Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkkiäiti ratkaisee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkkiäiti ratkaisee. Näytä kaikki tekstit

sometauko - miten meni?

 Toukokuun lopulla - tai ehkä jo pidemmästi koko kevään ajan - olen pohtinut omaa puhelimen ja fläpän (=tabletin) käyttöäni.

Olen pikkuhiljaa jo pitkän ajan kuluessa himmannut naamakirjassa notkumista, ja vuoden vaihteessa kun työelämä muuttui opiskeluelämäksi jätin sen kokonaan omaan arvoonsa.



pieni kadonnut öttiäinen


Puhelimella ruutuaikaani veivät insta, viestisovellukset ja uutiset.

Toukokuun lopulla vähän ennen kesätöiden alkua järkeilin, että koska olemme kieltäneet lapsilta puhelimella notkumisen, olisi itsekin syytä olla jonkinlaisena esimerkkinä ja pitää luurin käyttö minimissä.

Kesäkuun alussa päätin jättää instassa vierailut mahdollisimman kokonaan ja vähentää kunnolla uutisten lukemista ei ole ollenkaan terveellistä lukea edes ylen keskusteluketjuja.

Alussa podin erityisesti instavieroitusoireita. Ja puhelimen käytön vähentäminen ylipäätään ei ollut helppoa sekään. 

Varsinkin kesäkuun alussa kun olin hyvin tiukkana itselleni, huomasin että olen bussissa töihin körötellessä enemmän läsnä itselleni. Näin enemmän asioita. Kuulin enemmän asioita.
Olin olemassa enemmän.

Riika - kansalliskirjaston portaikko

En poistanut mitään sovelluksia enkä kirjautunut ulos mistään.
En edes siirtänyt appeja mihinkään piiloon viimeiselle välilehdelle.
Jotenkin päätin, että joko pystyn olemaan plaraamatta tai sitten en pysty. 

Huomasin että puhelimen plaraaminen on refleksi: helposti tulee otettua luuri käteen, mutta kun vierailtavia kohteita on lähinnä sähköposti ja viestipalvelut, tulee kierros käytyä aika pian ja bussipysäkillä seisoskelun ajaksi on keksittävä muuta tekemistä.
Parhaimmillaan pääsin siihen että kahdenkymmenenviiden minuutin bussimatkasta käytin alle puolet uutisiin, ja siinä oli päivän uutissaika-anti.

Instassa olen kesäkuun alun jälkeen käynyt kaksi kertaa, kumpikin käynti alle minuutin mittainen.
tosin nyt futiskisojen aikaan instan on tehokkaasti korvannut veikkauksen futiskisa, johon kaveri kutsui minut osallistumaan. 

Tällä hetkellä pidän puhelinta melko usein äänettömällä, luen viestiketjuja harvemmin kuin aiemmin.
Yritän pitää myös uutisten lukemisen minimissä - mutta luen silti uutisia enemmän kuin kesäkuun alussa.
Rämplään refleksinomaisesti sähköpostia ja pankkitietoja tämän tästä - se auttaa pahimpiin vieroitusoireisiin.
kun käyt suunnilleen seitsemättä kertaa saman päivän aikana tarkistamassa pankin tilitiedot ja toteat että ei vieläkään rahaa, voit yhtä hyvin olla rämpläämättä.

E-kirjoja luen tabletilta, joskus bussissa myös puhelimelta jos on semmoinen kirja mitä ei malta jättää kesken - ne pitävät huolta siitä että laskennallinen ruutuaikani pysyy vakaasti parissa-kolmessa tunnissa joka päivä.



olen pitänyt useamman vuoden verran futistaukoa
nyt on taas tuntunut mukavalta istua Lehtorin seurana
lukemassa, kutomassa tai ratkomassa ristikoita ja katsomassa futista

Vielä en ole onnistunut houkuttelemaan Suurta Luovuutta luokseni, päiväkirjan kirjoittamista en ole saanut aluilleen, eikä blogikaan erityisesti kukoista, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen tilanteeseen ja ainakin olen sentilleen pankkitilini rahasummasta tietoinen.

Jatkan sometaukoani.
Näen enemmän asioita.
Kuulen enemmän asioita.
Olen läsnä itselleni.
Olen olemassa enemmän.

*

Turun saaristoa yöttömässä yössä

Ja nyt, ensimmäistä kertaa ties miten moneen vuoteen kolmeen! minulla on neljä viikkoa neljä viikkoa! yhtäjaksoista lomaa!
Todellakin jatkan sometaukoani ja pysyttelen mahdollisimman kaukana uutisista.
Haluan olla olemassa enemmän.

Ruokaa kympillä - gurun ensimmäinen yritys

 Jo ennen kuin vuosi ehti kunnolla vaihtuakaan Pinkki haastoi minut kympillä ruokaa -haasteeseen.

Haasteen toteuttaminen on ollut työlästä: olemme palanneet kurinalaiseen kerran viikossa kauppaan järjestykseen, ja se on osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi. 
Valitettavasti en kuitenkaan ole sellainen talousguru, että saisin hankittua kympillä koko viikon ruokatarvikkeet - mukaanlukien kissanruuat - meidän pienelle taloudellemme.



kuvituskuva: kiikkerä kori.
Ite tein.

Kuluneella viikolla tuli kuitenkin äkillinen ja ennakoimaton tarve ruokkia isompi lauma.
Yksi nuorista + kumppaninsa ilmoittivat tulevansa kyläilemään ja toivoivat sapuskaa pöytään.
Samalle päivälle osuivat lisäksi hautajaiset ei ketään minulle kovin läheistä ihmistä, ei tarvitse pahoitella ja arvelin että kahvittelun päälle myös me hautajaisiin osallistuneet saatamme kaivata kunnon ruokaa.
Varauduin ajatuksissani siihen, että
1) kekkerit loppuvat yhdeltä, viimeistään kahdelta
2) nuoriso tulee neljän jälkeen
3) ehdin laittaa kaikenlaista ruokaa
4) meitä on pöydässä viisi aikuista ruokailijaa.

Suunnittelin toteuttavani kympillä ruokaa haasteen oikein kelpo huijaustyylillä - tiedättehän sen: ostan kympillä jonkun perunapussin ja kaivan kaiken muun gourmet-annoksiin tarvittavan kaappini kätköistä, koska pakastimessa on äidin noukkimia sieniä ei ole!, puolikas hirvi ei ole! ja kellarissa laatikollinen italialaista viiniä ei ole!

Kävin hakemassa kaupasta pääruoka-ainekset:


niin guru sentään olen, että jäi vielä vähän ylikin!



Masterplään: teen patonkeja /sämpylöitä kuivatavarakaapin kätköistä oheen, kasviskeiton jääkaapin antimista alkuruuaksi ja jauhelihaperunalaatikkoa  ostettu kympillä pääruuaksi ja jotain kuivatavarakaapista jälkkäriksi, ehkä kakkua tai pullaa. 
Ja kas!
Pöytä on koreana kympillä!

Master-toteuma:

Tein aamulla leipätaikinan nousemaan.
Ruokailemaan tulevat nuoret halusivat jälkkäriksi lembasta ja hedelmäsalaattia.

Nuorista se, joka tuli kanssamme hautajaisiin, pyysi että saisi heti aamusta kaiken varalta kunnon ruokaa. Kaivelin kaapeista puoli tuntia ennen hautajaisiin lähtöä! olen guru! ainekset omaan versiooni sipulia, porkkanaa, kaalijutun jämät, kananmunia, nuudelia paistetuista nuudeleista. 

Tämän guruosion jälkeen homma alkoikin sitten rakoilla.

Hautajaisissa olikin ruokatarjoilu.

Söimme oikein kunnolla. Ja haimme vielä lisääkin.

Ruokailemaan tulevat nuoret halusivatkin tulla jo kolmelta.

Hautajaiset - tai siis muistelu - jatkui ja jatkui ja jatkui.
Melkein kolmeen asti.
aloin siinä vaiheessa vääntelehtiä niin levottomasti että anoppi huomasi. ja Lehtori myös.

Tulimme kotiin vatsat pullollaan ja kovalla tohinalla.
Melkein samalla ovenavauksella tulivat päivällistävät nuoret.
Ja se mukanamme ollut nuori alkoi vilkuilla kelloaan, että seuraavassa paikassa odotetaan.

Rupesin kovalla tohinalla puuhaamaan ruokaa kun ne ruokailemaan tulleet olivat kovasti nälkäisiä.

Sain aikaiseksi ne sämpylät ja leivän ja lembasta ja jauhelihaperunalaatikon ja hedelmäsalaatin.

Sitten me kaikki muut katselimme pöydän ympärillä kuvut pullollaan kun päivällistävät nuoret päivällistivät.
Paitsi se mukanamme ollut nuori hengitti sisäänsä puoli pellillistä lembaksia, kun ne ovat niin hyviä. 

Ruokaa jäi yli.

Että en oikein tiedä että tuliko tästä nyt hitti vai huti kympillä ruokaa -teemalla.
Mutta sain aikaiseksi kahdelle päivälle pääruokaa kympillä.
Ja leivät ja lembakset päälle. 

Jotenkin itse kuvittelen ostelevani kympillä maitoa ja jogurttia ja jotain ja jotain ja jotain ja sillä sitten elellään paitsi kissat useampi päivä putkeen.

sain jouluna amarylliksen
se kukkii vasta nyt



Että oliko kympin ruokahaaste hitti vai huti?


epätaloudellinen taloudellisuuspostaus

 Inspiroivat ihmiset (esim. Pinkki) saavat aikaan inspiroitumista.
Minä inspiroiduin olemaan taloudellinen ja suunnitelmallinen. Pinkin ansiosta.



Kesälapsi lähti omaan kotiinsa Savonmaalle ja me pääsimme taas takaisin kahden aikuisen elämään.
olen jotenkin hassusti huomannut että koen olevani tilivelvollinen elämästäni ja pakotettu olemaan läsnä nuorison elämässä. olen helpottunut kun saan oman elämäni ja kotini takaisin, vaikka kaipaankin nuorisoa välillä niin että hampaissa kirskuu. sitten kun ne tai joku niistä tulee käymään edes lyhyeksi aikaa, alkaa hampaissa kirskua, kun ne ovat niin paljon.

Ensimmäisenä perkasin ja järjestin jääkaapin omanlaiseksi.
Ja kävin kaupassa.

Tavoitteena on olla taloudellinen ja suunnitelmallinen hyviä aikeita kun vaan vielä tekis jotain.

Taloudellisesta olen kaukana. Olen nirso valikoiva syöjä enkä osta mitään mikä ei mielestäni maistu hyvältä. 

En ikinä koskaan milloinkaan tule pääsemään sellaisiin viikon ruuat kympillä tavoitteisiin. hyvä kun edes päivän ruuat kahdella kympillä

Ostan mieluummin oikeasti hyvää ruokaa kuin semmoista edukasta mitä en kumminkaan syö.
 

Kieltäydyn syömästä jotain halpaa marttasoppaa satokauden kasviksista soppaa voi kätevästi jatkaa vedellä seuraavana päivänä. 

En marjasta enkä sienestä koska aiemmin elintilaamme ei ole mahtunut niin suurta pakastinta että se mitenkään kannattaisi, ja nyt kun mahtuisi, en todellakaan aio uhrata yhtä kokonaista huonetta pakastimelle.
Ja koska lähellä ei ole niin suurta metsää että kannattaisi tai oikeastaan koska naapurit ovat nopeampia noukkimaan. kun tämmöisenä marja-aikana menee meidän lähimetsään, joka puskassa pömpöilee joku ämpäreineen.
Koska marjastaminen on minusta tyyyyylsää. pitkästyn ennen kuin saan marjapiirakan ainekset kasaan.
Ja koska torilta ostettuna mansikat ovat kalliimpia kuin pakasteena kaupasta. minulla menee mansikkaa kilo viikossa. millainen pakastin tarvitaan siihen? enkä edes osaa pakastaa sillä tavalla sievästi että olisi erillisiä marjoja.

Minulla ei ole mummoa eikä mummolaa josta saisin kätevästi roudattua valmiit mehut, marjat ja hirvipaistit.
Enkä nykyään edes leivo leipää enää kun menee vatsa kipeäksi siitä. osaisin kyllä ja leipoisinkin, mutta kuka sen leivän söisi?

Niin että kaupan varassa ollaan.


Lähipäivien ruokiin meni vajaat 50€, tällä kertaa mukana ei ollut kissanruokia ne ovat kalliita.

Tällä viikolla meillä syödään uunikalaa ja -kasviksia, bataattilohkoja ja linssi-pähkinähässäkkää ja sitten pakastimesta porkkananuggeteja ja jotain luultavasti tortellineja

Viikonlopuksi täytyy tehdä toinen kauppareissu se kissanruoka! ja kahvi! Lehtori haluaisi lihapullia ?? mikä juttu tämä nyt on? yleensä se haluaa kalapuikkoja ja minä en. saisikohan jostain poroa tai hirveä pulleroihin? 


Mutta pysykää taajuudella!
Kerrankin taloudellinen blogipostaus joka ei ole taloudellinen vaan ylenpalttinen ja holtiton.
Täällä ei kokata suuria määriä ja syödä samaa soppaa koko viikkoa, eikä kuristeta perheen taloutta pariin saturaiseen kuukaudessa. Täällä hummataan vaan ja kuvitellaan että on taloudellista.
jatkoa tälle

 

#epätaloudellisuushaaste 


ps. Pinkki tekee  kaiken paremmin, on vihko ja kaikki. Ja on taloudellista. 




kirjahyllykriizi

 Nuorimmaisen muutto omilleen on käynnistämäisillään kartanossamme melkoisen tetriksen. 

Mitä mihinkin huoneeseen tulee? 

Kirjahylly on ollut keskusteluidemme polttopisteessä monen viikon ajan. Minulla on tunne, että hautaudun hyllyn ja kaikkien sen pölyisten kirjojen alle. Haluaisin tiivistää kirjat puolta pienempään tilaan tai matalampiin hyllyihin.
Lehtori ei ehkä niinkään.

hylly tuntuu kaatuvan niskaan

Viime vuosina hyllystä on kaivettu esiin milloin mitäkin kirjallisuutta, mutta sitä ei koskaan ole palautettu takaisin paikoilleen.
Välillä on ollut helpompaa lainata kirja kirjastosta kuin ryhtyä jäljittämään sitä hyllyn kaaoksesta. Kaaosta lisäsi vielä se, että ennen nuorimmaisen muuttoa kolme alinta hyllyä olivat sohvan takana piilossa. Sieltä jos jostain kirjoja kaivettiin kyllä esiin, vaan ei palautettu takaisin.
Paikoitellen kirjoja on kahdessa rivissä.

Kun varsinaisesta hyllystä loppui tila, rakensin jatkeeksi matalampaa hyllykköä - ja kuten tiedämme, lisäsäilytystilan hankkiminen ei melkein milloinkaan ratkaise siisteysongelmaa. Edes kirjahyllyssä.

lisähyllyt ovat vielä pahempia

Jos voisin valita, karsisin kirjoja ja levyjä niin paljon, että kirjastomme mahtuisi kolmeen metriin matalampaa kirjahyllykköä.

Sunnuntaiaamuna kaikki otti päähän aivan erityisen paljon.
Tuijotin kirjahyllyä ja päätin että sille on kertakaikkiaan tehtävä jotain.

Keräsin kaiken asiattoman irtoroinan pois hyllyiltä - pelkästään se helpotti oloani huomattavasti.
En halua hyllyyn yhtään pölyisiä pystejä tai mitään muutakaan sälää.
Jos meillä on sietämättömän korkea kirjahylly, olkoon se sitten vain kirjoille eikä millekään pölyjenkerääjäpysteille.

Lehtori tuli avuksi, ryhdyimme järjestelmällisesti käymään läpi matalien hyllyosien kirjoja.
Ne ovat helpoimmat.
Olen kerännyt niihin sekä omia että nuorten lasten- ja nuortenkirjasuosikkeja.
Pystyin helposti karsimaan pois sellaiset kirjat, joista olen itse aikoinani pitänyt, mutta jotka eivät ole kolahtaneet nuorisoon ja joita en itsekään ole kertaakaan avannut.

Samalla kasasimme selvitettävien kirjojen pinoa toisaalle.

iso hylly on hetkellisesti roinaton

Parin tunnin urakoinnin jälkeen kaikki irtoroina oli poistettu kirjahyllystä sille pitää tietysti vielä löytää paikkoja ja toinen matalista hyllyistä tyhjennetty kirjoista kokonaan.


Samalla kävin läpi omia kirjojani eri puolilta hyllykompleksia. Tulin siihen tulokseen että pystyn tiivistämään kaikki omat säilytettävät kirjani yhteen kapeaan matalaan hyllyyn. on pystyttävä, muuten en ala!
Loput ovat joko Lehtorin tai nuorison kirjoja sekä perheen valokuvakansiot.


pidetään/poistetaan -kasa odottaa
nuorison kyläilyjä ja selvittelyä

Tavallaan ymmärrän Lehtoria oikeinkin hyvin.
Hän on keräilijäluonne keräilykokoelmat tosin eivät ole hyllyissä ja lisäksi moniin kirjoihin liittyy keskeneräisiä suunnitelmia ja unelmia, muistoja matkoista Lontoon kirjakaupat -90-luvun puolivälissä olivat meille kummallekin melkoinen tajunnanräjäyttäjä - ymmärrän että luopuminen ja karsiminen ovat melkein mahdottomia toteuttaa.

Toisaalta mietin kyllä, montako History of Philosophy ja Philosophy of History -kirjaa ihminen voi tarvita? Puhumattakaan niiden History of History ja Philosophy of Philosophy -nimisistä jatko-osista.
En ole hennonnut kysyä, luetaanko niitä koskaan.
Enkä sitäkään, pysyykö tieto yhä ajantasaisena, vai vanheneeko se joskus.

Seuraava tavoitteeni on perata kaikki omat säilytettävät kirjani tiukalla seulalla ja siirtää kirjastoni toiseen kapeaan, matalaan hyllyyn.
Sen jälkeen näen kunnolla, mitä varsinaiselle kirjastollemme voisi tehdä.

Millaisella järjestelyllä jättiläishyllyn saisi näyttämään vähemmän päällekaatuvalta ja sekavalta ja enemmän ystävällismieliseltä kirjojen säilytyspaikalta?

En pysty kuvittelemaan takahuoneeseen mitään sellaista käyttötarkoitusta, joka sisältäisi sen, että minä viettäisin aikaani siellä.
Päällekaatuva kirjahylly on jotenkin niin kokonaisvaltainen elämys.
Olen toistaiseksi pystynyt ehdottamaan toistuvasti sitä, että takahuone pysyy romu-/vierashuoneena nuorison käytössä.
Ajatus siitä herraskaisesta lukuhuoneesta - Lehtorin ehdotus että minä istuskelisin siellä lukemassa saa minut melkein paniikin valtaan.



*

ps. olen näköjään kriizeillyt samasta asiasta joskus aiemminkin

oivallinen viikonloppu

 Olin loppuviikosta koulutuksessa ja viikonloppuun laskeutuminen perjantaina oli koulutuksen jäljiltä vähintäänkin uneliasta.

Perjantaina omilleen muuttanut nuorimmainen kävi kylässä ja haukottelimme kilpaa. Olisi ehkä pitänyt ottaa nokoset.
Hänen lähdettyään sinnittelin itseni imurinvarteen. Ehdottomasti outo mutta hyvä ratkaisu. Virkistyin ja tarmistuin ja viikonloppu sai kaipaamani käänteen.

Lehtori oli illastamassa kollegoidensa kanssa.
Raivasin ensimmäisen raivauskierroksen kylpyhuoneen kaapeissa. Kaikki vanhentunut tai käyttämätön kosmetiikka pois, liikaa tilaa vieneet pyyhkeet toisaalle.
Mikä ilmavuus ja selkeys!

raivauslöytö - löytyi astialaatikosta kellarista


 

Lauantaina aloitin päivän uinnilla.
Mikä energiapläjäys!
Mattokaupoille ja ruokakaupoille.
Kauppareissun jälkeen levittelimme mattoja, ripustimme verhoja.
Korkkasimme ruuan seuraksi espanjalaisen viinin.
Lehtori lähti kaverinsa kanssa katsomaan jalkapalloa, minä jäin lueskelemaan.

takahuoneen kaaos

Sunnuntaina Lehtori aloitti päivänsä lumihommilla mamman luona.
Minä tutustuin uuteen keittiökoneeseen - airfryeriin.
Ja aloitin ensimmäisen raivauskierroksen takahuoneen liinavaatekaapeissa.
Pari kassillista verhoja ja vastaavia kellariin harkinta-ajalle.
Nuorison lakanat nuorisolle.
Ensimmäinen raivauskierros vessan kaapeissa: turhaa kosmetiikkaa pois, lääkkeet ja ensiaputarvikkeet omalle paikalleen eri kaappiin.
Mikä ilmavuus ja selkeys!
Viikon toinen kiipeilytreeni. Aloimme siskon kanssa harkita kanta-asiakaskorttia hallille, silloin pääsisi kiipeilemään milloin vain, ei olisi riippuvainen hallin aukioloajoista.
Illansuussa espanjalaisen viinin jämät ja kirja. 

sunnuntai-ilta

 

Minulle sopii tekeminen, ei vetelehtiminen.

Nuorimmaisen muuttokahakoissa nyt on raivattu vähän kellarissa ja hiukan keittiössä.
Liinavaatteet ja pesutilat on raivattu ja järjestetty paremmin.
Edessä on kirjahyllyn kaaoksen kesyttäminen, keittiön kunnon raivauskierros ja mahdollinen makuuhuoneen siirto, kunhan keskimmäinen palaa Savonmaalle.
Palapeli etenee pikkuhiljaa.

Tuntuu hyvältä saada aikaan asioita, tehdä kotia meille sopivaksi.

Tuntuu hyvältä tehdä asioita itselleen ja itsekseen. Koko lapsiajan minun on ollut vaikea nipistää vaikkapa viikonlopuista aikaa itselleni. Vaikka nuoret ovat jo vuosikausia olleet hyvinkin omatoimisia, on minun silti ollut vaikea irroittautua palvelusvuorosta. Joku ihme itse itselleni rakentama henkinen lukko: äiti-ihmisen pitää olla tavoitettavissa.
Nyt sen kuin menen ja uin ja kiipeilen ja ehdin vielä vetelehtiäkin.
Hyvä niin.

kotia perustamassa

 Olen nyt perustanut kotia kolme kertaa. Tai neljä, jos omakin haparoiva aloittelu lasketaan mukaan.

Vinkki kaikille niille, joilla on omia tai kummilapsia - sellaisia päälle viidentoista ikäisiä: kodinperustamispaketti.

Fiksut kummit tai viisaat vanhemmat ovat ehkä keränneet astioita tai ruokailuvälineitä, jotain tyylikästä ja ajatonta teemaa tai hackmania, mutta astioita kipeämmin tarvitaan kaikenlaista näkymätöntä sälää ja roipetta - sellaisia voisi yhtä hyvin haalia lahjaksi tai kerätä valmiiksi selviytymispakettiin - ne kodin perusjututkaan kun eivät kerralla hankittuina ole ilmaisia.
Tai ehkä mummit ja kummit ovat pitäneet huolta lakanoista ja pyyhkeistä - mutta onko olemassa myös keittiöpyyhettä?

Siinä missä on äitiys- ja isyyspakkauksia, pitäisi ehkä olla myös omilleenmuuttamispakkaus.

Omilleen muuttavan selvitytymispakettiin tarvitaan ainakin:

- sammutuspeite, palovaroitin
- paristoja, kaikenkokoisia
- purkin-, pullon- ja korkinavaaja
- juustohöylä, pari veistä (yleis- ja pieni ainakin), sakset
- sulakkeita jos talo on vanha
- lukko kellarin oveen
- vessaharja, vessanpesuainetta
- tiskiharja, tiskirättejä, tiskiaine
- leivinpaperia
- siivousvälineet: moppi tai lattialasta jos varat eivät riitä imuriin
- puhdistusaineita pintojen ja wc-pesuun
- kynnysmatto eteiseen heti muuttopäiväksi
- pyykinpesuainetta, pyykkiteline
- astioita ruuan säilyttämiseen (pakasteen ja mikron kestäviä)
- ruuanvalmistusastioita: vatkauskulho tmv. (ja tietysti pari kattilaa + paistinpannu)
- leikkuulauta, mittasetti
- kauhoja ja paistinlastoja ruuanvalmistukseen
- wc- ja talouspaperia
- keittiöpyyhe, patakinnas, pannunalunen
- kuivatarvikkeita: suolaa, sokeria, perusmausteet, makaronia, riisiä, nuudelia, kahvia tai teetä
- shampoota, saippuaa, käsisaippuaa
- pesuvati - ainakin jos joutuu käsintiskaushommiin
- ehkä porrasjakkara tai taloustikkaat - jos ei heti, niin jossain vaiheessa ainakin



Uuteen kotiin tarvitaan tietysti myös mattoja ja verhoja, huonekaluja ja kodinkoneita - niistä osan voi löytää tuttavilta, sukulaisilta tai lapsuuskodista, muussa tapauksessa niihinkin tarvitaan pääomaa.

Kodinkoneista leivänpaahdin, vedenkeitin ja sauvasekoitin olivat tällä kodinperustajalla listalla.
Mikro tulee myöhemmin.
Kahvinkeitin voi jollekin nuorelle olla tarpeen, meillä riitti pressopannu.


luultavasti listalta puuttuu vaikka mitä

jääkaappi- ja muuttokriizi

 Nuorimmainen haaveilee omilleen muuttamisesta.

Olen käynyt läpi seuraavat ajatukset:

- ei kai nyt ihan vielä?

- me jäädään kohta kaksin.

- me jäädään kohta kaksin ❤️ .

- me jäädään kohta kaksin. En kestä, tästä ei tule mitään, mistään ei tule mitään.

- me jäädään kohta kaksin. No jaa, voi se olla ihan hyväkin juttu. Ehkä. Jossain olosuhteissa.

- voin tehdä töitä vaikka kuinka paljon. Voisin ottaa täydet tunnit. Paitsi että firman budjetissa ei taida olla varaa, ollaan realisteja.

- keskihuone jää tyhjäksi

- keskihuoneesta voi tehdä musiikkihuoneen / kirjastohuoneen /pienen olohuoneen

- keskihuoneesta voi tehdä vierashuoneen

- keskihuoneesta voi tehdä ruokahuoneen ei! ei missään nimessä!

- keskihuoneesta voi tehdä meille makkarin ja pikkuhuoneesta jotain muuta

- voidaan myllätä kaikki huoneet, tehdään takahuoneesta herraskainen salonki, keskihuoneesta makkari ja pikkuhuoneesta vierashuone ehkä ei kumminkaan, liikaa vaivaa

- me jäädään kohta kaksin (kohdat 1-4)

- pitää keksiä jotain yhteistä iltojen iloksi 

- kohta jääkaappi kuuluu vain mulle! 

- kohta jääkaappi ja keittiön kuivatavarakaapit kuuluvat vain mulle!

- kohta keittiössä on vain mulle kuuluvia ruokia, mun jääkaappi, mun kuivakaappi, mun astiat!

- voisko se nuori jo muuttaa, koska haluan keittiöni ja kaappini vain itselleni

keittiö joskus kauan sitten


Mitä minusta kertoo se, että innostun omasta jääkaapista?
Mitä epäomaa siinä on tähän mennessä ollut?
Miksi en sisustaisi jääkaappia omalla tavalla jo nyt?
Tai kuivatavarakaappeja?
Tai astiakaappeja?
Mitä minusta kertoo se, että kriiziydyn ja innostun keittiön kautta?

Miettikää nyt silti: vihdoinkin kaappi jossa ei ole nuudelipaketteja aion ilmeisesti lopettaa nuudeleiden syömisen, tonnikalapurkkeja olen kait allerginen tonnikalalle; sääli koska tykkään siitä, ketsuppia ikään kuin en pitäisi sitä varastossa nuorison varalta.
Tai jääkaappia, jossa ei ole hedelmäpommijogurttia pikareissa, valkosipulituorejuustoa pyöreässä pakkauksessa tai lidlin tietynmerkkistä juustoa - ilmiselvää autuutta.
Saan vihdoinkin säilyttää ja tehdä semmoisia ruokia kuin itse haluan. 
Minä!

En kyllä tiedä, mitä minun jääkaapissani on.
Enkä tiedä missä välissä muutun niin, ettei minulla ole ylitsetursuavaa kuivatavarakaappia tai täyteenahdettua jääkaappia. 


Lehtori kysyi ehkä sinänsä järkevästi että onko hänelle sijaa jääkaapissa tai edes hänen ruuilleen.
Lupasin hommata hänelle semmoisen minijääkaapin sinne herraskaiseen salonkiin.



*

teidän jääkaappinne eivät ole teidän jääkaappejanne
ne kuuluvat kaikille ovesta sisään tallustaville
sillä vaikka ne ovat teidän keittiössänne
eivät ne sittenkään kuulu teille

täyttäkää kaikin mokomin ruualla, mutta sellaisella joka sopii kaikille
täyttäkää kaikin mokomin ruualla, mutta jättäkää omanne vähemmälle
sillä jääkaapit ja niiden ruuat kuuluvat kaikille niille
jotka keittiön ovesta sisään tallustavat
vaikka mitä muuta kuvittelisittekaan

te voitte yrittää omistaa jääkaappinne
mutta se on silkkaa kuvitelmaa
jääkaapit ruokineen kuuluvat kaikille niille
joiden on nälkä ja jano
ja jotka tulevat keittiönne ovesta sisään
aina siihen asti kunnes he ovat valmiita omien jääkaappiensa äärelle



(tämä yrittää olla pastissi)

Palkitsemisjärjestelmä

Rankan työpäivän jälkeen sitä ihminen mieluusti palkitsee itsensä.

Olen luonut kokonaisen palkitsemisjärjestelmän.



Pääsen kotiin, saan laittaa ruokaa. hipheihurraa.

Pääsen uimaan. Jee!
paitsi että ulkona on märkää-kylmää-pimeää. Sen sijaan että vajoaisi sohvanmutkaan lukemaan, pitää pukea päälle ulkovaatteet.
Ja mennä märkään-kylmään-pimeään.

Sentään bussilla. Jee!
Ja matkalla saan kuunnella äänikirjaa.
paitsi että ajatus harhailee

Pääsen kumminkin uimaan. Jee!
paitsi että altaassakin on märkää ja kylmää.
ja halli on täynnä.
ja vastoin yleistä propagandistista käsitystä, vesi ei muutu lämpimäksi. kroppa ei totu. mutta homma muuttuu jossain välissä vähän siedettävämmäksi.
halli on hetken niin täynnä että yhden radan päädyssä seisoo jonossa (jonossa!) ainakin kahdeksan kassinkelluttajaa. kulkuset-kulkuset...
halli on hetken niin täynnä, että joudun pistämään jalat pohjaan jossain seitsemänsadan tietämillä, grr.

Pääsin uimaan ja sain uitua.
Pääsen saunaan! Jee!
Edes yksi hetki päivässä kun en ajattele melkein yhtään mitään.
Hetki joka on vain minulle ja minua varten.
Paitsi että mietin keväällä toivottavasti vietettävien lakkiaisten vierailijamäärää ja tarjoiluja.

Saan saunottua ja peseydyttyä. Jee!
Kotona saa laittaa heti yöpuvun päälle! Jee!
Paitsi että kannattaisi käydä kirjastossa nyt heti tässä välissä.

Saan mennä kirjastoon. Jee!
Paitsi että kirjasto on kadottanut toisen varaukseni, josta oli jo tullut noutoilmoitus.
Minua luukutetaan tiskiltä toiselle ja ainakin kaksi ihmistä etsii varaustani.
Pysyn kannassani, siitä on tullut noutoilmoitus.
Kirja löytyy jostain takahuoneen sivupöydältä. ehkä virkailija on ajatellut lukea sen ensin itse.

Mutta jee! Minulla on kaksi uutta kiinnostavaa kirjaa luettavaksi!

Saan mennä kotiin lukemaan!
Paitsi että kotona asuvalla nuorella on murheita.
Sellaisia joita minä en pysty ratkaisemaan. Harmittaa.

Mutta silti! Saan iltapalaa!
Saan hedelmäsalaattia jonka tein valmiiksi ennen kuin lähdin uimaan. Jee!
Paitsi että en ole mikään suuri hedelmäsalaattifani. Ja tällä kertaa runsas sitrusten määrä aiheuttaa oikein kelpo närästyksen.
Mutta jee! Iltapalaa!
Kaakaota!
tulen kyllä vähän liian täyteen. 

Saan lukea! Jee!
Ihan oikeasti, saan lukea. Ja luen.

Saan mennä nukkumaan! Jee!
Paitsi että ensin pitää vähän venytellä.
No venytellään.

Saan mennä nukkumaan! Jee!
Paitsi että pitää kirjoittaa päivän ajatus muistikirjaan.
Kirjoitetaan.
Paitsi että en muista ajatelleeni mitään.

Saan lukea sängyssä! Jee!
Paitsi että pitää vielä käydä vessassa.

Ja palkitsemisjärjestelmän ultimaattinen highlight, päivän kohokohta.
Saan mennä nukkumaan! Jee!
Ihanaan omaan lämpöiseen sänkyyn. Ihan rauhassa.
Käpertyä ja löytää mukavan asennon.
Rauhoittua.


Kyllä on elämä yhtä jatkuvaa juhlaa ja palkintoa.

epäkorrekti siivouspäivämiete

 Kun talo oli vielä täynnä kissoja ja kakruja ja elämää, minulla oli kaksi ei-siivouspäivää. ma ja pe kun kumminkin haluat tietää

Siivouspäivä on minusta ihan tyhmä idea ja vastustan sitä noin lähtökohtaisesti ja traumatisoituneesti.

Niin, siis silloin kun talo oli täynnä kakruja ja kissoja ja elämää, oli talo myös täynnä hiekkaa, karvoja ja mitälieällöä, josta oli ihan hyvä ajoittain päästä eroon.

En ole ikinä viettänyt virallista siivouspäivää, en edes jouluna, juhannuksena tai pääsiäisenä. Siis sellaista jossa otetaan matot ja puistellaan ja jynssätään lattiat juuriharjalla, lattialistat hammasharjalla, vaihdetaan lakanat, pestään ikkunat ja pyyhitään pölyt ja mitä kaikkea nyt kuuluukaan kerralla tehdä.

Kaksi kertaa viikossa, noin suunnilleen, minulla oli tapana imuroida suurpiirteisesti yhteistilojen keskilattiat, näytellä hiukan vessaharjaa ja rättiä saniteettitiloissa ja ehkä hyvänä päivänä vähän nykäistä kostealla lattioita. Sittemmin delegoin toisen näistä päivistä nuorisolle, aina vähän siihen malliin kuin olisin pyytänyt suurta palvelusta heiltä, enkä ikinä kutsunut sitä erityisesti siivouspäiväksi. Koska eihän se sellainen ollut. Koska toinen päivistä oli delegoitu nuorisolle, piti itse tehdä paikkoa toisena päivänä. Nuoriso imuroi vielä keskilattiammalta kuin minä.


 

Nykyisellään hiekkaa ja mitälieällöä on lattioilla vähempi ja on tahtonut jäädä vaiheeseen no hyvä on kokonaan tekemättä tuo keskilattian imurointi ja muu huoleton sorhaaminen.
Nykyisellään myös vastustan siivouspäiviä vielä enempi ja olen sitä mieltä ettei minun todellakaan tarvitse tehdä mitään mitä en halua koska olen jo niin aikuinen. 

Tämä on johtanut siihen, että lattioilla on hiekkaa, karvaa ja mitälieällöä ihan entiseen malliin. Ei ole kiva tulla perjantai-iltana puhtailla varpailla saunasta hiekkarannalle.
En myöskään halua pilata perjantaita julistamalla sitä siivouspäiväksi, kyllä olen viikonloppuni ansainnut.

Tällä viikolla minulla oli torstaina tyhjää aikaa ja hups! Täysin siivouspäiväjulistamattomasti ihan vahingossa imuroin keskilattiat, heilutin hiukan vessaharjaa saniteettitiloissa ja jaksoin kaivaa mopinkin esiin ja nihkasin keskilattioiden tuntumasta.
Torstaina.
Kokonaiskesto vartin. että kun ajattelette kartanoita, niin ymmärtänette että tämä puuskaus ei ansaitse tulla kutsutuksi siivouspäiväksi, eikä edes -hetkeksi ja on vaan sellaista näennäisjuttua.

Kun sitten havahduin tästä oudosta tyhjän ajan hetkestä, olin ihan että jee!
Koko viikonloppu aikaa lukea!
Tai tehdä jotain muuta kivaa!
Eikä tunnu hiekkarannalta varpaissa!

Palkitsin itseni leuhkimalla asiasta blogiin. 

Niin että älkää hyvät ihmiset pilatko viikonloppuja julistamalla tyhmiä siivouspäiviä vaan tehkää julistamaton pienhommeli nopeasti torstaina.
Kaikki voittavat.
Myös ne nurkat joihin imuri ei yllä, saavat pitää villakoiransa ja mitkäliemuutällötyksensä.


*

Ajastettu postaus.
Kun sinä luet tätä, ja pähkäilet, pitäisikö siivota, minä istun tyytyväisenä lukunurkassani ja luen. Ja luen. Ja luen. Tai jotain muuta kivaa.

Ja yksi vinkki vielä: kaikkein pahinta on se tarttis-tarttis. Se pilaa ihan kaiken. Jos mietit koko ajan että tarttis-tarttis siivota tai mitälie, niin menee pilalle koko viikonloppu ja muu elämä. Juuei, ei huvita, mutta tee se tarttis-juttu pois alta, pääset vähemmällä ja on kivempaa.


*

Harjoitatko siivouspäiviä? Miten ja miksi?

toivepostaus: jääkaappia täyttämässä

 Emme ole pitkiin aikoihin tehneet suunnitelmallisia kauppareissuja, saati että olisimme kerralla hakeneet viikon ruokia.
Aikataulut.
Kyvyttömyys suunnitella.
Erilaiset päivät ja reitit.
Elämä.

Sunnuntaina töistä tultuani tajusin, että en todellakaan halua aloittaa viikkoani maanantaina laahamalla ruokaostoksia. Ehdotin Lehtorille että tehdään kauppareissu ja salaa itsekseni päätin, että yritän hoitaa melkein viikon ostokset.

Kauppaan meni 146€.
Siitä 12€ on kissanruokaa, 11€ saippuoita, shampoita ja vastaavaa kuivatavaraa, vajaat 6€ Lehtorin maisteluoluita, 24€ nuoren välipaloja ja täydennysruokia.
93€ meni siis varsinaisesti ruokiin ja ruokatarvikkeisiin.


Kasvikset
pakastevadelmia (iltapaloille ja työeväisiin)
pakastemansikoita (aamupaloille)
pakastemarjasekoitus (marjapuuroon)
persikkakuutioita mehussa (työeväisiin)
tomaattia
parsakaalia
perunaa
kaalia
kurkkua
porkkanaa
sipulia
paprikaa

Kotona ennestään: appelsiinia, sitruunaa, viinirypäleitä, banaania, valkosipulia.

Maitotuotteet
maustamaton jogurtti (työeväisiin)
maitoa
riisivälipaloja (Lehtorille)
juustotahko
juustoraastetta
sanko turkkilaista jogurttia (aamu- ja iltapalat)
oivariinia
valkosipulituorejuustoa
kermaviiliä
ruokakermaa
jogurttijuoma /tehoshot (nuorelle)

Liha /proteiini
kanapekonilastuja
kananmunia
kanan jauheliha
kanasuikaleita
kalafileet (pakaste)
halloumijuusto

Kuivatuotteet
granola (nuorelle)
välipalapatukoita, sekalainen valikoima (nuorelle)
pari pilttipurkkia (nuorelle)
pari smoothiepurkkia (nuorelle /eväisiin itselle?)
dippikastikeaineksia
gnocchi
tortelloni
pikakahvijauhetta (nuorelle)
kermakastikeainekset
sipulikeittoainekset (lihapulliin)
riisiä
suklaalevy (nuorelle)
olutta (alkoholitonta)
manteleita
snackseja (nuorelle)

leipää (kahta eri)
pakastetorttutaikinaa

shampoota
hoitoainetta
biojätepusseja
nenäliinoja
kissanruokaa



En vielä tiedä, missä järjestyksessä ruokalistan ruokia tehdään.
Mahdollisesti teen lisäksi marjapuuroa evääksi töihin ja muuten vain, ja ehkä saatan leipaista torttutaikinasta juustotäytteisiä suolapaloja.

Missio: kauppaan vasta perjantaina.
Maidon riittävyyttä epäilen, kaiken muun pitäisi kyllä riittää.


*

mitä teillä syödään tällä viikolla?

(Osa)kuukausikatsaus

 Rakastan  - tai ainakin pidän valtavasti - kuukauden ensimmäisistä päivistä. Niissä on paljon samaa kuin lukuvuoden (tai vuoden) ensimmäisissä päivissä. Itseasiassa jopa maanantait ovat usein mukavia päiviä.



Koska aina silloin edessä on uuden ja jonkin hiukan paremman mahdollisuus. 

Joka kerta vuoden tai kuukauden tai viikon alussa voi tehdä superryhtiliikkeen ja olla vähän parempi versio itsestään. 

Näin lokakuun alussa olen säästäväisempi ja mahdollisesti myös liikunnallisempi ja kirjoittavaisempi. 

Lokakuun ensimmäisenä maanantaina - potentiaalisesti siis todellinen huippupäivä kaikille uusille aluille -  siirsin taloustilille (jonka olemassaolon olin autuaasti unohtanut) 300€. Se ei ole minkään erityisen ajanjakson budjetti, se vain tuntui mukavalta summalta taloustilille siirrettäväksi.  

Samana päivänä kävin myös kaupassa ja ostin alkuviikon ruuat. Rahaa meni 86€ Yleensä maanantaisin on mennyt 75€. Ostin mansikoita, greippejä ja appelsiinejä ylimääräisesti. Yritän opetella ostamaan ruokaa maltillisempia määriä, sisäinen (tosin hyvin satunnaisesti hereillä oleva) ruuanlaittajani väittää että olen yhä viisihenkisen perheen emäntä. 

Tässä kohden kuukautta (ja viikkoa) voin siis estottomasti leuhkia että taloudellisuus on onnistunut.


Plään


Toteuma


Liikunnallisuus ei kyllä sitten niinkään. Vetelehdin kotona, luin yhden blogin alusta loppuun, puhuin puhelimessa savolaisnuoreni kanssa ja olin muutenkin ihan epäliikunnallinen. Liikunnallisuudelle tämän kuukauden ja viikon osalta siis miinusta. Sama pätee valitettavasti kirjoittamiseen, kutomiseen ja muuhun luovuuteen.  

Nyt on jo tiistai. En ole käynyt kaupassa, ainakaan vielä - eli budjetti on pitänyt ja olen ollut reippaasti taloudellinen. Kirjoittaminen näyttäisi sujuvan ainakin jollain tavalla ja vielä on ihan mahdollista lähteä kävelylle. Ja kutomaankin ehdin vielä. Että ihan on toiveikas päivä, viikko ja kuukausi selvästi!


Tämmöinen veitikka oli työpaikan kahvihuoneen pöydällä, jee! 
Leppoisaa kahvituokiota vaan!


*

Ja miksikö listaan liikunnan lisäksi luovuutta, kirjoittamista ja kutomista? Ne ovat hyväätekeviä asioita. Kun niitä on elämässäni, voin paremmin. 



puuskahduksia

 Kaikki alkoi ihan pienestä.

Minua rupesi yhtenä päivänä elokuun lopulla harmittamaan lusikkalaatikon epämääräinen muruisuus ja sekaisuus.
Yhtenä iltapäivänä ruuan jälkeen kippasin lusikat pöydälle, pesin laatikon ja lusikoin sen uudestaan.
Seuraavina päivinä kävin tämän tästä ihailemassa siistiä laatikkoani.
Laatikossa on tilaa!
Siellä ei ole murusia!

Viime viikolla alkoi harmittaa vaatekaappini tursuileva täysinäisyys. 
Yhtenä päivänä osallistuin etäkoulutukseen ja sain samalla ällin ruveta järjestelemään vaatekaappiani. kertoo ehkä vähän koulutuksen tasosta?
Keräsin pois kaikki kesävaatteet, pakkasin muovikassiin ja arkistoin.
Sitten keräsin pois kaikki sellaiset epämääräiset kivat, joita kumminkaan en ole pitkään aikaan käyttänyt. Pakkasin nekin muovikassiin ja arkistoin, ajattelin että säilön niitä vaikka muutaman kuukauden ja katson sitten, onko niille enää käyttöä.
Perkasin pois kulahtaneet, rikkinäiset ja vanuneet vaatteet, heitin armottomasti roskikseen paripuolet sukat, silmäpakoiset sukkikset ja rumat rintsikat.
Järjestin hyllyt uusiksi.
Välillä oli vähän työlästä kun oli niin kovin osallistava koulutus ja piti aina mennä videoyhteyteen keskustelemaan pienryhmissä.
Vaatekaapissani on järjestys!
Siellä on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly! jolle olen aivan huvikseni laittanut yhden pyyhkeen, ettei sinne ala kertyä tursuilutavaraa.
Jokainen laatikko menee kiinni sievästi, löydän sukat, näen yhdellä silmäyksellä paidat ja alaosat, päivittäisten valintojen tekeminen on vaivatonta.

Viime aikoina olen joka viikonloppu ollut menossa ja tekemässä vaikka mitä. Menneenä viikonloppuna olin lauantaina Helsingissä ihan muuten vaan. Kun illalla tulimme kotiin, olin aivan irti-katki-poikki, ja päätin että en tee sunnuntaina mitään.

Paitsi että kaupassa oli pakko käydä.
Kävimme.
Sitten minua alkoi ärsyttää jääkaapin ruma ja sotkuinen täyteys.
Tyhjensin pois kaikki kaprispurnukat, joista oli otettu yksi kapris, kaikki loppuunstruutatut sinapit ja ketsupit, kaikki nuhjaantuneet vuoden vanhat marmeladit joista oli otettu yksi kaapaisu jonkin reseptin jatkeeksi, kaikki yksinäiset puolikuolleet porkkanat ja itäneet perunat.

Järjestin hyllyt.
Jääkaapissani on järjestys!
Siellä on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly!
tai oikeasti se hylly on otettu kokonaan pois ettei sinne ala kertyä kerrankäytetyjä kaprispurnukoita. en edes tykkää kapriksesta. miksi meillä on sitä?

Päätin etten enää ikinä osta kapriksia tai marmeladeja vain sen takia että resepti käskee laittamaan joukkoon yhden kapriksen.
Tai lusikallisen marmeladia.

Sitten riehaannuin pakastimelle.
Otin ulos joka ikisen laatikon ja kävin läpi.
Poistin armotta yli vuoden vanhat pakasteet, kaiken syömättä jääneen; jokaikisen oudon nyssäkän, josta ei voinut päätellä mitä ja miksi se oli pakastimeen säilötty.
Pakastimessani on tilaa!
Siellä on yksi kokonainen tyhjä hylly!
paitsi että laitoin sinne hyllylle melkein täyden napuepullon ettei sinne ala kertyä outoja jämänyssäköitä. mitä järkeä on pakastaa jämänyssäköitä, jos niiden sisältöä ei koskaan syö?
päätin etten osta enkä pakasta mitään turhaa.

Menin kävelylle ja ajattelin että loppupäivän makaan ja luen vain.

Mutta kävelyn jälkeen minua alkoi ärsyttää kuivaruokakaapin sotkuinen täyteys.
Ja voi sukupuolineutraalit sentään - se vasta olikin sotkuinen ja täysi!
Tyhjensin pois kaikki karanteenivarastot; kaikki tunkkaisiksi muuttuneet jauhot, kaikki muutaman pastaroikaleen pastapussukat ja kaikki parasta ennen päivänsä jo vuosi sitten ohittaneet hätävararuuat.
Päättäväisesti en surrut sitä tavaramäärää vaan kannoin talosta ulos kassikaupalla karanteeniahdistusta ja -pelkoa, jäytävää huolta viimeisen puolentoista vuoden ajalta.
Tajusin että sekä kaaos että ylenpalttinen ruokamäärä kertovat vain ja ainoastaan huolesta ja ahdistuksesta, pelosta ja tarpeesta suojella omia.
Kaiken sen tunkan ja vanhentuneen poiskantaminen oli puhdistavaa.
Kuivaruokakaapissani on tilaa!
Ja siellä on silti ruokaa!
Kuivaruokakaapissa on yksi kokonaan tyhjä hylly tai oikeastaan laatikko
paitsi että laitoin sinne leipäkorin pois työtasolta.


Pitkin iltaa - jolloin minun piti lukea ja kirjoittaa - kävin vain availemassa kaappejani ja käskin kaikkia muitakin koko ajan ihailemaan niitä paitsi pakastinta en availlut. enkä ottanut napuetakaan. oli kumminkin sunnuntai sentään.

Sitten julistin että joulusiivous on käytännössä tehty.
Aloin haaveilla myös tärkeiden papereiden arkistoimisesta ja takahuoneen sekalaisvaatekaappien järjestelystä.



Minulle sopii tällainen äkillinen älliytyminen.
tiedostan että jotain on elämässä vähän paremmin: mitä sotkuisempi on mieleni, sitä sekaisempi on myös ympäristöni. Kun voin hyvin, on keittiön työtaso melkein tyhjä ja kaapeissa edes jokin järjestyksentapainen.
kirjakasat ovat sentään aina ennallaan, niistä en ole vielä päässyt eroon edes hyvässä vireessä.

 


 

 

*

ajastettu postaus

Tyhjenevä pesä - pitkä postaus

 Kaipailin muutama postaus sitten kirjoitusehdotuksia. 

Rva Kepponen kysyi, miltä tuntuu kun lapset muuttavat pois, onko tyhjän pesän syndroomaa ja miten suhde nuorisoon on muuttunut.



Kolmesta keskenkasvuisesta kaksi on tullut täysi-ikäisiksi, aloittanut opiskelunsa ja sitä myötä muuttanut pois lapsuuskodistaan. 

Kotipesä on meillä tyhjentynyt vähitellen, tällaisten vaiheiden kautta:

Esikoinen suoritti isänmaalliset velvollisuutensa heti kun se oli mahdollista. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vietti seuraavan syksyn töissä ja kotona  - olen autuaasti unohtanut kuinka. Täysi-ikäinen, vastuullinen nuori sai olla tulla ja mennä vapaasti, kunhan ilmoitti noin suunnilleen onko tulossa vai menossa ja minne. (periaate josta yritän pitää kiinni: aikuinen ihminen vastaa itsestään, saa mennä ja tulla vapaasti, aikatauluista pitää infota vain yleisen kohteliaisuuden takia)

Tammikuussa 2019 alkoi inttijakso joka oli minusta rehellisesti sanottuna kurja. Tiesin, ettei nuori viihdy siellä - ainakaan alussa - ja itse olen enempi rauhankannattaja kuin kovin asehenkinen. Varsinkin alku kävi koville niin äidille kuin nuorellekin. En niinkään kärsinyt siitä, että nuori oli poissa kotoa, vaan siitä kun tiesin että hänellä on hankala olla.

Puolen vuoden mittaiseen inttijaksoon mahtui pidempiä metsäpätkiä ja nuori alkoi olla erillään ruokavahvuudestamme. Lomilla hän tietysti oli teknisesti ottaen kotona, mutta käytännössä paljon kavereiden kanssa tai vähintäänkin henkisesti poissaoleva, keräsi voimia tulevaan jaksoon.
Samoihin aikoihin he päättivät kavereiden kanssa perustaa kommuunin. Paikallinen opiskelija-asuntosäätiö vuokrasi herrakolmikolle ilomielin solun kommuuniksi, ja jo nuoren inttiaikana oli selvää, että hän tulee inttijakson jälkeen lapsuuskotiin korkeintaan kääntymään. 



Samaan aikaan, suunnilleen tammikuussa 2019 selvisi, että keskimmäinen lähtee kesävaihtoon Uuteen Seelantiin. 
Kasvun paikka äidille sekin: niin totaalinen irtipäästäminen. Ja niin kauas! Kellonaikojen tuolle puolen!

Heinäkuussa 2019 pajatso tyhjeni hetkellisesti kertakaikkisesti.
Yksi oli omassa kodissaan, yksi Uudessa Seelannissa ja yksi riparilla. 
Saimme ensimmäisen aavistuksen siitä, millaista on kun koti on vain kahden aikuisen koti.
Sisustimme kovasti.

Esikoinen asettui omaan elämäänsä tekemällä ahkerasti kesätöitä ja aloittamalla sitten opiskelut - eletään syksyä 2019. Hän kävi lapsuuskodissa lähinnä pesettämässä pyykkiä ja syömässä, tuskin edes kertaa viikossa, viihtyi omassa kodissaan, kavereidensa kanssa.
Keskimmäinen palasi Uudesta Seelannista ehjänä ja aloitti abivuotensa. 
Jouluna olimme kaikki saman katon alla, esikoinen lattiamajoituksessa.

Keväällä 2020 elämä muuttui melkoisesti - kuten tiedämme, tautisyistä. Esikoisen kämppäkaverit palasivat lapsuuskoteihinsa ja esikoinen eleli solussa itsekseen, etäopiskeli ja kävi meillä edelleen vain pyykkäämässä.
Keskimmäinen haki opiskelupaikkaa taideyliopistosta, ehti juuri ja juuri viettää penkkareita. Pohdimme yhdessä vaihtoehtoja opiskelulle, jos (kun) paikka teatterikoulusta ei aukeakaan. Oli selvää, että keskimmäinen lähtee pois kotipaikkakunnalta tekemään jotain opintoja. 

Syksyllä 2020 esikoinen eleli omassa poikamiesboksissaan ja etäopiskeli matikkaa. Keskimmäisellä oli asuntolapaikka Kauniaisissa, hän etä- ja lähiopiskeli vuorotellen. Hän oli puolet viikosta Kauniaisissa, puolet kotinurkissa, ja välillä pidempiä jaksoja etäopiskelussa kotosalla. Elämä oli melkoisen säpäleistä.
Syksyllä keskimmäinen haki amk-opiskelupaikkaa aivan muualta kuin teatterialalta ja pääsi haluamaansa paikkaan.

Jouluna 2020 keskimmäinen alkoi valmistella muuttoa Kuopioon, hänellä on siellä nykyään asunto ja hän on siis nykyään savolainen.
Olimme jouluna pidemmän jakson porukalla, esikoinen lattiamajoituksessa.

Hirvittävän raastavan stressaamisen jälkeen saimme keskimmäisen muutettua Kuopioon (jos oli esikoisen inttiinlähtö kamalaa, niin tämä lähtö oli kertakaikkisen raastava, stressaava ja tunteita kuohuttava, henkisesti minulle todella vaikea, osasyynä ilman muuta tämä kulkutaudin aiheuttama kokonaismylläkkä.)

Maaliskuussa 2021 - juuri kun aloimme vähän oppia elämään kolmen hengen perheenä - alkoivat seinät kaatua niskaan sekä Savossa että poikamiesboksissa. Ensin kotinurkkiin tuli esikoinen, epämääräiseksi ajanjaksoksi, sitten keskimmäinen ja lopulta molemmat yhdessä - kunnes palasivat takaisin omiin oloihinsa. Esikoinen alkoi käydä varsin säännöllisesti meillä syömässä kun pyöräilykelit alkoivat ja kämppäkaverit olivat aina vain omissa lapsuudenkodeissaan. Välillä oli kaksi nuorta lattiamajoituksessa ja nukkumiselle oli sovittu säännöt.

Huhti- ja toukokuu elettiin rauhallisemmin.
Kesäkuussa - taas kerran  juuri kun ehdimme vähän oppia olemaan pieni, kolmihenkinen perhe - palasi keskimmäinen koko kesäksi meidän nurkkiimme.

Jouduimme jälleen kerran pistämään huoneratkaisuja uusiksi: kolmen kuukauden ajan ei voi ketään pitää lattialla nukkumassa, ja vaatekaapeissakin on syytä olla tilaa.

Emme ole oikein ehtineet kunnolla oppia minkäänlaista tasapainoa arjessa, koska se on ainakin vuoden verran ollut melkoisen muuttuva.

Suhde kotoa muuttaneisiin on tietysti muuttunut.
Esikoinen on selvästi aikuinen. Hänen asiansa kuuluvat meille vain niiltä osin kuin hän niistä kertoo. Hän ei ole viestittelijä eikä puhelimessa puhuja, mutta hän käy melko säännöllisesti pyykkikassinsa kanssa käymässä ja syömässä. Juttelemme monenmoisia, mutta harvoin hän viihtyy pitkään vain oleilemassa.



Keskimmäisen kanssa puhuimme alkuvuodesta paljon puhelimessa: vieras kaupunki ja etäopiskelu ovat vähän haastava yhdistelmä. Onneksi hänellä opiskeluihin kuuluu paljon käytännön asioita, hän on päässyt tutustumaan opiskelukavereihinsa ja Savon suunta on koko ajan ollut tautitilanteeltaan rauhallisempi: siellä päästiin viettämään vappua ja elämään muutenkin rennommin.
Suhde keskimmäiseen on kyllä väistämättä muuttunut, mutta minulle irtipäästäminen on huomattavan hankalaa. On aivan älyttömän vaikeaa olla puuttumatta keskimmäisen elämään, en oikein tiedä miksi.

Suhde nuorimmaiseen, vielä kotona olevaan on puolestaan ainakin minulle tullut koko ajan läheisemmäksi ja tärkeämmäksi. Nuori on alkanut viettää aikaa kanssamme aivan eri tavalla ja juttelemme monenlaisista asioista aivan eri tavalla kuin aiemmin. Hänellä on kasvussaan ollut erilaisia vaikeita kipupisteitä, ja tulkitsen tämän lähentymisen liittyvän sekä toipumiseen mutta myös siihen että kotona on nyt hänelle eri tavalla tilaa olla. 
Olemme keväällä nauttineet nimenomaan siitä että meillä on kolmen aikuisen leppoisa, hermoja lataava, rauhallinen koti.



En koe kärsiväni tyhjästä pesästä.
Nuoret ovat olleet loppujen lopuksi melko valmiita lähtemään ja lähtö on tapahtunut vaiheittain, intin ja Uuden Seelannin kautta.

Arjessa en juurikaan erityisesti ajattele sitä, mitä he touhuavat tai puuhaavat, enkä myöskään erityisesti kaipaa ketään. Viestittelen satunnaisesti muutamia kertoja viikossa kummallekin - mutta nyt loppukeväästä en enää soitellut keskimmäisellekään mitenkään säännöllisesti. 

Minulle vaikeimpia hetkiä ovat olleet viikko-pari ennen irtautumista. Silloin kaikki stressihirviöt ovat myllänneet, olen valvonut öitä ja käynyt ylikierroksilla, osittain varmaan siksi että muutostilanteisiin liittyy valtavan paljon erilaista järjestelyä ja huomioitavaa.
Heti kun muutto /matka /muutos on saatu kunnolla alkuun, olen ainakin vähän rauhoittunut, ja koen että olen pystynyt päästämään nuoresta irti.
On muutamia yksittäisiä asioita joista saan stressikierrokset kasvamaan, mutta nekään eivät varsinaisesti liity siihen, missä nuoret asuvat. Murehtisin samoja asioita joka tapauksessa.

Välit ovat muuttuneet, ne ovat aikuisemmat ja samalla vähän surullisestikin etäisemmät - mutta toisaalta niin kuuluukin olla.  Minun ei kuulukaan tietää kaikkea heidän opiskeluistaan, arjestaan, elämästään. He ovat aikuisia, omassa elämässään - rakkaita toki ja kotipesään aina tervetulleita, mutta aikuisia.


*

ajastettu postaus

kerrostaloelämää

Asumme kerrostalossa kahden pikkulapsiperheen välissä kuin piffi hampurilaisessa.


kuva ei liity tapaukseen mitenkään

Vielä vuosi sitten oli yläkerran pikkulapsilla jokailtainen iltavilli. Sittemmin ne ovat vähän kasvaneet ja vähentäneet iltavilliään, mitä nyt satunnaisesti hyppelevät niin että kristallikruunumme flyygelin yllä huojahtelee kannakkeissaan. 

Nykyään on alakerran pikkulapsiperheellä iltarähjä. 
Minun käy niitä vähän sääli.
Ihan selvästi ovat koko perhe juuttuneet iltaohjelmassaan johonkin huonoon kierteeseen. En ymmärrä alakerran kieltä, mutta veikkaisin että keskustelu menee suunnilleen näin
nukkuma-aika, iltapesulle ja pyjama päälle!
mullon leikki kesken
nyt heti
ei
nyt heti
ei

Aina siihen asti kunnes kumpainenkin osapuoli rääkyy täyttä turhautumistaan, ja meillä wetswuud-porsliinit kilisevät vitriineissään.
olen vähän huolissani porsliineista, se on oikeasti aika äänekästä turhaumaa; veikkaan että naapurit eivät tajua kuinka selkeästi äänet kuuluvat.
Mehän emme luonnollisestikaan metelöi ja hipsuttelemme hiirenhiljaa jos hipsuttelemme, emmekä käytä koneita myöhään, emmekä katso telkkaria yhdeksän jälkeen (se on kuulemma alkuperäisissä säännöissä kielletty) emme käy suihkussa ikinä tai iltaisin emmekä oikeastaan edes asu missään, ja pureskelemme ruokamme suu kiinni ettei kuulu massutusta.

Se iltarähjä herättää minussa monenlaisia ajatuksia.

Ihan ensiksi olen iloinen siitä että tuo känkkäämisvaihe on meidän osalta ohi.

Sitten muistan oman turhautumiseni ja läpikaiken lyövän väsymykseni - kärsin lasten pikkulapsiaikaan valtavista unihäiriöistä ja väsymystä aiheuttavista tiloista ja haaveilin aamusta iltaan vain siitä hetkestä että pääsen nukkumaan. Tai edes saan olla rauhassa. Olen iloinen, että sekin vaihe on ohi.
haaveilen kyllä omasta rauhasta ja nukkumaanmenosta päivittäin vieläkin, mutta en ole niin väsynyt enkä turhautunut

Minun tekisi mieleni mennä alakertaan ja sanoa, että kyllä se hellittää, mutta voisitteko mitenkään yrittää löytää uusia lähestymistapoja tuohon iltaohjelmaanne?
Että eikö ole aika plääh ilta toisensa jälkeen ajatua samaan kurimukseen?
jonkin verran ääniä kuuluu kerrostaloasumiseen, tiedän. mutta toisinaan kun olen suloisesti nukahtamisen kynnyksellä ja alakerrassa käydään periaatekeskustelua nukkumisen merkityksestä, tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. niinkuin vaikka se, että jommallakummalla, joko minulla tai naapurin lapsella, on outo nukkumaanmenoaika. 

Voiko tuollaisesta huonosta kierteestä edes vapautua?
Vai tarvitaanko joku supernanny pelastamaan päivä?
Voiko oikeasti oppia uusia lähestymistapoja tahtoikäisten kanssa?

Minä nyt selvästi olen jo ihan ylikasvanut kaikenlaiseen tapojen muokkaukseen, aina aloitan väärällä sanalla teinin ja aikuisten kanssa keskustelun ja olen lisäksi kuulematon, muistamaton ja hajamielinen. 
Vaikka kuinka yritän, en muista mihin aikaan teinin koulupäivä alkaa, onko lähi vai etä ja mitäsemuutensullekuuluu.
Niin että voiko ihminen oppia uusia lähestymistapoja?
Edes itseensä?


*

mistäköhän kirjoittaisi? 

Onko kukaan viime aikoina lukenut mitään kiinnostavaa?
Minä olen ajautunut omituisten kirjojen kurimukseen. Olen lainannut kirjastosta vaikka mitä sellaisia, jotka ovat niin omituisia ettei niitä pysty lukemaan.

äitiyspohdinto

 keskimmäinen lapsukainen sai opiskelupaikan ja muutti omilleen.



Viimeksi kuluneen kuukauden aikana se on

-oppinut pesemään kätensä

- oppinut pukeutumaan (suojavarusteisiin)

- oppinut petaamaan sängyn

- oppinut syömään terveellisesti (ainakin teoriassa)

Minä mietin että tarvittiinko mitään äidillisiä opetuksia, vai olisiko vain voitu olla koko sen lapsuusaika kuin pienet peltoeliöt.

(lapsi opiskelee terveydenhuoltoalaa, niin että taitavat olla vähän hienostuneempia versioita kuin ne joita minä kykenen opettamaan. mutta silti)

Lapsukaiseni on myös viimeksi kuluneen kuukauden aikana - itse asiassa jokaisen soittamamme puhelun aikana -  viitannut siivoamiseen, imuroimiseen, tiskaamiseen, pyykinpesuun tai näihin kaikkiin yhdessä.
En muista kuulleeni häneltä mitään näistä lauseista ikinä ennen.  
Ellen syyllistyisi somesynneistä pahimpaan eli sotkun glorifioimiseen (en tiennyt että sellaistakin voi olla), sanoisin ettei lapsukainen ole varmaan ikinä ennen tehnyt mitään niistä.
Ainakaan vapaaehtoisesti.



Mutta en nyt sitten sano, etten glorifioi mitään, saa someraivoa niskoilleni tai tunnusta olevani liian liberaali ja huono vanhempi noin yleisesti.
Kait se niitä sentään joskus on kumminkin tehnyt, ihan niin glorifiaattinen ja liberaali en kai sentään ole. 



*


Olen somen innoittamana pohtinut itsekseni, miksi ei ole suloisen valloittavia teinivanhemmuusbloggareita.

Syy yksi on ilman muuta se, että teinien vanhempi alkaa olla kovasti keksiäkäinen, ja siinä bloggauksessa on haasteita - kuten hyvin muistamme.

Toinen syy on se, että suloisetkaan teinit eivät ole ollenkaan niin suloisia kuin taaperot.
Teinit ovat suustaan parempia (ja pahempia) mutta ei niiltä sellaista sööttiä pikkuvanhaa pohdintaa irtoa.

Haasteellista on tietysti myös se, että teinit (ja aikuiset) saattavat vierailla lukemassa, mitä heistä on kirjoitettu.
Heillä on taaperoa enemmän sananvaltaa omaan somepreesensiinsä, erityisesti oman vanhemman tilillä.
Voi kirjoittaa aika yleisluonteisesti vain.

Tässä kohden haluaisin kyllä  myös kysyä, että onko taaperolta tarkistettu, haluaako hän somepreesensöityä. 
Vanhempi voi toki kaikenmoisia päätöksiä tehdä vaikkapa kasvojen näyttämisestä tai näyttämättä jättämisestä, mutta onko se oikeastaan taaperon tai vauvelin valinta? Jos haluaisi kumminkin säkenöidä omilla kasvoillaan tai jos taapero haluaisikin että sen vanhempi mieluummin teeskentelisi lapsetonta (tätä toivovat teinit usein, erityisesti koulujen vanhempainilloissa ja muussa julkisuudessa)
Aika monissa asioissa annetaan lapsen sitten joskus valita itse, mutta saako tässä asiassa? 

Olisi kyllä kutkuttavan houkuttavaa seurata instassa sellaisia vauva-taaperotyylisiä teinivanhemmuus-stooreja.
Kuvitelkaa vaikka mikä tahansa suloinen somepreesens-taapero viisitoistavuotiaaksi 'mmätiä-teiniksi. 
Olisi sulo kaukana.

ratkaisu kor-kriiziin

 Onko teillä sama että ahistaa oireeton supertartuttajuus?

Minua ainakin.

Joka tuutissa hornataan näistä oireettomista jotka vastuuttomasti kirmailevat niemissä, notkoissa ja saarelmissa tartuttelemassa viattomiin riskiryhmäläisiin TheTautia.

Mistä helkatasta voi tietää että on supertartuttaja jos on oireeton?


Mikä edes lasketaan lieväksi oireeksi?

Jos aivastaa kertaalleen tiistaina niin miten pitkäksi aikaa pitää mennä peiton alle piiloon?

Ei kannata täyttää sitä nettikyselyä, kun vastaatpa mitä vain, pitäisi mennä viipymättä testiin.
(tein kerran kesällä sen haluan vain kokeilla version, jossa vastasin kaikkiin että ei ole. tuli ohje että mene testiin)

Pelkään ihan lakkaamatta että kimppuni käy semmoisiin E.T:stä tuttuihin kammottaviin avaruushaalareihin sonnustautunut jäljittäjäjoukkio joka kietoo minut muovipussiin ja kiikuttaa johonkin valtion salaiseen karanteenityrmään olemasta supertartuttaja. Samaan syssyyn ne tietysti käärivät koko talon kuplamuoviin ja pystyttävät karanteenilipun lipputankoon että varmasti kaikille on selvää missä se huoleton aivastelija piileskelee. ja sitten me ja lapset maataan siellä karanteenibunkkerissa muovipusseissa ja ojennellaan toisillemme etusormia että foun houm ja syrän on vielä lämmin mutta keho on viileänhikinen.

Mutta minulla on ratkaisu, saa ottaa käyttöön ihan ilmatteeksi.

Keksitään semmoinen testi että aamuhönkäisystä näkee onko tartuttavalla tuulella vai ei. vähän niin kuin raskaustesti mutta näyttökuvassa ei tarvi olla suloisia sydämiä tai töppösiä vaan esim että jee olet terve!

Se toimii näin: menet aamulla vessaan ja ennen hampaiden pesua hönkäiset aamuhönkäisyn tai yskäiset aamuysköksen, voivat kemistit päättää kumpi johonkin koeputkeen tai rööriin tai johokin ja siinä sitten peseskelet hampaita ja odottelet että tuleeko testiruutuun jee vai mene takaisin sänkyyn kurja.

Johan voi ihminen huoleti lähteä maailmalle tai mennä takaisin nukkumaan, tuloksesta riippuen.


Testiä odotellessa, hopihopi kemistit ja muut keksijät.


**


ei sillä että normaalioloissakaan kävisin yökerhoissa hoilaamassa aikuista naista tai jäähalleissa pelaamassa jääkiekkoa tai mitään, saati että tekisin molempia samana päivänä, mutta olisihan se mukavaa että olisi se optio jos haluaisi. kun ei tarvitsisi pelätä olevansa supervaarallinen.



*

ajastettu postaus