paikka auringossa kuuluu nuorille

*jättiläishuokaus*

Tällä viikolla oli ensin maanantai.
Sitten tuli tiistai ja tiistai ja keskiviikko. Sen jälkeen tuli taas tiistai ja sitten keskiviikko, keskiviikko ja tiistai.
Tänään on vuorossa jälleen keskiviikko.
Olen nääntynyt.
Tämä viikko ei lopu ikinä.

Eikä tilannetta juurikaan helpota huominen (tiistai? keskiviikko? voi kunpa se olisi edes torstai!?), joka näyttäytyy vapaapäivän nimelle verhoutuneelta työpäivältä.

Joskus lähitulevaisuudessa mahdollisesti koittavassa sunnuntaissa sentään häivähtää vapaapäivän mahdollisuus ja aavistus levosta.
Sen jälkeen alkaakin liki kolmen viikon yhtäjaksoinen työrutistus. *jättiläishuokaus*

*

Kyllä olin ylpeä keskenkasvuisestani eilen.

Juhlapuheen jälkeen koko päättöluokkajoukkio nousi antamaan seisovat aplodit juhlapuhujille.
Ja koko juhlan jälkeen käytävässä nähtiin merkillinen ja vellova joukkohalaus.

Kummallista että se minun ihan itsetekemä lapsukaiseni on ihan normaali ja tavallinen nuori, joka suhaa siinä joukossa samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Tekee sydämenkuvan käsistään, juoksee vellovaan joukkohalaukseen ja on vain ihan nuori.
Semmoinen missä elämä virtaa niin että kohisee.

Kotona sen näkee niin erilaisena: niillä pienillä ihmisillä joiden kasvua olen katsonut lähempää tai vähän kauempaakin, on aina vähän räkä poskella, napa näkyvissä tai sukat makkaralla.
Lähinuoret ovat päässäni enemmän lapsia.
Vaikka oikeasti ne ovat jo isoja, teinejä.
Niillä on paikkansa auringossa.





kevätjuhlanilli ja kevätjuhlajee

kevätjuhlanillitys

Kyllä on merkillistä tämä ylenpalttinen juhlinta.
Yhdellä keskenkasvuisella oli eilen illalla luokan juhlagaala, tänään on luokan kekkeripäivä, huomenna kevätjuhlapäivä ja ylihuomenna koulun päättäjäispäivä.
Kyllä niin en yhtään ihmettele heikkoa pisatasoa, ihan liikaa juhlaa on koululaisen elämässä.
Opiskelisivat matikkaa, mokomat.

Ja sama vähän vakavammin: tämän keskenkasvuisen ope on lähdössä muualle. Tavallaan ymmärrän juhlat ja kekkerit ja kaikki, mutta kyllä silti neljän päivän kuoppajaiset /peijaiset tuntuvat hiukkasta pikkuisen liioittelulta.
Kaikkina päivinä on juhlaherkkua, opelle annetaan jotain ja pitää olla juhlavat vaatteet. (gaala-asu /hassu sirkushenkinen asu /kevätjuhla-asu /kevätkirkkoasu) (tulkitsen siten, että ainakin yksi pukukoodeista tarkoittaa rusettia päälaella ja kukkamekkoa; tervetuloa vaan vääntämään kättä keskenkasvuisen kanssa. Not gonna happen)

Osallistuin open yhteislahjaan varmaan ainoa wilmaviesti koko lukuvuonna jonka kaikki lukivat ja johon kaikki kommentoivat vähintään kahdesti, osa jopa kolmasti, mutta ajattelin boikotoida kaikkia itketyksiä.
Ihan vain silkkaa keskenkasvuiskapinallisuuttani.
On se ollut ihan mukava ope, mutta ei nyt sentään mikään yli-inhimillinen supersankari.
tiedän jo nyt että en kuitenkaan boikotoi, viime tingassa kumminkin lähden muristen ja hampaitani kirskutellen vääntäytymään niihin vihoviimeisiin kuoppajaisiin tuulessa, sateessa ja lumituiskussa ja sitten vaahtokarkin maireasti hymyillen kiittelen opea että kylläpä olet ollut niin kiva ja turvallinen ja diipatidaapati. grr. miksi olen niin selkärangaton, miksi?

*

Kevätjuhla-jee

Nillin vastapainoksi täytyy tietysti olla kevätjuhlajee.

Koulunsa päättävä ilmoitti menevänsä kevätjuhlaan puku päällään.
Olin ihan että häh. olisin hyväksynyt siistit housut-kauluspaita -yhdistelmän, ja äärimmäisessä hätätilassa jopa prässätyt farkut-kauluspaita, jos asiasta olisi tullut paha vääntö.

Kysyin että opeko ehdotti.
Mitä vielä, olivat itse kavereiden kanssa hoksanneet.
vaikkei se mun lempivaate olekaan niin kyllä sentään puhujan täytyy olla asiallisesti pukeutunut.

*




Pitkästä aikaa...

...satumainen ruokablogsahdus.

Kodinhoidollis on ollut vähän hunningolla viime aikoina, yritän tokeentua ottamaan kesän vastaan.

Pohdin eilen, kykenenköhän ruokkimaan lauman suurinpiirtein kahdellakympillä kun perusvarustus löytyy jääkaapista.
Menin kauppaan ja aloin haalia kaikenmoista kärryyni:
-salaattia
-tomaattia
-kurkkua
-minitomaatteja koska olivat niin metkan näköisiä
-paprikaa
-jauhelihaa
-raejuustoa
-leipää koska ajattelin että en kumminkaan ehdi leipoa
-viinirypäleitä
-mansikoita koska olin niin hyvällä tuulella
Ja sitten ostin vielä kartonkia japanialaisaskartelua varten älkää edes kysykö

Kuitin loppusumma oli suurinpiirtein sen kartonkipalan verran yli kaksikymppiä.



Kotona alkoi kokkisota, koska yksi keskenkasvuisista ilmoitti lähtevänsä harrastukseen puolta tuntia aiemmin kuin olin laskeskellut.
Yritin saada harrastuksestaan stressaantuneen nuoren kanavoimaan stressinsä ruuanlaitossa avustamiseen: pyysin että hän laittaa pari kananmunaa kulhoon ja aloittaisi lihapullataikinan.
Se laittoi kaksi kananmunaa kulhoon.
Kokonaisina.
Hätistin sen ja muutkin ylimääräiset ulos keittiöstä.

Kokkisodan lopputulema:
- Lihapullat perinteisellä sipulikeittomausteohjeella jatkoin taikinaa eilispäivän ylijämäporkkanaraasteella
- perunaröstit itselle; olen lopen kyllästynyt pastaan edelleen sitä eilispäivän ylijämäporkkanaraastetta ja ylijämäperunamuusia
- pasta ja kaapista löytynyt  valmispastakastike
- vihersalaatti; porkkana- ja kurkkutikkuja keskenkasvuisille, paprikatikkuja paprikafaneille
- jälkkäriksi mansikoita ja eilispäivän ylijäämänä tuoretta ananasta tuoreananasfaneille
- rypäleet ja leivät jäivät iltapalalle, kaapista löytyi nälkäisille myös jogurttia ja nektariineja

Ruoka oli valmista juuri niin ajoissa, että nälkäinen harrastukseenmenijä ehti ruokapöytään, kaikki söivät hyvällä halulla ja olivat täytettyjä.

*

Nuorisolle on nakitettu kesäksi ruuanlaitto- ja siivousvastuuta normaalia arkea enempi.
Keskenkasvuisten oli pakko myöntää että olisi jotensakin epää jos työssäkävijä aloittaisi työpäivänsä jälkeen toisen työpäivän kotona ja nuoriso vain mujuaisi varpaat kohti taivasta.
Lupasin olla kohtuullinen vaatimuksissani: kolmen ruokalajin illallinen ja peilinkirkkaat lattiat riittävät ihan hyvin.

*

Olin ihan älyttömän tyytyväinen kokkisotaani kunnnes tänä aamuna tajusin että kappas ja vain, täytyy tehdä sama rundi taas uudestaan.
Miten voi olla ettei ihmisen nälkä koskaan lopu?

kevät!

viimeinen koulutyöviikko - jatkuvaa menoa ja meininkiä, kuten aina.
Yhdellä juoksua, toisella elokuvaa, kolmannella kevätjuhlaliikkeitä.
Välillä mukana pitää olla eväät, välillä jätesäkki ja toisinaan riittää kun ilmoittautuu luokanvalvojalle. Yhtenä päivänä siivotaan pulpettia, toisena pihaa ja kolmantena mennään konserttiin.
Printtasin jääkaapin oveen listauksen niissä toiveissa että pysyisin edes jotenkin perässä.
No en pysy.
Sittenkään.


*

Tänä vuonna edessä ensimmäinen viimeinen.
Yksi kappale peruskouluja alkaa olla paketissa, käymme juhlassa laulamassa ensimmäisen viimeisen suvivirren.

ja ihan pakko leuhkia koska olen niin ylpeä että meinaan liitoksistani ratketa: Isoveli (se ihan minun itsetekemä lapseni!) pitää koulussaan päättöluokkalaisten juhlapuheen. 
Kysyin että aikooko se aloittaa jo muinaiset roomalaiset vaiko ceterum censeo. Oli kuulemma harkinnut jälkimmäistä mutta tullut sitten ajatelleeksi että on masentavaa jos vain minä ja latinanope repeämme siellä.

zen

Pienen ihmisen elämässä on ajanjaksoja, jolloin tulee miettineeksi, miksi ihmeessä kukaan haluaa olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Olen lopen kyllästynyt ihmisiin.
Myös itseeni.

Olen jopa siinä määrin kyllästynyt, että ryhdyin taas kerran pohtimaan ammatinvalinnallisia kysymyksiä.

Voisinko olla metsänvartija? Semmoisessa jossain aika pienessä metsässä mielellään, esim. siinä mikä on meidän talon takana.
Tai zenpuutarhuri zenpuutarhassa? Onko näillä leveyksillä zenpuutarhoja? Voiko olla zenpuutarhuri ilman että koskee multaan? Onko zenpuutarhureilla tulosvastuu ja mitä tapahtuu jos kasvikset vain nujertuvat hengiltä?
Lyökö erakkomunkkius leiville? Ja tarvitaanko siihen korkeakoulututkintoa?

Visiteerasin työvoimavirannomaisen nettisivuillakin, mutta ei missään kaivattu naispuolista erakkomunkkia.
Heikompi homma.





keskiviikkoketutus torstaina

olen keskiviikkoketutuksessa - onneksi on jo torstai.

Olemme kaikki sinkoilleet viime päivinä paikasta toiseen melkoisella tohinalla, yks tulee toinen menee.
Isoveli tuli eilen illalla kymmenissä treeneistään ja meni suoraan pesulle, pikkukisu tempaisi kehiin kunnon diivaraivarit. Se istui pesuhuoneen suljetun oven takana, huusi ja vaikersi ja hakkasi ovea kaksin tassuin: miten sä voit tulla kotiin etkä kanniskele mua sylissäs ympäriinsä, miten?
Sama juttu tänä aamuna. Pikkukisu eksyi tahallaan kenkäkaappiin ja huuuusi. Ja juoksi pelastajiaan karkuun.
Mokoma diivapelle.

*

Seurasin sivukorvalla alakouluikäisten tohinoita eilen yhdessä työjuttutapahtumassa; olisivatkohan olleet viides- tai kuudesluokkalaisia - en tiedä.
Porukassa oli muutama poika ja jokunen tyttö: tytöt olivat vähän laittautuneet, tukkaa laitettu ja asua valittu. Pojat kouhasivat omiaan, niin kuin nyt tuollaiset vajaat kaksitoistavuotiaat kouhaavat: mussuavat karkkia kaksin tassuin, tönivät ja nuhjaavat, kisaavat ja kikkailevat, pistävät pikkupainiksi aina välillä, vellovat sekavana kovaäänisenä lössinä ympäriinsä.
Tyttöjä kiherrytti.
Ja otti hattuun. Ne eivät huomaa meitä ollenkaan.
Oltiiks me vähän tyhmän näköisiä tuolla leikkipuistossa? kysyi tytöistä se joka kovasti yritti jollekin pojalle säteillä minulle ei koko iltana selvinnyt, kuka pojista oli se.
höh kaikki me näytettiin siellä ihan samalta totesivat pojat lakonisesti ja jatkoivat nuhjaamistaan.
Mä en yhtään osaa tätä juttua, en osaa. Ei vastakaikua pojilta siihenkään, lisää nujuamista vain.

Illan päätteeksi, siinä vaiheessa kun pojat olivat jo menneet, sanoin tytölle tuus nyt tekeen tää juttu, kun mieles kumminkin tekee, koko illan olet tässä pyörinyt. Ja kyllä sä osaat.
Osasihan se. Melkein paremmin kuin ne pojat.
Sanoin sen sille: mitä sä niistä välität, kun sä kerran osaat. Sen kun meet ja teet vaan. Olisit näyttänyt niille.
Sitä nauratti vähän.

Kyllä on vaikeaa tuo nuori rakkaus.
Varsinkin kun vastaosapuoli on ihan kuutamolla.

**

Aamulla fillaroidessa ajattelin että ohi suikahti jotenkin tutun näköinen tyyppi.
Sitten ajattelin että voi ja kauh, se oli varmaan hansvälimäki, nyt viileesti, olen kuuli. pieneen mieleeni ei juolahtanutkaan ettei hansvälimäki fillaroi näillä nurkilla, tietysti se fillaroi; kun kerran omalla silmällä näin.
Seuraavassa risteyksessä se moikkasi ja minä olin että jee hansvälimäki tuntee minut, jee kohta olen kokkikuuluisuus, jee!
Höh ja pöh, se mikään hansvälimäki ollut.
Työn kautta tuttava tyyppi, eikä oikeastaan tarkemmin ajatellen yhtään hansvälimäen näköinen.
Kyllä oli viileetä hetken olla hanssin kaveri.

*

Kesäruokintakriizi.

Keskenkasvuiskasvussa aletaan olla kulminaatiopisteessä. Voiko niille syöttää vaahtomuovia?
Pitäisi tulla täyteen, mutta ei enää kasvaa - kasvu on kääntymässä vertikaalista horisontaaliin.
paitsi yhdellä, jonka pitäisi vielä kasvaa kaikissa ulottuvuuksissa.

*


Tyylikriiziplogsadus

tässä pitäisi tietysti olla venkuraposeerauskuva, koska kerrankin olen melkein sievä.
Mutta ei ole, koska käsivarret ovat liian lyhkäiset kuvan ottoon, tukka ei kumminkaan mahdu, eikä ole peiliä koko verstaksella, että voisin ottaa peilin kautta kuvan.

Lueskelin semmoista jotain ulkomaalaista ja simppeliä blogia, jossa oli ohjeita vaatekapselointiin ja inspiroiduin tietysti aivan valtaisasti.
Sen ansiosta muistin taas, että tykkään vallattomasti farkut-paitapusero-yhdistelmästä, ja semmoisesti tänään esiinnynkin.
Mutta kas! On kriizin aihe heti.
Tai usean kriizin.

Kriizi nro1: Miten ihmeessä semmoisiin nätteihin ja ilmaviin vaateksiin pukeutuvat ihmiset pysyvät lämpöisinä?
Tai vilpoisina?
Minussa on vain kaksi vaihdetta: joko hirvee hiki tai kauan on kärsitty vilua ja nälkää.
Toisinaan myös yhtaikaa: jäätävä polte.
Ei ole keskivaihdetta ensinkään.
Siksi pitää aina olla mukana jotain lämpöistä, mikä melko lailla heti tuhoaa ihanan farkut-paitapuseroeleganssin. Vai ihanko tosissanne väitätte että ihminen on edukseen farkut-paitapusero-teinilapsen kaapista nyysitty huppari -yhdistelmässä? Kyllä ette ole tosissanne. Tulkaa vaikka itse katsomaan.

Kriizi nro2: Fillarointi. Se on nykyisellään ihan parasta ihmisen elämässä, mutta voi mikä vaatekriizin paikka! Jos sataa, tuulee ja tuiskuaa, niin pitää olla lämmintä ja vettäpitävää. Sitten tietysti päivän aikana kaunistuu. Sää; en mää. Mihin tungetaan veden- ja tuulenpitävät vaatekset? Kengät?
Kengät? Kengät?
Tuulipuvun kanssa ei voi käyttää sieviä kenkiä. Eikä sievien vaatteiden kanssa jotain texmex-lenkkareita. Siis oikeasti, miettikää nyt itse: avokkaat ja tuulipuku?
Ja veska. Reppu on tietysti paras mutta kyllä on junttia mennä kaupunkiin repussa, tuulipuvussa ja goretossuissa. Grr. Puuttuu vain semmoinen kaulanauha jossa roikkuu mummokännykkä. Grr.

Kriizi nro3: Edelleen fillarointi. Hiki ja vilu. Ensin on vilu, sitten on hiki. Verstaalla ei ole sosiaalitiloja. Ja kyllä en roudaa vaatevarastoa päivästä toiseen mukanani. Johan sitä ryönää tulisi matkalaukullinen yhtä säälittävää työpäivää kohden. Pistänkö muka pyörillä rullaavan matkalaukun peräkoukusta fillarin taakse kaikkien mahdollisten vaatehappeningien varalta? Juuei.

Oi tyyligurut (P; Ihana Elisa; RvaK!) mitä voin tehdä?

ja ps Timo. En oo tosissani. En. Kriizi päivässä pitää lekurit loitolla ja verenpaineen passelisti koholla.








maanantaigrr.

kyllä eivät sovi ihmiselle tämmöiset työpäivät; hus ja pois!

Neljä päivää prokrastinoivaa vapaata kotinurkissa eliminoituu noin neljässä minuutissa verstaalla. Grr.

Päivän kruunaa ilman muuta radiosta parhaillaan tuleva ohjelma kyberturvallisuudesta. Ihan saletisti kauan sitten kadonnut gambialainen enoni on seisoo kohta oven takana ja kolkkaa minut ja perheeni hengiltä että saa antaa meille testamenttilahjoituksen tai jotain. Ja vain siksi että käytän vääränlaista emailosoitetta ja notkun toisinaan faakebuukissa.

Minulle ei saa - ihan ehdottomasti ei saa - puhua seuraavista asioista:
- avaruus liika iso ja käsittämätön
- kyberturvallisuus liika iso ja käsittämätön
- vakuutusyhtiö liika iso ja käsittämätön
- lentoturvallisuus hysteriariski
- pandemia hysteriariski
- atomit, molekyylit ja elektronit liian pieniä ja käsittämättömiä
- lomamatkat koska lentoturvallisuus, vakuutusyhtiö, pandemia ja kyberturvallisuus; hysteriariski


Sen sijaan kanssani voi melko turvallisesti puhua
-
-
-
Kyllä en rupee; turvallisuusahdistusangst.


kohta alkaa kissapaini



ihan vain koska on niin kivat värit

Konmarinadi

Ihan pakko leuhkia: konmarinoin vaatekaappini. Jee!

Se ei suinkaan johdu kotihommalamaannuksen ohimenosta, vaan kotihommalamaannuksesta itsestään.
Kotihommalamaannus toimii nähkääs siten, että en tee niitä juttuja joita pitäisi tai kannattaisi, vaan jotain aivan muuta.

Esim. kun menee ostoksille kotihommalamaannuksen kourissa taskussaan kauppalappu, jossa lukee sämpylöitä, saippuaa ja uuniperunoita, niin aivan huomaamattaan poistuu  kaupasta kassissaan cantaluuppimeloni ja ananas.
Sitten joutuu menemään uudestaan kauppaan ja tulee ulos kassissaan siideriä.

Konmarinointini puolestaan johtuu siitä että kotihommalamaannuksen kourissa odotimme mieluisaa vierasta kyläilemään, ja sen sijaan että olisin valmistautunut vierailuun, minuun iskikin pakonomainen tarve ihan pikkuisen vain järjestellä lakanoita.

Tilanne luonnollisesti eskaloituu laajamittaiseksi vaatekaappikonmarinoinniksi, mikä johtaa lukuisiin jätesäkkeihin, paripuoliin eksyneisiin sukkiin ja siihen että odotetulle vieraalle ei ole yhtään mitään tarjottavaa paitsi paripuolia sukkia ja jäähtynyttä kahvia.
Jee.



Konmarinoidut kotivaatteet
Inventoin koko vaatekaappini. Omistan alle sata vaatetta. Ja noin skviljoona huivia.
Miksi ihmeessä omistan skviljoona huivia?
En ole huiveisa ihminen.

skviljoona huivia

konmarinada; ylhäältä alas, komonosta kotivaatteisiin 

Ja kuten huomaatte, kotihommalamaannus jatkuu edelleen. 
Teenkö ravitsevaa ruokaa?
Mitä vielä. Istun ihailemassa konmarinaadaani.

kissanristiäisriesa

Vapaalla, hurraat sille.

Esimies, se joka vuoden alussa tuli vuorotteluvapailevan esimiehen sijaiseksi, sanoi yksi aamu en tajuu miten sä jaksat tätä päivästä toiseen.
Otin esimiehen tuiskahduksen kehuna.
Olen uuvuttanut loppuun jo kolmannen esimiehen.

*

Olen prokrastinoinut hirvittävässä ahdistusangstissa keittiön kuivatavarakaappia.
Onko pakko jos ei yhtään haluu, jaksa ja huvita ja on kotihommalamaannuksessa?
Juhlimme eilen keskenkasvuisten syntymäpäiviä.
Sen sijaan että olisin imuroinut tai leiponut, pistin kuivatavarat järjestykseen.
Vei noin vartin elämästäni.
Olipas vaivalloista.

Kysyin hraH:lta että pitäisikö imuroida tietysti semmoisella tavalla että joku muu imuroisi. HraH sanoi että EI, ketään ei kiinnosta.
Emme imuroineet.
Juhlat olivat silti. Ja vierailla oli kai hauskaa. Luulisin.

Nyt prokrastinoin liinavaatteita. Olen prokrastinoinut niitä jo ainakin joulusta asti.
Mikä ihme siinäkin on?
Tiedän jo nyt, että sekin homma vie ehkä vartin elämästäni, ja sen jälkeen säkenöin koko loppupäivän sillä miten ahkera ja ansioitunut ihminen olen.

Kumma juttu koko prokrastinaatio, koska kumminkin on asioita, joiden kanssa tartun toimeen ihan heti ja väliin turhankin rivakasti.
Miksi ihmeessä vetkutan ja vatkutan sellaisia, jotka oikeasti ovat tosi pieniä ja vaivattomia juttuja?

*

Pikkukisu on ollut meillä nyt puoli vuotta.

Kissanristiäisistä oli kyllä aikoinaan kova riesa. sillä on tietysti hieno ja ylevä kissaluusnimi, jota emme halunneet ottaa käyttöön ja josta ei löytynyt passelia lyhennettä

Alkuperäinen suunnitelma oli, että seuraava kissamme on Neiti Pesonen, koska meillä on jo Viiru. Mutta pikkukisu ei ollut yhtään neitipesosmainen. Isoveli ehdotti, että sen pitäisi olla Stänli, mutta ei se ollut yhtään Stänlikään. Ja silloin Viiru olisi tietysti pitänyt muuttaa Oliveriksi.

Minun ja HraH:n superhieno nimiehdotus oli Ipa, koska se on semmoisen värinen. Sen tyrmäsivät keskenkasvuiset heti, vaikkemme kertoneetkaan mitä ipa on, vaan väitimme että se on lyhenne ipanasta.

Minä tarjosin seuraavaksi Hippua ja Heppua ja Touhoa ja Läikkää, Täplää, Liekkiä ja tiesmitä.
Mikään ei kelvannut.

Ainoa, mistä keskenkasvuiset edes jotenkin olivat yksimielisiä, oli Arwen. ihan liian ylevä ja hankala minun mielestäni, olisi nyt ollut edes hobitti
No, suurempien kiistojen välttämiseksi pikkukisusta tuli Arwen.

Käytössä se on tietysti vähän vaivalloinen, joten se lyheni Arkuksi. Minä sanoin että Arkku ei ole käypä nimi vaan liian kalmo, se on sitten Arppu.
Eli Arppendaaler. Tai vaihtoehtoisesti Arpström.

Arpström on kova tyttö juttelemaan. skruik.
Minkä johdosta sitä kutsutaan nimellä Skruikki. Tai Skiukkis kyllä vain, se sanoo myös skiukkis.
Ja tietysti näistä käytössä helpot ja nopeat Skruikkendaaler ja Skiuksimas.

Puolipitkäkarvaisilla kissoilla noin yleisesti saattaa olla ajoittaisia hiekkalaatikkohankaluuksia, joten Arpusta tuli Rönäperä. Eli siis Prinsessa Rönäperä.
Mikä kätevästi lyheni muotoon Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Rönäperän ja muiden vähäisempien maiden Prinsessa Arwen. Eli Rönis.
Joka puolestaan jostain syystä muuntautui muotoon Arbutski-Lutski. Eli Butski. Yleensä muodossa et päästä sitä Butskia mun huoneeseen!

Kaiken tämän nimiriesan jälkeen kissaeläin itse reagoi seuraaviin nimiin
(Arwen)
Mikähätänä
Kukahuutaa

Joista viimeiseen kaikkein kilteimmin; melkein yhtä innokkaasti kuin kananmunan rikkomiseen.

Jos puuhailen keittiössä ja rikon kananmunan ja riekaisen yliäänellä että Kukahuutaa, kissa tulee täyttä laukkaa sikaanissa liiraten ja riemukkaasti huutaen skruik.


haastettu

Villin vauhdikas Kupla heitti haasteella:

1.Kerro minkä niminen haluaisit olla, jos saisit valita itsellesi etunimen (eikä se saa olla jo sinulla oleva nimi)?
No jos vaikka Inari. 

2.Minne Suomessa mieluiten muuttaisit (ilmansuunta tai paikkakuntakin vaikka jos tiedät)?
Haluaisin kokeilla, millaista on asua ihan pohjoisessa. Haluaisin kokea yhden vuoden Utsjoella tai niillä nurkin.
Mutta jos pitää asua pysyvämmin jossain, niin sitten rannikko. Niin että meri on lähettyvillä.

3.Miksi sinulla on lapsia /miksi sinulla ei ole lapsia?
Niitä vain tuli ja tuli! Olen kai melkein aina halunnut lapsia ja mieluummin paljon. Sain kolme, sitten minut laitettiin lisääntymiskieltoon. En ole ikinä elämässäni ollut niin väsynyt, hämmentynyt, ymmälläni ja eksyksissä kuin ensimmäiset vuodet. En ole ikinä osannut kuvitella mitään täydempää. 

4.Valitse sinua lähinnä kuvaava: västäräkki, pöllö, strutsi?
Haluaisin olla västäräkki. Luultavasti olen strutsi.

5.Minkä kirosanan sanoit viimeksi?
Yritän olla kiroilematta. Laajaan manausvalikoimaani kuuluvat mm. voi itku /voi rähnä /rähnström/ voihan vietelö/ kehvatsu /voi kehvatsu /vitsit /voi vitsit /grprkl /grr /rumasana /perrrrrrjantai /persuntai

6.- ja miksi?
Saatoin mahdollisesti sanoa grrprkl eilen kun huomasin että pyörästä oli jalka poikki. Otti päähän ihan vietävästi.

7.jos voittaisit lotossa miljoonia, niin tekisitkö töitä kodin ulkopuolella?
En kovin paljoa ainakaan :) päivän-pari viikossa.

8.Minkä huonon piirteen olet siirtänyt jälkikasvullesi/läheisellesi?
Prokrastinaation. Ilman muuta prokrastinaation. Meillä ei koskaan tapahdu yhtään mitään, koska mikä tahansa lähteminen tai ryhtyminen on ihan liian vaivalloista. 

9.Mikä murre on sinusta hauskinta?
Länsirannikko, koska se on koti. Sekä suomeksi että ruotsiksi.

10.Mikä olisi hyväntekeväisyyskohde jonne lahjoittaisit vaikkapa jonkun palkintosumman, jos sinun pitäisi sellainen jossakin  nimetä?
Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, perustaisin rahaston keskinkertaisille lapsille. Hyvät ja parhaat saavat aina tukea ja menestyvät joka tapauksessa. Huonojakin tuetaan elämän poluilla. Perustaisin stipendirahaston ihan tavallisille keskinkertaisille gaussin käyrän keskipisteille; siitä voisi anoa tukea liikuntaharrastukseen, musiikkiharrastukseen tai taideharrastukseen ja sitten siitä jaettaisiin vuosittain kevätjuhlastipendejä niille, joista opettaja vanhempainvartissa sanoo että "minulla ei ole teidän lapsesta mitään sanottavaa"
Nyt jo olemassaolevista järjestöistä /kohteista tukisin Unicefia /KUA:a /tai mitä tahansa järjestöä joka pyrkii parantamaan lasten elinolosuhteita laajalti.

11.Missä olet juuri nyt ja miksi?
Töissä. Ja miksikö? Koska töissä kuuluu olla. Tai käydä. Tai edes teeskennellä työntekoa.

Koska välillä pitää ihan oikeasti teeskennellä työntekoa, niin teeskentelen.
Palaan uusiin kysymyksiin ja haastettaviin myöhemmin.

kodinhoidollislamaannus

Viikonlopun ahd.angst.:
- olen kotihommalamaannuksessa. En jaksa. Ei huvita. Lopputulos on kautta linjan sen mukainen. 
- yläkerrassa vesivahinko, meillä edellisen asukkaan (holtittomasti) asentama kattopaneeli. Yritän olla ajattelematta.



kodinhoidollislamaannus tuottaa masentavia lopputuloksia

Viikonlopun kivuuksia
- kotihommalamaannuksen takia istuin enimmäkseen sohvannurkassa lukemassa. Finalisoin kaksi kivaa kirjaa ja aloitin kolmatta. Ajattelin että voisin ehkä muuttaa Islantiin ja sitten ajattelin että en melko varmasti kiipeä Everestille. On mahtavaa oppia tuntemaan itsensä ja on ihan valtavan huojentavaa huomata, etten halua mistään hinnasta kiivetä Everestille.
Islantiin muuttamisen hylkään ihan vain hraH:n takia, koska hänen mielestään ilmansuunta on varsin väärä. Jos pitää valita hraH:n ja Islannin välillä, niin valitsen hraH:n; pahoitteluni Islanti.

- Typerä melko uusi (ja halpa) telefoonini oikuttelee. Telefoonien lakkaamaton hankinta on minusta kerskakulutusta pahimmillaan enkä millään haluaisi investoida luureihin, en vähää, enkä paljoa. Mutta koska talo on täynnänsä nuorisoa, on ihan suotavaa olla kohtuullisen saavutettavissa. Ja mieluusti niin, että kuulee vastaosapuolen puheen. Ja saa niiden viestit.
Torstain ruokakauppaostoksilla hraH ylipuhui minut katsomaan jotain valtavan hienoa ja minun mielestäni aivan älyttömän kallista puhelinaparaattia ja melkein jo ylipuhuttuna ostinkin sen, mutta sitten sanoin että koko juttu on aivan älytön vaikka puhelimeni onkin kelvoton.
Perjantaina yritin lähteä töistä kahdeltatoista, mutta päivä venyi puoli kolmeen, eli yliajalle. Päätä särki ja muuta. Oli kuitenkin pakko käydä hoitamassa muutama kauppa-asia keskustassa ja samalla laahauduin yhteen tavarataloon tuijottamaan sitä samaa puhelinaparaattia. Se oli siinä tavaratalossa kutakuinkin samanhintainen kuin ruokakaupassa ja ajattelin että olkoon, on ollut niin tyhmä päivä että menköön loppukin savikkoon, ostetaan se. Siinä samassa vitriinissä oli myös muita telefooneja ja osa niistä oli puoleen hintaan ja minä ajattelin oikein ponnekkaasti että olisipa hauskaa, jos tuo minun aparaattini olisikin yhtäkkiä puoleen hintaan.
Tuli myyjä ja se oli kovin pahoitteleva, että voivoi, tämä on tämmöinen mallikappale vain. Että sitä ovat monet hipelöineet ja tehtaalle pitää lähettää puhdistettavaksi koko laittimo, mutta saat sen sitten puoleen hintaan.

- lauantaina laahasimme keskenasvuiset kultturelliin kohteeseen pohtimaan matematiikan kivuuksia. Ne nurisivat vähän, mutta tulivat. Matematiikan jälkeen menimme hipsterikahvilaan kahville koko sakki. Oli hauska katsoa viereisen pöydän hipsterimiestä kun törmäsimme sisään kesken hänen urbaanisromantillisen aamukaffehetkensä.

yksi suloisista pulluraposkistani "inhoaa" matikkaa
hän on lapsista se joka näkee jotenkin intuitiivisesti muotoja ja ulottuvuuksia
toivon että hän löytäisi avaimen avaruudelliseen


- ruuanlaitollis-kodinhoidollisen lamaannuksen vuoksi kävimme kirkolla äitienpäivälounaalla.

- maailma pyörii sittenkin, vaikka olen kodinhoidollislamaannuksessa

maanantaihöntyily

Mietin vapunpäivänä, millainen määrä vapaata olisi ihmiselle hyväksi. Millaisen löysäilyn jälkeen on niin rentoutunut, että työhönpaluu tuntuu ihan siedettävältä ajatukselta?
En pystynyt ratkaisemaan, mutta jotenkin yllättäen tämä nimenomainen pitkä viikonloppu oli melkolailla riittävän rentouttava.




Työmatkan varrella alkaa kohta unagi ikebana kawasaki harukami kirsikankukinta. 


Silloin polkeilen osan työmatkasta henkeäsalpaavassa vaaleanpunaisuudessa.

Vapunpäivänä kävin metsäkävelyllä. Takakaarteessa, siellä missä lumi viipyilee pisimpään ja metsä on rauhallisimmillaan, oli kevät jo täydessä vauhdissaan. Linnut huusivat. Riehakkaasti ja riemukkaasti. Vihreän kohinan saattoi melkein kuulla. Pysähdyin vain kuuntelemaan. Vannon että kuulin kuinka silmut puhkesivat hiirenkorville.

Eilen illalla etsin keskeneräistä kirjaani ja ihmettelin, että miten minulla on siitä jotenkin outo olo.


Pistin kirjat vierekkäin ja ajattelin että niitä yhdistää jokin muukin kuin vähän kliseinen kuva. 

En ymmärrä, mikä minua oikein vaivaa: olen jo vuosikausia ollut sitä mieltä, että D.Steelen kirjat ovat paitsi harvinaisen huonoja sekä suorastaan lukukelvottomia ja lisäksi vielä todella kökköjä kirjoja ja siitä huolimatta aina aika ajoin laahaan niitä kotiin kirjastosta.
Sinnittelin kymmenkunta sivua alusta eteenpäin ja totesin että onpa muuten harvinaisen heikko tuotos.
Miksi ihmeessä viitsin lainata niitä, kun jo lähtiessä tiedän etten missään olosuhteissa tule lukemaan sitä loppuun? 
Käsittämätöntä.

Vaihdoin opuksen lennossa kaksoisolentoonsa ja totesin, että vaikka kuinka haluaisin tästä kovasti kehutusta Tuhannesta lahjasta pitää, en oikein sillekään syty.
Se kelluu ainakin vielä vain juuri ja juuri diipadaapa-tason yläpuolella, odotan yhä sen puhkeamista siihen täyteen kukkaansa, joka sillä kuulemma on.