Tämmöistä tammikuun alussa

 minulla oli kunnianhimoinen tavoite tammikuun alussa: luen kirjan päivässä ja bloggaan monta kertaa viikossa.

Ja pah! 

kuvituskuva Elmasta, joka pohtii miksi
hanasta tulee vettä
ja miksi se kastelee kissaeläimen viikset

Paluu tauon jäljiltä töihin on ollut uskomattoman haasteellista. 
Onnistuin joulutauon aikana kokonaan unohtamaan, kuinka töitä tehdään - työkaveri totesi jossain vaiheessa: onneksi sä et ole palolaitoksella töissä, sulla olis varmaan letkutkin kotona.

kuvituskuva: taidemuseonmäeltä kaupunkiin

Teimme tammikuun alussa Lehtorin kanssa kulttuurimatkan Helsinkiin: Ateneum, Amos Rex, Kansallisteatteri. 
En ole varmaan ikinä ollut niin ravisteltu teatteriesityksessä, kuin mitä Täällä Pohjantähden alla -esityksen aikana. Enkä taatusti ole koskaan ikinä milloinkaan itkenyt teatterissa niin paljoa.
Minua ravisteli ja kosketti se terävyys ja kirkkaus, jolla esityksessä kuvattiin meidän yhteistä historiaamme, miten olennaisia asioita ohjaaja on onnistunut tarinasta poimimaan ja miten upeasti se tuotiin esille. 

Amos Rex; olen osa taideteosta
kerran kiipeilijä, aina kiipeilijä

Kulttuuriviikonlopun sää oli jäätävän kolean kylmä, emme lähteneet kiertelemään Lux Helsinki -teoksia, vaikka sekin oli minulla mielessäni (Lehtorin liikkuminen on myös koko ajan mennyt huonommaksi, hän ei mielellään huvikseen kävele, eikä ainakaan jos olosuhteet haraavat kunnolla vastaan. Hänellä on paha nivelrikko /kulumat, jonottaa varaosan asennukseen!)
Kiersimme siis suunnitellut museot, kävimme haikailemassa Rosebudissa, löysimme mainion drinkkibaarin - johan sitä siinä on yhdelle viikonlopulle ohjelmaa.

Hesan reissulla menossa mukana myös
Kuippana ja Nokeinen, aka Seikkikset

"Helsinki on hetkisen kaunis"

*

Töissä koostin teemanäyttelyn opetuskuvista.
Siivosimme syksyllä varastoja, ja sieltä löytyi erilaisia kirjoja, kuvatauluja ja opetuskuvia, joita oltiin jo heittämässä pois. 
Eihän sellainen nyt käy laatuun!
Vaikka kuvien ja kuvataulujen ajoittaminen oli aika haasteellista, sain aikaan jonkinlaisen jatkumon suunnilleen -50-60 luvuilta tähän päivään asti.
Ja vietin monta onnellista tuntia varastossa pohtimassa maailmanmenoa.

Näyttelyn uusimmat kuvat tuotin itse tekoälyllä.  

tekoälyn tuottama kuva
kehoitteella tee minulle kuva Mark 10:13-16
kuva paljastaa meille vähemmän tunnettuja
asioita Raamatusta

valokuva on huono
kuva itsessään hieno
ja teemana edelleen sama kuin yllä
kuva on jostain Benediktiini-nunnien
1970-luvulla koostamasta opetuskuvasarjasta

**

Viiden vaatteen vuosi -raportti.

Tiedän jo nyt, että tulen epäonnistumaan rankasti viiden vaatteen vuodessa.

Anopin löytö mamman vintiltä: pitkä nahkatakki. Takki oli kuulemma löytynyt jostain vintin nurkasta muovipussiin rytättynä, ja se vaikuttaa aivan käyttämättömältä.
Kaikki olivat sitä mieltä, että se olisi sopinut loistavasti Pikkusiskolle. 
Paitsi Pikkusisko itse.
Takki jäi meille väliaikaisvarastointiin.
Paitsi että se sopii kyllä aivan loistavasti myös minulle. 
Minun pitää kuulemma ruveta käyttämään sitä. (sanoivat kaikki ja aivan erityisesti Pikkusisko)

Olen kotiuttanut mamman vintiltä jo pari vuotta sitten upean villakangastakin, jota en ole käyttänyt ainakaan vuoteen kertaakaan; välillä pidin sitä aika ahkerastikin.
Pitää kait nostaa sekin taas esille.

On tosi outoa että mamman vaatteet sopivat minulle (tai tytöillekään, sen puoleen.) Mamma kun on parhaassakin pituudessaan ollut varmaan ainakin kymmenen senttiä minua lyhyempi (nyt hän on tietysti vielä lyhyempi, kun on vanhuuttaan painunut aivan kokoon) ja muutenkin ollut rakenteeltaan aivan erilainen. 
Minulla on tapana ostaa aivan liian väljiä vaatteita itselleni.
Ja mamman takit melkein hölskyvät päälläni.
En osaa kuvitella, miltä pienikokoinen mamma on juhlatällingissään näyttänyt. 
(ja mamma on siis Lehtorin mamma, minun anoppini äiti, kohta sata v.)

Kengät.
Polvet alkoivat taas oikutella. Kiipeillessä en aina pysty kunnolla ponnistamaan paremmalta, eli vasemmalta jalaltani. 
Ja välillä harmittaa kävellessäkin.
Eivät ne polvet varsinaisesti kipeät ole, mutta huutelevat että hei täällä minä, uskollinen ystäväsi polvi! ja sen kaveri, toinen polvi! 
Rappusiakaan en tykkää mennä.

Lehtori ehdotti, että testaisin hänen hyväksi havaitsemansa kenkämerkin, on kuulemma paljon auttanut häntä.
Minähän olen vuosikaudet tepsutellut menemään paljasjalkatossuilla, mutta taivuin nyt testaamaan tämmöisiä superpehmeäpohjaisia kenkiä.
Niinpä kai sitten.

Voi olla että täytyy vähän uudistaa kenkäkokoelmaa.

*

melkein unelmaduuni ja nösväilyn tarve

 En tiedä, olenko koskaan onnistunut täsmentämään itselleni, millaista työtä oikeastaan haluaisin tehdä.

En muista, onko minulla koskaan ollut sellaista selkää unelma-haave-toive-ammattia, johon olisin kiihkeästi halunnut, tai jonka olisin kokenut omakseni.
(paitsi joskus kun olen ollut todella uupunut työelämään, olen haaveillut ja unelmoinut museoistuskelijan työstä, se kai olisi enimmäkseen istuskelemista ja rauhassa olemista vain. kait?) 

Jos ihan rehellisiä ollaan minusta koko työssäkäymisen konsepti on vähän outo.
Joku riistoviljelee minun aikaani ja energiaani ja resurssiani ja mitä saan vastineeksi? Ei ole aikaa nösväillä kotona ja jos joskus olisikin, on liian väsynyt.
Veikkaan että keksisin kaikenmoista rattoisaa nösvättävää päiviini ihan ilman työelämäänkin. 
Mutta käyn (ja olen käynyt) töissä kun kerta sellainen on tapana, ja jonkinmoiselle rahantulollekin on yleisesti ottaen tarvetta.

työjuttu

Ehkäpä juuri tuo selkeän päämäärän tai unelman puuttuminen ja halu mieluummin vain nösväillä omiani on ajanut minut semmoisiin työtehtäviin, jotka ovat olleet...vaisusti ihan kivoja, mutta herättäneet silti vahvasti ristiriitaisia fiiliksiä. 
Aiemmissa töissäni on ollut paljon hyviä juttuja, paljon semmoisia asioita joista olen todella ylpeä ja joskus on ollut ihan kivakin mennä töihin.
Mutta on ollut myös paljon vastakkaista.

Nyt - tässä kypsässä iässä - tuntuu ekan kerran siltä että saattaisin olla aika lähellä melko mainiota työelämää.
(en uskalla sanoa unelmaduunissa etteivät vie sitä minulta pois. ja sitäpaitsi, mistä sitä edes tietää, mistä unelmoin vuoden tai parin päästä?)

työjuttu

Hyvyyden koordinaatteja:
- ei kovastikaan vastuuta. Riittää että menen paikalle ja teen sen mitä pitää. En selvästikään kestä minkäänlaista vastuuta, vaan on parempi vaan tehdä.
- istuskeleminen. (tosin siinä pakkaa toisinaan tulemaan kylmä, mutta se ratkeaa kuumalla teellä ja hyvällä aluspaidalla. Yhdessä meidän tilassa on aika rapsakka ilmastointi, jota ei kovastikaan pysty säätämään)
- luovuus. Tänään olen ollut lammas ja aasi. Olen esiintynyt lähestulkoon musikaalissa ja laulanut ja tanssinut muutenkin sen istuskelemisen lisäksi.
- selkeyttä: minulla on tulevana keväänä viisi työpalikkaa, joissa kaikissa on sopivasti istuskelua, luovuutta ja vastuuttomuutta (paitsi yhdessä vähän vastuullisuutta) ja aikaa pohtia riittävästi niitä kaikkia
- työparit: työtä ei tehdä koskaan yksin, vaan aina työparin kanssa. Ja minulla on erinomaisen mainiot työparit, joiden kanssa on kiva pomputella ideoita, yrittää toteuttaa niitä ja istuskella. (työhöni kuuluu aika paljon istuskelua) (ja seurustelua) (ja joskus vähän leikkimistä)

työjuttu - kuvatuki yhteen lauluun
voit arvata että mihin

Ihan loputtoman väsynyt olen aina työpäivän jälkeen (johtuu varmaan tästä loputtomasta epämääräisestä harmaasta) mutta en ole uupunut. 
Jos hakemalla hakee jotain haittapuolta, niin edelleenkään en jaksa enkä ehdi nösväillä kaikkea sitä nösväilyä, mitä haluaisin. 

*

Nösväily = kaikkea semmoista mitä tekisi mieli tehdä kotona kun olisi aikaa ja energiaa ja resurssia. Kokata hyviä ruokia, käydä pitkillä kävelyillä ja uimassa. Piirrellä, tai opetella piirtämistä. Ja maalaamista. Kutoa ja opetella käyttämään ompelukonetta. Leipoa. Harjata kissat kunnolla. Kirjoittaa. Kirjoittaa paljon ja kaikessa rauhassa ja päämääräisesti. Pitää päiväkirjaa. Lukea viisaita kirjoja kaiken hömpän lisäksi. Lukea paljon ja ajatuksella. Mennä metsään. Tehdä eväsretkiä. Nähdä kaikenlaisia jännittäviä pieniä ja arkisia asioita. Mennä kesällä ulos tosi aikaisin aamulla. Oppia kuvaamaan pieniä arkisia asioita, joko kameralla tai sanoilla. Mennä arkena museoon ja istua siellä. Vaikka kirjoittamassa. Juoda kahvia termarista jossain jännittävässä paikassa. Istua kirjastossa lukemassa jotain outoa kirjaa, jota ei haluaisi lainata kun ei sitä kumminkaan lukisi muuten. Mennä merenrantaan istuskelemaan. Syödä rauhassa herkullista aamiaista. Jaksaa joskus valvoa tosi myöhään yöllä ja mennä ulos katsomaan taivaalle, ainakin jos olisi revontulia. Vaellella ympäriinsä kaupungissa. Istua lukeamssa kahvilassa salaperäisen näköisenä ja juoda kerrankin kahvia hitaasti eikä nopeasti. Opetella kirjoittamaan runoja ja aforismeja. Onnistua tekemään täydellisen hieno joulukortti. 
Kaikkea semmoista nösväilyä.
Semmoista ihmisen sielu tarvitsisi paljon enempi kuin vastikkeellista työssäkäymistä.
En ole oikein vielä tähän ikään mennessä onnistunut pääsemään riittävään nösväilymoodiin viikonloppuina, ja lomatkin ovat viime aikoina olleet liian säpäleisiä kunnon nösväilemiseen. Tai kun on sekä viikonlopuissa että lomissa liikaa nösväilyä rajoittavaa mukavaa ohjelmaa. 
Mutta onneksi on sentään siedettävämpi työelämä nykyään. Melkein unelmakiva.

nurinkurinen etana 

Huomaan kyllä itsekin, että nösväily on melko pitkälti rauhassa ja itsekseen olemista, verkalleen tekemistä ja... no, nösväilyä.
Mikä ihme voi niin paljon kuormittaa että haluan vain nösväillä?
Pitäisikö keskittyä enempi vaan nösväilyyn ja vähempi kaikkeen muuhun?

*

Mikä tekee duunistasi unelmaduunin?
Mikä on lempinösväilyäsi? Pystytkö tekemään sitä tarpeeksi? 

voin sulkea oven

 minua on pitkin opiskeluitani yritetty houkutella takaisin vanhoihin ympyröihini. 

Melko tasaisin väliajoin minuun on oltu yhteydessä joko vanhemmasta työpaikastani - siitä josta lähdin koronakesän kurimuksessa neljä vuotta sitten - tai sitten kokonaan uudesta puljusta.
Samana päivänä kun julkaisin somessa uutisen valmistumisestani, sain taas puhelinsoiton: tuletko meille nyt?

Jollain tavalla olen halunnutkin pitää ovea vähän raollaan. Tiedän että minulla on paljon asiantuntemusta ja osaamista siltä alalta, sellaista mikä ei tule vuodessa eikä kahdessa, vaan viidessätoista, tai vähän yli.

Lokakuu päättyi juhlaan.
Se vanhempi työpaikkani juhlisti 60-vuotista olemassaoloaan, ja tietenkin osallistuin Lehtorin kanssa juhlagaalaan.

Olin osannut odottaa tunteikasta iltaa, kohtaamisia, minulle siitä maailmasta tärkeitä ihmisiä.
Niitä oli vähemmän kuin olin kuvitellut. 
En enää sillä tavalla kuulu joukkoon.
Siitä on kuitenkin jo neljä vuotta kun sieltä lähdin. (olin ennen opiskeluja töissä toisessa  saman alan puljussa parin vuoden ajan)

Mitä en ollut osannut odottaa sitä vahvaa rauhan ja levollisuuden tunnetta illan päätteeksi.
Jollain tavalla tämä juhla osui juuri oikeaan hetkeen: taitekohtaan jossa itse nyt olen.

Tuo vanha polku on nyt kuljettu.
En koe tarvetta jättää ovea raolleen.

En ole haikea, en nostalginen.
Olen rauhallinen. 
Olen suunnattoman ylpeä siitä työstä ja siitä osaamisesta, joka minulla tuosta vanhasta maailmasta on. Niistä asioista joihin olen silloin työssäni vaikuttanut.
Hyvinä päivinä, hyvinä hetkinä siinä työssä sai kokea olevansa suuren äärellä, vaikuttamassa lasten ja perheiden elämään. Vaikka oli siinä paljon rankkaakin, niin kuin kai kaikessa työssä on.

Tässä nykyisessä työssäni on pohjimmiltaan todella paljon samaa: ollaan suuren äärellä, vaikuttamassa isosti lasten ja perheiden elämään. 
Ja tässäkin ollaan todella suuren äärellä.
Tulokulma vain on eri. 

kaikenlaista pientä kriiziä

 työt uudessa yhteisössä ovat lähteneet hyvin käyntiin, paitsi että minulla on mielestäni aivan liian vähän töitä.
Esihenkilö sanoi, että älä hätäile, kyllä niitä vielä tulee piisaamaan. Keskityt nyt siihen että saat ne opintosi valmiiksi.

Muttakun.
Työsopimuksessa lukee pienellä präntillä että sopimuksen kesto on sidoksissa koulutuksen kestoon - että loppuuko sopimus silloin kun koulutuskin?
Uusitaanko sitä?
Että kannattaako valmistua, jolloin rupeaisi ehkä saamaan parempaa palkkaa
(harjoittelijan palkka on aika naurettava, onneksi olen toisinaan hyväntuulinen ihminen)
Vai kannattaako venyttää valmistumista, niin että ylipäätään saa palkkaa?
Työsopimusta on virallisesti jäljellä joulukuun loppuun, että sillon se  palkanmaksu sitten loppuu joka tapauksessa. 

Luulin etten voisi työssäni tykätä mistään niin paljon kuin iltapäivätoiminnan hommista. Olin väärässä. Tykkään aika monesta muustakin jutusta. 
Silleesti olen luultavasti unelmatyössäni - museoistuskelija - koska suunnilleen semmoista teen tällä hetkellä enimmäkseen.
Istuskelen ja juttelen.
Paitsi että en istuskele museossa. Ja välillä joudun hyppelemään muskarihommia, mitä taas ei voisi museoissa tehdä.

työhommeli

*

Puhelin alkoi oikutella.
Tässä nykyajassa se on kyllä kaikkea muuta kuin pieni kriizi, kun puhelimessa on käytännöllisesti katsoen koko elämä. 
En olisi yhtään halunnut hankkia uutta puhelinta.
En ainakaan ennen kuin tuo työsopimus-palkka-mikälie-kriizi on jotenkin hallinnassa.

En nimittäin voi tehdä viimeistä näyttöäni omalla työpaikallani (siellä mistä saan naurettavaa palkkaa) vaan joudun menemään ihan kokonaan toiseen paikkaan niitä näyttöhommia varten, ja se merkitsee palkatonta ajanjaksoa.
Tietenkin, koska en ole töissä omassa paikassa vaan Joku Muu joutuu tekemään minun työni ja minä teen ilmaiseksi tiukkaa työtä muualla.

Se ei sitten enää nauratakaan.
Kun naurettavan pienestä palkasta ottaa pois parin viikon verran, ei enää edes naurata.

Minusta on muutenkin kummallista, että voi tehdä samaa työtä kuin kaikki muutkin, samanlaisilla vastuilla kuin kaikki muutkin, mutta ilmaiseksi. Tai sillä naurettavalla harjoittelijan palkalla.
(sen ymmärrän vähän paremmin, mutta viime kaudella olin välillä työpaikalla ainoa vastuuaikuinen ja muut olivat sijaisia, niin olihan se vähän hassua että ne saivat enemmän palkkaa, kun minä ohjasin niitä eikä päinvastoin)

No, se näyttöjakso on vain pari viikkoa ja diipa-daapa-daa. 

haluaisin taas kuvata enempi ja paremmin 
kun on se uusi puhelin
ja siinä parempi kamera kuin ennen.

Puhelin piti silti ostaa, kun se oma tuttu ja mielestäni melkein uusi härveli, jonka kaikkiin toimintoihin en vielä ollut ehtinyt perehtyä, rupesi sammuilemaan itsestään ihan yhtäkkiä.

Se on tehnyt sitä jo ainakin vuoden aina silloin tällöin, mutta nyt alkoi tapahtua semmoista, että akkua oli jäljellä vielä yli 50% ja kun otti luurin käteen, se sammui.

Ja kerran se meni tyhjäksi ihan noin vain veskassa. Vaikkei kukaan soittanut tai mitään.

Inhoan uuden puhelimen virittelemistä. 

Ja ostamista. 

Kysyin neuvoa puhelinasioiden luottolapsukaiseltani, marssin kauppaan ja sanoin myyjälle, että tollainen puhelin, näytönsuoja, takakuoret ja laturin piuha, kiitos.

Sellaisen myönnytyksen tein itselleni että otin suloisen värin. Jotain lohtua pitää olla kun joutuu investoimaan härveleihin.
(en sitten investoinut vieläkään robotti-imuriin tai parempiin patjoihin. niillekin olisi käyttöä. )

*

Olikohan vielä joku kriizi?
Tässä kaksi yhden hinnalla:

Olen osteskellut pikkuhiljaa itselleni kaikkia kivoja vaatteita kun jotenkin kropan malli on muuttunut ja on pulleroinen olo. 
Yksi nuorista muutti takaisin kotipesään (taas!) ja se katseli aamuista töihinlähtöäni: millä kurssilla teille opetetaan että teidän alalla pitää pukeutua just tollaisiin marimekon vaatteisiin? 

Minkäs sille mahtaa, olen löytänyt marimekon käytettyjen vaatteiden rekin keskustan liikkeestä ja asioin tämän tästä siellä. En oikein tiedä, tunnenko olevani oma itseni niissä epämääräisen mittaisissa tunika-mekko hömpöttimissä, mutta ovat ne kyllä hirmu mukavia päällä varsinkin sellaisina päivinä kun on pulleroinen olo.

Haluaisin kyllä tuntea oloni vähemmän pulleroiseksi. Mutta kun ei niin ei.

statement 

Lomaton talviloma ohi!

 Syksyllä toivoin aika voimakkaasti, että saisin pitää talvilomaa. Että pääsisin johonkin maailmalle, hetkeksi pois arjesta.

Puljussa on käyty YT:tä - vakinaisia ei irtisanota, mutta kaikki määräaikaiset työsuhteet ovat vaakalaudalla.

Talvilomaa en saanut, mutta muihin määräaikaisiin verrattuna sain hetkeä ennen talvilomaa sentään vahvistuksen sille, että oma työsuhteeni jatkuu vuoden loppuun asti.
Sillä aikataululla pitäisi saada oppisopimustutkintoni valmiiksi.
miksi kirjoitan blogia kun pitäisi tehdä näyttösuunnitelmaa? töihin siitä laiskimus!

Samaan syssyyn kun sain kuulla työsuhteen jatkumisesta, minulle selvisi myös, että saan kesällä neljä (4!) viikkoa lomaa.
Suostuin pitämään kahdessa erässä, niin että pääsen hönkäisemään kahden hyvin erilaisen kesätoiminnon välillä ja vielä ennen lukukauden alkua.

Siinä kohden ei harmittanut se, että talvilomalle oli tiedossa töitä.
Ajattelin että se on aika pieni hinta neljän (4!) viikon kesälomasta.

kuvituskuva

Paitsi että olin lukenut tosi huonosti talvilomaisen sijoituspaikkani.
Luulin olevani tosi mukavassa toiminnossa, mutta olinkin ensisijaisesti sijaispalkissa ja se tarkoitti sitä että sijaistin poissaolevaa työntekijää melkein koko talviloman.
Parina ekana päivänä ihmettelin, että miksi olen niin ahdistunut ja voipunut ja vaikka mitä, ja vannoin etten mene ikinä elämässäni lähellekään mitään päiväkotimuotoista toimintaa.
Luulin ensin että se ahdistus ja voipumus johtui vaippojenvaihdosta ja sensemmoisesta pikkulapsihommelista.
Sitten tajusin että sijaistamassani paikassa on tosi vaikea työkulttuuri.

Talviloman viimeiseksi päiväksi palasin tutumpaan toimintamuotoon ja tosi mukavien työkavereiden pariin ja olin ihan yhtä hymyä koko päivän ja oli olo kuin olisin ollut oikein kunnon lomalla paitsi hiekka ja meri ja aurinko puuttuivat.

Lomattattoman talviloman plussat:

- Lehtori kävi muutaman päivän verran Savonmaalla. Oli ihanaa kun se tuli kotiin ja sain kaataa kaiken työtauhkan sen niskaan. 

- perjantain työkaverit tiesivät ja ymmärsivät heti mistä puhuin kun tulin ihan voipuneena ja puolitoivottomana työpaikalle. Oli aivan mahtavaa olla lämpimässä, positiivisessa ja hyvää energiaa huokuvassa seurassa. 

- Savonmaalla kaikki oli hyvin. Lehtori toi muutaman laukullisen muuttokuormasta puuttunutta tavaraa meille Länsirannikolle. Nuoren opinnäytetyö oli mennyt läpi. se valmistuu! Olivat järjestelleet yhdessä nuoren viimesen Savonmaaviikon asiat kuntoon, varanneet hotellihuoneen nuorelle muutamaksi päiväksi ennen kun hän siirtyy lennossa Itä-Suomeen. Ettei tarvitse nukkua täysin tyhjentyneen solun lattialla kalsalla taittopatjalla. on kyllä hullu tämä nuoren viimeinen opiskelu-/harjoitteluvuosi. hän on kiertänyt osastolta ja kaupungista toiseen. laskujeni mukaan kolme eri kaupunkia! jotenkin hämmentävää itselleni on se, että kuun vaihteessa tietääkseni nuoren kirjat ovat jo meillä ja hän itse luuhaa parin kuukauden verran siellä rajaseuduilla.
Kaunis kaari tulee Savon-jaksolle. Samalla taittopatjalla tyhjässä solussa hänen opiskelunsa alkoivat, ja samalle patjalle päättyvät. Asunto on välissä vaihtunut kahteen kertaan: solusta yksiöön ja yksiöstä soluun. Ja muutaman väliyön Savon ja Itä-Suomen välissä hän viettää samassa hotellissa, jossa nukuimme silloin kun odotimme yhdessä taittopatjan kanssa ensimmäisen solun avaimia. 

- uusin Brunetti-suomennos oli ilmestynyt lukuaikapalveluuni. Vietin nautinnollisen perjantai-illan ja osan lauantaista seikkailemalla Venetsiassa. 

- tulin niin hyvälle mielelle perjantain työstä ja työkavereista, että päässä nipsahti kevätvaihteelle. Lauantaina vaihdoin keväiset verhot melkein kaikkiin talouden ikkunoihin. Tuli valoisaa ja kaunista. Olohuoneessa näyttää ja tuntuu siltä kuin olisin puumajassa aivan vasta hiirenkorvalle nousseiden koivunlehtien keskellä. 

- Sunnuntaina jatkoin kevätnipsahdusta kaivautumalla talouden kaikkiin vaate- ja liinavaatekaappeihin. Järjestin, perkasin, tyhjensin, poistin, ja asemoin tavaroita uudestaan. Nyt on yhden kaapillisen verran tilaa Länsirannikolle palaavan tavaroille. Ja puolen kaapillisen verran tilaa Lehtorin kesävaatevarastolle. sen täytyy siirtää ainakin osa vaatteistaan pois niiden tavalliselta asuinsijalta, kun nuori käy vuorotyössä ja tarvitsee nukkuma-aikansa. ei sinne huoneeseen voi mennä ronimaan sukkia ja teepaitoja kun toinen yrittää nukkua. Sain myös järjesteltyä muuttokuorman sillä tavalla että huoneeseen mahtuu kaikessa rauhassa sisään ja siellä voi jotenkin oleilla. 

*

Lomatonta talvilomaa seuraa vielä muutaman päivän opistojakso, sitten takaisin normaaleihin kuvioihin.

kuvituskuva tammikuulta

kesätyömietteitä

 ensimmäinen viikko kesätöitä takana.
Jotenkin metkaa että vielä tässä iässäkin voi päästä kesätöihin.

Aamuni alkavat tällä hetkellä raivoisalla ja perusteellisella aurinkorasvan levittämisellä. 
Missään kohtaa työpäivää ei ole semmoista hetkeä, että itseä ehtisi rasvailla.
Toivon että rasva riittää koko päiväksi.
Ja illat päättyvät kokovartalokuorintaan. Kun se rasva on kumminkin joku ekstrawaterresistant, mikä ei lähde millään pois.
Jouluun mennessä olen ihmisteflon: ei tartu aurinko, eikä tartu vesi.
Sitten kun olen rasvannut, jatkan talkitsemalla. Henkilökohtainen keksintöni hikoilua vastaan. Talkkia taipeisiin.
Ja kun olen rasvannut ja talkinnut, pitää vielä muistaa hyvä aluspaita. On jotenkin mukavampi olla omien vaatteidensa sisäpuolella kaikkien niiden lasten nuhjattavana kun on yksi välikerros vaatteita välissä. Että vinkkinä kaikille niille, jotka viettävät kesällä aikaa lasten kanssa: talkki ja aluspaita. itselle.

Natiaiset Suloiset pikkulapsukaiset ovat olleet hauskasia: puolet porukasta haluaisi olla vain sisällä, puolet vain ulkona. Ja missä ikinä ollaankin, joku on aina nääfst.
Ja yleensä ne, jotka haluavat olla sisällä, ovat sisällä täydellisen tylsistyneitä, ja ne jotka haluavat olla ulkona, eivät keksi ulkona mitään tekemistä.

Yhtenä päivänä tehtiin retki hyppelemään suihkulähteessä.
Se oli kaikista kivaa ensimmäiset viisi minuuttia.
Sitten alkoi paleltaa.
tässä kohtaa se aluspaita oli ihan ehdoton: kun ne kaikki läpimärät lapset kaipasivat lämmintä halausta - eli halusivat kastella myös aikuiset - niin ei haitannut vaikka teepaita tuli märäksi. oli vielä aluspaita välissä, ei tullut märkä eikä kylmä. siitäs saivat halailevat pikkuepatot, en kastunut. lällällää.

Semmoisille retkille pitää laatia turvallisuussuunnitelma, että mitä tehdään missäkin tilanteessa.
Lehtori kysyi, että huomioitteko sen, jos torille tippuu matkustajakone niin mitä teette.
En tiennyt.
Ei oltu huomioitu.
Yksi omista lapsukaisistani kysyi että entä jos lokki kakkii niskaan.
Luulen että se ei ole turvallisuuskysymys, kun se salmonella tulee ehkä viiveellä.
Mutta kai sekin olisi pitänyt huomioida.
Puutteellinen oli turvallisuusasiakirja.

retkellä

Semmoinen huono juttu ilmeni, että en voi lukea kaikkia kirjoja.
Yhdessä kirjassa oli sivuhenkilöllä sama nimi kuin yhdellä ryhmän lapsella.
En pystynyt lukemaan että Liselotte veti pullollisen tequilaa. En vain pystynyt. miksi muuten edes luen semmoisia kirjoja joissa liselotte vetää pullollisen tequilaa? pitäisi lukea sivistyneempää.
Piti jättää kirja kesken.
Harmi, kun olin jotenkin ajatellut että juuri se kirja huolimatta siitä pullollisesta tequilaa olisi ollut ihan kiva kesänavauskirja.
tai voi kyllä olla että oli vähemmän kuin pullollinen, mutta vaikka olisi ollut vain lasillinen, piti silti lopettaa jo siinä vaiheessa kun tequila mainittiin. kun rupesin näkemään mielessäni seitsemänvuotiaan tequilapullon kanssa, niin tuli vähän halju olo.

Työsoppari ensi lukuvuodelle allekirjoitettu. 
Nyt olen sitten oppisopimusopiskelija.

Olen pistänyt instan tauolle ja uutisia luen niin vähän kuin ikinä pystyn.
On tehnyt hyvää.
Olen rauhallisempi ja tyytyväisempi ja mouhaan vähän vähemmän en mennyt edes keskustelmaan yhden ministerin kanssa jonka näin ravintolan tiskillä vaikka mieli olisi tehnyt. 

Ja aamuisin yritän istua edes pienen hetken parvekkeella kahvittelemassa.
En lue kirjaa, istun vain ja kuuntelen lintuja ja heräävää lähiötä.
Sekin tekee hyvää.
olen aina ollut vähän anti-läsnäolo. nyt keväällä yksi opettaja teetti tunnin alussa aina jonkun tietoisen läsnäolemisen ja hengitysharjoituksen. tulin aina levottomaksi ja melkein hyperventiloin, mutta väitän silti että siitä on ollut hyötyä. pystyn välillä istumaan bussissakin tekemättä mitään. sekin tekee hyvää. 
Kun vielä saisin jotain omia luovia projekteja käyntiin, elämä olisi suorastaan loisteliasta.

Elman kanssa ilta-auringossa

Neljä ällää - pääsiäisplään

Vähän ollut haipakkaa työelämässä.

 

Elmalla ei ole haipakkaa

 

Uusi kahden aikuisen arki on väistämättä jäänyt sivurooliin.
Useimpina päivinä olen ihan että jee! mitäs kaikkea voitaisiin yhdessä tehdä ja sitten laahaudun kotiin väsyneenä, pottuuntuneena ja kaikin puolin kuluneena.
Siitä on kuulkaa jeet! kaukana.
Ja jos nyt minä satunkin olemaan kotona kohtalaisen aikaisin tai edes virkeänä, on Lehtorilla jotain.

tältä tuntuu usein:
kulku kielletty ja muutenkin mahdotonta

Joka tapauksessa.
Olen viime päivinä keskittänyt kaiken käytettävissä olevan energiani kiirastorstain odottamiseen.

Aion toteuttaa vahvaa neljän ällän suunnitelmaa koko alkavan viikonlopun:

Luen - minulla on vino pino kirjoja jotka huutavat luetuksi tulemista.

Liikun - kävelen, kiipeilen, uin, hölkkään - ihan mitä tahansa. Olen erityisen vakuuttunut siitä, että vaikka olen lopen poikkipuhki tällä hetkellä, olen kuitenkin kohtalaisen hyvällä tuulella nimenomaan säännöllisen liikunnan ansiosta.
Haaveilin jopa pienestä metsäretkestä kahvin ja voileivän kanssa, mutta metsätien varrella tajusin, että metsä on tietysti vielä aivan umpihankea.

Luon - en ole koko keväänä kutonut. Ei vain ole tehnyt mieli. En ole kirjoittanut oikeastaan mitään, edes blogia. En ole riipustellut. Kaivoin tiistai-iltana varovaisesti puikot esiin ja nykersin pitkään puikoilla ollutta työtä muutaman kerroksen eteenpäin. Hyvä niin.

Lepään - kaikilla mahdollisilla tavoilla: erityisesti lukemalla, liikkumalla ja luomalla.
Aion pistää somen tauolle, ja kaikki laitteet mahdollisimman hyvin myös. Viikonloppuisin olen aika hyvin onnistunut olemaan somesta irrallaan, mutta minulla on paha tapa katsoa vain tämä pieni juttu esim. joku resepti ja jäädä pyörimään uutisiin tai johonkin muuhun aikasyöppöön. 

Tämän tiedän tulevasta pitkästä viikonlopusta:
savolainen tulee torstaina
illalla on kiirastorstain koskettava messu
perjantaina pitää tehdä kauppareissu grr
lauantaina on koko nuoriso saman katon alla meillä pitää vissiin ruokkia ne
sunnuntaina on pääsiäinen ja tällä tiedolla olemme enimmäkseen kaksin kotona
maanantaina savolainen lähtee kotiinsa ja olemme taas kaksin kotona
Ihan kaikkiin väleihin sijoitetaan neljää ällää 

Tällä hetkellä pelkään melkein hysteerisesti, että saan sydänkohtauksen tai muuten vain sairastun tai joku muu saa sydänkohtauksen tai muuten vain sairastuu tai tulee joku muu torpedo ja hurrikaani joka sekoittaa minun suloiset neljä ällääni.

Silleesti taas kaikki on vielä ihanampaa odotettavaa koska vielä tätä seuraavankin tulevan viikonlopun pitäisi olla pitkä ja rentouttava. sen suhteen vasta pelkäänkin että saan sydänkohtauksen tai muuten vain sairastun.

 

metsärakkautta

kuka jussi ja miksi markus lainasi rahaa?

työkaverin puhelin soi.
Soi.
Soi.
Emme vastaa toistemme puhelimiin.

Täysin aavistusteni mukaisesti kohta soi oma puhelimeni ja vastaan.

Henkilö puhelimessa: Hei, moi, tääl on Tsöptsöp et teil on niit vegaanisii karkkei mä huomasin vast täl viikolla siel toisessa päässä

Minä: Anteeks, mistä me puhutaan? (siis valittaako joku vegaanisista karkeista vai niiden puutteesta? mistä helkkarin karkeista edes? mistä me puhutaan? kenen kanssa mä puhun? tämä tyyppi ei kuulosta vähääkään vegaanisten karkkien käyttäjältä, anteeksi nyt vain ennakkoluuloisuuteni)

Henkilö puhelimessa: niin et se nurmi on kyl ihan paskassa kunnossa. kuoppakin on. siin toisessa päässä

Minä: no joo-o (?) (karkit? nurmi? kummassa päässä on vegaanikarkit? samassa kuin kuoppa vai eri? kenen kanssa mä puhun ja mistä? karkeista vai nurmesta vai mistä? kehen pitää olla yhteydessä karkeista ja nurmesta? onko meillä karkki-nurmivastaava? kuka?)

Henkilö puhelimessa: kun mä soitin vaikka kuinka monelle ja sit kukaan ei vastaa

Minä: niin no aika monet on lomalla nyt tähän aikaan (kuka tää tyyppi oikein on? ehkä tässä ei nyt sittenkään puhuta vegaanikarkeista?)

Henkilö puhelimessa: kun mä näin sen Jussinkin. Se Jussikin on niin muuttunut. Et mitä sille oikein on tapahtunut?

Minä: hmm? (kuka helkkarin Jussi, mitä sille on tapahtunut? mieleeni tulee suunnilleen viisi jussia. kuka niistä?)

Henkilö puhelimessa: et sit vois olla vaik niit kuljetuksia X:ään ja sit tonne Y:yn

Minä: hmm, joo-o, totta (kuljetuksia? mihin? miksi? kuinka monta kertaa voi sanoa hmh ilman että vastakeskustelija huomaa että oon ihan pihalla? kuka tämä tyyppi on ja mistä me puhutaan? pitääkö mun tilata joku kuljetus johonkin?)

Henkilö puhelimessa: niin et milloin onkaan seuraavan kerran?

Minä: ootas kun mä katon kalenterista, ehkä viikon päästä (taivaan kiitos, jotain ymmärrettävää)

Henkilö puhelimessa: emmäkyl jaksa.

Minä: ymh (siis oikeasti, kuinka pitkään voi keskustella pelkällä ymhillä? loppuko tämä puhelu koskaan?)

Henkilö puhelimessa: mä oon tsekannut sitä Peraa, kyl on ihan mahtava tyyppi ja kerran kun mä soitin seittemän kolkyt Y:lle niin heti vastas vaik oli lomalla.

Minä: ymh-hmh (kuka on Pera ja miten ja miksi tsekkaat sitä? kenestä me nyt puhutaan? Miksi soitit Y:lle?  seitsemän kolmekymmentä? miksi yhtään kukaan soittaa kenellekään kello seitsemän kolmekymmentä? säälin kaukaista kollegaa. vaikka toisaalta, jos pitää työpuhelinta äänellä ja suostuu vastaamaan seitsemän kolmekymmentä niin omapa on vikansa)

Henkilö puhelimessa: sekin Markus, ihan v:n hyvä tyyppi, lainas mul rahaa ja kaikkee ja otti mut ihan syliin.

Minä: joo-o, yhm. (kuka Markus? Jusseja tiedän sentään muutamia, mutta kuka ihmeen Markus, ja miksi se ääliö on mennyt lainaamaan rahaa tälle tyypille? Kuule Markus, ei olisi kannattanut, sanon vaan. en usko että saat koskaan omiasi pois)

Henkilö puhelimessa: mut joo hei mä otan tän sun numeron talteen nyt ja palataan sit taas. Jutellaan sit lisää. moikkamoi!

Minä: Voi helkkari. 

verstaan terassilla

eikä ollut edes aprillipäivä

*

edit: kirjoitin tämän keskustelun muistiin heti tuoreeltaan ja palasin siihen myöhemmin, vaikka tämä on ajastettu postaus.
Alunperin ajattelin että tämä kuvaa hyvin sitä, mitä työpäivissäni saattaa tapahtua. Kun allaoleva selvisi, mietin hetken, julkaisenko sittenkään.
Päätin että kyllä, koska se kuvaa sitä, mitä päivissäni saattaa tapahtua.

Mietin nimittäin asiaa puolen työpäivää ja yritin tavoittaa Tsöptsöpin nimeä, sillä hän esittäytyi kyllä puhelun alussa, mutta niin nopeasti että en kuullut tai saanut selvää.
Iltapäivästä sain kiinni etunimestä ja samantien tiesin kenen kanssa olin jutellut.
Ja miksi keskustelu oli niin outo.
älkää kiltit rakkaat pilatko aivojanne vääränlaisilla kemikaaleilla.

työstressinillitys

Työnilli: kun tulin elokuussa tähän paikkaan töihin, kysyin edeltäjältäni, että mitä on jäänyt kesken ja mitä pitäisi tehdä ja mitä ehkä on tulossa, hän sanoi iloisesti että ei mitään! 

Minä sitä jo silloin himppasen verran ihmettelin, koska olin vanhassa paikassani käyttänyt kolme viimeistä työviikkoani laatimalla kuukausisuunnitelmia, vuosikelloa ja ohjeita kaikesta siitä mitä pitää hoitaa, millä aikataululla ja mistä löytyy aiempi tieto asiasta. 

Enkä muutenkaan ole ikinä kuullut kenestäkään meidän alan työntekijästä, jolla on työlistalla ei-mitään.

Juupajuu.
Ihan en ole vuottakaan tässä pestissä ollut, mutta ihan on käynyt selväksi että kyllä-on-jotain. 

Pikkuisen on stressiä pukannut.

Kuluneiden kahden viikon aikana olen ollut järjestämässä neljää suurehkoa tapahtumaa, vähän silleesti ilman mitään pohjatietoa.

Neljä tapahtumaa kahteen viikkoon on minulle ja minusta aika paljon. 

Varsinkin ilman mitään muuta tietoa kuin päivämäärät ja joku epämääräinen kai se vähän niin on ollut, ei me oikeen tiedetä kun oli kulkutauti ja kaikki.

Tosi rohkaisevaa noin yleisesti ottaen yrittää saada aikaan jotain, ja sitten saa palautteena että aina ennenkin kyllä tehtiin .... /kyllä silloin viimeksi oli paljon paremmin...

No kylläpä hyvinkin, mutta tänä vuonna tehdään nyt näin.

Kaikkein masentavin juttu jo aiemmin keväällä oli se, että me ei olla ikinä kuultukaan tästä jutusta, mitenniin pitäisi osallistua.
Siihen tapahtumaan sentään löytyi pohja edelliseltä vuodelta, eivät voineet väittää että olisi ihan vieras tapahtuma.

Kahdessa tapahtumassa jouduin ex tempore juontamaan ja yhdessä meinasin joutua sellaisen halipehmohahmon sisään tuuraamaan.

Näiden tapahtumien välissä oli flunssa.
Yritin osuttaa vapaapäiville, vähän meni yliajalle.

Kaksi tapahtumista oli yhden päivän aikana: toinen aamupäivällä ja toinen illansuussa. 
Niissä kummassakin jouduin niihin juontohommiin.
Vähän oli ääni painuksissa illalla.

Yhdestä tapahtumasta pyysin palautetta.
Puolet vastanneista oli sitä mieltä että oli liian kilpailullista.
Puolet sitä mieltä että vähän lässyä kun ei kilpailtu kunnolla.
Yhden mielestä ei olisi saanut puhua voittajista ja häviäjistä.
Yksi oli sitä mieltä että olisi pitänyt olla pokaali voittajalle.
Ja yhdet olisivat tarvinneet enemmän evästaukoja.

Revi siitä sitten hyvä tapahtuma ensi vuodelle.
Jeepäjee.

Nuhan takia en ole päässyt lenkille ja kevään takia en uimaan, kun halli meni kesätauolle. 

Ainoa mihin olen kyennyt on kutominen ja true crime -podcastien kuuntelu Yle Areenasta. 

Mutta nyt ovat kaikki kevään isot tapahtumat pulkassa, tulevan vuoden suunnittelu aloitettu ja muutenkin olen ihan että jee. tai on elokuussa ja syyskuussa ja lokakuussa muutama juttu
Koska ensi vuonna voin tehdä kaikki semmoisella minun omalla tavallani ja aikataulullani eivätkä pääse yllättämään puskista nämä jutut. 

*

Semmoinen ovela juttu tapahtui että meidän pihassa oli pihatalkoot joihin en osallistunut kun anopilla oli synttärit jotka jäivät kaikkien näiden tapahtumien varjoon hyvä kun muistin edes osallistua koko synttäreihin.

No pihatalkoissa oli ryönälava jolle sai heitellä ryönää. 
Lehtori heitti fillarinsa.

Minä sanoin että saapa nähdä kauanko se siellä on ennen kuin sen joku vie mukanaan.
Lehtori ja Isoveli saivat nauruhepulin että kyllä katuu se uusi omistaja kun fillarista on rikki jarrut ja vaihteet ja ohjaustanko ja renkaatkin kai.

Kun Lehtori sen illalla vei, niin aamulla se jo oli takaisin meidän pyöräsuojassa.

Harkitsin että laitan siihen lapun että ei kannata huoltaa, osta ennemmin uusi.
Ja mietin että olisinko voinut heittää sen uudestaan roskalavalle.

Nyttemmin se on kadonnut. Toivottavasti joku ei aja sillä ojaan, kun se ohjaustanko on oikeasti vaarallinen kun siinä on joku joustoelementti hajonnut.

 

Yksi lapsistani toivoo että hiippailisin koulun purkutyömaalle ja korjaisin talteen tuon ässän kun kuvassa on.

Ensin en pystynyt kun olin liikkeellä koirien- ja lastenulkoilutusaikaan ja sitten olivat pönkittäneet suoja-aidan tukevammaksi ja nyt en ole moneen päivään ehtinyt että onko ässä tallella.

*

josko taas saisi kirjoitettua enempi.

Oivallus

 Aika usein aamuisin joskus myös päivisin ja iltaisin tunnen voimakasta halua, suorastaan tarvetta, käpertyä pienelle kerälle sänkyyni, ehkä vähän uikuttaa ja olla nousematta enää ikinä.
Haluan vain olla rauhassa.
Ettei kukaan häiritse ja sellaista.

Yhtenä päivänä kotipuuhastellessani tajusin.
En oikeastaan halua olla pienenä uikuttavana keränä sängyssä.
Oikeasti haluan että ajatukseni lakkaisivat häiritsemästä minua.
Että saisin olla rauhassa.

Haluaisin olla ihan rauhassa.

Haluaisin olla ihan rauhassa etten koko ajan miettisi, onko nuorisolla kaikki hyvin ja seniorikansalaisilla myös.
Etten koko ajan murehtisi töitä, tekemättömiä töitä, sitä olenko tehnyt tehdyt oikein ja kunnolla ja etten saisi potkuja ja että muistaisin tehdä tekemättömät. työni ei oikeasti ole kovin vaativaa.

Että ajatukseni hiljenisivät ja vaimenisivat niinkuin jouluyö laskeutuu hiljaisena ja sovinnollisena ja rauhallisena.

Haluaisin olla sellainen että pääni olisi hiljaa.

Yhden kerran lenkillä melkein oli.
Se oli ihanaa.

*

kerran töissäkin oli aika hiljaista

*

joojoo joogaa ja meditoi ja jotain.
en tiedän pystynkö kun pääni metelöi koko ajan.

ja ei, en mene työterveyteen, kun ihanko totta joku kuvittelee että pääkoppa hiljenee jos on kaksi päivää kotona hermolevolla. ei hiljene, muuttuu äänekkäämmäksi. ja kaupan päälle tulee huono omatunto.

tämmöisen kauppalapun näin kerran lenkillä
mitä mahtoi näistä ostoksista tulla?
ja muistiko tyyppi ostaa kaiken kun lappu oli metsässä?

*

Viime päivinä tapahtunutta:

oltiin kavereiden kanssa panimokierroksella Kakolassa

haluan ehkä ruveta pullottajaksi

henkilökohtainen välimereni parvekkeella etenee:
viinitarha on aluillaan
(ja parveke näyttää kreetalaiselta takapihalta)
ikkunalaudalla yritän kasvattaa mantelipuuta
ja parvekkeella maapähkinää

yhtenä aamuna metsätiellä

työpäivä tiistaina

Päätimme uuden työpaikan ja nykyisen esimiehen kanssa että otamme jatkossa viikottaisen tiimssin työnjaosta ja muusta. Minulla oli heti listan verran kysyttävää ja saatiin edistettyä asioita.
Alkoi tuntua siltä että alan hiljalleen kuulua työyhteisöön ihan kunnolla.

Annoin luvan myös liittää oman kännykän lähiyhteisön wappiryhmään ja myös esimiehelle luvan olla yhteydessä suoraan omaan kännykkään, kun työpuhelin on tietysti vain töissä ja välillä voi tulla vapaallakin asioita.

Hätinä oltiin uus-nykyisen esimiehen kanssa saatu hommat päätökseen, kun vanhan työpaikan esimies tönötti ovella että terve, moi ja morjens.
Jutusteltiin puolisen tuntia ja minulle tuli tosi kummallinen olo.
Mistä se sinne ilmeistyi?
Miksi, minkä takia, mitä ihmettä sillä oli mielessään? 
se on nimittäin sellainen tyyppi, joka ei tee mitään ilman hyötyvoittoista taka-ajatusta. 
Se sanoi, että oon iloinen kun oot täällä. Ja meillä se uusi tyyppi tekee hyvää työtä.
mitämitä? vihjaisiko se, että en ole tehnyt aiemmin töitäni hyvin?
Jäi todella outo fiilis.

Päivällä meillä oli yhden työntekijän vaje, päädyin tekemään kokonaan erilaista hommaa, eli rupesin iltapäiväkerhotädiksi.
Minulla oli kaksi asiakasta ja heillä tunnistamattoman eläimen leukaluu.
Pohdimme nuorten kansalaisten kanssa, mistä eläimestä leukaluu mahtoi olla peräisin. 
Ei ilmeisesti ihmisestä ainakaan kun oli pitkänmallinen.
Eikä ehkä jäniksestä.
Kettua veikkasimme, ja nuoret kansalaiset olivat näkevinään myös hampaanjälkiä leukaluussa.
Arvelivat että jänis oli ehkä saattanut hyökätä ketun kimppuun.
Ei kuitenkaan melko varmasti sen pahemmin leuka kuin hyökkääjä ollut megalodon.
Olisi kuitenkin kiinnostavaa jos megalodon ja mosasaurus joutuisivat tappeluun. toinen on kahden seitsemänmetrisen kerrostalon kokoinen eli jalkapallokentän kokoinen ja toinen noin puolet siitä, ja jos mietitte sitä, niin kyllä olisi aimo taistelu

Tuli heti semmoinen olo, että menen lainaamaan dinosaurus- ja leukaluukirjan kirjastosta että voin tutkia asiaa ja esitellä tarvittaessa tietojani kelpo kansalaisille vaikka heti huomenissa.
Siitä huomaa että olen dinosaurusten ikäluokkaa, tämän päivän diginatiivi olisi katsonut vaikka googlesta.
Ja sen jouduinkin tekemään, kun lainasin bussikorttini savolaiselle. Jäin koko illaksi kodin vangiksi kun savolainen lähti hurvittelemaan.

Paitsi että oli kirjastoautopäivä!

Harmillisesti kumminkin kirjastoauton kokoelmasta justiinsa oli lainassa merkkiteos Kaikki megalodonien ja mosasaurusten tappeluista sekä eläinten leukaluista.

Katsoin kuitenkin googlettimesta kuvia ja sanoin Lehtorillekin että ei paljoa naurattaisi jos kotipihassa vastaan uisi vaikka vain mesosaurus. 
Koska ehkä sittenkin se leukaluu oli semmoisesta ja silloinhan niitä piileksii sitten tuossa lähimetsässä.

saattaa olla peräisin tästä kaverista

Joulukuu - keskiviikko - aina on aihetta kriiziin

Olen töissä aika miesvoittoisella alalla, jos ei koskaan ole tullut puheeksi. 

Vanhassa paikassa ympärilläni oli pelkästään miehiä, ja työyhteisö oli pieni: lisäkseni kaksi miestä. 
Eikä meillä vietetty pikkujouluja.
Pidimme kyllä palkitsemisjuhlan, mutta se oli työtä, ei vapaa-aikaa, ja sielläkin oli enimmäkseen niitä miehiä. 

Nyt minulla on ihan superkriiziytynyt tilanne.

Minulla on isompi työyhteisö. Siinä toimistolla meitä pyörii päivittäin kahdeksan tyyppiä.
Enkä ole ainoa nainen. Meitä on kaksi. nämä ovat vielä ihan hallittavia kriizejä, kun ovat ihan mukavia tyyppejä, mutta onhan siinä vanhaan verrattuna väkeä. oudointa on se, että vanhan työyhteisöni ensimmäinen esimies aikojen alusta on osa tätä yhteisöä. mutta sekään ei ole superkriizin aihe.
Ja kohta meillä on pikkujoulut. mitä ihmettä? melkoisen kriiziherkkää.

Se on samalla ensin työyhteisön suunnittelu- ja kehittämisjuttu ja vasta sittemmin pikkujoulu, mutta silti. Pikkujoulut. pieni kriizi
Meitä lähtee kehityspikkujouluihin sekä välitön työyhteisö että koko johtoryhmä, parikymmentä henkeä siis. pieni kriizi

Ensin se minun naispuolinen kollegani /työkaverini /työhuonekaverini varasi ajan kampaajalle. mitä ihmettä?

Sitten se alkoi viritellä keskustelua vaatteista, että pitääkö ottaa vaihtovaatteet mukaan, että voi virallisen osuuden jälkeen vaihtaa kepeämpää ylle. mitä ihmettä + keskikokoinen kriizi

Ja kaiken lisäksi se kysyi minun mielipidettäni asiasta! jättiläiskriizi
Että mitä meinaat laittaa päälle ja otatko vaihtovaatteet vetolaukussa mukaan? mitääääh?

Kampaaja-ajan minäkin ymmärsin varata, ja oli pakkokin, kun pää näyttää siltä kuin olisin Brezhnev talvipakkasella kremlissä vastaanottamassa uutteria työläisjoukkoja. osoitin oivallista kriizinhallintaa ja varasin ajan ajoissa

Mutta sitten se vaatepuoli. aivan valtavan suuri kriizi, shokki, kulttuurishokki ja kriizi uudestaan
En omista hetaleita, pitsejä enkä mitään sööttiä.
Omistan kolme hupparia.
Omistan yhdet siistit farkut ja yhdet vähän enemmän käytetyt.
Ja farkkuhameen ja vakosamettihameen ja sitten yhden pitkähihaisen mekon. 
tai ehkä omistankin farkkumekon ja yhden pitkähihaisen hameen; en tiedä mitä eroa on hameella ja mekolla. no hyvä on, kyllä tämäkin pitää luokitella kriiziksi.
Omistan myös ehkä viisi käyttökelpoista trikoopaitaa. 
Noin yleisesti ottaen nykäisen aamuisin päälleni yhden viidestä trikoopaidastani ja yhden kolmesta hupparistani ja yleensä farkkumekon. hameen? 
Töihin tullessani vaihdan oman hupparini firman huppariin. ilmeisesti, vaikka kukaan sitä ei olekaan ääneen sanonut, meillä on pukukoodi. Kaikki vetelehtivät firman vermeissä aina.

Niin että mitä ihmettä laitan päälleni kehittämispikkujouluihin? kriizi, kriizi, kriizi!
Olen alati viluinen.
Olin ajatellut pukeutua sillä tavalla lämpimästi että on mukava olla koko päivän.
Ja ehkä investoida sen verran että olisin hakenut jostain helykillutinkaupasta jotkut hauskat joulukorvikset.

Mutta mitä ihmettä laitan päälleni kehityspikkujouluihin?
Jos pitää olla vaihtovaatteet, niin vaihdanko harmaan hupparin siniseen vai päinvastoin?

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava että omistan myös kai kolme pitkää neuletakkia, mutta niitä olen käyttänyt säästeliäästi edustushetkinä. 
Pitääkö laittaa pitkähihainen harmaa hame mekko? ja pitkä neuletakki? Vai näytänkö koulumamsellilta niissä?
Onko missään nopeasti ostettavissa lämpimiä hetaleita, joissa voi sekä kehittää että olla pikkujouluisa?

Eikä edes aloiteta kengistä tai vetolaukullisesta vaihtovaatteita. tai karaokesta, tanssimisesta ja mitä nyt ikinä pikkujouluissa kuuluukaan tehdä. en rupea.

Kyllä kuulkaa on ihmisen elämä yhtä liitoa kriizistä toiseen.

tämä kuva ei liity mitenkään aiheeseen.

Yritin ratkaista kriizin ehdottamalla että ostaisimme jouluvillapaidat. 

*

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

maanantai - marraskuun loppupuolella

Pakkasaamu. 

Aloin heräillä jo joskus ennen viittä, yritin torkahdella edes hetken. Nousin reilusti ennen kuutta ja todella reilusti ennen herätyskelloa.

Olen melkein kuukauden päivät nautiskellut yksityisistä aamuista, Lehtorin lukujärjestys on ollut todella myöhäinen ja teini nousee siinä vaiheessa kun minä olen jo aamiaiseni syönyt. Olen nauttinut hiljaisuudesta kynttilänvalossa, lukenut kirjaa kaikessa rauhassa, enkä ole puhunut kenellekään mitään, paitsi teinille sanonut huomenta ja hauskaa päivää.

Tänä maanantaina ensin keittiöön kömpi sikkurainen ja mykkyräinen teini, joka oli herännyt väärään aikaan se meni kyllä takaisin nukkumaan, ja sitten Lehtori joka pitkästä aikaa oli menossa töihin heti aamusta.
Ei sen siunaamaa aamurauhaa, täytyy tosiaan ruveta nousemaan jo viideltä.
Kait.
Sain kuitenkin luettua kirjan loppuun aamukahvitellessani.
Keitin Lehtorille puurot kun se nyt oli siinä.

Olen uudessa työssä vielä vähän sisäänajovaiheessa ja maanantait ovat yleensä aika hiljaisia. Tein paikkohommia pariin mokaan, löysin kadonneita esineitä liian korkealta hyllystä, katsoin vähän pentuliveä Areenasta ja muutenkin teeskentelin työntekoa.
Sitten keksin että rupean tekemään vuosisuunnitelmaa ensi vuodelle kun on uusi hieno työkalenteri. 
Johan sitä siinä sitten olikin, jäi suunnittelemista vielä seuraavallekin päivälle.

uusi nätti takki ja muheva kaulaliina

Kävelin metsätietä kotiin ja oli kaunista ja kirpeää ja tuulista ja valoisaa. Tuli hyvä mieli.

Kokkasin normaalilla tohinalla teinille, jolla oli jo kiire treeneihin. Höpöttelimme kaikenmoista. 
Annoin sille epämääräislahjaksi hyvien sanojen ja ajatusten purkin. En oikein halunnut antaa sitä joulu- tai pikkujoululahjaksi.
Annoin maanantailahjaksi kun tuli semmoinen olo.

Lehtori kotiutui ja kotona väliaikaisesti majaileva nuori myös. 
Minä rupesin keräilemään kamppeitani illan kehitysryhmän kokoukseen.
tiimmsi, ihan omassa makkarissa, mutta olin kadottanut johonkin käsittämättömään paikkaan kokousmuistikirjani.
se löytyi sittemmin keskeltä olohuoneen pöytää, aivan väärästä paikasta jos minulta kysytään. 
en todellakaan käsitä miten se oli siinä. kuka sen oli sinne tuonut ja missä vaiheessa?
keräsin myös pitkään vaiheessa olleen kutimen, josko edistyisi vihdoinkin.

hiha-aukot työn alla
ja kehitys pyörii taustalla tietysti myös

Se on mukava kehitysryhmä. Olen saanut sitä kautta läpi muutaman idean ihan valtakunnallisella tasolla, ja se tietysti hivelee ihmisen mieltä. Varjopuolena se, että puheenjohtaja kuvittelee minun olevan jatkuvasti valveutunut ja kehityskelpoinen kansalainen.
Minä laskin pää sauhuten hihapaikkojen silmukoita kun puheenjohtaja alusti pitkästi ja monisanaisesti jotain jostain käsittämättömästä asiasta. Ajattelin epämääräisesti että en kyllä yhtään tajua mistä me nyt tällä hetkellä ollaan puhumassa. 
Niin eikös se pj sitten kysynyt että Marika, mitä mieltä olet tästä asiasta? 
Miksei se kysynyt niiltä kymmeneltä mieheltä? Epäilen että se näkee lävitseni, olen silkka vedätettävissä oleva huijari.

Ongelmallista oli lisäksi se, että tiimmsi jumittui näyttämään vuorotellen kahta ensimmäistä diaa, eikä minulla ollut mitään tukea edes meneillään olevasta esityksestä. 

Kehitimme melko pitkästi kaikenlaista ja minä pääsin vihdoin ja viimein kutomuksessani eteenpäin.
En ole kutonut varmaan kuukauteen, kun olin jäänyt jumiin niihin hihanpaikkoihin. 
Eteni, nyt pääsin vihdoin ohi niistä riivatun hihapaikoista.

kokous- ja kehitysavustaja

Kömmin ulos kehityskokouksesta aivan räjähtäneenä, en ymmärrä miten jotkut jaksavat kehittää tai politikoida tai yhtään mitään ilta toisensa perään. 
Olisin mennyt ulos, mutta oli kylmää ja pimeää.

Päiväsaldo plussan puolella, oli edistystä ja kehitystä, ja päivällä valoisaa. 

*

ajastettu postaus; Adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy.