sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Piknikki on asennekysymys

Siskoni täytti vuosia, ja halusimme tietysti juhlistaa niitä perheen kesken.

Jo tammi-helmikuulla laskeskelimme, että huhtikuussa saattaisi hyvinkin olla kaunista ja aurinkoista ja päätimme, että siskoa juhlitaan piknikkitunnelmissa niin, että pikkukoirakin pääsee mukaan.

Monien yhteensattumien takia jouduimme hylkäämään pidemmät päivävaellukset ja päädyimme lopulta onneksi(!) tekemään eväsretken Ruissalon saarelle, meren rantaan.

Retkipäivän aamuna satoi lunta vaakasuoraan, päivän mittaan tuuli, tuli rakeita, satoi lunta, tuli vettä, paistoi aurinko, satoi, satoi lunta, satoi vettä, satoi räntää.

Piknikki on ennen kaikkea mielentila ja asennekysymys, ja meillähän oli kaikkea, mitä toivoa saattaa:

meillä oli maisema ja joutsenet...



...frakkiin puettu koiraeläin (tietysti koiralla pitää olla juhlapäivänä frakki, millaisina moukkina te meitä oikein pidätte?)


...voileipäkakku


... ja täytekakku johon kohdistuvan probleemin ratkaisin aivan oivallisesti...


...oli pöytäliina ja eväskori...


...oli viirit ja juhlatunnelma






Mitäpä pienestä lumi-räntä-vesisateesta, piknikki on mielentila


*
Kun pakkasimme eväskorejamme autoon ja lähdimme liikkeelle aloin jo kuvitella, miten meistä tulee tervehenkinen eräretkeilyä harrastava ulkoilmaperhe, aloin haaveilla kullanhuuhdonnasta Lapissa ja kaikesta sentapaisesta.
Kaikki mukana olleet nuoret alkoivat reilun puolen tunnin autoilun jälkeen valittaa matkapahoinvointia ja päänsärkyä. 
hmh

onneksi ne viihtyivät retkellä kuitenkin

lauantai 22. huhtikuuta 2017

viisikkokakkuoivallus

Häpeällistä tunnustaa, mutta en ole koskaan lukenut Viisikoita. 
Lapsena ajattelin että ne ovat liian pelottavia ja aikuisena en ole saanut aikaiseksi.

Käsittääkseni niissä kirjoissa on rikos ja ne ratkovat sitä menemällä eväsretkelle. 
Keskeisen tärkeää on se, että retkellä on mukana kakku.

Olisipa kyllä päheää mennä eväsretkelle ja vasussa olisi kokonainen täytekakku! 
Ihan näen silmissäni sellaisen soikean pajukorin missä on kaksiosainen nouseva kansi ja punaruudullisen liinan ja sen että joku niistä retkeläisistä nostaa sieltä korista kauniin runsaan kermakakun, pursotuksineen kaikkineen. 
Ehkä siinä on mansikoita päällä.
Luultavasti.

Siskollani on tänään synttärit ja hän on ulkoilevaa, luonnossaviihtyvää ihmistyyppiä.
Mikäpä siis paremmin sopisi juhlien puitteiksi kuin eväsretki?

Sekalaisista syistä - enimmäkseen lasteni ja vallitsevien sääolosuhteiden aiheuttamista - alkuperäisen suunnitelman mukainen  lämmin lounas ja karhunkierrosvaellus  -luontoretkemme piti laittaa ruokaa laavulla tai nuotiopaikalla on tiivistynyt pikaiseksi piipahdukseksi meren rantaan, mutta kyllä sentään pitää synttäreillä olla kakku ja eväsretkellä myös.

Yhtenä yönä murehtiessani elämää yleensä oivalsin, miten Viisikkohenkinen täytekakku saadaan mukaan eväsretkelle - ja se käy näin:

TUTORIAALI: Viisikkoeväsretkikakku

Paistetaan kääretorttupohja. (esim. lasillinen kananmunaa, lasillinen sokeria, lasillinen jauhoja + leivinjauhetta ripaus)
Otetaan sopivankokoinen rasia - meiltä löytyi tyhjä jäätelörasia.


Leikataan kääretorttupohjasta oikeankokoinen pala, kostutetaan.



Täytetään sopivilla täytteillä

Lisätään kerroksia niin paljon kuin rasiaan mahtuu


Kermavaahdotetaan päällinen. 
Tähän olisi pystynyt taiteilemaan pursotuksetkin, jos olisi pursottelevaa tyyppiä. Minä en ole.
Mutta ihan varmalla otan kynttilät tai muita kakunkoristeita taskuuni.


Ja kas! Näin meillä on eväsretkellämme mukana synttäritäytekakku!

Jäätelörasia on senkokoinen, että mahtuu ihan loistavasti pieneen kylmälaukkuumme tai repun pohjalle, ja kakusta riittää pieni siivu jokaiselle retkeläiselle.
Pohjataikinaa jäi sen verran ylikin, että tein yhdelle retkeltä pois jäävälle lapselle oman eväskakun pienenpieneen eväsrasiaan.

Seuraavaksi menen tekemään voileipäkakun samalla tekniikalla.



*
Kyllä arvaan että tästä tulee kesän kuumin hitti, ja kaikki minua taitavammat kakkumaakarit tuotteistavat idean.

*

Tajusin tätä kirjoittaessani, että meillä on myös pajukori, ja kylmälaukkumme mahtuu luultavasti sen sisään.
Kyllä niin tulee päheä retki.







tiistai 18. huhtikuuta 2017

pääsiäisjälkeispostaus - pienestä farssista toiseen

 Aloitin pääsiäisenvieton jo keskiviikkona omalla henkilökohtaisella lomapäivällä. Keittelin mämmiä, siivoilin, oleilin ihan kaikessa rauhassa.


Kuten tavallista, hohdokkaan säkenöivä elämäni kääntyy yleensä lähemmäs farssia kuin seesteistä glooriaa. En muistanut yhtään, millä ohjeella olin mämmiä aiemmin keitellyt, mutta ovelasti päättelin, että martat varmaan osaavat kaiken.
Osaavat kyllä, toki.
Sellainen pieni epäkohta tosin oli, että marttain annos oli mitoitettu keskisuuren pohojaalaisen suvun tarpeisiin, ei pieneen kerrostalokeittiöön: piti yhtäkkiä kaivella kaapeista lisää kattiloita ja lopulta hypätä kesken kaiken reseptistä toiseen.

No, sitten oli mämmiä yllin kyllin. Sekä pitkälleperjantaille että pääsiäiselle ja osalle lähisukuakin siitä riitti.



Korkkasin perjantaina lenkkikauden ja pyöräilyeväsretkikauden. 

Pyöräilyeväsretkikauden korkkasin fillaroimalla toiselle puolelle kaupunkia katsomaan lapsen ulkokiipeilytreeniä.
Kuten tavallista, hohdokas ja seesteinen vaihtui kepeään farssiin:
Kumpikaan meistä - sen pahemmin minä kuin lapsikaan - ei ottanut huomioon sitä, että suomalainen metsä on melko suuri ja potentiaalisia kiipeilykiviä on kohtalaisen paljon. Ja jos kiikkuu seinällä, ei pysty vastaamaan puhelimen viesteihin.
Pörräsin ympäri metsää fillarillani löytämättä pikku-kiipeliä.
Aloin palella niin, että kostoksi söin eväät ihan yksin ja käännyin kotimatkalle.

Kun lapsukainen kotiutui treenistä, kävi ilmi että olin ollut ihan muutaman kymmenen metrin päässä kiveltä.
Hyvin olivat maastoutuneet. Ja hiljaisiakin olivat, mitään ei kuulunut vaikka korvat hörössä olin siellä metsässä polkeillut.
Linnut lauloivat ihanasti, ja olisin siellä istuskellut vaikka kuinka, ellei olisi ollut niin vietävän kylmä.


Suostuin lauantaina juhlimaan synttäreitäni. 
Lapsukainen leipoi kakun, joten siitä ei kumminkaan tullut farssia, vaan oikeinkin hohdokas ja säkenöivä, ja kaiken lisäksi hyvänmakuinen.

Kävimme lauantai-iltana hraH:n kanssa kahdenkeskisellä illallisella ja melkein varasimme kesäksi yhteisen kahdenkeskisen matkan.
Tästä sentään saadaan aikaiseksi vielä perinteinen farssi, koska aina kun alamme puhua matkasta, puhumme matkasta Italiaan. 
Aina kun puhumme Italiasta, päädymme Kreikkaan ja vielä todennäköisemmin emme päädy minnekään. 

Harrastamme nimittäin niksipirkkamatkailua, mikä tarkoittaa sitä että plaraamme läpi erilaisten matkatoimistojen tarjontaa ja huokailemme ihastuneina kykenemättä kuitenkaan tekemään päätöstä, saati sitten varaamaan yhtään mitään. 




Sunnuntaina nuoriso lähti erikseen suostuttelematta pääsiäiskirkkoon, koska se on perinne ja aina me tehdään niin mutta kieltäytyi jo etukäteen kirkkokahveista koska me ei koskaan tehdä niin.
Sekin oli melko farssitonta, paitsi että yksi meni bussilla, yksi käveli ja kolme pyöräili ja olimme kaikki perillä eri aikoihin. 
Papistokaan ei ollut ihan kartalla siitä, mitä olisi pitänyt tapahtua, niin että oli vähän räpellystä tällä kertaa kirkonmenot. 
Yhden nuoren mielestä oli saarnassa ovela tiiseri, että mitä sitten tapahtui, sen kuulette helluntaina. 

Söimme nyhtöpossuhampparit pääsiäisen kunniaksi. 


Ja koska tämä on pääsiäispostauksen tapainen, niin tässä ovat ne pakolliset tulppaanit - niihinkään ei sisälly muuta farssia kuin se, että oikeastaan pidän ruusuista enempi ja olisin ottanut niitä, mutta kaupassa oli vain tulppaaneja.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

maanantain positiivisia


meillä kävi virpojia

Ruokalistaryhdistys: kalkkunapyörykät, porkkanalaatikko, perunaa. Naposteluporkkanoita ja -kurkkua.

Taloudellisryhdistys: älä osta mitään -maanantai.

Kyllä näillä meriiteillä voi ihan hyvin levahtaa maanantai-imuroinnissa, voihan? Ei voi pieni ihminen millään pysyä ryhdissä kaikilla osa-alueilla, eihän?




Maanantain paras: piällysmiäs huomasi, että minulla on pitämättömiä lomapäiviä.
Kohta on laajennettu pääsiäisloma. 

**
Pitäisikö itse lähteä vaikka Pietariin, kun nyt tässä matkailua harkitsemme?

No, ainakin huoli jakautuu kerralla useampaan kohteeseen ikäänkuin en olisi jo valmiiksi ollut lievästi sekopäisen huolissani


perjantai 7. huhtikuuta 2017

ylellisyystaloudellishuolissani

Ihana P oli kirjoittanut suuria oivalluksia raha-asioista - miten voikin olla että ne pyörivät päässä ihan koko ajan.

Olen tullut siihen tulokseen, että se rahamurehtiminen, jota minä harjoitan on ihan silkkaa ylellisyyttä.
Silloin kun rahaa ei oikeasti ole, ei oikein pysty murehtimaan siitä samalla tavalla, koska silloin joutuu murehtimaan niin äärettömän syvästi ja isosti pelkästään arjesta  selviytymisestä, siitä riittääkö ruoka.
Sellainen on ahdinko.

Tämä tällainen ylellinen taloudellishuoli on sellaista, että rahaa riittää noin suurinpiirtein kaikkeen siihen, mihin täytyykin riittää. Ruokaan ja vastaavaan. Ylellinen taloudellishuolestuja - kuten minä - tietää, että ruoka järjestyy, lääkkeet järjestyvät, pakolliset asiat järjestyvät, mutta kivuuksista täytyy joskus tinkiä.
Sellaista on ylellisyystaloudellishuoli.

Ylellisyystaloudellishuolissani suomen kieli on sitten ihana asia! sureksin sitä, että pitää maksaa yhden leirimaksu, toisen kilpamatkamaksu ja kolmannen huvimatkaruokaraha ja koulukirjahankinnat kerralla.
Jääkaappi on silti täynnä ruokaa, lääkedosetti pyörii iloisesti, kaapissa on siedettäviä vaatteita.
Sureksin että emme voi hömpöttelyostella ylimääräisiä aurinkolaseja juuri nyt heti.
Että pitää kerralla maksella monta isoa juttua ja että pitää odottaa pari viikkoa hömpöttelyosteskeluun.
Turha murhe, turhaan kuluu energiaa siihen.

Nuorison tarpeet ovat ihan älyttömän paljon suuremmat nykyään.
Ne syövät kuin aikuiset: elätämme puolellatoista palkalla viittä aikuista. Ei ihme että välillä kukkaron pohja parkuu.
Meillä on silti ihan kaikkea mitä tarvitsemme lähinnä siis sitä ruokaa.
Yleensä vieläpä ihan riittävästi.

Ylellisyystaloudellisuusmurheellisuus on sitä, että on kilpailuttanut kaiken minkä pystyy, jättää noutokaffet ja lehtien irtonumerot ostamatta ja pohtii muutenkin kulutustaan kriittisesti, mutta harmittelee sitä, kun ei voi heti hömpöttelyosteskella kaikkea sitä, mitä ehkä haluaisi.


Asioita, joihin olen käyttänyt rahaa tässä kuussa
ruoka + muut talousmenot kaapissa nyt suunnilleen viikon sapuskat
eväät työreissulle; en syönyt niitä. nyt minulla on salasuklaata laukussani
eväitä nuorison kisareissuille. yhden kilpailun osallistumismaksu ja ruokailu
yhden nuoren harrastusmaksu, erittäin edullinen
apteekki; pakollisia lääkkeitä
yhden luokkaretkimaksu; yksi matkavakuutus
kissanruoka
kuukausirahat nuorisolle
farkut yhdelle
siirto säästötilille

Näin kun tätä kriittisesti tarkastelen, ei tässä mitään ylimääräistä ole.
Ja ihan kaikkea tarpeellista ja vielä on mennyt säästöönkin.
Että miksi ihmeessä sitten stressaan?





keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

matkavakuuttamiskriizi

Kuten ehkä edellisestä postauksesta muistatte, yksi on lähdössä Lontooseen, toinen Tukholmaan (onneksi megalomaaninen alkuperäinen matkasuunnitelma tarkentui kohtuuhintaiseksi lähestulkoon lähialuematkailuksi) ja kolmas Ahvenanmaalle.
Koska se yksi oli jo aiemmin hiukkaskiihdyttelemässä, sillä on kätevä ja toimiva matkavakuutus.

Ryhdistäydyin vetelässä vanhemmuudessani ja rupesin selvittelemään matkavakuutusasioita numeroille kaksi ja kolme.

Kakkosmatkalle saimme kertakäyttöisen matkavakuutuksen ja muistin ottaa siitä kopion ja passista myös ja olen allekirjoittanut suostumuksia ja vaikka mitä oikealle ja vasemmalle.

Ryhdyimme vakuutusvirkailijan kanssa käsittelemään matkavakuutusta numero kolme ja minä iloisena luettelemaan päivämääriä ja matkakohdetta. Miellyttävä matkatoimistovirkailija totesi lakonisesti, että Ahvenanmaa on muuten Suomea ja lapsellasi on melkolailla kattava tapaturmavakuutus, ei hän taida tarvita tämän lisäksi enää mitään muuta.
Minä nielaisin ja sanoin että niinpä taitaa olla.
Minkä minä sille voin?
Se on lähdössä kauas pois, oikein laivalla. Ihan selvästi matka.

Onneksi en ehtinyt matkahuolilistassani siihen kohtaan, missä lukee että kakkonen menee myös Rovaniemelle.
On sekin kyllä kaukana poissa kotoa, ja oikein junalla mennä ajelevat.
Ihan selvästi matka.

Kyllä minun mielestäni silloin voisi matkavakuutella.



joutsenet


tiistai 4. huhtikuuta 2017

keittiökriizi

Yritän kaivella keittiöinnoitusta talvisäilöstään - jostain syystä olen talven aikana unohtanut, mitä ruokia oikein osaankaan tehdä. Olen myös unohtanut miten ruokaa tehdään.
Leipomisesta puhumattakaan: eiks meilläoo äidinleipää? No ei ole, kun ei vain ole.
Jee.

Keittiöherätys lähti liikkeelle yllättävältä taholta: nuorimmaisen valmentaja pohdiskeli, mahtaako lapsi syödä riittävästi. Muutaman päivän verran ruokapäiväkirjaa paljasti, että eipä hyvinkään, sehän elää pelkillä nuudeleilla ja aamiaismuroilla.
Jee.
huonoäitihuonoäitihuonoäiti.

Olen koko talven - keittoblokista huolimatta - jodlannut solkenaan laulua sun pitää syödä kunnolla, sä tarviit proteiinia, syö, syö, syö.
Valmentaja oli jutellut nuoren kanssa. Arvatkaapa mitä laulua nuorimmainen nykyään laulaa?
mun pitää syödä kunnolla, mä tarviin proteiinia, syön, syön, syön.
Jee sillekin.

Jääkaapista löytyy nykyään jättirasiallinen raejuustoa ja puurokattilan seurana hellalla asustelee vakituisesti mr. Munakaspannu.
Päädyin hetkellisessä keittiöinnoituksessa täydentämään kodinkonevalikoimaammekin vohveliraudalla. Ajattelin että tulee vähän vaihtelua niille munakkaille.

Kaksi vanhempaa vihjaisi, että ehkäpä heidänkin valmentajansa ovat tuota pikaa yhteydessä minuun. He tarvitsevat kuulemma enemmän suklaata, suklaata ja suklaata.
Muuten ei suju tanssi tahi kiipeily.




Pitkästä pitkästä aikaa käytin muutaman minuutin ruokalistasuunnitteluun tällä viikolla.
Yhtenä päivänä syödään bolopastaa se on toinen niistä ruuista joita vielä osaan valmistaa ja toisena päivänä kanakiusausta sen olinkin jo talven aikana ehtinyt unohtaa.

Kylläpäs heti tuli sellainen olo että on talouden ruokahuolto hallussa ja elämä hymyilee taas.



*
Yksi on lähdössä kohta Lontooseen, toinen Tukholmaan ja kolmas Ahvenanmaalle.
Minä sanoin hraH:lle että kyllä kuuluu minunkin päästä johonkin kun kaikki muutkin.






maanantai 3. huhtikuuta 2017

löts

Olen aivan löts.




Kirjoitusblokki.
Keittiöblokki.
Valokuvausblokki.




Viime viikon paras hetki oli kun sain parvekkeen kesäkuntoon: tiputeeveen livestriimi aukesi jälleen, kissaeläinten suureksi iloksi.

Viikonlopun paras hetki oli lauantaiaamuna kun sain kehitellyksi keskenkasvuisille tukevan brunssin. 




perjantai 24. maaliskuuta 2017

Hyvän arkipyöräilyn slowflow-vinkit

Täällä meidän kulmilla pyöräily näyttäisi selvästi olevan nouseva trendilaji.
Erilaisia fillareita näkyy liikenteessä koko ajan enemmän, vastaan tulee laatikkopyörää, fiksiä, fatbikea, on fillareita takakärryllä ja ilman, etukorilla ja etutarakalla.
On mummiksia ja pappiksia, on sukkahousumiehiä ikivanhojen munamankeleiden kyydissä ja pukuheppuja maantiepyörillä.

Harmittelen vähän salaa, ettei sellaista ollut ennen.
Miten paljon laajemmasti olisimmekaan eläneet kauhukolmikon kanssa, jos olisin voinut pakata ne peräkärryyn tai laatikkoon? Muistan, kuinka yksi puolituttu yksinhuoltajaäiti sai jostain ekstrarahaa niin paljon että pystyi hankkimaan itselleen kaikkein halvimman pyöräperäkärryn. Se maksoi melkein saman verran kuin pieni auto ja olin salaa kade. Vaikka he kyllä ansaitsivat sen.

Oma pyöräilyasenteeni on muuttunut aktiivisemmaksi ja iloisemmaksi käsikädessä muuttuvan asenneilmapiirin myötä.
Mitä enemmän ja positiivisemmin pyöräilystä mediassa puhutaan, sitä aktiivisemmin haluan itsekin olla juuri pyöräilijä.

Pyöräily on monella tavalla ekonominen ja ekologinen kulkuneuvo.
Minulle itselleni pyöräillä liikkuminen on vapautta, riippumattomuutta ja slowflowta parhaimmillaan.
Arkipyöräily on niitä harvoja hetkiä omassa elämässäni jolloin dominopalikoiden lailla kaatuilevat ajatukset eivät kompastele päässäni aiheuttamassa ahdistusta.
Olen kaikessa rauhassa, itseni kanssa, itsekseni ja todesti läsnä.



Arkipyöräilyn slowflow-vinkit

1. Varaa riittävästi aikaa
Pyöräily on nautinnollista, jos ja kun ei ole kiire.
Jos pyöräilee työpaikalle jossa ei kuten meillä ole sosiaalitiloja tai konserttiin tai taidenäyttelyyn, ei tee mieli tulla perille läähättävänä ja hikisenä.
Lähde vähän aikaisemmin.
Vaikka pyöräilisit kuinka lujaa, et lyhyellä matkalla kuitenkaan voita kuin minuutin tai kaksi.
Ota siis rauhallisesti. Ei haittaa vaikka ohitsesi lykkisi polvivaivainen pikkumummo rollattorin kanssa.
Sinulla on kaikki aika maailmassa.
Kaikki aika maailmassa - mikä itsekäs, ihana nautinto!

2. Valitse reitti
Jos mahdollista valitse reitti, jossa et pyöräile autoliikenteen seassa. Autojen joukossa pyöräily vaatii tarkempaa keskittymistä ja vetää väkisin mukanaan kiireeseen ja liikenneraivoon.
Valitse hiljaisempia, puistomaisia reittejä jos mahdollista.
Vaihtele reittejä jos mahdollista. Palaa kotiin eri reittiä kuin aamulla menit töihin.
Minulla on mahdollisuus valita usean reitin väliltä: voin ajaa kaupungin läpi muun liikenteen tahdissa tai voin kiertää puistoja ja pientaloalueita tunnelman mukaan.

3. Jätä luurit laukkuun
Totta, motivaatiomusiikki tai aamun uutiset ovat hyvä juttu.
Jätä silti luurit laukkuun.
Kuuntele lintuja ja tuulta, kuuntele ihmisiä joiden ohi menet. Kuuntele autoja.
Ole läsnä.
Ajatukset kulkevat vapaasti ja pakottomasti - ja se onnistui vasta kun jätin luurit veskaan.

4. Varustaudu
Huolla pyörä sellaiseen kuntoon, että se kulkee sujuvasti.
Pohdi varusteita: kulkevatko tavarat repussa vai korissa, millaiset vaatteet suojaavat tuulelta?



5. Pysähdy kauniin ja kiinnostavan äärelle
Sinulla on kaikki aika maailmassa.
Pysähdy.

 










ps. tämä teksti syntyi neljän arkipyöräilyaamun aikana.
torstaina näin fasaanin aamuauringossa ja pysähdyin katsomaan sen sulkien väritystä. niissä on mustaa ja valkeaa ja monta eri sävyä ruskeaa. syvää vihreää on myös.
perjantaina pysähdyin katsomaan kuinka aurinko heijastui vanhan kivitalon parvekkeista. talo oli kirkas auringonkeltainen ja parvekkeet kulkivat pitkin seinää musiikillisen rytmillisesti
tiistaina kuulin mustarastaan huiluilevan, mutta se olikin tuuli korvissani
näin miehen jolla on gopro-kamera kypärässään, se tuli vastaan samassa alamäessä kahtena eri aamuna
kolmena aamuna pysähdyin jokirantaan vain hengittämään



torstai 23. maaliskuuta 2017

Hyvä arki meilläpäin

Sannilla oli ihana kirjoitus hyvästä arjesta, kähvelsin oitis oivallisen idean itsellenikin.

Kuuluuko sun arkeesi työtä ja perhettä ja kaikenlaista säätöä? Minkälainen on ihan tavallinen arkivuorokausi teilläpäin? Kerro ja tägää #hyväarki



*
Kertomus eräästä keskiviikosta
#hyväarki

Kello soi joka aamu 6.24.
Jokaikinen  arkiaamu.
Kaksi tai kolme haluaa puuroa, yhdelle pitää olla jogurttismoothie, kahdelle appelsiinimehua.
Minä haluan jogurttia ja rahkaa ja marjoja. Sitruunaista mehua ja leivän haluan myös.
Kissat haluavat ruokaa. Mitä tahansa, kunhan ruokaa.
Meillä on palvelukeittiö, koska tilaa on niin vähän. Aamu-uninen törmäily pitkin ja poikin aiheuttaisi vain turhaa kinaa.
Väkerrän aamiaistilaukset valmiiksi.
Yksi herää omia aikojaan, yhtä täytyy herätellä ovensuusta, yksi haluaa herätä omaan herätyskelloonsa.
Syömme ilman syvällisempiä keskusteluita.

Tarkistan nuorison aikataulut: yksi menee kaverin luo suoraan koulusta, muistutan että kotona pitää olla viimeistään kahdeksalta.
Yhdellä on kiirelähtö treeniin, pitää ehtiä 16.15 bussiin.
Yksi aikoo mennä itsekseen treenaamaan, aikataulu vapaa.
HraH muistuttaa, että hänellä on pitkä työpäivä, joka jatkuu jokakeskiviikkoisella vapaaehtoisnakilla.

Keskiviikkona kolme viidestä lähtee kahdeksaksi.
Vessaa käytetään nopeusjärjestyksessä.
Vuoroa odotellessani raavin kasaan työeväät. Hurautan pyykinkuivaajan käyntiin - se on mahdollista, koska kotiin jää joku ottamaan sen pois päältä. Ruopsutan kissanvessat puhtaaksi.
Yksi etsii sukkia ja toinen paitaa.

Bussi lähtee päätepysäkiltä 7.23, silloin kaikki lähtijät ovat ulkona ovesta.
Kaivelen fillarin pyöräsuojasta, tänään saan pyöräilyseuraa teinistä joka sisäänajaa uutta pyöräänsä.
Grr, menisin mieluummin ihan yksin.
Pyöräilemme yhdessä.
Luulen että mustarastas laulaa suhmuisessa aamussa. Mutta se onkin vain tuuli kypärän korvallisella.
Kesken matkan muistan, että töissä onkin vähän poikkeuspäivä.
No, tällä mennään.

fillariselfie


Sitten työtä-työtä-työtä-tehdään-jotta-jotta-leipää-syödään.
Sähköposteja ja puheluita, sitä on minun työni useimpina päivinä. Siskon kanssa käymme aamulla hauskan wappikeskustelun.
Poikkeusohjelman merkeissä jalkaudumme ulkohommiin, alan palella oikein tosissani.
En lämpene ehkä ikinä.
Outo päivä, ei yhtään wilmaa, eikä viestejä keskenkasvuisilta.

Työpäivä päättyy kahdelta.
En mene kotimatkalla kauppaan, vaan päätän kehittää ruokaa siitä mitä taloudessa sattuu olemaan.
Kotona on valmiiksi yksi teineistä, pyydän sitä kuorimaan perunoita ja porkkanoita sillä aikaa kun vaihdan vaatteita: kehitetään joku kasvissoppa ruuaksi, kai se riittää.
Pohdimme pitäisikö orastavasta kala-allergiasta laittaa viestiä terkkarille että koulun kalapäivinä saisi muuta ruokaa. Mutkun kala on niin hyvää.

Toinenkin nuorista tulee kotiin, rupeamme syömään.
Ajaudumme absurdiin väittelyyn siitä, kummalle puolelle näkkileipää kuuluu laittaa voita. Isoveli syyttää meitä muita barbarismista. Vaikka juuri se itse laittaa voita väärälle puolelle. Järkyttävää.
Kissat kärkkyvät ruokaa.

Ruokin kissat, täytän tiskikoneen, pistän pyörimään pikakoneellisen pyykkiä, laitan hraH:lle viestin: voitko tuoda maitoa tullessasi, nuoriso lähtee, istahdan juomaan kahvit ja pohtimaan mitä tekisin.
Keskiviikko on hiljaisin päivä, kaikilla muilla taloudessamme on omia menoja.
Olen päättänyt että taatusti en tee kotihommia enkä jää kyyhöttämään yksin kotiin.
Jos mahdollista, yritän ohjelmoida niin paljon iltatöistäni kuin pystyn keskiviikolle.
Ja työttöminä keskiviikkoiltoina kokoontuu mummopiiri tai sitten teen jotain muuta ihan vain itselleni ja itsekseni.
Tänään juon kahvia kissa sylissäni, pelaan muutaman kierroksen sanajahtia ja selaan sosiaaliset mediat.
Päätän lähteä ensin johonkin ja sitten moikkaamaan vaihteeksi omia vanhuksia seniorikansalaisiani.

Ripustan pyykit ja kuopsutan kissanvessat puhtaaksi.
Ensin meinaan mennä shoppailemaan. En menekään. Olen käynyt ainakin sata kertaa katsastamassa lähiostarin pyöräkorivalikoiman, se ei muuksi muutu. Enkä kumminkaan osta sitä pyöräkoria tänään. Enkä mitään muutakaan.
Sitten ajattelen että fillaroin muuten vain hetken.
Tuuli on kylmä, pyöräilenkin suoraan vanhuksille.

Istumme äidin ja isän kanssa höpöttelemässä ja pohtimassa elämää, yritän koota palapeliä.
Ajoitan kotiintulon niin, että melkein kaikki ovat paikalla.
HraH laittaa tiskikoneen käyntiin. Minä en käynnistä tiskikonetta, jos suinkin voin välttää, koska kone menee jostain syystä aina tiltiin kun yritän käyttää sitä. Painan nappia varmaan jotenkin väärällä kierteellä, se on kuin mikäkin oikukas rakastajatar. Grr.

Menen suoraan suihkuun.
Yksi syö iltapalaa, toinen tekee läksyjä, kolmas puuttuu vielä. Siltä tulee viesti, ettei ehdi kotiin sovituksi ajaksi, kun kaverin kanssa on niin hauskaa. Grr.
Saan hepulin ja ilmoitan että tultava on.
Alan hautoa kaameita rangaistusajatuksia ja muutun muutenkin kiukkuiseksi.

Ruokin kissat ja laitan seuraavan aamun aamupalatarpeet mahdollisimman pitkälle. Kehitän itselleni iltapalaa, otan kirjan ja lönähdän sohvannurkkaan pohtimaan lisää kaameita rangaistuksia keskenkasvuiselle.
Se tulee kotiin kumminkin melkolailla oikeaan aikaan ja on niin hyvällä tuulella etten pystykään ärhentelemään.
Katsomme kuvia kaverin yllätyjuhlista.

Yksi teineistä kysyy, katsotaanko tänään Frendejä.
Sanon että haluan ainakin katsoa uutiset kun Lontoossa on tapahtunut jotain.
Ehdotan että se kertaisi sillä aikaa kokeeseen ja kysyisi tarvittaessa neuvoa veljeltään.
Pilaan kuulemma kaikkien elämän rageemalla ihan koko ajan.

Kissa tunkee kainaloon istumaan ja himoitsemaan maksamakkaraa, kuuntelen uutisia, luen kirjaa ja pelaan sanajahtia hraH:ta vastaan. Häviän koko ajan.
Nuorisoa käy suihkussa, rapsuttelemassa kissaa ja vaeltelemassa muuten vain edestakaisin.

kissaeläin haaveilee maksamakkarasta


Nuorimmainen saa harrastustutulta oudon viestin, ihmettelemme sitä yhdessä. Kohta tulee valmentajalta täsmennysviesti: parin viikon päästä voisi olla kisat, sopiiko aikatauluumme?
Sopii toki. Samalla viikonlopulla on keskimmäinenkin kisoissa, tulee jännittävä viikonloppu.
HraH ehdottaa että mekin lähtisimme silloin johonkin.
Tuijotan kalenteria ja lasken rutiininomaisesti, miten pitkä aika on lapsilisään, palkkapäivään ja pääsiäiseen, miten monta viikonloppua on ennen pääsiäistä ja kuinka paljon niissä on ohjelmaa, ja mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen niitä.
Pikkukissa haluaa leikkiä, sille pitää heitellä hiirtä.

Katsomme yhden jakson Frendejä, onnistun hajakommentilla suututtamaan yhden teineistä vielä kertaalleen, suunnittelen nukkumaanmenoa, mutta alammekin muistella nuorimmaisen kanssa ihanaa kesälomaa Samoksella pari vuotta sitten.
Katsomme kuvia ja haikailemme takaisin.
Olisi ihanaa maata lämmössä.

olisinpa täällä


Piilotan pikkukisun hiiren.
Menen sänkyyn lukemaan.
Luen kunnes alkaa nukuttaa.


Kaikki arjen päivät ovat samanlaisia.
Ja erilaisia.




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

arkikuvia viikon varrelta






Keskiviikkona menin konserttiin. 
En oikein viihdy Tuomiokirkossa, se on liian iso ja liian vanha. Siellä jotenkin hipsuttelevat edesmenneiden  pahansisuisten unilukkareiden haamut ja tulee muutenkin reformoitumaton ja lannistettu olo. 
Musiikki kyllä oli nautinnollista. 

*

Torstaina yksi teineistä odotti kiihkeästi tietoa Turun kaupunginteatterin uuden Seitsemän veljeksen miehityksestä. 
Laitoin lapsen koulupäivää ilahduttamaan kuvaruutukaappauksen heti, kun veljekset julkistettiin.



**

Luen kirjaa tanskalaisesta hyggestä.
Kysyin hraH:lta, onko hän hyggeonkel?
Onkel hän on joka tapauksessa siskonsa lapsilleen, mutta onko hän myös hygge? Ja onko hän siis todellinen hyggeonkel?

HraH sai naurukohtauksen; nuorison mielestä meillä on poikkeuksellisen surkea huumorintaju.



Perjantaina sain lapselta kauppalistan.
Lapsi tarvitsee viikonlopuksi kisaeväät. No comments.


**

Olen kuvannut viime aikoina valitettavan vähän.
Täytyykin ottaa kuvaaminen alkavan viikon teemaksi.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

puhu kauniisti

Palaan rakkaaseen parisuhdevinkkiini:

puhukaa kauniisti toisistanne

puhukaa kauniisti toisillenne.

Siitä ihan Hesarissa asti kirjoitettiin.

*

En tiedä, kumpi on vaivaannuttavampaa: sekö että tuodaan keskinäiset kinat johonkin julkiseen tilaan vaiko se että (nais)porukassa mollataan poissaolevaa kumppania.

Arki on arkea, se on selvä.
Varsinkin pikkulapsiaika nävertää sielua: väsyttää jatkuva saapuvillaolo, parisuhe on ehkä keskeneräinen ja kasvamassa vasta, samoin oma sielu ja lapsetkin vielä siinä sivussa. Ja elämä on makaronilaatikkoa ja kurahousua noin enimmäkseen.
Mutta silti: joskus silloin, joitakin aikoja sitten, juuri sinä itse olet tuon toisen valinnut lähimmäksesi.
Olet tehnyt valinnan ihan itse.
Arvosta itseäsi ja kumppaniasi sen verran, että ihan oikeasti ja todesti puhut kauniisti toisesta ja toiselle.
Ja puhut kauniisti itsestäsi ja itselle. vaikka se on sadasti vaikeampaa.

*

Elämiä, tilanteita ja kohtaloita on toki monenlaisia, aina ei vain suju.
Mutta silti.

*
Olen koko paastonajan alun pohtinut paastolupaustani.
Tässä se taitaa olla: Puhun kauniisti.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

minä poljen...fillarointivarusteista

Bussikortti loppuu ihan kohta.

Ensimmäinen kontaktini fillarikauteen pitkän ja pimeän talven jäljiltä oli hiukan lannistava.
Tuli sellainen olo, etten ehkä enää ikinä halua pyöräillä mihinkään.

Viikon verran yritin fiilistellä asialla, sitten kaivelin pyörän uudestaan esiin, kun sää oli sopivan nätti.

Oikeanlaisissa varusteissa, kohti auringonlaskua, lumettomia ja jäättömiä teitä pitkin...

Ei lainkaan hullumpi juttu.

Yhtäkkiä tavoitin taas vapauden ja ilon ja eteenpäinmenemisen nautinnon.

*

Mikä auttoi?

- parempi sää
- parempi mää
-täydemmät renkaat
- asianmukaisempi varustus.

Löysin yhden urheiluliikkeen alelaarista pyöräilijän sadeasun. Se oli jo lähtöhinnaltaan kohtalaisen siedettävä, ja alennettuna melkein ilmainen (45€), lupaa lappusen mukaan täyden tuulenpitävyyden ja kestää 5000 pylvästä vettä. Räikeänkeltainen yläosasto ja perusmusta housuosa, vähän epämiellyttävän rapiseva, mutta kevyt.
Jo kahden käyttökerran perusteella ehdottomasti käyttökelpoinen hankinta!

Ensimmäisen kerran koeajoin asun tunnin fiilistelylenkillä. Tuulipuvun alla oli silloin pitkähihainen paita ja huppari, sekä collegehousut. Asteita ulkoilmassa ehkä +5 ja tuulta maltillisesti.
Takin selkätaskuun lykkäsin avaimet, telefoonin ja pikkukukkaron. Mahtuivat mukavasti, eivät kilisseet ja kolisseet.

Toisen kerran koeajoin asun peruspyöräilyllä kotoa keskustaan asioille ja takaisin. Rapsakka vastatuuli mennessä, asteita sen suunnilleen +5. Takin alla neule ja pitkähihainen t-paita, jalassa tuulihousujen alla farkut.
Kaupungilla kävin hoitamassa muutamia juoksevia asioita ja istahdin konserttiin. Puvun taittelin konsertin ajaksi reppuun talteen.

Pyöräilyvauhdiltani olen tasaisen mummomainen kaupunkipyöräilijä, keskinopeuteni lienee 15km/h tietämissä, ja tavoitteenani on päästä perille ehjänä ja hikoilematta.


Plussat
kevyt ja miellyttävä käyttää, ei rajoita liikkumista
pitää oikeasti tuulta. Takin alle riitti ihan neule, ei tullut vilu eikä liian hiki
heijastimet ja väri
taittuu kohtalaisen pieneen tilaan, takin pysyy teoriassa taittelemaan taskuunsa vaikka luultavasti niin ei olekaan tarkoitettu

Miinukset
ratiseva
räikeä varsinkin kaupunkikäytössä
saisi mennä vielä pienempään tilaan
vain selkätasku

Jo parin käyttökerran jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen hankintaani, varusteilla on näköjään merkitystä, vaikka yleensä ajattelenkin että varusteilla kikkailu on pelkkää elitismiä.


Isoksi henkiseksi haasteeksi kohdallani näyttää muodostuvan ihan silkka turhamaisuus.
Kaupunkigoretextakki olisi edustavampi ja kaupunkikelpoisempi, mutta pyöräilykäyttöön suunniteltu tuulipuku tuntuu toimivan ihan älyttömän paljon paremmin.

Ja vähän masentavaa, kun joutuu tarkistamaan käsityksiään.
Pakko myöntää, että kannattaa hankkia käyttötarkoitukseensa kohdennettuja varusteita, ei mitään random-juttuja. Kyllä on eroa.
Juoksuun juoksuvarusteet, kävelyyn kävelyvarusteet, kaupunkipatsasteluun kaupunkipatsasteluvälineet - kyllä on mukavampaa. Höh.




torstai 16. maaliskuuta 2017

valinnanvapaudesta

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä tärkeämpänä pidän sitä että on valinnanvapaus.
Ihan todellinen valinnanvapaus.

Sitten jonain päivänä kun minä olen vanha raihnas ja kärttyisä, haluan kyllä valita.
Haluan valita mitä ruokaa syön, enkä ottaa automaattisesti jotain savivellin väristä höystöä.
Haluan valita menenkö ulos vai en ja usein teen toisella tavalla kuin yleensä. Ihan kiusaksi vain.
Haluan valita, osallistunko fysioterapeuttisesti aktivoivaan askarteluun vai en. Aika usein en. Mutta voin heitellä niitä hamahelmiä pitkin.
Haluan väitellä ja kinastella.
Haluan valita, mitä puen päälleni ja milloin. Aamupala kuuluu syödä yöpaitasillaan. Vasta sitten puetaan.
Haluan valita, menenkö kirkkoon tai konserttiin ja millaiseen konserttiin. Ja en halua katsoa klassikkodraamoja vaan slapstick-komediaa, koska se on hauskempaa.


*
Kaikkein eniten mietin tuota syömäpuolta.
Kyllä on niin että sellaisen laitostetun ruokailun aika on ohi. Miksi ihmeessä pitäisi olla vain yhtä ainutta ruokalajia, jonka joku muu on päättänyt?
*

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Yksityistaloudellisuus

Iltapäiviemme iloksi laatulehti kirjoitti jutun palkkaköyhyydestä.
Vihdoinkin sana sille, mitä olen: olen palkkaköyhä.
Saan työhöni ja työmäärääni nähden ihan kelvollista palkkaa, mutta siitä huolimatta olen varmaan vuoden verran ainakin ihmetellyt, mihin raha valuu.

Se vain ei tunnu riittävän.
Tai riittäähän se, kaikkeen siihen mitä tarvitaan.
Mutta nihkeästi.

Teoriassa ruokakuntamme koostuu tällä hetkellä kahdesta työsskäyvästä aikuisesta ja kolmesta alaikäisestä lapsesta.
Käytännössä ruokakunnassamme jääkaapin ovea kitisyttää neljä aikuisenkokoista ja yksi urheileva keskenkasvuinen.

Teoriassa ruokakuntamme vaateostoksia tehdään kahdelle työssäkäyvälle aikuiselle ja kolmelle alaikäiselle lapselle.
Käytännössä vaateostoksia tehdään viidelle aikuiselle.

Teoriassa ruokakunnassamme on kolme koulua käyvää tai opiskelevaa henkilöä.
Käytännössä ensi syksystä asti vain yksi kuuluu maksuttoman perusopetuksen piiriin.

Taloutemme kaksi aikuista elättää viittä aikuista.
Sekä teoriassa että käytännössä.







tiistai 14. maaliskuuta 2017

Parisuhevinkki

Puhukaa kauniisti toisistanne

Puhukaa kauniisti toisillenne


*

Olen viime aikoina joutunut työssäni keskelle sotkuisia parisuheavioerodraamoja.
Ja ei, en ole parisuhdeneuvoja, en terapeutti enkä lastensuojeluvalvoja.


Mutta ystävät rakkaat, puhukaa kauniisti toisillenne ja toisistanne.
Ihan joka päivä.
Mielellään jo ennen sitä kriisiä.


Ja jos nyt kuitenkin kriisiydytte, niin kiltit rakkaat ystävät: älkää tuoko sotkujanne ventovieraiden ihmisten eteen.
Ette kumminkaan pysty sanomaan enää mitään, mikä muuttaisi tilanteenne toiseksi. Ja se vieras ihminen joutuu todella hankalaan välikäteen, kun se ei oikeastaan tunne kumpaakaan teistä.

*


Omituisia kysymyksiä, joihin olen törmännyt työssäni:
osaatko kertoa ketkä ovat tässä kuvassa (kuva ajalta ennen syntymääni)
mitä koulua lapseni käy
mikä bussi menee sinne




maanantai 13. maaliskuuta 2017

viikon varrelta

Olen yrittänyt ylläpitää henkistä moraaliani keksimällä erimoisia teemaviikkoja.
Nyt alkaneen viikon nimi on aktiivisuusviikko. (on ollut mm. iloiset eväät -viikko; säästäväisyysviikko ja kauneusviikko)

Ollaan nyt sitten blogiaktiivisia.


Viime viikolla tapahtui:

Lapsukaiselle tuli postia: isänmaa kutsuu poikastaan.
enhaluu. enrupee. kyllä en ole vanha.



Pohdiskelimme teinien kanssa elämää.

Yhden mielestä maailmankaikkeus on meidän ympärillä mutta me ei olla sen keskellä.
Se on kuulemma lohdullista.

Toinen haluaa että opet niinku huomaa mut mutta ei niin että ne huokailee ja hengittää.

Olemassaolon merkityksellisyys, huomatuksi tulemisen tärkeys - sitä kai me kaikki pohdiskelemme. Isot ja pienet.



Viikolla oli mummopiirini kokoontuminen. Miten voikin olla joku juttu niin voimaannuttava?
Joka kerta ihmettelen, onko minulla muka mitään annettavaa kenellekään.
Joka kerta olen saamapuolella itse.


Alkoi näyttää keväältä.
Päätin heti, että tarvitsen takin ja farkut ja kengät ja paitoja ja uuden kampauksen.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

lukutuulella

Oli pakko lykätä fillarikauden aloittamista vielä reilulla viikolla: loskaa polviin asti.

*

Töissä koko viikko iltahommia.
En tykkää olla iltaisin poissa kotoa, vaikka tykkäänkin tästä osa-alueesta työssäni.

Luin bussilukemisena Kukkaron kuningatar - ihan oivallinen näkökulma henkilökohtaiseen talouteen.
Olisi mukavaa ansaita jonkin verran enemmän tai vielä mieluummin tietysti paljon enemmän mutta aika haluton olen luopumaan ajastani. Tässä kirjassa (ja valmennusohjelmassa?) lähdetään liikkeelle nimenomaan pikemminkin suhtautumisesta rahaan, työhön ja aikaan kuin varsinaisesta säästämisestä.
Opus haastaa pohtimaan omaa suhtautumistaan rahaan ja talouteen, miettimään arvomaailmaansa ja sitä, elääkö arvojensa mukaan.
Tuottaako tehty työ arvojen mukaista kulutusta vastaavan määrän rahaa?

Kirjan näkökulma on ehdottomasti terveellisellä tavalla haastavampi kuin perinteinen säästämisohjeistus: kilpailuta sähkösopimus en pysty koska taloyhtiön sähkö kilpailuta puhelimet halvin tällä hetkellä tarjolla oleva; harmittaa kun muutama vuosi sitten annoin söötin pojan huijata minut pois liittymästä jota ei enää ole ja joka olisi ollut kuitenkin edullisempi leivo itse leipäsi ja ota eväät töihin kyllä vain, käytä kirjastoa ja irtisano turhat lehtitilaukset.

Tämän kirjan näkökulmasta katsottuna ansioni, kulutukseni ja arvoni kohtaavat kyllä: ansaitsen riittävästi ruokkiakseni teinit melko terveellisesti ja olen kotona siinä vaiheessa kun keskenkasvuinen tulee itkien kotiin, koska opettaja se kehvatsun ääliö huokaisi hänelle. Huokaisi. Että julkeaakin.

*

Nyt aloitin bussilukemisena Lemmen ilot ja sydämen salat - suomalaisen rakkauden historiaa. Seikkailen parhaillaan keskiajalla.

Minä naitan sinulle tyttäreni kunnialliseksi emännäksi, jolle kuuluu puoli vuodetta, lukot ja avaimet ja kolmannes irtaimistosta, jonka Te omistatte tai voitte tulla omistamaan, ja kaikki se oikeus, joka on Uplannin lain mukainen ja jonka Pyhä Erik antoi; nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. 
(Kuningas Kristoferin maanlaki, Naimiskaari, 8. luku.)

*

Aika paljon olen ehtinyt bussissa tänä vuonna jo lukea.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tutoriaali: how not to

Olen yrittänyt lietsoa itseäni fillarikauteen pikkuhiljaa.
Olen yrittänyt fiilistellä muistoillani, houkutella itseäni uusilla haaveilla ja hankinnoilla (sadeasu!) ja lupauksilla uusista hankinnoista jahka kausi käynnistyy. Työlästä on.

Olen jo muutamaan otteeseen yrittänyt kaivaa pyörän kellarista esiinkin, mutta aina juuri silloin tulee megalomaaninen lumimyräkkä.
Maanantaina illansuussa onnistuin päihittämään lumimyräkän muutamalla tunnilla ja pääsin pienelle iltakierrokselle, tästä riemastuneena kokosin vinkit

Pyöräilykauden korkkaaminen pitkän ja pimeän talven jälkeen - ÄLÄ

- pukeudu liian lämpimästi. Kahdet villahousut ovat ihan varmasti liioittelua, vaikka muuten aina paleltaakin. Ja se kotipaidaksi alennettu tasaraitapaita ei ole talven aikana muuttunut yhtään sen paremmaksi sporttivaatteeksi, se hikoontuu ja tuntuu ihan yhtä ikävältä päällä kuin syksylläkin.

- jätä kypärää säätämättä. Ainakaan jos keskenkasvuinen on kähveltänyt sen luistelutunnille lainaan. Se puristus päässä ei hellitä minuutin päästä, ei vartin päästä eikä millään muotoa ennen kuin ihan oikeasti riisut sen kypärän

- pistä puhelinta housuntaskuun. Sekään ei muutu matkan mittaan yhtään sen mukavammaksi.

- aja täysillä sitä ylämäkeä jota et jaksa ajaa täysillä edes huippukunnossa.

- aja täysillä edes tasamaata koska et todellakaan ole huippukunnossa ja sitä paitsi ne villahousut ja se typerä paita hiostavat.

- mene suihkuun jäähdyttelemättä kaikessa rauhassa. Jos alkaa huimata, silmissä sumenee ja joka puolelle tulee huono olo ja tekee mieli vannoa ettei enää koskaan ikinä milloinkaan pyöräile, se voi mahdollisesti johtua ihan vain siitä että liian raju lämpötilavaihtelu pistää verenpaineet sekaisin.


Puolen tunnin peruslenksa meinasi olla vähän liikaa.
Olin ihan valmis myymään pyörän pois kokonaan,  ja ehdin jo vannoa etten koskaan ikinä milloinkaan liiku mistään mihinkään muutoin kuin bussilla.





maanantai 6. maaliskuuta 2017

Mistä tietää että kevät on tulossa

...aurinko paistaa

...kisut säksättävät linnuille (penteleen harakat!)

...tulee lähteneeksi kävelylle ihan itsestään

...tekee mieli keltaisia tai oransseja verhoja

...tulee leiponeeksi pikkuleipiä ihan vain siksi että teki mieli leipoa pikkuleipiä





**

Lapsi kotiutui unelmiensa matkalta Sveitsistä.

Sanat antimateria, positroni ja Schördingerin aaltofunktio mainittiin keskustelussa. Ainakin.





lauantai 4. maaliskuuta 2017

anoppimureh

Sarjassamme absurdeja murheenaiheita:


Mitä jos minusta tulee isona ihan kamala anoppi?

perjantai 3. maaliskuuta 2017

yhteishakukriizi2

meillä vietetään taas yhteishakuvuotta.
Johan sitä edellisestä kerrasta vierähtikin pari vuotta.

Tässä talventaitteessa on oppilaitoksia aseteltu kivoimmuusjärjestykseen kerran jos toisenkin. Teinin koulusta on tehty opintomatkoja, oppilaitokset ovat itse järjestäneet tutustumisiltoja ja halukkaille opiskelijoille on tarjottu myös päiväkäyntejä kiinnostaviin kouluihin.

Tammikuun puoliväliin asti ykköspaikkaa pitänyt koulu putosi kokonaan valintojen ulkopuolelle tyrittyään teinin mielestä oikein kunnolla tutustumisillassa.
Toinen takuuvarma suosikki putosi listoilta minulle toistaiseksi tuntemattomasta syystä - koulun kielivalinnat, jotka olivat olleet tapetilla ainakin kolme vuotta, katosivat yhtäkkiä teinin päästä kuin tuhka tuuleen.

Kuin puskista estradille nousi lähikaupungin koulu yksityisesittelyllään ja niinkin heppoisella markkinointilausella kuin meillä on tosikivat opettajat.
Yritin palauttaa teiniä maanpinnalle että ihanko totta kuvittelet, että joku koulu mainostaisi meillä on muuten hyvä koulu, mutta aivan toivottomia ääliöitä opekunnassa.

Isoveljelle sanoin aikoinaan että mieti tarkkaan, minkä pistät ykköseksi, sinne nimittäin joudut. Ja sanoin myös että allekirjoitan ihan minkä tahansa valinnan, kunhan itse olet sen miettinyt ja seisot sen takana.
Samaa linjaa noudatin nytkin: sanoin että sinä sinne kouluun menet, en minä. Tee perusteltu valinta, minä tuen sitä.
Ainoa lisävaatimus, mitä lopulta päädyin esittämään, on se että listalla on yksi tärppikoulu, sellainen johon lapsen keskiarvolla ihan varmasti pääsee ja joka on suunnilleen mieluisa.
Ensimmäisillä hakusijoilla kun on kouluja, joihin on pääsykoe.

Teinin opinahjossa on sellainen käytäntö, että yhteishaku tehdään koulussa opinto-ohjaajan valvonnassa opon tunnilla, ja vain ja ainoastaan vanhempien etukäteen antaman suostumuksen perusteella.
Eilen illalla yhdeksän pintaan päädyimme yhteisymmärryksessä teinin kanssa laittamaan opolle viestin: olemme kotona sopineet, että syöttökaavakkeeseen laitettua järjestystä tai koulua voi muuttaa, olemme kotona koko ajan korostaneet että lopullinen valinta on lapsen oma. 

Aamulla klo 8.30 kilahti sähköpostiini viesti, yhteishaku on jätetty.
Hassun ristiriitaisesti: vaihtoehto, jota itse olin ensin ajamassa ponnekkaasti ja joka ei harkintavaiheessa kelvannut teinille ensinkään, olikin mennyt läpi.
Tässä vaiheessa se tuntui minusta tyhmältä valinnalta ja vähän turhan halvalta voitolta.
Lapsen oma valinta kuitenkin - ja hyvä niin.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pyörien kriizi

joka vuosi suurin piirtein näihin aikoihin alan haaveilla pyöräilemisestä.
Vähän niin kuin karhu joka herää talviuniltaan.

Haistelen ilmaa ja tassuttelen pitkin teitä arvioimassa sää- ja jäätilannetta, lasken bussikortin päiviä ja selaan säätiedotuksia, haaveilen kaikenlaisista pyöräilyä helpottavista apuvälineistä ja olen valmis heittämään kauniit saapikkaani ja tyylikkään takkini talvijemmaan ja kietoutumaan veden- ja tuulenpitäviin sporttivermeisiin.

Vannon etten enää ikinä liiku mihinkään millään muulla kuin pyörällä kunhan vain pääsen pyöräilemään, paitsi ehkä voin kävellä jos tulee hurrikaani.

Ihan yhtä varmasti elo-syyskuussa hylkään fillarini sydämettömästi kuin kesäkissan tai ohimenevän rakastetun ja vannon että lopun elämääni liikun vain ja ainoastaan joukkoliikenteen voimin enkä mene ulos enkä pyöräile tai kävele enää ikinä.
miten niin äärimmäisyysihminen?

Olen jo ainakin kolme vuotta yrittänyt hankkia takakoria tarakalle, käypää takkia ja kelpo kenkiä. Voin varmaan jatkaa vielä yhden vuoden arpomista.
Haaveilen vain.
Pystyn ihan kivuttomasti hankkimaan uuden pyörän, mutta en takakoria. En vanhaan enkä uuteen pyörään.
Kyllä pitää semmoista harkita ja pohtia. Että jos maksaa 12,99 niin onko turha hankinta.

Joka vuosi kärsin myös armottomasta tyylikriizistä.
Justiinsa ehdin talven mittaan kehittämään talvimasennuksen ja -ahdistuksen lisäksi jonkinmoisen vähän kauniintapaisen tyylin ja mekon ja semmoista ja sitten tulee kevät ja tuuli ja sadekuurot ja pitää vaihtaa käytännöllisiin sporttivaatteisiin.
En kestä.
Mutta ei kyllä voi polkea kauniissa takissa pitkin ja poikin. Menee rapaiseksi.

Eikä ehdi lukea kirjoja.
Voiko kirjan laittaa siihen etukoriin mitä minulla ei ole aikomustakaan hankkia? kun aion hankkia korkeintaan takakorin, jos sitäkään.










lauantai 25. helmikuuta 2017

katsomuspohdintaa

Kun nuoriso oli vauva-, taapero-, leikki- ja alakouluikäistä, meillä oli hraH:n kanssa tapana lönähtää rankan päivän iltana töllön eteen katsomismaratonille.

Olemme kuluttaneet yhdessä ainakin Frendit, Studio Julmahuvin, Huonosti käyttäytyvät miehet, Tahdon asiat ja Komisario Montalbanon. Useaan otteeseen. (*)

Pyhiä hiljaisuuksia on vietetty myös Komisario Morsen ja Frasier Cranen seurassa.
HraH yritti houkutella minua myös Solsidanin ja 24:n faniksi, onnistumatta. Toinen tulee liian iholle ja toinen on muuten vain pelottava.

Melko pitkään nämä olivat meidän kahden yhteistä omaisuutta, omaa aikuista aikaa.
Sitten Isoveli tuli osingolle Julmahuvissa.
Nyt olemme lähteneet Frendien uusintakierrokselle Isosiskon kanssa.
Metkaa.
En osaa kuvitella että itse katsoisin Hill Street Bluesia yhdessä äidin kanssa.

kissaeläin katsoo elokuvaa


*
(*)eikä pidä aliarvioida klassikkolainausten merkitystä arkipäivässä

"tässä on sun oma ympyrä ja sä voit siinä sun omassa ympyrässä sanoa sun omia asioita" (kun puidaan parisuhdeasioita)
"mä olen vaan pieni yksinäinen speltinviljelijä"
(Tahdon Asiat)

"Kreikan meri - Meri Kreikan" (kun suunnitellaan lomamatkoja)
"Sharkman: Hi!" (HraH /joku lapsista minulle, jos en ole nauranut pitkään aikaan)
"minä menen avantoon"
"It's Miska allright"
"keep it cool, nanook! /kept et kul nanook" (useimmiten hraH minulle, kun alan käydä ylikierroksilla)
"Völler, Klinsman zwei..." (minä, jos taloudessa puhutaan liikaa futista)
(Julmahuvi)

"Montalbano sono" (minä, kun alan kuvitella että osaan puhua italiaa kunhan tarpeeksi yritän)
"il persona personamente"
(Montalbano)

"cushions!"
"I'm sailing, I'm sailing..."
"shus luv!" (useimmiten hraH minulle, kun alan käydä ylikierroksilla)
(Huonosti käyttäytyvät miehet)


*
Nyt on ihan pakko heittää vuorovaikutteinen blogikysymys: onko teillä yhteisiä sarjoja tai sitaatteja perheessä?

perjantai 24. helmikuuta 2017

Hajahuomioita vanhoista tansseista

Silloin joskus kauan sitten lukion vanhojen tansseihin osallistuivat kai kaikki.
Tai ainakin meidän koulussa tehtiin niin.

Liikunnantunneilla treenattiin muutaman viikon ajan, pari löytyi omalta tai rinnakkaiselta luokalta ja ylijäämätytöt tanssivat keskenään.
Puku oli vanhan tyylinen; itsetehty tai vuokrattu, 1800-luvuntyylisiä vannehameita enimmäkseen.
Koulun jumppasalissa tanssittiin, illalla vanhemmille ja päivällä koulun oppilaille ja siinä se.

**

Nykyään ovat asiat aivan toisin. Ihan ensimmäiseksi: kaikki eivät tanssi.
Tanssivat vain ne, jotka kurssitarjottimelta nappaavat tanssikurssin.  Kaikki eivät ota.
Melkein kävi meilläkin niin - vähältä piti että kurssitarjottimelta olisi napsittu vain matikkaa, matikkaa ja vielä vähän lisää matikkaa.
Kevyesti painostettuna ts. isänsä teki töitä hartiavoimin lapsukainen suostui fiksaamaan kurssivalintojaan vanhojen tanssien hyväksi.

Toiseksi tämän päivän nuoret ottavat parin ihan mistä vain. Eri koulusta tai eri luokalta tai lainaavat jostain ihan mistä vain. On nuoria herroja jotka tanssivat joka vuosi läpi lukion ja joita pyydetään tanssimaan vielä sen jälkeenkin. Ja nuoria neitoja, jotka tanssivat poikaystävän kanssa jossain ihan muualla kuin omassa koulussa. Miten vallankumouksellista!

Kolmanneksi niillä voi olla koreografi. Ihan totta. Tai tanssiasiantuntija. Joskus molemmatkin.
Ne ihan oikeasti treenaavat tanssejaan. Paljon.
Meidän kulmilla yksi lukion jakso kestää suunnilleen kuusi viikkoa ja yhtä kurssia on jakson aikana kai 3x75min. Tähän kouluun tuli ymmärtääkseni kolme tanssikurssia - eli siis kolme ryhmää.
Lapsukainen tanssi siis kuuden viikon ajan 225 min viikossa, ja tähän päälle vielä muutamat yhteiset ekstratreenit kaikille kolmelle kurssille.

Neljänneksi ne tanssivat muualla kuin koulussa, siis jossain kunnon salissa. Joillain porukoilla voi olla liveorkesteri. Ei kaikilla.
Isoveljen koulusta kävivät halukkaat parit myös heittämässä vierailukeikan jossain vanhainkodissa ja tanssittivat siellä väkeä.

Tämä kaikki johtaa siihen että

1. Niillä on tasamäärä sekapareja. Näyttävän näköistä. Nuoret neidit heleänvärisissä asuissaan pitkän tyylikkään herrarivistön saattelemana. <3!



2. Ne osaavat tanssit.
En ole ihan varma, tanssiko siellä vanhoissa tansseissa ketään muuta kuin minun lapsukaiseni - en oikein ehtinyt katsoa - mutta jos tanssi, niin yksikään niistä ei katsonut jalkoihinsa.
Nuoret herrat kulkivat ryhdikkäänä komeana rivistönä daamiensa kanssa.

3. Niille oli annettu tapakasvatusta
Kumarrukset olivat tyylikkäitä, asento oli itsevarman ryhdikäs mutta rento, ja nuoret neidot olivat kuin kukkasia.

4. Yleisö pääsee istumaan ja näkee hyvin.



Pitkin talvea ja tanssikurssia lapsukainen - vai pitääkö sitä jo kutsua nuorukaiseksi? - alkoi puhua yhä innostuneemmin ja innostuneemmin tanssimisesta. Ei niinkään paristaan vaikka kai niinkin olisi voinut käydä vaan ihan puhtaasti tanssimisesta.
Se esitteli oppimiaan askelia yleisöstä kriittisimmälle, omalle siskolleen.
Vuodenvaihteen jälkeen se meni hyvän kaverinsa kanssa tanssiseuraan treenaamaan lavatansseja.
Yhdessä vaiheessa korviini kantautui luotettavista lähteistä huhu älkää kysykö mitä kautta että se on tanssiessaan uskomattoman rento, heittäytymis- ja eläytymiskykyinen ja kaikkiaan aivan unelmavävy.

Yhtäkkiä oli se ilta ja meitä oli - kuten aina - penkkirivillinen kannustamassa jälkikasvua.
Ensin yritin kuvata mutta sitten totesin että parempi vain istua ja nauttia.
Se osasi jokaikisen tanssin, oli ryhdikäs ja rento ja ihan hirmu usein parinsa - iloisesti hymyilevän nuoren neidon kanssa - eturivissä.
Se tanssitti molemmat isoäitinsä ja minut. Ja se osasi viedä. minä ja hraH sovimme kyllä aika hyvin yhteen monella tavalla mutta emme oikein ollenkaan tanssilattialla.

Lapsukaisen koulussa on tapana että nuoriso itse tekee yhden oman tanssin jossa on nykypäivän musiikkia ja oma koreografia.

Olin luullut että lapsukaiseni on vähän jäykeä matikkanörtti mutta se onkin nörtiksi naamioitunut elvis/fredastaire/marocbjurström joka twistasi ja lapioi ja letkahteli niin että koko yleisö alkoi läpsyttää tassujaan. Siitä säkenöi kirkas ja puhdas tanssin ja olemisen ilo ja rentous ja letkeys ja minä olin vain että oo, se on minun lapseni.





Ja ainoa asia mikä minua vähän harmittaa on se, että lapsukainen ei halua millään tavalla näkyä missään ihmeellisessä intternetissä niin että minä en voi leuhkia kuvallisesti, vaan sanallisesti vain. Ja siksi tämän postauksen kuvatkin ovat tämmöisiä tarkoituksellisen epämääräisiä vain. ne ainoat kuvat joita olen siitä muualla somessa joskus julkaissut ovat kaikki jonkun toisen sinne syytämiä.

torstai 23. helmikuuta 2017

Parisuhteellis

Tiedättekö semmoisen, kun kaikki on hyvin, paremmin ja oikeastaan ihan parhaasti, ja silti sielussa lepattaa levottomasti? Sellaisen epämääräisen eksistenssiahistuksen, jolle ei oikein voi mitään muuta kuin hokea kaikkijärjestyykyllä.
Olen semmoisessa vaiheessa.
Lepattaa.

Sen takia varmaan olen viime viikkoina pohtinut kaiken muun hyvän lisäksi myös parisuhteellista, ja nyt monessa blogissa kiertänyt kyselyhaaste osui mallikkaasti pohdintoihini.



Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Naimisissa 18 vuotta, yhdessä...voihyvänenaika 21? Eikun laskuvirhe: kohta 23 vuotta. Kääk.

  
Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
8 vuotta. (toim.huom. humanisti laskee sormin ja varmistaa taskulaskimella että meni oikein)
  
Kuka pyysi ketä ulos? 
Luultavasti minä. Jossain vaiheessa sellaista puhtaasti kaverillista opiskelijahengailua huomasin yhtäkkiä että tässä on muuten semmoiset hartiat joiden turvassa olisi hyvä olla. HraH oli silloin vielä aika...verkkainen. Sitä piti vähän töniä oikeaan suuntaan.
  
Kuinka vanhoja olette? 
44 tänä keväänä, molemmat. Ja kyllä, minä olen vanhempi - tosiasia, jota minun ei anneta unohtaa tai sivuuttaa. Kokonaiset 7 viikkoa. Varsinainen puumanainen olen. Saalistanut pientä viatonta opiskelijapoikaa.
  
Kumman sisaruksia näette/näitte enemmän?
Minun; hraH:n sisko asuu kaukomailla.
  
Onko teillä yhteisiä lapsia?
Ihan liiankin kanssa: 3 kpl. 
  
Entä lemmikkejä?
Niitäkin on ihan liikaa: 3 kissaeläintä.
(meillä on kaikkea kolmin kappalein, myös kummilapsia) 
  
  
Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
Yleisestiottaen varmaan eritahtisuutemme.

  
Kävittekö samaa koulua?
Kävimme; olimme samalla luokalla koko yläasteen ja jonkinmoisissa kaverillisissa väleissä jo silloin. Minä ja muut lauseenjäsennyksestä innostuneet nörttikaverini hengailimme sen ei-aivan-niin-nörttien lauman liepeillä. Mänttejähän ne kaikki ei-aivan-niin-nörtit pojat olivat, mutta ne sopivat oivasti seuraksi suunsoittoon samalla kun katseli niiden olan yli söpöjä ja kuuleja poikia.
Ysiluokalla istuimme useimmilla oppitunneilla peräkkäin. HraH tökki minua biologian tunneilla harpilla selkään. Ja minä tökin sitä viivoittimella matikantunneilla.
Lukiossa kärsimme yhdessä läpi pitkän latinan, vaikka olimmekin eri luokilla. Se väittää edelleen, että häiriköin hänen opintojaan piirtelemällä hänen muistiinpanoihinsa. Minä väitän että en.
Vasta yliopistolla tiemme erkaantuivat.
  
Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Samasta kaupungista ainakin.
  
Kumpi on älykkäämpi?
Luultavasti hraH. Minulla on arkiälyä ja tunneälyä, hraH on pikemminkin sellainen pelottavan yleissivistynyt. Lannistun aina kun katson sen kirjahyllynpuolikasta, sieltä löytyy mm: History of Philosophy; Philosophy of History; History of History; Philosophy of Philosophy; History and Philosophy of Whatsoever.

Kumpi on herkempi?
Minä.
  
Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
Meillä ei ole lempiravintolaa, mutta käymme aika ajoin kantasporttibaarissa katsomassa futista yhdessä.
Tai siis osa meistä katsoo futista ja osa lukee Iltalehtiä /täyttää ristikoita. Voitte ihan vapaasti arvata kumpi osa tekee mitäkin.
   
Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
Kreikan meri - meri Kreikan

Kummalla on hullummat eksät?
Arvatenkin minulla.
   
Kummalla on pahempi temperamentti?
Ehdottomasti minulla. Aina roiskuu kun rapataan. Usein. Ja melko kovaäänisesti, vaikka yritänkin opetella pois siitä tavasta, koska se hermostuttaa taloutemme miespuolisia henkilöitä.
Omasta mielestäni olen kyllä paljon pelottavampi kun alan puhua hyytävän matalalla ja kylmällä äänellä.
  
Kumpi laittaa ruoan?
Ehdottomasti minä. HraH:n lapsuudenperheessä ties montako sukupolvea taaksepäin ja sukupuun kaikilla mahdollisilla oksilla miehet menevät keittiöön vain syödäkseen. HraH on sukunsa silmissä pelottavan moderni ja edistyksellinen koska se tekee muita keittiöhommia kyllä, siis siivoaa kiltisti kaiken sen, mitä minä sotken. (appiukko järkyttyi myös siitä tiedosta että hraH silittää itse paitansa. Itse! vaikka pojalla on vaimo! Minä sanoin että sulla on fiksu poika ja hienosti olet pojan kasvattanut kun se huoltaa itse vaatteensa, ettei minun tarvitse. Appiukkoa nauratti)
Isä kokkaa -päivinä meillä syödään ulkona, tilataan jotain kotiin tai lämmitetään roiskeläppiä.
   
Kumpi on sosiaalisempi?
HraH. Se viihtyy ihmisten kanssa ihan eri tavalla kuin minä. Minä uuvun nykyään jo siitäkin, kun täytyy olla sosiaalinen tuttujen ja rakkaiden ihmisten seurassa. Rupean ehkä isona erakoksi.
Paitsi että kyllä minäkin viihdyn seurassa. Tykkään paikoista joissa on ihmisiä. On jotenkin mukavaa olla ihmisten liepeillä. Vaikka se väsyttääkin.
  
Kumpi on siisteysintoilija?
Täh? 
Elämässä on tärkeämpiäkin asioita.
HraH imuroi perusteellisemmin. Minä pyyhin tiskipöydän paremmin.
  
Kumpi on itsepäisempi?
Minä. Rasittavuuteen asti. Hyvässä ja pahassa.
   
Kumpi vie suuremman osan sängystä?
HraH, luulisin.
Yöelämämme on vilkkaahkoa, hraH on aikoinaan saanut bloginimensä erään unisen seikkailijan mukaan, eikä syyttä.
Tuplapeitto on onnellisen elämän salaisuus.
   
Kumpi herää aikaisemmin?
Minä.
Mikään ei ole ihanampaa kuin herätä kaikessa rauhassa yksin. Istua aamupalalla yksin. Lukea kirjaa yksin. Olla ihan hiljaa yksin.
Sitten kun se kaikki on hoidettu, muutun rasittavan yliaktiiviseksi oravaksi ja alan hätyytellä kaikkia tekemään kanssani Jotain Jännittävää. Vaste on yleensä olematon.
    

Missä ensimmäiset treffinne olivat?
En oikein tiedä, mitä tapahtui ja milloin, missä ja miksi suhteemme muuttui puhtaasti kaverillisesta jossain määrin vakavaksi. (ja sitä paitsi, äiti ja isä lukevat tätä)
Jonkinmoisena suhteemme käännekohtana pidän sitä kun olimme laivalla paria viikkoa Estonian uppoamisen jälkeen: me ja suunnilleen puolen tusinaa kauhusta vapisevaa bingohullua pikkumummoa jotka olivat varanneet matkan jo joskus edellisenä keväänä ja olisivat luultavasti jättäneet tulematta muttakun matka nyt kerran oli jo maksettu.
En ole ikinä ollut niin hiljaisessa ja autiossa laivassa. Söimme muchos nachos.

   
Kummalla on suurempi perhe?
Yhtä suuret perheet kummallakin: äiti, isä ja sisko.
   
Saatko usein kukkia?
En. Koska kissat.
Saan suklaata tai olutta tai salaattia tai hyvää juustoa tai kaikkea näitä, melkein joka perjantai.