keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kuvapäiväkirja

Treenaan uuden kameran mukanalaahaamista. 

Minulla oli loistelias idea dokumentoida päiväni hetki hetkeltä, tai edes jotain sinnepäin.
No höh, arvaahan sen. 
Sain aikaan yhdeksän kuvaa. Päivässäni on siis ollut yhdeksän hetkeä. Yksikään kuvista ei ole loistelias. (mikä tietysti oli ihan odotettavissa; päiväni ei ole ollut kovinkaan loistelias, vaan ihan tavallinen.)





Tämän kovaonnisen pikkuveitikan havaitsimme eilen kotimatkalla. Pikkusisko halusi ajatella, että kaveri ottaa vain päivänokosia.
Oli tainnut otusparan yökin mennä pitkäksi, sillä saman ruohonkorren juurella se veteli sikeitä vielä tänä aamunakin.




Taiteellishenkisen omakuvan nappasin kaikkia liikenneturvallisuussääntöjä uhmaten. Missä ihmeen kenoasennossa oikein pyöräilen?




Matkalla töihin.  Onkstää mothership?



Hyvin hiljaisen työpäivän kohokohta: kahvi- ja pähkinätauko.




Iltapäiväseikkailulla Pikkusiskon kanssa: kävimme tutustumassa uuden koulun uuteen koulumatkaan. 
Tämä paikka tosin ei ole koulumatkan varrella ensinkään.
Ainakaan Pikkusiskon koulumatkan.

*
Mitä jäi kuvaamatta?
Fasaaniemo jonka yli melkein pyöräilin.
Punkkariharakka joka loikki karkuun koiraa.
Pieni hassu koiranpentu.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

maailmassa kaikki hyvin ja vakuutusyhtiöriesa

Maailmassa kaikki hyvin.

Olen pitänyt kahvitauon (jota minulla ei ole) ja ruokatauon (jota minulla ei ole) sekä tehnyt töitä (joita minulla ei ole; on hiljaista) ja nyt vain mietiskelen tai jotain.

Eilisessä herraHakkaraisettomassa kotitilanteessa sain aikaan kaiken sen, mitä olin suunnitellut. Sekä muutamia sellaisia joita en.
- opiskelin
- varttisiivosin
- ruokin lauman
- lenksasin (no jaa, ainakin kävin kävelyllä)
- lönötin sohvannurkassa puikkoineni

Sen sijaan en
- varsinaisesti laittanut ruokaa
- lenksannut energisesti
- leiponut taikataikinaa (kauhukolmikon ehdotus)
- antanut jälkkäriksi raakaa kakkutaikinaa (kauhukolmikon ehdotus)

Tänään ajattelin tehdä suurinpiirtein samat jutut.
Niin on loisteliasta ihmisen elämä.

*
Oikeasti elo on kyllä aika kummallista.
Vakuutusyhtiö lähestyi kirjeitse ja halusi ehdottomasti maksaa minulle korvauksia kivusta ja särystä ja ylenmääräisestä tuskasta.
Sinänsä miellyttävä yllätys koska kipua, särkyä ja ylenmääräistä tuskaa oli varsin vähän,  käpälä ehjääntyi ja tuli oikeastaan paremmaksi kuin ennen - ikään kuin tärskäys olisi tokeennuttanut ne aiemmankin kaatumisen jäljiltä jääneet kivut, säryt ja ylenmääräiset tuskat (joista ei maksettu mitään!) takaisin normaaliksi.
Olisin saanut valittaakin, mutta maksu oli nyt jo kuitenkin maksettu tililleni FIxxxxxxx.
Muuten hyvä, mutta ei minun tilini.
Eikä työnantajan.
Eikä kenekään äkkiseltään tuntemani henkilön.

Soitin vakuutusyhtiöön.
Ne sanoivat että ok, selvitetään. Ja että jopas on kumma, koska tämä tili on päivitetty tänne meille noin viikkoa ennen tapaturmaanne ja että sinne on ehkä maksettu jotain muitakin korvauksia.
Hämmentävää.

Aloin epäillä, että ehkä minulla onkin joku salattu tili pankissa, jonne maksetaan mystisiä vakuutuskorvauksia jostain käsittämättömästä syystä, jonka läheiseni haluavat salata minulta.

Menin työpäivän jälkeen pankkiin ja pyysin selvittämään, että onko minulla tämmöinen tili.
No ei ollut. Tietenkään.
Pankkivirkailija mulkoili minua arvioiden ja kysyi että mikäs on puolison nimi.
Minähän tunnustin sen heti ja latelin vielä henkkariakin perään. Pankkitäti sanoi, että sen verran hän voi paljastaa että tämä taitaa olla miehesi tili.
Vieläkin oudompaa, koska olin näyttänyt numeroa hraH:lle ja laittanut sen vielä viestilläkin perään.
Soitin hraH:lle, joka on maailmalla ja kysyin, että onko sinulla joku salatili, jonne menevät minun vakuutusrahani ja joita sinä nyt hummaat maailmalla kun luulet niitä omiksi kesärahoiksesi.
HraH soitti pankkiin ja selvitti asiaa, ei kuulemma ole hänen salatilinsä.

Minä soitin hraH:lle uudestaan ja kysyin että oletko nyt ihan varma ettei tämmöinen tili FIxxxxx ole sinun tilisi.
HraH sanoi että mikset heti sanonut, sehän on minun palkka- ja käyttötilini.
Niin että siellä lojuvat minun kipu-tuska-ylenmääräiskärsimysrahani hraH:n henkilökohtaisella käyttelytilillä.

Kyllä niin on käsittämätöntä, että menevät rahat patriarkaaliseen hallintaan.
Vai onko se joku korvaus hraH:lle siitä, että hän on joutunut kärsimään vaimon kärsimyksistä?


maanantai 29. heinäkuuta 2013

ramppikuume

tämmösen mä olen nykertänyt lomalla. Ihan ite.
Piti vähän sumentaa kuvaa, kun kartanomme peilinpesijä on kateissa.





ps. kattokaa äkkiä, voi olla ettei tämä täällä kauaa viivy...

loman jälkeen

*huokaus*

Verstaalla taas.

Loma oli täyteläinen - tai täynnä: serkut, lomamatka.

Juhannuksena kaivoin monen vuoden tauon jälkeen vähän uhmakkaanakin (käsi- ja niskavaivat!) esiin puikkeliinit ja ryhdyin harrastamaan DIY:tä.
Lahjakas käsityöläinen kun olen, en tietenkään tarvitse sen kummempaa ohjetta kuin pienen vilkaisun  käsityölehteen (ei kannata tehdä muistiinpanoja, saati ottaa kopiota) kirjaston lehtipuolella ja siitä nykertelemään.
Virkkasin itselleni topin, jonka takakappaleesta tuli totaalisesti mallinvastainen, etukappaleessa korjasin virheeni, mutta koko jäi vähän vajaaksi. Delegoin sen Isosiskolle (joka huolii kaikki vaatteet, eikä luovu mistään. Ikinä.)
Virkkaamisepisodista viisastuneena päätin kutea kutoa itselleni siitä samasta langasta topin.
Lahjakas käsityöläinen kun olen, en tietenkään - edelleenkään - tarvitse minkään valtakunnan ohjetta (edes sitä vilkaisua käsityölehteen), semminkään kun en ole ikieläessäni nykertänyt mitään pyöröpuikolla (paitsi tasossa).
Kolme aloitusta ja kaksi viikkoa myöhemmin (koiranvahtiviikko ja matkaviikko) minulla on toppi.
Ihan käsittämätöntä.
Kyllä olen lahjakas.

Yhtä kyllä ihmettelen: miksi pyörönä kudottavia ohjeita ei meinaa löytyä mistään? Kirjastossa oli vain joku norjalaisneuleet koko perheelle (suoraan seitkytluvulta)
Hiukan oli haasteellista niiden pohjalta säveltää kavennukset, kädenkolot ja kaula-aukko. Kehitin sitten nekin omasta päästä.
Pyörönä neulomista ehdottomasti puolustaa se, että saumojen ompeleminen on Ihan Tyhmää.
Ikinä en aio mitään neuloa muutoin kuin pyöreästi.

Viime viikolla tein lankakauppiaalle tuottoisan visiitin lankaliikkeeseen. Kolmen aloituksen jälkeen puikoilla on muutaman sentin verran tunikaa/toppia /mikälietä. Ilman ohjetta - luonnollisesti.
Ja niskavaiva - luonnollisesti.

*
HraH tämän viikon jokavuotisella epämääräis-työhenkisellä matkallaan kaukana poissa.
Kärsin tantaloksen tuskia siitä, että joudun viikon ajan täyttämään tiskikoneen ihan itse. Tyhmää.

*
Ainiin, vanha kamera laukesi lopullisesti.
Ehkä alan harrastaa myös säälittäväishenkisestä valokuvausta.
Eilen olisin ottanut hienon luontokuvan kärmeksestä, mutta perässäni tulleet koiranulkoiluttajat alkoivat mesota ja kirkua ja tömistellä niin että kärmes sai jalat alleen.
Ja minä jäin ilman vuoden luontokuvaa.
höh ja pöh sillekin.

melkein vuoden luontokuva


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kesäkoira opettaa

vanhaksi pitää ihmisen elää, että oppii jotain suurta itsestään.
Yksi ilta koiravahtina sinkkusiskon viihtyisässä kodossa riitti.

1. En ole koiraihminen. En hiventäkään.

2. En ole sinkkuihminen. Hiventäkään.

"hiiskatti, niitä on viis ja ne  tulevat ja menevät ulos ja sisään koko ajan.
Ketä mun kuuluu vahtia? Emmä ehdi edes haukkua."


Arvatenkin perhe-elämän näännyttämä eläin on oppinut samaiset asiat käänteisenä.
Kisut murjottavat Isoveljen huoneeseen teljettyinä.


En vaan kestä koiraeläinten kokonaisvaltaista läsnäoloa.
Enkä liioin aikuisen naisen sivistynyttä rauhallista hiljaiseloa.
Tarvitsen oman lauman rytinää ja kissojen hiljaisen huomaamatonta, sohvatyynymäistä nukuntaa.

Ja olenko kiitollinen siitä kun kauhukolmikko koohottaa ympäriinsä?
Mitä vielä: "antakaa mun edes hetki olla rauhassa!"


*

Kun koiravahti alkoi, lähtivät serkut. Haljuus.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

tohina jatkuu

edelleen:
- serkut
- serkut
- serkut

Mitäpä sitä siihen sitten sen enempää?

Ruokin valinnaisia osia laumasta, jos ne sattuvat olemaan näillä nurkin (yleensä eivät; mummilla on jätskiä).
Juttelen niille, jos ne sattuvat juttelemaan minulle (yleensä eivät; niillä on liian kiire hihittää keskenään).
Seuraan yleistä mielipidettä sinne, minne se ikinä sattuukin olemaan matkalla (yleensä akselilla mummi-kauppakeskus-mummi-piha)

*


torstai 4. heinäkuuta 2013

sukulaisten uuvuttama tilittää

tähän mennessä

-serkut
-serkut
-serkut
-serkut
(jne)

Tehty kaikki sellaiset asiat, jotka kesällä kuuluu tehdä - lasten mielestä.
Lapset ovat:
Syöneet ihan hirmu paljon herkkuja mummin pöydässä.
Käyneet uimassa.
Kiipeilemässä.
Shoppailemassa.
Serkut ovat ajelleet hissillä (ne tulevat ihan landelta!)
Katsoneet roskaa juutuubista ja naurettu.
Tanssineet diskoa mummin takahuoneessa.

Aikuiset ovat:
Käyneet Fiskarsissa (!!!)

Opiskelut jäissä.

Ystäväperheen lapsen rippilahja hankittu (!!!!)

Pää kunnostettu. Isoveljellä myös. (siitä tuli söpö) (se luimistelee kun sanon sitä söpöksi)

Eilisellä shoppailukierroksella minulla tuli henkinen tinki täyteen kun Tiku ja Taku (Pikkusisko ja serkkutyttö) hiplasivat sadansia lentäjämallisia aurikolaseja ja jotain kimaltelevaa, joka olisi pitänyt saada nyt heti ja katosivat juputtaen sadannen kaupan hyllyjen väliin, kun ilmoitin että täältä ei ainakaan finanssia heru.


Pikkusisko tarvitsee
- blingbling korun
- toisen korun
- kolmannen korun
- rei'ät korviin
- huivin
- toisen huivin
- stetson-mallisen olkihatun
- minishortsit
- lököshortsit
- armeijanvärisiä toppeja
- toiset lentäjämalliset aurinkolasit
- kännykkäkorun
- uuden pelin nintendoon
- rannekorun
- aipädin
- nätimmät kengät, ei rukseja
- ainiin vielä yhden korun, semmoisen missä on vetoketju
- rullalaudan
- potkulaudan
- semmoisen penaalin missä on joku poikabändi

Pikkusisko ei halua
- sievää rimpsumekkoa
- uusia rukseja
- kimaltavia pompuloita
- nättejä pinnejä
- söpöä teepaitaa
- kyniä ja paperia
- kirjastoon
- hellemekkoa

Minä tarvitsen
- hermot
- kärsivällisyyttä
- mielenrauhaa
- tyyneyttä
- vaatteet sinne kehvatsun rippijuhliin
- aikaa etsiä ne