Voiko viittäkymppiä lähestyvä liikkumaton naisihminen aloittaa uuden harrastuksen ja voiko se olla boulderkiipeily? juu
Mitä ihmettä se boulderkiipeily /boulderointi oikein on?
Boulderointi on kiipeilyä aika matalilla seinillä ilman valjaita tai kypärää, siis ilman varmistuksia; seinä on ehkä neljä-viisi metriä en osaa arvioida korkea ja alla on patja.
köysikiipeily on oma lajinsa!
Boulderoinnissa tarvitaan liikunnalliset vaatteet ja kiipeilykengät kenkiä saa yleensä vuokrata hallilta.
Kiipeilykengän pitää olla tiukka. oikeastaan liian pieni jalkaan. varpaat saavat olla krumpussa.
Käsiin voi kitkan parantamiseksi hieroa mankkaa magnesiumia, saa nesteenä ja jauheena
 |
varusteet: shortsit, t-paita, tossut ja mankka
|
 |
edistyneemmät varusteet: mankkapussi ja oteharja
oteharjalla harjataan otteita että olisi parempi kitka
|
Boulderkiipeilyä voi harrastaa ulkona matalilla kivillä tai kallioilla tai sisähalleissa. Osa kiipeilyhalleista on erikoistunut joko köysi- tai boulderkiipeilyyn, osasta löytyvät molemmat vaihtoehdot ja joillain paikkakunnilla saattaa vaikkapa kuntosalin yhteydessä olla yksi kiipeilyseinä.
Meillä näillä kulmilla on kolme hallia: Bouldertehdas on kotihallini ja vain boulderkiipeilyyn erikoistunut halli, Kiipeilypalatsi on köysihalli, ja uudenkarhea K2 naapurikaupungissa tarjoaa sekä köysi- että bouldermahdollisuudet. Ei ole maksettua mainontaa.
Boulderhalleissa seinillä on erilaisia profiileja: seinä voi olla suora tai sitten se voi kallistua joko kohti kiipeilijää eli hänkki; tosin meilläpäin taidetaan sitä seinää kutsua nimellä nega. Häkillä eli negalla kiipelijä on vähän taakse kallellaan kiivetessään tai poispäin eli släbi. minusta meidän nuoriso sanoo myös suoraa seinää släbiksi ja sitten on vielä katto.
Sillä hallilla missä minä käyn, on myös erikseen traverse, eli semmoinen seinä, missä reitit kulkevat vaakatasossa jalat lähellä lattiatasoa tämä on oma suosikkini; ja se vähän mitä kattoprofiileja pystyn kiipeämään, tykkään myös niistä.
Näille seinille on erilaisista otteista rakennettu reittejä.
Otteita on monenlaisia, isoja ja pieniä, jaloille ja käsille.
Yhden reitin otteet ovat aina keskenään samanvärisiä.
Kartion muotoiset isommat jutut ovat bokseja, ja niitä saa käyttää aina.
Jalan saa aina laittaa seinälle eli kitkalle se on flägäämistä /flägi samoin myös käden saa aina laittaa myös seinään. ruuvikoloihin ei saa laittaa sormia!
 |
erilaisia reittejä suoralla seinällä ja taaempana negalla
harmaat kartiot ovat bokseja ja niitä saa käyttää kaikilla reiteillä
seinän alla on patja
|
Erilaiset reitit on pistytetty eli greidattu vaikeusasteen mukaan. Helppoja ovat greidit 3-5 ja sitten alkaa vaikeutua. Greidejä täydennetään aakkosilla ja plussilla. Reitin greidi voi olla vaikka 5a+
Greidi määrittyy otteiden koon, määrän, tiheyden ja muodon, ja reitin betan vaikeuden mukaan. beta on reitin kiipeämisohje ja greidin määrittelee yleensä reitintekijä
Jos reitti on sellainen vasen-oikea-käsi-jalka -tikapuut, se on luultavasti kolmonen tai nelonen.
Joillain halleilla otteiden väri voi kertoa sen vaikeusasteenkin, näin on ainakin pääkaupungissa osassa halleista: otteen väri kertoo myös reitin vaikeusasteen.
sillä hallilla missä itse käyn, reitin ensimmäisessä otteessa on yleensä sanottu myös sen reitin greidi. minä kiipeän yleensä nelosen ja vitosen reittejä.
Myös ulkoreitit greidataan samalla tavalla. Suomesta löytyy yksi maailman vaikeimmista ulkokiipeilyreiteistä, sen greidi on 9A ja sen on kiivennyt vain Nalle Hukkataival.
 |
hylättyjä greidejä
lapulla näet reitin vaativuustason ja otteen värin
|
Kun aloittaa reitin kiipeämisen, pitää katsoa millainen lähtö siinä on: pitääkö käsien olla samalla otteella one hold vai eri two holds, ja lähtö on oikea, kun molemmat jalat ovat irti patjasta ja kädet aloitusotteilla.
kisareiteillä ja joillain halleilla myös lähtöotteet on merkitty teipillä, jokaista teippiä kohti pitää olla joku raaja. jos otteessa on vaikka neljä teippiä, pitää kaikkien raajojen olla lähtötilanteessa sillä otteella
 |
aloitus one hold - molemmat kädet samalla otteella
reitin varrella kädet samalla otteella on mätsi
|
Alun jälkeen kiipustetaan ylöspäin parhaaksi katsomalla betalla ja reitti katsotaan suoritetuksi kun molemmat kädet koskettavat hallitusti reitin viimeistä otetta.
hallittu kosketus on että molemmat kädet koskettavat reitin viimeistä otetta muutaman sekunnin ajan. kosketukseksi riittää kun vaikka ihan vain sormenpäät ovat hetken hallitusti siinä otteessa. kiipeilykisoissa kiipeilijä katsoo aina tässä kohden tuomariin, onko suoritus hyväksytty.
Sillä ei ole väliä, kuinka itsensä ylös puurtaa, mutta yleensä joku beta on järkevämpi tai helpompi kuin jokin toinen. Boulderointi ei ole arvostelulaji, eli kunhan ylös pääset millä tahansa tyylillä.
Kiipeilijät ovat erilaisia, pituus, käsiväli ja teknisyys vaikuttavat siihen millaisella betalla kiipeää. minä olen ruma puurtaja, jänttään vähällä voimalla ja kurottelulla sen mihin taidot eivät riitä.
Sitten on erilaisia käsien ja jalkojen asentoja: on kaikenmaailman huukkeja ja grimppejä ja ties mitä.
Vaikkapa heelhook kantakoukku on semmoinen että jalalla paino on kantapään varassa, ja toehookissa toukkari paino on jalkapöydällä tai oikeammin varpailla.
Dynoaminen tai dynaaminen kiipeily on semmoisia erilaisia hyppyjä ja loikahduksia. Ponnistetaan vaikka lattialta ensimmäiselle otteelle tai reitillä otteelta toiselle. dynoissa olen vasta ihan alkeissa, en pysty vielä luotettavasti hyppäämään vaikkapa boksialoitukselle
 |
heelhook lähes hallitusti
paino on yhden käden ja kantapään varassa
toehookissa jalka tulisi saman otteen takaa
ja paino olisi jalkapöydän ja varpaiden varassa
|
 |
ei niin elegantti näky, mutta uskalsin irroittaa
|
Treenimuotona kiipeily on tosi kokonaisvaltaista: koko kropalle on käyttöä.
Voima auttaa, mutta sitä ei alussa tarvita mitenkään valtaisia määriä, tärkeämpää on varmaan koordinaatio ja tasapaino.
enimmäkseen
helpoilla reiteillä ollaan kaikkien raajojen varassa, eli ei tarvitse
osata roikkua tai jaksaa kannatella koko painoaan etusormen varassa, jalat ovat tärkeämmät.
Tällä hetkellä minulla on personal trainer oma lapsukaiseni Isoveli, joka suunnittelee, ohjaa ja valvoo treenini, ja kiipeän yhdessä oman siskoni kanssa.
Yksi
treenikerta vie vajaat pari tuntia: meillä on omatoiminen alkulämppä, ohjatusti päivän
teema, ja yhteinen loppuverryttely.
Meillä on ollut ainakin tämmöisiä teemoja treeneissä:
Fläshitreeni oli kun hallille oli tullut uusia reittejä.
Jos reitin kiipeää ensimmäisellä yrityksellä se on fläshi.
Reitin
voi fläshätä vain kerran, ja reitti on aloitettu kun jalat ovat irti
patjasta.
jos vaikka heti alussa pistät toisen jalan hetkeksi takaisin patjalle,
siinä meni fläshi. grr.
Jos molemmat kädet tai molemmat jalat ovat yhtäaikaa samalla otteella, se on mätsi.
Kun kiivetään mätsikieltoa, ei saa käsiä tai jalkoja laittaa samaan aikaan samalle otteelle. pelottavaa ja vaikeaa, pitää siis kurotella koko ajan eteenpäin ja miettiä mihin laittaa ylimääräisen käden tai jalan.
Jos kiivetään kaikilla otteilla, saa käyttää kaikkia minkävärisiä otteita vain.
Yleensä meidän treeneissä voi olla jalat kaikilla otteilla jos käsillä harjoitellaan jotain metkaa, esim. halkeamareittiä. Toisinaan voidaan kiivetä myös kädet kaikilla otteilla ja sillon harjoitellaan jotain tiettyä jalkajuttua, vaikka huukkeja.
Toisinaan myös jos reitti on erityisen kinkkinen ja pitää treenata jotain yksittäistä muuvia liikettä, voidaan mennä siihen kohtaan kaikilla otteilla.
Yhden käden treeni: jos kiivetään vain yhtä kättä käyttäen, se on hirvittävää ja kamalaa. Ja tämä tietysti molemmilla käsillä erikseen. Hirvittävänkammottavaa, toinen käsi laitetaan selän taakse odottamaan vuoroaan tai lähelle seinää tasapainon ylläpitämiseksi, mutta mihinkään otteeseen ei saa toisella kädellä koskea ennen toppia eli viimeistä otetta.
Kiiveten ylös ja alas. Yleensä alas tullaan kaikilla otteilla tai hypätään. Tämä treeni käy voimille kun pitää kiivetä hallitusti ja vain reitin omilla otteilla myös alas.
Eliminaattitreeni tarkoittaa että pitää jättää väliin mahdollisimman monta otetta reitin varrella Hirvittävän pelottavaa ja kamalan vaikeaa; jos reitissä on vaikkapa kahdeksan otetta ja yrität päästä ylös viidellä, se vaatii kurottelua ja dynoja ja ponnistelua otteelta toiselle.
Hiljaiset jalat tämä on minun keksimäni termi, en tiedä onko sille jotain virallista nimeä tarkoittaa että yritetään siirrellä jalkoja otteelta toiselle mahdollisimman äänettömästi. Se vaikuttaa kehonhallintaan ja tekee liikkumisesta sulavampaa.
Halkeamatreeni: kun hallille oli tullut halkeamareittejä. Treenattiin traversella halkeamaotteilla: käsi laitetaan kahden lähekkäin olevan boksin väliin. Tykkäsin valtavasti.
Projektointitreeni: kiivetään sellaisia reittejä jotka ovat jääneet kesken, joissa on jotain kiinnostavaa, haastavaa tai muuten vain mukavaa ja jotka ovat jääneet keskeneräisiksi.
Kiivetään määrää: yritetään kiivetä mahdollisimman paljon tuttuja reittejä ilman mitään erityisempiä haasteita. Tykkään määrän kiipeämisestä, koska siinä pääsee tekemään toistoja ja keskittymään perusasioihin.
Meillä on syksyn aikana ollut aina pari-kolme teemallista treenikertaa peräkkäin ja sen jälkeen ollaan projektoitu tai kiivetty määrää.
Loppuverryttelyssä vedämme leukoja,
punnerramme, teemme vatsa- ja selkälihaksia ja kaikkea semmoista
oheisjuttua, joskus treenaamme koordinaatiotikkailla, ja välillä meillä
on ohjattu venyttely.
Tämän olen oppinut: painopisteen pitäisi olla alhaalla ja enempi jaloilla, käsivarret kannattaa pitää mahdollisimman suorana niin ei väsy, ja liikkuessa usein lantio lähellä seinää.
Varpaat yleensä kohtisuoraan seinään, ja boksilla mahdollisimman ulkoreunassa.
Olen oppinut myös että on ihan hirvittävän kammottavan pelottavaa koko ajan. En ole kunnolla päässyt eroon korkeanpaikankammosta, en useinkaan meinaa löytää tietä alas ja aina välillä aikaa menee reitin jäljiltä adrenaliinitärinään. siksi kiipeän mieluummin kattoa ja traversea, ei putoa korkealta
Ja miten ihmeessä liikkumaton viittäkymppiä lähestyvä naisihminen päätyi boulderointiin?
Kolmesta lapsukaisestani kaksi harrastaa kiipeilyä, ja kumpainenkin myös ohjaa /valmentaa sitä.
Kiipeily lajina ja kiipeilyhallit ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi.
Laji ei todellakaan olisi minun valintani ilman tätä vahvaa kotitaustaa vaikka yleensä kai lapset alkavat tehdä sitä mitä vanhemmat eikä päinvastoin.
Tiesin siis mihin olen ryhtymässä, enkä aloittanut aivan täydestä tietämättömyydestä.
Tykkään hallien ilmapiiristä ja tunnelmasta ja olen vuosien varrella aina silloin tällöin kiivennyt nuorimmaisen kanssa.
Kiipeilyhalleilla on aina keskittynyt ja poriseva tekemisen meininki.
Kaveria ja vieraampaakin ihmistä kannustetaan joo-joojoo!
Nuorimmaisen valmentaja sanoi joskus, että kiipeilyssä tulee huomaamatta koko kropan salitreeni.
Kun olen katsellut peiliin ja lukenut sekalaisia tutkimuksia ja elänyt oman kroppani sisällä, olen tajunnut että ihan oikeasti tarvitsen jonkun liikuntamuodon joka kehittää lihasmassaa tai lihasvoimaa tai jotain lihaksissa.
Punttisali, jooga ja ryhmäliikunta itseapuoppaiden kova pyhä kolmikko eivät tunnu mahdollisilta, mutta kiipeilyhallien maailma, ilmapiiri ja laji ovat jollain tavalla tuttuja - sitä siis!
Minulla on kiipeilykaverina oma sisko ja valmentajana oma lapsukainen: nämä kaksi pitävät yllä motivaatiota ja pakottavat lähtemään liikkeelle. Koska Isoveli on kouluttautunut ja kouluttautumassa edelleen kiipeilyvalmentajana, hän myös todella osaa opastaa lajissa ja suunnitella toimivat treenit.
Tarvittaessa saamme taustatukea Pikkusiskolta, joka kiipeilee enempi-vähempi tavoitteellisesti, kisaa ajoittain ja on valmennuksessa, hän pystyy antamaan toisenlaisia teknisiä vinkkejä.
Nuoret ovat kiipeilijöinä todella erilaisia ja Pikkusiskon vinkit auttavat usein minua, kun en ole kovin pitkä.
Nautin valtavasti siitä, mitä kaikkea olen päässyt kokeilemaan, mihin olen vastoin kaikkia oletuksiani pystynyt ja mitä olen oppinut.
Isoin asia, minkä olen tämän alkeiskiipeilyn aikana oppinut on se, että keskiäkäinen ihminen voi kokeilla kaikenlaista koska häpeäkynnys alkaa olla olematon voi oppia kaikenlaista kun antaa siihen itselleen luvan ja mahdollisuuden, täydellinen ei tarvitse olla vaan juttuja voi tehdä omaksi ilokseen ja ennen kaikkea oma liikuntajuttu voi löytyä yllättävästi.
Kokeile jotain uutta ja yllättävää!
ei sen tarvitse olla kiipeilyä; taitoluistelu, frisbeegolf tai mikä vain kiinnostava kelpaa. aloita niistä lajeista /harrastuksista joita oma jälkikasvusi harrastaa tai on harrastanut, ellet sitten ole ollut heille se portti lajin pariin.
Elämälle pitää sanoa kyllä.
Ja tämä teksti kertoo jotakin kiipeilystä ja elämästä
*
sekalaista:
on
olemassa myös köysikiipeilyä korkeilla seinillä ja valjaiden kanssa,
joko itsevarmistavilla tai liidinä, liidiä täytyy vähän opiskella ja
suorittaa varmistuskortti, itsevarmistavilla voi kiivetä opastuksen
jälkeen itsenäisesti.
liidi-köysikiipeilyssä tarvitaan aina mukaan
kaveri, varusteina hallilla kannattaa olla omat valjaat sen oman
varmistajan lisäksi.
boulderoida voi myös ulkona, matalilla kivillä,
siihen tarvitaan mukana kannettava patja eli pädi. ulkoboulderoinnissa
pitää olla spottaaja eli kaveri mukana.sen spottaajan tehtävänä on
tönäistä putoava kiipeilijä patjalle ettei satu vahinkoja.
myös
köyttä voi kiivetä ulkona,siinä tarvitaan valjaat ja kypärä ja jonkun
täytyy tehdä ja viedä ne varmistushommelit siihen kallioon ja sitten
tarvitaan myös köysi ja jatkot. menee välineurheiluksi köysikiipeily
ulkona. niin ja erityisesti ulkona tarvitaan myös kaveri varmistajaksi.
ja jos katsoit olympialaisia, niissä oli myös lajina nopeuskiipeily eli speed. Siinä on aina samanlainen seinä.
itse
asiassa olympialaisissa kiipeilyssä olivat lajeina kaikki yhdessä:
jokainen kilpailija suoritti sekä speedin, boulderin että leadin, mikä
käytännössä tarkoittaa samaa kuin juoksija juoksisi satasen,
tonniviidensadan esteet ja maratonin, samana päivänä.
