torstai 29. syyskuuta 2016

aikuisennälkäiset

en pidä iltatöistä.
Sinänsä ristiriitaista, koska pidän siitä kokonaisuudesta uusi ihan itse keksimäni aluevaltaus työssäni eniten.

Kävin eilen kotona kääntymässä, kehitin ruokaa ja säntäsin takaisin töihin.
Luin bussissa - ihanaa omaa aikaa - melkein kokonaisen kirjan.
Hoidin työkeikan.


Keikan jälkeen menin ostoksille: lahja kaverisynttäreille, uusi makuualusta leirillelähtijälle,
Makuualustasta ilmapatjasta on käyty vuosittain sama vääntö. Leirillä, koulumajoituksessa tavallisella makuualustalla majoittuva ei voi tanssia kunnolla kun paikat tulee kipeeksi.
Pitää olla ilmapatja.
En jaksa enää sitä samaa vääntöä. Olen ostamassa yhtä ilmapatjaa, sitten toista.
Onneksi on retkeilyliikkeen sulavasanainen nuorimies. ostan mitä tahansa sujuvasanaisilta nuormiehiltä

Tulin kotiin väsyneenä, nälkäisenä ja itseeni tyytyväisenä.
Taloudessa täysi härdelli. Täydellisen epäolennaisten asioiden parissa, luonnollisesti.
Haluan syödä, laukata ympyrää että pääsen eroon ylikierroksistani ja sitten lukea kirjani loppuun.

Mitä vielä, ensin pitää asentaa uusi digiboksi, kuulustella ruotsin sanat isä ei kelpaa, eikä kukaan muukaan, koeajaa uusi ilmapatja, ruokkia kissat, rasvata gerbiili, tehdä satajayksi keskeneräistä asiaa.
Kirskutan hampaitani: taloudessa, digihärpättimen kimpussa on neljä lukutaitoista ihmistä, joista kukaan ei muka osaa lukea sen kehvatsun härpättimen käyttöohjeita. Jos vaikka aloittaisi siitä. Koko ilta lähtee liikkeelle heti väärällä kierteellä.

Ilmapatja ei paketoidu takaisin kuljetuspussiinsa. Teini saa itkuhepulin, sillä on joku hätä.
Joku makuualustaa isompi hätä, en jaksa selvittää.
Jakelen rahaa: yhdelle leirieväisiin ja teatterilippuun, toiselle ruokailuun koulun jälkeen ja taas yhdelle ruokailuun leirimatkan varrella. kirskuttelen taas hampaitani: gerbilaarin eläinlääkärikäynnin takia täytyy kaivella säästöpossun pohjia. 
Passitan yhden suihkuun, kuulustelen toiselta ruotsin sanat, paketoidaan lahja ja digihärpätinkin hetkeksi pois silmistä.
Melkein paketoidaan myös Elma. Se haluaa pakettiin tai ainakin leikkiä teipin kanssa.

Teineillä on aikuisennälkä, juuri nyt.
Minulla leipänälkä.
Minulla aikuisennälkä, juuri nyt.
Haluan narista pois työpäiväni ja tämän kaaoksen.
Haluan olla epäreilu ja kiukutella vähän.
Olen aikuisennälkäinen.

Haluan laskeutua iltaani rauhassa.




Vasta seuraavan aamun hämärässä perheen toinen aikuinen kangertaa ulos mieltään painaneen iltakaaoksessa unohtuneen asian.
Silläkin on aikuisennälkä.

Aamun lähtötohinoissa keskeneräisyyksiin palaa ensin yksi, sitten toinen teineistä.
Viimeinenkin pukertaa mieltään painavat asiat bussipysäkillä.
Aikuisennälkäiset.


*
huomenna kirjamessuille. jee.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Joskus vaan on niin hyvä

Joskus vaan on niin hyvä.



Se tosin tekee ihmisestä ahneen. 
Jos viikonloppu, tai vaikka yksittäinen päiväkin, on hyvä, haluaa ahneena heti lisää.
Jos taas huono ja kurja, täytyy saada kompensaatiota.

Viikonloppu oli hyvä. Toimelias, juhlaisa, iloinen.

Eilinen työpäivä verstaan ulkopuolella oli hyvä, kuin olisin ollut poissa viikkokausia työpisteeltä - olen hyväntuulinen, rento, energinen. 
Vaikka istuin koko päivän kinkkisten työasioiden äärellä koulutuksessa.


onnitttelukortti ristikonratkojalle
Syksyinen iltakävely oli hyvä.







Mahtaisiko ihan oikeasti siitä olla apua, kun joka aamu yritän itseäni sillä kirkasvalolla säteilyttää?






perjantai 23. syyskuuta 2016

viiltävää kirja-analyysia

Yritykseni ymmärtää kekkosilmiötä vaikuttaa tuhoontuomitulta.
Poliittiset elämäkerrat ovat suoraansanottuna tylsiä. Tylsiä. Tylsiä.

Aloitin hraH:n suosituksesta Risto Hauvosen Koivisto Kekkosta kaatamassa. Suosituksen mukaan siitä kannattaa lukea vain alkuosa, Kekkosen sairaskertomus.
Traagista luettavaa. Jopa näin jälkikäteen minun käy sääliksi vanhusta, joka itse ei pysty eikä halua ja jota ei poliittisista syistäkään  haluta tai kyetä päästämään eläkkeelle. Vanhusta, joka uskoo olevansa nuoruuden voimissaan ja luultavasti myös sillä luulollaan aiheuttaa lisähallaa itselleen ja lähipiirilleen.
Ihmettelin, miksi toisissa, suhteellisen uusissa elämäkerroissa tätä ei vieläkään kyetä myöntämään, ja miksi edelleen sairastelua on ollut tarpeen piilotella.
Yritin kiltisti jatkaa kirjaa eteenpäin, mutta se muuttui epäkiinnostavaksi Kekkosen jäätyä sairauslomalle. Lopetin.

Siitä siirryin lennossa Pekka Vilpaksen (toim. Teija Sopanen) Neljän presidentin hovimestariin. Sopanen on haastatellut Vilpasta, perehtynyt tämän arkistoihin ja tarinoihin ja koostanut niistä kirjan. On ilman muuta selvää, että vanhan ajan herrasmieshovimestari ei mehukkaita paljastuksia tarjoile, mutta hyydyin jo ensimetreillä lähes puolen sivun mittaisiin henkilöluetteloihin erilaisten kutsujen osallistujista. Siis tietysti näille ihmisille itselleen kiva, että Kekkonen kestitsi henkilöt A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M ja N helmikuussa vuonna -66, mutta entä sitten? Jos kesteistä ei kerrota mitään muuta kuin vierasluettelo, voin samalla vaivalla tavata vanhaa puhelinluetteloa.
Muutenkin haastattelujen perusteella kirjoitetut elämäkerrat ja muistelukset jäävät helposti kovin ulkokohtaisiksi ja henkilöt - olkootkin kuinka sympaattisia tahansa - vieraiksi. ("Pekka-poika osallistui myös valkeakosken partioon ahkerasti")
No, annan tälle stoorille vielä muutaman kymmenen sivua lisämahdollisuutta. Tällä hetkellä käsitellään frakkeja, smokkeja ja shaketteja. Hmh. (se oli kyllä vähän kiinnostavaa, koska muistin yhtäkkiä että professori Suomalaisen * pilapiirroksissa Kekkonen esiintyy aina shaketissa.)



Koska Kekkonen osoittautui tylsäksi tyypiksi, siirryin lennossa Tarja Halosen lehdistöpäällikön, Maria Romantschukin muisteluksiin, jotka olivatkin sujuvaa ja miellyttävää luettavaa.
Huomasin, että syöksyn politiikkaan ja yhteiskuntaan mieluummin inhimillisten henkilöiden kautta; vuosiluvut ja poliittiset syy-seuraussuhteet, eivät  minua puhuttele. Makrohistoria, inhimilliset ihmiset, siinä on sitä jotain!
Ei rouva presidentti oli leppoisa keidas Kekkosen jäljiltä: nykypäivää, sujuvaa tekstiä ja kiinnostavia henkilöitä.

**

Kuulumisia eläintarhasta:


Elma odottaa hammaskeijua.
Epäselvässä kuvassa pikkukisun vauvahammas,
löytyi jemmattuna vatsakarvoista.

Arpun huijaaminen kuljetusboksiin onnistui täydellisesti.
Boksi keskelle lattiaa, johan on kissan pakko tunkea utelias sielunsa sinne sisään. Ovi kiinni ja boksi kantoon.
Kissa tajusi vasta hississä, ettei homma mennyt ihan niin kuin piti.

mielipidevanki







* luulin lapsena pitkään että karikatyyri -käsite johtuu Kari Suomalaisen nimestä
vaan ähäs, eipäs johdukaan, latinasta (tai italiasta) tulee se (kuten niin moni muukin kiinnostava sana!)

torstai 22. syyskuuta 2016

kuluvaa viikkoa kuvina

on jo torstai.
Torstai!
Tällä viikolla iltahommia kolmena iltana. En tykkää siitä.
Yleisesti ottaen tykkään siitä osasta työtäni, mutta en tykkää olla iltaisin töissä.


Maanantaina kävin pienellä iltakävelyllä: kaupungin sydämestä löytyi keidas.

maanantaikeidas


Tiistaina olin päättänyt tehdä iltavuoron, menin töihin vasta iltapäiväksi. Olin suunnitellut kaikenmoista aktiviteettia kotiaamuun, mutta talosta olivatkin vedet poikki koko päivän. Kokkasin, pyykkäsin ja tiskasin ihan hulluna aamuseitsemän ja -yhdeksän välillä, ja sain kun sainkin kaiken reilaan juuri ennen kuin vesi katkaistiin.
Sinnittelin sen päälle vielä tunnin kotona, sitten piti lähteä etsimään vesiklosettia. olisi pitänyt jättää aamukahvi juomatta.
Kostoksi kävelin töihin. Oli upea aamupäivä.

tiistaikävely

Keskiviikkoiltaisin koko lauma on hajallaan harrastuksissaan. Minulla oli taas iltahommia. 
Jätin tiskikoneen kylkeen mystisen viestin ensimmäiselle kotiintulijalle, olivat onnistuneet kräkkäämään koodin.

sanavarastoni on suppeahko

Tänään torstaina aamu alkoi mutkikkaiden asioiden selvittelyllä.
Joskus joutuu sellaistenkin eteen töissään. 


mutkikkaiden asioiden selvittelyä


luovuuden voimat jyllertävät iltaduuneissa


Kissaeläintä vaivaa alituinen suljetun oven kriizi. Oven takana on elämä varmasti parempaa.

Kissojen kuljetusboksi on koko kesän ollut kissojen päiväunikäytössä ja varsin keskeisellä paikalla kartanossamme.
Siellä ei koskaan ole ketään. Ei koskaan eikä vahingossakaan.

Tänään pitäisi viedä yksi karvavarvas rokotuksille: etsin kuljetusboksin oven, asensin sen paikoilleen ja lykkäsin kiinni, ettei kukaan vahingossa vangitse itseään päiväksi koppaan.
Johan oli kuljetusboksiin jonoa: molemmat tytsit - Elma ja Arwen - olivat juuri nyt tänä aamuna ajatelleet ottaa torkut kopassa.
Ne kuopivat ja ruopivat ja valittivat ja vaikersivat että ovi auki ja heti.

Kun avasin kopan oven, oli maailma taas järjestyksessä ja molemmille tuli yhtäkkinen tarve puuhastella jotain aivan muuta.
Seuraavaksi ne löytyivät vessasta jemmaamasta kynsisaksia maton alle.




tiistai 20. syyskuuta 2016

Suuri Kodinkonesekoilu - saat mitä tarvitset

Ehkä muistattekin, että hajosi jääpakastinkaappi. Sellainen viikonloppua varten täyteen ladattu.

Sitä ette kumminkaan muista että jääpakastinkaapin tie meille oli omalaatuinen.
Minäkään en olisi halunnut muistaa sitä, enkä koko piinallista remppakesää.
Enkä sitä keittiöliikettä joka teki keittiösuunnittelun; en varsinkaan sitä.

No, viime torstaina kävivät kodinkonehuoltamon herttaiset nuoret pojat tuijottamassa jääpakastinkaappia.
Voi rouva hyvä, sanoivat he kuin yhdestä suusta, täällähän ei ole ilmakiertotilaa laisinkaan. Tämä on asennettu aivan ahterilleen ja on ylikuumentunut ja paloturvallisuusriski joka tapauksessa. Uusi, pienempi kaappi, rouva hyvä, se on ainoa mahdollisuus.

Sitten ne löivät eteen kuvaston ja rinkuloivat siitä yhden kaapin, joka mahtuu sopivasti tilaan, ei ole turvallisuusriski ja on toimintavarma.

Me katsoimme hraH:n kanssa toisiimme, kohautimme olkiamme ja salaiset viestit virtasivat välillämme ja sanoimme että joo, ja niin pian kuin mahdollista. Kiitos.

Kysyin, että viitsisivätkö pojat samalla katsoa pesukonetta, joka ei suostu avaamaan luukkuaan pesun jälkeen.
Katsoivat.
Ei avannut.
Pojat lupasivat pohtia luukkukriiziä itse tyköinänsä ja palata siihen kun saadaan uusi jääkaappi, eli ensi viikolla.

Me menimme kauppaan ja sitten minä kirjoitin sähköpostikirjeen siihen monen vuoden takaiseen keittiösuunnitteluliikkeeseen, että olette muuten tehneet keittiössämme suunnitteluvirheen, te kurjat, ja nyt lakosi nälkäisten jääpakastinkaappi ja oli paloturvallisuusriski. 
se jos mikä oli erityisesti nuorison mielestä käsittämättömän noloa, ajattele jos olisi tullut tulipalo ja meidän pakastimesta! tulipalo! pakastimesta!

Kodinkoneliikkeen miellyttävät pojat palasivatkin jääkaappeineen jo heti seuraavana päivänä, eli perjantaina. Eivät ensi viikolla, vaan heti!
Veivät vanhan pois ja toivat uuden tilalle.
Lykkäsivät töpselin seinään, käyttöohjeen käteen ja menivät purkamaan pesukonetta palasiksi ja vaihtelemaan siihen kortteja.

se viallinen 

Käsittämättömästi se pesukoneen luukku ei edelleenkään toiminut, siihen pitää ehkä vaihtaa hub /hup /hupb. Mutta sen sijaan että olisivat vieneet muassaan sen pesukoneen, ne ottivatkin mukaansa kuivaajan rouva hyvä, tämä vuotaa, se on voinut vikuuttaa pesukonettakin. 
Minä sanoin että viekää vain, ehkä emme tarvitse sitä.

Pyöräilin töihin ja pyörä oli kummallinen ja epäjarruttavainen ja yhden kaupan ikkunassa luki että saat mitä tarvitset ja minua alkoi melkein itkettää, koska jääpakastinkaappi, pesukone, kuivaaja ja gerbiili. Ja ehkä nyt myös pyörä.

Pääsin töihin ja työpöytäni viereen, niin jopa soitti ystävällinen herra keittiösuunnitteluliikkeestä ja sanoi: totisesti, olemme tehneet huolestuttavan ja vakavan virheen ja totisesti, teille on tilattu aivan väärä jääkaappikaappi.
Minä sanoin että häh? Ja mitä?
Juu, kylläpä hyvinkin, olisi pitänyt tilata kaappi abcd ja me tilasimmekin abc:n. Ei ole ilmankiertoa siinä kaapissa. Kyllä on paloturvallisuusriski.
Ja minä sanoin että oho ja aha.

Sitten soittivat kodinkoneliikkeen pojat, että teidän kuivausrumpunne on aivan priimakuntoinen, me sitä vähän imuroimme ja tuomme sitten ensi viikolla takaisin ja korjaamme sen pesukoneen.
Ja minä sanoin taas että oho ja aha.

Sitten menin eläinlääkäriin ja se ehjäsi gerbiilin, vaikka minun täytyykin nyt rasvata sitä kahdesti päivässä, mutta se rasva tuoksuu aika hyvältä, että ei ole paha nakki sekään.

kotiinpaluusta riemastunut gerbilaari


Maanantaina tuli keittiöliikkeen ystävällinen herra ja tuijotti jääkaappikaappia ja sanoi että tilataanpa teille oikea jääkaappikaappi ja peittolevy tähän eteen ja tehtaamme haluaisi mieluusti hyvittää teille vähän tätä mielipahaa joka on aiheutunut, että annatteko tilinumeron.

Siinä kohdin minä ajattelin sitä tekstiä jonka perjantaina olin nähnyt: saat mitä tarvitset.

Ja sitten vielä vein pyörän pyöräkorjaamon mukaville pojille, jotka sanoivat että rouva hyvä kyllähän te ihan oikeassa olette, eivät toimi jarrut. Olette liikenneturvallisuusriski.
Ja minä sanoin että ne jo kertaalleen takuuna vaihdettiin.
Ja poika sanoi että vaihdetaanpas taas.


pyöräkorjaamon poikien tuomiota odottamassa


Tällä hetkellä meillä on:
- priimakuntoinen ikivanha pyykinkuivaaja kodinkonehuoltamolla
- aivan uusi jääkaappipakastin keittiössä
- puolikuntoinen  melko vanha pyykinpesukone kylppärissä
- uudehko jarruvikainen pyörä pyöräkorjaamolla
- uusi jääkaappikaappi keittiöliikkeen tehtaalla tilauksessa

ja kun jo hetken ehdin hikoilla kaikkia mahdollisia tulevia laskuja, niin jääkaapit menevät melkein päikseen.

Vaikka poden edelleen pahaa remppaheikki- ja keittiöremppa-angstia, niin ihan täydet plussat aivan mahtavasta palvelusta keittiösuunnitteluliike Domukselle, joka vastuullisesti ja nopeasti, näin monen vuoden jälkeenkin, on ottanut keittiömurheemme kantaakseensa. (minä en nimittäin laittanut viestiini heille mitään muuta kuin nimeni, olivat sen perusteella etsineet piirrustukset, tilauslistat, osoitteen ja puhelinnumeron; ja toimivat aivan käsittämättömän tehokkaasti ja nopeasti!)
Arvostettavaa ja hienoa toimintaa kerrassaan.



kaikesta tästä tunnesekoilusta voipuneena menin kirjastoon ja lähti taas lapasesta: sinua saattaisi kiinnostaa myös...



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sivistynyt lauantai

Tulipa lauantaina visiteerattua isolla kirkolla kuten nykyään on trendikkäästi tapana sanoa.
Matkanjohtaja rva Kepponen oli ansiokkaasti suunnitellut kulinaristis-yhteiskunnallis-kultturellin virkistäytymispäivän.

kävin vaan sen ison kirkon liepeillä

Olin suunnitellut ahkeraa torkut-lukeminen-torkut -urakkaa junaan menomatkan ajaksi, mutta VR:n paikka-arvonnassa sain vieruskaverikseni jokseenkin puheliaan herrahenkilön, jolla oli ollut tukala lippusekoiluseikkailu VR:n kanssa (tarinaa riitti Turusta Karjaalle asti) ja joka kärsi vielä minuakin pahemmasta remppaheikkiangstista (Karjaalta Leppävaaraan). Väliin tempaisimme muutamat poliittisesti epäkorrektit mielipiteet Idän ihmemaan politiikasta ja  lännen pressanvaaleista.

Rouva Kepposen emännöimä osuus alkoi brunssilla ravintola Köketissä (vai mitenköhän se kuuluu kirjoittaa, tuo näyttää jotenkin kummalliselta)


Brunssiskene on jäänyt vähän vieraaksi: viimeksi olen ollut brunssilla 2011, eikä silloin nauttimastani - oletettavasti ihan syömäkelpoisesta - brunssista ole muuta muistikuvaa.


Köketin miljöö oli viehättävä, ei liian täynnä, eikä liian meluisa. Ruokaa oli riittävästi ja monipuolisesti ja se oli perusmaukasta, ehkei nyt mikään elämää suurempi kulinaristinen kokemus kuitenkaan.
Kodikkaasti maukasta.


Vohveli ja välijuusto koituivat kohtalokseni; niiden jälkeen olin ääriäni myöden täynnä ja jouduin luovuttamaan ennen jälkiruokaan ehtimistä.

Seuraavaksi meitä kutsui matkan yhteiskunnallinen osuus: tutustuminen Tamminiemeen.



Sekä Seurasaari että Tamminiemi ovat viehättäviä, silmää miellyttäviä käyntikohteita.
Kovasti yritin kuulla historian siipien havinaa entisen presidentin virka-asunnossa tepsutellessani.



Perusteellisesti opastettu kierros esitteli lähinnä rakennuksen historiaa - pitkälti niitä muutoksia ja uudistuksia joita Tamminiemessä oli Kekkosen virkakaudella tehty.
Pohdiskelimme kierroksen jälkeen Kekkoskulttia ja lapsuutemme maailmaa: millaista se elämä  1970-80 lukujen taitteessa oikein olikaan? Miksi tätä henkilökulttia sellaisesta kai kuitenkin voidaan Kekkosen kohdalla puhua - pidetään yhä yllä?

kummityttö haluaisi synttärilahjakseen pallotuolin;
ei valitettavasti mahtunut käsilaukkuuni, vaikka
kuinka yritin

olihan ne lasit pakko kuvata.
tietysti



Tamminiemestä Taidehallille tutustumaan  Niki de Saint Phallen näyttelyyn: reheviä lasikuitunaisia, ampumaperformansseja ja Tarot-Puutarha.




Lievästi ambivalentti kokemus. Varsinkin -60-70 -lukujen teokset olivat merkillisiä, ahdistaviakin. Toisaalta Tarot-Puutarha vaikutti hyvinkin seesteiseltä ja kutsuvalta paikalta. 




 Summa summarum:

Kiitos seurasta ja paikallisopastuksesta rouva Kepposelle! Oli virkistävä päivä, ja oli mukava tutustua - hyväntuulista juttua riitti koko päiväksi.


Jos joku olisi vaikka parikymmentä vuotta sitten sanonut, että jonain päivänä nautiskelet suunnattomasti Tamminiemeen tutustumisesta, olisin pitänyt sitä hulluna. Niin keskiäkäistä ei minusta tule ikinä.
Nautin kumminkin, eikä siinä vielä kaikki: päätin visiteerata kirjastossa etsimässä aikalaismuistelmat - Juhani Suomen Kekkoskirjoihin en ryhdy, mutta kukaties Sorsan tai Virolaisen muistelmat? Haluan otteen lapsuudestani, sen ajan yhteiskunnasta - siitä ajasta, jolloin kekkonen oli presidentin synonyymi ("musta tulee isona kekkonen")
Oliko se niin uhkaavaa ja ilotonta aikaa, kuin mitä omissa muistikuvissa ja Ylen elävässä arkistoissa näyttäisi olevan?

Brunssi! Johonkin väliin tätä syksyä kehitän kyllä brunssin. Tai siis yllytän hraH:n viemään minut brunssille johonkin pintaliitopaikkaan.

Lisää kulttuuria! Ehdottomasti lisää kulttuuria. Olisikohan museokortille jo käyttöä?  Teatteria, konserttia, taidetta!

Kohta uudestaan pääkaupunkiin! Keskenkasvuiset tulivat käsi ojossa hinkumaan tuliaisia. Pitäisi päästä kansallismuseoon ainakin.

**

Tulossa tällä viikolla: Suuri Kodinkonesekoilu. Pysykää taajuudella

*

ps. tietysti kuvasin myös legendaarisen saunan. mitä te oikein kuvittelette?

The Sauna




ps.2.
Liina Arvilommi!!




perjantai 16. syyskuuta 2016

mutkikkaita asioita

elämäni on viime aikoina ollut melkoista seurapiirihumua ja alituista hohdokasta liitoa. jos ei lasketa jääkaapin hajoamista, gerbilaarimurheita ja kissanhiekkalaatikkoepisodeja.

Taannoin olimme hraH:n kanssa kuuntelemassa sivistävää esitystä aiheesta edunvalvonta ja testamentti. miten minusta tuntuu että keskiäkäisyys aiheuttaa meissä suunatonta intressiristiriitaa: minä haluan karata sirkukseen, hraH:n mielestä suuri testamentti- ja edunvalvontailta on korkeakulttuuria parhaasta päästä? 
No, lyhyestä virsu kaunis: tehkää edunvalvonta-asiakirja nyt. Heti. Ja pohtikaa tarkasti testamenttia.
Minäkin teen heti kun kerkeän. se todistajaosio on vähän mutkikas, siksi jää liian helposti roikkumaan. voi kyllä mennä vaikka pankkiin, sielläkin auttavat. esim. siihen pankkiin, joka tilaisuuden järjesti.

Aihe oli kimurantti mutta kiinnostava ja vielä hienompaa kait oli se, että tilaisuuden päätteeksi oli tarjoilu.
Silloin kun koulusta käytiin tutustumassa kaikenmoisiin liiketaloudellisiin laitoksiin, tarjottiin aina kokista ja vaaleanpunaröhnäinen piispanmunkki. Oli makeaa ja kelpasi teinille.
Sillä kokemuksella odotin kahvia ja pullaa. Mitä vielä, salaattia oli kahta sortimenttia ja aikuiset juomat ja kaikki, kyllä kelpasi.
Sanoinkin rakkaalle puolisolleni, joka näin viihdyttävän yhteisen illan meille järjesti, että tähän voisi vaikka tottua.

Ja mikäs tässä on tottuessa, kun viikonloppuna on luvassa brunssikierrosta ja yhdet synttärit, ja sen jälkeen tulee aina vain lisää juhlia ja huvituksia lähes taukoamatta.
Parasta oli se, kun kotimatkalla, juuri siinä mutkassa kun melkein alkoi juoma haihtua päästä, tuli kutsu seuraaviin kekkereihin muutaman viikon päähän.
Että kyllä on yhtäkkiä muuttunut hohdokkaaksi elämäni.
Jee.



ps. kun noita raha-asioita pohdiskelimme, sanoin hraH:lle että onko se lahjaa vai elättämistä jos otan talousrahoista että pääsen kynsi- kasvo- ja kampaamohoitoon joka kuukausi. 
Se sanoi, että eikai siellä nyt niin paljoa tarvitse käydä. 
minä sanoin että härreguud, tietenkin käydään. Ilmoitin että se on elämiskulu.

ps2.
jääkaapin tilalle piti asentaa pienempi. Se on pieni. Pieni. Pieni. Kun katson sinne sisään, minulle tulee olo kuin leikkisin onnelia ja annelia.
peskukoneessa on vikaa, joka hämäsi korjaajaakin. Se vaihtoi pesukoneeseen tusinan verran osia ja vei mennessään kuivausrummun.
yksi gerbilaareista keikkuu tämän- ja tuonpuoleisen rajoilla.

Itkettäisi jos ei naurattaisi.

ps3.
hraH kehitti kriizin siitä, kenelle se testamenttaa tai lahjoittaa laajan sarjakuva- ja kolikkokokoelmansa. Minä sanoin että ällös huoli rakas, laitan iltakaakaoosi lusikallisen arsenikkia, sitten on minulla hallintaoikeus ja on murhe poissa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

keskiviikkoketutus



Ruuanlaitto ilman jääkaappia tuntuu ihan järjettömän vaivalloiselta.

Yksi lapsista haluaa lukea Laura Ingalls Wilderin sensuroimattoman elämäkerran. Kannattako siitä maksaa jos kirjasto ei huoli hankintaehdotustani?

Miksi kirjakaupasta ei voinut tilata nouto kaupasta -periaatteella kirjaa, jonka olisi voinut maksaa tiskillä? Olisin tilannut. En Wilderiä vaan yhden toisen.

Millä ruokin tänään keskenkasvuiset?

Pitäisi vaihtaa kissojen ja gerbilaarien pahnat.

Mitä tehdä kun nuorimmaisen gerbilaari-innostus alkaa laantua ja ne aina vain sätkyvät hengissä?

Miksi olen niin selkärangaton että valitsen aina mieluummin bussin kuin pyörän?

Auttaako kirkasvalolamppu ihan oikeasti? Auttaako se, jos on samassa huoneessa ja keittää puuroa?

Milloin ehdin jaksan ja viitsin? lukea /kirjoittaa /istua kirjastolla lukemassa lehteä /kuvata huvikseni /käydä lenksalla /sauvakävelyllä /uimassa /fillaroimassa. 

Inhoan remppaheikkejä ja korjausmiehiä.

Mihin aika oikein valuu kun lapset hoitavat itse itsensä?








tiistai 13. syyskuuta 2016

uusavuttomuus

Laatulehti Iltasanomat - tuo journalismin säkenöivä kiintotähti - raunioitti jo ennestäänkin hauraan itsetuntoni kertomalla mitä kaikkea kymmenvuotiaan tulisi osata.

En ole elämässäni edes kymmenvuotiaan tasolla.

1. Pyykinpesu.
Sujuu vaihtelevasti.
Toisinaan unohtuu pyykin ripustaminen. Välillä unohtuu koko pyykinpesu. Väärä väri, väärä lämpötila, väärä kellonaika, väärä pyykki, väärä pesuaine.

2. Istuttaa kasveja.
Multa on ällöttävää ja kuvottavaa, se ja kasvit ovat luultavasti myrkyllisiä ja kuolen kohta jos joudun koskemaan jompaan kumpaan, saati molempiin.
En ole neuroottinen. Eikä minulla taatusti ole irrationaalisia fobioita. Ei varmastikaan ole.

3. Paketoida.
En kykene käärimään siististi edes kirjaa.

4. Vasaroida naulan.
Jos on ihan pakko. Ison ja kiltin naulan. Tosin pelkään että lyön vahingossa vasaralla jotakuta päähän. En itseäni.
En ole neuroottinen, eikä minulla ole irrationaalisia fobioita. Ei varmastikaan.

5. Kirjoittaa kirjeen.
Tarkoitetaanko tässä virallista kirjettä, sellaista kunnioittavasti ja nöyrästi teidän ja sulkeudun suosioonne? Juuei.

6. Kokata yksinkertaisen aterian.
Tämän osaan kyllä. Jos on yksinkertainen.

7. Suunnistaa.
Pystyn eksymään vikateille täysin tutussa paikassa suoran tien varrella. Saatan tietää lähtöpisteen ja päätepisteen, mutta en tiedä miten sinne pääsee.
Kaupungissa pystyn suoriutumaan karttaa lukemalla, maastossa en. Liikaa kiemuroita maastokartoissa.

8. Hoitaa haavan.
Kiitos SPR:n nuortenryhmän, ystäväni kuraKummin ja hänen isänsä (sit ei terra levis!) osaan.

9. Pestä vessan.
vrt. pyykinpesu. Teen kyllä, mutta luultavasti kaikkia ohjesääntöjä rikkoen. Väärä vessa, väärä harja, väärä myrkky. Liian usein tai liian harvoin. Väärällä kierteellä.

10. Vertailla hintoja.
Juu, tämän osaan. Joskus otan kalliimpaa, koska olen vakuuttunut että se on parempaa.

Osaan alle puolet niistä jutuista, joita kymmenvuotiaan pitäisi osata.
Olen tasoltani siis viisivuotias.

En myöskään muista maakuntia, en osaa selittää suhteellista vaalitapaa, en ymmärrä ohjauskorkoa enkä asuntolainaa, en käsitä eläkejärjestelmää, ja olen eri mieltä palkanmaksun periaatteista.
En osaa tapetoida, maalaamiseni on huojuvaa eikä läpäise tarkkaavaista seulaa.
Imuroin enimmäkseen vain keskilattialta. Kirjahyllyäni ei ole aakkostettu.
En osaa käyttää snapchattia, enkä pokemonpeliä. Vastaan tekstiviesteihin että joo ja puhelimeen edelleen koko nimelläni.
En osaa säilöä sieniä. En tunnista sieniä, paitsi kärpäs-. En tunnista viinien rypälelajikkeita.
En osaa paikata pyörän rengasta paitsi teoriassa.
Täytän astianpesukoneen luultavasti epäergonomisesti ja epäkäytännöllisesti.
En osaa ommella koneella paitsi ehkä suoraa viivaa. En osaa sahata ensinkään edes suoraa viivaa.
En osaa värittää viivojen sisäpuolelta ja leikkaan kaiken venkuraan. En osaa tavata enkä alkiomatikkaa. En osaa lukea nuotteja.
En muista yhteyttämisen kaavaa. En osaa selittää auringonpimennystä.
En kykene päällystämään kirjoja.
En erota hieskoivua rauduskoivusta. En osaa ohjelmoida mitään. En osaa soittaa kitaraa enkä kanteletta. En osaa porata. En halua höylätä.
En osaa silittää sileäksi. En tiedä kuinka mankelia käytetään.

En ymmärrä ensinkään että minulle on annettu täysvaltaiset aikuisoikeudet, ja että olen suorittanut hyväksyttävästi peruskoulun.
Tai lukion.
Tai yliopiston.

maanantai 12. syyskuuta 2016

voisi olla huonomminkin

Perjantaina näytti siltä, että viikonlopulla on kaikki onnistumisen mahdollisuudet.

suoraan töistä emme ehtineet, mutta myöhemmin.

 Päivällisen jälkeen, kun kaikki pakolliset arkihommat on tehty pääsimme vihdoin kantapaikkaan.
Vietimme parisuhdanneaikaa, höpöttelimme turhia.

Vielä lauantaiaamunakin elo ja olo vaikuttivat kohtalaisen lupaavilta, vaikka olinkin nuhan nujertama.
Makasin sohvannurkassa, katsoimme kuninkaallisia kastejuhlia Areenasta.
HraH kärsii ajoittain lievästä suuruudenhulluudesta, hän tuuletti onnellisena kun kuuli (tai luuli?) olevansa jonkun takarivin kuninkaallisen nimikaima.
Isosisko vastasi siihen laulaen:
"minä olin kuninkaan kaima, lähes kuningas siis itsekin. 
Vielä hallitsisin hoviani paremmin kuin muut, ihan kaimaanikin paremmin"
Sain naurukohtauksen.

Sitten loppu ilo ja riemu. Lähdin rauhalliselle kävelylle ja luulin saavani sydänkohtauksen; että voikin ihmiselle tulla huono olo pelkästä verkkaisesta kävelystä. 
Palasin nöyrästi vaakatasoon.

kuvakerhon viikkohaasteena makro. laahaduin kuvakävelylle




Syödessä nuoriso ihmetteli, onko jääkaappitavara normaalia lämpimämpää, minä sanoin että olen ihmetellyt ihan samaa.
Jatkoin vaaka-asentoa, kunnes sain päähäni tutkia jääkaappia uudestaan.
Se nyt oli vielä jotenkuten viileä, mutta pakastin ei.
Neiti Elma Pesonen suorittaa laadunvalvontaa

Loppui olemattoman nuhan poteminen.
Jääkaappi tyhjennykseen, pakastin tyhjennykseen.
Onneksi tällaisessa vanhassa kerrostalossa on kylmäkellari, saimme jääkaappitavaran sinne talteen. Pakastintavarasta osan saimme anopin ongelmakenttään, jos kohta jäinkin pohtimaan, onko se ehtinyt sittenkin lämmetä liikaa. (jääpalat olivat jäässä, samoin kylmäkallet, jäätelö oli pehmennyt)
Ket-hat-pot-utti. Grr.

Varsinkin kun myös pesukone on osoittanut jonkinasteisia lamaantumisen merkkejä. 



sunnuntain päiväkävely oli upea

Sunnuntaina iltapäivällä työkeikka. 
Kotiuduttuani tsekkasin oman (ei työ-) sähköpostini, esimieheltä oli tullut työlistaus tälle päivälle. Se ei koskaan yleensä ja ikinä laita mitään privaattiin sähköpostiin, jo siitä voi päätellä ettei ole herkkua tälle maanantaillekaan luvassa.
Grr.


fiilis sunnuntaina illansuussa


Että semmoisissa tunnelmissa tähän viikkoon.

No, asiat voisivat olla vielä huonomminkin. 
Aurinko paistaa, lintuset laulavat ja muuta sensemmoista.


torstai 8. syyskuuta 2016

jos pitäisin päivänavauksen...

Ensin riittäväisyydestä kirjoitti ihana Tuula Oman kattonsa alla.
"Silti on niin paljon sellaista määrittelemätöntä, jossa en todellakaan tiedä mikä on minulle tarpeeksi. Kun mietin ne asiat uusiksi ja päätän mikä on missäkin asiassa juuri minulle riittävästi, ei tarvitse tehdä enempää kuin on tarpeen."  
(Oman katon alla; blogisti Tuula)

Seuraavaksi asia hyppäsi silmille Ylen otsikoissa.
"Lapsuudessa saamatta jääneet kehut ja hellyys voivat näkyä aikuisella heikentyneenä itsetuntona ja vääristyneenä minäkuvana. Tilannetta ei helpota se, jos työpaikalla tai parisuhteessa joutuu saman kolkkouden eteen – positiivista palautetta ei tipu ja ihminen pahimmillaan vaietaan näkymättömäksi."(Ylen haastattelusta; työterveyspsykologi Tanja Hirvonen)


 Ja Rakkauden roihussakin sitä sivuttiin.
"Kun on auttanut yli omien rajojensa, voimiensa, ajan ja rahan tuolle puolen, tulee ylikävelty olo. Silloin on  tervettä asettaa rajoja, sanoa ei, nyt juuri en pysty, en millään vaikka haluaisinkin. Sitä rajankäyntiä täytyy näemmä käydä lähes kaikissa ihmissuhteissa:  ystävyyssuhteissa, lasten kanssa, puolison ja asiakkaiden." (Rakkauden roihu; blogisti Minna Tuominen)

Miten löytää itsestään lempeys omaa itseään kohtaan?
Miten tärkeää on, että meillä on itsemme ulkopuolella peili joka heijastaa sitä samaa ajatusta: olet hyvä tuollaisenasi.
Koska molemmat ovat tärkeitä - me heijastamme ympärillemme omaa sisäistämme ja myös sitä, mitä muilta saamme.

Omantunnon kysymys: aionko tänään riittää itselleni?
Olenko kehunut lapsen päivässä?
Olenko ollut hyvä peili läheisilleni, kumppanilleni?

voimalause tälle(kin) päivälle


tiistai 6. syyskuuta 2016

Kodin ja koulun välinen yhteistyö

En oikein tiedä, miten suhtautuisin wilmaan tai uuteen ops:aan tai molempiin tai jompaan kumpaan.

Näyttäisi nimittäin siltä, että luovuuden voimat ovat alkaneet jyllertää opettajakunnassa oikein olan takaa.

Yksi opettajista kertoi saaneensa seniorikännykän ja ostaneensa tikkareita kummituksille.

Yksi suloisista kullannuppusistani sai positiivisen wilmamerkinnän kaupungin omaisuuden suojelemisesta. Arvelin hänen heittäytyneen mahdollisesti opettajanpöydän, jaksollisen järjestelmän tai karttalaatikon päälle koulun keittolassa tapahtuneen hernerokkaräjähdyksen seurauksena.
tämä merkintä ylitti ehdottomasti pöytähopeat koulussa -merkinnän, joka sekin on huomattavan lennokas ja samalla jotenkin hivenen epäilyttävä.

Ja viime viikolla wilma vilkutti taas. Tällä kertaa lapsukaista kehuttiin katoavan kansanperinteen varjelemisesta.
Mietin heti kuumeisesti, onko hauenluinen kanteleemme enää paikallaan kartanomme perinnehyllyssä  ja kuinkas kuuluvatkaan kalavaleen kalvealan kaelvalan kalevalan ensisäkeet. (sukuvirttä suoltamahan/ nälkä kurnii suolta mahan? feat. Timo Parvela!)






maanantai 5. syyskuuta 2016

"lootusasentoon liian levoton mä oon"

olipa omituinen viikonloppu.

Enimmän aikaa olen juossut ympyrää kuin häkkiin vangittu eläintarhalainen, levottomana, turhautuneena, ulospääsyä väijyen.
Olen ollut kuin mikäkin aasi Ihaa pienenpieni musta pilvi pääni yläpuolella.

Lauantaina sää oli epämääräisen suheroinen. Olin liian toimeton.
Päivällä kävin kirjastolla lukemassa lehteä, olin liian nälkäinen keskittymään mihinkään muuhun.
Tulin kotiin ja natisin hraH:lle tehdään jotain. mennään jonnekin. mennään teatteriin, konserttiin, karaokeen. mennään taidenäyttelyyn, liitytään sirkukseen. pubitietovisaan, tehdään jotain. ihan mitä vaan. jotain.

Suloisista pulluraposkistani kaksi kävi erikseen sanomassa että ihan mahtava päivä kun saa vaan olla.
HraH teki töitä ja oli vain. no ehdotti se, että mennään iltahartauteen. millainen ihminen ehdottaa iltahartautta jos toinen haluaa pubivisaan ja liittyä sirkukseen, kysyn vaan

Minä tein lämpimiä voileipiä ja kun sitten vihdoin pystyin asettumaan kirjan kanssa sohvannurkkaan niin eikös jossain kartanonkolkassa tietenkin puhjennut jokin akuutti kriizi ja koko levottomuushyrrä pyörähti käyntiin uudestaan.

Sunnuntaina nuorisolla oli omaa ohjelmaa ja minä olin aina vain levoton. HraH uhrautui: mennään johonkin taidenäyttelyyn mutta ei wäinöaaltoseen.
Kävin minilenkillä, söimme, menimme Logomoon - siellä oli avoimet ovet taitelijahuoneissa - katselimme taidetta, hraH teeskenteli mesenaattia ja suunnitteli taideteoksen ostamista. Tulimme kotiin. Haaveilin kutomisesta. heräsin tänä aamuna niska aivan jumissa, se niistä haaveista. taas.


Syytän levottomuudesta ilman muuta ensinnäkin sitä, että elämäni on viime aikoina ollut liian kultturellia, sivistynyttä ja mukavan lennokasta.

Olen kesän mittaan uskaltautunut ulos kaapistani, mukavuusalueeltani ja astunut julkisuuteen, eli tavannut mahtavan hehkeitä uusia ihmisiä (rouvat Nollis ja Kepponen), olen huomannut että kykenen sivistyneenpuoleiseen keskusteluun useita hetkiä yhtä kyytiä ja sen lisäksi on ollut valtavan hauskaa ja mukavaa olla sosiaalisentapainen edes hetkittäin ja tutustua uusiin ihmisiin.


Toisekseen syytän levottomuudestani perjantaita.
Silloin kävi näin:
Menin kiipeilyhallille maksamaan Pikkusiskon kerhomaksua. olen ruvennut hengailemaan siellä hallilla ihan alvariinsa maksamassa milloin mitäkin maksua. siellä on paljon timmejä nuorehkoja miehiä. 
Sanoin sille Pikkusiskon kerho-ohjaajalle että täytyy varmaan munkin joku kerta kokeilla tota että tiedän mistä puhutaan. vaikka mua pelottaakin.
Se sanoi että koukkuun jäät kumminkin.
Ja minä siihen että en tiedä kumpaa pelkään enemmän, sitä että jään koukkuun vai sitä että se on ihan kaameeta.
Se sanoi että vie kamas pukkariin ja pistä tossut jalkaan.
Ja minä siihen että ai näissä kuteissa vai? toimistoelegans
Se sanoi että nuohan on ihan hyvät. Kamat pukkariin, nyt.
Vein kamat, otin tossut ja seurasin nöyrästi valmentajaa tatamille. Se sanoi, että kyllä sä tiedät säännöt, anna mennä, mä neuvon.
Ja sitten minä menin ja fläshäsin kolme reittiä ja tärisin hirveässä adrenaliinipiikissä.

Tulin kotiin, elvistelin Pikkusiskolle joka syytti minua petturiksi.
Se meni itse kiipeämään ja valmentaja oli väittänyt sille että kiipesin kuin orava kuusplussan. (kiipesin nelosen, sulokkaasti kuin virtaheponen)


Aargh, olen jäänyt koukkuun ekstremeadrenaliinihumalaan. 
Pakko ruveta vuoristokiipeilijäksi tai liitolentäjäksi.

yritin rauhoittua tarkkailemalla uneliasta kissanpentua.
huonolla menestyksellä.