maanantai 31. lokakuuta 2011

talviuniaika

jaa-ha, mistäs tänään natisisi?

Eikun meillä olikin viikonloppuna tosi hienoa.
Lauantaina hraH oli töissä ja minä laahasin kauhukolmikon tutkailemaan talvikenkätilannetta lähimpään kenkäkauppaan. Isoveli suostui lähtemään sillä ehdolla, ettei tarvitse sovittaa kuin enintään kolmet kengät ja Isosisko sillä ehdolla, ettei tarvitse istua pitkään bussissa. Isoveli löysi yhdet mahdolliset, Isosisko halusi kuomat (joita minä inhoan), Pikkusisko halusi kaikki kengät, myös ne liian isot, jotka näyttivät lumimiehen tassuilta.

Sunnuntaiaamuna kunnostauduin siinä etten ollenkaan hermostunut jumalattoman aikaisesta ylösnousemuksesta, vaan päätin olla superäiti ja tein lapsille oikein hienon ja epäterveen aamupalan. Oli muffinseja, mustikoita ja mansikoita, appelsiinimehua, muroja.
Aamupalan jälkeen nuoriso jähmettyi töllöttimen eteen ja minä aloin puuhata päiväruokaa. (kalaa, kasviksia, paahtopaistia, kermaperunoita, salaattia)
Kun päiväruoka oli kantimissaan, päätimme lähteä yhteiselle ruokahalunhoukuttelulenkille, vaikka vähän satoi. Isoveli protestoi, koska hänellä oli jo valmiiksi nälkä. Kävelimme kuitenkin, tarvoimme pitkin ja poikin lähimetsää, kävimme katsomassa tunnistamattoman eläimen koloa (mangusti? mäyrä? kettu? metsätonttu?), isoa muurahaiskekoa ja koulun takapihaa.

Iltapäiväksi lapset menivät mummilaan ja me hraH:n kanssa lähdimme uuteen yhteiseen harrastukseemme. Oli mukava ilta.

Mutta kyllä oli kaikenlaisia kummallisuuksiakin viikonlopussa.
Niinkuin nyt tuo kellojen kääntäminen, joka on ihan vihoviimeinen juttu.
Ja sitten se, että etsin koko viikonlopun heijastinliivejä vaikka mistä. Ja sitten ne löytyivät niin omituisesta paikasta, etten ihan oikeasti voi ymmärtää, kuka ne on sinne jemmannut. Talvivaatteille on kaksi varastoa: välitön lähivarasto, josta löytyvät pipot ja hanskat ja muu ensiapu - siellä olisi pitänyt myös heijastinliivien olla. Ihan varmasti ne sinne taittelin joskus keväällä. Muistan sen. Talvivaatteille on myös takkijemma, jossa ovat isot talvivarusteet, takit lähinnä. Eivät olleet liivit sielläkään.
Eivät olleet myöskään kenkäjemmassa tai kesävaatejemmassa.
Ne olivat kassijemmassa.
Että kuka käy siirtelemässä tavaroita minun jemmoissani?
Nyt olen jonkinlaisessa viikonlopunjälkeisessä ahd.angstissa, eikä yhtään tekisi mieli tehdä mitään, vaan ryömiä johonkin takkijemmaan talviunille.

torstai 27. lokakuuta 2011

remppaheikkiangst

työlama.
Dejavu.
Verstaalla on kylmä, käpälä vihoittelee. Kylmä johtuu kuulemma jostain linjastoviasta - vaikka koko viime talven täällä ramppasi sekä sorjia että vähemmän sorjia remppaheikkejä nostelemassa housujaan ja raappimassa niskojaan. Ja käpälä johtuu isommasta naksuttelu-urakasta, jonka aloitin pari viikkoa sitten. Liian mekaanista puhaa.

Oletteko huomanneet semmoista juttua, että jos on remppaheikki, niin ensin se tulee ja nostelee housujaan ja raapii niskaansa. Sitten se pyytää jonkun toisen katsomaan ja se toinen remppaheikki tulee ja nostelee housujaan ja raappii niskojaan. Ja ne molemmat mutisevat sen saman mantran. Sitten jompikumpi sanoo että mä tulen sit ensviikolla tekemään ton jutun.
Ja tulee ensviikko, mutta ei remppaheikkiä.
Tulee seuraavakin viikko. Mutta ei remppaheikkiä.
Sitten se jossain vaiheessa laahustaa paikalle, ehkä kolmen normaalin ajanlaskun mukaisen työviikon jälkeen, mutta jättää purut levälleen lattialle. Koska ensviikolla tulee joku joka siivoaa ne purut.
Minulla ensviikko on alle seitsemän päivän päässä, aina. Ja perustyöt hoidetaan aina viimeistään seuraavana päivänä.
Kyllä on kuulkaa unelmaduuni niillä kavereilla. Ei tarvii edes siivota jälkiään. (minun tarvii. höh ja pöh.)

*
Palelin ja olin niin jumissa eilen, että vein tytöt (ja itseni) uimaan. Teki hyvää.
Olen huolestuttavissa määrin lipsunut liikunnallisista tavoitteistani. Olen itseasiassa toiminut liikuntani suhteen kuin mikäkin remppaheikki.
Lupaan ryhdistäytyä. Enkä enää jätä purujakaan levälleen.

*
Pikkusiskolla on ilmastonmuutoskriisi. Löysin hänelle ihanan talvipipon, tiikeripipon. Joka tietysti olisi pitänyt saada käyttöön heti.
Mutta tänään ei ole tarpeeksi kylmä.
"eikä tietenkään enää ikinä tule kylmää vaan aina on lämmintä vaikka mä odotan neljä miljoonaa vuotta, ja sit maanantaina se pipo on jo ihan ruma ja kulunut ja repsottaa ja se tiikeri kuolee eikä mahdu mun päähän enää ikinä, enkä mä voi syödäkään kun tää aamupala on niin rumannäköinen"

tiistai 25. lokakuuta 2011

kulttuurikaaos

olen viettänyt aamun ensimmäisen tuntini tutkaillen kulttuurikaaostamme linssin läpi. Taiteelliset asetelmat kartanomme länsisiivestä iloksenne tarjoavat multilahjakkaat lapsukaiseni. Olisin tarjonnut omatekemiäni asetelmia, mutta asetelmissa kamerassa valaistuksessa jossain oli jotain vikaa.

Asetelma nro 1.
nimi: Sävelten siivin kohti kansallista historiaa
Tekijä: Isosisko
Sijainti: kirjahylly
Kuvaus: monikomponenttinen teos yhdistää ennakkoluulottoman railakkaasti ja uuttaluovasti viime vuosituhannen kotimaisen kirjallisuuden merkkiteokset tämän päivän nuoren musiikkiharrastukseen. Postmodernia ironiaa taideteokseen tuo kuivumassa oleva huilunpuhdistaja (=kuolarätti). Teoksen hämmentävä ja paikoin jopa korni flow mykistää kenet tahansa kirjallisuuden tai musiikin ystävän.




Asetelma nro 2.
nimi: mä tein tän ippekerhossa ja äiti lupas katsoa heti kun ehtii
Tekijä: Pikkusisko, lisäosat äiti
sijainti: sivupöytä (jolla oikeasti on taiteellinen asetelma kynttilöistä, sitä vaan ei näy)
kuvaus: animaatiotyön pohjakuvana käytetty halpa makulatuuripaperi rypyttyy nerokkaasti sivupöydälle vallaten kaiken käytettävissä olevan tilan. Päivän hektistä yhteiskuntaa kuvastavat teoksen irralliset, mukaanotettavat komponentit jotka nerokkaasti todentavat tämän päivän nuorten aikuisten välinpitämätöntä otetta elämästään ja tarvetta sulkeutua yhteisen ulkopuolelle. Teoksen sanoma "onpas hieno päivä" on omiaan kannustamaan ja rohkaisemaan mutta myös tarvittaessa lannistamaan vahvimmankin aikuisen.



Nyt menen siemailemaan kahvia henkistyneesti kulttuurikaaokseni uumeniin


maanantai 24. lokakuuta 2011

maanantai - kaivaako lapsenne nenäänsä sopivasti

yhtään en ehtinyt vielä pitkästyä vapaisiini. Ehdotan, että jatkan lomailua.

Viime päiviä leimaa syöpöttely. Olemme syöneet ravintolassa. Olemme syöneet kotona hyvin, tositosi hyvin ja tosihyvin, tässä järjestyksessä.
Kehitimme lähipiirin seniorikansalaisille soppalounaat.
Juhlistimme hääpäiväämme kokkaamalla koko perhe yhdessä.
Rääpimme hääpäiväateriaa vielä seuraavanakin päivänä.
Ja koko ajan olimme tyytyväisiä ja pulleavatsaisia kuin possut pahnoillaan.

Lauantaiaamuna oli kartanon keittiössä säpinää kun ahtauduimme sinne koko lauma. Iso- ja Pikkusisko halusivat tehdä ihan kaikkea, Isoveli ei halunnut tehdä mitään. Minä ja hraH yritimme pitää homman jotenkin hanskassa.
Isoveli kalttasi tomaatteja ja pilkkoi niitä. Pikkusisko teki lihapullataikinaa ja rikkoi kananmunia aina kun ehti ja pystyi. Isosisko kuori omenoita ja teki jälkiruokataikinoita. Isoveli keitti omenanpalasia voissa. Pikkusisko pyöritti lihapullia ja paloitteli omenoita. Isoveli yritti paeta paikalta ja teeskenteli pesevänsä käsiään, hänet pakotettiin pyörittelemään lihapullia. Isosisko raastoi sitruunoita (ja sormensa). Pikkusisko vatkasi kakkutaikinaa. Isosisko vatkasi kakkutaikinaa. Isoveli söi kakkutaikinaa.
Iltapäivän lähetessä kartanomme keittiössä ruokasalissa tarjoiltiin
- pesto trapanese (tomaattia, paahdettua mantelia, valkosipulia, oliiviöljyä)
- lihapullat ja tomaattikastike
- munakoisoja sipulitäytteellä
- tomaatti-vuohenjuustosalaattia, paahdettuja pinjansiemeniä
- pastaa (perunaa Pikkusiskolle)
- uunikalaa
ja jälkiruuaksi aivan ihania kanelibiscotteja ja omenakakkua vaniljakahvin kera.
Tavoitan vieläkin kermaisen paksun kahvin ja sitruunaisen kanelibiscottin maun...kunpa voisinkin jäädä siihen piehtaroimaan (sen sijaan että istun verstaalla palelemassa).
Mitä voi ihminen enempää elämältään vaatia?

*
Vastasin taas eilen miljoonanteen Pikkusiskoa koskevaan kyselyyn, tällä kertaa aiheena käytösongelmat. (Pikkukeskosista kartotetaan kaikenlaista vielä nytkin kun he ovat isoja.)
Inhoan niitä kyselyjä. In-ho-an.
Valitkaa oikea vaihtoehto: kaivaako lapsenne nenäänsä a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän?
Sytytteleekö lapsenne tulipaloja a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän?
Perheen yhteinen aika: sytyttelettekö yhdessä tulipaloja a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän?
Ihan oikeasti.
Kuka näitä kyselyjä oikein keksii?
Isoveli meinasi tipahtaa sohvalta, kun kuunteli minun ärhentelyjäni kyselykaavakkeille. HraH oli viisaasti vetäytynyt vastaamisvastuusta. (ja huoneesta)

Jossain vaiheessa menen aina sekaisin siinä, onko a) sopivasti ja c)liian vähän vai päinvastoin. Siksi Pikkusiskokin juo alkoholia vanhempien tietämättä c)liian vähän ja sytyttelee tulipaloja myöskin c)liian vähän.
Sitten joudun korjailemaan ja sekoilemaan marginaaliin kaikenlaisia epäilyttäviä selityksiä.

Terästäydyn vastaanottamaan lastensuojeluvirannomaiset tuossa tuokiossa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

riipin rääpin

Kävelimme eilen Pikksiskon kanssa aamupimeässä metsänreunassa kouluun.

PS: "mua kyllä vähän pelottaa pimeä"
m: "no ei se ole mikään ihme. kun ei tiedä mitä siellä pimeässä on"
PS: "tuntuukohan siitä pimeestä pahalta kun kaikki pelkää sitä?"

ja tänä aamuna
PS: "kun mä en tiedä, pitääkö tänään olla reppu vai ei?"
m: "no mitä ope sanoi?"
PS: "se sano joko joo tai ei. kaks vaihtoehtoo."

*
Isoveljen ja Pikkusiskon koulussa on tänään ulkoilupäivä, Unicef-kävelyä. (eikä tarvittu reppua) (opettajaa nauratti Pikkusiskon kommentti kun sen hänelle kerroin: "hän on niin suloinen lapsi") (itse olisin kyllä valinnut jonkun toisen adjektiivin, mutta totesin silti, ettei tämän epelin kanssa ainakaan tule aika pitkäksi)

*

Yöt ovat olleet melkoisen seiskaveikkaisia viime aikoina. Olen edennyt siihen kun veljekset tönöttävät kivellä härkiä paossa. Sitä ennen ja sen jälkeen on vähän sumeaa.

perjantai 14. lokakuuta 2011

perjantai

vihdoinkin on perjantai! Johan sitä olenkin keskiviikosta asti odotellut.

Eilen huokaisin hyvin syvään, deletoin kokonaan ja täydellisesti yhden suuren työtietokannan ja ryhdyin askartelemaan sitä uudelleen. Tuntuu niskalihaksissa jo nyt, ja tietää töitä pitkäksi aikaa eteenpäin, jos mielin sen joskus valmistuvan.
En ole ihan varma, teinkö järkevästi. En ole varma edes siitä, rakennanko tätä uutta tietokantaa yhtään sen järkevämmin...

*

Kotirintamalla luvassa normaali harrastustäyteinen viikonloppu: Isosiskolla keikkaa, Isoveljellä omaa ohjelmaa, Pikkusiskolla mitämäsitteen ja meillä aikuisillakin oma juttu tiedossa.

Ensi viikolla vähän helpompaa ja kevyempää, viikon päähän ajateltiin kehitellä perheen yhteinen italialainen teemaruokailu.

Niin taas ollaan arjen kurimuksessa.

torstai 13. lokakuuta 2011

keskeneräistä?

torstai.
Herätessäni toivoin, että olisi jo perjantai. (hetimullekaikki!) Eivät laulaneet sirkkuset ja greipit olivat loppu, piti tyytyä appelsiinimehuun.
Mutta
- aurinko paistaa ja on niin kaunis ja kirpeä syyspäivä
- naperot hyvällä tuulella: Isosisko koulujenvälisissä (?!), Pikkusiskolla kivaa askartelua luvassa iltapäiväkerhossa
- eilinen herrakerho siedettävä

Sen lisäksi
- Pikkusisko on aloittanut salapoliisiromaanin kirjoittamisen ("jo yhdeksän riviä, kuvittele äiti!")
- laadimme Pikkusiskon kanssa pelastautumissuunnitelmat, jos aikaa on minuutti, viisi minuuttia, vartti, tai tunti pelastautumiseen. Jos on vain minuutti, otetaan mukaan lompakko. Jos aikaa on tunti, yritetään pyydystää myös kissat. Jos pelastautumistohinoissa eksytään toisistamme, tavataan mummin luona.
- tilille on odotettavissa positiivista ja yllättävää rahaliikennettä
- ensi viikko on helppo: alkuviikosta seminaarissa pääkaupunkiseudulla, loppuviikosta syyslomalla.

Miinuspuolelle lasken keskeneräisen olon: joku ajatus on jäänyt työstämättä, eikä löydä tietään ulos. Se vaivaa. Jotain tärkeää on jäänyt sanomatta tai tekemättä, mutta en tavoita mikä tai mitä.

**
Tytöt haluaisivat pitää pikkujoulujuhlat. Yritin hahmottaa hiljaa mielessäni lähitulevaisuuden kalenteria. Voipi tulla jälkijoulujuhlat, tällä vauhdilla.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

noinkohan?

keskiviikossa mennään. Olisipa torstai.

Eikun Pinkki haastoi teemaviikkoon, otetaanpa uusi alku.

Heräsin sirkkusten lauluun ja riensin keittiööni paahtamaan ja jauhamaan tummia kahvinpapuja ja kaivamaan siististä kauniista jääkaapistani isoa kannullista raikasta tuoretta appelsiinimehua.
Kampasin kuohkean aaltoilevan tukkani ilmavalle kampaukselle ja pukeuduin dagens-asuuni. (paita, housut, sukat)
Ison onnellisen ryhmähalin jälkeen koko perheemme lähti käsikädessä koivukujaa pitkin syksyn punaisia lehtiä potkiskellen. Lämpimissä villapaidoissa oli mukavaa yhdessä kulkea kohti koulua kaakaokupposet käsissämme.
Ja kas, tuolla opettajat jo tervehtivätkin jälkikasvuamme: "Mikä onni että juuri teidän lapsenne tulevat tänään kouluun! Kaikki muut lapset ovat niin kamalia, mutta eivät teidän."
Vielä toisen onnellisen ryhmähalin jälkeen hajaannumme kukin omille suunnillemme.
Minä tulin verstaalle, jossa soi hillitty aamumusiikki radiosta ja taas tuoksui vastapaahdettu tumma kahvi. Esimieheni kehui työpanostani uskomattomaksi ja lupasi minulle lomaa ja palkankorotuksen ja ihaili kaunista asuani ja kuohkeaa tukkaani.
Ja nyt istun ansaitsemallani tauolla hymyilevänä kuin syksyinen aurinko, joka ikkunan takana minulle niin lempeästi paistelee.

Niinpä kai.
Mutta toisaalta, olisihan se ollut aika ihana aamu. Ehkä sittenkin pidän siitä kiinni.

Paitsi että olen vähän ärrrrrtyisä, koska verstaalta on kahvi loppu, ja UPM lähti juuri sitä hakemaan. Juon aina aamukahvin vasta töissä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

syksyharmaata

oli tämä aamu yhtä rymistystä kriisistä toiseen.
Ensin Pikkusiskolla oli kriisi siitä, että on niin pitkä koulupäivä.
Sitten siitä ettei koskaan ehdi leikkiä tarpeeksi.
Sitten siitä kun hillo valui tyhmästi pitkin puuroa.
Sitten kun tukka oli takussa.
Suurin kaikista kriiseistä vaani meitä kotipihalla: ulkona seikkaili pieni tuntematon kissa. Joka ehkä oli eksynyt emostaan ja nähtävästi paleltuimaisillaan näissä arktisissa olosuhteissa. Ja ilman ruokaa.

Ei auttanut vaikka kuinka vakuutin, että se kissa oli punkero, kirkassilmäinen ja ihmisiin luottavainen ja selvästi vain pienellä aamukävelyllä metsässä, vaikka se onkin arveluttavaa.
Aamun kriisit eskaloituivat koulun pihassa lohduttomaan itkuun.
Kyllä niin oli vaikeaa nakata lapsi sylistään koulunportilla ja juosta bussiin, joka ei suostunut yhtään odottamaan kriisien rauhanomaista laukeamista.
Maailmasta on yhtäkkiä tullut aivan liian suuri pienen ihmisen hallittavaksi.
Olen aivan neuvoton: päivästä toiseen käymme läpi sitä tosiasiaa, että minä ja isänsä emme aio unohtaa häntä mihinkään. Emme kouluun, iltapäiväkerhoon tai harrastuspaikkaan, tai muuallekaan. Ja että yksi vähän pidempi koulupäivä viikossa on vielä ihan laillisuuden rajoissa, vaikka onkin pitkä ja väsyttävä.
Maailma vain on liian suuri.

Minkäköhän trauman tästä vielä lapselleni aiheutan, kun asiaa viidennenkymmenennenmiljoonannen kerran asiaa vatuloituani sanon väsyneenä "kuule, jos me oltais haluttu sut johonkin unohtaa, niin kyllä me oltais jo unohdettu."
Ja miksi ne suuret kriisit iskevät aina suurimmillaan silloin kun itse olen väsynyt, nälkäinen tai kiireissäni? Silloin kun en yhtään hallitse mitään ovelia keskustelumenetelmiä vaan olen ihan tylsä?

Olin aamun päätteeksi niin onneton, että mieleni teki itkeä. Bussiin juostuani iskin läpsyt korvilleni ja yritin vajota aamun uutisiin - mikä ei välttämättä ole yhtään ollenkaan lohduttavaa, mutta ainakin tiedostavaa - niin eikös viereeni istunut joku kovasti sosiaalisella tuulella oleva tätihenkilö, joka olevinaan tunnisti minut jostain ja halusi välttämättä keskustella siitä.
Keskustelimme.
Tulin ainakin vähän paremmalle tuulelle.

*
Kävimme pitkästä aikaa eilen uimassa.
Oli hyvää ja kovasti väsyttävää.
Olivat kyönit nostaneet perhelipun hintaa aika roimasti.

Taidan vajota vielä uudestaan tähän syksynharmaaseen mielialaani.

maanantai 10. lokakuuta 2011

kansallisen instituution väärinkäyttöä

alkuvuodesta hraHakkarainen kyllästyi lopullisesti joka päivä toistuviin natinoihini bussiaamujen teiniviiksiääliöistä ja hankki minulle niin hienon i-kuunteluaparaatin.
Mikään suuri musiikinkuuntelija en ole koskaan ollut, mutta on kyllä varsin toimiva ratkaisu aamuruuhkassa kun teinit alkavat ottaa päähän. Läpsyt korville vain! (siis omille korvilleni)

i-aparaatin kaikkiin mahdollisuuksiin en ole vielä osannut edes tutustua, mutta sain sentään askaroitua aparaatin uumeniin myös sivistävää materiaalia.
Ylen areenasta löytyi Seitsemän veljestä äänikirjana.
Ajattelin ylevästi ja kansallishenkisesti, että nyt vihdon selätän klassikkokammoni ja teen selvää siitä eepoksesta. Kun en ole sitä kyennyt lukemaan kuin muutaman kymmenen sivua.
Ensimmäistä lukua työstin bussissa, mutta nuorison taustaäläkkä oli niin kokonaisvaltaista että ohi meni melkein koko luku.
Sitten unohtui pitkäksi aikaa koko eepos.
Kunnes taannoin yötä valvoessani ajattelin, että nyt on ainakin hiljaista ja aikaa, kuunnellaan nyt sitten.
Ja niin nukahdin niille sijoilleni heti.

Siitä asti on Aleksis toiminut paremmin kuin unilääke.

Vähän on käsitykseni kokonaistapahtumista hajanainen, mutta ymmärtääkseni tarinassa seikkailee epälukuisa määrä poikia (arvatenkin seitsemän?) jotka puhuvat paljon hyvin monotonisella äänellä. Ja jos tarinassa on jokin juoni, ei se vielä ole ihan minulle valjennut, vaikka kuuntelutilaston mukaan olenkin lähes jo tarinan puolivälissä.
Viimeisin havaintoni veljesten edesottamuksista on se, että jollain oli kukko kainalossa.
Mutta miksi, sitä en tiedä.

*
Oikeasti minua suututtaa koko äänikirja ihan vietävästi, koska Kiven teksti kyllä soisi ja kolajaisi, jos vaan lukija antaisi sen soida.
Mutta toimii kuin tauti.
Yhtään jaksoa en ole kuullut alusta loppuun asti.
Enkä ole viime aikoina juuri öitäni valvonut.(ilmeisesti pelkkä ahdistus siitä, että kuuntelisin vielä yhden jakson lisää, saa nukkumisen tuntumaan hyvältä ajatukselta?)
*

Viikonloppu oli upea.
Kyläilyä kavereiden luona. Hyviä keskusteluja, lapsilla pitkät mukavat leikit.
Rentoja keskusteluja kotisohvassa, muutama jakso Ihmisten puoluetta (hraH sekoili hulluilla päivillä).
Metsäretki ja kirpeä syysilma.
Hyvää ruokaa ja viiniä. Uudet aterimet (hraH sekoili hulluilla päivillä).

perjantai 7. lokakuuta 2011

rakkaustarina vol1

ihmissuhteita olen kovasti pohdiskellut.
Tai oikeastaan yhtä erityistä suhdetta enimmäkseen.

Olin ajatellut että kirjoitan siitä, mutta nyt iski rimakauhu, tyhjän paperin pelko ja hirvittävä ujous.

Ehkä sitten kumminkin kirjoitan jostain muusta.

Vaikka siitä, että Pikkusiskolla on tänään koulua "neljä tuntia ja rämät päälle".

*
Joskus silloin kauan sitten oli kolmenlaisia poikia.
Oli sellaisia tyhmiä poikia joita ihan vilpittömästi inhottiin ja vähän pelättiin, koska ne kiusasivat ja olivat pahoja.
Sellaisia joihin hirveästi ihastuttiin ja joista kirjoitettiin päiväkirjaan sydämenkuvan sisälle kaikenlaista aahia ja oohia. Kun ne olivat niin söpöjä ja ihania ja ooooh.
Ja sitten oli sellaisia, jotka eivät olleet poikia vaan kavereita. Joiden kanssa paukutettiin päätä, jotka tökkivät kynänkärjellä kesken matikantunnin kun ope sanoi jotain kummallista ja joiden kanssa taitettiin peistä nuoruuden mustavalkoisella ehdottomuudella sellaisista asioista kuin ovatko ihmisten vai eläinten oikeudet suurempia ja tarvitaanko maailmassa rahaa ja toteutuuko demokratia vai ei ja free nelsonmandela!

Kyllä kuulkaa tyhmät ovat edelleenkin vähän tyhmiä.
Söpöt ovat aikalailla rypistyneet ja muutenkin jotenkin valahtaneet. (höh!)
Mutta päänpaukutus se jatkuu vaan. Jatkuvat myös ne suuret keskustelut (ratkaisematon edelleen; tarvitaan; vähän huonosti; on jo free!). Ja aikalailla mukavaista ja lämmintä on niitä käydä siinä omassa kotisohvassa, vaikka sitten onkin kissa välissä. Tai lapsi/a.

niin elämä heittää.

torstai 6. lokakuuta 2011

yhtä juhlaa

alkaa himppasen verran ottaa päähän tämän blogialustan kommentointivaikeudet. Olen aamun blogikierroksella seikkaillut vaikka missä, ja joka puolelta lentävät kommenttini ulos. Riippumatta siitä, kommentoinko anonyyminä vai nimimerkilläni ja kuinka kauniisti kommentoin.
Aaaargh.

*
Yhdistimme eilen kaksi merkittävää juhlapäivää ja vietimme kansallista korvapuustipäivää ja kansainvälistä opettajien päivää. ("korvapuusteja opettajalta?"; "pullamössöopen päivä?"; "pullapoikaopettajien päivä?").
Enimmäkseen juhlimme syömällä korvapuusteja (ne jotka kykenivät, en minä) ja muistuttamalla jälkikasvulle, että opettaja on kuningas.
Pikkusisko oli ottanut - tapansa mukaan - kansainvälisen opettajien päivän hyvin tosissaan ja koulumatkalla kuulemma kerännyt opettajalle kimpun syksyn lehtiä ja toivottanut aamulla paljon onnea.

Aikuisten kesken puolestaan illan hämärässä juhlistimme hraHakkaraisen hankkimia uusia viskilaseja.
Hmh, ei ole viski tällä hetkellä minun juttuni.

Siinä lämpimästi hämärässä istuessamme totesimme, että ei ole ihmissuhde mutkaton, ja että jotain on kovasti tullut väliimme. Että emme nyt ole niin läheisiä kuin joskus. Ja että se kyllä karvastelee.
Leevi-kisulainenhan se välissämme kuorsasi ja kehräsi ylen onnellisena ja kissamaisena, juuri siinä kohdassa johon parhaiten osuu pikkulampun pehmeä valo.

*

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

keskiviikko

olen taas itsesensuurin uhri. Kaikki yritykseni vastata blogiini tulleisiin kommentteihin ovat tuhoontuomittuja: joko minulla on joku syntaxerror jollain käsittämättömällä rivillä tai sitten kommenttini vain lentää lepattaa taivaan tuuliin.

Ei kommentoida sitten.

Mutta kiitos niille, jotka ovat.
(ja hyi teille tirkistelijöille, jotka yritätte selvittää, että oliko hepene vai ei.) (ei ollut. ei haitannut, pärjäsin oikein hyvin ilmankin. oli ihanaa!)

**
Alkuviikko on sujunut viikonlopun jälkeisessä hyvässä hyreksinnässä, tavallista vauhtiaan.

Pohdin laiskasti anonyymiutta ja avoimuutta: olenko tarpeeksi anonyymi, olenko liian avoin?

Pohdin yhtä laiskasti lapsia ja vanhemmuutta: olenko tarpeeksi avoin, olenko liian tiukka? Tai päinvastoin.

Mutta enimmäkseen vain hymyilen leveästi.
Minkäs sille sitten mahtaa.

Kuulkaa, tässä mielentilassa ei mitään syvällisiä kirjoiteta.

*

tiistai 4. lokakuuta 2011

Molemmille korville

Mikä ihana päivä tänään onkaan - kansallinen korvapuustipäivä!
http://www.ruokala.net/ajankohtaista/suosikkipullan-nimikkopaivaa-vietetaan-tanaan/1288418345067

Pelkästä ajatuksesta alkaa nenässä tuoksua kaneli ja uunissa kypsyvä pulla.
Ja kylmä maito!

Niin sattuu sieluun, kun pullansyönti ei sovi.

Ja vielä enemmän kun en ehdi tänään leipoa.

**
Pikkusiskon toivomuksesta saatoin hänet tänä aamuna kouluun. Juttelimme matkalla kaikenlaista, vaikkapa kesälomamatkastamme Kreetalle.
m: "se oli ihana loma!"
P: "niin, oli niin lämmintä. Mutta Kreikassa on taloudellisesti vaikeaa."
m. *tyrsk* "mmmmhm"
P: "varsinkin näin syksyisin kun tulee kylmä."

En milloinkaan lakkaa ihmettelemästä lapsiani.

**