tiistai 30. joulukuuta 2014

Summa summarum

Kaipa näin vuodenvaihteen tuntumassa pitäisi pohtia mennyttä ja tehdä lupauksia tulevasta.

Ajattelin, että rupean lihattomalle, sokerittomalle ja tipattomalle tammikuulle. Pankkitiliä vilkaistuani totesin, että on ryhdyttävä myös säästökuurille.
Alkoi tuntua siltä, että hetkessä on elo melko ilotonta, ja olen valmis antamaan suorastaan kuuliaisuuslupauksen, vähintään.

Sitten ajattelin että ehkä olen siihen kuitenkin aivan liian nuori.
Sen jälkeen minussa puhkesikin äkillinen ja yllättävä teiniangst /keskiäkäkriizi, joka ilmeni siten, että aloin välittömästi haaveilla valtavasta sokerikuorrutteisesta pihvistä, aloin pohtia mitä vaatisi ihmiseltä lievähkö alkoholisoituminen ja sen lisäksi huomasin kierteleväni alennusmyynneissä ja pohtivani, että ihan selvästi tarvitsen mm. Onedirection-hajuvettä.

Eikä vielä edes olla tammikuussa.
Höh.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Rauhaa, vain rauhaa



Kisu sai joululahjaksi tytöiltä valjaat - ne piti testata luonnollisesti heti. Jo monta päivää sitten.


Meidän rapussa lauletaan joululauluja ennen joulua. 
Joululaulajaiset pidettiin tällä kertaa maanantaina. Talon mummomafia kokoontui ala-aulaan kuusen ympärille juomaan joulu"glökiä". Laulajaisten jälkeen päädyimme herH:n kanssa yläkerran pariskunnan luo "seitinohuille", kuten setä sanoi.

Aatonaaton puutelista

Kauppareissun varrella aatonaattona

Valmisteluja

Avara luonto

Ulkomaailma on pelottava "ota mut syliin, heti!"

He kulkevat hiljaa kohti ihmettä

Keskeneräinen

Joulukukkia

Aattoaamun hämäränhyssy


tiistai 16. joulukuuta 2014

Enkeli potkaisee

Olen tavattoman hidas reagoimaan mihinkään.
Lahja lapselle -keräys ja mitä muita hyväntekeväisyysjuttuja nyt ikinä onkaan, ovat menneet sujuvasti ja sulavasti ohi.
Hyviä aikeita pyörii ilmassa enemmän kuin käytännön toteutuksia.
Pätee valitettavasti omiin lapsukaisiin, kummilapsukaisiin ja ylipäätään kaikkiin maailman lapsukaisiin.

Eilen tönötin bussipysäkillä, kotiin menossa.
Viereisen kauppakeskuksen uumenista tuli ulos iäkäs pariskunta ja kahta valtavaa kassia kantava nuori myyjätyttö, joka vähän neuvottomana alkoi pälyillä taksitolppaa.
Enkeli potkaisi minua: herää pahvi!
Menin kysymään, voinko mitenkään olla avuksi. Vaikka kantaa ne kassit sinne taksitolpalle.
Kävi ilmi että pariskunnan auto oli vajaan korttelin päässä. Sanoin että kannanhan minä ne kassit sinnekin, jos vain jaksavat itse kävellä.

Rouva otti topakan otteen herrasta joka sivumennen sanoen oli - jos mahdollista - sympaattisempi kuin linnan juhlissa debytoinut koko kansan oma vaari ja sanoi että jaksetaanhan me. Setä alkoi siunailla ja ihmetellä ja päivitellä että onko tämmöistä olemassakaan ja minä sanoin että niin kiire ei saa ihmisellä olla etteikö ehtisi vähän auttaa. Kävelimme hiljakseen, setä höpötteli juttujaan, kysyi että voimmeko me tarjota hänelle minä en tajua miksi ikäihmiset hänittelevät; ehkä siksi kun eivät voi nuorempaa teititellä? edes kahvit. Tajusin silmänräpäyksessä että olisi tavattoman epäkohteliasta kieltäytyä, sanoin että toki, niin kiire ei voi ihmisellä olla etteikö kahville voisi istua.
Menimme kahvilaan.
Setä alkoi kaivella kukkaroa taskustaan, minä sanoin että annetaanpa olla, tämä oli minun tonttutyöni tälle joululle.

Joimme vähän kahvia ja jutustelimme niitä näitä ja setä yritti vielä tarjota vaivanpalkkaa. Minä sanoin että en huoli ja täti oli topakkana hänkin. Setä kysyi että kenelle sitä voi kukkia lähettää. Mietin sekunnin sadasosan ja esittäydyin ja sanoin että osoitteen saatte kyllä selvittää itse.
Sitten lähdin kotiin veivaamaan lihapullia keskenkasvuisille.

Olin tunnin myöhässä kotoa, talo oli täynnä nälkäisiä ja kiireisiä nakeroita, omia ja lainattuja.
Pistin pikkutytöt - oman ja lainatun - pyörittelemään niitä lihapullia ja laukkasin hetken ympyrää ihan silkkaa kiihtymystäni.

On se hyvä että meitä kovakalloisia ja hitaansorttisiakin joskus enkelit potkaisevat.
On sydämen joulu taas pikkuriikkisen askeleen lähempänä.

*

ps. neljä työaamua ennen lomaa.
Keskenkasvuisilla viisi.
Ne ovat harmaita ja väsyneitä, päänsärkyisiä kaikki.



lauantai 13. joulukuuta 2014

päivä jolloin ei pitänyt tehdä mitään




Kisu hiirtämässä hiirustusta
Piparitalkoot
Paremmasta taikinasta perinteiset muodot

mökit nukkuu lumiset kiikerät



talviurheiluketutus

Kuten muistanette, minulla on suosikkikohta perusopetuslaissa tämä laki sivumennen sanoen on lempparini kaikista laeista. mitä, eikö teillä ole lempparilakia? ehei, en ole niin pilkunviilaaja, kuin miltä ehkä kuulostan. olen vielä pahempi. grr.

Tämä suosikkikohtani löytyy luvusta 7 §31.
Muistinvirkistykseksi niille, jotka eivät vielä ole osanneet valita perusopetuslakia omaksi syventymis-, hiljentymis- ja verenpaineenkohotusmateriaalikseen:
"Opetus, sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia"

Mutta kuinkas ollakaan, talviurheiluvälineet eivät ole tämän pykälän alaisia oppimateriaaleja tai työvälineitä.
Eivät kuulemma edes näillä nurkilla, missä talvesta ei ole tietoakaan kuin muutamana hassuna päivänä vuodessa, jos hyvin käy.

Kyllä, saatamme harrastaa koko perhe yhdessä ulkoilua ja liikuntaa.
Mutta ei, me emme harrasta yhdessä talviurheilua. Emme suksimista, alaspäinlaskemista, emmekä myöskään höyryävän kuumat kaakaokupit käsissämme luistelemista.
yritetty on; ei ole kivaa kenelläkään. vaikka olisi kaakaota

Nipo kysyy: voiko koulu velvoittaa luistinten hankintaan?
ei, emme ole varattomia. olemme vakaumuksellisia

Tänä talvena myyn kerran käytetyt hokkarit kokoa 42. Ja toisen kerran käytetyt hokkarit kokoa 44.
Kaunot noin kokoa 38 pidän, koska yksi jalka on vielä kasvamassa, ja sitä paitsi niitä on sentään käytetty ainakin kolme kertaa minä, sisko ja Isosisko  ja itse asiassa enemmänkin, koska ennen vanhaan oli vielä kunnon talvia ja muutama vuosi sitten yritin saada keskenkasvuiset innostumaan luistelusta.

Mutta kyllä on muuten sillä talven ainoalla peruskoulun ohjaamalla luistelukerralla hintaa, kun joka vuosi hankitaan luistimet ja niihin teroitus. Ja kypäräkin pitäisi olla, sillä pyöräilykypärä ei ole luistelukypärä.


*
tiedän, pikkumaista nipottamista. Mutta ottaa päähän ihan vietävästi. Kun kuluja on muutenkin.

*
eedit:
täytyy kertoa, miksi olen niin syvällisorientoitunut tuohon nimenomaiseen pykälään:
Yhdessä niistä kouluista, joita suloiset pulluraposkeni ovat käyneet, tuohon pykälään vedottiin mitä omituisimmissa käänteissä. Vihoviimeisimmillään siten, että vanhempainyhdistys ei voinut järjestää koulun oppilaille vapaa-ajalla tapahtumia, joissa olisi ollut pientä buffetmyyntiä: "koska koulunkäynnin pitää olla maksutonta"
(muistaakseni käytettiin sitä myös estämään oppilaiden kirjastokäynnit, koska vaikka kirjastokortti olisi ollut maksuton, olisi voinut tulla sakkomaksuja unohtuneista kirjoista) (toivon totisesti että muistan väärin!)

Sittemmin tilanne laukesi ja tuon koulun vanhempainyhdistys toiminee luullakseni elinvoimaisesti. (jostain kumman syystä omat lapseni nauttivat verovaroin kustannetusta koulutusetuisuudestaan muualla...)

Noista kylmistä vaaran vuosista traumatisoituneena pohdin toistuvasti yön pimeinä tunteina, mitä kaikkia kuluja meille oikeastaan tulee lapsukaisten koulunkäynnistä. Olen tullut siihen tulokseen että
jos lapset eivät kävisi koulua, voisimme kirmata ilkosillamme kotona. Näin on.

Oikeasti olen niin kiltti ja tunnollinen vanhempi, että keskenkasvuiseni menevät täsmällisesti varustettuina kaikille oppitunneille ja hätätilassa tuemme käytettävissämme olevin keinoin kavereita(kin).

Äkkipäähankinnat ne vain ottavat päähän.
Ja kertakäyttöluistimet. (luulin, että vanhat luistit olisivat mahtuneet vielä. Eivät todellakaan, kolme numeroa lisää viime talvesta)




perjantai 12. joulukuuta 2014

joulutunnelma lähestynee

En käsitä mitä oikein tapahtui, mutta eilinen ilta kului lämpöisän kotilieden hehkussa.

Riemukas pikkujouluaika on vyörynyt keskenkasvuistemme kouluihin: vähän joka toisella tunnilla katsotaan elokuvaa ja napostellaan karkkia aargh! olisko jo aika keksiä joku muu ajanviete? Tänään yksi luokka juhlii koko päivän, ja jostain kumman käsittämättömästä syystä juuri meidän kotilietemme lämmössä valmistui muffinseja koko luokalle. Ei muuten mutta muut vanhemmat kuulemma hankkivat jotain pientä purtavaa noin kahdella eurolla.
En käsitä miten se on mahdollista.
Tai käsitän. Lapsukainen on viitannut ja ilmoittanut että mepä tuodaan suklaamuffinseja. Grr.

Sen lisäksi piti tietysti viedä pieni pikkujoululahja, mielellään itsetehty (??). Aargh. Aargh. Ja vielä kerran aargh.
Kyllä niin näen silmissäni kaikki strömssöö-äidit nykertämässä sieviä pikkulahjoja jämälangoista ja oljista, arvaan että tietysti tulee himmeli lapselle kotiin. Semmoinen ihan pikkuinen vain, tuosta noin.

No, minä kun olen toistaitoinen ja ajastani muutenkin jäljessä, ehdotin lapsukaiselle että tehdään pikkuleipiä purkissa.


Teimme. Jee.
Otetaan asia pedagogiselta kannalta; tekijä maisteli kaikkia aineksia myös jauhoja.

Yritin hienovaraisesti vihjaista lapsukaiselle että seuraaviin luokan pikkujouluihin jotka vietetään jo viikon kuluttua eri open tunnilla voitaisiin yhdessä nykeröidä jotain esimerkiksi sipsihyllyjen tienoilla.

Ei pidä käsittää väärin: kyllä on ihan mukavaa hääriä keittiössä yhdessä, mutta rimpsuessun puute kaiheroi yhä mieltäni. Ja se että väistämättä kaikkein tylsin osuus paistamisen vahtiminen ja jälkisiivous jää jostain syystä rimpsuessuttomalle minulle. Eikä minua koskaan kutsuta taikinakulhon kaavintaan vaan häädetään pois ja lusikoita heristellään. Höh.

*

Isot työurakat tehty kohtalaisen tyydyttävästi ja kutakuinkin aikataulussa.
Sielu alkaa olla loma- ja joulutunnelmissa.

*

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kumoa käsiveskasi

Ihanalta Elisalta haaste: kumoa käsiveskasi!

Kumosin, ja mitä sieltä löytyykään...?



...no kaaoshan se siellä lymyilee. Katsotaanpa, mitä tuikitarpeellista ihminen kuljettaa aina mukanaan.



Ylhäältä vasemmalta: silmälasikotelo, joka pysyy kiinni ainoastaan kuminauhalla. 
Kalenteri, joka pysyy kiinni ainoastaan kuminauhalla. Ja muistikirja, joka sekin pysyy kiinni ainoastaan kuminauhalla. olen näköjään patologinen kuminauhojen keräilijä ja minulla on vakava kiinnipysyttämisongelma
Laturi ja hörluurit.
Huulirasva. Varakassi. Kokoontaitettavat sakset. Muistitikku.
Järkyttävä määrä kyniä, joista osa on kähvelletty työpöydältä töistä, ja joilla totisesti olisi enemmän käyttöä siellä kuin veskassani.
Rannetuki. Tennishiirikyynärpäätuki. jännetupet; ymmärrättehän
Varahihat kylmien päivien varalta.
Pastilliaski ja telefooni.
Tonttulakinmuotoiset hiuspinnit. käytän niitä töissä kohottaakseni mielialaa ja työmoraalia
Kaikenmoisen tärkeän pussukka. lähinnä särkylääkkeitä ja semmoista
Kukkaro.
Avaimet.
Kaksi ryttyistä kuittia ja kaksi kähmäistä pastillia - hassua, olin varma että kumpiakin olisi enempi. 

Keräsin pois kuitit ja kähmäpastillit.
Jätin muutaman kynän kotiin työpöydälle, muutaman palautan verstaalle ja yhden jätän veskan sivutaskuun.
Työnsin pikkusälän kaikenmoisen tärkeän pussukkaan.
Uudelleenpakkasin veskan.
Done.

ps. kuvasta puuttuu tietenkin fläpä, jolla kuva on otettu. Sekin on veskassa aina.

*

minä haluaisin kurkistaa ainakin
Etnan hoitolaukkuun, Kirahvilan Katin kamera-/käsityölaukkuun ja Yksiksen amerikkalaiseen veskaan!

arkkitehtuurikriizi

Lapsukaiset, nuo rakkaat pikku pulluraposket, uskovat rajattomasti kykyihini. mikä tietysti on imartelevaa, toisinaan

Tänä aamuna pohdiskelin puoliääneen, että viikonloppuna voisimme varmaan jo leipoa pipareita. Koko keskenkasvuisjoukkio tietysti läpytti käpäliään ja huusi hurraata ja riemukoitsi.
Minä tunnelmoin jo etukäteen heleästi soivalla joulumusiikilla, yhteensopivilla rimpsuessuilla ja muulla sentapaisella, keskenkasvuiset huomauttivat hyvin epäreilusti minun mielestäni ettei yksi suostu käyttämään minkäänmoista hamepukinetta, edes essua, ja että talkoisiin osallistuu hyvin todennäköisesti mitä suurimmalla innolla myös pieni kissaeläin.

Sitten rytkähti: äiti kai me tehdään piparitalo kans? silloin kerran sä teit meille jokaiselle oman. Tiesiksää että kaupasta saa ostaa piparkakkutalojen ikkunoita? 

Yksi pulluraposkistani haaveksii arkkitehdin urasta.
Jotenkin ymmärsin tämän jutun niin, että kohtsiltään kokoamme tajmahalin tai jotain muuta arkkitehtonisesti merkittävää pipparskaakkutaikinasta.

Aargh. Sen ainoan kerran kun olen askarrellut mikä ihme joulua ylisuorittavan äidin syndrooma lienee silloin vaivannut piparitalon, sitä pahuksen sokeriliimaa oli minussa, lapsissa, kissoissa, koirissa, matoissa ja seinissä. Sekä myös naapurin kissoissa, koirissa, matoissa ja seinissä. Ja käpäläni olivat yhtä palovammaa.
Tuskin maltan odottaa tuota lempeän strömssöömäistä tunnelmaa joka aivan kohtsiltään keititössämme vallitsee.
Puhumattakaan siitä sokeriliimasta.

HraH onnistui jotenkuten korrektisti esittämään tukevaa puolisoa ja tiedusteli hyvin ystävällisesti onko odotettavissa veissipuukki-päivityksiä tästä riemullisesta koko perheen yhteisestä askareesta.

Jee.


*



tiistai 9. joulukuuta 2014

työstressi

*huokaus*

Muutama vuosi sitten - muistan sen pelottavan elävästi - olin tässä vaiheessa vuotta niin puhki etten jaksanut koko joulua ajatellakaan.


Nyt ollaan hyvin lähellä sitä samaa.
Haaveilen yhdestä (yhdestä!) päivästä, jolloin voisin vain olla, jolloin kukaan ei vaatisi yhtään mitään. 

Tiedänhän minä sen - ja itseni - en pysty. Ja joka tapauksessa rentouttavampaa ja hauskempaa kuitenkin on, kun on jotain tekemistä. Jotain hauskaa, ystävällismielistä tekemistä.

Mutta juuri nyt, juuri tällä hetkellä, on kertakaikkisesti liikaa vaadittu jos ja kun pitää hommata milloin minkäkin luokan pikkujouluihin jotain pientä naposteltavaa. Iloisista pikkulahjoista puhumattakaan.

Tiedänhän minä senkin, että kohta helpottaa. On vain tehtävä, yksi työasia kerrallaan, joltisessakin järjestyksessä, siinä tahdissa kun pystyy. Kyllä siitä valmista tulee, ja vielä ihan hyvällä tavalla. Luultavasti ajoissakin. Ja vaikka ei tulisikaan, me emme ole palolaitoksella töissä. Mitään kamalaa ei ehkä tapahdu.

Mutta juuri nyt, juuri tällä hetkellä, pääkoppa on täynnä ruuhkaa, toisiinsa kompastelevia hengästyneitä ajatuksia, jotka suostuvat hiljenemään vain hetkeksi. Ne hiljaiset hetket ovat hyviä hetkiä.


Kuinka odotankaan joulua!

Pax in terrae...



torstai 4. joulukuuta 2014

solmussa




yritin metsästää joululahjaa merihenkiselle ystävälle, hmh.

No, oli mukava kävely joka tapauksessa.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Eroan.

Eroan valtiosta lapsilisäleikkausten takia. Ja muutaman muun jutun, kun eivät nyt vain miellytä. Budjettikurin, talouden tasapainottamisen ja kestävyysvajeen takia, ainakin, noin alkajaisiksi. Ja välillisesti ministereiden, hallituksen, eduskunnan ja virkamiesten takia.

Kansalaisuudesta voisin erota koska haluan mieluummin olla maailmankansalainen.

Kuntasuhteeni irtisanon koska niiden koulu- ja kaavoituspolitiikka on ihan ääliömäistä. Ja muutama muukin juttu. Lasten- ja vanhustenhoito nyt vaikka noin esimerkiksi.

Ammattiliittojärjestelmä on ihan pöljä systeemi kaiken kaikkiaan ja eläkerahastostakin eroan, koska en saa tarpeeksi eläkettä tarpeeksi aikaisin. Niihinkin on pakko kuulua vaikka ei yhtään halua ja vääriä asioita sanovat julkisuudessa.
En halua pidennyttää työuria.

Seuraavaksi eroan työstä koska en saa niin paljon palkkaa kuin haluaisin, eikä lomaa ole tarpeeksi, ja koska pomo on stressaantunut ja raivostuttava. Ja myös sen takia että olen muutosvastarinnassa tuleviin muutoksiin nähden. Ja tietenkin myös siksi että olisi enemmän aikaa kaikelle tärkeälle, sitä ei pidä unohtaa.
Työuristanikin eroan, ihan vain kaiken varalta.

Sen jälkeen eroan peruskoulusta ja otan lapset mukaani, koska niihin indoktrinoidaan kaikenmoista minun mieleni vastaista oppiainesta: on pakko mennä liikuntatunneille ja käsitöihin ja muihin semmoisiin eikä saa jäsentää lauseita tarpeeksi, ja sitten vielä opettajat ovat aika ajoin epäreiluja ja rakkaiden pulluraposkieni suorituksia mitataan ja asetellaan käyrille ilman minun lupaani. Yksikin oli joutunut kasvukäyrälle ja toisella oli kolmet kokeet yhdellä viikolla. Kaa-mee-ta.

Terveyskeskuksesta eroan koska ne virkaheitot lääkärit vain kuuklettavat diagnooseja eivätkä yhtään palvele minua mieleni mukaisesti, yhtään eivät anna semmoisia tauteja kuin haluaisin esim. rutto ja lepra. Samaan syssyyn irtisanoudun apteekkien kanta-asiakkuuksista.

Taloyhtiöönkään en halua kuulua, koska ne riitelevät koko ajan ja pakottavat minut kuuntelemaan niitä tilityksiä. Ei kiinnosta.

Kaikista yhdistyksistä eroan paitsi niistä joissa olen puheenjohtaja (n=0). Eivät ne kumminkaan yhdistele mitenkään sopivalla tavalla. Urheiluseuroista otan lapset pois myös, jos eivät saa peliaikaa tarpeeksi. Ja muistakin harrastuksista, koska ette kumminkaan tee niin kuin minun pikku pulluraposkilleni hyväksi olisi.

Loogista tietysti olisi että eroasin myös perheestä ja hraH:sta, mutta kiusallanikaan en eroa, vaan piinaan heitä aina ja ikuisesti.

Mutta demokratiasta eroan heti. Diktatuurin kannattajaksi rupean. Ja diktaattoriksi.
Minä.

Kaikki mulle. Heti. Nyt. Tänne. Ja semmoisella tavalla kuin minä haluan. Niin.
Ja jos ette nyt heti suostu niin menen lakkoon ja mökötän ja jupisen kärttyisästi omassa nurkassani, siitäs saatte. Läl-läl-lää.


*


maanantai 1. joulukuuta 2014

adventtiaika




Adventtiaika!


Vaihdoin keittiöön lämpimän punaiset verhot, nostelin Balthasarin ja Melchiorin (Caspar puuttuu!) vaeltamaan kohti tähteä, asettelin paimenet kedolleen.
Ulko-oveen ripustin joulun sydämen.
Virittelin jouluradion soimaan.

*

Keskenkasvuiset kotiutuivat tyytyväisinä ja väsyneinä leiriltään sunnuntaina:
äiti, sä oot laittanut seimen ikkunan väliin! mut täältä puuttuu vielä...ai niin, tietysti puuttuu. Hys, nyt mun pyhä tehtävä on löytää kakkiva paimen. 

*