sähkönsäästämispohdinto

Eipä olisi kannattanut leuhkia sen pahemmin liikunnoilla kuin kirjoittamisellakaan (ks. edellinen postaus). 

Nyt ovat kodinhoidon ja talouden lisäksi retuperällä nekin. 

 ***

Sähkön säästely on julkisessa keskustelussa ollut pinnalla monella tavalla ja tasolla. Meillekin tuli ilmoitus hintojen korotuksesta - meillä on taloyhtiön tai luultavasti useamman yhtiön yhteisesti neuvottelema sähkösopimus, eli emme voi itse kilpailuttaa sähköä.
Tavallaan vaivatonta, ja todennäköisesti tällä hetkellä edullisin mahdollinen vaihtoehto. Mutta kyllähän ne hinnat taisivat tuplaantua.
Meillä on myös vanhanaikainen itse luettava mittari, joka täytyy tietysti nyt sopimuskauden vaihtuessa tarkistaa.
(meillä ei myöskään ole vesimittaria, vaan maksamme yhä kuukausittaista vesiennakkoa tai mikälie. ei siis tule välitöntä säästöä peseytymättömyydestäkään.)(ja lämpö taitaa olla kaukosellaista)
Mietin jo, että miten paljon kehtaan pyöristää lukemaa ylöspäin, niin että saadaan huikaisevia säästöjä aikaan syksyn mittaan. sellainen se on ihmisen rikollinen mieli
Olen nyt muutamana aamuna kirjannut mittarinlukemia muistiin, ja todennut että tällä petosyrityksellä on kyllä luokattoman lyhyet jäljet.
Kulutus on seitsemän mittarinpyörähdystä vuorokaudessa. 

Seuraava kysymys kuuluukin sitten, miten tiivistetään mittarinpyörähdykset kolmeen tai neljään?
Jääkaapin ja pakastimen töpselit ovat niin hankalassa paikassa etten pysty nyhtämään niitä aina välillä irti. tai jos nyhdän, riskinä on se, etten ylety kytkemään kaappeja enää uudestaan päälle
Syksyn pimeässä on vissiin vähän pakko käyttää jotain valaistusta.
Ja koska olen noin suunnilleen kokonaan lakannut imuroimasta, ei siitäkään enää sen suurempaa säästöä koidu.
Hetken harkitsin ostavani tusinatolkulla sellaisia aurinkokäyttöisiä pihavaloja ja latauttavani niitä parvekkeella iltojen iloksi, mutta olisiko sekään sitten lopulta kestävä tai ainakaan pitkäkestoinen ratkaisu?
Lehtori on sitä paitsi niin huononäköinen että hämärässä istuskelu ei tule kyseeseen. minä viihdyn luonnonvalossa, mutta hän ei.
Leipomisen olen jo melkein kokonaan lopettanut ja ruuanlaittokin on nykyään vähän kevyissä kantimissa, eli ei hehku uunikaan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Että pitääkö asentaa vaan joku hammastikuista ja sinitarrasta askarreltu jarru siihen mittariin vai mikä ratkaisuksi?
Saa antaa vinkkejä.
se on kyllä sinetöity se mittarikaappi, olen tarkistanut. rikollinen mieli, sanoinhan jo!

Toistaiseksi olemme keksineet semmoisen ratkaisun, että voisimme nyt syksyn tullen ostaa sellaisen laatikkoviinin  iltojen iloksi.
en kyllä oikein tiedä, minkä probleemin se ratkaisee.
suosittelen lämpimästi hakemaan erilaisia ratkaisuja ns. boksin ulkopuolelta, tai tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin boksin sisäpuolelta.  

 

***

 

Viikonlopussa oli kaikenmoisia kivuuksia: perjantaina kävimme maistelemassa Välimeren saarten viinejä Lehtorin kanssa, ja minä tein lauantaina lounasvisiitin Porvooseen.
Hyvää seuraa, kauniit maisemat. Varsinkin Porvoossa.
Ja Välimerelläkin kyllä.

 

saarihyppelyä Välimerellä

Porvoo

***

Kun kolkuttelin Helsingistä kotiinpäin ja katselin painuvaa aurinkoa junan ikkunasta jossain Salon tietämillä ajattelin taas kerran sitä, miten minun kotini on täällä.
Vaikka kuinka olenkin kaupungissa ikäni elänyt, sydämessä läikähtää aina kun ikkunan takana on varsinaissuomalaista peltomaisemaa.

Näin syksyn tietämillä kullankeltaiselle sängelle puidut pellot, siellä-täällä kiemurtelevat saviset joet ja peltoja täplittävät metsälämpäreet - niissä on koti.

 

tasapainoinen elämä?

 Puolen kuukauden liikunnallis-kirjoittamis-taloudelliskatsaus

Kirjoittaminen
Metsämännistöiset etenevät lähes päivittäin. Ja jos en työstä sitä, kirjoitan jotain muuta,
Syyskuun alusta ehkä kolme tai neljä kokonaan kirjoittamatonta päivää.
Voisin ajatella asiaa enemmän ja aloittaa kirjoittamishommelit vähän aikaisemmin kuin yhdeksältä illalla.
Miinusvaikutuksia: niskajumi ja kutomishommeleiden hidastuminen

Liikunnat
Syyskuun alusta viikossa näyttäisi olevan kolme treenikertaa: kaksi uintia ja yksi kiipeily /viikko.
Yhdellä uintikerralla kävin myös uimahallin punttisalilla vähän kurkistelemassa, ja jatkossa tavoite on että kävisin siellä ainakin kerran viikossa ottamassa uinnille vähän alkulämpöä. Yhtenä yönä näin unta että osasin uida tosi sulavaa vapaauintia, että sitä pitäisi vissiin kanssa vähän harjoitella.
Kiipeilytreeneissä harjoittelen myös leuanvetoa ja punnerruksia. Siellä hallilla on semmoinen härpäke, joka avustaa leuanvedossa niin että on kevyt kuin keijukainen. Ja semmoinen patjahommeli ettei tarvitse punnertaa lattiatasolta vaan voi ensin harjoitella tekniikan hyväksi. Narua hyppelen myös ja siitä polveni ei aina tykkää. 

 

Taloudellisuus ja kodinhoito
Ihan retuperällä.
Ruuan hinta senkun nousee vain. En pysty suunnittelemaan yhtään ruokailuja. Siis yhtään. Voin päättää kauppaan mennessäni että syödään lihapullia ja ulostullessa minulla on aineksia johonkin käsittämättömään vatkuliin mistä ei ainakaan synny lihapullia eikä oikein mitään muutakaan. Paitsi tolkuttomasti hävikkiä. Haaveilen kaakaosta ja ranskanleivästä. Syön vallan semmoisia asioita joista itselleni tulee huono olo. Lakritsia esimerkiksi.

En kykene järjestelemään jälkiäni yhtään vaan kaikissa niissä paikoissa joissa kotona olen aikaani viettänyt on kasoja. Keittiön työtasosta on näkyvillä ehkä leikkuulaudan kokoinen työskentelytila, eikä senkään tilan tyhjyys ole ainakaan minun ansiotani. 

Ja kutomukset eivät etene. Se harmittaa koska minulla on ihanat langat odottamassa, enkä saa aloittaa niitä ennen kuin keskeneräiset ovat valmiit.

henkilökohtainen tavaravyöryni

Olen aikaisemminkin huomannut, että jos joku hommeli on hallinnassa, pitää jonkin toisen olla epähallittua.
Sellaista on tasapainoinen elämä.

Kirjoittamispohdinto

 muistiinpanoista kesällä 2021 (pahoittelen outoa rivitystä, teksti on kopioitu leikkaa-liimaa -taktiikalla autenttisista muistiinpanoistani kesältä 2021 eikä se asettunut blogin mittoihin muutoin kuin rivittämällä oudosti uudestaan) -  reilu vuosi sitten pohdiskelin suhdettani kirjoittamiseen näin: (ja tuolloin siis kirjoitin päivittäin, ihan jokainen päivä jotain)

*

Luovan kirjoittamisen keksin vähän puolivahingossa. Ainahan olen kirjoittamisesta pitänyt, ja bloggaamalla pitänyt yllä taitoani ja intoani. Nyt kirjoitin pitkästä aikaa muutakin kuin työtä tai blogia.

Kirjoitin esseen, novellin, pienen runokokoelman ja näytelmän.

Runojen kirjoittaminen tuntui kielletyltä hedelmältä: palasin takaisin siihen itseeni, joka olin joskus melkein kolme vuosikymmentä sitten. Ja näytelmäni henkilöt varastivat ajatukseni monena aamuna töihin pyöräillessä. He alkoivat elää omaa elämäänsä, ja minun tarvitsi vain dokumentoida se.

 

Vaikka en päässyt totaaliseen kaikennielevään kirjoitushurmokseen vielä perusopintojen aikana, en koko pitkänä koronatalvena, tajusin kesäkuun alussa, että jos edes haaveilen, vaikka vain kuinka ohuesti, luovan kirjoittamisen aineopinnoista, minulla olisi syytä olla erilaisia raakatekstejä, ideoita ja ajatuksia ilmassa. En voisi vain olettaa että kurssitehtävät syntyisivät samalla tavalla itsestään kuin perusopintojen aikana: perjantaina annettu, tiistaina palautettu. 

Aineopinnoissa tyhjästä nyhjäiseminen ei enää onnistuisi, ja jos halusin käyttää vuoden työelämästäni, se olisi parasta tehdä hyvin. Aikuisopintoraha veisi talouden niin tiukoille, etten pystynyt edes ajattelemaan sellaista mahdollisuutta, että löysäilisin opintojen kanssa. Jos ottaisin vapaaehtoisesti vapaata ja vapaaehtoisesti ajaisin itseni taloudellisesti tiukoille, se pitäisi tehdä edes siten että siitä olisi todellista iloa ja hyötyä.

Kesäkuun alussa keräsin kaikki vuoden aikana perusopinnoissa kirjoittamani tekstit, kaivoin esiin kaiken aiemmin työstämäni (ja joskus kauan sitten muutamalle kustannustoimittajalle lähettämäni) tekstit ja kävin ne läpi. 

Seisoin edelleen jokikisen takana. Muutamassa aiemmin kirjoittamassani oli edelleen ideaa, ne olivat työstämiskelposia ja pidin niistä edelleen.

Ja avasin kaksi uutta tiedostoa.

Metsämännistöisten tarinan kirjoittaminen alkoi jonain erityisen huonona päivänä, jolloin melkein kaikki itketti. Halusin kirjoittaa kauniita asioita. 

Tarinakaaren rakensin heittämällä noppaa - olin saanut joululahjaksi yksinpelattavan roolipelin. Heitin noppaa siitä, missä tarina tapahtuisi, millaisessa yhteisössä, millaisia ihmissuhteita tarinassa olisi. Ja sitten aloin kirjoittaa satua. Satua jossa oli kauniita, aistillisia, rauhallisia asioita suomalaisessa lehtometsässä.

Se oli minun (jäykistävä) iltajoogani: matka onnelliseen kesäiseen maailmaan. 

* 

Ja mitä sen jälkeen tapahtui?
Elokuussa 2021 uusi työ vei mennessään.
Vuosi sitten elokuussa tapahtui kaikenlaista muutakin, mikä sekoitti joksikin aikaa elämää.
Kirjoittamisen aineopinnot unohtuivat kokonaan silloin syksyllä.
Kirjoittaminen kokonaisuudessaan jäi taka-alalle.

 

Enkä palannut teksteihini ennen kuin nyt, yli vuoden tauon jälkeen, syyskuussa 2022. 

 

Luin läpi muutamia tekstejäni.
Sormenpäissä alkoi kupluilla ilo.
Seison edelleen tekstieni takana. Ja haluan palata niihin.

Treenipäiväkirjan lisäksi muistikirjassani on jälleen, pitkästä aikaa, kirjoitusloki.
Onko minusta työstämään Metsämännistöiset valmiiksi? 

 

tarina sijoittuu tähän maisemaan
paitsi että se on tammilehto

ps. täytyy vaihtaa metsämännistöisten nimi joksinkin toiseksi, kun se tapahtuu tammilehdossa

ps. Ylen sivuilla ja somessa keskustelua herättänyt some-vaikuttajien kirjoittamiskoulu on pohdituttanut minuakin. Koulu sinänsä ei haittaa, ja markkinoinnin laitkin tavallaan ymmärrän, mutta sitä minun on vaikea hyväksyä, että some-vaikuttaja saa keskinkertaisen tekstinsä julkisuuteen vain siksi että sen markkinointi ja oletettu lukijakunta on valmiina ja valmis maksamaan. 
Joskus vuosia sitten lähetin hyvistä blogiteksteistäni koostetun käsikirjoituksen kustantamoon. Se palautettiin saatesanoilla ihan kiva, mutta blogissa olleet tekstit ovat jo kertaalleen käytettyjä, pitäisi olla uutta sanottavaa (tjsp). Samaan aikaan julkaistiin blogiteksteihin perustuvia elämäntapaoppaita, kertomuksia siitä kuinka muutetaan islantiin ja neuleohjeita. 
Mietin silloin ja mietin yhä, olisiko elämäntapaopasta/neuleohjeita/islantiinmuuttelua julkaistu, jos niillä ei olisi ollut jo valmista lukijakuntaa, jos ne eivät olisi pohjautuneet niihin olemassaoleviin blogimaailmoihin?
Kun samantasoisia ja samantyyppisistä aiheista kirjoittavia ihmisiä kuitenkin on olemassa. Jos saman tekstin kustantamolle lähettää tuntematon maijamutikainen ja tuhansien seuraajien somevaikuttaja x.x ja tekstit ovat aivan yhtä keskinkertaisia, niin miksi lopputulos on se, mikä se on?

Luen yleensä hyvin nahkeasti somejulkkisten kirjoja, ja usein ne ovat mielestäni korkeintaan keskinkertaisia. sama keskinkertaisuus pätee valitettavasti toisinaan myös joihinkin ammattikirjailijoihin, heitä julkaistaan vaikka vuosikausien kirjantuotanto on köyhdyttänyt ilmaisua ja vienyt kirjailijalta parhaan terän. Luen myös jonkin verran omakustanteita, sen mitä niitä kirjastossa vastaani tulee. Osasta ymmärrän hyvin, miksi ne ovat omakustanteita. Mutta osa niistä olisi ehdottomasti ansainnut paikkansa jonkin kustantamon ohjelmassa, ja aina sellaista kirjaa lukiessani mietin, että joku vanhan kaartin kirjoittaja /some-julkkis olisi saanut tehdä tilaa tälle tarinalle. ja minä puhun enimmäkseen käyttökirjallisuudesta, arkikirjallisuudesta, viihteestä, en suuresta tuskaisesta taiteesta ja tulevista finlandiavoittajista. vaikka kai senkin osalta voidaan kysyä ihan sama kysymys.

vaikka kuinka ymmärrän että on huomattavasti vaivattomampaa markkinoida sen-ja-sen vaikuttajan /pitkän linjan kirjailijan uusinta melkein menestysteosta kuin täydestä tuntemattomuudesta ponnistavan tuoreen kirjailijan teosta, niin silti, mietinpä vain.

liikunnallisuuspohdinto 4 - kannattaako liikuntaa monitoroida?

En omista sporttikelloa, sykemittaria tai no omistan todella vanhan, jostain reilun kymmenen vuoden takaa, paristot loppu enkä mitään muutakaan puettavaa laitetta elämäni monitorointiin.

Jollain tasolla liikunnan seuranta on suositeltavaa: se saattaa auttaa tavoitteiden asettelussa ja tavoitteiden saavuttamisessa. Joillekin ihmisille monitorointi missä tahansa muodossa saattaa aiheuttaa ahdistusta ja liikuntasuorituksen muuttumista joko pakonomaiseksi tai ilottomaksi.

Minä monitoroin. Ehdottomasti.

Käynnistän puhelimestani sporttitrackerin aina kun lähden kävelylle tai pyöräilen johonkin.
Tällä hetkellä pyöräilen säännönmukaisesti töihin ja kotiin, kolme kilometria suuntaansa.
Kävelen satunnaisesti, ja suunnilleen sen verran kuin pienen koiran omistaja kävelisi lemmikkinsä kanssa.
Noin suurinpiirtein kävelen viikossa ehkä viidentoista kilometrin verran ja pyöräilen kolmisenkymmentä.
Määrät eivät ole suuria, olen kävellyt ja pyöräillyt paljon enemmänkin arjessani.
Seuraan kertyviä kilometrejä väljästi ja pakottomasti, mutta minulle on tärkeää että tieto arkiliikunnasta tallentuu johonkin.

Uimiset ja kiipeilyt kirjaan treenipäiväkirjaan.
Yksinkertaisimmillaan treenipäiväkirja on ollut ruksilista kalenterissa, ja toisinaan pieni maininta kalenterin sivuilla

yksinkertainen treenikirjanpito
ajalta eKor

treenikommentti
ajalta eKor

Tällä hetkellä kirjoitan muutaman rivin muistiinpanon tehdystä treenistä.

treenipäiväkirja elokuun alussa

Se viestii itselleni, että suhtaudun omaan hyvinvointiini vakavasti. Ja tekemisistä jää jotain dataa. 

Minulla ei ole suuria liikunnallisia tavoitteita: en ole aikeissa juosta maratonia hyvä kun jaksan lönkytellä kilsan verran en aio osallistua teräsnais- tai triathlonkisaan, enkä ole menossa kiipeilykisoihinkaan.
Tavoitteni ovat kauempana tulevaisuudessa: haluan pysyä niin hyvässä kunnossa että kykenen pukeutumaan ja riisuutumaan itsenäisesti, haluan jaksaa kävellä ja uida, haluan olla ryhdikäs ja lihaksikaskin vielä siinäkin vaiheessa kun oletettu mutta luultavasti milloinkaan saavuttamaton eläkeikäni koittaa.
Haluan ettei minua kolota eikä kiristä.
Haluan olla jäntevä ja reipas ja pikkuisen ärtsy mutta silti aika kiva.

 Olen huomannut että pelkästään sillä kun hiukan ironisestikin kutsun liikuntaani treenaamiseksi, suhtaudun itseeni ja tekemiseeni vakavammin. Treenien monitorointi - kirjaaminen - on yksi osa sitä.
Viestin itse itselleni sisäisellä viestinnällä on merkitystä! että tämä asia on olennainen itselleni. Että tässä asiassa suhtaudun itseeni ja hyvinvointiini vakavammin.

Että kyllä, liikunnan monitorointi kannattaa, ainakin minulla.
Se motivoi ja velvoittaa.
Ja treenikirjanpidon lehteileminen, on se sitten missä tahansa muodossa, tuottaa sekin mielihyvää.
Olen tehnyt edes jotain.

 

*

Monitoroitko liikuntaasi?
Millä tavoin?
Auttaako se, vai haittaako enemmän?
Seuraatko unta tai hyvinvointia muilla mittareilla?

niin olen influensseri!

 

 

taloudellisuuspohdinto 2

 Edellistä postausta kirjoittaessani päädyin tutkimaan työeläkeotettani.

Ei olisi kannattanut, tuli paha mieli.

Olen koko aikuisen työurani tehnyt osa-aikaista työtä tai nykyään minut kai niukinnaukin lasketaan päätoimiseksi työaikani on kasvanut kahdestakymmenestä viikkotunnista kolmeenkymmeneen.
Pitkälti omasta halustani, välillä on enempiä tunteja tarjottu.

Jos jään eläkkeelle jos meidän sukupolvemme ikinä pääsee edes seitsemänkymppisenä, saan tonnin.
Tonnin!
Ei paljoa naurattanut.

Talousguruni Lehtori on innokas säästelijä ja sijoittelija, ja hän jatkuvasti rohkaisee minua samaan. Koska rahastossa raha on kuulemma turvassa inflaatiolta ja kasvaa huiskisvain korkoakorolle minkä kerkiää.
Lehtorin ja poikasen innoittamana minulla on hyvin pieni rahasto nimeltään Lehtori&Son johon olen heidän opastamanaan kerran sijoittanut ylimääräisen miten minulla on voinut olla sellainen viisisatasen.

Tämä on nyt kuulkaa se juttu jota en ymmärrä.

Se rahastoraha elää ihan omaa elämäänsä. Välillä on vitosen plussalla, välillä parikymppiä miinuksella.

Leikitään että minulla olisi myös tili jossa olisi saman verran rahaa.
Siellä olisi, ei kasvaisi korkoa, mutta ei myöskään vajuisi miinukselle samalla tavalla kuin se rahasto välillä vajuaa.
odotan vain että pankinjohtaja tulee perimään minulta sitä vajetta jonka olen rahastollani aiheuttanut.

No jos sitten haluaisin nostaa sen rahaston ja ostaa vaikkapa maitoa koko rahalla, niin pitää maksaa postitus- ja käsittelykuluja ja veroja.
Saanko käteen viisisataa, kysyn vaan?
En.
Saan viisisataa miinus vajuamisvaje, postitus- ja käsittelykulut ja verot. Ihan epäviisisataa se on.
Jos nostan siltä leikkitililtä viisisataa pankkiautomaatista, niin saan viisisataa.

Jos menen kaupan kassalle sen vähän  epäviisisatas-rahastorahan kanssa, niin kuiskaanko siinä kassaneidille että tämä on inflaatiovapaata rahastorahaa mikä on kasvanut korkoa, niin saanko enempi maitoa kuin sillä pankkitilirahalla?

Että mitenniin muka se rahastoraha on jotenkin turvemmassa? Inflaatiolta?
Minua kiinnostaa rahan ostovoima.
Viidelläsadalla saa ehkä vähän päälle viisisataa litraa maitoa helkkarin paljon muuten
Mutta rahastovajuneella epäviidelläsadalla ei saa viittäsataa maitolitraa vaikka kuinka kuiskisi että rahastorahaa on.

Se on tietysti kivaa bonusta jos se rahasto sattuu jossain käänteessä kasvamaan hulppeasti, mutta kyllä himpan verran pohdituttaa, että jos ja kun eläkesäästää itselleen myös rahastoon, ja se vajuu koko ajan, niin olisiko kuitenkin kannattanut säästää ihan vain tavalliselle pankkitilille, eikä semmoiselle mikä vajuaa, mistä tulee postitus- ja käsittelykuluja ja veropläjäytyksiä, että mikä on semmoisen etu?

Ei ole osannut Lehtori tätä minulle perustella eikä selittää.
mutta minulla on rahasto eläkepäiviä varten siltä varalta että joku joskus osaa selittää ja että se joskus kasvaisi eikä vajuisi

*

Arkisemmalla tasolla pohdin, että pitäisikö avata semmoinen läpikulkutili minne voisin suikauttaa muutaman euron joka kerta kun käyn uimassa tai kiipeilemässä niin että sitten kun kymppikortit loppuvat, on mistä ostaa lisää käyntejä.

Onko sulla kokemusta tämäntapaisesta säästämisestä? Toimiiko?

Elma

kesätöissä

 Rouva Kepponen haastoi pohtimaan kesätöitä.

Minun piti oikein miettiä, että olenko koskaan ollut kesätöissä?
Piti kaivaa esiin vanhat työtodistukset,  ja sitten lopulta työeläkeote, enkä oikein vieläkään saanut päähäni, olenko tehnyt kesätöitä vai en.

Muisti palaili todella vitkaan, työeläkeotteelta näkyi että olen tehnyt jotain, mutta aivan ensimmäisissä kohdissa ei sitä, mitä olen tehnyt ja missä.

Olen kesäisinkin tehnyt pätkähommia, ja aika paljon sellaista josta en muista mitään tai josta en ole yhtään tykännyt. jonkinlainen ilmassa leijuva höntelöinen epätyydyttävyys leimaa koko pientä työuraani

Lopulta muistin ensimmäisen kesätyöni: taisin yläkouluiässä olla kahtena kesänä viikon tai pari piha- ja puutarhahommissa. Se tavallaan oli ja ei ollut kesätyö: meidän luokka keräsi rahaa leirikouluun, ja yhden isä työllisti jokaisen haluavan puutarhafirmaansa pieneksi hetkeksi. Sillä tavoin halukkailla oli mahdollisuus kartuttaa käyttövaroja leirikouluun. Tai saattoi se olla osa pakollista varainkeruutakin, en oikein muista miten se homma oli järjestetty.
Kastelin puita ja leikkasin ruohoa. Olisi voinut olla kivampaa jos olisi vähän ymmärtänyt, mitä on tekemässä.
Taisi olla seiska- ja kasiluokkien jälkeen. Tai ehkä kasi- ja ysiluokkien jälkeisinä kesinä.

toiveammatti: tonttu

Lukion ekan jälkeen olen muutamana kesänä tehnyt ihan kivoja duuneja.
Olin ahkera harrastajanäyttelijä ja mukana Lapsi- ja nuorisoteatterissa. Yhtenä kesänä esitimme Aarresaari-musiikkinäytelmää Vanhalla suurtorilla. Olin siinä jonkinlaisena järjestäjänä tai assistenttina tai jotain. En muista yhtään mitä tein, mutta taisin saada siitä hommailusta palkkaa.
Olin kyllä näyttämölläkin välillä. Joku kolmas kuollut merirosvo oikealta tai jotain.
erotuksena Taruun sormusten herrasta jossa olin kolmas kuollut örkki vasemmalta ja ponin perä. niistä ei maksettu. eikun taidettiin jotain maksaa mutta se ei ollut kesätyö vaan lukuvuodenaikaistyö. ei ollut häävi poninperäpalkkio muistaakseni, mutta ruhtinaallinen tulo kolmetoistavuotiaalle.

 

kaikista produktioista sai työtodistuksen
palkkaa ei niinkään, paitsi tästä LOTRista

No se Aarresaari-hommeli poiki kuitenkin toisen kesätyön, joka taisi jatkua useammalle kesälle. Minä ja usea muu teatterilainen oltiin apuoppaina työtodistuksessa lukee aputyttö Koiramäen lasten kaupunkiretkellä, joka keksittiin silloin hamalla -90-luvulla. Jos en väärin muista, ensimmäisinä kesinä oppailla oli mukanaan se Kunnaksen Koiramäen lapset kaupungissa -kirja, siitä välillä katsottiin kuvia - se tarinahan sijoittuu Turkuun ja opastettu retki kiertelee kirjan paikoilla.
Meillä oli punainen bussi, hirveästi lapsia ja aikuisia ja viisu joka riipi päässä. Välillä tehtiin parikin kierrosta päivässä. Koska meitä oli useampia, varsinaisia työpäiviä oli kesän aikana vähän.
Vanhasta muistista pystyn yhä opastamaan kohtalaisesti mutta ilman vuosilukuja olen surkea sellaisissa Turun Linnan, Sigynin tai Suomen Joutsenen ja Käsityöläismuseon.
Minulla oli punavalkoraidallinen paita ja letit ja Koiramäki-nimeni oli Karoliina. Olen tehnyt muutaman keikan legendaarisen Aiju von Schönemanin kanssa en muista hänen Koiramäki-nimeään, ehkä joku mamselli, kun oli niin kauniit vaatteet.
Tehtäviini kuului lasten ja aikuisten laskeminen ja sen vahtiminen ettei kukaan jää kyydistä väärässä paikassa ja ettei kukaan käpälöi museoissa mitään.
Turun Linnassa piti pistää vankilaan merikarhu Henriksson, että lapset pääsivät vapauttamaan hänet - Linnalta mentiin ensin Sigynille muistelemaan merimiesaikoja ja sitten Käsityöläismuseoon katsomaan merikarhun tupaa. Piti myös jakaa pillimehuja ja pullaa lapsille.
En kadottanut ketään.
Yhden lapsen muistan: hän pelkäsi että Turun Linnassa rotat syövät hänet. Hän tömisteli peloisaan koko Linnan kierroksen ajan.
Viimeiselle kesälle olin lupautunut ruotsinkielisille kierroksille.
Sinne ei kuitenkaan tullut riittävästi myyntiä ja työ meni alta. Taisi olla abivuotta edeltävänä kesänä.

Joko tästä kesätyöstä johtuen tai tästä huolimatta olen mennyt naimisiin Turun Linnan kirkossa ja tarjonnut hääkahvit Käsityöläismuseon kahvilassa. Veikkaan että pikemminkin tästä huolimatta, koska Lehtorilla ei ole tämän kesätyön kanssa mitään tekemistä.

Yliopistovuosina olin parina kesänä ja myös opiskeluvuoden aikana Cittarin kassalla. Siitä hommasta en tykännyt yhtään.
Tai en tykännyt niistä esimiehistä.
Kerran sanoin vahingossa ääneen että en tykkää olla linjaston viimeisenä kassana, vaan olisi mukavaa jos takana olisi aina joku.
Arvatkaa kuinka paljon sen perään olin linjaston viimeisenä?
Myöhemmin kuulin myös, että uusilla työntekijöillä oli usein paljon vajetta kassoissaan. Syypää löytyi kyllä, enkä siinä vaiheessa en enää itse ollut siellä töissä, mutta oli inhaa tietää, että asiaa oli kait poliisitutkittu ja on ehkä ollut kavallusepäilyiden kohteena.

Yhtenä yliopistokesänä olin yliopistolla omalla laitoksella valtiohallinnon harjoittelijana. En muista mitä tein.
Työtodistuksesta kävi ilmi, että olen toimittanut opetusmonisteen.
Niin kai sitten.

Opiskeluvuosina olin myös lyhyen aikaa laivoilla rantasiivoojana. Muistan että pesin vessoja ja eksyilin hyttikäytävillä, vieläkin huimaa kun ajattelen sitä pyörrejuoksua hytin vessasta toiseen.
Ei ollut kesätyö vaan opiskeluaikainen. juu, oksennuksista saa ällölisän, ja juu, jokaisessa vuorossa oli joku joka halusi kerätä niitä. minä en.

Opiskelujen ohessa olen tehnyt myös satunnaisia tulkkikeikkoja
olin silloin ja olisin yhä aivan sikasurkea ja eettisesti arveluttava tulkki, jorisen ihan mitä sattuu. 

Palkatta opetin yliopistolla puheviestintää niitä äikänopettajille pakollisia kursseja ja siitä hommasta tykkäsin valtavasti.

Yhtenä opiskeluvuonna olin kevään ja kesän taipeessa muutaman viikon itänaapurissa ev.lut.kirkon hommissa - palkatta sitäkin - opiskeluihin kuuluvaa kieliharjoittelua.
Se on yksi kiehtovimpia kokemuksiani, ja olen kohdannut muutamia todella legendaarisia meidän ja sikäläisen kirkon vaikuttajia, ja he ovat vaikuttaneet paljon ajatteluuni, myös ja enemmän ja enimmäkseen muilla kuin uskonnollisella tai hengellisellä tavalla.
Se toivo, joka kaikissa kirkoissa silloin eli! tehtiin yhteistyötä ainakin saksalaisen kirkon kanssa ja jenkkien jonkun lähetysseuran
Miten innostuneita ne ihmiset olivat kun pääsivät avoimesti työskentelemään kirkon eteen!
monet tyypit olivat jo vuosikausia toimineet piilossa, salaisesti tai maanalaisesti. olen tavannut Raamattujen salakuljettajia ainakin ja sitten myös olen ollut semmoisessa neuvottelussa missä vastapuoli taisi kuulua paikalliseen ammattirikollisjärjestöön, se tapahtui suunnilleen heti harjoittelun alettua, kun korva ei vielä ollut kokonaan tottunut kieleen ja koko kroppa oli kulttuurishokissa. En ihan pysynyt kärryillä siitä, mistä puhuttiin, mutta tajusin kyllä että vastapuoli ei ole kovin hyväntahtoinen.
Kirkkoja kierrettiin pitkin ja poikin ja seurattiin niitä korjaamisprosesseja. Saksalaisten kirkossa oli ollut uimahalli, saarnastuolin paikalla hyppytorni.
Suomalaistaustaisille ja inkeriläistaustaisille vanhuksille oli perustettu vanhainkoteja, niissä vierailtiin ja aina laulettiin Maa on niin kaunis.
Jotain käännöshommeleita ainakin tein.
Kerran yksi suomalainen lähetti sanoi minulle että puhutpa sinä hyvää ja sujuvaa suomea.
Yhdessä kokouksessa tulkki en ollut minä väsähti niin, että alkoi kääntää venäjää venäjäksi ja suomea suomeksi. Joitain kokouksia käytiin kolmen kielen kautta. Siinä olivat vakitulkit kovilla vaikkapa englannista venäjäksi ja siitä suomeksi ja tarvittaessa saksaksi.
Osa puhui inkerinkieltä.

 

Sitten olin opiskelujen lomassa ilmoituskirjoittajana Palsta-lehdessä. muistatteko keltaisen pörssin ja palstan, minne sai jättää myynti-ilmoituksia? Joku kovaonninen niitäkin puhtaaksikirjoitti. Siellä ihan ylenin tavallisesta vuorojehuksi ja kv-asioiden vastaavaksi. Suosikki oli Makemoi joka jätti aina kerralla parikymmentä autonmyynti-ilmoitusta, siinä tuli äkkiä päivän ilmoitustinki täyteen. Makemoi soitti useasta eri numerosta peräjälkeen ja onnekas oli hän, joka sai kerralla kaikki Maken viikkoilmoitukset.
Tämän duunin ansiosta sanavarastooni kuuluvat yhä käy ja kukkuu autoista; pientä laittoa autoista ja peräkäry peräkärryistä. Tietyt fraasit toistuivat ilmoituksissa niin usein, että niistä oli ohjelmoitu pikanäppäimet. mm. tuplarenkaat ja -vanteet, morsiuspuku koko 38 kerran käytetty ja vastaavat.
Jollain omituisella tavalla tykkäsin tästä duunista. Kovin pitkään en sielläkään ollut, ja määräaikaiseksi sovittu työsopimukseni katkesi ennen aikojaan kun eka raskauteni alkoi osoittaa huolestuttavia merkkejä ja jouduin sairaslomalle.

Kesä- ja opiskelutyöuraani leimaa pätkäisyys, lyhytaikaisuus ja varsin usein myös palkattomuus tai matalapalkkaisuus.

Ei olisi kannattanut katsoa työeläkeotetta.
Tuli paha mieli. kun olen tehnyt koko vaatimattoman työurani osa-aikaista työtä. mikä toisaalta on ollut minulle tärkeää ja voimaannuttavaa ja antanut aikaa ja tilaa minulle tärkeille asioille mutta vanhana pitää kuolla heti kun eläkepäivät koittavat.

taloudellisuuspohdinto1

  olen läpi koko kesän ihmetellyt, miksi rahaa tuntuu olevan käytössä kovin vähän.

Itsepetos - tuo selityksistä parhain - kertoi minulle, että tietysti rahaa on vähemmän, kun koko kesän taloudessa on ollut normaalia enempi syöjiä ja ruuan hinta on kallistunut. Olen tukenut opiskelevia nuoria kaikenlaisella sekalaisella ja tarpeellisella, olen ollut vähän haluttomampi kokkaamaan ja ostanut kalliimpaa ruokaa ja kaikkea sellaista.
Muka.

Kunnes pakottauduin armottomaan rehellisyyteen.

Jossain merkillisessä sielunhoidollisessa puuskauksessa olen pitkin kesää osteskellut itselleni kaikenlaista kivaa ja melkein turhaa. koska olen aikuinen ja saan ostaa itselleni mitä vain kivaa

Minusta on huomaamattani tullut lohtushoppailija. Tai palkitsemissohppailija. Tai jotain.
Minusta on tullut shoppailija.

Tarvitsen yhtä sun toista mitä en oikeasti tarvitse yhtään enkä toistaan.

Tarvitsen asioita joita en ole koskaan ennen tarvinnut.

Ja kun kerran tarvitsen niin myös saan ostaa. 

Sen sijaan mielestäni en tarvitse asioita joita oikeasti tarvitsen.

Tarvitsen kahdet kengät, kahdet farkut, kaksi paitaa...

Tarvitsen lankoja tuplamäärän

Tarvitsen puikkoja, voi hyvänen aika kuinka tarvitsenkaan puikkoja! Pareittain kaikkia. 

Tarvitsen karkkia jota en edes syö kuin korkeintaan kaksi namia

Tarvitsen kaksi pakettia saippuaa kun yksikin riittäisi

Tarvitsen tarvitsen tarvitsen

Tarvitsen kaikkea kaksin kappalein.

Mitä ihmeen tyhjiötä olen täyttämässä?
Ja miksi?

Pitääkö mennä shoppailulakkoon ja ostoskieltäymykseen?

syyskuujulistus

ajatukset pyörivät pienellä liekillä; lähinnä kai kun en halua suuria ajatella.

Mietin liikuntaa ja liikunnallisuutta.
Mietin rahaa ja taloudellisuutta.
Mietin kirjoittamista ja kirjoituksellisuutta epäilen vähän tuon viimeisen sanan olemassaolon oikeutusta.

Hyvä on, pyöritään sitten pienellä liekillä.

Julistan täten syyskuun liikunnallis-taloudellis-kirjoituksellisuuspohdintokuukaudeksi. 

Luvassa postauksia näistä aiheista. jee ja jubilee

Saa esittää postaustoiveita ja -ehdotuksia koska olen lähestulkoon influensseri ja vuorovaikutteinen