tiistai 19. kesäkuuta 2018

Lakkiaiset - sekalaisia huomioita

Tapahtumaköyhässä elämässäni niinkin yksinkertainen asia kuin lakkiaisjuhlien järjestely saattaa saada kohtalaisen laajat mittasuhteet.
Pohdiskelin juhlia jo ennen kirjoitusten alkua, melko paljon kirjoitusten aikana ja aivan raivoisasti niiden jälkeen. 

Sekalaisia huomioita lakkiaiskekkereiden järjestäjälle - ei missään järjestyksessä.

1. kotona vai muualla?
Lähiökartanomme on kohtalaisen tilarajoittunut, niinpä kaikki juhlajärjestelymme alkavat päiväkausia jatkuvalla vatuloinnilla: kotona vai jossain muualla?
ikävä tosiasiahan on, että olemme kadottaneet kartanostamme kokonaisen siiven, ilmeisesti itäsiiven, jossa sijaitsee mm. musiikkihuone flyygeleineen. Mutta kun ei löydy, niin ei löydy.
Joka kerta pohdinnat ovat kiertäneet samaa kehää: muualla olisi enemmän tilaa -> mutta kun sitten pitää päästä jotenkin sinne toiseen tilaan -> sen lisäksi pitää hoitaa catering sinne toiseen tilaan -> se toinen tila on kaikuisa ja epäkodikas -> juhlille tulee liian tarkka aikataulu ja kuka hoitaa cateringin -> joku haluaa kumminkin tulla jatkoille, niin että on pakko olla tarjottavaa kotonakin ja siivotakin pitää -> sitäpaitsi juhlien päättyminen siellä vieraassa tilassa on kumminkin tylsä antikliimaksi - > siis kotona -> mahdutaanko me -> muualla olisi enemmän tilaa (d.c. al fine)

Häpeän tunnustaa että vedin viimeisen vatulointikierroksen vielä siinä vaiheessa kun kutsut oli jo lähetetty.



2. Ennakkovalmistelut
Päädyimme siis siihen, että juhlat vietetään kotona ja catering hoidetaan omin voimin. Aamu-uintieni aikana sain suunniteltua vieraslistat, pohdittua siivous- ja muut järjestelyt ja suunnittelin tarjottavat uusiksi vähintään kerran viikossa.
Varsinaiset juhlavalmistelut aloitin toukokuun alussa pesemällä ikkunoita ja hankkimalla ne pakolliset uudet verhot.
Lakkiaisia edeltävällä viikolla käytin viimeiset edellisen lomakauden lomapäivät. Varasin yhden päivän siivoamiseen hyvin suhteellista, yhden päivän tarjottavien valmisteluun. Ja yhtenä päivänä tein vähän kumpaakin.




3. Tarjottavat
Juomat: 
kilistelyyn Cava /Pommac /omenamehu. Ylioppilaalle varasimme ihananmakuisen ahvenanmaalaisen alkoholittoman siiderin. Harmitti aivan vietävästi, kun en saanut hankittua sitä riittävästi tarjottavaksi kaikille vieraille.

Kotitekoinen sitruunasooda /jääkahvi /neitseellinen sangria /kivennäisvesi /jäätee /kahvi /pillimehu
Sitruunasooda loppui ensimmäisenä - sooda tehtiin tällä ohjeella, moninkertaisena ja ilman limettiä. Ihanan raikasta!

Neitseellinen sangria ja jääkahvi löytyvät täältä.
Tarjottavat:
suolaiset:  pikkupizzat, ricotta-tomaattipiiras
makeat: snickers-kakku, santiagon kakku (molemmat päivänsankarin suosikkeja), mansikkainen juustokakku, suklaajuustokakku.
keksejä, chipsejä, karkkeja.

snickerskakun ohje
4. Kutsut, kutsuttavat
Lakkiaiset ovat siitä metka juhla, että täydellä varmuudella tiedät järjestäväsi juhlat parin viikon varoitusajalla.
Oli jotensakin täysin varmaa, että meillä juhlitaan, mutta siitä huolimatta alan asiantuntija Lehtori ilmoitti, että kutsut lähetetään vasta kun YTL on vahvistanut tulokset.
Tulokset tulivat koululle tänä vuonna perjantaina 18.5., lakkiaispäivä oli lauantaina 2.6.
Olimme suunnitelleet kutsukortit valmiiksi, varsinaisen askartelutyön tein viikonloppuna (19.-20.5), toimitimme kutsuja käteen, postitimme ja sähköistimme niitä maailmalle viikonlopun aikana ja alkuviikosta.
Vieraslistaa olimme pohtineet huhti-toukokuun taitteessa. Kutsujen kirjoittamisen aikoihin lista eli vielä vähän.
Periaatteessa lakkiaisiin voi pölähtää paikalle kutsumatonkin vieras.
Toimitimme muutamaan paikkaan avoimia kutsuja - näistä paikoista saimme ennakkotiedon odotettavissa olevasta vierasmäärästä.

Itse lakitus oli suljettu tilaisuus, johon pääsi rajattu määrä läheisiä ja vain kutsukortilla. Siinäkin oli oma pohtimisensa: ketkä läheisistä pyydetään lakitukseen. Alusta asti vaadin ponnekkaasti osallistumisoikeutta.


5. Juhlien ajankohta
Lakitus kestää oman aikansa, tässä koulussa siihen varattiin pari tuntia. 
Halusimme järjestää juhlat siten, että ihan ensin juhlimme hetken lähiperheen voimin. Halusimme antaa isovanhemmille aikaa onnitella ylioppilasta rauhassa ja paistatella yhteisessä juhlahumussa ennen yleisen kahvituksen alkua.
Aikataulutus onnistui täydellisesti. Lakitus ja siihen liittyvä kuvaus olivat ohi suunnilleen luvatussa parissa tunnissa. Olimme kotona ja koolla suunnitellusti, noin klo 14.
Asioita joita oli otettava huomioon: päivänsankarin ruokinta ja vaatteiden vaihto. 
Odotettavissa olevan hikisen juhlinnan takia päivänsankari edusti koululla tummassa puvussa ja vaihtoi kotiintultuaan puvuntakin juhlavaan liiviin. 
Saimme pidettyä intiimit juhlapuheet ja lähipiirin kahvihetken ennen yleistä hässäkkää, se oli juhlan koskettavin osuus. Avoimet ovet alkoivat klo 15.

ylioppilas ei tiennyt äidinlyyrasta mitään
lievän vihjailun, painostuksen ja ohjauksen siivittämänä sekin asia järjestyi
"äitihei, mä kuulin että sun poikas on ylioppilas" - yksi suloisimmista kuulemistani puheista


6. kuvaus
Koska olen perheemme kuvausvastuullinen, näistä juhlista jäi varsin vähän kuvamateriaalia.
Koulu kuvasi jokaisen ylioppilaan lakituksen, otatti ryhmäkuvat luokittain ja kaikista ylioppilaista yhteisesti ja lisäksi oli mahdollista tilata perhekuva. Otimme kaikki.
Kiitoskorttikuvan kuvasimme pari päivää juhlien jälkeen arkivaatteissa, lähimetsässä.
Tarkoitukseni oli nakittaa toinen talouden teineistä päivän viralliseksi kuvaajaksi, mutta kohdalle osunut elämä (a.k.a urheiluvamma) mutkisti tilannetta vähän.
Tämän järjestäisin toisin, että juhlasta jäisi enemmän kuvamuistoja.

7. apujoukot
lähipiiri tuki juhlaponnistuksiamme mm. astioin, jakkaroin sekä keittiöapulaisella. Juomanlaskijoina ja keittiöhenkilökuntana häärivät oma siskoni ja Isosisko.
Laina-astiat ja saamamme tarjoiluapu olivat aivan korvaamattomia!

8. tilakysymyksiä
lievästi tilarajoittuneessa kartanossamme on onneksi vanhanaikainen kylmäkellari. Hyvissä ajoin ennen juhlaa omin käyttöömme yhden tyhjillään notkottavan kellarikomeron, lykkäsin oman lukon oveen ja toivoin parasta.

Kissat suljettiin juhlan ajaksi yhteen huoneeseen ruokineen ja käymälöineen. Ratkaisu mahdollisti parvekelasien pitämisen kokonaan auki.

Kaikkiin avoimiin tiloihin katettiin kahvipöytä. Sekä päivänsankari että muu isäntäväki piti huolen siitä, että kaikissa kahvipöydissä /kahvittelutiloissa oli koko ajan joku isäntäväestä seurustelemassa vieraiden kanssa. Kaksi seuruetta pääsi minulta pakoon siten, etten ehtinyt juuri lainkaan heidän kanssaan seurustella. Ja yhdet vieraat tulivat niin, etten päässyt kilistelemään.

Hyvin pieni nuoriso: vaikka emme varsinaisesti tunne juuri lainkaan ihmisiä ja hyvin vähän lapsiperheitä, oli juhlissamme paikalla varsin paljon pientä väkeä. Onneksi älysin sen suunnilleen päivää ennen juhlia, rönysin läpi kaikki kaapit ja komerot ja keräsin kassillisen sekalaista leikkitavaraa pikkuväelle. Ylioppilaan poikamiesboksissa olivatkin kohta käynnissä juhlien parhaat tohinat.

9. jatkot
tulivat minulle vähän yllätyksenä.
Ensin kuulin sivukorvalla yksien vieraiden keskustelun, että kumpi lähtee lasten kanssa ja kumpi jää jatkoille ja sitten toinen vieras kysyi että milloinkas ne jatkot alkavat?
Kun suurin osa vieraista oli lähtenyt, perkasimme ja purimme osan juhlajärjestelyistä, potkaisimme kengät nurkkaan ja aloitimme jatkot. Tässä vaiheessa päivänsankari katosi horisonttiin ja loppuosa nuorisosta vetäytyi omiin tiloihinsa.
Ne valittivat jälkeenpäin, että koko yö laulettiin, naurettiin ja meluttiin.
Ei pidä paikkansa. Vain yksi laulu laulettiin ja sekin heti jatkojen aluksi.
Jatkojen jälkeen lähdimme tuoreen ylioppilaan isän kanssa vielä pienelle yökävelylle.

10. jatkojen jatkot
pidettiin seuraavana päivänä: lähipiiri kutsuttiin syömään jäljellejääneet kakut
Näistä kemuista ylijääneet kakut kohtasivat tiensä pään päivänsankarin työpaikalla

11. jatkojen jatkojen jatkot
vietetään tällä viikolla.
Välijatkot vietettiin ystäväperheen luona, koska myös heillä on taloudessaan tuore ylioppilas.

12. esi- ja jälkijuhlat
Lakkiaispäivän aattona rauhoituimme sohvannurkkaan. Siivousurakan yhteydessä jostain hyllynnokasta löytyi pikkupullollinen jouluna tarjottavaksi suunniteltua portviiniä, kilistimme sillä ja virittäydyimme juhlaan.
Lehtori toi jo kauan sitten keväällä pienen pullon ihan oikeaa shampanjaa. Olin ajatellut nautiskella sen jo lakkiaispäivän iltana, mutta jatkot rajoittivat nautiskeluani. Niin että jälkijuhlat ovat vielä tulossa.





maanantai 18. kesäkuuta 2018

Blogihaaste: minun kesäni

Nappasin mukaani jo monessa blogissa ihastuttaneen kesähaasteen Emman Harkituista herkuista.


Lippis vai lierihattu?
Lierihattu. Minulla on ikiaikaisen vanha jonkun merkkilastenvaateliikkeen alelaarista löytämäni trikoinen, ihanasti lerppuva ja taskuunmahtuva lierihattu, jota käytän jos on pakko.
Aurikolaseista en tykkää.

Mato-onki vai golfmaila?
Uhh. Yhteen takavuosien opiskeluuni kuului kaikenmoisia eri sporttilajeihin tutustumista, yksi niistä oli golf. Vasenkätisenä en saanut itseäni sovitettua golfmailan kummallekaan puolelle. Sen jälkeen kun se ope (niillä on varmaan joku hienompi nimi, niillä golfopettajilla?) oli rakentanut minut kahteen-kolmeen kertaan mailan ympärille, sekä leftin että rightin puolelle, enkä vieläkään kyennyt sujuvaan heilahd svingiin, totesin, että tämä ei selvästikään ole minun lajini.
Onkimistakaan en ole harjoittanut vuosiin.
Saako vastata että minigolfmaila? Se on aika hauska kesälaji. Joskus osun palloon ja osaan heilahtaakin ihan näpsäkästi. Useimmiten en heitä mailaa kenenkään päälle.


Pehmis vai jäätelöpallo?
Uhh, taas. Jäätelö on vähän ätöä.
Mehujää. Tai sitruunasorbetti.
Mieluummin kyllä vaikka jääkahvi, mutta ei jäätelöä.



Herneet vai mansikat?
Mansikat. Mansikat. Mansikat. Mansikat. Mansikat.
Ja vadelmat.
Eläisin vaikka koko kesän mansikoilla ja vadelmilla.

Palju vai järvivesi?
Mikä ihmeen kysymys tämä on? Täällä Varsinaisessa Suomessa kaikki ne järvet joissa olen uinut, ovat niin humuksisia, ettei läpi näe, ja kun nousee ylös, on kauttaaltaan sellaisen tumman nöftän peitossa. Ja palju nyt vaan kuulostaa tosi kummalliselta, jättisuurelta perunakattilalta.
Missä on meri?
Uima-allas?
Ihan ensimmäisenä valitsen uima-altaan jossain kaukana etelän lämmössä, ehkä vaikka Kreikassa, sitten valitsen Kreikan meren ja sen jälkeen valitsen maauimalan uima-altaan ja sitten kotoisen meren ja sitten en valitse enää mitään muuta vesielementtiä.

Grilliherkut vai kesäkeitto?
Ei ainakaan keitto.
Eikä makkara.
Parasta kesäruokaa ovat uudet perunat ja niiden kanssa erilaiset kylmät leikkeet, kalat ja muut herkut, salaatit ja juustot ja sensellaiset.
Ihan kaikkein parasta: uudet perunat, savukala, smetana.

Mökki vai teltta?
Nämä kysymykset on selvästi tarkoitettu jollekulle toiselle tyypille.
Ei kumpikaan.
Paitsi jos on ihan pakko, niin mökki.
Ja vielä mieluummin hotelli jossain kaukana poissa kotoa.

Varjo vai auringonpaiste?
Aurinko.
Ei tarvitse olla kuuma.

Kesäsade vai kesätuuli?
Molemmat. Kumpi vain.
Tiedättekö semmoisen superrajun myrskyisen intensiivisen kesäsateen? Sellaisen kun tulee ukkosrintaman edellä tai yhtäaikaa ukkosrintamassa? Jos silloin pääsee pihalle hyppelemään, on hauskaa.
Paitsi jos ukkonen jää pyörimään ihan päälle; meille käy usein niin, kun asutaan semmoisessa paikassa. Silloin ei kannata mennä ulos, vaan sisälle ja tuijottaa sitä sadetta.
Kerran yöllä kesäukkonen löi alas niin lähellä että yksi lapsista putosi sängystä. Se kuulosti siltä kuin peruskallio olisi repeytynyt maan uumeniin asti.
Saman ukkosen jäljiltä kissa alkoi pelätä rankkasateita. Se menee pesukoneen taakse piiloon, kun tulee kova sade tai ukkonen.

Lavatanssit vai festarit?
Onko pakko valita? Ei oikein kumpikaan mutta mieluummin festarit. Oikeastaan haluaisin joskus käydä Kaustisten kansanmusiikkifestareilla.
Ja onkai niitä jotain muitakin jännittäviä festareita. Olutfestareita ainakin.

Roadtrip vai riippumatto?
Roadtrip. Tykkään enemmän tapahtumisesta kuin paikoillaan olemisesta. Jos meillä olisi auto, ajeluttaisin meitä vaikka millaisilla teemakierroksilla lähiseuduilla.
Haaveilen aikuisten interrailista, saarihyppelyistä, äkkilähdöistä halpabussilla vaikka Kuopioon tai mihin vain.

Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?
Kesäisen tienvarren apiloiden ja muiden kukkien medentuoksu, lämmin melkein palanut heinikko, kuivan kangasmetsän tuoksu. Asfaltin tuoksu kesäsateen jälkeen. Auringonlaskuisen illan hiljalleen nouseva kosteus.








ps. tiedättekö semmoisen, kun menee lenkille lähimetsään ja tietää että siellä on kärmeksiä, ja tietää täsmälleen ne paikat missä ne ovat ja katsoo tienvierille ja jalkoihinsa tarkkaavaisesti ja keskittyneesti ettei pelästyisi ja sitten lenksapolun poikki ihan metrilleen oikeassa kohdassa luikertaa kärmes ja suusta pääsee kumminkin että iiihk!?
Se on joka kerta ihan yhtä puist-kauh ja kuitenkin jotenkin niin hienoa. Oli ihan älyttömä puistattava ja kuitenkin tosi kaunis ja kirkas sahalaitainen heppuli viikonloppuna liikenteessä. (*puist-kauh!*)


keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lakkiaismuistelus ja kukkakimppu

Abituruksella (nyk. ylioppilas) oli aivan loistava idea ja lahjatoive, jonka yhdessä muotoilimme kutsukorttiin: päivän teemana on lempikirja. Kortin ja kukan sijaan voit muistaa minua lempikirjallasi.


tästä arvannee jo, mikä on ylioppilaan oma lempikirja

Toive herätti ihastusta, kysymyksiä, epäilyksiä ja suuria pohdintoja. 
Osa läheisistä ei ymmärtänyt ideaa alkuunkaan. Osa vieraammistakin ihmisistä oli aivan liekeissä ja tiesi heti, millaisella kukalla tuoretta ylioppilasta itse haluaisi muistaa.

Mitä enemmän itse asiaa ajattelin, sitä hienommalta ylioppilaan toive tuntui.
Lempikirja kertoo paljon antajastaan. Se on oikeastaan hyvin intiimi lahja toiselle ihmiselle.

Oman juhlapuheeni rakensin lukemisen, lukutaidon ja perheen yhteisten lempikirjojen ympärille.
Päivänsankari lausui tuttuja sitaatteja puoliääneen samassa tahdissa kanssani.

Ylioppilaan kirjaidean yksi hienoimmista lopputuloksista olikin se, että sankarille pieniä puheita pitivät myös sellaiset ihmiset, jotka eivät missään muissa olosuhteissa olisi juhlapuheisiin ryhtyneet. Niin moneen kirjaan liittyi antajalleen jotain merkityksellistä, jonka antaja halusi saajalle kertoa.





epäperinteinen kukkakuva

Perhealbumit pullistelevat kuvia, joissa päivänsankari poseeraa kukkakimppuineen.
Meille ei tullut kukkakuvaa - tuli tarve uudelle kirjahyllylle.

Ylioppilaan kukkasista lausuttua - sekalaisessa järjestyksessä:
"tiesin heti, mikä kirja. Tässä on kolme tarinaa, en spoilaa enempää lue itse"
"tätä et taatusti ole lukenut"
"taisi vaikuttaa ammatinvalintaani"
"olet lukenut niin paljon muuta, mutta luulen että et tätä hömppäkirjaa"
"tiesin heti mikä kirja ja miksi, harrastan tätä juttua itse"
"piti lähteä saarikierrokselle Kanarian saarille, mutta matka peruuntui. Tämä kertoo matkasta sinne"
"ollut lempikirjani neljätoistavuotiaasta. olen lukenut vaikka kuinka monta kertaa"
"tämä kannattaa lukea enkuksi"
"kertoo sukusi historiasta, olet tehtaan väkeä kahdeksatta polvea"
"lapsenkasvoinen kasvutarina"
"tätä luettiin minulle ääneen"
"kirja, josta meidän perheen molemmat aikuiset pitävät"
"isovanhempani pitivät tätä tärkeänä, sain tämän rippilahjaksi heiltä"

Kun pohdimme kiitoskorttia, oli selvää että korttiin pitää liittää mukaan ylioppilaan saama  kukkakimppu koko komeudessaan, sekä heittää vastapallona ylioppilaan omat lukuvinkit.


Ylioppilaan uusi kirjasto

Ken Follet                            Taivaan pilarit
Dan Brown                           Da Vinci-koodi
C.S. Lewis                           Paholaisen kirjeopisto
Yuval Noah Harari                Homo Deus: Huomisen lyhyt historia
Anni Blomqvist                    Myrskyluodon Maija
Mihail Bulgakov                   Saatana saapuu Moskovaan
Charles Darwin                    Lajien synty
Douglas Adams                   The Hitchiker's Guide to the Galaxy
Kaari Utrio                           Vaskilintu
Mika Waltari:                         Sinuhe Egyptiläinen
Väinö Linna                         Sotaromaani
Eeva Turpeinen                   Tehtaan Valossa 1910-1950
Yrjö Kokko                           Hyvän tahdon saaret
Harper Lee                           Kuin surmaisi satakielen
Aki Hintsa                            Voittamisen anatomia
Arto Paasilinna                    Tohelo suojelusenkeli
Mirkka Lappalainen             Pohjolan leijona
Jonathan Carroll                  Naurujen maa
Deborah Spungen                Nancy
Sibley Brian                         Taru sormusten herrasta: elokuva ja sen synty
J.K. Rowling                       Harry Potter and the Cursed Child
Erkki Pohjola                      Piiri pieni pyörii
Jari Tervo                            Pyhiesi yhteyteen
Lucy Dillon                          Eksyneiden sydänten koti
Theodore Grey                     The Elements
Arno Kasvi                           Palstalta parempaa
Wayne Hammond                The art or the Lord or the rings
Finlandssvenska psalmboken

Ylioppilaan omat lukuvinkit

J.R.R. Tolkien                      Taru Sormusten Herrasta
Volter Kilpi                          Alastalon salissa
Cynthia Voigt                      Matkalla kotiin
Jukka Parkkinen                  Suvi Kinos ja seitsemän enoa
Terry Pratchett                     Kiekkomaailma-sarja



Yllätyin kahdesta ylioppilaan vinkistä. 
Minulle jäi tutustuttavaksi enää Kiekkomaailma-sarja. (*huokaus* kai siihen on pakko yrittää tutustua)



Kiitoskorttiin tuli kuva ylioppilaasta metsän siimeksessä lukemassa. 
Lukuisten poseerauskuvien jälkeen sankari uppoutui rekvisiittakirjaansa ja kuvasta tuli levollisen intiimi kurkistus lukevan ihmisen maailmaan.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Keksiäkäisen ehdotuksia teinille

Luin taannoin oivallisen jutun teinistä, joka oli ohjeistanut vanhempaansa.

Siitä innoittuneena kehittelin lisäohjeita teinien vanhemmille.

Ja siitä innoittuneena kehittelin ohjeita myös teineille. Jee.
Ne ovat tässä:

Hyvä teini,

1. ole luottamuksen arvoinen
Jos pyydät että sinuun suhtaudutaan kuin aikuiseen, ole luottamuksen arvoinen.
Vain sillä tavalla saat uskottavuutta ja uusia mahdollisuuksia.

2. me aikuiset olemme olemassa sinua varten
Usko pois - vaikka me kaikki aikuiset ympärilläsi olemme ajatusrajoittuneita arkeenhukkuneita mänttejä, me olemme olemassa juuri sinua varten.
Kyllä, sekin nassuttava vanhapiikaruotsinope.
Enimmäkseen me haluamme sinun parastasi - vaikka sinä oletkin vahvasti asiasta eri mieltä.
Yritämme etsiä ja tarjota sinulle parasta, koska olet rakas.

3. hoida koulu hyvin
opettele ainakin seuraavat asiat:
a) opettele keskustelemaan, väittelemään ja perustelmaan kantasi. Voit olla mitä tahansa mieltä, mutta sillä hetkellä kun lankeat vtt-s:tnaan ja huutamiseen, olet menettänyt pelin.
b) opettele oikeinkirjoitusta. Annat itsestäsi fiksumman vaikutelman
c) opettele sietämään tylsiä, pakollisia juttuja. Niistä ei tarvitse pitää, mutta niitä pitää sietää. Voi olla ettet koskaan ikinä elämässäsi tarvitse kieliä, matikkaa tai muutamaa muuta puuduttavan tylsää ja vastenmielistä asiaa, mutta siinä Elämässä, jota niin kovasti odotat, tulee väkisinkin vastaan lisää puuduttavan tylsiä, vastenmielisiä asioita, jotka vain on hoidettava.
Opettele hoitamaan ne pois alta.
Heti.
Sitten ne on tehty ja ehdit taas Elää.
Mitä tyhmempi jokin asia on, sitä nopeammin  se kannattaa hoitaa pois alta. (opettelen itsekin tätä yhä.)

4. meidänkin ympärillämme on ajatusrajoittuneita mänttejä
Vaikka olemme olemassa sinua varten, on meilläkin heikompia hetkiä. Myös meitä ympäröi laumoittain ajatusrajoittuneita mänttejä nassuttavia aikuisia (esim. naapurit, esimiehet, sukulaiset, työkaverit, opettajat, kaverit...). Meitäkin ottaa joskus päähän.
Kaikki hatutus ei johdu yksinomaan sinusta. Enimmäkseen keksiäkäisen hatutus johtuu siinä Elämästä, jota ympärillä pursuilee ja jota ei millään ehdi Elää siten kuin keksiäkäinen haluaisi.

5. ilahduta joskus
Me arkeenhukkuneet keksiäkäiset emme paljoa tarvitse. Tee joskus jotain pyytämättä tai pyyteettömästi, käymättä kauppaa.
Tule viereen istumaan ja juttelemaan, tyhjennä tai täytä tiskikone tai keitä kuppi kaakaota.

6. valitse taistelusi viisaasti
Ihan joka asiasta ei kannata vääntää kättä meidän aikuisten kanssa.
Väännä vain niistä oikeasti tärkeistä. Ja kun väännät, tee se perustellen.
Opettele perustelemaan kantasi mahdollisimman hyvin. "mutku kaikki muutkin" ei ole hyvä perustelu. Eikä välttämättä edes kovin järkevä taistelu.
Oikeasti tärkeään vääntöön kannattaa tarvittaessa hankkia ulkopuolista tukea. Kouluasioissa opo, kuraattori tai koulupsykologi. Kotiin liittyvissä asioissa kuraattori, psykologi tai terkkari.
Oikeasti tärkeään vääntöön eivät kuulu viikonlopun bileet, eikä kaveria kannata varata siihen neuvotteluun asiantuntijaksi.

7. elämä on nurkan takana
Paitsi että eipäs olekaan. Elämä on nyt.
Ihan kaikki jutut, joita vastaasi tulee, kuuluvat siihen, mitä Elämäksi kutsutaan.
Elämä ja Eläminen ei ala sitten joskus kun pääset meistä ja koulusta eroon ja saat tehdä ihan mitä haluat, vaan ihan jokainen päivä, jokainen tyhmä koulutunti, jokainen kina meidän keksiäkäisten kanssa ja kaikki muutkin jutut ovat sitä Elämää.
Mekin haaveilemme siitä että ehtisimme Elää, mutta pahusvieköön kun sitä Elämää tursuilee vastaan niin kovin eri tavoin kuin olimme kuvitelleet.
Mekin opettelemme sitä että Elämä on nyt.


*
semmoinen disclaimer tähän, että oma nuorisoni on valtavan mukavaa ja asiallista.
En ole ihan varma voiko näitä tai mitään muita ohjeitani soveltaa todella pahasti angstaavaan nuoreen.



lauantai 9. kesäkuuta 2018

Toukokuun luetut

Toukokuu oli vähän rankka. Ei huvittanut mikään luova, eikä sielua hoitava; hyvä kun uimassa jaksoin käydä.

Mutta silti, voiko oikeasti olla totta, että olisin lukenut toukokuussa näin vähän? Olisinko unohtanut merkitä jonkun luetun muistiin?
Näistä ei pysty edes valitsemaan mitään "parasta", koska kirjoista ei ole mitään muuta muistijälkeä kuin nämä merkinnöt.


63. Tarja Virolainen: Juoksijan sielu. Omaelämäkerrallinen kertomus juoksemisvalaistumisesta. Sujuvasanainen tarina, mutta-ja-mutta. Ensimmäinen juoksukirja, joka ei motivoinut minua juoksemaan (ehkä, koska polvet?) Värän turhan valaistunut ja omistautunut ja se, mikä eniten kiusasi, oli loppujen lopuksi todella lyhyt aikajänne. Kaikki tapahtui muutamassa vuodessa ja simsalabim: elämä on niin paljon parempaa ja hienompaa kuin niillä jotka eivät juokse. Miksi olen kyyninen eukko?

62. Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti. Olen lukenut tämän jossain kaukana muinaisuudessa ja luin sen uudestaan. Lindgren plagioi /mukailee AJ Jacobsin ideaa. Jacob luki koko Encyclopedia Britannican ja kommentoi lukemaansa sanakirjamaisesti Know it all -kirjassaan. Jacobsin tapaan Lindgren kertoo anekdootteja elämästään, elää omituisten sivistyssanojen kautta, on pisteliäs, satiirinen, parodioiva. Sanakirjamaisen muotonsa takia opus etenee hitaasti, mutta hauskasti. 

61. Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä. Suomalaisinta sanaa etsimässä.Omaelämäkerrallishenkinen tarina suomalais-saksalaisuudesta, suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Yliopistotutkija Hermann osallistuu projektiin, jossa yritetään löytää kaikkein suomalaisin sana nettikyselyn avulla. Hermann pitää omaa sanalistaustaan ja kertoo vuoden verran perheen tarinaa sanojen kautta. Kirjaan mahtuu monta kaunista sanaa, ainakin kolme seikkailua ja paljon hykerryttäviä kohtaamisia erilaisten ihmisten ja tapojen kanssa. Hauska.

60. Vappu-Tuuli Fagerson: Special edition - erikoispainos. Kirjan päähenkilö Vappu on ilmaisjakelulehden toimittaja ja elämäntaitoluennoitsija, joka huristelee paikasta toiseen pyörätuolillaan, etsii rakkautta ja yhä uusia henkilökohtaisia avustajia alati irtisanoutuvien tilalle. Reteän humoristinen ja roimakka omakustanne kirjaston uudet kirjat -hyllystä. Hyväntuulinen monien käänteiden tarina, luin yhdeltä istumalta vapaapäivän kunniaksi.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

torstai 7. kesäkuuta 2018

Teinin kymmenen käskyä

Törmäsin jonkun mutkan kautta juttuun teinistä, joka antoi vanhemmilleen kymmenen käskyä.

Supervanhemmuudessani ja asiantuntijuudessani olen sitä mieltä, että nämä käskyt ovat äärimmäisen kypsiä, fiksuja ja sellaisia, joita meidän vanhempien tulisi noudattaa.

Omat käskyni teinin (tai vähän nuoremmankin) vanhemmalle:

1. luota. Luota siihen, että sovitusta pidetään kiinni, molemmin puolin. Ole itse luottamuksen arvoinen.
Yritä hoitaa pienetkin asiat itse luottamuksen arvoisesti: jos olet luvannut selvittää jumppakuminauhan optimaalisen vastuksen, selvitä se. (ja nopeasti sittenkin, teini ei odota)

2. onko oma tapasi ainoa oikea tapa? Valitse taistelusi viisaasti.
Tunnustan: verenpaineeni nousi vaarallisiin lukemiin ja päivästä meinasi tulla katastrofaalinen, kun lakkiaisaamuna kolme varttia ennen juhlaan lähtöä huomasin järisyttävän eron nuorison ja omissa järjestely- ja siivousstandardeissa. Puhisin, purin huulta ja olin kovasti kireä, luultavasti jopa niin kireä että nuoriso sen huomasi.
Mutta. Olin antanut vastuuta, luottanut siihen että asiat hoituvat.
Ne olivat hoituneet.
Eivät ehkä minun tavallani, mutta hoituneet kuitenkin.
Luultavasti onnistuin olemaan äkisemättä, vaikka mieleni teki.
Aivan varmasti päivästä tuli onnistunut, erilaisista siivousstandardeista huolimatta.

3. Valinnaisaine- ja kouluvalinnat ovat nuoren omia valintoja.
Voi olla, että sinun mielestäsi matikka ja kielet ovat tulevaisuutta ajatellen parhaat valinnat. Sinne kouluun menee kuitenkin nuori, et sinä. Jos sillä on joskus myöhemmin tarvetta matikalle tai kielille, se kyllä pystyy niin halutessaan ne asiat oppimaan. Silloin se on motivoitunut.
Meillä epämusikaalisin epämusikaalisista valitsi musiikin valinnaisaineeksi. Se ei vieläkään tunnista edes paranoidia, mutta sillä on ollut mukavaa valinnaistunneilla. (olen ollut niin vastuuton, että olen allekirjoittanut keskustelujen ja yhteisten pohdintojen jälkeen kaikki valinnaisainelaput ja kouluvalinnnat tyhjinä. olen vain pyytänyt että nuori kertoo, mihin ratkaisuun on päätynyt.)
On totta, että tänä päivänä - ja tulevaisuudessa vielä enemmän - valinnoilla on suuri merkitys. Mutta edelleen, sinne kouluun ja tulevaisuuteen menee nuori - et sinä.
Jos matikka tai kielet eivät kiinnosta, jaksatko vääntää niistä seuraavat vuodet, ilta toisensa jälkeen?
Mitä nuori itse voittaa tulevaisuudessa alta riman vedetyillä suorituksilla?

4. Puhu. Puhu. Puhu. Ja kuuntele.
Tämä pitää aloittaa hyvissä ajoin ennen murkkuvuosia. Juttele joka päivä, pyydä kertomaan asioista useammalla kuin yhdellä ´mmätiiä -kommentilla.
Murkkuvuosiin on ainakin meillä kaikilla kolmella kuulunut sellainen tuskallinen vuoden-parin kausi, jolloin nuoresta ei ole tahtonut saada mitään irti. Ne ovat olleet omissa oloissaan, luonnottoman sulkeutuneita, vähän hyökkääviä ja hyvin hiljaisia.
Puhuin silti. Menin (törkeästi) sen nuoren omaan tilaan kököttämään ja pidin pientä turhaa porinaa. Joka päivä. Tai ainakin melkein.

5. Puhu ja kuuntele silloinkin kun nuori mököttää.
Tai sano jotain sentapaista että sua harmittaa nyt joku, puhutaanko nyt vai vähän myöhemmin. Vähän kypsempi teini osaa itsekin tilata jutusteluajan ja pystyy ehkä jopa säätelemään omia tilojaan siten, että jonkinlainen rakentava kohtaaminen on mahdollinen.
Yritä päästä rakentavaan yhteyteen vaikeissa asioissa (koti, koulu ja ihmissuhteet kai lähinnä) sellaisella hetkellä kun nuori ei ole tiloissa.

Kun pääset keskusteluetäisyydelle, anna tilaa. Yritä kuunnella - ihan oikeasti. Älä jyrää, äläkä ole oikeassa - yritä ihan oikeasti kuulla, kuunnella ja ymmärtää, miksi kehvatsussa se kehvatsun kakara on juuri tuota mieltä.

Meillä on käyty tämän kevään aikana yli puolen vuoden mittainen, kyyneleinen ja työläs keskustelu kouluun liittyvistä asioista. Ei ole ollut helppoa, voin vakuuttaa - keskustelun kaikki osapuolet ovat olleet omasta mielestään oikeassa ja perustellusti.
Me vanhemmat olimme vakuuttuneita että meidän kantamme on oikea.
Teini itse keikkui epämääräisesti välikädessä, oli sitä-tätä-tuota-ja-vielä neljättäkin mieltä, ja lisäksi se oli sitä mieltä, ettemme voisi olla enempää väärässä. Sillä oli ja ei ollut omaa mielipidettä, se tarvitsi selvästi apua asiassa. (sanoinkin jossain välissä sille, että sohit kuin miekkailija pimeässä, vähän sinne ja tänne, jos olisit selvästi jotain mieltä, puolustaisit sitä henkeen ja vereen. Se myönsi että olen oikeassa. Sitä se ei myöntänyt, että tarvitsee apua päätöksenteossa, mutta sitähän se oli. Testasi, että mitä sanommme mihinkin vaihtoehtoon.)
Emme halunneet jyrätä tai vedota alaikäisyyteen, se olisi ollut halpamaista - ja sinne kouluun menee kuitenkin teini, ei kumpikaan meistä aikuisista.
Asian pohdiskelulle ja vääntämiselle piti antaa tilaa ja aikaa, jopa silloin kun alkoi näyttää siltä että loppukiristä loppuvat sekä aika että matka.
Kun asia lopulta saatiin ratkaisuun, oli teini monta päivää yhtä hymyä.

6. kunnoita ja arvosta.
Silloinkin kun olet itse melko varmasti oikeassa. Sillä nuorella on jokin perusteltu syy - vaikka sitten kuinka kieroutunut - olla jotain mieltä.
Voi vaatia ihan järjetöntä vääntöä puhua, kuulla ja kuunnella sellaisella tavalla, että nuori kokee tulevansa kuulluksi ja että nuori samalla ymmärtää, hyväksyy ja on lopulta samaa mieltä vanhemman (ja viisaamman) näkökulman kanssa.
Välillä meinaa itseltä loppua aika, usko ja kärsivällisyys. Moneen kertaan.
Joskus pitää myöntää että teini on oikeammassa.
Se vasta kova kasvun paikka onkin. Aikuiselle.

Ja ne teinin käskyt vanhemmalle - osaisinpa ja muistaisinpa itse noudattaa niitä:
  • Jos annat vastuuta oikeasti, anna myös sitä. Puutu vasta, kun siihen oikeasti on tarvetta.
  • Älä huomauta joka pikkuasiasta. Vain niistä, mistä on oikeasti haittaa.
  • Älä mökötä, vaikka toinen mököttäisikin. Jos menet puhumaan etkä saa vastausta, lähde pois.
  • Anna tehdä omia valintoja aina kun on mahdollista.
  • Jos kerrot huolia lapsesta jollekin, sano, että he eivät mainitse niistä lapselle.
  • Anna kokeilla erilaisia asioita ja jos et pidä lopputuloksesta, älä sano sitä lapselle. Elämässä pitää kokeilla ja uskaltaa tehdä mitä itsestä tuntuu hyvältä ilman, että ajattele muiden mielipiteitä.
  • Älä vertaa muihin.
  • Anna itsenäistyä silloin kun suurin osa kavereistakin itsenäistyy, koska myöhemmin on vaikea mennä mukaan.
  • Älä naura tilanteissa joihin se ei kuulu.
  • Kun minä nuorena/pienenä -jutut eivät vaikuta mihinkään.

koulureppu ei tyhjene kesälläkään

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Poikaselleni




Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva.

Rakkaus lukemiseen, kirjoihin ja kirjallisuuteen on kaikista niistä taidoista ja asioista, joita olemme Sinulle opettaneet, minulle itselleni kaikkein merkityksellisin.  Tai voiko lukemisen iloa ja rakkautta kirjoihin oikeastaan opettaa?
Se on jotain, jota olemme eläneet yhdessä, koko perhe.

Peittoni on pehmeä, peittoni on sininen. Peitosta saa riippumaton, ja myös teltan siitä saa. Ja nallea on kiva peiton päällä pompittaa.
Lukemisen ilon siemenet kylvettiin niinä ainakin tuhantena ja yhtenä iltana, jolloin olemme lukeneet ensin sinulle, sitten sisarillesi iltasatuna Peittosatua. 

Tutustuimme yhdessä herra Piipoohon, joka oli noita, hän huusi hiihoo ja maata polkaisi ja taikoi perunoita, porkkanoita, prinsessoita…. Herra Piipoon innoittamana kiljuit parivuotiaana kesken kauppareissun: kuolen, liian aikaisin! Valitettavasti suuri yleisö ei tiennyt, että herra Piipoo huusi hii-hoo ja kuoli myöhemmin. Hänhän oli kuitenkin noita.

Ihmettelimme, miksi karhuherra  Päikkööt oli polkupyörä päässään (vai oliko  kuitenkin Karhuherra Paddington pyörällä päästään?) ja millainen oli herra Hakkaraisen vaakko-setä. (kyse saattoi olla myös herra Hakkaraisen aakkosista, kukapa tietää), kertasimme omasta lapsuudestanikin tutut Rasmus Nallet kumppaneineen ja Touhulan väen.

Taisit olla suunnilleen viiden, kun päätit opetella lukemaan. 
Ja opit myös. 
Sen muistan ihan varmasti, että viisivuotislahjaksi sait kirjastokortin. 
Kuten sisaresikin myöhemmin. Kirjastossa käymiseen sinua ei ole paljoa tarvinnut houkutella.

Parhaita lukukokemuksia ovat kaikki hauskat kirjat.

”Kop-kop”
(kuka siellä?)
”Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen”
”kop-kop”
(kuka siellä?)
”Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen”
”kop-kop”
(kuka siellä?)
Minä täällä, posteljooni Pörriäinen, toin teille Petshkinin.

Myös Timo Parvelan Ella-sarja otti paikkansa perheen iltasatulukemistossa, jopa siinä määrin että sisaresi kirjoitti kirjeen Timo Parvelalle ja kertoi kuinka äiti vain nauroi ja nauroi ja löi kirjan kannet kiinni ja nauroi melkein kuollakseen. Timo Parvela vastasi että semmoisia ne äidit ovat.

-       Miksi kutsutaan joulupukin lasta? kysyi Hanna.
- Tontuksi, ehdotin minä.
Me katsoimme opettajaa. Opettaja oli kuitenkin liian pitkä ollakseen tonttu. Haltijaksi hän oli kyllä oikean mittainen, mutta me kaikki tietysti tiesimme, että haltijat ovat kauniita.
- Ehkä joulupukin lapsi on kili, arveli Tuukka.
Meistä oli tosi hienoa, että meidän opettajamme oli joulupukin kili.

Tuorein Ella-kirja odottaa parhaillaankin yöpöydällä sellaista iltaa, jolloin ehtisimme yhdessä iltasadulle.

Ihan kaikki hauskat vitsit eivät vieläkään ole avautuneet minulle:
Turha mennä kotiin harjoittelemaan sillä se on erityinen Ulkoilmalaulu jota Kuuluu Hyräillä Lumipyryssä. ”Oletko varma?” kysyi Nasu levottomana. ”Huomaat sen, kunhan kuuntelet. Se nimittäin alkaa näin: Kun lunta sataa, pimpeli-pom” ”Pimpeli-mitä”, kysyi Nasu. ”Pom.” sanoi Puh. ”Lisäsin sen, että se olisi hyrisevämpi Ja samaa rataa, pimpeli-pom ja samaa –”
”sinähän sanoit ja lunta sataa”
”Niin sanoin, ennen sitä”
”Ennen pimpeli-pomiako?”

Kuudennella luokalla koko luokan piti lukea kirja. Hevonen, joka hukkasi silmälasinsa. Olit lukenut sen ja kaikki seuraavat kirjat, joita opettaja osasi suositella.
Sikäli kun tiedän, luit lämpimiksesi isoimman osan Uudesta Testamentista sillä välin kun odottelit että muut urakoivat läpi hevosen kadonneiden silmälasien.

Härkäniemi katseli jo piippuriviä edelleen, kurottipa kätensä ja nosti hyllyltä viimeisen piipun vasemmalta. Otan talteen, koska sen kumminkin viimein otan, ajatteli hän. Yhtähyvin se voi olla minun kädessäni kuin hyllylläkin, tuumi hän, mutta silmä viivähteli vielä maaherran piipun viereisessä piipussa, siinä joka oli toisella puolella maaherran piippua, kun toisella puolella oli Ristimäen tuomarivainaan piippu. Rangin ja järjestyksen mukaan ne olivatkin jokainen paikallansa, julkiset piiput piippuhyllyn keskellä, niin kuin julkiset isännät kirkossa kirkon etupenkillä

Toisinaan on lukemisessasi ollut lievää yllytyshulluuttakin ilmassa: kerran kun kaipasit lukemista ehdotin: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
sinä: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
sinä: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.

Sait paitasi. Ja esiinnyit koulussa ja mediassakin Poikana joka Luki Kirjan.
Minä kestin sankarillisesti tappion kummisedällesi, mutta en enää sinulle. Minulta meni lukiessa viikon verran pidempään kuin sinulta. Taisi olla työiltoja niinä viikkoina.
Se on kyllä ihan mainio kirja. Alastalon salissa.

Toiveesi lempikirjasta on kutkuttava. Minkä lempikirjoistani valitsen? Lempikeittokirjani? (Koko perheen kokkilitto) Lempisanakirjani (kielitoimiston sanakirja)? Lempinuortenkirjani? (Tuija Lehtisen Enkelinkuvia hiekassa) Lempidekkarini (menee jo vaikeammaksi, ehkä Sandersin Kolmas kuolemansynti. Tai sitten Donald E. Westlaken veijaritarinat Dortmunderista) Lempiklassikkoni? (Täällä Pohjantähden alla vaiko sittenkin Seitsemän veljestä?)

Oletko muuten huomannut että Seitsemän veljestä on eräänlainen robinsonadi?
Kuten elämä yleensäkin.

Vai valitsisinko jotain lempipakinoitsijaltani?
On olemassa hiukkaskiihdyttimiä, joilla tutkitaan jotakin, jota ei voitaisi tutkia, jos ei olisi hiukkaskiihdyttimiä. Senhän ymmärtää. Mutta minua kiinnostaa, että mistä se otetaan se hiukkanen, joka kiihdyttimeen pannaan? Tuoko joku sen kotoaan? Se hiukkaskiihdyttimen päämaisteri? Ottaa kotoaan mukaansa lasten lapasen, sellaisen vanuneen, jossa nukka muodostaa pieniä palloja. Sitten hän irrottaa lapasesta pienen hidun, joka pannaan kallion sisään rakennettuun hiukkaskiihdyttimeen. Ja insinöörit katsovat pikku ikkunasta kun se nöftä painaa kauhealla faartilla ympäri sitä syklotronia. Ja siitä kirjoitetaan Tieteen kuvalehdessä että Ihme, kvarkki poksahti!”

Vaikea valinta, sillä olet lukenut suurimman osan lempikirjoistani.
Olen melko varma, että tätä et ole lukenut.

On arkipäivä, mutta Vestergårdin tuvassa työn syke on laantunut. Mickel ja rengit ovat jättäneet omat toimensa tuvan ulkopuolelle, kangaspuiden kolke on lakannut, rukit eivät enää kehrää ja lasten mekastus ja tyttöjen naurunkikatuskin alkavat vaimentua. Marraskuun hämäränhetkiä on vietettävä.

Myrskyluodon Maija on kertomus kasvamisesta, rakkaudesta ja elämästä.

On vielä yksi meille yhteinen lempikirja.
Mieleenpainunut lukumatkamme alkoi syyskuussa 2007:

kolme sormusta haltiakuninkaille, alla auringon
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan…
…yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee…

Se oli pitkä taival.
Luin koko Sormussaagan sinulle ääneen.
Välillä luimme monena iltana peräkkäin, hengitimme yhdessä samaan tahtiin sormusaattueen, Samin ja Frodon kanssa. Välillä oli pidettävä pitkiä taukoja, oli luettava jotain muutakin.
Kymmenen vuotta sitten, kesäkuun 2008 alussa, me pääsimme takaisin Kontuun.
 
Yhä nurkan takana jossain lie,
jokin salainen portti tai uusi tie
ja vaikka ne tänään jäävät taa,
voimme huomenna takaisin taivaltaa.
Ja kulkea piilopolkuja näin, aurinkoa ja kuuta päin.
(…)
Koti takana, maailma edessä on,
ja polkuja määrä on lukematon
läpi varjojen laitaan pimeän,
kunnes näemme tähtien syttyvän


Kotona ollaan