Elokuun luetut

 Elokuussa kirittiin siskon kanssa kiinni #tuijalehtismaraton :ia. Alkoi hyydyttää.

Olen käyttänyt ahkerasti kesäkuun lopulla hankkimaani kirjallisuuden suoratoistopalvelua. Olen yrittänyt lukea pois alta mahdollisimman paljon sellaisia uutuuskirjoja, joita jonotan kirjastossa päälle sadannella sijalla.
Aloin kaivata ihan perinteisiä kirjoja. Oli pakko tehdä hamstrausretki kirjastoon.
Niin mukavaa ja mutkatonta kuin e-kirjojen lukeminen onkin, se vain ei ole sama asia kuin perinteisen kirjan. e-kirjojen lukeminen on vaikkapa kutoessa tai matkatessa jopa vaivattomampaa kuin perinteisen kirjan, mutta silti!

Suosittelen elokuun kirjoista Veera Niemisen Kottikärrykarusellia sellaiselle joka kaipaa huvitusta ja hymyilevää lukemista, Claire Alexanderin Meredith yksin kun kaipaat syvällisempää viihdettä, ja Laura Jane Williamsin Etsintäkuulutusta saduista tykkäävälle.

kaikkiaan luettu (tai kuunneltu) 17 kirjaa
äänikirjoja 2 (ja puolikas)
e-kirjoja 7
#tuijalehtismaratonia 7 kirjaa eikä olla kuin vasta 2000-luvun alkupuolella


kaipasin ihan perinteisiä kirjoja


Elokuu 2022

 Erno Saukko: Vuoden vaellus - elämää Pohjolan erämaissa. Kirjan kirjoittaja on tehnyt vuoden mittaisen vaelluksen Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa elokuusta 2019 elokuuhun 2020. Paikoitellen Aleksis Kivimäiseen -tyyliin kurottelevaa luontokuvausta, hikeä, kylmää ja tuulta pohjolan tuntureilla ja metsissä. Pidin kirjan levollisesta temposta ja luonnosta. Levollista kuunneltavaa. Äänikirja.

Tuija Lehtinen: Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9D. #tuijalehtismaraton. Tanja on mielestään ihan tavallinen ysiluokkalainen. Kirja muistuttaa jollain tavalla vanhan ajan tyttökirjoja, joihin tarinassa viitataankin: sitä miten se ihan tavallinen tylsä tyttö onkin mukana koulun intresanteimmassa porukassa. Tässä kirjassa tehdään hapuilevia retkiä perheiden monimuotoisuuteen, käsitellään monenlaisia nuori-vanhempi -suhteita ja tietysti rakastutaan. Notkeasti sanaileva tarina, josta olen pitänyt jo sen ilmestymisen aikoihin (ja olen silloin jo ollut ihan oikeasti aikuinen, kolmen lapsen vanhempi). Tässä kertomuksessa on paljon Lehtiselle tyypillistä sanailua, ja hyvin onnistunutta sellaista. Lukukelpoinen yhä.

 Tuija Lehtinen: Laura kesätöissä. #tuijalehtismaraton. Laura päätyy kesätöihin retkeilymajaan; siellä sattuu ja tapahtuu, ja työkaveritkin aiheuttavat hankaluuksia. Ja pojat ne vasta päänvaivaa aiheuttavatkin. Edellistä kirjaa kepeämmin etenevä, kesäinen nuortenkirja, leppoisaa sanailua. e-kirja

Tuija Lehtinen: Laura sydän syrjällään. #tuijalehtismaraton. Laura-tarinassa välikirja, Laura ihastuu täysillä vähän epämääräiseen Rasseen, ja kukaan ei oikein ymmärrä. Selkeästi välikirja tässä sarjassa. e-kirja

 Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli. Katri pyörittää vaellushevostallia ja tulee niukin naukin toimeen. Vuokrapaikoilla olevat hevosenomistajat aiheuttavat päänvaivaa, samoin sukulaiset jotka eivät pidä naimatonta ja lapsetonta Katria aikuisena ensinkään. Katrin hoiviin lykätään serkun lapsi Jennica (ceellä!) ja jonkinmoinen mieskin käväisee kuvioissa. Lystikäs, huvittava ja humoristinen, hykertelin, luin ja nautin. Suositus!

 Julien Sandrel: Toinen elämäni. Pariisilaiselle Romanelle kerrotaan, että hänet on nähty Marseillessa. Romanelle käy ykskaks ilmi, että hänellä on identtinen kaksoissisko, ja että häneltä on salailtu asioita koko hänen elämänsä ajan. Siskokset tutustuvat toisiinsa. Kirjan juonenkäänteet ovat vähän ärsyttäviä, vähän naiiveja ja liian epäuskottavia. Tarinassa kiikutaan lakkaamatta kuoleman partaalla, kirjeitä ilmestyy ja ihmiset hämmentävät soppaa lisää. En pitänyt Sandrelin ensimmäisestä kirjasta, enkä pitänyt tästäkään: ihmettelen, miksi teos on otettu kustantamon käännösohjelmaan. Muistan lapsuudesta lapsille suunnatun vastaavanlaisen kertomuksen identtisistä kaksosista jotka oli vastasyntyneinä erotettu toisistaan, tämä oli sen kertomuksen surkea toisinto. 

 Tuija Lehtinen: Mikaelan enkelit. #tuijalehtismaraton. Jatkoa Rafaelin enkelille. Mikaela on perustanut pubin rinnalle oman mainostoimistonsa. Mainoksia tilataan ja tehdään, naapuriasunnossa asusteleva kaupungin kuuluisan laulajatähden elämäkertaa kirjoittavat toimittajat, pubin persoonallinen henkilökunta ja asiakkaat häsläävät Mikaelan elämässä - ja missä on herra oikea? Onko hän jompi kumpi naapurissa asuvista toimittajista? Letkeä jatko-osa etenee sujuvasti tutulla Tuija Lehtisen tyylillä, varsin luettavaa kotimaista viihdettä tämäkin. Combona äänikirja-e-kirja.

 Tuija Lehtinen: Rafaelin enkeli. #tuijalehtismaraton Mainostoimistossa työskentelevä Mikaela haaveilee perheen perustamisesta ja leppoisasta urasta. Suhde on oikutteleva, työpaikalla tapahtuneet henkilömuutokset rassaavat, ja veli kuolee. Mikaela perii veljeltään erikoisen pubin henkilökuntineen - perintö pistää elämän kokonaan sekaisin. Letkeästi etenevää joviaalia Lehtistä; tarinassa on lystikkäitä käänteitä, sopivasti romantiikkaa ja ennalta-arvattavuuttakin, sekä aavistus alkupään kirjojen jännitysmomentista: oliko veljen kuolema luonnollinen kuolema, ja kuka oli veljen rakastettu. Varsin luettavaa kotimaista viihdettä. e-kirja

 Tuija Lehtinen: Ihan pihalla. #tuijalehtismaraton Perhekotiin sijoittuva monikertojainen tarina syrjäytymisen partaalla elävien teinien maailmasta. Jiri on puhumaton, Näätä arvaamaton, perhekodin vanhempien biologinen lapsi Oona kipuilee alkavaa murrosikää, ja kaikilla perhekodin nuorilla on mielessään vastakkainen sukupuoli ja halu kokea kaikkea. Muistelen, että pidin tästä sen ilmestymisen aikoihin; eikä se hullumpi ollut nytkään, vähän naivi ehkä aikuisen lukijan näkökulmasta, mutta nuoria ymmärtävä ja sympaattinen kertomus kuitenkin. Muutamia asiavirheitä; perhekodin työntekijät lavertelevat nuorten asioista toisille nuorille. Ja veikkaisin, että nykyään perhekoteihin päätyvien nuorten haasteet ovat raadollisempia kuin tässä kertomuksessa. Kelvollista luettavaa, hiukan liian onnellinen loppu. 

Tuija Lehtinen: Kundi kuin kameleontti. #tuijalehtismaraton aina vain. Novelleja /lyhäreitä /pieniä kertomuksenpoikasia nuorille ja nuorista, rakkaudesta ja kapinasta. Mielestäni aivan käsittämättömän tylsä kirja - mutta en olekaan kohderyhmää. Näistä tarinoista puuttuu Lehtisen ilotteleva kieli ja nokkela sanailu, aika on ajanut muutenkin kertomuksista ohi. Luin sisulla, koska olen jo kolme kirjaa siskoa jäljessä.

 Carina Räihä: Huipulta huipulle - elämänmuutos ja Everest. Kiireisessä pankkimaailmassa uupunut Carina irtisanoutuu ja päättää kiivetä Everestille ensimmäisenä suomalaisnaisena. Rehellinen kuvaus siitä, miten vaikeaa kiipeäminen voi olla. Tarina itsesään pompahteli ajassa ja paikassa, ja näiden elämänmuutostarinoiden perusslogan "voin vihdoinkin elää itseni näköistä täyttä elämää" toistui aika usein. Olen lukenut nyt pari Everest-kirjaa ja katsonut yhden samaan aiheeseen liittyvän dokkarin: ovatko nämä tyypit jotenkin tosi itsekkäitä? Tinkimätön täytyy tietysti olla, kurinalainen ja rohkea, mutta samalla tulee vaikutelma siitä, että nämä korkeiden vuorten kiipeilijät asettavat aika herkästi oman etunsa muiden edelle (Carinalla oli kilpakumppani yrittämässä samaa ensimmäisen naisen titteliä suunnilleen samaan aikaan, minusta siinä hommassa oli pientä asennehaittaa) Tietenkin kun yritykseen on laitettu aikaa, rahaa ja terveyttä, on varmaan syytäkin ajaa omia etujaan, mutta kaikissa näissä tarinoissa se on ollut minua häiritsevä elementti. Sitäkin mietin, tajuavatko nämä irtisanouduin ja muutin kaiken -tyypit ollenkaan, miten etuoikeutettuja he pyrkimyksissään ja muutoksissaan ovat? Vaikka elämäntaito-opukset kuinka ajatusta markkinoivat, kuka tahansa ei pysty tekemään mitä tahansa valintoja. Meillä on erilaisia sitoumuksia ja rajoitteita; pankkihenkilön irtisanomispalkalla on aivan toista lähteä koluamaan Everestille kuin vaikkapa lähihoitajan. Alan myös olla melko varma siitä, että Everestille en halua, se ei ole minun seikkailuni. Kirjana lajityyppinsä perusedustaja. e-kirja

 Dean Karnazes: Ultramaratoonari. Ultrajuoksijan elämäntarinaa. Kirja on ennestään tuttu vuosien takaa, en muistanut siitä oikeastaan mitään. Tätä kirjaa lukiessa tajusin, mitä tarkoittaa itsensä tarinallistaminen ja brändääminen - taitoja sinänsä, mutta tällä lukukerralla minulle ei tullut palavaa halua ruveta juoksemaan, enkä oikeastaan haluaisi tutustua tähän kaveriin. Hippanen nöyryyttä voisi tehdä hyvää. Semmoinen ihan kiva juoksukirja, en tiedä miksi sinnittelin loppuun. Kai se oli joku ultrajuttu se. 

 Claire Alexander: Meredith, yksin. Meredith ei ole poistunut kotoaan 1214 päivään. Meredithin traaginen tarina avautuu hiljalleen kirjan edetessä: ahdistavan kalsea äitisuhde, vieraantuminen siskosta, lapsuuden traumat ja viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet Meredithin linnoittautumaan kotiinsa. Niin lempeästi kirjoitettu kirja, ja silti osa hahmoista on (erityisesti äiti!) on järisyttävän ahdistavia. Luin melkein hengittämättä, enkä meinannut millään uskoa, että kirja päättyi. Olisin lukenut vaikka kuinka paljon enemmän Meredithistä! Sujuva, etenevä, ilmava. Suositus. E-kirja.

 Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291. Autofiktio. Kirjailija päätyy terapeuttinsa ansiosta pohtimaan omaa sitoutumiskammoaan, läheisriippuvuttaan ja yleistä huonovointisuuttaan. Käy ilmi, että hän on varhaislapsuudessa viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa vailla vanhempien huolenpitoa. Kaunis, herkkä ja koskettava kertomus. Sana autofiktio tosin mietityttää minua aina: minkä verran voin luottaa kertojaan? Mikä on totta ja mikä keksittyä? Vai onko autofiktio vain puolustuspuhe sille, että tarina kerrotaan kirjailijan silmin? Huomasin jälleen kerran, että minun on vaikea lukea ruotsista käännettyjä kirjoja: jokin lauseiden rytmityksessä ja tekstin tempossa (temmossa?) häiritsee minua. En tiedä, pitäisikö yrittää lukea suoraan vain ruotsiksi. Vahva suositus, jos pohdit kehollisuutta, kehossa viihtymistä, häpeää, kehohäpeää, läheisriippuvuutta.

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin. Alex ja Poppy tutustuvat yliopistolla, ensimmäisenä päivänä. Päällisin puolin heillä ei ole mitään yhteistä, mutta jotenkin he päätyvän kymmenen vuoden aikana tekemään kymmenen yhteistä halpa-kesälomamatkaa - kunnes kaikki menee pilalle. Kesälomamatkatakaumien ja nykyhetken rytmittämä oikein ihana rakkaustarina rakastamisen ja sitoutumisen vaikeudesta, ja vielä enemmän syvästä ystävyydestä. Suositus ystävältä. Kuuntelin äänikirjana, siitä pienet miinukset itselleni: kuuntelin suunnilleen vartin pätkissä aamuisin töihin pyöräillesäni; tarina venyi ja paukkui ja loppupuolella olin jo unohtanut, mitä alkupuolella tapahtui. Pitää kait ruveta kävelemään, niin etenevät tarinat joutuisammin. Ja lukijalla oli hetkittäin vähän ärsyttävä nasaaliääni, meni sentään siedettävän rajoissa.  Kuuntele tai lue kun kaipaat kesäistä rakkautta; tässä tarinassa on sentään vähän särmää, ei ole pelkkää onnellista satua. Äänikirja.

Laura Jane Williams: Etsintäkuulutus. Ihana satu! Nadia lukee aamun lehdestä etsintäkuulutuksen kahvitahramekkoisesta naisesta, jonka tuntomerkit tuntuvat sopivan juuri häneen. Kuka samaa metrolinjaa käyttävä mies on hänestä kiinnostunut? Nadia alkaa viestitellä metromiehen kanssa etsintäkuulutuspalstalla. David etsii sitä oikeaa, ihanaa kahvitahramekkoista Nadiaa, koska ei rohkene puhua hänellä aamuisin metrovaunussa. Saavatko he toisensa ja kuinka? Suloinen, iloinen satu. E-kirja

 Donna Leon:  Give Unto Others. Tuorein Brunetti alkuperäiskielellä (englanniksi siis). Ajankuvaa pandemian hiljentämästä Venetsiasta, edes kunnollisia rikoksia ei tapahdu - Brunetti päätyy tekemään ystävänpalvelusta entiselle naapurilleen. Kevyt pehmodekkari, kivat maisemat, liian vähän hyvää ruokaa ja liian vähän signorina Elettraa (jota salakuunnellaan?), kepeä ja luettava juoni sekä helppo ja vaivaton rikos.

 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

 

koko vuoden luetut 

keskustelupohdinto

 Lehtorin kollega järjesti kesänpäättäjäispihajuhlat on se sana!

Siellä oli tietysti jonkin verran lehtoraattia ja jonkin verran muita ihmisiä, ja minä päädyin jotenkin luonnollisesti samaan pöytäseurueeseen sen lehtoraatin kanssa. minä päädyn joihinkin lehtoraatin kemuihin aina joskus. näihin nimenomaisiin siksi, kun järjestäjinä olivat ne meidän oluenmaistelu-matkaystävät, joista toinen osapuoli on siis Lehtorin kollega ja toinen Lehtorin muinainen koulukaveri ja minä olen outo hangaround



Keskustelu lainehti monenlaisissa asioissa.

Esimerkiksi kovalenttisissa sidoksissa ja niiden ominaisuuksissa


Siinä on kuulkaa humanisti ihmeissään kun aivosolu moukuu tyhjiössä että olisiko kannattanut olla hereillä kemian tunnilla tai kerrata kovalenttiset ennen illanistujaisia niin että tietäisi edes suunnilleen mistä puhutaan, että pystyisi kysymään edes yhden relevantin kysymyksen ilman että paljastuu sivistymättömäksi.

Joskus olen miettinyt että minun supersankarivoimani onkin se miten keskustellaan älyllisesti asioista joista ei ole aavistustakaan. 

Jollain tavalla pitäisi kyllä säädellä sitä mistä kesänpäättäjäispihajuhlissa saa keskustella. En henk.koht. äänestäisi kovalenttisia sidoksia keskusteluaiheiden listalle. 

Pidin paljon enempi siitä Lehtorin kollegasta joka ensitapaamisellamme kysyi että mikä on lempivärisi ja miksi. Vähän helpompi aihe jotenkin. Jos vertaa kovalenttisiin sidoksiin. 

ei ollut kivaa sekään kun matemaatikot alkoivat kertoa derivointivitsejä tai kun ne pohtivat että mikä on nuolen osuus vektorissa viekö harhaan vai ei


Tähän alle voidaan yhdessä listata semmoiset keskustelunaiheet mitä ei kannattaisi puhua juhlissa. Tai voi ehdottaa myös hyvää aihetta.

liikuntapohdinto 3

 Osallistuin yhtenä päivänä koulutukseen Helsingissä.

tietysti menin ensin väärään hotelliin koulutettavaksi, se nyt on selvä. 



Kävelin tarmokkaasti oikealle hotellille ja sitten olin ihan että wwjd tai oikeammin että msit Mitä Sporttinen Ihminen Tekisi

Keskityin koko päivän siihen, että istun ryhdikkäästi enkä lönötä jotenkin kekkulassa pöytää vasten kun siitä tulee aina niska-hartiaseutu kipeäksi. Minulla tulee usein koulutuksissa niskajumi, kun istun huonossa asennossa. En varsinaisesti ole lyhyt, mutta jotenkin vähän liian lyhyt standardikokoisille pöydille ja tuoleille ja siinä istuessa ja jos nojaa vähääkään käsivarsilla pöytään tulee niska-hartiahankaluuksia.

Ja että en istu jalka toisen päällä tai jalat ristikkäin.

Enkä myöskään istu kädet puuskassa kun siitäkin menee niskakunto sekaisin.

Oli hyvä ja hyvellinen olo. Kerrankin sellainen koulutus etten ollut päivän päätteeksi päänsärkyinen ja kokonaan jumissa. Ja sitten!

Kun minulla on alkavalla viikollakin tiedossa koulutukseen osallistumista, ja olin katsonut senkin paikan jo nyt valmiiksi ja huomasin että sen seuraavan koulutuspaikan lähellä on uimahalli, niin päätin että minäpä testaankin uimahallin. tai siis tämän päätöksen tein tietysti kotona ennen tätä ensimmäistä koulutusta jo

Ja menin nyt heti tämän ensimmäisen koulutuspäivän päätteeksi sinne uimahallille!



En eksynyt! se on aina saavutus

paitsi että en löytänyt virallista sisäänkäyntiä millään

En eksynyt edes sisällä hallissa vaan löysin heti suihkun ja altaan!

Ja menin uimaan!

Ja sain ihan kokonaisen oman uimaradan ilman kassinkelluttelijoita (eli altaan päädyssä seisoskelevia vanhoja setiä) joita on valitettavan paljon omalla tosi pienellä hallillani

Ja uin! Ja uin! Ja uin!

Tuli hyvä olo.

Siitä olo vähän kärsi, kun jouduin odottamaan junaa aika kauan ja laahasin liian painavaa reppua mukanani, mutta seuraavaan koulutukseen lähden pienemmillä kamoilla; en ota tietokonetta mukaan niin on helpompi.

Ja ihan varmalla menen taas sen alkavan viikon koulutuksen jälkeen uimaan.

Ja kun tämä koulutussessio jatkuu syksymmällä yhdessä toisessa paikassa, niin siellä ei ole uima-allasta, mutta vissiin boulderseinä on, niin että sitten kiipeän!

Jee!


Vakavasti puhuen, en ole koskaan aiemmin ajatellut että pitkähköön koulutuspäivään toisella paikkakunnalla voisi yrittää mahduttaa vielä jonkun pienen liikkumisjutun. Aukesi kokonaan ihan uusi maailma - varsinkin jos kouluttautuu Helsingin suunnilla. Pasilan asemalta uimahallille käveli suunnilleen kymmenen minuuttia ja minulla menee uimahommaan kaikkinensa - kun reippaasti tekee - noin tunti. Karkasin koulutuksesta vartin ennen aikojani ja sain mahdutettua uinnin ohjelmaan ennen kotimatkajunaa oikein hyvin, ilman suurta kiireen tuntua. 
Samalla tavalla luulisi että voisi mahduttaa vaikka punttitreeninkin, kun monelle salille kai pääsee kokeilemaan. Voi vaikka päästä edukkaasti.

liikuntapohdinto2

Muutaman kerran viime aikoina on ihmeellisessä intternetissä ja sen sekalaisissa uutisissa osunut silmiin se tosiasia, jonka näen ihan peiliin katsomalla.
Aikuistumisen myötä lihasmassa vähenee tai muuttaa muotoaan. (otetaan lähteeksi vaikka UKK-instituutti se on varmaankin kohtalaisen luotettavan tutkimustiedon levittäjä)


 

En ole koskaan ikinä milloinkaan ollut liikunnallinen, enkä oikein ole osannut ymmärtää sitä, miksi minun pitäisi rehkiä, kun voin istua mukavasti sohvassa lukemassa. 

Olen aiemmin sutviutunut liikkumattoman ihmisen arjessani niin ja näin, olen jaksanut kantaa ruokakassit kaupasta muutaman kilometrin verran kotiin siis välillä ihan oikeasti kantaa jos olen jäänyt johonkin bussipoimuun olen jaksanut liekuttaa lapsia ja varhaisteinejäkin. 

Jaksan yhä pyöräillä töihin ja pystyn kävelemään kymmenkunta kilometriä itkemättä kovinkaan paljoa.
Paljon mainostettu hyvä olo liikunnan jälkeen on pitkään ollut mielestäni enemmän propagandaa kuin todellisuutta, minulle hyvä olo tulee siinä vaiheessa kun pääsee kotisohvaan.

Viimeksi kuluneet pari poikkeusvuotta - jolloin mahdollisuudet siihen ainoaan lajiin, josta oikeasti edes jollain tasolla olen pitänyt, ovat olleet rajoitettuja - ovat tehneet harvinaisen selväksi sen tosiasian että kroppani kaipaa liikuntaa.
en kertakaikkiaan voi ohittaa sitä kankeuden ja jäykkyyden tunnetta joka puolella itseäni mutta en siltikään usko sitä, että kroppani mitenkään voisi kaivata liikuntaa.

Ja mikä oudompaa: myös sieluni kaipaa sitä ajoittain.
tätä minun on vielä vaikeampi uskoa

En voi myöskään sivuuttaa sitä mitä peilistä näen ja UKK:n tutkimustiedosta luen: kroppa valahtaa.
Tunnen että keho palautuu hitaammin, sohvanmutkassa istuminen jäykistää nopeammin, oleminen on kaikkinensa jotenkin hitaampaa. 

Suurin liikuntaesteeni on lopultakin tämä:
Minulla on sitoutumisprobleemi.
En usko edes itse itseeni siinä että pystyisin liikuttamaan itseäni jatkuvasti, toistuvasti ja päämäärätietoisesti.
Ja kun juuri sitä pitäisi tehdä, jatkuvasti, toistuvasti, päämäärätietoisesti, ihan koko ajan ja tästä hamaan ikuisuuteen, ei projektiluonteisesti pari viikkoa näin elokuun intopöhinässä. 

viestittelyä ystävän kanssa


Pelkästään uimahallin kymmenen kerran sarjakortin lataaminen aiheuttaa minussa lievää epämukavuutta ja kauhua siitä, että syydän rahaa semmoiseen mitä en kumminkaan tee pitkäkestoisesti.
Puhumattakaan kiipeilyhallin tuplahintaisesta kymppikortista.
En ole laisinkaan varma siitä että pystyn, kykenen tai edes haluan sitoutua yhtään mihinkään niin pitkäkestoisesti.
että ovathan ne ihan kivoja juttuja juuri nyt, mutta onko se sitä enää huomenna tai ensi viikolla, ei voi mitenkään tietää
olen möys niin pahuksen pihi; mikään ei saisi maksaa mitään
 

Kaikenlisäksi sekä uinnissa että kiipeilyssä tarvitaan varusteita.
enkä pihiyttäni haluaisi tehdä mitään hankintoja ilman jotain käsitystä jatkuvuudesta. herttileijaa kun en meinaa pystyä ostamaan itselleni edes kelvollisia alusvaatteita tai mitään muutakaan vaatteita kun ei koskaan voi tietää käytänkö niitä vai en (käytän, päivittäin) niin miten helkkarissa voisin ostaa itselleni uuden hyvän ja istuvan uimapuvun, hyvät uimalasit tai kiipeilytossut, kysyn vaan

uintivarusteet kaipaavat kohta päivitystä

 

Että jos nyt ostan itselleni kymppikortit kumpaankin paikkaan, paremmat uimalasit, sumunestoa en edes tiennyt että semmoista on!, uudet uikkarit kun vanhat ovat kauhtuneet ja kiipeilytossut niin olenko todella valmis sitoutumaan näihin lajeihin pidemmälle kuin huomiseen asti, miten rahoitan hankintani, mietin jo pitääkö minun avata joku erillinen tili sporttikuluille, vaikka en kyllä tiedä mistä sinne ilmestyy rahaa, mutta ehkä voin kohta ruveta tekemään jotain nuoren ja nousevan urheilijan sponssisopimuksia (myös palautusjuomista?)? ja vielä uudelleen olenko valmis ja kelvollinen sitoutumaan tämmöisiin juttuihin niin pitkäksi aikaa kuin kiipeilytossut ja uikkarit kestävät? eli vuosiksi

ostin sit tossut
ajattelin että miksi oikeastaan olen aikuinen
ja käyn töissä
jos en muka voisi ostaa kiipeilytossuja silloin kun haluan

 

Pystynkö ylittämään uutuudenviehätyksen innon ja jatkamaan kiipeilyhommeleita vuoden tai kaksi?
Jaksanko taas käydä uimassa kun siihen kuuluvat rutiinit ovat viimeisen parin vuoden muuttuneet ja joudun miettimään ja aikatauluttamaan koko jutun uusiksi?

Pystykö ylittämään sitoutumiskammoni ja motivoitumaan kerta kerran jälkeen uusiksi?
pelkään yhä myös että minuun iskee seinällä korkeanpaikankammo ja koko hommeli loppuu siihen.

Joudun uudestaan ja uudestaan miettimään sitä, mikä minut oikeastaan motivoi liikkumaan? 
kotimaiset kansanperinnesairaudet ja niiden uhka ja vissiin katoava lihasmassa ja nykyisellään lähestyvät vaihdevuodet myös

Mikä sinut motivoi liikkeelle, ja mihin lajeihin?
kuvittelen olevani influensseri




laitoin itseni langanostelukieltoon
säästösyistä


myös luovalle näpertelylle pitäisi löytää aikaa



maailman pelastaminen on vaikeaa

 olen pari kertaa testannut kauramaitoa kahvin joukossa.

Maistuu oudolta, suutuntuma epämiellyttävä. 

Aiheuttaa vatsavaivoja.


Viikonloppuna kokkasin pastasoossia korvikelihasuikaleista vai miten niitä pitäisi kutsua. 

Maistui siedettävältä, suutuntuma siedettävä.

Aiheutti vatsavaivoja.




aikuistumispohdinto

Ensimmäinen ajatus kohua herättäneestä bilevideosta:

 - Kyllä pitää noin nuoren ihmisen välillä saada bilettää.

Toinen ajatus:

- Sillä on tässä parin viime vuoden ajan ollut niin tiukkoja paikkoja että todellakin nuori ihminen on ansainnut bileensä.

Kolmas ajatus:

- onneksi en ole nuori, en jaksais 

kuvituskuva


*

Ensimmäinen ajatus kun influensseri kommentoi jossain postauksessaan viisikymppiset eukot ovat ihan kammottavia sekaantumaan lapsiperheiden asioihin

- Niin ovatkin

Toinen ajatus:

- voe helkatta, taidan olla melkein viisikymppinen eukko

Kolmas ajatus:

- onneksi en ole kammottava vaan kiva

Neljäs ja viides ajatus

- onneksi en sekaannu lapsiperheiden elämiin paitsi että mieli tekis kun kuuntelee alakerran iltarääkymistä


*

Ensimmäinen ajatus kun katsottiin nuorison kanssa kiipeilykisoja:

- jesses mitä pikkupoikia sinne on päästetty yhdellä yhdistelmäkisan reitillä oli semmoinen kyykkylähtö selkä seinäänpäin semmoisen ison otteen alta ja se kiipeilijä näytti päiväkotilapselta joka oli jossain laululeikissä että täällä istutaan sienen alla vaan

Toinen ajatus:

- se on nuorempi kuin mun nuorimmaiseni! muutaman kuukauden

tämmöttinen lähtöasetelma

Kolmas ajatus

- voi kääk

en ole hetkeen käynyt lääkärissä tai missään muualla viranomaisjutuissa, mutta tiedän että kun menen, niin ihmettelen että miten sinne voidaan päästää yläkoululaisia tet-jaksoilleen.

 

*

Ensimmäinen ajatus kun olen ajatellut kaikkea tuota

- onneksi oon vielä tosi nuori

 Toinen ajatus

- mitä itsepetosta

 

*

Kaiken rehellisyyden nimissä en haluaisi olla yhtään nuorempi tai yhtään tähän mennessä elämääni kokemusta vajaampi.
Mutta en kyllä oikeastaan haluaisi olla oikein aikuinenkaan.
En ainakaan ihan näin aikuinen.


*


ps. leprakoloniassa kaikki hyvin. Toistaiseksi ei enempiä sairastuneita.

uuden ajan leprakolonian kuulumisia

 Kotona asuva nuorelta valitti lauantaina vähäistä kurkkukipua. Koska hänellä oli edellisellä viikolla ollut pitkäkestoinen OutoFlunssa, hän arveli että saman vaivan jatkumoa tämäkin. 

Myöhemmin lauantaina hän viestitti töistä että taitaa kuume nousta. minä olin olutfestareilla.
Vähän sen jälkeen hän viestitti, että ei taida pystyä olemaan työpäivää loppuun asti.
Jonkin aikaa sen jälkeen tuli kotoa kuva: 38,8.
minä menin olutfestareilta kavereiden luo grillaamaan ja annoin vain sympatiatukea takavasemmalta, jos tällä ei saa vuoden luopioäiti-titteliä, ei millään.

Yöllä mittariin päjähti jo 39-alkuisia lukemia. silloin olin sentään jo kotona koska olen keksiäkäinen ja tarvitsen uneni

Sunnuntaina aamulla kuume oli, jos nyt ei aivan poissa niin ainakin vähäisempi ja tauti selvästi taittumassa.

Samaan aikaan sunnuntaina toisaalla aikuisempi nuori oli kavereineen mökkeilemässä. 
Siis se nuori, joka on jo aikoja sitten muuttanut omilleen.
Häneltä tuli viesti: löytyisikö takahuoneesta tilaa yhdelle kuumeiselle. hän saa kuumeisena kaikenlaisia horkka-hallusinaatiokohtauksia ja olemme kollektiivisesti huolissamme hänen sairasteluistaan.
Vastasin että löytyy, meillä on kuumetta myös keskihuoneessa.
Ja kysyin että onko sulla iso-koo?
Ei kuulemma, ei ollut kavereillakaan, on vain tavallinen kesäflunssa.
Siis kaksi kesäflunssaista nuorta, sehän käy. 

Kysyin siltä kotona asuvalta nuorelta että pitäisikö kuitenkin kaiken varalta tökkiä tikulla nokkaa, kun olet ollut töissä, jos vaikka täytyy varoittaa työkavereita.

Tökki.
Ja melkein samoin tein kuului vessasta voieivoievoiei!

taidetta


Ilmoitimme kotoa muuttaneelle joka oli kavereineen tekemässä lähtöä sieltä mökiltä, siis sitä tavallista kesäflunssaa potevalle, tilanteen äkillisestä muutoksesta ja lupasimme tuoda kassillisen ruokaa hänen kuumeisen iltapäivänsä iloksi. Kuka sitä nyt isoa-koota haluaisi sen tavallisen kesäflunssan lisäksi.
Lykkäsin kuormaan testipaketin.

Seuraavana päivänä nyt ollaan siis maanantaissa kyselin viestillä kotoa muuttaneen vointia. Siedettävä, vähän lämpöä, mutta tauti on ehkä taittumassa jo. Kysyin että pitäisikö tökkiä tikulla nokkaa kaiken varalta. Nuori keräsi kuulemma henkisiä voimia siihen.
Ja parin tunnin päästä tuli viesti nuorelta: tulos positiivinen.

Fillarivolttasin kotoamuuttaneelle lisää ruokaa ja sen jälkeen fillarivolttasin kotona yhä asuvalle tekemistä koska hän oli muuttunut lähes oireettomaksi ja täysin pitkästyneeksi.

Pari tuntia volttikeikkojen jälkeen tuli kotoa muuttaneelta viesti saako sittenkin tulla takahuoneeseen.

Saa.

Ja sillä tavalla meille syntyi uuden ajan leprakolonia. 
Meidän ahtaassa kartanossamme vetelehtii kaksi lieväoireista pitkästynyttä nuorta aikuista.

*

Maanantaisin meillä on töissä hiljainen päivä ja enimmäkseen kökötin itsekseni työhuoneessa, mitä nyt vähän varoitin paikallaolijoita että taitaa olla altistumista elintilassani. 

Maanantai-iltana jolloin kartanostamme oli yllättäen tullut uuden ajan leprakolonia muistin yhtäkkiä että se työkaverini jonka kanssa jaan työhuoneen on loppuviikosta lähdössä lomalle. hän ei ole maanantaisin toimistolla.
Viestijunailimme semimonimutkaisen läsnäolemis-väistämisjärjestelyn - kun meidän kummankin on hyvä olla paikalla hänen enempi kuin minun ja kaiken lisäksi vielä yhtäaikaa ja toisinaan vähän niin kuin samoilla huudeillakin. 

Tiistaina olen väistellyt mahdollisuuksien mukaan ihmisiä ja kontakteja tosi helppoa; hei tuu tänne kattomaan, mä olen ratkaissut maailmankaikkeuden! tuus kattomaan miten me järjestetään tää syksy ja ens kevät! 

*

Tältä viikolta on yksi kerrallaan peruuntunut kaikki iltamenot sekä kivat että tyhmät. kivoja oli poikkeuksellisen paljon. kampaajaa en ole vielä perunut kun olen toiveikas enkä yhtä junalippua viikonlopulta siirtänyt.

Omatunto estää minua lähtemästä uimaan tai kiipeilemään.
Olen pitkästynyt. 
Olen oireeton.
Olen pitkästynyt. Ja oireeton. 

Ja mietin että montako päivää tässä mahtaa vielä mennä.


Terveisin Uuden Ajan Leprakolonian Ylipuoskar-tohtor

leprakolonian päivävuode



äänikirjapohdinto

 kesäkuun loppupuolella hommasin vihdoin ja viimein kokeilujakson äänikirjapalveluun. 

Plussaa

+ kun voi lukea kaikki ne kirjat joita jonottaa kirjastossa sijalla 70

Miinusta

- jos lukee kirjan e-kirjana palvelun kautta, se väittää että kirja on aina vaan kesken. Vaikka kirjat voi sekä lukea että kuunnella, ensisijainen metodi ainakin tällä palvelulla on kuunteleminen. Olen e-lukenut vaikka kuinka monta kirjaa, mutta palvelu väittää että ne ovat keskeneräisiä. Ne on merkittävä kuunnelluiksi, vain sillä tavalla saan ne pois aktiivisista keskeneräisistä.

Plussaa

+ luen sen verran nopeasti, että muutaman viikon tutustumisjakso on oikeasti plussaa heinäkuussa  minun luku- ja kuuntelemistahdillani yhden tarinan hinnaksi tuli alle euro, se on vielä niillä rajoilla että suostun maksamaan

Miinusta

- en ole äänikirjaihminen



Tykkään lukemisesta jos se nyt vielä on ollut epäselvää jollekulle ihan valtavasti.

Luen kirjoja ja e-kirjoja ja olen vuosien mittaan opetellut myös äänikirjoihin. Tämän intensiivisen tutustumisjakson myötä olen huomannut, että perinteiset kirjat ovat minulle aina vain lukemisen ykköstapa.
Kaipaan kirjan tunnetta sormissa ja käsissä. Varsinkin silloin kun olen jotenkin alavireinen, kaipaan nimenomaan kirjan tunnetta sormissa.
Ja illalla ennen nukkumaanmenoa sängyssä. siellä perinteinen kirja on ainoa mahdollinen vaihtoehto, kaikkein paras on joku oma rakas moneen kertaan luettu pokkari


Plussaa

+ palvelu suosittelee yhtä sun toista ja valikoima vaikuttaa aika laajalta

Miinusta

- se suosittelee vain niitä juuri tämän satokauden kirjoja. Ihan pakko olisi lukea kaikkea sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. 

Palvelu väittää olevansa laaja, mutta täytyy sanoa, että kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -algoritmi on paljon houkuttelevampi kuin tämän palvelun kannattaa lukea kun kaikki muutkin lukevat -algoritmi.
olen semmoisesti kapinallinen että yleensä en halua lukea yhtään mitään semmoista mitä kaikki muutkin lukevat.
en ole vielä löytänyt mitään todella yllättävää luettavaa, vaikkakin kyllä ihan kiinnostavia juttuja.


Tällä hetkellä ja kokemuksella käytän palvelua ehkä vielä reilun kuukauden, sitten olen saanut kait luettua kaiken mitä jonotan kirjastossa. Sitten pistän hommelin tauolle vähäksi aikaa. Kait.


Plussaa

+ palvelulla on omaa tuotantoa, jota ei löydä muualta

Miinusta

- palvelulla on omaa tuotantoa, jota ei löydä muualta; sponssaan kotoa muuttaneelle nuorelle eri palvelua, ja jos suosittelen jotain häntä kiinnostavaa, sitä ei löydykään hänen käyttämästään palvelusta.
Hänen ei tällä hetkellä kannata vaihtaa käyttämäänsä palvelua, koska hän on lähdössä maailmalle taas vaihteeksi, ja kaikki nämä palvelut taas eivät toimi muualla kuin kotinurkissa. mikä sekin on miinusta; jos menen lomalle jonnekin, niin mitä iloa on kirjapalvelusta, joka ei toimi lomakohteessa? kun juuri siellä tarvitsen kaikkein eniten helposti mukaan otettavaa luettavaa.


Mietin aina vaan onko äänikirjan kuunteleminen lukemista?
Minusta ei.

Tarinan voima on aina sama ja sanojen voima on aina sama. Tarinan voi ottaa omakseen millä tavalla tahansa, sillä ei ole väliä.

Mutta kieltäydyn kutsumasta äänikirjan kuuntelemista lukemiseksi. vaikka liitänkin kuuntelemani äänikirjat vuoden luettuihin. ehkä vähän epäloogista.



Plussaa

- äänikirjat ovat kivoja seuralaisia kun menee töihin tai kotiin tai kävelylle

Miinusta

- en osaa kuunnella kotioloissa
Fakta1: mitä enemmän yritän tehdä kotona jotain itsekseni, sitä varmemmin kaikilla ja niiden kavereilla on minulle asiaa. Lehtori voi pelata tuntikausia shakkia ja vaatia hiljaisuutta ympärilleen, mutta samalla sekunnilla kun lyön luurit korvilleni, häneen iskee sosiaalisuuden tarve. Kissoista puhumattakaan. Mitä enemmän yritän keskittyä omiin juttuihini, sitä varmemmin kissoilla on jätti-hh (=hellähetki).
Fakta2: jos luen perinteistä kirjaa seisten ja nojaillen keittiön työtasoon, kukaan ei häiritse. Jos kaipaan todella omaa rauhaa, menen nojailemaan keittiön työtasoon.


Liikuntapohdinto

pohdin suhdettani liikuntaan tasaisin väliajoin.
En ole koskaan ollut liikunnallinen, tunnen oloni kömpelöksi, vääräänsuuntaanmeneväksi ja hankalaksi kaikin puolin. Hädin tuskin erotan vasemman jalan oikeasta, ja jos pitää tehdä jotain käsillä ja jaloilla yhtäaikaa, menen aivan sekaisin.

Minua ärsyttävät aivan erityisen paljon kaikki lehtijutut, oppaat, oma-apukirjat ja vastaavat joissa käsketään lenkkeillä, joogata ja käydä punttisalilla. niissä tulee ukk-instituutin koko liikuntapiirakka tai -pyramidi tai mikä muoto nyt ikinä tällä hetkellä onkaan muodissa.
Joskus saattaa myös olla sauvakävely listalla.
Hyväksyn näistä lenkkeilyn. ja sauvakävelyn jos se on listalla.
UKK-piirakassa on myös välillä tanssi ja haravointi, mutta ei itseapuoppaissa.
en haravoi kun ei ole pihaa

Olen käynyt punttisalilla aika ajoin vuosien varrella.
En tykkää.
Minusta ne härpäkkeet näyttävät keskiaikaisilta kidutusvälineiltä.
Ja jotenkaan en koe niitä tiloja turvallisiksi.
tiedättehän, tämä uudehko käsite: turvallinen tila.
ei sillä että minulle olisi kukaan edes koskaan puhunut punttisalilla, mutta en vain tunne oloani hyväksi niissä.
olen käynyt myös pelkästään naisille tarkoitetulla salilla. ihan sama juttu, ei hyvä.
Tiedän että se johtuu vain ja ainoastaan omasta kieroutuneesta kehosuhteestani.

Jooga tuntuu ajatuksena kummalliselta.
Testasin kerran kotona.
Oli merkillistä. 

Ryhmäliikuntaa inhoan syvästi.
Tanssiminen ei suju.
Punttisali, jooga ja haravointi ovat poissa laskuista.

Samalla tiedostan selkeästi sen, että haluan olla lihaksikas ja ryhdikäs. myös henkisesti
Ja semmoinen reipas akka sitten kun tulen isoksi.
siksi pitää liikkua

Uiminen on minun lajini.
En tiedä sijoittuuko se yhtään mihinkään liikuntapiirakassa tai -pasteijassa, mutta siitä sentään nautin paitsi silloin kun vesi on kylmää ja märkää ja teen sitä suunnilleen vapaaehtoisesti.
Lähihalli meni kiinni jo toukokuussa, isolle hallille en kesäkuussa ehtinyt, olen siis odotellut uimahallien avautumista aamukampa kädessäni suunnilleen juhannuksesta asti.

Siinä uimahallilamaannuksen kourissa tapahtui jotain.
Päädyin kiipeilyhallille. halli kuin halli, vissiin
Kiipesin vähän ja se oli kivaa.
Edellisestä kerrasta on aika tarkkaan neljä vuotta.
Toisella kertaa pyysin siskon kaveriksi silleesti että meillä oli mukana personaalinen traineri eli lapsukaisistani vanhin hän on varsin pätevä kiipeilyohjaaja koska tekee sitä opiskeluiden ohessa.
Sitten menimme taas uudestaan siskon kanssa.
Ja taas ja taas.
Hankimme kymmenen kerran sarjakortin.

 

sarjakiipeilykortti

ja voi hyvänen aika, mankkaa.
enää puuttuvat kengät

 

tätimankka

Se on ollut aika mukavaa ja omituisella tavalla sielua hivelevää kun voi oppia uutta ja onnistua.
Hallin punttisalilla olen opetellut leuanvetoa ja punnertamista (*)
Nyt odotan vaan että ilmestyy lihas ja ryhti. personaalinen trainerini sanoo että pitää käydä enempi kuin kerta viikossa.

Ja nyt uimahallikin aukesi! Se iso.
Jee.
Menin heti toisena päivänä.

Omituista on se, että kiipeilyhalli on täynnä nuoria vetreitä jänteviä ihmisiä mutta minulla ei ole siellä kovinkaan epämukava olo. ei myöskään uimahallilla missä on paljon vähäpukeisia, jänteiviä vetreitä ihmisiä, se vasta outoa onkin ettei ole.

Lisäksi omituista on se, että en todellakaan ole kovin taitava, en notkea, voimakas enkä rohkea. Ja silti yritän vaan.
Sekin on omituista että mieluiten harrastan liikuntaa itsekseni, mutta nyt on sisko ja poikanen.
Ja aivan todella erityisen omituista on se, että ajattelen liikuntaa ihan päivittäin. siksi kun odottelen niitä lihaksia


Flahsback; tämä on tapahtunut perheessämme jo kertaalleen (tai siis oikeasaan kahdesti; Isoveli ja Pikkusisko)




(*) sain kauheat kilarit kun Lehtori ihmetteli että mitä vaikeaa punnertamisessa muka on.
Minä sanoin että esimerkiksi se, että niissä kouluissa joita minä olen kasareilla ja ysärillä käynyt, tytöt eivät punnertaneet. tai jos punnersimmekin, niin kertaluonteisesti jonain testipäivänä


vähän epäilen että jatkuuko tämä innostus miten pitkään ja iskeekö korkean paikan kammo jossain kohtaa.

vaatetuspohdinto

 löysin viikonloppuna alelaarista ihan vahingossa sellaiset kohtalaisen istuvat farkut tai ehkä ne ovat housut, materiaali on vähän epämääräinen. Maksoivat 12.9€.
Samasta alelaarista löysin vielä kympillä puseronkin.
Ostin vaikka en oikeastaan tarvitse.

Sitten ihan innostuin, että pitääkin laittaa koko vaatevarasto uusiksi kun on näin kiva uusi pusero ja uudet housut.

Aloin haaveilla semmoisista tunikatyyppisistä yläosista.

en käytä ikinä tunikoita kun minulle tulee semmoinen olo että olen äikänope. Aarikan puuhelmet vaan kaulaan ja silmälasit narusta roikkumaan rinnuksille. Ja inessiivi-elatiivi-illatiivi.
Jopa Lehtori on huomannut sen, että tietynmalliset vaatteet tuovat esiin sisäisen äikänopeni.

vähän leveämmistä tunikoista minulle tulee puolestaan semmoinen olo, että olen synnyttämäisilläni kolmoset. tuostavaan hups.
sitä Lehtori ei ole huomannut.

Viikolla löysin kaupasta toisetkin farkut ja ne olivat ehkä jopa vielä paremmat. Maksoivat 19.90.

Kotona pistin vuorotellen kummatkin housut jalkaan ja mallasin kaikki omistamani puserot. Totesin että en tarvitse yhtään puseroa enkä tunikaa varsinkin kun en varmastikaan käyttäisi semmoista.

Harmitti vähän, kun olisi ollut tavallaan kiva luoda uusi tyyli.

Mutta sitten ajattelin että semmoisen tyttöjen ilta ulkona /kulttuuririento -hetaleen voisin kyllä tarvita.
mikä itsepetos! en pystyisi kumminkaan käyttämään semmoista kun minua paleltaa melkein aina.

Semmoista pohdiskelen, että miksi kaikki muut eivät näytä äikänopelta tunikoissaan paitsi äikänopet?
Ja miten muut voivat käyttää hetaleita eivätkä palele?
Palelevatko äikänopet?

Ja lisäksi mietin sitä, että miten ihmeessä lempiyöpaitani oli vaeltanut takahuoneen kaappiin?
Minä en ole käynyt takahuoneessa toukokuun jälkeen kun kesälapsi asettui sinne.
Enkä ainakaan ole nukkunut siellä.
Ikinä.




säästämispohdinto

Semmoista olennaisen tärkeää asiaa kävin pohtimaan että kumpi on edukkaampi: suodatinkahvi vai pikakahvi?
Noin niinkuin annoshinnaltaan.

Ja jos vastaus on pikakahvi, niin kannattaako keittää vedenkeittimellä vai kattilassa induktiohellalla?



Ei, ei todellakaan kannata hakea suuria säästöjä.
Nerous piilee detaljeissa tai jotain sentapaista.

tekisin kaikki kivat jutut

Aamuilma on jo kirpeä ja kostea.

Kohta tuoksuvat omenat.

Kesälapsi palasi opiskelukaupunkiinsa.




Yhden kesä oli pitkä.

Toisella lyhyt.

Minä odotan yhä että kesä alkaisi. Tekisin kaikki kivat jutut.


(ei haittaa, teen ne sitten nyt. myöhemmin. ei-kesällä)

 

 

kutomushuumaannus ja lievä koulutrauma

 minulla on semmoinen piilotavoite että haluan kutea kutoa itselleni neuleen jokaiselle viikon päivälle. ei viikonpäivälle se olisi nörttiä. se pitäisi ehkä sanoa että viikon jokaiselle päivälle?

Olen siis kudoskellut.
Vaihtelevalla menestyksellä.

Tällä hetkellä minulla on valmiina kolme siedettävää puuvillaneuletta (aurinkopaita, metsäpaita ja karkkipaita) (annan kaikille töilleni nimet) ja yksi kohtalainen neuletakki (vielä nimetön kun sen kohtalo on auki).

aurikopaita ja metsäpaita nimetty värien mukaan


Sitten on yksi Ihanapaita, yksi Ihana Neuletakki vielä ilman nappeja kun en vaan saa aikaiseksi ommeltua niitä ja yksi ihanahko puuvillaneule eli Kesäpaita.




Keskeneräinen Ihanapaita eli tillerman-paita yhden kirjan mukaan
kuva ei tee väreille oikeutta
Ihanapaita tuli valmiiksi joskus alkuvuodesta ja on käytössä ei-työpäivinä
tosi ihania vaatteita ei voi käyttää työpäivinä, ne voivat mennä pilalle jos on huonon ilmapiirin päivä töissä
en ole kovin outo.
ehkä vähän


karkkipaita käytössä
pääsiäispaita vain pääsiäisenä, se on huonoa kokoa
aurinkopaita kuvassa vielä työn alla


Ekan neuletakin tekeminen oli ihan kamalaa. Kun paidat olen tehnyt ylhäältä alas yhtäsoittoa pyöröpuikolla pelkkää oikeaa, niin siinä neuletakissa tehtiinkin edestakaisin vuorotellen oikea ja nurja kerros.
Yritin opetella tekemään vuorotellen oikeakätisesti ja vasenkätisesti mutta se oli julmetun työlästä.
Tein sitten ihan tavallisesti vain.
Vähän on sellainen harjoitteluversio, mietin että ehkä sitä odottaa purkutuomio.

harkinnassa oleva neuletakki
se on vähän röntsyisen näköinen

 

Se ihana neuletakki josta puuttuu napit tuli samalla tekniikalla ja siitä tuli ihana.

ihana neuletakki ilman nappeja
tunnetaan myös nimellä Lähes Täydellinen Ruskea Neule
tätä kyllä voi käyttää töissä
se on erillä tavalla ihana
se on semmoinen voimaannuttava.
Siis heti kun siinä on napit.

 

Sen ihanan neuletakin jäljiltä rupesin kumminkin perehtymään kutemiseen kutomiseen neulomiseen vielä kertaalleen ja ihan huumaannuin sekä närkästyin.

On nimittäin erilaisia kutomisneulomistyylejä ja osa niistä on todellisia energiasyöppöjä kuten kaikki tiedämme nykyään pitää suhtautua energiansäästöön vakavasti

Minut on opetettu kutomaan norjalaisella tyylillä, jossa erityisesti nurja silmukka on - kuten minulle on nyttemmin selvinnyt - kohtalainen energiasyöppö. voit googlata että norwegian purl se on se meidän nurja

tämän kesän lempivaate alkutekijöissään

 

Minulle on selvinnyt että on olemassa kontinentaalinen tyyli, eli se mitä näkee jenkkileffoissa ja -sarjoissa, missä kieputetaan todella oudosti lankaa, ja se on selvästikin vielä energiasyöpömpi tyyli.

Sitten on olemassa itäinen koulukunta (karjalainen? en halua sanoa naapurimaan nimeä nyt!) jossa erityisesti nurja silmukka on puolet helpompi kuin norjalaisilla. googlaa vaikka russian purl
Päätin opetella sen, ja minulla meni alle tunti kun pystyin tekemään itäisen ryssän(?)nurjan niin ettei se eroa muusta käsialastani mitenkään.

No, sitten halusin tutkia tätä itäistä tyyliä vähän tarkemmin ihan huvikseni, mutta samalla minulle selvisikin, että on olemassa myös portugalilainen tyyli. Semmoista olin kerran nähnyt Montalbano-sarjassa. Siinä pistetään lanka kulkemaan niskan takaa ja se näyttää oudolta mutta samalla kertaa aivan käsittämättömän helpolta. googlettimeen että portugese knitting, siitä kannattaa katsoa sekä oikea että nurja

Kun rupesin tutkimaan sitä portugalilaista juttua, selvisi että on olemassa myös irlantilainen mökkityyli. irish cottage knitting Siinä toinen puikko (pitää olla semmoinen pitkä nuppipäinen!) pistetään kainaloon ja työstetään sitä neuletta metkasti vartalon edessä kohtisuoraan. kait sitä voi tehdä muillakin puikoilla en ole perehtynyt vielä

Ja nyt olen huumaantunut, koska on niin monia juttuja mitä voi opetella samalla kun tekee yhä uusia neuleita ja voi kokeilla kaikkea uutta.
minusta on kiva kokeilla kaikkia juttuja.
kerran opettelin tekemään itse voita ja sitten riemastuin ja riehuin ja tanssin kun tuli voita ja lapset olivat että mitä toi nyt on, sä halusit tehdä voita ja siitä tuli voita, että rauhoitu nyt jo

Samalla olen kuitenkin vähän närkästynyt, koska miksi hitossa meille on opetettu aivan käsittämätön energiansyöppö-kiertely-norjalaisnurja kun helpompiakin on saatavilla? Kässänope vielä urputti että on liian laajat kaaret minulla.
Eipä ole enää, kun teen itäisiä silmukoita.
siitä saat kälpäkkäeukko! melkein pilasit tekemisen ilon mutta lällällää, etpä onnistunutkaan vaan teen ihan itse kaikenlaisia epäopetussuunnitelman mukaisia ratkaisuja ja nauran ja nautin vaan, että niinpä epäonnistuit ihmisen elämän pilaamisessa. (*)

Meinaan huumaannuksissani perehtyä ainakin portugalin tyyliin jossain välissä, koska se oli niin vaivattoman näköistä. vaikkakin vähän pöhkön koska se lankaa kieppuaa niskan takaa

 

kirja ja neule
Arkineulepaidan tekeminen alkoi heinäkuun puolivälissä

Tällä hetkellä on puikoilla ylhäältä-alas arkineulepaita ja sitten neuletakki ja ne riitelevät keskenään koko ajan että kumpaa tehdään. Yritän tehdä tasapuolisesti.
Neuletakki tulee semmoisesta arkineuleesta minkä aloitin viime kesänä junareissulla, mutta lopputuloksena sen malli oli epäonnistunut ja päädyin purkamaan. Ja sitä teen nyt ihan vallan itäisellä tyylillä. ja hymisen ilosta tehdessäni. Kun se vielä oli tulossa paidaksi, sen nimeksi tuli Ilopaita. Nyttemmin Ilopaita on siis purettu ja ehkä siitä sitten tulee Ilotakki?

tässä arkikuvassa molemmat tällä hetkellä työn alla olevat:
Ilotakki ja Arkineule

ja sitten on kesken vielä se talvella aloitettu kirjoneule. se odottaa inspiraatiota eli sitä että teen helmaresorin ja hihat.


Sivujuonne

(*) samat lällälläät myös liikunnanopelle joka melkein onnistuit pilaamaan liikunnan ilon ihmiseltä. Et kumminkaan ihan onnistunut ovelassa piilo-opetussuunnitelmassa vaan nykyään melkein toisinaan joissain otollisissa olosuhteissa saatan ihan vähän tykätä liikunan harjoittamisesta.
just ostin kymppikortin kiipeilyhallille. kyllä voi melkein viisikymppinen opetella uusia lajeja.
ja kohta aukeavat uimahallitkin.
niin että siitäs saat myös sinä kälpäkkä liikunnanope-eukko. et onnistunut vaikka kuinka yritit pilata ihmiseltä liikkumisen ilon. mutta yhtään en tee vapaaehtoisesti airopikkiä enkä muutakaan mitä yritit opettaa vaan pelkkiä kivoja juttuja.



ja takaisin kutomiseen:


Minusta yksi ihan kivoimmista jutuista on matkustaa junassa ja kutoa.
Ja tänä viikonloppuna olen matkalla Kuopioon, niin alkuviikosta heti tuli kriizi että mitä kudon matkalla.
Että otanko molemmat puikoilla olevat työt mukaan?
myös on tietysti mitä kirjoja luen matkalla -kriizi

 

 ***

Ajastettu postaus: kirjoitettu pari päivää ennen junareissun alkua

foliohattupohdinto

 onkohan minuun istutettu joku viisgee-siru?

Lehtori ja abitura ovat pitkin heinäkuuta yrittäneet ostaa jotain kouluun tarvittavaa e-kertauskurssikirjaa.
Eivät ole onnistuneet.

Yksi päivä sain töihinkin oikein kuvan siitä kuinka ostoprosessi oudosti keskeytyy.

Töistä tultuani sanoin että katotaanpa sitä kirjaa nyt.

Ne olivat molemmat oikein voitonriemuisia että on se nyt kumma kun et usko meitä mitä me sanotaan ja olet kuvankin saanut. että ihme tyyppi olet kun et vaan voi uskoa.
Abitura meni koneelle ja nakuttteli nakuttelut ja sanoi että kohta näet, ei onnistu.

Paitsi että onnistui kun seisoin vieressä.
Ja nyt on kirja hankittu.


Lehtori on monta iltaa urputtanut että ei saa heijastettua YleAreenaa tabletilta telkkariin.

Taas yhtenä iltana se se yritti laittaa jonkun ohjelman tai elokuvan käyntiin ja ei onnistunut.

Menin viereen seisomaan ja sanoin että katotaanpa sitä Areenaa nyt.

Lehtori lääpsytteli sitä näyttöään ja sanoi että kohta näet, ei onnistu.

Paitsi että onnistui kun seisoin vieressä.
Ja elokuva lähti käyntiin.

kuvituskuva: kissa söi mun unelmakartan


Yhtenä päivänä töissä kopiokone löi paperijumia ihan lakkaamatta.

Avasin koneen ja poistin jumit ja menin työpöydän viereen odottamaan tulostumista, vaan aina iski jumi uudestaan.

Siihen asti kunnes jäin tulostimen viereen valvomaan tulostusta.
Ei tullut jumia.


M.O.T. viisgeesiru.

en tiiä onko hyvä vai huono juttu. pidemmän päälle hankalaa jos aina täytyy seistä jonkun härpäkkeen vieressä että se toimii + joutuu maksamaan lukiokirjoja, kun sattuu olemaan lähimpänä turvaamassa laitteiston toimintakuntoa.

aamukaaos

 Jotenkin olen elänyt siinä illusiossa että kun lapset ovat aikuisia, ruuhkavuodet lakkaavat ja kaaosta ei ole, vaan on lakkaamaton kypsä aikuinen sees.

Ja höpöläiskis, sanon minä.
Pystyn ihan korkeimman omatoimisesti aiheuttamaan sen sortin aamukaaoksen ettei mitään rajaa.



Heräsin vähän ennen kuutta.
Otin lääkkeet.
Laahustin vessaan.
Ruokin kissat.
Huomasin ettei minulle ole leipää.
Menin paniikkiin.
Varastin teinin leivän.
Söin.
Luin.
Join kahvia.

Tähän mennessä leivän varastamista lukuunottamatta ihan normaali aamu

Mutta sitten.

Ajattelin että voisin kutoa yhden kerroksen. kuka saa tällaisen ajatuksen päähänsä kesken arkiaamun? miksi?
Muistin että olen kriittisessä vaiheessa: pitää poimia hihasilmukat. siksi jätin sen illalla kesken kun ei huvittanut.
Tarvitaan neula.
Rupesin etsimään neulaa.
Löysin sen suunnilleen sieltä mistä pitikin.
Tarvitaan odottelulanka.
Löysin sellaisen.
Poimin ensimmäisen hihan silmukat.
Pitää luoda uusia silmukoita.
Tarvitaan virkkuukoukku.
Se ei ole ollenkaan siellä missä pitäisi.
Rupesin etsimään virkkuukoukkua. vanhasta askartelulaatikosta yöpöydän kaapista. miksi? se ei takuuvarmasti ole siellä.
Löysin värikynät.
Löysin noppakuutiot kas! tarvitsen niitä luultavasti ihan lähipäivinä, mihin ne voisi laittaa.
Löysin kivan kukkaron.
Löysin vara-akun. ai täällä se olikin! luulin että se on jäänyt keskimmäisen sängyn alle Kuopioon. nuori on kyllä väittänyt että ei ole mutta minä väitän että on. ei se sitten ollutkaan
Löysin toisen neulan. pitäisiköhän siivota tämä laatikko, aika paljon semmoista kadonnutta tavaraa just täällä. paitsi sitä virkkuukoukkua. ja sitä paitsi, mihin se toinen paljon parempi virkkuukoukku on kadonnut? se oli alkukesästä jossain oudossa paikassa? missä ihmeessä? kumpaa koukkua nyt oikein kannattaisi etsiä? ensimmäistä vai toista?
Mitä kello on? aika paljon.
En lähde ennen kuin virkkuukoukku on löytynyt. Missä ihmeessä se voi olla? Just käytin sitä. Hyllyllä? Ei. laatikossa? Ei. Käsityökassissa? Ei. Pöydällä? Ei. Pitäisikö muuten pukeutua?
Virkkuukoukku löytyi. Toisesta käsityökassista. Onpa muuten kivoja lankoja tuossa kolmannessa käsityökassissa. pitäisiköhän hankkia langoille joku laatikko? Uusi neuleidea! Hei, siitä tulis kiva, tarvitaan mustaa lankaa. Onkohan se yksi käsityöliike viikonloppuna auki?
Ai niin, ne työt! No hyvä, pukeudutaan.
Menossa ovesta ulos. helkkari, eväät! millainen ihminen unohtaa eväät?
Teen eväät.
Menossa ovesta ulos. ai kello onkin vasta noin vähän. no jos mä luon ne silmukat kun se koukkukin löytyi
Ai niin. Pitäisikö keittää puuroa kotijoukoille kun leipä on loppu?
Rupean keittämään puuroa.
Rupean luomaan silmukoita.
Kudon takakappaleen toiseen hihaan asti.
Kai kannattaisi poimia nämä toisenkin hihan silmukat.
Neula on taas kadonnut.
Etsin neulaa.
Se roikkuu siinä toisen hihakohdan langassa yhä.
Poimin silmukat.
Luon uudet.
Haudekattila keittää vedet onneksi ei puurot levylle.
Ai niin. Pitäisikö lähteä töihin?

ihan semmoista kysyn vaan että voiko aikuiselle ihmiselle puhjeta adhd tolleen yhtäkkiä keskiviikkoaamuna?

aika siisti työpöytä


lukiokirjanillitysmouhaus

 

Tarkkaavaisimmat lukijani tietävät, että talouteeni on kuulunut kolme nyttemmin  aikuiseksi kasvanutta lasta, joista enää yksi pysyväisluontoisesti.

Nämä kolme ovat aloittaneet lukio-opintonsa 2015, 2017 ja 2020

Ihan mahtavasti on onnistunut tämä perhesuunnittelu.
Kolme koululaista, kolme opsia, kolmet lukiokirjat - joista yhdetkään eivät ole jälleenmyyntikelpoisia.
Häviävän pieni osa kakkosen kirjoista on siirtynyt kolmannen käyttöön, mutta harmillisen vähän koska eri koulu ja erilaiset kurssivalinnat.

Pahin on ilman muuta tämä viimeinen vuosikerta, se kun sattuu kuulumaan siihen kaikkien aikojen viimeiseen vuosikertaan, joka joutuu itse kustantamaan itselleen oppikirjat. 

Arvatkaapa kuinka paljon sille setille löytyy käytettyjä kirjoja?
Arvatkaa kuinka moni haluaa ostaa niitä kirjoja käytettynä?

Arvatkaapa kuinka paljon löytyy edes uusia? 

Käytiin viikonloppuna kirjakaupassa. Siellä oli hyllyssä noin viisi käytettyä lukiokirjaa kaikki ruotsin ja ehkä seitsemän uutta.
Kun niitä ei enää kannata kuulemma pitää hyllyssä.
Toisessa kirjakaupassa oli vain työväenopistojen kielikurssikirjoja.

Meinasin vetää pienimuotoiset kilarit siinä ensimmäisessä kirjakaupassa  tietenkin saan syyttää vain omaa tyhmyyttäni koska kirjat olisi kannattanut hankkia valmiiksi jo vuosi sitten enkä silloin älynnyt edes ajatella koko asiaa

Jos jossain, niin tässä kannattaisi kyllä nähdä poliitikkojen ja kirjankustantamoiden välinen salaliitto. laadultaan vähintään lääketeollisuussalaliiton veroinen. tässä bisneksessä kyllä liikkuu raha.
Sillä aina kun tulee uusi opsi, joudutaan tekemään uudet kirjat. Esim. hissassa voidaan kätevästi uudistaa kirjat niin että eka maailmansota tulee vasta toisen jälkeen, ja matikassa otetaan kerrankin miinukset ennen plussia luulisin.
Ja kun tehdään uudet kirjat, voidaan nostaa hintaa.
Kun maksajina olivat vanhemmat, kirjoille saattoi laittaa hinnaksi vaikka mitä olen maksanut äikästä yli kahdeksankymppiä ja kemiasta neljäkymppiä. kolmeen kertaan. ei sillä, äikkä on kyllä tärkeää. kemiasta en ole niinkään varma.
Luulen että nyt kun maksajina ovat kunnat, hinnat ovat pienempiä mutta lahjonnan eli oppikirjaesittelyiden osuus on suurempi.
Kierrättää ei tietenkään voi, koska nykyään myydään vain e-lisenssiä.
Kätevä rahastamisen muoto sekin, koska lisenssi todennäköisesti mitoitetaan lyhyemmäksi kuin lukioaika.

Pohtiiko kukaan oikeasti näitä lobbauksia ja sidonnaisuuksia millä uusia opseja ajetaan läpi?
Parin-kolmen vuoden välein?
Eihän näin lyhyessä ajassa edes selviä, kannattiko keikauttaa maailmansodat eri järjestykseen ja miinukset ennen plussia.

Meidän abitura saa erittäin suurella todennäköisyydellä lukionsa suoritettua säädetyssä kolmessa vuodessa, mutta mitä ihmettä tapahtuu niille, joiden koulutaival on suunnitellusti tai suunnittelematta nelivuotinen?
Jos tänä syksynä ei enää saa kirjoja, niin miten on ensi syksyn laita?

Mouhasin asiasta Lehtorille, jota pidän jossain määrin osavastuullisena ainakin opsista ehkä vähän myös perhesuunnittelusta.
Hän yritti ensin olla samaa mieltä kanssani, mutta kun en siltikään rauhoittunut ja puoli bussia alkoi vähän tuijottaa, hän sanoi poliittisen epäkorrektisti että kept et kul nanook. studio julmahuvi jos ette muista.


Onnistuin löytämään yhden matikankirjan joka ehkä on oikea.
Olen kysynyt abituralta aina kyllästymiseen asti että onko tässä nyt sitten ihan varmasti kaikki mitä tarvitset tänä vuonna koska en tiedä kykenenkö tähän myrskyisään tunnetilaan enää yhtään kertaa.

 

 minusta pitäisi kaikkien saada viime syksystä lähtien suoraan koulusta lukiokirjat kun niitä ei kerta ole enää saatavilla kaupallisesti.