keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

kummallinen jumitus

tiedättekö sen, kun jotkut lapset, enimmäkseen Jonkun Toisen Lapset, jumiutuvat johonkin ikään?

Minulla on yksi ystävä, jonka melkein täysi-ikäinen poika on minun päässäni sellainen viisivuotias, vähän honottava pikkuepeli.
Sen pikkuveli on minun päässäni sentään jo ekaluokkalainen.
Oikeasti ne molemmat pojat ovat tyylikkäitä, mukavia fiksuja nuoria.

Yhden toisen ystävän jo aikuinen poika on sekin minun päässäni suunnilleen eskari-ikäinen ja siltä valuu metrikuolaa leuasta ja on keppi kädessä aina valmiina taisteluun ja saappaat väärissä jaloissa.
Vaikka on kyllä sekin viime vuosina kulkenut pikemminkin tietokone kainalossaan ja lenkkarit ihan kelvollisesti puettuna.

Aika kummallista.

Omien lasteni kohdalla säpsähdän aina vähän kun katson Isoveljen tai Isosiskon vanhoja kuvia, eivät ne oikein kai koskaan ole olleet niin pieniä, eiväthän?

Ainoa, joka omista lapsistani on ihan meinaisin laittaa tähän poliittisesti epäkorrektin sanan mutta ehkä se ei ole kovin hauska jäänyt pysähdyksiin minun pääni sisäisessä kasvussa, on Pikkusisko, joka minun päässäni on suunnilleen ekaluokkalainen farkkuhaalaripompahtelija.

Katsoin sen kiipeilykisakuvaa, semmoista missä se roikkuu seinällä, ja olin ihan että ei tuo ole minun lapseni vaan joku nuori kaunis aikuinen nainen.

Todella kummallista.

*




maanantai 24. huhtikuuta 2017

unihäiriömaksiimi

Saavutin jonkinasteisen huipun unihäiriössäni: näin unta että valvoin huolestuneena murehtimassa päivänpolttavia murheita.
Luonnollisesti jatkoin murehtimista heti herättyäni.

Kyllä niin ei ole hyvä että valvoo unissaankin murhettumassa.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Piknikki on asennekysymys

Siskoni täytti vuosia, ja halusimme tietysti juhlistaa niitä perheen kesken.

Jo tammi-helmikuulla laskeskelimme, että huhtikuussa saattaisi hyvinkin olla kaunista ja aurinkoista ja päätimme, että siskoa juhlitaan piknikkitunnelmissa niin, että pikkukoirakin pääsee mukaan.

Monien yhteensattumien takia jouduimme hylkäämään pidemmät päivävaellukset ja päädyimme lopulta onneksi(!) tekemään eväsretken Ruissalon saarelle, meren rantaan.

Retkipäivän aamuna satoi lunta vaakasuoraan, päivän mittaan tuuli, tuli rakeita, satoi lunta, tuli vettä, paistoi aurinko, satoi, satoi lunta, satoi vettä, satoi räntää.

Piknikki on ennen kaikkea mielentila ja asennekysymys, ja meillähän oli kaikkea, mitä toivoa saattaa:

meillä oli maisema ja joutsenet...



...frakkiin puettu koiraeläin (tietysti koiralla pitää olla juhlapäivänä frakki, millaisina moukkina te meitä oikein pidätte?)


...voileipäkakku


... ja täytekakku johon kohdistuvan probleemin ratkaisin aivan oivallisesti...


...oli pöytäliina ja eväskori...


...oli viirit ja juhlatunnelma






Mitäpä pienestä lumi-räntä-vesisateesta, piknikki on mielentila


*
Kun pakkasimme eväskorejamme autoon ja lähdimme liikkeelle aloin jo kuvitella, miten meistä tulee tervehenkinen eräretkeilyä harrastava ulkoilmaperhe, aloin haaveilla kullanhuuhdonnasta Lapissa ja kaikesta sentapaisesta.
Kaikki mukana olleet nuoret alkoivat reilun puolen tunnin autoilun jälkeen valittaa matkapahoinvointia ja päänsärkyä. 
hmh

onneksi ne viihtyivät retkellä kuitenkin

lauantai 22. huhtikuuta 2017

viisikkokakkuoivallus

Häpeällistä tunnustaa, mutta en ole koskaan lukenut Viisikoita. 
Lapsena ajattelin että ne ovat liian pelottavia ja aikuisena en ole saanut aikaiseksi.

Käsittääkseni niissä kirjoissa on rikos ja ne ratkovat sitä menemällä eväsretkelle. 
Keskeisen tärkeää on se, että retkellä on mukana kakku.

Olisipa kyllä päheää mennä eväsretkelle ja vasussa olisi kokonainen täytekakku! 
Ihan näen silmissäni sellaisen soikean pajukorin missä on kaksiosainen nouseva kansi ja punaruudullisen liinan ja sen että joku niistä retkeläisistä nostaa sieltä korista kauniin runsaan kermakakun, pursotuksineen kaikkineen. 
Ehkä siinä on mansikoita päällä.
Luultavasti.

Siskollani on tänään synttärit ja hän on ulkoilevaa, luonnossaviihtyvää ihmistyyppiä.
Mikäpä siis paremmin sopisi juhlien puitteiksi kuin eväsretki?

Sekalaisista syistä - enimmäkseen lasteni ja vallitsevien sääolosuhteiden aiheuttamista - alkuperäisen suunnitelman mukainen  lämmin lounas ja karhunkierrosvaellus  -luontoretkemme piti laittaa ruokaa laavulla tai nuotiopaikalla on tiivistynyt pikaiseksi piipahdukseksi meren rantaan, mutta kyllä sentään pitää synttäreillä olla kakku ja eväsretkellä myös.

Yhtenä yönä murehtiessani elämää yleensä oivalsin, miten Viisikkohenkinen täytekakku saadaan mukaan eväsretkelle - ja se käy näin:

TUTORIAALI: Viisikkoeväsretkikakku

Paistetaan kääretorttupohja. (esim. lasillinen kananmunaa, lasillinen sokeria, lasillinen jauhoja + leivinjauhetta ripaus)
Otetaan sopivankokoinen rasia - meiltä löytyi tyhjä jäätelörasia.


Leikataan kääretorttupohjasta oikeankokoinen pala, kostutetaan.



Täytetään sopivilla täytteillä

Lisätään kerroksia niin paljon kuin rasiaan mahtuu


Kermavaahdotetaan päällinen. 
Tähän olisi pystynyt taiteilemaan pursotuksetkin, jos olisi pursottelevaa tyyppiä. Minä en ole.
Mutta ihan varmalla otan kynttilät tai muita kakunkoristeita taskuuni.


Ja kas! Näin meillä on eväsretkellämme mukana synttäritäytekakku!

Jäätelörasia on senkokoinen, että mahtuu ihan loistavasti pieneen kylmälaukkuumme tai repun pohjalle, ja kakusta riittää pieni siivu jokaiselle retkeläiselle.
Pohjataikinaa jäi sen verran ylikin, että tein yhdelle retkeltä pois jäävälle lapselle oman eväskakun pienenpieneen eväsrasiaan.

Seuraavaksi menen tekemään voileipäkakun samalla tekniikalla.



*
Kyllä arvaan että tästä tulee kesän kuumin hitti, ja kaikki minua taitavammat kakkumaakarit tuotteistavat idean.

*

Tajusin tätä kirjoittaessani, että meillä on myös pajukori, ja kylmälaukkumme mahtuu luultavasti sen sisään.
Kyllä niin tulee päheä retki.







tiistai 18. huhtikuuta 2017

pääsiäisjälkeispostaus - pienestä farssista toiseen

 Aloitin pääsiäisenvieton jo keskiviikkona omalla henkilökohtaisella lomapäivällä. Keittelin mämmiä, siivoilin, oleilin ihan kaikessa rauhassa.


Kuten tavallista, hohdokkaan säkenöivä elämäni kääntyy yleensä lähemmäs farssia kuin seesteistä glooriaa. En muistanut yhtään, millä ohjeella olin mämmiä aiemmin keitellyt, mutta ovelasti päättelin, että martat varmaan osaavat kaiken.
Osaavat kyllä, toki.
Sellainen pieni epäkohta tosin oli, että marttain annos oli mitoitettu keskisuuren pohojaalaisen suvun tarpeisiin, ei pieneen kerrostalokeittiöön: piti yhtäkkiä kaivella kaapeista lisää kattiloita ja lopulta hypätä kesken kaiken reseptistä toiseen.

No, sitten oli mämmiä yllin kyllin. Sekä pitkälleperjantaille että pääsiäiselle ja osalle lähisukuakin siitä riitti.



Korkkasin perjantaina lenkkikauden ja pyöräilyeväsretkikauden. 

Pyöräilyeväsretkikauden korkkasin fillaroimalla toiselle puolelle kaupunkia katsomaan lapsen ulkokiipeilytreeniä.
Kuten tavallista, hohdokas ja seesteinen vaihtui kepeään farssiin:
Kumpikaan meistä - sen pahemmin minä kuin lapsikaan - ei ottanut huomioon sitä, että suomalainen metsä on melko suuri ja potentiaalisia kiipeilykiviä on kohtalaisen paljon. Ja jos kiikkuu seinällä, ei pysty vastaamaan puhelimen viesteihin.
Pörräsin ympäri metsää fillarillani löytämättä pikku-kiipeliä.
Aloin palella niin, että kostoksi söin eväät ihan yksin ja käännyin kotimatkalle.

Kun lapsukainen kotiutui treenistä, kävi ilmi että olin ollut ihan muutaman kymmenen metrin päässä kiveltä.
Hyvin olivat maastoutuneet. Ja hiljaisiakin olivat, mitään ei kuulunut vaikka korvat hörössä olin siellä metsässä polkeillut.
Linnut lauloivat ihanasti, ja olisin siellä istuskellut vaikka kuinka, ellei olisi ollut niin vietävän kylmä.


Suostuin lauantaina juhlimaan synttäreitäni. 
Lapsukainen leipoi kakun, joten siitä ei kumminkaan tullut farssia, vaan oikeinkin hohdokas ja säkenöivä, ja kaiken lisäksi hyvänmakuinen.

Kävimme lauantai-iltana hraH:n kanssa kahdenkeskisellä illallisella ja melkein varasimme kesäksi yhteisen kahdenkeskisen matkan.
Tästä sentään saadaan aikaiseksi vielä perinteinen farssi, koska aina kun alamme puhua matkasta, puhumme matkasta Italiaan. 
Aina kun puhumme Italiasta, päädymme Kreikkaan ja vielä todennäköisemmin emme päädy minnekään. 

Harrastamme nimittäin niksipirkkamatkailua, mikä tarkoittaa sitä että plaraamme läpi erilaisten matkatoimistojen tarjontaa ja huokailemme ihastuneina kykenemättä kuitenkaan tekemään päätöstä, saati sitten varaamaan yhtään mitään. 




Sunnuntaina nuoriso lähti erikseen suostuttelematta pääsiäiskirkkoon, koska se on perinne ja aina me tehdään niin mutta kieltäytyi jo etukäteen kirkkokahveista koska me ei koskaan tehdä niin.
Sekin oli melko farssitonta, paitsi että yksi meni bussilla, yksi käveli ja kolme pyöräili ja olimme kaikki perillä eri aikoihin. 
Papistokaan ei ollut ihan kartalla siitä, mitä olisi pitänyt tapahtua, niin että oli vähän räpellystä tällä kertaa kirkonmenot. 
Yhden nuoren mielestä oli saarnassa ovela tiiseri, että mitä sitten tapahtui, sen kuulette helluntaina. 

Söimme nyhtöpossuhampparit pääsiäisen kunniaksi. 


Ja koska tämä on pääsiäispostauksen tapainen, niin tässä ovat ne pakolliset tulppaanit - niihinkään ei sisälly muuta farssia kuin se, että oikeastaan pidän ruusuista enempi ja olisin ottanut niitä, mutta kaupassa oli vain tulppaaneja.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

maanantain positiivisia


meillä kävi virpojia

Ruokalistaryhdistys: kalkkunapyörykät, porkkanalaatikko, perunaa. Naposteluporkkanoita ja -kurkkua.

Taloudellisryhdistys: älä osta mitään -maanantai.

Kyllä näillä meriiteillä voi ihan hyvin levahtaa maanantai-imuroinnissa, voihan? Ei voi pieni ihminen millään pysyä ryhdissä kaikilla osa-alueilla, eihän?




Maanantain paras: piällysmiäs huomasi, että minulla on pitämättömiä lomapäiviä.
Kohta on laajennettu pääsiäisloma. 

**
Pitäisikö itse lähteä vaikka Pietariin, kun nyt tässä matkailua harkitsemme?

No, ainakin huoli jakautuu kerralla useampaan kohteeseen ikäänkuin en olisi jo valmiiksi ollut lievästi sekopäisen huolissani


perjantai 7. huhtikuuta 2017

ylellisyystaloudellishuolissani

Ihana P oli kirjoittanut suuria oivalluksia raha-asioista - miten voikin olla että ne pyörivät päässä ihan koko ajan.

Olen tullut siihen tulokseen, että se rahamurehtiminen, jota minä harjoitan on ihan silkkaa ylellisyyttä.
Silloin kun rahaa ei oikeasti ole, ei oikein pysty murehtimaan siitä samalla tavalla, koska silloin joutuu murehtimaan niin äärettömän syvästi ja isosti pelkästään arjesta  selviytymisestä, siitä riittääkö ruoka.
Sellainen on ahdinko.

Tämä tällainen ylellinen taloudellishuoli on sellaista, että rahaa riittää noin suurinpiirtein kaikkeen siihen, mihin täytyykin riittää. Ruokaan ja vastaavaan. Ylellinen taloudellishuolestuja - kuten minä - tietää, että ruoka järjestyy, lääkkeet järjestyvät, pakolliset asiat järjestyvät, mutta kivuuksista täytyy joskus tinkiä.
Sellaista on ylellisyystaloudellishuoli.

Ylellisyystaloudellishuolissani suomen kieli on sitten ihana asia! sureksin sitä, että pitää maksaa yhden leirimaksu, toisen kilpamatkamaksu ja kolmannen huvimatkaruokaraha ja koulukirjahankinnat kerralla.
Jääkaappi on silti täynnä ruokaa, lääkedosetti pyörii iloisesti, kaapissa on siedettäviä vaatteita.
Sureksin että emme voi hömpöttelyostella ylimääräisiä aurinkolaseja juuri nyt heti.
Että pitää kerralla maksella monta isoa juttua ja että pitää odottaa pari viikkoa hömpöttelyosteskeluun.
Turha murhe, turhaan kuluu energiaa siihen.

Nuorison tarpeet ovat ihan älyttömän paljon suuremmat nykyään.
Ne syövät kuin aikuiset: elätämme puolellatoista palkalla viittä aikuista. Ei ihme että välillä kukkaron pohja parkuu.
Meillä on silti ihan kaikkea mitä tarvitsemme lähinnä siis sitä ruokaa.
Yleensä vieläpä ihan riittävästi.

Ylellisyystaloudellisuusmurheellisuus on sitä, että on kilpailuttanut kaiken minkä pystyy, jättää noutokaffet ja lehtien irtonumerot ostamatta ja pohtii muutenkin kulutustaan kriittisesti, mutta harmittelee sitä, kun ei voi heti hömpöttelyosteskella kaikkea sitä, mitä ehkä haluaisi.


Asioita, joihin olen käyttänyt rahaa tässä kuussa
ruoka + muut talousmenot kaapissa nyt suunnilleen viikon sapuskat
eväät työreissulle; en syönyt niitä. nyt minulla on salasuklaata laukussani
eväitä nuorison kisareissuille. yhden kilpailun osallistumismaksu ja ruokailu
yhden nuoren harrastusmaksu, erittäin edullinen
apteekki; pakollisia lääkkeitä
yhden luokkaretkimaksu; yksi matkavakuutus
kissanruoka
kuukausirahat nuorisolle
farkut yhdelle
siirto säästötilille

Näin kun tätä kriittisesti tarkastelen, ei tässä mitään ylimääräistä ole.
Ja ihan kaikkea tarpeellista ja vielä on mennyt säästöönkin.
Että miksi ihmeessä sitten stressaan?