torstai 27. kesäkuuta 2013

ei meillä lasketa....

klo 6.09 - viimeinen tätä lajia, pitkään aikaan. Kummallista silti, en ole koko kesänä tarvinnut herätyskelloa.

klo 6.50  - mitäpä sitä enää vetelehtimään. Parempi lähteä menemään vain.

klo 7.20 - verstaalla. Huomenta ja sentapaista.

klo 7.40 - sähköpostien otsikot silmäilty läpi.

klo 8.00 - käytetty kohtuuttomasti aikaa poikain vedonlyöntijuttujen selvittämiseen. Epäilen että isot pojat ovat höynäyttäneet uutta työntekijää.

klo 8.30 - kahvia, kahvia, kahvia!

klo 9.09 - tsek: sähköpostit - ok; perushommat - ok; iso printti - ok;

klo 9.25 - inbox tyhjennetty, tsekattu kaikki vähänkin keskeneräiset pois alta tai siirretty hoidettavaksi myöhemmin. Päivitetty työlista lomanjälkeisviikolle.

klo 9.45 - perjantaipäivitys tehty (tänään on torstai - jee!)

klo 10.59 - työpöytä raivattu. Vähän silppuroitu. Löydetty lisää silppuroitavaa (grrr)

klo 11.14 - välipala syöty. Pitäisikö silppuroida (grr) vai löytyisikö jotain muuta näperrettävää?

*
lamaannus. Ei järkeä aloittaa mitään uutta urakkaa.

Vietimme eilen toista lapsetonta iltaa hraH:n kanssa. Lähdimme muuten vain pyöräilemään, matkan jonkinlaisena kohokohtana piti oleman pehmiksen syönti jossainpäin jokirantaa.
Jouduimme jotenkin vahingossa matkan varrella mukavaan ravintolaan ja tilasimme maistelumenut.

Ehkä rupeammekin antamaan lapsille rahaa roiskeläppäpizzoihin ja istumme itse tyyninä ja ylevinä maistelemassa kauden kummajaisia. Sitten päädymme tietysti johonkin kaappauskeittiössä-ohjelmaan ja ties mihin ja joudunkin valmistamaan niitä maistelmuksia itse.


*

Olemme eläneet aivan pellossa: katsoneet telkkarista kaikkea mahdollista aivoja hapattavaa turruketta. Kyllä niin on merkillistä ohjelmavirtaa, varsinkin nuo kaikki häähommelit.
Silloin joskus pienoinen ihmisikä sitten olen ollut niin naiivi ja tietämätön, etten ole ollenkaan ymmärtänyt että hääpäivä on ihmisen elämän ihan kaikista tärkein päivä, jossa mikään ei saa mennä pieleen. Että siitä päivästä ylipäätään olisi kuulunut haaveilla koko lapsuuden verran ja suunnitella ja koota kansiota ja saada hepuleita kynsien väristä, kengänkorkojen mallista ja pöytäkoristeista. Ja klänninkiä olisi pitänyt myös käydä sovittamassa tyttöystävien kanssa alvariinsa.

Muistan melko varmasti ne kengät jotka minulla oli jalassani. Kynsistäni ei ole mitään mielikuvaa. En varmasti ole niistä ottanut hepulia.
Oliko meillä pöydät?
Joku klänninki on kaiketi ollut, koska emme ole naturisteja.
Oliko pöydillä liinat? Ei mitään havaintoa.

Mutta muistan että edellisenä yönä raivosi syysmyrsky. Muistan että päivä oli kirpeä, kuulas ja kaunis.
Paljon muutakin muistan - semmoista johon ei millään suunnittelulla olisi voinut vaikuttaa. Pieniä sattumuksia, hassuja yksityiskohtia.

*

klo 12.04 - LOMA! loma-loma-loma.
Tai teknisesti ottaen ensin ylityövapaa, sitten viime vuoden loma.
Mutta kuitenkin: loma!

Tää lähtee nyt.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

lomatunnelmissa jo

mikäköhän risaa blogia, kun päivitykset menevät miten sattuu?
Siis muiden blogien päivitykset - yhtään en tiedä kuka kirjoittaa, mihin ja mitä; yhtäkkiä väittävät päivittyneensä semmoiset, jotka eivät ole aikoihin oikeasti päivittyneet ja ahkerat lempikirjoittajat ovat kadonneet sisällöntuotannostani kokonaan.
Höh ja pöh sille.
Voiko tälle tehdä jotain? Onko vika kompuutterissa, blogissa vai minussa?

*

Alan olla jo ihan kesätunnelmissa.
Suuren vapauden huumassa - kun lapsilauma on toisaalla - rouskutimme salaattia telkkarin ääressä ja silasimme illan istuksimalla laivalla viileän juoman liepeillä.
Kyllä oli leppeää.
Ja vähän kummallista.

*

Pohdimme kulunutta vuotta.
Muutimme suunnilleen vuosi sitten, remppa koetteli ja kiristi vielä pitkään jälkeenpäinkin. Minä en ole yhtään remppatyyppiä: en kestä sellaista epävarmuutta ja remppaheikkien epäluotettavuutta pätkän vertaa.
Vasta nyt alkaa koti tuntua oikeasti kodilta ja pastakeittiö omalta.

Vielä vuosi sitten lapsilauma oli paljon joustamattomampi. Ne ovat vuodessa kasvaneet aivan huikeasti, valtavin harppauksin.
Elossa on hyvä ryhti ja rytmi, ei tarvitse vääntää kaikista pikkuasioista.
Ja ne ovat niin ihmisiä! Kertakaikkisen fantsuja tyyppejä.

*
Lomaplään alkaa muotoutua.
Opiskelua, liikehdintää, lepoa. Sukulaisia.
Kesäkoira.
Lomamatka.
Tarvitseeko ihminen enempää?
Tässäkin on yllin kyllin.

Olisin niin valmis lomalle jo nyt.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

tarvehierarkia

mihin kohtaan tarvehierarkiassa asettunee tuo shoppailu?
Villi veikkaukseni on, että aikasta lailla perustarpeissa ja matelijanaivoissa liikutaan. Kyllä niin tulee ihmisellä selkäytimestä tarve, jos näkee kaupassa lapun että 50pros.

Olin eilen oikein osteskeluorientoitunut ja täynnä pyhää kulutustarmoa; tein pikahätätilaviimehetken ostoksia nuorison pyöräretkeä varten.
Ensin menin retkeilykauppaan osteskelemaan makuualustoja ja sadeasuja. Mutta sitten muistin, että jonkinlaiset edes vähän vettäpitävät vermeet niillä kyllä on ja kylmäkellarissa taitaa olla makuualusta.
En ostanut niitä.
Mutta sen sijaan ostin Pikkusiskolle takin, joka oli halpa (ja jollaista hän ei missään nimessä tarvitse).
Apteekista hain särkylääkkeitä.
Kadotin hetkellisesti fokuksen ja eksyin ihan johonkin muualle ja bongasin aivan ihanan laukun, johon välittömästi kehitin tarvesuhteen.
Koska olin vielä vähän selväjärkisellä tuulella, menin välillä seuraavaan urheilukauppaan hipelöimään säänkestäviä sukkia. Ajattelin että on inhaa pyöräillä märillä varpailla ja ajattelin myös että haen sen laukun ihankohta.
En ostanut sukkia, koska halusin lisää miettimisaikaa. Ja muutenkin, oli tärkeämpää mielessä. Palasin ostamaan laukkua.
Mutta joku vastenmielinen himoshoppailija oli ottanut sen pois laarista ja kuljeskeli nyt minun laukkuni kainalossaan pitkin ja poikin myymälää ja heilutteli sitä epäkunnioittavasti edessäni.
Mieleni tietysti teki jallittaa se pahatapainen naishenkilö jollain sivukäytävällä ja napata laukku haltuuni.
Lähdin nöyrästi ja kiukkuisturhautuneena kotiin.

Söin ja muuta sentapaista vähemmän elementaarista ja palasin lähiostarille jatkamaan keskeytyneitä viimehetkenshoppailujani.
Ensin ostin itselleni teepaitoja ja toppeja ja juoksuhousut - todella tärkeitä lasten pyöräretken kannalta. Sitten katsoin kun hraH osti itselleen teepaitoja ja sukkia.
Muistin etäisesti että kai minunkin piti niitä sukkia ostaa. Lapsille.
Ostin yhden tuplapaketin, koska olivat kalliita.
Menin taas kauppaan hiplaamaan ihania kasseja - tässä kaupassa niitä oli vähän enemmän ja oli kahta eri mallia. (nyt tarvitsen jo molemmat)
HraH hankosi minut markettiin ostamaan sitä mitä pitikin, eli eväitä retkeläisille.
Ostin.
Hankosin hraH:n takaisin laukkukauppaan ihailemaan laukkuja. Se väitti että ne ovat tylsiä. (miten voi?)
HraH nokitti elektroniikkaliikkeellä, jolloin yhtäkkiä muistin, että tarvitsen uuden kameran. Ja haluan sellaisen lääps-hommelin. Ilmoitin hraH:lle että tarvitsen ne, koska minusta tulee isona valokuvaaja. Tai jotain muuta taiteellista. HraH sai jonkinasteisen hepulikohtauksen. Minä väitin että se seisoo minun luovien pyrkimysteni tiellä ja olen tuota pikaa matkalla maineeseen.

Palasimme kotiin. Isot pyöräilivät pyöränsä odottamaan aamuista lähtöä ja minä sekoilin ja hössötin niiden pakkaamisten ja muiden juttujen kanssa.
Haimme ne autolla kotiin ja minä yritin vielä kerran hangota hraH:n - tällä kertaa sinne elektroniikkaliikkeeseen; väitin että Isoveli tarvitsee parranajokoneen. Isoveli protestoi. Myös hraH protestoi.

Kostoksi valvoin yöllä ja suunnittelin, että siirrän salaa rahaa salajemmatililtäni ja ostan kaikki laukut, lääps-hommelin, kameran ja sitten vielä uuden polkupyörän ja tietokoneen (mistä ne oikein tälle listalle ilmestyivät?). Ihan vain itselleni. Siitäs saavat kaikki.

M.O.T. - kyllä on ihmisen perustarve shoppailla kaikkea kivaa. (eikä mitään typeriä säänkestäviä sukkia, höh)

*
ps. ne lähtivät; Isot yhteen ja Pieni toiseen suuntaan.
Nyt on ihmisellä enempi aikaa tärkeisiin juttuihin, vrt. yllä.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

hosuli, touhuli ja hääryli

verstaalla taasen.
Ensin olin monta päivää ihan kriisissä, kun oli yhtäkkiä niin monta päivää vapaata.
Nyt olen kriisissä, kun on monta päivää töitä. (luulen, että neljä.)

Ensimmäisenä vapaapäivänä siivosimme.
Toisena vapaapäivänä vietimme juhannusta.
Kolmantena vapaapäivänä vietimme lisää juhannusta.
Ja neljäntenä vapaapäivänä lojuimme, nojuimme ja olimme vain.
Kyllä oli hyvä juttu.

Paitsi tuo kolmannen vapaapäivän juhannuksenvietto.
Menimme ystäväperheen mökille.
Siellä oli iso kummityttö ja perheensä, pieni kummipoika ja perheensä ja heidän sukuaan oikealta ja vasemmalta ja lapsia ihan tohisemalla. Oli teinejä ja kouluikäisiä ja leikki-ikäisiä ja taaperovaiheesta uloskasvavia ja sitten vielä semmoisia mitkä eivät ole olemassakaan mutta silti jo tanakasti melskeessä mukana.
Voi hyvät hyttyset että iski vauvakuume.
Ja taaperotarve.

Minä mietin koko seuraavan aamun kotona, että mistä meille saataisiin vähäksi aikaa semmoinen kiva pieni hosuli tai touhuli tai hääryli nurkkiin tuhtailemaan ja tohisemaan semmoista pari-kolmevuotiaan hymisevää touhuilua.
Mielellään ottaisin meille semmoisen kivan, joka ei pelkäisi minua (kuten kaikki muut lapset pelkäävät. myös omat) ja taputtaisi käsiään kun tarjoan sille ruokaa (kuten omat eivät) ja se tohnottaisi maailman tärkeimpiä asioita.

Asiaa ei suinkaan helpottanut Isoveljen kommentti jostain siivouspäivän tiimellyksestä: "äiti, hanki meille Pikkuveli, jooko"
minähän ihan putosin semmoisesta jutusta ja kysyin, että mitä ihmettä sinä sillä tekisit.
"No olisin sille kiva isoveli."

En minä kyllä ihan omaksi semmoista taida enää haluta.
Mutta lainata voisin.
(kummipoika ei suostunut, vaikka kuinka yritin sitä lahjoa. Se meni piiloon äitinsä mahan taakse ja veikisteli sieltä)

*

Lojumispäivän mökkeilynjälkeiskriisissä ja taaperokuumeessa rustasin ruokaa sille joukkueelle jota meillä ei ole eikä ole ollut. Nyt on kuulkaa kinkkukiusausta (mitä kukaan ei edes syö) sellaisen keskiverron komppanian tarpeisiin ja sämpylöitä ja keksejä leivoin myös valtaisia määriä, ihan vaan kostoksi maailmankaikkeudelle.
Siitäs saatte.

Kyllä niin en tiedä mitä tästä viikosta tulee. Meiltä lähtevät ne vähätkin lapset pois, mitä meillä on yleensä nurkissa notkunut.
Pyöräsafarille.

*
ps. saatiin myös kivoja uutisia. Ulkomaanserkut tulevat loppuviikosta ja ovat pitkään.
Menivät lomasysteemit vähän uusiksi, mukavalla tavalla: emme odottaneet heitä tänä kesänä.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

... on meillä stereo, televisio...

Jos ei viimeaikaisisten kirjoitusten rivien välistä ole ihan vielä käynyt selväksi, niin himppasen verran on työelämässä lähimenneisyydessä ollut tukalammansorttista.
Valittaisin jos viitsisin.
Mutta jos nyt jotain positiivista hakee, niin ilmapiiri tässä välittömässä lähiyhteisössä on siedettävä, paine tulee muualta.

Huomaan kompensoivani onhoa työelämätilannetta kehittelemällä pakkohenkisiä osteskelusuunnitelmia.
Olen viimeisen parin kuukauden aikana suunnitellut ostavani mm.
jäätelökoneen, leivänpaahtimen, kannettavan tietokoneen, tabletin, uuden kännykän, polkupyörän, parvekesohvan ja matkan Amsterdamiin.
Noin ensialkuun, ihan vain itseäni lohduttaakseni. Tai palkitakseni kun olen niin reipas.

Henkilökohtaiset suosikkini näistä ovat jäätelökone ja tabletti, koska niitä voi käydä hiplaamassa missä tahansa hyvinvarustetussa lähikaupassa ihan huomaamatta. Kaikki muutkin hiplaavat niitä kumminkin.
Esim. amsterdaminmatkan hiplaaminen liikkeessä on suunnattoman paljon vaikeampaa ja sitä paitsi sen akutaalinen hankkiminen edellyttäisi jonkinmoista varmuutta muutamasta peräkkäisestä vapaapäivästä, eikä niiden varaan viime aikoina ole paljon kannattanut laskea. Tietokoneliikeessä taas paikalle kohneltaa joku sliipattu nuorukainen selittämään kompressoreista, prosessoreista ja kiintolevyistä niin että päässä alkaa kuohua.
Parvekesohvaa puolestaan - jos vaikka vahingossa sattuisin sen ostamaan - en saa kuljetettua pyörän tarakalla kotiin vaikka kuinka yrittäisin.

Onneksi tuo järkipää pelittää vielä sen verran, että tajuan ajatuskulkujeni terapeuttishenkisen obsessiivisuuden ja lisäksi sen, että materiaa on ihmisellä yllinkyllin nykyiselläänkin.

Valitettavasti kuitenkin yhdellä obsessiolla on taipumus muuttua toiseksi.
Lempinakosteltavani pähkinät ovat muuttumaisillaan joksikin toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömäksi jossa on paljon sokeria ja josta seuraa välitön huonovointisuus.
Ja sitä paitsi, tabletinkin tarvitsen vain siksi että pääsisin vielä vähän tiuhempaan notkumaan netissä.

Yritän kaikin mahdollisin käytettävissäni olevin keinoin obsessoida itseni taas kerran ja uudestaan liikkeeseen ja hyvinvointiin.
Muttakun ihan oikeastaan tarttisin varmaan jonkun uuden syke-gps-härpättimen, että voisin syöttää siihen tablettiin tietoja, joista saisin dataa kuinka kuntoilunta etenee.
Ei oikein muuten kannata kuntoiluobsessio.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

teoreettinen angst - elämässä on mielle

Tiedättekö, mikä on ylen raivostuttavaa?
No se, kun joku mokoma todellisuuspakoinen teoriankehittelijä onnistuu olemaan oikeassa.


mansikkapaikka


Eilisen agendalle oli budjetoitu (eikös olekin hienoja sanoja, täysin väärinkäytettyinä!) tunnin verran opiskelua ja suunnilleen saman verran liikehdintää.
Intouduin opiskelemaan kolmatta tuntia ja päädyin liikehtimään vähän vähemmän ja epätehokkaammin kuin oli tarkoitus.
kesän väri

Tavasin esseekirjaani mielessäni kristallinkirkkaana valitsemani esseeaihe. Olen vihdon päässyt kirjassani ensimmäistä lausetta ja sivua pidemmälle, kaikenlaisen johdannon, historian, käsitteistön ja muun alkudiipadaapan yli ja ohi, ja tarinassa alkaa valjeta jonkinlainen juoni.
Eivätkös ne mokomat teoriaketkupellet onnistu olemaan oikeassa!
Kyllä niin on väärin.

Mikä essee siitä tulee, kun olen samaa mieltä melkein kaikesta? Paitsi yhdestä josta on minun mielestäni olemassa uudempaakin dataa.
Pakotin poloisen hraH:n kuuntelemaan mouhaamistani ja väittelemään ja ottamaan kantaa. Sekin oli aina oikeassa. Grr.
Sitten etsin vähän todistusaineistoa kaikkien näiden maailmojasyleilevien teorioiden ja esseeni lihaksistoksi, ja taas olivat mokomat teoreetikot - sekä hraH - oikeassa. Kyllä niin melkein itketti.
No, onneksi kirjaa on jäljellä vielä yli puolet.
Ehkä hovimestari on kumminkin syyllinen ja teorianrustaajat väärässä, toivossa on hyvä elää.

Huomaan kyllä, että juuri tällaista vääntöä kaipaan tähän hetkeen ja tilanteeseen. Teki sielulle hyvää heitellä kirjaa seinään ja äristä teorioitsijoille.

kesän maku

Kaikkien aikojen ensimmäisen teoria-angstkohtauksen sain kauan sitten niihin aikoihin kun Pikkusisko oli ehkä vuoden ikäinen ja luin jostain opuksesta ihmisen kriisiytymiselämänvaiheet. Suutuin, kun huomasin että olin Pikkusiskon syntymän jälkeen käynyt säädetyssä järjestyksessä ja aikataulussa läpi vaiheet 1-9 ja olin parhaillaan läpikäymässä vaihetta 10 (muistaakseni järjetön raivo /itseinho) - että miten ne voivat tietää miten minun päässäni liikkuu.


kesän tuoksu

Oikeasti on kummallista, mykistävää, maagillista ja uskomattomalla tavalla upeaa, että maailmassa on jokin järjestys - tai monia järjestyksiä - joita voidaan kuvata ja mallintaa.
Se tekee uskonnollisen olon.
Elämässä, maailmankaikkeudessa ja kaikessa on mielle.

maailmassa on mielle

Ps. Kuvat viikonlopun kävelyltä - kysymys Vintille: voisiko olla, ettei tuollaisessa vanhemmanpuoleisessa pokkarissa riitä lähikuvauksessa valotusvääntö? Kirkkaassa näkyy tulevan ihan asiallista lähikuvaa, mutta vähänkään hämärämmässä tuo aparaatti ei suostu tarkentamaan.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

ei menny niinku...

suunnittelin eilen töiden jälkeen opiskelevani tovin tahikka kaksi, lenksaavani ja sitten viikko-ostoksille.

Kuten tavallista, ei suju elo kuten strömssöössä tapaa sujua.

Pikkusiskoa pitkästytti.
Hänkin olisi halunnut opiskella.
Kun ehdotin, että hän hakisi muistikirjan ja muut välttämättömät tarvikkeet, ne olivatkin salaperäisesti joutuneet hukkaan ja sitäpaitsi ei kumminkaan huvittanut.
Iskin luurit korville ja ryhydin tavaamaan ensimmäistä sivua.
Isosisko tuli kysymään, että kuuntelinko hänen soittonsa ja miltä kuulosti. Sitten piti etsiä juutuubista se kaikkein ihanin kappale ja kuunnella se.
Iskin luurit korville ja palasin tavaamaan ensimmäistä sivua.
Pikkusisko halusi leipoa.
Muistin että leipätaikina on nousemassa. Menimme pyörittelemään leivät.
Iskin luurit korville ja aloitin alusta.
HraH:lla oli asiaa, se mutisi jotain tietokoneella ja hihitti itsekseen.
Otin luurit pois ja sanoin että en kuule.
Iskin luurit korville ja aloitin alusta.
Tuli vessahätä.
Iskin taas luurit korville ja aloitin alusta.
Onnistuin lukemaan sen parikymmentä minuuttia, minkä kestää kaikkein paras keskittymisbiisi.
Innostuin.
Sitten hyökkäsi musavärkkineestä ihan väärä kappale.
Joku oli käynyt säätämässä asetukset suffelille ja luupille ja ties mitä. (grr, semmosta laitetta, millä kuunnellaan enimmäkseen äänikirjoja, ei saa säätää suffelille. menee juoni sekaisin. ja kyllä musiikinkin kuuluu tulla säädyllisessä järjestyksessä.)
Sääsin asetuksia.
Iskin luurit korville ja aloitin alusta.
Ovikello soi, kaveri tuli visiitille. "vitsit että te näytätte keski-ikäisiltä!" se sanoi ensisanoikseen. Minä istuin kakkulat nokalla sohvannurkassa kirjoineni, hraH luki jotain sivistävää lehteä, varmaa newyork reviewiä tai timeä. Teki mieleni kysyä, että nekö veivaavat diskoa päivästä toiseen kotona.

Ei tullut esseestä valmista, eikä lenkistä senkään vertaa.
Mutta tiedän aika hyvin, miten menee sen ensimmäisen kirjan ensimmäinen lause. Toivottavasti se tulee tenttiin.

Viikko-ostoksille sentään pääsimme.

Kun olin lapannut säkkikaupalla ruokaa jääkaappiin, järjestellyt kuivatavarakaapin ja survonut sen sisuksiin sinne kuuluvat asiat, lontusti Isoveli keittiöön: "anna mä katon. Mikä ihana näky, täysinäiset kaapit! Tänään oli ihan kaameeta kun kaappi oli tyhjä."
Tuijotimme yhdessä täysinäisiä kaappeja.

*
Täytyy vähän pohtia noita opiskelun edellytyksiä.

torstai 13. kesäkuuta 2013

torstaimarina

*huoks*
Työkriisit jatkuvat vaan.
En jaksaisi.
Olen periaatteessa tehnyt ylitunteja niin, että olisin koko kesäkuun voinut tehdä lyhennettyä työviikkoa, mutta "se ei käy, se ei käy, se ei käy - se ei kertakaikkiaan käy" - hommat täytyy saada johonkin kuosiin. Lyhenentty työviikko josta jo niin ehdin iloita, muuttui lennossa pidennetyksi työviikoksi.
Onneksi on osa-aika.

Näistä kriiseistä ja muista johtuen: nukkuminen on ihan yliarvostettua touhua.
Ei kuulkaa auta ulkoilu, urheilu, meditointi, myöhään valvominen, yömyssy, pimennysverho eikä edes äänikirja.
En ole koko kesäkuussa kertaakaan tarvinnut herätyskelloa. Tikkana herään jo hyvissä ajoin ennen kuutta.
Epä-jee sille.

Ja ihan siltä varalta, etten nyt vielä olisi tarpeeksi ylikierroksinen, päätin ilmoittautua  suorittamaan muutamat keskenjääneet akateemisensorttiset opinnot valmiiksi. Tai siis ilmoittauduin ja maksoin jo, nyt on pakko tehdä ne! Ties mihin sekin vielä johtaa.
Oli se ihan kiva ja innostava idea siihen asti ts. niin kauan kuin valikoin itselleni uutta muistikirjaa kirjakaupassa, kunnes sain sen kirjakasan laahattua kotiin.
Siis ihan oikeesti - pitääkö ne muka lukea kaikki?
Ja sitten vielä tietää niistä jotain?
Kyllä niin ei olekaan hyvä idea.
Kun on sitten vielä ne työopinnotkin.
Mitenniin ikuinen opiskelijahumanistihaahuilija?

Kotikin on kriisissä.
Olen nakittanut kauhukolmikon huolehtimaan viikkosiivouksesta. Tekeväthän ne ihan kiltisti. Mutta eivät ne raivaa keittiötasoja tai muista imuroida kaikkia salamyhkäisiä nurkkia - ehei, ne kinaavat siitä, kuka saa pestä vessan.
Periaatteesta en silti siivoa niiden jäljiltä, vaan menen mieluummin hyppimään twistiä niiden kanssa.
Onni yksillä, kesä kaikilla.

*
Iski mieliteko.
Haluaisin uuden kameran. Tuo vanha ei muka tarkenna lähelle - tai sitten vaan en osaa käyttää sitä.

Todistusaineistoa alla: kaikilla mahdollisilla nykyisessä iankaikkisen vanhassa pokkarissani olevilla ohjelmilla testattuna tuo allaoleva oli parasta, minkä sain aikaan. Harmittaa. Tuo on ihana salapaikka lähimetsässä.



Keijujen tanssipaikassa: kohta kukkii vanamo




maanantai 10. kesäkuuta 2013

kansantietellis-kansanperinteellinen herätys

Sain herätyksen.
Ihan hirvittävän kammottavan kauhistuttavan herätyksen.

Minun lapseni - toivottavasti tämä ei ole mikään laajamittainen ongelma - eivät osaa leikkiä pihaleikkejä, koska kukaan ei ole koskaan opettanut niille pihaleikkejä.

Kukaan ei ole koskaan opettanut niille pihaleikkejä.

(*ruosk-ruosk-ruosk*)

Ne osaavat leikkiä pitkiä monipolvisia sisäleikkejä itseillään ja toisillaan ja ukkeleilla ja nukeilla.

Mutta kukaan ei ole koskaan opettanut niille pihaleikkejä.

Joskus koulussa on kuulemma jumppatunnilla oltu värissii ja peilissii, ja joskus kirkkissii tai akuhippaa(*).
Kukaan ei ole opettanut niille kymppissii. (ja se on sentään kaikkein paras pihaleikki!)
Twististä ne osaavat sen sotkuhommelin (zika-zika-bum), mutta eivät merimiespelii, tamtameja tai pomppua ja jäykkää ja alennuksia.
Hyppiksestä ne osaavat vikkelii, mutta eivät kellossii tai lakanoi /ilmapalloi eivätkä edes perhost kahel väli vääri, eka saa sekottaa.

Kuka meille opetti kaikki pihaleikit?
Ei mitään mielikuvaa: minä olen osannut kirkkissii ja maassii ja kymppissii ja varvasnattaa aina. Ja purkkipalloa ja hailiihailoota.

Olen pöyristynyt.
Ja ajautumassa syvään itseruoskintaan - miksen ole opettanut niitä?
Miksetsäkoskaan leiki meijänkaa?

Nyt minulla on sitten kesäprojekti. Sanoin hraH:lle että rupean pimpottamaan ovikelloa ja kysymään että saaks Isis ja Pikkis tulla ulos.

Projektin lisäksi minulla on dementia. Miten ihmeessä ne kaikki leikit oikein menevät? Miten maassii eroa maasta poissista? Mitä tehtiin hailiihailoossa? Entä keinusuutarisiissa? Ja liikennevaloissa? Miten menee ylioppilaspeli /merimiespeli, entä kellossii? Miksen muista?

Mikä on paras lapsuuden pihaleikkisi? Vinkkaa ja linkkaa - pistetään katoava kansanperinne talteen!





(*) hyi ja kauh! Näillä kulmilla leikitään nattaa, ei hippaa.

Ps. muistatteko kaikki ihanat taputusleikit (aa-aa-aana?)?

ps2. Mikä on puti ja osaaks silpata?

tulevaisuusskenaario

törmäsimme tässä taannoin Isoveljen kanssa kirjastossa.
Ei mikään ihme.
Isoveli ei mene minnekään muualle kuin kirjastoon.
Ja minä silaan jokaisen kaupunkireissuni käymällä siellä kääntymässä.

Kirjastossa oli meneillään joku opastettu tutustumiskiertokäynti tai muu vastaava fiesta.
Yritimme urkkia salavihkaa, minkä sortin peijaisista mahtoi olla kyse: seurue kokoontui kirjaston sisäpihalle syömään.

Isoveli: "voiks täällä järjestää juhlia?"
minä: "haluatko sä viettää synttärit täällä?"
Isoveli: "joo se olis siistii, aattele: dekkarihyllyn kohdalla. Voitais ratkoa jotain murhamysteereitä!"
minä: "entäs sun rippijuhlat, lakkiaiset, valmistujaiset, mitä niitä nyt onkaan tulossa?"
Isoveli: "hei joo! lakkiaiset oppikirjapuolella, valmistujaiset sen tietokirjahyllyn kohdalla mistä valmistuu. Missä kastejuhlat ja hautajaiset? Kaste varmaan jossain uutuushyllyssä? Entä hautajaiset?"
minä: "toivottavasti ei siellä dekkaripuolella ainakaan. Nyt sä tietty päätät että sun tuhkat ripotellaan sit tonne palautusluukkuun, vai työnnetäänkö me sinne koko uurna?"

*
Voi ja kääk, ihan oikeasti se voi hyvinkin saada päähänsä järjestää ne rippiäiset kirjastossa.

"Tervetuloa rakkaan esikoisemme rippujuhliin. Yhteisen kahvihetken vietämme kaupungin pääkirjaston lastenosaston sarjispuolella. Kirjasto lainaa tarvittaessa akkarit."

no, eipä tarvitsisi huvittaa vieraita.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

perjantain porinat ja marinat

"onni yksillä, kesä kaikilla"

Tässä viheliäisessä työrintamatilanteessa - josta en voi edes avautua - on tuo ylläoleva pelastus.
Ja se, että teen osa-aikatyötä.
Ja se, että lähden aamuisin vaikka kuinka aikaisin.

Kun tulen kotiin päivä on vielä nuori, ja kesää on aina vain jäljellä.

Aika valuu lapasesta johonkin. En tiedä mihin. Se vain katoaa. Se katoaa työssä ja kotona.
Ensin kello on kuusi aamulla ja sitten se on kymmenen illalla, enkä ole saanut aikaan mitään produktiiviseksi laskettavaa.

Edessä koko viikonloppu töissä. En tiedä, onko se hyvä vai paha. Ehkä vähän molempia.

*

Otteita kuluneelta viikolta

kolme loistavaa todistusta. Loistavaa. Saanko leuhkia? 
Ovat tehneet töitä tunnollisesti ja kunnollisesti, ja aivan varmasti lomansa ansainneet.
Haluaisin leuhkia vielä paljon enemmän, mutta "oonhan suomalainen" (ta-da-da-daa, ta-da-da-da-daa...)

kuukausi kesälomaa. Koko heinäkuu. Riitelemättä UPM:n kanssa (tarkennus tähän: ei siis tullut UPM:n kanssa kiistaa loma-ajoista tai loman pituudesta. Otin nöyrästi vastaan sen mitä annettiin.). Ei tarvi tulla kertaakaan verstaalle. Kuukauteen. Ja koska viime lomakaudelta on niin paljon pitämättömiä, jää varastoon lisää pitämättömiä. Voisin olla vielä kaksi viikkoa lisää lomapäiviä. Ja ainakin viikon verran ylitunteja.
Heti kun UPM on paremmalla tuulella (noin maanantaina suunnilleen), aion ehdottaa että teen lopun kesäkuuta lyhennettyä viikkoa ylituntien vähentämiseksi.

Pitkään kalvannut palkka-asia ratkesi osin. Jee.
Paitsi nyt täytyy laahautua verotoimistolle. Ja osa jäi vielä ratkeamattakin.

Pikkusisko lähti pienten partiolaisten kesäleirille. Rinkka on isompi kuin lapsi, ja painaa puolet siitä mitä lapsukainen itse. En kyllä jaksaisi itse laahata itseni kokoista reppua, vaikka se painaisi vain puolet itsestäni.

*

Viikon Pikkusiskoismi (kuten tavallista ruokapöydässä, ja sellaisella hetkellä kun kaikilla on suu täynnä): "äiti, twisti on rikki. Siinä on reikä keskellä"
Isoveli romahti tyystin.
Ja uskokaa pois, kun kilometrin verran murrosikäistä valuu hysteerisenä pöydän alle kakomaan ja tekemään kituliasta, vielä semisti äänenmurroksista naurukuolemaa, on siinä muillakin hysteria ulottuvilla.
Pikkusisko-poloinen ei ymmärtänyt lainkaan, miksi meillä muilla oli niin hauskaa.
Lupasin paikata rikkinäisen twistin tekemällä solmun.
Sorruin kuitenkin ostamaan uuden ja ehomman.