tohinatorstai

Torstaissa oli tekemistä: pääkaupunkiin esittelemään työopiskelutyö, melkein suoraa päätä takaisin kotiin Isoveljen rippikoulun aloittajaisiin, kauppaan, kotiin, harrastuneisuusopiskeluessee valmiiksi: siitä puuttui vielä pohdinta ja johdanto.
Essee palautettu klo 23.05, yli vuorokautta ennen viimeistä jättöhetkeä - viikonloppurauha turvattu.

Filosofia on kyllä kummallinen juttu.
Päänupissani oli ihan selvä agenda aiheesta: selkeä suunnitelma siitä miten edetään kauniilla kaarella alusta loppuun, loogisesti ja arvokkaasti.
Vaan ei kehvatsu, se mokoma essee lähti heti alkumetreiltä hankoutumaan ihan omille jossain määrin absurdeille suunnillensa. Vaikka kuinka yritin palauttaa sitä ruotuun, se vain kirjoittautui omanlaiseksensa.
Loppumetreillä, illan pimeinä tunteina vajosin pohdinta-osiossani auttamatta toisaalta-toisaalta -hetteikköön ja melkein onnistuin todistamaan että valkoinen on uusi musta ja että kokonaisvaltainen ihmisten likvidaatio ammuskelemalla silmittömästi on itse asiassa ihan oikeutettu teko ihmiskuntaa kohtaan.
Onneksi vain melkein.
Henkilökohtainen moraalietiikkani ei sallinut minun mennä absurdeissa todisteluissani loppuun asti.
hmh.

*

Kaveri oli prepannut valmiiksi rippikouluavajaisiin. Nuoret kuulemma istuvat takana ja aikuiset edessä. Aikuiset laulavat ja nuoret eivät. Ja nuoret häpeävät, aikuiset ovat ylpeitä.
Edessäni istui rivin verran punoittavaposkista nuorisoa, jotka leuanheilutuksesta päätellen ainakin aukoivat suitaan laulun tahdissa. Luultavasti siksi, että kanttori heti alkuunsa nostatti koko riparikansan seisaalleen tömistelemään ja taputtamaan, kokonaisvaltaisessa ja kollektiivisessa häpeässä (kanttori oli ainoa joka pysyi rytmissä) oltiin heti alkumetreiltä, koko porukka.

Olin järkyttynyt - ei ole rippikoulupasseja /-kortteja enää!
Mihin on maailma menossa?

*

Meillä on taas yksi uusi lapsenlapsi.
Jompikumpi tytöistä naitetaan kuulemma belgialaiselle suklaamiljardöörille (Isoveljen ehdotus, lupasi kyläillä siskonsa luona kerran-pari vuodessa jos niin käy).
Seuraavan lapsenlapsemme nimi on Hoyt van der Oink.

(ennestäänhän meillä on jo Narcissos, Pizza-Liina, pikku-Dumbeldore ja Pöksytuhnu. Kyllä niin odotan vanhuutta ja jotain ylevää kulttuuririentoa, jossa pääsen esittelemään koko kelvollisen rivini.)

tohinatiistai

Pörräsin eilen kotinurkissa suunnilleen tunnin. Kehittelin ruokaa, istuin melkein rauhassa alas syömään, imaisin kyytipojaksi vielä kahvitkin ja lähdin tyttöjen kanssa talvijalkineostoksille.

Kiersimme kaupasta toiseen ja sovittelimme kenkiä oikeisiin ja vasempiin jalkoihin, vajaan tunnin verran. Kumpaisellekin jalalle ja tytölle löytyi talvikengät. Toinen lapsista loukkaantui, kun hän ei saanut enää muita vaatteita. Eikä edes kierrellä katselemassa niitä.

Nappasin bussin ja jatkoin tanssiryhmän vanhempainiltaan.
Stressaannuin varainhankinnasta. Ja siitä että minun pieni lapseni lähtee kauas maailmalle ihan yksin. Ja sitten vielä vähän lisää varainhankinnasta.

Palasin vanhoja jälkiä kaupoille etukäteiskatsastamaan joulujuhlavaatevalikoimaa lapsukaisilleni. Minulla on joku älytön visio siitä että me kaikki tyttöset olisimme yhteensointuvissa neuletunikoissa.
Sain ähkyn ja röhkän lasten juhlavaatetarjonnasta.
Tytöt olivat jo ilmaisseet ähkyvän ja röhkyvän mielipiteensä minun visiostani. He kannattivat pikemminkin sitä tarjolla olevaa valikoimaa.

Istuin bussissa ja olisin halunnut kuunnella yhtä podcastia, mutta siellä puhuikin joku kustaavilkuna tai joku muu vanha herra ikälopun poliitikon äänellä. Väärä ohjelma ihan kokonaan. Harmitti.

Tulin kotiin. HraH oli kadonnut. Mummin radio ei kuulemma suostunut sammumaan.

Kehittelin iltapalaa itselleni ja menin suihkuun ja hätistelin osaa nuorisosta nukkumaan.
Söin iltapalaa. HraH tuli ja meni taas.

Kaivelin esiin opiskelukamppeeni ja linnoittauduin sohvaan. Ja se oli päivän paras ja rauhallisin ja lämpimin hetki. Ainakin lämpimin, kunnes kompuutteri kävi niin hehkuvaksi, että oli pakko nostaa se pikkupöydälle höyryämään.




Tämä päivä on dc al fine. Paitsi että iltakokouksen suuntana on tällä kerralla verstas. Ja talvikenkien sijaan pitäisi vissiin etsiä niitä joulujuhlavaatteita. Kun kerran ne kengät löytyivät jo.

*

Lapset ovat lähdössä viikonlopuksi leirille. Ne kysyivät, mitä me aiomme tehdä sillä aikaa.
Ei aavistustakaan.
Ne ehdottivat että menkää Tampereelle telpsinaarioon katsomaan telpsiinejä.
Tai Fiskarsiin ostamaan isälle pikkutakkeja ja äidille saksia. Minä sanoin että se on kyllä vähän huolestuttava yhdistelmä.

tohinaa

taas mennään, tämä viikko on käytännössä jo ohi.

Kuten tunnettua on, prokrastinoijalle ei ole muuta tinkaa kuin viime tinka. Yhtään hetkeä aikaisemmin ei kannata eväänsä liikauttaa.
Yleisesti tunnustettu tosiasia on myös se, että asioilla on taipumus kasaantua. Kokoukset, vanhempainillat, ystävien tapaamiset - ne eivät ikinä tule yksittäin, ehei. Ne tulevat kolmittain.

Väistämätön ja vääjäämätön luonnonlaki on se, että viimetingat ja kasaantuneet asiat kohtaavat toinen toisensa jossain pimeässä ja pölyisessä nurkassa, jonka ei ikinä pitänyt tulla, tai ainakin sen piti olla vasta ensi viikolla.

Sitten sitä vain yhtäkkiä tajuaa että hitsinpimpulat nyt on muuten se ensi viikko. Tässä ensi viikossa, jonka ei pitänyt tulla ennen kuin vasta ensi viikolla tai ehkä jopa vasta sen jälkeen, kohtaavat siis kolme kokousta, kolme vanhempainiltaa, kolme ystävien tapaamista ja kolme esseen palauttamista.
Jopa säälittävällä humanistin kymmensormikalkulaattorilla saa aikaan yhtälön, jossa on aika monta liikkuvaa osaa.

Sen lisäksi suloisista lapsukaisistani kaksi potee pahanlaatuista kauppavastarintaa, mikä puolestaan johtaa siihen, että heiltä puuttuvat tyystin talvi- ja juhlakauden vaatteet. 
Niitäkin tietysti tarvitaan ensi viikolla, joka yllättäen onkin jo nyt. Hmh.

Kivaa kun elämässä on tohinaa.
Ihan oikeasti.




viikonlopun toteuma

Viikonlopun plään
- essee1 valmiiksi
- opiskelujuttu2 työn alle
- työopiskelujuttu
- siivousta kaikessa rauhassa, ehkä jopa muutaman laatikon raivaus
- talvikengät tytöille
- siskon visiitti meille kaikessa rauhassa
- ystävien tapaaminen kaikessa rauhassa
- pizzasunnuntai

Viikonlopun toteuma
- normaalit pyykit ja ruuanlaitot
- setti sisä- ja ulkopaikallissijoja yhden lapsukaisen kanssa
- korvakorujen vaihto-operaatio + lisää reikiä yhteen lapseen
- anopin fläpän asennusta (se ei muistanut sähköpostiosoitettaan)
- anopin fläpän asennusta (se muisti väärän osoitteen)
- anopin fläpän asennusta (nettiyhteys ei toiminut)
- anopin fläpän asennusta omassa kodissa, jossa nettiyhteys toimi.
- kollektiivinen raivo siitä, että myyjä oli myynyt anopille liittymän, joka ei toimi

- moraalisena tukena siinä liikkeessä joka oli myynyt anopille toimimattoman liittymän
- kiireistä tarjoilujen väsäystä
- vielä kiireisempää siivousta
- ja jos mahdollista niin vielä kiireisemmät treffit siskon kanssa
- ystävien tapaaminen
- pizzasunnuntai

Viikonloppu oli hyvä, mutta ei ollenkaan sellainen kuin sen olisi kuulunut olla. Ihan erilainen.
Monia asioita olisin halunnut tehdä ihan kaikessa rauhassa ja kiireettä. Siivoilla, jutella siskon kanssa, pohtia opiskeluja.
Monia asioita, lähinnä opiskeluja, olisi pitänyt tehdä. Niiden tekemättäjääminen harmitti. Mutta toisaalta se, mikä tilalle tuli, oli sekin tärkeää ja hyvää. Niin kuin nyt vaikka se anopin fläpä. Tehtävähän se oli.


Ystävien tapaaminen on aina hyvä asia.
Pöydälle jääneet kynttilät ja hyvät keskustelut lämmittivät sielua koko illan.

joulukuvastoraivo

istuin iltani iloksi selailemaan joulukuvastoa. Grrr.






Mitä ihmettä on pörröliuku?
Miksi sitä varten tarvitaan estesukkia?
Kaikki mieleeni tulevat vaihtoehdot ovat alaikäisiltä kiellettyjä. (hyi minua!)

Miten olisi annos oikeakielisyyttä?

Copyllä taisi muutenkin olla joku pörröongelma. Tuli semmoinen olo, että pitäisi laskea montako pörröä kuvastossa oli, ehkä olisin voittanut palkinnon.

Entä sitten lahjavihjeet?






Kuka antaa ja kenelle?

Kysyin hraH:lta että haluaako hän aatonaattona sensuellin alusasun. Kuulemma ei. eikä myöskään niitä räikeänruudullisia kalsonkeja samaisesta kuvastosta. Minä loukkaannuin, tietysti. Olisin hyvää hyvyyttäni antanut hänelle sekä sensuellin alusasun että reippaanroimakkaat kalsongit.

Vai pitääkö minun kääriytyä sensuelliin alusasuun? Ja lahjapaperiin?

Entä jos olen ihan suivaantunut ja joulustressaantunut rakkaaseeni? Viskaanko häntä sensuellilla alusasulla ja kerron ylitsetursuavat tunteeni kimittävällä yliäänellä että mäenvoisietääsuaenkäjouluanyysk.?
Entä jos rakkaani on vaikka lapseni? Että annanko teini-ikäiselle poikaselleni sensuellin alusasun?

Ja miksi ihmeessä jo aatonaattona?
Eikö se nyt jo hyvänen aika riitä, että otetaan yhden päivän varaslähtö? Pitääkö sitä nyt ruveta viettämään joulua jo kaksi päivää aikaisemmin?

Eikä edes aloiteta siitä yhden toisen vaateketjun harmaansävyt-katalogista. Se oli niin loukkaava ja mauton, että jopa se teini-ikäinen poikaseni (joka luultavasti olisi halunnut katsella niitä kuvia kaikessa rauhassa silmät kiiluen) joutui myöntämään että naiskuvassa on jotain outoa, jopa mahdollisesti ei-hyväksyttävää. Ainakin samaisen kataloogin mieskuvaan verrattuna.
(tunnustan: saatoin harjoittaa lievää mouhaamista aiheesta, jonka jälkeen piilotin kuvaston poistopaperikorin alimmaiseksi.)

voi pörröliuku vieköön.


Yksiksen yksitoista

Yksis heitti haasteella.

Haasteen säännöt:
Kiitä haastajaa
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
Ei takaisin haastamista

Kiitos Yksis, hauska haaste! 

Yksitoista faktaa itsestäni (kääk, ei minussa ole yhtätoista asiaa)

1. Minulla on yksi hraHakkarainen. Ja yksi sisko. 
Minua on myös vain yksi.

2. Meillä on kaksi kissaa. Leevi on vanha ja dementti ja maine coon. Viiru on pieni, pyöreä ja lievästi häiriintynyt.

3. Meillä on kolme lasta. Neljäntoista, kahdentoista ja yhdeksän ikäisiä.

4. Olen elänyt neljä vuosikymmentä. Minulla on neljä tutkintoa (yo-, ylempi korkeakoulu-, kaksi ammatillista). Neljä lasta olisi ollut kiva määrä, mutta kehvatsun lääkärit laittoivat minut lisääntymiskieltoon. Höh.

5. Nykyinen kotimme on viides yhteinen osoite hraH:n kanssa. Osoite nro neljä oli mielestäni ihanin. Vaikka ei tässä nykyisessäkään mitään vikaa ole.

6. Kotimme on kuudennessa kerroksessa. Meillä on upea näköala iltaruskoon. Työpäiväni pituus on kuusi tuntia.

7.Yksinkertaisimpaan leipätaikinaani tulee seitsemän ainesosaa: neste, suola, siirappi tai hunaja, kaurahiutaleet, rasva, hiiva, vehnäjauhot. Hiutaleita pitään olla n. 4 dl, vettä vajaat 5 dl.
Verstas on työllistänyt minua jo seitsemän vuotta.


8. Yksi lapsukaisistani on kahdeksannella luokalla. Hänen koulumatkansa taitaa olla melko tarkalleen kahdeksan kilometriä. Olen blogannut kahdeksan vuotta, alussa meillä oli hidas modeemiyhteys.

9. Yhdeksän voisi olla noin suunnilleen minun ja hraH:n yhdessä tekemien ulkomaanmatkojen määrä. Suurin osa matkoistamme on tehty yhdessä lasten kanssa. Hirmu paljon, en ole tajunnutkaan. Minä en mielestäni matkustele ollenkaan. (ehkä niitä on enemmän sittenkin. vai lasketaanko Tuhkolma ulkomaaksi? Entä Tallinna?) Voinko sanoa että yhdeksän on tosi hienoa, merkityksellistä ja mahtavaa reissua?

10. Radiossa soi juuri Kymmenen tikkua laudalla. Se on pelottava laulu. Ja se kirja myös. Yritin lukea sen joskus teininä, en pystynyt. 
Olen viimeksi ollut raskaana kymmenen vuotta sitten.
Oltuamme naimisissa kymmenen vuotta vaihdoin sukunimeä.

11. *huoks* vielä joku juttu. Minulla on tällä hetkellä kesken ainakin yksitoista kirjaa, joista suurin osa on opiskelukirjoja.

Yksiksen yksitoista kysymystä:

Lempi joululaulusi?
Saako sanoa monta laulua - en pysty valitsemaan vain yhtä! (jopa tämä lista on brutaalisti karsittu, joululaulut ovat niin ihania!)
*
Koska joulua saa alkaa fiilistelemään?
Ensimmäisestä adventista, tai joulukuun ensimmäisestä päivästä - kumpi nyt ikinä onkaan aikaisemmin. Joulua valmistellaan hiljalleen, päivä kerrallaan, pienin askelin. Ja oikein tosissaan joulunalusviikolla, suunnilleen kolmannesta adventista alkaen. Jouluradio alkaa tietysti soida heti ekana adventtina.

Jouluvaloja? Värejä vai pelkkää valkoista?
 Kyllä! Valoja, värejä! Mausteista punaista, kultaa; lämmintä. Väritkin tuodaan sisään vähitellen.

Mitä syöt jouluna? Kalaa? Kinkku vai kalkkuna?
Kaikkia! Savukalaa, savukalkkunaa, kinkkua, poroa(kin). Isän tekemä sallatti (rosolli) kuuluu ilman muuta asiaan (<3!), ja omatekemä bataattiperunalaatikko myös. 
Meillä on joka vuosi pöydässä setti "hyvyys - mieliliha - tarjous" Mikä vääjäämättä johtaa monenlaisiin herkkuihin, varsinkin lihapuolella ;)

Glögiä, skumppaa, kotikaljaa vai jotakin muuta jouluina?
Kuoharia ja/tai punaista. Jälkipalalla ja illalla port.
Glögiä en juo ensinkään (paitsi ehkä vaaleaa), kotikaljastakaan en välitä.
Kahvina ehdottomasti vaniljakahvi (kuuluu sanoa joka kerta että kahvia with a hint of vanilla; en tiedä miksi. tai tiedän mutta liian monimutkaista selitettäväksi)

Miten teillä avataan lahjat? Yksi kerrallaan vai kaikki yhdessä?
Yleensä vimmatusti, ilma on sakeanaan papereita ja kiljahduksia.
Me aikuiset avaamme sivistyneesti kahdenkeskisessä rauhassa, myöhään yöllä.

Koska teille tulee kuusi? Vai tuleeko? Aito vai kopio?
Aatonaattona yleensä. Ja joka vuosi pohditaan aidon ja kopion välillä. Toistaiseksi meillä on aina ollut kopio.
Meillä ihan konreettisesti aina "joulupuu on rakennettu" - täystumpeloita kun käsistämme olemme, on kuusenpystytys aina laajamittainen operaatio. 

Vietetäänkö joulu omalla perheellä vai suuremmalla joukolla?
Sekä ja että. Monena vuonna olemme syöneet yhdessä ystäväperheen kanssa, lahjahässäkkä kuitenkin omissa oloissamme. Tämän vuoden kuviot ovat vielä auki. 
Jotenkin tähän houkuttaisi vastata että omalla perheellä: kaikki joulunpyhien kokoontumiskombinaatiot ovat osa laajempaa perhekokonaisuuttamme.

Mikä on joulun kohokohta?
 Saako taas sanoa monta?
aattoaamu kun lapset heräävät ja kuuseen laitetaan valot.
keskipäivä: "huomenna jos Jumala suo..."
jouluyö: "..oi jouluyö, oi autuas sä hetki..."

Saada vai antaa? Molemmat?
Molemmat.

Joulun tärkein perinne?
Rauha, hiljaisuus, yhdessäolo - ovatko ne perinteitä?
Meidän perheen parhaita perinteitä ovat puurojuhlat isovanhemmille, croissant-aamiaiset ja joulusauna. 
Ja joulunodotuksen tärkein perinne on Huonosti käyttäytyvien miesten joulujakso, se on pakko katsoa joka vuosi jossain välissä, jonkun rankan päivän iltana.

*aivan joulufiiliksissä - voi Yksis minkä teit!*

11 uutta kysymystä 
Saako kierrättää nuo joulukysymykset? Ne olivat niin mahtavia!

Kierrätettyihin joulukysymyksiin haastan:
RvaKepponen
Vintti
PikkuHimpulat
Rillo
Mirka (tai Sofiann ;))
Elisa
Pinkki
Tähtönen

Lasten oikeuksien päivänä


31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään




28. Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua. 


ts. lapsi haluaisi toteuttaa oikeuttaan leikkiin, lepoon, vapaa-aikaan ja taide- ja kulttuurielämään. Mutta lapsen vanhemmat pakottavat sen käymään peruskoulua.
"ai lasten oikeuksien päivä, no ihmekös joka puolella on lippuja puolitangossa!" 
ah, tuota kollektiivista koulu- ja murkkuikäisten sarkasmia!



ps. telakkateollisuudella pyyhkii hyvin. Ainakin täällä meidän nurkilla. Tänään tuotettiin 21 alusta.

pipparskaakkukriisi


Yksi lukuisista serkuistani (uskokaa pois, niitä riittää!) julkaisi veissibuukissa strömssööhenkisen kuvan pipparskaakkujen paistannasta.
Kuinka hän ja lapsosensa hymyssäsuin paistelevat ja maistelevat pipparskaakkuja.
Aargh.

Ei jouluvalmisteluja nyt vielä kuulu aloittaa.
Jouluvalmistelut aloitetaan vasta sitten kun ollaan siivosti käyty hoilottamassa hoosiannat ja istuttu rauhallisesti ja kärsivällisesti hetki kirkkokahveillakin. Eikä silloinkaan vielä täydellä teholla, vaan korkeintaan niin, että laitetaan ehkä jouluvalot ikkunaan, ja tietysti sytytetään kynttilä. (sunnuntai on kuitenkin lepopäivä. ei silloin sovi rehkiä, niin se on!)
Että ei mitään varaslähtöjä.

Toinen mistä reklamoin on pipparskaakut noin yleensä, että miten on mahdollista että kaikki muut onnistuvat ja minä en?
Jotenkin kestän sen että anonyymit ja vähemmän anonyymit täällä blogistaniassa punaisin poskin kalastajavillapaidoissaan paistelevat ja maistelevat yhdessä jälkikasvunsa kanssa omin pikkukätösin tursuteltuja glitteripipareita, mutta kyllä nyt tulee jo liika iholle tuommoinen peli.

HraH joka vuosi ottaa minusta semmoisen piparinpaistelus-maisteluskuvan, jossa olen virttyneessä röntsässä teepaidassa, ihan hikisenä ja kuristan homersimpsontyyliin hengiltä jotakuta lasta, joka on juuri nielaisemaisillaan puolen kilon möntin taikinaa. Että miten se osuukin kameran kanssa paikalle juuri semmoisella hetkellä?
Ei semmoista kuva voi missään julkaista. Tulee vielä lastensuojeluvalvoja paikalle.
Ihan epää.
Kyllä varmasti olen laulanut joululauluja ja paistellut ja tursutellut juuri ennen sitä kuvan ottamista.

No tietysti sitten se serkkuni ja kaikki sen kaverit kehuivat että miten monta kertaa ennen joulua he paistelevat piparkakkusiaan; joka viikko ainakin, joskus jopa kahdesti.
Mihin ne oikein joutuvat niiden kakkustensa kanssa?
Jos nyt jo aloittaa ja joka kerta vetäisee vaikka puolen kilon taikinan, niin kyllä on kakkua kerrakseen. (tietysti yhtenä kertana tehdään se täydellinen piparkakkutalo, vaikkei sitä kukaan sanonutkaan. mutta kyllä minä tiedän)

Paitsi että kyllä meilläkin paistellaan pari-kolme taikinallista. Yhden kerran tehdään kaupan taikinasta, koska se on helposti käsiteltävää. Yhden satsin leivon yksityisesti sillä kaikkein parhaalla reseptillä, josta tulee aivan taivaallisen suussasulavia kakkuja, mutta jonka taikina on kyllä yksi faan leivottavaksi. (niitä kakkusia sitten säästellään erityisiin kahvihetkiin, niitä ei saa noin vain käydä kromehtimassa)
Ja sitten pitää olla pellillisen verran taikinaa jemmassa aatonaaton iltaan tai aattoaamuun. Että tulee jouluntuoksu.

Kerran kauan sitten minä olin iloinen ja luova ja ahkera ja silloin leivoin semmoisia kakkuja, joihin tuli reikä. Aatonaattona laitoin niihin silkkinauhat ja ripustelin joulukuuseen ja olin niin tyytyväinen itseeni.
Tapaninpäivänä aloin ihmetellä että onpa muuten aika hiljaista.
Pieni piparihiiri istui kuusen alla, hänkin itseensä tyytyväisenä.
Ja kuusessa roikkuivat enää pelkät reiät. Paitsi yhdessä yläoksassa oli vielä puolikas kakkusta jäljellä. Ja hampaanjäljet.
Että ei vaan mene niin kuin strömssöössä.

*

Minä sanoin aamulla bussissa hraH:lle että pitää ryhdistäytyä ja hänenkin pistää kalastajavillapaita päälle ja tulla leipomaan että ollaan niinkuin kunnon ihmiset eikä niin kuin mitkäkin villit metsäläiset.
Se lupasi tulla ottamaan taas valokuvan.

parisuhteellisuutta taas

saako joka maanantai toivoa, että yksi päivä vielä vapaata lisää?

Jäin viikonlopun jäljiltä pohtimaan parisuhteellisuuksia - aina ne asiat koskettavat.
Arjessa harvoin on muuta kuin arkea, mutta arkikin voi jaettuna olla hyvää, voimaannuttavaa.
Mietin tuttavia. Voiko silloin kun ei tunne koko tarinaa ravistella toista, tai vaikka niitä molempia?
Käskeä pysähtymään ja katsomaan edes hetken ajan ohi itsensä, siihen jonka kanssa on halunnut aikaansa jakaa?
Voiko täyttää tyhjää, jonka olemassaoloa ei toinen halua myöntää?

Semmoisia pohdiskelin lauantaiyönä samalla kun vavisten pelkäsin vereni pakenevan kohti kuuta.

HraH, joka koko pohdiskelun minussa käynnisti tilittämällä tuttavien tilannetta, sanoi mä tykkään siitä kun me tehdään yhdessä ja jaetaan, kyllä mä haluan sun kanssa elää vanhaks.
Minä en ole yöllä mitenkään parhaimmillani - en edes tällaisten sydäntäläikäyttävien tunnustusten jälkeen - mutta onnistuin sentään raakkumaan että eikö se tässä nyt vähän ole tarkoituskin.
Mikä rakkauden apostoli olenkaan!
Jee sille.

*

Yritin sunnuntaina kirjoittaa hupiopiskeluideni esseetä.
Joku kehvatsu oli käynyt kähveltämässä koko hienon esseeni ja jättänyt tilalle ihan silkkaa soopaa. En ymmärrä. Siitä räpellyksestä oli järki ja tieto kovasti kaukana.
Lamaannuin.

Mutta sain valmiiksi työopiskeluiden loppuraportin. Jee edes sille.

*
ps. Länsisiivessä jaettiin iloinen kreikkalainen fiasko.
Länsisiipi on kyllä oikeasti pohjoissiipi: olen mennyt sekaisin suunnattoman suuren kartanomme ilmansuunnista.

ja ps2.
tuo edellisen postauksen kuva on julkaistu päähenkilön luvalla.
Pikkusiskohan se siinä; täsmennys ihan siltä varalta että ette tienneet. (ja hänen toinen omistajansa. saatte arvata kuka.)

ihan kuutamolla

Olin eilen illalla työkoulutuksessa, niin olen sivistynyt nyt.
HraH:lle, teknologialle ja sensemmoisille kiitos fläpästä - se on kyllä metka peli. Kun luennoitsija horisi kaikenmoisista laeista ja asetuksista, niin minä tormakkana kaivelin esiin Finlexin. Kun luennoitsija väitti että joku päätös ei ole vielä julkista tietoa, kaivelin esiin hovin päätökset asiasta ja myhäilin hiljaa tyytyväisenä kun tiesin enempi kuin luennoitsija.
Ja kun tylsyys iski yhtäaikaa sekä kotona mujuvaan Pikkusiskoon että minuun, viestittelimme toisillemme. Sain tietää mm. että täysikuu valvottaa, koska "sun veri vetäytyy jotain taivaankappaletta kohti niin on hankala nukkuu" (lähde: ope sans)
Minä puolestani etäopetin hänelle sanaluokkia.

En olisi ollut näin kerettiläinen salaviestijä, ellen olisi ollut suunnilleen vuosi sitten tässä täsmälleen samassa koulutuksessa, ja sitä paitsi edellisellä lähijaksolla niissä laajemmissa työopinnoissani käsiteltiin myöskin tätä samaa (ah niin kiehtovaa!) aihetta, ja sen luennoitsija oli parempi.

*

Minä en kyllä alkuunkaan käsitä tuota veren vetäytymistä kohti taivaankappaletta.
En vaikka kuinka yritän.
Loiskuvatko ihmisen verimassat jotenkin holtittomasti niin kuin vuorovedet? Vuoroveret?
Puistattava ajatus jotenkin: kaikessa rauhassa viattomasti käyn illalla nukkumaan ja siinä aivan autuasta unta mussuttaessani vereni pakenevat kohti täysikuuta? Uhh.
Vähemmästäkin ajatuksesta pakenevat myös unet, täytyy ruveta yövartioon.
Millaisella haavilla kannattaa pyydystellä vetäytyvää verta? Voiko sängyn alle pistää jonkun vastavoiman, jonkun ekstrapainovoimakentän? Joko mennään foliohattuvyöhykkeelle?

*

Päivän mietekuva itselle

me ei olla palolaitoksella töissä







elävästä elämästä

keskiviikkona kotiin. Aikaa latoa ruokaa pöytään suunnilleen vartti, sen jälkeen ensimmäinen lähtee jo harrastuksiinsa.
14.40 - kotiin. Harrastukseen lähtijä pompahtelee (arvannette kenestä on kyse) katsomaan mitä kissoille kuuluu
14.41 - postin tsekkaus. Muistas pestä kädet kun tullaan kotiin. Ja kengät paikalleen
14.42 - vaatteiden vaihto. Hei pesitkö ne kädet?
14.43 - keittiössä. Onko ne kädet jo pesty? Onko kassi pakattu?
14.44 - keittiössä. Kattila hellalle. Joojoo, mä katson sulle ne herkut ihan kohta. (harrastuksessa on herkuttelupäivä)
14.45 - riisipuuroainekset pataan, muusiainekset kattilaan. Joo, ruoka on kyllä valmis ihan ajoissa, anna mun nyt edes yrittää tehdä se.
14.46 - sä voisit nyt ihan tosi pakata sen kassin. Vesipullo, kännykkä, avaimet, bussikortti. Tee sit kerralla valmiiks asti
14.47 - lautaset pöytään.
14.48 - ai pahus. pyykit. mistä tietää että on nukkunut edellisen yön hyvin? Kun ei herää siihen että kissa oksentaa sänkyyn. Jee.
14.49 - tosiaan, ne pyykit
14.50 - joo, ruoka on ihan kohta valmis. Kyllä sä ehdit. Onko laukku pakattu
14.51 - ne pyykit, nyt. Eikun muusi kuplii. Siis muusi.
14.52 - pyykit, trallallaa
14.53 - pesukone hyrisee. Ruoka alkaa olla melkein valmis, ts. pakasteperunamuusi on sulanut.
14.54 - mitäköhän vielä pitikään tehdä? Leipätaikina!
14.55-15.00 - taikinaa-taikinaa-taikinaa
15.01 - tuus nyt sit syömään! Onko se kassi pakattu? Enkömä sanonut että tee se kerralla valmiiks?
15.02-15.10 - lapsi syö
15.11. - mitämunpitikään? Ai niin, se peitto! Paripeitossa on se huono puoli, ettei se mahdu pesukoneeseen. Pesutoimenpiteitä peitolle.
15.12 - kyllä isä ehtii kotiin viemään sut. Ja jos ei ehdi, niin sä osaat mennä itsekin. Tee vaikka vähän läksyjä nyt
15.13 - olinko mä tekemässä jotain?
15.20 - muut kotiutuvat.
15.21 - kyllä isä vie sut. Anna sen nyt syödä edes vähän
15.22 - sitä paitsi, onko sulla nyt kaikki kunnossa.
15.23 - niinpä
15.24 - joo, soita vaan sun kaverille. Sä olet siellä suunnilleen puolen tunnin päästä.
15.25 - muut ruokapöytään
15.26 - no nyt sun on aika lähteä! kengät jalkaan.
15.27 - hei, et sä nyt ehdi mitään lehteä lukea. Kengät jalkaan. Isä on valmis heti kun säkin olet.
15.28 - hauskaa harrastusta!
15.29 - kiitos ruuasta.
15.30 - oliko mulla joku homma kesken?
15.31 - ai niin, leipä.
15.32-15.35 - leipää-leipää-leipää
15.36 - pitäiskö juoda kahvia?
15.37 - täytyy ehkä ladata tiskikone ensin. Joo, sen mä teen.
15.38-15.43 - tiskikone-tiskikone-tiskikone
15.44 - kahvinkeitin-kahvinkeitin-kahvinkeitin. vois ehkä mennä pienelle lenksalle kun leipä on valmis. kahvin vois juoda sen jälkeen vasta.
15.45 - nyt mä istun hetkeksi.
15.50 - ai niin, pahus vieköön, se peitto!
15.51-16.00 - peitto-peitto-peitto
16.01 - leipä uuniin. hei kuule, ei tässä ole aikaa odotella rauhassa leivän kohoamista!
16.02 - jos vaikka lukis. (tai tsekkais veissipuukin)
16.15 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.18 - kissanvessa-kissanvessa-kissanvessa
16.30 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.35 - joko?
16.42 - nyt saa luvan riittää. Kypsä tai ei.
16.43 - vaatteiden vaihto. Sauvoilla vai ilman, sauvoilla vai ilman? No jos nyt sit sauvoilla. (voi itku, tekis mieli jäädä mujumaan ja lukemaan) Moimoi, tuu sit ajoissa kotiin! (seuraava lähtee)
16.44 - mä käyn pikaiseen lenkillä, milloin se sun bussi taas lähteekään? Yritetään tulla sua vastaan sit kauppareissun jälkeen! (viimeinenkin suunnittelee lähtöä)
16.47-17.20 - purtsikalla
17.21 - paluu pimeään kotiin, vaatteiden vaihto
17.22 - kahvinkeitin päälle. Kahvia!
17.23 - moi, te tulitte jo! (ensimmäinen lähtijä palaa)
17.24-18.00 - kahvia, fläpää, kirjaa. no, verbi kertoo tekemisestä. Voitko sä sanoa että minä nimin, sinä nimit? hmm, niin, ei se sit oo verbi. No nyt sä oot tarjonnu ne kaikki, mikä se nyt sit olis? Se sana on muuten pronomini eikä proverbi. Joo, ihan oikeen, se on substantiivi.
18.01 - jaaha, lähdetääs sinne kauppaan sit. mitäihmettämesyödään lähipäivinä?
19.25 - voi itku, jonkun pitää latoa nää kaikki ostokset johonkin kaappiin. Syökää sitä riisaria nyt.

grr iltatöille.

*huokaus*

Viesti Pikkusiskolta eilen illalla pitkäksi venähtäneeseen herrakerhon kokoukseen
millontuut kova ikävä

Viesti Pikkusiskolta vähän myöhemmin, edelleen jatkuneeseen herrakerhon kokoukseen
ok hali ja pusu tää tyyppi menee nyt nukkumaan

*huokaus*

Ei sillä että ne edes huomaisivat minun olemassaoloani silloin kun lönötän velttona kotona sohvannurkassa. (ja jos huomaavat, niin hätistän ne äkkiä pois häiritsemästä)

Kumma juttu muuten.
Minulla on iltatöitä suunnilleen kerran kuussa. HraH:lla ehkä joka toinen kuukausi, jos sitäkään.
Miten voi olla että ne iltatyöt järjestään osuvat yhteen ja ainoaan iltaan?

Lisää kummia juttuja.
Ennen nuo eivät juurikaan välittäneet meidän iltatöistämme. Varmaan koska se tarkoitti isovanhempia ja loputonta hemmotelluksi tulemista.
Nyt naperoihin iskee ikävä jo ennen kuin olen ovesta ulkona.

*

Inhoan iltatöitä.
Kestää ihan ikuisuuden ennen kuin pystyn rauhoittumaan niin paljon että kannattaisi edes harkita nukkumaanmenoa.
Ja herätyskello soi aamulla kuitenkin ihan normaaliin aikaan, armottoman vääjäämättömästi.
Seuraava päivä ei meinaa millään käynnistyä. (yritin herätellä itseäni aamukävelyllä ja ihanan kuumalla kahvikupillisella. Yritin. Ihan oikeasti.)

Joskus pieni ikuisuus sitten harkitsin kouluttautumista vuorotyöalalle.
Tulin järkiini ennen kuin ehdin tilata hakukaavakkeet: minua vietäisiin lataamolle viimeistään kolmannen työviikon päätteeksi. Jos olisin kuin ihmeen kaupalla sattunut selviytymään järjissäni opiskeluihin väistämättä liittyvästä harjoittelujaksosta.

*




kaavakeangst

Vihdoinkin!
Vihdoinkin joku (riittävän nipo ja tunnollinen ja jaksava) vanhempi puuttuu tähän kehvatsun kaavakerumbaan.
Minä aina vaan kotona murisen ja ärisen ja kirskuttelen hampaitani ja riehun yksityisesti näiden koko perheen kokonaisvaltaisten terveyskyselyiden kanssa, mutta vastaan silti ihan liian tunnollisesti ja kiltisti.

Ne kysymykset. Ja vastausvaihtoehdot.

Aivan ylivoimainen suosikkini on Pikkusiskon piparitutkimuksen (PIeniPAinoisten RIskilasten jotakinjotakinjotakin) neuroosit ja vastaavat angstit-kysely: kaivaako lapsenne nenää a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Sytytteleekö hän tulipaloja a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Onko perheellä yhteisiä harrastuksia, esim. tulipalojen sytyttely a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän.
(okei, voi olla ettei siinä ollut tuota viimeistä kysymystä. Voi olla että muistan väärin. Ehkä.)

Että mistä kehvatsusta minä tiedän, mikä on sovelias määrä tulipaloja sytyteltäväksi viiden tai seitsemän vuoden iässä? Entäs tuo nenänkaivuu?
Ei harmainta aavistusta.
Onko ikätasoista?
Mitä tapahtuu jos nenänkaivuuta ja tulipalojen sytyttelyä on liian vähän?
Onko se vanhemman vika?
Seuraako puhuttelu vai päädytäänkö välittömään huostaanottoon?
Saammeko tukkualennusta terapiaryhmissä? Tai edes lapset?

Niissä kaavakkeissa on sivuja tolkuttomia määriä ja jossain vaiheessa menen sekaisin siinä että onko a) liikaa vai liian vähän. Mistä ennemmin tai myöhemmin seuraa se väistämätön tosiasia, että perheemme - lapset mukaanlukien - käyttää sekä alkoholia että huumeita liian vähän. (mikä olisi sovelias määrä yhteisesti käytettäväksi?)
Sitten alan tehdä säälittäviä korjauksia sinne marginaaleihin ja olemme entistä lähempänä kasvatuskeskustelua.

Jonkun lapsen murrosikäkyselyssä kysyttiin että milloin isälle ilmaantuivat ensimmäiset murrosiän merkit. HraH sanoi että en tiedä enkä muista, ei kiinnostakaan.
Kirjoitin sitten siihen pieneen lokeroon että isä ei tiedä eikä häntä kiinnosta.
Sitten terkkari silmäili sen kaavakkeen läpi ja hymisteli tyytyväisenä että onpa teillä asiat niin hienosti ja normaalisti.
Että oliko se sitten oikea vastaus?
Tuliko minulle miinuksia kun muistin ihan päivälleen kaikki murkkuiän merkit?
Olenko ylineuroottinen?

Entä alkoholi?
Mitä siihen kohtaan kuuluu vastata?
Jos vastaa että ei yhtään niin kyllä on valhe se. Jos vastaa että pari kertaa viikossa niin se kuulostaa kyllä aika huolestuttavan paljolta, vaikka sitten ottaisi vain ihan lasillisen ruuan kanssa.

Paitsi että ihan kaikkein eniten inhoan sitä kohtaa että mitä teette yhdessä perheenä?

Jos vastaa että ei mitään, se kuulostaa siltä että emme ole missään tekemisissä keskenämme, vaikka aina nuo nojuvat nurkissa. Mutta emme me toisaalta tee mitään fiksua kuten esim. sienestystä tai taidenäyttelyissäkäyntiä. Höh.
Voiko siihen vastata että lönötetään vetelänä sohvassa?
Puhutaan yleviä? (esim. että otetaan kääpiövaihto-oppilas ja että lapsenlapsen nimi on Pöksytuhnu)

Ja taas terkkari nyökyttelee tietäväisesti ja hymisee.

höh sillekin. 

Entä lapset sitten? Nekin vastaavat aina ihan väärin niihin kysymyksiin joita terkkari kysyy.
Jos se kysyy vaikka että juotko joka aterialla maitoa, ne vastaavat ihan rehellisesti että en ja äiti ei anna.
Niinpä. Mutta ne kaatavat maitoa muroihin ja puuroon ja juovat jälkiruuan kanssa maitoa, ja syövät jogurttia ja juustoa.

Tai sitten se kysyy että syöttekö iltapalaa yhdessä.
No ei.
Mutta syömme aamupalan ja päivällisen.

Höh vielä kerran.

**

ja sitten vielä ps. että arvoisa terveydenhuoltohenkilöstö: kuunnelkaa ihan tarkasti että mitä se potilas tai sen hysteerinen äiti sanoo. Että jos se sanoo että suvussa on tätä äidin isällä ja äidin lukuisilla serkuilla, niin älkää nyt kehvatsussa kirjoittako sinne epikriisiin että isän suvussa runsaasti.
Ja jos se vanhempi sanoo että ensin pelotti mutta ei enää, niin sitten ei saa kirjoittaa papereihin että äiti on hirmu peloissaan.
Kuunnelkaa. Että jos nyt sitten vaivautuu vastaamaan kaavakkeisiin ja tekemään selkoa asioista, niin ottakaa ne selonteot nyt sitten edes tosissaan.

Ja semmoinenkin juttu, että älkää sanoko puhelimessa yhtä ja epikriisissä toista, siitä menee pää sekaisin. Että jos puhelimessa sanoo että kyllä tämä viittaa siihen ja tähän ja tuohon, niin älkää nyt hyvät hyttyset kirjoittako sinne epikriisiin ihan päinvastaista. grrr.
Niin.

*
ja ainiin, ps2.
tähän sopii se kysymys jonka kanssa olen pähkinyt viimeiset nelisentoista vuotta, että miten te - arvon kanssaäidit - tällaisissa virallisissa yhteyksissä viittaatte siihen heeboon, jolla on osuuksia lapsukaiseen?
Minä sanon aina että lasten isä, ja joka kerta se särähtää korvaani - kun nyt kuitenkin ollaan hyvinkin vahvasti kimpassa.
Mutta jos sanon että mies tai puoliso, se kuulostaa ihan yhtä etäiseltä. Joltakulta jolla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa.
Nimeltä puhuminenkin kuulostaa kummalta.
Ja pelkkä isä ei sekään sovi, kun se ei ole minun isäni.
(vilkutus kuitenkin minun ihan omalle isälleni! o/)


viikonlopun jäljiltä

voi maanantai!
Liityn mihin tahansa rytmiryhmään, joka ottaa asiakseen ajaa kevyempää työviikkoa meille työn raskaan raatajille. Siitä lähdetään, että maanantait, keskiviikot ja suurin osa perjantaista olisi vapaata. Ja viikonloput, tietysti - saavutetuista eduista ei luovuta.
En millään ehdi kaikkea kivaa ja tärkeää näin lyhyenä viikonloppuna.

Olen vaikka kuinka monta viikkoa suunnitellut, että sitten aamupalan jälkeen menen takaisin sänkyyn ihanan lämpöisen peiton alle lueskelemaan ja venyttelemään laiskaa ruhoani.
Höh ja pöh.
Lauantaina on aamupalan jälkeen pakko ruveta ruuanlaittopuuhiin, ja sen jälkeen ei voi palata sänkyyn. Ruokaa ei nimittäin voi laittaa pyjamassa, eikä sänkyyn mennä päivävaatteissa (no tasan en ole neuroottinen, enkä seko!), ja jotenkin tuntuisi hiukan oudolta ensin pukeutua ruuanlaittoa varten ja ja sitten vaihtaa takaisin lönöttämistä varten. Höh. Se lauantaista.
Sunnuntainakin oli heti aamusta muuta puuhaa.
MOT: tarvitsen yhden laiskan aamun viikkooni lisää.

Semmoisenkin asian opin viikonloppuna, että on olemassa kivaa vilosoviaa. Semmoista vilosoffiaa, mikä on kirkasta ja kaunista ja selkeää, jota lukiessa ylevöityy ja nyökyttelee.

Vilosohviasta opin myös sen, että olkoon vaikka kuinka kaunista ja kirkasta ja selkeää, niin sitä ei kannata lukea illalla yhdeksän jälkeen, koska muuten yö menee jokseenkin mielenvikaisissa tunnelmissa. Jos vielä onnistuukin pistämään pelaajat puoliajalle, niin taatusti alkaa päässä kummitella jatkuvalla ripiitillä maagismöreästi että eudaimonia-eudaimonia-eudaimonia, ihan vain siksi että se on niin kiehtovankuuloinen sana.

Edelleen opin vielä senkin että ennen opiskelujaksoa kirjaston lukusalissa kannattaa käydä vessassa, ettei sitten kesken kaiken tarvitse haalia kaikkia tavaroita reppuun ja mennä vessaan ja sitten etsiä uutta lukupaikkaa.
Että paljon ja monenmoista olen tänä viikonloppuna oppinut ja hyvällä alulla myös filisoviksi, kaikista ennakkoluuloistani huolimatta.

Ihan kaikista hienointa oli se, että sain päähäni (tai oikeastaan siihen kehvatsun esseeseeni) filosoofisen ajatuksen ja kun sanoin sen hraH:lle se sanoi että hyvä ja kyllä tuommoiseen johtopäätökseen voi tulla. Jee, kykyni on tunnustettu!
Varo ja vapise tiedemaailma.
Mutta QED: tarvitsen viikonloppuuni yhden opiskelupäivän lisää, että pääsen hekumoimaan philosovialla.

Työhön liittyvät opiskelujututkin pitäisi selättää.
Se ei ole ylevöittävää eikä nautinnollisfilisohvista, vaan enempikin vähän työlästä.
Tuli ohjeistus että lopputyö pitää esittää machu picchu picchu macho pecha kucha -tyylillä. Tällä hetkellä kuvitusta on tasan yhden kuvan verran: ?

*
Jotenkin tästä tulee nyt semmoinen kuva että olen vain opiskellut ja ollut ylevä, mutta mitä vielä.
Enimmäkseen en.
Enimmäkseen olen körmyyttänyt kasvavaa nuorisoa kaikenmoisella epällä, niinkuin kohtuuttomilla vaatimuksilla esim. ulkoilusta, läksyjenluvusta ja muusta toisaikaisesta ja tylsästä.

*

ps. länsisiivessä tapahtuu.


Onneksi olet, perjantai!

perjantai!
perjantai!

Perjantai ansaitsee tuuletukset, miniaallot ja hurraahuudot koska

- yhden reppu painaa perjantaisin niin paljon, etten edes itse haluaisi sitä selkääni. Saati sitten hentoisen lapseni selkään. Onneksi olet perjantai, pienet hartiat saavat levätä pari päivää!

- yksi lapsista on koko viikon ollut kalpea, päänsärkyinen ja itkuinen. Onneksi olet perjantai, lapsukainen saa rauhassa käpertyä saunanjälkeislämpöön!

-  Onneksi olet perjantai, kiireetön ilta! Jokainen turvassa omassa pesässään: kun kulkee eteiskäytävää kuuluu joka huoneesta saman radiokanavan ääni. Tai ehkä ne kokoontuvat kaikki yhteen ja samaan komeroon, kuuntelemaan ja nauramaan yhdessä.


**

Isoveli tiistaina: "koska te meette kauppaan?"
Isoveli keskiviikkona: "onko teillä aikomusta mennä kauppaan?"
Isoveli torstaina: "aiotteko käydä kaupassa tällä viikolla?"

minä: "mitenniin, tarviitko sä jotain erityistä?"
Isoveli: "no ruokaa."

**






manailusanailu

tiedättekö mikä on ihan tyhmä sana: antibioottiresistentti.

*

Meillä on nykyään neljä lastenlasta. En kyllä tiedä kenen ne ovat, mutta alati pyörivät meillä nurkissa, lähinnä ruokapöydän liepeillä aina kun olemme syömässä.
En ole tiennyt edes että minulla on lapsenlapsia.
Saanko siitä huolimatta esitellä viehättävän jälkikasvumme:
Pitsa-Liina, Nöösiboi, Pöksytuhnu ja pikku-Dumbeldore.
En tiedä heistä muuta kuin että pikku-Dumbeldore on suosikkini, vaikka hän käyttää vaippoja ja polttaa sikaria.

*

Niin tekisi mieleni natista ja valittaa, mutta eihän mikään siitä kitinästä sen kummemmaksi muutu.(valitan kumminkin: ai-ai-ai-jai! Siitäs saatte!)
Sanonpa vaan että uuskirosana-arsenaaliini lisätään manaus: voi talvikausi! Ja ehkäpä myös antibioottiresistenssi.
Ennestään siellä ovat jo ärhennykset:

no voi rumasana - yleismanaus. Voi rumasana sentään että ottaa päähän.

voi mieslogiikka! - miesten aiheuttamat kriizitilanteet, esim. että ei löydä omia vaatteitaan. No voi mieslogiikka sentään, oletko katsonut vaatekaapista!

johan nyt on lumbaalipunktio! - ei käyt.; arkaismi, lähinnä keskola-aikojen pahin mahdollinen manaus.

voi vessaharja! - yleismanaus, vrt. rumasana.

kehvatsu sentään! - yleismanaus. Kehvatsu sentään että siellä kaupassa oli jonoa. Miksi kehvatsussa ne eivät voi ymmärtää että...

srprk, grrr! - kun tavarat putoilevat aamutuimaan käsistä

rähniö /rähnström /rähnä! -  kun lapsi kertoo että opettaja on ollut koulussa kurja tai läksyt ovat unohtuneet tai elämä muuten potkii päähän. no voi rähnä, kerro vähän tarkemmin! Keskustelun elävöittämiseksi voidaan käyttää  myös rinnakkaismuotoja voi kökkö, voihan kökkötraktori. Sekä voi räkä.

helkkendaaler - yleismanaus, vrt. rumasana.

voihan vietelö - hellyttävä yleismanaus, positiivishenkinen. Voi vietelö että siellä oli väkeä! Rinnakkaismuoto voi hyvät hyttyset.

Huolestuttavaa, taidan manailla aika paljon.


keskiviikkoketutus

höh, päivä on ihan liian kaunis keskiviikkoketutukseen. Ja mieli muutenkin melkein liian ahkera.
No, ketutun vaikka sitten kissojen yöllisistä edesottamuksista.

Aina semmoisina iltoina kun hraH on muualla, luulevat kissat että elämä on jotenkin jännempää tai jotain. Varsinkin kun sammutan valot.
Ensin Leevi - se vanha, kuuro ja dementti pappakissa - luuli, että jos istuu printterin päällä ja huutaa oikein kovin bäy-äy-äy-äää, aukeaa ovi johonkin taikamaahan.
Sitten Viiru luuli, että Leevi haluaa leikkiä ja se huuteli kruik-kruik. Mitä Leevi, täysin kuurona, ei tietenkään kyennyt kuulemaan.
Sitten Leevi oli sitä mieltä, että pitää tsekata päivän uutiset ja se onnistui tumpuloimaan tietokoneen jollain konstilla päälle ja minä heräsin kun bbc:n uutissivusto napsahti päälle. Sen jälkeen Leevi halusi syömään ja juomaan, sitten se eksyi matkalla ja huuteli taas. Siinä vaiheessa kun sain ruhoni kammettua jälleen kerran ylös, Leevi oli jo unohtanut käyneensä syömässä ja sen piti päästä uudestaan ruokailemaan ja juomaan. Ja pimeässä yössä minun pitää tietenkin eskorteerata hänen korkea-arvoisuuttaan. Talouden johtava kissaeläin ei voi mennä yöpalalle ilman saattuetta; Rasmus oli aikoinaan ihan samanlainen. Minun kuuluu seurata johtokissaa keittiöön, ei tarvitse kuitenkaan jäädä seuraamaan ruokailua, se olisi jotenkin noloa.
Sen jälkeen sentään asetuimme ja minä hautauduin oikein mukavasti ja lämpimästi peiton alle ja nukahdin ihanasti, niin eivätkös valot taas räpsähtäneet päälle. Olin siinä vaiheessa jo ihan valmis tekemään kissoista rukkasia ja penaaleita, mutta se olikin hraH, ja kissat loukkaantuivat kun heidät niin inhottavasti ja julmasti herätettiin.

*
Illan vilosovishenkinen luento oli oikeastaan aika kiinnostava ja paikoin jopa järkeenkäypä tai vähintääkin suunnilleen ymmärrettävä.

ei tullut tällä kerralla
Nyt pitäisi sitten nykertää aiheesta essee.
Minua kannustavat melkein kaikki talouteen kuuluvat.
Isoveljen mielestä - isänsä poika - vilosovia on kuulemma oikein kiinnostavaa ja se tuostanoinvain-hups pudotteli nimiä (immanuel kant was a real pissant....) ja aatesuuntia. Sanoin sille että minä vaan en kykene, en vaikka kuinka yritän.  En vaan kykene filosofiasta innostumaan.

Yritin väittää lapsukaiselleni että käytännöllinen filosofia on oksymoroni.
No mutta, se sanoi, onhan sitä olemassa käytännöllistä filosofiaa. Kato nyt, sutkin on saatu käytännössä lukemaan filosofiaa eikä mitään teoreettista tiedettä, sun sivistys kasvaa, sä alat ymmärtää kaikkea ja maailmasta tulee parempi paikka.

aivolama

*huokaus*
Sataa.
Tuulee.
On märkää, kylmää ja pimeetä.

*

Yksi rakkaista pikku pulluraposkistani onnistui telomaan itsensä eilen liikunnantunnilla. Illalla jalka ei kärsinyt astumista ensinkään.
Sain laahattua lapsen aamuvarhain koulutapaturmahoitoasemalle, jossa meidän vastaanotti söötti mieshoitaja ja ei-niin-söötti lääkärisetä.
Lääkärisetä oli lähinnä tyyppiä kolkytvuotta virassa ja taas yksi hysteerinen äiti. Lapsukainen sai ohjeet harjoittaa tasapainoaan paremmaksi ettei enää teloskele itseään ja muutenkin lopettaa turhan ruikuttamisen.
Ei muuten niin väliä, mutta kun olin itsekin vähän samaa mieltä.
No, tulipa käytyä kuitenkin.

*

Tänään pitäisi astua taas itsekin innokkaana opintielle. Lisää filosofiaa, jee.

*

 Aivolama.

viikonlopun jäljiltä

on aika perinteisen marraskuu-kysymyksen:
meneekö se

a) ...ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun, kaljakori kilisee...

vaiko

b) ...ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun kaljakori kilisee...

?

minusta että a. (mikä ihme olisi muka kaipuun kaljakori?)

*

viikonloppu meinasi mennä harakoille.
Päädyin /jouduin /pääsin lääkekuurille, josta ei toistaiseksi ole ollut sanottavasti hyötyä, mutta kohtalaisesti haittaa.
Infolipareen mukaan sivuvaikutuksina voi esiintyä oikeastaan mitä tahansa lievästä epämiellyttävyydestä ajoittaiseen ja yllättävään mielenvikaisuuteen.
Dramaattisin oli se kun voimat pakenivat kauttaaltaan ja lievä epämiellyttävyys velloi kitarisoissa asti.
Ei muuten mutta en kyennyt edes nostamaan kättä kamelianaismaisesti ohimoilleni ja huokailemaan ah ja voih.

Yhäti vaivaa patologinen väsymys.

Jotenkin tosi huolestuttavaa että lääkintä aiheuttaa suurempaa tukaluutta kuin itse vaiva.

*

"hoitovapaat lasten kanssa vähentävät eläkkeiden suuruutta" sanottiin uutisissa.
Onko sillä mitään väliä: emme me, puhumattakaan seuraavista sukupolvista, pääse ikinä eläkkeelle.
Pahuksen työurit, joita pitää pidentää.

*

Olen koko viikonlopun ajan ollut niin ikävä ihminen, että kasvava nuoriso alkoi epäillä minun olevan paha äitipuoli.
Kysyin hraH:lta että mihin se on piilottanut lasten oikean äidin. Se oikein kiinnostui, että missä on se sorja kauriinsilmäinen kaksikymppinen. Että nyt alkoi häntäkin oikein ihmetyttää asiaintila.
Kysyin että onko hän katsonut lattialta tai hattuhyllyltä.

Ei mennyt toviakaan, kun nuoriso alkoi olla sitä mieltä että heillä on myös paha isäpuoli.
Minun osani on aiheuttaa yleistä ja yhtäläistä epää nuorison keskuudessa, lähinnä kohtuuttomilla vaatimuksillani. (mm. käytä pipoa, etsi avaimet, tee läksyt; ihan epää)
HraH puolestaan vastaa nolon kylvämisestä. Yleensä käyttämällä kenkiä ja/tai pipoa.

*

Lakkasin olemasta osa-aikatyöläinen ja rupesin kokoaikaiseksi. En kyllä ihan täysillä tunneilla mutta enemmillä kuitenkin.
Nuoriso protestoi sitäkin. Pitäisi kuulemma olla mieluummin kotona (vaikka sitten olenkin ilkeä ja ikävä ihminen).
Isoveli kysyi että saanko enemmän vapaata.
Kuultuaan, että positiivinen kerrannaisvaikutus on vain säälittävä finanssilisä, se ehdotti että menisin lakkoon, värjöttelisin tynnyrin äärellä verstaan ulkopuolella ja piilottaisin kahvinkeittimen suodatinpussit kostoksi yhteiskunnalle.

*

perjantai!

Kasvava nuoriso on koko viikon näyttänyt kalpealta ja väsyneeltä.
Eilen yksi ryömi täysissä vaatteissa peiton alle värjöttelemään.
Nuorimmaisen koululaukku painoi tänään varmaan puolet lapsukaisen painosta.
*huokaus*

*