torstai 25. toukokuuta 2017

elämän tarkoitusta etsimässä

kun kaivelin jääkaapista aamusitruunaa aamusitruunamehuani varten, löysin tämmöisen:



Elämän tarkoitus on aamusitruuna.
Niin se on kun kerran niin sitruunan kyljessä sanotaan.
enkä olisi tiennyt että 42, elleivät teinit olisi kertoneet. Olen minä sen kyllä lukenut, mutta en ole oikein päässyt siihen genreen sisälle.

*

Oikeasti kyllä on elämän tarkoitus ihan jotain muuta, sellaista nopeasti häivähtävää ja pientä.



Mummi (siis minun anoppini) pyysi teiniä tekemään kakut syntymäpäiväjuhliinsa ja minä sain olla sous-chef.

Keskiviikkoiltapäivänä meidän pienessä lähiökeittiössämme oli meneillään päivällinen, kaksi kakkuprojektia ja kissojen ruokinta.
Teini käänsi puhelimen nupit kaakkoon ja hoilotimme yhdessä täyttä kurkkua ja epävireisesti Anssi Kelan 1972 ja Dingon Nahkatakkinen tyttö ja Frendeistä Smelly Catin ja Phoeben joululaulun.

Se on elämän tarkoitus.

*

Paitsi että nyt kun luen tätä, niin elämän tarkoitus ei ollutkaan pientä ja häivähtävää vaan pikemminkin vähän kovaäänistä ja epävireistä ja semmoista missä kaksi tavallisenkokoista naisihmistä törmäilee pylleröisetvastakkain (pump-pump) pitkin ahdasta keittiötä.
Mutta olkoon sitten se.


*

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

juhlakriizi

Pientä liioittelua menossa elämässä: melkein joka viikonloppu on ollut jotakin juhlantynkää ja jos nyt ei suorastaan juhlaa, niin ainakin jotain keskimääräistä korkealentoisempaa toimintaa.

Appiukon synttärit, omat synttärit, kummipojan synttärit, siskon synttärit, Isoveljen kahvittelut jotka hän halusi ihan itse järjestää, Isosiskon synttärit, anopin synttärit, hraH:n synttärit.

Onko meillä ihan totta joka kevät näin paha juhlaputki?

Miten muka en ole aiemmin huomannut sitä, että täytekakkua tursuaa korvistakin siinä vaiheessa kun päästään suvivirteen asti?


Tähän päälle vielä nuorison yliaktiivinen leirimatkailuelämä.
Seison joka viikonloppu kermavaahdot suupielistä valuen keskellä eteistä lähtöselvittäjänä: leirikeskukseen-ahvenanmaalle-rovaniemelle.
Joka viikonloppu vedetään kakkua ja kun joku on aina joukosta poissa, joudutaan juhlimaan vähintään kahteen kertaan.
Jee.

*
Minä en pahemmin vietä äitienpäivää.

Eikä koulun päättäjäisiä.
Tai niitä nyt sentään vähän.


*
Anopin synttäreiden keskeinen ohjelmanumero on pressan hautajaiset.

Kyllä haluan juhlia anoppia ja nähdä hautajaiset, mutta onko se kumminkin vähän kummallista nassuttaa mansikkakakkua ja katsella hautajaisia telkkarista?





maanantai 22. toukokuuta 2017

oodi äitiydelle

Lapsi kotiutui harrastusleiriltä.
Oli ollut ihan mahtavaa, paitsi se yksi juttu:

Sillä yhdellä oli siellä äiti mukana, kuvittele. Sen äiti. Mukana siellä.
Se oli ihan kaa-mee-ta.
Niitä sai koko ajan odottaa.
Ja se hössötti.
Pahemmin kuin sä ikinä.
otetaanko tuulitakki vai verskatakki. pitäiskö olla sadetakki.
mitkä kengät otetaan. hös-hös-hös
sä et muuten sitten ikinä tuu mihinkään mun leirille mukaan
et mihinkään.
no oli siinä se hyvä puoli et se laitto ruokaa.

*


torstai 18. toukokuuta 2017

satunnaistuttavuuksia

minulla on kaikenmoisia satunnaisuustuttavuuksia.

Talvisin bussissa minulla oli Pitkänaamainen Pipo. Se tuli aina puolimatkan pysäkiltä ja istui aina samalle paikalle, selkä menosuuntaan ja kasvot yleisöön ja jäi pois samalla pysäkillä kuin minä ja käveli säntillisen pedantisti töihin.
Yhtäkkiä hän lakkasi kulkemasta bussilla. Sitten näin hänet kerran ihan väärällä pysäkillä.
Taisi vaihtaa työpaikkaa.

Hieno Rouva puolestaan tulee bussin kyytiin samalta pysäkiltä kuin itse tulen ja jää pois paria pysäkkiä ennen minua. Paitsi silloin kun menee labraan.
Kerran hän oli pitkään poissa, melkein koko talven ja kun hän keväällä palasi takaisin, tiesin heti että vaikea sairaus on takana.

Pyöräilyaamuisin minulla kaksi ohikulkukaveria: Kulkee Kädet Selän Takana ja Taluttaa Aina Pyöräänsä.
Kulkee Kädet Selän Takana on mukavantuntuinen herrahenkilö jonka ohitan alamäessä noin 7.32.
Hän kulkee niin jumalattomaan aikaan aamusta johonkin, verkalleen. Kädet selän takana.
Joskus iltapäivisin osumme vastakkain ja tervehdimme.

Taluttaa Aina Pyöräänsä on puolestaan naishenkilö, joka taluttaa aina pyöräänsä. En ole kertaakaan nähnyt häntä pyöräilemässä.
Aika usein ohitan hänet ylämäessä, niin että taluttaminen on kai aika ymmärrettävää, mutta olen kyllä ohittanut hänet tasamaallakin taluttelemassa.
Yksi aamu olin kamalan uteliaalla tuulella ja halusin nähdä, miten matka jatkuu mäen huipulta.
Kuikuilin taakseni mäen huipulla ja suojatiellä ja pyörätiellä ja lopulta ajoin melkein ruusupuskaan, mutta luulen, että hän nousi satulaan siinä kohden kun mäki kääntyi alamäeksi.
eikö kumminkin olisi kivampi kävellä kuin pyöräillä, mietin vaan.





maanantai 15. toukokuuta 2017

Kartsu-sarja ja släbi

Lapset, nuo suloiset pikku pulluraposkeni haastavat sisäistä kielitieteilijääni alati ruokapöydässä.

Viime viikolla yksi puhui kartsusarjasta ja toinen släbistä.

Sisäinen jukeboksini käynnisti välittömät spekulaatiot; mitä ihmettä ne oikein puhuvat?
Ajattelin että teini on ehdottomasti liian nuori tietämään yhtään mitään kartsusarjoista, eikä släbikään välttämättä ole rauhaarakastavalle ihmiselle hyväksi.



*

osta hyvä kartsusarja, kähisi vaaleaan poplariin sonnustautunut hämärähemmo suupielestään ja raotti poplariaan. tästä lähtis kelpo kartsusarja halvalla.

Kohotin käteni ja tempaisin hänelle kunnon släbin päin naamaa.


*

Autoon pitää asentaa uus kartsusarja. Kyllä iskee vararikko.

Maalinteon jälkeen futisjoukkue kokoontui antamaan släbejä toinen toisilleen.

*

Oot niin ihana, kuiskasin hänelle ja mäjäytin suloisenhellän, märän ja moiskahtavan släbin hänen odottaville huulilleen.

Kalaa perattaessa olennaisessa osassa on kelvollinen kartsu-sarja, johon varsinkin ahkerien kalansyöjien kannattaa todenteolla panostaa.


*

Pöydässämme kuultuna:

"meil on ens se kartsusarja ja sit tulee turun poikatten rinkitanssi."

kohta alkaa kartsusarja
"mä pääsin semmosen viis-aa-plussan siin uuden puolen släbillä."


släbi






lauantai 13. toukokuuta 2017

Hyvää päivää

Onnistuneen lauantain konsepti:

Ei kiirettä mihinkään, ei pakollisia aikatauluja, ei tapaamisia, vain mahdollisuuksia ja valinnanvapauksia.

Valitaan:

Lempiaamupala ja sanomalehti. Tai kirja. Tai molemmat.

Hyvä päivä alkakoon.








perjantai 12. toukokuuta 2017

Suhteellista

Parisuhe on viime aikoina ollut meillä vahvasti pinnalla.
Siksi koska on niin hyvä levätä tässä, meidän välillämme lainehtivassa elämässä.
Ja siksi, koska niin selvästi olemme taitepisteessä: vastuu yksistä vähenee ja toisista lisääntyy.

Ja myös siksi, koska yhä vieläkin - vaiko ehkä enneminkin taas ja uudestaan(?) - voi yllättyä siitä, millaisen ihmisen kanssa elämäänsä jakaa:
noinko sinä ajatteletkin?
Että sinussa (ja minussakin) on puolia, jotka eivät arjessa tule esiin, joille löytyy tilaa vain silloin kun on aikaa ja sielu on paljaana.
Että meillä on edelleen, vielä ja taas uudestaan yhteinen tahtotila. Me.



"se lisää rakkautta ja rakastumista, koska se syvenee koko ajan, yhdessä kuljetun matkan myötä", sanoi viisas puolisoni.

*



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

avaruusperhekriizi

Visiteerasin anopin ja isoanopin seurana mökillä.
Lähdin suvun naisten seuraksi hakemaan suurimmat arvotavarat pois, kun mökki laitetaan myyntiin.

Mökki oli hraH:n mamman ja papan puuhamaa, heidän oma, yksityinen paikkansa. 
Sinne olivat tervetulleita kai lähinnä lapsenlapset - hraH ja siskonsa ovat viettäneet siellä osia lapsuuden kesistään ja kaiketi satunnaisesti siellä ovat oleskelleet myös appivanhempani.
Mikään koko perheen sukumökki paikka ei koskaan ole ollut, eikä varsinkaan sellainen, että siellä olisi käynyt yhtään kukaan ilman mammaa ja pappaa.



Minä olen käynyt mökillä yhden käden sormilla laskettavan määrän, luullakseni. Kukaties kolmesti, enintään neljästi? 
Meidän nuorisomme on käynyt siellä muutaman kerran: juuri sen verran että paikasta on hapuilevia nostalgisia kesämuistoja. Viimeisestä käynnistä yhdessä serkkujen kanssa on vähintään viisi vuotta, kukaties enemmänkin. (se oli sitten onnellinen viikonloppu, sekä lapsille, että minulle - en ole alkuunkaan mökki-ihminen; en mahtunut auton kyytiin. muistelen vieläkin, miten ihanaa oli maata kotona kokonainen viikonloppu ihan yksin ilman että tarvitsi käyttää huussia, saunoa, uida ja syödä lakkaamatta.)

Sijainti ensin puomilla suljetun yksityistien päässä ja vielä merimatkan päässä saaressa on taannut mökkirauhan (ja myöhempinä vuosina melkoista sydämentykytystä anopille, jonka huonojalkaiset, mutta sangen itsepäiset vanhemmat viettivät siellä aikaansa vielä silloinkin, kun jo kotona oleminenkin oli pappalle työlästä eikä saariolosuhteissa meinannut päästä veneeseen, saati sieltä pois)




 Mökillä aika seisoo jossain merisään ja kahdeksankymmentäluvun taitteen tuntumassa.

*

Pelastin lipaston laatikosta hraH:lle onnellisia lapsuusmuistoja ja sain ärhäkänpuoleisen feministisen tai minkälie sukupuolineutraalin kriizin.
Perinteistä Mustapekkaa oli modifioitu sen verran, että pelin nimi oli Pelle Petteri ja Avaruusperheet.
Jokaiseen perheeseen kuuluu merkittävä isä (Veikko Vekseli, pankinjohtaja), kaksi sirpakkaa lasta (Ville Vekseli, poika ja Ella Vekseli, tyttö) ja sitten on liuta henkilöitä, joilla ei ole edes nimeä:


Grr. 
Rouva Tähti, avaruusmiehen vaimo.
Joka näyttää tähyilevän taivaalle ylpeänä avaruusmiehensä saavutuksista.
Grr.

HraH oli heti valmis pelaamaan kanssani korttia ja kun en suostunut, se kysyi että kenekäs rouva sinä sitten olet, ja menepäs leipomaan pullaa perheen päälle.
Grr.

Feminististä angstiani vähän helpotti sentään Pensaan Jorma.







tiistai 9. toukokuuta 2017

Parisuhdelomasuunnitelma

Vastoin kaikkia odotuksia onnistuimme varaamaan matkan Ihan Vain Meille Kahdelle.

Zakinthos 2013

Meinasi mennä kiinni koko aikaikkuna senkin homman suhteen: aina meille käy samalla tavalla.

Ensin haaveilemme ja katselemme vaikka millaisia matkoja ja vaikka mihin, kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin ja enimmäkseen Italiaan tai Portugaliin.

Sitten keksimme jonkun kohteen josta olemme suunnilleen samaa mieltä, mutta emme kumminkaan tee mitään.
Minua alkaa vähän ahdistaa ja pelottaakin koko juttu ja me vain pohdimme ja pyörittelemme teoreettista matkustamisen mahdollisuutta.
Kun aikamme olemme vatvoneet teoreettisella matkustamisen mahdollisuudella onkin  koko loma  täynnä tekemistä tai syksyssä tai keväässä ei enää olekaan yhtään tyhjää hetkeä ja kuivuu kasaan koko juttu, jää vain suuriksi sanoiksi. Olemme harmissamme ja minä salaa vähän helpottunutkin.

Samos 2015

Tällä kerralla petasimme asiaa nuorison kanssa hartaasti ja huolella: heitä ei kuulemma ihan hirveästi harmita, jos menemme vain keskenämme. ("menkää pois. ette kyllä pyydä mitään mummia tai murria tänne. annatte meille vaan rahaa ja ruokaa")

Seuraavaksi piti pyytää poistumislupaa seniorikansalaisilta. Viimeksi kun matkustimme, riitti potilaita ihan jonoksi asti ja välillä olimme reissun päällä aika huolissammekin.
Lupasivat yrittää pärjätä hekin.

Sitten piti tarkistaa vielä suvun ulkomaanosaston kesäaikataulu: tarvitsemme ainakin muutaman hetken yhteistä aikaa heidänkin kanssaan.


Viimeisenä heitimme keitokseen minun lomani, jonka ajankohdan työnantaja sanelee aika tarkalleen, ja hraH:n yhden kesähommelin,  koko pitkästä kesästä jäljelle jäi kaksi lomaviikkoa - matkatoimiston kalenterista katsottuna kaksi mahdollista lähtöpäivää.
Kallis ja vielä kalliimpi.
kumpikaan meistä ei tällä hetkellä ole henkisesti valmis siihen, että ottaisimme sesongin ulkopuolelle palkatonta lomaa, kai senkin aika tulee joskus.

Ensi kesänä:

Korfu.






ps. kukaan sidosryhmistämme ei tainnut uskoa, että saamme matkan ihan oikeasti varattua, niin moneen kertaan on tämä konsepti toistunut.
Koko setti nuorisosta senioreihin oli lähinnä kauhistunut: ihanko totta te aiotte lähteä? Kahdestaan? Ja jättää meidät tänne Ihan Yksin?




maanantai 8. toukokuuta 2017

filla-rilla-ralla

Parhaillaan vietetään valtakunnallista pyöräilyviikkoa teemalla Pyörällä kulkee kaikki!

Maanantaina pyörällä kauppaan, tiistaina pyörällä töihin ja keskiviikkona pyörällä kouluun - kiirettä pitää pienen ihmisen elämässä.

Maanantaiaamun kunniaksi paikallinen polkupyöräilijöiden kerho Turpo jakoi aamiasta fillaristeille. Kahvia oli ja sämpylää.
Oikein varta vasten suunnittelin minäkin aamun reittini siten, että pääsin aamukahville. Yleensä mieluummin kierrän keskustan aamuruuhkan.


Olen muutamia vuosia pyöräillyt mulla on kaikki aika maailmassa -mentaliteetilla: silloin ehtii pysähtyä aamukahvillekin ja jutustelemaan hetkeksi. 
Suurimmalla osalla kanssapyöräilijöistä näyttäisi olevan eri motto, sen verran kuhinaa kävi jokirannassa, ja kovin harva pysähtyi hengähtämään edes hetkeksi.
Minusta juuri mahdollisuus ottaa aikaa, hidastaa, jopa pysähtyä on se, mikä tekee pyörällä liikkukmisesta niin nautinnollista.


Kahvin ja jutustelun jälkeen jatkoin matkaa jokivartta ja pysähdyin vielä toisenkin kerran, yhden pienen sisäänhengityksen verran ihmettelemään ja katselemaan harmaata aamua.

Pohdin fillarointia yleensä ja aivan erityisen paljon sitä, miksi niin kovin harva pyörällä liikkuva osaa näyttää suuntamerkkiä. 
Siitä olisi aamun letka-ajossa aika paljon hyötyä ja iloa. 



Ja vähän pohdin sitäkin, että taloyhtiön fillarikellari pitäisi saada kuriin ja nuhteeseen. Siellä on tusinoittain pyöriä, jotka eivät ole vuosiin liikahtaneet mihinkään.
Minä puolestani arvostaisin sitä, että aamuin illoin saisin pyöräni parkkiin ilman jatkuvaa raivaamista.
Yritin ehdottaa taloyhtiön puuhatädeille että asialle tehtäisiin jotain. No, nehän olisivat siirtäneet jonkun hulkkosen tai minkälie huttusen pyörän roskiin ja asia olisi ollut sillä selvä, koska se nyt ei taatusti ikinä enää pyöräile. Mutta eivät ymmärtäneet, että ne itse voisivat asetella pyöränsä jotenkin säädyllisesti rivimuodostelmaan.

henk.koht. voisin hyvästä fillaripaikasta vähän maksaakin vaikka.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Kukaan ei kertonut minulle ja teininkasvatusvinkki

eli Kun Lapsesta Tulee Täysikäinen

Kyllä kuulkaa sain elämäni shokin kun rutiininomaisesti klikkasin itseni wilmaan ja sieltä olikin yksi epatto ihan hukassa.
No, onhan sellaista jonkin kerran aiemminkin tapahtunut, yleensä koulujen loma-aikoina, kun on wilman huolto ja lapsi on siirtynyt koulusta toiseen, mutta nyt oli kertakaikkisen kateissa koko kakara.

Ja uskokaa pois, että on ihmismieli sellainen, että
a) näyttää tosi kummalliselta kun yksi puuttuu
b) herää epäilys että onko se lainkaan olemassa ja tallessa ja koulussa
vaikka c) en voi millään muotoa väittää kaipaavani liikunnanopen viestejä "tjenare; fb up yk." (suomeksi että jalkapalloa urkkapuiston yläkentällä)

Ihan yhtä paljon tai oikeastaan vielä paljon enempi shokeroiduin kun sama epatto katosi verkkopankistani ihan noin vain huis.
Koska sellaista ei ole tapahtunut koskaan, ei edes koulujen loma-aikoina.
Edelleen
a) näyttää tosi kummalliselta kun yksi puuttuu
b) herää epäilys että se tuhlaa vähäiset säästönsä johonkin turhanaikaiseen; esim kiinalaiseen ruokaan hernaripäivänä
vaikka c) en voisi sitä mitenkään estää, kun en ole voinut ennenkään.
Mutta hyvänen aika: miten minä sitä nyt rahoitan?

Jännää puolestaan tässä oli se, että wilmasta kakru katosi arvatenkin puoliltäöin syntymäpäivän aaton ja syntymäpäivän välillä, ja pankista syntymäpäivän ja seuraavan päivän välillä.
Että on erilainen ajanlaskumalli eri instansseilla.

Kyllähän minä jollain tasolla kait tiesin, että niin sitä vain katkaistaan loputtomalta hössötykseltä siivet, mutta oli se siltikin vähän odottamatonta ja aika brutaalia.

Ja sitten piti mennä pankkiin ratkomaan näitä asioita, enkä saanutkaan sivusta huudella enää mitään ohjeistuksia, vaan piti antaa lapsen aikuisen itsensä päättää, kuinka jatkossa hoidetaan hommelit.
Se sanoi luottavansa kilpailutukseen ja katsovansa että kummasta hyötyy enempi, minusta vai isästään, ja että sille antaa sitten käyttöoikeuden tililleen.
Koulun kansliassakin se visiteerasi ja palautti wilman ennalleen, kun se oli rehtorin syvä toive.

Palautui minun virtuaalielämäni kohdilleen taas kun on wilma ja verkkopankki.

Henk.koht en yleensä usko yhden yön ihmeisiin, mutta kun sitten vielä kävi niin, että lapsi aikuinen ilmoitti järjestävänsä synttärikahvit omaisilleen ja sanoi leipovansa sinne kakun niin en voinut muuta kuin nostaa kädet ylös.
Kait siitä sitten tuli aikuinen ihan kertarykäisyllä.






TEININKASVATUSVINKIT 
muista puhua kakrun kanssa ainakin nämä ajoissa
koska kohta et pysty vaikuttamaan niihin mitenkään


1. passi /henkkari /tmv.! Henkkari kannattaa hankkia, ajokorttihan ei ole virallinen henkilöllisyystodistus. Jos passi menee vanhaksi eikä ole henkkaria, päätyy takahuoneeseen turvallisuuskuulusteluun. Ja henkkaria on helpompi kantaa mukanaan kuin passia. Henkkaria ei kannata hankkia alaikäiselle; tämä on yksi ensimmäisiä aikuisena hoidettavia asioita, ainakin minun näkövinkkelistäni katsottuna.

2. pankki: miten pankkiasiat hoidetaan - ainakaan meidän pankissamme ei voinut etukäteen antaa tilinkäyttöoikeutta, vaan se piti hoitaa vasta täysikäisyyden osuttua kohdille. Meillä päädyttiin yhteisymmärryksessä siihen, että ainakin toistaiseksi tiliin on käyttöoikeuksia muillakin kuin vastakypsyneellä aikuisella. On hiukan helpompaa hoitaa sitä rahoituspuolta.
Ei välttämättä mitenkään akuutti asia, eikä mitenkään välttämätön, voi jättää tuoreen aikuisen itsensä päätettäväksi.

3. wilma: tiedoksi - kadotat kaikki oikeutesi nuoren opiskelun seurantaan. On täysin mahdollista, että sinä järjestät täyttä höökää ylioppilasjuhlia, mutta abituruksellasi on rästissä parin vuoden verran pakollisia kursseja. Koulu ei anna tietoa välttämättä edes pyytäessä, koska kyseessä on täysikäinen henkilö.
Oman vastakypsyneen koulu ajaa voimakkaasti sekä nuorten asiaa että vanhempien oikeutta olla kärryillä, ja he vakavasti kehottavat nuoria antamaan wilman oikeudet entiselle huoltajalle, opettajat perustelevat asiaa nuorille mm. rahoituspuolella: sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Wilma taitaa olla myös ainoa kanava, jonka kautta koulun virallinen tieto kulkee (esim. se lakkiaisten ajankohta ja paikka...)
muistatteko muuten vielä sellaista onnellista aikaa, jolloin oli yhtä juhlaa kun sai itse kuitata poissaolovihkoon että lääkärissä vaikka oikeasti oli ollut kavereiden kanssa päiväkaljalla. (äiti, minä en koskaan ollut, vaan olin kiltisti latinan tunnilla tai kemian tai äikän, mutta se heppu kyllä, kenen kanssa asustelen ja kasvatan lapsia). 

4. lääkkeet ja lääkäriasiat - et pysty söösimään enää niitäkään. Reseptien uusinta, noin niin kuin esimerkiksi.

torstai 4. toukokuuta 2017

Rehtorin neljä ärrää

Taas vaihteeksi vanhempainillassa, tällä kertaa abiluokan infossa.
Ylioppilaskirjoitukset, pakolliset kurssit, päästötodistus, pääsykokeet - lapsukainen aloittaa syksyllä urakointinsa, ja lakittunee vuoden kuluttua.



Rehtori päätti infopakettinsa neljään ärrään:

rahoita

rakasta (ja vähän rajoita)

ruoki

rauhoita (ja anna rauha)



Oli helppo olla samaa mieltä: juuri näitä ärriä olen kasvatuksessani viljellyt melkein koko ajan, vaikka en olekaan tietoisesti ajatellut, että ne ovat äärimmäisen tärkeitä ärriä.
Olen vain syytänyt taskurahaa tilille ja ruokaa lautaselle, silittänyt selästä ja komentanut seuraavassa hetkessä, antanut tilaa olla ja välillä kiskonut osaksi yhteistä.
Oli helppo huomata, että tässä juuri on minun nuorisonkasvatusfilosofiani. (sellainen disclaimer tähän, että meidän nuoriso on kyllä ehdottoman helppoa, ja heidän kanssaan voi tätä filosofiaa vaivattomasti ja luottavaisesti toteuttaa)

Olemme linjanneet yhteisiä kasvatusperiaatteitamme aika laiskasti, sillä enimmäkseen me kasvattajat olemme olleet ilman suuria linjapuheenvuorojakin hyvin yksimielisiä.
Ainoa asia, minkä olemme puhuneet auki, on rahoitus.
Siitäkin olemme yksimielisiä: niin kauan kuin lapsi kotona asuessaan opiskelee, tuemme mahdollisuuksiemme mukaan rahallisesti ja ruuallisesti. Vaikka väitöskirjaa vääntäisivät tuolla nuorisosiivessä.
Aikuinen työssäkäyvä ja kotona asuva saisi maksaa omaa osuuttaan yhteisistä menoista.
Oleiluvaihtoehtoa emme tunnusta.

Ruokimme minkä kerkeämme ja yritämme pitää kiinni siitä, että teineillä on lupa tehdä omat ratkaisunsa, heillä on rauha valita itse. Se on näistä vaihtoehdoista vaikein.

Rehtori taisi puheessaan tarkoittaa sitä, että abivuonna pitäisi antaa nuoren keskittyä vain opintoihinsa, eikä kuormittaa häntä ylimääräisillä hommilla, mutta minä ajattelen kyllä kasvurauhaa laajemminkin.

Pitää olla mahdollisuus tehdä omia ratkaisujaan.




tiistai 2. toukokuuta 2017

Unelmahommeleita

Kirjaston palautuspäivä lähestyi sen verran kovaa vauhtia, että piti pistää kiireeksi Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommien kanssa.

Alkupuolen lukeminen hankasi vastaan, keskivaiheilla vähän innostuin, bloggaamista elinkeinona pohdiskelin. Välillä stoori pyöri ympyrää ja sama asia tuli vastaan moneen kertaan.
Mutta energisiä mimmejä, mitä muutakaan voi sanoa.
Ja järjestelmällisiä.

Osallistun omaan työhöni liittyen täydennyskoulutukseen ja olen muutenkin pohdiskellut omaa päivätyötäni: tarvitsen lisää järjestelmällisyyttä. Olen tehnyt päivätöitäni ja harrastuksiani, perhe-elämästä puhumattakaan, aika lailla pala kerrallaan ja sellaisessa järjestyksessä kun on sattunut sopimaan.
Näennäisryhdikkäästi.
Henkisesti olisin paljon mieluummin kukkaseppele hiuksissani hypähtelevä paljasjalkahippi, mutta hyvin hyvin hitaasti ja piinallisen tuskaisasti olen oppimassa sen tosiasian, että elämä on parempaa, helpompaa ja vapaampaa kun ensin on järjestelmällinen ja suunnitelmallinen.




Pikkuhiljaa olen perhe-elämässä ottanut käyttöön koko seurueen yhteiset PRH-kokukset (kyllä; tuo on oikea kirjoitusasu) ihan vakavissani. Tähän asti olemme prh-kokustaneet lähinnä äänestysaiheista, sellaisista Lintsille-vai-Särkkikseen -tyyppisistä jutuista. Nyt olen yrittänyt koota lauman edes hetkeksi kertomaan ja kuuntelemaan missä kukakin milloinkin on.
Perheen yhteistä kalenteriahan eivät kaikki kuitenkaan lue. ("siihen tulee koko ajan liikaa merkintöjä")

Samanlaista asennemuutosta ajamme läpi työyhteisössä; olisko helpompaa, jos ottaisimme enemmän aikaa suunnittelulle? Olisiko työssämme vähemmän tulipalojen sammuttelua ja enemmän oikeisiin asioihin keskittymistä? (olisi. muutos vain tulee olemaan todella hidas)

Harrastuksiini, tai siihen ainoaan selkeästi kodin ulkopuoliseen juttuun, mikä minulla tällä hetkellä on, olen koko kevään soveltanut samaa järjestelmällisyyden periaatetta.
Siksipä siksi mummopiirini onkin niin voimaannuttava.

Unelmahommia luettuani olen vakuuttuneempi siitä, että olen järjestelmällisyyden suhteen oikeilla jäljillä.

Siitä taas en ole aivan vakuuttunut, onko luovan alan yksityisyrittäjyys juuri se unelmahommeli ihan kaikille. Joillekin on, joillekin ei. Sellaisiakin ihmisiä tarvitaan, jotka tekevät työtä muiden leivissä ja muille.
Mietin usein tämäntyyppisiä selfhelpejä lukiessani, miksi elämän suunnanmuutos ja suuntautuminen kohti omia unelmiaan tarkoittaa järjestään luovan alan yrittäjyyttä? 


*
En vieläkään ole ihan varma, mikä on minun unelmahommelini.



sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

kertakaikkinen ruokaoivallus

Oltiin ystävien kanssa virittäytymässä vappuun; pizza tuotiin tarjolle näin:



Ehkä kekseliäimmästä näkemästäni ruokaoivalluksesta vastaa ravintola Gustavo.

Muuten perushyvää pizzaa mukavissa puitteissa.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset kahdeksantoista vuotta

Lapsesta tuli aikuinen. 

Jotkut ehkä muistavat, että kaikenmoisten lipsahdusten takia lapsukainen vietti syntymäpäiväänsä matkoilla, vieläpä semmoisilla matkoilla, joilla minä en ollenkaan ollut mukana, vaikka olisinkin aluksi halunnut.

Vaan sinne se lähti reissullensa kaverinsa kanssa ja minä jäin kotiin ihmettelemään sitä tosiasiaa, että minulla on aikuinen lapsi.




Jollain metkalla tavalla minulle tuli vapaa ja vapautunut olo.
Totta, kyllähän se tuossa nurkissa pyörii ja sitä pitää ruokkia, rakastaa, rahoittaa ja rauhoittaa (nämä ohjeet antoi koulun reksi abivuotta varten) vielä pitkään ja hartaasti.
Oloni on silti vapautunut.

Nyt minä olen opettanut sille kaiken sen, mitä voin ja osaan ja sen on itse osattava jatkossa kantaa vastuu tai osattava kysyä neuvoa.
Vaikka kuinka haluaisin, en voi enää sen puolesta selittää mustaa valkoiseksi tai valkoista mustaksi.

Kilistin itsekseni lasillisella kupilvaa ja ajattelin, että kaikki tämä on katkeransuloista.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

kummallinen jumitus

tiedättekö sen, kun jotkut lapset, enimmäkseen Jonkun Toisen Lapset, jumiutuvat johonkin ikään?

Minulla on yksi ystävä, jonka melkein täysi-ikäinen poika on minun päässäni sellainen viisivuotias, vähän honottava pikkuepeli.
Sen pikkuveli on minun päässäni sentään jo ekaluokkalainen.
Oikeasti ne molemmat pojat ovat tyylikkäitä, mukavia fiksuja nuoria.

Yhden toisen ystävän jo aikuinen poika on sekin minun päässäni suunnilleen eskari-ikäinen ja siltä valuu metrikuolaa leuasta ja on keppi kädessä aina valmiina taisteluun ja saappaat väärissä jaloissa.
Vaikka on kyllä sekin viime vuosina kulkenut pikemminkin tietokone kainalossaan ja lenkkarit ihan kelvollisesti puettuna.

Aika kummallista.

Omien lasteni kohdalla säpsähdän aina vähän kun katson Isoveljen tai Isosiskon vanhoja kuvia, eivät ne oikein kai koskaan ole olleet niin pieniä, eiväthän?

Ainoa, joka omista lapsistani on ihan meinaisin laittaa tähän poliittisesti epäkorrektin sanan mutta ehkä se ei ole kovin hauska jäänyt pysähdyksiin minun pääni sisäisessä kasvussa, on Pikkusisko, joka minun päässäni on suunnilleen ekaluokkalainen farkkuhaalaripompahtelija.

Katsoin sen kiipeilykisakuvaa, semmoista missä se roikkuu seinällä, ja olin ihan että ei tuo ole minun lapseni vaan joku nuori kaunis aikuinen nainen.

Todella kummallista.

*




maanantai 24. huhtikuuta 2017

unihäiriömaksiimi

Saavutin jonkinasteisen huipun unihäiriössäni: näin unta että valvoin huolestuneena murehtimassa päivänpolttavia murheita.
Luonnollisesti jatkoin murehtimista heti herättyäni.

Kyllä niin ei ole hyvä että valvoo unissaankin murhettumassa.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Piknikki on asennekysymys

Siskoni täytti vuosia, ja halusimme tietysti juhlistaa niitä perheen kesken.

Jo tammi-helmikuulla laskeskelimme, että huhtikuussa saattaisi hyvinkin olla kaunista ja aurinkoista ja päätimme, että siskoa juhlitaan piknikkitunnelmissa niin, että pikkukoirakin pääsee mukaan.

Monien yhteensattumien takia jouduimme hylkäämään pidemmät päivävaellukset ja päädyimme lopulta onneksi(!) tekemään eväsretken Ruissalon saarelle, meren rantaan.

Retkipäivän aamuna satoi lunta vaakasuoraan, päivän mittaan tuuli, tuli rakeita, satoi lunta, tuli vettä, paistoi aurinko, satoi, satoi lunta, satoi vettä, satoi räntää.

Piknikki on ennen kaikkea mielentila ja asennekysymys, ja meillähän oli kaikkea, mitä toivoa saattaa:

meillä oli maisema ja joutsenet...



...frakkiin puettu koiraeläin (tietysti koiralla pitää olla juhlapäivänä frakki, millaisina moukkina te meitä oikein pidätte?)


...voileipäkakku


... ja täytekakku johon kohdistuvan probleemin ratkaisin aivan oivallisesti...


...oli pöytäliina ja eväskori...


...oli viirit ja juhlatunnelma






Mitäpä pienestä lumi-räntä-vesisateesta, piknikki on mielentila


*
Kun pakkasimme eväskorejamme autoon ja lähdimme liikkeelle aloin jo kuvitella, miten meistä tulee tervehenkinen eräretkeilyä harrastava ulkoilmaperhe, aloin haaveilla kullanhuuhdonnasta Lapissa ja kaikesta sentapaisesta.
Kaikki mukana olleet nuoret alkoivat reilun puolen tunnin autoilun jälkeen valittaa matkapahoinvointia ja päänsärkyä. 
hmh

onneksi ne viihtyivät retkellä kuitenkin

lauantai 22. huhtikuuta 2017

viisikkokakkuoivallus

Häpeällistä tunnustaa, mutta en ole koskaan lukenut Viisikoita. 
Lapsena ajattelin että ne ovat liian pelottavia ja aikuisena en ole saanut aikaiseksi.

Käsittääkseni niissä kirjoissa on rikos ja ne ratkovat sitä menemällä eväsretkelle. 
Keskeisen tärkeää on se, että retkellä on mukana kakku.

Olisipa kyllä päheää mennä eväsretkelle ja vasussa olisi kokonainen täytekakku! 
Ihan näen silmissäni sellaisen soikean pajukorin missä on kaksiosainen nouseva kansi ja punaruudullisen liinan ja sen että joku niistä retkeläisistä nostaa sieltä korista kauniin runsaan kermakakun, pursotuksineen kaikkineen. 
Ehkä siinä on mansikoita päällä.
Luultavasti.

Siskollani on tänään synttärit ja hän on ulkoilevaa, luonnossaviihtyvää ihmistyyppiä.
Mikäpä siis paremmin sopisi juhlien puitteiksi kuin eväsretki?

Sekalaisista syistä - enimmäkseen lasteni ja vallitsevien sääolosuhteiden aiheuttamista - alkuperäisen suunnitelman mukainen  lämmin lounas ja karhunkierrosvaellus  -luontoretkemme piti laittaa ruokaa laavulla tai nuotiopaikalla on tiivistynyt pikaiseksi piipahdukseksi meren rantaan, mutta kyllä sentään pitää synttäreillä olla kakku ja eväsretkellä myös.

Yhtenä yönä murehtiessani elämää yleensä oivalsin, miten Viisikkohenkinen täytekakku saadaan mukaan eväsretkelle - ja se käy näin:

TUTORIAALI: Viisikkoeväsretkikakku

Paistetaan kääretorttupohja. (esim. lasillinen kananmunaa, lasillinen sokeria, lasillinen jauhoja + leivinjauhetta ripaus)
Otetaan sopivankokoinen rasia - meiltä löytyi tyhjä jäätelörasia.


Leikataan kääretorttupohjasta oikeankokoinen pala, kostutetaan.



Täytetään sopivilla täytteillä

Lisätään kerroksia niin paljon kuin rasiaan mahtuu


Kermavaahdotetaan päällinen. 
Tähän olisi pystynyt taiteilemaan pursotuksetkin, jos olisi pursottelevaa tyyppiä. Minä en ole.
Mutta ihan varmalla otan kynttilät tai muita kakunkoristeita taskuuni.


Ja kas! Näin meillä on eväsretkellämme mukana synttäritäytekakku!

Jäätelörasia on senkokoinen, että mahtuu ihan loistavasti pieneen kylmälaukkuumme tai repun pohjalle, ja kakusta riittää pieni siivu jokaiselle retkeläiselle.
Pohjataikinaa jäi sen verran ylikin, että tein yhdelle retkeltä pois jäävälle lapselle oman eväskakun pienenpieneen eväsrasiaan.

Seuraavaksi menen tekemään voileipäkakun samalla tekniikalla.



*
Kyllä arvaan että tästä tulee kesän kuumin hitti, ja kaikki minua taitavammat kakkumaakarit tuotteistavat idean.

*

Tajusin tätä kirjoittaessani, että meillä on myös pajukori, ja kylmälaukkumme mahtuu luultavasti sen sisään.
Kyllä niin tulee päheä retki.







tiistai 18. huhtikuuta 2017

pääsiäisjälkeispostaus - pienestä farssista toiseen

 Aloitin pääsiäisenvieton jo keskiviikkona omalla henkilökohtaisella lomapäivällä. Keittelin mämmiä, siivoilin, oleilin ihan kaikessa rauhassa.


Kuten tavallista, hohdokkaan säkenöivä elämäni kääntyy yleensä lähemmäs farssia kuin seesteistä glooriaa. En muistanut yhtään, millä ohjeella olin mämmiä aiemmin keitellyt, mutta ovelasti päättelin, että martat varmaan osaavat kaiken.
Osaavat kyllä, toki.
Sellainen pieni epäkohta tosin oli, että marttain annos oli mitoitettu keskisuuren pohojaalaisen suvun tarpeisiin, ei pieneen kerrostalokeittiöön: piti yhtäkkiä kaivella kaapeista lisää kattiloita ja lopulta hypätä kesken kaiken reseptistä toiseen.

No, sitten oli mämmiä yllin kyllin. Sekä pitkälleperjantaille että pääsiäiselle ja osalle lähisukuakin siitä riitti.



Korkkasin perjantaina lenkkikauden ja pyöräilyeväsretkikauden. 

Pyöräilyeväsretkikauden korkkasin fillaroimalla toiselle puolelle kaupunkia katsomaan lapsen ulkokiipeilytreeniä.
Kuten tavallista, hohdokas ja seesteinen vaihtui kepeään farssiin:
Kumpikaan meistä - sen pahemmin minä kuin lapsikaan - ei ottanut huomioon sitä, että suomalainen metsä on melko suuri ja potentiaalisia kiipeilykiviä on kohtalaisen paljon. Ja jos kiikkuu seinällä, ei pysty vastaamaan puhelimen viesteihin.
Pörräsin ympäri metsää fillarillani löytämättä pikku-kiipeliä.
Aloin palella niin, että kostoksi söin eväät ihan yksin ja käännyin kotimatkalle.

Kun lapsukainen kotiutui treenistä, kävi ilmi että olin ollut ihan muutaman kymmenen metrin päässä kiveltä.
Hyvin olivat maastoutuneet. Ja hiljaisiakin olivat, mitään ei kuulunut vaikka korvat hörössä olin siellä metsässä polkeillut.
Linnut lauloivat ihanasti, ja olisin siellä istuskellut vaikka kuinka, ellei olisi ollut niin vietävän kylmä.


Suostuin lauantaina juhlimaan synttäreitäni. 
Lapsukainen leipoi kakun, joten siitä ei kumminkaan tullut farssia, vaan oikeinkin hohdokas ja säkenöivä, ja kaiken lisäksi hyvänmakuinen.

Kävimme lauantai-iltana hraH:n kanssa kahdenkeskisellä illallisella ja melkein varasimme kesäksi yhteisen kahdenkeskisen matkan.
Tästä sentään saadaan aikaiseksi vielä perinteinen farssi, koska aina kun alamme puhua matkasta, puhumme matkasta Italiaan. 
Aina kun puhumme Italiasta, päädymme Kreikkaan ja vielä todennäköisemmin emme päädy minnekään. 

Harrastamme nimittäin niksipirkkamatkailua, mikä tarkoittaa sitä että plaraamme läpi erilaisten matkatoimistojen tarjontaa ja huokailemme ihastuneina kykenemättä kuitenkaan tekemään päätöstä, saati sitten varaamaan yhtään mitään. 




Sunnuntaina nuoriso lähti erikseen suostuttelematta pääsiäiskirkkoon, koska se on perinne ja aina me tehdään niin mutta kieltäytyi jo etukäteen kirkkokahveista koska me ei koskaan tehdä niin.
Sekin oli melko farssitonta, paitsi että yksi meni bussilla, yksi käveli ja kolme pyöräili ja olimme kaikki perillä eri aikoihin. 
Papistokaan ei ollut ihan kartalla siitä, mitä olisi pitänyt tapahtua, niin että oli vähän räpellystä tällä kertaa kirkonmenot. 
Yhden nuoren mielestä oli saarnassa ovela tiiseri, että mitä sitten tapahtui, sen kuulette helluntaina. 

Söimme nyhtöpossuhampparit pääsiäisen kunniaksi. 


Ja koska tämä on pääsiäispostauksen tapainen, niin tässä ovat ne pakolliset tulppaanit - niihinkään ei sisälly muuta farssia kuin se, että oikeastaan pidän ruusuista enempi ja olisin ottanut niitä, mutta kaupassa oli vain tulppaaneja.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

maanantain positiivisia


meillä kävi virpojia

Ruokalistaryhdistys: kalkkunapyörykät, porkkanalaatikko, perunaa. Naposteluporkkanoita ja -kurkkua.

Taloudellisryhdistys: älä osta mitään -maanantai.

Kyllä näillä meriiteillä voi ihan hyvin levahtaa maanantai-imuroinnissa, voihan? Ei voi pieni ihminen millään pysyä ryhdissä kaikilla osa-alueilla, eihän?




Maanantain paras: piällysmiäs huomasi, että minulla on pitämättömiä lomapäiviä.
Kohta on laajennettu pääsiäisloma. 

**
Pitäisikö itse lähteä vaikka Pietariin, kun nyt tässä matkailua harkitsemme?

No, ainakin huoli jakautuu kerralla useampaan kohteeseen ikäänkuin en olisi jo valmiiksi ollut lievästi sekopäisen huolissani


perjantai 7. huhtikuuta 2017

ylellisyystaloudellishuolissani

Ihana P oli kirjoittanut suuria oivalluksia raha-asioista - miten voikin olla että ne pyörivät päässä ihan koko ajan.

Olen tullut siihen tulokseen, että se rahamurehtiminen, jota minä harjoitan on ihan silkkaa ylellisyyttä.
Silloin kun rahaa ei oikeasti ole, ei oikein pysty murehtimaan siitä samalla tavalla, koska silloin joutuu murehtimaan niin äärettömän syvästi ja isosti pelkästään arjesta  selviytymisestä, siitä riittääkö ruoka.
Sellainen on ahdinko.

Tämä tällainen ylellinen taloudellishuoli on sellaista, että rahaa riittää noin suurinpiirtein kaikkeen siihen, mihin täytyykin riittää. Ruokaan ja vastaavaan. Ylellinen taloudellishuolestuja - kuten minä - tietää, että ruoka järjestyy, lääkkeet järjestyvät, pakolliset asiat järjestyvät, mutta kivuuksista täytyy joskus tinkiä.
Sellaista on ylellisyystaloudellishuoli.

Ylellisyystaloudellishuolissani suomen kieli on sitten ihana asia! sureksin sitä, että pitää maksaa yhden leirimaksu, toisen kilpamatkamaksu ja kolmannen huvimatkaruokaraha ja koulukirjahankinnat kerralla.
Jääkaappi on silti täynnä ruokaa, lääkedosetti pyörii iloisesti, kaapissa on siedettäviä vaatteita.
Sureksin että emme voi hömpöttelyostella ylimääräisiä aurinkolaseja juuri nyt heti.
Että pitää kerralla maksella monta isoa juttua ja että pitää odottaa pari viikkoa hömpöttelyosteskeluun.
Turha murhe, turhaan kuluu energiaa siihen.

Nuorison tarpeet ovat ihan älyttömän paljon suuremmat nykyään.
Ne syövät kuin aikuiset: elätämme puolellatoista palkalla viittä aikuista. Ei ihme että välillä kukkaron pohja parkuu.
Meillä on silti ihan kaikkea mitä tarvitsemme lähinnä siis sitä ruokaa.
Yleensä vieläpä ihan riittävästi.

Ylellisyystaloudellisuusmurheellisuus on sitä, että on kilpailuttanut kaiken minkä pystyy, jättää noutokaffet ja lehtien irtonumerot ostamatta ja pohtii muutenkin kulutustaan kriittisesti, mutta harmittelee sitä, kun ei voi heti hömpöttelyosteskella kaikkea sitä, mitä ehkä haluaisi.


Asioita, joihin olen käyttänyt rahaa tässä kuussa
ruoka + muut talousmenot kaapissa nyt suunnilleen viikon sapuskat
eväät työreissulle; en syönyt niitä. nyt minulla on salasuklaata laukussani
eväitä nuorison kisareissuille. yhden kilpailun osallistumismaksu ja ruokailu
yhden nuoren harrastusmaksu, erittäin edullinen
apteekki; pakollisia lääkkeitä
yhden luokkaretkimaksu; yksi matkavakuutus
kissanruoka
kuukausirahat nuorisolle
farkut yhdelle
siirto säästötilille

Näin kun tätä kriittisesti tarkastelen, ei tässä mitään ylimääräistä ole.
Ja ihan kaikkea tarpeellista ja vielä on mennyt säästöönkin.
Että miksi ihmeessä sitten stressaan?





keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

matkavakuuttamiskriizi

Kuten ehkä edellisestä postauksesta muistatte, yksi on lähdössä Lontooseen, toinen Tukholmaan (onneksi megalomaaninen alkuperäinen matkasuunnitelma tarkentui kohtuuhintaiseksi lähestulkoon lähialuematkailuksi) ja kolmas Ahvenanmaalle.
Koska se yksi oli jo aiemmin hiukkaskiihdyttelemässä, sillä on kätevä ja toimiva matkavakuutus.

Ryhdistäydyin vetelässä vanhemmuudessani ja rupesin selvittelemään matkavakuutusasioita numeroille kaksi ja kolme.

Kakkosmatkalle saimme kertakäyttöisen matkavakuutuksen ja muistin ottaa siitä kopion ja passista myös ja olen allekirjoittanut suostumuksia ja vaikka mitä oikealle ja vasemmalle.

Ryhdyimme vakuutusvirkailijan kanssa käsittelemään matkavakuutusta numero kolme ja minä iloisena luettelemaan päivämääriä ja matkakohdetta. Miellyttävä matkatoimistovirkailija totesi lakonisesti, että Ahvenanmaa on muuten Suomea ja lapsellasi on melkolailla kattava tapaturmavakuutus, ei hän taida tarvita tämän lisäksi enää mitään muuta.
Minä nielaisin ja sanoin että niinpä taitaa olla.
Minkä minä sille voin?
Se on lähdössä kauas pois, oikein laivalla. Ihan selvästi matka.

Onneksi en ehtinyt matkahuolilistassani siihen kohtaan, missä lukee että kakkonen menee myös Rovaniemelle.
On sekin kyllä kaukana poissa kotoa, ja oikein junalla mennä ajelevat.
Ihan selvästi matka.

Kyllä minun mielestäni silloin voisi matkavakuutella.



joutsenet


tiistai 4. huhtikuuta 2017

keittiökriizi

Yritän kaivella keittiöinnoitusta talvisäilöstään - jostain syystä olen talven aikana unohtanut, mitä ruokia oikein osaankaan tehdä. Olen myös unohtanut miten ruokaa tehdään.
Leipomisesta puhumattakaan: eiks meilläoo äidinleipää? No ei ole, kun ei vain ole.
Jee.

Keittiöherätys lähti liikkeelle yllättävältä taholta: nuorimmaisen valmentaja pohdiskeli, mahtaako lapsi syödä riittävästi. Muutaman päivän verran ruokapäiväkirjaa paljasti, että eipä hyvinkään, sehän elää pelkillä nuudeleilla ja aamiaismuroilla.
Jee.
huonoäitihuonoäitihuonoäiti.

Olen koko talven - keittoblokista huolimatta - jodlannut solkenaan laulua sun pitää syödä kunnolla, sä tarviit proteiinia, syö, syö, syö.
Valmentaja oli jutellut nuoren kanssa. Arvatkaapa mitä laulua nuorimmainen nykyään laulaa?
mun pitää syödä kunnolla, mä tarviin proteiinia, syön, syön, syön.
Jee sillekin.

Jääkaapista löytyy nykyään jättirasiallinen raejuustoa ja puurokattilan seurana hellalla asustelee vakituisesti mr. Munakaspannu.
Päädyin hetkellisessä keittiöinnoituksessa täydentämään kodinkonevalikoimaammekin vohveliraudalla. Ajattelin että tulee vähän vaihtelua niille munakkaille.

Kaksi vanhempaa vihjaisi, että ehkäpä heidänkin valmentajansa ovat tuota pikaa yhteydessä minuun. He tarvitsevat kuulemma enemmän suklaata, suklaata ja suklaata.
Muuten ei suju tanssi tahi kiipeily.




Pitkästä pitkästä aikaa käytin muutaman minuutin ruokalistasuunnitteluun tällä viikolla.
Yhtenä päivänä syödään bolopastaa se on toinen niistä ruuista joita vielä osaan valmistaa ja toisena päivänä kanakiusausta sen olinkin jo talven aikana ehtinyt unohtaa.

Kylläpäs heti tuli sellainen olo että on talouden ruokahuolto hallussa ja elämä hymyilee taas.



*
Yksi on lähdössä kohta Lontooseen, toinen Tukholmaan ja kolmas Ahvenanmaalle.
Minä sanoin hraH:lle että kyllä kuuluu minunkin päästä johonkin kun kaikki muutkin.






maanantai 3. huhtikuuta 2017

löts

Olen aivan löts.




Kirjoitusblokki.
Keittiöblokki.
Valokuvausblokki.




Viime viikon paras hetki oli kun sain parvekkeen kesäkuntoon: tiputeeveen livestriimi aukesi jälleen, kissaeläinten suureksi iloksi.

Viikonlopun paras hetki oli lauantaiaamuna kun sain kehitellyksi keskenkasvuisille tukevan brunssin. 




perjantai 24. maaliskuuta 2017

Hyvän arkipyöräilyn slowflow-vinkit

Täällä meidän kulmilla pyöräily näyttäisi selvästi olevan nouseva trendilaji.
Erilaisia fillareita näkyy liikenteessä koko ajan enemmän, vastaan tulee laatikkopyörää, fiksiä, fatbikea, on fillareita takakärryllä ja ilman, etukorilla ja etutarakalla.
On mummiksia ja pappiksia, on sukkahousumiehiä ikivanhojen munamankeleiden kyydissä ja pukuheppuja maantiepyörillä.

Harmittelen vähän salaa, ettei sellaista ollut ennen.
Miten paljon laajemmasti olisimmekaan eläneet kauhukolmikon kanssa, jos olisin voinut pakata ne peräkärryyn tai laatikkoon? Muistan, kuinka yksi puolituttu yksinhuoltajaäiti sai jostain ekstrarahaa niin paljon että pystyi hankkimaan itselleen kaikkein halvimman pyöräperäkärryn. Se maksoi melkein saman verran kuin pieni auto ja olin salaa kade. Vaikka he kyllä ansaitsivat sen.

Oma pyöräilyasenteeni on muuttunut aktiivisemmaksi ja iloisemmaksi käsikädessä muuttuvan asenneilmapiirin myötä.
Mitä enemmän ja positiivisemmin pyöräilystä mediassa puhutaan, sitä aktiivisemmin haluan itsekin olla juuri pyöräilijä.

Pyöräily on monella tavalla ekonominen ja ekologinen kulkuneuvo.
Minulle itselleni pyöräillä liikkuminen on vapautta, riippumattomuutta ja slowflowta parhaimmillaan.
Arkipyöräily on niitä harvoja hetkiä omassa elämässäni jolloin dominopalikoiden lailla kaatuilevat ajatukset eivät kompastele päässäni aiheuttamassa ahdistusta.
Olen kaikessa rauhassa, itseni kanssa, itsekseni ja todesti läsnä.



Arkipyöräilyn slowflow-vinkit

1. Varaa riittävästi aikaa
Pyöräily on nautinnollista, jos ja kun ei ole kiire.
Jos pyöräilee työpaikalle jossa ei kuten meillä ole sosiaalitiloja tai konserttiin tai taidenäyttelyyn, ei tee mieli tulla perille läähättävänä ja hikisenä.
Lähde vähän aikaisemmin.
Vaikka pyöräilisit kuinka lujaa, et lyhyellä matkalla kuitenkaan voita kuin minuutin tai kaksi.
Ota siis rauhallisesti. Ei haittaa vaikka ohitsesi lykkisi polvivaivainen pikkumummo rollattorin kanssa.
Sinulla on kaikki aika maailmassa.
Kaikki aika maailmassa - mikä itsekäs, ihana nautinto!

2. Valitse reitti
Jos mahdollista valitse reitti, jossa et pyöräile autoliikenteen seassa. Autojen joukossa pyöräily vaatii tarkempaa keskittymistä ja vetää väkisin mukanaan kiireeseen ja liikenneraivoon.
Valitse hiljaisempia, puistomaisia reittejä jos mahdollista.
Vaihtele reittejä jos mahdollista. Palaa kotiin eri reittiä kuin aamulla menit töihin.
Minulla on mahdollisuus valita usean reitin väliltä: voin ajaa kaupungin läpi muun liikenteen tahdissa tai voin kiertää puistoja ja pientaloalueita tunnelman mukaan.

3. Jätä luurit laukkuun
Totta, motivaatiomusiikki tai aamun uutiset ovat hyvä juttu.
Jätä silti luurit laukkuun.
Kuuntele lintuja ja tuulta, kuuntele ihmisiä joiden ohi menet. Kuuntele autoja.
Ole läsnä.
Ajatukset kulkevat vapaasti ja pakottomasti - ja se onnistui vasta kun jätin luurit veskaan.

4. Varustaudu
Huolla pyörä sellaiseen kuntoon, että se kulkee sujuvasti.
Pohdi varusteita: kulkevatko tavarat repussa vai korissa, millaiset vaatteet suojaavat tuulelta?



5. Pysähdy kauniin ja kiinnostavan äärelle
Sinulla on kaikki aika maailmassa.
Pysähdy.

 










ps. tämä teksti syntyi neljän arkipyöräilyaamun aikana.
torstaina näin fasaanin aamuauringossa ja pysähdyin katsomaan sen sulkien väritystä. niissä on mustaa ja valkeaa ja monta eri sävyä ruskeaa. syvää vihreää on myös.
perjantaina pysähdyin katsomaan kuinka aurinko heijastui vanhan kivitalon parvekkeista. talo oli kirkas auringonkeltainen ja parvekkeet kulkivat pitkin seinää musiikillisen rytmillisesti
tiistaina kuulin mustarastaan huiluilevan, mutta se olikin tuuli korvissani
näin miehen jolla on gopro-kamera kypärässään, se tuli vastaan samassa alamäessä kahtena eri aamuna
kolmena aamuna pysähdyin jokirantaan vain hengittämään