kirjahylly ja muistoja

 Kirjahyllyn järjestelyurakka tuli vihdoin valmiiksi. 

Pari kuukautta siinä meni.

Hyllyssä oli vaikka mitä, ja aivan erityisesti siinä oli silkkaa kaaosta.
Pahimmillaan minusta tuntui etten voi mennä koko huoneeseen kun hylly kaatuu niskaan, tai kriiziyttää muuten.

lähtötilakaaos sivuhyllyissä
huom. esim. rikkinäinen tuuletin


kaoottinen lähtötilanne hyllyn pääosiossa
esim. käyttökelvoton pyöräkypärä
tämäkin on vielä keskeneräisestä
mutta jo selkeämmästä vaiheesta

Viimeisenä urakkana istahdimme sunnuntai-iltana setvimään mappeja ja valokuvakansioita. Kävi ilmi että kirjahyllymme mappihyllyssä oli tyhjiä, käyttämättömiä mappeja, puolitäysiä mappeja ja uskomaton määrä muistoja.


joskus kauan sitten suunnittelin jatkotutkimusta, ehkä väitöskirjaa
yhdestä mapista löytyi taustatyötä
olenko ihan oikeasti käyttänyt sanoja subjektin häälyvyys?

 

Olin jo heittämässä väitöskirjan tynkää menemään, mutta Lehtori ehdotti että säilytän kumminkin hyllyssä. Kansiosta  löytyi englanniksi pitämäni (?!?) esitelmän kalvosulkeiset ja varsinainen teksti. Outoa. Minulla ei ole siitä minkäänlaista muistikuvaa.
Enkä varmasti ole puhunut englantia.
Esitys on päivätty kuukautta ennen Isoveljen syntymää, siis noin 24 vuotta sitten. Ilmeisesti raskaus on pöperöittänyt pääni niin tehokkaasti että koko esityksestä hyvä kun edes tutkimustyöstä on mitään muistikuvaa.
En kaipaa sitä.
Jäi mukava fiilis penkoa papereita.
Paitsi siinä kohden kun yhdessä paikassa luki että Fukuyaman ja Baudrillarin näkemyksiä ja siinä kohtaa olin että ihan taatusti ei ole minun tutkimustyötäni.
Tarkemmassa luennassa paljastui, että olen printannut säästäväisenä ihmisenä omia luonnoksiani Lehtorin gradun luonnosten kääntöpuolelle.

 

Opiskelin myös kaiken muun ohessa (puhe)viestintää. Kun aloitin opintoni, Turussa oli mahdollista suorittaa tiedotusopin perusopinnot silloinen appro, niihin kuului myös jonkin verran puheviestintää ja se puheviestinnän joku muutaman opintoviikon kokonaisuus taisi olla kieltenopiskelijoille pakollistakin.
Jossain 1990-luvun puolivälin tietämillä olin silloin jo aika pitkällä opinnoissani tiedotusoppi laajeni viestinnän aineopintojen (cumu) kokonaisuudeksi ja oli mahdollista valita joko tiedotusopin tai puheviestinnän linja, tai erikoistuminen tai mikä sen nimi nyt sitten ikinä olikaan.
Semmoista olen veivannut ja nauttinut siitä suunnattomasti.
Väittelimme ja opettelimme oikeaa äänenmuodostusta ja vaikka mitä kaikkea.

lopputyö Parkkinen&Parkinson

 

Useampia teatteriesityksiä teimme lopputöinä. Oli työryhmä Parkkinen&Parkinsonin Suvi Kinos -dramatisointi, sitten teimme joulukalenterin muistan että oli ainakin sikabaletti ja humanistin itsenäisyyspäivälaulu ja sitten oli Puuhka.

 Puuhka - kolmiulotteinen naistenlehti

Multimediallisuutta ennen multimediaa: muistan että teimme ainakin lukijamatkavideon naapurirakennuksessa ja sitten meillä oli keskiaukeamapoika ja voi hyvänen aika mitä kaikkea! Käsikirjoitusta en löytänyt, mutta kaikenlaista taustamateriaalia - siis ihan tieteellistä sellaista aikakaus- ja naistenlehdistä.




Tuli metkan nostalginen fiilis. 

 










Täytin tasavuosia

Täytin tasavuosia.

Siirryin uudelle vuosikymmenelle. 


En oikeastaan olisi halunnut juhlia kun ainoa mahdollinen hetki oli arkena työpäivän jälkeen.
Eikä koskaan voi tietää, mitä työpäivä tuo tullessaan.

Syntymätyöpäivä toi tullessaan liian pitkäksi venyneen työpäivän ilman eväitä tai välipalaa ja aika rapsakkaan nälkäkiukun siinä vaiheessa kun laahauduin kotiin.

Olen iloinen että juhlittiin.
Olen iloinen että juhlittiin juuri omalla porukalla. yksi etänä Savonmaalta.


Ehkä ekan kerran elämässäni maistelin oikeaa shampanjaa kiitos isä! ja veikkaan että se ihanuus oli omalta osaltaan vastuussa myös koko illan suloisuudesta.

Sain läheisiltä lahjaksi yhteistä aikaa ja  pelottavia kiipeilyelämyksiä. Ja isältä vielä puheenkin.

 

ulkokiipeilyä

köysikiipeilyä

elämysretkipäivä

 
kulttuuria

Ja nuoriso oli senkin huomannut että olen käynyt tasaiseen tahtiin hiplailemassa pellavalakanoita.
Seuraavaksi saan tai tarvitsen uuden lakanan vasta 101-vuotispäivänä.
Lakana on tiivis, lämmin ja painava, mutta ei hiostava.

petaushomma: lakana on niin tiivis ja painava ettei sitä
pysty yksin petaamaan paripeittoon
muutoin kuin rullaamalla




Minulla ei alun alkaenkaan ole ollut mitään sitä vastaan että täytän vuosia. Mutta juhlia kyllä.

Tällä kertaa olen enemmän kuin iloinen siitä että juhlimme.


Neljä ällää - pääsiäisplään

Vähän ollut haipakkaa työelämässä.

 

Elmalla ei ole haipakkaa



 

Uusi kahden aikuisen arki on väistämättä jäänyt sivurooliin.
Useimpina päivinä olen ihan että jee! mitäs kaikkea voitaisiin yhdessä tehdä ja sitten laahaudun kotiin väsyneenä, pottuuntuneena ja kaikin puolin kuluneena.
Siitä on kuulkaa jeet! kaukana.
Ja jos nyt minä satunkin olemaan kotona kohtalaisen aikaisin tai edes virkeänä, on Lehtorilla jotain.

tältä tuntuu usein:
kulku kielletty ja muutenkin mahdotonta


Joka tapauksessa.
Olen viime päivinä keskittänyt kaiken käytettävissä olevan energiani kiirastorstain odottamiseen.

Aion toteuttaa vahvaa neljän ällän suunnitelmaa koko alkavan viikonlopun:

Luen - minulla on vino pino kirjoja jotka huutavat luetuksi tulemista.

Liikun - kävelen, kiipeilen, uin, hölkkään - ihan mitä tahansa. Olen erityisen vakuuttunut siitä, että vaikka olen lopen poikkipuhki tällä hetkellä, olen kuitenkin kohtalaisen hyvällä tuulella nimenomaan säännöllisen liikunnan ansiosta.
Haaveilin jopa pienestä metsäretkestä kahvin ja voileivän kanssa, mutta metsätien varrella tajusin, että metsä on tietysti vielä aivan umpihankea.

Luon - en ole koko keväänä kutonut. Ei vain ole tehnyt mieli. En ole kirjoittanut oikeastaan mitään, edes blogia. En ole riipustellut. Kaivoin tiistai-iltana varovaisesti puikot esiin ja nykersin pitkään puikoilla ollutta työtä muutaman kerroksen eteenpäin. Hyvä niin.

Lepään - kaikilla mahdollisilla tavoilla: erityisesti lukemalla, liikkumalla ja luomalla.
Aion pistää somen tauolle, ja kaikki laitteet mahdollisimman hyvin myös. Viikonloppuisin olen aika hyvin onnistunut olemaan somesta irrallaan, mutta minulla on paha tapa katsoa vain tämä pieni juttu esim. joku resepti ja jäädä pyörimään uutisiin tai johonkin muuhun aikasyöppöön. 


Tämän tiedän tulevasta pitkästä viikonlopusta:
savolainen tulee torstaina
illalla on kiirastorstain koskettava messu
perjantaina pitää tehdä kauppareissu grr
lauantaina on koko nuoriso saman katon alla meillä pitää vissiin ruokkia ne
sunnuntaina on pääsiäinen ja tällä tiedolla olemme enimmäkseen kaksin kotona
maanantaina savolainen lähtee kotiinsa ja olemme taas kaksin kotona
Ihan kaikkiin väleihin sijoitetaan neljää ällää 


Tällä hetkellä pelkään melkein hysteerisesti, että saan sydänkohtauksen tai muuten vain sairastun tai joku muu saa sydänkohtauksen tai muuten vain sairastuu tai tulee joku muu torpedo ja hurrikaani joka sekoittaa minun suloiset neljä ällääni.

Silleesti taas kaikki on vielä ihanampaa odotettavaa koska vielä tätä seuraavankin tulevan viikonlopun pitäisi olla pitkä ja rentouttava. sen suhteen vasta pelkäänkin että saan sydänkohtauksen tai muuten vain sairastun.

 

metsärakkautta


Maaliskuun luetut

 #tuijalehtismaratonin loppusuora alkaa häämöttää - maaliskuussa luimme siskon kanssa Lehtistä oikein urakalla. Hapottaa.

Maaliskuun kirjoista on vaikea nostaa esiin selkeitä lukusuosituksia - yhtä lukuunottamatta. tai siis kahta
Tuukka Hämäläisen Pakko  -pakko-oireisesta häiriöstä kertova omakohtainen tietokirja! Jos aihealue vähääkään kiinnostaa, vahva suositus.
Ja sama koskee myös Timo R. Stewartin Luvatun maan lumoa. Jos aihealue (myönnetään, hiukan outo: Israelin kristityt ystävät Suomessa. Aihe ei ole mitenkään erityisesti sydäntäni lähellä, mutta tarvitsin jotain kuunneltavaa töihin-kotiin-kävelyilleni) vähääkään millään tavalla kiinnostaa, suositus myös sille. 

Toisinaan ihmettelen itseäni lukijana.
Luen enimmäkseen aivan höttöä viihdettä, enkä suostu puolustelemaan sitä mitenkään. paitsi taidan juuri nyt puolustella
Tykkään siitä. Tykkään viettää aikaani lukemalla. toiset katsovat jotain idolsseja mitälie kaikkia vastaavia telkkarista.
Sitten yhtäkkiä saatan kumminkin lumoutua jostain Israel-lähetystyöstä. Tai jostain muusta aiheesta mikä ei millään tavalla liity minuun tai elämääni.

Millainen lukija itse olet? 
Mitä luet mieluiten?

kirjanselkälyriikkaa siivouspäivänä


Maaliskuun luetut kuun lopusta alkuun.

Jill Mansell: Pitäisikö kertoa? Kolmen sijaiskodissa jo aikuiseksi kasvaneen elämät ja tarinat ovat kietoutuneet yhteen. Kullakin on elämässään kipupisteitä, kertomattomia asioita. Kun kasvatti-isä rakastuu risteilyllä, ystävät kohtaavat pitkästä aikaa oikein kunnolla ja paljastavat myös oman elämänsä asioita. Perusviihdettä: etenee sujuvasti, ei tapahdu mitään pelottavaa tai kurjaa (olen lapsesta asti tykännyt eniten sellaisista kirjoista, jotka vain kertovat ihmisistä). Tosi hyvässä viihteessä on aina taustalla myös vakava asia - tämän kirjailijan kirjat eivät ole sellaisia: nämä ovat kuvia ihmisistä elämässä. Tarina kulkee, henkilöt ovat mukavia, jälkikäteen et muista edes hahmojen nimiä, saati sitä mitä kirjassa on tapahtunut, mutta viihdyt silti kirjan parissa niin kauan kuin sitä kestää. Saman fiiliksen saa jostain telkkarin formaattisarjasta, minä mieluummin silti luen. 

Tuija Lehtinen: Romantiikkaa ja rokokoota. #tuijalehtismaraton - alamme olla jo loppusuoralla. Kirjastossa työskennelleen yksinhuoltajaäidin työsuhde on katkolla ja jotain uutta pitäisi keksiä. Siihen saumaan osuu mysteeriperintö: kokonainen huonekalutehdas. Mitä salaisuuksia Annabellen äidillä on menneisyydessään, miksi tuntemattomat sukulaiset ovat jääneet tuntemattomiksi. Hyväntuulisesti etenevä ja jotensakin toimiva, sujuva Lehtinen - pitkästä aikaa. Tarinassa on käänteitä ja juoni rakentuu kohtalaisen selkeästi, kirjassa oli selkeitä kaikuja Lehtisen tuotannon hyviltä vuosilta: hiukan mysteeriä, hiukan hauskuutta, paljon vauhtia. Lukukelpoista viihdettä. (ilmeisesti nro 80; täytynee tehdä tarkistuslaskelma)

Tuija Lehtinen: Pensionaatti Huojuva talo. #tuijalehtismaraton . Parisuhteessaan yllättäen jätetyksi tullut Marianne asettuu kesäksi majakkasaaren pensionaattiin pohtimaan elämäänsä. Saaren toista päätä asuttaa outo erakko, saarelaiset viettävät eloisaa elämää. Kirja tavoittelee Lehtisen alkupään kaikilla on salaisuutensa -tyyppistä juonikuviota, mutta onnistuu siinä vähän nahkeasti. Nopealukuista stressiviihdettä. Jos laskut pitävät paikkansa, kirja nro 79.

Tuija Lehtinen: Takaisin Sumulaaksoon. #tuijalehtismaraton Kartanosarja jatkuu ihan yhtä hötöisissä merkeissä. Tässä kirjassa päähenkilönä on viileä-vaalea Silja, paperinukkemainen epäsamastuttava hahmo, jonka pitäsi repäistä itsensä irti kartanoelämästä. Kirjassa ei varsinaisesti ole tarinaa, loppuratkaisu venyy viimeiselle sivulle, sopii stressihetkiin luettavaksi, mutta ei oikeastaan anna lukijalleen yhtään mitään. Valitan. (nähtävästi kirja nro 78)

Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano. #tuijalehtismaraton Pidän tätä kartano-sarjaa vähän hötöisenä sarjana. Kartanoromantiikka ei oikein tunnu uskottavalta nykypäivään sijoitettuna - ja hyvän viihteen täytyy olla jollain tavalla edes juuri ja juuri uskottavaa. Hahmot ovat jotenkin paperinukkemaisia, eikä kirjassa ole selkeää kunnon tarinaa, loppuratkaisu on rykäisty viimeisille sivuille. Töissä on kumminkin ollut hirmu stressaavaa, joten oli jotenkin lohdullista nukahtaa iltaisin kartanonkuvat silmissä. (Tämä on ilmeisesti kirja nro 77 #tuijalehtismaraton :ia)
 
Timo R. Stewart: Luvatun maan lumo - Israelin kristityt ystävät Suomessa. Suomalaisten käsitys Israelista on kietoutunut Raamatun kertomusten, profetioiden ja kuvausten varaan. Tutkimuksessa esitellään suomalaisten Israel-käsityksen historiaa, kehitystä ja taustoja. Olipa kiinnostava kirja! Harmillisesti kuuntelin äänikirjana: selvästikään tiedon vastaanottaminen audiomuodossa ei ole minun juttuni, varsinkin kun kuuntelen äänikirjoja enimmäkseen kävellessäni töihin ja töistä kotiin, ja ajatukset karkaavat turhan helposti työasioihin. (en pysty referoimaan kirjaa oikein mitenkään juuri siitä syystä että en tahdo saada kuulemaani tietoa jäsenneltyä mitenkään järkevästi) Mutta silti - olipa todella kiinnostava kirja! Jopa siinä määrin, että harkitsen kirjan lainaamista perinteisessä formaatissa, että pääsen hetken verran lehteilemään asiaa uusiksi. Tietokirjan teksti etenee jouhevasti ja lukija(kuulija-)ystävällisesti ja elävöityy lainauksilla. Kirjan tekijä luki itse teoksensa, ja vaikka onkin lukijana harjaantumaton, on myös innostunut asiastaan.  Suositus, jos aihealue vähääkään kiinnostaa. Minulle tämä kirja antoi vastauksia muutamiin minua pohdituttaneisiin kysymyksiin. Äänikirja.
 
Kristin Emilsson: Joulu Julian tyyliin. Julia ei pahemmin perusta joulunvietosta, ja päätyy tuntemattomien ihmisten kotiin kissavahdiksi Gotlantiin. Petter puolestaan haluaa Gotlantiin ollakseen avioeron jälkeen lähellä lastaan. Ja saarelle iskee lumimyrsky. Talvis-jouluis-myrskyinen hyvänmielenkirja. Ennalta-arvattava, tottakai. Hyväntuulinen. Vaivaton. Oikein lukukelpoinen leppoisa viikonloppukirja.
 
 J.K.Tamminen: Estonian salaisuudet. Pätkäinen silppukokoelma Estonian uppoamisen syistä - mitä oikeastaan on ollut tarve peitellä, ja miksi - ja kuka on peittelyn takana, kenen etuja suojellaan, missä ovat elävinä nähdyt sittemmin kadonneet, laivalta pelastuneiksi arvelleet ihmiset? En oikein tiedä, miksi lainasin tämän, ja vielä vähemmän, miksi luin sen. Varsinkin kun tämäntapaiset kirjat saavat minut aivan ylivirittyneeseen tilaan. No, lainasin ja jostain syystä myös luin. 

Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. #tuijalehtismaraton. Huutokauppakamarille ja vanhantavaran kauppaan sijoittuva kertomus. Perusviihdettä, loppuratkaisu puserrettu viimeiseen pariinkymmeneen sivuun. (kuluvan vuoden kolmastoista Lehtinen, koko maratonin aikana kai 76. luettu kirja) Ihan jees stressi-iltoihin.

Aino Huilaja: Pakumatkalla. Kaipasin jotain luettavaa junareissulle. En saanut kirjaa luettua matkan aikana, mutta kotosalla luin. Oli mukava kirja pakettiauton muuttamisesta kodiksi, matkasta Eurooppaan juuri koronapandemian alkaessa. Tykkäsin. E-kirja.

Tuukka Hämäläinen: Pakko - kuinka OCD pakotti minut epäilemään kaikkea. Todella kiinnostava, silmiä avaava ja omakohtainen kirja pakko-oireisesta häiriöstä. Sopivassa suhteessa tietoa ja kirjoittajan omaa elämää. Mietin ahdistuksia, masennusta. Tunnistan joitakin ajatuskulkuja, erityisesti ahdistuneisuudesta - mutta en niinkään pakko-oireisuudesta - ja voin jotenkin kalpeasti aavistella miten tuskaisaa elämä jatkuvassa oireiden myllerryksessä on. Hyvin traagisesta ja kovalla tavalla arkea hallitsevasta oireilusta huolimatta kirja on jotenkin valoisa ja asiallinen. Suosittelen, jos aihe vähääkään kiinnostaa.

 Satu Rämö: Islantilainen kodinonni. Miksi tämä kirja ärsytti minua niin suunnattomasti? Pohdin kuunnellessani kovasti sitä. Pohdin  myös sitä tosiasiaa, että tarkastelemme maailmaa aina omasta kuplastamme käsin. Rämön islantilainen perhekupla kertoo hänen perheestään - sekä Suomessa että Islannissa - mutta se ei kerro kaikista perheistä kummassakaan maassa. Ennakko-odotukset vanhemmuuteen olivat nuoren kauppatieteilijän ennakko-oletuksia, jotka kohdattiin yhdenlaisen perhekuplan kautta - ja lopputulos on ollut mitä huumaavan-hurmaavin, mutta-mutta. Kertooko ärtymykseni siitä, että koen oman kuplani jotenkin oikeaksi, sellaiseksi että minun pitäisi jollain tavalla puolustaa sitä? Oma perhekuplani on tavallaan kuitenkin hyvin samanlainen kuin Rämöllä (laajahko ja pikkulapsiarjessamme aikoinaan äärettömän läsnäoleva vahva tukiverkosto) , ainakaan minun ei pitäisi tuntea siinä suhteessa kateutta. Vaikka omien lasteni lapsuus ajoittuu ajalle, jolloin vanhempainvapaauudistukset eivät olleet suomalaisessa keskustelussa aktiivisella agendalla ja isyysvapaa varsin lyhyt, olemme kuitenkin jakaneet vastuuta - ehkä eri tavoin, kuin Rämön perheessä, mutta silti. Ei siis silläkään saralla syytä kateuteen. Ja silti olin kuunnellessani enimmäkseen ärtyisä. Ehkä - huolimatta siitä että kirjassa on tarkastelun tukena vahvaa tutkimusnäyttöä - koin kirjan vähän yksipuolisena: maailmaa tarkastellaan melko etuoikeutetusta kuplasta käsin ja verrataan kokemuksia loistavan perhepiirin lähtökohdista sellaiseen suomalaiseen elämään, jonka ennakkoasenteita suomalainen kaveripiiri vahvistaa. Teksti etenee sujuvasti, perhe-elämää on tarkasteltu monelta kantilta ja omakohtaisten esimerkkien valossa, vahvasti islantilaista elämäntapaa ihannoiden. Muutama vuosi sitten olen arvioinut tämän kirjan "tulipa luettua" -kategoriaan, jossa se ilmeisesti jatkaa yhä. Tulipa kuunneltua. Äänikirja.

Tuija Lehtinen: Jatkoaika. #tuijalehtismaraton jatkuu aina vain. Jatkoaika on jatko-osa Armon ajalle - mitä Monan elämässä nyt tapahtuu? Suvun salaisuudet askarruttavat Monaa, eikä sitä oikeaa tahdo oikein löytyä. Kirjan loppuratkaisu on puserrettu viimeisille sivuille ja salaisuudet ulottuvat monen sukupolven taakse - menen aina sekaisin kaikenmaailman isoukkipuolissa ja vastaavissa, enkä pidä kirjoista, joissa loppuratkaisu juostaan läpi viimeisten parinkymmenen sivun aikana. (kuluvan vuoden kahdestoista Lehtinen...eikä loppu häämötä)

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

kirjahyllyurakka - done