Lakkiaiset lähestyvät

 Kovin on töissä ollut tohinaa ja tekemistä koko toukokuun.

 

 

Lähestyvät lakkiaiset ovat painuneet pitkin toukokuuta koko ajan kauemmas ja kauemmas mielen perukoille.
Olen puskenut arkea.

Yhtenä iltana tuli keksiäkäisen naisen purskahdus: haluaisin nauttia lakkiaisten ja meidän 50+50 synttäreiden valmisteluista.
Haluaisin nauttia.
Suunnitella ruokalistoja, ohjelmaa. Miettiä vieraita ja ihan vain iloita siitä että meillä on tällaiset ihanat juhlat tulossa.
Vaan ei.
Olen puskenut arkea, työtä.
Pusken arkea, työtä. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, tapahtumasta toiseen. 

viime postauksesta puuttui muodonmuutoksen kokenut parveke
erityisesti ällistytti talven yli selvinnyt viiniköynnös

Kaivoin esiin puikot ja kutomuksen. En ole kutonut kuukausiin.
Istuin taas yhden pitkän työpäivän jälkeen edes muutamaksi minuutiksi aloilleni, kudoin muutaman haparoivan silmukan, kerroksen.
Ja mieli lepäsi.
Juhlaideoita!
Juhlailo!
Juhlapuhe!
Ilo!

Pitäisi vissiin opetella meditoimaan tai jotain.
Tai sitten vain kutoa jatkuvasti jotain.

tästä - tähän aka sisustuspostaus

kovin on ollut haipakkaa koko toukokuu.

Kohta juhlitaan Pikkusiskon lakkiaisia (4xm, 1xc).
Juhlat järjestetään muualla kuin kotona, mutta jälkijuhlina vietämme eksklusiivisia 50+50 -päiviä. Piti saada koti kuntoon.

Kirjahyllyä on urakoitu koko alkuvuosi, ja siitä löytyy dokumenttia enempikin.

kirjahylly ennen - jälkeen

Siitä tuli tämmöinen.
Ja minua lakkasi pelottamasta että hylly kaatuu niskaan tai muuten vain tukehdun sen alle.

Eteinen siistiytyi matoilla: sekalaisen väriset matot yhteen ja samaan väriskaalaan ja keskiympyrän paluu eteisen keskelle. Sisääntulo rauhoittui.

eteinen ennen-jälkeen

Takahuone jossa myös kirjahylly sijaitsee muuttui kesähuoneeksi savolaistuneelle. Hän on tulossa kesähommiin näille nurkille ja majoittuu siis kesähuoneeseen. 

Siinä missä kirjahylly oli tukahduttava, oli itse asiassa koko huone vähän tukehtunut

 

kesähuone ennen - jälkeen
Ennen kaaos. Nykyään vähemmän kaaos.

Kun vielä saan rustattua toisen punasävyisen päiväpeiton, muuttuu takahuonekin vielä vähän yhtenäisemmäksi.

Olkkarissa ei tapahtunut suuria muutoksia; paitsi että siirsimme telkkarin omaan telkkarihuoneeseen ja olkkarista tuli oleiluhuone, lukusalonki, radiohuone.

olkkari ennen - jälkeen
Nykyään lukuhuone, seurusteluhuone, oleiluhuone, työtila.

Sohva siirtyi eri paikkaan ja uusi matto muutti huoneen ilmettä aika mukavasti.

 Pienestä makuuhuoneesta tuli telkarihuone

Pikkuhuone ennen-jälkeen
Ennen meidän makkari, nykyään telkkarihuone

Keskihuoneesta teimme oman makuuhuoneemme. Makuuhuoneen ulkoasu säilyi muuten ennallaan, mutta tilaa tuli enemmän.

 

 ennen-jälkeen
Nuoren muuttokaaoksesta makuuhuoneeksi.

Paljon on vielä keskeneräistä, mutta nyt koti hengittää.
Siellä on tilaa olla ja ajatella. Viettää aikaa, rauhoittua ja nauttia.

rantakuntoon ja muuta sentapaista

 Muistanette kauhistuttavan uikkarikriizin?
Sehän meni niin, että yhtäkkiä olin kasvanut liian pitkäksi normaalisti jo vuosia käyttämäni uikkarimallin jo vuosia käyttämääni kokoon.
en vieläkään voi käsittää, miten voi ihminen yhtäkkiä venyä senttikaupalla niin että henkselit painuvat ihoon.

No, sitkeys peri voiton lopulta.
En luovuttanut tutun merkin suhteen, vaan kiersin urheasti kaupasta toiseen sovittamassa aina vain uudestaan ja uudestaan Addun uikkaria, kokoa 40.
Ilmeisesti se firma valmistaa useita eri malleja mustaa uikkaria, koska yhtäkkiä sitten löytyi sopivan mittainen pukine.
Minä en huomannut enimmäkseen mitään muuta eroa kuin sen henkselihomman, paitsi että yksi semmoinen malli oli, missä raidat olivat tosi epäpukevat, ja toisessa oli jotenkin lörpsöttävät henkselit.
henkseleillä on merkitystä kun ui, ei ole kiva nousta altaasta jos lörpsöttää
Tällaisen vaatesokean ihmisen kannalta on todella-todella hämmentävää että yhdellä merkillä on olemassa ilmeisesti ainakin seitsemän erilaista samanlaista (vaiko samanlaista erilaista?) mustaa uikkaria.

No, joka tapauksessa ostin sen sopivan kiireesti ja juoksin ulos kaupasta ennen kuin sekin ehti kutistua, ja nyt olen ehkä kuukauden päivät puljannut siinä uudessa uikkarissa ja hyvin polskii.

 

Vaan nyt on edessä rantakuntokriizi, koska olemme alkukesästä lähdössä lomareissuun ja muutenkin.

Nyt pitää hommata rantakuntouikkari, koska musta uimapuku on auringossa löhvöttämiseen aika epämiellyttävä.
Siellä rannalla uimisen kannalta taas on kaksiosainen uikkari epämiellyttävä koska napa ei ole tottunut paljauteen eikä kylmään veteen
älkää yrittäkö, vesi on aina ja kaikkialla kylmää.
muistin juuri minulla on jossainpäin vaatekaappia puolet kaksiosaisesta uikkarista. en vaan muista kumpi puoli.
ja mitä ihmettä sille toiselle puolelle on tapahtunut, kysyn vaan.

Nyt pitää siis jostain löytää rantakuntouikkari - ei musta, rantakuntoinen, ei kaksiosainen, ei pehmustettu
herrajjestas, kuka nyt haluaa hautoa itseään jossain vaahtomuovityynyissä rannalla?
Semmoista kysyn vaan, että kestääkö sielu?
Ei.
Pelkkä ajatus kiristää.

Rantakuntoa varten pitää vissiin hommata myös uudet uimalasit.
tai oikeastaan alentaa nykyiset uimalasit rantakuntoon ja hommata tilalle uima-uimalasit.

Joku rantakuntoalusta voisi myös olla missä voisi köllötellä.
Ja jos kotimaassa meinaa harjoittaa rantakuntoa, voisi olla ehkä myös joku kylmäkassi mihin voisi sälyttää eväitä.
tarkemmin ajatellen sen kylmäkassin voisi ehkä pakata maailmallekin mukaan, johan olisi rantakunto kunnossa

Hirveästi on ihmisellä valmistautumista rantakuntoon.

paitsi ps.
sen homman olen rantakunnosta hoitanut, että olen uimataitoinen.
paitsi että minä olen sisäuimari, en todellakaan aio luonnonvesissä uida. siellä on kumminkin märkää-kylmää-pimeetä ja syvää.
se jos mikä on pelottavaa.
merissä ja järvissä lillitään
mihin edes rahat ja kaikki semmoiset laitetaan uimisen ajaksi?

pelastautumissuunnitelma

 Tilanne:

Luksusristeily eteläisellä lämpimällä merellä.
kohtalaisen haittomalla, kiitos!

tämä symboloi luksusta

Hups! Laiva alkaa upota!
en tiedä miksi, se nyt vaan uppoaa. jotenkin vaarattomasti kuitenkin, kiitos!

Eipä hätiä mitiä. Pelastaudun urheasti pelastussoutuveneeseen ja lähden soutelemaan kohti horisontissa siintävää saarta tai riuttaa tai atollia tai mikälietä.

Hups! Kilometrin soudettuani pelastussoutuvene alkaa upota!
no en todellakaan tiedä miksi, se nyt vain uppoaa. kohtalaisen vaarattomasti. ei haita ympärillä.

Eipä hätiä mitiä. Alan uidapolskutella urheasti eteenpäin kohti nyt jo vähän lähempänä horisontissa siintävää saarta tai riuttaa tai atollia tai mikälietä.

Onnekkaasti saarelle riutalle atollille millelie on matkaa enää vähän vajaa kilometri. 

Mutta hups! Saari onkin kallosaari! Pitää kiivetä kalliolle että pääsee turvaan. Onnekkaasti kallio on vajaat neljä metriä korkea ja siinä on ihan kahvat ja hyvät jalat.
älkää nyt sekaantuko tähän, tämä on minun pelastautumissuunnitelmani, täytyy olla hyvät jalat ja kahvat käsille.
onnekkaasti pelastauduin luksusristeilijältä jalassani kiipeilytossut.

näköjään minulla on mukanani myös mankkapussi
ja juomapullo.

Niinpä kiipeän kalliota ylös.
Ja kas! Olen pelastautunut ihanalle saarelle odottamaan suhteellisen miellyttävää, lihaksikasta pelastushenkilöä noutamaan minut turvallisesti takaisin kotiin.

Ja onnekkaasti sillä saarella ei kasva kookospähkinöitä, koska macheteveitsi, joka minulla taisi olla mukana vielä pelastussoutuveneellä, upposi kummikin.
Saarella on semmoisia hedelmiä, joita voi syödä ilman veistä.
tai ehkä se pelastushenkilö vie minut sittenkin mieluummin jatkamaan sitä risteilyä, se laiva onkin vissiin ponnahtanut takaisin pintaan. 

Ja näin ymmärrämme, miksi ihmisen kannattaa harjoittaa uintia ja kiipeilyä.
Tarkkaan harkitut lajit varmistavat sen, että ihminen pystyy pelastautumaan alle kahden kilometrin päässä rannasta haittomalla, lämpimällä eteläisellä merellä kalliosaarelle.
juu, tiedän, juoksu puuttuu. pitää kait ruveta sitä myös, että voin sitten juosta täyttä laukkaa sen lihaksikkaan miellyttävän pelastusmiehen syliin. esim. alle 100 m olisi ihan kohtalainen tavoite. ei tarvitse mennä lujaa, kevyt hölkkä riittää varmasti.

esim. kuvan oikeassa reunasta alkava pinkki
on semmoinen mikä minun saaren kalliolla on

 

 

Onhan sinullakin henkilökohtainen pelastautumissuunnitelma?
voi olla esim. että laskettelee karkuun pahaa rikollista vrt. jamesbond tai heittää kahvakuulalla jotain tai jotain

 

 Ainiin. Jotenkin onnekkaasti saarelle edellisen kerran oli pelastautunut kirjastoauto, täynnä hyvänmielen kirjallisuutta odotteluajaksi.

 

 

Vappupohdintoja

 Vappukysymys: mistä ihmeen kaninkolosta aina vapunaatoksi ja vapunpäiväksi ilmestyvät sellaiset paperinharmaat vanhukset vaaleissa trensseissään ja kellastuneissa ylioppilaslakeissaan?

Sen nyt jotenkin ymmärrän, ettei ylioppilaslakkeja muulloin näy, mutta mistä ne trenssihiippailijat ilmestyvät?
Ja mihin katoavat?
Joka kadunkulmassa oli laumoittain vanhuksia ja trenssejä.
Ei ole tavallisena lauantaina tai tiistaina.

Ihan samalla tavalla kaikki punkkarihipit ilmestyvät festareiden alla.

Missä ihmeessä ne kaikki lymyilevät muun osan vuotta?

Onko jossain joku trenssivanhusten ja punkkarihippien säilyttämö mistä ne marssitetaan kerran vuodessa ulkomaailmaan?
Miksi?
Mikä salaliitto siinä on takana?

Meidän suunnittelematon ja spontaani vappu:

Aamulla uintia. Päivällä ruokaa.
Lehtori sanoi että menee illansuussa katsomaan futista ja että illalla otetaan kuohujuomaa ja syödään kakkua.
Minä sanoin että en varmana jää yksin kotiin jos sinä katsot futista, lähtee järki päästä.
Lähdin kaupungille vetelehtimään.
Missasin lakituksen muutamalla minuutilla.
Valkoinen Taidemuseonmäki on aina yhtä sykähdyttävä näky.
En nähnyt tuttuja.
Menin katsomaan futista Lehtorin ja kavereidensa kanssa.
Päädyimme johonkin ja sieltä johonkin ja sieltä grillille yöpalalle.
Emme ottaneet kotona kakkua ja kuohujuomaa.

Seuraavana aamuna menin omatoimikiipeilemään ja taas keskustaan kävelylle.
Lehtori ei ostanut minulle markkinapalloa muistatteko semmoiset? vaikka oli luvannut, kun bussi lähti ennen kuin ehdimme torille.
Myöskään emme syöneet jätskiä vaikka oli luvattu. 

Ja koska vappu on luonteeltaan myös poliittinen, tässä kannanotto:

Huhtikuun luetut

 Huhtikuu oli monipuolinen lukukuu. 
Pääsiäisen aikaan - kun pidin päättäväisesti sometaukoa ja puhelimen muutenkin enemmän poissa ulottuvilta - luin kirjan päivässä. En muista milloin viimeksi. Se oli ihanaa. 

Lue ainakin Julia Korkmanin kirja muistista - se on selkeä ja kiinnostava. Tämän jälkeen suhtaudut muistiisi, muistikuviisi ja muistoihisi toisella tavalla!

Uusin Jojo Moyes yllätti. Olen välillä ollut jo jättämäisilläni Moyesit kokonaan lukematta. Useammin kuin kerran on käynyt niin, että olen lainannut kirjan, mutta en ole lukenut alkua pidemmälle. Tai olen lukenut mutta pettynyt.
Tämä uusin yllätti positiivisesti - lue jos kaipaat hyvänmielen luettavaa!

#tuijalehtismaraton lähestyy loppuaan, nämä uudemman pään tuotannot eivät todellakaan puhuttele. Omituisia nimiä ja sekavia sukulaisuussuhteita, joilla on tarinan kannalta hyvin vähän merkitystä. 
Nyt kun lehtismaratoni on melkein valmis (ei, emme ole lukeneet kaikkia Lehtisen kirjoja. Lukematta on muutamia alakouluikäisille suunnattuja sarjoja sekä dekkarisarja ainakin) vapautuu tilaa kirjastossa seikkailemiselle.
Täytyy miettiä, löytyisikö joku kiinnostava teema johon uppoutua. Tai kirjailija. Tai sitten ihan vain seikkailla.

en voi lakata ihailemasta kirjahyllyä
Matala hylly oikeassa reunassa on minun hyllyni
se siirtyy toiseen huoneeseen kunhan 
huonepalapeli etenee riittävän pitkälle

Huhtikuu 2023

 

Mhairi McFarlane: Hulluna sinuun. Tajusin heti aloittaessani, että tarina oli minulle tuttu, mutta teksti tuntui vieraalta. Mietin, olinko ehkä kuunnellut kertomuksen? Tai lukenut englanniksi? Omien muistiinpanojeni mukaan olen lukenut tämän ihan suomeksi ja perinteisenä kirjana lokakuussa 2022. Ei haitannut tahtia, McFarlane on luotettava ja taitava chicklit-kirjoittaja. McFarlanen kirjoissa tapahtuu alusta loppuun, ja kertomuksissa käsitellään aina myös vakavia aiheita. Tässä tarinassa häävalokuvaaja Harriet joutuu vastaamaan puolivahingossa kyllä poikaystävänsä näytösluonteiseen kosintaan ja päätyy väistämättömän eron jälkeen kimppakämppään omassa elämässään epäromanttisista käänteistä toipuvan Calin kanssa. Lue!

 

Jari Koskinen: Sydämen muotoinen peruna - syöpäsairaan päiväkirja. Parantumatonta syöpää sairastavan Jarin päiväkirjaotteita koronavuosilta; kiitollisuutta, ahdistusta, elämää. Pieniä hartausmaisia kiitollisuuden hetkiä, ajatuksia ystävistä ja ystävyydestä. Koskettava, lempeä.

 

 Jojo Moyes: Lainakengissä. Olipa vauhdikas, elokuvamainen ja hyväntuulinen kirja! Sam löytää salikassistaan jonkun toisen upeat punaiset merkkikengät. Itse asiassa koko kassi on väärä. Nisha löytää salikassistaan jonkun toisen ällöttävät avokkaat. Itse asiassa koko kassi on väärä. Kummankin naisen elämä on keikahtamaisillaan kokonaan kumoon; Samin mies vain torkkuu sohvalla, Nishan mies hakee eroa - ja ne kengät. Nisha kaipaa kenkiään, Samin elämää ne boostaavat. Kepeä, hyväntuulinen, etenevä, ystävyydestä ja yhteistyöstä kertova todellinen hyvänmielen kirja. Luin ja luin, en malttanut lopettaa.

 

 Tuija Lehtinen: Sumulaakson salatut suhteet. #tuijalehtismaraton. Jatko-osa Sumulaakson kartano-sarjassa. Kartanosarja on kaikkinensa vähän outo väkerrys: kenelle ja miksi sarja on kirjoitettu, ja mihin kirjailija pyrkii - kartanoromantiikka nykyajassa istuu vähän huonosti suomalaiseen mielenmaisemaan. Hyvä viihdekirja on aina sen verran uskottava, että sen tapahtumat ovat jotenkin mahdollisia. Tässä kertomuksessa yliopiston tutkijatohtori Leaa pyydetään selvittämään Sumulaakson kartanon vanhan herran isän siskopuolten (?!) kohtaloita siltä varalta että siskosten elämässä olisi ollut jotain salattavaa. Siskosten kirjeet olivat säilyneet siskosten äidin läheisen ystävän tyttärentyttären pojanpojalla (?!!) Tätä sekavaa sukulaisuussoppaa selvitellään; siskokset, heidän kirjeensä ja päähenkilö jäävät ohuiksi rakennelmiksi, joista en ainakaan minä saanut minkäänlaista otetta. Erilaisia puolisukulaisia ilmaantuu vähän joka nurkan takaa.  Kirjailijan omin sanoin: "(...)Mitä oikein ajattelin tästä urakasta? Äkkiseltään nousi mieleen sana teflon. Mikään ei oikein tuntunut tarttuneen (...)"

 Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa. Leonin tuotannon alkupäätä: signorina Elettra liittyy poliisivoimiin ja Pattalla on aviokriisi. Mietin, pitäisikö lukea suurennuslasi kourassa ja tarkistaa, mikä kaikki on matkan varrella muuttunut - kenen toimisto on ylhäällä, kenen alhaalla. En jaksanut, luin vain.

 Sophie Kinsella: Yllätä minut. Kahdeksan onnellista yhteistä vuotta takana, edessä yli kuusikymmentä vuotta. Sylvie ja Dan ajautuvat aviokriisiin, jota lisäksi varjostaa Danin erikoinen ja välttelevä käytös Sylvien perhettä, erityisesti menehtynyttä isää kohtaan. Kinsellan kirjojen sankarittaret ovat suloisesti elämässään eksyksissä, kevyesti myötähäpeää herättäviä, ehdottoman sympaattisia höselöitä ja kirjat itsessään melkein parasta stressiluettavaa. 

 

India Knight: Elämäni tarjottimella. Hersyilevä tarina Clarasta, jolla on suloiset lapset ja kelpo mies - ja jotenkin vajavainen elämä. Yksinäisyys, välimatka puolisoon, epämääräinen arjen laitamilla väijyvä tyytymättömyys ja elämän keskeneräisyys vaivaavat. Tarina etenee hersyillen ja hyväntuulisesti, loppuratkaisu on harmillisen lopussa (en vain tykkää siitä, että koko paketti menee uusiksi viimesillä viidelläkymmenellä sivulla, se jättää jotenkin henkilöt ja tarinan liian keskeneräisiksi.). Bongattu P:n sivuilta lempikirjavinkeistä. Suositus.

Jill Mansell: Ja sitten tulit takaisin. Didi ja Shay rakastuvat nuorina Venetsiassa - ja sitten Shay katoaa Didin elämästä kolmeksitoista vuodeksi. Selvittämättömät asiat heidän välillään kaipaavat selvittämistä, vaikka kumpainenkin on rakentanut elämänsä uusiksi. Herttainen viihdekirja, jossa vaikeitakaan asioita ei kypsytetä kovin syvälle. Nopeasti luettua suloista ajanvietettä, ei anna eikä ota. Suositus kumminkin ennemmin Mansellin kirjoille kuin Colganille. 

Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja. Mt Polbearnen majakkasaarelle sijoittuva tarina. Pakollinen myrsky, ärsyttävä lunni (ja miksi jokaisen kappaleen välissä piti olla sen lunnin kuva? Säikähdin joka kerta että kirjan välissä on torakka tai muu hyönteinen, ällöttävää), leipomo ja onnellinen loppu. Höttöä, josta tiesin jo etukäteen että ei anna eikä ota; sopi luettavaksi pääsiäsiyönä oikeuslääketieteen päälle. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä Marisa muuttaa turvaan majakkasaarelle ja saa naapurikseen ärsyttävän pianistin. Liikaa taitekohtatapahtumia aivan loppusuoralla.

Ursula Vala: Kuoleman monet kasvot. Totuus oikeuslääkärin työstä. Jutustelevaa sävyä tavoitteleva kirja suomalaisesta oikeuslääketieteestä. Siinä missä maailmalla myös kirjallisuudessa debytoineet lääkärit kertova aidoista tapauksista, suomalainen salassapito ei siihen anna mahdollisuuksia - ja se jossain määrin vaikuttaa kirjan luonteeseen. Kirja on kuitenkin perusteellinen ja jutustelevan sävyinen kuvaus suomalaisesta oikeuslääketieteestä ja asioista joita tapahtuu kuolemassa tai kuoleman jälkeen. Oli paikoin henkisesti vaikeaa luettavaa: kun oma kuolevaisuus tulee liki, on pysähdyttävä hengittämään. Suosittelen silti.

Julia Korkman: Muistin varassa - oikeusprosessi ja totuus. Muistista ja muistamisesta oikeusprosesseissa kertova tietokirja, jota yksi (aikuisista) lapsistani suositteli voimakkaasti. Erittäin luettava ja etenevä ja todella kiinnostava kirja muistista. Mitä havainnoimme ja miten? Miten tulkki vaikuttaa muistikuviin ja sitä kautta oikeusprosessiin? Kuinka lasta kuullaan, mitä lapsi voi muistaa, voiko lapsen muistoja manipuloida? Kirjoittaja ottaa kantaa voimakkaasti ja tyylikkäästi myös suomalaiseen oikeuskäytäntöön. Lue!

Tuija Lehtinen: Studio Thora. #tuijalehtismaraton . Dia (?) työskentelee valokuvaajana, elää aktiivista liikunnallista elämää ja pohtii tulevaa: onko isotädin /tädin (menin sekaisin hahmoissa) yritys oikea työpaikka, vai voiko oman työn merkityksellisyys löytyä jotain muuta kautta? Kesäiseen maalaismaisemaan sijoittuva vähän hajanainen kertomus, kummallisen nimisiä hahmoja ja nopea loppuratkaisu. Tulipa luettua.

Tuija Lehtinen: Saimi, Selma ja salainen ihailija. #tuijalehtismaraton Saimi ja Selma -sarja on Rebekka-sarjan spinoff Rebekan vauhdikkaista pikkusiskoista. Kirja noudattelee pitkälti ensimmäisen Rebekka-kirjan juonta teatteriesityksineen ja muistuttaa toisaalta myös vauhdikkuudessaan Lehtisen tuotannon alkupään Masa-tarinoita. Ala- ja yläkoulun välimaastoon sijoittuva kepeä varhaisnuorten kirja. Tarkoitus ei ole lukea koko sarjaa, tämä oli kelpo maistiainen. (kirja nro 81)

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)