traagillinen tarina 2

 tulin yhtenä päivänä töistä kotiin ihan hirmu väsyneenä ja nälkäisenä.


 

Ajattelin että syön päivällistä parvekkeella ja otan vaikka lasillisen tai kaksi tai monta viiniä tai sitten semmoista jotain jännää spritzeriä tai vaikka molempia.

Kaasin itselleni oikein roimakkaan lasillisen viiniä ja odottelin ruuan valmistumista.

Sitten tuli mieleen että voisin oikeastaan mennä ruuan jälkeen kiipeilemään tai juoksemaan tai vaikka molempia

En juonut viiniä ruokaa odotellessa kun en osannut päättää mitä teen ruuan jälkeen.

En juonut viiniä myöskään ruuan kanssa kun en vieläkään osannut päättää mitä teen ruuan jälkeen.

Ruuan jälkeen jatkoin arpomista: menisinkö kiipeilemään vai juoksemaan.
pistin sen lasilliseni jääkaappiin odottamaan päätöstä

Menin päikkäreille.

Heräsin päikkäreiltä.

Mietin että menenkö juoksemaan vai kiipeilemään vai juonko viiniä.

Rupesin kutomaan.

Illalla otin iltapalaa ja siellä jääkaapissa oli aina vain se minun roimakka lasilliseni viiniä.

En juossut. En kiipeillyt. En juonut viiniä.

Semmoista on traagillisuus ihmiselämässä.

 

 


 

ps. samana päivänä en myöskään mennyt uimaan.
Lähdin aamulla iloisesti pyöräilemään uimahallille ja olin pyöräillyt trallalaa melkein puolimatkaan kun muistin että voihan vietelö ja kehvatsu sentään, se uimahalli aukeaa tänäisin vasta kymmeneltä. Kello oli 6.45.
Että kyllä todellakin on traagillista ihmisen elämä, ei ui, ei kiipeile, ei juokse, ei juo viiniä.



Puhe ylioppilaalle

Nyt olemme tässä, juhlan äärellä - näinhän tämä puhe kuuluu aloittaa?
Ja kyllähän ylioppilaalle täytyy pitää puhe - vai mitä Pikkusisko?
Pitäisi antaa elämänohjeita, ja kun sinusta on kyse, pitäisi varmaan verrata elämää kallioon tai kiipeilyseinään tai jotain sentapaista. Mutta se kiipeilyjuttu on jo käytetty.

Sen verran kuitenkin pysytään siellä kiipeilyn maailmassa, että tämän puheen luonteeseen kuuluu tietenkin se, mistä itse kiipeilyssä pidän: kaveria saa kannustaa joo - joojoo! - aina sopivissa väleissä. Tai vaihtoehtoisesti eiiiii! /noouuuuu jos jotenkin ote lipsahtaa.
Osaako ja muistaako kaikki nyt nämä? Pitääkö harjoitella?

Me olemme olleet siitä onnekas perhe, että meillä on koko ajan ollut ympärillämme varsin mukava verkosto läheisiä ihmisiä jotka ovat eri tavoin osallistuneet ja olleet mukana elämässämme.
Niinpä nyt, kun olemme yhdessä juhlimassa Pikkusiskon lakkiaisia, tarvitsen vähän apua Pikkusiskon läheisiltä ihmisiltä.

Aloitetaan Pikkusiskosta itsestään.
Tulehan tänne ja ota hetkeksi se valkolakki päästäsi. 

Sitten aloitetaan - kaikkein tärkeimpiä ihmisiä meidän perheen elämässä ovat ehdottomasti olleet isovanhemmat, he ovat olleet kaikissa käänteissä aina mukana:

Mummi - tuletko tänne. (Joo, joojoo!) Aloittajan osa ei ole helpoin, mutta hyvin se menee (joojoo!)

Puhutaanpa tänään vähän päähineistä. Lakeista.
Tämän lakin mummi hankki Pkkusiskolle, ei tarvinnut silloin tyytyä isompien sisarusten jämiin.
Mummi on kaikkien näiden turkulaisten (ehkä myös tanskalaisten) lastenlastensa osalta ollut kovasti huolissaan siitä, pysyvätkö pienet lämpöisinä.
Tässä päähineessä meidän Pikkusisko aikoinaan kotiutui  - vieläkö mahtuu päähän? Kokeile mummi! (Lakki1)
Tämä lakki päässään Pikkusisko nukkui onnellisena vaunukopassa eteisessä keskellä meidän arkihulinaa ja kasvoi osaksi meidän perhettä.
MUTTA NUKKUUKO Pikkusisko  VAUNUKOPASSA JA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


MURRI JA MOFA
Aivan valtavan tärkeitä hetkiä ovat olleet yhteiset matkat.
Ensimmäisellä matkalla Pikkusiskon sanavarasto kasvoi valtavaa vauhtia.
Yhdellä etelänreissulla hän oppi uimaan.
Ja se matka, jolloin Pikkusiskolle piti asettaa miesvartiointi, ettei hän karkaa hakemaan suloista kiliä vuoristosta, se ei varmaan unohdu ikinä.
Nuorimmaisen osa on kuitenkin vähän kova: vaikka kuinka pengoin kaikki mahdolliset kätköt, yhtään Pikkusiskolle kuulunutta lippistä ei tuolta ajalta löytynyt.
Mutta se taitaa tosiaan olla olla nuorimmaisten osa, välillä pitää tyytyä isommilta jääviin vanhoihin vaatteisiin. (Lakki2)
NIINPÄ, SOPIIKO TÄMÄ LAINALAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

Yhdeltä reissulta kotimatkalle lähti mukaan myös Pikku-tiikeri - joka hänkin on täällä tänään.
Pikku-tiikeri, Pikku-nalle ja Pikkusisko - yhteisnimeltään Pikut - muodostivat yhdessä varsinaisen vauhtikolmikon. Pikut olivat vielä vähän villempiä ja hurjempia kuin Pikkusisko itse.
Pikkutiikeri on se, joka rymyää päiväkodissa, menee piiloon koululaukkuun ja käskee tehdä hulipumpeleita milloin vain. Ja kun Pikkusisko ja Pikkutiikeri lähtevät yhdessä matkaan, siinä on oksat pois ja hulipumpelit tilalle.
Ota Pikut tähän mukaan.

Hirmu monena kesänä meidän elämäämme ovat kuuluneet serkut
(muisto vuodelta 2013)
Nyt on tehty kaikki sellaiset asiat, jotka kesällä kuuluu tehdä - lasten mielestä.
Lapset ovat:
Syöneet ihan hirmu paljon herkkuja mummin pöydässä.
Käyneet uimassa.
Shoppailemassa.
Katsoneet roskaa juutuubista ja nauraneet.
Tanssineet diskoa mummin takahuoneessa.
Serkut ovat ajelleet hissillä

KAUNISTA JA KESÄISTÄ ON, JA SERKKU ON TÄÄLLÄ,  MUTTA SOPIIKO TÄMÄ PÄÄHINE Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

Sisarukset:

Vuonna 2010 Pikkusisko oli eskarissa. Jo tuolloin ehkä oli nähtävissä ja kuultavissa hänen ymmärryksensä maailman moninaisuudesta. Pikkusisko on kasvanut fiksuksi nuoreksi aikuiseksi, ja minä olen oikeastaan aina nauttinut eniten meidän yhteisistä keskusteluistamme - niiden alut ovat siis jo olleet olemassa eskari-ikäisessä Pikkusiskossa.

”Pikkusiskolla oli aamulla kriisi, koska päiväkodissa on pikkujoulupäivä ja sai ottaa tonttulakin mukaan. Mutta voi! Isojen ryhmällä onkin uimakoulua, eikä ehdi yhtään olla tonttu!
Vakuutin hänelle, että tonttu on tonttu ilman lakkiakin ja tonttutytöt voivat kyllä mennä uimakouluun, myös ilman lakkia.
Äiti, ei tontut ole tyttöjä!
No okei, tonttupojat voivat mennä uimakouluun!
ÄITII, Ei tontut ole tyttöjä tai poikia, ne vaan on. Nyt jonkun pitää vielä palmikoida mun parta”

Isosisko - (koska tässä tarinassa on parta)
ONKO PARTA PALMIKOITU JA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

Elokuussa 2011 Pikkusisko aloitti koulun
Seison huomenna koulun pihassa saattamassa ekaluokkalaista. Olen yhtäaikaa helpottunut ja surullinen. Päiviimme tulee koko ajan enemmän joustoa, enemmän mahdollisuuksia.
Ja samalla kokonainen elämänvaihe jää taakse.
Saksanpaimenpuput ja koirakeijut kumppaneineen piiloutuvat jonnekin matikanvihkojen ja aapisten väliin.
Upeaa.
Haikeaa.
Uskomatonta.

Isoveli - olit ekaluokkalaisen Pikkusiskon koulukummi - ja
KOMEA ON PÄÄHINE, MUTTA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

KUMMIT
Pikkusisko on hyvin nuoresta iästä asti ollut varsin tiedostava ihminen. Ja siinä häntä ovat onnistuneesti tukeneet eri tavoin erityisesti kummit.
Tämä muisto on  syksyltä 2011 - ja kertoo karua tarinaa mahdollisen ilmaston lämpenemisen aiheuttamista kriiseistä pienessä ekaluokkalaisessa.
Löysin Pkkusiskolle ihanan talvipipon, tiikeripipon. Joka tietysti olisi pitänyt saada käyttöön heti.
Mutta tänään ei ole tarpeeksi kylmä.
”Eikä ikinä tietenkään enää tule kylmää vaan aina on lämmintä ja vaikka mä odotan neljä miljoonaa vuotta ja sit maanantaina se pipo on jo ihan ruma ja kulunut ja repsottaa ja se tiikeri kuolee eikä mahdu mun päätän enää ikinä. Enkä mä voi syödäkään kun tää aamupala on niin rumannäköinen!”

HIENO AJATUS, MUTTA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


Pikkusisko on pienestä pitäen ollut aktiivinen ihminen monella tavalla. Harrastuksia on piisannut laidasta laitaan - ensimmäinen laji oli lehmäbaletti ja se kokoontui meidän keittiön pöydän alla.
Mutta myös muuta on ollut - vaikkapa viulunsoitto (Täti)
Joulu 2010
Katselen Pikkuriikkisiä enkeleitä, joiden sukkahousut ovat krympyssä nilkkojen ympärillä ja sädekehät vinossa punaisten hiuspompuloiden päällä.

Koko esiintyjäkaarti on yhtaikaa ylpeä ja ujo
Oma pieneni soittaa krihisevänkrahisevasti ja hätinä tunnistettavasti Heinillähärkien.
Niin rohkeasti.
Ja kauniisti.


MUTTA SOPIIKO TÄMÄ KENKELIPIPO Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


Vuonna 2013 viulunsoitto sai jäädä
Se oli liian vaikeaa, liikaa harjoittelua ja pitää seistä. Ja soittotunti kestää liian kauan. Tilalle olisi pitänyt saada kitara-, rumpu tai laulutunteja. Kelvannut olisi myös sirkuskoulu, tai koirakoulu. Ja yleisurheilu. Tai uimahyppy. Kilpauinti. Tanssikin käy, mutta ei se missä Isosisko on. Jokumuu tanssi. Partiosta maapartio, kun niillä on kuulemma armeijanväriset kaulahuivit.


Lajiksi tuosta listasta valikoitui sirkus ja vielä joulukuun 2015 lopussa Pikkusisko oli karkaamassa kanadalaisen Cirque du soleilin matkaan.
Sitten tapahtui jotain.
 

(kiipeilykaveri!)
Uutena vuotena 2016

Jostain omituisesta ja käsittämättömästä syystä, jota en pysty mitenkään hahmottamaan vieläkään, satuin selailemaan kiipeilyhallin nettisivuja ja siellä oli ilmoitus seinäkiipeilyn alkeiskurssista aikuisille.
Kysyin, kiinnostaisiko se Isoveljeä. (HUOM!)
Kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Samoilla sivuilla oli ilmoitus junnujen kiipeilykerhosta, ja kysyin, kiinnostaisiko se jompaa kumpaa tytöistä.
Pikkusiskoahan kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Siitä pitäen ei mikään ole ollut elämässä ennallaan.
Nimittäin Pkkusiskon elämässä.

Kiipeilykerhoa piti oleman kerran viikossa puolisentoista tuntia kerrallaan.
Ensin se lapsi tinki itselleen luvan jäädä treenaamaan kerhon jälkeen.

Se ei ehkä aivan täsmälleen ollut minun mieleeni - nimittäin ajatus siitä että hentoinen pikkutyttöni sompailee siellä kaikkien seiniltä putoilevien aikuisten miesten joukossa.
Mutta siellä se sompaili.
Kiipesi, sai kovettumat käsiinsä ja kiipesi lisää.

Pikkusiskon puheisiin hiipivät omat kiipeilytossut.
Minä tietysti että ne kuuluvat kerhon hintaan ja mitä sinä niillä ja diipadaapa.
Kohta sillä oli omat kirkkaankeltaiset tossut.

Sitten se halusi näyttää sitä touhua kavereilleen ja samoihin aikoihin se alkoi puhua, että olisipa kiva käydä salilla vähän useammin.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: siellä ei taatusti kaivata pikkutyttöjä hihittämässä ja sekoilemassa. Ja et voi käydä siellä yksin ja kuka sua neuvoo ja ei kyllä ja ei.
Ilkku  kävi kuittaamassa - tuohon hommaan tarvitaan huoltajan lupa - lapsukaisen sisään yhtenä arki-iltana ja kun minä tulin kotiin, vastaani pomppi iloinen lapsi ja itseään lattian läpi kairaava aikuinen: Pikkusiskolle oli hankittu kymppikortti. Siis kymmeneen sisäänkäyntiin oikeuttava jäsenyys.
Siitä pitäen se rupesi käymään salilla kerran viikossa siinä laajennetussa kiipeilykerhossa ja toisen kerran arki-iltana.

Sitten se alkoi puhua kilpailuista.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: sehän on harrastanut vasta pari kuukautta ja miten sinne edes pääsee ja onko lisenssiä ja kukamitähäh.
Se junaili itselleen kyydin - tässä vaiheessa sillä jo varsin kunnioitettavat hauikset, henkilökohtainen valmentaja ja jonkinsortin valmennusohjelma,  sekä hengenheimolainen, samanikäinen tyttö (vissiin A jos oikein muistan) - meni, kisasi ja sijoittuikin.



Sitten se alkoi puhua ulkokiipeilystä. Minä vaahtosin aikani, mutta tietäähän sen, kuinka siinä kävi.




MUTTA SILTI SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


Pikkusisko, tässä meillä on melkoinen kokoelma hienoja päähineitä. Kuten kuulit, ne kertovat monenlaisia tarinoita sinusta.
Näin mahtavalla ja merkityksellisellä taustajoukolla me isän kanssa emme millään voi ottaa edes pientä osuutta siitä kaikesta mitä olet oppinut tai siitä mitä sinusta on tullut.
Mutta kyllä mekin oman osamme tästä silti otamme, vähän kuitenkin - sen tämän päivän oikean lakin verran.
 

Lehtori!


SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

ONNEA!

*

jokaisen päähineen kohdalla joku taustajoukoista tuli lakittamaan Pikkusiskon juuri sillä päähineellä:
vauvamyssystä, retkilippiksenm ekaluokkapäähineen, tonttulakin, kukkaseppeleen, sädekehän, tiikerimyssyn ja kiipeilykypärän kautta ylioppilaslakkiin.

myös pikut saiva lakit


 

traagillinen tarina

Etsin yhtenä saunapäivänä sheivaussaippuaani.

Kadoksissa oli koko saippua.
ja kerrankin semmoinen tavara mitä ehkä kukaan ei ole varastanut. luultavasti. vaikka mistä sitä koskaan tietää, vaikka vähän kyllä ihmettelisin että miksi kukaan varastaisi sheivaussaippuapalasta.

Lehtori tuli siihen kylppärin ovelle ja sanoi, että yhtenä päivänä muuten löytyi tuolta pesukoneesta pyykkien joukosta tuommoinen purkin kansi, mikä mahtoikaan olla.

Tajusin heti samantien että oli mennyt saunapyyhkeen mukana pesukoneeseen kansi ja sillä kuivumassa ollut sheivaussaippua.

Olin sitten mennyt pyykkäämään taivaan tuuliin tai vissiin siis viemärin uumeniin koko sheivaussaippuan että trallalaa vaan.

Traagillista on ihmisen elämä.



uikkarikriizi 2

 Kärsin taannoin hirmuisenkammottavasta uikkarikriizistä.

En meinannut millään löytää normaaliin uimiseen sopivaa, kokoiselleni (keski-) tarkoitettua uikkaria.

Koska olen jääräpäinen, sovitin uudestaan ja uudestaan saman tutun merkin samaa tuttua kokoa, ja yhtäkkiä jostain kaupasta löytyi riittävän moneenkertaan sovitettu ja siksi siis venähtänyt uikkari.
Nyt puljaan sitten kuin pieni iloinen nallekarhu olisin sanonut saukko mutta ollaan realisteja, en ole niin söpö kuin saukot uudessa virtaviivaisessa uikkarissani.


 

Tiedostin jo tuolloin että kriizi ei ole ohi.
Ei suinkaan.
Olemme lähdössä reissuun ja reissulla on tarkoitus myös vanua rannalla ja ehkä kukaties uida avovesistössä. minusta kyllä taivaan alla uiminen ei ole uimista vaan lillumista.
en todellakaan uskalla uida avovedessä, tulee hauki tai hai tai mureena ja hotkaisee minut. ja sitäpaitsi se vesi on syvää.

Tietysti tarvitsen uikkarin siihen lillimistarkoitukseen ja rannalla makoiluuun myös.
Olen aiemmilta reissuilta oppinut että musta kokouikkari on huonoin mahdollinen valinta rantajuttuihin.
Minulle tulee paahteessa semmoinen olo, että kaikki sen päivän aikana syömäni ruoka ylikuumenee vatsassani ja alkaa pilaantua ja tulee ruokamyrkytys.
Ei mikään kiva olo se.

Pitää siis löytää joko värillinen kokouimapuku tai sitten vatsaton versio.
Jälkimmäistä kavahdan.
Vatsani on hyvin ujo eikä ollenkaan paljastumishaluinen.

Ryhdistäydyin ja menin kauppaan etsimään jotain suunnilleen soveliasta.
Kaupassa oli
- isokuvioisia kokouimapukuja joissa on pehmusteet ja/tai kaarituet. Semmoiset sopivat vanhoille rouville olen nuori joilla on tekojalokiviä ja koruja ja silirimpsistä joka puolella, iso olkihattu ja hinkuva hihitysnauru ja jotka alkavat kirkua kun vesi vähän roiskuu
- bikinejä joissa on pehmusteet ja/tai kaarituet. Semmoiset sopivat ihmisille joiden vatsat eivät ole ujoja.

Alerekissä oli bikini. Sovitin sitä.
Oli vissiin sattunut suunnittelijalle moka, kun siinä oli vain yksi henkseli.
Mitä sitten kun kauhon kauhuissani karkuun sitä tappajahaita ja nousen vedestä? Holahtaa polviin koko yläosa!
ei minulla ole semmoista rintavarustusta että ilman henkseleitä pysyisi ylhäällä.

Ja puhutaanpa vähän pehmusteista ja kaarituista.
Kenen idea ne ovat, kysyn vaan?
Jotenkin juuri ja juuri ymmärrän että vaatteiden alla haluaa vähän hämätä ja näyttää että on tyrmeä rintamus mutta henk.koht en halua lepuuttaa mitään osaa kehostani tyynyillä koko päivää.
Edes vaatteiden alla. ymmärtänette tästä että minulla on myös pysyvä ja jatkuva rintsikkakriizi
Enkä pönkittää millään etäisestikään korsettia muistuttavalla tukirangalla.
Enkä erityisesti ja varsinkaan halua tehdä sitä uimarannalla.
Siellä kuumassa auringossa pitäisi hautua itseään vaahtomuovilla? pilaantuu koko yläosasto.
Sitten menet sinne veteen puljaamaan ja tulee taas! se tappajahauki-hai ja alkaa jahdata sinua.
Johan on vedessä vastusta ja painut kohti pohjaa kun ne täytteet vettyvät.
Eikä mikään ole irstaampi näky kuin nainen joka nousee vedestä rintojaan puristellen. tai mistä minä tiedän suuren yleisön mielipiteen, mutta minusta ei ole hyvä näky

Purnasin tästä myös asiaan syyttömälle Lehtorille joka oli olevinaan symp- ja empaattinen.
Sanoin että kuvittelepa itse semmoinen vastaava  korsettituki ja pehmustus omiin kalsareihisi ja uikkareihin.
Johan alkoi sympatia.

Mutta uikkarikriizi2 ei vain ole vielä loppunut vaan pitää jatkaa etsintää.

Treenipäiväkirjasta -



Muistikirjasta vuoden alusta:


 

Samoja ajatuksia kirjasin blogiinkin

Liikkuminen ja liikunnasta nauttimaan opetteleminen ovat koko alkuvuoden olleet vahvana taustatekstinä elämässäni.
Mitä tapahtuu jos yritän liikkua säännöllisesti?
Miten se vaikuttaa?
Voinko oppia nauttimaan liikkumisesta?
(näitä asioita olen toki pohtinut jo aiemminkin)

Tämän kevään aikana on oikeasti tapahtunut jotain. 
Olen alkanut jollain kieroutuneella tavalla todella nauttia liikkumisesta. 
Ja kaivata sitä.
Haaveilla siitä.
Mietin uimista tai kiipeilyä päivittäin.
aina siihen asti kunnes pääsen hallin ovesta sisään, silloin tekee vain mieli kääntyä kannoillaan ja perua koko juttu.
Huomaan muutaman liikkumattoman päivän painon itsessäni.
Vielä  enemmän: huomaan liikkumisen tai liikkumattomuuden mielialassani.

Muutama liikkumaton päivä ja olen alavireinen, ahdistunut, ärtyisä.
Sitä en osannut odottaa.
En sitä että liikkuminen kannattelee henkistä hyvinvointia niin selkeästi ja vahvasti.


treenipäiväkirja toukokuulta; uinti sinisellä, kiipeily punaisella


Olen laiska mukavuudenhaluinen liikkuja.
Pysyttelen tomerasti mukavuusalueella, ja varsin keskellä sitä, ellei joku revi minua väkisin reunan yli.
Uidessa polskuttelen.
Omatoimikiipeillessä heitän kesken, jämähdän traverselle tai teen puolivillaisesti tuttuja juttuja.
Mutta tärkeämpää onkin tehdä, pitää yllä säännöllisyyttä.
Säilyttää liike arjessa.
Pyristellä ehtii kyllä. Nyt rakennetaan rutiinia.

Olen kehittynyt ja oppinut.
Kiipeily on vaikuttanut uintiin paljon. 
Olen tullut vahvemmaksi.
Sopivassa valossa kun vähän kallistaa päätään ja siristää silmiään minulla on lihas. 

Tunnen kehoni paremmin.
En vieläkään ole kovin läheisissä väleissä kroppani kanssa, mutta olen seinällä alkanut huomata asentoni. Toisinaan pystyn jopa korjaamaan sitä. 
Sitä kehotuntemusta ja oman kehon hyväksyntää, kehossa viihtymistä, sitä haen eniten ja kauimpaa. Se on vaikeinta ja suurin esteeni tällä hetkellä erityisesti kiipeillessä - tai jos menisin punttisalille. en mene kun tuntuu aina vaan niin epämiellyttävältä

Nyt uskallan sanoa että minusta on tulossa liikkuva ihminen.

Nyt uskallan varovaisesti sanoa että liike on tullut jäädäkseen.




Mikä motivoi?

Kuvittelen että teen talletusta myöhemmälle itselleni. 
Liikun varastoon.
Että sitten joskus myöhemmin jaksaisin, kykenisin, pystyisin.
Että sitten joskus olisin ryhdikäs ja tarmokas.
Hyväntuulinen.

Ja tietysti treenipäiväkirja motivoi myös.
En pysty monitoroimaan elämääni minkään älylaitteen kautta, sporttikellot eivät ole minun juttuni.
Mutta monitoroin muuten: lasken treenikertoja päiväkirjaan ja käveltyjä /pyöräiltyjä kilometrejä trackeriin. 
en omalla kohdallani pidä kävelemistä tai pyöräilemistä liikuntana, ne ovat paikasta toiseen siirtymistä. mutta trackeroin ne silti. kaiken varalta. Jos niistä sittenkin jonain päivänä tuleekin liikuntaa.

Treenipäiväkirjassa on tammikuun alusta kesäkuun alkuun 54 uintikertaa, 32 kiipeilykertaa.
Noin kolme-neljä tapahtumaa /viikko.
Uintia 2-4 kertaa viikossa ja kiipeilyä 1-2, vähän työtilanteesta riippuen.

Haluaisin kokeilla, mitä polvet sanovat hölkkäämisestä. 
luultavasti nirrrrsssk


se vähän harmittaa ja kiristää mieltä, kun en ole saanut luotua tai pidettyä yllä samanlaista pakottavaa tarvetta luovuuteen.
kutominen ja kirjoittaminen ovat taka-alalla, satunnaisia.





Vinkkejä rippi- ja lakkiaisjuhlien järjestämiseen

 Rippijuhlia vietetty
2014; ei selkeää postausta
2016; vinkkipostaus 
2019; ei varsinaista postausta; Puhe rippijuhlissa

Lakkiaisia
2018; vinkkipostaus ; Ylioppilaan epätavallisempi kukkakimppu; Puhe ylioppilaalle
2020; Vinkkipostaus - lakkiaiset poikkeuskeväänä; Hajahuomioita poikkeuslakkiaisista
2023: Puhe ylioppilaalle

Järjestelyistä

Pikkusiskon rakas pikkunallekin sai juhlassa lakin


Kotona vai muualla? 
Neljät kotona, kahdet muualla.
Kaksiin lakkiaisiin saimme maksutta käyttöömme oman seurakunnan nuorisotilan.
se on tosin vaatinut melkoista osallistumisaktiivisuutta kaikilta kolmelta nuorelta ja vähän meiltä aikuisiltakin, homma on aloitettu vähintäänkin viisitoista vuotta sitten, ensin perhekerhoissa ja -leireillä, sitten joululeireillä, isostoiminnassa jne, jopa satunnaisissa työsuhteissa.

Kotona järjestettävien juhlien etuna se, että paikka on tuttu, omat tarvittavat tavarat lähellä, ei tarvitse roudata mitään ja tila on maksuton.
Koti on tuttu ja oleminen on siksi vaivatonta.
Kerrostalossa voi olla ahdasta ja aika lämmintä. 

Tiloista muualla joutuu todennäköisesti maksamaan.
Kuuluuko tilaan astioita? Miten hoituu catering?

Me veimme nuorisotilaan omat astiat ja sapuskat.
Nuorisotilassa oli tilaa ja avaruutta ja mahdollisuus halutessa olla myös ulkona.
Ja biljardipöytä!
ja näissä viimeisissä lakkiaisissa pomppulinna!

Varaa pienille ihmisille mihin tahansa juhlatilaan jotain puuhaa.

Kotibileet: siisti paikkoja ajoissa etukäteen; avaa pintoja.
Aikatauluta myös tämä.
Viikonloppu viikkoa ennen juhlia: siivous-/raivaus yhtenä päivänä, toisena viikonlopun päivänä levätään.
Juhlien aattona valmistellaan syömäpuolta.
Älä siivoa kaappeja ellei ole aivan pakko. 
Viimeiselle illalle vain imurointi ja wc-tilojen siivous! Kaikki muu täytyy tehdä ennen.

Omat tarjottavat vai ostopalvelu?

Olen pihi, olen valmistellut kaikki tarjottavat itse tai vähän avustettuna.
Varaa yksi kokonainen päivä juhlien tarjoiluiden valmistamiselle -  mieluusti se juhlien aatto.

Tee vain sellaisia juttuja joita osaat ihan varmasti tehdä ja jotka taatusti onnistuvat.
Tee vain sellaisia asioita, jotka pystyt tekemään yhden päivän (tai illan) aikana ennen juhlia.

Osallista päivänsankari: tee enimmäkseen sellaisia tarjottavia joista hän pitää.
Mikä on sankarin lempikakku tai lempisuolapala? Rakenna päivän tarjoilut niistä.
Jos lemppari on pakastepikkupizza, niin helpolla pääsee (testattu)

Tai hanki kaikki valmiina. Se vasta vaivatonta on!

Vähemmän on enemmän.
Olen kova stressaamaan tarjottavien määrästä.
Useampien juhlien kokemuksella: mitä vähemmän tarjottavaa on, sitä maltillisemmin vieraat syövät ja sitä vähemmän jää yli. 
Viimeisten lakkiaisten menu:
Pakastepikkupizzat 
Pakastepasteijat (tomaattimozzarella ja liha, vegaanipasteija)
cocktail-tikut (juustoa, lihapullia, nakkeja, viinirypäleitä, pikkutomaatteja, sama vegaanisena)
kuivakakkua, keksejä
amerikkalainen suklaajuustokakku (Valio) - ollut meillä monissa juhlissa, syntyy vaivattomasti, pystyy tekemään sarjatyönä, maistuu lähes poikkeuksetta ihmisille, on runsas, ei tarvitse uunia
Lähes täydellinen vegaanikakku - ystävän tekemänä ja hänen ohjeellaan. Juustokakku-tyyppinen kakku sekin.
Kahvipöydissä: karkkeja, pusuja, sipsejä

Omat leipomukseni ovat aina surkean näköisiä, mutta oikein syömäkelpoisia. koristelulla - jos sen tekee joku muu - onnistuu vähän hämäämään.

Panosta juomapuoleen - varsinkin jos sää on lämmin
kahvia tietysti ja teetä, vichyjä, pillimehuja pienille ihmisille, limuja myös
supermenekki on aina ollut alkoholittomalla sangrialla (1 osa rypälemehua, 1 osa spriteä, 1-2 appelsiinia puristettuna joukkoon) Tätä meni viimeisimmissä juhlissa 6 litraa.
jääkahvi (ja sangria) - jääkahvissa on tosin kova valmistaminen, sitä ei kannata tehdä varastoon, vaan litra kerrallaan, linkin takana olevan ohjeen voi moninkertaistaa litraiseksi


Apulainen!
Jos järjestät juhlat kotona - tai jos hoidat cateringin vieraissa tiloissa itse - pyydä apulainen. 
Ulkoista juhlapäivänä kahvinkeitto, tarjoiluastioiden täyttäminen ja kaikki tarjoiluun liittyvä jollekulle ystävälle, päivänsankarin sisarukselle, kummille, sisaruksen kummille, isovanhemmalle...kenelle tahansa kohtalaisen kykenevälle, läheiselle ihmiselle. Pääset itse edes vähän juhlahumuun mukaan. 
Minun on vaikea päästää ohjaksista irti, mutta on siinä vaiheessa kun juhlat ovat kunnolla lähteneet rullaamaan, eikä minua ole kokoaikaisesti tarvittu keittiössä, on kyllä ollut mukava ihan vain osallistua.
Kiitos siskolle kahvinkeitosta ja tiskaamisesta useiden juhlien osalta, kälylle samoin; kiitos viimeisten lakkiaisten kohdalla Isosiskolle ja tanskan-serkulle tarjoiluista huolehtimisesta (erityisesti kakkujen koristelusta) ja Hilu-kummille kakuista sekä yleisestä organisoinnista monien juhlien osalta!





Juhlien aikatauluttaminen
Rippijuhlat ja lakkiaiset ovat siitä metka juhla, että ensin on se virallinen juttu kirkossa tai lakituspaikassa ja sitten on sitä kahvinjuontia jossain muissa tiloissa.
Varaa kunnolla aikaa siirtymille. 
Aika usein saattaa olla, että siihen viralliseen osuuteen pääsee vain rajattu määrä osallistujia, esim. vanhemmat ja kummit tai joku vastaava suunnilleen viiden ihmisen lähetystö.

Sekä lakitus että konfirmaatio ovat tilaisuuksina suhteellisen pitkiä, ja jos tarkoituksena ei ole viettää kunnon ruokakemuja, täytyy ainakin päivänsankari tukijoukkoineen ruokkia jotenkin - se tapahtuu tässä välissä ja sen pitää olla hyvin hyväntuulinen hetki.
Varaa siis jo kutsuja suunnitellessasi tähän väliin ihan kunnon siirtymätauko.

Jos voit, porrasta juhlaa.
Ota aluksi juhlaan mukaan vain kaikkein läheisimmät ja rakkaimmat vieraat, sellaiset joiden edessä ei tarvitse pingottaa, pönöttää tai pokkuroida. 
toivottavasti ylipäätään voit kutsua vain sellaisia ihmisiä, jotka tuovat energiaa, eivät varasta. juhla on sinun ja perheesi näköinen.
ja toivottavasti ainakin nuoren läheisimmät (kummit, mummit ja vastaavat) ovat pönöttämätöntä väkeä.

Näissä viimeisissä juhlissa kokosimme koko oman, kaikkein läheisimmän väen juhlapaikalle ajoissa ennen kutsussa ilmoitettua ajankohtaa.
Siinä jäi aikaa käydä vessassa, kohentaa ulkoasua, jutella ja ihan vain olla. 

Tässä välissä: lakituksen jälkeen ja ennen kunnon kahvittelua tarjosimme kaikille lähimmille hyvin epäviralliset hampurilaiset.
Se ei vielä ollut juhla-aikaa, emme kilistelleet, emmekä olleet yhtään juhlavia.

Tällä tavalla kaikki alhaisesta verensokerista väsähtävät (eli siis kaikki) olivat valmiita varsinaiseen juhlaan täysissä voimissa.
Näissä viimeisissä juhlissa tämän mahdollisti oma personal-volttikuskimme Isoveli, joka kävi tekemässä reilun parinkymmenen hampparin tilauksen läheiseen hampparipaikkaan riittävän hyvissä ajoin ja polkaisi noutamaan purilaiset juhlakansalle.
Ruoki ainakin itsesi ja päivänsankari millä tahansa keinolla siirtymän aikana.
Olet itsekin paremmalla tuulella, vaikka sitten olisikin majoneesitahra rinnuksilla.
juhlat alkavat kumminkin vasta kun päivänsankari on paikalla, niin että pieni kieppi hamppariluukun kautta ei aiheuta mitään häiriötä. älä ota ateriaa, hamppari riittää.

Kyydit
Autottomina olemme enemmän kuin riippuvaisia läheisten autoista ja hyväntahtoisuudesta. Aina on logistiikka toiminut, näissä viimeisissä juhlissa se oli hankalinta kun lakitus oli tuntia ilmoitettua lyhyempi.
Muualta tuleville autottomille on hyvä yrittää järjestää kyytejä tarvittaviin osoitteisiin. 
Käytä vähän aikaa siihen, että mietit kuka tarvitsee kyytiä ja mihin.

Kuvaa - tai ulkoista kuvaaminen
Mutta älä pakota sankaria poseeraamaan, siitä ei tule mitään.

Poikkeusvuodesta vinkki:
jos suinkaan mahdollista, porrasta juhlaa paljon. Kutsu ihmisiä pienissä erissä vaikka tunnin välein, tässä järjestelyssä sijoita nuoren omat kaverit viimeiseen aikaikkunaan.
Sillä tavalla kaikille jää aikaa kunnolla seurustella päähenkilön kanssa, tila ei lopu kesken, ja tilanne pysyy paremmin hallinnassa.
Varsinkin lakkiaiset ovat pistäytymisjuhla, niihin voi ihan hyvin antaa vieraille aikaikkunan tai useita aikaikkunoita.


Halju huomio:
nämä olivat viimeiset juhlat.

Ehkä tulee valmistujaisia, häitä, kasteita, konfirmaatiota, lakkiaisia, uusia valmistujaisia...mutta nämä olivat ihan selkeästi viimeiset lapsiperhejuhlat. 
Outoa

todennäköisesti vietämme tänä vuonna parit pienimuotoiset valmistujaiset, mutta ne varmasti ovat luonteeltaan hyvin erilaiset juhlat. pienemmälle piirille, pienimuotoisemmin








toukokuun luetut

 Toukokuu oli tohinainen työkuukausi. Aikaa ja jaksamista oli vähemmän ja jotenkin luettavana oli pelkkiä plääh-kirjoja, tai siltä ainakin lukiessa tuntui.
Ensimmäinen tuijalehtisetön kuukausi pitkään aikaan, vaikka jotain maratonista vielä puuttuukin.

Suosittelen Miriam Toewsin Pidä pintasi Swiw:ia.




Katja Lahti: Ei mitään vakavaa. Julian avioeron jälkeistä elämää: linnunpesämallissa vuoroasumista eksän kanssa, tinderiä, lähestyviä vaihdevuosia. Kun itse elelen parisuhteessa, on eronneiden deittailumaailma kovin vieras. Kirjassa on paljon nimettömiä henkilöitä ja tarina on jotenkin hiukan junnaava, ilman selkeitä käänteitä. Teksti etenee sujuvasti silti. Ihan ok lukukokemus, ehkä kirjasta saa enemmän irti jos on samaistumispintaa.

Johanna Schreiber: Rivien välissä. Kustantamomaailmaan sijoittuvaa hyvänmielenkirjallisuutta. Ei oikein puhutellut. Minulla on aiemminkin ollut vaikeuksia upota riksvenskasta käännettyyn kirjallisuuteen: tarinan täytyy olla poikkeuksellisen kiehtova ja hyvä, että pääsen yli kielen rytmistä. Joku nimenomaan riksvenskasta käännetyssä kirjallisuudessa, kielen tai lauseiden tai kerronnan rytmissä häiritsee minua. En ole kokeillut lukea alkuperäiskielellä; pitäisi ehkä yrittää. Tarina itsessäänkään ei oikein uponnut, tulipa luettua.

Henna Helmenmaa: Metsän hoitava syli - rohkeasti omalla polulla. Itseapuopas metsäsuhteen kehittämiseksi, oman hyvinvoinnin ja metsän parantavan, hyväätekevän voiman lisäämiseksi omassa elämässä. Lukiessani muistin, kuinka koronakeväinä kävin usein lähi(ö)metsässä isolla kalliolla makaamassa. Puiden halailu ei tunnu omalta jutulta, mutta lähi(ö)metsän pulkkamäen vahva vanha kallio maadottaa, rauhoittaa ja puhuu minulle. Aloin kaivata kalliolleni.

(Cynthia Voigt: Matkalla kotiin.  /Tuulta purjeisiin.  Yksi suosikki-nuortenkirjoistani /kirjasarjoista. Neljän lapsen äiti jättää lapsensa parkkipaikalle autoon, perhe on alunperin menossa äidin tädin luo. Äiti katoaa ja lapset lähtevät kävellen etsimään tietä isotätinsä luo, löytääkseen äitinsä tai edes jonkinlaisen kodin itselleen.  Kakkososassa lapset asettuvat aiemmin tuntemattoman isoäitinsä luo.  Näissä kirjoissa ja koko kirjasarjassa lauletaan paljon, ja olen jo jonkin aikaa suunnitellut kokoavani lauluista soittolistan. Alunperin idea soittolistan tekemiseen tuli aivan vahingossa. Kirjan laulut on suomennettu - aikakautensa nuortenkirjallisuuden käännöstyylin mukaisesti ja alkuperäislähdettä tai suomentajaa mainitsematta - enkä oikeastaan koskaan ole uhrannut lauluille sinänsä kovin suurta ajatusta, vaikka ne tarinassa ovatkin keskiössä. Kerran ihan aikuisena itse laulellessani oivalsin, että kakkososassa paljon laulettava Ihmeellinen armo on sama kuin Amazing Grace. Sitten vähän samalla tavalla sattumalta törmäsin Simon&Garfunkelin Peggy-O -lauluun - jota sitäkin tarinassa lauletaan useammin kuin kerran. Siitä lähti idea tunnistaa kirjasarjan laulut ja koota soittolista. Nyt on se hommeli aloitettu. Ihan vain huvikseni. Silmäilin ensimmäisen osan lauluja bongaillen - tuttuja kirjoja voi joskus ihan vain silmäillä - ja ryhdyin soittolistan tekoon. Kakkososan luin kunnolla, tykkään siitä. Tällä hetkellä lauluista vielä yksi on tunnistamatta; uskon että pääsen sen jäljille kun vähän mietin.) (ja lukulistassa nämä kirjat ovat suluissa kun en oikeastaan lukenut sitä sillä tavalla kuin kunnolla luetaan, mutta luin kumminkin)

Miriam Toews: Pidä puolesi Swiv. Yhdeksänvuotias Swiv on erotettu koulusta. Mummi on laittanut hänet kirjoittamaan kirjettä poissaolevalle isälle. Swivin tajunnanvirtamainen, hengästyttävä kirje kertoo varsin erikoisesta perheestä, jossa lapsi kantaa vastuuta asioista, joista hänen ei kuuluisi, mutta jossa opetetaan elämään elämä taistellen, periksi antamatta. Olin lukiessani välillä hyvin väsynyt, enkä koko ajan jaksanut keskittyä polveilevaan tarinaan, ehkä missasin jotain olennaista, mutta! Kiehtova, ilkikurinen (kuten takakansiteksti sanoo), hengästyttävä, polveileva kertomus kolmen sukupolven ihmisistä kamppailemassa omassa elämässään. Kirja olisi kannattanut lukea kertaistumalta, virkeänä ja hyvissä voimissa. Oikein oivallinen kertomus ja lukukokemus!

Jari Järvelä: Mozzarellakuu ja muita matkatarinoita. Pieniä pakinoita, hyvänmielen matkamuistoja useammalta vuodelta. Tarinoissa syödään ja juodaan hyvin, kohdataan sydämellisiä ihmisiä ja koetaan vähän tavallisuudesta poikkeavia asioita. Herkullista luettavaa.

Kaisa Pylkkänen: Räjähdysvaara. Televisiokasvo Miina Malvisto tyrii suorassa lähetyksessä oikein kunnolla, ja elämä heittää totaalisen täyskuperkeikan. Kirjaa kuvaillaan räävittömän hauskaksi, ja kai se sitten sitä oli. Minusta kumminkaan ei ollut erityisen hauska. Tapahtumia ja käänteitä - yleensä aina vain vielä huonompaan suuntaan - piisasi, oli nopeita leikkauksia ja suunnanmuutoksia, mutta jotenkaan tarina ei mielestäni pysynyt kasassa. Jotenkin toivoisin että vaihdevuosista ja keski-iästä voisi kirjoittaa aidosti hauskasti. Sinnittelin loppuun, kun en oikein löytänyt nurkistani ja pinoistani muka muutakaan luettavaa. Olin odottanut enemmän, en saanut tästä tarinasta otetta. 

Milly Johnson: Rakkauden ilmansuunnat. Pete ja Laurie kohtaavat sururyhmässä. Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa omituisella, vastaansanomattomalla tavalla. Sympaattinen hyvänmielenkirja, ei mitään suurempaa teemaa tai sanomaa. Sopivaa luettavaa työstressin keskellä, parempi kuin saman kirjoittajan Auringonkukka-kahvila-sarja, ainakin minun mielestäni. Kepeä suositus jos olet perustyyppistä hyvänmielenkirjallisuutta vailla. 

Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat. Huippuosaaja, työnarkomaani, kunnianhimoinen, vahva persoona ja osaaja, työ on kaikki, perhe katoaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen taustalle. Elämäkerralliset muistelukset pikkukylästä neurokirurgian huipulle. Kirja alkoi jutustelevasti lapsuusvuosista. Aikajänne oli välillä sekava, kirjassa oli paljon toisteisuutta (väitän että ainakin yksi kokonainen kappale oli vähintään kahteen kertaan!), ja kokonaisuudessaan se olisi kaivannut tymäkämpää toimitustyötä; ihminen itsessään on kyllä kiinnostava tyyppi. Tämä on lyhyen ajan sisään jo toinen kotimainen lääkärimuistelus, joka alkaa hyvin ja jutustelevasti ja jotenkin tysähtää paikalleenjunnaavaksi kun päästään varsinaiseen ammattiin. Ehkä suomalainen tapa ilmaista asioita ei ole samalla tavalla vetävä kuin maailmalla? Tietosuoja asettanee meillä myös omat hankaluutensa, pienessä maassa et pysty riittävästi naamioimaan tapauksia - jolloin potilaskertomukset jäävät ulkokohtaisiksi ja ohuiksi. Mitä pidemmälle kirja eteni, sitä päättäväisemmin sitä sinnittelin kohti loppua - olisi pitänyt jättää kesken jo alkupuolella. En oikein osaa suositella: useampi aneurysmaleikkaus toistaa itseään, vaikka aikakaudet, potilaat ja leikkausten tulokset vähän toisistaan eroavatkin. Toivon, että olisin pitänyt tästä kirjasta, kun tyyppi kuitenkin on melkoinen uranuurtaja ja kiinnostava hahmo. En oikein pitänyt.

Donna Leon: So Shall You Reap. Komisario Brunetti-sarjan uusin alkuperäiskielellä. Kaunis Venetsia, ei liian raju rikos, mukavaa ja leppoisaa viihdettä ja stressinpoistoa. Viime aikoina englanniksi lukeminen on ollut tahmeaa. Olin kuvitellut lukevani tämän viikonlopun aikana, vaan ei. Kun jokaisen lauseen lukee ainakin kahteen kertaan, tarina etenee hitaasti. Loppuratkaisu ei yllättänyt, mutta nautiskelin kerronnasta, maisemista ja hyvistä henkilöhahmoista.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)