keskiviikko 31. elokuuta 2016

yllättävä aamupäivä

päätin vaihteen vuoksi tehdä iltavuoron töissä.
Hekumoin koko eilisen illan sillä, mitä kaikkea voin tehdä kerrankin kun olen koko aamun yksin ja aikaa on ihan mielettömästi.

Voin
ottaa torkut
keittää kahvit
juoda ne kaikessa rauhassa ja pitää kissaa sylissä
käydä lenksalla
ottaa ihanan kuuman suihkun
laittaa kotilauman ruuat valmiiksi ja tehdä jotain niille sienille jotka hraH toi sieniretkeltä eli torilta
tehdä yhtä pitkään roikkunutta juttua eteenpäin
syödä ylellisessä yksinäisyydessä
pyöräillä kirjaston kautta töihin

kaikkea kivaa, kaikessa rauhassa, ihan vain itsekseni. Jee.

näin ruusuinen oli aamun suunnitelma


Ja sitten toteutuma:

Neljästä oletetusta lähtijästä vain yksi lähti normaaliin aikaan. Kaikilla muilla oli poikkeusaamu.
En siis ottanut torkkuja.
Torkkujen sijaan latasin täyteen pesukoneen, tiskikoneen, kissanruokakipon ja keittokattilan.
En keittänyt kahvia enkä istunut juomassa sitä kaikessa rauhassa kissa sylissä.
Sen sijaan hätistelin lähtijöitä porrastetusti ja kissat kipittivät kuristen ja sirkuttaen perässä.

En käynyt lenksalla.
Lenksan korvasin oivalluksella, että nytpä onkin oiva hetki huoltaa huushollia enempikin, eli juuri nyt on täydellisen sovelias hetki varata pesutuvasta mattopesukone. Tempaisin nopeat pystykahvit ja sitten hortoilin hakemaan pesutuvan avainta ja vaihtamaan pesukoneaparaattirahaa. Sen jälkeen survoin mattokoneeseen ensin tuplapeiton ja jälkimmäiseen koneelliseen parisängyn päiväpeiton.

No, sitä pitkään roikkunutta juttua työstin valmiimmaksi pesukoneellisten välissä kunnes tuli armoton kiirus ja jouduin hotkaisemaan ruuan sisuksiini ja kissa keksi että nytpä haluan istua sylissä ja juoda kanssasi kahvia ja siinä sitten jäpötin tuhannen kiireessä hellyydenkipeän kissaeläimen alla.
Pyöräilin kyllä töihin, mutta en todellakaan  kirjaston kautta.

Ja ne kehvatsun sienet unohdin aivan kokonaan.
Voikohan ne pakastaa sellaisenaan?

Oli kyllä hyvällä tavalla produktiivinen aamu, mutta aika yllättävä sittenkin.



*

parisuhevinkki: tuplapeitto.

Kyllä ei kuulkaa aurinko laske vihan ylitse iltaisin kun on tuplapeitto.
Ainoa huono puoli on tämä pesemisen vaikeus.


aamun toteutuma oli ruusuinen, piikikäs ja ja vähän kirpeäkin



tiistai 30. elokuuta 2016

Kehitelläänpäs taas kunnon kriizi

Yksi suloisista pulluraposkistani kysyi taannoin: jos mä olisin vegaani laittaisiksä mulle ruokaa?

Sanoin, että toki, kunhan lapsukainen ensin itse perehtyisi aiheeseen niin, että tietää mitä tarkoittaa kasvissyöjä ja mitä vegaani(*). Ja kysyin että kokeillaanko, kyllä kehittelen jotain.

Papuajatuksesta kauhistunut kullannuppu alkoi heti perua puheitaan, oli kuulemma vain tarkistanut tiedänkö minä mitään vegaaneista ja jotain muuta ja pihvi on parasta.

Tuijotettuani hienoa kotilokiani huomasin, että olemme ajautuneet halvan lihan kurimukseen.
Ostan kaupasta mitä tahansa, mitä on paljon jos siinä on päällä punainen hintalappu.

Kehitin oitis kasvisruokakriizin.
Joskus aiemmin, kun olen ollut jaksavaisempi ja reippaampi, olen ihan päivittäin tarjonnut halukkaille (siis itselleni ja hraH:lleni) kasvisvaihtoehdon tai -lisukkeen, mutta jossain vaiheessa tämän kesän mittaan olen huomaamattani ajautunut halvan lihan kurimuksen lisäksi laiskuus-aikaansaamattomuuskierteeseen.

Olisipa mukavaa tarjota nuorisolle tai edes itselle kasvisruokaa.
Vinkkejä vastaanotetaan!
nimim. nyhtökaura on aina hyllystä lopussa kun käymme kaupassa

***

(vegaaniaiheinen alaviite*1)
luulin monta vuotta että fennovegaani on jostain sketsisarjasta tempaistu vitsi, ja että se tarkoittaa henkilöä, joka käyttää ruokavaliossaan pääsääntöisesti hk:n sinistä ja karjalaa.
samoin luulin että fennofruitaani (jos semmoisia oikeasti edes on), on pikemminkin jonkinsortin sateenkaarinen mieltymys eikä suinkaan ruokavalio.
Sen siitä saa kun on sivistymätön.
Saan aina naurukohtauksen(*2) oman sivistymättömyyteni takia.



(naurukohtaustajunnanvirta-alaviite *2)
lapsukainen luki eilen lehdestä juttua rippikouluista ja sanoi että täällä on tosihuono vitsi.
Minä siihen että no?
"mikä on sikojen iltarukous? - älä saata meitä kiusaukseen"
huuto-karju-supernaurukohtaus.
kaikki kotonaolleet kerääntyivät päivittelemään huonoa huumorintajuani ja lapsi kielsi minua esiintymästä minkäänlaisessa julkisuudessa ja uhkasi irtisanoa sukulaissuhteen välittömästi kun nauroin vielä viisi minuuttia myöhemminkin: Et oo tosissas, tää on ihan surkee vitsi.
HraH nokitti kaikkien aikojen lempivitsilläni Studio Julmahuvista. (Sharkman). Jatkoin nauramista niin että vatsaan alkoi sattua.
Voi apua, naurukohtaus on taas tuloillaan.



perjantai 26. elokuuta 2016

vinkkivitonen: kotiloki ja muutama kriizi myös

Perjantain kunniaksi viikon pakolliset kriizit, sillä mitä olisikaan elämä ilman kunnon kriizeilyä? 
Niinpä, ei juuri mitään.

1. Kun en vaan saa ladattua ihan toimivaan puhelimeeni sitä vaatimatonta ilmaiskuvankäsittelyohjelmaa, jota työläästi olen opetellut käyttämään. 
Se katosi *vips* eikä ilmiinny takaisin, ei vaikka kuinka kutsun ja houkuttelen. Grr.
Telefoonin muisti herjaa täyttymystä, mikä johtaa siihen että satunnaishaaveilen vähän uudemmasta, ehommasta ja laajamuistisemmasta aparaatista. Grr. 
En halua haaveilla uudemmasta, ehommasta ja paremmasta puhelimesta.
Paitsi että haaveilen kumminkin.
Kriizi.
Kyllä menen ja ostan hienomman ja läl-läl-lää ja muuta sentapaista.

2. Kun tajusin että kameraliikkeen myyjä yritti jostain omituisesta syystä myydä minulle käsivarren mittaista ja -paksuista putkea kameraani vaikka minä en halunnut ollenkaan semmoista.
Koska en ymmärrä mitään niistä numeroista ja muista, luulin että se on ainoa vaihtoehto ja menin puihin, enkä ostanut sitä.
Sitten tutustuin objektiivijuttuihin (ei kielioppia, toim. huom!) ja tajusin, ettei minun ehkä tarvitsekaan hankkia semmoista käsivarren saati reiden mittaista rööriä, vaan pääsen haluamaani lopputulokseen ehkä vähän lyhyemmälläkin röörillä. 
Grr, kyllä harmittaa kun ei osaa puhua kameraa. Grr.
Kriizi.
Kyllä menen ja ostan salaa semmoisen lyhyemmän röörin ja läl-läl-lää vaan sinne kameraliikkeen myyjälle. Hah!

3. Saako sitä edes haaveilla kahdesta (2) noin isosta ostoksesta?
Kriizi.
Grr.
3½. Varsinkin kun pitäisi luultavasti ennemminkin hankkia kumisaappaita, sadetakkeja ja muuta varustetta itselle, ja jos ei itselle niin keskenkasvuisille. 
Grr sillekin. Olisi niin paljon kivampaa olla huolettoman itsekäs elektroniikkaliikkeen asiakas kuin laahata kilokaupalla kumppareita, lenkkareita ja luistimia talouteen. 
Grr. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Koskaan, ikinä ja milloinkaan ei pitäisi sanoa että ei koskaan.
Yritän jatkuvasti keksiä itselleni jotain semmoista tekemistä, mitä voi tehdä iltaisin kotisohvassa lukemisen lisäksi, ja mistä ei tulisi kipeäksi jo valmiiksi huonon työasennon kuormittamat niska, kädet tahi selkä.
Rupesin tekemään iloista muistikirjaa, kun en muutakaan ole keksinyt.


En tiedä, miten kaikki minua fiksummat ihmiset asiat hoitavat, mutta kun en kestä semmoista miks meillä aina syödään sitä-ja-tätä eikä koskaan tuota ja aina mulla särkee pää, niin pidän lokikirjaa.
Lyön nurisijalle faktat tiskiin, johan hiljenee epatto,
Siinä sivussa sitten muistikirjailen muutenkin, onpahan iltaisin edes jotain tekemistä.


toteutuma: elokuun syömingit yhdellä silmäyksellä

keksin vahingossa aika hyvän ruuan

Vinkkivitonen tämän kriizeilyn lopuksi: kotiloki kannattaa

Olen pitänyt keittiölokia /kotilokia monella eri tavalla, väliin satunnaisesti, väliin hyvin säännöllisesti, ja joka tapauksessa useimmiten ja enimmäkseen.
Välillä tuhertelen kalenterin reunaan muistiinpanoja, toisinaan on blogi toiminut myös lokina.
Tällä hetkellä mennään iloisen muistikirjahulluuden ehdoilla.

Yhden vuoden keräsin kuitteja ja seurasin aivan ylitarkkaan viikko-ostosten loppusumaa. Kannatti.
En silloin - enkä nytkään - sen kummemmin erittele, paljonko on mennyt vessapaperiin ja paljonko appelsiineihin. Mutta sekä silloin että nyt kirjaan ylös vähintäänkin viikko-ostosten loppusumman ja se auttaa vähän pysymään kärryillä elämisen ehdoista.
Tunnollisempina kausina kirjaan muistiin jokikisen kulutetun killingin - ja kas kummaa, sellaisina kausina rahaa on kummasti enemmän käytettävissä! Sitä tulee ihmeen säästäväiseksi, kun joutuu tekemään tiliä kulutuksestaan, vaikka vain itselleen.
Tällä hetkellä yritän suitsia omaa holtitonta evästelyäni kuriin ja järjestykseen.

Ruokalistasuunnittelu on kivaa ja jees ja siitä tulee tunnollinen ja kunnollinen olo, mutta melkein kätevämpää on toteutuman kirjaaminen. Se antaa arkeen enemmän liikkumavaraa kuin orjallinen ruokalistan noudattaminen.
Tällä hetkellä poimin kärryyn kaikenmoista halpaa tai alelaarisapuskaa ja ladottuani koko hoidon jääkaappiin, pakastimeen tai kuivakaappiin, istun sohvannurkkaan tuijottamaan kassakuittia ja pohtimaan viitteellisesti tulevan viikon syömingit.
Ne joko toteutuvat, tai sitten eivät.
Toisinaan on järkevämpää lämmittää kalapuikot tiistaina, toisinaan keskiviikko on selkeästi oikeampi päivä.

tulevan viikon ideointia: viikonlopulle pihviä ja pizzaa
pak. tarkoittaa että löytyy pakastimesta, turha kolpata jääkaapissa


Kissa-gerbiilitaloudessa loki on aivan ehdoton: muuten minulla ei ole aavistustakaan, milloin mitkäkin pahnat pitää vaihtaa, kenen kynnet on leikattu ja mitälie muuta hoitotoimenpidettä tehtävänä.

Sama pätee meidän hotopäiseen ihmislaumaamme. Viiden ihmisen päänsäryt ja muut kolotukset on syytä kirjata ylös, koska milloin kukakin terkkari tai omalääkäri niistä kaikenmoista kyselee. Jos ei ole kirjattuna, tulee muistiin harha, ja väittää että päätä särkee alvariinsa tai ei ollenkaan.

Ja koska lupasin viisi hyvää syytä kotilokiin, niin on ihan metkaa lehteillä niitä vanhoja muistiinpanoja, jos niitä tykkää säästää.
Tämä nykyinen muistikirja on kivimman näköinen. Kyllä kelpaa lehteillä.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

rapistuva moraali ja positiivinen palaute

pienen ihmisen moraali rapistuu uskomattoman nopeasti.

Työelämä laajeni väliaikaisesti normaalin elinympyräni ulkopuolelle ja parina aamuna satoi - ja kas kummaa, kuinka nopeasti siirryinkään vannoutuneesta polkeilijasta laiskanlötkeäksi bussimatkailijaksi.

Eilen ajattelin, että käyn edes näön vuoksi pienen pyörälenksan polkaisemassa.
Mutta sitten en jaksanut, viitsinyt, halunnut ja melkein oli sateenuhkaakin ilmassa.
Onneksi universumi kosti välittömästi: jouduin tekemään kaksi kauppareissua, ensin ruokakauppareissun ja sen perään kontaktimuovikauppareissun.
Tuli pyöräiltyä edes sen näennäispyöräilyn verran.

Tänään oli kaunis aamu.
Siitäkin huolimatta harkitsin vakavasti bussin kyytiin hyppäämistä.
Pidin itselleni moraalia kohottavan puhuttelun, pakottauduin kampeamaan pyörän esiin ja piiskasin itseni liikkeelle.
Puolen matkaa mökötin itselleni, ensin siksi että pakotin itseni pyöräilemään ja sitten siksi, että moraalini on näin rapistunut.

Loppujen lopuksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että pyöräilin töihin:

aamusumuinen jokiranta


*

Yksi keskenkasvuisista oli eilen saanut wilmaan positiivisen merkinnän kaupungin omaisuuden suojelemisesta.
Minä heti näin mielessäni jonkin koulua koetelleen katastrofin: mahdollisesti pyörremyrskyn, tsunamin tai keittiössä tapahtuneen hernerokkaräjähdyksen, ja lapseni urhoollisesti heittäytymässä ehkä jaksollisen järjestelmän tai karttalaatikon tai opettajanpöydän päälle suojelemaan kaupungin omaisuutta massiiviselta räjähdyksenkaltaiselta tuholta tai siltä tsunamihernekeittotuhoaallolta.

Höh.
Ope oli laittanut positiivisen koska minä  korkeimman omakätisesti ja samalla jatkuvasti äristen, muristen ja purpattaen olin päällystänyt lapsukaiseni kirjan.
Että oikeasti se oli minun positiivinen palautteeni.

Tai mahdollisesti kissaeläinten.


Arppu ja Elma suorittavat laadunvalvontaa
Elma yritti hyökätä muovin kimppuun, mutta muovi voitti.
Se oli liian tarttuisaa





maanantai 22. elokuuta 2016

hiulihei ja työtä päin.

Perjantaina oli jonkinmoiset työn kehittelypäivät, ja kuten arvata saattaa, näillä nurkilla ne vietetään aina laivalla risteilemällä. siitäkin huolimatta että se on niin nähty juttu ja kaikkien mielestä aivan tyhmää aika puuduttavaa. 
Virallista ohjelmaa riitti puoleksi päiväksi, loppuaika oli varattu verkostoitumiseen.

Aamupäivän anti oli semisti kiinnostava, iltapäivällä verkostoiduin ensin entisen kollegan kanssa kyselemällä heidän uunituoreen pienokaisensa kuulumisia ja sen jälkeen jatkoin verkostoitumista ennestään tutun ihmisen kanssa laivan takakannella. Pohdimme koirien ulkoiluttamista merenrantamaisemissa, koiria ja kissoja, lapsia, junalla matkustamista ja purjehtimista - kaikkea muuta kuin työtä.



Totesimme että olemme olleet kuvioissa melkein liian yhtä  kauan: mietimme pitäisikö meidän juhlavuoden kunniaksi hommata tiimikalsarit viktoorian salaisuuksista. Ei löydetty oikean värisiä.
Kaveri ehdotti etäesimiehelleni, että minun pitäisi saada uusi titteli, että voisin osallistua isoovaisten tapahtumiin. 
Lupasin silti ilmoittautua tapahtumaan, tittelistä viis.

Kyllä arvostan verkostoitumismahdollisuutta, mutta se on tehokkaampaa jollain tavalla ohjatusti. Jotenkin on ajan ja energian hukkaa laahata valtava määrä ihmisiä jorisemaan joutavia paikkaan, jossa ei oikeasti edes kuule mitä vieruskaveri puhuu.

Meinasin ihan keriä angstit ja ahdistukset jo perjantai-iltana koko edessä olevan viikonlopun tuskaisista vaiheista, mutta onneksi on netin ja mahdollisesti koko maailman suloisin kissaeläin Neiti Elma Pesonen.
Neiti Pesonenhan on kotoisin maaseudulta, peräkammarin pentuhuoneesta, ja sellainen asia kuin televisio saattaa yllättää pienen kissaeläimen aivan kesken päiväunien.





Rytmisen kilpavoimistelun nauhajumpan kis(s)akatsomo nauratti meitä muita, vaan ei Elmaa, joka ihmetteli että mihin se nartsa aina katoaa ja näyttäkää hidastuksia että pysyy perässä.


Koska sunnuntaille pukkasi työkeikkaa, yritin täyttää molemmat päivät tehokkaasti mahdollisimman mukavilla jutuilla.
Kokkasin hyvää ruokaa, askaroin askareita niin että niskat menivät jumiin, testasin kestääkö polvi lenksaamista se kun alkaa vihdoin olla yskähtelemätön kävin teinin kanssa kamerakävelyllä, luin ja olin työkeikan jälkeenkin melkein tyytyväinen melkein koko viikonloppuun.




Sunnuntaipaistien aika taitaa olla ohi.
Nuoriso kehitteli ainakin tälle viikonlopulle sen verran omaa ohjelmaa, että piti järjestää juoksuruokailuja.
Haikeaa ja samalla ihmeen vapauttavaa.

Ja kyllä, polvi kestää.
Jei edes sille.
Sillä säät ja ympäri kaupunkia laajenevat työt pakottivat ottamaan käyttöön bussikortin. Grr.

torstai 18. elokuuta 2016

kadotettu aamurauha

*huokaus*

Kotilauman viimeisetkin palasivat vihdoin ja viimein tänään säilytyspaikkoihinsa. Yksi on viimeistä vuottaan peruskoulussa ja toinen viimeistä vuottaan alakoulussa.

Eikös se ole onnistuneen loman merkki kun unohtaa autuaasti pakolliset työt ja salasanat ja muut?
Ilmeisesti lomani on ollut kertakaikkisen täydellisen onnistunut, sillä olen kokonaisvaltaisesti unohtanut, miten keskenkasvuiset aamuruokitaan.
Kylmä hiki nousi ohimoille kun ne alkoivat eilen ruksailla gourmet-aamiaslistaamme lakkaamattomia vaatimuksiaan.
Hyvä kun muistin, mistä puurokattila löytyy.

Onnistuin keittämään puuron ja ruokkimaan kissat ja sitten sain sätkyn kun minun aamuhiljaiseen keittiööni alkoi vaeltaa laumakaupalla puoliunisia keskenkasvuisia häiritsemään suloisen joutilasta aamurauhaani.
Seuraavat kaksisataa arkipäivää joudun aloittamaan aamuni puuronkeitolla ja semisti henkevällä keskustelulla.


En ole tajunnutkaan, miten ylellisen rauhallisia ovat olleet nämä keskenkasvuisettomat yksinäiset aamiaistuokiot.



maanantai 15. elokuuta 2016

suhteellista

Saatiin hraH:n kanssa oivallinen parisuhteellisuusidea: ruvetaan käymään kerran viikossa kantapaikassa.
Perjantaisin, töiden jälkeen.
Kyllä kakrut pärjäävät. Lämmittäkööt eineslaatikoita tai jotain.

Olen ollut töissä kaksi perjantaita loman jälkeen.
Olen ollut kantapaikassa nollana töidenjälkeisenä perjantaina.
helkkendaaler että voi olla parisuhteellisuus kinkkistä toisinaan.

Sen sijaan että olisimme istuneet keskenämme kiireettömästi jorisemassa elämästä ja muusta, meillä onkin ollut kaksi hottideittiä paikallisen prisman hevipuolella.

Olemmeko suhdannelamassa?
Ilmeneekö suoranaista kestävyysvajetta?
kyllä, en kestä sitä että nuoriso notkuu nurkissa aina. siis oikeasti, aina.
vannoin hraH:lle että sinä päivänä kun ensimmäinen sydämen valittu tulee meille näytille, niin ramppaan ihan koko ajan tarjoilemassa keltaista jaffaa ja pullaa ja pistän laseihin pystyyn raidalliset pillit. 
siitäs saavat, epatot.

No, onneksi ihmisellä on neiti Elma Pesonen, potentiaalisesti netin ja maailman suloisin livekissavideo.

neiti Elma Pesonen on kotoisin maaseudulta, peräkammarin pentuhuoneesta.
Sellainen jännittävä asia kuin kuplavesi riittää huviksi pitkän tovin.

hei, se puhuu mulle!
ja sit se roiskii

kehvatsu, mä vaanin sitä täältä takaa

kun tarpeeks maastoutuu, kukaan ei huomaa mua

sit mä paan tassun ovelasti ja huomaamattomasti täältä
takakautta, silleen mä saan kaikki kuplat kiinni

no varmana saan
mun tassu on ihan venkurassa, ei ne kuplat huomaa

dämn, ei onnistunu
ja ne roiskii mulle taas



ps. ei onnistu kantapaikka alkaneella viikollakaan, kun en oo maisemissa edes

perjantai 12. elokuuta 2016

Lapsen harrastuksista

Yksi keskenkasvuisista löysi vuodenvaihteessa noin puolivahingossa uuden lajin.

Jostain omituisesta ja käsittämättömästä syystä, jota en pysty mitenkään hahmottamaan vieläkään, satuin selailemaan kiipeilyhallin nettisivuja ja siellä oli ilmoitus seinäkiipeilyn alkeiskurssista aikuisille.
Kysyin, kiinnostaisiko se Isoveljeä.
Kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Samoilla sivuilla oli ilmoitus junnujen kiipeilykerhosta, ja kysyin, kiinnostaisiko se jompaa kumpaa tytöistä.
Pikkusiskoa kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Siitä pitäen ei mikään ole ollut elämässä ennallaan.
Nimittäin Pikkusiskon elämässä.

Kiipeilykerhoa piti oleman kerran viikossa puolisentoista tuntia kerrallaan.
Ensin se lapsi tinki itselleen luvan jäädä treenaamaan kerhon jälkeen.
Varmistin salin porukoilta ne ovat sellaisia jänteviä pitkätukkia, että se on ok.
Olihan se, vaikka ei ehkä aivan täsmälleen minun mieleeni - nimittäin ajatus siitä että hentoinen pikkutyttöni sompailee siellä kaikkien seiniltä putoilevien aikuisten miesten joukossa.
Mutta siellä se sompaili.
Kiipesi, sai kovettumat käsiinsä ja kiipesi lisää.



Pikkusiskon puheisiin hiipivät omat kiipeilytossut.
Minä tietysti että ne kuuluvat kerhon hintaan ja mitä sinä niillä ja diipadaapa.
Kohta sillä oli omat kirkkaankeltaiset tossut.

Sitten se halusi näyttää sitä touhua kavereilleen ja samoihin aikoihin se alkoi puhua, että olisipa kiva käydä salilla vähän useammin.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: siellä ei taatusti kaivata pikkutyttöjä hihittämässä ja sekoilemassa. Ja et voi käydä siellä yksin ja kuka sua neuvoo ja ei kyllä ja ei.
HraH kävi kuittaamassa - tuohon hommaan tarvitaan huoltajan lupa - lapsukaisen sisään yhtenä arki-iltana ja kun minä tulin kotiin, vastaani pomppi iloinen lapsi ja itseään lattian läpi kairaava aikuinen: Pikkusiskolle oli hankittu kymppikortti. Siis kymmeneen sisäänkäyntiin oikeuttava jäsenyys.
Siitä pitäen se rupesi käymään salilla kerran viikossa siinä laajennetussa kiipeilykerhossa ja toisen kerran arki-iltana.

Sitten se alkoi puhua kilpailuista.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: sehän on harrastanut vasta pari kuukautta ja miten sinne edes pääsee ja onko lisenssiä ja kukamitähäh.
Se junaili itselleen kyydin - tässä vaiheessa sillä jo varsin kunnioitettavat hauikset, henkilökohtainen valmentaja ja jonkinsortin valmennusohjelma, myös hengenheimolainen, samanikäinen tyttö - meni, kisasi ja sijoittuikin.



Kymppikortille ladattiin uusia kertoja.

Se kävi katsomassa paikallisia aikuisten openeita ja kisan jälkeen kiipesi itsekin.
se salakuljetti tossut mukanaan vaikka minä suu vaahdossa että et sinä sinne seinälle pääse.

Sitten se alkoi puhua ulkokiipeilystä. Minä vaahtosin aikani, mutta tietäähän sen, kuinka siinä kävi.



Sen lisäksi joku varusteitaan uusiva aikuinen lahjoitti niille tytöille oman pädin.

Viime aikoina se on puhunut vuosijäsenyydestä hallille, että vois käydä vaikka joka päivä.
Ja kiipeilyhousuista. oikeanlaisen paidan se sai kun se osallistui kisoihin
Arvannette kuinka tässä tulee käymään.
Kun kysyin alaikäisen mahdollisuudesta vuosijäsenyyteen, ei ollut kahta kysymystäkään etteikö se olisi onnistunut - kun kyse oli Pikkusiskosta. 

Meillä kasvatetaan olympiavoittajaa
tai ainakin olympiaedustajaa; lapsen oma tavoite. Minä en edes tiennyt että se on laji.


*
Ja mitäkö tapahtui Isoveljelle?
Sekin tykästyi lajiin ja on ollut harmissaan, kun ei ole koko kesänä päässyt seinälle.
toisin kuin Pikkusisko - sitä se teettää kun on oma valmentaja ja Pikkusiskon luonne
Silläkin on omat tossut ja kymppikortti. Ja sekin katsoi EM-kisastriimiä viikonloppuna.
Usein ne menevät siskonsa kanssa yhtä matkaa hallille, Isoveli ja sen kiipeilyorientoituneet lukiokaverit ja se pieni pomppoliinos.

*
Se on sillä tavalla, että me aikuiset voimme yrittää kaikenlaista, voimme ehdottaa yhtä ja tarjota toista, mutta kun todellinen intohimo iskee kohdalle, ei sille mahda mitään.

Riittää kun pureskelen kauhusta kynsiäni ja annan lapsen harrastaa.

Milloin minä itse opin, että Pikkusiskon kanssa on ihan turha puhumalla yrittää pärjätä? 
Se junailee kumminkin homman mieluisekseen.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Jaames

kyllä on kivaa kun televisiosta tulee aina iltaisin James Bond kuuluu lausua että Jaames, voi sanoa myös että pondin jaames.

Aina minulla on kova kiirus, että saan iltapalan ajoissa valmiiksi että pääsen sohvannurkkaan ja joka kerta päätän että tänään kyllä katson Jaamesta ihan alusta loppuun asti.
Se vähän kyllä nykyisellään harmittaa, kun kissalauman järjestäytyminen on vielä kesken, ja minulta puuttuu oma kainaloinen kisulainen. Yksi kissa mulkoilee ovensuusta että missä on minun paikkani ja pentu sompailee joka puolella ja yrittää kähveltää kuplat minun kuplavedestäni. Sen mielestä kuplavesi on tosi arveluttavaa. 

No elokuva alkaa ja sen on tehnyt Alpertti Parsakaali.

Ensiksi tulee haikala tai sukellusvene tai muu hölskyvä vesielementti.
Ja Jaames syöksähtää reippaana ulos jostain rööristä, joko sukellusveneestä, teleportaattorista tai viemäristä.

Sitten Jaames ja pahat neuvostoliittolaiset tai kiinalaiset tai itäsaksalaiset tai uudemmissa versioissa irabialaiset ovat Alpeilla ja laskevat vuorenrinnettä suksilla tai lentävät rotkoon lentokoneilla tai on joku muu korkeuselementti.

Kohta ajetaankin mutkaista mäkeä auringon paisteessa avoautolla ja kyydissä tai vieressä menee kaunis rouva.

Sitten Jaames ja kaunis rouva pelaavat kasinolla, rouvalla on lasissa pollinkeeria ja Jameksella sheikennotstird.
Paha mies silmittelee heitä kauempaa.

Aika monessa kohdassa ja erityisesti hotellihuoneessa kauniilla rouvalla on kovin vähän vaatteita yllään.  Varsinkin jos on lunta tai takkatuli tai kukaties molemmat, niin rouvalla on vain bikinit.

Sitten on pahojen komentokeskus ja Jaames hiippailee siellä ja tulee räjähdys ja takaa-ajo.
Melko usein se kaunis rouva jolla on kovin niukka vaatevarasto on vähän paha ytimeltään mutta antaa kyllä kelpo kyytiä Jaamekselle.

Sitten tulen siihen tulokseen että olen tainnut nähdä tämän elokuvan jo ja rupean lukemaan tai menen nukkumaan.

Luulen että melkein aina Jaames pelastaa maailman taas kerran kun niitä leffoja tulee ilta illan jälkeen lisää paitsi että niissä on kyllä aina sama tarina.
Jos minulta kysytään, niin voitaisiin enimmäkseen näyttää sitä versiota missä on Piörs, koska se on paras.
Tämä uudempi on jotenkin liian halju ja semmoinen epäkarismaatillis-hintelä.

Semmoinen elokuvanikkari se on se Alpertti Parsakaali.

tiistai 9. elokuuta 2016

sävelkorvattoman mureh


Ajaa köröttelimme appivanhempien kyydillä kotiin kahvikekkereiltä. Auton radiossa soi se semmoinen ihana biisi dii-di-di-diii-dii.
Tiesin että se on joku ihan ihana ja semmoinen mistä tykkään ja vielä semmoinen, että se nimi pitäisi tulla ihan tuosta vaan mieleen.

Kysyin appiukolta että mikä biisi tämä mahtaa olla, onko Anitran tanssi vai mikä.
Ei saanut appiukkokaan päähänsä sitä, mutta oli sitä mieltä että säveltäjä on melko suurella todennäköisyydellä Grieg.
Biisin lopuksi radion ystävällinen rouva kertoikin, että kyseessä oli Peer Gynt osa2, opus mikälie ja viuluja veteli Göteborgin orkesteri. 
Sen yksittäisen kohdan nimeä radion ystävällinen rouvakaan ei kertonut, ja sekös mieltäni jäi kaihertamaan. 
Varsinkin kun se biisi muistuttaa yhtä, mikä muistuttaa toista ja kolmattakin, joista yksi on se kehtolaulu jonka nimeä en muista. 
Että mistä biisistä tai mistä neljästä biisistä tässä oikein nyt on kyse.

Mutta eipä hätiä mitiä, kun pienellä ihmisellä on kaiken aikaa tai ainakin melko usein, tavoitettavissaan päivystävä viulisti.
Ei muuta kuin kysymään.





Naurukouristus: "se hieno kohta tulee jo ekalla sivulla"

Sisko <3!

ps. ongelmakimpun oikea ratkaisu - minun korvissani enimäkseen yhtä ja samaa biisiä:
Solveigin laulu. Siltä Greigiltä siis.
Ja Moldau kuuluu Smetanalle.
Värmeland on trad.
Ja kehtolaulu siis Edelfeltin Järnefeltin.


maanantai 8. elokuuta 2016

leppoisa lauantai

olisin halunnut jäädä lauantaihin ikuisiksi ajoiksi.

Oli kaunista ja aurinkoista.

Oli kesä.

Oli aikaa.

Oli konsertti.

#semmarit #hengitysliitto


Tanssasimme valssia ja nautimme auringosta.

Illalla makasin sohvassa, luin kirjaa, rapsutin kissaa ja join sprizeriä.

miksimiksimiksi oi miksi ei voi pieni ihminen jäädä kellumaan lauantaihin?




perjantai 5. elokuuta 2016

finanssiasiaa

kyllä hiersi reppu hartioita tänä aamuna, ei olisi pyörä millään tahkoutunut eteenpäin.

Yksi suloisista pulluraposkistani halusi hassata säästämänsä rahat uuteen puhelimeen: se lapsukainen rakastaa härpäkkeitä ja on totisesti tämän aikakauden ehta diginatiivi.
Pitkin eilistä päivää se laitteli asiasta viestejä ovela väsytystaktiikka ja pääpointtina noin enimmäkseen oli se, että kai sä sitten maksat sen ja mä vaan annan kotona sit sulle ne rahat.
Käskin sitä ottamaan nyt ainakin puolet tai edes osan finanssistaan mukaan, ettei höyryä ja sula koko korttini. Teimme niin: hän maksoi käteisellä puolet ja minä höyläsin kiivaasti korttiani puolen summan edestä.
Itsekseni ihmettelin, miksi tällainen raha-angst ja mikä sitä lapsukaista oikein vaivaa.
En ihmettele enää.
Aika tarkalleen puolet puhelimen hinnasta oli killinkeinä.

Nyt minulla on sitten mukanani repullinen rahaa ja joudun etsimään toimivan pankkikonttorin ja jonottamaan siellä kaikkien pikkumummojen keskellä.
Jos meinaa mummo kiilata jonossa, voin tujauttaa sitä pörssillä ohimoon. Johan lakoontuu mummo.

*

Minä puolestani hassasin vähäisiä finanssejani uuteen  kukkaroon, kun vanha alkaa jo saumoissaan siukua. Varmaan siksi kun aina pemmastan sen uumenissa etsimässä niitä vähiä viimeisiä killinkejäni.

Löysin oikein kauniin ja herraskaisen ja hintavan kyllä; on vähän kummallista pistää niin paljon rahaa olemattoman rahan säilömiseen ja sen sitten tietenkin ostin.
Mutta siinä olikin valuvika eikä se toiminut niin kuin olisi pitänyt ja laukattuani laukkuliikkeessä ja suutarilla ja uudestaan laukkuliikkeessä, päädyimme myyjän kanssa ratkaisuun että hän palauttaa rahat ja minä kukkaron.
Nyt olen ilman herraskaista kukkaroa, eli sain aivan ansioni mukaan - ei pidä köyhän yrittää leveillä.
Vaan otinko opikseni?
No en toki.
Heti skurffailin nettikauppaan, joka myy vielä kauniimpia, kalliimpia ja herraskaisempia pörssejä.
Niitä sitten ihailin käsi poskella ja huokailin ja vähän tietysti ääneenkin hraH:lle. jotenkin ihan ohimennen vain, mahtoiko se yhtään ymmärtää?



No, nyt elellään ihan vain vanhalla rahansäilyttämöllä.

*
Ja sitten vielä se pakollinen netin suloisimmat kisulaiset -osio:
Korvaeläin Neiti Elma Pesonen nukkuu antaumuksella.



neiti Pesosella on punaiset nyrkkeilyhanskat etutassuissa ja punakuviota kyljissä



keskiviikko 3. elokuuta 2016

kaffepaussi

ulkomaansukulaiset ovat tänään viimeistä päivää maisemissa, pari viikkoa on hujahtanut liian nopeasti, ja kaikki kiva on vielä kesken.
Menen nukkumaan liian myöhään ja herään liian aikaisin, koska on niin mukavaista.


Iltaisin istun parvekkeella, katselen auringonlaskuun ja nautin silkasta olemisesta, siitä että saa keskittyä vain hengittämiseen.


Miten tämän lempeän lämmön, silkan olemisen ilon saisi säilöttyä mukaansa koko syksyksi, talvikaudeksi?



tiistai 2. elokuuta 2016

heinäkuun jämät

loma loppui, verstas alkoi.

Heinäkuussa luin vähemmän kuin luulin.



kuvasin jonkin verran




Järjestelin ja siivosin ja vietimme juhlat



Meille tuli neiti Elma Pesonen



Nautin siitä että on aikaa


Heinäkuu oli hyvä kuu.