaan sijoittuva chicklit ajalta ennen kuin kiinteistövälittäjistä tuli tositv-tähtiä ja kun välittäjällä oli kohdetieto vain paperilla kansiossa. Sympaattinen kepeä tarina työn kuormittamiin arki-iltoihin.

 Andrea Camilleri: Paperikuu. Komisario Montalbanon tutkimuksia. Ruuan ja viinin kyllästämä seikkailu mafian hallitsemassa Vigatan kaupungissa: lohturuokaa työpäivän päätteeksi. Olen melko varma että olen lukenut tarinan ja luultavasti myös nähnyt tämän jakson sarjasta, mutta jostain syystä en muistanut sitä lainkaan. Sitä parempi: mukava sisilialainen retki.

 Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni. Karma käsittelee dublinilaista kosmetologi-Stellaa kovin ottein: kolari, liikuntakyvyttömyys ja hetki julkisuudessa - vähemmästäkin menee ihmisen elämä sekaisin. Sujuvasti etenevää hyvän kauden Keyesiä, jonka olen lukenut joskus vuosia sitten ja autuaasti unohtanut. 

118. Hanna Olvenmark: Annos eurolla. Ekologisen ja ekonomisen ruuan simppeli ja houkutteleva keittokirja. Osa resepteistä tulisi taatusti käyttöön, ellei nuorisoa vaivaisi vahva palkokasvivastaisuus. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Kirjastokriizi

Rupesin opiskelemaan ihan vain huvikseni.

Työnantaja /esimies oli joviaalilla tuulella ja homma onnistuu ihan vain työtunteja järjestelemällä, ei tarvinnut ottaa opintovapaata; työaikani on 30h/vko, sen pystyy järjestelemään

Kivaa on ollut ensimmäiset pari viikkoa.
Ihan innoissani olen.

Nyt pitäisi hommata opiskelukirja.

Omassa kaupunginkirjastossa jonotan sitä kirjaa vuoronumerolla 11. 

Ihan siedettävä ja hyvä numero, paitsi että kurssin lopputyö pitää jättää suunnilleen kahdeksan lainan päästä.

Rupesin sitten metsästämään sitä samaa opusta muualta.

Sähköversiota ei ole.

Kirjakaupoissa ei ole.

Antikoissa ei ole.

Muistelin että olen joskus hakenut kirjastokortin paikallisen yliopiston kirjastoon, missälie opiskeluintoisissa huumapäissäni.
Löysin kirjastokortin kaapista sieltä mistä pitikin ja kirjankin osasin etsiä yliopiston tietokannasta.

Siellähän sitä opusta oli hyllyssä ihan metritolkulla.

Aivan mahtavaa.

Priimuspinkeät saparoni heti pörhistyivät ja päätin hakea kirjan jonain päivänä töistä kotiin mennessä.

Paitsi että akateeminen koronakauhu on sulkenut vapaakappalekirjaston ovet tavallisilta kuolevaisilta.

Sisään pääsee vain kulkulätkällä, johon oikeutettuja ovat opiskelevat isänmaan toivot, eivät tällaiset puolipulleat huvikseen opiskelevat täti-ihmiset.

Tai kyllä kulkulätkän saisi jos

ensin tekisi siitä anomuksen ja selvityksen siihen että onko kulkuoikeutta vai ei

odottaisi ratkaisua

menisi hakemaan kulkulätkän joltain palvelutiskiltä jonne asioimaan luultavasti pääsee vain kulkulätkällä

aktivoisi sen kopiokoneella (?) utu-tunnuksellaan (?)

odottaisi 1-3 päivää

menisi kirjastoon selvittämään miten sen kirjan saa lainattua.

Juuei.

Kysyin, voisiko kaupunginkirjasto kaukolainata sen opuksen minulle yliopistolta.

Ei käy, koska kirjaa löytyy kirjaston omista valikoimista (jonotusnumero edelleen 11)

Takaisin lähtöruutuun ja kulkulätkään.

Voisiko opiskeleva teini hommata kirjastokortin kun kulkulätkä hänellä jo on?

No kait, tai minä voisin lainata opiskelijan kulkulätkää.

Olin jo melkein menossa Isoveljenä kirjastolle haahuilemaan, mutta sitten ajattelin että jos jään siitä hiippailusta kiinni, joutuu vaikeuksiin se isänmaan toivo, en minä.

Ja taas takaisin lähtöruutuun.

Vaan kas hei, yliopistokaupunki kun ollaan, on täällä myös toiskotimaiskielinen akatemia.

Kirja löytyy sieltä hyllystä.

Ovet ovat auki kenen tahansa kulkea.

Ei tarvitse olla kulkuoikeutta ja saa olla tavallinen kuolevainen ja puolipullea huvikseen opiskeleva täti-ihminen.

Hommasin sitten uuden kirjastokortin.

keräilykorttisarja

Vähän sitä pohdin että kun rakkaan alma materini tunnuslause on vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle niin ei ole ihan kovin vapaata tuo kulku tiedon lähteille.

*

Lisäkriizit: 

viimeisin kirjastokortti turvottaa kukkaron muodottomaksi, eikä vetoketju mene enää kiinni.
pitääkö hommata uusi kukkaro?

pitäisikö opiskella vielä jotain lisääkin? Kun onnistuin löytämään jopa ne utu-tunnukseni ja totesin että minulta puuttuu noin puolet kasviksen aineopinnoista, niin jaksaisinko ja viitsisikö.

Viimeksi hermostuin proseminaariin. Että pystyisinkö olemaan hermostumatta nyt.
Ainakin olisi kirjastokortteja että löytyisi materiaalia.

en muuten olisi hermostunut mutta kun olen erilaiselta tieteenalalta parikymmentä vuotta sitten niin ne metodit ja muut olivat niin liian karsinoituja tällaiselle hippihenkiselle humanistille. 

tämmöistä opiskelen

*

ajastettu postaus

pyykkäyskriizi

Meillä alkaa putkihommeli tällä viikolla.

Pyykättiin viikonloppuna omat ja lainatut pyykit, ja kun sää kerran salli, kuivatimme tietysti ulkona.

Lauantaina kun oli vielä niin mukava tuulikin.

Joku naapurikin oli keksinyt saman, ja sen lakanat olivat sotilaallisessa järjestyksessä narulla. 

Jokainen kiinni kahdella pyykkipojalla. Ihan semmoisella tavalla kuin jonkun marttaliiton näin ripustat pyykkisi oppaassa.

Vein koneellisen lakanoita pihan pyykkinarulle ja ripustelin minäkin minkä taisin. 

Tuulen takia laitoin vähän enemmän pyykkipoikia.

Jotenkin se homma hoitui, eikä paripeiton pussilakanakaan ollut niellyt sisuksiinsa kilokaupalla muuta pyykkiä. Aika sileästi olivat minunkin lakanani paitsi ne todella tiukasti muotoonommellut, jotka näyttävät rytyiltä, ripustipa niitä miten tahansa. (miten ihmeessä ne pitäisi ripustaa? ja viikata?) (olen ratkaissut viikkauksen silleesti että petaan ne heti takaisin) (ei tarvitse viikata) (paitsi ne jotka ovat kaapissa.)

Ihan tyytyväinen olin aikaansaannokseeni. 

Ei ollut ihmiselle häpeäksi kuivattaa julkisuudessa pyykkiä.

Kun tulin kaupungilta kotiin, olivat naapurin lakanat edelleen sotilaallisesti ojennuksessa. 

Sileästi.

Kaksi pyykkipoikaa per lakana tai tyynyliina. 

Ja lepattivat sievästi ja raikkaasti, niin että ihan hengessä tuntui poskea vasten sellaisen rapean lakanan tuntu.

Minun lakanani olivat kietoutuneet ja kääriytyneet ja sinkautelleet pyykkipoikia pitkin tantereita ja rytyt olivat ryttyisempiä ja paripussilakana oli kietoutunut itsensä ja pyykkinarun ja muiden pyykkien ympärille. 

Ei tullut rapeaa tunnetta vaan ihan liskojen yö mieleen.

Että miten on mahdollista?

Ettei edes pyykkien ripustaminen onnistu ihmiseltä säädyllisellä ja julkisuutta kestävällä tavalla?

Vähän lohdutti se, että naapuri haki pyykit sisään vasta sunnuntaina. 

Että mitä se sellainen peli on kun yötäpäivää lojutetaan siellä korskeasti näytillä että näin hienosti minä se ripustelen vaikka kuinka tuulee?

Yritin sitten vielä illemmalla paikkoa ripustamalla teepaitoja, mutta ei siitä sen parempaa tullut.

Niin kauan olivat säädyllisesti kun pidin vahtia, mutta heti kun silmä vältti, ne alkoivat kieputtua.

Muuten ei sitten olekaan mitään sanottavaa mistään.

Kaikki on ihan levällään ja joko ottaa päähän tai sitten muuten vaan ahistaa.

Yhdessä kokouksessa meinasi pää hajota, kun ensin äänestettiin siitä miten äänestetään ja sitten äänestettiin. Ja sitten sama uusiksi seuraavassa pykälässä.
Ei ole politiikka pientä ihmistä varten.
ei sillä että varsinaisesti olisin politiikassa mukana, mutta luottamushommissa kyllä. ja taatusti viimeistä kertaa. jos enää ikinä koskaan edes harkitsen mitään luottamusjuttuja niin hoitoon pitää kärrätä minut heti. ja sama koskee yhdistystoimintaa. taatusti en yhdisty.

*

ajastettu postaus

kasvatuspohdinto

 Aloin pohtia perheemme kasvatuskäytäntöjä luettuani Valeäidin jutun viikkorahasta.

Uskallan vähän sanoa jotain kasvatuksesta, koska olen amatöörikasvattanut kaksi henkilöä aikuisiksi ja yhden melkein, taskussa tällä hetkellä 56 äitityövuotta. (21+19+16)

Töihin polkiessa tätä syvällisesti pohdin ja tulin siihen tulokseen, että oikeastaan on melkein se ja sama, mitä lasten kanssa tekee, kunhan nyt ruokkii ja rakastaa. Vaikka millaisella ideologialla ja perusteella tekisi mitä, niin lopputulos on vähän mitä sattuu.

Näin meillä on eletty:

lukeminen; kirjastokortin sai juhlallisesti viisivuotislahjaksi ja kirjastossa käyminen oli koko perheen yhteinen harrastus. Iltasatuja luettiin pitkään, hyviä kirjoja ääneen vielä teineillekin.
Siitä seurasi: yksi lukee aivan valtavasti, luki lapsena, luki teininä ja lukee edelleen. Kirjoittaa itsekin. Toinen lukee keskipaljon, kuuntelee mielellään äänikirjoja, on taitava kirjoittaja. Kolmas ei lue. Tai ei ainakaan yhtään enempää kuin koulussa on pakko. Ei kuuntele äänikirjoja. Eikä tykännyt iltasaduista edes lapsena.
(perheen lukuharrastuksesta ESIM tai ESIM.)

viikkoraha; kouluikäiset ovat saaneet vastikkeetonta kuukausirahaa. Rahan on saanut käyttää vapaasti omiin huvituksiin.
Siitä seurasi: yksi tekee välillä kahtakin työtä, sijoittaa rahojaan ja elää säästeliäästi, ei osta juuri muuta kuin ruokaa. Toiselta raha valuu sormien lävitse ja luottamus siihen että jostain tulee paikko, on rajaton. Työ olis kiva, mutta ei välttämätön. Kolmas käyttää rahaa yleellisyysasioihin mieluusti, haaveilee jatkuvasti merkkivaatteista tai elektroniikasta, etsii työmahdollisuuksia ja suhtautuu säästäväis-tuhlaavaisesti rahaan.
(Teineistä, kotihommista ja rahasta ESIM)

siivoaminen ja kotityöt; ovat asia, joita tehdään ilman sen suurempaa meteliä, me aikuiset emme kinaa kotihommista, ne tehdään, ajallaan ja sen kummemmin niitä taivastelematta. Yhteisistä tiloista vastataan yhteisesti, omassa huoneessaan saa olla niin kuin itse haluaa. 
Siitä seurasi: kaikki osallistuivat  kotona asuessaan pyydettäessä yhteisiin kotihommiin mukisematta. Oma läävä on yhdellä käsittämätön kaaos, toisella ei aivan niin paha ja kolmannella pikkutarkan pedantisti järjestyksessä. Pikkutarkan pedantti siivoaa toisinaan minun jälkiäni ja vähintäänkin vaatii minua pitämään yhteisistä tiloista parempaa huolta. 
(kotihommeleiden excelöinnistä ESIM.. lisää kotihommeleista ESIM.)

ruutuaika; yritin pitää tiukasti kiinni ruutuajasta ja valvoa netinkäyttöä.
Siitä seurasi: yksi antoi kavereilleen tukiopetusta virtuaalisesti, yksi tuki ystäväänsä vanhempien erokriisin keskellä ja minä jouduin tarkistamaan ruutuajan käsitettä ja mielekkyyttä. Yksi on jatkuvasti linjoilla, kaksi pystyy välillä tekemään muutakin.

liikunta ja ulkoilu: keskenkasvuisina ulkoiltiin joka päivä, lapsilla on ollut mahdollisuus kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia, ja me vanhemmat liikumme omaehtoisesti, välillä enemmän, välillä vähemmän.
Siitä seurasi: kaksi ulkoilee päivittäin tai lähes päivittäin. Yksi inhosi sitä jo lapsena, mutta on nyt aikuistuessaan ruvennut hänkin ajoittain ulkoilemaan. Yksi harrastaa liikuntaa aktiivisesti ja päämääräisesti, yksi liikkuu paljon mutta huvikseen, yksi lähinnä ulkoilee.

harrastukset: kouluikäiseltä olen vaatinut yhteen ohjattuun harrastukseen osallistumista. Harrastuksen on voinut valita itse (muutamaa hankalasti saavutettavaa ja kallista lajia lukuunottamatta). Testattu mm. jalkapallo, sähly, partio, tanssi (useat lajit), teatteri, viulunsoitto, huilunsoitto, kuorolaulu, sanataide, kiipeily, sirkus.
Siitä seurasi: oma laji löytyi jokaiselle, suunnilleen kaksitoistavuotiaana.
(kiipeilystä ESIM., Oman lajin löytämisestä ESIM. tanssimisesta ESIM.

keskustelu ja huulenheitto: perheemme yhteinen laji. Joka päivä jutellaan, keskustellaan ja heitetään huulta, "ihan kiva" tai "'mmätiiä" ei kelpaa vastaukseksi.
Siitä seurasi: ne ovat rasittavia, fiksuja ja sanavalmiita väittelijöitä, pystyvät vahvaan tunnepuheeseen ja asialliseen viestintään.
(täydellistä minä-viestintää ESIM., teinien kanssa viestimisestä ESIM. lisää keskustelua ESIM. ja vielä ESIM.)

Ja ihan yleisesti vanhemmuudesta ESIM.

*

ajastettu postaus

Taloudelllis-ruokasuunnitelmallisuuspostaus

 Kävin alkuviikosta kaupassa.

Piti ostaa vain maitoa ja leipää, mutta kauppareissun alkumetreillä oivalsin, että kannattaa ehkä yrittää nähdä vähän pidemmälle tulevaisuuteen ja hankkia mahdollisimman monen päivän ruoka-ainekset kerralla.

Niin teen yleensäkin. 
Tai olen yrittänyt tehdä.

Viime aikoina se vain on onnistunut normaalia heikommin.

kiireinen arkiruokahetki

Meidän normaali ison kaupan kauppapäivämme on ollut torstai.
Paitsi että sekä menneinä että tulevina viikkoina minulla on juuri torstaisin ollut aivan valtavan paljon työhommia.

Ja kun kauppapäivän ankkuri katoaa, katoaa elämästä moni muukin ankkuroiva tekijä.
Ruokalistat.
Arkirytmi.
Siivouspäivät.
Kaik mänt.

No, tällä viikolla päädyin siis yksinäiseen ja yksityiseen kauppareissuun ja yritykseen hommata perheen loppuviikon ruoka-antimet kerralla. en edes yrittänyt miettiä viikonloppua koska kukaan nuorisosta ei to-del-la-kaan maanantaina tai tiistaina tiedä viikonlopusta yhtään mitään.

Siinä ruokia kahmiessani tajusin äkkiä että kolmihenkisen perheen - sillä sitähän me nyt arjessa olemme - ruokien hankkiminen on halvempaa, helpompaa, nopeampaa ja ostoskassimielessä myös kevyempää kuin neli- tai voihyvänenaikasentään viisihenkisen perheen. (nopea arvio: ostoskassien määrä on miinus yksi suhteessa perheen kokoon)

Ruokaa kahmiessani muistin myös, että minulla on jokseenkin toteuttamiskelpoinen ruokalistasuunnitelma, jonka noudattaminen aivan ilmeisesti helpottaisi myös kauppareissuani.
Kaivelin sen esiin puhelimeni uumenista ja menuplään määräsi minullle seuraavaa:

tiistaina: fish&chips
keskiviikkona: jauheliha-kaali-riisi-wokkihommeli
torstaina: pasta ja kanakastike
perjantaina: jotain.

Tiistain fisu oli uunilohta tuorejuustokuorrutuksella, lohkoperunoita ja kasviksia.
Keskiviikon jauheliha-kaali-wokkihommeli oli juuri sitä. Salaattia myös, muut kasvikset piiloutuvat kaalin joukkoon.
Torstain pastaa ja kanakastiketta on pastaa ja kanakastiketta. Kasviksia tietysti ja vihersalaatti.
Äärimmäisiin hätätilanteisiin varasin jääkaappiin paketin nakkeja, ja kun teinitaloudesta on kyse, on aina ostettava nuudeleita.

Ostokset maksoivat alle 60e, kerrankin kissat eivät tarvinneet ruokaa, enkä ostanut mitään hygieniapuolen tarpeita (vessapaperia tmv.).

Jos jotain loppuu, se on leipä.

Ja kuten me lukuisia säästäväisyysjuttuja lukeneet tiedämme, yksi tehokas säästämisen muoto on laittaa joku toinen maksamaan asioita puolestasi.
Menimme saman päivän iltana Lehtorin kanssa kävelylle ja se halusi hakea vielä Lidlistä itselleen sopivaa mehua. Minä lykkäsin kassahihnalle omaan henkilökohtaiseen herkuttelukäyttööni rasiallisen pensasmustiokoita ja tuoreita vadelmia - jotka siis oivallisesti puuttuvat omista viikko-ostoksistani. Jee!

Nyt odottelenkin sitten
1. suosionosoituksia 
2. ihastelevia huokauksia
3. sitä että ruoka riittää ja kelpaa kaikille syöjille.

*ajastettu postaus*

ps. aloin lukea Ruokaa eurolla -kirjaa. Inspiroiduin.
Ja sitten lannistuin koska kotona asuva teini boikotoi palkokasveja. 
(niin kyllä boikotoivat nekin jotka eivät asu enää meillä, että ei hyödyttäisi vaihtaa)

Muistakaamme että todelliset historian suurhenkilöt vastustavat palkokasveja.

Yksi suloisista lapsukaisistani tiesi kertoa että Pythagoras - tuo matemaattinen nero ja suurten lauselmien mies - vastusti papuja (vai oliko se herneitä?) niin voimallisesti että ei takaa-ajettuna kyennyt oikaisemaan papupellon poikki vaan antautui vihamiehilleen. (muisto löytyy TÄSTÄ)

Niin että tällä perusteella lapsukaiseni ovat neroja.

Toisaalta herra Pythagoraalla oli tapana istua pohtimassa aata toiseen ja beetä toiseen -juttuaan ilkimulkiten jossain luolassa, että en ehkä sittenkään menisi aivan täysin vannomaan hänen järkensä valoon. Mutta ehkä meillä kaikilla, neroillakin, on pimeät hetkemme.

Toivon kyllä että oma nuorisoni ei laajamittaisesti harrastaisi alasti luolissa istuskelua.
Etteivät vilustu.
Ja luullaan vielä että ovat kasvattamattomia tai muuten kummallisia.
Mutta jos sattuvat istumaan, niin toivottavasti keksivät yhtä kuolemattomia juttuja, ettei mene hukkaan alaston istuskelu.

finanssiasiaa

 Muistanette että päivitin sekalaisista syistä budjettini taannoin.

Tarkastelin viileän rauhallisesti taloudellista tilannettani ja laskin päivittäin käytettävissä olevan rahan, suunnittelin ruokalistat ja tunsin oloni saparopäisen kurinalaiseksi ja hyvelliseksi.

Sittemmin tapahtui kaikenlaista.

Keskimmäinen ei lähtenytkään opiskelemaan kohtuullisen hintaiseen kansanopistoon maan toiselle laidalle, vaan päätyi hintavampaan vaihtoehtoon lähempänä kotia.
Kissa tarvitsi hammaskorjauksen.
Ja muita sentapaisia asioita.

Huolellisesti laadittu taloudellinen seurantani kariutui kun jouduin siirtelemään finansseja tileiltä toiselle. 
Keskimmäisen varustelu matkaan vaati siirtymistä säästötilin varallisuuteen.
Kissan huolto vaati siirtymistä luoton puolelle. (inhoan sitä) 

Kirjasin koko kuukauden tunnollisesti muistiin kauppoihin kantamani rahasummat, mutta kuukauden päättäeeksi en pystynyt päättelemään olenko elänyt yli vai alle varojeni. 
Rahaliikenne eri tilieni välillä elokuun aikana muistuttaa tokiolaista metron sisäänkäyntiä ruuhka-aikaan. Koko ajan on liikettä ja kaikkiin suuntiin, mutta on vaikea arvioida onko tulijoita vai menijöitä enemmän.

Paperilla näyttää siltä kuin olisin elänyt pohatan lailla rehvakkaasti yli varojeni.
Laskelmieni mukaan käytin päivätasolla tuplasti laskelmani verran rahaa.
Laskennallisesti minun pitäisi olla miinuksella siihen malliin, että olisi pitänyt ottaa förskottia.

Pankin korttien käyttö -näyttö ja pankin tiliote väittää että olisin säästöpuolella. (paitsi sitä kissan hammasoperaatiota, se on miinusta.)
Tai ainakin että korttien käyttö olisi pysynyt tulorajojeni sisäpuolella.

Ihan selkokielellä ja konkreettisesti: oman kirjanpitoni mukaan olen käyttänyt kolmesataa euroa enemmän kuin kuukaudessa tienaan.
Pankin korttikäyttönäytön mukaan käytin sata euroa vähemmän kuin kuukaudessa tienaan. (tässä ei edellenkään sitä kissahammashommelia)
Että mitä ihmettä tapahtui?
Kun kaiken kaupasta ostetun kumminkin maksoin kortilla.
Olenko itselleni velkaa vai olenko säästöpuolella?

Mitä opimme tästä?
Humanistin matikkaan ei voi luottaa.

Eipä mitään, kirjataan elokuu harjoittelukuukaudeksi ja otetaan syyskuuhun uusi, aktiivisempi ja säästäväisempi ote.

Kävin kaupassa alkuviikosta ja luulen että sain hankittua sapuskat koko loppuviikoksi: 57€.

Tulin kotiin ja postiluukusta oli tullut tiedote putkirempasta.
Meidän lukaali menee putkistohuoltoon jo parin viikon päästä.

Se nyt ei tietenkään sinänsä raunioita säästäväisyydestä vielä yhtään mitään, ihminen voi olla säästäväinen vaikka putkistoa rassataankin.
Paitsi että tajusin, ettei viemäreihin voi valuttaa vettä -> ei voi kokata, ei voi tiskata -> roiskeläppäpizzaruokaa.
Ja olen ihan saletti että joudumme altistuskaranteeniin ja joudumme vuokraamaan väliaikaislukaalin rempan ajaksi.

Kehveltää jo valmiiksi se: kun periaatteessa meillä on tukiverkostoja vaikka kuinka ympärillämme, mutta emme voi niitä käyttää mitenkään jos olemme altistuneita.

Kas näin ajattelemme positiivisesti, jee.

*ajastettu postaus*