Syyskuun luetut

 Syyskuu on ollut hyvä lukukuukausi. Olen lukenut paljon ja monenlaista: tuttua ja uutta. Lukuaikapalvelu on ollut ahkerasti käytössä, kirjastossa olen vieraillut vähemmän - paitsi aivan loppukuusta kun lukuaika alkoi vähentyä uhkaavaa tahtia ja piti alkaa säästellä.
Työstressi näkyy kirjalistassa Brunetti-dekkareiden piikkinä. 

minulla on lukuaikaa 100h/kk, kausi vaihtuu aina puolesta kuusta. Ja yhtäkkiä aloin tarvita enemmän aikaa äänikirjoille - siitä kerron ehkä myöhemmin. Nyt, syyskuun lopussa, jakson vaihtumiseen on aikaa kaksi viikkoa ja lukuaikaa on jäljellä suunnilleen kolmen kirjan verran. Pitää jättää aikaa yhdelle yökirjalle ja parille äänikirjalle. Täytyy arjessa lukea välillä ihan vain kirjakirjoja. Probleema on siinä, että olen aika nopea lukija, varsinkin e-kirjojen kanssa. Ja lukuaikapalvelu käyttää todennäköisesti äänikirjan kestoa aikamittarinaan. Ihan epää. 

Uutena genrenä löysin cozy crimen - pehmodekkarit. Sellaiset joissa ei tapahdu kovin hurjaa rikosta, tai joissa rikosta ratkoo sympaattinen harrastelija - tai kumpaakin. Listalta Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella on ehdottomasti tätä lajityyppiä ja Pinkki lentolaukku sivuaa sitä. Koukuttavia olivat kumpainenkin, ja seuraava lajitoveri on luureissa loppusuoralla.

Kaisa Ikolan Kaksi oikein yhteen oli yhden vapaapäivän suunnaton nautinto - miten oivaa voikin viihde olla! Toivoin koko ajan, että kirja ei loppuisi ehkä ikinä. 
Samanlaisia intensiivisiä - tosin arkipäivänautintoja - lukukokemuksia olivat myös Elfin Erokeskusteluja ja Anna Perhon Olipa kerran talo.
Kirjoja joiden ei ollenkaan haluaisi loppuvan ja silti niitä lukee aivan ahmimalla että saisi tietää, mitä tapahtuu. 

Tietokirjoista Mustillin Kuinka puhua valasta oli äärimmäisen kiinnostava kirja lajienvälisestä kommunikaatiosta. 

suunnilleen parasta: itsekseni kotona,
lukeilla hyvä kirja,
lautasella maistuvaa ruokaa,
menossa treenaamaan,
sen jälkeen luvassa kotoisa ilta

Alla syyskuun luetut lopusta alkuun. Ja koko vuoden luettuihin pääset TÄSTÄ

Tatiana Elf: Erokeskusteluja. Kaksi pariskuntaa viettää mökkiviikonloppua. Tarkoitus on nauttia ruuasta, hyvästä seurasta ja yhdessä olemisesta - vaan kuinka käy? Hauska, etenevä, yllättäväkin dialogiromaani! Minulla on kirjastossa kirjoja valitessani yleensä tapana lukea sivun-parin verran kirjaa, jotta tiedän, poiminko mukaani. Tätä en tavoistani poiketen lehteillyt, ja veikkaan että se olisi jäänyt hyllyyn. Onneksi en lehteillyt ja onneksi en jättänyt hyllyyn! Vietin yhden nautinnollisen illansuun lukemalla-lukemalla-lukemalla. Miten paljon pystyy pelkällä dialogilla, jopa ilman näyttämöohjeita saamaan aikaan! Taidokasta. Veikkaan että äänikirjana tämä saattaisi olla kuunnelmamainen, toimii varmasti hyvin niinkin. Suositus.

Inari Fernández: Käppyrämännyn juurella. Lukuvinkki tuli Anna Perhon kirjasta. Helsinkiläinen Inari perheineen muuttaa vuodeksi Sodankylään tekemään vaikuttajatyötä ja jää sinne useammaksi vuodeksi. Sympaattisia muisteluksia, kohtaamisia ja kokemuksia pohjoisessa. Veikkaan, että tämä kirja olisi pitänyt kuunnella, mutta kapinallisena luin. E-kirja.

 

 Anna Perho: Olipa kerran talo - kuinka menetin rahani ja järkevän ihmisen maineeni. Hauska elämänkerrallis-rempallinen kirja vanhan talon ostamisesta ja kunnostamisesta omalta lapsuuden kotipaikkakunnalta. Jos suinkaan mahdollista, en ikinä halua rempata mitään enkä asua omakotitalossa, mutta tämä tarina oli silti valtavan samastuttava. En ole kuuluisa toimittaja, en heppatyttö, enkä enimmäkseen edes pikkupaikkakunnan kasvatti, mutta jollain tavalla Perho on onnistunut kirjoittamaan 70-80-lukujen taitteen lapsuudesta ja -80-90-lukujen taitteen nuoruudesta ja nykyaikuisuudesta aivan valtavan koukuttavalla ja mukaansatempaavalla tyylillä. Melkein en mennyt töihin kun olisin vain halunnut lukea, ja harmitti kun tuli valmiiksi. E-kirja.

 Donna Leon: Ylimpiä ystäviä. Brunettien asunto osoittautuu laittomasti rakennetuksi kerrokseksi vanhassa talossa. Asiasta heille kertonut virkailija löytyy yllättäen surmattuna, ja Brunetti alkaa ihmetellä mitä rakennusvalvonnassa onkaan meneillään. Brunettia ja Venetsiaa stressinpoistoon, alkupään vielä vähän jäsentymättömiä tarinoita. E-kirja

Kaisa Ikola: Kaksi oikein yhteen. Jatko-osa viitisentoista vuotta sitten ilmestyneeseen Oikein nurin -neulekerhokertomukseen. Annin elämä on asettunut levollisille keski-ikäistyville sinkkuraiteille, kun Ninni-ystävän lapsi joutuu koulussa vaikeuksiin ja tulee Annin luokse pikkukaupunkiin ottamaan etäisyyttä äitiinsä ja arkeensa. Anni löytää käsityöt uudelleen - ja ehkä jotain muutakin. Tämä kirja (kuten sen ensimmäinenkin osa) tempaisi heti mukaansa. Tarina itsessään ei ole mitenkään erikoinen, perusviihdettä, mutta teksti on etenevää, hyväntuulista, voimaannuttavaa, rapsakkaa, kutsuvaa ja piti ainakin minut hyppysissään - oikein harmitti kun lauantaina tuli vieraita, enkä saanut istua vain lukemassa. Ja vielä enemmän harmitti kun kirja tuli loppuun. En oikein osaa määritellä, mikä tässä kertomuksessa (ja sarjassa) on jotenkin niin kutsuvaa ja koukuttavaa, mutta haluaisin vain viettää aikaani heidän kanssaan. Tämän kirjasarjan henkilöt eivät olleet unohtuneet mielestäni, eivätkä myös ensimmäisen osan tapahtumat. Lauantaini Annin, Liinan ja neulekerholaisten kanssa oli vahvistava, elävöittävä ja sai minut hyvälle tuulelle. (se sai minut myös kutomaan lisää, vaikka juuri olin toipumassa edellisen kutomisyrityksen aiheuttamasta monipäiväisestä päänsärystä. hiiteen päänsärky, minähän kudon koska se on kivaa) E-kirja.

 Cynthia Voigt: Yksinäinen kitara. Tillerman-nuortenkirjasarjan tämä osa kertoo äitinsä hylkäämästä Jeffistä. Hylkäämiskokemus, epäluottamus läheisiin ihmisiin, yksinäisyys ja musiikki ovat kirjan keskeisiä teemoja. Aloin kesällä lukea Tillerman-sarjaa uusiksi ja tein samalla soittolistaa sarjassa laulettavista kappaleista. Muistelin että tässä kirjassa olisi ollut paljon lauluja ja musiikkia; olikin, mutta samat laulut ovat tulleet esiin jo sarjan aiemmissa osissa. Yksi laulu on vielä jäljittämättä (kääntämisen kulttuuri on -80-luvulla ollut ainakin nuortenkirjoissa vähän erilainen ja on hetkittäin aika haasteellista löytää oikeaa kappaletta. Onneksi ystäväni googletin on ymmärtäväinen ja auttaa varsin vaivattomasti eteenpäin). Jeffin ja isänsä koti lahden pohjukassa, puron varrella on todellinen rauhan tyyssija. Jostain syystä minulle on siitä paikasta jo nuorena kirjaa lukiessa muodostunut hyvin voimakas visuaalinen mielikuva: nyt oli iltaisin ihana nukahtaa talon terassille.

 

Marja Kuusela: Pinkki lentolaukku. Lysti kertomus Sannista, joka tekee keikkaa sairaalassa röntgenapulaisena ja päätyy yhtäkkiä seuraamaan pinkkiä lentolaukkua Osloon ja sen jälkeen kadottamaan laukun omistajan paluumatkalla. Hyväntuulisia juonenkäänteitä, aavistus arvoituksia, jonkin verran ennalta-arvattavuutta - kulkeva ja etenevä, hauska. Mainio tarina, viihdyin sen parissa ja valitsin helposti mieluummin kävelyn kuin pyöräilyn töihin että sain enemmän kuuntelemisaikaa. Äänikirja.

Donna Leon: Oman käden oikeus. Stressi on ajauttanut minut Brunetti-kierteeseen. Tätä kertomusta en muistanut, en ole siihen aikoihin törmännyt kirjastossa. Olipa jotenkin mukaansatempaava! Tarina sijoittuu sotilasakatemiaan, jonka nuoret vaikenevat oletetusta itsemurhatapauksesta visusti. Pidin. Luin yöllä oikein ilokseni (olen ruvennut valvomaan öisin...) E-kirja. 

 

Donna Leon: Sokea rakkaus. Tämä Brunetti-kertomus on se, josta aikoinaan olen sarjaan sisään hypännyt. Tarinassa nuori opiskelijatyttö tulee hakemaan oikeutta jo edesmenneelle sukulaiselleen sodan aikana tapahtuneiden vääryyksien korjaamiseksi. Hänet löydetään murhattuna. Pieni retki Venetsiaan on aina paikallaan, ja näköjään olen ajautumassa Brunetti-putkeen: selasin samoin tein lukuaikapalvelusta esille sarjan seuraavan osan. Näitä alkupään teoksia (tämä taitaa olla järjestyksessään 11.) ei kirjastosta saa tilaamatta käsiinsä. Kun Brunetteja lukee peräperää pohdin aina sitä, miten vähän näissä on jatkuvajuonisuutta ja toisaalta miten paljon tyhjäksi jääviä aukkoja. Ja minkä ikäinen komisarius oikeastaan on, sitä mietin myös? Ja kasvavatko lapset riittävästi? E-kirja.

 Terhi Koulumies: Vauvaa vailla. Kolmikymppinen Elina pohtii vauvahaavetta. Tässä kirjassa ei ollut alkua, keskikohtaa eikä loppua. Suoraan sanottuna, miksi ihmeessä tämä kirja on julkaistu? (ellei ollut omakustanne) Elina ei kasva eikä muutu. Kirjan alkupuolella ihmettelin, että miksi tämä tarina ei jotenkaan osu kohdilleen; no, kirja on jostain käsittämättömästä syystä sijoitettu vuoteen 2001 - kuitenkaan kertomatta sitä suoraan - miksi ihmeessä? tulin niin kiukkuiseksi ajan epätäsmällisyydestä että oli pakko tehdä googlaushommia. Kirjassa ei ole aikakaarta, joka toisi sen nykypäivään, mutta ei myöskään mitään mikä vaatisi tai selittäisi sen sijoittamisen juuri tuohon ajankohtaan. Vauvahaavekirjassa on kaksi mahdollista loppua: päähenkilö tulee tai ei tule raskaaksi, ja kumpi tahansa vaihtoehto aiheuttaa henkilössä muutoksen. Paitsi tässä kirjassa. En kyllä saanut tästä mitään irti ja harmitti koko hommeli. (ja otetaanpa vähän takaisin, kirjan eka painos on julkaistu 2007, vähän parempi sentään se ajankohta. lukuaikapalvelu näyttää näköjään sen ajankohdan jolloin kirja on käännetty lukuaikapalvelun käyttöön) E-kirja

 

Donna Leon: Myrskyjen meri. Testasin, miltä Brunettit tuntuvat äänikirjoina: luureissa oli sarjan alkupuolella ilmestynyt kertomus, joka ei millään muotoa kuulu suosikkeihini ja eroaa valtavasti ainakin nykyisistä Brunetti-dekkareista. Juuei. Ei pysty Venetsiassa seikkailemaan äänikirjamuodossa. Lukija on ihan vääränlainen eikä ollenkaan tule lomaisa, viinistä ja maisemista nautiskeleva olo. Hyppäsin kiireesti e-kirjaversioon, mikä oli ehdottomasti parempi vaihtoehto. Brunetti lähettää signorina Elettran peitetehtäviin Pellestrinan saarelle; kertomus poikkeaa kovasti nykyisestä linjastaan, ja kuten sanottua - ei kuulu suosikkeihini Leonin tuotannossa, mutta meni testimielessä. Äänikirja-e-kirja hybridi.

Anders Hansen: Aivovoimaa - näin vahvistat aivojasi liikunnalla. Otsikossa on varsin kattavasti kirjan sanoma. Kirjoittaja tarkastelee aivoja ja liikunnan vaikutusta aivoihin stressin, keskittymiskyvyn, onnellisuuden, muistin ja luovuuden sekä ikääntymisen näkökulmista. Salaisuus on kuntoliikunta (lähinnä juoksu tai reipastahtinen kävely). Tavallaan todella kiinnostava, mutta toisaalta hiukan paikallaanpyörivä teos. Jumalattoman painava kirja, onnistuin monena iltana mojauttamaan kissaa kirjalla kun simahdin kesken lukemisen. Jaan omakohtaisesti erityisesti stressiin ja onnellisuuteen liittyvät vaikutukset: liikunnalla todellakin on stressiä poistavia ja onnellisuutta lisääviä vaikutuksia. 

 Lily Chu: Sijaistähti.  Kanadankiinalaisen Gracien elämässä ei pyyhi kovinkaan hyvin: pomo ahdistelee, äidillä on Alzheimer ja maailma tuntuu muutenkin kaatuvan niskaan. Gracieta pyydetään sijaistamaan kuuluisaa kiinalaista elokuvanäyttelijää, Fanglita heidän huomattavan yhdennäköisyytensä vuoksi. Aivan äärimmäisen suloinen, vähän sadunomainen ja nuortenkirjamainen hyvänmielen kirja! On aika lailla arvattavissa kuinka tarinassa käy. Kertomus etenee sujuvasti, hiukan elokuvamaisestikin. Hyvänmielen huoletonta luettavaa arkeen! E-kirja

 Marke Talvi: Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella. Kirjailija Auri on muuttanut vanhempiensa asuntoon Kettukosken pitäjälle kissavahdiksi. Stalkkeri lähettelee Aurille outoja kirjeitä, paikkakunnalta vuosia sitten kadonneen nuoren äiti pyytää Auria etsimään poikaansa ja epäilee rikosta ja Auri yrittää ratkoa kumpaakin pulmaa - miellyttävien miesten avustuksella, luonnollisesti. Sympaattinen vähärikoksinen ja ei-yhtään-pelottava dekkarintapainen. Mukavaa kuunneltavaa luureissa. Äänikirja.

 Päivi Sappinen: Pete Poskiparta - mies ja mieli. Ensin taikurin ja myöhemmin mentalistin elämäntarina oman siskon kirjoittamana. Hyvin perinteisen elämäntarinan tapaan kulkeva kirja kertoo avoimesti myös epäonnistumisista ja vaikeista hetkistä. Kivaa olisi ollut jos edes yhden tempun verran olisi kuvattu taiteilijan työtä: kirjassa kyllä sivuttiin pintaa ruutuvihoista ja suunnittelusta, mutta olisipa kiehtovaa ollut lukea vaikka vain yhden korttitempun tarina alusta loppuun ja vielä niin että pikkuisen olisi salaisuuskin paljastunut (vaikka edes sen kaikkien aikojen ensimmäisen tempun, sen jonka olisi voinut itsekin opetella Solmu Mäkelän kirjoista)! Tai ylipäätään, lukija olisi voitu viedä jollain tavalla johonkin esitykseen mukaan. Kiehtovaa luettavaa siksikin, koska saimme ystäviltä keväällä synttärilahjoina läjän lahjakortteja teatteriin. Päätimme käyttää ne nyt syksyllä sellaisiin esityksiin joita muuten emme menisi katsomaan - Poskiparran show marraskuussa on yksi niistä. Melkein kuin menisi tuttavan esitystä ihmettelemään. Oikein luettava perinteinen elämäntarina.

 Tom Mustill: Kuinka puhua valasta - tutkimusmatka eläinten viestinnän tulevaisuuteen. Mustill oli valassafarilla melomassa rannikolla kun hän jäi vedestä ponkaisevan ryhävalaan alle. Tämä kokemus (ainakin kirjan mukaan) sai luontodokumentaristin pohtimaan valaiden kommunikaatiota ja laajemmin eläinten kommunikaatiota. Mustill kertoo kirjassaan ihmisten ja valaiden yhteisestä historiasta ja esittelee, kuinka eläinten kieliä on tutkittu, ja millaisia näkymiä tekoäly antaa tutkimukselle tällä hetkellä. Mustill pohtii, voidaanko joskus tulevaisuudessa kommunikoida lajienvälisesti. Kiehtova, tarinallinen ja riittävän kansantajuisesti kirjoitettu kirja kielestä, kommunikaatiosta, ja eläinten ja ihmisten yhteisestä historiasta. Perspektiivissä tietysti koko maapallon tulevaisuus ilmastonmuutoksen kourissa sekä toisaalta vahva pohdinta siitä, olemmeko ollenkaan niin älyllisiä kuin kuvittelemme olevamme. Suositus - varsinkin jos eläimet tai kielet kiinnostavat!

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

juuri nyt lukeilla kirjoittamisopas-opus
tämä etenee hitaammin kun yritän työstää aihetta konkreettisesti

Ruokajuttua, ruuaksi juttuja

 Yksi suurimmista muutoksista nyt kun nuoriso on lähtenyt omilleen, on ruokailu.

Vielä alkuvuodesta kanssamme eleli aktiivisesti liikuntaa harrastava nuori. Ja kesällä kanssamme asui vuorotyötä tekevä nuori.
Aktiivisesti liikkuva nuori oli myös aktiivisesti nälkäinen.
Vuorotyöläisellä ei ole Savonmaalla sijaitsevassa asunnossaan uunia.

Alkuvuodesta söimme mitä vain sekalaisia liharuokia että liikkuja pysyi kunnossa ja täytettynä.
Kesällä taas laitoin uuniruokia niin että keittiössä hehkui: tietenkin. Nuori halusi syödä kaikenmoista makaronilaatikkoa ihan alvariinsa. Ja uuniruuat ovat muutenkin helppo eväs mukaan otettavaksi. Tein kahmalokaupalla kaikkea perusuuniruokaa.

Vaan nyt olemme kaksin, ilman vuorotyöläistä, nälkäistä ja nuoria ylipäätään.
Ruokakulttuurimme on kokenut todellisen muutoksen ja keikautuksen.

Tätä nykyä syömme arkisin juttuja.

Jutut ovat voittopuolisesti kasvisjuttuja tai kalajuttuja. tosin tunnen vain yhden kalan, kirjolohen. mutta silti.

Suosikkijuttujamme ovat

Herkkusienijuttu (herkkusieniä, sipulia - kuullotetaan ja paistellaan, sekaan sitruunankuorta ja sitruunamehua, mausteeksi suolaa ja pippuria. Menee pastan ja riisin kanssa)

Linssijuttu (tsekkaa raamit Harkituista herkuista; tämä ohje on joku pikasovellus sieltä).

Kalajuttu1 löytyi jonkun iltapäivälehden nettiversiosta purkki-savukirjolohta + kermaviiliä, mausteeksi silputtua sipulia, rouskaus pippuria ja ina sinappia. vähänkö hienoa että on purkitettua savukirjolohta. meillä on sitä nykyään aina kaapissa!

kalajuttu2: silputtua sipulia kuullotetaan, voi laittaa myös muita valinnaisia kasviksia jos siltä tuntuu. Sekaan sitruunankuorta, sitruunamehua ja hetkeksi pannulle sekaan myös pilkottua kylmäsavukalaa. Menee pastan tai riisin kanssa. 

pulledpork purkista -juttu liki ainoa arkinen liharuoka Keitetään perunat perunamuusiksi tai valinnainen pasta tai tortellini ja avataan pulledpork-purkki.

sekä tietysti ikiklassikko fetajuustojuttu. Tunnetaan netissä myös nimellä uunifetapasta. Pilkottua sipulia, palasteltuja pikkutomaatteja, pilkottua paprikaa ja fetakimpale airfryeriin noin vartiksi ja pasta oheen.

 

Kaikki jutut valmistuvat alle puolessa tunnissa. Niissä on hirmu usein pastaa. Aika usein juttua jää minulle vielä seuraavan päivän lounaaksi töihin.

 

Normaalina viikkona syömme arkena yhdessä ehkä kahtena tai kolmena päivänä.  minulla on ollut aika paljon iltapäivä- ja iltajuttuja. Saatan käydä keskellä päivää kotona laittamassa ruokaa ja syömässä ja seuraavaksi näemme Lehtorin kanssa illansuussa. 

Viikonloppuruokailut ovat vielä vähän jäsentymättömät.
Niihin on kuulunut aika paljon syömistä ulkona kavereiden kanssa - viime viikoilta erityisellä lämmöllä muistan yhteistä nostalgiatrippiämme lehtipihvi-ranskikset komboon tai sitten ihan vain perheen sisäiseen laiskuuteen liittyvää perhepizza kahdeksi päiväksi -ruokalistaamme.

Onko sinulla ruokasuosikkijuttua? Mikä on kauden hittijuttu?
Mikä kannattaisi ottaa kokeiluun tällaisessa laiskistuneessa ja kokkailua välttelevässä keittiössämme?

 

lukemispohdinto

 otin taas kesällä kirjojen suoratoistopalvelun. Tällä kertaa otin siitä jonkun perheversion, olen jakanut sitä myös nuorisolle en kyllä tiedä käyttävätkö he sitä.

Ja taas kerran törmäsin jossain kohtaa ihmeellistä internettiä siihen keskusteluun, onko kuunteleminen lukemista vai ei.

Minusta ei.

Kuunteleminen on kuuntelemista ja lukeminen on lukemista.
Mutta tarinat ovat silti samoja ja hyviä ja kummallekin tarinoiden kuluttamistavalle löytyy aktiivinen käyttäjäkuntansa. 
Ei ole väliä sillä, onko kuunnellut vai lukenut tarinan tai vaikka tietokirjan paitsi käsityökirjoista ja muista semmoisista ohjekirjoista en ole ihan varma että miten toimivat luureissa.
Jollekin tieto ja tarinat tulevat paremmin korvien kautta ja joillekin silmien. 
Mutta silti lukeminen on lukemista ja kuunteleminen on kuuntelemista.
Tarinan voima on aina sama. Mutta käyttömenetelmä on eri. Siitä vain ei pääse mihinkään. 
Ei voi arvottaa toista paremmaksi kuin toista muuten kuin omalla kohdallaan. Mutta ovat ne silti erilaisia käyttötapoja.

Minulla on tämmöinen preferenssijärjestys 

Laarin pohjalla ovat äänikirjat - ne eivät vain oikein ole minun juttuni.  Käytän äänikirjoja enimmäkseen kun kävelen tai pyöräilen töihin tai menen bussilla kaupunkiin en voi sietää Karinia, pitää vaientaa hänet jotenkin. 

Ja öisin. Öisin kuuntelen myös nykyään koko ajan äänikirjaa. Sen nimi on kuulemma pikkunaiset-metodi kun kuuntelee jotain tuttua äänikirjaa että pysyy nukuksissa.
Joskus olen myös tehnyt uimahallin punttisalilla alkulämppää äänikirjan tahdissa ja joskus hyvinhyvin harvoin saatan pistää luurit korville kun laitan ruokaa. Silloin kyllä yleensä olen ihan loppumetreillä jossain hyvässä tarinassa ja haluan vain saada tietää, mitä on tapahtumassa.
En kovin hyvin osaa lähteä kävelylle äänikirjan kanssa, enkä puuhastella mitään kotihommia myöskään. 
Huomasin että Brunetti-dekkarit täytyy ihan ehdottomasti lukea, mutta ruotsista suomennetut kirjat saattavat toimia paremmin äänikirjoina. 
Kuuntelen kuukaudessa varmaan suunnilleen pari kirjaa niiden öisten unilääkekirjojeni lisäksi ne ovat vallan ne samat ja viime aikoina olen myös päätynyt äänikirja-e-kirja hybridikuluttamiseen.
Kuuntelen äänikirjani perusnopeudella, en nopeuta lukutahtia.

Vähän enempi pinnalla ovat e-kirjat. Luen tabletilta, minulla on ipad mini, todella kätevän kokoinen! koko ajan sujuvammin ja sujuvammin e-kirjoja, toisinaan jopa illalla sängyssä juuri ennen nukahtamista. Käytän tällä hetkellä lähes pelkästään lukuaikapalvelua, eli suurin osa lukemistani kirjoista on e-kirjoja. Luen e-kirjoina suunnilleen samaa kirjallisuutta kuin mitä kirjastosta hakisin, tietokirjoja ehkä vähän vähemmän ja viihdettä enemmän. Kun illalla menen nukkumaan, viritän tabletista sovelluksen jo valmiiksi yötilaan: vaihdan taustaväriksi mustan ja suurennan fonttikokoa reilusti. Kun nykyään se on jo kun! uni ei pysy silmässä, nousen lukemaan. Ei tarvitse sytyttää valoja eikä räpeltää mitään mikä herättäisi puoli taloutta ja kissat, vaan hiippailen vain tabletti kainalossa pimeään olkkariin lukemaan kunnes uni on valmis jatkumaan. Kätevää. 

Seuraavaksi tulevat kirjaston kirjat. Sellaiset ihan oikeat kirja-kirjat. 

Ja aivan kaikkein parhaita ovat ikiomat pokkarit. 

Välillä kaipaan kirjan tunnetta sormissa ja käsissä. Vaikka minulla on sovelluksen kirjahyllyssä ainakin sata kirjaa odottamassa luetuksi tai kuunnelluksi tulemista, täytyy välillä mennä kirjastoon hakemaan ihan oikea kirjakirja luettavaksi. 
Ja joitain kirjoja ei vain pysty lukemaan muutoin kuin kirjoina. Ihan oikeina paperisina kirjoina.
tästä esimerkkinä yksi hiljakkoin lukemani nuortenkirja, sille ei olisi ollut mitään muuta kulutustapaa kuin kirjaston kulahtanut perinteinen kirjakirja.

Käytän lukuaikapalvelun sovellusta ristiinrastiin: välillä hiippailen kirjakaupassa tai kirjastossa poimimassa lukuaikahyllyyn luettavaa. Välillä hiippailen kirjastossa lainaamassa ihan oikean kirjan luettavakseni ja poistan sen samaa päätä lukuaikahyllystä.

Olemme lähdössä syyslomalla reissuun. 
Kuvittelen itseni rentoutumassa auringossa toivon totisesti ettei sada eikä myrskyä.
Käsissäni ihan oikea ikioma pokkarikirja. 
Sitä voi lehteillä aurinkorasvasta tahmaisin käsin. Sitä ei tarvitse ladata. Sen sivun voi kääntää koirankorvalle ja sitä voi makuuttaa ylösalaisin selkä levällään eikä tarvitse pelätä että tarina karkaa.
Voin kurkistaa viimeisen lauseen ja lukea kirjaa lopusta alkuun jos niin haluan. 
Ja voin aloittaa sen heti uudestaan alusta jos siltä tuntuu.
Se jos mikä on rentoutumista.Kyllä vähän näen itseni lukemassa myös e-kirjaa ja pystyn myös varsin vaivattomasti kuvittelemaan itseni aurinkotuolissa oikoisenani, nukkumassa auringonlämmittämiä päivätorkkuja äänikirja korvissani.

Mutta silti, äärikylläinen rentoutuminen vaatii ehdottomasti aivan ikiomaa pokkarikirjaa.

olen hankkinut lomakirjastooni jo kolme kirjaa! 
en yleensä osta kirjoja.

*

Mikä on sinun tapasi kuluttaa kirjallisuutta ja miksi juuri se tapa on sinulle paras?
Onko kovakantinen kirja parempi kuin pokkari?
Miksi äänikirja sopii parhaiten sinulle? Tai e-kirja? Tai kovakantinen?

Pääsääntöisesti tällä hetkellä luen päivisin e-kirjoja ja illalla sängyssä juuri ennen nukahtamista jotain perinteistä kirjakirjaa ellei sitten ole tabletilla jotain poikkeuksellisen hyvää kesken.
Minulla on siis koko ajan meneillään kolmesta neljään kirjaa: yksi työmatkoilla luureissa, yksi tai kaksi e-kirjana päivälukemisena ja yksi perinteinen kirja yöpöydällä iltalukemisena. 
Öisin joko kuuntelen vanhoja tuttuja äänikirjojani vanhalta ipodiltani tai sitten luen päiväkirjaa tabletilta. 

juuri tänään ja tällä hetkellä kesken: 
- työmatkalla äänikirjana Elina Pulli: Tukkasurma
- e-kirjana ja päivälukemisena: Donna Leon: Ylimpiä ystäviä 
- yöpöydällä iltalukemisena: Mia Kankimäki Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
- ipodilla aina yökuuntelemisena: Matti Rämön Polkupyörällä Saharaan ja Maeve Binchy Koko kadun kasvatti.
Näistä Donna Leon tulee tänään varmaan kokonaan luetuksi. 
Lisäksi e-kirjasovelluksessa on muutama aloitettu kirja, joiden kohtalosta en vielä ole päättänyt - luenko vai poistanko hyllystä.

*

Olen tätä POHTINUT joskus aiemminkin

kodinhoidollis-nuoruuskriizi

lasten ja perhe-elämän puutteessa olemme aivan levahtaneet.
savolainen nuorihan lähti kotiinsa savonmaalle heinäkuun lopulla, ja siitä pitäen olemme vain levahtanet levahtamasta päästyämme
Ei mitään holttia eikä kuria ole missään kohtaa elämässämme.

 

Nyt laittoi viestin yksi lapsista lähempi kuin savolainen että voisi tulla meille syömään.
Että käykö lauantai.

No ei käy. Todellakaan.
Ensin piti olla niin että olen töissä ja Lehtori menee kauppaan ja hurvittelemaan omia hurvituksiaan.
Vaan ei, minulla olikin töissä työntekijäkato ja jouduin pestaamaan Lehtorin kaljapalkalla kait työntekijäkseni.
Olimme sitten lauantaina töissä ensin yhdessä ja sitten minä vain yksin ja Lehtori hurvittelemassa.
Sitten menin minä kaveriksi hurvittelemaan kun töiltäni myöhemmin iltapäivällä vapauduin.
Että emme sitten ruokkineet nälkäistä jälkikasvustoa lauantaina vaan sovimme sunnuntaista.

aika aneeminen on jääkaapin sisältö
paitsi juomapuolta.
en vieläkään tiedä mistä siiderit ja muut ovat kaappiin ilmestyneet

 

Sunnuntaina ihan vain lorvailimme kun oli pitkästä aikaa vapaata ja aikataulutonta kummallakin.
Siinä yhdentoista nurkilla jotenkin havahduin että se kasvusto on tulossa syömään kohta, pitäisi ehkä kehittää jotain mitä syödä.
Menin lähikauppaan mutta siellä ei ollut ruokaa.
Piti lähteä kauempaan kauppaan.
Lorvehdin sinne ja ostelin sitä mitä tarvittiin ja tulin kotiin ja tajusin että hertsamunjee, se nuori tulee tunnin päästä että jos meinaan jotain saada aikaan, olisi syytä saada jotain aikaan.

Olin ajatellut että teen spaghettia ja kalakastiketta ja äidinleipää ja leivon kakun kun minun on jo pitkään tehnyt mieli leipoa kakkua. me emme käytä kahvileipää tai kakkua kun olemme kaksin.

Rupesin sitten kokkailupuuhiin.

Ensin huomasin että paistinpannu on hukassa.
Tai ei se mitään hukassa ollut mutta tiskikoneessa likaisena ei tule enää tiskiä entiseen malliin.
Piti ruveta tiskaamaan.
Oli ihan teinimeininkifiilis kun ruuanlaitto alkoi tiskauspuuhilla ja keittiön raivauksella.

Sämpylätaikina nyt syntyi jotenkuten ja sinnepäin vanhasta muistista.
Kalakastike näytti jotenkin omituiselta.

Sitten tuli sen kakun vuoro.
Ensin tajusin että tämähän olisi pitänyt tietenkin tehdä ekana, ehkä jo heti aamusta.
Sitten tajusin että minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä tiikerikakkuun tulee. ennen tein ihan tostavaan
Tuijotin kaappeja ja mietin että voita ja sokeria ainakin mutta mitä ihmettä muuta ja paljonko.
Päätin tarkistaa keittokirjasta.
En löytänyt sitä mistään.
En löytänyt yhtään keittokirjaa yhtään mistään kohtaa keittiötä.
En varsinkaan perinteisestä keittokirjakaapista. siellä oli lautasia

Yhtäkkiä minulla ei ollut mitään käsitystä siitä missä kaikki talouden keittokirjat ovat.
Eikä siis myöskään siitä, mitä tiikerikakkuun pitäisi laittaa.
Keittokirjat löytyivät lopulta takahuoneen kirjahyllystä kuka ne on sinne vienyt?
Ja tiikerikakun ohje tutulta vähän rasvaiselta sivulta.

Sain ruuan ja kakun valmiiksi suunnilleen siiheksi kun ruokailija tuli. Sentään.

 

iltatunnelma parvekkeella

Illalla sanoin Lehtorille että elämme nykyään ihan uusia nuoruusvuosia.
En osaa laittaa ruokaa ja jos osaankin, pitää aloittaa tiskaamalla.
Ikinä emme ole kotona silloin kun nuoriso haluaisi piipahtaa, ja jos olemmekin, niin ei meillä nyt ainakaan mitään ruokaa tarjolla ole.
Paitsi se on mukavaa niin kuin sunnuntaina oli, että on muutenkin semmoinen nuoruusvuosifiilis yhdessä olemisessa. 

ajansäästövinkki

 luin jostain ajansäästövinkkejä lapsiperheiden aamuihin.
en taida enää olla kohderyhmää, luin silti.

Ensin oli kaikki semmoiset perusjutut että lataa kahvinkeitin ja puurokattila aamua varten valmiiksi.
Mutta sitten tuli että pistä lapset illalla nukkumaan seuraavan päivän vaatteissa.
Ihan kamala idea.

Ensinnäkin päivä on päivä ja yö on yö, ja päivällä on päivävaatteet ja yöllä yövaatteet.
Saan kylmiä väristyksiä, puistatuksia ja kauhun aaltoja pelkästä ajatuksesta että joku menisi päivävaatteissa lakanoiden väliin.
Lievästi sekopäisenä vaihdan kotivaatteet päälle heti kun tulen maailmalta kotiin, enkä mene edes kotivaatteissa lakanoihin. 
sänky pitää pedata päiväksi. kotivaatteissa voi mennä pedatulle sängylle päikkäreille mutta ei sänkyyn sisään. en ole ehkä mistään muusta kotihommasta niin tarkka kuin sängyn petaamisesta. ja kaiken lisäksi olen ulkoistanut sen Lehtorille. 
Silti en koskaan pakottanut nuorisoa petaamaan enkä kieltänyt niitä nojumasta omalla sängyllään kuinka halusivat mutta en kyllä pystynyt sitä touhua katsomaankaan. 
nuoriso hirmuilee vieläkin minulle että menevät farkuissa sänkyyni jos en milloinmitäkin.

Toisekseen päivä on päivä ja yö on yö, ja päivällä on päivävaatteet ja yöllä yövaatteet.
On tärkeää että on siirtymiä.
Eroja tilanteiden ja tilaisuuksien välillä. Iltaan ja yöhön laskeudutaan, asetutaan, muutetaan päivän suunta kohti lepoa.
Ja aamulla noustaan, lähdetään maailmaan. 
lievästi sekopäisenä vaadin myös että kouluun mentiin kouluvaatteissa, ja kouluvaatteita eivät todellakaan olleet lököttävät collegeverskat. Lököttävät verskat ovat liikunta-asu ja koulupäivässä ollaan koulupäivävaatteissa. (*)

Ja vielä kolmanneksikin päivä on päivä ja yö on yö, päivällä on päivävaatteet ja yöllä yövaatteet. 

Aloin sitten kumminkin miettiä että kun (!) minusta tulee kuningatar niin rupeanko ajankäytön optimoimiseksi menemään nukkumaan seuraavan päivän päivävaatteissa?
Siinä voisi ehkä sittenkin olla ideaa. on varmaan silleesti hektistä kuningattarius, luulisin
Pistäisin nätin hempeän kesäklänningin päälleni ja suuren hatun päähäni ja kaappaisin käsiveskan kainaloon kun illalla käpertyisin kuninkaalliselle sijalleni levolle.
Ehkä pistäisin kengätkin jalkaan.
Voisi sitten heti aamusta pompata ryntövalmiina johonkin askottin laukkakisoihin.
Ei menisi aikaa suotta asun valintaan.
Vaikka tietysti läikyttäisin aamukaurapuuroa rinnuksille, niin pitäisi kumminkin vaihtaa. Höh.

Ja jos olisi vaikka noobel-illallinen, voisi levolle laskea iltapuvussa ja kruunussa. 
Kurjaa tietysti olisi jos kruunu yöllä muljatessa puristaisi päätä.
Ja onkohan siinä semmoinen kumilenksu leuan alla että pysyy tukevasti päässä? Ei muuten mutta kun kissa yleensä nukkuu samalla tyynyllä, niin ei sitten tule kruunusta ainakaan sen kanssa riitaa.

Ehkä suosittelen Lehtorillekin kun hänestä prinssipuolisko tulee, että kannattaa mennä nukkumaan fraketissa, saketissa tai ainakin tummassa puvussa.
On kätevää kun illalla tulee kasinolta. Kurlaus vaan, että hampaat on puhtaat ja niiltä suorilta sänkyyn ja seuraavana aamuna kasinolle taas. Samoilla solmukkeilla nähkääs.

Kyllä on kätevää meidän tulevaisuus.

(*) sanomattakin lienee selvä että kotoa muuttanut nuoriso taitaa enimmäkseen mujua lököverskoissa yötä päivää, sekä sängyssä että yliopistolla tai muussa säilyttämössä.
niin se vallankumous syö omat lapsensa.  ja kelvoton kasvattaja olen tietysti muutenkin.

kulttuuria syksyyn!

elokuun alussa kalenterissa luki liput!

Laapustimme ensin miehissä ja naisissa hommaamaan konserttilippuja syyskauden konsertteihin. 
Minulla oli vain yksi ehdoton vaatimus: Open orchestra!
Se on vallan kiehtova konsepti: koko permannon penkit poistetaan ja orkesteri hajautetaan pitkin esiintymislavaa ja permantoa. Puolet yleisöstä istuu parven penkeissä ensimmäisen, puolet toisen puoliajan ja silloin kun ei ole istumapaikkaa, saa vaellella jokaisen soitinryhmän vieressä ja seurata muusikoiden työtä.
Tajunnanräjäyttävää! (edellisen kerran vuonna 2019.)

Lehtori - joka on varsin vakavamielinen ihminen - halusi vakavahenkisiä konsertteja, ja semmoisiin olemme menossa myös.
Yritän sitten olla vakavahenkinen minäkin. 

Jotenkin ajatuksena joka kerta ja ihan aina konserteissa käyminen tuntuu semmoiselta sinitukkaisten paremman elintason eläkeläisrouvien jutulta; perintöhelmet kaulaan ja vojvojändå!
Yleensä on kumminkin todella rentouttavaa ja rauhoittavaa.
On pakko istua hetki paikallaan, eikä voi tehdä mitään.
Ja voi katsella orkesterilaisia, koska ne hääräävät kaikenmoista koko ajan. Voi miettiä kaikkea semmoista mitä muulloin ei ehdi miettiä ja ajatella että nuo tuolla tekevät töitä ja murehtivat työjuttuja mutta minä en.

Suosittelen sinfoniakonserttien maailmaan tutustumista, silloinkin vaikka klassinen musiikki ei ihan ykköslempigenre olisikaan
ei se ole minullakaan. ylipäätään kuuntelen musiikkia todella vähän, yhtään mitään musiikkia.
Eikä Lehtorikaan ole mikään klassisen musiikin kuluttaja, mutta käymme ehkä kerran-pari kaudessa jossain konsertissa, tai sitten emme. 

Meillä kaupunginorkesterilla on käytäntönä on semmoinen todella hieno juttu, että kerran kaudessa ohjelmistossa on aina joku vähän yllättävä tai populaari tai tavallisemmalle ihmiselle suunnattu ohjelma.
On ollut kauhuleffamusiikkia ja elokuvamusiikkia, pelimusiikkia, avaruuselokuvamusiikkia, James Bond -musiikkia, kaikkea semmoista jännittävää.
Niissä on ihan eri yleisö kuin ne sinitukkaiset rouvat ja yleensä aika huikea tunnelma.
Jos satut liikkumaan Turun liepeillä, Open orchestraan näytti vielä olevan jonkin verran paikkoja vapaana

Ei ole maksettua mainontaa; on kokemusasiantuntijuutta.

 

Kun konserttiliput oli hommattu, vaelsimme teatterille.

Keväällä saimme useammilta ystäviltä synttärilahjaksi lahjakortteja teatteriin.
ilmeisesti ystävämme ovat huolissaan epäkulttuurillisuudestamme?

Teimme periaatepäätöksen, että lahjalipuilla mennään katsomaan sellaisia esityksiä, joihin muuten emme menisi. 
Lähinnä siksi koska Lehtori - joka siis on melko vakavahenkinen ihminen kaiken kulttuurin suhteen - olisi valinnut todennäköisesti jotain Rikosta ja rangaistusta ja Shakespearea esitystolkulla muuten.
Minusta taas erityisesti teatterin pitää olla enempi hauskaa.

Menemme musikaaliin (Cabaret), Pete Poskiparran Mentalisti-show:hun  ja Hesarin Mustaan laatikkoon.
Minä haluaisin vielä improteatteriinkin, täytyy katsoa onnistuuko muilutus. Kyllä niin paljon olen katsonut Dostoa ja Shakespearea että pitäisi.

Ystävän kanssa menemme katsomaan vielä Pikku naisia vaikka vähän olenkin epäileväinen että voiko olla niin ihana kuin ne kirjat.

Ja muutakin kulttuuria on luvassa: ihan kohta menen kuntosalikurssille, sitten olen ilmoittautunut kranssikurssille ja lähellä joulua himmelikurssille.
Syyslomalle on suunniteltu lomareissu.
Jos ei tällä kaamos kesyynny, niin ei sitten millään.
Kun kuitenkin ohjelmassa on vielä uintia ja kiipeilyäkin, ainakin toivottavasti.
Ja museoissa käymme tietysti myös.

Ainoa harmillisuus on se, että hirmu monet noista esityksistä osuvat peräkkäisille päiville, tulee ylikivoja viikkoja ja sitten vain ihan tavallisia.

*

Kulttuuriin - tai oikeastaan melkein mihin vain elämässä - ehdotan uteliasta asennetta, siitä olen joskus kirjoittanutkin:

Kokeile joskus jotain uutta, erilaista, tavallisuudesta poikkeavaa.
Jos et ole penkkiurheilija, mene mielenkiinnosta katsomaan joku peli tai urheilutapahtumaan paikan päälle koris on uskomattoman nopeatempoinen laji! tai mene sporttibaariin.
Jos et ole museotyyppi, mene museoon pelimuseo Vapriikissa!.
Jos et ole koskaan kokeillut frisbeegolfia, kokeile! mutta älä heitä kiekkoa seuralaisen ohimoon siitä tulee noottia koko loppuikäsi. 
Maista mielestäsi kummallista ruokaa en tykkää sushista, en vieläkään.
Tai aja bussilla keskustaan ja jatka kävellen summanmutikassa.
Tai kokkaa erilaisesti, kokeile uutta reseptiä, tee voita, viiliä tai jogurttia.
Ole avoin elämälle ja asioille. voisin itse olla enemmänkin

Pidä huolta verenpaineestasi. Mittaa aika ajoin ja hoida jos näyttää nousevan.

Tee jotain luovaa. Kirjoita, piirrä, ompele, kudo, maalaa - mitä tahansa. Lopputuloksella ei ole väliä, unohda itsekriittisyys. Tee jotain luovaa mahdollisimman usein.

 Bonussuositus: pidä välillä taukoa netistä. uskomattoman vaikeaa, lähes mahdotonta, mutta tekee hyvää

Niin että vaikka liput konsertteihin ja teatteriin ja kaikenmoiset kurssit ovat tällä hetkellä aika arvokkaita, niin tee tänä syksynä jotain erilaista, tavallisuudesta poikkeavaa!

#kulttuurilupaus - mitä aiot tehdä, millä kellistät kaamosmielen?

ja nyt kun katson tuota kirjoittamaani julistusta, pitää näköjään tehdä ihan kaikki, vähän on päässyt unohtumaan...

 

 

Elokuun luetut

 Minulla oli koko elokuun sellainen tunne, että lukeminen ei oikein etene.
Töissä oli tiukkaa.
Stressasi.
Otti päähän.

Mutta kai sitten kuitenkin luin. 

Mirella Mäkilän Seuraavana Tampere oli todellista hyvänmielen luettavaa - sille suositus kun kaipaat hymyilevää kirjaa.
Jenny Jacobsonin Ystävää etsimässä oli sekin oivallista luettavaa. 
Tomas Sjödinin arkihartaustyyppistä jutustelevaa elämäntarinaa luen aina silloin tällöin uudestaan, vaikka kirjat alkavatkin olla jo vähän vanhentuneita. Aloitin perheen elämäntarinasta, mutta tavoitteeni on itse asiassa lukea Sjödinin kirja sapatista (kun vähän on niinkuin stressiä ja väsymystä ilmassa, ja tiedän että se on hyväätekevä kirja levosta)

Sellainen peruskuukausi lukemisessa, ei oikein mitään suuria kirjoja, mutta mukavaa ajanvietettä arkisen arjen keskellä.

Jatkoin lukuaikapalvelua, siellä on jonossa pienen kirjaston verran kirjoja. En tahdo millään kyetä valitsemaan, mitä lukisin seuraavaksi.

Luetut alla uusimmasta vanhimpaan ja koko vuoden katsaus TÄSSÄ

koko kesän minulla oli tavoitteena istua parvekkeella syömässä
onnistuihan se - elokuun viimeisenä viikonloppuna

Elokuu 2023

 

Jenny Jacobson: Ystävää etsimässä. Majsan on juuri jäänyt leskeksi, ja ikävöi Sturea kovasti. (niin kovasti että säilyttää Sturea ruokakomerossa). Garbo on vajonnut ylellisestä elämästä piinalliseen köyhyyteen ja yksinäisyyteen ja elää näpistämällä ruokakaupoista ruokaa. Majsan tarjoaa majoitusta kodissaan pitääkseen taloutensa tasapainossa ja mutkien kautta naiset tutustuvat, Garbo muuttaa Majsanin kotiin. Naiset alkavat jakaa yhdessä elämäänsä ja ratkoa ongelmiaan. Kirja on kertomus surusta ja yksinäisyydestä, mutta myös ystävyydestä, vanhenemisesta ja uusista mahdollisuuksista. Tykkäsin - erityisesti Sturesta ja hänen seikkailuistaan. Lempeä, paikoin melkein sadunomainen tarina - lue ihmeessä! Hybridi: e-kirja - äänikirja - e-kirja.

 Jill Mansell: Silkkaa piknikkiä. Lara matkustaa isänsä hautajaisiin kotikaupunkiinsa, parinkymmenen vuoden jälkeen. Hän kohtaa nuoruudenystävänsä joka on menossa naimisiin sen ainoan oikean kanssa. Lara joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa, Evie tulevaisuutensa. Perushyvää lukukelpoista viihdettä, kirjan nimi vähän ihmetytti kun piknikkiä taisi olla kirjassa vain kertaalleen. Kirjan alkuperäinen nimikään ei oikein vastaa kirjan sisältöä. Ihan lukukelpoinen.

Jenny Colgan: Suolaisten tuulten saari. Asianajajan avustajana työskentelevä Flora on rakastunut esimieheensä. Hän saa työkomennuksen kaukaiselle synnyinsaarelleen, jonne hän ei ollut aikonut palata ikinä. Pomokin siellä välillä pistäytyy. Kesäistä tuulisen saaren romantiikkaa, vähän haparoiva yritelmä kyllä. Leppoisa välilukeminen, ei anna eikä ota.

 

 Maija Kajanto: Sahramisyksy. Kolmas osa Kahvila Koivu -sarjassa. näköjään viihdekirjoista tehdään heti kättelyssä sarjoja. Sympaattinen jatko-osa Pyhävirran kylältä, kahvilan ja hotellin pyörittämisen kurimuksesta. Kristiinaa pohdituttavat outojen tulipalojen sarja ja oma tulevaisuus. Pitkästä aikaa äänikirja luureissani. Sympaattinen, syksyinen, mausteinen kertomus, edellyttää että on lukenut aiemmat osat, muuten ei ehkä pääse tarinaan kunnolla kiinni. Äänikirja.

 

Donna Leon: Hetken huumaa. Välilukemisena jo aiemmin lukemani komisario Brunetti. Sairaalan laiturilta löytyy kaksi vakavasti loukkaantunutta nuorta naista. Kuka naiset on sinne tuonut ja mitä oikein on tapahtunut? Pienen rikoksen selvittely paljastaa suuremman. Hetki Venetsiassa, Brunettin perheen, hyvien ruokien ja viinin parissa tekee aina hyvää. E-kirja.

 

 Carole Matthews: Suklaaseuran naiset. Neljän naisen ystäväjoukkio kokoontuu herkuttelemaan suklaalla paikalliseen suloiseen suklaakahvioon. Suklaa suupielistä tursuten käsitellään peliaddiktiot, petolliset poikaystävät, rakkaudettomat avioliitot ja muutamat muut elämän eteen heittämät kriisit. Jotenkin tässä kirjassa tapahtui kriisejä ihan liikaa ja loppu jäi silti jotenkin puolinaiseksi. Ja sitä suklaata, sitä oli ihan helkkarin paljon. Sellainen ihan kiva viihdekirja; en muista enää edes henkilöiden nimiä - luin sitä tosin aika paljon öisin, kun uni ei tullut silmään. E-kirja.

Tomas Sjödin: Kun lehdet putoavat, näkyy keittiöstämme kauemmas. Pastori Tomas Sjödinin hartauksentapaisia, elämänkerrallisia muisteluksia perheestä, jonka kolmesta lapsesta kahdella on etenevä tunnistamaton aivosairaus. Miten ihminen jaksaa, mitä tapahtuu uskolle? Kaunis, herkkä kirja kovasta arjesta tohinaisessa pikkulapsiperheessä. Kirja alkaa olla jo vähän vanha, mutta jotenkin niin ihanan luettava silti.

Kirsti Ellilä: Miehenvaihtoviikot. Emmi saa opintonsa päätökseen, jää työttömäksi pätkätöiden varaan, parisuhde ei oikein toimi ja vanhemmatkin ovat Emmin mielestä tuuliajolla. Kirja on kirjoitettu 1990-luvun puolivälissä ja siitä on nyt otettu uusintapainos. Tarina sijoittuu väljästi Turuntapaiseen kaupunkiin. Leppoisaa luettavaa, kestää aikaa - tarinassa ei ole liikaa viittauksia omaan aikakauteensa. Emmi etsii itseään, parisuhdettaan ja suhdetta vanhempiinsa. Yksi yksittäinen lause koko kirjassa jysähti: "isä vietti 50-vuotispäiviään" - olen samanikäinen kuin lukemieni kirjojen päähenkilöiden vanhemmat. Siinä kohden teki mieli heittää kirja kesken. 

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere. Roosan elämältä putoaa pohja ja Roosa joutuu palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa Tampereelle. Letkeänhauska hyvänmielenkirja - ekstraplussat rouheasta Tampereen murteesta - luin kirjan (en siis kuunnellut äänikirjana) ja murre oli kirjoitettu jotenkin niin oivallisen hyvin, että hymyilytti ja hykerrytti ja korvissa kaikui Tampereen suunnalta olevien työtuttujen nuotti (pahoittelut Juha ja Pekka, jouduitte anopin rooliin!). Lämmin suositus kun kaipaat hyväntuulista parisuhdekriisiä.  E-kirja.

 

Lucy Vine: Seitsemän eksää. Esther löytää pubista vanhan lehden, jonka mukaan jokaisella on seitsemän eksää ennen kuin löytää sen oikean. Esther alkaa etsiä eksiään ja tarkistaa, olisiko joku heistä ollut sittenkin ihan se oikea. Tarina pyörii hetkittäin vähän sekavasti ajassa, paikassa ja ihmisissä, mutta kasvaa sentään jokinmoiseksi kasvukertomukseksi. Kategoriaa ihan kiva, tulipa luettua. Joku tarinassa kuitenkin kiskoi puoleensa, kun en heittänyt kesken. E-kirja.

 

Pirjo Mellanen: Matkustin Albaniaan. Mellasen eläköitynyt pariskunta hankkii eläkepäivien kakkosasunnon Albaniasta. Päiväkirjamaisia muisteluksia, kohtaamisia, ihmettelyä, elämää eteläisessä Albaniassa, Korfun saari horisontissa. Vahvisti mielikuvaani siitä, mitä Albania on. Äärettömän sympaattinen matkakirja. 

 Marianne Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - yhden naisen yritys selvittää, onko self help-oppaista apua elämänmuutokseen. Kolmikymppinen toimittaja päättää elää vuoden päivät self help-oppaiden ohjauksessa: tavoitteena on kirjan nimen mukaisesti tulla rikkaaksi ja hoikaksi ja päästä naimisiin. Hyvin rehellinen kuvaus (tai niin oletan) siitä, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin on kuvitellut. Olen lukenut kirjan muutamia vuosia sitten, tämä kesti kyllä toisenkin lukukerran. Sellaista jäin pohtimaan, ovatko naimisiin pääsy ja hoikkuus erityisen tyypillisiä brittiläiselle/irlantilaiselle naiskuvalle? (vai olenko viime aikoina lukenut poikkeuksellisen paljon brittiläislähtöistä chicklitiä). Se tuntuu olevan varsin läpitunkeva teema: pitäisi olla hoikempi jotta pääsisi naimisiin, ja juuri muita elämäntavoitteita ei naisella tunnu olevan. Sama teema nousee toki esiin melkein kaikessa naisille suunnatussa viihteessä, mutta jostain syystä ne tuntuvat korostuvan nimenomaan britti-/irkkukirjallisuudessa. Kotimaisessa viihteessä päämääränä on pikemminkin parisuhde kuin juuri naimisiinpääsy ja kehoonkin suhtaudutaan vähän vähemmän pakkomielteisellä otteella. (kyllä tietysti pitää olla hoikka/laiha, mutta jonkinlainen pakkomielteisyyden viimeinen vääntö vaikkapa kotimaisesta viihteestä tässä mielessä puuttuu)

 Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa. Viehättävä ja vähän outo kertomus nuoresta parista pienellä paikkakunnalla. Pikkupaikkakunta ja sen sisällä vielä pienempi yhteisö toimii eri tavalla kuin kertomuksen nimetön pariskunta. Mies on opettajana kansanopistolla, nainen on opettajan vaimo. Perheessä on pieni lapsi. Nainen käy lähes loputtomiin autokoulua ja kirjoittaa vastauksisa paikallislehden kysymys-vastaus -palstalle. Pikkuvauva-arjen ja vieraan paikkakunnan on hankala ottaa omakseen sosiaalisesti vähän  töksähtelevää ja turhan suorasanaista naista. Kirja oli yhtäaikaa hauska, outo, surullinen ja viehättävä. Kertomus muodostui naisen erillisyyden ja yksinäisyyden kokemuksista ja muisteluista, tuutulauluista ja kysymys-vastauspalstan kysymyksistä ja vastauksista. Lukeminen vaati keskittymistä melkein enemmän kuin mitä minulla tällä hetkellä on. Lukukokemus oli ehdottomasti positiivinen mutta outo, suosittelen! E-kirja

 Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla. Kaipasin lukuaikapalvelun e-kirjojen lomaan ihan perinteisen pokkarin tuntua. kaikkihan tietävät että paras kirjaformaatti on kulmista ja selkämyksestä kunnolla käytetty oma pokkari. antikkapokkareista ei ihan täsmälleen tule samaa fiilistä. Luin tämmöisen himoshoppaajan välikirjana. Oli semmoinen kuin muistin: helppo, huoleton, kevyesti myötähäpeää herättävä, hyväntuulinen. Ja oli mukavaa hypistellä oikeaa kirjaa välillä.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

 

 

muinaistulien ilta parvekkeella lähiössä

menossa mukana myös Arppu