tiistai 24. kesäkuuta 2014

Lapsivapaa

Kumman paljon viime aikoina on julkisessa sanassa puhuttu lapsivapaasta.
Kinataan lapsivapaista häistä, hotelleista ja lomista.

Saako sanoa ääneen, etteivät lapset ole joka paikkaan tervetulleita?
Saako olla sitä mieltä, että lapsia ei ihan joka paikassa tarvita?
Saako joskus olla ihan ilman lapsia?
Kuuluuko lasten saada osallistua ihan kaikkeen?

No, kun nyt olen tämmöinen kaikkitietävä arkkiäiti, niin lausahdanpa mielipiteeni:
joo
joo
joo
ei.

Ja sitten vähän syvällisemmin.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että kyllä: lapset voivat ja saavat osallistua, näkyä ja kuulua. Ja sitä mieltä, että perhe tekee asioita yhdessä. Ja sitäkin mieltä, että lapset oppivat tavoille vain osallistumalla, näkemällä ja kokemalla, olemalla mukana yhdessä perheen kanssa.
Se on lähtökohta.
Ja lapselle taas: ihan kaikkeen ei tarvitse osallistua. On asioita jotka voivat odottaa aikuisuutta. On aikuisten juttuja, juhlia ja paikkoja.
Se on toinen lähtökohta - elämässä pitää olla hyvä syy kasvaa isoksi. (vaikka se, että saa taputtaa äitiä päälaelle)

Mutta. koska aina tulee mutta

Miksi ei voisi viettää lomaa myös ilman lapsia?
En minä muista tiedä, mutta ei me arkenakaan olla koko ajan yhdessä kuin sormet lapasessa. Pikemminkin ollaan niin kuin sormikkaassa, välillä yhdessä, välillä erillämme. Lapset menevät kouluun (tai muuhun säilyttämöön) ja minä omaan säilyttämööni (lapsivapaa työpäivä, kai sekin on rikollista tällä mentaliteetilla?), ne menevät harrastamaan tai minä menen harrastamaan (no jaa) (lapsivapaa ilta?) 
(siis ihan oikeasti, eihän vaan missään ole niin takertuvia vanhempia, etteivät ikinä koskaan milloinkaan ole sekunninpuolikastakaan erossa lapsistaan? eihän? en halua tietää, miten sellaisissa perheissä suoriudutaan arjesta. Tai itseasiassa haluan tietää! Kertokaa!)

Niin että miksi ei muka voisi olla lomaa ilman lapsia: ei koko lomaa, eikä pelkästään ilman lapsia, eikä varsinkaan sillä mentaliteetilla että voe tuhannen tulimmaista, kyllä niin tarvitsen lapsistani lomaa, mutta kyllä nyt varmaan periaatteessa voi lomallakin olla hetken erossa omista pikku kullanmurusistaan.
Kai tuollaiseen peruslomaan mahtuu hetkiä jolloin tehdään yhdessä ja hetkiä jolloin tehdään omia juttuja?
Epäilemättä on moraalisesti ja eettisesti arveluttavaa varata lapselle koko kesän mittainen paikka vuorohoitopäiväkodista ja lähteä itse etelän aurinkoon ticoticoamaan kolmeksi kuukaudeksi, mutta kyllä nyt varmaan kesällä(kin) voi tehdä asioita erilaisilla kokoonpanoilla.

Ja ihan sama pätee häihin.
Eiväthän ne lapset opi tavoille ja tutustu perinteisiin, elleivät ne pääse osallistumaan, mutta onhan nyt aivan selvää, että juhlat ovat hyvin erilaiset jos mukana on tusinoittain pieniä ihmisiä tai tusinoittain pelkkiä aikuisia.
Henk.koht. osallistun mieluummin sellaisiin juhliin, joissa on tilaa pienillekin ihmisille, mutta ymmärrän kyllä niitä jotka juhlivat aikuisessa seurassa.
Ja vaikka mieluummin olenkin lapsekkaissa juhlissa, niin ovat ne silti aina vähän työläännyttävä ja hikinen kokemus, silloinkin kun ne kaikkein pienimmät eivät ole omia tai omalla vastuulla.
Niin että ymmärrän kyllä varsin hyvin lapsivapaita juhliakin.

Tai lapsivapaisiin hotelleihin.
Ymmärrän oikein hyvin sellaisia ihmisiä, jotka ovat mieluummin lapsivapaassa tilassa. Lasten läsnäolo on hengästyttävää kaikessa kokonaisvaltaisuudessaan.
Se, mitä oikeastaan kaipaisin, on jotain välimuotoja noiden pehmonalleklubihotellien lisäksi.

Kyllä, ymmärrän ja hyväksyn äärettömän hyvin lapsivapaan tilan, lapsivapaan tilan kaipuun.

Mutta (koska aina tulee mutta)
Ongelma on mielestäni oikeastaan siinä, että me ymmärrämme sanoilla lapsi ja lapsiperhe jotain hyvin kapeaa.
Sillä sanalla tunnutaan julkisessa keskustelussa yleensä viittaavan sellaiseen altakouluikäiseen uhmisikäiseen olentoon.
Kun puhutaan lapsivapaista hotelleista tai häistä tai lomista, tunnutaan yleensä tarkoittavan että tila(nne) on vapaa kiukkukohtauksista, vaipoista, päiväunista ja sormiruokailusta.

Kun puhutaan koko perheen tapahtumista, tarkoitetaan usein perhettä, jossa on alta kouluikäisiä lapsia, tai perhettä, jonka lapsienemmistö on alta kouluikäistä.
Minulla on semmoinen ongelma, että minun mielestäni nuo minun hallinnassani olevat ihmisenalut, joiden iät kirjoitetaan jo kaikki kaksin numeroin, ovat hekin vielä lapsia. Ja me olemme perhe - mekin haluamme perheille sopivia aktiviteetteja.
Me haluamme suorastaan vaadimme! myös tällaisille lapsiperheille sopivia tiloja ja aktiviteetteja.

On nimittäin hyvinkin eri juttu mennä heidän kanssaan hotelliin, juhliin tai lomalle kuin vaikka kymmenen vuotta sitten.
Näitä ei enää kiinnosta nallepehmokerhohotelli, eivätkä ne halua mennä halimaan teletappeja, mutta ne ovat silti lapsia. Niille ei oikeastaan sovi nallehotelli, mutta ei myöskään lapsivapaa hotelli. Tarvitsemme välimuodon.
Ne osaavat juhlissa olla ainakin pääsääntöisesti huutamatta, saamatta itkupotkuraivareita ja useimmiten ne käyttävät asianmukaisesti sekä toilettia että ruokailuvälineitä - mutta silti ne ovat lapsia. Ovatko ne tervetulleita vai -tulemattomia lapsivapaisiin juhliin? Ne istuvat taatusti hiljaa ja syövät aikaihmisen verran, mutta ovat silti lapsia. Ihan selvästi.

*

Harrastimme muutamia vuosia sitten perheleirejä.
Se touhu loppui niihin aikoihin kun meidän nuorisomme alkoi olla leirin vanhinta (olisivatkohan olleet tuolloin 8, 6 ja 3? tai vuoden enemmän?)
Itse asiassa se loppui siihen, kun olimme leirin ainoa ydinperhe ja yksinhuoltajaäidit alkoivat todellisen miehetovatkaikkisikoja manhuntin hraH:ta kohtaan. Leirillä oli semmoisia tuokioita että lapset vietiin touhuamaan ja aikuiset saivat keskustella perheasioista.
Leirin vetäjä oli suunnitellut yhteiskeskustelun, jonka aiheena oli kasvatuskumppanuus. Muut keskustelijat vetivät herneet nenöihinsä sellaisesta aiheesta. Se oli kuulemma syrjivää ja epää.

Minä en ymmärtänyt miten se oli syrjivää ja epää, koska minulla oli tuolloin kasvatuskumppanuus kahteen päiväkotiin ja yhteen kouluun, muutamaan tuttavaan aikuiseen ja jokuseen läheisehköön lapseen omieni lisäksi.
Minä kysyin että eikö heillä ole kasvatuskumppanuuksia. Ei ollut. Yhtään mitään missään koskaan.
Keskusteluttaja alkoi näyttää siltä että se kohta itkee.
HraH yritti kairata itsensä läpi lattian.

Minä ajattelin että on varmaan kamalan rankkaa olla koko ajan sodassa koko maailmaa vastaan. Koska juurihan olisi ollut mahdollisuus luoda monta kasvatuskumppanuutta, oli meitä siinä pöydän ympärillä varmaan kymmenen aikuista.

*
Vaadin julkiseen keskusteluun laajempaa perhekäsitystä.
Ja lapsikäsitystä.
Niin se on.

Niin että kyllä on perhe semmoinenkin missä on ydin ja yli kymmenvuotiaat lapset.
Ja semmoinen missä ei.












5 kommenttia:

  1. Yhdyn vaatimukseesi! :)

    Itseäni jatkuvasti hämmästyttää se, että kuinka äitiyteen, lastenhoitoon ja perheenä olemiseen kommentoivat jatkuvasti ne ääripään edustajat, jotka ovat halunneet nostaa lapset ja lapsuuden eivät pelkästään keskiöön vaan tehdä sellaisen tyhjiön siihen ympärille.

    Aikuisten pitää lopettaa koko oma elämänsä ja olla 24/7 huolehtimassa lapsien kiintymysvanhemmuudesta, perhepedistä, luomuruuasta, toimia täysipäiväisenä harrastuskuljettajana, vahtia opettajien ja valmentajien pätevyys ja että he huomioivat sen kullannupun ainutlaatuisuuden.

    Toisaalta mediassa kerrotaan enemmän siitä toisesta ääripäästä. Niistä jotka tulevat nälissään viikonlopun jälkeen maanantaina onnellisina tarhan kaurapuuroa ahmimaan. Niistä jotka ovat yksin kotona öisin.

    Missä se on se maalaisjärkinen keskikasti? Se missä lapset ovat osa perhettä. Eivät mikään kruunuperillinen, jota aikuiset pokkuroivat! Se missä on perhejuttuja, lapsijuttuja ja aikuisten juttuja? Eikä aikuiset ole mikään jatkuva kehitys/viihdytysautomaatti.

    Koska lapset eivät osaa vielä huolehtia itsestään, aikuisten pitää tehdä se ja kasvattaa heille kykyjä kohti itsenäistä elämää. Se vaatii useita harjoituskertoja, vääntöä ja välill hampaiden kiristelyä. Edistymistäkään ei aina huomaa kun katsoo asiaan niin läheltä päivittäin. Mutta niin ne vaan kasvaa koululaisiksi, oppivat tekemään läksynsä, kulkemaan kouluun itse, sopimaan riitansa ja oppimaan olla aina aloittamatta niitä.

    Minä voi todeta, että haluan elää perheessä, jossa on myös aikuisten juttuja. Meillä on ollut miehen kanssa jopa kolmesti lapsivapaa loma (=pidennetty viikonloppu). Jopas ne ovat tuntuneet ihanilta! Lasten kanssa on kiva olla, mutta onhan se välillä ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia kenestäkään ja voi tehdä asioita aikuiseen makuun.

    VastaaPoista
  2. Mä voisin väittää, etten tahdo elää perheessä, jossa ei välillä voi tehdä aikuisten juttuja. On ihan luksusta, kun lapsikatras satunnaisesti puuttuu kokonaan. Sitähän voi vaikka nukkua ilman varpaita suussa...

    Meillä tehdään paljon asioita erilaisilla kokoonpanoilla. Alta kouluikäiset ovat mukana silloin, kun niitä ei voi jättää kotiin ja toisaalta niitä tulee vietyä kaikenmaailman hoploppeihin. Koululaisten kanssa taas tehdään toisenlaisia asioita, shoppaillaan, keitetään yhdessä teetä, viedään paikkoihin joihin pienet on vielä liian pieniä jne.

    Silti esiteinikin on vielä ihan lapsi, vaikka usein enemmän ihminen. Mutta lapsi. Ja jos minäkin tahdon joskus olla kuin lapsi, tarvitsee lapset saada pois jaloista.

    Ja se kasvatuskumppanuus. Ei se ehkä uusperheessä aina pelaa sinne toiseen kotiin, mutta yh-aikanakin päiväkoti ja oma sukuni oli melkoiset kumppanit. Ei noita yksin tarvinnut silloinkaan kasvattaa. Onneksi. Ja nythän meitä on tässä taas kaksi, joista toinen on vielä vapaaehtoisesti nuo lapset valinnut. (Ja siksikös vasta lapsivapaata ansaitseekin...)

    VastaaPoista
  3. Jo muinaisella 70-luvulla muistan joskus jääneeni mummin hoivaan, kun vanhemmat lähtivät Rodokselle. Ja en ihmettele, sillä en minäkään lähtisi etelään näiden omien villiapinoiden kanssa :) Minustakin tuli suht normaali (?), vaikken ollutkaan 24/7 napanuorassa kiinni. Tai ehkä juuri siksi minusta tulikin normaali (vai tuliko - sen arvioikoon joku muu).

    Sitten olen törmännyt itseäni pari vuotta vanhemman naissukulaisen ankaraan arvosteluun, koska joskus olen viettänyt lapsivapaata aikaa, syötin lapsille toisinaan purkkiruokaa ja olen jättänyt lattiat pesemättä ja sen sijaan lukenut Anna-lehteä. Muutamia arvostelun kohteeksi joutuneita asioita mainitakseni... Mutta hän onkin sellainen 24/7 äiti, jonka pään päällä kiiltelee sädekehä ♥ Hän tuskin voisi ymmärtää lapsivapaita missään muodossa. Mutta - onneksi kaikkien ei tarvitse olla hän :)

    Ihana kirjoitus oli, mie niin tykkään näistä sun teksteistä.

    VastaaPoista
  4. Niin samaa mieltä! Lapset keskellä, mutta ei sentään keskipisteenä, ja aikuisilla voi ja saa olla omia juttuja!

    VastaaPoista