torstai 22. elokuuta 2019

Vinkkivitonen: liiku!

Yhtenä päivänä päätin mennä uimaan isolle hallille - kun oma lähihalli on vielä kesätauolla.
Sitten kesken matkan muistin, että maauimala on oikeastaan sopivammin matkan varrella, ja päätinkin mennä sinne.
Se oli mokoma kiinni.
Harmitti vietävästi.

Tein uuden yrityksen myöhemmin kotimatkalla, ja maauimala oli auki ja solahdin altaaseen hups vain ja vesi oli suloista ja lohdullista ja kroppa löysi tutun rytmin ja mieli lepäsi.
Tai melkein lepäsi, kun aloin pohtia liikuntaa ja liikkumista.

Ihan ensin ajattelin, että varmaan ensimmäisen kerran ikinä elämässäni ihan oikeasti huomaan tarvitsevani ja myös kaipaavani liikuntaa.
Voittopuolisesti olen nimittäin ollut pikemminkin runojenrustailusta ja lauseenjäsennyksestä kiinnostunut nörtintapainen, jonka mielestä liikunta on lähinnä ihmisten kidutukseen tarkoitettu poikkeuksellisen raaka ja raadollinen metodi.

Näin aikuistuessani nimittäin huomaan, että kroppa pistää herkästi hanttiin.
Eikä tokeennu laisinkaan kovin helposti mistään.
Päivän verran sohvannurkkaa ja ihanaa kirjaa mutkistaa ja jäykistää minutkin sohvanmuotoiseksi.

Miten lauseenjäsennykseen taipuvainen nörtintapainen voi oppia liikkujaksi?

1. loputtomasti toistoja.
Loputtomasti.
Aloin pitää pyöräilystä vasta kun olin pyöräillyt työmatkoja usean vuoden ajan.
Sama pätee uintiin. Se on kaikista liikuntalajeista se jota aina olen inhonnut vähiten. Ja siitä tulee vähiten lihaskipuja.
Mutta se, että uinnista on tullut elämässäni olennainen juttu, on vaatinut vuosia. Näihin vuosiin mahtuu myös taukovuosia, jolloin vesi on ollut liian märkää, kylmää ja pimeää, enkä ole uinut ollenkaan.

2. kokeiluja
Olen kokeillut vaikka mitä. Siltikin etten sanottavasti pidä liikunnasta.
Afrotanssia, irkkutanssia, tai chita, uintia, lenkkeilyä, sauvakävelyä, pyörätuolitanssia (helkatan paljon tanssia siihen nähden, että olen kroonisen vasenjalkainen), jotain jumppaakin joskus
Selvästi omia lajejani ovat uinti ja kävely, sauvoilla tai ilman.

3. Oivallus
Useina päivinä minut pitää käynnissä paitsi kourallinen lääkkeitä myös syväänjuurtunut haave siitä, että jonain unenomaisena päivänä istun jossain ihanassa etelän lämmössä viettämässä eläkepäiviä ja minulle kaataa jotain prosenttipitoista juomaa Horge, joka on verhoutunut vain lannepyyhkeeseen ja on lämmintä ja lempeää.
Kannattaa pitää itsensä senvertaisessa kunnossa, ettei Horgen tarvitse riisua villahousujani, vaan saan ne ja mummoalkkarit riisuttua ja puettua itse. (höh! naiset elävät pidempään. Mutta jos Lehtori on hengissä, niin saa kaikin mokomin verhoutua lannepyyhkeeseen, katselen mieluusti)
Kun nuorilta urheilijoilta kysytään tavoitteita, ne tähyävät usein parin olympiadin päähän.
Minulla tavoite on kukaties hieman kauempana (kaiketi neljä olympiadia?) mutta selkeä sporttitavoite on.
Pitää taipua riisumaan ja pukemaan itse ja pitää olla niin hyvässä kunnossa että voi rauhassa rupsahtaa.

4. Oivallus2
Säännöllisyys: liikkua pitää säännöllisesti. Mieluiten melkein päivittäin. Tässä auttaa askeltavoite.
Silloin kun vielä hölköttelin, kävin lenkillä ulkokaudellani lähes päivittäin.
Tänä kesänä olen yrittänyt ehdollistaa itseni päivittäiseen kävelyyn.

Säännöllisyys on helpompaa, kun liikunnan saa ujutettua luontevasti arkeen: työpäivän jompaankumpaan ääreen tai jonkun toisen asian yhteyteen.
Jos ehdin sohvannurkkaan istumaan ja saan kirjan käteeni, en pääse enää ylös.
Uimassa käyn mieluiten aamulla ennen töihinmenoa tai heti töiden jälkeen.
Kävelyn yritän tehdä niin, että kotiudun sopivasti päivän pääuutisille.

5. Oivallus3
Tunti on keinotekoinen keksintö. Minkään liikunnan ei tarvitse kestää tuntia.
Ruuhkavuosissa - ja vielä niiden jälkeenkin - aika voi olla kortilla.
On parempi tehdä vähän ja säännöllisesti kuin yrittää ahtaa täyttä tuntia muutenkin täyteen ohjelmaan.
Jos ehdit kävelylle kolmeksi vartiksi, ota ja kävele.
Jos nuoriso selviää omillaan vain puoli tuntia, tee jotain silloin.
Yhdistä oma liikuntasi keskenkasvuisten liikuntaan: joillain toimijoilla on rinnakkaistunteja. Lapsen treenien aikaan voi aikuinen liikkua: kävellä, hölkätä.

Tämän syksyn tavoitteitani:
- askeltavoite noin suunnilleen päivittäin. Se tarkoittaa melkein joka päivä sitä, että jossain käänteessä on varta vasten käytävä kävelyllä. (ja sitten on sellaisia päiviä, kuin yksi päivä tällä viikolla: kun vihdoin raahauduin töistä kotiin, en kyennyt enää mihinkään muuhun kuin vähän niiskuttamaan silkasta väsymyksestä, ottamaan kuuman suihkun ja ruokalusikallisen konjakkia. Mutta sellaista se toisinaan on, elämä)
- uinnit 2-3 krt /vko
- tutustun ryhmäliikuntaan: meillä on tässä kaupungissa ihan älyttömän hieno kuntoilutuote: työikäisten naisten oma kausikortti vaikka minkämoiseen liikuntaan. (Leidit liikkeellä). Olen käyttänyt sitä joskus vuosia sitten, ja nyt olen päättänyt hommata kortin taas uudestaan. Siinä on melkein joka päivälle joku laji, joka sopii aikatauluuni ja on riittävän sopivassa paikassa.


Jos tarvitset motivaattoria omaan liikuntaasi, saat kaikin mokomin lainata Horgea lannepyyhkeessä (minä voin pitää Lehtorin, hyvinkin mieluusti).
Liiku, edes jollain tavalla, useimpina päivinä.
Se pitää mielen virkeänä ja kropan kunnossa sinne muutaman olympiadin päähän.

*

elokuun postaus päivässä -purskahdus




keskiviikko 21. elokuuta 2019

Pieni arjen ylistys

Maanantai oli luultavasti viikon paras päivä.

Olen melkein aina maanantaisin tehokas ja jotenkin reipas ja toimelias, oikein semmoinen arkkiäiti.

Sunnuntaina toinen teineistä ilmoitti, että kaveri tulee maanantaina meille.
Maanantaina Isoveli ilmoitti tulevansa syömään ja pyykille.
Olin ihan että Jee!
Arkkiäitiylikierrokset lähtivät heti käyntiin: takana mukava lököloma ja heti pääsee superäiteilemään.

Kokkasin bolo-pastaa ja salaattia ja koska en ollut varautunut niin moninaiseen määrään syöjiä, piti tehdä väliruoka eli Ihan Melko Syömäkelponen Marjapuuro. (muistin ensin että sen nimi on Melkein Erittäin Hyvä Marjapuuro)

Ja jälkipalaksi tein

Äpölpai without äpöls.
(no minkäs minä sille mahdan, että se sanotaan noin!)
 (enkä mahda sillekään mitään että minun ruuilleni tulee omituisia nimiä)


Eli ensin piirakkapohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
vatkataan kuohkeaksi
100g /1 dl sulatettua rasvaa
1 dl maitoa (tai mehua)
sekaan
5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
kanelia ja kardemummaa n ½ tl
Kaadetaan uunipellille
Päälle kauratoska-seos: kaurahiutaleita, sokeria, voita ja vähän vehnäjauhoja, tehdään muruseos ja murustellaan piirakkapohjan päälle.

Paistetaan uunissa 200 asteessa kunnes kypsä (ehkä 20min; en katsonut kellosta)

Tarjoillaan vaniljakastikkeen kanssa.
Todellinen valejälkkäri: se on valeomenapiirakka tai valetoskakakku tai valepulla. Sen kun valetset vain!

Yksi nuorista oli sitä mieltä että siihen olisi voinut lisätä ne omenatkin.
Olin samaa mieltä, mutta kun taloudessa ei ollut ompun omppua, niin ei.

*
Ja keittiöhekuman jatkeeksi tein kaksi (kyllä vain, kaksi!) kävelylenkkiä. Ensin oman yksityisen kuntoradalla ja sitten Lehtoroidun citymaastossa.
Ja vielä imuroinkin.

Kyllä on maanantai viikon paras päivä usein.




*
elokuun postaus päivässä se senkun jatkuu vain!

tiistai 20. elokuuta 2019

Matkakohteena Malta - osa 2, kivuudet

Ei pidä tehdä vääriä tulkintoja edellisestä tekstistä.
Vaikka turhauttaakin se jatkuva ja lakkaamaton kauniina altaalla oleminen (uskokaa pois, tarjosin vaikka mitä sukelluskurssia, kaupunkiretkeä sinne ja tänne ja vaikka matkaa Sisiliaan tai edes naapurisaarelle, niin ei. Ja ei, en viitsi lomalla riidellä tai pakottaa, enkä myöskään jättää teiniä yksin. Erinäisistä syistä.) niin olihan meillä hienoja juttuja kosolti.

Kivuus 1.
Meidät upgreidattiin.
Saimme de luxe -huoneen, mikä tarkoitti sitä että meillä oli sininen tekonahkasohva, kaksi satunnaisesti toimivaa televisiota (niillä oli kummallakin outo ja oikukas sielunelämä!) ja kaksi kylpyhuonetta.
Toisessa kylpyhuoneessa oli vessa lasiseinän takana ja suihku (teinistä kriizi)
Toinen vessa oli isompi kuin makuuhuoneeni täällä kotona ja siellä oli normaalinkokoinen amme ja wc-istuin eikä mitään muuta. Tai siis tietysti käsienpesuallas, mutta se ei toiminut.
Huone oli maanpinnan tason alapuolella, mutta jos varpisti parvekkeella, näki kyllä meren.
(miten minusta alkaa tuntua että oli aika nimellinen upgreidaus?)
Pääsimme syömään ateriat paremmalla puolella, mikä muistutti aika lailla ruotsinlaivojen perusbuffaa ruualtaan.
Päivälliselle oli pukukoodi, että ei hihattomissa paidoissa.



Kivuus 2.
Koska olimme vain kauniina rannalla, minulla oli aikaa lukea.
Luin.
Luin.
Kuuntelin musiikkia ja podcasteja ja luin.
Olisin kirjoittanut päiväkirjaa, mutta huone /paikallinen ilmasto oli niin kostea, että päiväkirjasta tuli ällöttävän nihkeä.

Kivuus 3.
Kissat.




Kivuus 4
Uimaretki Crystal Lagoon + Blue Lagoon
Näistä varsinkin tämä Kristallilaguuni oli kertakaikkisen hieno paikka!
Pääsimme puoliksi vahingossa vielä pienelle perämoottoriajelulle laguunin luoliin.
Blue Lagoon on saaren the Ranta, jossa ilmeisesti jokaisen itseään kunnioittavan turistin tulee käydä.
Ja siltä se myös näytti.
Rannassa vaelsi väkeä kuin muurahaiskeossa. Totesimme teinin kanssa yksimielisesti, että mehän emme sinne rantaan mene. Jäimme lillimään veneen lähituntumaan ja se oli oiva ratkaisu.

Blue Lagoon oli kuin muurahaispesä


Kristallilaguuni

retken elämyshetki: jätskivene!

Kivuus 5.
Meri.
Meri tekee sielulle hyvää, silloinkin kun se on pomppuinen.




Kivuus 6.
Kyllähän se lakkaamaton yhdessäolo hermostutti välillä meitä kumpaakin.
Mutta ehdimme jutella, olla vain ja jutella.

maanantai 19. elokuuta 2019

Matkakohteena Malta 1 - nillitysosio

tämä voisi olla todella kiehtova bloggaus ainutlaatuisesta saaresta, jolla on kiehtova historia keskellä Välimerta, monen kulttuurin puristuksessa.

tämä voisi olla todella kiehtova bloggaus kiipeilystä Maltalla.

No, eipä ole.
Tämä on hyvin aneeminen matkabloggaus.

Päätimme joskus talventaitteessa että kesän lopulla minä ja jäljellä oleva teini (ne kaksi muutahan ovat jo aikuisia) lähdemme yhdessä viettämään tokenemislomaa; on ollut vähän rankanpuoleinen kevät yhdessä ja erikseen.

Annoin teinille vapaahkot kädet matkaohjelman, -kohteen ja -hotellin suhteen.

Kohteeksi valikoitu minulle tuntemattomasta syystä Malta, josta iloisesti kaivelin esiin kaikenlaista jännittävää tietoa ja yritin yllyttää teiniäkin niistä kiinnostumaan.

Suunnittelin henkilökohtaista kuntoilumissiota, aamulenkkejä hiekkarannalla ja auringonlaskussa, kuntoiluhuonetta ja allasvesijumppaa ja ehdottelin teinille kalliokiipeilyä.

En vieläkään tunne lapsukaisiani riittävän hyvin.
Suloisen kullannuppuni ainoa tavoite oli olla kauniina altaalla.
Tai itse asiassa rannassa, koska siellä oli vähemmän ihmisiä ja enemmän rauhaa.

Olimme sitten kauniina rannalla.
Tai ainakin toinen meistä oli kauniina, minä kärsin sieluntuskia bikinissäni.

Aamulenkit rantaviivalla sai unohtaa oitis.
Hiekkarantaa oli ehkä kymmenen metriä ja loppuosa oli säröistä, terävää kiveä eikä kulkureittejä ensinkään.
Aamulenkit tien piennarta sopi samoin unohtaa. Toinen tie ei tuntunut vievän mihinkään ja toinen vei naapurihotelliin.

Kuntoiluhuonetta emme löytäneet etsimisestä huolimatta ja kun sitä kysyimme, yksi työntekijä ei oikein sitä suositellut. ("ounli baik")

Kiipeli halusi pitää kiipeilylomaa, paitsi meriretkellä se hiukan kampusteli, mutta eihän semmoisella siivoamattomalla, teräväreunaisella kalliolla oikein mitään turvallisesti voi.

Melomassa kävimme ja uimassa tietysti.
Hotellin altaat olivat suolavesialtaita, mikä oli minusta vähän hämmentävää, noin niinkuin kuntoilumielessä uimiseen.
Ja ovathan ne tietysti kovin täynnäkin kuntoilumielessä.

Meressä en oikein ole aiemmin osannut uida kun minua jotenkin hermostuttaa sen syvyys ja rajattomuus, mutta laguuniretkellä kyllä jotenkin huumaannuin siitä. (ihan outoa, tiedän varsin hyvin että pystyn uimaan pitkiä matkoja ja ajallisestikin ihan hyvän tovin pohjaamatta kertaakaan, mutta meressä se tieto jotenkin unohtuu ja muutun uimataidottomaksi)
Snorkkeloimaan en ole vielä oppinut mutta uiskentelen sen verran sujuvasti pitkin pintaa että monenmoisia kaloja ja pohjia näin ja ne muistot kyllä siivittävät koko tulevan syksyn uimisiani. Kaunista oli.

Päivämme kuluivat hyvin simppelisti kaavalla: aamiainen, rantaan, välikuolema + lounas, rantaan, päivällinen, huoneelle.

Että suosittelenko Maltaa?
En tiedä.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Ilmastoaktivistibloggaus

Kerroin Lehtorille, että minulla on tämmöinen joka päivä blogikirjoitus -tavoite, ja kysyin että mistä kirjoittaisin seuraavaksi.
(se ei kuulemma seuraa blogiani)

Pitää kuulemma kirjoittaa Gretasta, siitä ilmastoaktivistista. Varmaan siksi kun olin juuri mouhannut aiheesta.

No hyvä on.
Kirjoitetaan se mouhaus.

Että kun joka paikassa toitotetaan että Kreetta reissaa sinne Nyyjorkin ilmastopaneeliin purjeveneellä, mutta missään ei sanota että millä kulkupelillä se tulee takaisin.

Niin että millä?


lauantai 17. elokuuta 2019

Matkamuisto

Varasimme hotellilta sunset-retken.
Ohjelman mukaan piti venheellä ajella pitkin Maltan länsirannikon pittoreskejä lahdelmia ja lopuksi pysähtyä ihailemaan auringonlaskua horisonttiin.

Kutumusiikki soi laivan soittolistalta ja aurinko kumotti heleänä ja meri turkoosin kirkkaana, raikkaana ja kuultavana.

Vaan taival muuttui hetki hetkeltä kuoppaisemmaksi.
Ylämäkiä oli, ja alamäkiä myös eikä tasapintaa lainkaan koko meressä.

Näköalakannelta tyhjennettiin yleisöä pois ja messipoika jakeli pieniä paperipussukoita matkalaisille.
Baarin myynti rajoittui lähinnä vesipulloihin, ja niihinkin niukalti.
Kamerat sujahtelivat laukkuihin ja kaikenmoisia jumalia rukoiltiin, jos ei ääneen, niin rystyset valkeana kuitenkin.

Aurinko sentään vajui kohti kuoppaisaa horisonttia luvatussa tahdissa.
Kunnes se oli enää kullanpunaisena hohtava pallo muutaman sormenleveyden päässä aaltoilevasta taivaanrajasta.
Vene hidasti, pysähtyi kyljittäin aallokkoon.

Puoli laivalastillista itki, käänsi sisälmyksiään ulos ja rukoili kiivaasti matkan päättymisen puolesta.
Laivan kaiuttimista - tarkkaan laskettuna aikana, juuri minuutilleen oikealla hetkellä, alkoi soida kutumusiikkisovitus My heart will go on.

Minä ja vieressäni istunut ranskalainen nuorimies saimme sekopäisen naurukohtauksen.





Aurinko laski.
Oli kaunista.



**

Enkä millään muotoa naura heille, jotka kärsivät pompuista ja pahoinvoinnista, taivas tietää että kärsin niistä toisinaan itsekin.
Jotenkin sekopäistä kumminkin.

perjantai 16. elokuuta 2019

Laulukysymys

Oltiin kahden lahden laivakierroksella.
Matkan päätteeksi laivan poppikone soitti kaikenmoista musiikkia.
Kun tuli YMCA puoli laivallista brittejä - myös ne hiljaiset keskiluokkaiset - alkoi hytkiä ja laulaa mukana ja tanssikoreografioida.
Meille heräsi kysymys: mikä olisi sellainen suomalainen tai suomenkielinen biisi, joka saisi jäyhät suomalaiset laulamaan yhteislauluna ja ehkä jopa jammaamaan mukana?

Sen pitäisi olla jotenkin ylisukupolvinen, siinä pitäisi olla kunnon kertsi ja siinä pitää voida hytkiä tai koregrafisoitua mukana?

Mikä on sinun ehdotuksesi suomalaiseksi sukupolvia yhdistäväksi laivayhteislauluksi?

Pikkukakkosen posti?
Olen suomalainen?
Eput, Dingo, Metri-Helena? Matti ja Teppo, Juice, Gösta vai Irvin?
Lentäjän poika? Syksyn sävel?

Auta askarruttavassa kysymyksessä!


Elokuun postaus päivässä jatkuu aina vaan...