ällöttävän tunnollinen ja kauhea kapina

olin oikein ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen eilen.

Tein melkein kiltisti töitä.
Pakotin kauhulauman harrastamaan liikuntaa: kävelemään kotoa kirjastolle. ("nää-äfst, eime jakseta. kestää liian kauan. onkspakko")
Treffasin ne kirjastolla. ("jalkoihin sattuu")
Laitoin kotona terveellistä ruokaa: pääruuan lisäksi salaattia, raastetta, päärynälohkoja, pikkutomaatteja. ("mikäsua oikein vaivaa? toivottavasti koulu alkaa pian että saa ruokaa")
Kävin moikkaamassa naapurin mammaa, joka vihdoin uskaltautui ottamaan puhelimen käteensä. En ole edes nähnyt koko mummoa moneen kuukauteen. Podin pahaa omaatuntoa.
Tulin kotiin. Kirjoitin esseen valmiiksi, opettelin vihdoin kuinka lähteet merkitään niin kuin kuuluu. Palautin äkkiä ennen kuin tulin katumapäälle.
Päivitin lasten kalenterit. Ja omani.
Tein terveellistä iltapalaa. ("hei banaania! onksmeillä banaania!"; kyllä rakas lapseni, tuossa hedelmäkulhossa ihan jatkuvasti, niitä saa aina syödä)
Lähdin kävelylenksalle. Kävelin vajaan tunnin.
Tulin kotiin. Leivoin leivän.
Venyttelin. Tasapainolautailin.
Peseydyin.
Söin terveellistä iltapalaa.
Luin kirjaa.
Ajattelin että olen ollut ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen koko päivän. Ja sitten ajattelin että olen ällöttävän keski-ikäiskeskiluokkainen.

Kapinoin. En maksanutkaan yhtä laskua heti. Vaan ehkä vasta tänään. Hah. Siitäs saatte!
Kapinoin lisää. En katsonutkaan vielä kevään opiskeluohjelmaa. Ehkä katsonkin vasta tänään. Siitäs saatte vielä lisää! Hah teille!