maanantai 2. tammikuuta 2012

tervetuloa 2012

monissa blogeissa on ihanasti listattu mennyttä ja suunniteltu tulevaa. Niinpä teen minäkin nyt, kun odottelen että UPM siirtää hallinnassani olevalle tilille rahaa verstaslaskujen maksuun.

Ensin vanhat pois alta
Koko vuonna 202 blogikirjoitusta, keskimäärin 16/kk.

Tammikuu - käpälä vihoitteli, kehittelin angstia verstaan kehittämispäivistä, kärsin bussissa matkustavasta nuorisosta, tein kuukauden ruokalistan. Pikkusisko vanheni.

Helmikuu - palelin verstaalla, ratkaisin kesää uhanneen uimapukukriisin. Ihmettelin luistinkenttien päänsuojausongelmaa.

Maaliskuu - ihmettelin voiko lasten kanssa mennä ravintolaan syömään, pohdiskelin lähestyviä vaaleja ja kärsin lääkärissäkäynnistä.

Huhtikuu - vanhenin. Pikkusisko kävi tutustumassa kouluun. Isoveli vanheni.

Toukokuu - lenkkeilin, Pikkusiskon eskariura päättyi, ja samalla meidän monivuotinen suhteemme päiväkotiin. Nuoriso pohti tulevaisuuttaan kalapuikkokeskustelun hengessä. Isosisko vanheni.

Kesäkuu - odotin lomaa, aloitin loman. Pyöräily on tyhmää. HraH vanheni.

Heinäkuu - kaksi viikkoa Kreetalla. Ihan parasta. Jälkikasvu puljasi altaassa niin paljon, että iho alkoi halkeilla, me aikuiset vain lönötimme varjossa. Lasten mielestä hienointa oli Knossoksessa. Minun mielestäni ihan kaikki oli hienointa.

Elokuu - Pikkusiskosta tuli koululainen. Kalastelin luonnontieteiden noobelia keksimällä uuden vakion. Lapsilla miljoona uutta harrastusta.

Syyskuu - olin kiireinen koko ajan, kokouksia ja muuta, pohdiskelin äitiyttä ja äitiyden suorittamista.

Lokakuu - tein kotoisia paljastuksia. Pohdin kaivaako lapseni riittävästi nenäänsä. Löysin seitsemän veljeksen unilääkeominaisuudet.

Marraskuu - välillä oli vähän kiire, mietin syömisiä. Olin viluinen ja väsynyt.

Joulukuu - olin viluinen ja väsynyt, mutta joulu tuli silti. Ja oli hyvä.

**
Tänä vuonna olen jo
- laatinut kuukauden ruokalistan, pitkästä aikaa. Ja olen pitkästä aikaa edes lievästi innostunut ruuanlaitosta.
- kyläillyt tuttavilla
- valvonut yötä sairastelevan lapsen kanssa
- ollut väsynyt ja viluinen, kuunnellut kolme jaksoa seitsemää veljestä.

*
jatkoa vähän myöhemmin.

tulevalle vuodelle minulla on kaksi suurempaa henkilökohtaista tavoitetta, joita kumpaakaan en voi (halua) kirjata näkyville. Molemmat vaativat työtä ja itsekuria ja työtä. Ja ovat ainakin vähän jo työn alla.

Niiden lisäksi haluaisin
-lukea taas enemmän; olen ollut tavattoman laiska lukija viime aikoina. Tosin viikonloppuna sain luettua ainakin neljä keskeneräistä kirjaa loppuun.

- matkustaa ainakin kerran ulkomaille

- olla pätevä ja kätevä ja läsnäoleva vanhempi nuorisolleni (ja tietysti samanlainen vaimo puolisolleni)

- nauttia taas ruuanlaitosta

- löytää taas liikunnan

- ja sitten haluaisin että olisi siistimpää, hohdokkaampaa ja vähän parempaa

3 kommenttia:

  1. Mutta nyt alkaa se uusi vaihde. Ja se alkaa sillä et kopsaat meille sen kuukauden ruokalistan, KIITOS :)
    Mä aloitan uuden elämän sikälikin et tän viikon yritän tehdä ruokaa pakastimen pöperöistä. On siis järkyttävä et meidän ruokalaskut on jämähtäneet 1100 eeehen kuussa. 1100!!!! Ollaanko tässä kroissoksia muka??? (joo)

    Voisko saada ohjeet sellaiseen, et vaikka satanen viikossa riittäis :)

    pinkki

    VastaaPoista
  2. Eikös me nyt lähdetäkin siihen hepenelohikäärmejuttuun mukaan tämän vuoden ja itsemme kunniaksi?

    VastaaPoista
  3. ilman muuta hepenlohikäärme. Se kuulostaa riittävän kaistapäiseltä.

    VastaaPoista