talvialakulo

muumiolo.
Eikös niillä ole tapana rouskuttaa kuusenneulasia ja kömpiä talviunille omaan muumikoloonsa?

Mikään määrä deevitamiinia ja omegakolmosta ei nyt tunnu riittävän.

**

Kimuleilla on perjantaina pikkujoulupirskeet: tonttutalossa tapahtuu.
Olin jotenkin punaposkisella tonttumuorituulella ja nykersin omin pikkukätösin pienen lahjasäkin juhlia varten. Ja essun itselleni. Ja sitten vielä riisipusseja leikkejä varten.
Tonttutalossa on ohjelmassa piparinpaistantaa, piparinmaistantaa, parranpörhistystä, puuronpyöritystä ja paketinpihistystä. Sekä lisätehtävänä vielä poronparkkeerausta.
Kaipa tytöt ja kaverinsa tuolla ohjelmistolla hetken viihtyvät ja saavat vähän hihittää.
Yritin lahjoa Isoveljen joulupukiksi tai tontuksi, mutten onnistunut. (Napero pohti itse asiassa, mihin pakenisi koko illaksi...)
Kuinkakohan monta pakettia kaupan piparitaikinaa tarvitaan melkein kymmenelle kimulille?

**
Viimeinen tosirankka iltatyöviikko ennen joulua. Sekin harmittaa, olisi mukava nyhjätä kotona valmistelemassa kekkereitä: sen sijaan laukkaan kokouksesta toiseen.
Ensi viikolla pari iltaa, sitten rauhoittuu.
Jotenkin olisin loman tarpeessa, kovastikin - mutta tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuutta. Iso työurakka, joka yleensä on hoitunut vasta keväällä, on siirretty vuodenvaihteeseen. Pakko kököttää verstaalla kaikki välipäivätkin.
Mietin, mitä kroppani tästä on mieltä. Tai en mieti: kroppani osoittaa jo nyt mieltään. Käsi lakkoilee, koko aparaatti on jumissa. En millään viitsisi napsia särkylääkkeitä, tulen niistä väsyneeksi ja ärtyisäksi.

Talvialakulo.

Jos kaikki olisi toisin

Mentorini pistää minut taas pohtimaan menneitä ja tulevia.
Mitä on tapahtunut, entä jos kaikki olisikin toisin?

Silloin joskus kauan sitten, kokonainen pieni ihmisikä taaksepäin, pitelin sylissäni huutavaa kummipoikaa hänen kastejuhlassaan ja ajattelin että ei meille, ei ikinä eikä koskaan.
Työ oli henga-hengaa universtaalla, pseudotieteellistä jargonia ja postmodernia kituuttamista seminaaripaperista toiseen. Meillä molemmilla.
Hääpäivä päätettiin kalenterista katsomalla: tuossa on viikon verran vapaata sinun ja minun esitelmien välissä. Sinne.
Me ollaan tämmöisiä. Vähän älyllisempiä, eiks je?

Missä välissä tapahtui jotain?
Tapahtuiko se silloin kevään viimeisen lumipyryn hetkellä, jolloin ensimmäistä kertaa tulimme kolmin kotiin - vaiko jo joskus aikaisemmin?
Vai tapahtuiko se joskus paljon myöhemmin, kun taas kerran tuli apurahahakemukseen hylsy, kun taas kerran oltiin kuukausi rahatta - pelkällä kotihoidon tuella, silloin kun pesukone hajosi ja raskaustesti näytti odotettua ja toivottua plussaa?
Jossain välissä vuosien varrella ovat mapit pölyttyneet - ja ne suuret ajatukset samoin.

Sunnuntaipäivällä istuimme kirkkokahveilla hiljalleen ja mietimme millaista olisi, jos ei olisi kauhukolmikkoa?
Emme olisi näissä töissä, kumpikaan meistä.
Emme istuisi tässä pöydässä, joutilaasti yhdessä nautiskellen.
En miettisi, missä välissä ehdin valmistella tyttöjen pikkujoulut. En pohtisi Isoveljen tulevia kouluvalintoja. En kompastuisi pakkaamattomaan koulureppuun, en kumisaappaisiin. En metsästäisi kadonnutta penaalia. En olisi valvonut öitäni. En olisi nähnyt pienen kamppailevan jokaisen hengenvetonsa eteen.
En olisi ikinä ollut niin väsynyt.
Niin voimaton.
Niin ihmeissäni ja neuvoton.
En olisi ikinä ollut näin onnekas ja onnellinen.

Tänä aamuna näin metsänreunatiellä peikon.

maanantain peruskauraa

olisipa vielä viikonloppu. Tai uudestaan viikonloppu!

Perjantaina saimme lapset onnekkaasti lähetettyä leirille.
Lauantaina meidän piti retkeillä Fiskarsin ruukkikylässä, mutta hraH - se kyöni - meni sairastumaan. Emme sitten retkeilleet, vaan minä tein yksityisen pyhiinvaelluksen ensin pienpiirini mummojen myyjäispöytää ihailemaan ja sen jälkeen tuohon Pohjolan huonekaluhelvettiin, josta en kyennyt ostamaan mitään muuta kuin paristoja ja siveltimiä (asioita, joita ei luonnollisestikaan saa mistään muualta) (piti ostaa joulusälää ja -roipetta)
HraH tokeni päivän mittaan. Lähdimme syömään yhdessä.

Enkä ikinä koskaan milloinkaan ole syönyt niin hyvin ja niin hyvää ruokaa kuin nyt. Olisin voinut viedä pihvini kotiin ja kietoutua siihen.
Olen monasti miettinyt, maistaako tällainen tavallinen pulliainen sen eron, jos ruoka on tehty hyvin ja hartaudella.
Maistaa.
(vieläkin hykerryttää pelkkä ajatus!)

Sunnuntaiaamuna heräsin ihan hirvittävän aikaisin, ja koska leffoihin suuntautunut adhd:ni tuntui olevan kerrankin lomalla ja hiljaa, katselin aamuni aluksi boksilta Miesten vuoron.
Pidin. Oli kaunis.
Kävimme laulamassa hoosiannat ja sen jälkeen yritimme vain valmistautua lasten kotiintuloon.

Ja joka välissä vetelin Pikkusiskon seinään magneetti- ja liitutaulumaalia, niin että tänään pitäisi huoneen seinässä oleman edes suurin piirtein toimiva magneettinen liitutaulu. Vähän kyllä epäilen.
Magneettimaalia jäi niin, että Isosiskon puolelle saadaan vielä jotain pientä aikaiseksi. Ja jos se on toimivaa, maalaan meille kodin viestikeskuksen magneettimaalilla. Kun en tykkää että jääkaapin ovessa on sälää ja roipetta, se on hermostuttavaa.

Sen lisäksi haluan uudestaan sinne huonekalutaivaaseen, koska nyt muka tiedän mitä haluan. (en tarvitse mitään!)
Koko viikonloppuni kokemuksista absurdein oli kahvituokio siellä jossain kaikkien lihapullia mussuttavien perheiden keskellä. Näköjään ihmiset ihan oikeasti tekevät sinne perheretkiä syömään "ravintolassa".
Koko viikonloppuni hienoin kokemus oli ravintolailta, ja sinne minä aion tehdä perheretken syömään vielä joskus uudestaankin. Emme retkeile lihapullataivaaseen. Tai siis varmaan joskus retkeilemme, mutta emme syömään. Tai kai sitten me syömmekin jos sinne asti pääsemme. Mutta pääsääntöisesti ruokaretkeilemme siis muualle.

UPM:lta sain tehtäväksi suunnitella puljun jouluglögien ohjelman. Suunnittelin:
tervetuliaissanat - UPM
isänmaallista runonlausuntaa - UPM
lauluesitys - UPM
jouluinen tanssi "Joulupukki matkaan jo käy" - UPM
karaokea - UPM
glögin valmistus ja nautinta - minä ja uusi työntekijä.

Saas nähdä tarvitseeko enää tulla töihin.

ei näin!

herään aamulla vessasta kuuluvaan hervottomaan kolinaan. Jota hetken kuluttua seuraa kammottava kiljunta.
Isosisko.
Ja silmätulehdus, niin luulen.
Hengitämme, rauhoitumme hetken. Keittelen puuroa.
Aamupalalla minulle valkenee, että Isosisko on pyörtyäkumahtanut vessareissullaan - sen silmätulehduksen lisäksi.
Otsaan nousee kuhmu. Poski on raapaleilla.
HraHakkaraisella päänsärky.
Sekoilen lääkärillesoittamisessa.
Pikkusisko hepuloituu leiritilanteesta, joka on vähintäänkin epäselvä.
Valjastan isovanhemmat kodinturva- ja sairaankuljetusjoukoiksi, lirkuttelen lääkäriltä tehokkaat silmätipat ja rukoilen hiljaa mielessäni että leiriohjaajat suostuisivat ottamaan tiputeltavan Isosiskon leirille ja että pyörtyminen on vain ohimenevä ilmiö.
Pääsen töihin. Kahvintuska.
Esimieheltä pöydällä lappu: harjoittelutarkastaja on tulossa tarkastamaan harjoittelijan tilannetta.
Missä harjoittelija?
Onko sillä puhelinta?
Viesti Isosiskon opelle. Tämä päivä levätään.
Viesti harjoittelua ohjaavalle kollegalle. Missä harjoittelija?
Soitto Isosiskolle, miten menee.
Vesi kiehumaan.
Töitä kaksi minuuttia.
Pikkusiskon ope soittaa, hakekaa lapsi pois koulusta. Vatsaan sattuu.
Viesti hraHakkaraiselle.
Soitto kodinturvajoukoille.
Molemmat yhtä mieltä siitä, että Pikkusiskolla sattuu sieluun.
Päätä särkee.
Soitto kodinturvajoukoille. Pikkusisko istuu syömässä toista aamupalaa.
Töitä kaksi minuuttia.
Kahvi on jäähtynyt juomakelvottomaksi.

Abstrakti päivän tapahtumista klo 9.58
- 2 kpl potilaita
- 2 kpl päänsärkyisiä aikuisia
- 1 kpl kadonnut harjoittelija
- 3 kpl hoidettuja työasioita, lievää sekoilua

Pysykää taajuudella, tämä päivä ei ole edes alkanut vielä!

Tilanne klo 11.53
- 1 kpl otettu päänsärkylääke
- 2 mukillista kahvia
- 1 kpl harjoittelija edelleen kadoksissa
- 2 kpl toipilaita
- n. 8 min. tehokkaaksi laskettavaa työaikaa, ei katastrofaalisia mokia tiedossa (vielä)
- 1 kpl viesti opelle, 1 kpl viesti iltapäiväkerhoon, 1 kpl soitto leiriohjaajalle (ei vastausta)
- 1 kpl unohdetut eväät, korvattu lähileipomon croissantilla. -> 1 kpl huonovointisuus + kupla vatsassa

Kaaos normaalitilassa, tilanne lähestulkoon hallinnassa.

Tilannekatsaus klo 16.20
- 3 kpl lähtökuopissaan ruopivia ylivireisiä ipanoita, jotka halusivat puuroa mutta eivät syöneet sitä
- 1 kpl hraH ottamassa päivätirsoja (kuorsaten!)
- 1 kpl kupla vatsassa edelleen, se pahuksen croissant

Mitä opimme tänään?
Älä koskaan ikinä milloinkaan selaa kalenteriasi viime töiksesi illalla ja totea, että onpas pitkä aika siitä kun kukaan on viimeksi sairastanut ja onpas varsinkin pitkä aika siitä kun omaa päätä on viimeksi särkenyt.
Maailmankaikkeus kostaa ylimielisille, viiveettä.

Jaakkohässäkkää

Kyllä Jaakko on nyt kade!
Itse olen uutteroinut nuorison sähköisen version kimpussa, raamit alkavat hiljalleen hahmottua. Viikonloppuna hiippailen ympäri kartanoamme kameran kanssa etsimässä sopivia kuvauskohteita ja vinkkejä etsintäpuuhiin.

Jaakon e-joulukalenterissa ovat valmiina seuraavat luukut
1. jouluvalot ikkunaan, ikkunan pesu (sisäpuolelta)
2. tonttuvaatteet ja tyttöjen pikkujoulujuhlat
3. tonttujen puurolautaset ja tonttuiltapala, joulutorttujen paistaminen
4. toinen adventtikynttilä, joululevyt lapsille
5. lasten pikkujoulukuusi ja ensimmäiset koristeet
6. itsenäisyyskynttilät ja linnan juhlat
7. ovikranssi
8. joulupehmot piiloutuvat
11. kolmas adventti
17. lastenhuoneiden joulusiivous ja leffailta
18. piparitalkoot ja kauneimmat joululaulut, enkelikello (4.adventti)
22. joulukarkit
23. joulukuusi + seimi

Listalta puuttuvat vielä ainakin joulukirjat, uudet hammasharjat, joulukadulla kiertely ja pullailtapala kaupungilla, joulukorttien postitus, meille tulleiden joulukorttien ripustus ja salaiset tonttutouhut.
Joskus olemme tehneet paketit joulupataan tai joulupuukeräykseen, ehkä tänäkin vuonna? Jouluikkunaa ja /tai jouluseimeäkin olemme rakentaneet - se ei taida kyllä näitä enää innostaa tai kiinnostaa.
Jaakon laatikossa on varmasti jemmassa sellaisiakin joulukoristeita ja muuta sälää ja roipetta, jota en enää edes muista: etsiminenhän on se juttu - ja mieluusti tietenkin uudet yllätykset! (*huokaus*)
Aattoaamuna pitää kuusen alta löytyä joulunodottelupaketti. (*huokaus-huokaus*)

Huomasin juuri, etten ole vielä hankkinut edes perinteisiä kalentereita lapsille. (*huokaus-huokaus-huokaus*)

Eikä joulutoimikuntiakaan ole vielä valittu! Olemme jo monena vuonna viettäneet aattoa yhdessä ystäväperheen kanssa. Joulunodotukseen olennaisesti on aina liittynyt jouluruokien suunnittelu ja erilaisten toimikuntien valinta (halutuin on viinitoimikunta).
*huokaus-huokaus-huokaus-huokaus*

joutilaisuus

itsestä paljastuu joutilaina iltoina merkillisiä asioita.
Eilen oli joutilaisuus, koska Pikkusiskon viulutunti oli siirretty, Isosiskon sanataide jäi kurkkukivun jalkoihin, eikä omassa elämässä ollut yhtään kokousta, tapaamista tai mitään muutakaan hektistä.

Paljastui mm.
- osaan edelleen leipoa sämpylöitä. Ei unhoitu viikossa tai kahdessa se taito. Onneksi.

- osaan edelleen ratkoa naapurinlasten kännykkäkriisejä. Ei ollenkaan ensimmäistä kertaa ovemme takana seistä törötti Isosiskon entinen luokkakaveri ja ihmetteli, että minne on kännykkä mahtanut joutua. Luuri löytyi aikanaan harrastuskyytiajossa olleen auton takapenkiltä. Onneksi.

- osaan virkata pikuille turvavaljaat. Kauhukolmikko on lähdössä viikonlopuksi leireilemään. Pikkusisko nukkuu yönsä Pikkutiikerin, Pikkunallen, Tupsun ja Isän Paidan kanssa. Leiriyöpyminen on aiheuttanut eksistentiaaliahdistusta, koska Pikut ovat riehakkaita ja kovia pomppimaan ja menemään piiloon. Entäs jos pikut katoavat leirikeskuksen uumeniin ihan kertakaikkisesti? Miten nukkuminen sitten sujuu? Pikkutiikeri varsinkin voi hyvinkin lähteä leirikeskukselle seikkailemaan, sitten ei voi enää ikinä nukkua kotona.
Istahdin sohvaan kääntelemään Pikkuja ja onnistuin nykertämään niille turvavaljaat, joilla ne saatiin kytkettyä kiinni Isän Paitaan. Se on ainakin isompi ja paikallaanpysyvämpi kuin Pikut. (Pikkutiikeri on se, joka rymyää päiväkodissa, menee piiloon koululaukkuun ja käskee tehdä hulipumpeleita milloin vain.) (ja kun Pikkusisko ja Pikkutiikeri lähtevät yhdessä matkaan, on siitä oksat pois ja hulipumpelit tilalle). Olisin ottanut kuvan, mutta Pikut lähtivät turvavaljaissaan hillittömälle karuselliajelulle ja vuorikiipeilyyn. Heti.

Sen sijaan en osaa
- pelata yhtä aikaa Mastermindia ja Scrabblea. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että keskittymiskyvyssäni on jotain pahasti pielessä.

Pakotin lapset yhteiseen peli-iltaan kun kerrankin oli aikaa (paitsi vain hraH:lla oli kokous). Eivät päässeet yhteisymmärrykseen pelistä, joten pelasimme kahta.
Pikkusisko, jota henk.koht. pidän himppasen verran singahtelevaisena tyyppinä, singahteli sujuvasti kahden pelin välillä. Minä en. (en pysty edes pitämään mielessäni, mikä siinä mastermindissa tarkoittaa mitäkin: että onko oikea väri oikeassa paikassa vai kuinka. Onneksi oli Pikkusisko, joka teki koodin ja avusti sen ratkomisessa.)
Keksimme aika hienoja sanoja, ja olimme kovasti harmissamme, kun kaninkakasta jäi puuttumaan yksi koo. Illan päätteeksi Isoveli löysi pistevoittajasanan, muistaakseni sfbamalishta, joka minulle kerrotun mukaan on liskoeläin. Pyysin Isoveljeä käyttämään sanaa lauseessa, ja sain vastauksen välittömästi: "sfbamalishta juoksee aavikolla nopeasti"
Ja jos nyt joku yrittää kuuklettaa mokomaa sanaa, niin anti olla. Guugle ei ole ajan tasalla, eikä vikipedia tiedä ihan kaikkea. Meidän sanakirjassa oli. (voi kyllä olla että se sana oli joku muu. Mastermindissa oli juuri samaan aikaan ratkaisun hetket käsillä. Olen melko varma, että siinä liskossa oli myös cee. ja gee. Eikun gee olikin lainattu gekkoon, joka oli pinottu kanikak:sta ylöspäin)

arkitai

Ulkona on suhmuista. Sisällä on suhmuista. Aivoissa on suhmuista.

Tyttöjen komerojaolla on ollut jo nyt lievästi toivottuja vaikutuksia. Kun toinen on ja toinen ei.
Tai siis toinen puoli on sellainen kuin toinen ei.
Ja minun on jo pitkään käynyt sääliksi sitä, jonka puoli on. Niin nyt se joka on, saa olla ihan rauhassa. Ja se toinen joka ei ole, saa myöskin olla. Ihan rauhassa. (eikä minun tarvitse katsoa sitä!)

Kauhukolmikko on lähdössä loppuviikosta leireilemään. Minulla on sille ajalle satajayksi suunnitelmaa, joista yksi liittyy tänne. HraHakkarainen on kovasti paikkaa hehkuttanut.
Toinen liittyy viime viikon ihanaan yllätysjuttuun, josta hraHakkarainen jäi valitettavasti paitsi. Ei jää toista kertaa, pöytävaraus on tehty!

Ja kolmas liittyy jouluvalmisteluihin muuten vain. Vanha tuttumme Jaakkotonttu odottelee jo lähtökuopissaan; pohdiskelen tekisinkö tänä vuonna Jaakkopololle salasanantakaisen blogin, josta kauhukolmikko voisi käydä noutamassa päivän viestin? Senhän voisi kätevästi ajastaa, koristaa kuvin ja muutenkin olla oikein kekseliäs. Vai onko kompuutteri vähän tylsä? Mitä tehdään taskukalenterille siinä tapauksessa?
Jotekin tuo aateekoo-aikaan siirtyminen houkuttelisi kovasti - muutenhan koko Jaakkoilun voisi toteuttaa ihan entiseen malliin.
Kimulit ovat päättäneet järjestää kavereilleen pikkujoulufiestan parin viikon päästä. Ajattelin, että pistän juhlayleisön leipomaan pipareita ja jotain sentapaista. Haluaisin oikeastaan olla punaposkinen tonttumuori järjestämässä tuvantäydeltä ohjelmaa, mutta rivakka silmäys lähipäivien kalenteriin kertoo, että olen pieni ja hikinen äiti-ihminen rynnistämässä arjen seikkailusta toiseen.

Missäköhän Jaakkoroippeet mahtavat olla? Muistan melko varmasti, että niitä on melko paljon sijoiteltu epätyypillisiin säilytyspaikkoihin. Ja niitä on jotenkin omituisesti myös löytynyt pitkin vuotta vielä epätyypillisemmistä paikoista. Lasten kauhuksi esimerkiksi joululevyt ja -elokuvat ovat häpeällisellä tavalla näkyvillä hyllyssä. (mitäs aina kolppaavat joka paikassa! Ihan varmasti olivat takarivissä selkäpuoli piilossa!)

Kaikessa tässä askartelu- ja jouluhuumassa aloin vääntää joulukalenteria itselleni. Enkä suinkaan noille suloisille pellavapäilleni.
Kalenterini luukkujen takaa paljastuu sellaisia miellyttäviä yllätyksiä kuin "keittiön järjestely", "laatikoiden valmistus" ja "piparitalkoot". hmh.

mälsäntai

uusi viikko hyökyy päälle. Taas.
Viikonloppuna raivosin raivasin tyttöjen huoneessa ja jollain omituisella venksautuksella onnistuin järjestämään kummallekin kimulille oman tilan, sen haikeasti huokaillun "oman huoneen". Tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä kohtsiltään lähestyvän maailman paras äiti -äänestyksen äänien kalastelussa (pitääkin järjestää äänestys heti tänään).
Pikkusisko ei ollut housuissaan pysyä, ja Isosiskon mielestä "tää on ihanaa aikaa, kun kaikki mitä mä olen toivonut, toteutuu. Nyt puuttuu vielä gerbiili".
Ajattelin, että silkasta kiitollisuudesta hraH voisi kyytiä minut pohjolan huonekaluhelvettiin (suokaa anteeksi ala-arvoinen kielenkäyttö) ja antaa rajattoman luoton. Niin että saataisiin kimuleiden komerosta oikein sievä ja seesteinen, eikä sellainen romusto, jota se edelleenkin on.

Tajusin viikoloppuna, että joululomasta ei taida olla toiveitakaan.
Täytyy ottaa kalenteri käteen ja ruveta pohtimaan jouluvalmisteluja.

Elämyksiä...

Puheensorinaa, kaunis ympäristö, uusia makuja.
Kiitos Vintti!


epäslow

Niin olin käärmehissäni kun eilen illalla melko myöhään kun kotiuduin. Työ2:n nöyränä tekijänä joudun enempivähempi toimimaan slow:n puolestapuhujana. Mutta ei kyllä ole slow minulla yhtään, eikä ainakaan työ2:n kokousiltoina.
Heidän kokouksensa oli kyllä kovinkin slow. (mikä tietenkin on aatteellisesti puoleksi oikein)

Laskin että olen nähnyt lapsukaisiani, noita suloisia pulluraposkia, viimeksi kuluneen vuorokauden aikana 45 min aamiaisella, 1,5h päivällisellä ja 30 min kotiintulon ja nukkumaanmenon välisenä aikana. Ja yksikään niistä hetkistä ei ollut slow. ("syö nyt ja mene kouluun!" /"syö nyt ja mene mummille" /"pese hampaat ja mene sänkyyn!")
Niin olin ajatellut, että kun hraHakkarainen on isänmaan asialla, ehdin minä askarrella ja siivota, järjestää tyttöjen huoneen yhdessä heidän kanssaan, lukea paljon lapsille verkkaisina hiljaisina iltoina, pelata lautapelejä, nauttia iltaisin lasten nukkumaanmentyä ruokalusikallisen konjakkia tai pienen lasillisen viintä (unilääkkeeksi!) kynttilänvalossa, puhumattakaan kaikista ihanista itselletarkoitetuista hemmotteluista (kynnet! kädet!). Ja lasten kanssa oltaisiin voitu mennä pullailtapalalle kaupunkiin ja ostaa talvikengät ja silti olisi ollut vaan slow.

Rumasana koko slowlle! Niin.
Tulin illalla kärsimättömänä kotiin, mielessäni juurikin edes hetkonen lapsukaisten kanssa.
Kimuleilla oli improvisoitu orkesteri eteisessä - Pikkusisko johti sukkapuikolla, Isosiskolla oli satunnaisista leluista kasattu instrumenttipatteristo, ja kiitollinen yleisö (mummi ja isoisä) istui jähmettyneesti myhäillen sohvalla.
Tytöt siirtyivät välittömästi omaan huoneeseen jatkamaan musisointia, anoppi ja appi jäivät tietysti vaihtamaan kuulumisia ja Isoveli esitteli hajoamispisteessä olevan jalkineen.
Vilkaisu kelloon kertoi, että nuorison pitäisi olla vaakatasossa ja kenkäkaupat ovat kiinni.
Isosisko muisti melkein nukahdettuaan että kouluun pitää viedä vanha joulukortti.
Pikkusisko huomasi melkein nukahdettuaan että nilkkaa (ja sielua) särkee.
Ja minä ajattelin varsin proosallisesti vain kuumaa suihkua ja iltapalaa.

Aamulla bussissa yritin epätoivoisesti meditoida että saavuttaisin edes jonkinasteisen mielenrauhan, mutten pystynyt, koska skannasin mahdollisuuksia ehtiä kenkäkauppaan edes kahden lapsen kanssa a)tänään, b)huomenna.
Keksin keinon.
Ja pääsin verstaalle, mikä oikeastaan on hyvä, koska edes jossain maailmankolkassa on hiljaista ja rauhallista ja mahdollisuus tehdä asioita verkalleen. Onneksi se kolkka sattuu olemaan verstaalla.

Miten minulla on näin hajanainen olo?
Ei hraH nyt mitenkään ensimmäistä kertaa meidän yhteiselomme aikana maailmalla ole: viimeksi elokuussa oli pidempi reissu. Ja sitä ennen helmikuussa.
Minusta tuntuu siltä, kuin olisin huomaamattani joutunut sellaiseen vesipyörteeseen hyvin vetävän pesualtaan pohjalla. huis-huis-slurp.

*
Sen verran ehdin askarrella eilen, että virkkasin itselleni korvikset.
Nyt pitäis löytää niille sellaiset hengarit jostain. Nopeesti.

vaatehäirä

...ja taas on herätty ja syöty ja heitetty dagens kledjut päälle.
Siis ihan vakavissaan: kuinka monelle aikuiselle ihmiselle on uutinen että ihan joka päivä on kohtalaisen suotavaa pukeutua? Dagligen? Näillä leveyksillä ja tähän aikaan vuodesta jopa välttämätöntä.

No on dagens: on housut ja paita ja neuletakki. Ja sukat. Ja kengät.
En jaksa seistä venkurassa. Istun venkurassa kun on keskiviikkoketutus.


dagens kavio

Verstaalla nidon ja niputan verkalleen, tuosta, tuosta ja naps. Aina kun pääsen edes jonkinlaiseen rentouttavaan työrytmiin, tapahtuu jotain kummallista. Nitojasta loppuvat niitit, kasasta niputettavat tai kopiokone leikkaa kiinni. Parhaimmillaan kaikkea noita.
Väliin käyn jelppimässä UPM:ää budjettilaskennan ihmeellisyyksissä, caecos caeci curant - sokeat taluttavat sokeita.


dagens työkaaos - nido

*

Eilen söimme tohinalla, sitten kyöräsin kimulit harrastuksiinsa, Isoveli lähti kirjastolle lukemaan. Tulimme kotiin yhtä tohinalla. Isosiskolle tuli enkunkoekriisi, Isoveli istui huoneessaan nauramassa ja lukemassa, Pikkusiskolla sattui kurkkuun. Ja päähän. Ja masuun. Ja polveen. Tai sitten sieluun.
Opiskelimme Isosiskon kanssa paikallissijoja vieraalla kielellä: "Pikkusisko on sohvan alla; lammas on pöydällä" - Pikkusisko hihitti ja juoksi toteuttamassa käskyjä. "Isosisko on vessassa, Pikkusisko on pöydän alla".

Illalla henkäisin ja hönkäisin, istuin on the sofa, jalat on the table, kukaan ei ollut under the table ja koko nuoriso oli in the bed. (tai oikeammin in their beds, tietenkin!)

*
Tänään iltakokousta, hraHakkaraisen äitikulta (anoppini siis) on tulossa lapsivahdiksi. Pakko ehtiä mopata ja imuroitsea. En vaan pysty jättämään taloa ihan luonnontilaansa.
Tyttöjen huone kyllä on.

Huomenna vielä hullumpi päivä: perustyöpäivä venähtää parilla tunnilla yllätyskokouksen takia, kiiruhdan kotiin ja syöksyn jännittävänkutkuttavaan iltamenoon. Harmittaa, sillä hraH olisi nauttinut siitä. Harmittaa vielä enemmän kun poikaystäväni (olen aina halunnut sanoa noin!), joka oli jo kärkkymässä paikkaa vara-Hakkaraisena on iltavuorossa. Yhdessä ainoassa hetkessä päädyin onnellisesta aviovaimosta ohimenevän miessuhteen kautta sateenkaariparin toiseksi osapuoleksi.
Ei ole harmainta hajua, kuinka tilaisuuteen tulisi pukeutua.
Semminkään kun kaapissani ei ole muuta kuin teepaitoja, farkkuja ja neuletakkeja.
Menin eilen ostamaan kenkiä ja takkia. Ostin vahingossa paidan ja hameen, jolle ei ole mitään käyttötarkoitusta.
Miten voi sekoittaa kengät paitaan? Muilla on lukihäirä, minulla vaatehäirä.

*

Taas uusi ihana päivä!

Jälleen heräsimme sirkkusten lauluun ja tuoreen itseviljellyn kahvin tuoksuun. Tai jotain sinnepäin.
Ruokin lapsukaiset, nuo rakkaat pellavapäät, ja riensimme yhdessä päivän puuhiin.

Jotka tässä näkyvätkin, ah niin selkeinä!
Jokavuotinen nido-ja-niputa-urakkahan se tässä on meneilläns.

HraHakkarainen lähetti kenttäpostia kotirintamalle, on kuulemma viestinviejä hän. Mikä tietysti helpottaa eloa ja oloa kotirintamalla, sillä viestinviejää ei saa ampua.

Dagens päiväsafka odottaa syöjäänsä pöydän toisella kulmalla.
Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Ihanaisen päivän hehkeä ilta

tämä ihanainen päivä melkein hoidettu!
Tein ahkerasti töitä, hymyilin iloisesti ja sain valmista aikaan. Enkä mennyt kellariin mököttämään, vaikka ensin olin ajatellut niin, vaan raadoin yhteisissä tiloissa.

Sitten karkasi vähän lapasesta.
Piti hoitaa
- kampaaja-ajan varaus
- talvitakin etsintää (noin yksi liike)
- semijuhlavan paidan etsintää (noin yksi liike)
- kirjasto
- kenkien etsintää
- ananaksen /vesimelonin hankinta (valinnainen)

Hoidin
- kampaaja-aika varattu
- juoruttu kaverin kanssa puoli tuntia epämukavasti ja epäsopivasti rullarappusten yläpäässä tientukkona
- kirjasto

Tulin kotiin ja kehitin ruokaa. Lähinnä eilisiä tähteitä, paitsi tein itselleni tuoretta salaattia ja kasvislisuketta, koska ahneuksissani söin kaikki eiliset jo eilen.
Pikaimuroin ja pikamoppasin ja pikalatasin tiskikoneen, pika-ohjasin tyttöjen läksynlukua ja pikakuuntelin soittoharjoitukset. Pikaroudasin Pikkusiskon mummin luo ja hylkäsin loput lapset oman onnensa nojaan (Isoveljen uimaan ja Isosiskon omaan harrastukseensa).
Rynnistin omiin iltamenoihini.
Rynnistin takaisin kotiin.
Yritin valokuvata oikein hehkeitä kuvia, mutta joko kamerassa tai valaistusolosuhteissa on jotain dramaattista vikaa, sillä kaikki näyttää oudon kellertävältä.
Paitsi pastakeittiö. Joka siis tässä iloksenne, valmiina uuteen päivään.


Ja kissaeläin, jota ei voisi vähempää kiinnostaa yhtään mikään.


Mutta hehkeetä on.

Teemaviikko Jonkun Vaimo

Kopsaan ihan törkeästi Pinkin loistavan idean Jonkun Vaimon niin ihku-pihku-viikosta. Koska oikeasti tämä viikko on ihan tyhmä, ja jollain sitä täytyy itseäns piristää.
Kaikki ovat jossain ja hraH varsinkin on typerissä kertausharjoituksissa siellä jossain. Niin että Isänmaanpuolustajan Vaimo se tässä, terve vaan!
Ravitsin suloiset lapsukaiseni aamutuimaan aamumehulla ja aamupuurolla, ja koska heräisimme luokattoman suloisen aikaisin, ehdimme jutustella pöydässä kaikenlaista huoletonta (Isosisko halusi tietää, sattuuko synnyttäminen ja jos, niin paljonko. Että sellaiset aiheet heti aamusta).
Itseni ravitsin tavalliseen tapaani marjoilla, jogurtilla ja rahkalla, mehulla ja leivänsiivulla. Tarmoa täynnä suunnistimme sitten kukin omille tahoillemme: minä töihin ja lapset jokamaanantaiseen tapaansa mummille toisintoaamiaiselle (kaakao, leipä ja PM) (=Pieni Makea)

Allaolevassa kuvassa on dagens ulkoasu: takki, päähine ja kassi. Takin hihan alla näkyy Isoveljen minulle tekemä ostoskassi, päivän hengessä cameo-kuvioinen. Ja vaikka dagens onkin venkurassa, minä en ole, enkä ole edes sen sisällä, vaan poloinen dagens on ryttymytyssä verstaalla, työpisteeni takana olevalla tuolilla.



Tämä kuvarapohan on vain alkusoittoa hohdokkaaseen elämääni. Uskokaa pois.

rutinaa ja äkillinen slow

tänään rutajan voinnistani. Onnistuin junailemaan itseni uimaan niissä toiveissa että vähän vetristyisin. Kattia kanssa. Jos uimahallista tultuaan huomaa, että pirskales, on pakko vielä imuroitsea ennen kuin kiitää vanhempainyhdistyksen kokoukseen, tulee a)kiire ja b)jumi. Ja sitten tulee vielä c)vilu, kun saunalämpimänä säntäilee ulkoilmassa ja jää risteykseen juoruamaan äitikaverin kanssa.

Sitten rutajan myös siitä, että yksi tositosi kiva yllätysjuttu toteutuu ensi viikolla, jolloin olen sotaleskenä. Typerä valtio!
Rutajan myös yleisellä tasolla sotaleskeydestä, koska hraHakkaraiseton talo on kovasti yksinäinen. Ja minä myös, kun ei ole keskustelukaveria. Kissat tulkitsevat tilanteen jotenkin niin, että minussa on jotain vikaa, jos talon alfauros lähtee pois, ja hylkäävät minut kokonaan. Ja sitten olen yksin, kylmissäni ja puhumattomana kokonaisen viikon.
Arvatkaa käykö sääliksi hraH:ta kun hän palajaa, ja minusta purskahtaa ulos kokonaisen viikon puhumattomuus. Ei ole kivaa edes itsellä, kun en pysty lopettamaan höpötystä ollenkaan.

On muuten kumma juttu, että jutustelen kyllä päivän mittaan kaikenlaista eri ihmisten kanssa. Tänäänkin olen jo jutellut puolitutun kanssa bussissa, neuvonut muutamaa ihmistä puhelimessa, heittänyt huulta UPM:n ja Uuden Työntekijän kanssa, jutellut työasioita UPM:n kanssa, ja silti minulla on sellainen olo, etten ole kertaakaan suutani avannut.
Siis jakanut ajatuksia.

Ja sitten lakkaan rutisemasta ja kerron ihan toisenlaisesta.
Olin kovalla kiireellä kaupassa ja haalin koriini kaikenlaista ja kyttäsin kelloa ja lyhyintä kassajonoa ja olin kovasti tohinoissani. Ajatukset hajallaan ja mieli levottomana.
Kassalla oli vanha täti rollaattorin kanssa ja hän nosteli hitaasti ja käännellen ostoksiaan hihnalle. Minä yritin kovasti olla kohtelias enkä vaihtanut kärsimättömänä jalkaani tai vilkuillut kelloani, saati huokaillut, vaikka se olikin vaikeaa. Ja täti se vain lappoi verkalleen ostoksiaan hihnalle. Ja minä pidättelin kärsimättömyyttäni aina vain ja olin salatyytyväinen itseeni kun sain nielaistua taas yhden huokauksen.
Sitten täti sanoi kassatytölle, että kun on juhlat tulossa niin on paljon ostoksia. Kassatyttökin oli kärsimätön, eikä kuunnellut.
Täti kertoi, että kun tulee vieraita huomenna. Ja ylihuomenna. Ja launantaina. Ja vielä maanantainakin. Ja tyttö sanoi että jaa. Sitten täti sanoi että kun täyttää yhdeksänkymmentä. Ja jalkoihin sattuu, ei meinaa enää pystyssä pysyä.
Sillon slow, tai enkeli, tai joku, tönäisi minua ja kysyin tädiltä, että saattekos te ne ostokset nyt pakattua. Sitten pakkasimme yhdessä, hitaasti ja perusteellisesti maidot ja kermat ja namut ("kun on lapsiakin tulossa") kasseihin ("laitapa niihin oikein napakka solmu"), joita tuli monta ("laitetaan ne kananmunat sinne pohjalle tukevasti") ja minä kiikutin vielä tädin pullonkin palautukseen.
Missasin sen bussin, johon olin yrittänyt ehtiä, mutta kas kummaa - tuli vielä seuraavakin bussi, joka vei kotiin.
Eikä maailma yhtään kaatunut, vaikka olinkin kotona seitsemän minuuttia myöhemmin kuin olin ajatellut.

paha e

Olen kuullut juttuja, että ruuassa ei saisi olla yhtään e:tä, kun se on paha.
Aloin oikein miettiä asiaa, että missä on ja missä ei.
Heti keksin monta hyvää juttua: sipuli, porkkana, liha ja nakki.
Ja tosi monta kiellettyä: herne, tee, appelsiini, omena ja keitto. Esimerkiksi vihreäteekeitto on ihan kamala ruoka, koska siinä on kokonaista neljä eetä, mutta nakkisoppa on tosi hyvä. Ja pullataikina. Suklaasta puhumattakaan. Ei yhtään eetä.
Perunamuhennos on vähän paha. Mutta pottumuusi on oikein terveellinen.
Ja ihan kokonaan pitää jättää pois jos paketissa lukee että lisäaineeton. Kaksi eetä on aika paljon.

**
Kauhistus sentään - jouluaika lähestyy.
Täytyy ruveta herättelemään Jaakkotonttua.

kaffekriisi

Kahvinkeittelijä alkoi oikutella.
Pistin melkein kaikki kotihärpäkkeet uusiksi keittiörempan yhteydessä. Ostin sievän pienen muutaman kupin keittelijän, kun kumpikaan meistä ei ole mikään kova kahvinjuoja. Ja nyt se mokoma, melkein uusi kyökkipiika pissii alleen. Olen käännellyt ja väännellyt ja puhdistanut ja tutkinut aparaattia enkä ole löytänyt sen pahemmin vuotokohtaa kuin -syytäkään.
Kerta kerran jälkeen lätäkkö syvenee ja levenee. Yksi kaunis päivä menen ottamaan kahvia ja palaan pöydän ääreen tukka kikkurassa ja sähkönhaisu sormissani.

Kiertelin eilen kaupoilla tutkimassa keittelijävalikoimaa.
Isänpäivän kunniaksi on näytille nostettu satajayksi hienoa kahviasemaa (ei -keitintä!), joissa on kaikenlaisia upeita kromiltakiiltäviä vipuja ja vipstaakeja ja hanikoita enemmän kuin harrikassa. Tämän päivän tossun alle jyrätyn miehen ikioma kotiharrikka, hintaa vaatimaton tonni. Mutta kun istutat oman kahvipuun parvekkeelle, voit nauttia ihan kokonaan itsetekemästäsi kahvista.
Jos vaan löydät sen oikean vivun josta nykäistä.
Ei olisi slow, mutta ehdottomasti olisi laifstail. (meiltä puuttuu molemmat, sekä slow että laifstail!)

Keitinpuolelta oli tarjolla rumarumaruma mokkamaasteri, jollaista en suurin surminkaan haluaisi pastakeittiööni. Se näyttää suurtalouskeittimeltä, suoraan kuuskytluvulta.
Jossain hanikoiden ja mokkamaasterien takana saattoi olla piilossa pari muovirimpulaa, eivät kovin kalliita, eivätkä taatustikaan sen toimivampia kuin nykyinen pissiliisa.
Kyllä niin ihmistä rangaistaan. Pitää valita joko ruma mokkamaasteri tai sitten hanikkaharrikka.
Ihan joka päivä en raaski mutterikahvia keitellä (meillä on sellainen italialainen pannu!), kun se jotenkin kadottaa juhlantunnun siitä mutterikahvin tummasta mausta.

Kyllä on kriisit ihmisellä.
Että ottaako laifstailin vaiko suurtalouskeittiön.
Laifstailissa voisi olla ideaa. Sitten voisin leuhkia, että aamuisin keittiössä tuoksuu vastapaahdettu omatekoinen kahvi ja lasissa vierellä on tuoretta itsepuristettua appelsiinimehua.

Kohta poimimme appelsiinitkin omista puista. Kasvitaudin valtaamat versot ovat jo liki kymmensenttisiä.
Kyllä sitten olette varmasti kateellisia - niin!

Perjantai!

olin eilen palaverissa Työ2:n pomon kanssa. Ja jätin tänään sitten muistikirjan kotiin.
Kaikki ne hommat, jotka olisin voinut tehdä tässä sivussa, vähän ohimennen, ovat nyt kotona. Höh ja pöh sille!

Pikkusiskolla tänään koulussa helouwiinihässäkkää. En piittaa koko juhlasta.
Naamiaisasusta oli vastusta. Pikkusisko halusi olla lepakko. Eikun perhonen. Tai sittenkin intiaani. Niillä kyllä on kamalan vähän vaatteita päällä, jos tuleekin kylmä. Jos olisikin meripoika. Äiti, musta tulee isona merimies, kun niillä on ne hienot puvut ja hatut.
Lopulta päädyimme siihen että Pikkusisko on tiikeri. Tai leopantteri. Kaapista löytyivät leopantterikuviolliset leggarit ja huppari. Päähän sujahti uusi ihana tiikerimyssy ja silmäkulmat maalattiin viiruiksi.
Isoveljellä ei vastusta ollut, koska hän ei taatusti pukeudu miksikään. Eikä osallistu, ellei ole pakko.

*
Viikonloppu edessä.

marrastorstai

niin tavallisia päiviä.
On suhmuisen harmaata. Keittiön työtasot pursuilevat, eteinen tursuilee, lapset mursuilevat, laukkaan kotoa töihin, töistä työkakkoseen, sieltä kotiin, lasten harrastuksiin ja taas kotiin.
Öisin kuuntelen seitsemää veljestä, aina vain. Olen edelleenkin siinä käsityksessä että niitä veljeksiä on kolme ja puoli.

Istuin eilen seinän takana kuuntelemassa Pikkusiskon viulutuntia.
Itkin ihan pikkuisen kun Pikkusisko ja minun oma pikkusiskoni soittivat yhteistuumin En etsi valtaa loistoa.
Pikkusiskon vaatimaton orkesteristemma alkoi elää kun melodia tuli mukaan pehmeänä, lämpimänä, kuluneena.
Siskon viulussa on niin kaunis ääni.
Ja se on joululauluista kaunein. Se on niin kuin vanha kiiltokuva: reunoista rispaantunut, mutta tuttu. Vähän hilettä pinnassa, sellainen arvokas, jota ei voi vaihtaa mihinkään toiseen.

*

ihan muuten vaan

olen vajoamaisillani talviväsymykseen ja -eksistentiaalituskaan. Poikkeuksellisen pitkään vallinnut hellittämätön hyväntuulisuuteni on muuttumaisillaan huokailuiksi ja alavireisyydeksi.
Ei ole kivaa ensinkään.
Milläköhän korjausliikkeellä saisin lisävirtaa?

Alle kaksi viikkoa, ja hraHakkarainen jättää minut sotaleskeksi (no, oikeastaan kertausharjoitusleskeksi, mutta kuitenkin). Kirotut isänmaanpuolustajat!
Kolmen viikon päästä ollaan jo adventtiajassa. Kirotut työkiireet, missä välissä paistan piparit!
Alle viikko, ja yhdelle illalle vähintään kolme erilaista menoa. Kirottua, miksi kaikki kiinnostava järjestetään aina keskiviikkoisin klo kuusi?

*
Kävin eilen Isoveljen kanssa keskustelun.
Poikanen halusi tietää, paljonko ansaitsen.
Kerroin, että palkkani on aika pieni, koska teen osa-aikatyötä. Että voisin helpo(hko)sti ansaita tuplasti, melkein triplastikin tämän, ja sanoin että silti mieluummin olen kotona lasten kanssa, komentelemassa ja leipomassa sämpylöitä.
"Sun sämpylät on kyllä hyviä, ja kivaa kun olet kotona" totesi poika.
Ja ilmoitti sen jälkeen että kasvattaa kohta samanlaisen parran kuin Esko Valtaojalla on. Minä huomautin, että partaheikeille ei meidän pöydässä tarjoilla. Johon poika, että kyllä tarjoillaan, koska muuten tulee sakot lasten heitteillejätöstä, ja menevät nekin vähät rahat, joita olen ansainnut. Minä totesin, että taitavat ne rahat muuten mennä partahöyliin.
*

En taida jaksaa tätä päivää.
Haluaisin mennä kotiin peiton alle itkemään. Ihan muuten vaan.