melkein pyhä hetki

Saldovapailla; hiulihei ja jee!


**

Tiedättekö mikä toimii loistavasti joulunalusajan kyynisyyden ja väsymyksen karkoittajana?
Koululaisten joulukirkko.

Tänä vuonna laajensin horisonttiani osallistumalla salaa, takarivissä, incognito ja huomaamattomasti yläkoululaisten joulukirkkoon.

Kun kirkontäysi keskenkasvuisia konuaa jaloilleen enkelitaivaan viimeisessä säkeistössä ja koko kirkko kohahtaa - siinä on jotain ikiaikaista.

Joku nousee tärppänä, toinen vitkastellen ja koko kirkko kohahtaa. Joku laulaa, toinen on laulamatta, jokainen miettii kumpi on suurempi statement ja mitä jos joku kuulee.
Yksi kuiskii kaverinsa kanssa, jossain laulaa koko rivillinen heleitä tytönääniä ja rehtori partioi käytävällä kuin unilukkari muinoin.
Kaikki yrittävät olla hiljaa ja silti kuhista huomaamattomasti vieruskaverin kanssa.

Ne tulevat sinne, koska niin on aina tehty; ne tulevat omine epäilyineen, ajatuksineen, pohdintoineen, ihan niin kuin ihmiset kauan ennen heitä.
Kiinni arjessa ja päivässä.
Mutta ne tulevat, koska niin on aina tehty.

Minä katson niitä, niiden selkiä kun ne seisovat ja näen vuosikymmenten, ehkä -satojen, taakse.
Tunnen sukupolvien painon, kaiken sen mitä vanhassa kirkossa voi tuntea.
Menneen maailman.
Tunnen sukupolvien painon, jatkumon esiäitien kaukaisista vuosista tähän päivään ja ohitseni.

Katson niitä - keskenkasvuisia - kun ne kohisevana massana nousevat laulamaan enkelitaivasta, koska aina on tehty niin.
Tunnen sukupolvien painon.
Koska me aina olemme tehneet niin.

Niistän salaa hihoihini; en siksi että enkelitkinriemuitenveisaavathälle.

*





epäjouluhenki

Elämäni on päättymätön ketju synkeänharmaita, päänsärkyisiä marraskuisia tiistaita, toinen toisensa perään.
Valittaisin jos viitsisin. ai-jai, voi-voi, nyysk ja muuta sentapaista
Valittaisin jos se yhtään auttaisi. ai-jai, voi-voi, nyysk jne

Hyvä ystäväni jouluhenki Hannupekka miksi sen nimi on hannupekka? en ymmärrä. ei ole ilmiintynyt tänä vuonna kuin korkeintaan satunnaisesti.
Pysyisi poissa vain; en jaksa edes ajatella että rupeaisin jynsseröimään jotain kaappien takaseiniä hammasharjalla tai kävisin lähi(ö)pellolla niittämässä olkea omatekoisia himmeleitä varten. Possukin on vielä kasvattamatta. Grr.
Keskityn olennaiseen: jouluaamun aamukahvi ei ole mitään ilman piparkakkuja.



Olin aivan järkyttynyt, kun sain äidin kirjoittaman ohjeen omakseni. Kaikki lapsuuteni vuodet olen luullut, että pargas pepparkakor leivotaan på svenska. Ihan kuulen korvissani että en tesked ja en desiliter


Leivontasavotassa minun osakseni jäi lukea ääneen Melukylän joulua. Keskenkasvuiset huolehtivat taikinan leipomisesta syömisestä.
Saku leipoi yhdeksäntoista piparkakkuporsasta ja Naku neljätoista; koko Melukylä tuoksuu piparkakuilta. miksi en vieläkään muista, montako piparkakkuporsasta kirjan minä leipoo? vasta eilen sen tarkistin. grr, mokoma valikoiva dementia. grr.



Iltapalalla koin pakottavaa tarvetta luennoida nuorisolle piparkakkujen historiasta. Isosisko oli juuri kauhaissut suunsa täyteen kiisseliä kun aloin kertoa Hildegard Bingeniläisen hermopipareista. Meni siivoushommiksi.
Ette muuten uskokaan, miten moneen lauseeseen ihminen saa lyhyessä ajassa tungettua Hildegard Bingeniläisen hermopiparit kun epäjouluhenki sen valtaa ja kun teini kierii lattialla naurukouristuksissa.


keskenkasvuiskriizi

alkuviikosta pukersin ison työurakan valmiiksi. Varoitin jälkikasvua edellisenä iltana ja uudestaan samana aamuna aamupalalla: tulen kotiin vasta kun olen työurakkani tehnyt.

Olin kotona pari tuntia normaalia myöhemmin, vastaani laahusti kyynelsilmäinen keskenkasvuinen:
kun mä tulin kotiin tääl ei ollu ketään. missä kaikki oikein on ollu? missä sä olit?

minä: töissä, sanoinhan mä aamulla. Etkö muista? Mikä hätänä? Mitä on tapahtunut?

keskenkasvuinen: mä oon ollu täällä ihan yksin, ja mä saan äikästä kympin eikä ketään oo kotona!

**

Onni on lyhyt työpäivä.

Onni on koti.
Onni on keskenkasvuiset.

Onni on se, että ne haluavat jakaa päivänsä.

lukutaitokampanja

eilen tuli sähkökatkos duuniverstaalle, kuoleentui ulkoinen kovalevy. Kaik män.
Olen sereeni; sitten ei auta muu kuin tehdä uusiksi. (vielä odotellaan atk-tuen lopullista vahvistusta)

*

Nuorimmainen suloisista pulluraposkistani meni lukulakkoon ja lakkasi kokonaan lukemasta kaikenmoista kirjallisuutta. Perinteiset metodit eivät iskeneet kipinää lainkaan ja aloin jo epäillä lapsen näkökykyä ja lukutaitoa, omien kasvatuskykyjeni lisäksi - luonnollisesti.

Marraskuun alussa katselimme kakaraisen kanssa Nenäpäivä-showta ja teimme lahjoituksen, sillä lapsi tursuili huolta maailmantilasta ja pursuili auttamisen intoa ja halua.
Sanoin että lyödään veto, minä maksan jokaisesta marraskuun aikana lukemastasi kirjasta pienen summan valitsemaasi hyväntekeväisyyskohteeseen. Saat itse päättää, mitä luet ja mihin lahjoitus tehdään.
Ja lapsukainenhan innostui. Samaan syssyyn löytyi kirjastostakin mieluisa kirjasarja työstettäväksi.

Eilen meillä oli pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä ilman kotoisia kiireitä ja kokeita ja muita. Istuimme sohvannurkkaan laskemaan luetut kirjat ja sovimme että 2€/kirja on käypä korvaus. Sen jälkeen aloimme seuloa mahdollisia hyväntekeväisyyskohteita. lapsukaisen omalle esityslistalle nousivat tyttöjen koulutus, tyttöjen ympärileikkausta vastustava työ ja puhdas vesi; mistä se voi tietää tuon keskimmäisen jutun?
Tutkimme eri järjestöjen aineettomien lahjojen valikoimaa: ne ovat kaikkein selkeimpiä ja niistä saa itselleen kortin muistoksi.
Kaikkein houkuttelevimmasta avustuskohteesta joka loppujen lopuksi ei ollut mikään ylläolevista jäi uupumaan muutama euro.
Sanoin, että voithan sinä säästää marraskuun potin, lukea vielä joulukuussa lisää ja tehdään lahjoitus sitten kun sopiva rahasumma on kasassa.
Ihaks totta, voiks niin tehdä? kysyi lapsukainen. Sit mä luen vielä seitsemän kirjaa lisää ja sit mä voin lahjoittaa kaksi juttua, se on niin tärkeetä.
Alkoi itkettää.



sinua saattaisi kiinnostaa myös

joulukuussa jo mennä vilistetään.
Marraskuu oli elämäkertakuukausi.

Sain jostakin päähäni, että haluaisin lukea Jukka Sariolan Ystäväni Seijan, joka valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi.
Loggauduin sisään verkkokirjastoon ja tein varauksen.
Mutta voih! Olivat mokomat uudistaneet kirjaston verkkopalvelua semmoisella tavalla, että sinne sivupalkkiin ilmestyi sinua saattaisi kiinnostaa myös -osio. Alati valpas verkkopalvelu arveli että koen suurta kutsumusta lähetystyöntekijöiden elämäkertoihin ja alkoi syytää minulle suosituksia kaikenmoisista lähettiepeleistä, ja heikko kun olen, niin minuahan kiinnosti.
Varasin samaan syssyyn toisenkin elämäkerran, joka nimensä perusteella kuulosti kiinnostavalta ja sehän johti siihen, että suosituspalkki aivan villiintyi ja suositteli yhä lisää lähettielämäkertoja.

Porttiteoriaa uskollisesti noudattaen ajauduin lähetystyökurimukseen: tämän marraskuun aikana olen sinnikkäästi perehtynyt suomalaisten lähetystyöntekijöiden elämiin ja lähetyskenttiin 1960-luvun loppupuolelta tähän päivään asti.
Lukemistani opuksista Ystäväni Seija oli ja on ilman muuta paras. Se on rehellinen ja aito, ja jollain tavalla hyvin levollinen kirja luettavaksi. Kaunis kunnianosoitus.

Lähetyskenttien kutsun jälkeen halusin hiukan hämätä verkkopalvelua ja varasin John Cleesen elämäkerran Piti sanomani.
Ja hah! Olinkin ovelampi kuin verkkopalvelu, tai ainakin olin jo lukenut kaikki sinua saattaisi kiinnostaa myös -opukset. Hah! Hah! ja vielä kerran Hah! tosin se valitettavasti johti siihen, etten tiedä, mihin syventyisin Cleesen jälkeen. Onneksi sitä on jäljellä vielä sivukaupalla, en ole vielä edes Pythonin syntyvuosissa. Oudohko heppu kyllä tuo Cleese, mutta äärettömän sujuvasanainen kirjoittaja.





Olin ajatellut etten tänä vuonna nykeröi mitään omatekoista joulukalenteria.
Olin väärässä.
Nykersin.
Hommasin korunrakentelutarvikkeita suloisille pulluraposkilleni; saavat askarrella koruja tai olla askartelematta.
Istuin koko lauantai-illan survomassa askartelutarvikkeita tonttupussukoihin, kissa istui valppaana vieressä. Kyllä niin olisi kiinnostanut ainakin sitä pienet askarointipuuhat.