Elokuu 6 - haikara tekee pesää

 Hotellin vieressä oli torni. Tai piippu.

Mietin kovasti, että mitäköhän anoppi (tai äiti) olisi sanonut, jos olisin reissusta laittanut viestin, että haikara tekee pesää. 

Haikarallakin oli metka ääni, naksutus.

Se pisti päänsä aivan nurinniskoin takakenoon ja naksutteli.

Päivisin se oli poissa, tuli vasta illaksi takaisin.

Päivisin lokit käyttivät pesää pysähdyspaikkaan.

Elokuu 5 - reissukuvatykitystä: sardiinimuseo!

Arvaan että teitä on erityisesti jäänyt vaivaamaan mainitsemani Sardiinimuseo. (oikeasti sen nimi taitaa olla Portimaon museo, mutta onhan tuo Sardiinimuseo nyt paljon hienompi nimi.)

Museo oli maltillisen kokoinen, hyvin kuratoitu ja rakennettu Portimaon alueen historiaa käsittelevä museo. Ihan kaikkia opasteita ei ollut englanniksi, ne olisi luultavasti saanut jonkun qr-koodin kautta itselleen.

Museossa oli alueen esihistoriaa käsittelevä osio, Portimaon oman pojan, sittemmin presidentiksi valitun Manuel Teixeira Gomesin elämää käsittelevä osio ja sardiiniteollisuutta käsittelevä osio.
Koko kaupunki on jostain hamasta menneisyydestä saakka elänyt säilyketeollisuudella (viikunat ja sardiinit), ja koska museo on rakennettu entisen sardiinisäilömön tiloihin, on tietysti luonnollista, että sitä alaa esiteltiin perusteellisesti.

Yksi halleista oli jätetty ennalleen.

Tykkäsin menneisyyden haamuista, sardiininperkaajista...

...ja paistajista

Sardiinit nosteltiin säilyketehtaalle ikkunan kautta suoraan laiturilta

Iso on halli.

Elokuu 1 - ahkera bloggaaminen jatkuu

 Jatketaan nyt sitten tätä ahkeraa bloggaamista, kun kerran olen päässyt alkuun.

Yksi aikuisikään ehtineistä lapsistani on sitä mieltä, ettei luolista voi koskaan olla tarpeeksi tai liikaa kuvia. 

Delfiiniretkeen sisältyi myös luolabongausta, ja kiertelimme veneellä katselemassa useita very famous luolia. 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 38 - matkakuvatykitystä

Jostain syystä en onnistunut reissun aikana lisäämään kuvia kuin kertaalleen. Ehkä se johtui siitä, kun kirjoitin fläpällä (eli tabletilla), oli varmaan joku kuvienlisäämiskielto päällä tai jotain.

Koska arvaan, että kaikki kiihkeästi odottavat kuvia erityisesti delfiiniretkestä, niin nyt on sitten sen aika.

Kuten postauksessa kerroinkin, keskityin olemaan läsnä, aistimaan. Kuuntelemaan ja katselemaan, en kuvaamaan.

Hienointa oli se delfiinin hengityksen röhkäisymäinen ääni.

Jos haluatte mennä itse katsomaan, niin tuossa kohtaa merta ne meille näyttäytyivät. 

Kuvan voi vaikka printata mukaan tai ottaa kuvaruutukaappauksen, niin on sitten helpompi suunnistaa siihen oikeaan kohtaan.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 22 - kyllä harmitti

 Teimme päiväretken Tampereelle.
Junalla.

Kun tulimme aamulla asemalle, siellä oli tämmöinen juna

Kyllä harmitti niin että savu nousi korvista, kun se ei ollut meidän Tampereen-junamme, vaan ihan muu.

Oli hienon näköistä, kun hiilimies lappasi hiiliä junan uuniin (vai mikäseonkaan). 

se veturi on aika pitkä

Pitää ehkä joskus tehdä museojuna-ajelu.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 17 - matkailukummastus

Arvelimme Lehtorin kanssa, että seuraavalle viikolle tarvitaan jotain suunniteltua aktiviteettia. 

kuvituskuva

Lehtori ehdotti piknik-risteilyä. En varsinaisesti ole mikään suuri risteily- tai piknikristeilyfani, mutta onhan se nyt kai ihan kelvollista kesähuvia.
Syödään hyvä aamiainen, istuksitaan - toivottavasti ulkoilmassa - ihailemassa saaristoa ja lueskelemassa, ja syödään paluumatkalla vähän lisää. 
Onhan se irtiotto.

Lehtori varasi siis meille meriretken, aamiaisen ja vieläpä hytin paluumatkalle.

Minä puolestani ehdotin, että kävisimme Tampereella Vapriikissa, kun minä tykkään junamatkailusta.
Varasin meille perustasoiset junaliput, ilman hyttejä ja aterioita, Tampereelle ja takaisin.

On kummallista, että matka Ahvenanmaalle laivalla aterioineen hytteineen on edukkaampaa kuin matka junalla Tampereelle.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 16 - riikalaisia olutajatuksia

 

En ole mikään laajamittainen olutasiantuntija (näyttääpä omituiselta kirjoitettuna!), mutta vuosien mittaan olen Lehtorin tukevana puolisona opetellut oluenmaisteluun. 

Olen aiemmin tykännyt enimmäkseen tummista oluista, mutta ne ovat yleensä aika vahvoja.
Ja olen viime aikoina huomannut, että ylenmääräinen maistelu ei tee minulle eikä varsinkaan yöunilleni kovin hyvää.
Olen ruvennut himmailemaan, maistelemaan kevyempiä vaaleita oluita, hyvin vähäisiä määriä ja enimmäkseen vain tiukasti päiväsaikaan.
(ja vielä mieluummin maistelen viinilasillista!)

Matkoilla maistelemme yleensä paikallisia.
Sekä maitokauppaoluita että paikallisia pienpanimo-oluita, jos vain niitä suinkaan löydämme.

Riiasta löysimme vanhalta teollisuusalueelta muinaisolut-henkisen Pakanoiden panimon taproomin.
Näihin tuotteisiin haettiin muinaisvaikutelmaa paitsi humaloista myös yrteistä, mausteista ja erityisesti hunajasta. Panimolla näyttäisi olevan myös oma villihiivasysteeminsä. 
Kautta linjan latvialainen olut on meikäläistä makeampaa (oikein minun suuni makuista tällä hetkellä!) ja usein varsin hunajaista.

Pakanoiden panimolla ihmettelimme monessa oluessa mausteena käytettyä kuminaa - se antaa aika erikoisen maun, jotenkin leipäisän.
(Tietysti! Meillä täällä länsirannikolla leipään kuuluu melkein aina kumina! Paitsi että itse en kyllä juurikaan syö kuminaista leipää. Olen kerran leiponut kuminakakkua, näiden oluiden jälkeen alkoi tehdä mieli sitä.)

Toisaalla yllytimme Lehtoria maistamaan "Mead smoothieta" (mead voisi olla suomeksi ehkä hunajasima?), jossa oli kaikkia Lehtorin lempiherkkuja: vaniljaa, kookosta ja mustaviinimarjaa. 
Sain aivan kamalan naurukohtauksen kun Lehtori hiippaili terassille iloisenvärisen juomansa kanssa.
Mikä yllättäen oli todella hyvää.
Oluthan se nyt ei missään tapauksessa ollut, mutta aivan erinomaisen tasapainoinen ja miellyttävän sakea juoma. 

olutta voi juoda myös mukista

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 15 - Riika: kirkon kupolissa

 Minusta kirkkoon ei kuulu maksaa sisäänpääsymaksua. 
Vaikka kyllähän minä sen tavallaan ymmärrän, semmoisen rakennuksen ylläpito ja huoltaminen on kallista ja kaikkialle, missä on turisteja, tarvitaan valvojia ja vessoja ja ties mitä kaikkea muuta. 
Mutta silti, minusta kirkkoon ei kuuluisi maksaa sisäänpääsymaksua. 

Maksoimme kumminkin yhteen kirkkoon, ihan vain että pääsisimme sinne kupoliin katselemaan maisemia.

Pietarinkirkko oli kaiken lisäksi remontissa. Niin että maksoin rakennustelineiden katselemisesta. 
höh ja pöh sille.

kynttelikön maagiset varjokuvat

Ensin piti kiivetä muutaman kerroksen verran portaita ja sen jälkeen natisevalla ja huojuvalla hissillä ylös kupoliin.
Hissiä kuljetti nuori ihminen. Ajattelin että siinä on kanssa aika riemukas kesätyö: ahtaassa nitisevässä hississä päivästä toiseen. 
Toivottavasti heillä on joku vuorosysteemi, että välillä pääsee lippukassalle tai jotain.

Sää oli tuulinen ja melkein sateinen.

Mutta näköalat olivat hulppeat. On se kaunis kaupunki.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 14 - Riika

 Palasimme Riikaan jollain kokoonpanolla - olen tuon postaukseni päättänyt sellaisiin sanoihin: luulen että tänne palaamme vielä jollain kokoonpanolla. 

Olemme muutaman vuoden reissanneet joka kesä Lehtorin kollegan ja hänen puolisonsa kanssa etsimässä maailman parasta olutta. 
(paikkaa pitää toistaiseksi lissabonilainen albino-stout, jota valitettavasti ei enää edes saa.)
reissu 1 - Lissabon
reissu 2 - Split
reissu 3 - Riika
reissu 4 - Vaasasta Tallinnaan (josta näköjään ei ole omaa postaustaan)

Nyt nelikostamme yksi on poissa.
Matkavankkurit kulkevat nyt eri tavalla, tyhjempinä.

*

Aika usein reissuillamme olemme tehneet kiertokävelyitä ja -ajeluita, yberoineet ja boltanneet itseämme milloin mihinki, tällä kertaa liikuimme paljon jalan. 
Kiersimme museoita ja katselimme kaupunkia.
Kuvakertomusta lauantailta ja sunnuntailta.

Urheilumuseossa esiteltiin latvialaisia voittajia, heidän varusteitaan ja mitaleitaan. Museossa oli myös lievää uudenaikaistumispyrkimystä: oli kiipeilyseinä. Jolle ehkä olisi päässyt, jos olisi pyytänyt museon henkilökunnalta apua. 
En halunnut, koska seinä hutkui kosketuksesta ja henkilökunta oli varsin iäkäs ja huonosti liikkuva rouvasihminen. 

Enkä edes tiedä, miten seinän voisi selättää. Kun periaatteessa kuuluisi kiivetä aina jollain tietyllä värillä. Esim. punaisilla.
Jotka alkavat suunnilleen neljän metrin korkeudesta. 
Että miten sinne ponkaistaan.

En ole oikein varma kelkkailustakaan lajina. 
Vähän on pelottava väline.

Desingmuseossa kiinnitin huomiota henkilökuntaan, joka kaikkea muuta kuin hienovaraisesti varjosti museokävijää.
Hyvä kun ei rykäissyt aina teoksen kohdalla, että taisipa jäädä osa teksteistä lukematta ja älä edes kuvittele meneväsi senttiäkään lähemmäksi.
Olen joskus haaveillut museoistuskelijan urasta, mutta tästä hommasta oli istuskelu kaukana.

kiehtova tuunaa mun perinne -puku

Erityisen pelottavia museovarjostajat olivat alimman kerroksen vaihtuvassa näyttelyssä (italialaista modernia keramiikkaa), sillä tila oli hämärä, teokset ilmeisen arvokkaita ja minä yritin kaartaa pelottavaa tätiä karkuun minkä kerkesin.

Jotenkin on kiusallista että vahti hengittää ihan niskassa kiinni.

Kansallistaiteen museossa tila itsessään oli huikea. 

museokaupan julistetiski

kattorakenteet

portaikko

näköala museon kattoterassilta

Viime reissulla olimme suunnitelleet iltaristeilyä Daugava-joella, mutta syystä tai toisesta se jäi tekemättä. Tällä kertaa säät olivat epävakaisia ja ennusteet varsinkin illossa aika ankeita. 
Päädyimme kanavaristeilylle päiväsaikaan, oli hyvä valinta!

tämän simppelimmäksi ei voi koneen käyttäminen mennä:
on /off, eteen/taakse

Pienen kanavalaivan hidas tahti pakotti rauhoittumaan ja keskittymään teki sielulle hyvää. 

Kanavan varsilla elelee kuulemma city-majavia, ja ranta-alueiden puut on suojattu niiltä estein. Laivan kapteenia olisi voinut pyytää näyttämään majavien pesän, paitsi että meidän kapteenillemme tuli juuri silloin puhelu.
Koska vähän ymmärrän venäjää, meni keskustelu suunnilleen näin:

joo, mä olen tulossa
--
no ihan tässä sillan luona jo
--

no tulen tulen, ja ajan sen seuraavan. odota nyt vaan
--
eikun minä ajan
--
no ehdin, ihan ollaan tulossa
--
minä ajan.

ymmärsitkö?

Ja kun tultiin rantaan, ei pikkupaatti ollut edes kunnolla kiinni, kun kapteeni syöksähti seuraavaan, vähän isompaan menonpeliin kaptenoimaan.

kirjasto Daugava-joelta nähtynä

Risteilyn jälkeen lähdimme etsimään jotain tiettyä panimoa, ja kun jalkapatikassa olimme liikkeellä, löysimme vahingossa jonkinlaisen festarialueen.

Minun silmääni rappioromantiikka miellyttää, vanhan tehdasalueen rakennukset puskivat puuta.

Panimokin löytyi samantapaiselta, rapistuvalta entiseltä teollisuusalueelta.

siellä seinillä oli korvat

ja rumia seinäkirjoituksia (on ruma sana venäjäksi)

Oluiden jälkeen päädyimme vahingossa suklaamuseoon, mikä oli täysin ylihintainen paikka. Alkajaisiksi saimme kuumaa suklaata, joka oli niin makeanimakkaa tavaraa, että oluet olivat sen jälkeen enää muisto vain.

kun suklaatia syöt ja kaakaota juot
kasvaa sinustakin voittaja!

en voi ymmärtää, miten tämä graffiti on maalattu

Illalla saimme sadetta ja ukkosta. 
Olimme jo ihan hotellin liepeillä, kun ukkonen iski johonkin todella lähelle. 
Ajattelin, että en ehkä tarvitse sateenvarjoa. Paitsi että tarvitsinpas, ja aivan heti.
Sen jälkeen ehdin ajatella, että toivottavasti ei lyö uudestaan kovin lähellä, kun voi silkasta säikähdyksestä tulla pissat housuun.
Löi. Ei tullut.

Kyllä voi ihminen kastua aivan läpimäräksi alle sadan metrin taipaleella sateenvarjon alla.