maanantai 31. elokuuta 2015

särk sanoo syrämeni

*särk* sanoo syrämeni.

Meidän pieni jaappanialainen on tosiaankin pieni.
Ja sanavarastonsa on pieni.
Meillä on pöydässä vino pino sanakirjoja toivottavasti se tajusi, että osa niistä on meilläkin vain lainassa, pelkään että hän luuli niitä lahjaksi ja jääkaapin ovessa lukujärjestys piirroskuvituksella.
Nokkela ja rohkea pieni ihminen kyllä on: juustohöylä ei vissiinkään ollut tuttu tarvike, mutta tarkkaavaisuudella pärjää ja oppii ja saa leivälleen juustoa. Onneksi uskaltaa ja osaa myös kysellä: mitä löytyy maitotölkistä ja mikä kylppärin puteleista on shampoota, mikä saippuaa.
Puuroa halusi testata heti huomenissa, ensimmäinen aamu mentiin turvallisesti paahtoleivällä.

Jos olisin neuvolantäti, kirjoittaisin pahvikorttiin että lähtee innokkaasti ja avoimesti vuorovaikutustilanteisiin.

Tiedättekö, mistä tuli suurin *särk*?
Menimme illalla vielä iltakävelylle, kun kävellessä ei tarvitse koko ajan niin hirveästi vuorovaikuttaa.
Kävelimme lähimetsään semmoista ihan tavallista kaupunkilaista hiekkaväylää pitkin ja meidän pieni jaappanialainen käveli hetkuvin samba-askelin kun sound snäik-snäik.
Että ihmiselle voi tulla ilo ja elämys siitä mimmoinen ääni tulee lenkkarin pohjasta hiekkatiellä.
Mennessä sen kädet olivat selän takana ja sormet tiukasti nyrkissä. Kotiin tullessa kädet heiluivat reippaasti ja veikkaan että pienen ihmisen teki mieli hypellä vähän.
Metsä tekee ihmiselle ihmeitä.
*särk-särk* ja vielä kerran *särk*.

perjantai 28. elokuuta 2015

oi froid!

unessa valloittava P tuli työhuoneelleni. Istuimme syvän hiljaisuuden vallitsessa, kunnes puuskahdin kysy nyt edes jotain kai sä nyt haluat tutustua? P pälyili pitkin seiniäni ja kysyi pidätkö tsiksoxxxx:stä& XXXXXX:stä enemmän koska ne on arkkitehtejä vai niiden musiikin takia?

Oi Froid, mitä tämä uneni merkitsee?
Onko minulla työhuone? Missä se on? Miksei kukaan kertonut minulle?
Keitä ovat tsiksoxxxxx& xxxxx en saanut nimistä selvää, vaikka niiden juliste oli ihan selvästi työhuoneeni (!?) seinällä, monta kertaa yritin lukea.
Kaiketi he ovat arkkitehtejä ja muusikoita, mutta kumpia enemmän?
Fanitanko heitä arkkitehtuurin vaiko musiikin takia? Se oli unessakin epäselvää. En tiennyt.
Millaista musiikkia he tekevät? Bändin nimi viittaa selvästi rautakitaralankakauteen. 
Mitkä ovat salaiset unelmani ja haaveeni? Kuunnella arkkitehtuurimuusikoiden sävelyksellisiä rakennustaideteoksia työhuoneellani?
Haaveilenko itse kukaties arkkitehdin /muusikon urasta? Miksi en ole kuullut arkkitehtuurius-muusikkouden sisäistä kutsua jo aiemmin?
Onko P minun henkinen suojelusenkelini, joka pakottaa kuulemaan kauan sitten haudatut salaiset haavetoiveeni?

Uneni jännittävät käänteet raukesivat raivoisaan sateeseen todelliselämässä.
Menin sulkemaan parvekelasit.
Kissa luuli että minulla oli koko yön ollut ikävä sitä. skruik
Siitähän se rieha ja riemu repesi.
Teeskentelin nukkuvaa, kissa meni hellalle istumaan, hella alkoi piipittää.
HraH jahtasi kissaa.
Lohdutti, kun yhden sijaan valvoi kaksi.

Pohdiskelin näkemääni unta.



keskiviikko 26. elokuuta 2015

kawasakimoposiki

kaikenmoista sitä ihminen menee heikkona hetkenään lupaamaan.

Lupasimme toimia isäntäperheenä kun keskenkasvuiskoulussa vierailee viikon ajan joukkio jaappanialaisia tulevaisuudentoivoja.
Kohta meille majoittuu pieni japanialainen ihminen kawasaki-moposiko tai jotain sinnepäin ja sitten pöydässämme kumarrellaan kohteliaasti ja keihästellään riisinjyviä puikoin.
Ehkä ei kumminkaan.

Enimmäkseen nämä tulevaisuuden toivot harjoittavat omaa ohjelmistoaan ja meidän osaksemme koituu vain yösija ja muonitus, jos kohta jotain viikonloppuohjelmaa olisi suotava keksiä. Ja iltaohjelmaakin ihan kaiken varalta, jos on kovin energinen nuorukainen.
Olen käynyt ahkeraa sähköpostikirjeenvaihtoa kawasakimoposikon kanssa, ja kyllä epäilen että kovin on hiljainen viikko edessämme, sen verran pieni on pienen ihmisen sanavarasto. luulen että hän on sinnitellyt koko käytössään olevan vokabuläärinsä niihin viesteihin
Ja sydämeni on särkymäisillään sen ja vanhempiensa puolesta kun se tulee tänne maailman toiselle laidalle, käytännöllisesti katsottuna erämaahan ja kaikenlisäksi vielä meidän kaaokseemme! ja sen on pakko olla urhoollinen ja reipas ja vielä opiskellakin että on kunniaksi perheelleen. (*särk*)

Sen lisäksi on ratkottavana muutamia pieniä käytännön yksityiskohtia
pieni asumus
pienet suihkutilat ilman pientä pukutilaa
pieni keittiö
pieni yksityisyyden aste koko huushollissa
pieni sanavarasto
pieni aktiivisuuden aste koko huushollissa

Mitä ihmettä me teemme jaappanialaisen kanssa yhden kokonaisen viikonlopun, kun normaalisti vain makaamme varpaat kohti taivasta ja mietimme että jotain vois varmaan tehdä?

Lapsiparka.
Tulee seikkailumiellä vieraaseen kulttuuriin ja haluaa kokea kaikenmoista ja sitten se suljetaan meidän vetelään kaaokseemme, missä raskainta voimainponnistusta on hellyydenkipeän kissan sylittely.
Kyllä ei hyvin pyyhi meillä.
Mutta kisulla kyllä.






tiistai 25. elokuuta 2015

aamu-aargh

Polkupyöräily pitäisi kieltää ihmisiltä, jotka eivät pysty irroittamaan kättään ohjaustangosta.
Kyllä näin on.
Jos ei pysty näyttämään suuntamerkkiä, ei pidä pyöräillä.
Minä en tiedä, kuka meinaa kääntyä ja minne jos pitkässä letkassa mennään.

kuvan eläin ei liity tapaukseen mitenkään
Ja pyöräilijöitä koskevat kai ihan samat liikennesäännöt kuin muitakin kuolevaisia. Että etuajo-oikeus on oikealta tulevilla.
Ihan turhaa ilmeillä ja heristellä sormia, jos vasemmalta tuppaa eteen.

Ja se tanko on muuten sitä varten että se kulkupeli kääntyy. Sitä voi käyttää vaikka väistäessään.

Eikä kapealla tiellä tarvitse kahden tai kolmen ajaa rinnakkain. ei tarvitse edes kävellä koko ajan rinnakkain jos on ruuhka-aika. Kyllä voi vähän tiivistää. Vaikka siltikin, että olisi teini.

tämänkään kuvan eläin ei liity tapaukseen

Miksi on niin käsittämättömän vaikeaa huomata että maailmassa on muitakin ihmisiä?

Polkeilijat ovat viime aikoina olleet kovasti julkisuudessa, ja vaativat hyvää kohtelua liikenteessä ja sujuvuutta ja ties mitä kaikkea hienoa.
Miten olisi, jos jokainen lakkaisi hosumasta sormellaan ympäriinsä, tunkisi sen omaan napaansa ja aloittaisi paremman liikennekulttuurin ihan omasta itsestään?

melko vähän tälläkään eliöllä on tapausten kanssa tekemistä


Ja ystävällinen, ilmainen vink kaikille tielläliikkujille, kulkupelistä huolimatta: jos vaikka lähtisi viisi minuuttia aiemmin.
Ei tarvitsisi ilmehtiä auton ratissa ja ajaa keskelle suojatietä, tai ei tarvitsisi jalankulkijan takoa sateenvarjollaan sen auton keulaa. Ja pyöräilijäkin voisi päästä kulkemaan tien yli rauhassa.
Kyllä saa lähteä seitsemänkin minuuttia aiemmin.
Kivammin alkaa päivä, kun ei ole kiire heti aamusta.



ensimmäinen vanhempainilta on selätetty; kolme jäljellä
kyllä, oikein laskettu





sunnuntai 23. elokuuta 2015

kestävyysvaje

tapahtuiko periaatteen petturuus eilen?

Kilttinä ja tunnollisena ja ahkerana tyttönä olin päättänyt että olen kovin säästäväinen ainakin tosi pitkään että sitten joskus voin estottomasti tuhlailla omaan hyvinvointiini ja vain ja ainoastaan itseeni. Ja ihan olen ruodussa pysynyt ainakin monta viikkoa kolme.

Eilen nuorisovaltuusto lähestyi minua pyynnöllä vaatimuksella kouluvaateshoppailusta ennen kuin lastensuojeluvirannomaiset tai huolestuneet koulukaverit ottavat yhteyttä.
Sanoin että mennään vähän katselemaan ja olin kurinalainen ja täsmällinen ja ajattelin että lapsilisä tulee viikon päästä ja muuta sen semmoista.
Seuraavaksi havahduin neljännen vaatekaupan kassalla kun creditti höyrysi niin että myyjäkin kohautteli kulmiaan.

Lopun päivää podin ahd.angstia ja moraalista krapulaa vaikka taloudessa olikin kaksi onnellista tyylilyyliä.

Illansuussa minua lähestyi seuraava keskenkasvuisosasto äitihei, se laskin: mä vähän vertailin hintoja...
Nielaisin kolme kertaa, laukkasin kymmenen minuuttia ympäri asuntoa ja hoin puoliääneen että pitkä matikka on hyvä asia en ole ihan varma siitä ja tämä on investointi lapsen onnellisuuteen, autuuteen ja tulevaisuuteen ja se hankitaan vähintään kolmeksi vuodeksi.
Minä luulin että taskulaskimen saa kahdella kympillä ja edistyneemmän version vaikka viidellä. En luule enää.
Sitä paitsi se ei edes ole mikään taskulaskin, vaan laskentaväline/kämmenlaite.
Menin nettikauppaan, ja höyrytin jo ennestään höyryävää korttiani kädet täristen ja kauhunpunautu silmissä.

Kyllä en kestä, on kestävyysvaje.

Että semmoista nyt kysyn, olenko säästäväisyysperiaatteen petturi kun tuhlasin kaiken minkä olin ennättänyt säästää ja ehkä vähän enemmänkin?

Ja vaikka joudun lykkimään omien semisti tarpeellisten farkkujen-silmälasien-keittiövälineiden hankintaa muutamalla hetkellä eteenpäin, olen vilpittömän onnellinen ja onnekas, koska kouluvaatteet ja opiskeluvälineet eivät kokonaan kaada pientä purttamme, keikuttavat hetken vain.




keskiviikko 19. elokuuta 2015

riemas- ja raivostuttavaa

Hyökkäämme arkeen jälleen, vihdoin, taas, onneksi. Kai.

Keittiöriehaannus
Uusi ja entistä ehompi ruokalistasysteemi on toimiva. 
Tykkään kurinalaisuudesta, siitä ettei ruokaa tarvitse pohtia ja arpoa, kunhan tottelen: olen ihan täyden kympin oppilas ja tähtityttö, teen kotitehtävät justiinsa niin kuin lukujärjestys käskee.
Toistaiseksi ainakin.
Tälle alkuviikolle lista oli määrännyt ruuaksi lasagnen/makaronilaatikon ja pannarin sekä kalakeiton ja puuropäivän.

Maanantaina kokkasin ylevöittyneis-inspiroituneissa tunnelmissa laarillisen lasagnea ja rinnalle juureslaatikon, jälkkäriksi veivasin jonkinmoisen marjapiirakan ja pannarin välimuodon. 

vihersalaatin korvike: tikkuratkaisu toimii aina
kukkakaali ja porkkana naamioituvat salaatiksi

Lasagnea tuli jättiläislaarillinen: siitä riitti tiistaillekin. Oheen tempaisin kasvis-vuohenjuustohäsellyksen. 
Jälkkäriksi oli jäljellä marjapiirakkaa ja yleisessä kokkailukohelluksessa tempaisin tulemaan vielä marjapuuronkin. Keskenkasvuiset söivät sitä väli- ja iltapalalla.
Tänään on luvassa kalasoppaa ja marjapuuroa ja iso kauppareissu.

Pohdiskelin laiskasti, että voisin taas keskittyä työmaallakin eväspuoleen. Eväskorin pakkaamisessa on kuitenkin tiettyä yleellisyyttä verrattuna siihen että alkuviikosta hakee pussillisen omppuja ja banskuja ja rahkoja ja mässyttää niitä joka armas arkipäivä.

Koulunaloittajaisriehaannus

Ah! muutoin niin täydellisessä äitiyssuorituksessani on joitakin satunnaisia ja vaatimattomia kivikoita ja karikoita, joista koulukirjain päällystäminen on yksi.
Grr sille.
Opinko milloinkaan, ettei kirjamuovia kannata ostaa alelaarista ja säästömielellä, vaan kannattaisi investoida semmoiseen joka ei kupluile, mene kurttuun ja lopu kesken?
Voisivatko muovinvalmistajat ja koulukirjakustantajat keskustella edes vähän keskenään ja keksiä semmoisia koulukirjoja jotka sopisivat muovinvalmistajien standardeihin tai päinvastoin? Muovihävikki on suunnaton.



Koulukirjavaraston haltiat olivat tänä vuonna suopeita: ensihässäkkään tuli vain kaksi päällystettävää.


omaksi tulevien kirjojen kanssa voi vähän kikkailla

Liikuntariehaannus
Viime viikolla päätin, että lenkkeilen ihan joka ikinen päivä pienen purtsikkakierroksen, venyttelen ja rupean käymään punttisalilla. 
Arvaahan sen; viimeksi lenkkeilin viikko sitten maanantaina.
Eilen olin jo syvällisesti harkitsemassa juoksuvaatteiden etsimistä, kun keskenkasvuinen tuli luokseni: voidaanko mennä kävelylenkille, päätä särkee ja muutenkin.
Arvasin että sillä on jotain mielen päällä.
Menimme.
Oli.
En juossut eilenkään. Olin olemassa lapselleni.



HKK Rönäperän Prinsessa pääsi pitkästä aikaa ulos
Se sai saaliin: kärpäspörriäinen lensi suoraan suuhun.

maanantai 17. elokuuta 2015

ammattihaave

jos ihminen haluaa ruveta vapaaksi kirjailijaksi, niin liittyykö se silloin kirjailijaliittoon ja anoo sitten ansiosidonnaista päivärahaa?
Kun millä sitä muuten vapaasti kirjailee?

Tai saako jotain koulutustukea?
Pääseekö oppisopimukselle?

Voisin ihan hyvin olla oppisopimuskirjailija.

Istuisin ja tarkkailisin oikeaa kirjailijaa ja ottaisin kovasti opikseni.
Voisin olla ihan hiljaa.
Ehkä tekisin vähän muistiinpanoja välillä.

Ja voisin vaikka tehdä sisällysluetteloa ensialkuun ja sitten vaikka jotain näppäriä kuukle-hakuja sen virallisen kirjailijan puolesta.

Kyllä voin hankkia baskerin joltain kirppikseltä ja punaviintä, kun työvälineet opiskelijan varmaan kumminkin täytyy hommata itse.

**

Luin työväenopiston tai minkälie esitteestä että on koirakuvauskurssi.
Oma koira ei ole välttämätön.

**

Haluaisin opiskella, mutta en haluaisi.
Haluaisin semmoisen kohtalaisen suoran oikopolun onneen ja autuuteen, suunnilleen nyt heti.
Kiitos.



tendenssi

mikään hälytyskello ei soinut päässäni kun aamulla katsoin lämpömittariin: 14 astetta auringossa.
Kyllä kuulkaa palelin kesämekkosessani pyöräillessä.
Ajattelin että ehkä avantouinti tuntuu semmoiselta.

*

Olen huomannut tendenssin.

Aina kun yritän säästää rahaa, tai kun sitä on niukalti, tai kun ylipäätän vellon jonkimoisessa kriizissä, alan tarvita kaikenmoista.

Koska tällä hetkellä yritän olla erityisen säästävänen ja laitoin jemmatilille aimo kasallisen rahaa, on tietysti käyttörahaa niukalti ja sen lisäksi ilmassa velloo kesänjälkeiskriizi, joten haluan tarvitsen:
- kissanpennun no en!
- uuden polkupyörän no en! vaihteet kyllä vähän oikuttelevat, mutta ei se oikeuta uuteen pyörään, eihän
- uudet silmälasit luultavasti tarvitsenkin, maailma on jotenkin epäselvä
- kameran no en! vanha toimii vielä
- paistinpannun, semmoisen ison ihan ehdottomasti tarvitsenkin, ei toimi enää
- lettupannun kadonnut; miten lettupannnu voi kadota, en käsitä? luulen että se katosi muutossa 3 v sitten ja huomasin sen vasta nyt
- silppuri-raastin-keittiönkonehärpättimen varmasti söisimme kasviksia enempi jos tällainen olisi
- vohveliraudan sekin on kadonnut 3 v sitten
- farkut tai kahdet
- paitoja ja puseroita
- kaikenmoista muuta kivaa

Tendenssiksi tämän tekee se, että aina haluan tarvitsen suunnilleen samoja juttuja, joita oikeasti en tarvitse mutta joita alan tarvita taas heti kun iskee säästäväisyys, rahapula tai yleinen kriizi.

Kyllä on hyvä juttu kun elämä on ennakoitavissa.

Eikä mitään kannata hankkia, koska mihin sitten kanavoisin säästäväisyys-rahapulaisuus-kriiziys-kriizini?

*

Keskenkasvuiset nurisevat että on epää kun koulu alkaa jo nyt eikä ole edes pehmeää laskua.
Minä sanoin että hyvänen aika, teillä on ollut kymmenen viikkoa aikaa laskeutua. Ei totisesti ole minun vikani, ettette ole käyneet kurkistelemassa koulun pihaa jo aiemmin ja totutelleet ajatukseen Vanhasta Kunnon Rangaistuslaitoksesta.
Kuulemma aivan erityisen järkyttävää on se, että lukujärjestyksenmukainen toiminta alkaa jo heti keskiviikkona.





sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ihan hyvä viikonloppu

Olen ehtinyt tehdä monenmoista mukavaa ja tärkeää ja kaikkein parasta oli se, että vihdoinkin ehdin mukaan valokuvauskerhon kokoontumiseen, ensimmäistä kertaa koko kesänä. (toivottavasti kerholle tulee jatkoa!)
Ulkoilumaastojen sijaan kerho kokontui tällä kerralla kirkkosalissa, ja johan oli kutkuttava paikka kuvattavaksi.

Oli meditatiivista.
Mahtavaa keskittyä hetken verran vain ja ainoastaan omaan tekemiseen; nähdä, löytää ja oivaltaa.

Ollaan nyt tällä kerralla sitten monin tavoin tunnustuksellisia, kerrankin.

Kotikirkko on vuosi vuodelta tullut tutummaksi ja kotoisammaksi paikaksi.
Välillä se on ainoa paikka jossa toisiinsa kompastelevat, hosuvat ja kiireiset ajatukseni edes hetkeksi asettuvat aloilleen. On edes hetken rauha.


kastemalja

urut

flyygeli

virsikirja; lempikuvani koko sarjassa

kirkkosali

omakuva kirkon pihassa


kotikirkossa ei ole alttaritaulua
katse kohdistuu olennaiseen

penkkien välissä on sanoma sielläkin;
mietin joka kerta, onko arkkitehti suunnitellut penkit tarkoituksella näin syvällisiksi




tiistai 11. elokuuta 2015

tiistain sekalaisia

Vähintään puolet joka sunnuntaista kerään angstia ja ahistusta ja olen grr koska nurkan takana väijyy Ankea Arki.
Täysin järjenvastaisesti maanantai on silti usein viikon paras ja produktiivisin päivä.
Elossani ja asenteissani ei ole logiikanhiventäkään.

Alkukesästä luin jälleen kerran Rubinin Onnellisuusprojektin ja virittelin taas kerran käyntiin oman hankkeeni.
Komppaan Rubinia ainakin siinä, että tietynlainen kurinalaisuus ja järjestelmällisyys tekevät elämästä onnellisempaa. Tai ainakin ihan älyttömän paljon helpompaa.
Kovin mieluusti näkisin itseni paljasjalkaisena ja spontaanina ja elämään pää edellä heittäytyvänä, alati nauravaisena ja liehuvamekkoisena kesäkeijukaisena, mutta oikeasti ja todesti olen paljon tyytyväisempi elämässä, joka ei tempoile ihan niin paljon.

Kurikkuus on helpompaa kun tekee päätöksiä kurillisuudesta. Ei tarvitse pohtia, tekeekö vai eikö: päätös on jo tehty.
Länsimaisen liberaalidemokraattisen vapauden nimissä voin onneksi tehdä myös valinnan olla kuriton omakeksimieni päätösten suhteen. Niin kuin nyt vaikka ruokalista: on ihan älyttömän paljon helpompaa kun se lista on olemassa. Mutta voin olla kapinallinen ja olla myös noudattamatta sitä, jee ja eläköön keskiäkäiskapina!

Onnellisuusprojektin ansiosta eilen:

otin yhden hyvän kuvan
koska maailman näkeminen on mukavaa
 
kävin lenksalla ja venyttelin
koska liike on lääke

lähdin lenksan jälkeen vielä kävelyllekin
ja otin toisen kuvan
lähdin kävelylle hraH:n kanssa
 koska halusin viettää aikaa hänen kanssaan
ja koska menimme katsomaan kaunista asiaa







perjantai 7. elokuuta 2015

menuplään ja muuta

olinpas eilen poikkeuksellisen aikaansaapa, kolme asiaa tein.

1. selvitin matkanjärjestäjän reklamaatio-osoitteen.
Ei ollut reklamoitavaa, vaan ihan yksiselitteisen selkeä korvausasia, joka oli jo etukäteispohjustettu tyylikkäästi ja asiallisesti.
Laitoin asiasta sähköpostin ja kehuin vielä kerran että oli hyvä loma ja tämä epäonninen insidentti hoidettiin hyvin ja asiallisesti.
Paluupostissa sain viestin että reklamaation käsittely vie aikaa nelisen viikkoa.
Neljä viikkoa!
Jollain poloisella ihmisellä on masentava työ.
Superhypersympatiajaxuhalipusitus hänelle. Kyllä me asiakkaat olemme joskus tosi hankalia.

2. pohdiskelin, selvitin ja kokoustin aiheesta opintovälineiden hankinta peruskoulun jälkeisissä jatko-opinnoissa.
Olin ajatellut että avaamme Isoveljelle opintotilin johonkin kirjakauppaketjuun, niin että nakero voi huolehtia välineensä itse.
Kyllä niin en kestä ajatusta että jokaisen työpäivän jälkeen menen joku hikinen ja ruttuinen lappu kourassani ostamaan jotain Aaltonen - Virtanen - Virkkusola-Aalto-Virtanen: Korkeampaa matikkaa teineille osa 1, neljästoista kolmasti uudistettu painos 2012 tai uudempi. Muista myös harppi, musiikinvihko ja neljä lyijykynää HB.
Vahingossa kuitenkin päätyisin ostamaan Evolutiivisen psykokinesiologian perusteet vanh. painos, kulmaviivaimen ja kuvisvihon. Enkä tietenkään saisi palauttaa ostoksiani.
Parempi että opiskelija huolehtii välineensä itse. Onpahan sitten oma riesansa, jos harppi ei toimi tai on väärä painos.
Nykyaika on aivan kelvotonta. Ei ole olemassa opintotilejä enää.
Kaikenmoisia sivutoimiluottokortteja kyllä löytyy, tilinhoitomaksu alk. 4€/kk. Juuei.
Kolmen asianosaisen yhteiskokouksessa tulimme siihen tulokseen, että Isoveljen oma tili toimikoon opintotilinä; syydämme sinne alkupääomaopintotuen ja kuittaamme kirjalaskuja aina tarpeen mukaan. säästäväisenä ihmisenä käskin ostaa enimmät kirjat käytettyinä ja harppien kulutuksen rajasin 1/vuosi; sanakirjoja on taloudessamme yllinkyllin, uutena saa ostaa vain Maolin.
Välttämättömien kirjaostosten lisäksi taisin vahingossa lupautua tukemaan myös satunnaisia humputtelukertoja koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa kiinalaisessa.
Sangen varsin vaatimattoman kuukausirahansa teini halusi edelleen käteisenä.

3. Menu-plään tuli valmiiksi
Yhtenä erityisen vatsatäytisenä hetkenä lomallamme kysyin nuorisolta, mitäs sitten tehdään kun tullaan kotiin: miten itsejämme ruokimme.
Ensimmäinen rakentava ehdotus oli ryöstää hotellin soma pastakokki meidän keittiöömme sorhaamaan, ripottelemaan ja sirottelemaan.
Kysyin että pystyvätkö keskenkasvuiset neuvottelemaan yhteisesti viiden arkipäivän ruokalistan, jota kaikki suostuvat syömään, joka on halpaa-helppoa-nopeeta ja terveellistä.
Vaatimuksissani on kuulemma liikaa muuttujia.
Ne pääsivät jonkinmoiseen horjuvaan yksimielisyyteen nakkikeitosta, kunhan se ei ole siskonmakkara- eikä nakkikeittoa.

Pohdimme ja kirjoitimme ylös ruokalajit, joille löytyy useampi kuin yksi syöjä, ja sen lisäksi teimme ns. ryynärilistan ruuista, jotka ovat vain yhden syöjän herkkua ja muille kauhistus.
Totesin edelleen että lista on aika yksitoikkoinen.

Kotisohvassa odotellessani pyykkivuoren taltuttumista ympäröin itseni keittokirjoilla, reseptivihoilla ja vanhoilla ruokalistoilla sekä nuorison lukujärjestyksillä ja harrastusaikatauluilla.
Kirjoitin ylös kaikki arkiruuat, joilla on edes horjuvaa menekkiä ja joiden tekeminen on suhteellisen kivaa. Sijoittelin ne kolmen viikon ajanjaksoille ja yritin löytää jokaiselle ruualle vielä vähintään yhden, mieluummin kaksi kelvollista vaihtoehtoa, että saadaan edes vähän variantteja viikkoihimme.


Tämmöinen siitä tuli.
Aloitimme listan noudattamisen ylimmän viikon keskiviikosta lihapullat, eilen söimme kananuudeleita /kasvispihvejä ja tämä päivä on vielä mysteeri. Luultavasti luvassa lämpimät leivät.

Jos nyt olen oikein fiksu, säästän tämän kuvan puhelinaparaattini muistissa, eikä minun enää ikinä tarvitse kaupassa miettiä, mitä syötäisiin. Riittää kun muistan, missä viikossa mennään.
hmh.

torstai 6. elokuuta 2015

matkarapo2 - kuvakertomus kohokohdista



Retkipäivä Turkkiin, Efeson antiikkiseen kaupunkiin oli ehdottomasti yksi matkamme kohokohdista: vajaan parin tunnin laivamatka ja kokonainen antiikin kaupunki oli ulottuvillamme!
Vaikka paikallisopas opasti vähän mitä sattui ja matkatoimiston opas tulkkasi vielä enemmän mitä sattui, oli Efeso itsessään huikea kokemus. Varsinkin hraH sai hepulikohtauksia, puistatuksia ja kramppeja sekä tulkkauksesta että paikallisoppaan tarinoista. 

Parasta oli hehkuvan kuuma päivä, pääkadulla hiljaa poristen vaeltelevat turistit - oli helppoa kuvitella kaupunki loistonsa päivinä.
Löysimme alkukristittyjen kala-symbolit, kävimme kirjastossa ja teatterissa ja olimme vaikuttuneita.
HraH oikoi ja tiivisti ja täsmensi omalle tutkimusretkikunnallemme olennaiset asiat semmoisesti kuin virallinen historiankirjoitus ne esittää.

Nykypäivän Turkki ei meitä sen sijaan puhutellut. Nuoriso ahdistui kaupustelijoista ja halusi pois niin pian kuin mahdollista.




Lämpimän pehmeät etelän illat!
Mitä muuta ihminen voi tarvita kuin ympärilleen kietoutuvaa pehmeyttä ja lämpöä!

Illat kaupungissa jäivät vähiin: hotellilla toimi aktiivisesti kolmen (söötin) virikeohjaajan pyörittämä kansainvälinen päivä- ja iltaohjelma, johon tytöt halusivat osallistua. (Pikkusisko osallistui päiväohjelmaan, Isosisko ei halunnut missata yhtäkään Comedy Show:ta)



Pythagorionin oma poika Pythagoras.
Luin jostain, että yksi Pythagorionin nähtävyyksistä on luola, jossa hraP tapasi ilkimulkiten pohdiskella matemaattisia asioita. Vasta saarella selvisi, että luola oli saaren toisella puolen auto-jeeppi-vaellusmatkan päässä: siellä emme visiteeranneet. 
Olisin mieluusti ottanut itselleni ja Isoveljelle opastetun retken luolalle, mutta sellaisia ei järjestetty.

Isoveli tiesi kertoa, että Pythagoras oli periaatteen mies ja toisinajattelija. Täyttä varmuutta ei ole, onko juuri nimenomaan Pythagoras itse kuuluisan lausekkeen keksinyt siellä luolassa ilkosillaan(?) pohdiskellessaan, mutta onpa sen joka tapauksessa onnistunut merkkauttamaan nimiinsä. aa-toiseen plus bee-toiseen on cee-toiseen; mitä hyötyä siitä ihmiselle on, sit' en tiedä. Mutta lausekkeen muistan kyllä, vaikka kuinka olen humanisti.

Pythagoraan salainen veljeskunta toisinajatteli kaikenmoista ja oli omistanut elämänsä mm. papujen vastustamiseen. Isoveljen kertoman tarinan mukaan hraP oli niin vakaumuksellinen papujen vastustaja, että kun oikeinajattelijat ajoivat Pythagoraan papupellon reunaan, totesi takaa-ajettu Pythagoras olevan vakaumuksenvastaista oikaista pellon poikki. 
Kiinni jäi.
On pakko ihailla moista periaatteellisuutta.
Vaikka papujen vastustaminen onkin melko outo periaate noudatettavaksi.
Isoveli ilmoitti olevansa tässä asiassa hyvinkin vahvasti pythagoriaaninen; pavut ovat vakaumuksenvastaisia.

Matkan toinen kohokohta: retki Patmoksen luostarisaarelle.
Patmos on tunnettu ilmestysluolastaan ja luostaristaan.
Ilmestysluolassa evankelista Johannes mietiskeli (ilkosillaan; mikä näitä heppuja oikein vaivasi?) ja näki näkyjä, joista sittemmin saneltui talteen Raamatusta tuttu Johanneksen ilmestys. (tai tuttu ja tuttu, kuka nyt mitäkin lukee. Yritin ennen matkaa lueskella sitä, onnistumatta. Jos nyt jotain Raamatusta luen, niin yleensä vain kirjeitä ja psalmeja. Niissä on jotenkin jalat maassa -tunnelma, varsinkin kirjeissä)
Ilmestysluolan ansiosta /sen kunniaksi saarelle perustettiin joskus hamassa muinaisuudessa Johannes Teologin suosiollisella myötävaikutuksella luostari.

Veneilimme saarelle, otimme paikallisbussin luostarille, joka sijaitsee vuoren huipulla ja näyttää ulospäin linnoitukselta ja sisältäpäin pieneltä kreikkalaiselta kujasokkeloiselta kylältä.
Kiertelimme luostarissa.
Yksi haltioitui ikoneista, toinen sai hepulin siitä, kun piti verhoutua, minä ja hraH saimme naurukrampin matkamuistomyymälässä.


näköala luostarilta alakaupunkiin

Luostarilta otimme bussin ilmestysluolalle.
Yksi kieltäytyi tulemasta sisään ollenkaan, koska itsensä peittäminen. ("mikä semmoinen uskonto on, että naiset on muka jotenkin peitettävä, että mitä pahaa mussa muka on..." jne. Ymmärsin kyllä nuorta, se oli kuitenkin valinnut ihan kohtalaisen asialliset vaatteet ylleen.)
Oli luola. 
Ei kyllä ollenkaan luolamainen, vaan ilmiselvä kirkko.
Taisimme kaikki jäädä vähän kylmäksi sen suhteen. Liikaa kultaa ja pyhäinjäännöksiä, joita olisi pitänyt suudella tai hipelöidä. 
Ja sekin harmitti, että samoin tein kun olimme sytyttäneet tuohuksemme, tuli pappi ja puhalsi sen sammuksiin. vaikka kuinka olemme kreikkalaisvinkkelistä vääräuskoisia, olisi se nyt sen hetken voinut palaa, että olisi ajatus ehtinyt päässä muotoutua edes jonkinmoiseksi huokaukseksi.

Luolalta etsimme sinne johtaneen alkuperäisen tien: vuorenrinnettä poimuili kivetty aasi-/kinttupolku. Vaelsimme sitä pitkin takaisin satamakaupunkiin. Ehdottomasti tämän saariretken kohokohta: kosketuspintaa siihen, miten ennen on eletty!

Pomppuisa venematka takaisin Samokselle verotti tutkimusretkikunnan henkistä kapasiteettia: yksi ilmoitti että ei enää koskaan vettä, paitsi lasissa, mielellään vain hyvin pieniä määriä.

Kaksi triviaalia: paikallinen mustik-jäätelö. En ole ehtinyt vielä selvittää, mitä söin. Jätskimyyjä selitti että mustik, traditional greek taste
Maistui pihkalta.
Olisiko ollut jotain santelipuuta tai jotain suitsukeraaka-ainetta?

Delfiinit!
Delfiinit!
Bongasin laivamatkan alussa delfiinejä!



pittoreski paatti

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Matkarapo 1 - opettavainen tarina

"Kotona ollaan", päättyy muuan merkkiteos.
Ja olemme mekin, kaksi viikkoa Samoksella on ohi - huomenna kutsuu verstas. (grr sille)

Ensimmäisen viikon enimmäkseen löysäilimme.
Toisella viikolla harjoitimme myös hieman kulttuuriin tutustumista. 
Ja nyt seuraa opettavainen tarina.

Luonnollisesti - ahkerana ja tunnollisena ihmisenä ja kelpo kasvattajana - olin tutustunut kohteeseemme, Samoksen saareen ja Pythagorionin kaupunkiin jo etukäteen. 
Ainakin vähän.

Tiesin ihan varmasti että kaupungissa on pieni arkeologinen museo, joskin suurempi ja parempi löytyy saaren pääkaupungista.
Toisella viikolla, kun nuorison lomamoraalissa alkoi olla havaittavissa huomattavaa laskua, kysyin haluaako joku lähteä kanssani tutustumaan tämän kulttuurihistoriallisesti merkittävän paikan muinaiseen menneisyyteen.

Lähdimme Isoveljen kanssa museoon.

Seurasimme tienviittoja ja päädyimme linnoitukseen /hautausmaalle.
Linnoituksen pihan poikki oli vedetty sulkunauhaa ja alueella partioi remonttiheppuja erisorttisia remontointivälineitä kanniskellen.
Kiertelimme hautausmaata, totesimme että eihän tämä mikään museo ole, kävimme jätskillä ja vaelsimme takaisin hotellille uimaan. 

museohunt, osa1 - hautausmaa
Ylenpalttisen lomailun turmelluttava vaikutus näkyi nuorisossa edelleen. Päivää-paria myöhemmin kysyin, kuka lähtisi kanssani arkeologiseen museoon tutustumaan kulttuurihistoriallisesti merkittävän kohteen muinaishistoriaan. Pakkohan sen museon on jossain siellä linnakkeen suunnalla olla, kun siitä kerran on kyltti ja kaikki.

Tällä kertaa lähdimme Isoveljen ja Isosiskon kanssa museoon.

Tutustuimme kaupungin karttaan ja päätimme ensin koluta linnakkeen vielä kertaalleen, ja sen jälkeen suunnistaa kaupungintalon vieressä sijaitsevaan museoon.

Nyt pääsimme sentään sulkunauhojen taakse, linnakkeen pihan poikki muureille ja lepuutimme jalkojamme ja sielujamme näkymissä.


Pythagorionin linnoitus

Linnoituksen /kirkon ovelta löytyi kyltti, jossa ilmoitettiin kyseisen nähtävyyden aukioloajat: opening hours: never.
Siispä kaupunkiin.

Otimme suuntiman kartasta, jossa ihan selvästi näkyy, että museo (M) sijaitsee kaupungintalon välittömässä läheisyydessä, minkälie Theodorou-kadun liepeillä.

Löysimme kadun ja kaupungintalon mutta emme museota.
Onneksi kadun varrella oli matkamuistomyymälä, jota hallinnoi pieni suloinen ukkeli. Kysyin häneltä sangen sujuvalla englanti-kreikka-tankerolla että missä lieneekään muzeion.
Setä huokaisi puhekuplassa hänen päänsä päällä luki ihan selvästi että taivaan talikynttilät mikä toivoton turisti.
"you go mainstreet. not harbour. road to Samos" siinä vaiheessa minä huokaisin, en halua mihinkään Samoksen kaupungin hienoon museoon, vaan tähän paikalliseen "you go right, and then right. big-big-big muzeion. big-big-big. where are you from"
sanoin että Finland ja setä sanoi että "hur mår du" ja "tack så mycket" ja minä sanoin että efharisto.

Sanoin nuorisolle että ilmeisesti lähin museo on siellä kehvatsun Samoksen kaupungissa, mutta se on big-big-big.
Päätimme kuitenkin kierrellä lähikujia museometsästyksessä.
Kiertelimme, oli tunnnelmallista ja sympaattista. Näimme paljon pieniä vanhoja mummeleita. Löysimme super-supermarketin, ostimme ylihinnoiteltua jätskiä ja vaelsimme hotellille uimaan.

Matkalla tarkistimme vielä kartan ja olimme hyvin yksimielisiä siitä, että olimme kyllä ihan oikeassa paikassa.

Palattuamme hraH kysyi, löysimmekö museon. 
Minä sanoin hyvin happamasti ja hikisenä että emme.
HraH kysyi, onko se mennyt kyykkyyn vai miksi se niin piileskelee.
Ja minä sanoin, että minuahan eivät museot pilkkanaan pidä. Vielä otan mukaani museohaavin ja museojousipyssyn ja teen museoansan, että kyllä en lähde täältä käymättä museossa.

Menin hotellin respaan kysymään neuvoa, että missä mahtaa olla arkeologinen museo.

Respan neiti sanoi: "you go mainstreet, not harbour. You take the road to Samos, you go right and then right and you see it. It is big-big-big. Very big-big-big"

Sehän minua lietsoi entisestään, että minua eivät kyllä hämää kyykyssä piilottelevat big-big-big-museot.
Seuraavana aamuna aamiaisella tein kiertokyselyn, kutka haluavat big-big-big-museon jahtiin.
Tällä kertaa lähdimme jo koko joukko museometsästykseen. HraH sanoi tulevansa ikään kuin bodyguardina tarkistamaan, että löydämme museon ja sitten menevänsä vaikka kahville. 

Menimme mainstreetille, mutta emme harbouriin vaan otimme road to Samos ja sitten right-right ja löysimme kyltin, jossa luki että muzeion, 17 m. 
Ja tottavieköön, se oli big-big-big!
Ihan valtavan big-big-big.
Jopa niin big-big-big että hraH:kin päätti tulla mukaan tutustumaan kulttuurihistoriallisesti merkittävän paikan antiikkiseen menneisyyteen.

Menimme sisään ja lapset pääsivät ilmaiseksi kaikki ja tutustuimme paikan kulttuurihistoriaan ja olimme hyvin ylpeitä itsestämme sekä vaikuttuneita museosta, joka oli big-big-big, hyvin moderni ja tyylikäs eikä selvästikään se, jota matkaopukset olivat suositelleet, vaan aivan muu.
Kovasti ihmettelimme, miksei näin hienoa nähtävyyttä missään mainosteta, saati miksei museolla ollut kunnon kahvilaa, taikka museokauppaa, koska potentiaalia olisi ollut vaikka kuinka.

Museosta haltioituneena päätin ottaa salakuvan arkeologisilta kaivauksilta museossa kuvaaminen oli ankarasti kiellettyä ja eiköstä vain tämän piileskelevän museon halpahintainen henki onnistunut sen salakuvankin pilaamaan, varmaan kostoksi kun ei kerran onnistunut enää meiltä piileskelemään.

museonhenki pilasi salakuvan, grr
 Ja mikä onkaan tarinan opetus?

1. ei pidä lannistua. Museot piileskelevät joskus. Toisinaan ne menevät ihan kyykkyyn ja väijyvät hihitellen oliivipuiden takana. Kannattaa olla sinnikäs. Siitäpä saavat ansionsa mukaan mokomat hihittelevät piileskelijät.

2. hyvin huonotapaisten museoiden henget saattavat pilata hyvissä aikein otetun salakuvan.


Se hyvä puoli moninkertaisessa museonmetsästyksessä oli, että onnistuin saamaan ihan kohtalaisen kuvan nousukiidosta.
Oli meinaan pikkuriikkisen pelottava lasku ja nousu, ja hyvin lähellä a)vuorta b)merta ja c)kaupunkia tuo paikallinen lentokenttä.
Sitä salakuvaa ei onnistunut pilaamaan sen pahemmin ilmailuvalvonta kuin museohenkikään.

Sitkeys peri voiton siitäkin.
Jee.