keskiviikko 24. toukokuuta 2017

juhlakriizi

Pientä liioittelua menossa elämässä: melkein joka viikonloppu on ollut jotakin juhlantynkää ja jos nyt ei suorastaan juhlaa, niin ainakin jotain keskimääräistä korkealentoisempaa toimintaa.

Appiukon synttärit, omat synttärit, kummipojan synttärit, siskon synttärit, Isoveljen kahvittelut jotka hän halusi ihan itse järjestää, Isosiskon synttärit, anopin synttärit, hraH:n synttärit.

Onko meillä ihan totta joka kevät näin paha juhlaputki?

Miten muka en ole aiemmin huomannut sitä, että täytekakkua tursuaa korvistakin siinä vaiheessa kun päästään suvivirteen asti?


Tähän päälle vielä nuorison yliaktiivinen leirimatkailuelämä.
Seison joka viikonloppu kermavaahdot suupielistä valuen keskellä eteistä lähtöselvittäjänä: leirikeskukseen-ahvenanmaalle-rovaniemelle.
Joka viikonloppu vedetään kakkua ja kun joku on aina joukosta poissa, joudutaan juhlimaan vähintään kahteen kertaan.
Jee.

*
Minä en pahemmin vietä äitienpäivää.

Eikä koulun päättäjäisiä.
Tai niitä nyt sentään vähän.


*
Anopin synttäreiden keskeinen ohjelmanumero on pressan hautajaiset.

Kyllä haluan juhlia anoppia ja nähdä hautajaiset, mutta onko se kumminkin vähän kummallista nassuttaa mansikkakakkua ja katsella hautajaisia telkkarista?





maanantai 22. toukokuuta 2017

oodi äitiydelle

Lapsi kotiutui harrastusleiriltä.
Oli ollut ihan mahtavaa, paitsi se yksi juttu:

Sillä yhdellä oli siellä äiti mukana, kuvittele. Sen äiti. Mukana siellä.
Se oli ihan kaa-mee-ta.
Niitä sai koko ajan odottaa.
Ja se hössötti.
Pahemmin kuin sä ikinä.
otetaanko tuulitakki vai verskatakki. pitäiskö olla sadetakki.
mitkä kengät otetaan. hös-hös-hös
sä et muuten sitten ikinä tuu mihinkään mun leirille mukaan
et mihinkään.
no oli siinä se hyvä puoli et se laitto ruokaa.

*


torstai 18. toukokuuta 2017

satunnaistuttavuuksia

minulla on kaikenmoisia satunnaisuustuttavuuksia.

Talvisin bussissa minulla oli Pitkänaamainen Pipo. Se tuli aina puolimatkan pysäkiltä ja istui aina samalle paikalle, selkä menosuuntaan ja kasvot yleisöön ja jäi pois samalla pysäkillä kuin minä ja käveli säntillisen pedantisti töihin.
Yhtäkkiä hän lakkasi kulkemasta bussilla. Sitten näin hänet kerran ihan väärällä pysäkillä.
Taisi vaihtaa työpaikkaa.

Hieno Rouva puolestaan tulee bussin kyytiin samalta pysäkiltä kuin itse tulen ja jää pois paria pysäkkiä ennen minua. Paitsi silloin kun menee labraan.
Kerran hän oli pitkään poissa, melkein koko talven ja kun hän keväällä palasi takaisin, tiesin heti että vaikea sairaus on takana.

Pyöräilyaamuisin minulla kaksi ohikulkukaveria: Kulkee Kädet Selän Takana ja Taluttaa Aina Pyöräänsä.
Kulkee Kädet Selän Takana on mukavantuntuinen herrahenkilö jonka ohitan alamäessä noin 7.32.
Hän kulkee niin jumalattomaan aikaan aamusta johonkin, verkalleen. Kädet selän takana.
Joskus iltapäivisin osumme vastakkain ja tervehdimme.

Taluttaa Aina Pyöräänsä on puolestaan naishenkilö, joka taluttaa aina pyöräänsä. En ole kertaakaan nähnyt häntä pyöräilemässä.
Aika usein ohitan hänet ylämäessä, niin että taluttaminen on kai aika ymmärrettävää, mutta olen kyllä ohittanut hänet tasamaallakin taluttelemassa.
Yksi aamu olin kamalan uteliaalla tuulella ja halusin nähdä, miten matka jatkuu mäen huipulta.
Kuikuilin taakseni mäen huipulla ja suojatiellä ja pyörätiellä ja lopulta ajoin melkein ruusupuskaan, mutta luulen, että hän nousi satulaan siinä kohden kun mäki kääntyi alamäeksi.
eikö kumminkin olisi kivampi kävellä kuin pyöräillä, mietin vaan.





maanantai 15. toukokuuta 2017

Kartsu-sarja ja släbi

Lapset, nuo suloiset pikku pulluraposkeni haastavat sisäistä kielitieteilijääni alati ruokapöydässä.

Viime viikolla yksi puhui kartsusarjasta ja toinen släbistä.

Sisäinen jukeboksini käynnisti välittömät spekulaatiot; mitä ihmettä ne oikein puhuvat?
Ajattelin että teini on ehdottomasti liian nuori tietämään yhtään mitään kartsusarjoista, eikä släbikään välttämättä ole rauhaarakastavalle ihmiselle hyväksi.



*

osta hyvä kartsusarja, kähisi vaaleaan poplariin sonnustautunut hämärähemmo suupielestään ja raotti poplariaan. tästä lähtis kelpo kartsusarja halvalla.

Kohotin käteni ja tempaisin hänelle kunnon släbin päin naamaa.


*

Autoon pitää asentaa uus kartsusarja. Kyllä iskee vararikko.

Maalinteon jälkeen futisjoukkue kokoontui antamaan släbejä toinen toisilleen.

*

Oot niin ihana, kuiskasin hänelle ja mäjäytin suloisenhellän, märän ja moiskahtavan släbin hänen odottaville huulilleen.

Kalaa perattaessa olennaisessa osassa on kelvollinen kartsu-sarja, johon varsinkin ahkerien kalansyöjien kannattaa todenteolla panostaa.


*

Pöydässämme kuultuna:

"meil on ens se kartsusarja ja sit tulee turun poikatten rinkitanssi."

kohta alkaa kartsusarja
"mä pääsin semmosen viis-aa-plussan siin uuden puolen släbillä."


släbi






lauantai 13. toukokuuta 2017

Hyvää päivää

Onnistuneen lauantain konsepti:

Ei kiirettä mihinkään, ei pakollisia aikatauluja, ei tapaamisia, vain mahdollisuuksia ja valinnanvapauksia.

Valitaan:

Lempiaamupala ja sanomalehti. Tai kirja. Tai molemmat.

Hyvä päivä alkakoon.








perjantai 12. toukokuuta 2017

Suhteellista

Parisuhe on viime aikoina ollut meillä vahvasti pinnalla.
Siksi koska on niin hyvä levätä tässä, meidän välillämme lainehtivassa elämässä.
Ja siksi, koska niin selvästi olemme taitepisteessä: vastuu yksistä vähenee ja toisista lisääntyy.

Ja myös siksi, koska yhä vieläkin - vaiko ehkä enneminkin taas ja uudestaan(?) - voi yllättyä siitä, millaisen ihmisen kanssa elämäänsä jakaa:
noinko sinä ajatteletkin?
Että sinussa (ja minussakin) on puolia, jotka eivät arjessa tule esiin, joille löytyy tilaa vain silloin kun on aikaa ja sielu on paljaana.
Että meillä on edelleen, vielä ja taas uudestaan yhteinen tahtotila. Me.



"se lisää rakkautta ja rakastumista, koska se syvenee koko ajan, yhdessä kuljetun matkan myötä", sanoi viisas puolisoni.

*



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

avaruusperhekriizi

Visiteerasin anopin ja isoanopin seurana mökillä.
Lähdin suvun naisten seuraksi hakemaan suurimmat arvotavarat pois, kun mökki laitetaan myyntiin.

Mökki oli hraH:n mamman ja papan puuhamaa, heidän oma, yksityinen paikkansa. 
Sinne olivat tervetulleita kai lähinnä lapsenlapset - hraH ja siskonsa ovat viettäneet siellä osia lapsuuden kesistään ja kaiketi satunnaisesti siellä ovat oleskelleet myös appivanhempani.
Mikään koko perheen sukumökki paikka ei koskaan ole ollut, eikä varsinkaan sellainen, että siellä olisi käynyt yhtään kukaan ilman mammaa ja pappaa.



Minä olen käynyt mökillä yhden käden sormilla laskettavan määrän, luullakseni. Kukaties kolmesti, enintään neljästi? 
Meidän nuorisomme on käynyt siellä muutaman kerran: juuri sen verran että paikasta on hapuilevia nostalgisia kesämuistoja. Viimeisestä käynnistä yhdessä serkkujen kanssa on vähintään viisi vuotta, kukaties enemmänkin. (se oli sitten onnellinen viikonloppu, sekä lapsille, että minulle - en ole alkuunkaan mökki-ihminen; en mahtunut auton kyytiin. muistelen vieläkin, miten ihanaa oli maata kotona kokonainen viikonloppu ihan yksin ilman että tarvitsi käyttää huussia, saunoa, uida ja syödä lakkaamatta.)

Sijainti ensin puomilla suljetun yksityistien päässä ja vielä merimatkan päässä saaressa on taannut mökkirauhan (ja myöhempinä vuosina melkoista sydämentykytystä anopille, jonka huonojalkaiset, mutta sangen itsepäiset vanhemmat viettivät siellä aikaansa vielä silloinkin, kun jo kotona oleminenkin oli pappalle työlästä eikä saariolosuhteissa meinannut päästä veneeseen, saati sieltä pois)




 Mökillä aika seisoo jossain merisään ja kahdeksankymmentäluvun taitteen tuntumassa.

*

Pelastin lipaston laatikosta hraH:lle onnellisia lapsuusmuistoja ja sain ärhäkänpuoleisen feministisen tai minkälie sukupuolineutraalin kriizin.
Perinteistä Mustapekkaa oli modifioitu sen verran, että pelin nimi oli Pelle Petteri ja Avaruusperheet.
Jokaiseen perheeseen kuuluu merkittävä isä (Veikko Vekseli, pankinjohtaja), kaksi sirpakkaa lasta (Ville Vekseli, poika ja Ella Vekseli, tyttö) ja sitten on liuta henkilöitä, joilla ei ole edes nimeä:


Grr. 
Rouva Tähti, avaruusmiehen vaimo.
Joka näyttää tähyilevän taivaalle ylpeänä avaruusmiehensä saavutuksista.
Grr.

HraH oli heti valmis pelaamaan kanssani korttia ja kun en suostunut, se kysyi että kenekäs rouva sinä sitten olet, ja menepäs leipomaan pullaa perheen päälle.
Grr.

Feminististä angstiani vähän helpotti sentään Pensaan Jorma.