perjantai 20. tammikuuta 2017

Luova Casa -menetelmä: avain luovaan arkeen

Kuten kaikki tiedämme ja koska laatulehti iltasanomat on sen meille kertonut - sotkuisuus ruokkii luovuutta, erityisesti lapsiperheissä.

Kelpo vanhempi luonnollisesti turvaa lapselleen parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet ja luo tilanteita, joissa luovuus puhkeaa täyteen kukoistukseensa kuin itsestään. 
Luova Casa -menetelmän avulla vanhempi voi itse heittäytyä luovuuden voimien jyllerrykseen ja ruokkia vaivattoman ennakkoluulottomasti koko perheen luovuutta.

Tutustu Luova Casa -menetelmään ja ala noudattaa niitä - lue helppovinkit luovempaan arkeen alta!

Onko lapsesi haasteena kirjallisuusvastarintaisuus?



Luova Casa -kirjapino on monelle kirjallisuushaasteiden parissa kamppailevalle vanhemmalle ensimmäinen askel kohti luovempaa arkea. Kirjapino lattialla on konkreettinen matalan kynnyksen lähestymismuoto niille pituushaasteellisille, joille kirjahyllyn korkeus on liikaa.  
Luova Casa -kirjapino puistelee perinteisiä käsityksiä kaunokirjallisuuden pölyttyneisyydestä ja vaikeasta saavutettavuudesta.



Luova Casa -menetelmä korostaa kodin lempeän sallivaa ja lämmintä ilmapiiriä jättämällä saapuville erilaisia kohtumaisia turvapesäkkeitä.


Onko lapsesi huono syömään? 


Eläimykselliset kokemukset ruokapöydässä ja ruuan jännittävät ulottuvuudet houkuttelevat kaikenlaisia syöjiä yhteiseen pöytään.
Luova Casa -menetelmässä kiinnitetään erityistä huomiota kattaukseen ja esillepanoon, kaikenlaiset innovatiiviset asetelmat ruokkivat lapsesi luovuutta.


Ovatko perheessäsi siirtymävaiheet hankalia?



Perheesi päivä alkaa heti luovemmissa merkeissä kun aamun lähtötilanne on järjestetty inspiroivaksi. Haluatko antaa lapsesi koulupäivään parhaat mahdolliset eväät: käytä silloin Luova Casa -lähtömenetelmää, erityisesti aikaisina aamuina. 
Varmista myös oma pulppuileva luova energiatasosi heti aamusta, Luova Casa -menetelmä sopii myös toimistotyöntekijälle.
Mikä sen riemukkaampaa kuin joka-aamuinen yhteislaulu 
missä on mun laukku, avain, paita, kenkä sekä kissa /miksi sanomalehti on mun hihassa?

*

Tämän postauksen iloksenne tuotti Marinoimatta paras -osuuskunta.
Erityiskiitokset:
P

tiistai 17. tammikuuta 2017

seminaarikriizi



Olen päättänyt tänä vuonna olla aktiivinen, itseäkouluttava ja energinen työelämässä, siksi olen reilun viikon päästä menossa työseminaarihässäkkään Tompereelle nääs jos se nyt jotakuta kiinnostaa hakemaan inspiraatiota ja muuta sensemmoista.

Ihan olen jännän äärellä, kun olen vapaaehtoisesti verkostoitunut semmoisesti että olen oikein etukäteen ja sopimalla sopinut huonekaveruudesta yhden kohtalotoverin kanssa, vaikka olisin työnantajan puolesta saanut ottaa oman komeron. aiemmin olen aika usein onnistunut saamaan oman komeron joka tapauksessa, koska alalla podetaan ankaraa naispulaa. Ja yhdessä pidemmässä koulutuksessa johon kuului toistakymmentä lähijaksoa puolentoista vuoden aikana huonekaverini luovutti heti ekana iltana. Kyllä ei silloin kovastikaan harmittanut.

Olen ihan monta päivää ollut tralla-laa ja onpas metkaa jopa siinä määrin että esimies kysyi, onko minulla kotona kaikki kunnossa kun olen niin halukkaasti menossa vaikka mihin koulutuksiin ja minä sanoin että on mutta tämä on aktiivisuuden, energisyyden ja yleisen joon teemavuosi, niin on paljon kivampaa.

Viime lauantaina yhtäkkiä tajusin että hempuriainen sentään, se huonekaveruus tarkoittaa ihan oikeasti sitä että joudun jakamaan yötilan Jonkun Toisen olkoonkin vaikka kuinka mukavan ihmisen kanssa.
Ei muuten mutta en omista yhdenyksiä kohtalaisen ehjiä pyjamanpöksyjä.
Edelliset pyjamanpöksät olen hankkinut siihen pitkään koulutukseen, jonka huonekaveri luovutti ja pyjamanpöksät ovat myös nykyisellään jossain määrin luovuttaneet.
HraH kyllä sanoi että kyllä sä mulle kelpaat ihan noin ja se on toki kauniisti sanottu, mutta se ei varsinaisesti ratkaissut hiutuneispöksykriiziä.


Kyllä tulee aktiivisuus ja energisyys ihmiselle kalliimmaksi kun pitää investoida pyjamapöksyihin.





maanantai 16. tammikuuta 2017

blogimysteeri

Yksi päivä oli töissä hiljainen kaffepaussi.
Menin joutessani entisen tuttavuuteni, laatulehti vauvan keskustelupalstalle, jee (en varmana linkitä).

Siellä oli semmoinen aihe kuin blogimaailman suurimmat mysteerit ja minä tietysti ajattelin että minä ainakin olen suuri mysteeri ja muutamia muitakin mysteereitä tuli mieleen.

No ei, ne pohtivat vaan että mitä tapahtui jonkun Uunon hampsterille ja missä on jonkun toisen uusi mikälie-käsilaukku kun siitä ei ole näytetty kuin paketti.

Ja minä tietysti että kuka hiivatin ihmeen Uuno nimi ehkä muutettu ja mitä väliä jostain käsilaukusta, keskittykää relevantteihin, kiitos.

Onko ihanan Elisan koiran nimi Vuffe?
Löytääkö Pinkki kadonneet ääriviivansa, ja ovatko ne edes kadonnneet?
Mitä tarjotaan rvaKepposen työpaikalla tämän viikon pullaperjantaissa?
Tietääkö muotikoordinaattori, milloin pystyraita tulee muotiin?



perjantai 13. tammikuuta 2017

viikon varrelta - onneksi on perjantai

Olemme yhden keskenkasvuisen kanssa yhtätoista mieltä.
Hän yhtä ja minä toista.
Jumperoimme päivästä toiseen kuin mitkäkin murmelit samoissa teemoissa, samoin sanoin: pitääksunaina, miksetsäkoskaan, miksainatoijamäenkoskaan.
Ja jos vahinogssa pääsemme ihan todelliseen keskusteluyhteyteen, laukkaa paikalle joku mustasukkainen - joko kissaeläin tai vaihtoehtoinen keskenkasvuinen, joka on huomannut että hänen narsissinen maailmansa järkkyy kun äidin huomiopisteessä onkin Joku Toinen.
Tuntuu kuin käsittelisin saippuaa.

*

Miten voikin olla maailmankaikkeus semmoisella tavalla järjestäytynyt, että kaikki vähänkään tärkeämmänpuoleiset asiat tapahtuvat tiistaisin tai keskiviikkoisin kuuden ja seitsemän välillä?
Keskiviikkona oli kahdella kolmesta treenit, hraH:lla oma vapaaehtoisnakkinsa, minulla iltatyötä ja kaupungin koululaitoksella yksi vanhempainilta ja yksi lukioinfo yhteishakuikäiselle.
Harjoittamalla tiukkaa aikataulutusta ja varsin epäkohteliasta myöhästelyä ja kesken tilaisuuden poistumista saimme kuitattua kaikki noin suunnilleen jotenkuten.

*

Olemme ruvenneet hoitamaan hraH:n mamman vähäisemmät kauppa-asiat kerran viikossa, omiemme ohessa.
Kun menimme yhteiskauppaan ensimmäisen kerran, opettelimme vielä oman pienemmän jääkaappimme ulottuvuuksia ja otimme vain sellaisen matalan mummokärryn.
Seuraavalla viikolla otimme ihan perinteisen syvän kärryn.
Nykyään otamme yhden syvän kärryn luisuimme takaisin viikko-ostoksiin omassa taloudessammekin ja lisäksi yhden matalan mummokärryn.
Toisinaan tuntuu siltä että pienikokoisen mamman yhden hengen talous käyttää tavaraa enemmän kuin meidän neljän-aikuisen-yhden-teinin talous.

yritys hallita kahta taloutta kerralla



*

Olen inspiroitumaisillani Elizabeth Gilbertin Big Magic - Uskalla elää luovasti -kirjasta.
Kummallisia asioita tapahtuu kun sitä lukee. Luin kirjaa bussissa ja löysin siitä yhden ihanan sitaatin, jonka halusin kirjoittaa itselleni muistiin; katsoin tarkasti missä kohdassa se on ja yritin painaa mieleeni sivun ja olin tyytyväinen.
Sitten siinä kirjassa kerrottiin että välillä inspiraatio voi karata tai kokonainen kirja  tai mikä vain, eikä tule enää takaisin.
Tulin kotiin enkä löytänyt koko sitaattia enää mistään.
Etsin ja etsin ja etsin ja käytännössä luin kirjan kokonaan uudestaan alusta siihen asti mihin olin päässyt, enkä vain löytänyt sitä kohtaa.

Kävimme kaupassa ja muuta arkista ja hyökkäsin vielä kerran etsimään sitä sitaattia ja nyt se on tässä, eikä pääse minua enää karkuun:




minä mietin että millainen metsä se on ja siitä tulee hyvä mieli samalla tavalla kuin siitä yhdestä laulusta jossa "...kun se hymyilee sen ympärillä metsät havisee..."
Ihana hymy on sellainen hymy.
Ja metsä joka havisee yhtä aikaa kaikilla puunlatvoilla.








maanantai 9. tammikuuta 2017

Kriizejä

Näkemyskriizi: kun ei, niin ei. Näe nimittäin.
Torstaina töissä puhkesi ihan todellinen kriizi, kun päivittäin käyttämästäni kompuutteriohjelmasta oli yhtäkkiä kadonnut kokonainen toiminto. Sormi ojossa törötin menemään rivi kerrallaan ja ihmettelin, että mihin tuttu välilehti oli kadonnut. Sitten meinasin soittaa optikolle ja paheksua että uusien lasieni hionnat ovat pielessä ja en näe senkään vertaa kuin ennen ja vanhat lasit takaisin ja mielensäpahoituskorvaus.
Onneksi soitin ensin mikrotukevalle henkilölle.
Vika olikin ohjelmassa eikä uusissa ikänäkölaseissa.


Kampaamuskriizi: kun ei niin ei.
Sain varattua yhdelle keskenkasvuiselle parturointiajan ja siitä tuli hyvä lopputulos. 
Paitsi että nyt pitää perua omalle itselleni varaama aika, koska talouteni ei kestä kahta kampaamoa yhdellä kertaa.


Harrastuskriizi: kun ei niin ei.
Yksi keskenkasvuisista haluaa aina taitekohdissa aloittaa uuden harrastuksen ja aina se keksii jonkun semmoisen, joka on a)kaukana b)mahdottomana päivänä c)kallis d)ei hänen ikäisilleen e)kaikkea näitä. Ja sen lisäksi se haluaa toistuvasti balettiin.
Joka taitekohdassa - syksyllä ja vuodenvaihteessa - selaamme yhdessä läpi ihmeellisen intternetin koko harrastustarjonnan, minä lähettelen viestejä oikealle ja vasemmalle ja soittelen ja selvittelen ja lopputulos on aina sama. Se käy kerran katsomassa, jos sitäkään.
Ei muuten, mutta se on kumminkin - kun kerran teinistä on kyse - minun vikani että ei onnistu tai kiinnosta tai milloin mitäkin. 
Maailmankaikkeus on säätänyt semmoisen säännön, että kaikki lasten/nuorten harrastukset ovat tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 18-19 ja se on minun vikani. Ettäs tiedätte.


Tämän viikon kriizi: kun ei niin ei.
Tänään pitää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, samoin huomenna, keskiviikkona neljässä.
Jotenkin toivoisin että olisi ensi viikko, koska ensi viikolla riittää se normaali kahdessa paikassa yhtä aikaa.




torstai 5. tammikuuta 2017

tästä - tähän

järks.
Tästä päivästä lukien perheessämme on pelkkiä teini-ikäisiä; nuorimmainen täyttää kolmetoista. vaikka se minun päässäni onkin aina vain suunnilleen viisi- tai seitsenvuotias pompahtelevainen aropupu.
Katselimme muutama päivä sitten sitä uutta sairaalasarjaa, tajusin että enää ei tunnu vaikealta muistella menneitä
Eilen istuimme anoppilassa iltateellä ja anoppi halusi vielä kerran muistella ne ensipäivät.
Ei tuntunut pahalta. Siitä on niin kauan aikaa.
Vaikka kyllä vieläkin suurimmissa käänteissä kyynelehdin ihan pikkuisen sitä pikkuriikkistä muumiomaista otusta, joka rinta pinkeänä ponnisteli kiinni elämänsyrjässä.


tästä
tähän

Joulunjälkeiselämä alkaa palautua uomiinsa.

tästä
tähän
 Sukuloimassa piipahtaneet ulkomaanihmeet palaavat kotiinsa, nuorison arki urautuu takaisin turvalliseen kulkuunsa, työtä riittää.


tästä
tähän


lauantai 31. joulukuuta 2016

2016


 Se pakollinen vuosikatsaus: mitä jää muistoihin vuodesta 2016?




Matkustimme perheenä sukuloimaan: 
Se hetki kun havahdut pienenpienen tanskalaiskylän maalaiskirkossa laulamassa virsiä tanskaksi.
Joskus elämä heittää ihmisen kummallisiin paikkoihin.


Keskimmäinen konfirmoitiin, vaikka se uhkasikin lähteä riparille koraani kassissaan. 



Meille tuli Elma Pesonen. Kissoja on ihan liikaa, mutta niistä on toisinaan iloa itselle ja nuorisolle.



Aloin kärsiä keskiäkäisyydestä yhä enenevässä määrin.
Toisinaan auttavat iltakävelyt, toisinaan eivät.


Ainoa uudenvuodenpäätös vuodelle 2016, jonka kykenin pitämään: kirjasin ylös jokikisen alusta loppuun asti lukemani kirjan.
Olen vuoden aikana lukenut 151 kirjaa - mikä on jotenkin yllättävän paljon. Kesken jäi varmaan toinen mokoma.
Luin sekä suomeksi että englanniksi. Alkuvuodesta ekstremematkailua, keskivaiheilla chiclitiä, loppuvuodesta vanhoja tuttuja. 
Silmäilin lukemiani - en osannut valita yhtä ylitse muiden.
Luen tällä hetkellä mieluiten matkakertomuksia ja elämäntarinoita, fiktio ei oikein uppoa.

Tämän luen luultavasti uudelleen:
Claire Dederer: Elämäni asennot


Raha: huomasin vuoden mittaan murehtivani rahaa enenevässä määrin, se vain valuu sormieni lävitse.
Katsoipa asiaa miltä tahansa kantilta, taloudessamme elää neljä aikuista ja yksi nuori. Vaatteet ja ruuat hankitaan aikuisten kokoina ja annoksina: se näkyy finanssissa sitä kuluu, pyykkikorissa aina täynnä koska vaatteet ovat niin isoja, ruoka ei riitä aikuiskokoiset annokset.


Harrastin kulttuuria Rouva Kepposen ja Nollavaimon kanssa.
Nautin sekä kulttuurista että miellyttävästä rouvaseurasta.

legendaariset lasit
Kärsimme massiivisen kodinkonerikon. Tai itse asiassa useita - kun plarasin tekstejäni. 
Olemme tukeneet suomalaista kodinkonekorjaamoyrittäjyyttä melko ahkerasti.




Kehittelin muistikirjahulluuttani ja totesin, että paperikalenteri eli pullettijournaali on kätevä kapistus.


Hyvin aikein alkanut kuva päivässä  päättyi lokakuun puolivälissä - se on selkein asia, jossa kaamosoireiluni tänä vuonna näkyy.


Melko ahkerasti olen tänä vuonna blogannutkin, tonni tuli täyteen alkuvuodesta. 
Parasta tässä(kin) vuodessa ovat olleet keskenkasvuiset, joiden kanssa ei elämä pääse ainakaan liian tylsäksi.

**

Kiitos kun olet kulkenut kanssani kriizistä toiseen ja kommentoinut - nähdään myös ensi vuonna!