huolestuneisuusvanhemmuusnilli

vihdoinkin perjantai, johan sitä on odotettukin vissiin maanantaista asti.
Petollisia tuollaiset lomat ja lyhyet työviikot, sielu alkaa heti uskoa että ihminen on tarkoitettu vain lomimaan, eikä ollenkaan työnteeskentelyyn.
Ja lomilla se sielu pitkästyy ja ahistuu kun on liikaa vapaata aikaa.
Niin ei ole hyvä yhtään missään.

*
Vanhemmuudenhoitonilli

Pikkusisko eilen illalla: "ope sanoi että se printtaa sulle semmoisen lapun mun oikeinkirjoituksesta kun sä olet niin huolissasi siitä."
Aimäävai?
Huolissani?
Siis pitäiskö olla?
Mistä minä tarkkaan ottaen olen huolissani?
Samalla kun pohdin asiaa, Pikkusisko jatkaa tyytyväisenä: "sit mun ei tartte osata kirjottaa englantia"

Milloin - oi milloin - Pikkusiskon lähellä olevat ihmiset ymmärtävät että hänelle ei saa sanoa mitään?
Ei mitään. Siis ihan oikeasti, ei mitään.
Se napero vaikuttaa niin järkevältä, vastuulliselta ja rationaaliselta kuin olla ja voi.
Muttakun se ei ole.
Se on pelkkää pintakerrosta vain.
Silkkaa silmänlumetta.

Käytännön esimerkki tältä syksyltä (pahoitteluni Kurakummi, tämä on liian herkullinen juttu, tai yksi niistä monista...)
Kummitäti: "ehkä joskus sit kun sä olet isompi, sä voisit tulla vaikka äidin kanssa Helsinkiin bussilla, ja sieltä sit jatkaa mun luo ihan itse"
Pikkusisko seuraavana päivänä äidille: "hei äiti, joko sä olet varannut mulle ne bussiliput? Mehän sovittiin että mä meen yksin bussilla kylään kummitädille nyt viikonloppuna, Hesassa täytyy muistaa vaihtaa bussia."


lempiesimerkkini muutaman vuoden takaa
äiti - pedagogisen oikeaoppisesti, lapsen tasolla, silmiin katsoen, käsi olkapäällä: "katos mua silmiin ja kuuntele: me mennään vaan käymään kirjastossa. Sit me tullaan kotiin syömään. Me syödään tänään kotona. Meillä on kotona ruoka valmiina"
Pikkusisko: "joo"
äiti: "ymmärräksä, me syödään kotona"
Pikkusisko: "joojoo, ei tartte selittää"
Pikkusisko kirjastokäynnin jälkeen: "noniin, mihin me mennään syömään? mennäänkö me Xxx:n? Te lupasitte et sit mennään ulos syömään!"

Voisiko siihen lapseen kiinnittää lapun, että puhuminen tämän naperon kuullen on kiellettyä?

vielä yksi esimerkki parin vuoden takaa
Pikkusisko: "sit me katottiin ippessä semmoinen tosi pelottava dokumentti semmoisesta tytöstä millä ei ollu käsiä eikä jalkoja eikä silmiä ja se oli niin urhee ja iloinen koko ajan. se oli kyllä musta tosi pelottava mut ohjaajat sanoi että me ei saada valittaa kun meillä on silmät ja jalat ja kaikki"
Kelpo curlingäiti soittaa ippekerhoon että mitä hiiskattia te siellä oikein touhuatte niiden lasten kanssa.
Ippeohjaaja (hyvin yllättyneenä) "ei kun me aikuiset keskenämme juteltiin semmoisesta dokumentista mikä me kaikki oltiin katsottu"

Niin että ihan totta, kaikki vastuulliset aikuiset - älkää puhuko Pikkusiskon kuullen /Pikkusiskolle yhtään mitään. Pliis.
Varsinkaan siitä että minä olen huolissani, koska sitten hän on huolissaan siitä että minä olen huolissani.
Ja minä olen huolissani kun en tiedä mistä kuuluu olla huolissaan vai kuuluuko olla ensinkään.

Oletan että oikeinkirjoitusjutun juoni menee kutakuinkin näin: kolmasluokkalaisilla on teetetty sanelu ja ope laittaa sanelun tulokset tiedoksi kaikkien oppilaiden vanhemmille, ettei tarvitse olla huolissaan lasten oikeinkirjoitustaidoista. Luultavasti se on sanonut vielä, että jos on luku- ja kirjoitusvaikeutta, niin vieraissa kielissä saa vähän kirjoitusvirheitä anteeksi.

En viitsi laittaa huoletonta - sen paremmin kuin huolestunuttakaan - viestiä opelle.
Siitä seuraisi vain huolestuttavaa sekaannusta.