maanantai 30. huhtikuuta 2012

ajatus virtaa - ajatusvirtaa

maanantai.
Ihan epää tämmöiset mukajuhlapäivät. Että juhlitaan mutta ei ole vapaata. Höh ja pöh.
Varsin mielelläni olisin istunut kotosalla laiskasti lueskelemassa ja särpimässä aamukahvia, vaan ei. Sen sijaan istun verstaalla. Höh ja pöh sillekin.

**

Tapetin repiminen on sellainen retriitti. On hiljaista ja rauhallista ja ajatus juoksee vapaasti.

Olen päättänyt remppaurhoollisuuden johdosta  palkita itseni mm. seuraavilla lahjoilla heti kun remppa on valmis. Tai edes valmiihko. Tai sitten aika pian kuitenkin
- uusia astioita (mukeja. laseja. kulhoja. kuppeja. kippoja. vateja. lautasia.)
- uusia keittiöhärpättimiä
- kauniita koruja
- uudet housut
- kasvohoidon
- käsihoidon
- jalkahoidon
- hiustenleikkuun

Sen lisäksi tarvitsen
- uusia mattoja
- uusia verhoja
- uusia huonekaluja
- uusia tauluja
- uusia paitoja, sukkia ja sellaisia (ette kai te kuvittele, että uudet housut näyttäisivät hyvältä vanhojen rytkyjen kanssa?)
- uusia pyyhkeitä
- uusia ripustuskoukkuja
- uusia parvekekalusteita

Olenko tullut maininneeksi että maalatun tapetin repiminen milli kerrallaan on aika meditatiivista hommaa?

Isoveljen synttärijuhlilla tarjoillaan
- munkkeja
- suklaapateeta
- keksejä
- kasvisdippi
- sellaisia unkarilaisia juustojuttuja, joiden nimeä en muista, ja jotka löytyvät jostain täältä
- ja sitten jotain jota en nyt muista ja jonka olen kirjoittanut siihen listaan joka on kotona pastakeittiössä (ai niin, nakkeja ja perunasalaattia, sehän se oli!)

Varmaan sanelisin kokonaisen romaanin tai ohjeita kodinhoitoon, ellei olisi niin paljon mukavampaa vain istua hiljaa ja antaa ajatusten vaeltaa. Kieltäydyn tekemästä seinien yläosia, koska silloin joutuu seisomaan tikkailla.

Kaikenlaisia uusia remppalihaksia on löytynyt. Elättelen toivoa että sikspäkki pullahtaa esiin ihan tuossa tuokiossa ja allit katoavat kans.
Saako muuten remppakaljakuitit laittaa samaan maksatettavien pinoon muiden remppatarvikekuittien kanssa?
Ja saako remppakaljoista verovähennystä?
Uhkaako alkoholisoituminen jos remppa pitkittyy?
Voiko vapun kunniaksi juoda remppakuoharia?


lauantai 28. huhtikuuta 2012

remppalouhos vol2

HraHakkaraisen rakas aula

sama toisesta kuvakulmasta
- tästä on tuleva Lintukodon keskipiste
...ja vielä kolmennestakin suunnasta

Isosiskon komero


 Törmäsimme heihin jälleen.
Tapettiarkeologia paljasti Isosiskon komerosta suunnilleen kahden asukaskerroksen takaa vanhat tuttavamme, herrasväki Psykedeelisen. Mitkään valoitusolosuhteet eivät tee oikeutta järisyttävän keltaiselle  päällemaalatulle tapetille, jonka irroittaminen on...
työlästä.

Älkää kiltit maalatko tapetteja!

Päällemaalattua, joskin varsin siistiä tapettia myös olotilassa ja Pikkusiskon huoneessa. Vahvassa pohdinnassa, maalammeko itsekin.

Taustamusiikiksi kwaijoen silta. Kiitos.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Remppalouhos vol 1

Ei ihan vielä pastakeittiö

rethro...

aivan liian retro...

ei edelleenkään pastakeittiö, eikä edes pastakeittiön paluu

Pikkusiskon komero

Isoveljen komero

Isosiskon komero


Retroa tämäkin...



Tapetinpoistotahmaa kynsien alla: lapset halusivat heti päästä raaputtamaan. 
Testattiin muutaman vuodan verran - alta paljastuu suhteellisen siistiä seinäpintaa.

Huomenissa viemme Lintukotoon varavuoteen istuinpaikaksi nuorisolle, radion ja pari tapettilastaa. Sekä holvaamme tapettitahmaa seinille vähän anteliaammin.

...ja muistamme ottaa kuvan hraHakkaraisen rakkaasta aulasta....





remppalouhos

niinhän siinä sitten tietysti kävi.
Saatiin ensimmäinen tarjous työn hinnasta Lintukodossa.
HraH:n avaimet käteen maksoi mitä maksoi -remppa on muuttumassa teemme sen itse vaikkemme osaa (paitsi keittiötä ja märkätiloja) -rempaksi.
Lapset ovat ratkiriemuissaan, eläköön tapettien irroittaminen!
Minä suren jo valmiiksi kuivia ja hiutuneita käsiäni ja kaikkia niitä kaverisuhteita joita joudumme riistohyödyntämään.
Anteeksi kaikki.
Ja kiitos. Jo etukäteen.

No, jos nyt jotain positiivista hakee, niin lopputulos on ainakin omannäköinen.


Tänään tehdään velkaa ja kaupat Lintukodosta.
Lupaan järisyttävät ennen-kuvat huikeassa remppalouhospäivityksessäni tänään illalla! (jee, pysykää taajuudella!)

Kunpa nyt vielä joku äkkiä ja pian ostaisi kartanon.

**



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

melkein muotibloggaus

Tajusin yhtäkkiä eilen - vaikka tietysti olen tiennyt asiasta jo monta viikkoa - että tytöillä on orkestereiden kevätkonsertit. Ja että vaikka pukeutumisesta ei mitään ohjeistusta olekaan, on esiintyjien varmaan suotavaa näyttäytyä paikalla kohtalaisen siisteissä vaatteissa.
Jollaisia ei taatusti löydy hyllystämme, koska molemmat kimulit ovat kasvaneet melkein metrin.
Lievää paniikkia.
Tajusin myös että minulla on aikaa noin viisitoista minuuttia.
Rynnistin työpäivän päätteeksi lähimmän kauppakeskuksen outlettiin, jossa olen pyörinyt tsiljoona kertaa vain toteamassa ettei siellä ole mitään.
Hädänalaisuus totisesti avaa silmät: kymmenen minuuttia myöhemmin minulla oli aivan valtava sylillinen vaatteita, á 5€, sis. mm.
- 2*lyhythihainen kauluspaita Isoveljelle ("tää toinen on tosi hyvä, mutta tää sitruunankeltainen on liian makea")
- 2* farkkutakki ("äiti, mä sanon tätä robintakiksi")
- 2* mustat kiiltävät caprihousut ("ihanat!")
- lukuisia tunikamallisia paitoja eri väreissä

Myöhästyin siitä ainoasta bussista jolla olisin ehtinyt käydä rauhassa kotona moikkaamassa kakarakasvustoa ennen iltarientoja, mutta hyvä tuuri sentään jatkui seuraavankin liikkeen aletangolla.
Löysin kummallekin kimulille sopivasti taiteellisen esiintymispaidan.

Koska päivän pikavisiitti kotiin oli jo menetettyä kauraa ja koska shoppailutuuri oli kerrankin puolellani päätin jatkaa vimmattua shoppailuani naistenosastolla.
Mutta kuten kaikki tiedämme: kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä hyvä loppui naisten caprien kohdalla.
Tuijotin kiivaasti valjua peilikuvaani sovituskopissa ja ihmettelin.
Ihmettelin että miten on mahdollista näyttää ihan normaalilta ihmiseltä noin pikavilkaisulla, mutta sitten kuitenkin on jotenkin valuvikainen vähän joka puolelta.
Housuvetimet kinnasivat reisistä, olivat liian löysät vyötäröltä ja liian pitkät lahkeista. Että millainen kaurisjalkainen pömppävatsa sitä oikein pitäisi olla että näyttäisi hyvältä muotisuunnittelijoiden luomuksissa?
Kaikki valitsemani yläosat näyttivät taas siltä, että yliaikaiset viitoset syntyvät hetkenä minä hyvänsä. Plumps.

Ihmettelen myös sitä, mistä olen aikoinaan onnistunut löytämään ne kahdet suurinpiirtein kelvolliset housuimet, joissa olen koko talven keikistellyt, ne kolme paitaa jotka ovat jo kulahtaneita ja aivan erityisesti ihmettelin sitä, miten ihan kohta rupean pukeutumaan.
Ajattelin että rupean jatkossa esiintymään kelteisilläni, kosken kerran löydä mitään päällepantavaa.

Ostoskassieni - joista edelleen puuttuivat ne minun kevätvaatteeni - alla vaaruen hoipertelin keittiöliikkeeseen superromantillisille tärskyille hraH:n ja keittiöagentin kanssa.
Hioimme remppasuunnitelmia, tilasimme kilometritolkulla säilytyskalustoa ja kodinkoneistoa Lintukotoon, rynnistimme bussiin, jakelin uusia vaatteita oikealle ja vasemmalle, onnittelin itseäni siitä, että olin löytänyt kivannäköisiä ja oikeankokoisia vaatteita tytöille, syöksyimme orkesterin konserttiin ja sitten olimme siellä.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

kannustussanoja parisuhteeseen

Semmoisella haulla on joku onneton tänne eksynyt. Kannustussanoja parisuhteeseen.
Kyllä niin tulee räävittömiä juttuja siitä mieleen.
Pitäisikö niiden kannustussanojen kannustaa sitä kumppania?
"hophop"
"oletpa reipas"
"yritetääs taas"

Vai sitä parisuhdetta?
"ja jaksaa, ja jaksaa ja vielä vähän venyy ja jaksaa"
"sisulla!"

...hiisi vieköön, kyllä tämä niin rimaa hipoen menee...

**

Henk.koht kaipaisin muutamia kannustussanoja partiosuhteeseen.
Minulla kun on vanhastaan oikein todella pahanlaatuinen partioangst. En vain tajua sitä salaseurameininkiä. Ihme salanimiä ja salalauluja ja salakättelyitä ja sellaista sisäpiirihihittelyä. Vaikka niin väittävät että ovat avoimia ja iloisia ja helppo tulla mukaan.
Ei ole.

Pikkusisko on vuoden verran ollut tuuripartiolainen. Jos kokouspäivänä sataa eikä poikakavereita ole pihalla, Pikkusisko menee partioon. Ja jos on leiri.
Jos taas on aurinkoista ja kavereita ja tekemistä, tai muuten vain väsyttävää, Pikkusisko ei ole partiolainen.

Eilen Pikkusisko hompsahteli kotiin iltapäiväkerhosta tuntia tavallista myöhemmin. Lauleskeli ja aloitteli leikkiä. Jostain sieltä leikin uumenista hän totesi, että tänään on muuten yrjönpäivänjuhla ja hänen täytyy antaa partiolupaus ja tarvitaan partiohame ja partiopaita ja partiohattu ja partiokengät ja partiotakki ja partiotiesmitämuuta.

Minulla leikkasi kiinni ihan sekunnin sadasosassa, että partiopaita voidaan ehkä järjestää mutta sukkahousuiksi en kyllä tällaisella varoitusajalla muutu. Ja ihan varmalla en ratko niitä Isosiskon vanhoja merkkejä pois vain ommellakseni niitä samoja merkkejä uudestaan samana iltana samaan paikkaan.
Kiukuttelin aika paljon itsekseni ja vähän ääneenkin kun koko iltapaketti meni uusiksi. Olin haaveillut lenksasta ja uinnista. Nyt ehdin hätinä kastautua altaassa ja sitten sainkin rynnistää partiotouhuihin.
Eivätkä ne edes antaneet mitään partiolupausta. Misinformaatiota olin saanut.
Kunhan nyt tönöttivät siellä hihittämässä.

Kaikkein hulluinta partioangstissani on se, että lähiystäväpiiri on luvalla sanottuna himopartiolaisjoukkio, ja noin yleisesti ottaen ja voittopuolisesti ne ovat ihan tolkun ihmisiä. Mutta auta armias kun ne vetävät partiovermeet niskaan ja menevät sinne partiopääkallopaikkaan, silloin niistä tulee ihan outoja. Hihittävät vain ja tekevät kaikenlaisia salaseurajuttuja.
Yhtään ei tule sellainen olo että tervetuloa mukaan.
Tervemenoa pikemminkin.

Epäilen että partioangstini juuret ovat jossain hamassa muinaisuudessa, kun silloiset partiolaisluokkakaverit ovat käyttäytyneet kelpo pissisten tavoin ja hihittäneet keskenään ja jättäneet eipartiolaiset partiolaisleikkiensä ulkopuolelle ("etsä tätä kumminkaan osaa kun säetoo partiossa").
Kun positiivisen kautta lähdetään hakemaan tähän loppulauselmaa, niin ihan käsittämättömän hyvin ovat nuo muinaiset partiolaisluokkakaverit onnistuneet partioaatetta markkinoimaan meille muille.

(sanokaa nyt edes sen verran, että olen tosi reipas ja kiva, kun angstistani huolimatta 2/3 lapsista on harrastanut tai harrastaa partiota!)

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ei tehoja

"...taasko maanantai ja sataa? Samaa rataa viikot valuu..." (Semmarit)

Ihan ei täysteholla ole kone tähän työviikkoon käynnistynyt. On niin monta tarttis /oliskiva /pitäis /eimilläänviitsis.

Tarttis
- lasten kevätvaatteet. Varsinkin Isoveljen. Erityisesti kengät!
- kevätaikataulujen organisointi. liikaa liikkuvia osia
- lenksa tai uinti
- opettajien kevätlahjat
- rahaa

Oliskiva
- omat kevätvaatteet. Ihan kaikki
- eroon kahden asunnon loukosta
- ruokahuollon ryhtiliike
- lisää rahaa
- lenksa JA uinti
- loma. pitkä.
- lomamatka (ks. edellinen kohta)

Pitäis
- remppakuviot. värit. kaakelit. remppaheikit. lupa-asiat.
- kaupanteko

Eimilläänviitsis
- työ1
- työ2
- kevätaikataulujen organisointi. Liikaa liikkuvia osia
- mennä kauppoihin katselemaan niitä kevätvaatteita. Edes omia
- ajatella vain rahaa

Viikonlopun poiminnot
- ystävä
- Pikkusiskon ensikonsertti
- synttärijuhlat: omat ja siskon
- aurinko!

**
Tänä aamuna bussissa tohisi penkkirivin verran Isoveljen ikätovereita menossa tutustumaan omaan yläkouluunsa. Ne kihisivät ja kuhisivat ja niitä jännitti että osaavatko pois oikealla pysäkillä ("sen baarin kohdalla").

Isoveljen tutustumispäivä oli jo viime perjantaina. Saatoin poikasen sisään oman uuden koulun ovesta ja kysyin että jäänkö kaveriksi odottamaan. "no EI! (ellet sä ihan välttämättä haluu)" En jäänyt.
Ajattelin että kaksivuotiaana se yritti karata hoitopuistosta aidan ali, kun se ei halunnut jäädä sinne yksin.
Nyt se on jo iso.

Eilen illalla se röhnösi hikisen päänsä kanssa syliin ja väitti että se voikukan ja röllipeikon risteytyksen näköinen kasvusto on keskeinen osa hänen identiteettiään. Minä sanoin, että muuten hyvä, mutta sitä identiteettiä on kyllä ihan liikaa. Vois olla viikatteelle töitä.
Sitä nauratti kamalasti.

Se täyttää kohta kolmetoista.
Se on yhtä pitkä kuin minä, sillä on isänsä leveät hartiat, mutaisen joen väriset silmät ja kun se nauraa, alkaa kaikkia muitakin naurattaa.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

miksi miesten kanssa työskentely on kivempaa, osa 1

Setvinpä tässä taannoin muuatta kinkkisempää asiaa verstaan ulkopuolisen henkilöttären kanssa. Totesin hänelle, että hän on oikein näköjään käärinyt hihansa kun oli hihattomalla paidalla lähtenyt liikenteeseen.
Johon tämä naisihminen: "kato mun kainaloa! mä yritän päästä eroon mun karvoista!"

Kjaiks.
Jos UPM tai UusiTyöntekijä alkaisivat levitellä kainaloitaan edessäni, voisin ihan vapaasti pyörtyä tai tintata tai syyttää ahdistelusta tai näitä kaikkia.
Mutta jos ventovieras naishenkilö tunkee semikarvaisen kainalonsa nenääni kiinni, pitää nyökytellä osaaottavasti.
Yök.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Melkein

alan melkein innostua remppalouhoksesta.
HraH teki eilen todellisen rakkaudenteon ja pyöräili kanssani lähimpään rautakauppaan tutkailemaan maali-, lattia-, jalkalista- ja laattavalikoimia. Ja suihkukulmia ja käsienpesualtaita ja mitä kaikkea niitä olikaan.
(minulle selvisi, mikä on hraH:n pääpointti koko remppalouhoksessa. Sitten kun se on valmis, hän voi hankkia aulaan Tuolit.)

Keittiöliikkeessä kävin myös rykäisemässä kasaan alustavan listan kaikesta siitä mitä tarvitaan.
Olen niin tylsä, että aion siirtää pastakeittiön liki sellaisenaan uuteen palatsiimme.
Tutkailtuani rautakaupan kaakelivalikoimaa muutaman hetken, tulin siihen tulokseen että luultavasti tilaan jopa ne käsittämättömän kalliit kaakelit jostain hornantuutista. Odotusaika valovuosia. Vähän kyllä mietin sitä, kuinka nykyinen melko vaalea taso istuu yhteen tulevan tummahkon lattian kanssa - vai joutuvatko ne heti riitoihin? Tumma taso taas ei ole kivannäköinen niiden ihanien kaakeleiden kanssa.
Kääks. Juuri tästä en pidä.
(voisikohan niitä ylijäämäkaakeleita jotenkin hyödyntää märkätiloissa? hmm...)

Päivän ainoat todelliset kicksit sain silti kun aloin lehteillä kodinkonehärpättimien mainoksia. Miten onkaan ihminen tähän päivään asti selvinnyt ilman teriyakipaistotasoa vai mikäsenyttaasolikaan? Ihan järkyttävää alivarusteluisuutta. Ei ihme, ettei ruoka maistu.
Pastakeittiön suurimmat muutokset näkyvätkin juuri härpäkepuolella: perushärpättimet päivitetään pykälää paremmiksi.
HraH:n mielestä ihan ehdottomasti tarvitsemme kahvikoneen.
Ja lasten mielestä jääpalakone-vissykone-jääkaappi on ainoa, josta kannattaa edes keskustella.

Näen mielessäni ihania värikylläisiä upottavia pehmeitä mattoja. Pulleita hehkuvia tyynyjä.
Ja sitten ne kaksi pahuksen kissaa kakostelemassa karvapalleroita ruuansulatusjärjestelmistään.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kuinkas sitten kävikään

Haaveilin, että syntymäpäivänäni...
- olisimme kokoontuneet kaikki pastakeittiöön, meillä olisi ollut perinteinen roskaruokaperjantai ja lapset olisivat rutistaneet minut lyttyyn
- olisin ennen kotiintuloa hakenut kaupasta proseccoa ja suklaatia ja herkkuja ja käpykakun (miksi?)
- olisin ostanut itselleni ainakin viisi kivaa lahjaa
- hraH olisi sanonut että "rakas, me saatiin se asunto" ja sitten me oltaisiin pyöritty ja naurettu sylikkäin ja suudeltu kiihkeästi ja tiedättehän...

No höh ja pöh. Tuollaiset jutut tapahtuvat Jollekulle Toiselle.

Synttärinä lähdin Työ1:n pöydän vierestä ja suunnistin Työ2:n naisten kanssa työlounaalle. Söimme ja höpöttelimme. Ja teimme vähän töitä siinä sivussa.
Yhtäkkiä kello oli paljon, enkä jaksanut pyöriä kaupoissa yhtään.
Piti hakea proseccoa, mutta myyjä narrasi ottamaan vinho verdeä.
Piti hakea käpykakku, mutta suussa maistui niin hyvälle etten viitsinyt.
Piti hakea roskaruokaa mutta kauhukolmikko oli onnistunut ruokkimaan itsensä omatoimisesti.
Piti hakea itselle synttärilahja, mutten viitsinyt ja jaksanut pyöriä kaupoissa, enkä sitä paitsi enää muistanut mitä toivon lahjaksi.
Piti syödä yhdessä, mutta Isosisko lähti kaverin luo, Pikkusisko lähti kaverin luo, Isoveli vetäytyi komeroonsa ja hraH:lla oli poikkeustyöpäivä.
Illalla sentään saunottiin, maisteltiin vinhoa mutta mentiin kamalan aikaisin nukkumaan kun oltiin niin väsyneitä.
Ja vaikka seuraavana päivänä menin uudestaan kauppoihin pyörimään, en siltikään muistanut, mitä toivon synttärilahjaksi. Niin että ohi meni koko syntymäpäivä.

Mutta.
Lauantaina kotiuduin iltapäivällä teatterista. HraH istui kompuutterilla niksuttelemassa shakkia ja siinä niksuttelun lomassa se sanoi puolittain ohimennen: "se on muuten meidän. Mä en pysty nyt puhumaan, pikapeli kesken"
Ja sillä tavalla meistä sitten tuli remppalouhoksen tulevat omistajat.
Ja koko seuraavan yön näin painajaisunia vessan ja kylppärin kaakeleista.

Nyt minulla on remppavihko, työlista (keittiöliike! rakennusliike!!), stressi ja kahden asunnon loukku.
Eikä vieläkään minkään valtakunnan näkemystä niistä märkätilojen kaakeleista. Tai edes niistä märkätiloista.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

perjantain parhaat

perjantai!
Aamuissani on tapahtunut käänteentekevä muutos. Tähän asti olen aloittanut aamuni rennolla blogikierroksella.

Nykyään aloitan kaikenkattavalla asunnonhakuetsinnällä. Klikkailen vimmaisesti kaikkia mahdollisia palveluita ja yritän muistaa, mitä vikaa on ollut kaikissa niissä lukuisissa asunoissa, joita olen päättänyt ei-katsoa. Varmuuden vuoksi teen saman vielä iltapäivällä kotona. Ja illalla vielä kertaalleen, ettei vain mene mitään jännittävää ohi.
Enkä sittenkään muista mitä vikaa oli siinä asunnossa johon on viikon sisään tulossa putki-, julkisivu- ja hissiremontti. Että miksei muka kannata mennä katsomaan?

Kaverit olivat ehdottaneet hraH:lle että rakentakaa.
Hyvät hyttyset, me emme osaa pystyttää edes soputelttaa.
Juupajuu, kalliolle kukkulalle (Kom-teatterin versiona, kiitos!) rakennan minä majani...

Toinen tarjous remppalouhoksesta sisällä. Taidan tällä hetkellä vähän toivoa, ettei se menisi läpi.
Toinen esittely pastakeittiöstä viikonloppuna. Se puolestaan voisi onnistua.

**

Pääni on niin täynnä kartanokriisejä, että olen kadottanut johonkin yhden kokonaisen vuoden elämästäni.
Välitön keski-iän kriisi iski, kun Isosisko sai vähennettyä ja ynnättyä kasaan nykyisen ikäni.
Olen tänään ihan oikeasti vuoden vanhempi kuin mitä luulin. Siis kakskuus. Luulin että kaksviis.
Sen lisäksi että kadotin kokonaisen vuoden, unohdin myös päivän. Kahteen kertaan.
Oikein säikähdin kun hraH aamulla onnitteli. Ja sitten säikähdin uudestaan, kun puhelin alkoi paukkua viestejä.

Tämä on ollut kyllä hyvä vuosi. Ja kummallinen.
Tiivistän vuoden kohokohdat seuraaviin keskustelupätkiin - uudemmasta vanhempaan:

hraH: "kyllä sä voit vähän kovempaa ajaa tässä. Tässä on viidenkympin rajoitus"
minä: " alle viikon vanhalla kortilla, kun edessä menee poliisiauto? sitä paitsi, mittarissa on neljäviis."

--

hraH: "se oli kyllä hieno päivä kun mentiin jouluostoksille ja päädyttiin viinille"
minä: "paitsi että mulla oli kyllä kuohuviiniä eikä viiniä"

--


kuka vain lapsista: "muistatteko silloin kesällä Kreetalla?"

--

Joskus tuntuu siltä, että onnea ja auvoa on ihan liikaa ja yltäkylläisesti.



torstai 12. huhtikuuta 2012

ei-ajattelemista

ei mennyt ensimmäinen tarjous läpi.
HraH:n mielestä korotetaan, minä olen epäileväinen: sillä summalla saisi monta metriä lattiaa tai seinää siihen läävään. En kestä ajatusta remppalouhoksesta, jota emme saisikaan päivitettyä ajan tasalle. Että saisin pastakeittiöstä vain puolet ja märkätiloista en mitään.
HraH veti esiin asiantuntijakortin: "kyllä tässä maailmantalouden tilanteessa...näin yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta..." Päässäni alkoi humista hissimusiikki, minkäpä sitä humanisti näille kovien alojen tieteilijöille mahtaisi.

Täysin epäasiantuntijamaisesti kumpikaan meistä ei huomioi sitä tosiasiaa, ettemme tiedä remppaamisesta huuta häivää, että olemme täysin remppaheikkien ja heidän oikkujensa armoilla ja ettei se edellinenkään kerta niin kovin sujuva ollut. Tai sitä edellinen.

En oikein vieläkään tiedä, kuinka asiaan suhtautuisin. En tiedä edes, haluanko sen remppalouhoksen vai en.
Mutta sen tiedän jo nyt, että pelkkä ajatuskin märkätilojen ja asumistilojen suunnittelusta ja kaikenlaisen oudon roippeen valitsemisesta nostaa kylmän hien ohimoilleni. Siksi en ajattele asiaa. (todella kätevä lähestymistapa)
Kylmää hikeä aiheuttaa myös se, että mahdollisesti jo hyvin pian saatan joutua asioimaan remppaheikkien kanssa useiden viikkojen ajan. En ajattele myöskään sitä asiaa.
Tällä menolla päädymme puolinaisesti remontoituun läävään: kymppikertaakymppi valkoista alelaarikaakelia puoleen väliin kylppärin seinää ja parin oven verran pastakeittiötä. Hiphei! En ajattele sitäkään.
Valtaosa energiastani tällä hetkellä kuluu ei-ajattelemiseen.

*

Isoveljellä oli harrastusvapaa, pääsimme pitkästä aikaa kaikki yhdessä isolle hallille uimaan. (paitsi hraH, joka meni puntille).
Oli vähän takkuinen kerta. Pariviikkoisen tauon jäljiltä vesi oli aivan hirvittävän märkää ja kylmää. Ja kroppa ihan jumissa, päässä vain humisi.
Isoveli hyppi uimalasinsa rikki. Isosiskon mahaan alkoi sattua. Pikkusisko laski vesimäessä päähänsä kuhmun.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

uu-laa-llaa-lla

niinpä sitten pyörähti käyntiin operaatio kartanonmyynti.
Kartanossa on epäluonnollisen siistiä ja muutenkin jotenkin oudon odottava tunnelma.
Välittävän henkilön mukaan ekakierroksella yleisöä oli muutama naapurin norkkelimummo, yksi nuoripari ja pari jopa ihan potentiaalista ostajaa.

Hyi miten epämiellyttävältä tuntuu kuvitella naapurirapun natinamummoa ja hänen henkiystäväänsä kolppaamassa meidän komeroissamme. *puistatus* Sipisevät keskenään kumminkin ja rupeavat syrjäsilmin kyräilemään meitä rappukäytävässä ja pihoilla.
Kyllä niin varmasti rupean minäkin mummona harrastamaan asuntonäytöissä kiertelyä.

Itse odotamme vastausta tarjoukseemme yhdestä varsinaisesta remppalouhoksesta.
Kehittelen paniikkia a)rahasta b)ajasta c)remppaheikeistä ja erityisesti d) siitä tosiasiasta että minun (kaikista maailman ihmisistä!) pitäisi mahdollisesti jonain päivänä pystyä valitsemaan d1)maaleja, d2)lattioita d3)kaakeleita märkätiloihin ja voi kauhistus sentään d4)lattialistoja. (en suostu ajattelemaan hantaakeja, ovien malleja ja värejä enkä naulojen muotoja)
Laihana lohtuna sentään se, että aion viedä remppaheikit pastakeittiöön ja sanoa että replikoikaa tämä, asap. Mutta että laittakaa vähän eriväriset saumaussilikonit tällä kertaa. Pliis.(se pahannäköinen silikoni ei näy kuvassa, ei kannata yrittää katsoa...).
En ole ihan varma, onko hyvä vai huono juttu jos tarjous menee tai ei mene läpi.

Mitenniin ulalla?

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

hyvästi pastakeittiö

edit: lisätty kuvia

selitys kaikelle sille, joka on viime päivinä mieltä kaihertanut, vaivannut ja aiheuttanut siivoussäpsyjä ja yleistä tiluliitä.


Tapahtuipa kerran tosielämässä, maaliskuun puolivälissä
Oli perjantai-ilta.
Juttelimme hraH:n kanssa niitänäitä, puolihuolimattomasti. Sillälailla kun jutellaan kun on rento olo ja mukava olla.
HraH katsoi pitkästi silmiin ja sanoi ihan rauhallisesti: "Mä olen ajatellut, että jos me muutettaisiin."
Sitten se kaivoi netistä auki asuntoesittelyt, läväytti kuvat eteen ja sanoi, että vähän tämmöistä tässä olen katsellut, mitäs tykkäät. (en tykännyt)

HraH, joka pystyy aivan helposti vähintään kolme vuotta miettimään sitä, tarvitaanko eteiseen uusi matto ("Enpä tiedä. Ei oikeastaan tarvita kun kissat kumminkin oksentavat ja lapset likastavat. Jos nyt kuitekin vielä vähän mietitään."), oli yhtäkkiä kuin pyörremyrsky yhdistettynä puhuriin, trombiin ja tsunamiin.
Tuona merkillisenä maaliskuisena perjantai-iltana nostettiin kissa pöydälle, samana sunnuntaina mentiin ensimmäisiin näyttöihin, torstaina jo tehtiin pastakeittiöstä toimeksianto.
HraH, jonka mielestä tällä kerralla harkitaan ja pyydetään tarjouksia ja ollaan aikuisia, oli se joka teki päätöksen ensimmäisen välittäjän käyttämisestä.
Pääsääntöisesti siitä syystä että minä en pystynyt enää mitään muuta kuin haukkomaan henkeäni.

Alle viikossa olimme käyneet jo kahdessa pankissa, noin viidessätoista näytössä ja tehneet yhden tarjouksen (hylsy tuli).
Vajaassa kahdessa viikossa kartano on raivattu kaikesta turhasta, kellari muuttokunnossa ja ikkunat pesty.
Ei ole kulunut kunnolla kolmeakaan viikkoa, kun nyt - pääsiäisen jälkeen - on ensimmäinen esittelykerta. Meidän pastakeittiöstä ja kartanosta.

Ihan koko ajan minä olen ajatellut että me yhdessä vanhenemme tässä kartanossamme.
Että hiukset harmaantuvat, käymme vähän lomailemassa, säästämme ja syömme, ja lapsenlapset (Vera, Chuck & Dave) tulevat toisinaan visiitille kotikartanoon.
Että jos me vielä vähän tiivistämme ja järjestelemme, niin kyllähän me mahdumme. Hyvinkin vielä. Mihinkäs sitä ihminen omasta kodistaan ja paratiisiksi muutamme majammekin, palatsi jos on varattu muille.

Niin tulee pastakeittiötä ikävä ja kohta ollaan sitä paitsi kodittomiakin.
Enkä yhtään tiedä, missä me vanhenemme.
Mihin nurkkaan parkkeeraamme rollaattorimme rinnakkain?

Vähän on konseptit hakusessa.

**
Tervetuloa pikavisiitille kartanoomme!
En tiedä mitä hyviä tapoja rikon, kun liitän tänne nämä välittäjähenkilön ottamat kuvat. Mutta ovathan ne joka tapauksessa julkisuudessa... ja kohteena meidän oma kartano(*)

Kartanon hermokeskus: Pastakeittiö
huomaa väliaikainen kahvinkeitin: en vaan saa hankittua uutta ja ehompaa!

Yhteinen olotila; näkymättömiin jää meidän nukkumasoppemme ja työtilamme
huomaa taiteellisesti aseteltu omatekemä torkkupeitto. Olen niin ylpeä siitä!

Prinsessahuone (aka läävä /kimulikomero) - tosin varsin poikkeuksellisessa kuosissa
tila oli jaettu kahteen "huoneeseen" hyllyillä, kimulit kärsivät nykyisestä seinättömyydestä huomattavasti! Jakolinjan voi havaita julisteita tarkastelemalla...

Isoveljen rakas komero - näkymättömiin jäävän seinän peittää kokonaan lattiasta kattoon ylettyvä kirjahylly.
Perheen sisäisen sopimuksen mukaan yhteinen iso kirjahylly on vuokra, jonka joutuu maksamaan se ainoa, jolla on ihan kokonaan oma huone.
Se takaa kaikille perheenjäsenille rajoittamattoman oikeuden pölähtää huoneeseen milloin vain etsimään jotain kirjaa.


(*) kartano - paljastan sen nyt ja tässä = kerrostalokolmio aikakaudelleen tyypillisessä elementtitalossa. Olemme asuttaneet kartanoa kahdeksan vuotta, lähes päivälleen. Ostimme ensimmäisen oman yhteisen kotimme Pikkusiskon syntymän jälkeisessä kriisipöhelössä kahdessa näytössä käytyämme sillä vaatimattomalla rahamäärällä, jonka pankki suostui myöntämään pätkätyötutkijalle ja työttömälle kotiäidille. En ollut edes paikalla kaupantekijäisissä, olin keskolassa hoivaamassa pienintä.
Pikkusisko kastettiin uudessa kodissa pääsiäisenä kahdeksan vuotta sitten.
Miten pitkän matkan olemmekaan kulkeneet näinä vuosina!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

riekal-riekal

ihan olivat herrrrmot riekal-riekal-riekaleina viikonloppuna.
Meidän alakerrassa asuu naapuri, sellainen nuori tyttö, suhteellisen tuore äiti. Jonka elämän päätarkoitus ja kohokohta on yhä enenevässä määrin hauskanpito kavereiden kanssa.
Tällä kertaa viikonlopun kekkerit alkoivat perjantaina iltapäivällä, jatkuivat halki lauantaipäivän ja -yön sunnuntai-iltapäivään saakka.
Eihän se musiikki koko aikaa soinut, eikä aina edes kovin kovalla. Taisivat ne välillä nukkuakin.
Mutta hiljaisessa öisessä (tai päiväisessäkin) talossa juopunut jutustelu ja ihan pienikin jynkkäjynkkä ottaa kerrostalokyttääjää kaaliin niin maan perusteellisesti. (erityisesti ja varsinkin öisin, kun se kyttääjä kärsii univaikeuksista) Ja tupakansavu ahistaa keuhkoissa, ihan kaikkina vuorokaudenaikoina.
Sunnuntai-iltaan mennessä olin niin riekalehermo, että kun kävimme iltakävelyllä ja ohitse ajoi jynkkäjynkkäävä auto, nousi verenpaine kahteensataan ja ohimoilla luisteli. Ajattelin, että olen kuin sellainen koe-eläinrotta: koko ajan pelkään että koska se älämölö taas alkaa. Olen kielteisehdollistunut jynkkeeseen.

En tykkää taustahälystä.
Viihdyn hiljaisuudessa.
Jos saan valita, en ikinä laita radiota tai mitään musiikkia soimaan.
Pikkujynkkä peittyy toki omalla taustamusiikilla, mutta kun olisin mieluummin hiljaisuudessa.
Tai valinnaisesti teinikapinallinen minussa nousee ja mieleni minun tekevi kääntää omasta hälyaparaatista volyymit yhteentoista ja laulaajollottaa oman musiikkini tahtiin.
Olen miettinyt, että kumpako naapureita enempi ottaisi päähän, virrenveisuu vai saamelaiskansallinen joiku? Vai pitäisikö heti heittää levylautaselle joku Niebelungin sormus?

Yhden kerran - vajaat kuukausi sitten, ke-to-välisenä yönä - suutuin niin paljon, että menin sanomaan.
Arvatkaa kuinka paljon hiljemmalla musiikki sen jälkeen soi? Niinpä.
Olen muuttumassa pikkumaiseksi kyttääjäksi. Heti kun alakerta vähän ihan normaalilla äänellä älähtää, olen hälytystilassa ja jo valmiiksi kireä.
Harmittaa itseä sellainen asenne.

En tykkää yhtään jynkkeestä. Enkä siitä tupakansavusta. Enkä humalaisesta ölinästä.
Mutta voin sietää sitä.
Satunnaisesti. Ja päivisin. Päivisin voin yrittää opetella pitämään radiota päällä. Tai loilottaa itse. Tai mennä kävelylle ja kylään tai ihan mitä vain.
Mutta öitäni en millään viitsisi uhrata. Ainakaan joka viikko.

Pikkumummot ovat kierrättäneet nimilistaa, tietenkin. (heitä ei kannata suututtaa, naapuri ei vaan tiedä sitä!)

Jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista:
* olin lauantaina niin riekal-hermo, etten pystynyt hetkeksikään asettumaan aloilleni. Vaatehuone on raivattu. Jätesäkillinen vaatetta viety pelastusarmeijalle. Yhtä lukuunottamatta kartanon kaikki ikkunat pesty. Kaikki verhot ja kaikki lakanat vaihdettu (osa jopa kahdesti, Pikkusisko oksensi sänkyyn). Tyttöjen läävä melkein supersiisti. Kaksi jättikassillista vanhoja lastenkirjoja kerätty pois kirjahyllyistä, menossa tuttuun päiväkotiin. Vanhat koristetyynyt verhoiltu uudestaan. Lapsille lainattu kirjastosta paljon äänikirjoja. Kaikkien podit ladattu täyteen musiikkia.
* olen pitkästä aikaa laulanut paljon ja kovalla äänellä. Silloin kun en siivonnut.
* pidimme koko perheen elokuvaillan, pitkästä aikaa. Housut pois. Siinä on aika hyvä (ja peittävä) musiikki. Totesimme yhteisesti, että oli hyvä elokuva. Lapset tavoittivat tarinasta sanoman ja ymmärsivät sellaistakin, jota ei ihan suoraan sanottu. Ajattelin, että voitaisiin seuraavaksi katsoa Lainahöyhenissä. Tai jotain vastaavaa. (ehdotuksia sellaisista elokuvista, joita tällainen neurootikko voisi kestää?)

Alakerran musiikkimakua kyllä aika lailla ihmettelen. Millainen parikymppinen kuuntelee jotain kaijakoota ja vastaavaa? Minä oon aina ajatellut, että se on minun ja katrihelenasukupolven väliin jäävää musiikkia. Sellaista minua vanhempien ihmisten tanssilava-karaokejytkää.

ps. kaikkein eniten inhoan sitä biisiä, jossa sanotaan että "jotainjotainjotain tavoittelee omaa etuuuaaaa-aa-aan jotainjotain"