maanantai 30. tammikuuta 2017

Viikon varrelta

Arjen parasta - myöhäisempi työaamu perjantaina:
Jäin vetelehtimään kotiin, otin ihan liian kuuman ja ihan liian pitkän suihkun, kissa tuijotti oviaukossa silmät ymmyrkäisinä.
Join kuumaa kahvia.
Keräsin työkamat kasaan.
Nukuin melkein koko junamatkan.
Kävelin reilun tunnin verran ihan vain itsekseni ja irrallani pitkin ja poikin Tamperetta. 
Mietin, millaiseksi elämä olisikaan muotoutunut, jos olisin päätynyt Tampereelle opiskelemaan.
Ajattelin että täytyy pistää avioehto uusiksi: välillä ihminen tarvitsee ihan vain irrallisia olemisia Jossain Muualla. Vaikka sitten Tampereella.
Se tunti riitti.




Olen keksinyt että ihmisellä pitää olla teemaviikko. Ensin oli aforismiviikko: piti joka päivä yrittää keksiä itse edes jonkinlainen heikkolaatuinen aforismi.
Sitten tuli iloiset eväät -viikko. Piti joka aamu tehdä erityisen hyväntuuliset eväät.
Nyt on niskaviikko. Pitää muistaa joka päivä ainakin kaksi kertaa tehdä kaikki niskajumpat. 
Ja iloiset eväät jatkuvat myös.




Viikon paras koulumaailmajuttu: vanhojen tansseihin sai kuin saikin ostaa lisälippuja.

maanantai 23. tammikuuta 2017

parisuhesunnuntaista kriiziin

meillä oli ihanan joutilas parisuhdesunnuntaipäivä.

Kehittelimme ihan vain kahdenkesken pikaruokaa jääkaapin antimista.
HraH:n mielestä hätäiseen kyhätyt lämpimät voileivät vaativat ehdottomasti kyytipojakseen punaviiniä tavallisista juomalaseista. se tietää että minä tykkään tällaisesta arjen ja juhlavan sekoittumisesta.
Nakersimme voileipiä, siemailimme viiniä maitolaseista, höpöttelimme kaikenlaista ja haaveilimme matkoista.

Ideoimme, että olisi hyvä idea viedä Isoveli täysi-ikäisyytensä kunniaksi johonkin seikkailuille, vaikka Lontooseen.
Rupesimme tutkimaan ihmeellisen intternetin antia.
Isoveli tuli kotiin ja sanoin sille, että pohdimme sinulle täysi-ikäisyyslahjaa. Että haluaisitko lähteä Lontooseen minun tai isän tai meidän molempien kanssa.
Se sanoi vähän puolihuolimattomasti että joo, vois olla ihan kiva juttu.
Ja sitten - pahus periköön sen maitoviinilasillisen - tulin sanoneeksi että vai olisiko kivampi mennä kahdestaan jonkun kaverin kanssa.

Eikös vain ollut hyvä idea sen kaverinkin mielestä.
Grr.
Grr.
Grr.
Vatsahaava.



Ihan kuulen korvissani kuinka vastahakoiset niveleni natisevat irtipäästämisen tuskaa.

Siltikin että olen ihan järjettömän ylpeä niistä, niiden taidoista, valmiuksista ja rohkeudesta.

Enää en voi kunniallisesti perääntyä.
en ehkä enää ikinä juo punaviiniä maitolasista keskellä päivää.


*

Jossain määrin samanlaiseen lipsahdusten kategoriaan kuuluu se, että parin viikon päästä olemme nuorimmaisen kanssa ihan kahdestaan kotinurkissa.
Kysyin siltä, että tehtäisiinkö päivän mittainen seikkailu ihan kaksin, mitä tykkäisit tehdä.
Se tiesi heti, että haluaa Salmisaareen kiipeilemään.
Kuten tavallista, juttu laajeni noin sekunnissa ulos hallinnastani: tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että olen pienimuotoisen ryhmämatkan muutama kiipeilykaveri luonnollisesti matkanjohtaja ja tehtäväni on ottaa kiipeilyinstaan sopivan edustavia kuvia ja pidellä juomapulloja.
Ehdotukseni jostain kulttuuriohjelmasta ohitettiin ikiaikaisella nääfst-kommentilla.

tästä lapsuksesta en voi syyttää edes maitoviinilasillista, olin ihan skarppi.





perjantai 20. tammikuuta 2017

Luova Casa -menetelmä: avain luovaan arkeen

Kuten kaikki tiedämme ja koska laatulehti iltasanomat on sen meille kertonut - sotkuisuus ruokkii luovuutta, erityisesti lapsiperheissä.

Kelpo vanhempi luonnollisesti turvaa lapselleen parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet ja luo tilanteita, joissa luovuus puhkeaa täyteen kukoistukseensa kuin itsestään. 
Luova Casa -menetelmän avulla vanhempi voi itse heittäytyä luovuuden voimien jyllerrykseen ja ruokkia vaivattoman ennakkoluulottomasti koko perheen luovuutta.

Tutustu Luova Casa -menetelmään ja ala noudattaa niitä - lue helppovinkit luovempaan arkeen alta!

Onko lapsesi haasteena kirjallisuusvastarintaisuus?



Luova Casa -kirjapino on monelle kirjallisuushaasteiden parissa kamppailevalle vanhemmalle ensimmäinen askel kohti luovempaa arkea. Kirjapino lattialla on konkreettinen matalan kynnyksen lähestymismuoto niille pituushaasteellisille, joille kirjahyllyn korkeus on liikaa.  
Luova Casa -kirjapino puistelee perinteisiä käsityksiä kaunokirjallisuuden pölyttyneisyydestä ja vaikeasta saavutettavuudesta.



Luova Casa -menetelmä korostaa kodin lempeän sallivaa ja lämmintä ilmapiiriä jättämällä saapuville erilaisia kohtumaisia turvapesäkkeitä.


Onko lapsesi huono syömään? 


Eläimykselliset kokemukset ruokapöydässä ja ruuan jännittävät ulottuvuudet houkuttelevat kaikenlaisia syöjiä yhteiseen pöytään.
Luova Casa -menetelmässä kiinnitetään erityistä huomiota kattaukseen ja esillepanoon, kaikenlaiset innovatiiviset asetelmat ruokkivat lapsesi luovuutta.


Ovatko perheessäsi siirtymävaiheet hankalia?



Perheesi päivä alkaa heti luovemmissa merkeissä kun aamun lähtötilanne on järjestetty inspiroivaksi. Haluatko antaa lapsesi koulupäivään parhaat mahdolliset eväät: käytä silloin Luova Casa -lähtömenetelmää, erityisesti aikaisina aamuina. 
Varmista myös oma pulppuileva luova energiatasosi heti aamusta, Luova Casa -menetelmä sopii myös toimistotyöntekijälle.
Mikä sen riemukkaampaa kuin joka-aamuinen yhteislaulu 
missä on mun laukku, avain, paita, kenkä sekä kissa /miksi sanomalehti on mun hihassa?

*

Tämän postauksen iloksenne tuotti Marinoimatta paras -osuuskunta.
Erityiskiitokset:
P

tiistai 17. tammikuuta 2017

seminaarikriizi



Olen päättänyt tänä vuonna olla aktiivinen, itseäkouluttava ja energinen työelämässä, siksi olen reilun viikon päästä menossa työseminaarihässäkkään Tompereelle nääs jos se nyt jotakuta kiinnostaa hakemaan inspiraatiota ja muuta sensemmoista.

Ihan olen jännän äärellä, kun olen vapaaehtoisesti verkostoitunut semmoisesti että olen oikein etukäteen ja sopimalla sopinut huonekaveruudesta yhden kohtalotoverin kanssa, vaikka olisin työnantajan puolesta saanut ottaa oman komeron. aiemmin olen aika usein onnistunut saamaan oman komeron joka tapauksessa, koska alalla podetaan ankaraa naispulaa. Ja yhdessä pidemmässä koulutuksessa johon kuului toistakymmentä lähijaksoa puolentoista vuoden aikana huonekaverini luovutti heti ekana iltana. Kyllä ei silloin kovastikaan harmittanut.

Olen ihan monta päivää ollut tralla-laa ja onpas metkaa jopa siinä määrin että esimies kysyi, onko minulla kotona kaikki kunnossa kun olen niin halukkaasti menossa vaikka mihin koulutuksiin ja minä sanoin että on mutta tämä on aktiivisuuden, energisyyden ja yleisen joon teemavuosi, niin on paljon kivampaa.

Viime lauantaina yhtäkkiä tajusin että hempuriainen sentään, se huonekaveruus tarkoittaa ihan oikeasti sitä että joudun jakamaan yötilan Jonkun Toisen olkoonkin vaikka kuinka mukavan ihmisen kanssa.
Ei muuten mutta en omista yhdenyksiä kohtalaisen ehjiä pyjamanpöksyjä.
Edelliset pyjamanpöksät olen hankkinut siihen pitkään koulutukseen, jonka huonekaveri luovutti ja pyjamanpöksät ovat myös nykyisellään jossain määrin luovuttaneet.
HraH kyllä sanoi että kyllä sä mulle kelpaat ihan noin ja se on toki kauniisti sanottu, mutta se ei varsinaisesti ratkaissut hiutuneispöksykriiziä.


Kyllä tulee aktiivisuus ja energisyys ihmiselle kalliimmaksi kun pitää investoida pyjamapöksyihin.





maanantai 16. tammikuuta 2017

blogimysteeri

Yksi päivä oli töissä hiljainen kaffepaussi.
Menin joutessani entisen tuttavuuteni, laatulehti vauvan keskustelupalstalle, jee (en varmana linkitä).

Siellä oli semmoinen aihe kuin blogimaailman suurimmat mysteerit ja minä tietysti ajattelin että minä ainakin olen suuri mysteeri ja muutamia muitakin mysteereitä tuli mieleen.

No ei, ne pohtivat vaan että mitä tapahtui jonkun Uunon hampsterille ja missä on jonkun toisen uusi mikälie-käsilaukku kun siitä ei ole näytetty kuin paketti.

Ja minä tietysti että kuka hiivatin ihmeen Uuno nimi ehkä muutettu ja mitä väliä jostain käsilaukusta, keskittykää relevantteihin, kiitos.

Onko ihanan Elisan koiran nimi Vuffe?
Löytääkö Pinkki kadonneet ääriviivansa, ja ovatko ne edes kadonnneet?
Mitä tarjotaan rvaKepposen työpaikalla tämän viikon pullaperjantaissa?
Tietääkö muotikoordinaattori, milloin pystyraita tulee muotiin?



perjantai 13. tammikuuta 2017

viikon varrelta - onneksi on perjantai

Olemme yhden keskenkasvuisen kanssa yhtätoista mieltä.
Hän yhtä ja minä toista.
Jumperoimme päivästä toiseen kuin mitkäkin murmelit samoissa teemoissa, samoin sanoin: pitääksunaina, miksetsäkoskaan, miksainatoijamäenkoskaan.
Ja jos vahinogssa pääsemme ihan todelliseen keskusteluyhteyteen, laukkaa paikalle joku mustasukkainen - joko kissaeläin tai vaihtoehtoinen keskenkasvuinen, joka on huomannut että hänen narsissinen maailmansa järkkyy kun äidin huomiopisteessä onkin Joku Toinen.
Tuntuu kuin käsittelisin saippuaa.

*

Miten voikin olla maailmankaikkeus semmoisella tavalla järjestäytynyt, että kaikki vähänkään tärkeämmänpuoleiset asiat tapahtuvat tiistaisin tai keskiviikkoisin kuuden ja seitsemän välillä?
Keskiviikkona oli kahdella kolmesta treenit, hraH:lla oma vapaaehtoisnakkinsa, minulla iltatyötä ja kaupungin koululaitoksella yksi vanhempainilta ja yksi lukioinfo yhteishakuikäiselle.
Harjoittamalla tiukkaa aikataulutusta ja varsin epäkohteliasta myöhästelyä ja kesken tilaisuuden poistumista saimme kuitattua kaikki noin suunnilleen jotenkuten.

*

Olemme ruvenneet hoitamaan hraH:n mamman vähäisemmät kauppa-asiat kerran viikossa, omiemme ohessa.
Kun menimme yhteiskauppaan ensimmäisen kerran, opettelimme vielä oman pienemmän jääkaappimme ulottuvuuksia ja otimme vain sellaisen matalan mummokärryn.
Seuraavalla viikolla otimme ihan perinteisen syvän kärryn.
Nykyään otamme yhden syvän kärryn luisuimme takaisin viikko-ostoksiin omassa taloudessammekin ja lisäksi yhden matalan mummokärryn.
Toisinaan tuntuu siltä että pienikokoisen mamman yhden hengen talous käyttää tavaraa enemmän kuin meidän neljän-aikuisen-yhden-teinin talous.

yritys hallita kahta taloutta kerralla



*

Olen inspiroitumaisillani Elizabeth Gilbertin Big Magic - Uskalla elää luovasti -kirjasta.
Kummallisia asioita tapahtuu kun sitä lukee. Luin kirjaa bussissa ja löysin siitä yhden ihanan sitaatin, jonka halusin kirjoittaa itselleni muistiin; katsoin tarkasti missä kohdassa se on ja yritin painaa mieleeni sivun ja olin tyytyväinen.
Sitten siinä kirjassa kerrottiin että välillä inspiraatio voi karata tai kokonainen kirja  tai mikä vain, eikä tule enää takaisin.
Tulin kotiin enkä löytänyt koko sitaattia enää mistään.
Etsin ja etsin ja etsin ja käytännössä luin kirjan kokonaan uudestaan alusta siihen asti mihin olin päässyt, enkä vain löytänyt sitä kohtaa.

Kävimme kaupassa ja muuta arkista ja hyökkäsin vielä kerran etsimään sitä sitaattia ja nyt se on tässä, eikä pääse minua enää karkuun:




minä mietin että millainen metsä se on ja siitä tulee hyvä mieli samalla tavalla kuin siitä yhdestä laulusta jossa "...kun se hymyilee sen ympärillä metsät havisee..."
Ihana hymy on sellainen hymy.
Ja metsä joka havisee yhtä aikaa kaikilla puunlatvoilla.








maanantai 9. tammikuuta 2017

Kriizejä

Näkemyskriizi: kun ei, niin ei. Näe nimittäin.
Torstaina töissä puhkesi ihan todellinen kriizi, kun päivittäin käyttämästäni kompuutteriohjelmasta oli yhtäkkiä kadonnut kokonainen toiminto. Sormi ojossa törötin menemään rivi kerrallaan ja ihmettelin, että mihin tuttu välilehti oli kadonnut. Sitten meinasin soittaa optikolle ja paheksua että uusien lasieni hionnat ovat pielessä ja en näe senkään vertaa kuin ennen ja vanhat lasit takaisin ja mielensäpahoituskorvaus.
Onneksi soitin ensin mikrotukevalle henkilölle.
Vika olikin ohjelmassa eikä uusissa ikänäkölaseissa.


Kampaamuskriizi: kun ei niin ei.
Sain varattua yhdelle keskenkasvuiselle parturointiajan ja siitä tuli hyvä lopputulos. 
Paitsi että nyt pitää perua omalle itselleni varaama aika, koska talouteni ei kestä kahta kampaamoa yhdellä kertaa.


Harrastuskriizi: kun ei niin ei.
Yksi keskenkasvuisista haluaa aina taitekohdissa aloittaa uuden harrastuksen ja aina se keksii jonkun semmoisen, joka on a)kaukana b)mahdottomana päivänä c)kallis d)ei hänen ikäisilleen e)kaikkea näitä. Ja sen lisäksi se haluaa toistuvasti balettiin.
Joka taitekohdassa - syksyllä ja vuodenvaihteessa - selaamme yhdessä läpi ihmeellisen intternetin koko harrastustarjonnan, minä lähettelen viestejä oikealle ja vasemmalle ja soittelen ja selvittelen ja lopputulos on aina sama. Se käy kerran katsomassa, jos sitäkään.
Ei muuten, mutta se on kumminkin - kun kerran teinistä on kyse - minun vikani että ei onnistu tai kiinnosta tai milloin mitäkin. 
Maailmankaikkeus on säätänyt semmoisen säännön, että kaikki lasten/nuorten harrastukset ovat tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 18-19 ja se on minun vikani. Ettäs tiedätte.


Tämän viikon kriizi: kun ei niin ei.
Tänään pitää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, samoin huomenna, keskiviikkona neljässä.
Jotenkin toivoisin että olisi ensi viikko, koska ensi viikolla riittää se normaali kahdessa paikassa yhtä aikaa.




torstai 5. tammikuuta 2017

tästä - tähän

järks.
Tästä päivästä lukien perheessämme on pelkkiä teini-ikäisiä; nuorimmainen täyttää kolmetoista. vaikka se minun päässäni onkin aina vain suunnilleen viisi- tai seitsenvuotias pompahtelevainen aropupu.
Katselimme muutama päivä sitten sitä uutta sairaalasarjaa, tajusin että enää ei tunnu vaikealta muistella menneitä
Eilen istuimme anoppilassa iltateellä ja anoppi halusi vielä kerran muistella ne ensipäivät.
Ei tuntunut pahalta. Siitä on niin kauan aikaa.
Vaikka kyllä vieläkin suurimmissa käänteissä kyynelehdin ihan pikkuisen sitä pikkuriikkistä muumiomaista otusta, joka rinta pinkeänä ponnisteli kiinni elämänsyrjässä.


tästä
tähän

Joulunjälkeiselämä alkaa palautua uomiinsa.

tästä
tähän
 Sukuloimassa piipahtaneet ulkomaanihmeet palaavat kotiinsa, nuorison arki urautuu takaisin turvalliseen kulkuunsa, työtä riittää.


tästä
tähän