Heinäkuu oli lukukuu

Heinäkuussa olen lukenut.
Todellakin.
Lomani aikana tavoitteenani oli lukea kirja päivässä ja jonnekin puolen kuun tietämille pääsinkin siinä vauhdissa. sitten loma loppuikin ja lukutahtikin vähän hidastui.

Olen rehellinen: en kunnolla enää muista heinäkuun alussa lukemiani kirjoja koska tietysti sen lisäksi että luin, myös aloitin lukuisia kirjoja vain todetakseni etten halua lukea niitä.
On siis luotettava tuoreeltaan kirjoittamiini arvioihin.

jos ei ole kuvaa kirjoista, voi laittaa kuvan kissasta?

 

 

Tietokirjoista sekä Raamattu-aiheinen että salaliitto-kirja olivat kumpainenkin kiinnostavia. Sikäli että aihealue kiinnostaa, suositus kummallekin.

Kotimaisesta viihteestä nostan kuukauden kirjaksi Tulppaanitoiveunia.

Lipasti on aina luettavaa ja Annika Suvivuon Matka jään reunalle oli sekin hyvä lukukokemus.

Olen ahkeroinut lukuaikapalvelun parissa kiltisti, olen oppinut lukemaan tabletilta jopa illalla sängyssä.

Kesälapsi lähtee nyt, kuun vaihtuessa, takasin Savonmaalle. Vaihdoimme kirjasuosituksia, ja jos lukupalvelun hylly oli täynnä jo aiemmin, nyt se on kertakaikkiaan tukossa.

Heinäkuu 2023 - luetut uusimmasta vanhimpaan, loppukuusta alkukuuhun.
Ja kaikki vuoden luetut joita en niitäkään millään muistaisi muuten TÄSTÄ

Ville Mäkipelto, Paavo Huotari: Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia. Sujuvasti kirjoitettu, yleistajuinen yleisteos Raamatun käsikirjoituksista, teksteistä jotka nykyisiin Raamattuihin ovat päätyneet ja kuinka niin on käynyt: mitkä tekstit kuuluvat kaanoniin, mihin teksteihin ne pohjautuvat? Mikä osa on kääntäjän valinnoilla, mikä muistiinmerkitsijän tai kirjurin? Mitä ja milloin on kirjoitettu, kuinka käännetty? Kiinnostava, informatiivinen, sopivan kriittinen, paikoin mukavan rapsakka ja vähän kantaaottavakin. Lue, jos aihe yhtään kiinnostaa! Lukuvinkki ystävältä. E-kirja.

Annika Suvivuo: Matka jään reunalle. Kirjoittaja itse määrittelee kirjansa kokemukselliseksi ja tarinalliseksi tietokirjaksi. Jään (ja talven) ympärille kiteytyvä matka jäälle, jäähän, jäästä, erilaisin näkökulmin, maisemin ja ajatuksin. Hyvä lukukokemus; lämmin suositus! 

 

Anne Thorogood: Ota minut kiinni. Hannah on jumissa elämässään: vanhemmat tarvitsevat jatkuvaa apua ja tukea, työelämässä hän ei etene, vaan keikkuu jossain perheyrityksen liepeillä, kun sedän tarve hankkia firmalle lisärahoitusta suistaa Hannahin elämän pyörteeseen. Jatkuvaa ihastumisen ja vihastumisen tunnekuohu tekee kirjasta varsin aaltoilevaa luettavaa. Kirja on aika hyväntuulinen, mutta jatkuva tunnekuohunta äärilaidasta toiseen tekee siitä jotenkin huvittavaa ja vähän ärsyttävääkin luettavaa. Lopputulema on tietysti selvä. Jäin kumminkin pohtimaan sitä, että jos ihmissuhde on jatkuvaa tyrskyaallokkoa heti alkumetreillä, niin mitä sitten jatkossa - siinä vaiheessa kun jo ollaan parisuhteessa? En kyllä jaksaisi hetkeäkään tuommoista soutelua. Ihan lystiä luettavaa kyllä. E-kirja.

 

Elina Aaltonen: Kello käy, Sani! Poikaystävä jättää Sanin, kun Sanin biologinen kello alkaa kolmikymppispäivän iloksi tikittää. Sani päättää omista (opettajan) pitkän kesälomansa miehen löytämiseen ja raskaaksitulemiseen. En tykännyt tästä kirjasta sitten yhtään, oli minusta kertakaikkisen pölö. Jostain omituisesta syystä luin sen kuitenkin loppuun asti. Eikä loppuratkaisukaan ollut kovin häävi. Tarinassa oli olevinaan lapsuustraumoja ja pintaa syvempää kertomusta, mutta ja mutta: ei kannata. E-kirja. 

 

Roope Lipasti: Porakonekirjoittaja. Pieniä pakinoita, muisteluksia, havaintoja, kohtaamisia arjessa ja arjesta. Kirjoittamisesta ja kirjailijana elämisestä, aikuistumisesta ja vanhenemisesta, ihmisistä, lapsista. Lipasti on yksi suosikkikirjailijoistani; eikä tämä kokoelma arkea mitenkään vähentänyt fanitustani. Kunpa osaisin itse kirjoittaa yhtä oivallisesti! Lue ihmeessä! E-kirja

 

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki. Kolmikymppinen Päivi haluaa jotain muuta. Hänellä on miellyttävä mies, mukava koti, sopiva työ - vaan elämästä puuttuu jotain. Ihan mitä vain. Päivi ottaa aikalisän avioliitostaan ja alkaa etsiä itseään. Reflektoiva, vähän kuin tapausselostus, jollain tavalla jälkiviisaan aikuisesti kirjoitettu kasvutarina siitä kun mikään ei tunnu miltään ja jotain pitäisi olla. Matka itseen, kasvu tuntevaksi ja olevaksi. Lue! e-kirja

Jose Ahonen: Ajattele kuin mentalisti. Yleisesitys kehonkielestä, luottamuksesta, suggestiosta - ihmisten lukemisesta ja havainnoinnista. Kiinnostava, yleistajuinen ja selkeä perusesitys aiheesta. Sujuva jatkumo (vaikka taitaakin olla ensin kirjoitettu) edelliselle lukemalleni.  e-kirja

 Jose Ahonen: Yli luonnollisen - mentalistin tutkimusmatka salatieteisiin. Mentalisti Jose Ahonen tutustuu mm. energiahoitoihin, ufoihin ja muihin yliluonnollisina pidettyihin ilmiöihin. Kiinnostava, joskin aika lyhyt esitys aiheeseen, kirjoittaja olisi voinut olla rohkeammalla äänellä kuuluvissa. Hän kertoo kokemuksistaan ja kohtaamistaan ihmisistä kyllä, mutta pyrkii pysymään selkeästi kaiken yliluonnollisen ulkopuolella, ja korostaa useaan otteeseen olevansa skeptikko. Se toki pitää kirjan objektiivisempana, mutta toisaalta tekstistä välittyi tunnelma kiehtovista ja hyvistä kohtaamisista, niihin olisi voinut sanoissaan ja ilmiötä tutkivana ihmisenä heittäytyä rohkeamminkin. Oivallista luettavaa. Löytyi lukuaikapalvelusta vähän vahingossa, etsin jotain aivan muuta luettavaa. Ei harmita että päädyin tähän. E-kirja

Laura Jane Williams: Suhdesoppa. Pennyllä on oma pieni kahvila ja vähän tylsä elämä. Setä sairastuu ja pyytää Pennyn tuuraajakseen suurempaan pubiin maaseudulla. Tilannetta hämmentävät Pennyn miesystävät. 
Kirja on hauskahko ja eläväinen, mutta hahmot ovat aika onttoja ja traagisesta taustastaan huolimatta Pennyn elämä jää ulkokohtaiseksi. Hahmot puhuvat räävittömiä, mutta toimivat kainosti. Kirjan syvätaso jää keskeneräiseksi. Lukukelpoinen kyllä, mutta ei mitään superviihdettä, sellainen ihan kiva. E-kirja.

 

Kyllikki Villa: Pakomatkalla - toinen lokikirja. Päiväkirja puolen vuoden mittaiselta matkalta St. Helenan saarelle ja Namibiaan. Käännöstyötä, rahamurheita, unettomuutta, irrallista yksinäisyyttä, matkatavaroiden pakkausmietteitä. Muistelen lukeneeni joskus vuosia vuosia sitten Vanhan rouvan lokikirjan, enkä oikein innostunut siitä. Tämä kirja oli viehättävä! Paikoin jopa masentunut, usein vähän melankolinen, silti jostain syystä ihanan verkkaisesti puhutteleva.

 

 Marian Keyes: Rachelin paluu. Jatko-osa Rachelin tarinaan. Keyes on kirjoittanut kirjasarjan verran varsin dysfunktionaalisesta Walshin perheestä: tämä on toinen osa Rachelin tarinaan. Alkupuoli eteni todella nahkeasti, ja kautta linjan kertomus noudatteli melkolailla tarinan ensimmäistä osaa. Vähitellen tarina nousi siivilleen ja käsitteli myös elämän varjoisampia puolia. Perushyvää viihdettä, ei Keyesin parhaasta päästä, mutta ei huonokaan. Lue, jos tykkäät Walshin perheestä! e-kirja.

Staffan Bruun: Viini palaa. Tässä tarinassa oli jo vanhaa kunnon Burt Kobbat -henkeä! Keskiössä ilmastonmuutos-dystopia; ilmasto on lämmennyt siten, että viininviljelijät siirtävät tiluksiaan Suomeen. Maailmanlaajuinen pandemia on edennyt kymmenennelle rokotuskierrokselleen, sitä vastustavat antivaxxarit, ilmastonmuutosta vastaan taistelevat ilmastoaktivistit ja seikkailee mukana myös SMS (suomalainen maa kuuluu suomalaisille) -liike. Sijaiskärsijöinä tarinassa ovat ahvenanmaalaiset rekkakuskit, jotka kuljettelevat vääriä lasteja vääriin paikkoihin. Kertomus etenee kuumeisessa helteessä nopeaan loppuunsa. Ei-ahdistava dystopia lähitulevaisuudesta. 

Lucy Diamond: Kesämuistojen huvila. Tarrantin perhe on vuosikaudet viettänyt kesiään rantahuvilassa Devonissa. Nyt edessä on ensimmäinen kesä ilman huvilan isäntää, kuuluisaa kirjailijaa, puolisoa, isää. Tyhjyys paljastaa salaisuuksia perheessä: jokaisella on oma kipupisteensä jonka kanssa kesällä on kamppailtava. Yllättävän hyvä! Lempeä kesätunnelmainen kirja, jossa on sopivissa määrin vähän vaikeampiakin asioita. Kepeys säilyy koko matkan, henkilöt elävät. Oikein hyvä kesäkirja. E-kirja.

 Staffan Bruun: Murhastudio - Burt Kobbatin paluu. Kobbat isännöi uudella tv-kanavalla keskinkertaista talkshowta, jonka lähetyksissä alkaa yhtäkkiä tapahtua kummallisia asioita. Mikä tai kuka aiheuttaa kaaosta ohjelmassa? Hauskahko ja etenevä kertomus. Harmillisesti en enää muista kirjoittamisajankohdan (2014) yhteiskunnallista keskustelua, sen ajan poliittista ilmapiiriä, enkä siksi oikein osaa paikantaa ihan kaikkea tarinassa tapahtuvaa. Kertomus ei taida olla aivan niin dystooppinen kuin alkupään Kobbatit. Loppuratkaisu on vähän ohut ja nopea, mutta ihan lukukelpoinen, dekkarimainen kirja. Odottelen uusinta yhä kirjastosta, oli hyvä palautella Kobbatin maailma mieleen.

 Linnea Kuling: Lahkon kasvattama. Linnean perhe muuttaa Knutbyhyn yhteisöllisen seurakunnan ja lämmön toivossa. Elämä on kaukana yhteisöllisestä: Linnean vanhemmat eristetään lahkon sisäpiiristä, kun taas Linnea kaapataan osaksi sisäpiiriä teinivuosinaan. Lahkon sekopäinen henkilökultti orjuttaa, murskaa ja nujertaa ihmisen minuuden vähän kerrallaan. Ahdistava ja koukuttava omaelämäkerta. Mietin koko ajan lukiessani, kuinka Linnea vapautuu lahkosta ja mitä sitten tapahtuu. Miten paljon väärää voidaan tehdä "rakkaudellisesti", yhteisön ja jonkinlaisen kieroutuneen uskonnon varjolla. Miten tärkeää ihmiselle onkaan tuntea kuuluvansa: kuulumisen ja nähdyksi tulemisen tarve ovat niin suuria, että niitä kaivatessaan voi luopua oikeudesta itseensä tai perheeseensä. Ahdistava lukukokemus. Tarinan aikajänne, tapahtumien järjestys ja henkilöt menivät välillä itseltäni sekaisin. Välillä kirjoittaja kirjoitti yhtä ja seuraavassa kappaleessa samasta asiasta täysin toisin; kertonee siitä, kuinka manipuloitua elämänsä on ollut. E-kirja, käsittääkseni vain lukuaikapalvelussa saatavilla.

 Staffan Bruun: Kadonnut Beatles-nauha. Olin jo kokonaan unohtanut Burt Kobbatin! Vaeltelin kirjastossa ja lukusalonkihyllyssä bongasin Bruunin uusimman. Tein siitä tietysti varauksen, ja sitä odotellessani päätin lukea muutaman vanhemmankin Kobbat-kertomuksen. Tätä en ole aiemmin lukenut. Burt Kobbat viettelee oloneuvospäiviä rikastuttuaan Kille Kimalais-lastensarjalla. Hän sekaantuu puolivahingossa vanhan kelanauhan mysteeriin: laulaako nauhalla Paul McCartney, onko kyseessä julkaisematta jäänyt Beatles-biisi, ja kuka ihme haluaa tehdä murhia nauhan vuoksi? Etenevä, vauhdikas, hauskakin. 

Emmy Abrahamson: Kuinka menestyä hullujenhuoneella. Stand up -koomikko Maja joutuu pakkohoitoon psykiatriselle osastolle. Elämä on ollut nousukiidon ja alakulon vuorottelua, epätoivoista komiikkaa alusta loppuun. Väljästi omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kertomus masennuksesta ja mielenterveydestä. Pidin tästä enemmän kuin kirjoittajan ensimmäisestä kirjasta. 

Markus Tiittula: Taistelu totuudesta - mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti? Kirjassa käsitellään muutamaa "suurta" salaliittoteoriaa. Näkökulma varsinkin loppupuolella on hyvin yhdysvaltalaiskeskeinen: mitä oikeistoradikalismi salaliittoteorioiden vauhdittamana voi ja pahimmillaan jo saa aikaan demokratialle. Kirjoittajan asenteellisuus tulee paikoin joistain sanavalinnoista selkeästi läpi, toisaalta kyllä sen ymmärränkin - on tarpeen tehdä selväksi että tarkastelee salaliittoteorioita niiden ulkopuolelta. Kiinnostava kirja kaikkinensa. Pysähdyn aina ihmettelemään niitä suomalaisia, jotka eivät usko kotimaisia valtamedioita: miten voi käydä suomalaisen peruskoulun ja silti kuvitella että mediaa ohjailee joku salaliitto, tai että media ei olisi puolueetonta ja kaikille äänen antavaa? (ikään kuin media ensinnäkään olisi mikään uskon asia. ikään kuin meillä ei opetettaisi medialukutaitoa. ikään kuin meillä ei olisi eettisiä ohjeita medioille. ...ei jatketa pidemmälle! hienoimpia asioita joita meillä tässä yhteiskunnassa on, on yhteisin varoin ylläpidetty julkisen palvelun yleisradio, riippumaton ja puoluepoliittisesti sitoutumaton tiedonvälittäjä. taisin eksyä aiheesta.) Saatan etsiä käsiini ja lukea muutakin samalta kirjoittajalta, tätä lukiessa tuli sellainen käsitys, että kirjoittajan asiantuntemus on ensisijaisesti keskittynyt Yhdysvaltain konservatiiviseen äärioikeistoon, ja tämä salaliittokirja on tämän asiantuntemuksen sivutuote. Sujuva, etenevä, varsin luettava kirja. Varovainen suositus jos aihealue kiinnostaa. Pikainen silmäily paljasti myös, että olen aika tarkalleen vuosi sitten lukenut samasta aiheesta. Hyvä jatkumo.

Rachel DeLoache Williams: Ystäväni Anna, huijariperijättären tarina. Anna Delvey esiintyi New Yorkin seurapiireissä perijättärenä ja taidekeskuksen perustajana. Hänen ylellinen elämäntyylinsä paljastui suureksi kuplaksi: hän oli jättänyt jatkuvasti laskujaan maksamatta ja huijannut rahaa pankeilta ja ystäviltään. Rachel kertoo oman tarinansa ja näkökulmansa ystävyydestä Annaan ja petoksesta. Alkupuolella ajoittain vähän tyhjäkäynnillä kiertävä tarina kertoo hyväuskoisuudesta ja hyväksikäyttäjästä. Tulipa luettua. E-kirja

Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet. Moan mummi on kuollut, ja testamentannut vanhan arvokotinsa Moalle. Poikaystävä haaveilee modernista uudiskodista, Moalla on jäänyt asunnon lisäksi käsiin myös mummin koira. Moa kunnostaa asuntoaan myytäväksi, kun mummilta alkaa tulla kirjeitä ja viestejä - mitä mummin menneisyydessä on tapahtunut? Hiukan ennalta-arvattava, mutta suloisen kesäinen kirja oman äänen kuuntelemisesta, itselle sopivan ratkaisun tekemisestä. Suloista, kesäistä hyvänmielenkirjallisuutta. E-kirja.

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä. Ulriikka-pappi suunnittelee häitään ja odottaa kaupparatsu-sulhastaan kotiin - vaan Johannes ei kotiudukaan odotetulla tavalla. Tyylillisesti vähän erilaista chick-litiä. E-kirja.

Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia. Helenan elämä on tasaista ja kuluttavaa: työ imee kaikki voimavarat, parisuhde on sivussa, lapset aikuisia tai aikuistumassa - missä on Helena itse, mitä hän haluaa ja toivoo? Varsin samastuttava viihdekirja itsensä etsimisestä, hapuilemisesta, omien tarpeiden tunnistamisesta ja kuulemisesta, lähestyvistä vaihdevuosista. Hyvää kotimaista viihdettä, kevyttä ja ajatuksia herättävää. Suositus! E-kirja.

Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto. Äitinsä kuolemasta toipuva Aina lähtee kesäkirjaston pitäjäksi maaseudun rauhaan, Kielokoskelle. Kirjasto on lakkautusuhan alla, äitiä on ikävä ja maaseutupitäjä paljastaa Ainalle salaisuuksia hänen elämästään. Lapsuudenkesien lämpöinen ja kesäinen kertomus, hiukan salaisuuksia, paljon kirjoja, aavistus salaista puutarhaa ja hyväntuulisia kyläläisiä - ei ollenkaan hullumpi kirja kesäloman alkumetreille! E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

 

 

Ps. toisinaan mietin, mitä se kertoo minusta, kun en muista lukemaani tai edes mitä kirjoja olen lukenut.
Lukeminen on minulle ajanvietettä - toiset pelaavat ja urheilevat tai katsovat telkkaria ja ruopsuttavat puutarhassa. Minä luen.
Ja kieltäydyn potemasta lukuhäpeää. Luen kepeää hömppää.

Odotan elokuuta

 Odotan elokuuta ihan älyttömästi.

Elokuu on abstraktio, en odota oikeasti nimenomaan elokuuta.

 

Odotan

- sitä että Lehtorin loma loppuu. Tai työnkeskeytys tai mikä niillä nyt ikinä onkaan. Rytmit eivät osu kohdilleen ollenkaan. Alkukesä vielä menee, kun minulla on töissä tohinaa ja kiirettä, mutta näin loppukesästä kun Lehtori on oikein metsittynyt ja minä joudun pinnistelemään takaisin työhärdelliin, menevät elämisen rytmit ihan ristikkäin. Minulla on semmoinen olo, että tuon töistä kotiin tullessani sählinkiä ja kireyttä ja papatusta. Ja että Lehtori havahtuu siihen ja alkaa vetelästi pohtia että mitä tänään pitikään tehdä. Olisi tehnyt kaiken sillä aikaa kun minä olin töissä, olisi mahdollisuus vetelehtiä yhdessä.

- sitä että kesälapsi lähtee Savonmaalle. Palaisi arki ruotuunsa niiltäkin osin. Alkukesästä kesälapsi kävi vielä töissä, nyt viimeiset pari viikkoa hän on pyhittänyt lomailulle. Ymmärrän kyllä sen, edessä on pitkä työntäyteinen syksy. Mutta sama kuin Lehtorin osalta. Ne kumpainenkin havahtuvat jostain koomasta siinä vaiheessa kun minä tulen kotiin ja haluaisin rentoutua ja viettää aikaani heidän kanssaan. Ja pah! Ne rupeavat pohtimaan että pitikö mennä lenkille vai tavata kavereita vai mitäsenyttaasolikaan. Ja minulle tulee olo että olen kireä ilonpilaaja.

- sitä että kesälapsi lähtee Savonmaalle II. Onpa sitten niin, että hän tulee tai hän lähtee, minulla on aina sopeutumisvaikeuksia. Kun talous kasvaa yhdellä aikuisella tai kutistuu yhdellä aikuisella, olen aivan kulttuurishokissa. 

- sitä että uimahalli aukeaa. Saisi arjen asettumaan kohdilleen. Kiipeilyn runkopäivä vaihtuu keskiviikosta perjantaille, mikä vaikuttaa myös omatoimikiipeilyyn ja sitä kautta uintiin. Haluaisin saada jonkinlaisen mentaalisen lukujärjestyksen päähäni. 

- sitä että koulut alkavat. Silloin saa ostella uusia kyniä ja kaikkea kivaa. Nuorimmainen sai kun saikin toivomansa opiskelupaikan. Hän oli aluksi varasijalla 20. Ja sitten 15. Ja 8. Ja yhtenä aamuna puhuimme puhelimessa sijoitus oli 7 ja sanoin että ei se taida enää tuosta muuttua. Saman päivän iltapäivällä hänellä oli opiskelupaikka. Tekee mieli ostella kyniä ja kaikkea kivaa hänelle.

- sitä että lomat loppuvat ja koulut alkavat kun se vaikuttaa niin paljon kaikkeen sekä töissä että vapaalla. Elämään tulee rytmi. Luulen aina että olen vapaasieluinen kukkamekkohippi mutta oikeasti taidan kyllä olla arkiuskovainen.
On kivaa tehdä kaikenmoisia suunnitelmia viikkobudjetista ja ruokalistoista ja harrastusaikatauluista. Eiväthän ne koskaan pidä, mutta tuntuu mukavalta edes hetken kuvitella että minulla on arki ja elämä hallussa. ehkä sittenkin olen joku vapaasielu?

- kuvittelen että kun on elokuu se abstraktio, ei oikea, rupean iltapäivisin istumaan parvekkeella rentoutumassa ja juomassa teetä ja viikonloppuisin syömässä siellä aamupalaa.
Rupean liikkumaan tavoitteellisesti  enkä vetelästi ja käymään uimahallin punttisalilla aina.
Rupean kirjoittamaan tavoitteellisesti.
Rupean elämään tunnollisesti viikkobudjetin mukaan.
Rupean melkein kasvissyöjäksi.
Rupean noin ylipäätään kunnolliseksi, tunnolliseksi ja kurinalaiseksi ihmiseksi, ja kunnolliseksi ja tunnolliseksi työntekijäksi, ja suunnitelmalliseksi kokonaisuudessaan. ja saan valmiiksi sen neuleen mitä olen nykertänyt kesän alusta asti. sen piti tulla valmiiksi kahdessa viikossa.
Ja sitten rupean vielä että en stressaa mistään ja säilytän kepeän rentousfiiliksen ja en palele edes myöhään syksyllä koska otan kylmiä suihkuja iltaisin. hehheh

Elokuu se abstraktio on minulle enemmän kaiken uuden alku ja suuri mahdollisuus kuin tammikuu.
Rupean myös käyttämään kaikenlaisia hienoja ihonhoitotuotteita ja keskityn terveyteeni ja hyvinvointiini.

Niin että alkais jo, se elokuu. 

Reissupostaus: Split, Kroatia.

 Kunpa voisinkin sanoa, että rakastuin Kroatiaan ja Splitiin! Hehkuttaisin mieluusti että todellinen kaikkien aikojen lomakohde ja vaikka mitä.
Ja toisaalta, kunpa voisin sanoa, mistä johtuu että en rakastunut, enkä hehkuta.

Split on turistikaupunki, jonka turistiolemassaolo on keskittynyt Diocletianuksen palatsin ja  vanhan kaupungin ympärille. 
Siellä on paljon kaunista, niin kuin vanhoissa kaupungeissa aina on.
Mutta siellä oli myös ainakin skviljoona muuta ihmistä.
Ja hintataso oli mielestäni aika kova.

Olimme reisusssa ystäväpariskunnan kanssa ja asuimme aivan vanhan kaupungin kyljessä airbnb-majoituksessa. Sijainti oli ihanteellinen: kävelymatka melkein joka paikkaan, ja tienoo ylipäätään oli hiljaista ja rauhallista.

Ystävämme ovat aktiivisia ja toimeliaita ihmisiä, jotka suunnittelevat ja pohtivat tarkkaan etukäteen kaikenmoista ohjelmaa. Jokaiselle päivälle oli jotain pohdittuna, ja jos ei ollut, pohdittiin yhdessä.

Ensimmäisenä päivänä osallistuimme opastetulle kiertokävelylle, jossa seikkailtiin palatsialueen /vanhan kaupungin sisällä ja kuultiin tarinoita menneestä ja nykyisestä.
Oppaalla oli omat vakivitsinsä ja tarinansa, jotka paikoin valottivat kroatialaista kulttuuria. Kokonaisvaikutelma jäi silti vähän ulkokohtaiseksi (ei mikään ihme tietenkään, jos ihminen vetää useamman kierroksen päivässä läpi koko vuoden...)

vanhaa kaupunkia

palatsialueella otettiin kaikki ilo irti roomalaisajasta

pelottava sormimies

näkymä Marjanin kukkulalta kaupunkiin

pelottava sormimies kokonaisuudessaan

Toisena päivänä teimme retken ostoskeskukseen. kaveripariskunnan toinen osapuoli tykkää shoppailusta

ostarin terassilla, näköala vuorille

kotitanhuvien kissaeläin

Kaikkina päivinä päivän pääaktiviteetin jälkeen kävelimme kaupungin uimarantaan. Ranta muodostui kolmesta vaiko neljästä? rantaosuudesta, joista yksi oli rakennettu hiekkaranta, ja pari oli lähinnä kalliorantaa ja kiveä. Hiekkarantaa rajasi betoninen aallonmurtaja tjsp, johon ilta-aurinko ei osunut kovin pahasti, ja josta pääsi uimaan rappusia pitkin, ei tarvinnut kahlata.
Betonikaistaleella kelpasi vetelehtiä, ei tullut hiekkaa mihinkään ja oli siistiä.
Seikkailumme kallioisemmalla ja kivisemmällä rantaosuudella ei oikein onnistunut ja johti melkein lääkärireissuun onneksi vasta loman puolivälin jälkeen, joten palasimme nopeasti ruotuun ja pysyimme turvallisemmalla hiekkarantaosuudella.

Rannalta löytyivät askeettiset pukukopit, vessoja ja ravintoloita.
Me tosin vaihdoimme uimakamat jo kämpillä valmiiksi päälle ja lähdimme pois kun olimme kuivia. 
Vesi oli lämmintä tai ainakin melkein ja helteisten päivien jälkeen alkuillan auringossa oli ihana käydä pulahtamassa. Hiekkarantaosio oli suhteellisen matala ja pohja siedettävä, joskin paikoin kivikkoinen. 
Rannalla ei ollut mitään aurikotuolisysteemiä, vaan kyseessä oli ihan peruskansanranta.
Paikalliset ihmiset jättivät aika huoleti tavaroitaan uimisen ajaksi rannalle - kävelyretken opas kertoikin, että kaupunki on varsin turvallinen.

uimarantaa

Toisena päivänä rannalta palatessa jäimme seuraamaan parin autonkuljetusauton muodostamaa ruuhkaa. Autojen väliin oli jäänyt jumiin henkilöauto, jonka kuljettaja singahti ulos ja kehitti oikein kunnon raivokilarit toiselle autonkuljetusautolle. 

Illalla pelattiin jonkun Erittäin Merkittävän Futisturnauksen loppupeli. Menimme katsomaan sitä. Yleisö koostui turisteista, tunnelma oli vaisu. ja peli oli tylsä. paitsi että mentiin rankkareille, se ei ollut tylsää vaan jännittävää. jos olisivat heti pelanneet pelkät rankkarit, olisi ollut paljon jännempi koko juttu

Kolmantena päivänä teimme retken läheiselle Hvarin saarelle.
Splitin edustalla on useampia erinomaisen kauniita saaria, joista me onnistuimme valitsemaan kohteeksemme ilmeisesti sen kaikkein kalleimman.
Saarelle pääsi turistivesibussilla (20€ /suunta) joskin epäilen että jostain olisi mennyt myös ihan tavallinen normaalien ihmisten vesibussi mutta minulle ei selvinnyt mistä.
Minusta oli kiskurihinta alle puolen tunnin vesilläolosta. 

pyykkipojan kokoinen pääskynen

Hvarin saaren päänähtävyys ehkä oli korkealla kukkulalla sijaitseva linnoitus. Kävelimme sinne. Oli lämmintä ja jotenkin hienoa, kun tie kiemursi ylös ja ylös ja merimaisema avautui aina vain korkeammalta.

linnoitus

Sisäänpääsy muurin sisäpuolelle olisi ollut reilun kympin, emme menneet kun arvelimme että sisäpuolella ei ole mitään erityistä nähtävää.
Sen sijaan istuimme linnoituksen edessä puistikossa ja minä salakuuntelin naapuriseurueen juttuja siitä että mitä ja millaista on unconditional love.
en ollut kovin samaa mieltä asiasta.
Lehtori hyssytteli ja sanoi että ei saa salakuunnella.

linnoitus kaupungin ulkopuolelta katsottuna

Saari oli todella kaunis mutta valtavana kallis paikka. Päädyimme selviytymään koko päivän eväillä, onneksi oli perhekokoista olutta.

Linnoituskiipeilyn jälkeen etsimme uimarannan ja vietimme loppuajan päivästä siellä eväinemme. 

Vähän ennen paluulaivaa pistäydyimme paikallisessa kirkossa. Sisäänpääsy reilun kympin. Sotii jotenkin minun näkemystäni vastaan että semmoiseen ihan peruskirkkoon on sisäänpääsymaksu. 
Vedin Splitin vanhassa kaupungissa ihan herneet nenään, kun siellä oli hinnoilteltu kirkon kaikki osiot erikseen: oli kirkko ja aarrekammio ja torni ja torniin kiipeäminen kaikki erikseen ja sitten könttälippu kaikkiin. 
Juuri ja juuri ymmärrän että jossain semmoisessa korkeamman tason kulttuuri-taidehistoriallisessa museo/kirkossa on sisäänpääsymaksu, mutta että jossain satunnaisessa pikkukappelissa.
No, kävimme, oli satunnainen pikkukappeli ja tuli riistetty olo.

Paluumatkalla emme meinanneet ensin päästä vesibussin kyytiin, mutta sitten pääsimmekin. Kun matka oli jo alkanut, tulin katsoneeksi laivalippujamme.
Ne oli päivätty vasta seuraavalle päivälle.
Mietin että heitetäänköhän meidät kohta ulos laivasta.
Sitten katsoin myös menoliput ja niissäkin oli väärä päiväys. 
Pummilla olimme menneet kalliille saarelle. 

varokaa katolta putoavaa roinaa

Neljäntenä päivänä teimme retken Krkan kansallispuistoon. 
Kroatia on kaikkinensa tunnettu kauniista maisemistaan ja tämä nimenomainen puisto vesiputouksistaan. Opastettu bussimatka maksoi 40€ /hlö ja sisäänpääsy puistoon vielä lisäksi 30€.
Matka bussilla kesti hiukan reilun tunnin.

Puistoon tultiin sisään pienellä laivalla, ja rannasta alkoi varsin vaatimaton opastettu kiertokävely kohti vesiputouksia. 

Päävesiputousten ympärillä kulkee vajaan parin kilometrin - noin tunnin kävelyn - mittainen pitkospuukierros. Itse puisto on paljon suurempi, mutta turisteille tarjotaan tämä kierros. Kierroksen sai tehdä -tai olla tekemättä - omassa tahdissaan.

Alueelta löytyvät wc:t, ylihintaisia ruoka- ja välipalakojuja, kahvioita ja matkamuistokauppoja. 

Alue on vehreää, kaunista, kosteaa - kertakaikkista silmänruokaa. Vesi kiemurteli, virtasi, putoili, litisi, läiskyi, loiskui, polveili joka puolella.

Sammakot kurnuttivat kuoroina. Suvantopaikoissa oli kaloja. 

Ja joka puolella kulki jonokaupalla ihmisiä.

Paluumatkalla bussi pysähtyi pariksi tunniksi pikkuiseen puoliuneliaaseen turistikaupunkiin, jossa oli ruokailu- ja uimamahdollisuus. 
Uimme.

Viidentenä päivänä omatoimiretkeilimme Splitissä.
Kävimme Froggylandissa - todella kummallisessa sammakkomuseossa. Siellä ei saanut kuvata, eikä museolla ole oikein kummoistakaan somekanavaa. 
Itse löysimme paikan aivan puolivahingossa kun jonain iltana vaeltelimme pitkin ja poikin.
Museo on reilut sata vuotta sitten eläneen oudohkon luonnontieteilijän aikaansaannos. Se koostuu 507 täytetystä sammakosta erilaisissa tilanteissa ja asetelmissa. 

Dioraamoissa sammakot urheilevat, käyvät koulua, toimivat erilaisissa ammateissa. Joku kekseliäs oli kehitellyt dioraamoihin sammakoille puhekuplia.
Se oli outoa, vähän puistattavaa, todella kummallista ja vähintääkin unohtumatonta. 

Jo ennen reissua olin bongannut Splitissä Illusiomuseon, ja se vasta oli lysti retkikohde aikuisillekin. 

Se oli kohtuullisen hintainen, sopivan kokoinen ja miellyttävän viileä.

Seuraava retkipäivä ajelutti meidät paikallisbussilla läheiseen Trogirin kaupunkiin. Sen kaupungin vanhakaupunki oli ainakin minusta houkuttelevampi ja miellyttävämpi kuin Splitin.

Alueella on kuvattu Game of Thronesia (kuten kait myös Splitissä) ja kumpainenkin kaupunki ratsastaa luonnollisesti sillä maineella- krääsäkauppoja oli vähän joka kulman takana.

maksoimme torniin kiipeämisestä,
pystyin kiipeämään välitasanteelle asti

tähän portaikkoon en enää uskaltanut
eivätkä polveni halunneet

itsestäänselvästi linnan vieressä on futiskenttä

Trogirin kaupungista pidin, ja olisin kierrellyt siellä enemmänkin, mutta päivä oli todella kuuma ja hikinen. 

Ajatus paluubussista hiosti matkaseuruetta, tulimme villillä taksilla takaisin. Sitä ajoi äkäinen ukko, ja olin varma että joudumme kunnon riitaan ennen matkan päättymistä. Pääsimme perille ja saimme läksiäisiksi kunnon haistatukset.

Elämme Hajdukille!

Viimeisen päivän käytimme kumpainenkin pariskunta omilla suunnillamme. Kaverit lähtivät kiipeämään läheiseen Marjanin puistoon ja uimaan, me Lehtorin kanssa kiertelimme oikein rauhassa vanhaa kaupunkia.
Juttelimme pitkät tovit shakkilautoja tekevän käsityöläisen kanssa Lehtori harrastaa shakkia, ne analysoivat jotain pelejä. Kävimme kansallispukumuseossa, jonne sisäänpääsy maksoi  kolme euroa ja ulospääsy näköalaterassin kautta kaksi. Menimme ulos sisääntulo-ovesta ja hermostutimme lipunmyyjän.
Menimme paikalliseen kirjastoon viilentymään ja lukemaan. Kirjat oli järjestetty kirjailijan alkuperämaan mukaan. Selailin Kroatian luonnonpuistoista kertovaa kirjaa, ajattelin että joku vaeltelija varmaan rakastaisi käydä niissä.
Ja menimme vielä juomaan limua Monty Python -kahvilaan, jossa ei ollut muuta Pythonia kuin seinämaalaus.

Suomalaista kirjallisuutta löytyi kolmisen hyllymetriä

Neljäntien risteys

 

 Huomioita

- ihmettelimme miksi joka puolella oli 1950 -graffiteja ja muraaleja. Lehtori kehitteli jotain traagista Jugoslavia-historiaa.
Wikipedia tiesi kertoa että kaupungin oman palloseuran - Hajduk Splitin - fanikerho on perustettu 1950. Kaupungissa ei muisteta jalkapalloseuran perustamista, vaan sen faniklubin. 
Kannattaa mennä vanhassa kaupungissa Hajdukin jätskipaikkaan. Ihania jäätelöitä. 
Minulle ei selvinnyt että mitä tekemistä sillä jätskipaikalla on Hajdukin kanssa. Sponssaako toinen toista? Ovatko ne pelaajat myös jätskintekijöitä? Niin tai näin, sitruunajätski oli taivaallista.

- hintataso oli aika korkea. Monessa paikassa tuli sellainen olo, että turistia vedätetään kunnolla (vesibussit, luonnonpuisto, kirkot). 

- Kaikissa paikoissa ei käynyt kortti - monissa kahvioissa, museoissa ja vastaavissa piti maksaa käteisellä. Hinta saattoi olla korkeampi jos maksoi kortilla. 

- Splitissä pankkiautomaatteja ja vessoja oli joka kadunkulmassa. Yleisilmeeltään kaupunki oli suhteellisen siisti

- ihmiset ja kohtaamiset jäivät ulkokohtaisiksi. Varsinkin miehet olivat äkkivääriä ja äkäisiä. Palveluammateissa kyllä hoidettiin homma, mutta hyvin etäisesti ja kaukaa.

- englanniksi asioiminen sujui pääosin ihan hyvin. 

- Split on turistikaupunki. Kaupungissa asuu vajaat parisataatuhatta asukasta. Siellä käy vuodessa kait miljoona turistia. 

- majoitustoiminta vaikutti säädellyltä ja säännellyltä. Oma vuokraisäntämme oli koko ajan viestin päässä ja kävi kertaalleen katsomassakin että kaikki oli kunnossa

- paikallinen ruoka jäi mysteeriksi yritin kyllä kerran syödä mustekalarisottoa mutta en kyennyt. Ravintolat olivat aika hintavia, kokkasimme kahtena tai kolmena iltana kämpillä ja elimme aika pitkälti välipaloilla ja pizza-sliceillä

- näiden ystävien kanssa harrastamme oluita ja oluiden maistelua. Yritimme koko matkan ajan löytää paikallisia pienpanimo-oluita. Kun kysyimme craft-beeriä meille tarjottiin yleensä draft. 
Yhdessä pubissa oli kahta, mutta tarjoilija ei tiennyt mitä ne olivat. Toinen oli ehkä ipa. Ja toinen ehkä ei.

Koko reissusta tuli se fiilis, että Kroatiaa pitäisi ehkä ennemminkin lähestyä jostain luontomatkailun näkökulmasta, ajaa autolla luonnonpuistosta toiseen, pysähdellä vuorilla ja rannoilla ja unohtaa kaupunkioleilu melkein kokonaan. Tai saarihypellä saarelta toiselle. Tai mennä johonkin toiseen kaupunkiin.

tällä se pyyhältää filosofikin 

Elämys: yhtenä päivänä oli joku kansallinen muistopäivä. Paikallinen kom-teatterin kuoron tyyppinen kuoro lauloi Kansainvälistä.
Ihmiset nousivat seisomaan ja lauloivat mukana.
Pimeä lämmin ilta. 

Treenipäiväkirjasta - vuosipäivä

 

Treenipäiväkirjasta huomasin, että kiipeilyn vuosipäivä on käsillä juuri nyt. On kyllä ollut hyvä lajikokeilu ja -valinta! tai onko se varsinaisesti mikään valinta kun 2/3 jo aikuisista lapsistani on tiiviisti lajin parissa. 

En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, on ollut supermahtavaa oivaltaa ja oppia asioita! 

 

 

Tämmöistä kaikkea olen oppinut ja oivaltanut:

- ihmisen keho on suunniteltu liikkeeseen ja liikkumaan. Sen voi tuntea itsessään kyllä
juostessa voi kuvitella että juoksee karkuun vaikka jotain hurjaa villipetoa tai ajaa takaa antilooppia, kiipeillessä voi kuvitella että vuorenjyrkänteellä on mehiläispesä jonne pitää kavuta ja uidessa pitää päästä trooppiseen saareen hakemaan hedelmiä. en kyllä useinkaan kuvittele niin. mutta voisin kuvitella. 

- minulla on usein tunne, että en ole väleissä kroppani kanssa, on vähän nahkea minulla tuo proprioseptiikka eli käsitykseni siitä, missä raajani ja kehoni rajat sijaitsevat ja missä asennossa olen. Viime aikoina olen huomannut että pystyn korjaamaan asentoa järkevämpään suuntaan ihan seinälläkin.
"munat seinään" komensi lapsukaisistani nuorin. opettelen sitä. olen silti enempi ruma runttaaja kuin taidokas tekninen kiipeilijä

- vuosi sitten en osannut punnertaa enkä vetää leukoja. Tällä hetkellä puhdas suoritus on pienen viimeistelyn päässä kummassakin.  

- yhä pelottaa olla ylhäällä ja alastulo se vasta pelottavaa onkin. 

- hyvinvointi on riippuvainen liikkeestä. Töissä minulla on sähköpöytä ja liikun töihin ja kotiin joko kävellen tai pyöräillen. Loman aikana istuin ja luin paljon. tavoitteeni oli lukea kirja päivässä, ja aika pitkälle heinäkuuta pääsinkin siinä tahdissa.
Vaikka kävinkin melkein päivittäin lenksalla ja pari kertaa viikossa kiipeilemässä, kroppa jäykistyi paljosta istumisesta ja lukemisesta ja sitä velkaa maksan yhä.
odotan elokuuta ja elämän palaamista normaaliin arkeen, on paljon helpompaa tehdä kaikenlaista kun kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat kiinni normiarjessa eivätkä millään löhölomalla. on ihan älyttömän vaikea pitää kiinni arkirutiinista kun kotinurkissa vietetään lomaa. työhönlähtö vielä onnistuu mutta työpäivän jälkeen olen ihan tuuliajolla.

- suurin oivallus: olen sitä paremmalla mielellä, mitä säännöllisemmin liikun. Olen ärtyisä ja levoton jos en tee mitään. Murehdin enemmän ja nukun huonommin. Vähintäänkin minun on ihan joka päivä mentävä ulos kotiovesta ja kohdattava maailma. Jos teen jotain liikunnallista, aina parempi.

 

Tiedän kyllä että tämmöinen liikunnasta paasaaminen voi olla todella ärsyttävää ja monelle kuin punainen vaate härälle. on ollut itsellenikin.
Liikkumisen tai liikunnan aloittaminen on vaivalloista.
Oman lajin löytäminen on vaivalloista.
Lähteminen on vaivalloista.
Oikeastaan ihan kaikki liikunnassa on aika vaivalloista.

Mutta semmoista haluan sanoa vertaisikäisille eli keksiäkäisille  ja myös tätä vanhemmille ihmisille että omaan hyvinvointiin kannattaa ihan juuri nyt laittaa aikaa ja energiaa.
Hyvinvointia ovat
- kelpo ruokailu; kaikenlaista, sopivissa määrin
- liikunta keksiäkäisillä naisoletetuilla erityisesti mikä vain lihaskuntoon vaikuttava
- palautuminen tätä erityisesti aion opetella
- jotain itselle eli kaikkinainen itsestä huolehtiminen ja itsensä hoivaaminen

*

Kesäkuussa teimme viikon reissun Splitiin, Kroatiaan ystävien kanssa.

Pitäisikö tehdä reissupostaus?

 

 

*

turmion päivä

 päätin että vietän lyhyellä kesälomallani turmion päivää.

Tähän mennessä:

nukuin pitkään melkein kahdeksaan

söin aamupalaa samaa kuin aina

fillaroin kiipeilyhallille melko hitaasti

kiipeilin vajaat pari tuntia aika laiskasti kylläkin

fillaroin kauppaan aika hitaasti

ostin terveellisiä ruokia

kävin moikkaamasta nuorimmaista työpaikallaan en häirinnyt, hain pyykit pyykättäväksi

kokkasin terveellistä ruokaa viileä valkoviini olisi sopinut kaveriksi mutta sitä ei ollut

menin päiväunille

heräsin

join kahvia ja söin vähän karkkia

Turmiollisinta mitä olen koko päivänä saanut aikaan, on muutama karkki kahvikupillisen kaverina.

ei kyllä mene hyvin keksiäkäisellä ihmisellä turmion tiellä

Kesäkuun luetut

 Kesäkuussa oli ensin paljon töitä, sitten viikon lomatauko Splitissä Kroatiassa, sitten paljon lisää töitä. Lukeminen oli jotenkin vähän niin ja näin.
Kesäkuun puolivälissä otin pitkästä aikaa lukuaikapalvelun, sillä sekä Pikkusisko että Isosisko tykkäävät äänikirjoista ja lupasin tukea nuorten opiskelijoiden intomieltä lunastamalla perhepaketin. 

Lukuaikapalvelun aloitus osui kätevästi matkan alle, ei tarvinnut pähkäillä matkalukemista. Varsinkin kun vanhastaan jo tiesin, ettei porukkareissuilla lukemiselle juurikaan jää aikaa.
Mutta olipa laaja matkakirjasto ainakin teoriassa mukana.

Lukuaikapalvelusta paljastui myös #tuijalehtismaraton :in kannalta hätkähdyttävä tieto: palveluun oli julkaistu tusinoittain Lehtisen uransa varhaispuolella salanimellä kirjoittamia kioskikirjoja - lääkärisarjaa ja kartanosarjaa.
Hetken ajattelin kunnianhimoisesti että luenpa nekin.
Testasin ja totesin että ehkä en sittenkään. Tai jos luen, käyn antikassa hakemassa originaaleja ykköspainoksia. Kioskikirjan kuuluu olla vähän nihkeänhikinen pokkari - vai mitä?

Kesäkuu päättyi lyhyen kesälomani alkamiseen.
Muuta en ole toistaiseksi suunnitellut kuin lukevani ja lenkkeileväni.
Lukuaikapalvelun kirjahylly on täynnä kaikenlaista viihdettä ja hömppää, ja jos e-kirjat alkavat kyllästyttää, siirryn perinteisiin paperikirjoihin. 

Kuukauden luetuista ensimmäinen ja viimeinen, Juutisen Jos me tästä selvitään ja Nunna Kristodoulin Päiväkirjat ovat lukusuosituksiani.

kirjasto kroatialaiseen tapaan

Kesäkuun 2023 luetut alla käänteisjärjestyksessä ja koko vuoden luetut TÄSTÄ

 

Juuso Juutinen: Jos me tästä selvitään. Tosikertomus vauvan vakavasta sairaudesta ja menettämisen pelosta. Vielä enemmän kasvutarina mieheksi ja miehenä kasvamisesta, isäksi ja isänä kasvamisesta. Sanoittaa vahvasti ja hienosti tunnekokemuksia tuoreen ja samalla uhatun ja hauraan vanhemmuuden äärellä. Lapsen sairaus on raaka tapa kasvaa ihmisenä, kirjoittaja tuntuu päästävän lukijan todella lähelle. Tunnistan ja muistan osan tunnemyrskyistä nuorimmaisen keskoshoidon ajalta (vaikka oma lapseni ei missään vaiheessa ollut vakavassa tai suuressa hengenvaarassa, elimme silti parin kuukauden ajan sairaalaelämää jota varjosti pelko ja huoli pienen olemassaolosta). Oma kokemukseni on, että aika on armollinen. Lapsi kasvaa, valloittaa oman paikkansa maailmassa ja tunnemuistot muuttavat muotoaan, asettuvat elämän loimilangoiksi sen sijaan että olisivat koko kuva-alaa peittämässä. Olemasta ne eivät lakkaa. Koskettavaa ja hyväätekevää luettavaa, erityisesti siksi, miten avoimesti kirjoittaja sanoittaa ja päästää lähelle omaa tunnemaailmaansa. Lue! E-kirja.

Tuija Lehtinen: Viimeinen mahdollisuus. Alunperin 1980-luvulla Kolmiokirjalle salanimellä kirjoitetun San Fransiscoon sijoittuvan sairaalasarjan ensimmäinen osa. Pomppuisa juoni, keskiössä komea suomalaissyntyinen lääkäri Stefan Frank. En ole vuosiin lukenut kioskikirjallisuutta - edellisestä kerrasta on varmaan hyvinkin viisitoista vuotta, kun olen joskus joillekin lomareissuille ostanut antikoista nipun tauhkaa - joten paluu oli yllättävä. Lehtisen kirjoitustyylin kyllä jopa tästä lyhyestä tekstistä tunnisti, juoni oli outo, eikä tarinassa ollut edes kunnolla romantiikkaa paitsi muutama pakollinen suudelma suunnilleen viimeisellä sivulla. Vaikka hömpästä (viihteestä) tykkäänkin, kioskikirjallisuudelle en oikein lämpene. (no onhan silläkin toisinaan paikkansa). Tätä sarjaa sekä kartanosarjaa löytyi e-kirjapalvelusta tusinoittain, jos tulee tarve palata. E-kirja. 

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto. Väljästi Turkuun sijoittuva hyvänmielen kirja. Sannin elämä heittää kuperkeikkaa kirjaimellisesti alttarilla, ja kirjan nimikin kertoo, mihin se johtaa. Hyväntuulinen, elämänmakuinen, leppoisa. Juuri sopivaa luettavaa kesän aamuihin ja iltoihin. Suurin osa tapahtumista sijoittuu kesäaikaan. Taisi olla neljäs vähän samantyyppinen kirja putkeen: päähenkilö jää ykskaks yllättäin sinkuksi, joutuu jonkinlaiseen asumis- parisuhde- ja itsepohdiskelukriisiin. Oikein kelvollista luettavaa. E-kirja. (otin pitkästä aikaa taas e-/äänikirjapalvelun)

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät. Tilkkuterapiaa-kirjan jatko-osa, kesti hetken päästä kärryille henkilöistä ja tapahtumista. Riinan pitäisi mennä naimisiin, vaan kun kaikki tuntuu jotenkin haraavan vastaan: hääpuku, hääpaikka, mieskin. Turkuun väljästi sijoittuva kertomus alkoi vähän tahmeasti (en millään muistanut ensimmäisen kirjan hahmoja enkä varsinkaan heidän elämäntarinoitaan ja suhdettaan päähenkilöön!) mutta kun käyntiin pääsin, luin ihan mieluusti. Hyvää, uskottavaa kotimaista viihdettä on aika vähän. Tämä kirja(sarja?) tuntuu kuuluvan hyvän viihteen kategoriaan, leppoisaa luettavaa, päähenkilö kasvaa ja elää, tarina kulkee eteenpäin. E-kirja. 

Laura Friman, Lauri Pietikäinen: Koukuttaja - miten ystävystyin kalastajan kanssa Pohjois-Norjassa. Sympaattisen jutusteleva kertomus pohjoisnorjalaisesta kalastajasta, Lauri Pietikäisestä. Leppoisaa luettavaa, vaikka vähän ihmettelenkin, että miksi tämä kirja on kirjoitettu. Jos minä kirjoittaisin samalla tavalla vaikka Lehtorin mammasta (ja hänestä voisi tällä tavalla kirjoittaa), julkaistaisiinko se? Tykkäsin kyllä lukea tätä pientä jutustelevaa tarinaa. E-kirja lomareisulla iltalukemisena.

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää. Rennonletkeä etsiväkirja. Siru Valpas ajautuu avoeroon ja samaan syssyyn päätyy ostamaan etsintätoimisto Vitosen. Hyväntuulista, hersyvää lomaluettavaa. Ei rikoksia, koska kyse on etsintätoimistosta - siis etsintää. E-kirja lomareissulla iltalukemisena.

Meri Savonen: Amandan kolme kesää. Opettajana työskentelevä, neljääkymppiä lähestyvä Amanda jää yhtäkkiä sinkuksi. Ei lasta, ei kumppania, kun ympärillä hurisee opehuoneen kollektiivinen pari- ja perhesuhdeonni. Hyvä, pohdiskeleva kasvukertomus. Samaan aikaan kepeä ja iloinen, silti myös jollain tavalla aito, vähän surumielinenkin hetkittäin. Kasvukertomus nimenomaan iästä, lapsettomuudesta ja sinkkuudesta. Loppuratkaisusta olin itse vähän eri mieltä, tälle tarinalle olisi hyvin sopinut toisenlainenkin loppu, mutta eipä kirja silti vesittynyt mitenkään. Uskottavaa, hyvin kirjoitettua kotimaista viihdettä ja hyvänmielenkirjallisuutta on alkanut pikkuhiljaa löytyä yhä enemmän. Tässä ehdottomasti yksi hyvänmielen helmi, lempeä, pohdiskeleva, aito.

Camilla Davidsson: Pikkuinen unelmien kaksio. Herttainen, ehkä pikkuisen naiivi kertomus pankkimaailmassa äärirajoillaan työskentelevästä Sofiesta. Parisuhde junnaa paikallaan, työtä on liikaa, vanhemmat ovat yllättäen eronneet ja uusi asunto täytyy remontoida. Elämänsä valinnoissa Sofie tekee kuten isä on toivonut. Ensisivuilta on selvää, kuinka käy. Kertomus on herttainen hyvänmielen kertomus, jonka aikajänne on ajoittain epämääräinen, ja kokonaisuus jotenkin suloisen naiivi. Ihan lukukelpoinen juttu, ei anna eikä ota, tuo hetkeksi hyvän mielen ja poistaa stressiä - toimii siis. 

Douglas Adams: Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto. Haikailin luettavaa ihan ääneen, nuori suositteli tätä. Sen pahemmin Adams kuin Pratchettkaan eivät vaan jaksa innostaa. Kirjoissa on jonkinmoista huumoria ja leikitellään paljon tulevaisuuden visioilla, ja epäilemässä tarinoissa on sellaisia viittauksia joihin minun tietämykseni ei edes yllä, mutta en vain pääse näihin klassikoihin kiinni. Pidän huumoria vähän pikkuhauskana ja tässä tarinassa en aina jaksanut pysytellä kärryillä siitä kuinka kaikki absurdit käänteet toisiinsa liittyvät. Ihan kivaa vaihtelua normaaliin lukemistooni, tuskin kuitenkaan luen jatko-osaa.

 

Jennifer Weiner: Tietyt tytöt. Otin tutun kirjan luettavakseni kun koko taloudessa ei muka ollut mitään kiinnostavaa luettavaa. Vaikka tarinassa on surullisiakin käänteitä, sen tunnelma sopi jotenkin hyvin mielentilaani. Viihdyin kertomuksen maailmassa.

 

Nunna Kristoduli: Päiväkirjat. Kuopiosta Kreikkaan, tapaluterilaisuudesta luostariin, Nunna Kristodulin postuumisti julkaistut päiväkirjat. Kiehtova ja erikoinen lukukokemus! En osaa arvioida, paljonko päiväkirjoja on toimitusvaiheessa stilisoitu (ainakin maailman tapahtumista on jätetty suurin osa pois, vaikka niistä onkin kirjoitettu) tai suorastaan sensuroitu. Lyhyet toteavat merkinnät kertovat inhimillisestä ihmisestä. Ehkä kirjaa aloittaessani oletusarvona oli jotain todella syvällistä pohdintaa uskosta, Jumalasta, jumalasuhteesta tai toisaalta kuvauksia luostarin arjesta. Kumpaakin oli, mutta hyvin eri tavalla kuin olin olettanut ja kuvitellut: lyhyesti, toteavasti, jotenkin arkisen viitteellisesti. Mietin, että tällaisia ihmisiä on, vielä nykypäivässäkin, jotka hakeutuvat luostarielämään; heidän tarinoitaan haluaisin lukea myös. Ainakin tämän kirjan mukaan heidän(kin) uskonsa on ihan yhtä häilyvää ja arkistakin kuin tavallisen tapauskovaisen. Harmillisesti Kristoduli lopetti päiväkirjan pitämisen siinä vaiheessa, kun hän palasi Suomeen Lintulan luostariin. Olin moneen kertaan jättämässä kirjaa kesken, mutta palasin aina vain lukemaan. Työelämä oli päiväkirjoja lukiessani todella hektistä, ja näissä lyhyissä, toteavissa merkinnöissä oli jotain varsin rauhoittavaa. Väistämättä lukiessani pohdin myös sekä omaa päiväkirjakirjoittamistani että uskoani. 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

kirjasto oli jännästi luokiteltu kirjailijan kotimaan mukaan.
Lukijan on tiedettävä minkämaalainen etsimänsä kirjailija on.
Ainakin itselleni olisi ollut haastetta löytää kaikki angloamerikkalaiset suosikit, minulla
ei ole usein aavistustakaan kirjailijan alkuperämaasta, jos kielialue on englanti.

Suomalaista kirjallisuutta oli melkein kolme hyllymetriä.

Vinkkaa hyvää kesäkirjaa!