lauantai 16. toukokuuta 2015

Konmarinadi

Ihan pakko leuhkia: konmarinoin vaatekaappini. Jee!

Se ei suinkaan johdu kotihommalamaannuksen ohimenosta, vaan kotihommalamaannuksesta itsestään.
Kotihommalamaannus toimii nähkääs siten, että en tee niitä juttuja joita pitäisi tai kannattaisi, vaan jotain aivan muuta.

Esim. kun menee ostoksille kotihommalamaannuksen kourissa taskussaan kauppalappu, jossa lukee sämpylöitä, saippuaa ja uuniperunoita, niin aivan huomaamattaan poistuu  kaupasta kassissaan cantaluuppimeloni ja ananas.
Sitten joutuu menemään uudestaan kauppaan ja tulee ulos kassissaan siideriä.

Konmarinointini puolestaan johtuu siitä että kotihommalamaannuksen kourissa odotimme mieluisaa vierasta kyläilemään, ja sen sijaan että olisin valmistautunut vierailuun, minuun iskikin pakonomainen tarve ihan pikkuisen vain järjestellä lakanoita.

Tilanne luonnollisesti eskaloituu laajamittaiseksi vaatekaappikonmarinoinniksi, mikä johtaa lukuisiin jätesäkkeihin, paripuoliin eksyneisiin sukkiin ja siihen että odotetulle vieraalle ei ole yhtään mitään tarjottavaa paitsi paripuolia sukkia ja jäähtynyttä kahvia.
Jee.



Konmarinoidut kotivaatteet
Inventoin koko vaatekaappini. Omistan alle sata vaatetta. Ja noin skviljoona huivia.
Miksi ihmeessä omistan skviljoona huivia?
En ole huiveisa ihminen.

skviljoona huivia

konmarinada; ylhäältä alas, komonosta kotivaatteisiin 

Ja kuten huomaatte, kotihommalamaannus jatkuu edelleen. 
Teenkö ravitsevaa ruokaa?
Mitä vielä. Istun ihailemassa konmarinaadaani.

4 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä niin tirskututtavan virkistävä. Sut pitäis pullottaa.

    Kotilamaannus, ja elämä lamaannus täälläkin.
    EN keksi ruokia ja sitten ostan pitsoja ja karkkia ja unohdan maidot ja margariinit.
    Sit ostan lihapiirakoita ja hamppareita ja sipsejä ja limua. Missä kurkut ja tomaatit?
    Luojan kiitos lapsien paino kulkee alakäyrillä etten kohta joudu ruoskimaan itseäni niiden kakkostyypin diabeteksestä.

    VastaaPoista
  2. Miks ihmeessä kaikki on kieputettu tollassiks mytyiks?

    Kahvin voi lämmittää mikrossa, koska kahvi on pahaa, maistuu palaneelle sandaalin pohjalle.

    VastaaPoista
  3. P: *virn* pullotettuna olisin joku antienergiajuoma...


    Timo: myttyjä? Kuva valehtelee, ne on pinoja jonossa.

    Mutta miks ihmeessä sä nuoleskelet palaneita sandaalinpohjia? Raakaruoka ja palamattomat sandaalit on taatusti paljon parempia ;)

    VastaaPoista
  4. Kakarana tuli maisteltuu kaikenlaista, jätkäsakissa. ;D

    Raakaruokaa syön vaan laiskuuttani. En viitti vaan ittelleni kokata ja siks syön raakaruokaa. Sillä ruualla kun on keveempi ja voimallisempi olo. :)

    VastaaPoista