Etelän pehmeä ilta.
Stairway to heaven sähkökitaralla.
Iltaa kulkevien ihmisten kuhina.
Piripintaan ja vähän yli kadettu lasi.
Sokerista tahmea lattia ja tossujen rapsuva ääni ginjinha-baarissa.
keskiviikko 20. helmikuuta 2019
Ilta
Täysikuu.
Etelän pehmeä ilta.
Stairway to heaven sähkökitaralla.
Iltaa kulkevien ihmisten kuhina.
Piripintaan ja vähän yli kadettu lasi.
Sokerista tahmea lattia ja tossujen rapsuva ääni ginjinha-baarissa.
Etelän pehmeä ilta.
Stairway to heaven sähkökitaralla.
Iltaa kulkevien ihmisten kuhina.
Piripintaan ja vähän yli kadettu lasi.
Sokerista tahmea lattia ja tossujen rapsuva ääni ginjinha-baarissa.
lauantai 16. helmikuuta 2019
yhtä juhlaa
tiedättekö sen, kun ihmisellä on lapsia?
Ja kun yksi niistä on armeijassa ja toinen lukiossa?
Ja sitten sillä yhdellä on valatilaisuus ja toisella vanhojen tanssit?
No tiedättekö sitten sen, kun pitää kammata ja pukea se tanssija ja sitten järjestellä sille kyytejä paikasta toiseen?
Ja tiedättekö, kun pitää siirrellä isovanhempia ja isoiso- paikasta toiseen (valoihin ja tansseihin lähinnä) ja miettiä että ehtivätkö kaikki oikeisiin paikkoihin oikeisiin aikoihin ja pysyvätkö tanssijan kutrit ojennuksessa ja mitä siellä valassa tapahtuu? Ja itse laulelee itseään lohduttaakseen taistelulauluja ja myös valalaulua kun ei ehdi kuin toiseen juhlaan ja täytyy tehdä kampaamiseen liittyviä valintoja?
Ja tanssijat ehtivät ja valelijat ehtivät ja kaikki ovat siellä missä kuuluukin ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin ja tukka pysyy kampauksessa ja kaikki ovat aikataulussa ja hienosti. Ja valelijat ehtivät näkemään tanssijat (vaikka ei onnistunutkaan toisinpäin, että tanssijat olisivat nähneet valelijat)
Tiedättekö sen, kun vanhojen tanssien lopussa tulevat ne omaisten tanssit ja kuulutetaan että nyt saa hakea vanhempia tanssimaan?
Ja se sotapoika ponkaisee pystyyn samoin tein ja lähtee rappusille?
Ja sitten sieltä tanssijoiden juoksee absoluuttisesti seurueen kaunein tyttö suoraan sotapoikaveljensä syliin ja ne kiitävät lennokasta valssia ja niiden askeleet sopivat yhteen ja niitä naurattaa ja ne ovat rentoja ja iloisia?
Niin tiedättekö että silloin voi ihan pikkaisen ihminen kyyneltää.
Ja kun yksi niistä on armeijassa ja toinen lukiossa?
Ja sitten sillä yhdellä on valatilaisuus ja toisella vanhojen tanssit?
No tiedättekö sitten sen, kun pitää kammata ja pukea se tanssija ja sitten järjestellä sille kyytejä paikasta toiseen?
Ja tiedättekö, kun pitää siirrellä isovanhempia ja isoiso- paikasta toiseen (valoihin ja tansseihin lähinnä) ja miettiä että ehtivätkö kaikki oikeisiin paikkoihin oikeisiin aikoihin ja pysyvätkö tanssijan kutrit ojennuksessa ja mitä siellä valassa tapahtuu? Ja itse laulelee itseään lohduttaakseen taistelulauluja ja myös valalaulua kun ei ehdi kuin toiseen juhlaan ja täytyy tehdä kampaamiseen liittyviä valintoja?
Ja tanssijat ehtivät ja valelijat ehtivät ja kaikki ovat siellä missä kuuluukin ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin ja tukka pysyy kampauksessa ja kaikki ovat aikataulussa ja hienosti. Ja valelijat ehtivät näkemään tanssijat (vaikka ei onnistunutkaan toisinpäin, että tanssijat olisivat nähneet valelijat)
Tiedättekö sen, kun vanhojen tanssien lopussa tulevat ne omaisten tanssit ja kuulutetaan että nyt saa hakea vanhempia tanssimaan?
Ja se sotapoika ponkaisee pystyyn samoin tein ja lähtee rappusille?
Ja sitten sieltä tanssijoiden juoksee absoluuttisesti seurueen kaunein tyttö suoraan sotapoikaveljensä syliin ja ne kiitävät lennokasta valssia ja niiden askeleet sopivat yhteen ja niitä naurattaa ja ne ovat rentoja ja iloisia?
Niin tiedättekö että silloin voi ihan pikkaisen ihminen kyyneltää.
sunnuntai 10. helmikuuta 2019
Kirjahyllyhommeli - kuvarapo
 |
| lähtötilanne |
 |
| ensimmäisen sektorin tyhjennysvaihe, laadunvalvonta |
 |
| History tai Philosophy of What-so-ever ja futiksen tsempparipalkinto (mitä ihmettä?) |
 |
| lisää vilosoviaa |
 |
| aargh, tämä urakka ei lopu ikinä |
 |
| kieroutunut huumorintajuni repi tästä hyllyvälistä hyvät naurut |
 |
| etenee kumminkin |
 |
| melkein valmis |
 |
| lopputarkastusvaihe |
 |
| lopputulos |
hienorakenteinen hiekkapaperi - kalkkimaali - pieni tela.
2 maalikerrosta useimmilla tasoilla.
Käytetty aika: epämääräisiä ajanjaksoja 6 päivänä.
Kustannus: n. 70e: maalit+työvälineet, suojat. Otin varuilta kahdet työvälineet (telat, sudit, hiekkapaperit), koska minulla piti oleman apureita, enimmäkseen maalasin kuitenkin yksin.
Yleinen tyytyväisyys: +++!
torstai 7. helmikuuta 2019
Epätyypillinen työaika?
Luin superajattelija Nelinan blogikirjoituksen lyhyemmästä työviikosta.
Työuupuminen, työtehokkuus, työssäjaksaminen - ajassamme pinnan alla jatkuvasti kupluilevaa keskustelua.
Yhtenä vastauksena tarjotaan oman intohimon seuraamista ja yrittäjäksi ryhtymistä. Tämä ajattelumalli tuntuu poikivan loputtoman määrän erilaisia elämäntaitovalmentajia, luovia kirjoittajia ja bloggaajia ja toimittajia, jotka kaikki hehkuttavat elämässään ja erityisesti työelämässään tapahtunutta positiivista muutosta.
Itse puhun voimakkaasti lyhyemmän työviikon puolesta.
Ajauduin tänne verstaalle sattumalta: olen kolmannen sektorin toimija.
Aloitin työurani täällä kun lapset olivat pikkuriikkisiä, nuorimmainen oli parivuotias ja esikoinenkin suunnilleen eskari-ikäinen.
Minut työllistävä pulju pelasi tuolloin varman päälle ja työsopimukseeni kirjattiin työajaksi 20h/vko - 4 h /pv.
Palkka oli tietysti naurettava, mutta kuitenkin enemmän kuin kotihoidontuki, äitiyspäiväraha tai työttömyysturva. Neljän tunnin työpäivä oli aivan riittävä ja työnantaja oli joustava kaikille niille kriizeille joita lapsiperhe-elämässä tämän tästä ilmenee.
Kun samaan aikaan Lehtori lehtoroitui ja alkoi saada säännöllistä palkkaa, oli taloudellinen nousikiitomme suorastaan huimaava.
Muutaman työssäolovuoden jälkeen työaikaani nostettiin 25h/vko. Ja palkka nousi tietysti samassa tahdissa. Ruhtinaallista.
Tästä vielä muutama vuosi, sain vielä osa-aikaisempia töitä toiselta kolmannen sektorin toimijalta: tein kahta työtä. Sain luvan käyttää ykköstyönantajan tiloja ja laitteita kakkostyöhöni ja lomittaa työaikaani.
Työaika alkoi vastata normaalia suomalaista työaikaa, palkka samoin.
Perhe-elämälle jäi aikaa huomattavasti aiempaa vähemmän.
Kakkostyönantaja vaihtui muutaman vuoden sisällä lennossa toiseen.
Kunnes pääverstas tarjosi työajakseni 30h/vko. Lopetin kakkostyöt ja keskityin verstaselämään.
Tällä työajalla olen tahkonut menemään nyt jo useita vuosia.
Pääsääntöisesti teen toimistoaikaa, 8-14 kaikkina arkipäivinä. Työn luonteen vuoksi ilta- ja viikonlopputöitä tulee ajoittain paljon.
Työnantaja on edelleen joustava: voin valita itse, teenkö virallista toimistoaikaamme vai tulenko "iltavuoroon". Voin päättää teenkö ilta- ja viikonlopputunnit ylitunteina vai työaikana. Jos ylitunteina, saan vastaavan annoksen vapaata noin suunnilleen haluamanani ajankohtana.
Ratkaisu on ollut kertakaikkisen ihanteellinen.
Palkkapäivinä toki harmittaa ja eläkekertymäni näyttää huolestuttavalta, mutta se aika, minkä tavallisen työviikon arkeeni saan, on korvaamaton.
Olen koko lasteni lapsuuden ajan (jopa silloin kun tein kahta työtä) ollut kotona suunnilleen samaan aikaan kun lapset kotiutuvat kouluistaan. Lapset /nuoret lähtevät iltaharrastuksiinsa ruokittuina ja kohdattuina.
Minulla on jatkuvasti ollut aikaa omalle olemiselle, ja uskon että jopa kaikkein synkimpinä vuosina (niitäkin on ollut) juuri lyhyempi työaika on pitänyt minut juuri ja juuri työuupumuksen yläpuolella. Epäsäännölliset illat rajoittavat omia tiukasti aikatauluun sidottuja harrastuksia, mutta lukea ja uida voi aina vapaalla.
Perhe-elämän kannalta aivan erityisen hienoa on ollut se, että Lehtorin lehtoroinnit ja minun työaikani ovat suunnilleen samat: olemme siis lasten koko lapsuuden ajan olleet kotona sohvannurkassa nojumassa ja tavattavissa keskimääräistä työssäkäyvää aikuista enemmän. Koululaisten kesälomista puhumattakaan.
Kääntöpuolia on:
palkka on ilman muuta suurin heikkous. Kolmas sektori ei kaikkiaankaan taida olla mikään superpalkkojen maksaja, eikä rahalla pääse riehumaan näillä tuntimäärillä.
Eläkekertymä huolestuttaa erityisesti: kotiäitivuodet, työttömyysjaksot ja lyhyet työviikot pitävät huolen siitä, etten pääse eläkkeelläkään leveän leivän sivuun. Olen yrittänyt kompensoida onnetonta tulevaisuuttani eläke- ja rahastosäästämisellä, mutta eipä näistä rahoista kovin huikeita summia säästetäkään. Nykyisellään voin elää muutaman kuukauden makeaa elämää jossain etelän auringossa, sitten on kuoltava pois tai ruvettava kerjäläiseksi.
Vuorotteluvapaa ja opintovapaa käyvät säännöllisesti mielessäni, mutta tällä tulokertymällä näiden vaihtoehtojen käyttämistä on punnittava erityisen huolellisesti. Tällä hetkellä, kun nuorison tarpeet ovat valtavat, on ajatus opintovapaasta pantava hyväksi toviksi hyllylle. Uranvaihtosuunnitelmat siis samoin.
Epäsäännölliset työajat: en tiedä, miten tyypillisiä ne ovat ylipäätään. Kaikki alalla olevat kollegat puhuvat samaa - kun on mukana toiminnassa, joka lepää talkootyön ja vapaaehtoisuuden varassa, on varauduttava ja osallistuttava myös itse talkoihin.
Työtapojen ja talkoiden määrä toki riippuu toimintakulttuurista, jonka osa itsekin olen. Ehkä voisin rajata työni ja työaikani tiukasti vain toimistohommiin, toisaalta nimenomaan talkoopäivät tuovat työhöni arvokkaita kohtaamisia ja sisältöä.
Erityisesti silloin kun lapset olivat pieniä, harmittivat ilta- ja viikonlopputyöt varsin paljon, vaikka sitten sainkin vapaatunteja tilalle.
Helposti käy niin, että tunnit jäävät pitämättä: talkoilla tehdään. Talkooviikonloppua seuraa väistämättä myös arki, jolloin toimistorutiinienkin on pyörittävä. (nimim. puolitoista viikkoa liukumaa yli...)
Jos minulle tarjottaisiin täysiä tunteja ja sen mukaista palkkaa, en tiedä mitä vastaisin.
Koen tekeväni lyhyen työpäiväni aikana - ainakin toisinaan - ihan kelpo määrän töitä.
En ole varma, lisääntyisikö tuottavuuteni samassa suhteessa.
En ole varma, onko maailmassa yhtään sellaista hommaa jota haluaisin tehdä täydet kahdeksan tuntia päivässä. (nukkumaankaan en pysty niin pitkää pätkää kerrallaan)
Arkeni on usein tohinaista ja täyttä, mutta ei oikeastaan koskaan hallitsemattoman kiireistä.
Jos (kun?) etsisin toisenlaisia töitä tai työpaikkaa, lähtisin ehdottomasti neuvotteluissa liikkeelle siitä, että teen vain 30-tuntista työviikkoa.
Oman kokemukseni perusteella suosittelen lyhyttä työaikaa lämpimästi.
Työuupuminen, työtehokkuus, työssäjaksaminen - ajassamme pinnan alla jatkuvasti kupluilevaa keskustelua.
Yhtenä vastauksena tarjotaan oman intohimon seuraamista ja yrittäjäksi ryhtymistä. Tämä ajattelumalli tuntuu poikivan loputtoman määrän erilaisia elämäntaitovalmentajia, luovia kirjoittajia ja bloggaajia ja toimittajia, jotka kaikki hehkuttavat elämässään ja erityisesti työelämässään tapahtunutta positiivista muutosta.
Itse puhun voimakkaasti lyhyemmän työviikon puolesta.
Ajauduin tänne verstaalle sattumalta: olen kolmannen sektorin toimija.
Aloitin työurani täällä kun lapset olivat pikkuriikkisiä, nuorimmainen oli parivuotias ja esikoinenkin suunnilleen eskari-ikäinen.
Minut työllistävä pulju pelasi tuolloin varman päälle ja työsopimukseeni kirjattiin työajaksi 20h/vko - 4 h /pv.
Palkka oli tietysti naurettava, mutta kuitenkin enemmän kuin kotihoidontuki, äitiyspäiväraha tai työttömyysturva. Neljän tunnin työpäivä oli aivan riittävä ja työnantaja oli joustava kaikille niille kriizeille joita lapsiperhe-elämässä tämän tästä ilmenee.
Kun samaan aikaan Lehtori lehtoroitui ja alkoi saada säännöllistä palkkaa, oli taloudellinen nousikiitomme suorastaan huimaava.
 |
| en taatusti olisi ryhtynyt hyllyurakkaan pitkän työpäivän päätteeksi |
Tästä vielä muutama vuosi, sain vielä osa-aikaisempia töitä toiselta kolmannen sektorin toimijalta: tein kahta työtä. Sain luvan käyttää ykköstyönantajan tiloja ja laitteita kakkostyöhöni ja lomittaa työaikaani.
Työaika alkoi vastata normaalia suomalaista työaikaa, palkka samoin.
Perhe-elämälle jäi aikaa huomattavasti aiempaa vähemmän.
Kakkostyönantaja vaihtui muutaman vuoden sisällä lennossa toiseen.
Kunnes pääverstas tarjosi työajakseni 30h/vko. Lopetin kakkostyöt ja keskityin verstaselämään.
Tällä työajalla olen tahkonut menemään nyt jo useita vuosia.
Pääsääntöisesti teen toimistoaikaa, 8-14 kaikkina arkipäivinä. Työn luonteen vuoksi ilta- ja viikonlopputöitä tulee ajoittain paljon.
Työnantaja on edelleen joustava: voin valita itse, teenkö virallista toimistoaikaamme vai tulenko "iltavuoroon". Voin päättää teenkö ilta- ja viikonlopputunnit ylitunteina vai työaikana. Jos ylitunteina, saan vastaavan annoksen vapaata noin suunnilleen haluamanani ajankohtana.
Ratkaisu on ollut kertakaikkisen ihanteellinen.
Palkkapäivinä toki harmittaa ja eläkekertymäni näyttää huolestuttavalta, mutta se aika, minkä tavallisen työviikon arkeeni saan, on korvaamaton.
Olen koko lasteni lapsuuden ajan (jopa silloin kun tein kahta työtä) ollut kotona suunnilleen samaan aikaan kun lapset kotiutuvat kouluistaan. Lapset /nuoret lähtevät iltaharrastuksiinsa ruokittuina ja kohdattuina.
Minulla on jatkuvasti ollut aikaa omalle olemiselle, ja uskon että jopa kaikkein synkimpinä vuosina (niitäkin on ollut) juuri lyhyempi työaika on pitänyt minut juuri ja juuri työuupumuksen yläpuolella. Epäsäännölliset illat rajoittavat omia tiukasti aikatauluun sidottuja harrastuksia, mutta lukea ja uida voi aina vapaalla.
Perhe-elämän kannalta aivan erityisen hienoa on ollut se, että Lehtorin lehtoroinnit ja minun työaikani ovat suunnilleen samat: olemme siis lasten koko lapsuuden ajan olleet kotona sohvannurkassa nojumassa ja tavattavissa keskimääräistä työssäkäyvää aikuista enemmän. Koululaisten kesälomista puhumattakaan.
Kääntöpuolia on:
palkka on ilman muuta suurin heikkous. Kolmas sektori ei kaikkiaankaan taida olla mikään superpalkkojen maksaja, eikä rahalla pääse riehumaan näillä tuntimäärillä.
Eläkekertymä huolestuttaa erityisesti: kotiäitivuodet, työttömyysjaksot ja lyhyet työviikot pitävät huolen siitä, etten pääse eläkkeelläkään leveän leivän sivuun. Olen yrittänyt kompensoida onnetonta tulevaisuuttani eläke- ja rahastosäästämisellä, mutta eipä näistä rahoista kovin huikeita summia säästetäkään. Nykyisellään voin elää muutaman kuukauden makeaa elämää jossain etelän auringossa, sitten on kuoltava pois tai ruvettava kerjäläiseksi.
Vuorotteluvapaa ja opintovapaa käyvät säännöllisesti mielessäni, mutta tällä tulokertymällä näiden vaihtoehtojen käyttämistä on punnittava erityisen huolellisesti. Tällä hetkellä, kun nuorison tarpeet ovat valtavat, on ajatus opintovapaasta pantava hyväksi toviksi hyllylle. Uranvaihtosuunnitelmat siis samoin.
Epäsäännölliset työajat: en tiedä, miten tyypillisiä ne ovat ylipäätään. Kaikki alalla olevat kollegat puhuvat samaa - kun on mukana toiminnassa, joka lepää talkootyön ja vapaaehtoisuuden varassa, on varauduttava ja osallistuttava myös itse talkoihin.
Työtapojen ja talkoiden määrä toki riippuu toimintakulttuurista, jonka osa itsekin olen. Ehkä voisin rajata työni ja työaikani tiukasti vain toimistohommiin, toisaalta nimenomaan talkoopäivät tuovat työhöni arvokkaita kohtaamisia ja sisältöä.
Erityisesti silloin kun lapset olivat pieniä, harmittivat ilta- ja viikonlopputyöt varsin paljon, vaikka sitten sainkin vapaatunteja tilalle.
Helposti käy niin, että tunnit jäävät pitämättä: talkoilla tehdään. Talkooviikonloppua seuraa väistämättä myös arki, jolloin toimistorutiinienkin on pyörittävä. (nimim. puolitoista viikkoa liukumaa yli...)
Jos minulle tarjottaisiin täysiä tunteja ja sen mukaista palkkaa, en tiedä mitä vastaisin.
Koen tekeväni lyhyen työpäiväni aikana - ainakin toisinaan - ihan kelpo määrän töitä.
En ole varma, lisääntyisikö tuottavuuteni samassa suhteessa.
En ole varma, onko maailmassa yhtään sellaista hommaa jota haluaisin tehdä täydet kahdeksan tuntia päivässä. (nukkumaankaan en pysty niin pitkää pätkää kerrallaan)
Arkeni on usein tohinaista ja täyttä, mutta ei oikeastaan koskaan hallitsemattoman kiireistä.
Jos (kun?) etsisin toisenlaisia töitä tai työpaikkaa, lähtisin ehdottomasti neuvotteluissa liikkeelle siitä, että teen vain 30-tuntista työviikkoa.
Oman kokemukseni perusteella suosittelen lyhyttä työaikaa lämpimästi.
 |
| lyhyt työaika mahdollistaa kaikenmoiset harrastukset: voi harjoitella leipomaan shakkiruutuja |
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Ylipositiivispläjäytys!
- tosihyvä bussikirja eilen. Sain loppuun, siitä tuli tarmokas olo.
- aika hyvä bussikirja tänään, aikaa lukea kaikessa rauhassa.
- produktiivinen työpäivä. Kai.
- onnistuin lopettamaan päänsisäisen negatiivisen väittelyn melkein alkuunsa, onneksi on hyvä bussikirja!
- mainiot kikhernepihvit (sipulia, porkkanaa, kikherneitä, paprikaa, vähän fetaa ja pähkinää, kananmunaa, mausteita. Soseutetaan ja paistetaan. Ainiin, vehnäjauhoja myös)
- aikaa mennä uimaan ennen iltakokousta.
- oli valoisaa ja raikasta vielä viideltä
- uin leppoisasti puolityhjässä hallissa puoli tuntia
- uimisessa parasta on, että ajatus kestää vain yhden hengenvedon verran. Ei ehdi ajatella tyhmiä ajatuksia.
- vesijumppasin puoli tuntia
- saunoin kaikessa rauhassa
- treenirepussa oli termarillinen teetä hörpittäväksi ennen kokousta
- yllättävän hyvä toimikauden aloituskokous. Monen vuoden jälkeen lähdin mukaan luottamustehtäviin, tuntuu siltä että rahkeet riittävät - ja aika. Palkitsevaa.
- aika hyvä bussikirja tänään, aikaa lukea kaikessa rauhassa.
- produktiivinen työpäivä. Kai.
- onnistuin lopettamaan päänsisäisen negatiivisen väittelyn melkein alkuunsa, onneksi on hyvä bussikirja!
- mainiot kikhernepihvit (sipulia, porkkanaa, kikherneitä, paprikaa, vähän fetaa ja pähkinää, kananmunaa, mausteita. Soseutetaan ja paistetaan. Ainiin, vehnäjauhoja myös)
- aikaa mennä uimaan ennen iltakokousta.
- oli valoisaa ja raikasta vielä viideltä
- uin leppoisasti puolityhjässä hallissa puoli tuntia
- uimisessa parasta on, että ajatus kestää vain yhden hengenvedon verran. Ei ehdi ajatella tyhmiä ajatuksia.
- vesijumppasin puoli tuntia
- saunoin kaikessa rauhassa
- treenirepussa oli termarillinen teetä hörpittäväksi ennen kokousta
- yllättävän hyvä toimikauden aloituskokous. Monen vuoden jälkeen lähdin mukaan luottamustehtäviin, tuntuu siltä että rahkeet riittävät - ja aika. Palkitsevaa.
 |
| Kuvituskuva: paikallislehden horoskooppi parin viikon takaa En tiennyt että olen alkanut tehdä töitä unelmieni eteen En tiennyt edes että minulla on unelmia Olen epä-martin-luther-king |
sunnuntai 3. helmikuuta 2019
maalausjuttu
Olen saanut läheisiltäni vuosien mittaan erilaisia hyväätarkoittavia remppaohjeita (ja muita ohjeita myös)
Esim. että
- älä remppaa
- älä vasaroi
- älä sahaa
- älä maalaa
Miten minusta tuntuu että kaikista näistä ohjeista puuttuu jotain, muutamia sanoja ehkä?
Ovatko ne minun läheiseni jotenkin poikkeuksellisen sanasäästeliäitä ja viestivät lyhyin sähketyyppisin lausein?
Esim. että pitäisikö olla älä maalaa näädänkarvasudilla tai älä vasaroi yksin sateessa?
Tai älä remppaa puun alla pimeässä?
En oikein tiedä.
Asialla ei luultavasti ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että minusta jotkut jutut ovat lähinnä viitteellisiä (esim. erilaiset valmistelevat pohjatyöt).
Viime aikoina harjoittamani maalaushommelit osunevat kategoriaan älä maalaa
(yksin pimeässä? puun alla? lähellä sähköjohtoja?)
Onneksi maalauskohde on ihan valaistuissa sisätiloissa ja kaukana sähköjakamoista, että ei tarvitse kenenkään olla erityisen huolissaan.
Kirjahyllyn maalaamisen valmisteleviin pohjatöihin kuuluvat mm. hyllyn tyhjentäminen ja luultavasti myös sen purkaminen osiin, mutta kuten sanottua:
lahjattomat harjoittelee, amatöörit venyttelee ja pohjatyöt ovat viitteellisiä.
Kyllä kuulkaa pystyy ihminen operoimaan omilla jaloillaan seisovassa puolitäydessä kirjahyllyssä ihan mainiosti. (vähän voi tulla joku tenniskyynärpää ehkä)
Ihan semmoista vaan niille läheisilleni että
- älä katso (ainakaan kovin läheltä)
Mutta jos joku kaipaa luovia kirjahyllynmaalausohjeita niin voin kertoa.
Tässä meidän hyllyssä on nimittäin haasteena semmoinen erikoisuus, että anoppi ja appi ovat aikoinaan olleet säästäväisiä ja hankkineet lapsukaisilleen lastenhuoneisiin sekundalundiaa: sellaisia vimpuloita käsittelemättömiä levyjä.
Nämä vimpulat hyllyt ovat kulkeutuneet Lehtorin poikamiesboksin kautta kartanoomme. (samaten myös muutama vimpulainen matalampi tikas)
Korkeat tikkaat ja suunnilleen puolet hyllylevyistä puolestaan ovat priimaa, meidän häälahjamme itse asiassa.
Näiden kahden elementin yhdistäminen on nykykäsitteitä käyttäen haasteellista.
Se, että olemme onnistuneet purkamaan, muuttamaan ja kasaamaan tämän hyllykokonaisuuden kait neljään (vai viiteen?) kertaan, on pienoinen ihme, sillä osa vimpuloista sekundalundialevyistä voidaan asemoida vain yhdellä tavalla ja vain yhteen väliin ja silloinkin se vaatii toksismaskuliinista voimankäyttöä.
Tästä kokonaisuudesta ei tuosta-vain-noin säädetä välejä uusiksi, siihen ei lisätä, eikä siitä poisteta levyjä.
Ei edes maalausurakan takia.
(eikä sitä siirretä huoneesta toiseen edes pätevästä syystä.)
Eikä sitä paitsi missään ole tilaa täydelle kirjahyllylliselle kirjoja ja sille hyllylle purettuna.
Niin että maalasin sitten yhden kohtalaisen ison hyllykokonaisuuden purkamatta ja tyhjentämättä.
Kun tätä urheata urakkaa ulkopuolelta katsoo, niin saattaisi kukaties jossain olosuhteissa vaikuttaa siltä että älä (hyvä ihminen) maalaa voisi olla ihan pätevä ohje.
Ylpeydellä kerron että olen maalannut paitsi hyllyn, myös osia kirjoistamme, itsestäni ja lattiasta, mutta en toistaiseksi vielä yhtään kissaa.
Esim. että
- älä remppaa
- älä vasaroi
- älä sahaa
- älä maalaa
Miten minusta tuntuu että kaikista näistä ohjeista puuttuu jotain, muutamia sanoja ehkä?
Ovatko ne minun läheiseni jotenkin poikkeuksellisen sanasäästeliäitä ja viestivät lyhyin sähketyyppisin lausein?
Esim. että pitäisikö olla älä maalaa näädänkarvasudilla tai älä vasaroi yksin sateessa?
Tai älä remppaa puun alla pimeässä?
En oikein tiedä.
Asialla ei luultavasti ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että minusta jotkut jutut ovat lähinnä viitteellisiä (esim. erilaiset valmistelevat pohjatyöt).
Viime aikoina harjoittamani maalaushommelit osunevat kategoriaan älä maalaa
(yksin pimeässä? puun alla? lähellä sähköjohtoja?)
Onneksi maalauskohde on ihan valaistuissa sisätiloissa ja kaukana sähköjakamoista, että ei tarvitse kenenkään olla erityisen huolissaan.
Kirjahyllyn maalaamisen valmisteleviin pohjatöihin kuuluvat mm. hyllyn tyhjentäminen ja luultavasti myös sen purkaminen osiin, mutta kuten sanottua:
lahjattomat harjoittelee, amatöörit venyttelee ja pohjatyöt ovat viitteellisiä.
Kyllä kuulkaa pystyy ihminen operoimaan omilla jaloillaan seisovassa puolitäydessä kirjahyllyssä ihan mainiosti. (vähän voi tulla joku tenniskyynärpää ehkä)
 |
| mitenniin pitäisi tyhjentää ja purkaa? |
Ihan semmoista vaan niille läheisilleni että
- älä katso (ainakaan kovin läheltä)
Mutta jos joku kaipaa luovia kirjahyllynmaalausohjeita niin voin kertoa.
Tässä meidän hyllyssä on nimittäin haasteena semmoinen erikoisuus, että anoppi ja appi ovat aikoinaan olleet säästäväisiä ja hankkineet lapsukaisilleen lastenhuoneisiin sekundalundiaa: sellaisia vimpuloita käsittelemättömiä levyjä.
Nämä vimpulat hyllyt ovat kulkeutuneet Lehtorin poikamiesboksin kautta kartanoomme. (samaten myös muutama vimpulainen matalampi tikas)
Korkeat tikkaat ja suunnilleen puolet hyllylevyistä puolestaan ovat priimaa, meidän häälahjamme itse asiassa.
Näiden kahden elementin yhdistäminen on nykykäsitteitä käyttäen haasteellista.
 |
| kuvassa näkyvät kuivumassa ainoat irrotettavissa olleet tasot |
Se, että olemme onnistuneet purkamaan, muuttamaan ja kasaamaan tämän hyllykokonaisuuden kait neljään (vai viiteen?) kertaan, on pienoinen ihme, sillä osa vimpuloista sekundalundialevyistä voidaan asemoida vain yhdellä tavalla ja vain yhteen väliin ja silloinkin se vaatii toksismaskuliinista voimankäyttöä.
Tästä kokonaisuudesta ei tuosta-vain-noin säädetä välejä uusiksi, siihen ei lisätä, eikä siitä poisteta levyjä.
Ei edes maalausurakan takia.
(eikä sitä siirretä huoneesta toiseen edes pätevästä syystä.)
Eikä sitä paitsi missään ole tilaa täydelle kirjahyllylliselle kirjoja ja sille hyllylle purettuna.
Niin että maalasin sitten yhden kohtalaisen ison hyllykokonaisuuden purkamatta ja tyhjentämättä.
Kun tätä urheata urakkaa ulkopuolelta katsoo, niin saattaisi kukaties jossain olosuhteissa vaikuttaa siltä että älä (hyvä ihminen) maalaa voisi olla ihan pätevä ohje.
Ylpeydellä kerron että olen maalannut paitsi hyllyn, myös osia kirjoistamme, itsestäni ja lattiasta, mutta en toistaiseksi vielä yhtään kissaa.
perjantai 1. helmikuuta 2019
Tammikuun luetut
Lukuvuosi käynnistyi osittain vanhojen tuttujen merkeissä; osittain self helpien seurassa.
Molemmat sopivat vuoden alun tunnelmiin: kaipaan vähän lohtua ja tuttuja ystäviä, kaipaan myös virkistäviä puuskauksia.
Konstigin Vuosi herrasmiehenä on kuukauden kirja. Toivottavasti minusta tulee josku lady.
Huvittavana huomiona: puhuttelen satunnaisesti kohtaamiani ihmisiä herroiksi ja rouviksi. Uskomatonta, miten nopeasti se tarttuu keskustelukumppaniin.
Donna Leon: Kasvot kuvassa. Välipalalukemisena bussissa jo aiemminkin lukemani komisario Brunettin tutkimuksia. Yhtään tätä hurjempia dekkareita ei pieni sieluni siedä. Brunetti-kirjoissa on hyvää ruokaa, paljon viiniä, kauniit maisemat ja kiinnostavia ihmisiä, ne ovat todellisia henkisiä minilomia Italiassa. E-kirja.
Marianne Power: Rikkaaksi hoikaksi naimisiin. Yhden naisen yritys selvittää, onko self help -oppaista apua elämänmuutokseen. Lontoolainen toimittaja-kirjailija testaa (reilun) vuoden mittaan kahtatoista erilaista self help-klassikkoa itsellään ja selvittää, voiko niiden oppeja noudattamalla tulla onnellisemmaksi. Kirjassa käydään läpi erilaisia self help -oppaita ja vahvoja tunnetiloja laidasta laitaan. Rehellisentuntuinen autofiktio (?).
A.J. Jacobs: Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. A.J. on toimittaja-kirjailija, joka on kirjoittanut elämästään useampia projektikirjoja: koko Encylcopedia Britannican lukeminen ja yritys olla maailman viisain, Raamatullinen vuosi ja yritys elää mahdollisimman uskollisesti Raamatun ohjeiden, oppien ja käskyjen mukaan (hauskoja kummatkin), "Marsupäiväkirjat", joissa A.J. eksperimentoi neljännesvuosittain erilaisilla elämäntavoilla, sekä tämä Kunnon mies, yritys elää terveellistäkin terveellisemmin. Terveellisyys on ehkä vähän suuri pala haukattavaksi, kirja on vähän pirstaleinen, mutta A.J.:n kirjoitustyyli on sympaattinen, helppolukuinen, viihdyttävä ja riittävän henkilökohtainen. Britannica ja Raamatullinen vuosi ovat suosikkejani; tässä opuksessa ei ehkä päästä aivan samoihin sfääreihin. Sopii luettavaksi tässä vuodenvaihteen kuntohypessä oivallisesti, ties minkä puuskauksen tästä tempaisee mukaansa!
Markus Kajo: Tandemkentauri. Kajo! Kajo <3! Kajo! Ihan siltä varalta ettei joku vielä ole huomannut, niin Kajo on ehdottomasti yksi suosikkikielivirtuooseistani. Miten voi olla niin nerokas kielenkäyttäjä? Miten voi olla niin nerokas ajattelija? Silmittelen tämän tästä pakinan tai pari tai muistelen niitä itsekseni. Kajot uppoavat erityisesti Isoveljeen ja Isosiskoon. Yksi perheemme suosikkifraaseista: Jos satutte kulkemaan metsässä ämpäri päässänne... Tandemkentauria oli tarkoitus lukea ääneen nuorison kanssa päivän Kajona, mutta olimme liian harvoin yhtäaikaa paikalla ja luku- tai kuuntelutuulella. Luin sitten itsekseni. Tässä kirjassa tummempaa, syvempää, henkilökohtaisempaa Kajoa. Lue ainakin Me, hiljaisuuden numeroiden, hämärän, valon, appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset. <3
Hans Rosling: Faktojen maailma. Maailma on itse asiassa muuttunut ja muuttumassa parempaan suuntaan: YK:n tilastojen pohjalta, YK:n määritelmien mukaisesti. Aivan älyttömän kiinnostava ja riittävän sujuvaksi kirjoitettu kirja maailmantilasta. Ota faktat haltuun, tiedä - älä luule! Suosituksen sain Lehtorin kollegalta ja yritin houkutella myös Lehtorin kiinnostumaan aiheesta, mutta se tiesikin kaiken jo ennakkoon. E-kirja.
. Karo Hämäläinen: Miksi juoksen. Kirjailijan juoksukirja. Täytyy mennä ostamaan lenkkarit.
Erin Niimi Longhurst: Japanismin parhaat. Mainoslauseen mukaan inspiroiva opas japanilaiseen elämänfilosofiaan. Luin kun perustimme ystävän kanssa Japani-lukupiirin. En inspiroitunut; hygge, lykke ja kalsarikännit inspiroivat paljon enemmän. Sisällöltään vähän ohut ja pintapuolinen, ei oikein vastannut odotuksiani.
Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä. Olen lukenut tämän realityproosan puolisentoista vuotta sitten. Pidän lajityypistä ja pidän tästä kirjasta: tulee ylevöityvä olo, haluan itsekin ruveta herrasmieheksi tai ladyksi tai edes osata kirjoittaa yhtä hyvin. Sopivasti virittyneenä löysin työmatkan varrelta rouvainpukimon, ehkä menen kohta tilaamaan tweedklänningin itselleni? Tällä lukukerralla nautin erityisesti kirjailijan parisuhdematkasta: hyvä käytös on avain hyvään parisuhteeseen. Haluaisin osata käyttäytyä luontevasti hyvin.
Josie Silver: Ole minun. Aivan peruschicklitiä. Ensimmäisen kolmanneksen verran olin varma, että olen lukenut tämän kirjan jo kerran aiemmin. Toinen kolmannes tarjosi upeita mahdollisuuksia vaikka millaisiin loppuratkaisuihin. Kolmas kolmannes: chicklit. Herttainen sadunomainen perusrakkaustarina. E-kirja.
Marco Kosonen: Mun Afrikka. Epätasainen ja epämääräinen matkakertomusten kokoelma. Kovasti rokki raikasi ja juomaa kului, välillä vähän pössyteltiinkin eri puolilla Afrikkaa haahuillessa. Olen pitkään roikottanut kirjaa Lue Joskus -listallani, en muista enää minkä suosituksen perusteella. En selvästikään kuulunut kohderyhmään, mutta oli leppoisaa iltalukemista.
Jane Green: The Sunshine Sisters. Entisellä elokuvatähti Ronnie Sunshinella on terminaalivaiheen ALS. Kolme aikusta tytärtä ovat vieraantuneet äidistään ja toisistaan, kaikki omalla tavallaan onnettomia omassa elämässään, paljolti äitinsä ja lapsuutensa takia. Jane Green kuuluu suosikki-chicklitkirjailijoihini, kieli on selkeää ja suoraviivaista, tarina puhuu itsessään ja pinnalta kepeässä tarinassa on aina mukana myös tummempi, inhimillisempi sävy. Sujuvaa, selkeää välipäivien lukemista.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Molemmat sopivat vuoden alun tunnelmiin: kaipaan vähän lohtua ja tuttuja ystäviä, kaipaan myös virkistäviä puuskauksia.
Konstigin Vuosi herrasmiehenä on kuukauden kirja. Toivottavasti minusta tulee josku lady.
Huvittavana huomiona: puhuttelen satunnaisesti kohtaamiani ihmisiä herroiksi ja rouviksi. Uskomatonta, miten nopeasti se tarttuu keskustelukumppaniin.
Donna Leon: Kasvot kuvassa. Välipalalukemisena bussissa jo aiemminkin lukemani komisario Brunettin tutkimuksia. Yhtään tätä hurjempia dekkareita ei pieni sieluni siedä. Brunetti-kirjoissa on hyvää ruokaa, paljon viiniä, kauniit maisemat ja kiinnostavia ihmisiä, ne ovat todellisia henkisiä minilomia Italiassa. E-kirja.
Marianne Power: Rikkaaksi hoikaksi naimisiin. Yhden naisen yritys selvittää, onko self help -oppaista apua elämänmuutokseen. Lontoolainen toimittaja-kirjailija testaa (reilun) vuoden mittaan kahtatoista erilaista self help-klassikkoa itsellään ja selvittää, voiko niiden oppeja noudattamalla tulla onnellisemmaksi. Kirjassa käydään läpi erilaisia self help -oppaita ja vahvoja tunnetiloja laidasta laitaan. Rehellisentuntuinen autofiktio (?).
A.J. Jacobs: Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. A.J. on toimittaja-kirjailija, joka on kirjoittanut elämästään useampia projektikirjoja: koko Encylcopedia Britannican lukeminen ja yritys olla maailman viisain, Raamatullinen vuosi ja yritys elää mahdollisimman uskollisesti Raamatun ohjeiden, oppien ja käskyjen mukaan (hauskoja kummatkin), "Marsupäiväkirjat", joissa A.J. eksperimentoi neljännesvuosittain erilaisilla elämäntavoilla, sekä tämä Kunnon mies, yritys elää terveellistäkin terveellisemmin. Terveellisyys on ehkä vähän suuri pala haukattavaksi, kirja on vähän pirstaleinen, mutta A.J.:n kirjoitustyyli on sympaattinen, helppolukuinen, viihdyttävä ja riittävän henkilökohtainen. Britannica ja Raamatullinen vuosi ovat suosikkejani; tässä opuksessa ei ehkä päästä aivan samoihin sfääreihin. Sopii luettavaksi tässä vuodenvaihteen kuntohypessä oivallisesti, ties minkä puuskauksen tästä tempaisee mukaansa!
Markus Kajo: Tandemkentauri. Kajo! Kajo <3! Kajo! Ihan siltä varalta ettei joku vielä ole huomannut, niin Kajo on ehdottomasti yksi suosikkikielivirtuooseistani. Miten voi olla niin nerokas kielenkäyttäjä? Miten voi olla niin nerokas ajattelija? Silmittelen tämän tästä pakinan tai pari tai muistelen niitä itsekseni. Kajot uppoavat erityisesti Isoveljeen ja Isosiskoon. Yksi perheemme suosikkifraaseista: Jos satutte kulkemaan metsässä ämpäri päässänne... Tandemkentauria oli tarkoitus lukea ääneen nuorison kanssa päivän Kajona, mutta olimme liian harvoin yhtäaikaa paikalla ja luku- tai kuuntelutuulella. Luin sitten itsekseni. Tässä kirjassa tummempaa, syvempää, henkilökohtaisempaa Kajoa. Lue ainakin Me, hiljaisuuden numeroiden, hämärän, valon, appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset. <3
Hans Rosling: Faktojen maailma. Maailma on itse asiassa muuttunut ja muuttumassa parempaan suuntaan: YK:n tilastojen pohjalta, YK:n määritelmien mukaisesti. Aivan älyttömän kiinnostava ja riittävän sujuvaksi kirjoitettu kirja maailmantilasta. Ota faktat haltuun, tiedä - älä luule! Suosituksen sain Lehtorin kollegalta ja yritin houkutella myös Lehtorin kiinnostumaan aiheesta, mutta se tiesikin kaiken jo ennakkoon. E-kirja.
. Karo Hämäläinen: Miksi juoksen. Kirjailijan juoksukirja. Täytyy mennä ostamaan lenkkarit.
Erin Niimi Longhurst: Japanismin parhaat. Mainoslauseen mukaan inspiroiva opas japanilaiseen elämänfilosofiaan. Luin kun perustimme ystävän kanssa Japani-lukupiirin. En inspiroitunut; hygge, lykke ja kalsarikännit inspiroivat paljon enemmän. Sisällöltään vähän ohut ja pintapuolinen, ei oikein vastannut odotuksiani.
Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä. Olen lukenut tämän realityproosan puolisentoista vuotta sitten. Pidän lajityypistä ja pidän tästä kirjasta: tulee ylevöityvä olo, haluan itsekin ruveta herrasmieheksi tai ladyksi tai edes osata kirjoittaa yhtä hyvin. Sopivasti virittyneenä löysin työmatkan varrelta rouvainpukimon, ehkä menen kohta tilaamaan tweedklänningin itselleni? Tällä lukukerralla nautin erityisesti kirjailijan parisuhdematkasta: hyvä käytös on avain hyvään parisuhteeseen. Haluaisin osata käyttäytyä luontevasti hyvin.
Josie Silver: Ole minun. Aivan peruschicklitiä. Ensimmäisen kolmanneksen verran olin varma, että olen lukenut tämän kirjan jo kerran aiemmin. Toinen kolmannes tarjosi upeita mahdollisuuksia vaikka millaisiin loppuratkaisuihin. Kolmas kolmannes: chicklit. Herttainen sadunomainen perusrakkaustarina. E-kirja.
Marco Kosonen: Mun Afrikka. Epätasainen ja epämääräinen matkakertomusten kokoelma. Kovasti rokki raikasi ja juomaa kului, välillä vähän pössyteltiinkin eri puolilla Afrikkaa haahuillessa. Olen pitkään roikottanut kirjaa Lue Joskus -listallani, en muista enää minkä suosituksen perusteella. En selvästikään kuulunut kohderyhmään, mutta oli leppoisaa iltalukemista.
Jane Green: The Sunshine Sisters. Entisellä elokuvatähti Ronnie Sunshinella on terminaalivaiheen ALS. Kolme aikusta tytärtä ovat vieraantuneet äidistään ja toisistaan, kaikki omalla tavallaan onnettomia omassa elämässään, paljolti äitinsä ja lapsuutensa takia. Jane Green kuuluu suosikki-chicklitkirjailijoihini, kieli on selkeää ja suoraviivaista, tarina puhuu itsessään ja pinnalta kepeässä tarinassa on aina mukana myös tummempi, inhimillisempi sävy. Sujuvaa, selkeää välipäivien lukemista.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)