tapahtuma

 Toiseksi viimeisen työharjoitteluviikon lopulla jalka tai selkä alkoi oikutella. 
Ajattelin että kehvatsun perhekahvila, ei olisi pitänyt istua lattialla vauvoja leikittämässä.

Jalka tai selkä on koko talven ollut vähän herkkä lattialla istumiselle, huonosti istumiselle, huonosti seisomiselle.
Mutta aina on mennyt ohi liikkumalla ja rullaamalla.

Vaan nytpä ei mennyt.

kuvituskuva

Viimeinen harkkaviikko alkoi jalkamielessä nahkeasti. 
Päätin että lääkäriin en mene, kun se viimeinen viikko oli se ratkaiseva viikko. 
Puoskar-tohtoroin itselläni olevan pahan lihasjumin jalassa ja määräsin roiman buranakuurin lähtökohtaisesti oletan että sellainen olisi määrätty ja työharjoittelin tai itseasiassa suoritin näyttöä.
Ja tein normaalia liikuntaa niin kuin nyt yleensäkin.

Näyttöviikon lopulla pärjäsin välillä iltapäivän ilman lääkintää.

Näyttöviikon jälkeen viikonloppuna olo ei enää ollut ollenkaan niin hyvä.

Kävin vähän käsiteltävänä semmoista kalevalahommelia, tuntuu ihanalta.
Mutta jalka tai selkä oli ihan yhtä kurja kuin ennen käsittelyäkin. 
Jotenkin tunsin kyllä kropassa että käsittely oli tehnyt hyvää mutta ei auttanut siihen lihasjumiseen jalkaan. kehvatsun lattialla istuminen!

Tiistaina päätin että menen opistolla terkkarille. Mutta se olikin tietysti poissa juuri silloin.
Puoskar-tohtoroin asiaa uudestaan ja arvelin että ehkä kyseessä onkin joku välilevyhommeli.

Keskiviikkona soitin terveyskeskukseen.
Ystävällinen täti sanoi, että enhän minä mitään etädiagnoosia voi tehdä, mutta kuulostaa aivan välilevytapahtumalta. Minäpä annan sinulle ajan fysioterapiaan.
sanoin tädille että ystäväni tohtori google sanoi samaa. täti sai naurukohtauksen.

Ja perjantaina menin fysioterapiaan.
Ystävällinen fysioterapeutti sanoi, että enhän minä mitään varmaa voi sanoa, mutta kuulostaa ja näyttää aivan välilevytapahtumalta.

Minä mietin että mimmoinen tapahtuma se mahtaa olla.

Ei kyllä ole kovin rauhanomainen kun tapahtuma eskaloituu eskaloitumistaan ihan koko ajan.

Tai ehkä se sittenkin on hyvinkin hurskas tapahtuma, kun nykyisellään tilanne on semmoinen, että illalla tai päivällä päikkäriaikaan pitää lukea iltarukous että levollelaske(u)nluojani kun on  sen verran taitoa vaativa hommeli tuo pitkälleen käyminen.
Ja sama aamulla tai päikkäriaikaan ylösnoustessa.

Sain hyvät jumppaohjeet fysioterapeutilta ja sinänsä tapahtuma senkun hurskastuu vaan, kun kaikissa niissä ohjeissa pitää mennä päinmakuulle lattialle tai sänkyyn. 
Että paljon tulee hoettua levollelaskenluojaani nykyisellään. en muista milloin viimeksi. ei ehkä koskaan. sitä oli vaan kirjoissa.

Kropassani on menossa siis jonkinlainen hurskaustapahtuma. 

Toivon että tapahtuma-aika päättyisi aika pian tai itse hurskastuisin tai edes menisi parempaan suuntaan koska
1) kiipeily on tauolla kunnes...
2) punttisali on tauolla kunnes...
uimassa sentään saa käydä jos pystyy
ja 
3) koska personaalinen trainerini Arppu apustaa minua innokkaasti kaikissa päinmakuuliikkeissä ja tarvittaessa pesee päätäni. Ja antaa päänahkaan hammasta jos en toimi kunnolla.

junppaa kurja!

hiano päinmakuu taaksetaivutuksessa!

Buranoissani olen aika lailla toimintakuntoinen ainakin vielä. Että silleesti ei pahaa hätää.

Viikon päästä pitäisi mennä Kuopioon muuttoavuksi.

Ps. Opistolla alkoi uutena opiskeltavana aineena musiikki. Osaan jo soittaa varsimunamaracassia ja käyttää rytmirinkulaa.
tuosta lauseesta tulee vähän perverttinen olo.

työharjoittelu-, bile- ja nimikriizi

 Työharjoittelu päättyi viikko sitten.

En ole saanut vielä palautetta työpaikkaohjaajalta enkä sen puoleen ohjaavalta opettajalta. 
Olen melko epäluuloinen no itseasiassa ihan hirveän huolissani, kun keksin koko ajan kaikkea mikä olisi pitänyt tehdä toisin, paremmin ja eri tavalla. 
Ja sitten muistan myös kaikkea mikä meni pieleen.
Epäilen että työpaikkaohjaaja näki vain epäonnistumisia ja sitä että luumuilin jossain käytävällä miettimässä että mikä ihme on mungus.

Kuuntelen opiskelukavereita, jotka ovat tehneet vaikka mitä ja saaneet kehuja.
Ja lahjoja saivat työharjoittelun päätteeksi ja itkivät kuin vesiputoukset kun harkka päättyi.

Yritän jotenkin lohduttaa itseäni, että minut pyydettiin sinne kesätöihin, että ehkä se nyt ei ihan hirveän huonosti mennyt.
Mutta toisaalta, voihan niillä olla tarvetta tämmöiselle hiljaiselle luumuilijalle, kuka tietää.

väriviikon experiment

Mutta sitten.
Pari päivää sitten sain kutsun sen työharjoittelupaikan työyhteisön illanistujaisiin. 
Se vasta vinkeää onkin. 
En ole edes tavannut niitä kaikkia ihmisiä.
Luullakseni ainakaan. Tai en ole ihan varma, kun siellä oli suunnilleen neljä joilla oli sama nimi, että olenko tavannut ne kaikki vai en.
miten edes voi olla semmoinen yhteisö missä on ainakin neljä ihmistä joilla on sama (lempi)nimi X? hirveän epäkäytännöllistä.
toisaalta kyllä kätevää, että kun (huom!) menen niihin bileisiin niin voin heti sanoa että Hej, X! paitsi tietysti sitten sanon sen nimen juuri sille ainoalle minkä nimi ei ole X.
on myös hirmu epäkäytännöllistä, että siellä on yksi, minkä oikea nimi on Y, lempinimi luonnollisesti X ja häntä kutsutaan selvyyden vuoksi sukunimen alkukirjaimilla Z-F.
 

pääsiäisaskartelu

ps. opistoon paluusta seurasi myös nimikriizi, kun olemme yhden opettajan kanssa sitä mieltä että olemme tavanneet ja hän tiesi myös nimeni. Emme ole vielä mitenkään onnistuneet löytämään yhteistä nimittäjää elämistämme. 

mungus

 Naperoilta kiellettiin alituinen jalkapallon pelaaminen, kun touhu rupesi olemaan turhan eksklusiivista ja riitaisaa.

Piti sitten järjestää heille ohjelmaa. Ohjaajat ilmoittivat että nytpä pelataankin Mungusta.

Ja kaikki lapset olivat että jee! Mungus!

Minä pengoin pää hikisenä mentaalista sanakirjaani että mikä ihme voi olla Mungus ja miten semmoista peliä pelataan.

Se kuulosti jotenkin joltain ryömivältä olennolta ja ajattelin että en kyllä oikein usko siihen että ne kaikki ryömivät pitkin ja poikin tantereita.

Ja ei muuta kuin ennakoluulottomasti joukon perässä kuuntelemaan munguksen sääntöjä.

Yksi ohjaajista otti esiin ison kirjekuoren jonka päällä luki että Among Us. se on kuulemma joku nettipeli tai jotain, mutta sitä voi pelata myös pihalla lasten kanssa.

Muistan yhden toisen kerran kun olen ollut aivan yhtä hukassa sen kanssa mitä kuulen ja mitä oikeasti sanotaan. 
Se oli lukiossa äikän tunnilla.
Opettaja luennoi pitkät pätkät jostain kirjallisuuden hahmosta jonka nimi oli Ulja Mulsson. En kertakaikkiaan voinut tajuta että miten voi kirjallisen hahmon nimi olla Ulja Mulsson. 
Kysyin kaverilta välitunnilla. Se oli kuulemma William Wilson.

Että kyllä voi niin väärin kuulla vaikka kuinka yrittää olla tarkkaavainen.

ps. pitäisi varoa mitä toivoo. Taisin nimittäin saada oppisopimuspaikan.
En sieltä missä olen ollut työharjoittelussa, mutta samasta konsernista kyllä. 

työssäoppimisjakso: kielipohdinto

 Viiden viikon harjoittelujakso tai mikälie työssäoppimisjakso alkaa olla viimeisissä päivissään.

Hirmu äkkiä aika on mennyt, ja tuntuu kummalliselta palata kouluun.

Uusina opittavina asioina tulee katsomuskasvatusta, etiikkaa ja musiikkia. Lehtori kysyi että rupeatteko soittamaan nokkahuilua vai okariinoa.

Okariino voisi olla aika kiva. Tai kantele.

ei onnistu origami.
ei kissalta eikä minulta

Meidän piti tällä työssäoppimisjaksolla opetella työssäkäymistä. Se on minulla kait ihan hallussa.
Olen osannut mennä joka päivä töihin, olen tervehtinyt työtovereitani ja huolehtinut henkilökohtaisesta hygieniastani ja ties mitä kaikkea kummallista niissä vaatimuksissa oli. 
Vuorovaikuttanut niin että päässä kuhisee iltaisin.

Tämän jakson tavoitteisiin tai vaatimuksiin ei ole kuulunut leikki-, tarina- tai muutakaan tuokiota.
Kunhan nyt on osallistunut työelämään tasaveroisena kumppanina.

Halusin kuitenkin näyttöviikon kunniaksi vähän haastaa itseäni.

Vedin yhden yhteisen ulkoleikin pihalla koko ryhmälle. kukaan ei sanonut nääfst! 
Ja sitten pidin elämäni ensimmäisen hartaushetken. Ruotsiksi.

Kyllä paukuttelin kotona henkseleitä siitä.

Mutta sitten mietin että hei, mitä ihmeen paukuttelemista siinä on. Olen tehnyt töitä myös englanniksi ja venäjäksi jälkimmäistä on kyllä todella vaikea uskoa, enkä nyt niistäkään mitenkään erityisesti ole henkseleitäni repinyt, että miksi muka tämä nyt olisi yhtään sen kummoisempaa.
Ruotsi on kumminkin tosi pitkään ollut vahvin vieras kieleni nyt se kyllä on vähän ruosteessa.

Että miksi pitäisi hartaushetken pitämisen ruotsiksi olla joku sankariteko. Kun se on vaan ihan tavallista.

ei tarvitse etsiä virheitä, en näyttänyt tekstiä kenellekään
vaan puhuin vapaasti vain

Nyt toivon että tämä työjakso jatkuisi aina vaan, koska ehkä vasta nyt pääsin semmoiseen moodiin että tokihan minä nyt tälläkin kielellä selviän. ei varmaan melkein yhtään johdu siitä että sain palautetta sekä kielitaidostani että hartaudesta, eri ihmisiltä vielä.

Toivon myös että löytäisin jostain oppisopimuspaikan.
Kun sillä tavalla ehkä oppisi aika paljon enemmän kuin koulun penkillä.
Paitsi ehkä okariinon soittoa ei opi.

ps. 
meillä on tällä viikolla ollut färgveckan. minähän sanoin että ruotsinkielisillä on kivempaa ja teemoja jatkuvasti!
Joka päivä on ollut eri väri ja me ohjaajat olemme pukeutuneet aina sen päivän väreihin. Ja sitten on syöty sen väristä välipalaa.
maanantai oli valkoinen
tiistai sininen/lila 
keskiviikko vihreä
torstai keltainen /oranssi
perjantai pinkki /vaaleanpunainen /punainen

Olen panostanut jokaisena päivänä erityisesti käsiveskani väriin.

nastamuumiokerhopohdinto

 Kuuntelen Yle Areenasta podcastia entisen jengipomon elämästä. 
Siinä jengissä oli ollut ensin kolme ja sitten ehkä puolitusinaa jäsentä.

Mikä jengi se semmoinen on, kysyn vaan?

Minä olen aina ajatellut että jengi on paljon. Ehkä sata tai jotain. tietysti kamalan hyvä ettei ole niin isoja pahisjengejä

Olin silti jotenkin vähän pettynyt.

Kolmen jengi kuulostaa vähän semmoiselta kuin oli lapsuuden Mustanaamio-sarjisten kerhopalstalla

Meillä on kerho.
Sen nimi on Nastamuumiot.
Siihen kuuluu Pera ja mä ja Elsku.
Me vaklataan meidän naapureita.

Siihen Mustanaamio sitten vastasi että onpa hienoa Pera ja mä ja Elsku. Teille on lähetetty kerhodiplomi ja Mustis-sormukset.

Lehtorilla ja sen kavereilla oli Nastamuumiokerho.
Kysyin että kun ne vaklasivat naapureita niin selvisikö yhtään mitään.

Lehtori oli ihan muikeana ja yritti häivyttää jotenkin että metsässä vaan leikittiin ehkä.
Ymmärsin heti että eihän salaisia nastamuumiosalaisuuksia noin vain voi paljastaa ilman että koko vaklaus menee pieleen.
Vähän oli silti pakko kysellä että selvisikö edes siellä metsässä mitään, että pussasiko joku tai jotain? Tai oliko se vaan joku metsäkerho että siankärsämöt kukkii taas?
Kuulemma ei voi kertoa, kun nastamuumiovala velvoittaa.

Ajattelin että kun kohta näen Lehtorin nastamuumiokerhokaverit makea sana! niin pistän kyllä nekin seinää vasten että mitä selvisi naapureista.

Minulla ei ollut nastamuumiokerhoa kun ei tullut sitä lehteä luin enon hyllystä joskus vaan. Mutta oli muita kerhoja.
En muista vaklattiinko naapureita mutta kerholehti oli. 
Ehkä ei vaklattu kun ei semmoista olisi voinut kerholehteen kirjoittaa.
Oli varmaan joku säällisempi kerho. tai ehkä sittenkin vaklattiin, nyt kun tarkemmin ajattelen.

Meillä oli myös oma lautapeli. Kun ei ollut afrikantähteä, tein semmoisen itse. Se oli hienompi kuin oikea afrikantähti ja kaikki halusivat pelata sitä ennemmin. Siinä oli ihan hirmu paljon enemmän niitä nappuloita mitä piti kääntää ja aina oli jotain hukassa. Sitten piti tehdä uusia.

Kyllä jäävät monet paitsi jos ei ole ollut vaklauskerhoa.
Tai kerholehteä.
Tai omaa lautapeliä.
Oliko sulla kerhoja?