tuliaisia kotiin?

Yksi suloisista lapsukaisistani haluaa adoptoida Taskumatit, hotellin sivukujalla elelevän kisupentueen.

Toinen suloinen lapsukainen kysyi, voisimmeko varastaa hotellin pienen kokkipojan meille omaksi kokiksi.

Näen jo itseni tullissa selvittelemässä asiaa.
Jee

Vettä ympärillä

Mereltä käy lämmin tuuli, vettä ei tule ylhäältä, mutta sitä on ympärillämme yllinkyllin.

Montako päivää peräkkäin ihminen pystyy syömään fetaa ja tomaatteja?
Tänään tein jo pienen myönnytyksen, en ottanut kumpaakaan aamiaisella.

Eipä tässä muuta. Ajattelin jatkaa samaa rataa.

...."olette jonossa, palvelemme teitä hetken kuluttua..."

jonotan taas yhteen kehvatsun palvelunumeroon. Tai palveluchattiin, mutta kuitenkin.
Olen sen verran pihi, etten millään viitsi maksaa puhelinjonottamisesta. Kostoksi saituudestani joudun notkumaan tuntikausia chattilinjalla jonottamassa että asiakaspalvelu vapautuu.
En ole ihan varma, onko se yhtään sen parempi vaihtoehto.

*

Ylenpalttisen lomailun rentouttamana aloin pohdiskella, suostuisikohan joku maksamaan minulle palkkaa siitä että olisin kotona ja pysyttelisin poissa työtätekeväisten jaloista. Olisin vain ja ottaisin rennosti.
Yksi keskenkasvuisista totesi: siinä kävisi niin kuin Kreikan kriisissä, kohta olis rahat loppu ja olisit vaikeuksissa, eikä kukaan haluais auttaa.

Hyvin harmillista kun keskenkasvuiset ovat oikeassa.
Ja kun ne ovat vielä niin käsittämättömän järkeviäkin.

*

Tämä on ollut siitä kummallinen kesä että olen bongaillut monenlaisia kiehtovia ja kiinnostavia tapahtumia, joihin olisin ihan vilpittömästi halunnut osallistua. Meillä on ruvennut olemaan kaikenmoisia metkoja juttuja kirkolla, ja aina - ihan aina - minulla on samaan aikaan jotain muuta menoa.
Ihan älyttömästi harmitti, kun en päässyt valokuvauskurssille.

Miten se on edes mahdollista?
Minä en ikinä mene mihinkään.
Lönötän aina vain sohvannurkassa. (ja jonotan chattiin, grr)

*

Pikkukissakin kannattaisi lämpimästi sitä, että olisimme aina ja alati kotona ja lomalla suorittamassa vakavastiotettavaa kissanpalvelutehtävää.

Kun aamulla istun lukemassa lehteä, kelpaan mainiosti kissanistuma-alustaksi. Juuri ja juuri.
Kun ensimmäinen keskenkasvuinen kömpii hereille, se hylkää sylini ja juoksee kiirenvilkkaa kantelemaan: melkein kukaan ei ole melkein ollenkaan melkein koko aamuna melkein yhtään huomannut mua, ota syliin ja äkkiä!
Sitten se lönöttää keskenkasvuisen sylissä koivet oikoisenaan ja katselee omahyväisenä minua julkesit lukea lehteä vaikka sulla oli kissa sylissä.
Ja sama seuraavan keskenkasvuisen herättyä.

Pikkusisko on herääjistä paras: hän puhuu kissaa.
Pikkukissa ja Pikkusisko kurisevat ja sirisevät toisilleen ja laukkaavat peräkkäin ympäri asuntoa. Vuorotellen jompikumpi menee sängyn taakse piiloon ja kurnuttaa siellä.
Toinen juoksee perässä etsimään.

Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Kaiken Prinsessa Arwen


kesäsunnuntai

Muistan vieläkin ekaluokan aapisen suunnilleen siitä kohdasta kun koulua oli käyty pari-kolme viikkoa:
Sataa.
Taas sataa.
Asta. ei aavistustakaan, kuka on Asta, varmaan joku keskeinen aapishenkilö 
Seuraavalla sivulla Aasi asuu Aasiassa. Ei ollenkaan niin käyttökelpoinen ja hyödyllinen sivu kuin Sataa. Taas sataa. 
Ylenaikaa sitä sivua saa mieleensä palautella.


*

Sekosin eilen.
Tempaisin sen ison paksun ruokkoamattoman maatiaiskissamme, joka on pennusta asti ponnekkaasti vastustanut kaikenmoisia hoitotoimenpiteitä, kesäsiistintään.
Leikkaisin kynnet, keritsin turkin ja viimeistelin sekoomukseni pesemällä sen.
En vieläkään usko tapahtunutta todeksi.
Todistus urhoollisuudestani on kuitenkin nähtävillä: kissa näyttää jokseenkin oudolta ja laihalta ja luimistelee minua karkuun aina kun tulen huoneeseen.
Ainakin se on takuton.

Siinä kohden kun olin huljauttanut shampoot kissan niskaan ja se alkoi toden teolla painia vastaan, käväisi mielessä että taisi olla vähän turhan uhkarohkea temppu.





ruma mutta ruokottu


Tänään kesäsiistintävuorossa on se leppoisampi tapaus.
Sille onneksi riittää pelkkä pesu.

*



Kävin teinin kanssa keskustelun sukupuolineutraalista ja sensemmoisesta.
Nuori oli sitä mieltä että tytöissä ja pojissa, miehissä ja naisissa on itsestään selvästi eroa, ja miesten pitäisi aina suhtautua kunnioittavasti naiseen.
Kysyin että onko jotain mitä ei voi toinen sukupuoli tehdä.
höh, ei tietenkään ole. mutta ei pitäisi olla niin, että naisen olisi pakko mennä armeijaan. Vain jos haluaa.
Kysyin samaan syssyyn mitä mieltä uudistuvasta avioliittolaista.
tietenkin ja tottakai.
Kysyin, tunteeko sateenkaariväkeä.
No tietenkin, kyllä säkin tiedät sen.
Ihailen sitä mutkattomuutta, johon nuoriso kasvaa.
Asiat, jotka meille ovat suuria ja merkillisiä, ovat niille itsestäänselvyyksiä. Huolimatta siitä mitä ja miten niitä on kasvattanut.
Ne eivät tee asioista ongelmia; me teemme.

Sama suloinen pikku pulluraposki oli isälleen todennut: kyllä säkin olet juntti, etkö tiedä, että nykyään mennään naimisiin rakkaudesta.
HraH miettii edelleen, mitä hyötyä meidän rakkaudettomasta sukujemme yhdistymisestä on ollut.
Ei ole hänen tiluksillaan kuulemma näkynyt sen pahemmin lisäpinta-alaa, vuohia kuin kameleitakaan.

*

olen jonottanut puhelinpalveluun jo kolme varttia, ei paljon naurata.
Loppuvat jutut ihmisestä ennen kuin asiakkaat edeltäni.



lomarauha

tähän mennessä

- pienet amerikkalaiset - ok
- ulkomaanserkut - ok
- ruukkirakkaus - alan harrastaa ruukkikiertoajelua.
- ruttokammo - ympärillä sairastellaan oikein urakalla.


Lapset kasvavat: isommat tajusivat, että kesät serkkujen kanssa eivät enää ole samanlaisia. Enää muutama häivähtävä hetki, ja niillä on kaikilla omat kesäjuttunsa. Mummin mehukattikanisterit rannalla, hiekkaiset varpaat, yhteiset pelit...viimeisiä vietiin. Ehkä juuri ja juuri vielä ensi kesänä, tuskin enää sitä seuraavana.



Semmoista olen joutilaassa lomapäässäni pohdiskellut kuin stereotypiat. 
Miksi ihmeessä joidenkin ei-niin-fiksujen pitää omalla käytöksellään vahvistamalla vahvistaa jo valmiiksi ennakkoluuloisten ihmisten asenteita?
On melkolailla turhaa odottaa asiallista suhtautumista, jos itse pöljäilee tavalla, joka tuo mieleen kalliala-petelius -tuotannon. 
Grr ja aargh.

Ja sitten olen miettinyt myös universaalia.
Vähän on hahmoton ajatus vielä, mutta jotenkin niin, että tunteet ja kokemukset ovat yhtäaikaa universaaleja ja samalla hyvin henkilökohtaisia.
Universaalisti niin, että vaikkapa suru tai kaipaus ovat tavallaan yleisiä ja yhtäläisiä, mutta jokaiselle se oma kipu ja kaipaus myös henkilökohtaisin ja siksi kipein mahdollinen, ja siksi niihin on niin vaikea ulkopuolisen mitään sanoa. Siitä huolimatta tulee sanoneeksi että ymmärrän kyllä.
Ja se toinen loukkaantuu.
Vaikka on tarkoittanut vain ihan hyvää.


*




tanssien

selviydimme hengissä ja tervejärkisinä pienten ämerikkalaisten ihmisten vierailusta.

Ikinä koskaan aiemmin emme ole majoittaneet vierailijoita kodissamme - kaikki tärkeät ihmiset asuvat riittävän lähellä - ja tilamme ovat todella pienet, jopa meille itsellemme.
Nyt Isosiskon tanssiseura järjesti kansainvälisen tanssifestarin, osallistujille tarvittiin pariksi yöksi perhemajoitus.

Kyllä oli jännittävää.
Ja ahdasta.

Suomalaiset ruokatavat - lähinnä aamu- ja iltapala - herättivät kummastusta. Kulttuurishokkia lieventääksemme tein ehdotuksen: yksi aamu suomalaistapaan, toinen ämerikkalaiseen. Toisen illan iltapalana söimme pizzaa.
Vieraiden lähtöaamuna söimme mikroveivattua munakasta ketsupin kanssa, hui ja kauh! sekä pannukakkuja vaahterasiirapin ja voin kanssa.
Epäilen että esiinnymme sosiaalisessa mediassa jonkinmoisena kehityksen takapajulana kuitenkin: meillä ei ollut edes valmista pannukakkujauhetta. Ja autoissakin on käsivaihteet.

Tanssi kuitenkin yhdistää.

Festivaaliviikon viimeisessä yhteisessä illanvietossa tanssittiin.
Teini-ikäiset kansanperinteen jatkajat jaksoivat tanssia yhtä kyytiä pari tuntia: hikisinä, punaposkisina, nauravina.
Ei mitään väliä, vaikka ei olekaan yhteistä kieltä: kun musiikki vie, jalat löytävät polkan askeleet aivan itsestään ja käsikädessä on suloista olla.


tanssi yhdistää: kolme eri kulttuuria, yhteiset juuret, yhteinen ilo




lomalla

Olen lomalla, ihan mahtavan totaalisen lomalla.
Olen kadottanut kalenterista päivät ja kellosta tunnit. En ole liikkunut joka päivä (sade), en ole kirjoittanut joka päivä (lama) ja olen nukkunut kerran puoli kymmeneen (ihan vahingossa).
Olen tehnyt joulusiivon viime- ja edellis- sekä tulevalta vuodelta (no en hinkannut lattialistoja hammasharjalla kumminkaan, jätän sen odottamaan oikein kunnon tylsistymistä. Mutta järjestin yhden kaapin. Kyllä se riittää. Luulisin)
Olen lukenut hyviä kirjoja, jättänyt laittamatta ruokaa, ja täyttänyt päiväni silkalla olemisella.